Datasets:

Finnish-NLP

/

wikipedia_20231101_fi_cleaned

like 0

Follow

Finnish-NLP 35

295

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hollanti

Hollanti

Hollanti tarkoittaa seuraavia asioita: Alankomaiden valtion rinnakkaisnimitys Yhdistyneet provinssit, myös Alankomaiden tasavalta tai Yhdistyneet Alankomaat, oli vuosina 1581–1795 eurooppalainen tasavalta. Holland, historiallinen provinssi, joka nykyään on jaettuna kahteen Alankomaille kuuluvaan provinssiin: Pohjois-Holland Etelä-Holland Hollannin kuningaskunta, nykyisten Belgian ja Alankomaiden alueet käsittänyt valtio vuosina 1806–1810 hollannin kieli, Alankomaissa, sen entisissä siirtomaissa ja Belgian pohjoisosissa puhuttava kieli Uusi Hollanti, saari ja rakennuskokonaisuus Pietarissa K. Hollanti Oy, Pyhäsalmella toiminut, myöhemmin Oulaisten Liikenne Oy:hyn fuusioitu linja-autoyhtiö Hollanti, sukunimenä: Camilla Hollanti (s. 1979), suomalainen matematiikan professori Teemu Hollanti (s. 2002), suomalainen pesäpalloilija.

296

https://fi.wikipedia.org/wiki/Historia

Historia

Historia () tarkoittaa paitsi yhteisön menneisyyden vaiheita, myös menneiden tapahtumien kuvausta tai tutkimusta, historiatiedettä ja sen tuloksia. Tieteenalaan viitataan usein sanalla historiantutkimus. Historia tieteenalana Historiatiede eli historia tieteenalana on ennen kaikkea kirjoitettuihin lähteisiin perustuvaa ihmisten menneisyyden tutkimusta. Siten historiallinen aika alkaa kirjoitustaidon keksimisestä. Aikaa ennen kirjoitustaitoa kutsutaan vastaavasti esihistorialliseksi ajaksi. Esihistoriallista aikaa tutkivista tieteistä keskeisin on arkeologia eli muinaistutkimus. Historiantutkimuksessa käytettävä lähdeaineisto on laajaa. Tutkimus pyritään perustamaan tutkittavien tapahtumien yhteydessä syntyneisiin teksteihin (ns. jäänteet) tai mahdollisimman varhaisiin, luotettavina pidettyihin aihepiiriä koskeviin kertomuksiin. Tutkimusta voidaan tehdä käyttäen kirjoitettuja tai painettuja tekstejä, haastatteluja, arkeologisia löytöjä, valokuvia, muita erilaisia taideteoksia sekä myös kansanperinnettä apuna käyttäen. Näitä käyttäen historiantutkija pyrkii lähdekritiikkiä käyttäen laatimaan itseään kiinnostavasta aiheesta kertomuksen, joka pyrkii rekonstruoimaan sen, mitä menneisyydessä todella tapahtui tai ajateltiin. Tämä ”wie es eigentlich gewesen” -ajattelu on nykyhistoriantutkimuksessa tosin kyseenalaistettu. Historia ei pysty kertomaan, mitä todella tapahtui. Sen sijaan se voi esittää tulkintoja. Vastuullinen historiantutkimus perustaa tulkintansa kuitenkin aina lähdeaineistoihin ja ymmärtää sen, että aineiston määrä tai laatu vaikuttavat tehtyihin tulkintoihin. Tutkijan on ymmärrettävä myös omat lähtökohtansa lähdeaineistojen tulkitsijana. Samoille aineistoille voidaan esimerkiksi eri aikakausina antaa eri merkityksiä. Emeritusprofessori Jorma Kalela on todennut teoksessaan Historiantutkimus ja historia, että historiantutkimus on kahtalainen ala: toisaalta tutkitaan meille nykyihmisille kiinnostavia asioita, toisaalta pyritään tekemään oikeutta menneisyyden ihmisille. Historiantutkimus on aina tulkintaa ja Kalelan mukaan myös ”vieraan kulttuurin tutkimista”. Historiatieteen vaikein ongelma on se, että kirjoitetut tekstit säilyvät vain hyvin rajallisen ajan, johtuen siitä, että esimerkiksi papyrus tai paperi haurastuvat, ja tekstit joko katoavat tai muuttuvat hyvin epäselviksi historiallisesti varsin lyhyen ajan kuluessa. Akateemiselle tieteelle tyypillisesti historiantutkimuksessa ovat eri aikoina vallinneet ja tutkimusta ohjanneet erilaiset suuntaukset, koulukunnat, akateemisen kirjoittamisen käytännöt, kiinnostuksen kohteet sekä yhteiskuntaa koskevat käsitykset. Siten aikasidonnaisuus on tyypillistä historiantutkimukselle (ja -kirjoitukselle); jokaisen sukupolven sanotaankin kirjoittavan historian uudelleen. Historiantutkimuksen aikasidonnaisuus johtuu osaksi myös siitä, että jälkikäteen tiedämme mitä tuli tapahtumaan. Toisaalta myös poliittista keskustelua hallitsevat näkökulmat vaikuttavat helposti siihen kuvaan, minkä tutkija muodostaa menneisyydestä. Suomen historian osalta tämä näkyy erityisen selvästi vuotta 1918 ja toista maailmansotaa koskevissa tutkimuksissa. Ajallinen etäisyys sinällään ei tee aiheesta epäpoliittista – jos historiantutkimus sitä koskaan voi ollakaan. Onkin esitetty, että kaikki menneisyyttä koskevat kertomukset laaditaan jostain näkökulmasta. Sanonnan mukaan sodan voittaja kirjoittaa historian: historiankirjoituksen objektiivisuus ja neutraalius voi olla mahdotonta. Historiantutkimus voidaan jakaa eri aloihin paitsi tutkittavan ajan ja paikan mukaan, myös näkökulman mukaisesti. Tällaisia historiantutkimuksen aloja ovat esimerkiksi sosiaalihistoria, kulttuurihistoria, aatehistoria, oppihistoria, taloushistoria, sivilisaatiohistoria, oikeushistoria, kirkkohistoria, poliittinen historia ja sotahistoria. Väljästi sosiaali- ja kulttuurihistorian alle sijoittuvat myös sellaiset melko uudet historiantutkimuksen alueet kuin mikrohistoria, naishistoria, perhehistoria ja sukupuolihistoria. Sen sijaan kirjallisuushistoria ja taidehistoria sekä useat yhteiskuntatieteelliset alat ovat historiantutkimuksen kannalta lähitieteitä. Ihmisen historia on vain pieni siivu maapallon historiaa ja elämän kehitystä. Ihmisen varhainen historia voidaan jakaa esimerkiksi kivikauteen, pronssikauteen ja rautakauteen käyttöön otettujen metallien perusteella. Eri alueilla näiden ajanjaksojen kronologia poikkeaa toisistaan. Merkitys Juha Sihvola on maininnut kolme syytä perehtyä historiaan. Historiassa on ajateltu toisin kuin nykyisin, joten menneisyyden tutkiminen opettaa arvioimaan ajatteluamme kriittisesti. Lisäksi historiasta voi oppia erilaisuuden suvaitsemista ja kunnioitusta. Kolmanneksi se voi opettaa myötätuntoa inhimillistä haavoittuvuutta kohtaan, se kun on johtanut vahvojakin ihmisiä sattuman armoille. Opiskelu Suomessa Ensimmäinen oppikirja Isänmaan historian oppikirjan tarve tunnustettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa pian vuoden 1809 jälkeen. Suomessa jouduttiin käyttämään Ruotsista tuotuja historian oppikirjoja. Suomen historianopetuksesta väitellyt Gustav Renvall korosti vuonna 1813, että historianopetuksen tulisi ottaa huomioon niiden maiden historia, joihin Suomen historia liittyi. Koulukomissio julisti vuonna 1819 maksavansa palkkion sille, joka kirjoittaisi kaivatun historian oppikirjan. Yrjö Koskisen kirjoittama Oppikirja Suomen kansan historiassa (1869–1873) sai useita edeltäjiään vaikutusvaltaisemman aseman. Osa sen tulkinnoista oli esitetty jo aiemmin, mutta Koskisen teoksella oli pitkäaikainen vaikutus. Peruskoulu ja lukio Opiskelu peruskoulussa aloitetaan yleensä 5. luokalla, mutta uuden opetussuunnitelman johdosta historia aloitetaan 4. luokalla. Historiaa opiskellaan yleensä luokilla 5–8 kahden vuosiviikkotunnin verran kullakin. Peruskoulun vuosiluokilla 5 ja 6 voidaan opetusta järjestää myös vain kolmen vuosiviikkotunnin verran. Lukiossa historiasta on kolme pakollista ja kolme valtakunnallista syventävää kurssia. Yliopisto Suomessa historiaa voi opiskella seitsemässä yliopistossa: Helsingin, Turun, Tampereen, Itä-Suomen, Jyväskylän ja Oulun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Humanistisella koulutusalalla historia kuuluu perustieteisiin, jota on mahdollista opiskella kaikissa humanistista koulutusalaa tarjoavissa yliopistoissa Vaasaa lukuun ottamatta. Yliopistoissa historia jaetaan usein Suomen historiaan (tai Suomen ja Pohjoismaiden/Skandinavian historiaan) ja yleiseen historiaan, joihin jako tapahtuu usein perusopintojen jälkeen. Jako näihin oppiaineisiin on käytössä Itä-Suomen, Jyväskylän ja Turun yliopistoissa. Åbo Akademissa jako tehdään pohjoismaiseen historiaan (nordisk historia) ja yleiseen historiaan (allmän historia). Tampereen yliopistossa jakoa ei tehdä ollenkaan, kuten ei myöskään Helsingin yliopiston ruotsinkielisessä historia-oppiaineessa. Humanistisella koulutusalalla on edellä mainittujen yleishistoriallisten oppiaineiden lisäksi muutamia erityisoppiaineita, joissa historiaa tarkastellaan usein omasta näkökulmastaan. Tällaisia ovat aate- ja oppihistoria Oulun yliopistossa, kulttuurihistoria Turun yliopistossa ja taloushistoria Jyväskylän yliopistossa. Yhteiskunta-/valtiotieteellisiä historiantutkimuksen aloja ovat puolestaan poliittinen historia Helsingin ja Turun yliopistoissa sekä talous- ja sosiaalihistoria Helsingin yliopistossa. Usein historia-aineissa perusopinnot ovat esimerkiksi Suomen historian ja yleisen historian opiskelijoille samat, ja eriytyminen omaan alaan aloitetaan vasta aineopinnoissa. Jyväskylässä eriytyminen tapahtuu vasta syventävissä opinnoissa. Historia-aineita opiskelleet voivat työskennellä useissa ammateissa ja tehtävissä, esimerkiksi opettajina, tutkijoina, asiantuntijoina, toimittajina tai tiedottajina. Katso myös Historianfilosofia Lähteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Seulonnan keskeiset artikkelit

297

https://fi.wikipedia.org/wiki/Han-dynastia

Han-dynastia

Han-dynastia () oli Kiinaa vuosina 206 eaa. – 220 jaa. hallinnut dynastia. Sen 400-vuotinen valtakausi tekee siitä yhden Kiinan historian pitkäaikaisimmista dynastioista. Aikakausi jakaantuu Läntisen ja Itäisen Han-dynastian valtakauteen; niiden välissä oli lyhytikäiseksi jäänyt Xin-dynastian valtakausi. Han-kaudella kungfutselainen filosofia levisi valtion ideologiaksi. Tuona aikana Kiina otti hallintaansa 8000 kilometriä pitkän Silkkitien kauppareitin, joka yhdisti pääkaupunki Chang’anin Lähi-itään. Han-dynastia on myös antanut nimensä Kiinan suurimmalle kansanryhmälle eli han-kiinalaisille. Historia Läntinen Han-Dynastia Kun Qin-dynastian ensimmäinen keisari Qin Shi Huangdi kuoli vuonna 210 eaa., maa joutui sisäisiin valtataisteluihin ja levottomuuksia aiheutti lisäksi talonpoikaisväestön huonot elinolot. Qin-dynastian talonpoikaisväestöä oli rasittanut Kiinan muurin ja muiden valtavien rakennushankkeiden lisäksi jatkuvat sotaretket, minkä vuoksi miljoonat talonpojat olivat joutuneet sivuun maataloustöistä. Kansan kapinointi laajeni yli koko valtakunnan ja vuonna 206 eaa. entisen Chu-valtion aristokraattinen jälkeläinen Xiang Yu ja alhaista syntyperää ollut Liu Bang valtasivat joukkoineen Qin-dynastian pääkaupungin Xianyangin. Qin-dynastian kukistuttua Liu Bang kääntyi entistä liittolaistaan Xiang Yuta vastaan ja surmasi tämän. Liu Bang otti nimekseen Gao Zu vuonna 202 eaa. ja alkoi nimittää itseään keisariksi. Hän oli Han-dynastian ensimmäinen hallitsija. Keisari Gao Zu siirsi maan pääkaupungin Chang’aniin, nykyiseen Xi'aniin. Han-dynastia peri Qin-dynastian hallintojärjestelmän, mutta legalistista hallintoa oli uudistettava. Qin-hallinto oli syrjäyttänyt feodaalisen ylimystön, mutta Han-dynastia palautti feodaalisen järjestelmän. Näin Han-dynastian alaisuuteen syntyi pienempiä läänitysvaltioita, kuten Qin-dynastiaa edeltäneen Zhou-dynastian aikana. Läänitysruhtinaat alkoivat kamppailla vallasta keskenään ja valtiot pyrkivät myös itsenäistymään, mikä horjutti Han-dynastian vakautta. Han-dynastia joutui ensimmäiset 50 vuotta kamppailemaan eri feodaaliruhtinaita vastaan, kunnes vuonna 154 eaa. keisari vaihtoi läänitysruhtinaat keisarillista sukua oleviin prinsseihin. Suurta osaa valtakunnan hallinnosta hallitsivat edelleen kuitenkin virkamiehet ja sekahallinto säilyi noin sadan vuoden ajan. Feodaaliylimystön korvasi uusi säätyläisluokka, jonka ideologia oli suurelta osin kungfutselainen. Monet legalistiset lait ja käytännöt kuitenkin jäivät edelleen voimaan. Valtakunnan poliittisen järjestelmän huipulla oli keisari, joka ollessaan kyvykäs hallitsija, pystyi delegoimaan hallintotehtäviä pääministereille ja muille virkamiehille ja kykeni pitämään mahdolliset poliittisten klikkien erimielisyydet tasapainossa, jolloin valtionhallinto toimi tarpeeksi tehokkaasti pitääkseen valtakunnan rauhallisena. Mikäli keisari ei ollut tarpeeksi vahva hallitsija, seurasi epävakauden kausi. Erityisesti keisarin ollessa alaikäinen, valtaansa saattoivat kasvattaa keisarin lähipiirissä olleet keisarinnat ja eunukit. Alaikäisen keisarin murhaaminen ennen täysi-ikäisyyttä oli siten usein jonkun hoviklikin etujen mukaista. Tämä johti toisinaan erilaisiin hovijuonitteluihin keisarinnan ja keisarin haaremiin kuuluneiden muiden vaimojen välillä. Keisarinna oli keisarin ensimmäinen vaimo, jonka poika oli valittu kruununperijäksi, mutta keisari saattoi halutessaan muuttaa perimysjärjestystä, joten keisarinnan asema oli keisarin elossa ollessa usein uhattuna. Leskikeisarinna taas oli usein hyvin vaikutusvaltainen henkilö, sillä hän valitsi alaikäisen keisarin sijaishallitsijan ja myös seuraavan keisarin, mikäli keisari kuoli ennen kuin tuli täysi-ikäiseksi. Han-dynastia joutui epävakauden aikaan hovin sisäpiirin juonittelujen vuoksi heti ensimmäisen keisarin Gao Zun kuoltua vuonna 195 eaa. Keisarin leski Lü, johti valtakuntaa käytännössä noin 15 vuoden ajan, murhauttaen laillisen perijän. Lü johti maata kuolemaansa asti, vuoteen 179 eaa. Hänen kuolemaansa seurasi levottomuuden aika, jonka päätteeksi valtaan nousi laillisen keisarin perillinen Wen. Hän hallitsi maata vuosina 179–157 eaa. ja vasta hänen aikanaan Han-dynastian valta vakiintui. Han-dynastian merkittävin hallitsija oli keisari Wu, joka hallitsi vuosina 140–87 eaa. Hänen hallintokautensa aikana valtakunta oli suurimmillaan. Hänen maineensa voimakkaana hallitsijana perustuu Han-dynastian käymiin sotaretkiin xiongnu-paimentolaisheimoa vastaan. Hänen valtakaudellaan Han-dynastia onnistui torjumaan pohjoisesta uhanneiden xiongnujen uhan, missä aiemmat Han-keisarit olivat epäonnistuneet. Ensimmäinen keisari Gao Zu oli pyrkinyt solmimaan sopimuksen xiongnujen kanssa, jonka mukaan xiongnuille annettiin ruokaa ja tavaroita vastineeksi rauhan säilymisestä. Kumpikaan osapuoli ei täysin kunnioittanut sopimusta ja xiongnut tekivät toisinaan edelleen ryöstöretkiä Han-valtakunnan alueelle. Xiongnut taistelivat myös muita paimentolaisheimoja vastaan ja Han-keisari pyrki liittoutumaan yuezhi-heimon kanssa, jonka xiongnut olivat ajaneet asuinsijoiltaan. Yuezhi-kansan jäänteet asuttautuivat Baktriaan nykyisen Afganistanin alueelle. Kansojen liikehdinnästä aiheutuneet levottomuudet Keski-Aasiassa haittasivat Han-dynastian kauppareittejä ja keisari lähetti Zhang Qian -nimisen sotapäällikön sadan miehen kanssa liittoutumaan yuezhien kanssa xiongnuja vastaan vuonna 138 eaa. Tämä joutui heti matkansa alkutaipaleella xiongnujen vangiksi ja vasta kymmenen vuoden kuluttua hänen onnistui paeta miehineen. Hän suoritti kuitenkin tehtävänsä loppuun ja jatkoi matkaansa länteen, missä yuezhit ottivat hänet hyvin vastaan. Yuezhit olivat jo kotiutuneet uudelle asuinalueelleen, eivätkä olleet kiinnostuneita sotimisesta xiongnuja vastaan. Zhang Qian palasi Chang’aniin vuonna 126 eaa., mutta hänen matkallaan oli kauaskantoiset seuraukset Han-dynastian alueen laajentumisessa. Tärkeä syy länteen päin suuntautuvissa laajentumispyrkimyksissä oli kauppa, sillä Han-kaudella Kiinasta alettiin viedä silkkiä länteen ja kauppareitti Keski-Aasiaan oli turvattava. Nuoren sotapäällikkö Huo Qubingin johdolla Han-dynastian joukot onnistuivat karkottamaan xiongnut yuezhien entisiltä asuinalueilta vuonna 121 eaa., minkä jälkeen kiinalaisjoukkojen onnistui ajaa xiongnut yhä pohjoisemmaksi. Han-dynastian toimet xiongnuja vastaan johtivat siihen, että monet Keski-Aasian kansat tunnustivat kiinalaisten ylivallan alueella. Kauppareittiä turvattiin jatkamalla Kiinan muuria yhä lännemmäs. Han-kaudella silkkitie muodostui tärkeäksi osaksi Rooman ja Kiinan välistä yhteyttä. Sitä pitkin kulkivat kauppatavarat, uudet viljelykasvit, sekä monet uudet keksinnöt. Dynastian valta laajeni sotaretkillä myös etelään ja sen hallitsemiin alueisiin liitettiin suuri osa nykyistä Etelä- ja Kaakkois-Kiinaa. Han-dynastian ylivallan sai tunnustaa myös Qin-dynastian romahdettua itsenäistynyt Nanyuen valtakunta, joka sijaitsi nykyisen Pohjois-Vietnamin ja Kiinan alueella. Han-dynastia laajensi alueitaan myös Korean niemimaan pohjoisosiin, perustaakseen tukikohdan xiongnuja vastaan käytävissä yhteenotoissa. Lolangin kaupungista, nykyisestä Pyongyangista, tuli merkittävä kulttuurikeskus, mistä käsin kiinalainen kulttuuri levisi muualle Korean niemimaalle ja Japaniin. Keisari Wu kuoli vuonna 87 eaa. Hänen jälkeensä dynastia ajautui eri sisäisiin kiistoihin eri perhekuntien, sekä juonittelevien virkamiesten ja eunukkien välillä, eikä yhtä vahvaa keisaria enää löytynyt. Uudeksi keisariksi asetettiin Wun perillinen Zhaodi, mutta todellinen valta oli valtiomies Huo Guangin käsissä, hän oli ollut keisari Wun palveluksessa kahden vuosikymmenen ajan. Huo Guangin lapsenlapsi oli naitettu keisari Zhaodille ja heidän yhteinen lapsensa nousi valtaistuimelle Zhaodin kuoltua vuonna 74 eaa. Tämä oli kuitenkin epäpätevä ja hänet syöstiin pian vallasta. Huo Guang onnistui kuitenkin järjestämään seuraavaksi keisariksi Xuandin, jota hän kykenisi manipuloimaan. Huo Guang kuoli vuonna 68 eaa. ja Xuandi hallitsi keisarina kuolemaansa vuoteen 49 eaa. saakka. Tätä seurasi keisari Yuandin valtakausi. Keisari Yuandin kuoltua vuonna 33 eaa. dynastian sisäiset kiistat syvenivät ja myös joissakin osissa valtakuntaa syntyi levottomuuksia. Suurimman vaikutusvallan hovissa onnistui saamaan Yuandin lesken, leskikeisarinna Wangin perhe. Wang-klaanin merkittävimmäksi jäseneksi nousi Wang Mang. Valtakunnan levottomuudet ja hovin sisäinen hajaannus antoi Wang Mangille tilaisuuden syöstä vallasta alaikäisen keisari Ruzi vuonna 9 jaa. Wang Mang nousi itse keisariksi ja perusti lyhytikäiseksi jääneen Xin-dynastian. Xin-dynastia Xin-dynastian perustanut Wang Mang oli itse toiminut useita vuosia alaikäisten keisarien sijaishallitsijana. Hän riisti ensitöinään Liu-klaanin läänitysruhtinailta heidän asemansa ja karsi aatelin oikeuksia. Valtakunnan talous oli ajautunut taloudelliseen kriisiin. Talouden tervehdyttämiseksi kaikki valtakunnassa oleva kulta otettiin valtion haltuun ja siirryttiin uuteen rahajärjestelmään. Valtio perusti pankkeja, jotka lainasivat rahaa kiinteällä korolla. Suuret maakartanot pilkottiin ja maa jaettiin köyhille talonpojille ja maan ostaminen ja myyminen kiellettiin. Yksityishenkilöiltä kiellettiin oikeus pitää orjia ja valtio monopolisoi itselleen suolan ja raudan tuotannon, rahanlyönnin ja oikeuden vuorten ja järvien tuotteisiin. Ammattimiesten, kuten metsästäjien, kalastajien, silkintuottajien ja käsityöläisten oli maksettava veroa yhdestoistaosa bruttotuloistaan. Virkamiesten palkkio taas määräytyi vuoden sadon mukaan. Wang Mangin harjoittaman talouspolitiikan ansiosta maan talous alkoi tervehtyä, mutta toimet synnyttivät vastustusta maan yläluokkien piirissä. Kultavarantojen takavarikoiminen ja rahan arvon huonontaminen aiheuttivat heille eniten vahinkoa. Virkamiesten palkkioiden sitominen satojen suuruuteen tarkoitti sitä, että he eivät voineet tietää ansioitaan ennen vuoden päättymistä. Myös talonpojat kärsivät, sillä he joutuivat maksamaan korkeaa korkoa valtion lainoista. Laajamittainen tyytymättömyys johti kansan kapinointiin. Tyytymättömyyttä nosti luonnonkatastrofit, jotka aiheuttivat nälänhätää kaikkialla maassa. Ajanlaskun ajan vuosina Keltainenjoki muutti uomaansa kahdesti. Joki kuljettaa mukanaan valtavaa lietemäärää, joka kasaantuessaan joen pohjaan kohottaa uomaa ylemmäksi, kunnes rantapenkereet eivät enää kestä valtavaa painetta. Joki muutti uomaansa Läntisen Han-dynastian viimeisinä vuosina, sekä uudelleen Wang Mangin hallintokaudella vuonna 11 jaa. Tulvat aiheuttivat valtavia muuttoliikkeitä, jotka aiheuttivat valtavaa rasitusta seuduille joiden kautta kodittomiksi jääneet vaelsivat. Tilanne johti suuriin levottomuuksiin, jota lietsoivat lisää myös vallasta syrjäytetyt Liu-klaanin jäsenet. Toinen vahva Xin-dynastiaa vastaan noussut liike oli taolainen salaseura Punaiset kulmakarvat. Vuonna 23 kahdelta taholta hyökänneet kapinalliset hyökkäsivät pääkaupunkiin, eikä Xin-dynastian armeijasta ollut kapinan kukistajaksi. Kapinalliset valtasivat keisarinpalatsin ja teloittivat Wang Mangin. Levottomuudet jatkuivat vielä tämän jälkeen ja ne kestivät yhteensä kymmenen vuotta, minkä päätteeksi kapinaa johtanut Liu Xiu, Liu-klaanin jäsen, julistautui keisariksi vuonna 25 ja julisti Han-dynastian palanneen valtaan. Myöhempien dynastioiden historiankirjoitus pitää Wang Mangia vallananastajana ja väitetään että hänen uudistuksensa aiheuttivat haittaa jokaiselle yhteiskuntaluokalle. Hän yritti kuitenkin poistaa köyhimpien talonpoikien velkaorjuuden jakamalla maita uudelleen, jolloin myös parantuisi valtion veropohja. Mikäli luonnonkatastrofia ei olisi tapahtunut tai sen aiheuttamat seuraukset olisivat pysyneet hallinnassa, Wang Mangia pidettäisiin menestyneenä keisarina, joka perusti uuden dynastian. Itäinen Han-dynastia Valtaan noustuaan Liu Xiu otti nimekseen Guang Wu. Hän siirsi maan pääkaupungin Chang’anista itään Luoyangiin, minkä vuoksi dynastian jälkipuoliskoa kutsutaan itäiseksi Han-dynastiaksi ja ensimmäistä puoliskoa läntiseksi Han-dynastiaksi. Uuden pääkaupungin katsottiin olevan paremmin turvassa xiongnuilta. Itäisen Han-dynastian aikana maan keskushallinto heikkeni, sillä keisari nousi valtaan suurten maanomistajasukujen tukemana, ja heidän vaikutusvaltansa ulottui Han-hoviin. Maan hallinnon talouspolitiikan tavoitteet muuttuivat, sillä talonpoikien orjuuttaminen ei enää ollut kiellettyä ja monet menettivät maansa, jolloin heidän oli pakko työskennellä suurmaanomistajille. Itäisellä Han-kaudella luovuttiin yleisestä asevelvollisuudesta, joka oli ollut aiempien dynastioiden vallan tärkein perusta. Kun Han-dynastia oli vakiinnuttanut valtansa feodaaliruhtinaiden kukistamisen jälkeen, armeijaa ei enää tarvittu sisäisten asioiden rauhoittamiseen. Suuri jalkaväkiarmeija oli myös hyödytön nopeasti ratsain liikkuneita paimentolaisheimoja vastaan. Lisäksi sotilaskoulutuksen saaneet talonpojat saattoivat olla kapinoidessaan vaarallisia, kuten Xin-dynastian kukistuminen osoitti. Suhtautuminen maan ulkopuolisiin kansoihin muuttui, sillä pohjoisrajan takana olleita kansoja alettiin sulauttaa kiinalaisväestöön. Xiongnuja ja muita paimentolaisheimoja värvättiin myös Han-dynastian armeijaan. Han-dynastian politiikkaan oli kuulunut barbaariheimojen peluuttaminen toisiaan vastaan. Xiongnut saivat Xin-dynastian hallituskauden jälkeen jälleen hallintaansa tärkeän Keski-Aasiaan vievän kauppareitin, millä oli suuri merkitys Han-dynastian taloudelle, sillä kaupankäynti oli huomattavasti aiempaa merkittävämmässä asemassa. Keisari Mingdin hallituskautena vuosina 57–75 ja hänen Zhangdin hallintokausina dynastia otti tavoitteekseen laajentaa valtakuntaa länteen, ja xiongnuja vastaan tehtiin useita sotaretkiä ensimmäisen vuosisadan kolmena viimeisenä vuosikymmenenä. Han-dynastiaa hyödytti xiongnuiden sisäinen hajaannus, joka johti vuonna 89 siihen, että xiongnuista hajaantui erillinen xianbei-heimo. Xianbeit kukistivat xiongnut, minkä jälkeen xiongnujen muodostama uhka kiinalaisille poistui lopullisesti, mutta tilalle tuli muiden paimentolaisheimojen, erityisesti xianbeiden muodostama uhka. 100-luvulla Han-dynastiaa rasittivat taistelut erityisesti Qiang-heimoa vastaan valtakunnan länsiosassa ja qiangit alkoivat asuttaa Han-valtakunnan länsiosia. Sotien kestäessä maan keskusvallan ote maan sisäosista höltyi. Suurmaanomistajat ja paikallisten alueiden johtajat alkoivat värvätä omia armeijoitaan puolustaakseen omistuksiaan ja he toimivat keskusvallasta piittaamatta. Itäinen dynastia yhdisti jälleen sotilas- ja siviilihallinnon alueellisen hallitsijoiden käskyvaltaan barbaariheimojen aiheuttaman paineen vuoksi, mikä ennestään heikensi valtakunnan keskushallintoa. Alueelliset hallitsijat alkoivat muodostaa vähitellen itsenäisiä poliittisia ja taloudellisia yksiköitä ja valtakunta alkoi hajaantua. Itäisen Han-dynastian kohtaloksi koituivat lopulta samankaltaiset ilmiöt kuin läntisen dynastian. Tehoton hallinto, sekä nälänhätää aiheuttaneet luonnonkatastrofit ja ei-kiinalaista alkuperää olevien kansojen pakkosiirrot valtakunnan sisällä, aiheuttivat väistämättä kriisin valtakunnan hallinnolle. Maa kärsi myös pohjoisen suunnalta tulleista barbaarien hyökkäyksistä, joihin aluehallinto pystyi vastaamaan keskushallintoa tehokkaammin. Merkittäväksi dynastian vastustajaksi nousi taolainen Keltaiset turbaanit -salaseura, joka kukistui aluehallitsijoiden ansiosta vuonna 184. Han-dynastialla ei myöskään ollut enää vahvaa keisaria. Kaikki dynastian yhdeksän viimeistä keisaria, jotka hallitsivat vuoisina 88–220, kruunattiin valtaan alaikäisinä. Tämän johdosta hovissa vaikutti jälleen juonittelevat hoviklikit, jossa vaikuttivat leskikeisarinnat ja virkamiehet, joilla oli suuri vaikutusvalta. Toisen ryhmän muodostivat vaikutusvaltaiset eunukit. Hovin eunukit nousivat vaikutusvaltaiseksi ryhmäksi Keltaisten turbaanien kapinan kukistamisen jälkeen, minkä jälkeen he erottivat voittoisat kenraalit. Eunukit murhauttivat juuri valtaan nousseen lapsikeisarin sijaishallitsijan, minkä johdosta pääkaupunki Luoyangin varuskunta nousi eunukkeja vastaan. Sotapäällikköjen avulla virkamiehet kukistuvat eunukit ja joukkomurhassa sai surmansa 2000 eunukkia vuonna 189. Tilanne johti vain uusiin levottomuuksiin, kun vallasta taistelivat sotapäälliköt keskenään. Kenraali Dong Zhuo poltti pääkaupungin ja siirsi alaikäisen keisarin takaisin vanhaan pääkaupunkiin Chang’aniin. Tämä tarkoitti käytännössä Han-dynastian loppu, vaikka Han-keisarit pysyivät vallassa muodollisesti vielä 30 vuotta. Vahvaksi sotilasjohtajaksi nousi eunukkikenraali Cao Cao. Hän sai hallintaansa Pohjois-Kiinan vuonna 207 ja nousi lapsikeisarin suojelijaksi. Hän kokosi suuren laivaston noustakseen Jangtsejokea ylös vallatakseen myös Etelä-Kiinan alueet, mutta hänen armeijansa koki tappion Punaisen kallion taistelussa, kahden muun sotapäällikön liittouduttua häntä vastaan. Han-dynastian aikakausi päättyi lopullisesti kun viimeinen keisari Xian luopui kruunusta Cao Caon pojan Cao Pein hyväksi. Tämä julisti itsensä uuden Wei-dynastian ja uuden Wei-valtion ensimmäiseksi keisariksi vuonna 221. Pian tämän jälkeen kaksi muuta sotapäällikköä perustivat myös itsenäiset valtiot. Liu Bei perusti luoteisen Shu Han -valtion ja kaakkoon syntyi Sun Quanin perustama Wu. Aikoinaan mahtava Han-dynastian hallitsema keisarikunta oli hajonnut kolmeen osaan ja alkoi niin kutsuttu kolmen kuningaskunnan kausi. Hallinto Siviilihallinto Han-dynastian hallinto pohjautui vahvasti kungfutselaisuuden oppeihin. Hallintotavaltaan Han-dynastia oli myös feodaalisempi kuin edeltäjänsä Qin-dynastia, johtuen osin siitä, että Han-dynastia kukisti Qin-dynastian edellisen Zhou-kauden feodaaliylimystön tuella, jotka olivat Qin-dynastian kaudella menettäneet valta-asemansa. Han-dynastian hallinto oli sekoitus kungfutselaisuuden ideologiaa, feodalismia ja Qin-kaudelta periytyneen legalismin hallintomallia. Keisari oli poliittisen hierarkian huipulla. Keisarilla oli tukenaan kansleri, keisarillinen neuvonantaja ja armeijan ylipäällikkö. He valvoivat valtakunnan siviilihallintoa hoitaneiden ministerien toimintaa. Merkittävässä asemassa olivat myös keisarinnat, jotka monesti johtivat maata alaikäisen keisarin ollessa vallassa. Myös keisarin lähipiirissä olleet eunukit nousivat toisinaan merkittäviin virkoihin. Keisarit olivat viettäneet lapsuutensa haaremissa ja usein he kiintyivät haaremia hoitaneisiin eunukkeihin, jolloin he valtaan päästyään saattoivat nostaa eunukkeja merkittäviin virkoihin. Julkista hallintoa johti yhdeksän ministeriötä. Ministeriöt huolehtivat esimerkiksi palatsin turvallisuudesta, uskonnollisista asioista, rikosoikeudellisista asioista, suhteista ulkomaisiin valtionpäämiehiin, maakuntahallinnosta, sotaväestä, sekä verojen keräämisestä ja tulojen jakamisesta. Jokaisella ministerillä oli tukenaan joukko alaisia. Keisari Wun kaudella, vuonna 141 eaa. sai alkunsa myös virkamiestutkintojärjestelmä, jossa maaherrat suosittelivat henkilöitä hallintovirkoihin. Virkamiesten oli virkaan päästäkseen suoritettava erityinen virkamieskoe. Virkamieskokeet säilyivät maan tapana aina 1900-luvulle asti, tosin myöhempien vuosisatojen dynastioiden aikana virkamieskokeet olivat hyvin erilaisia kuin Han-kaudella. Ensisijaisena edellytyksenä virkamiehillä oli kungfutselaisten tekstien tuntemus. Ne jotka olivat opiskelleet muun koulukunnan kirjoituksia, jätettiin hallintovirkojen ulkopuolelle. Hallinnollisesti valtakunta jaettiin maakuntiin, joita hallitsivat kaksi virkamiestä, kuvernööri ja komentaja. Maakunnat oli jaettu edelleen pienempiin yksiköihin, joissa alueelliset virkamiehet vastasivat veronkannosta, oikeudellisista asioista ja työkykyisten miesten rekrytoinnista. Maakuntien virkamiesten työtä valvomaan keskushallinto perusti valvontajärjestelmän, jossa tarkastajat raportoivat keskushallinnolle virkamiesten työn tehokkuudesta. Armeija Valtakunnan armeija oli järjestetty siten, että yksittäinen henkilö ei saavuttaisi liian suurta asemaa. Kenraaleja nimitettiin yleensä pareittain, ja kun joku tietty tehtävä oli suoritettu, heidän käskyvaltansa kumottiin. Kenraalien alapuolella toimivat alempiarvoiset sotilasjohtajat, jotka vastasivat joukkojen harjoittelusta sisäisestä järjestyksestä, sekä joukkojen sijoittamisesta valtakunnan puolustuslinjoille. Han-dynastian armeijan miehistö koostui asevelvollisista, vapaaehtoisista ja vangeista. Enemmistö koostui asevelvollisista. Valtakunnassa oli määrätty asevelvollisuus kaikille työkykyisille miehille, jotka eivät olleet asemansa puolesta etuoikeutettuja. Myös rajaseutujen paimentolaisheimoja rekrytoitiin armeijaan. He muodostivat erityisesti ratsuväkiosaston. Itäisen Han-dynastian kaudella luovuttiin pakollisesta asevelvollisuudesta ja siirryttiin ammattisotilaista, paimentolaisheimojen jäsenistä ja rikollisista koostuneeseen armeijaan, sillä koettiin että yleistä asevelvollisuutta ei enää tarvittu. Väestö Vuonna 2 jaa. Han-dynastia suoritti väestönlaskennan, jonka mukaan valtakunnassa oli 12,3 miljoonaa perhettä ja 57,6 miljoonaa asukasta. Väestö jakaantui eri säätyihin, jotka olivat arvojärjestyksessä oppineet, maanviljelijät, käsityöläiset ja kauppiaat. Noin 85% maan väestöstä työskenteli maatalouden piirissä. Keskimäärin maanviljelijäperheellä oli viljelymaata 3,63 hehtaaria. Virkamiehet vastasivat verojen keräämisestä alueellaan. Merkittävimmät kansalta kerättävät verot olivat maavero ja henkiraha. Maaveron määrä riippui yleensä sadon määrästä, mutta sitä saatettiin nostaa erityisten menojen kattamiseksi. Itäisen Han-dynastian ajan keisarin Guang Wun hallintokaudella vuosina 25–57 määritettiin jokaisen 15–56-vuotiaan miehen ja naisen maksettava henkiraha 120 kuparirahaksi vuodessa ja 3–14-vuotiaasta lapsesta oli maksettava 20 kuparirahaa vuodessa. Verotus oli raskasta maanviljelijäperheen tuloihin nähden eikä suuren lapsilauman elatus ollut mahdollista. Usein perheet elivät toimeentulon rajamailla. On oletettavissa, että perhekokoja pyrittiin toisinaan rajoittamaan lapsenmurhilla. Vuokraviljelijöiden ei tarvinnut maksaa maaveroa eikä henkirahaa, sillä tämä velvoite kuului maanomistajalle. Vuokrana vaadittiin puolet vuoden sadosta, jolloin viljelijäperheelle jäi yleensä huomattavasti vähemmän kuin mitä normaalikokoinen perhe kuluttaisi vuodessa. Hyvinäkin satovuosina vuokraviljelijä eli usein lähellä nälkärajaa. Arvoasteikossa alimpana olevia kauppiaita ei juuri arvostettu. Vallitsevan ajattelutavan mukaan he olivat yhteiskunnan loiseläjiä, siitä huolimatta että kauppa oli Han-dynastialle tärkeä tulonlähde. Kauppiaille ei sallittu maanomistusta, eivätkä he saaneet näyttää ulospäin vaurauden merkkejä. Talous Han-kaudella jatkettiin Qin-dynastian aloittamia merkittäviä rakennushankkeita. Tieverkkoa parannettiin ja joillakin osuuksilla keskikaistat oli päällystetty. Weijoen ja Keltaisenjoen välinen kanava valmistui 129 eaa. Infrastruktuurin parantamishankkeet ja käsityöläisten teknisen tason kehitys mahdollistivat talouskasvun. Han-dynastian aikana idän ja lännen välinen silkkitie nousi merkittäväksi kauppareitiksi Rooman valtakunnan ja Kiinan välillä. Han-dynastian aikana kiinalaisten vaikutusvalta levisi aina Baktriaan, nykyisen Afganistanin alueelle saakka. Tämän myötä laajenivat Han-dynastian kauppasuhteet. Kaupankäynti ei ollut alkujaan etusijalla valtakunnan laajenemisessa, vaan kiinalaiset etsivät Keski-Aasiasta liittolaisia xiongnuja vastaan. Kiinalaisilla tuotteilla, etenkin silkillä, oli kysyntää lännessä, mutta suoraa yhteyttä Rooman valtakunnan ja Kiinan välillä ei vielä Han-kaudella ollut. Silkkitie koostui pikemminkin lyhyemmistä paikallisista kauppareiteistä Kiinan ja Rooman välillä. Matkan varrella parthialaiset sulkivat Rooman lähettiläiltä tien, sillä he halusivat pitää kaupankäynnin monopolin itsellään. He perivät suurta provisiota alueen läpi kulkevista tuotteista. Myös kiinalainen lähetystö lähti vuonna 97 etsimään Roomaa, jonka olemassaolosta heillä oli vain välikäsien kautta saatu tieto, mutta lähetystö ei koskaan päässyt perille parthialaisten vuoksi. Kiinan silkki päätyi näin Egyptiin ja Roomaan välikäsien kautta. Kiinan suuntaan tuotteita vietiin vain vähäisiä määriä. Kiinalainen ylimystö oli kiinnostunut ylellisyystuotteista, kuten meripihkasta ja lasitetuista esineistä, joten kauppa oli kiinalaisille ylijäämäistä. Silkkitiellä oli näin ollen suurempi merkitys kulttuureja yhdistävänä väylänä, kuin kauppareittinä. Merkittävimmän tulonlähteet muodostivat kansalta kerätyt verot. Valtion verotusjärjestelmä ei ollut pitemmän päälle toimiva, sillä se perustui oletukseen että kaikki maatilat ovat pientiloja. Koska maanomistan tuli maksaa vuokraviljelijän verot, moni viljelijä katosi valtion verokirjoista. Suurmaanomistajat toisinaan välttivät veroja, jolloin pienmaanomistajien piti kattaa vaje. Tämä järjestely nosti pientilallisten verotuksen ankaraksi ja se synnytti aikaa myöten kapinoita. Tähän kehitykseen Han-dynastia ei lopulta kyennyt vastaamaan. Valtion suurimmat menot muodostivat virkamiesten palkat. Kansaa rasitti myös keisarin hovin ylläpito. Historiallisten lähteiden mukaan Han-keisarina vuosina 147–164 toimineen Huanin haaremiin kuului 6 000 naista, mutta tämä on todennäköisesti liioiteltua. Hän kuitenkin lähetti pois 500 haareminaista menojen pienentämiseksi. Lähteet eivät kerro montako eunukkia toimi keisarin haaremissa, mutta on oletettu että Huanin kaudella hovissa saattoi olla 10 000 henkeä. Valtion taloutta rasittivat myös dynastian paimentolaiskansoille maksamat lahjukset, jotta nämä saatiin pysymään rauhallisina. Lahjukset maksettiin viljana, silkkinä, kultana, tai myöhempinä aikoina nautoina ja lampaina. On laskettu että dynastia maksoi Keski-Aasian kansoille vuosina 50–100 noin 750 miljoonan kuparirahan edestä lahjuksia. Tämä oli noin kolmasosa kaikista valtion palkkamenoista. Dynastian lähinaapurit olivat usein alisteisia Han-vallalle, mutta kauimmaiset vasallivaltiot eivät aina olleet täysin uskollisia Han-vallalle. He lähettivät kuitenkin usein valtuustoja vannomaan uskollisuutta keisarille, sillä Han-dynastian antamat vastalahjat olivat monin verroin arvokkaampia. Kulttuuri Han-dynastian kaudella kehittyivät kiinan kuvataiteet ja kirjallisuus, sekä tiede ja teknologinen kehitys. Kungfutselaisuus oli keskeisenä oppina hallitseva aatesuunta kirjallisuuden alalla. Keisari Wu perusti vuonna 136 eaa. akatemian, jossa oppineet saivat tutkia keskeisiä kungfutselaisuuden tekstejä. Nämä tekstit olivat keskeisessä asemassa myös virkamiestutkintojärjestelmässä. Qin-dynastian aikana kansa pyrittiin pitämään kouluttamattomana ja kiellettiin kirjojen omistaminen ja teokset poltettiin. Erityisesti kungfutselaiset oppineet olivat Qin-ajalla vainon kohteena. Han-kaudella kirjojen oppimiskielto kumottiin ja kungfutselaiset oppineet ryhtyivät kokoamaan ja kirjoittamaan muistitiedon varassa uudelleen sitä kulttuurillista perintöä, mitä Qin-dynastia oli pitänyt uhkana itselleen. Tämän johdosta Han-kaudella syntyi useita merkittäviä teoksia. Han-kaudella kirjoitettiin myös ensimmäinen Kiinan historiaa käsittelevä teos, shiji. Sen laati keisarin hovissa palvellut Sima Qian. Hän matkusti ympäri valtakuntaa keräämässä tietoja teostaan varten, mutta suurin osa hänen käyttämistään lähteistä on kadonnut. Teos on toiminut esikuvana myöhemmille Kiinan historiaa käsitteleville kronikoille. Sima Qian itse joutui erimielisyyksiin keisarin kanssa, hän oli asettunut puolustamaan xiongnuja vastaan taistellutta dynastian sotapäällikköä Li Lingiä, joka oli joutunut xiongnujen vangiksi vuonna 99 eaa. Tämän vuoksi keisari surmautti Li Lingin koko suvun. Puolustaessaan Li Lingiä Sima Qian tuomittiin vankeuteen ja kuohittavaksi. Kirjallisuuden kehitykseen vaikutti myös Han-dynastian virkamiesten pitämä yksityiskohtainen kirjanpito. Kirjoitustyyli kehittyi siten että se sopi paremmin asiakirjojen laatimiseen. Tekstit kirjoitettiin puisiin liuskoihin tai silkkiin. Kirjanpito mullistui kun uuden materiaalin, paperin, valmistus keksittiin vuonna 105 jaa. Arkeologiset todisteet ovat osoittaneet että paperia osattiin valmistaa jo sata vuotta aiemmin, mutta aikaisemmat kirjoitusmateriaalit korvattiin kokonaan vasta noin kolme tai neljä vuosisataa myöhemmin. Kielen sanasto oli lisääntynyt sivilisaation kasvaessa. Ensimmäinen kiinankielinen sanakirja, shuowen jiezi, valmistui vuonna 121. Se sisältää yli 9000 erilaista ideogrammia. Yksi merkittävä kulttuurinen tekijä, joka levisi Kiinaan Silkkitietä pitkin Han-kaudella, oli buddhalaisuus. Laajaa kannatusta kansan keskuudessa se sai vasta Han-dynastian alkaessa lopullisesti rappeutua, vuoden 200 jälkeen. Lähteet Viitteet Aiheesta muualla Kiinan dynastiat Seulonnan keskeiset artikkelit

298

https://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%A4rk%C3%A4%20%28t%C3%A4hdist%C3%B6%29

Härkä (tähdistö)

Härkä (latinaksi Taurus, genetiivi Tauri, lyhenne Tau) on yksi eläinradan tähdistöistä. Sen tunnus on . Tähtikuvio on härän päätä muistuttava muodostelma, jossa kirkkain tähti Aldebaran (α Tauri) on härän silmä. Härän tähdistön voi nähdä pohjoisella pallonpuoliskolla talvella ja keväällä ja eteläisellä pallonpuoliskolla kesällä ja syksyillä. Pohjoisella taivaalla se sijaitsee Oinaan ja Kaksosten tähdistöjen välissä. Härän tähdistössä sijaitsevat Seulasten ja Hyadien avoimet tähtijoukot. Hyadit ovat Aldebaranin lähellä, mutta Aldebaran ei itse kuulu Hyadeihin. Härän tähdistössä havaittiin vuonna 1054 tähtiräjähdys, supernova, jonka jäänne tunnetaan nykyisin Messierin kohteena M1 nimellä Rapusumu eli Äyriäissumu. Härkä on vanhimpia tunnettuja tähtikuvioita, ja Lascaux’n luolassa on tulkittu olevan 15 000 vuotta vanhoja Härkää esittäviä kalliopiiroksia. Kreikkalaisessa mytologiassa prinsessa Europeen rakastaunut Zeus muuttui kultasarviseksi häräksi ja vei Europen pois Kreetalta. Tietoja Härän tähdistöstä näkyy leveysasteilla +90° – −65° deklinaatio 15° rektaskensio 4h pinta-ala 797 neliöastetta, 17:nneksi suurin Lähteet Seulonnan keskeiset artikkelit

303

https://fi.wikipedia.org/wiki/Heprea

Heprea

Heprea () on afroaasialainen kieli. Heprea on Israelin valtion virallinen kieli. Lisäksi se on juutalaisten liturginen kieli. Tästä syystä jotkin haredijuutalaiset eivät käytä hepreaa muuhun kuin rukoilemiseen. Äidinkielisiä puhujia heprealla on noin 5 miljoonaa, mutta yhteensä puhujia on 9 miljoonaa. Näistä suurin osa asuu Israelissa, mutta esim. Yhdysvalloissa asuu 200 000 heprean puhujaa, mikä tekee Yhdysvalloista maan, jossa on maailman toiseksi suurin hepreankielinen yhteisö Israelin jälkeen. Heprealla on laillisesti tunnustettu asema myös Etelä-Afrikassa ja Puolassa. Historia Heprean alkuperä Heprea kuuluu afroaasialaisen kielikunnan seemiläiseen haaraan, ja se oli alkujaan erittäin läheistä sukua foinikian kielelle ja roomalaisten hävittämässä Karthagossa puhutulle puunin kielelle. Hepreasta erotellaan omiksi kielikseen nykyheprea ja sen aikaisemmat kehitysvaiheet. Arabia on kaukaisempaa sukua, mutta sukulaisuus näkyy esimerkiksi sellaisissa sanoissa kun ar. salām, he. šalom "rauha" tai ar. maġrib, he. maʿarav "länsi", ar. Miṣr, he. Mitzrajim "Egypti". Arabiassa esiintyvät äänteet [ʕ] ja [ʁ] ovat yhdentyneet hepreassa äänteeksi [ʕ]. Samoin arabian äänteet [sˤ], [dˤ] ja [tˤ] ovat yhdentyneet hepreassa äänteeksi [ts]. Kehitysvaiheet Muinaisheprea edelsi Vanhan testamentin hepreaa. Vanhan testamentin heprea perustuu noin vuosina 1200–200 eaa. puhuttuun eteläheprealaiseen puhekieleen. Heprean pohjoisemman murteen oletetaan olleen lähempänä foinikian kieltä. Vanhaa testamenttia vanhempia hepreankielisiä tekstejä tunnetaan, mutta ne eivät kuulu Vanhan testamentin kirjalliseen kaanoniin; Lähi-idästä on myös tavattu tekstejä hepreaa lähellä olevilla seemiläiskielillä, joten on mahdollista puhua kokonaisesta kanaanilaisten kielten ryhmästä, johon heprea kuuluu. Näistä tärkein on heprean jälkeen foinikia, mutta sen lisäksi tunnetaan muun muassa moabin kieleksi kutsuttu kielimuoto. Heprea ei välttämättä ollut alun perin juutalaisten oma kieli, vaan jotkut olettavat heidän omaksuneen sen vasta kanaanilaisilta heimoilta asettuessaan ensimmäisen kerran asumaan Israeliin. Aiemmin he ovat saattaneet puhua hyvinkin erilaista kieltä. Tavallisimmin oletetaan sen olleen seemiläinen kieli, mutta lähempänä arameaa tai akkadia. Mišnan heprea. Mišnaksi kutsutaan juutalaisen filosofisen viisauskirjallisuuden, Talmudin, ydinosaa. Mišnan heprea vastaa noin vuosien 200 eaa. – 200 jaa. aikana Palestiinassa puhuttua hepreaa. Tuohon aikaan heprea oli puhekielenä jo väistymässä aramean tieltä, sillä Mišnan hepreassa on havaittavissa aramean vaikutusta. Keskiajan heprea. Juutalaisten hajaannuksen aikana heprea oli yksinomaan kirjakieli. Tärkeä juutalainen sivistyskeskus oli arabien hallitsema Espanja (al-Andalus), jossa laadittu hepreankielinen kirjallisuus levisi muidenkin maiden juutalaisten tietoon ja käyttöön. Nykyheprea. Heprean elvytys puhekieleksi alkoi 1700-luvulla, kun haskala-sivistysliikkeen aloittaja Moses Mendelssohn koetti käyttää hepreaa maallisen valistuskirjallisuuden kielenä. Seuraavalla vuosisadalla Mendele Moicher Sforim (Mendel Abramovitš) kirjoitti proosakirjallisuutta, jossa hän pyrki kuvaamaan oman aikansa juutalaisgeton elämää hyödyntämällä kaikkia aikaisempia heprean tyylejä. Se heprea, joka sittemmin elvytettiin Palestiinassa puhekieleksi, oli samalla tavoin eklektistä kuin Mendele Moicher Sforimin heprea. Sittemmin on kyllä pyritty tekemään korjausliikkeitä virallisen kielenkäytön lähentämiseksi Raamatun hepreaan, ja monet myöhemmistä tyyleistä saadut sanat ja vaikutteet ovat jääneet käytöstä. Heprean kuihtuminen ja elvytys puhekieleksi Heprean kieltä puhuttiin yli 2000 vuotta sitten juutalaisten keskuudessa, mutta aramean kieli korvasi sen muissa kuin uskonnollisissa yhteyksissä. Heprean kieli on elvytetty 1800–1900-luvulla. Sen jälkeen kun heprea jäi käytöstä puhekielenä, sitä käytettiin yhä juutalaisten sivistyskielenä ennen muuta talmudistisessa kirjallisuudessa. Tällöin hepreaan vaikutti voimakkaasti muun muassa arabian kieli, eikä vähiten siksi, että arabien valtaama Pyreneiden niemimaa oli tärkeä juutalainen kulttuurikeskus. Valistuksen aikakaudella juutalaisten keskuudessa syntyi Haskala, sivistysliike, joka nosti yhdeksi tavoitteekseen heprean maallistamisen ja nykyaikaistamisen. Haskala ei johtanut pysyviin seurauksiin, mutta nationalismin aikakaudella venäjänjuutalainen Eliezer Jitzhak Perlman, sittemmin Eliezer Ben-Jehuda, muutti Israeliin, silloiselle brittien hallitsemalle Palestiinan mandaattialueelle luodakseen heprean uudelleen Israelin kansan puhekieleksi Israelissa. Hän ryhtyi kehittämään sanastoa nykyaikaisen elämän tarpeisiin ja toimi heikosta terveydestään huolimatta aktiivisesti muun muassa lehtimiehenä ja opettajana edistääkseen heprean kielen asiaa. Projektin onnistumisen katsotaan johtuneen kahdesta tekijästä: ensinnäkin Palestiinaan monista eri maista muuttavat juutalaiset tarvitsivat yhteisen, neutraalin puhekielen, ja toiseksi heprean pahin kilpailija, jiddišin kieli, oli leimautunut takapajuiseksi. Toisen maailmansodan jälkeen jiddišin suosiota sionistisen eliitin piirissä heikensi kielen sukulaisuus saksan kieleen, jonka kanssa sionistit eivät halunneet olla yhteyksissä. Suuri joukko jiddišin puhujia kuoli toisessa maailmansodassa. Fonologia Konsonantit Lähde: Vokaalit Lähde: Heprean kirjoittaminen Hepreaa kirjoitetaan heprealaisin aakkosin. Muiden seemiläisten kielten tapaan sitä kirjoitetaan myös oikealta vasemmalle pelkillä konsonanttimerkeillä. Uskonnollisissa teksteissä ja esimerkiksi sanakirjoissa vokaalit on merkitty konsonanttien yhteyteen pienillä piste- ja viivamerkeillä. Tätä pisteytystä kutsutaan nikkudiksi. Heprean aakkosissa ei ole isoja ja pieniä kirjaimia erikseen, mutta kylläkin erilaisia tyylejä (kursiivi, kirjoituskirjaimet jne.), jotka voivat erota toisistaan paljonkin. Erikseen on olemassa ns. Raši-kirjoitus, tyyli, jota käytetään pääasiassa Talmudissa, ja sielläkin vain tämännimisen rabbin kirjoittamien kommentaarien painamiseen. Nikkud (vokalisaatio) Nikkudin kehittäjinä pidetään 700-luvun juutalaisia oppineita, masoreetteja. Masoreettien aikana heprea ei ollut enää elävä kieli, mutta juuri siksi masoreetit kehittivät erittäin tarkan jaottelun, jossa merkittiin niin pitkät, lyhyet kuin erittäin lyhyetkin vokaalit omilla merkeillään. Masoreettien vokaalioppia on jonkin verran yritetty kyseenalaistaa, mutta nykytutkimus pitää sitä varsin luotettavana olosuhteet huomioiden: vaikka heprea ei masoreettien aikana enää ollutkaan puhekieli, heidän nikkudinsa perustuu ainakin autenttiseen traditioon. Heprean vokalisointimerkit ovat (esimerkeissä bet-kirjaimen kanssa esitettyinä): בַ pataḥ, vaakaviiva kirjaimen alla (hyvin lyhyt a) בָ qamats (qamets), pieni alaspäin osoittava "tikari" kirjaimen alla (asemasta riippuen joko pitkä a tai lyhyt o) בֶ segol, kolme pistettä kärjellään seisovaksi kolmioksi asetettuna kirjaimen alla (avoin, ä-mäinen e) בֵ tsere, kaksi pistettä vaakasuunnassa kirjaimen alla (e) בִ ḥiriq (ḥireq), piste kirjaimen alla (i) בֹ ḥolam (ḥolem), piste kirjaimen päällä (o) בֻ qubuts (qibbuts), kolme alamäkeen laskeutuvaa pistettä kirjaimen alla (lyhyt u) בוּ šuruq (šureq), käytetään VAIN yhdessä matres lectionis -kirjaimen vav (yleensä konsonantti v) kanssa; yksinäinen piste, joka sijoitetaan vav-kirjaimen keskikohdalle sen vasemmalle puolelle. בְ šva, kaksi päällekkäistä pistettä, jotka merkitsevät hyvin lyhyttä (tai ääntymättä jäävää) e:tä. Šva-vokaalin pisteet voidaan liittää muidenkin vokaalimerkkien oikealle puolelle ilmaisemaan, että asianomainen vokaali ääntyy hyvin lyhyenä. Begadkefat ja dageš Ryhmä heprean konsonanttikirjaimia – bet, gimel, dalet, kaf, pe ja tav – voivat ääntyä joko sulkeumaäänteenä tai sitä vastaavana hankausäänteenä, esimerkiksi kaf-kirjain voi olla joko k tai saksan ach-äänne, pe-kirjain voi olla joko p tai f. Muistisääntönä käytetään mitään merkitsemätöntä sanaa begadkefat, johon nämä kaikki kirjaimet sisältyvät. Yleensä begadkefat-kirjain on sanan alussa aina sulkeumaäänne (esimerkiksi b, k, p), sanan sisällä ja lopussa vastaava hankausäänne (v, ach-äänne, f). Jos kirjaimen sisään kirjoitetaan piste, ns. dageš, kirjain äännetään sanan keskellä tai lopussakin sulkeumaäänteenä. Raamatun hepreassa yllä oleva sääntö koski myös g:tä, d:tä ja t:tä, jotka tulisi oikeastaan ääntää myös hankausäänteinä silloin kun niissä ei ole dagešia: g:stä tulisi tällöin se äänne, joka kirjoitetaan IPA:n foneettisessa transkriptiossa kreikkalaisella gamma-kirjaimella [γ](ach-äänteen soinnillinen vastine), d:stä tulisi [ð] (kuten englannin sanassa this) ja t:stä tulisi [θ]-äänne, kuten englannin sanassa thick. Käytännössä näiden kohdalla ei kuitenkaan noudateta enää kuvattua tapaa, ilmeisesti siksi, että jiddiš ja muut juutalaisten aiemmin äidinkielenään puhumat kielet eivät antaneet tukea näille vaikeille äänteille. Erikoistapaus on tav (aakkosten lopussa oleva t-kirjain). Jiddišiä puhuvien askenaasijuutalaisten tapana oli ääntää sananloppuinen tav, jonka siis periaatteessa olisi pitänyt olla sama äänne kuin th englannin sanassa thick, ässänä. Niinpä esimerkiksi sanasta bat "tyttö, tytär" tulikin bas. Tätä ääntämystä esiintyy esimerkiksi Yhdysvaltain juutalaisten keskuudessa jonkin verran – esimerkiksi poikien bar mitzva ("hyveen poika") -seurakuntaanottojuhlien vastineeksi tytöille pidettävä juhla onkin Yhdysvalloissa nimeltään bas mitzva, ei bat mitzva, kuten odottaisi. Käytäntö ei kuitenkaan ole Yhdysvalloissakaan johdonmukainen: esimerkiksi rotareihin ja lionseihin verrattavan "Liiton pojat" -järjestön nimeä ei translitteroidakaan B'nai Bris, kuten voisi odottaa, vaan B'nai Brith, joka tuleekin lähemmäksi raamatunheprealaista ääntämistä. Dageš-merkkiä käytetään myös muilla kirjaimilla kuin begadkefatilla, jolloin se tarkoittaakin kaksinkertaista konsonanttia – esimerkiksi Mossad kirjoitetaan dagešilla. Nykyisraelilaisessa hepreassa kaksoiskonsonantteja ei kuitenkaan käytännössä äännetä erilaisina. Sananloppuista h:ta (heprean he-kirjainta) käytetään ilmoittamaan, että sana päättyy vokaaliin (tyypillisesti a:han). Mutta jos siellä oikeasti kuuluu h-äänne, tämä ilmaistaan kirjoittamalla he-kirjaimen sisään dageš. Matres lectionis Nykyheprean vokaalien pituudet ovat sikäli yksinkertaistuneet, että nikkudin sijasta pärjätään erinomaisesti ns. matres lectionis -kirjoitustavalla, jossa vokaalit kirjoitetaan sopivasti valituilla konsonanttikirjaimilla. O ja u merkitään vav-kirjaimella (konsonanttina se äännetään v), i ja e merkitään jod-kirjaimella (joka on konsonanttina sama kuin suomen j), ja sanan lopussa h-kirjain (he) merkitsee mitä tahansa loppuvokaalia. Niiltä osin kuin nikkud-merkki ei ilmoita äännettävän vokaalin pituutta, raamatullisessa hepreassa matres lectionis -kirjain yhdistettynä vastaavaan nikkudiin täydensi nikkudin antaman tiedon vokaalin laadusta pituustiedolla. Matres lectionis -merkki saatettiin kuitenkin jättää kirjoittamatta silloinkin kun vokaali oli pitkä. Tätä kutsutaan defektiiviseksi kirjoitustavaksi (defective scriptum), kun taas nikkudin ja matres lectionis -merkin yhteiskäyttöä sanotaan täydeksi kirjoitustavaksi (plene scriptum). Raamatun hepreassa on monia sanoja, joilla molempia kirjoitustapoja esiintyy rinnakkain. Nykyinen kirjoitustapa Alun perin matres lectionis -kirjoitustapaa oli äännehistoriallisista syistä luvallista käyttää vain tietyissä sanoissa, kun taas toisten sanojen vokalisointi oli merkittävä pelkästään nikkudilla. Nyttemmin matres lectionis -kirjaimia käytetään yleisesti niin lyhyiden kuin pitkienkin vokaalien merkitsemiseen sellaisissa teksteissä, joista nikkudin pisteet ja viivat puuttuvat; Heprean kielen akatemian suosituksia noudattaa tuskin kukaan. Sananloppuinen vokaali merkitään hepreassa kirjoittamalla sanan viimeisen konsonantin jälkeen H-kirjain. Niinpä englannin tapa kirjoittaa raamatullisten nimien loppuun -h – Jedediah, Noah, jne., on heprean vaikutusta. Raamatullinen heprea, ketiv ja qere Hepreankielinen Vanha testamentti eli Tanakh (T-N-K = Tora, Nevi'im ve-Ktuvim = "Laki, profeetat ja kirjoitukset" – eli Mooseksen kirjat, profeettakirjat ja historiakirjat) käyttää nikkudin lisäksi painomerkkejä sekä muodollisen ääneenluvun, resitoinnin, rytmitysmerkkejä. Lisäksi siihen kuuluu qeren (lukutavan) ja ketivin (kirjoitustavan) eroa selventäviä merkintöjä. Nykyään tieteellisesti merkittävin Tanakh-editio lienee Biblia Hebraica Stuttgartensia, joka on Kittelin edition nykyaikaistettu versio. Ketiv tarkoittaa sitä, miten teksti on kirjoitettu; tekstiä ääneen luettaessa on kuitenkin perinteisesti poikettava ketiv-sanamuodosta eräin kohdin ja luettava (qere) tietyt sanat toisin. Kuuluisa esimerkki tästä on Jumalan nimi, joka kirjoitetaan neljällä konsonanttikirjaimella JHVH – tästä kirjainyhdistelmästä käytetään mielellään kreikankielistä nimeä "tetragrammaton". Sana JHVH on varsinkin kristillisessä käytännössä luettu "Jehova" (tetragrammatonin konsonantit ja sanan "Adonai" (Herra) vokaalit); todennäköisempi ääntämistapa on "Jahve". Juutalaiset lukevat mielellään joko "Adonai" tai "ha-Shem" (Se Nimi) välttyäkseen tällöin lausumasta vahingossakaan Jumalan nimeä. Vieraiden kielten vaikutus hepreaan Nykyheprea on sanastoltaan yllättävän lähellä Raamatun hepreaa, mutta on täydentänyt vanhatestamentillista ainesta lainaamalla runsaasti aineksia länsimaisesta sivistyssanastosta (fizi = fyysinen, fysikaalinen, ximi = kemiallinen, matematiqa ym.), arabiasta, arameasta ja jiddišistä. Englantilaislainat kuuluvat hepreaan kuten muihinkin nykykieliin, mutta ennen muuta puhuttuun slangiin – teknillisen terminologian puolella heprea on varsin omavarainen. Fraseologia ja lauseoppi ovat saaneet vaikutteita eurooppalaisista kielistä, eivätkä vähiten venäjästä ja puolasta. Myös kansainväliset lainasanat heprealaistetaan mielellään venäläisillä päätteillä: proteqtzija. Jatkuvasti uudet maahanmuuttajien aallot tuovat omia mausteitaan kadun slangiin, ja israelilaiset näytelmäkirjailijat valittavatkin, että on mahdotonta kirjoittaa ajan hermolla pysyvää puhekielistä draamaa. Tämä ei kuitenkaan haittaa kabareetaiteilijoiden ja estradikoomikoiden tahtia, joiden sanaleikit löytävät aina nopeasti tiensä heprean slangiin. Myös arabialaisperäiset slangisanat ovat tavallisia. Koska heprea pyhänä kielenä ei tunne kirosanoja eikä rivouksia, ne on lainattu useimmiten jiddišistä tai arabiasta. Nykyheprea eroaa Raamatun hepreasta ehkä eniten ääntämiseltään ja lauseopiltaan. Eurooppalaiselle vaikeita kurkkuäänteitä (qof, 'ain, xet) ei yleensä vaivauduta lausumaan oikein: itse asiassa ainoastaan arabimaista muuttaneet niin sanotut orientaalijuutalaiset osaavat ääntää nämä äänteet, koska ne esiintyvät arabiassakin. 'Ain-kirjaimella merkittiin alun perin laryngaaliäännettä, jollainen esiintyy esimerkiksi 'Abd-alkuisten arabialaisten nimien ensimmäisenä äänteenä (tarkassa siirrekirjoituksessa tätä merkitään pienellä c-kirjaimella: cAbdullah). Nykyään 'ain on samanlainen katkoksen merkki kuin edellä mainittu alif-kirjain. Qof-kirjain on alkujaan tarkoittanut hyvin takaista ja velarisoitunutta k-äännettä, joka myös arabian siirrekirjoituksessa merkitään q:lla; nykyään q on yksinkertaisesti tavallinen k, ja sitä käytetään k-äänteen kirjoittamiseen vierasperäisissä sanoissa, koska heprean varsinainen k-kirjain, kaf, on usein sanan sisällä ja lopussa ach-äänteen merkki. Vielä merkittävämpää on, että nykyheprean verbien käyttö on muovautunut jiddišin ja muiden eurooppalaisten kielten aikamuotojärjestelmän mukaiseksi, kun taas aidoissa seemiläisissä kielissä, kuten raamatun hepreassa ja arabiassa, aspektin ilmentäminen on tärkeämpää kuin aikamuodot. Monet raamatulliselle heprealle ominaiset mielenkiintoiset lauserakenteet ovatkin nykyhepreassa saaneet väistyä standardieurooppalaisten ilmaisutapojen tieltä. Esimerkiksi adjektiiveilla ei ollut muinaishepreassa vertailumuotoja, jolloin esimerkiksi ajatus "hän on vahvempi kuin muut miehet" jouduttiin ilmaisemaan sanomalla "hän on miehistä vahva". Nykyhepreassa tätä ei käytetä, vaan sen sijaan on ryhdytty soveltamaan sanoja "enemmän" ja "vähemmän" adjektiivien komparointiin: "hän on enemmän vahva kuin muut miehet" tms. Heprean kieliopin yleispiirteitä Heprea on seemiläinen kieli. Niinpä heprean sanojen taivutuksessa sanan vartalokonsonantit – yleensä niitä on kolme, mutta myös kaksikonsonanttisia vartaloita esiintyy – pysyvät tavallisesti muuttumattomina, mutta vokaalit muuttuvat. Tästä syystä muuten seemiläiset kielet käyttävät mielellään konsonanttikirjoitusta: konsonantit ovat varsinaisia merkityksen kantajia, kun taas vokaalit mielletään "liikevoimiksi", jotka mahdollistavat sanan lausumisen. Heprean maskuliinit substantiivit saavat yleensä monikonpäätteen -im, feminiinit -ot. Tästä on kuitenkin jonkin verran poikkeuksia molempiin suuntiin, esimerkiksi mila "sana" saa monikon milim, vaikka onkin feminiini, kun taas šulchan "pöytä", joka on maskuliini, on monikossa šulchanot. Sanavartalo säilyy usein tunnistettavana monikossa, mutta sellaistakin esiintyy, että vokaalimuutokset sotkevat sen hyvin merkillisen näköiseksi – tunnettu esimerkki on ciparon "lyijykynä", monikossa cefronot. Hepreassa ei ole genetiiviä. Omistavaan sanaan ei hepreassa merkitä mitään, mutta omistettava sana taipuu konstruktiksi. Konstrukti ei välttämättä eroa substantiivin sanakirjamuodosta muuten kuin nikkudinsa osalta; a-kirjaimeen päättyvät feminiinit saavat yleensä ylimääräisen t:n loppuun: mapa "kartta", mutta mapat Finland "Suomen kartta". Lisäksi maskuliinien monikonpääte -im muuttuu muotoon -ej. Eräillä substantiiviryhmillä konstrukti voi kyllä olla hyvinkin toisennäköinen kuin absoluuttinen muoto; hyviä esimerkkejä tästä ovat ns. segolaattisubstantiivit (ryhmä toiseksi viimeiseltä tavulta painotettuja maskuliineja), joilla ei yksikössä ole erityistä konstruktimuotoa, mutta monikossa sitäkin merkillisempiä: sefer "kirja", sfarim "kirjat" (normaali monikkomuoto), sifrei "...n kirjat" (monikon konstrukti). Yleensä konstruktien muodostamista säätelevät selvät säännöt, mutta joidenkin sanojen konstruktimuodot tulee opetella erikseen. Hepreassa ei ole epämääräistä artikkelia. Määräinen artikkeli on ha-, joka kirjoitetaan yhteen pääsanansa kanssa; translitteraatiossa se kirjoitetaan usein väliviivalla ja/tai pienellä kirjaimella pääsanan alkaessa isolla: haGolan "Golan", haGalil "Galilea", haŠo'ah "holokausti", Artzot haBrit "Yhdysvallat" ("liiton maat"). Myös prepositiot sekä sana ve- "ja" kirjoitetaan yhteen seuraavan sanan kanssa. Heprean nykykirjallisuus Heprean nykykirjallisuuden perustajana voitaneen pitää Ašer Ginzbergiä (1856–1927), joka omaksui kirjailijanimen Axad ha'Am (tai Ahad ha-Am), "Yksi kansasta". Axad ha'Am pilkkasi sionistien uudisraivaustouhuja ja asutushankkeita ja halusi mieluummin tehdä Palestiinasta juutalaisten henkisen kodin, josta kirjailijat ja taiteilijat voisivat hakea innoitusta. Hän oli hurskasta ukrainalaista hasidisukua, mutta vapauduttuaan kodin kahleista hän käänsi selkänsä uskonnolle ja omistautui maalliselle valistukselle omaksuen muun muassa tärkeimmät länsimaiset kulttuurikielet ja niillä laaditun filosofian ja kirjallisuuden. Hän julkaisi esseensä vaikutusvaltaisessa HaŠilo'ah-lehdessä, jonka päätoimittaja hän oli. Hän vietti viimeiset vuotensa Palestiinassa. Odessan juutalainen Chaim Nahman Bialik (1873–1934) perusti nykyhepreankielisen runouden teoksillaan, jotka kuluivat Palestiinan juutalaisten pioneerien käsissä. Kuuluisin Bialikin teoksista on Kišinjovin tuolloisia juutalaisvainoja käsittelevä B'Ir ha-Harega ("Hävityksen kaupungissa"). Hepreankielisen nykykirjallisuuden toi maailman tietoisuuteen Š'muel Josef Agnon (1888–1970), jolle myönnettiin vuoden 1966 Nobelin kirjallisuuspalkinto yhdessä Nelly Sachsin kanssa. Agnon kuvasi romaaneissaan ja novelleissaan Itä-Euroopan juutalaisten elämän tuhoa ja Palestiinaan pelastautuneiden vaikeaa sopeutumista uudenlaiseen juutalaisuuteen. Hän oli ankaran oikeaoppinen, uskonnollinen juutalainen, mikä tietysti vaikutti myös hänen kirjallisuutensa maailmankuvaan. Agnonin teoksista on suomennettu Kun väärä oikaistaan ja Uskollisuuden vala. Israelin tunnetuin 2000-luvun kirjailija on Amos Oz (1939-2018). Sotilaanakin kunnostautunut, kibbutsissa kasvanut Oz tunnetaan nykyisin ennen muuta rauhanaktivistina ja Israelin yhteiskunnan ankarana arvostelijana. Ozin teoksista on suomennettu muun muassa Israelin maassa, Mieheni Mikael, Meri on sama, Täydellinen rauha, Ehkä jossain muualla ja Pahanneuvon vuori. Israelilaisia paikannimiä Petach Tiqva = Toivon portti Rechovot = Kadut Ri'šon le-Tzijon = Ensimmäisenä Siioniin Qirjat Arba''' = Neljäs kaupunki Qirjat Š'mona = Kahdeksas kaupunki Tel Aviv (תל אביב) = Kevätkukkula Beer Sheva = Seitsemän Kaivoa Katso myös Ladino Lähteet Kirjallisuutta Aejmelaeus, Anneli: Täyttä hepreaa – johdatus Vanhan testamentin hepreaan. Kirjapaja 2003. ISBN 951-625-987-1 Aspinen, Mika: Raamatun heprean kielioppi. Finn Lectura 2011. ISBN 978-951-792-452-8 Engnell, Ivan: Grammatik i gammaltestamentlig hebreiska. Scandinavian University Books 1960. Feldhendler, Marie-Paule: Grammaire pratique de l'hébreu israélien. Ellipses 2003. Glinert, Lewis: Modern Hebrew – an Essential Grammar. Routledge 1994. (Julkaistu alun perin nimellä Chik-Chak! A Gateway to Modern Hebrew Grammar, School of Oriental and African Studies 1991.) ISBN 0-415-10190-5 Harviainen, Tapani – Raija Sollamo (toim.): Raamatun heprean lukemisto. Gaudeamus 2009. ISBN 978-952-495-101-2 Lyttleton, Zippi ja Tamar Wang: Colloquial Hebrew. Routledge 2004. ISBN 0415240484 Ringgren, Helmer: Hebreisk nybörjarbok. Verbum 1992. Solomonick;, Avraham: Maskilon II. Practical Hebrew Grammar for English-speakers including exercises. Gefen 2001. ISBN 965-229-273-7 Solomonick, Avraham: Maskilon III, Hebrew-English Dictionary with lists of Hebrew abbreviations and Hebrew idioms. Gefen 2001. ISBN 965-229-274-5 TVRH NBJ'JM VKTVBJM (Torah, Nevi'im ve-Ktuvim) – Biblia Hebraica Stuttgartensia'' quae antea cooperantibus A.Alt, O.Eißfelt, P.Kahle ediderat R.Kittel. Editio funditus renovata. Deutsche Bibelgesellschaft. ISBN 3-438-05222-9 (Tämä on heprean opiskelijoille tarkoitettu Vanhan testamentin ns. Kittelin editio, jota esimerkiksi suomalaisten yliopistojen teologian tiedekunnissa käytetään.) Zuckermann, Ghil'ad, 2003. Language Contact and Lexical Enrichment in Israeli Hebrew. Palgrave Macmillan. (ISBN 9781403917232 / ISBN 9781403938695) Aiheesta muualla The Emergence of Spoken Israeli Hebrew (PDF) Shlomo Izre'elin artikkeli heprean nykypuhekielen kehityksestä Hebrew Slang Hebrew Online Texts for Learners Heprean kielen aakkoset Seulonnan keskeiset artikkelit

304

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin%20kaupungin%20liikenneliikelaitos

Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos

Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos (HKL, ) on Helsingin kaupungin omistuksessa oleva liikelaitos, joka liikennöi metroliikennettä, omistaa metron infran ja kaluston sekä vastaa niiden ylläpidosta. Aiemmin HKL liikennöi metron lisäksi myös raitiovaunu- ja lauttaliikennettä sekä kehitti ja ylläpiti joukkoliikenteen (myös muun kuin metron) infrastruktuuria. HKL:n toiminnot oli jaettu eri yksiköihin, joita olivat liikennöinti, kunnossapito, infra ja kalusto, toiminnanohjaus sekä yhteiset palvelut. Vuoden 2010 alusta aloitti toimintansa uusi kuntayhtymä, Helsingin seudun liikenne (HSL). Pääkaupunkiseudulla aikaisemmin toimineista organisaatioista uuteen kuntayhtymään siirtyivät YTV Liikenne sekä HKL:n suunnittelu- ja tilaajatoiminnot sekä matkalippujen tarkastus. Syyskuussa 2021 Helsingin kaupunginvaltuusto teki päätöksen HKL:n yhtiöittämisestä. Raitiotieliikenteestä vastaava Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy aloitti toimintansa 1. helmikuuta 2022. HKL on sen jälkeen vastannut vain metron liikennöinnistä ja sen infrastruktuurista. Liikennetarjonta Joukkoliikenteen osuus suhteessa muihin liikennemuotoihin on Helsingissä suurempi kuin muissa Suomen kaupungeissa. Tähän vaikuttavat Helsingin asukastiheys, joka on Suomen oloissa korkea, sekä ahdas kaupunkirakenne ja joukkoliikenteen suuri käyttöaste. Autoilun etujärjestö Autoliitto katsoo, että yhtenä syynä tähän on autoliikennettä haittaava yhdyskuntasuunnittelu. Helsingin kantakaupungin joukkoliikenne tukeutuu suurelta osin raitiovaunuihin. Helsingin sisäiset linja-autolinjat sekä muualle pääkaupunkiseudulle Helsingin keskustasta säteittäisesti suuntautuvat seutulinjat on reititetty kantakaupungista ulos pääväyliä pitkin, ja ne palvelevat kantakaupunkia pääosin ainoastaan pääväylien varrella, pysäkkivälien ollessa tyypillisesti harvempia kuin raitiovaunuilla. Lisäksi metrolla on kantakaupungin alueella seitsemän asemaa. Kantakaupungin liikenteeseen voidaan lukea myös Suomenlinnan lauttaliikenne, joka on Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen tytäryhtiö. Lauttaliikenteen liikennöintisopimukset tekee HSL Suomenlinnan Liikenne Oy:n kanssa. Helsingin esikaupunkien liikenne perustuu pääosin tihein vuorovälein kulkevaan raskaaseen raideliikenteeseen sekä seutubusseihin. Itä-Helsingin joukkoliikenneyhteydet perustuvat 4–5 minuutin vuorovälein kulkevaan metroon. Metron suurimmille aluekeskuksiin sijoitetuille asemille on niitä ympäröiviltä asuinalueilta järjestetty linja-autoilla toimiva liityntäliikenne. Liityntäliikenne tarjoaa alueen asukkaille yhteyden myös omiin aluekeskuksiinsa. Koillisen sekä läntisen Helsingin joukkoliikenneyhteydet perustuvat bussilinjojen lisäksi VR:n lähiliikenteeseen, jota liikennöidään tihein vuorovälein Kehäradalla sekä Keravan ja Leppävaaran kaupunkiradoilla. Suurempien asemien ympäristössä ajetaan liityntäbussilinjoja. Helsingin keskustasta säteittäisesti esikaupunkeihin suuntautuvat bussilinjat avustavat myös vähäisenä liityntäliikenteenä esikaupunkien rautatieasemille. Säteittäisen liikenteen lisäksi Helsingissä on poikittaisia bussilinjoja, jotka palvelevat kaupungin itä-länsisuuntaista liikennettä. Joukkoliikenteen poikittaismatkoja on ainoastaan 14 % kaikista matkoista, ja tavoitteena onkin nostaa käyttöastetta poikittaisliikenteessä tuntuvasti. Huomattava parannus poikittaisliikenteessä on ollut runkolinja 550:n (ent. Jokeri-linjan) perustaminen Itäkeskuksen ja Westendinaseman välille. Linja on ollut hyvin suosittu, keräten kyytiinsä yli 20 000 matkustajaa päivittäin, ja sen muuttaminen pikaraitiotieksi on käynnistynyt. Tilastotietoa liikenteestä Vuonna 2007 Helsingin sisäisessä liikenteessä tehtiin 219,9 miljoonaa matkaa, jotka jakautuivat eri liikennevälineille seuraavasti: Matkojen määrä on laskenut vuodesta 2001 lähtien vuoteen 2006 saakka. Vuonna 2007 matkamäärät olivat vain hieman suuremmat kuin vuonna 2006. Vuonna 2007 linjakilometrejä kertyi seuraavasti: Vuoden 2007 lopussa HKL:n henkilöstö jakautui seuraavasti: Logon historia Liikennelaitoksen lautakunta hyväksyi kokouksessaan 5. marraskuuta 1974 nuolikuvion liikennelaitoksen liikemerkiksi. Logo on viimeksi uusittu 1990-luvun loppupuolella, silloin uudistajana ja merkin piirtäjänä oli Viherjuuren Ilme Oy, joka on myöhemmin tunnettu myös nimellä Evia. Logona on siis aiempina vuosina ollut pelkkä nuolikuvio, josta nykyinen versio on kehitetty, jolloin haluttiin korostaa, että koko kaupunkiliikenne järjestyy Helsingin kaupungin liikennelaitoksessa eli HKL:ssä (metron oranssi, ratikan vihreä, bussin sininen). Nykyinen logo muodostuu siis tunnuksesta ja kirjaimista HKL HST yhdistelmänä. Logo on aiemmin ollut esimerkiksi pelkkä valkoinen nuoli sinisellä pohjalla, aikana jolloin sininen oli täysin hallitseva Helsingin kaupungin liikennelaitoksen väri. Metrojunien kyljissä nuolikuvio oli tosin oranssilla ja raitiovaunuissa vihreällä pohjalla. Nuolikuvio toimi myös vuosikymmeniä Helsingin sisäisen liikenteen tunnuksena mustan värisenä keltaisella pohjalla (ns. yhteistariffitunnuksena). Pelastustoimi HKL omistaa kevyen raivausyksikön (operatiivinen tunnus RHE125), jonka asemapaikkana on Töölön raitiovaunuvarikko. Vuonna 2013 RHE125 hälytettiin 28 tehtävään. Töölön raitiovaunuvarikolla sijaitsee myös entinen raivausyksikkö, jonka tunnus on H055. Virstanpylväitä Hevosomnibusliikenne alkoi 14. maaliskuuta 1888. Hevosraitioliikenne alkoi 21. kesäkuuta 1891. Sähköraitiotieliikenne alkoi 4. syyskuuta 1900. Kaupunki osti pääosan Helsingin Raitiotie- ja Omnibus Osakeyhtiön osakkeista 1913. Linja-autoliikenne alkoi 1936. Helsingin Raitiotie ja Omnibus Oy muutettiin Helsingin kaupungin liikennelaitokseksi 1. tammikuuta 1945. Johdinautoliikenne alkoi 1949 ja lopetettiin 1974, myöhemmin johdinautoja käytettiin vielä koeluonteisesti 1979–1985. Tarkastusmaksun periminen liputtomilta matkustajilta aloitettiin 1. kesäkuuta 1980 ja matkalippujen tarkastajat aloittivat työnsä. Samalla sallittiin lipun etukäteen ostaneiden matkustajien nousta kuljettajarahastusraitiovaunuihin takaovesta. Metroliikenne alkoi 2. elokuuta 1982. Uudet matalalattiaiset Variotram-raitiovaunut tulivat käyttöön 1999. Uudet M200-sarjan metrojunat otettiin käyttöön 2001. Vuoden 2005 alusta HKL-Bussiliikenteen yhtiön nimeksi muutettiin Helsingin Bussiliikenne Oy. Vuoden 2010 alusta liikenne- ja aikataulusuunnittelu sekä matkalippujen tarkastus siirtyi HSL:ään. HKL:n rooliksi jäi raitiovaunujen ja metron liikennöinti. Lähteet Kirjallisuutta Kalusto: Aiheesta muualla HKL:n virallinen sivusto HSL:n reittiopas Liikennelaitokset Helsingin liikenne Liikennelaitos

306

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hopeapensaskasvit

Hopeapensaskasvit

Hopeapensaskasvit (Elaeagnaceae) on Rosales-lahkoon kuuluva heimo. Sen lajit ovat puita tai pensaita, joiden hopeansävyisten karvojen peittämät lehdet putoavat talveksi. Kukat ovat terälehdettömiä. Hedelmä on marjamainen. Heimoon kuuluu 45 lajia, jotka jaetaan kolmeen sukuun. Suomessa tunnetuin laji on alkuperäisenä kasvava tyrni eli hopeatyrni. Heimon kokonaislevinneisyys kattaa Pohjois-Amerikan lauhkeat ja viileät alueet sekä osan Euraasiaa. Trooppisilla alueilla heimoon kuuluvia lajeja tavataan Kaakkois-Aasiassa ja Pohjois-Australiassa. Suvut Hopeapensaskasvien heimoon kuuluu vain kolme sukua: hopeapensaat (Elaeagnus) tyrnit (Hippophaë) puhvelinmarjat (Shepherdia) Lähteet Enroth, Johannes: Tyrnit. Teoksessa Kasvit III. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2009, s. 36. Viitteet Aiheesta muualla Finto: Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet: Elaeagnaceae Suomen Lajitietokeskus: Hopeapensaskasvit – Elaeagnaceae Kasviheimot

307

https://fi.wikipedia.org/wiki/Heyd%C9%99r%20%C6%8Fliyev

Heydər Əliyev

Heydər Əlirza oğlu Əliyev (, s. 10. toukokuuta 1923, Nahitševan – 12. joulukuuta 2003, Cleveland, Yhdysvallat) oli neuvostopoliitikko ja Azerbaidžanin presidentti. Hän vaikutti Azerbaidžanin politiikassa yli 30 vuotta, minkä jälkeen hänen poikansa İlham Əliyev valittiin maan johtoon. Əliyev jätti perintönään öljyrikkaaseen maahan laajan korruption. Koulutus Heydər Əliyev valmistui Nahitševanin pedagogisesta koulusta, mutta sen jälkeen aloitetut arkkitehtiopinnot jäivät kesken toisen maailmansodan vuoksi vuonna 1939. Vuosina 1949-1950 hän suoritti KGB:n ammatillisen tutkinnon Leningradissa. Vuonna 1957 Əliyev valmistui Azerbaidžanin valtionyliopiston historian tiedekunnasta. Kommunisti Vuosina 1941-44 Əliyev työskenteli Nahitševanin autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan sisäasiain kansankomissariaatissa. Hän liittyi Azerbaidžanin SNT:n KGB:hen jo 1944 ja yleni sen johtajaksi vuonna 1967. Vuonna 1969 Əliyev valittiin Azerbaidžanin kommunistisen puolueen pääsihteeriksi. Hänet kutsuttiin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) politbyroon varajäseneksi 1976, täysjäseneksi 1982 ensimmäisenä muslimina ja ensimmäiseksi varapääministeriksi 1982. Əliyev vastusti Gorbatšovin uudistuksia, Pravda nimitti häntä "dinosaurukseksi" ja hänet pakotettiin eroamaan politbyroosta runsaiden väärinkäytösten ja korruption vuoksi vuonna 1987. Heinäkuussa vuonna 1990 Əliyev erosi NKP:stä neuvostojoukkojen taltutettua väkivaltaisesti mielenosoituksen Bakussa ja palasi Nahitševaniin. Presidentti Əliyev valittiin Azerbaidžanin tasavallan presidentiksi 1993 ja 1998, mutta kumpaakaan vaalia ei pidetty rehellisenä. Lokakuussa 2003 hän nimitti terveytensä petettyä poikansa puolueen presidenttiehdokkaaksi. Myöskään 15. lokakuuta 2003 pidettyjä vaaleja ei pidetty oikeudenmukaisina. Muuta Leninin kunniamerkki myönnettiin Heydər Əliyeville viisi kertaa. Hänet valittiin 21.11.1992 Uusi Azerbaidžan -puolueen puheenjohtajaksi. Lähteet Aiheesta muualla Azerbaidžanin presidentit Azerbaidžanilaiset poliitikot Azerbaidžanilaiset kommunistit NKP:n keskuskomitean politbyroon jäsenet Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäsenet Sosialistisen työn sankarit Vuonna 1923 syntyneet Vuonna 2003 kuolleet Diktaattorit

308

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hindulaisuus

Hindulaisuus

Hindulaisuus on Intiasta peräisin oleva uskonto. Hindulaisuutta pidetään maailman vanhimpana yhä harjoitettavana uskontona. Hindulaisuuteen sisältyy laaja kirjo erilaisia suuntauksia, jotka noudattavat hyvin erilaisia oppeja ja käytäntöjä. Sen alkuperä on muinaisessa, vähintään 2000 vuotta eaa. kukoistaneessa veda-kulttuurissa. Hindulaisuus on maailman kolmanneksi laajin uskonto kristinuskon ja islamin jälkeen. Sillä on seuraajia 1,05 miljardia, joista suurin osa (noin 890 miljoonaa) asuu Intiassa. Suomessa kannattajia on noin 1500. Aasiassa kaikista uskontojen harjoittajista 21 prosenttia on hindulaisia.. Historia Hindulaisuuden juuret ulottuvat Etelä-Aasiaan, vedalaiseen kulttuuriin. Sen synnystä voidaan erottaa viisi eri vaihetta: Induslaakson kulttuuri, Veda-kausi, klassinen kausi, keskiaika ja uusi aika. Uskonnon toivat maahan arjalaiset noin 3 500 vuotta sitten, joidenkin lähteiden mukaan jopa 4 000 vuotta sitten. Heidän polyteistinen uskontonsa sulautui Induslaakson kulttuuriin muodostaen esivedalaisen uskonkäsityksen eli alkuperäisen hindulaisuuden, jota kutsutaan brahmalaisuudeksi. Intiassa asuneiden muinaisten arjalaisten vedauskonto poikkeaa kuitenkin suuresti nykyhindulaisuudesta. Vedauskonnon merkittävin piirre, vedakirjoihin talletettujen ylistyshymnien laulaminen jumalalle ja vedinen filosofia muodostavat hindulaisuuden pohjan. Brahmana eli pappisluokka huolehti maailmankaikkeuden harmonian kannalta olennaisista uhritoimituksista. Vedahymnit ja seremoniat olivat brahmanojen yksinoikeus. Nykymuotoinen hindulaisuus on saanut vaikutteita sekä Intian alkuperäiskansojen, dravidien tantra-kulttuurista, buddhalaisuudesta että muista uskonnoista. Se oli kaikilta olennaisilta piirteiltään muotoutunut noin 500 eaa. Varhaisen hindulaisuuden jumalia olivat esimerkiksi taivaan jumala Indra, auringon jumala Surya, kuun jumala Soma, veden jumala Varuna, tuulen jumala Vayu, tulen jumala Agni, kuoleman jumala Yama ja rikkauden jumala Kubera (alun perin paholainen). Nykyhindulaisuuden myötä nämä jumaluudet menettivät merkityksensä. Pääsuuntaukset Hindulaisuudessa on useita suuntauksia (sampradaya), joista merkittävimmät ovat shaivismi eli shivalaisuus (ja siihen läheisesti kuuluva shaktismi), vaishnavismi eli vishnulaisuus, veerashaivismi (Lingayatit), smartismi sekä uus- ja reformihindulaisuus. Suuntausten pyhiä kirjoja ovat muun muassa Veda-kirjat ja Bhagavad Gita. Länsimaissa tunnetuimpia uushindulaisia liikkeitä ovat Vishnun erästä avataria eli ruumiillistumaa Krishnaa palvova Krishna-liike. Jumalakäsitys Hindulaisuudessa on lukematon määrä persoonallisia jumalia, jotka kaikki ilmentävät persoonattoman voimalähteen, brahmanin eri aspekteja. Brahman on lopullinen, yliaistillinen, kaikkialla läsnä oleva, absoluuttinen ja ääretön olemus, kaiken koskaan olleen, vaikkapa ainiaan olevan tai koskaan tulevan summa. Brahman ei ole jumala monoteistisessä mielessä, sillä sitä ei voi kuvata millään olevan tai ei-olevan määritelmillä – se on kaikkien määritelmien tuolla puolen. Näin ollen sitä ei voi myöskään palvoa. Aihetta käsitellään laajasti Vedanta-filosofiassa, joka on eräs hindufilosofian lukuisista osista. Hindulaisuudessa yleistä on palvoa vain yhtä tai kahta jumalaa. Nykyisessä hindulaisuudessa peruspilarina on kolmiyhteinen jumala (trimūrti): Brahma on luojajumala (poiketen kosmisesta tietoisuudesta Brahmanista). Brahmaa ei nykyisellään juurikaan palvota, Vishnu on rakkauden ja elämän ylläpitäjä ja Shiva on hävittäjä, mutta samalla uudelleenluova jumala. Näillä kolmella pääjumalalla kaikilla on puoliso, shakti. Monet hindulaisuuden kannattajat ovat monisteja, koska heidän mukaansa jumala on perimmiltään yksi, vaikka hänellä on monta nimeä ja olomuotoa. Monistista näkemystä edustaa advaita vedanta -filosofia. Advaita merkitsee ei-kahtiajakoa eli näkemyksen mukaan mieli ja aine ovat yhtä. Elämän kiertokulusta on mahdollista vapautua, kun ymmärtää tämän ykseyden. Tällöin atman sulautuu brahmaniin. Monistit näkevät yhden jumalan lukemattomina ilmentyminä, jonka ei-hindut sekoittavat helposti polyteismiin. Monistisen näkemyksen mukaan on olemassa vain yksi ykseys, jonka ilmentymiä muut jumaluudet ovat - samalla tavoin kuin eri värit ovat prisman hajottaman valonsäteen eri ilmentymiä. Monet uskovat, että persoonalliset jumalat voivat johdattaa palvojansa lähemmäksi mokšaa, jälleensyntymien ketjusta vapautumista. Eräät hindulaisuuden lahkot uskovat monoteistiseen näkemykseen Vishnusta (usein Krishnan muodossa), Shivasta tai äitijumala Devistä – joskaan tämä näkemys ei poissulje muita jumalia, sillä niiden nähdään olevan valitun jumaluuden ilmentymiä. Esimerkiksi monet Krishnan palvojat näkevät Shivan syntyneen Krishnan luomisvoimasta. Usein absoluuttinen brahman nähdään ainoana lähteenä, josta kaikki jumaluudet ovat peräisin. Hindujen keskuudessa vallitsee vahva yhteisymmärrys, jonka mukaan kaikki uskonnot ovat oikeita polkuja ja johtavat lopulta kohti yhtä ja samaa Jumalaa tai alkulähdettä. Siten kaikki merkittävät maailman uskonnot ovat samoja. Tästä syystä hindut eivät myöskään tee lähetystyötä. Krishna syntyy aika-ajoin uudelleen maailmaan ja selittää eri aikoina eri kulttuuripiireissä viestinsä hieman eri tavalla, jotta ihmiset ymmärtäisivät perusviestin. Perusviesti hindulaisuudessa, kristinuskossa, islamissa ja juutalaisuudessa onkin kovin samantapainen, buddhalaisuus poikkeaa niistä tavallaan enemmän. Hindulaisuudesta puuttuu juutalaisuuden johdannaisineen omaava kahtiajako: hyvän ja pahan taistelu, taivas ja helvetti. Hindulaisuuden jumalat eivät ole hyviä eivätkä pahoja vaan henkiolentoja, jotka tekevät milloin minkäkinlaisia ratkaisuja, vastaavasti kuin ihmisiä ei voida luokitella hyviin ja pahoihin. Jälleensyntymä Keskeinen käsite hindulaiselle ajattelulle on mokša, jossa vapaudutaan jälleensyntymän eli samsaran ketjusta ja yhdistytään brahmaniin (vrt. nirvana). Ihminen syntyy maan päälle yhä uudestaan, kunnes hän oivaltaa yksilöllisen sielunsa atmanin ja maailmansielun brahmanin olevan yhtä. Ruumillistumia eli inkarnaatiota säätelee karma eli syyn ja seurauksen laki. Hyvät teot elämässä tuottavat hyvää karmaa ja huonot pahaa karmaa ja nämä vaikuttavat seuraavaan elämään. Hindulaisuuden mukaan ihmisellä on elämässään neljä päämäärää: artha, kaama, dharma ja mokša. Sanotaan, että kaikki ihmiset etsivät arthaa (aineellista ja henkistä omaisuutta). Seuraavaksi ihminen etsii kaamaa (aistilliset ja sosiaaliset nautinnot). Vanhemmiten ihmisen sanotaan tavoittelevan dharmaa (oikeudenmukaisuus, velvollisuus, henkinen oppi). Neljäs ja perimmäinen päämäärä on mokša, jälleensyntymien kehästä vapautuminen ja siirtyminen brahmanin yhteyteen. Tunnusomaisia piirteitä Noin kolmasosa hinduista on kasvissyöjiä. Kastittomat tai alempiin kasteihin kuuluvat saattavat käyttää lihaa. Brahmiineihin eli pappisluokkaan kuuluvien tulee harjoittaa puhtautta eivätkä he syö lihaa, mutta voivat käyttää maitotuotteita. Veda-kirjallisuus ylistää lehmää, joka itselleen mitään vaatimatta antaa ihmisille ”ravitsevaa nektaria”. Siksi hindut arvostavat lehmiä suuresti eivätkä syö niiden lihaa. Hindulaisten tunnusomaisiin piirteisiin kuuluu myös pyhiinvaellus, jolloin käydään kerran elämässä peseytymässä Ganges-virrassa. Hindulaisen yhteiskunnan luokkajärjestelmä korkeimmasta luokasta (varnasta) alempaan: papit ja oppineet (bramiinit), soturit, virkamiehet ja hallitsijat (kshatriyat), kauppiaat ja maanviljelijät (vaishyat), palvelijat ja työläiset (shudrat) ja kastittomat (Dalitit). Hindulaisuuteen kuuluvat myös symbolit, joita käytetään taiteessa, arkkitehtuurissa, kirjallisuudessa ja palvonnassa. Symboleista tärkeimpiä ovat pyhä Om ja aurinkoa kuvaava hakaristi (swastika), joka symboloi onnea. Temppelit Hindulaisuuden temppeli eli mandir on yleensä pyhitetty jollekin jumalalle, ja keskeisellä paikalla on tämän jumalan kuva eli murti. Pääjumalan lisäksi temppelissä kunnioitetaan yleensä myös muita tähän liittyviä jumalia. Temppelin seinissä ja muissa osissa on kuvia, jotka kertovat jumalan elämänvaiheista ja niihin liittyvistä tapahtumista. Paikoin on myös temppelialueita, joissa kullekin jumalalle on rakennettu oma temppelinsä. Kaikkien temppelien keskeinen arkkitehtuuri on samanlainen. Jumalan kuva murti on sijoitettu nelikulmaiselle korokkeelle. Sen yläpuolella nousee pyramidimainen, Meru-vuorta kuvaava kupoli. Tämä osa on kaikkein pyhin, ja siellä bramiinit suorittavat rituaalit. Keskeisen tornin ympärillä on kolmelta sivulta avoin, pilarien kannattelema halli. Sinne uskovaiset kerääntyvät osallistumaan rituaaleihin. Siellä suoritetaan myös uskonnolliset tanssit. Keskushallin ympärillä on pihamaa, joka voi olla avoin tai muurien suojaama. Pihamaalle tullaan portin eli gopuramin kautta. Hindujen juhlia Tärkeitä hindulaisuuden pyhäpäiviä ovat: Pongal, kolmipäiväinen sadonkorjuujuhla Etelä-Intiassa tammikuun puolivälissä Maha Shivratri, vuotuinen Shivan yö helmi–maaliskuussa Holi, keväinen valon ja värien juhla helmi–maaliskuussa Gangaur, Parvati-jumalattaren juhla Naga Panchami, käärmejumalien juhla sadekaudella heinä–elokuussa Ganesh Chaturthi, Ganeshin päivä elo–syyskuussa Durga Puja tai Navaratri, Durgalle omistettu yhdeksänpäiväinen juhla syys–lokakuussa Dussehra eli Vijaya Dasama, hyvän voittoa pahasta juhlistava Durga Pujan kymmenennen päivän juhla Diwali, valon juhla loka-marraskuussa 20 päivää Dussehran jälkeen Hindulaisuuden lukumäärä Hinduja suhteessa maan koko väestöön : 81,3 % : 80,5 % : 54 % : 33,7 % : 28 % : 25 % : 22,3 % : 18.2 % : 15 % : 12,6 % : 12 % : 9.6 % : 8,1 % : 6,7 % : 6,3 % : 5,2 %% : 5.5 %% : 2,1 % : 2,01 % : 1,8 % : 1,69 % : 0,70 % Katso myös Hindulainen filosofia Hindulaiset riitit ja rituaalit Lähteet Viitteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Seulonnan keskeiset artikkelit

309

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hilpari

Hilpari

Hilpari () on muinainen ase, pistokeihään ja taistelukirveen yhdistelmä. Hilpari kuuluu salkoaseiden ryhmään. Niitä käytettiin Kiinassa jo taistelevien läänitysvaltioiden kaudella (475 –221 eaa.); Euroopassa ne olivat yleisiä 1400- ja 1500-luvuilla. Taistellessaan jalan ritarit suosivat hilparia taisteluaseenaan kahdenkädenmiekan ohella. Sveitsiläiset käyttivät eurooppalaisista ensimmäisinä hilparia varsinaisen jalkaväen aseena ja nousivat maineeseen sen tehokkaina käyttäjinä. Vuoristoinen maa ei suosinut ratsuväkeä, ja jalkaväelle piti keksiä ase, jolla saattoi menestyä taistelussa ratsuväkeä vastaan. Hilparissa on pitkä pistoterä ja kirveenterä sekä tämän vastapuolella koukku. Ase on salkoaseista tunnetuin. 1600-luvun jälkeen se sai symbolisen aseman auktoriteetin merkkinä. Vuoden 1422 Arbedon taistelun jälkeen pitkä pistokeihäs, piikki, syrjäytti Sveitsissä hilparin pääaseena, mutta gewalthaufenissa oli aina mukana myös hilparimiehiä. Hilpari oli myös upseerin aseena. Vatikaanin sveitsiläiskaarti ja Toweria vartioiva Beefeaters-kaarti käyttävät yhä hilparia seremoniallisena aseena. Lähteet Viitteet Aiheesta muualla Keihäät Kirveet

310

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hesburger

Hesburger

Hesburger on suomalainen pikaruokaravintolaketju, jonka päätuote ovat hampurilaiset. Yritys on saanut alkunsa Heikki Salmelan vuonna 1966 Naantaliin perustamasta grillikioskista. Salmela avasi ensimmäisen Hesburgerin Turkuun Kristiinankadulle. Hesburger-ketjun Suomen ravintoloiden verollinen myynti vuonna 2022 oli 264 miljoonaa euroa ja ulkomailla 145 miljoonaa euroa. Hesburger-ravintoloita löytyy seitsemästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Saksasta, Ukrainasta ja Bulgariasta. Ketju työllistää ulkomaat mukaan lukien noin 8 000 henkilöä. Historia Heikki Salmela perusti yhdessä vaimonsa Kirstin kanssa grillikioskin, Kievarin grillin, Naantaliin vuonna 1966. Yritys laajeni Turkuun 1970-luvulla, jolloin Puutorilla avautui Puutorin grilli. Ensimmäinen Hesburger-ravintola sisätiloissa avautui vuonna 1980 kauppakeskus Hansakorttelissa Kristiinankadun varrella. Salmela on kertonut haastattelussa, että alkuaikoina grillin nimeksi riitti katuosoite. Hesburgerin perustamisen myötä ketjulle piti keksiä nimi. Kun omistajan etunimi on Heikki, Hesburger-nimeä pohdittiin, mutta Salmelan mielestä nimessä ei ollut "jenkkifiilistä". Siksi hän pyysi apuun mainostoimiston, joka pohdittuaan asiaa pari viikkoa julkisti 100 000 markan laskun saattelemana ehdotuksensa: Hesburger. Salmela myi ketjun ja omistamansa hotellit vuonna 1988 lähes 200 miljoonalla markalla (34 miljoonaa euroa) ja osti ketjun takaisin kolme vuotta myöhemmin laman aikaan takaisin 25 miljoonalla (4 miljoonaa euroa). Turussa Hesburger on onnistunut pitämään kilpailijansa poissa. Vuonna 2014 Turussa oli 21 Hesburgeria, kun taas McDonald’seja oli kaksi. Hesburger oli aikaisemmin toiminut Helsingissäkin, mutta varsinaisesti se pääsi sinne ostaessaan Carrols-ketjun Keskolta vuonna 2002. Lähes kaikki Carrolsit muuttuivat Hesburgereiksi; vain viisi ravintolaa jäi silloin entiselle nimelle, mutta keväällä 2012 näistäkin tuli Hesburgereita Carrolsin jäädessä brändinä historiaan. Kansainvälistyminen Baltian maihin Hesburger rantautui vuonna 1996, jolloin ketjun ensimmäiset ravintolat Virossa avattiin. Latviassa Hesburger aloitti vuonna 2003 ja Liettuassa vuonna 2007. Hesburger pyrki 2000-luvun alussa laajentumaan Lähi-itään, ja Hesburgerilla oli ravintola Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa vuosina 2004–2006. Syyrian ravintolan sulkemisen aikoihin yhtiö ilmoitti aikeistaan laajentaa toimintaansa kahdeksaan muuhun alueen maahan, kuten Kuwaitiin, Iraniin ja Saudi-Arabiaan. Hesburger solmi franchising-sopimuksen kuwaitilaisen UFIG-pörssiyhtiön kanssa, mutta yhteistyö ei sujunut toivotusti. Vuonna 2008 Heikki Salmela myönsi yhtiön olevan aikataulusta jäljessä, ja hän arvioi tuolloin ensimmäisen ravintolan avautuvan Kuwaitissa aikaisintaan vuonna 2010. Laajentuminen Lähi-itään ei tuolloin onnistunut, mutta maaliskuussa 2018 yhtiö tiedotti allekirjoittaneensa franchising-sopimuksen Arabiemiraatteihin ja neuvottelevansa yhä franchising-toiminnasta myös muissa alueen maissa. Vuonna 2010 Hesburger laajeni Venäjälle, jossa se solmi franchising-sopimuksen paikallisen MegaGroup-yhtiön kanssa. Vuonna 2021 ravintoloita Venäjällä oli yhteensä 37. Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen takia Hesburger ilmoitti maaliskuussa 2022 lopettavansa Venäjän liiketoimintansa kokonaan. 1. toukokuuta 2022 Hesburger ilmoitti lopettaneensa kaikkien omien ravintoloidensa toiminnan Venäjällä. Huhtikuussa 2014 Hesburger avasi ravintolan Turkin Alanyaan. Ukrainaan Hesburger laajensi toimintansa elokuussa 2015 avaamalla ensimmäisen ravintolansa maan pääkaupunkiin Kiovaan. Ketjun laajentuminen jatkui vuoden 2016 lopulla, jolloin Hesburger tiedotti avanneensa ensimmäisen ravintolansa Bulgariassa Stara Zagoran kaupungissa, ja vuoden 2017 alussa myös Valko-Venäjän ensimmäinen Hesburger avasi ovensa maan pääkaupungissa Minskissä. Huhtikuussa 2018 paikallinen franchising-yrittäjä avasi ensimmäisen Hesburgerin Iranin pääkaupunkiin Teheraniin, mutta lopetti liiketoimintansa kansainvälisten pakotteiden tuoman epävarmuuden vuoksi saman vuoden syksyllä. Liiketoiminta Hesburger-tavaramerkkiä ja -aputoiminimeä hallinnoi Burger-In Oy. Yhtiön keskusvarasto ja tuotanto sijaitsevat Kaarinassa. Noin puolet Suomen Hesburger-ravintoloista on franchising-vetoisia, eli osaa Hesburger-ravintoloista pyörittävät itsenäiset yrittäjät. Ketjulla oli ravintoloita toukokuussa 2022 Suomessa 278, Liettuassa 58, Latviassa 51, Virossa 50, Bulgariassa 26, Ukrainassa 7 ja Saksassa 2. Baltian maissa Hesburger-ravintolat ovat yhtiön omassa omistuksessa. Saksalaisissa ja ukrainalaisissa Hesburgereissa juomaksi voi valita oluen. Suomessa tämä onnistuu vain neljässä tapahtumaravintolassa, joissa on anniskeluoikeudet. Hesburger on laajentanut toimintaansa. Hesburgerilla on Turun linja-autoaseman läheisyydessä Hesburger-ravintolan yhteydessä toimiva 15 huoneen kokoinen Hesehotelli sekä Hesepesu. Yrityksellä on taannoin ollut myynnissä Hese GSM -liittymiä. Suomessa S-ryhmä ja öljy-yhtiöt ovat tehneet yhteistyötä Hesburgerin kanssa. Alueosuuskaupat omistavat ja toimivat franchising-yrittäjinä yli 60 Hesburger-ravintolassa. Nämä ravintolat sijaitsevat tavallisesti ABC-liikenneasemien, Prisma-hypermarketien ja Sokos-tavaratalojen yhteydessä, ja näistä saa S-etukortilla Bonusta. Syksyllä 2017 Hesburger aloitti tuotteidensa kotiinkuljetukset Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Turussa. Tilaukset tehdään älypuhelinsovelluksella, ja ne toimittaa perille Foodora-yhtiö. Vuonna 2018 Salmela ilmoitti, että ilmastonmuutos huomioidaan ravintoloiden tuotteissa rakentamalla soijatehdas Kaarinaan ja kehittämällä tuotteista myös kasvisproteiini- ja soijaversioita, joiden on tarkoitus tulla myyntiin vuoden 2019 lopussa. Hesburgerin tavoitteena on, että vuonna 2030 puolet ravintolan myymistä tuotteista on lihattomia. Konseptit Hesburger-hampurilaisravintolat HeseKebab (hampurilaisravintolan yhteydessä kebab-annoksia) Hesehotelli Hese Kotituotteet (vähittäiskaupan tuotteita) El Nam (meksikolaistyylinen ravintola) Parilla Steak House (pihviravintola) Hesekauppa (Hesburger-vaatteita myyvä verkkokauppa) Hesepesu (Hesburgerin asiakkaille tarkoitettu autopesula) Burger Clean (siivouspalvelu) Hesen Lastenklubi Bonusklubi Lähteet Kirjallisuutta Talamo-Kemiläinen, Maarit: Kerros kerrokselta hyvää Suomen Turusta, teoksessa Aiheesta muualla Hesburger HeseKauppa Suomalaiset pikaruokaketjut Seulonnan keskeiset artikkelit Suomalaiset elintarvikeyritykset

311

https://fi.wikipedia.org/wiki/Harrastus

Harrastus

Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen, toisinaan jopa rahallinen palkkio. Harrastaminen voi johtaa jonkin hyödyllisen tiedon, taidon tai kokemuksen hankkimiseen ja karttumiseen. Harrastuksia Tyypillisiä harrastuksia ovat esimerkiksi keräily, nikkarointi, askartelu, urheilu, musiikki, pelaaminen ja lukeminen. Monissa harrastuksissa, kuten lukupiireihin perustuvassa kirjallisuusharrastuksessa, tärkeä piirre on yhteisöllisyys – yhteisen harrastuksen kautta syntyy tiivis yhteisö, jonka jäsenet usein jakavat tietoa ja auttavat toisiaan hyvin epäitsekkäästi. Tähtitieteen harrastajat tekevät usein merkittäviä havaintoja ja ovat näin avuksi ammattilaisille. Ei ole täysin epätavallista harrastelijatähtitieteilijälle havaita uutta taivaankappaletta tai tapahtumaa avaruudessa. Joillakin muillakin luonnontieteiden aloilla harrastajahavainnot ovat tärkeitä (muun muassa biologian monilla osa-alueilla). Humanistisista tieteenaloista arkeologia on varsin suosittu harrastuskohde. Myös historian eri osa-alueet ovat monien harrasteina (sukututkimus, numismatiikka). Avoimen lähdekoodin projekteihin osallistuminen on pääasiassa harrastustyötä, vaikka kaupallisen kehitystyön osuus on kasvanut yritysmaailman kiinnostuttua avoimen lähdekoodin kehitysmallista. Kuitenkin esimerkiksi opiskelijan harrastuksena alkanut Linux-käyttöjärjestelmä ja monet muut sovellukset ovat varteenotettavia kilpailijoita kaupallisille tuotteille. Sukua avoimen lähdekoodin projekteihin osallistumiselle on myös esimerkiksi Wikipedian toimittamiseen osallistuminen. Katso myös Radioamatööri Lähteet Aiheesta muualla Seulonnan keskeiset artikkelit

312

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hammurabin%20laki

Hammurabin laki

Hammurabin laki on yksi varhaisimmista lakikokoelmista. Se luotiin Babyloniassa noin 1760 eaa. ja siinä on yhteensä 282 lakipykälää, jotka oli kaiverrettu julkisella paikalla olevaan kivipaateen. Laki on nimetty Babylonian tuolloisen kuninkaan Hammurabin mukaan. Lain perusajatukseksi on sanottu periaatetta "Silmä silmästä, hammas hampaasta". Tässä muodossaan fraasi ei kuitenkaan ole peräisin Hammurabin laista vaan Vanhasta testamentista, mutta myös Hammurabin laissa oli erilaisista väkivalta- ym. rikoksista ja veloista säädetty saman periaatteen mukaisia rangaistuksia. Oikeustieteessä tästä periaatteesta käytetään nimeä talio. Eräissä tapauksissa kuitenkin Hammurabin lain mukaankin tuomittiin väkivaltarikoksista vain sakkoa, erityisesti, jos rikos kohdistui alempaan säätyyn kuuluvaan henkilöön. Laki käsitteli lähinnä varkautta, paimentolaisuuteen liittyviä kysymyksiä, omaisuudelle aiheutettua vahinkoa, naisen oikeuksia, avioliittoa, lasten oikeuksia, orjan oikeuksia, murhaa ja erilaisia pahoinpitelyjä sekä kuolemaa. Rangaistukset olivat erilaisia eri yhteiskuntaryhmän jäsenille. Verotuksesta laki ei mainitse mitään. Hammurabin laintaulukivi Joulukuun 1901 ja tammikuun 1902 kaivauksien aikana J. de Morganin johdolla ranskalainen retkikunta löysi Hammurabin lakipatsaan Persian muinaisen pääkaupungin Susan raunioista. Löydettäessä patsas oli särkynyt kolmeen osaan. Se koottiin ja kuljetettiin Pariisiin, missä se on nykyisin Louvressa. YK:n päämajassa sijaitsee Irakin lahjoittama replika steelasta. Hammurabin laintaulukivi on mustaa dioriittia. Korkeutta kivellä on 2,25 m, ympärysmittaa ylhäällä 1,65 m, alhaalla 1,90 m. Patsaan yläosaan hakatun Hammurabia esittävän reliefin korkeus on 0,65 m, leveys 0,60 m. Itse lakiteksti on hakattu nuolenpäämerkein 51 oikealta vasemmalle juoksevaan pystysuoraan palstaan, joista 23 on patsaan julkisivulla, 28 sen kääntöpuolella. Seitsemän palstaa kääntöpuolen alalaidasta on kuitenkin turmeltu, mitä tuhotyötä on epäilty elamilaisten tekemäksi heidän ryöstettyään patsaan ja kuljetettuaan sen Susaan. Hammurabin laintaulukiven teksti jakautuu kolmeen osaan: esipuheeseen, lakiin ja loppulauseeseen. Itse laki koostuu neljästä osasta: Johdanto: Prosessioikeus (§§ 1–5), Omistusoikeus (§§ 6–126), Perheoikeus (§§ 127–195) ja Kostamisoikeus (§§ 172–282). Yhteensä Hamurabin lakiin kuuluu 282 erilaista lakia. Pykäliä Hammurabin laista 21. Jos joku on murtautunut taloon, niin surmattakoon hänet murtoaukkonsa kohdalla ja muurattakoon muuriin. 48. Jos jollakin on (sadossa maksettavia) korkorasituksia ja Adad hävittää tai tulva huuhtoo pois hänen peltonsa tai veden puutteessa vilja ei kasva, niin älköön hän sinä vuonna antako velkojalle viljaa; liottakoon tauluaan (=velkakirjaansa) (vrt. uudistakoon sopimusta) älköönkä maksako sen vuoden korkoa. 196. Jos joku puhkaisee vapaan miehen silmän, niin puhkaistakoon hänen silmänsä. 200. Jos joku lyö vertaiseltaan mieheltä hampaan, niin lyötäköön häneltä hammas. 201. Jos hän lyö puolivapaalta mieheltä hampaan, niin maksakoon 1/3 minaa hopeaa. 229. Jos rakennusmestari on rakentanut jollekulle talon eikä ole tehnyt työtään vankaksi ja talo, jonka hän on rakentanut, sortuu ja aiheuttaa talon omistajan kuoleman, niin kyseessä oleva rakennusmestari surmattakoon. 282. Jos orja sanoo omistajalleen: "et ole herrani!", niin omistaja todistakoon hänet orjakseen ja leikatkoon häneltä korvan. Hammurabin vai Mesopotamian lait Noin vuoden 1750 eaa. aikaan seemiläisiin kansoihin kuuluneet babylonialaiset valloittivat Mesopotamian kuningas Hammurabin johdolla. Hammurabi nousi Mesopotamian valtiaaksi ja tuona aikana babylonialaiset omaksuivat mesopotamialaisten lakikäytännöt, ns. Hammurabin lait, ja ottivat ne omikseen. Siispä nimitys "Hammurabin lait" ei anna todenmukaista kuvaa lakien oikeasta alkuperästä. Ennen Hammurabia lakeja laativat muun muassa Uus-Sumerin Ur-Nammu ja Isinin Lipit-Ishtar. Lähteet Aiheesta muualla Hammurabin lain käännös englanniksi Avalon-projektin sivuilla Babylonia Oikeushistoria Louvren kokoelmat Seulonnan keskeiset artikkelit

313

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hyvinvointivaltio

Hyvinvointivaltio

Hyvinvointivaltio on yhteiskunta, joka turvaa kansalaisilleen laajat taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet sekä usein myös laajan, julkisin verovaroin rahoitetun palvelutarjonnan. Hyvinvointivaltion mittareina on pidetty esimerkiksi elintasoa ja sosiaaliturvan tasoa. Oikeustieteiden näkökulmasta hyvinvointivaltiossa on keskusvallalla keskeinen rooli elintason ja toimeentulon varmistamisessa. Osan hyvinvoinnista tuottaa kolmas sektori, johon kuuluvat muun muassa vapaaehtoiset yksilöt, yritykset ja hyväntekeväisyysjärjestöt. Tämän seikan korostamiseksi käytetään usein termiä hyvinvointiyhteiskunta, kun taas ”hyvinvointivaltio” viittaa pelkkään valtion rooliin. 1990-luvulta alkaen termi ”hyvinvointiyhteiskunta” onkin yleistynyt ja ”hyvinvointivaltio” on ollut usein negatiivissävytteisessä käytössä. Suomessa sosiaaliset oikeudet on kirjattu perustuslain 19 §:ään. Suomessa hyvinvointipalvelut ovat suuressa määrin kuntien vastuulla. Erilaisia hyvinvointivaltiomalleja Hyvinvointivaltioita on pyritty määrittelemään ja luokittelemaan osana sosiaalipoliittista tutkimusta. Tunnetuimpia ovat Richard Titmussin ja Gösta Esping-Andersenin esittämät luokitukset. Gösta Esping-Andersen jakaa hyvinvointivaltion kolmeen eri malliin sen mukaan, kenelle kuuluu ensisijainen vastuu sosiaalisten riskien hallinnoinnissa ja hyvinvoinnin tuottamisessa: Pohjoismainen malli, jossa päävastuu on valtiolla: Pohjoismainen malli tunnetaan myös sosiaalidemokraattisena hyvinvointivaltiona, joka Esping-Andersenin mukaan on muun muassa Ruotsissa ja Tanskassa. Hyvinvointivaltion etujen piiriin kuuluvat kaikki kansalaiset tasapuolisesti, ja järjestelmän painopiste on tulonsiirroissa. Keskieurooppalainen malli, jossa päävastuu on perheillä: Keskieurooppalainen tai konservatiivinen hyvinvointimalli on esimerkiksi Ranskan, Saksan tai Itävallan kaltainen yhteiskunta, jossa hyvinvointirakenteet on luotu ydinperheen ympärille. Anglosaksinen malli, jossa päävastuu on yksilöillä: Anglosaksinen malli tunnetaan myös liberaalina hyvinvointivaltiona. Sellainen on esimerkiksi Britanniassa, Irlannissa ja Yhdysvalloissa. Yhteiskunta jakaa vähävaraiset kahtia: avustuksia ansaitseviin ja ansaitsemattomiin. Verokanta ja tulonsiirrot ovat alhaiset ja valtion sosiaalimenojen osuus bruttokansantuotteesta vähäinen. Työn merkitys ja arvostus on suuri. Järjestöt, vapaaehtoistoiminta ja hyväntekeväisyys on huomattava osa hyvinvointipalvelujen rakennetta. Yksityinen sektori osallistuu hyvinvointipalvelujen kustannuksiin työpaikkaetujen ja yksityisten sosiaalivakuutusten kautta. Historia Sosiaaliturvajärjestelmät ovat yhteiskunnan virallisia versioita aina olemassa olleesta sosiaalisesta tuesta. Historiallisesti työkykyiset aikuiset ovat huolehtineet itsestään sekä nuorista, vanhuksista ja vammaisista perheenjäsenistään ja joskus myös muista tarvitsevista. Muinaisissa yhteiskunnissa haavoittuvat jäsenet eivät yleensä selvinneet pitkään, ja joissakin tapauksissa heidät uhrattiin yhteisen hyvän nimissä. Keski-ajalla Euroopassa heikommassa asemassa olevat yksilöt alkoivat elää pidempään, ja yhteiskunnat perustivat muodollisia taloudellisia järjestelyjä auttaakseen avun tarpeessa olevia. Kirkot ja varakkaat henkilöt tukivat sairaaloita, orpokoteja ja köyhienhoitolaitoksia. 1800-luvulle asti monet ihmiset elivät suurissa sukuyhteisöissä, jotka työskentelivät sukupolvelta toiselle maatiloilla. Perheen koko ja vakaus olivat tärkeitä maatalouden kannalta. 1800- ja 1900-luvuilla maat ympäri maailmaa siirtyivät maataloudesta teollisuuteen. Tämän muutoksen myötä suurperheiden perinne alkoi kadota. Monet ihmiset alkoivat elää pienemmissä perheissä, joissa oli vain avioparit ja lapset. Teollisuustyöpaikat vaativat usein joustavia ja liikkuvia työntekijöitä. Koska nämä työpaikat sijaitsivat usein kaukana kotoa, ihmiset joutuivat etsimään työtä sieltä, missä sitä tarjotaan. He saattoivat joutua matkustamaan pitkiä matkoja kotinsa ja työpaikkansa välillä ja muuttamaan tietyistä työpaikoista. Pienet ja joustavat perheet sopivat paremmin tällaisiin työskentelytapoihin. Pienet perheet eivät kuitenkaan tarjonneet samaa sosiaalista tukea kuin sukuyhteisöt. Antiikin Roomasta kehittyi loppuvaiheessaan hyvinvointivaltio tunnuksenaan ”leipää ja sirkushuveja”. Preussissa ja Saksissa rakennettiin hyvinvointivaltiota jo 1840-luvulla. Saksassa luotiin 1800-luvun lopulla Otto von Bismarckin johdolla vieläkin yleisesti käytössä olevia hyvinvointivaltion elementtejä, kuten sosiaalivakuutus. Hyvinvointivaltio on paternalistista politiikkaa, jolla oli liike-elämän tuki ja jolla yritettiin voittaa työväenluokan tuki. Britanniassa modernin hyvinvointivaltion rakentaminen alkoi vuonna 1908 vanhuuseläkkeen perustamisella. 1800-luvun lopulla klassinen liberalismi ja sen suosima vapaa markkinatalous menettivät suosiotaan ja sosiaalireformismi alkoi toteuttaa hyvinvointivaltiota. 1930-luvulla monissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa perustettiin kansaneläkelaitoksia ja lapsilisä. Modernin hyvinvointivaltion taloustieteellinen pohja perustuu keskeisesti William Beveridgen raporttiin, joka ilmestyi vuonna 1942. Anglikaaninen arkkipiispa William Temple kirjoitti kirjan Christianity and the Social Order vuonna 1942 ja teki suosituksi sanan ”welfare state”, joka esitti sodanaikaisen Britannian hyvinvointivaltion natsi-Saksan sodankäyntivaltion (”warfare state”) vastakohtana. Joidenkin mielestä natsi-Saksakin tosin oli hyvinvointivaltio. Hyvinvointivaltion tavoite on köyhyyden ja suurten sosiaalisten eriarvoisuuksien poistaminen. Beveridgen mallin mukaisesti Britannia oli maailman ensimmäisiä hyvinvointivaltiokokeiluja. Myöhemmin Saksan, Ranskan, Belgian, Ruotsin ja muiden maiden hallitukset kehittivät sosiaaliturvan muotoja, jotka tarjosivat koko väestölle tai universaalia kattavuutta. Näihin muotoihin kuuluivat lapsilisät, yleinen terveydenhuolto, laajasti saatavilla oleva lastenhoito, anteliaat tuet jatko-opintoja hakeville sekä muut ohjelmat, jotka tarjosivat tuloja ja muita välttämättömiä tukimuotoja kaikille kansalaisille. Euroopassa sosiaaliturvajärjestelmät tulivat usein nähtäviksi toivottavina vaihtoehtoina köyhyyteen liittyvien lainsäädäntöjen muodoille. Suomessa hyvinvointivaltion laajenemista voidaan kuvata kuntien tehtävien lisääntymisenä. Turvaverkkojen laajentaminen sai vauhtia 1960-luvulla, ja erityisesti 1970-luvulla säädettiin kunnille monia uusia velvoitteita. Vuonna 1930 kunnilla oli 40 lakisääteistä tehtävää, vuonna 1970 niitä oli 114 ja 2010-luvulla yli 500. Näiden kustannukset ovat kohonneet noin 72 miljardiin euroon. 1900-luvun jälkipuoliskolla pääoma, asiantuntemus ja kauppa siirtyivät kansallisten rajojen yli yhä helpommin, luoden sekä mahdollisuuksia että riskejä. Yritykset alkoivat siirtää vähemmän vaativia työpaikkoja maihin, joissa työvoima oli halpaa. Ne myös loivat monia uusia, korkeamman tason työpaikkoja, kuten teknologia- ja tieteelliseen tutkimukseen sekä tietokoneohjelmointiin liittyviä työpaikkoja. Nämä muutokset ovat vaikuttaneet sekä kehittyneisiin että kehittyviin maihin. Ne usein edellyttävät ihmisten muuttamista, uusien taitojen oppimista tai elämäntapojensa radikaalia muuttamista työn vuoksi. Tällaiset muutokset jättävät ihmiset tilanteisiin, joissa he saattavat tarvita turvaverkkoa. Ideologiat ja hyvinvointivaltio Kylmä sota (1947-1991) vaikutti voimakkaasti kansalaisten näkemyksiin kaikkialla maailmassa, kun molemmat osapuolet tuottivat propagandaa, joka katkoi yhteyksiä poliittisiin ja taloudellisiin teorioihin. Sosialismi ja kommunismi tukevat yleensä hyvinvointivaltiota voimakkaasti. Ideologioita, jotka tukevat hyvinvointivaltiota ja markkinataloutta, ovat sosiaalidemokratia, distributismi, liberalismin muoto, jota kutsutaan hyvinvointi- tai sosiaaliliberalismiksi (jota edustivat esimerkiksi John Maynard Keynes ja John Rawls), sosiaalireformismi ja bismarckilainen konservatismi. Konservatismin ja liberalismin monet muodot (kuten libertarismi) suhtautuvat hyvinvointivaltioon kriittisesti. Sosiaaliliberalismia edustavan John Rawlsin yhteiskuntafilosofinen oikeudenmukaisuusteoria on moraalifilosofinen, usein siteerattu puolustus hyvinvointivaltiolle. Hyvinvointivaltion rakentamisella on ollut vahva periaatteellinen kannatus läpi puoluekentän sotien jälkeen ja etenkin 1960-luvulta lähtien. Hyvinvointivaltio on edelleen erittäin suosittu kansalaisten keskuudessa. Suomalaiseen järjestelmään on otettu vaikutteita Ruotsista ja tämän vuoksi maiden sosiaalijärjestelmissä on paljon yhdenmukaisuuksia. Usein puhutaan pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, ja tämä käsite tunnetaan myös pohjoismaiden ulkopuolella, kuten The Economist Newspaper sanoo. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion luomisessa keskeisenä on pidetty Axel Hägerströmin perustaman Uppsalalaisen koulukunnan arvonihilististä ajattelutapaa ja oikeusfilosofiaa. Hyvinvointivaltio voi perustua sosiaaliliberalismiin, konservatismiin tai sosiaalidemokratiaan. Väitteitä hyvinvointivaltion puolesta ja sitä vastaan Väitteitä puolesta humanitäärinen – oikeus elämän perusasioihin on perustavanlaatuinen ihmisoikeus ja ihmisten ei pitäisi joutua kärsimään tarpeettomasti varojen puutteen takia. demokraattinen – yhä useammat kehittyneiden valtioiden asukkaat kannattavat vaiheittaista sosiaaliturvan laajentamista osana poliittisten vaalien lupauksia. eettinen – vastavuoroisuus on lähes universaali moraalinen periaate ja useimmat hyvinvointijärjestelmät perustuvat vastavuoroisuuteen. altruismi – toisten auttaminen on moraalinen velvollisuus useimmissa kulttuureissa; hyväntekeväisyys ja tuki ihmisille, jotka eivät voi auttaa itseään, nähdään laajalti moraalisina valintoina. utilitäärinen – sama määrä rahaa tuottaa enemmän iloa köyhälle annettuna kuin rikkaalle annettuna; tällöin varallisuuden jako rikkaalta köyhälle lisää yleistä onnellisuutta yhteisössä. uskonnollinen – useimmat maailman valtauskonnot tähdentävät yhteisöjen merkitystä enemmän kuin pelkästään henkilökohtaista menestystä. Uskonnollisiin velvollisuuksiin kuuluu hyväntekeväisyys ja solidaarisuus. keskinäinen oma etu – monet valtiolliset järjestelmät on kehitetty vapaaehtoisvoimin keskinäisten vakuutusten pohjalta. taloudellinen – sosiaaliset ohjelmat palvelevat monia taloudellisia toimintoja, kuten kysynnän säätely ja työmarkkinoiden rakentaminen. yhteisöllinen – sosiaaliset ohjelmat edistävät päämääriä, jotka liittyvät koulutukseen, perheeseen ja työhön. yhteiskuntarauha – järjestelmä pitää yllä yhteiskuntarauhaa ja voi alentaa rikollisuutta, koska ihmisten ei tarvitse ajautua rikollisuuteen pysyäkseen hengissä. markkinahäiriö – tietyissä tapauksissa yksityissektori ei saavuta sosiaalisia päämääriä tai hoida tuotantoa tehokkaasti, syinä ovat esimerkiksi monopolit, oligopolit, ulkoisvaikutukset tai epäsymmetrinen informaatio. suuruuden ekonomia – jotkut palvelut saadaan edullisemmin kun hallitus ostaa ne ”bulkkina” yleisölle, kuin jos jokainen kuluttaja ostaisi ne erikseen. Tieverkko, julkinen liikenne, vedenjakelu, palokunta, yleinen terveydenhoito ja maanpuolustus joinakin esimerkkeinä. tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä tuo nopean luokkakierron. luokkakierto takaa mahdollisimman suuren hyödyn saamisen väestöresursseista. humanitaariselta kannalta kehittyneimmissä hyvinvointivaltioissa syrjäytymisen äärimmäinen muoto eli asunnottomuus harvinaista. onnellisuuden kokeminen hyvinvointivaltioissa korkealla tasolla. Tanskalaiset ovat useassa tutkimuksessa olleet maailman onnellisin kansa – maailman korkeimmasta verotuksesta huolimatta. Väitteitä vastaan moraalittomuus – sosiaalivaltio puuttuu yksilönvapauteen, joka pakottaa yksilön subventoimaan (tukemaan) toisten kulutusta. Rahan käyttö sosiaalipalveluihin vähentää yksilöiden oikeutta antaa osan rahoistaan toisille ja on vertailukelpoinen yksityisomaisuuden takavarikoinnin kanssa (libertaarien näkemys) perustuslaillinen omaisuudensuoja – jokaisen yksilön omaisuus on suojattu perustuslailla, ja korkean verotuksen hyvinvointivaltio loukkaa yksilön oikeutta. ylisääntely – hyvinvointivaltio ylikuormittaa yksityisyrityksiä, mikä hidastaa talouskasvua ja luo työttömyyttä. tehottomuus – vapaat markkinat tuottavat ja kohdentavat palvelut tehokkaammin ja vaikuttavammin kuin valtion hyvinvointiohjelmat, ja voidaan rahoittaa vähemmillä veroilla. (Friedrich Hayekin mukaan markkinamekanismi on paljon tehokkaampi ja pystyy vastaamaan suuren ihmisjoukon nimenomaisiin tarpeisiin valtiota paremmin.) hitaus – hyvinvointivaltio ei pysty vastaamaan yhteiskunnallisiin muutoksiin nopeasti kuin toimijat vapailla markkinoilla, minkä vuoksi palvelun laatu laahaa jäljessä. väärä motivointi – hyvinvointivaltiolla on epätoivottuja vaikutuksia käyttäytymiseen, kuten vähentämällä motivaatiota itsestä ja muista huolehtimiseen tai työntekoon. yhteisöllisyyden väheneminen – valtion ottaessa vastuun ihmisten taloudellisesta huolenpidosta, yksityisten ei tarvitse enää huolehtia heikommissa asemassa olevista pitämällä huolta perheestä, suvusta tai lahjoittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen tai vaikeuksissa olevien auttamiseen. monimutkaisuus – lainsäädäntöön ja julkiseen hallintoon perustuva sosiaalijärjestelmä johtaa päällekkäiseen ja monimutkaiseen sääntelyyn, jonka hallinnointi on kallista ja jonka seurauksena voi olla kannustinloukkuja. altruismi – koska toisten auttaminen on moraalinen velvollisuus useimmissa kulttuureissa ja maissa, voidaan sanoa, ettei sosiaalivaltiota tarvita koska moraalinen paine ajaisi yksilöt joka tapauksessa huolehtimaan vähäosaisista. ei ratkaise köyhyysongelmaa – vastikkeettoman rahan antaminen ei ratkaise alkusyitä, jotka ajavat ihmiset köyhyyteen. veronmaksuhalukkuuden lasku – korkealla veroasteella ylläpidetty hyvinvointivaltio ajaa yhteiskunnan nettomaksajat välttelemään veroja tai muuttamaan alemman verotuksen maihin. korruptio – mitä enemmän rahaa käytetään julkiseen sektoriin, sitä suurempi riski on verorahojen väärinkäytöksiin. markkinahäiriö – verorahoin tuetulla alihinnoittelulla julkinen sektori ajaa yksityiset pois markkinoilta, mikä heikentää palvelutasoa ja palvelun saatavuutta. Yhteiskunnallisen hyvinvoinnin määritelmä Hyvinvointi professori Erik Allardtin mukaan: 1) elintaso tulot asumistaso työllisyys koulutus terveys 2) yhteisyyssuhteet paikallisyhteys perheyhteys ystävyyssuhteet 3) itsensä toteuttamisen muodot arvonanto korvaamattomuus poliittiset voimavarat mielenkiintoinen vapaa-ajan toiminta (”tekeminen”) Tulonsiirrot Suomalaisessa hyvinvointivaltiojärjestelmässä on muun muassa seuraavia tulonsiirron muotoja: KELA: muun muassa opintotuki, työttömyysturva, sotilasavustus sairausvakuutus kuntoutus perhe-etuudet: muun muassa lapsilisä, lapsen kotihoidon tuki perheiden yhdistäminen on myös tulonsiirto, sillä valtio kustantaa yhdistettävien lentoliput asumistuki toimeentulotuki myös eläkkeet voidaan katsoa tulonsiirroiksi, vaikka ne ovatkin vain ajassa tapahtuvia siirtoja Euroopan unionin ja kansalliset maataloustuet Katso myös Hyvinvointitaloustiede Kansankoti Solidaarisuus hyvinvointivaltion perustana Sosiaalipolitiikka Taloudellinen epätasa-arvo Ekohyvinvointivaltio Lähteet Esping-Andersen, Gøsta: The Social Foundations of Postindustrial Economies (Oxford 1999) Viitteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Yle Elävä arkisto: Hyvinvointivaltion loppu (Ykkösdokumentti) Seulonnan keskeiset artikkelit

314

https://fi.wikipedia.org/wiki/Huffmanin%20koodaus

Huffmanin koodaus

Huffmanin koodaus on tietotekniikassa tiedonpakkaukseen käytettävä entropiakoodausalgoritmi. Tyypillisesti tietokone esittää jokaisen merkin samanpituisena bittijonona, vaikkapa 'a'=00, 'b'=01, 'c'=10 ja 'd'=11. Jos merkkien esiintymistiheys vaihtelee, voidaan tietoa tiivistää valitsemalla bittijonojen pituudet niin, että yleisimmät merkit vastaavat lyhimpiä bittijonoja. Harvinaisemmille merkeille tulee alkuperäistä koodausta pidemmät bittijonot. Jos 'a' olisi selvästi yleisin merkki ja 'd' toiseksi yleisin, olisi sopiva koodaus 'a'=0, 'b'=100, 'c'=101, 'd'=11. Huffmanin koodauksessa merkkien bittiesitykset muodostetaan eräänlaisella puumallilla. Aluksi jokainen merkki on lehti, jonka arvona on merkin esiintymistiheys. Kaksi pienintä lehteä, siis kaksi harvinaisinta merkkiä, yhdistetään puuksi, jonka vasen ja oikea puoli ovat merkit ja jonka arvoksi tulee lehtien arvojen summa. Tätä jatketaan yhdistäen aina kaksi pienimmän arvon omaavaa puuta kunnes tuloksena on yksi iso puu. Nyt esimerkiksi 'c' voi löytyä juuresta lähdettäessä reittiä vasen–vasen–oikea–vasen. Merkitään vasemmalle siirtymistä ykkösellä ja oikealle siirtymistä nollalla, jolloin vastaava bittiesitys on 1101. On helppo huomata, että yleisempi merkki on "painava" ja kestää pitkään ennen kuin se yhdistetään puuhun, ja näin sen polusta tulee lyhyempi ja bittiesityksestä myös lyhyempi. Huffmanin koodaus on optimaalinen siinä mielessä, että mitään parempaa tapaa valita merkkien koodit kiinteästi ei ole. Yleensä parempi ja aina vähintään yhtä tehokas pakkaustapa on aritmeettinen koodaus; usein myös dynaaminen Huffmanin koodaus pakkaa datan tiiviimmin. Tätä koodausta käytetään nykyään usein "loppukoodauksena" joidenkin muiden pakkausmetodien jälkeen. Deflate-algoritmissa (ZIPin algoritmi) ja multimediakoodekeissa, kuten JPEG:ssä ja MP3:ssa on usein etumalli ja kvantisointi, joita seuraa Huffman-koodaus. Lähteet Aiheesta muualla Koodausmenetelmät

315

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hait

Hait

Hait (Selachii) on leveäsuisiin kuuluva rustokalojen lohko. Eri lajeja tunnetaan yli 513. Haiden koko vaihtelee 30 senttimetristä valashain jopa 20 metriin. Suurimmat hait ovat maailman suurimpia kaloja. Hain vartalo on yleensä sylinterinmuotoinen, ja sillä on yksi tai kaksi selkäevää ja hyvin paksu nahka. Suurin osa hailajeista elää valtamerissä, mutta muutamaa tavataan myös joissa ja järvissä. Haita tavataan toisinaan myös Itämeressä Suomen rannikoilla. Hait ovat petokaloja, ja useimmat lajit ovat erikoistuneet tiettyihin saaliseläimiin. Hai hyökkää ihmisen kimppuun vuosittain noin 50 kertaa. Moni hailaji on nykyään vaarantunut. Anatomia Koko Useimmat hait ovat noin yhden metrin pituisia. Pienimmät lajit ovat alle 30 senttimetrin pituisia. Suurin hai on valashai, joka voi kasvaa jopa 20 metrin pituiseksi. Ruumiinrakenne Haiden ruumiinrakenne on pysynyt lähes muuttumattomana satojen miljoonien vuosien ajan. Muodoltaan hait ovat useimmiten sylinterimäisiä, jotkin pitkulaisia, toiset lyhyempiä. Jotkin merenpohjassa viihtyvät lajit ovat litteitä ja muistuttavat rauskuja. Hain kyljissä rintaevien edessä on kidusaukot, joita on yleensä viisi kummallakin puolella. Kuonossaan hailla on sierainaukot ja päässään sähköaistin pieniä aukkoja eli Lorentzinin avartumia. Silmien takana on pienet raot eli spiraakkelit. Hain tukiranka muodostuu kokonaan rustokudoksesta, joka on kevyempää ja joustavampaa kuin luu. Hain tukirangassa on melko vähän erillisiä osia. Kallo on saumaton ja laatikkomainen. Alaleuka ja yläleuka ovat irrallaan kallosta. Selkäranka koostuu tiimalasin muotoisista nikamista, jotka ovat yhtä kovia kuin muiden eläinten luiset nikamat. Irralliset rustot tukevat eviä. Hailla ei ole ruotoja, ja sen lihakset ovat kiinnittyneet nahkaan. Evät ja liikkuminen Useimmilla hailajeilla on kaksi peräkkäistä selkäevää, joillakin vain yksi. Etummainen selkäevä on yleensä suurempi kuin takimmainen. Parillisilla rintaevillään ja vatsaevillään hai tuottaa nostetta ja kontrolloi ruumiin kaltevuutta. Joillakin lajeilla vatsaevien takana on vielä peräevä. Useimpien haiden pyrstöevän ylempi puolisko on paljon pitempi kuin alempi. Pyrstöllään hai tuottaa työntövoimaa. Hain eviä tukevat sisältä niiden tyven rustorakenteet ja ulkoa keratiinia muistuttava kerros, joka on haineväkeiton arvokkain ainesosa. Jotkin hait uivat kiemurtamalla koko vartaloaan vaakasuuntaisesti. Tehokkaimmin uivat lajit potkivat vain takavartalollaan tai pyrstöllään, ja pitävät muun ruumiinsa suorana. Koska hailla ei ole uimarakkoa, se on vettä tiheämpi eikä kellu itsestään vaan alkaa vajota lopettaessaan uimisen. Haita keventää eniten maksaan varastoitunut öljy. Hietahai osaa keventää itseään nielemällä ilmaa. Moni hailaji liikkuu etupäässä öisin. Nahka Hailla on hyvin paksu nahka, joka koostuu tiheästä kollageenista. Nahan ulkopinnassa on pieniä, teräviä ja kovapintaisia suomuja. Nahka voi olla monen väristä, ja jotkin lajit ovatkin hyvin värikkäitä, mutta useimmat ovat harmaita tai ruskeita. Hampaat Eri hailajien hampaat vaihtelevat ohuista ja keihäsmäisistä pyydystyshampaista suuriin ja tasaisiin murskaushampaisiin ja sahamaisiin leikkaushampaisiin. Useimmilla lajeilla on suussaan erityyppisiä hampaita sen saalistustapojen mukaisesti, mutta planktonia syövien haiden hampaat ovat identtisiä. Hain ruokavalion pystyykin päättelemään sen hampaista. Hailla voi olla hampaita jopa kymmenessä pitkittäisessä rivissä. Leuasta nousee liukuhihnan tavoin uusia hampaita vanhojen ja kuluneiden tilalle. Nopeimmillaan vanhat hampaat putoavat alle kymmenen päivän käytön jälkeen, mutta joillakin lajeilla hammas kestää kuukausia. Fysiologia Aistit Hailla on hyvin tarkka hajuaisti ja makuaisti. Hait etsivät hajuaistillaan sekä saalista että parittelukumppaneita. Kirkkaiden vesien hailla on myös tarkka syvyysnäkö. Vasarahain silmät ovat pitkien ulokkeiden päässä, ja sen näkökenttä on 360 astetta. Syvien vesien haiden ja öisin liikkuvien haiden silmät ovat vihertävät ja hyvin suuret, jotta ne saisivat kaiken valon kerättyä. Sameiden vesien haiden silmät ovat pienet. Useimmat hait eivät kykene sulkemaan silmäluomiaan, mutta joillain lajeilla on tähän tarkoitukseen kolmas silmäluomi. Hait aistivat myös ääntä, vedenpaineen muutoksia, kosketusta ja heikkoja sähkökenttiä. Aineenvaihdunta Monet hait viettävät suuren osan ajastaan makoilemalla merenpohjassa pumpaten vettä kidustensa läpi. Hain uidessa vesi kulkee sen kidusten läpi itsestään. Jotkin lajit, kuten vasarahait, pystyvät hengittämään vain liikkeessä, eivätkä ne voi siksi koskaan pysähtyä. Paikallaan hengittävien lajien aineenvaihdunta on melko hidas. Niiden syke on noin 40 lyöntiä minuutissa, kun taas aktiivisimpien ja nopeimpien uimarien syke on 60–70 lyöntiä minuutissa. Useimmat hailajit ovat vaihtolämpöisiä, eli niiden ruumiinlämpö seuraa veden lämpötilaa. Vaihtolämpöiset lajit elävät yleensä lämpimissä vesissä ja vaeltavat joskus vuodenaikojen mukaan. Kylmien vesien vaihtolämpöiset hait ovat yleensä pienikokoisia ja myös kasvavat hyvin hitaasti. Tasalämpöiset lajit tarvitsevat enemmän ruokaa kuin vaihtolämpöiset, joten niitä elää paljon kylmissä vesissä, missä on enemmän saalista. Hait varastoivat kehossaan tiettyjä aineenvaihdunnan tuottamia kemiallisia aineita estääkseen meriveden suolaa tihkumasta niiden kehoon. Ne pystyvät myös erittämään ylimääräisiä suoloja kehostaan kidustensa ja peräsuolirauhasensa kautta. Useimmat hait ovatkin sopeutuneet suolaiseen meriveteen eivätkä selviydy makeassa vedessä. Tiettävästi vain härkähai pystyy liikkumaan merivedestä makeaan veteen ja takaisiin. Elinkaari Hain lisääntyminen ja elinkaari muistuttaa enemmän nisäkkäiden ja lintujen lisääntymistä kuin tyypillisten luukalojen lisääntymistä. Hait eivät kude ja tuota suuria määriä kehittymättömiä munia kuten kalat, vaan ne tuottavat pienen määrän täysin kehittyneitä poikasia, jotka eivät tarvitse synnyttyään emon huolenpitoa. Hainaaraalla on kaksi munasarjaa ja kaksi kohtua. Uroshai hedelmöittää naaraan munat sisäisesti parittelussa. Hailajien välillä on suuria eroja lisääntymistavoissa. Noin 40 prosenttia hailajeista munii (ovipariteetti) kehonsa ulkopuolelle munakoteloon kaksi munaa kerrallaan yhden tai muutaman päivän välein. Jotkin lajit munivat pian hedelmöittymisen jälkeen, toiset pitävät munat sisällään kehittymässä ja munivat vasta lähellä niiden kuoriutumista. Pikainen muninta on naaraalle helpointa, mutta viivästetty muninta poikasille turvallisinta. Alkio kehittyy munakotelon sisällä munassa loppuun asti, ja kuoriuduttuaan enimmillään vuoden kuluttua muninnasta poikanen näyttää jo pienoisaikuiselta. Noin 60 prosenttia hailajeista synnyttää eläviä poikasia (vivipariteetti). Jotkin pienet lajit tuottavat vain yhden poikasen kerrallaan, mutta ainoalla raskaana tutkitulla valashailla todettiin olevan sisällään 300 eri kehitysvaiheessa olevaa poikasta. Useimmilla lajeilla poikanen saa kaiken ravintonsa munankeltuaisesta. Toiset lajit ruokkivat sisällään olevia poikasia myös tuottamillaan eritteillä, minkä seurauksena poikaset syntyvät painavampina kuin alkuperäinen munansa. Hietahain poikaset syövät sisaruksensa, kunnes vain yksi jää jäljelle kumpaankin kohtuun. Härkähai, sinihai ja vasarahait kuuluvat siihen 18 prosenttiin hailajeista, joilla loppuun syöty munankeltuainen muuttuu istukaksi ja napanuoramaiseksi lisäkkeeksi, jota kautta emo ruokkii poikastaan eritteillään. Jotkin hailajit pystyvät lisääntymään neitseellisesti eli ilman uroksen geenejä. Poikaset ovat aina naaraita, mutta eivät identtisiä emonsa kanssa. Tällä tavalla alkunsa saaneilla poikasilla on suurentunut vaara kuolla haitallisiin mutaatioihin. Aikuisiksi selvinneet yksilöt ovatkin sitten vapaita resessiivisistä haitallisista alleeleista ja siksi joskus terveempiä kuin tavanomaisesti hedelmöittyneet. Joidenkin hailajien poikasparvella voi olla useita isiä. Haiden elinikiä ei tiedetä tarkasti. Jotkin hitaasti kasvavat lajit voivat elää pitkälle yli satavuotiaksi. Ravinto Hait ovat petokaloja. Useimmat lajit ovat erikoistuneet tiettyihin saaliseläimiin. Tiikerihait voivat syödä mitä tahansa. Jotkin suurimmat hailajit syövät pelkkää planktonia valtavilla kidoillaan ja kiduksillaan. Merenpohjassa elävät hailajit saalistavat yleensä väijymällä. Ylemmissä kerroksissa elävät hait syöksyvät saaliin kimppuun, tarttuvat siihen terävillä hampaillaan ja nielaisevat sen kokonaisena. Monet hait muodostavat parvia ja saalistavat paljon itseään suurempia kaloja. Saalis sulaa hain ruoansulatuselimistössä suhteellisen hitaasti. Hait osaavat kääntää mahansa nurin ja poistaa ylimääräiset esineet, kuten ongenkoukut, suunsa kautta. Käyttäytyminen Suuri osa haiden käyttäytymisestä on vaistomaista. Hait ovat kuitenkin myös hyviä kehittämään taitojaan ja oppimaan uusia asioita. Elämänsä alkuvaiheessa hait lähinnä välttelevät joutumasta syödyksi, ja joillakin lajeilla tämä käyttäytyminen jatkuu koko elämän ajan. Monet hait elävät parvissa kaikissa elämänvaiheissaan, nuorina erityisesti suojaisissa ja matalissa laguuneissa tai mangroven suojissa, ja usein samansukupuolisten ja samanikäisten toveriensa kanssa. Haita kerääntyy yhteen myös tuottoisille saalistusvesille ja muuttoreiteille. Valkohainaaraat vaeltavat usein synnyttämään samoihin vesiin kuin missä itsekin syntyivät. Levinneisyys Suurin osa haista elää valtamerissä, mutta joitakin lajeja tavataan joissa ja järvissä, kuten Mississipissä Yhdysvalloissa ja Amazonjoessa Brasiliassa. Suomen vesillä on tavattu kaksi hailajia, sillihai ja piikkihai. Sillihaita on tavattu vain yksi kuollut yksilö rannalla Ahvenanmaalla vuonna 1871, mutta piikkihai on tavattu elävänä sekä Saaristomerellä että Selkämerellä ja se on luokiteltu maan kalalajistossa vierailijaksi. Petsamon kuuluessa Suomeen 1920-1944 sen aluevesillä esiintyi holkeri ja sitä pyydettiin muun kalastuksen ohessa. Viholliset ja uhanalaisuus Hailla ei ole muita luonnollisia vihollisia kuin toiset hait, ihminen ja jotkin delfiinilajit kuten miekkavalaat. Saasteet vähentävät haikantoja. Joka vuosi yli 100 miljoonaa haita kuolee kalaverkkoihin ja laivan potkureihin jääneinä. Niitä myös kalastetaan ruuaksi; esimerkiksi Aasiassa valmistetaan haineväkeittoa, jota varten pyydystettävistä haista osasta käytetään koko hai, mutta joskus hai nostetaan laivaan, siltä katkaistaan evät, ja se heitetään elävänä takaisin mereen. Tällöin hai uppoaa merenpohjaan, jossa se kuolee kituen. Hain liha on ihmiselle myrkyllistä, sillä se sisältää suuria määriä metyylielohopeaa. Monien hailajien kanta on muuttunut vaarantuneeksi tai erittäin uhanalaiseksi ihmisen toimien vuoksi. Laiton salakalastus uhkaa haikantoja, sillä evistä saatetaan maksaa jopa 1 100 dollaria kilolta. Uhanalaisimpia ovat sillihai, jättiläishai, valkopilkkahai, vasarahai ja isovasarahai. Kalastus yleensäkin uhkaa haita myös silloin, kun nimenomaan hai ei ole tavoiteltu laji: haikaloja päätyy sivusaaliiksi. Kun hai takertuu verkkoon eikä pysty liikkumaan, se hukkuu, koska vesi ei pääse virtaamaan sen kidusten läpi. Haipopulaatioiden määrän arviointi on vaikeaa salakalastuksen vuoksi ja siksi, että sivusaaliiksi jääneistä haista ei vaivauduta ilmoittamaan. Kalastuksen uhriksi joutuu jatkuvasti haita, jotka eivät ole saavuttaneet vielä sukukypsyyttä, minkä seurauksena vesistä katoaa myös seuraavia haisukupolvia. Jättiläishai kasvaa hitaasti ja lisääntyy satunnaisesti. Tällaisen lajin kanta on erityisen haavoittuvainen. Valtamerten ekosysteemi muuttuu, kun ravintoketjusta puuttuu joku linkki. Kun haiden määrä vähenee, niiden saaliiksi yleensä joutuvien kalojen määrä kasvaa liiaksi ja ne taas metsästävät runsaasti keskikoisia ja pieniä kaloja. Haiden suojelua edistävät muun muassa WWF:n Global Shark and Ray Initiative-, Bite-Back Shark and Marine Conservation- ja WCS Wildlife Conservation Society -järjestöt. Vastuunalainen haiturismi on tärkeää, jotta haiden uhanalainen tilanne huomataan. Haihyökkäykset Vuosittain tapahtuu noin 50 hain hyökkäystä ihmisen kimppuun. Näistä suurin osa tapahtuu Australian koillisrannikolla ja Floridassa, joissa vesiurheilu, kuten sukellus ja surffaus, on suosittua. Hait ja ihmiset kohtaavat usein matalikoissa, joissa hait nukkuvat. Australiassa hait ovat hyökänneet vuosien 1791–2017 välillä ihmisen kimppuun 1 045 kertaa, joista 691 oli provosoimattomia. Hyökkäyksistä 236 johti kuolemaan, ja 184:ssä tapauksessa uhri selvisi vahingoittumattomana. Vuosien 1917–2017 aikana eniten provosoimattomia hyökkäyksiä on sattunut Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa (218 kertaa, 47 kuolemantapausta) ja toiseksi eniten Queenslandissa (159 kertaa, 52 kuolemantapausta). Australian haintutkimusseura suunnitteli 1960-luvulla koko haikannan hävittämistä. Mahdollisena ratkaisuna pidettiin sellaista tarttuvaa tautia, joka tappaisi vain hait. Vaikka hait hyökkäävät harvoin ihmisen kimppuun, niihin liittyy ennakkoluuloja aggressiivisuudesta. Ennakkoluulojen syynä ovat sekä hain hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden kertomukset että hyökkäyksistä kertovat elokuvat. Vain 11 ihmistä kuoli Australiassa hain puremiin vuosien 1980 ja 1990 välillä, vaikka samalla aikavälillä Australiassa kuoli 20 ihmistä ampiaisenpistoihin ja 19 salamaniskuihin. Hait eivät tutkitusti pidä ihmisten lihasta. Systematiikka ja kehityshistoria Hait kuuluvat rustokalojen luokan leveäsuisten osaluokkaan (Elasmobranchii) yhdessä rauskujen kanssa. Käsitykset leveäsuisten sisäisestä systematiikasta ovat olleet horjuvia. Perinteisesti rauskuja (Batomorphi) ja haita (Selachii) on pidetty rinnakkaisina lohkoina. Rakennetuntomerkkien perusteella on kuitenkin esitetty toisenlaista luokitusta, jossa pääjako on ulappaveden haiden (Galea) ja lähinnä pohjan läheisyydessä elävien lajien (Squalea) välillä. Jälkimmäinen ryhmä käsittäisi sekä perinteiset rauskuryhmät että joukon perinteisiä hailahkoja. Tässä luokituksessa perinteiset hait eivät olisi luonnollinen (monofyleettinen) taksoni vaan parafyleettinen ryhmä. Toisaalla jotkut molekyylisystemaattiset tutkimukset taas ovat puoltaneet haiden ja rauskujen asemaa luonnollisina sisarryhminä. Tällöin haiden sisällä olisi jako kahteen ylälahkoon Galeomorphi ja Squalomorphi (ks. Leveäsuiset). Varhaisista haista jääneet fossiilit ovat lähinnä hampaita, koska haiden luuranko koostuu rustosta. Varhaisilla hailla oli suipot hampaat, ja ne olivat yli metrin pituisia kalansyöjiä. Carcharodon megalodon eli megalodon oli varhainen jättimäinen lihansyöjähai. Se oli yli 16 metriä pitkä ja sen hampaat 18 cm pitkät. Sen ravinto koostui pääasiallisesti valaista. Lohko: Hait (Selachii) Ylälahko: Galeomorphi Lahko: Luomihaikalat (Carcharhiniformes) Lahko: Sarvihaikalat (Heterodontiformes) Lahko: Sillihaikalat (Lamniformes) Lahko: Partahaikalat (Orectolobiformes) Alalahko: Parascyllioidei Alalahko: Orectoloboidei Lahko: †Synechodontiformes Ylälahko: Squalomorphi Lahkoryhmä: Hexanchida Lahko: Kaulushaikalat (Hexanchiformes) Lahkoryhmä: Squalida Lahko: Piikkihaikalat (Squaliformes) Lahkoryhmä: Squatinida Lahko: Okahaikalat (Echinorhiniformes) Lahko: Sahahaikalat (Pristiophoriformes) Lahko: †Protospinaciformes Lahko: Merienkelikalat (Squatiniformes) Lähteet Viitteet Aiheesta muualla WWF Global Shark and Ray Initiative (wwf.panda.org) Bite-Back – Shark and Marine Conservation (www.bite-back.com) Manta Trust – A Guide for Responsible Shark & Ray Tourism (www.mantatrust.org) Seulonnan keskeiset artikkelit

318

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hame

Hame

Hame on vaatekappale, joka on yhtenäinen ja kiedotaan lantion ympärille. Sen tarkoituksena on peittää ja suojata alavartaloa sekä jalkoja. Ennen housujen yleistymistä hameet ja sen tyyppiset asusteet kuuluivat Euroopassakin miesten normaalipukeutumiseen. Myöhemmin hame on länsimaissa ollut lähinnä vain naisten käyttämä vaatekappale, lukuun ottamatta eräitä perinneasuja, kuten Skotlannissa käytettäviä kilttejä. Tosin nykyään usea yritys on erikoistunut miesten hameiden valmistukseen. Aasiassa ja Afrikassa on monia kulttuureita, joissa molemmat sukupuolet pukeutuvat hameeseen. Hameita on vuosisatojen saatossa ollut hyvin erilaisia. Joskus niiden alla käytettiin erilaisia vanteita, alushameita tai turnyyriä, jotta hameen muoto saatiin sellaiseksi kuin haluttiin. Erilaisia hametyyppejä ovat muiden muassa minihame, kellohame ja vekkihame. Katso myös Longyi Lähteet Seulonnan keskeiset artikkelit

320

https://fi.wikipedia.org/wiki/Heteroseksuaalisuus

Heteroseksuaalisuus

Heteroseksuaalisuus (alk. kreik. heteros, erilainen) on seksuaalisen vetovoiman tuntemista toista sukupuolta kohtaan. Heteroseksuaalisuus on yleisin seksuaalinen suuntautuminen ja monissa yhteiskunnissa sitä pidetään sosiaalisena normina. Heteroseksuaalisuus voidaan mieltää normaaliksi sen vuoksi, että se ajatellaan samaksi asiaksi kuin suvullinen lisääntyminen. Mutta heteroseksuaalisuus ja suvullinen lisääntyminen eivät ole sama asia. Ihmisillä on aina ollut seksiin liittyviä vaistoja, mutta vasta hiljattain ihmiset ovat liittäneet niihin merkityksen seksuaalisuutena. Heteroseksuaalisuus siis on nimetty ja kategorisoitu ihmisen antama merkitys. Historia Hanne Blank on kirjassaan Straight: The Surprisingly Short History of Heterosexuality esittänyt että heteroseksuaalisuus on käsitteenä luotu vuonna 1868. Tällöin ei myöskään ollut vielä homoseksuaalisuuden käsitettä. Blank dokumentoi kuinka vielä tätä ennen ihmiset eivät olleet saaneet sellaista ajatusta, että ihmiset voivat erota toisistaan rakkauden tai seksuaalisen halun osalta. Seksuaalisen käyttäytymisen muotoja tiedettiin olevan, mutta huomio oli teossa eikä tekijässä. Käsitteen heteroseksuaalisuus keksi unkarilainen toimittaja Karl Maria Kertbeny 1860-luvun lopulla. Juutalaisuuden ja katolisen kirkon sekä myöhempien kristillisten kirkkokuntien suhtautuminen homoseksuaalisiin tekoihin ei tule pyhistä kirjoituksista, vaan stoalaisuuden filosofiasta. Homoseksuaalisissa teoissa kuten myös masturboinnissa siemen menee hukkaan, mutta sitäkin suurempi on sen merkitys, että stoalaisilla oli vahva näkemys siitä että ihmisellä on voima hillitä itsensä ja että on tavoiteltava mielenrauhan saavuttamista tällä tavalla. Esimerkiksi Musonius Rufus on argumentoinut, että ihmisen tulee suojella itseään seksuaalisilta kiusauksilta ja seksuaaliselta liiallisuudelta. Stoalaiset asettivat seksuaaliset teot laajempaan ihmiselämän merkitykseen, jossa seksuaaliset teot voivat olla moraalisia vain kun niitä käytetään lisääntymiseen. Varhaiset kristilliset teologit omaksuivat tämän stoalaisten näkemyksen ja kirkkoisä Augustinuksen aikaan seksi lisääntymismielessä oli ainoa normaali seksi. Vuonna 1901 Dorland's Medical Dictionary määritteli englanninkielisen heterosexuality-hakusanan: “abnormal or perverted appetite toward the opposite sex.” [epänormaali tai perverssi halu vastakkaista sukupuolta kohtaan]. Vuonna 1923 Merriam-Websterin sanakirja määritteli: “morbid sexual passion for one of the opposite sex.” [sairaalloinen seksuaalinen intohimo vastakkaisen sukupuolen edustajaa kohtaan]. Vasta vuonna 1934 sanakirja määritteli “manifestation of sexual passion for one of the opposite sex; normal sexuality.”, joka vastaa sitä merkitystä joka sanalla on nykyään. Heteroseksuaalinen matriisi Heteroseksuaalinen matriisi on feministiteoreetikko Judith Butlerin kehittämä teoria heteronormatiivisesta ajatusmallista. Matriisi sisältää ajatuksen ihmisruumiista, joka on sidottu biologiseen sukupuoleensa, joka taas on perustana näkyvälle sosiaaliselle sukupuolelle. Biologisilla miehillä oletetaan siis olevan maskuliininen ja naisilla feminiininen rooli. Lisäksi molempien sukupuolten oletetaan olevan kiinnostuneita vastakkaisesta sukupuolesta. Matriisi ei salli tähän sukupuolijakoon ja -malliin sopimattomien identiteettien muodostua sosiaalisesti tunnustetuiksi, vaan niitä syrjitään medikalisoimalla, leimaamalla kielteisesti, sivuuttamalla ja tekemällä naurunalaiseksi. Katso myös Heteronormatiivisuus Heteroseksismi Homoseksuaalisuus Biseksuaalisuus ja panseksuaalisuus Aseksuaalisuus Bi-curious Biseksuaalisuuden häivyttäminen Seksuaalinen joustavuus Lähteet Kirjallisuutta Blank, Hanne. Straight: The Surprising Short History of Heterosexuality. Aiheesta muualla BBC: The invention of 'heterosexuality' Seksologia Seulonnan keskeiset artikkelit

321

https://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus

Homoseksuaalisuus

Homoseksuaalisuus (kreikan sanasta ὁμός ’sama’ ja latinan sanasta sexus ’sukupuoli’) tarkoittaa seksuaalista suuntautumista, jossa yksilön seksuaalinen kiinnostus, romanttiset ajatukset, tunteet tai molemmat kohdistuvat pelkästään tai ensisijaisesti hänen omaan sukupuoleensa. Suomalaisten käyttämällä lyhenteellä homo tarkoitetaan yleensä homoseksuaalia miestä, ja naispuolista homoseksuaalia kutsutaan usein lesboksi. Kyseinen termi viittaa Kreikan Lesboksen saarella asuneeseen Sapfoon, antiikin runoilijaan, joka käsitteli runoissaan usein naisten välistä rakkautta. Homoseksuaalisuus on kiellettyä useissa maissa ja homoseksuaalisista teoista voi saada jopa kuolemanrangaistuksen. Suomessa on kuitenkin laitonta syrjiä ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Homoseksuaalisuudella yleensä tarkoitetaan pysyvää ja vakaata suuntautumista, joka on luonteeltaan eksklusiivinen tai lähestulkoon täysin eksklusiivinen (Kinseyn asteikon 6 ja 5). Homoseksuaalisia tekoja tekevät myös biseksuaalit (Kinseyn asteikon 4 ja 3). Homoseksuaalisuus on saanut useissa länsimaissa viime vuosina laajan hyväksynnän, mihin liittyen homoseksuaalisuuden leimaaminen mielenterveyden häiriöksi ja homoseksuaalisista teoista rankaiseminen on lopetettu. Homoseksuaalit voivat useissa maissa rekisteröidä parisuhteen tai solmia avioliiton, mutta monet uskonnot ja kirkot eivät silti hyväksy vieläkään homoseksuaalisuutta. Homoseksuaalisuus ei ole valinta, vaan sillä on biologinen perusta. Biologisten syiden tutkimuksessa on löydetty homoseksuaaleilta aivojen rakenteellisia poikkeavuuksia ja vallitseva homoseksuaalisuuden selitysmalli liittyy hormonialtistuksiin ennen syntymää. Eläinkokeiden avulla onkin todistettu, että yksilöiden seksuaalisuutta pystytään muokkaamaan altistamalla hormoneille tai estämällä hormonien vaikutusta. Jean Bergeretin mukaan homoseksuaalisuus ei ole seksuaalisuutta laisinkaan, vaikka sosiaalinen media painostaa nimittämään sitä siksi. Bergeret kutsuisi sitä ennemmin homoeroottisuudeksi. Homoseksuaalien yhteiskunnallinen asema Suomessa Mies- tai naisparien harjoittama seksi oli vuosina 1894–1971 rikoslain kieltämää toimintaa. Sakkorangaistus ei tullut kyseeseen, vaan tuomio oli joko ehdollista tai ehdotonta vankeutta, jonka pituus oli enimmillään kaksi vuotta. Suomessa ehdittiin tuomita yhteensä yli 1000 miestä ja noin 50 naista ennen homoseksuaalisuuden dekriminalisointia vuonna 1971. Lakiin säädettiin vuonna 1971 kuitenkin pykälä, jonka mukaan "julkinen kehottaminen haureuteen toisen samaa sukupuolta olevan kanssa" tuli rangaistavaksi. Homoseksuaalisen toiminnan paljastuminen työnantajalle saattoi myös johtaa työntekijän irtisanomiseen. Homoseksuaalisuus oli listattu Suomessa psykiatriseksi sairaudeksi aina vuoteen 1981. Psykiatrit saattoivat lähettää homoseksuaalisesti suuntautuneet ihmiset niin sanottuun eheytyspsykoanalyysiin, jonka pyrkimyksenä oli muuttaa potilaan sukupuolista suuntautumista. Intensiivistä, neljä kertaa viikossa tapahtuvaa terapiaa saatettiin jatkaa jopa viisi vuotta ilman että yhteiskunta olisi korvannut "potilaalle" tästä aiheutuneita erittäin suuria taloudellisia kuluja. Eheytysterapian kohdetta saatettiin esimerkiksi painostaa pitkään selibaattiin, jonka ajateltiin johtavan "heteroseksualisuuden tukkeutuneen uoman" aukeamiseen. Terapoitaville saatettiin myös kertoa, että homoseksuaaliset suhteet ovat "narsistisia projektioita", eivätkä voi olla pitkäikäisiä. Seksuaalinen tasavertaisuus ry Seta lähetti lääkintöhallitukselle kirjelmän, jossa vaadittiin diagnoosinimekkeen poistamista tautiluokituksesta ja sitä että lääkintöhallituksen tulisi ”tehokkaasti työskennellä homoseksuaalisuuden sairausleiman synnyttämien vakavien haittavaikutuksien poistamiseksi”. Tämä johti homoseksuaalisuuden poistamiseen tautiluokituksen suomalaisesta versiosta vuonna 1981. Suomen psykoanalyyttinen yhdistys esitti vuonna 2022 julkisen anteeksipyynnön sen vuoksi, että se oli aiheuttanut homoseksuaaleille ja transsukupuolisille kärsimystä leimaamalla heidät sairaiksi, häiriintyneiksi tai "kehitykseltään pysähtyneiksi". Yhdistys pyysi anteeksi myös hoitoja, joiden tarkoituksena oli muuttaa hoidettavan seksuaalista suuntautumista ja sitä, että potilaiden kokemia ongelmia oli pyritty selittämään homoseksuaalisuudesta johtuviksi. Tämä johtui siitä, että monet psykoanalyytikot uskoivat kehitysteorioita, joiden mukaan terve ihminen oli yksiavioinen heteroseksuaali". Myös avioliitto oli pitkään kielletty homoseksuaalisesti suuntautuneilta ihmisiltä. Samaa sukupuolta olevat saivat Suomessa vuonna 2002 oikeuden rekisteröidä parisuhteensa, mutta avioliiton solmimisen oikeus astui voimaan vasta vuonna 2017 Naispareille sallittiin vuonna 2007 mahdollisuus hakeutua koeputkihedelmöitykseen . Suomessa homot ja lesbot kokevat syrjintää yhä työpaikoilla ja kouluissa, vaikka laki syrjinnän tiukasti kieltääkin. Tutkimusten mukaan homojen ja lesbojen työsyrjinnästä on näyttöä., ja syrjintää voi ilmetä esimerkiksi työhönottotilanteessa, työehdoissa sekä kohtelussa työpaikoilla. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset voivat esimerkiksi joutua kuulemaan epäasiallista ja loukkaavaa puhetta, kuten homottelua tai loukkaavia vitsejä, sekä osaan heistä voi kohdistua suoranaista seksuaalisuuteen tai sukupuoleen liittyvää halventavaa nimittelyä, tai jopa seksuaalista häirintää. Jotkut homoseksuaalit pitävät työpaikoillaan seksuaalisen suuntautumisensa mieluummin salassa. Kyselyjen perusteella, suuntautumisestaan avoimet olivat kohdanneet työsyrjintää sitä salaavia useammin. Toisaalta, ne jotka salaavat seksuaalisen suuntautumisensa, näkevät syrjintää tapahtuvan useammin omalla työpaikallaan. Viimeisinä vuosikymmeninä yleinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on muuttunut paljon suvaitsevaisemmaksi. Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen Juutalaisuuden ja katolisen kirkon sekä myöhempien kristillisten kirkkokuntien suhtautuminen homoseksuaalisiin perustui pyhiin kirjoituksiin sekä stoalaisuuden filosofiaan. Pitkään katsottiin, että "siemen menee hukkaan" homoseksuaalisissa teoissa. Sitäkin suurempi oli sen merkitys, että stoalaisilla oli vahva näkemys siitä että ihmisellä on voima hillitä itsensä ja että on tavoiteltava mielenrauhan saavuttamista tällä tavalla. Esimerkiksi Musonius Rufus on argumentoinut, että ihmisen tulee suojella itseään seksuaalisilta kiusauksilta ja seksuaaliselta liiallisuudelta. Stoalaiset asettivat seksuaaliset teot laajempaan ihmiselämän merkitykseen, jossa seksuaaliset teot voivat olla moraalisia vain kun niitä käytetään lisääntymiseen. Varhaiset kristilliset teologit omaksuivat tämän stoalaisten näkemyksen ja kirkkoisä Augustinuksen aikaan seksi lisääntymismielessä oli ainoa normaali seksi.. Toisaalta myös Raamattu suhtautuu homoseksuaalisuuteen penseästi, mitä on tulkittu myös siten, että Raamatun kertomukset eivät kuvaisi nykyistä käsitystä homoseksuaalisuudesta. Suomalaisten seksitapoja vanhojen oikeudenkäyntipöytäkirjojen avulla tutkinut Teemu Keskisarja löysi vain kolme homoseksuaalisuuteen liittynyttä tapausta 1600-1700-lukujen oikeudenkäynneistä. Rikosnimikkeenä saattoi olla esimerkiksi avioliiton ulkopolinen "luonnoton" seksuaalinen kanssakäyminen. 1900-luvun alun tieteellinen kirjallisuus käsitteli homoseksuaalisuutta kahtena erillisenä ilmiönä: inversiona ja perversiona. Inversiossa henkilöllä on synnynnäinen ja pysyvä sukupuolisesti kääntynyt seksuaali-impulssi, eli miehen seksuaali-impulssi kohdistuu sukupuolellisesti käänteisesti mieheen kuten naisella. Sen sijaan perversio oli epämoraalinen ja perverssi seksuaaliteko. Jako olemisen muotona (inversio) ja käyttäytymisen muotona (perversio) monimutkaistui, kun lääketieteessä ja psykiatriassa pyrittiin käsitteellistämään homoseksuaalisuus nimenomaan seksuaalisen halun muotona, joka sopisi yhteen seksuaalisen suuntautumisen ja objektivalinnan kanssa. Psykoanalyysin kehittäjä Sigmund Freud uskoi ihmisen olevan luonnollisesti biseksuaalinen. Freudin näkemyksen mukaan heteroseksuaalisuus on normaalin libidon kehityksen lopputulos, ja psykoanalyyttisessä koulukunnassa homoseksuaalisuus edusti normaalin libidon kehityksen häiriötä. Freudin mukaan heteroseksuaaleilla on kyky tulla kiinnostuneeksi samasta sukupuolesta, jota Freud nimitti latentiksi homoseksuaalisuudeksi. 1930- ja 1940-luvuilla valta-aseman yhdysvaltalaisessa ja brittiläisessä psykologiassa saavuttanut behavioristinen koulukunta kiinnitti mielentilojen sijaan huomiota käyttäytymisen kategorisointiin. Behavioristit liittivät homoseksuaalisuuden tiettyihin liiallisen seksuaalikäyttäytymisen muotoihin. Homoseksuaalisuutta on yritetty määritellä myöhemmin pysyvänä suuntautumisena. Tutkija Alfred Kinseyn tutkimustulokset siitä, että ihmisiä ei voi jaotella hetero- ja homoseksuaaleihin aiheutti määritelmäkriisin, sillä homoseksuaalisuutta pidettiin pienen ja määritellyn kategorian patologiana. Tieteilijät päättivät säilyttää heteroseksuaalisuuden ja homoseksuaalisuuden erilliset kategoriat, ja lisäksi erottivat toisistaan homoseksuaaliset teot ja homoseksuaalisen henkilön, mikä mahdollisti homoseksuaalisuuden säilyttämisen olemisen muotona. Homoseksuaalisuuteen alettiin suhtautua 1950-luvun lopulta ja 1960-luvulla monissa maissa enemmän sairautena kuin rikoksena. Homoseksuaalisuuden sairausluokituksesta poistamista alettiin ajamaan Philadelphiassa, Yhdysvalloissa vuonna 1965. Vuonna 1969 New Yorkissa oli Stonewallin mellakoiksi kutsuttu tapahtuma, jossa homot ja lesbot nousivat homoseksuaaleja vainoavaa järjestelmää vastaan. Mellakoista tuli ratkaiseva tapahtuma, joka käynnisti homojen oikeuksien liikkeen Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa. Yhdysvaltojen psykiatriyhdistys APA poisti homoseksuaalisuuden mielenterveyden häiriöiden sairausluokituksesta vuonna 1973. Yhdysvallat oli maailman ensimmäinen maa, joka teki uudistuksen sairausluokitukseen. Tämä johti kahden eri koulukunnan kehittymiseen: toiset pitivät homoseksuaalisuutta edelleen patologiana, toiset normaalina. Sairausluokituksesta poistamiseen vaikuttivat aktivistit. Sairausluokituksesta poistamista perusteltiin sillä, että homoseksuaalit kärsivät stigmasta, jonka homoseksuaalisuuden määritteleminen sairaudeksi luo. Aktivistien tavoitteena oli tehdä homoseksuaalisuudesta normaalia, kun taas lääketiede pyrki määrittelemään homoseksuaalisuutta epänormaaliksi, poikkeavaksi. 1960- ja 1970-luvuilla homoseksuaalisuus ilmeni seksuaali-identiteettinä. Ihmiset alkoivat julistaa identiteettinsä olevan homoseksuaali. Se liittyi miespuolisilla homoseksuaaleilla tehtyihin sosiologisiin tutkimuksiin ja homoseksuaaliksi leimautumisen sosiaalisiin vaikutuksiin. Seksuaali-identiteetin ajatus kiteytyy kaapista ulos tulemisessa. Homoseksuaalisuus seksuaali-identiteettinä muutti kysymyksen siitä, mikä saa ihmisen kehittymään homoseksuaaliksi muotoon mikä saa ihmisen kehittymään henkilöksi, joka identifioituu homoseksuaaliksi. Tällöin homoseksuaalisuuden tutkimus kohdistui identiteetin muotoutumisen tutkimiseen. Plummerin (1981) mukaan tällöin ei ole tarkoituksena löytää homoseksuaalisuuden kausaalisia syitä, vaan kehtysprosesseja jotka saavat yksilön rakentamaan ja pitämään yllä tiettyä seksuaali-identiteettiä. Seksuaali-identiteetti tarkoittaa, että yksilö kategorisoi itsensä tietynlaiseksi henkilöksi kokemusten ja tunteiden valossa. Richardsonin ja Hartin (1981) mukaan homoseksuaaliset tunteet ja homoseksuaaliset teot voivat olla seurausta siitä, että yksilö määrittelee itsensä homoseksuaaliksi. 1980-luvulla puhkesi Yhdysvalloissa HI-viruksen leviämisestä johtuva AIDS-epidemia. Tämä pääasiassa homomiesten keskuudessa levinnyt sairaus kovensi ihmisten suhtautumista homoseksuaalisuutta kohtaan, koska sairauden leviäminen uhkasi kansanterveyttä. Erilaiset homoseksuaalien tyypit Tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että luultavasti esiintyy erilaisia homoseksuaalisuuden tyyppejä. Tämä tarkoittaa, että homoseksuaalisuus ei ole vain yhdenlainen asia ja sitä että kaikki homoseksuaalit eivät ole homoseksuaaleja samoista syistä. Aivan samalla tavalla kuin heterotkin, homot ovat kaikki erilaisia. Homoseksuaaliset miehet käyttävät täsmällisiä nimikkeitä itseidentifiointiin. Yleisen käsityksen mukaan on rooleiltaan kahdenlaisia homomiehiä: antavia (homoslangissa top) ja vastaanottavia (bottom). Näihin on tarjottu selitykseksi sitä, kumpi rooleista tuntuu henkilölle luontevammalta. Mutta monet homomiehet identifioituvat molemmiksi, josta käytetään sanaa versatile. Toisaalta kaikkia homomiehiä anaaliyhdyntä ei edes kiinnosta ja suosivat muita seksin muotoja. Osa miehistä ei identifioidu topeiksi, bottomeiksi eikä versatileiksi. Osa ei edes identifioidu homoiksi, vaikka harrastaisivat anaaliyhdyntää miesten kanssa. Nämä identifioituvat men that have sex with men (MSM) -kategoriaan ja ovat usein myös heteroseksuaalisissa suhteissa eli ovat biseksuaaleja. Tutkimusten mukaan top-miehet ovat useammin antava osapuoli myös suuseksissä ja top-miehet identifioituvat harvimmiten homoiksi ja heillä on myös eniten sisäistettyä homofobiaa, itseinhoa homoseksuaalisia halujaan kohtaan. Bottomit ovat myös useammin empatisoijia kuin topit ja topit useammin systematisoijia kuin bottomit, eli topeilla on maskuliinisempi aivojen rakenne, joka näkyy muun muassa parempana liikenneverkostojen tai kolmiulotteisten kappaleiden hahmottamisena. Vastaavasti homoseksuaalisilla naisilla esiintyy toisistaan poikkeavat butch- ja femme-roolit. On olemassa myös biseksuaalisia femmejä. Psykologisia selitysmalleja Homoseksuaalisuutta pidettiin aiemmin psykiatrisena sairautena, mutta psykiatrian kyky selittää homoseksuaalisuutta ilmeni heikoksi. Psykiatriassa käytetyt ympäristöön liittyvät sosiaaliset ja kulttuuriset selitykset ovat kiinteiltä vaikutuksiltaan pieniä ja kausaatioiltaan epämääräisiä. Vuonna 1969 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan homoseksuaalisilla miehillä on ollut varhaislapsuudessa keskimäärin tavallista läheisempi suhde äitiinsä ja etäisempi suhde isäänsä. Osa tutkijoista on ajatellut, että samastuminen pikemminkin äitiin kuin isään saattaisi selittää aikuisiän seksuaalista kiinnostusta toisiin miehiin. Osa tutkijoista taas selittää ilmiön sillä, että kyseiset pojat ovat omanneet jo varhaislapsuudessa sellaisia luonteenpiirteitä, että äitien on ollut tavallista helpompi ja isien tavallista vaikeampi solmia heihin läheinen suhde. Kinsey-instituutin vuonna 1986 tekemän tutkimuksen mukaan sukupuoli-nonkonformistisuus lapsuudessa on homoseksuaalisuuden tärkein ennusmerkki. Kinsey-instituutin vuonna 1981 tekemän tutkimuksen mukaan vanhempien vaikutusta homoseksuaalisuuden kehittymiseen on liioiteltu ja heteroseksuaalisten mahdollisuuksien puutetta sekä traumaattisia heteroseksuaalisia kokemuksia on liioiteltu. Biologisia selitysmalleja Miesten ja naisten homoseksuaalisuuden etiologia näyttää olevan erilainen, sillä erimunaisten kaksosten osalta yhden kaksosen homoseksuaalisuus on yhteydessä toisen kaksosen kohonneeseen homoseksuaalisuuden todennäköisyyteen ainoastaan silloin, kun he ovat samaa sukupuolta. Ympäristötekijöistä homoseksuaalisuuden esiintymiseen vaikuttavat ei-jaetut tekijät, joskin naispuolisten homoseksuaalien kohdalla myös jaettu ympäristö saattaa olla merkittävässä roolissa. Toisissa tutkimuksissa on saatu pienempiä ja hyvin vaihtelevia yhdenmukaisuuksia välillä 5–60 %. Olsonin teorian mukaan homoseksuaalisuus johtuisi aivopuoliskojen dominanssista. Heteronaisilla ja homomiehillä yleensä oikea aivopuolisko on dominoiva. Sen sijaan heteromiehillä ja lesboilla yleensä vasen aivopuolisko on dominoiva. Olson arvelee, että geeni tai hormoni säätelee sitä, kumpi aivopuolisko dominoi. Aivojen kuvausten perusteella tiedetään, että homomiesten ja heteronaisten aivojen rakenteet muistuttavat toisiaan; vastaavasti lesbojen ja heteromiesten aivojen rakenteet muistuttavat toisiaan. Homomiesten ja heteronaisten kumpikin aivopuolisko on samankokoinen ja heillä on vasemmassa mantelitumakkeessa enemmän hermoyhteyksiä kuin oikeassa. Lesbojen ja heteromiesten oikea aivopuolisko on vasempaa suurempi, ja hermoyhteyksiä on enemmän oikeassa mantelitumakkeessa. Hormonien vaikutus Ensimmäiseksi biologit etsivät homoseksuaalisuuden selitystä aikuisten ihmisten hormoneista. Homomiesten ja heteromiesten testosteroni- ja estrogeenipitoisuudet kuitenkin havaittiin keskimäärin samantasoiksi ja aikuisten poikkeavien hormonipitoisuuksien hypoteesi kaatui. Myöhemmin on löydetty viitteitä siitä, että sekä korkea että matala mieshormonipitoisuus lisäisivät suuntautumista miehiin. Tämän jälkeen homoseksuaalisen syytä on etsitty syntymää edeltävistä sikiön kohdussa kokemista hormonialtistuksista. Hypoteesiä tukee se fakta, että testosteronille altistavaa CAH-sairautta sairastavista naisista 37 prosenttia on lesboja tai biseksuaaleja. Toisaalta hypoteesiä vastaan puhuu se, että hormonaalisista ongelmista sikiövaiheessa kärsineet, joille on tullut hormonaalisista poikkeavuuksista sukupuolielinten tai sukurauhasten epämuodostumia, eivät ole homoseksuaaleja. Tieteellisen katsauksen (2023) mukaan yli 90 % orientaatiosta olisi hormonien määräämää. Tämä johtuu siitä, että kohdussa sukupuolihormonit määrittävät aivojen kehityksen. Esimerkiksi munasarjojen monirakkulaoireyhtymä on yleisempää ei-heteronaisilla (p < 0.0001) ja estrogeeni näyttäisi lisäävän kiinnostusta miehiin. Sen sijaan eri miesryhmillä saattaa olla eri homoseksuaalisuuteen ohjaavia mekanismeja. Sosialisaatiolla voi olla vaikutusta, mutta se on lähes mitätöntä yksilöille, jotka ovat varhain altistuneet miestyypillisesti androgeeneille. Mieshormonien vaikutus miesten bi- ja homoseksuaalisuuteen Jyrsijöiden tavoin myös ihmisillä on viitteitä siihen, että androfiliaa (seksuaalista suuntautumista miehiin) on eniten niillä uroksilla, joilla on erityisen paljon tai erityisen vähän androgeeneja. Bottom-rooli on yleisintä niillä, joilla sormien pituuksien suhteet toisiinsa (digit ratio) ovat naistyypillisempiä ja jotka kokevat miehen sukupuoliroolin epämukavaksi. Sen sijaan topit ovat pidempiä ja karvaisempia ja heillä murrosikä alkaa aiemmin. Sukupuolihormonien vaikutus naisten bi- ja homoseksuaalisuuteen Archives of Sexual Behavior -tiedelehden julkaiseman kolmen tutkijan tekemän selvityksen mukaan äidiltään poikkeuksellisen paljon testosteronia saavasta tyttösikiöstä tulee enemmän maskuliinisina pidettyjä piirteitä omaava butch-lesbo ja paljon estrogeenia saavasta enemmän feminiinisinä pidettyjä piirteitä omaava femme-lesbo. Butch-tyypin lesbojen aivoissa on havaittu maskuliinisia piirteitä, mikä ilmenee käytännössä muun muassa suurempana riskinottona, runsaampana seksikumppaneiden määränä ja hyvänä avaruudellisena hahmotuskykynä. Femme-lesbot kehittyvät keholtaan ja mieleltään tavanomaista feminiinisemmiksi, poikkeuksena kuitenkin aivojen inah3-alueen poikkeuksellisen suuri koko, joka saa heidät tuntemaan seksuaalista vetoa naisiin. Maskuliiniset ominaisuudet selittyvät hyvin sikiöaikaisella testosteroninsaannilla. Myös 1950-70-luvuilla keskenmenojen ehkäisyyn käytetty synteettinen estrogeeni tuotti saajilleen ylimäärän bi- ja lesbotyttäriä (mitattuna suuntautumisella, ei seksikokemuksilla) ja tavallista naisellisempia tyttäriä. Vastaavasti sikiöajan estrogeenilla tai testosteronilla saatiin naarashiiret kiinnostumaan naarashiiristä. Estrogeeneista estradioli vastaa aivojen maskulinisaatiosta. Uroksilla sitä aromatisoituu kivesten tuottamasta testosteronista.. Aivojen rakenteelliset erot Aivokuvissa ja ruumiinavauksissa on havaittu, että aivojen hypotalamuksen inah3-alueen koko korreloi yleensä sukupuolisen suuntautumisen kanssa siten, että se on suuri naisista kiinnostuneiden miesten ja naisten kohdalla ja pieni miehistä kiinnostuneiden naisten ja miesten kohdalla. Inah3-alue kehittyy 6–8 viikon sikiöiässä testosteronin vaikutuksesta. Poikasikiöillä testosteronin tuottavat yleensä kivekset, mutta geenit tai äidin terveydentila ja jopa äidin stressi voivat vaikuttaa sikiön tuottamiin testosteronin määriin. Tyttösikiöt eivät tuota lainkaan testosteronia tai estrogeenia, vaan heidän mahdollisesti saamansa ylimääräinen testosteroni- tai estrogeenialtistus on yleensä peräisin äidin elimistöstä. Selityksenä saattaa olla raskaudenaikainen stressi tai kemikaalien sisältämät estrogeeni- tai testosteronimatkijat, jotka voivat johtaa äidin hormonitoiminnan heilahteluihin. Veljesten syntymäjärjestys Ray Blanchardin veljesten syntymäjärjestykseen (engl. fraternal birth order, FBO) liittyvä selitys on varmin ja tieteellisesti todistettu miesten homoseksuaalisuuden aiheuttaja. Siinä jokaisen nuoremman veljen todennäköisyys olla homoseksuaali kasvaa 33 prosentilla. Selityksessä on kyse raskaana olevan äidin immuunireaktiosta, jossa on vasta-aineita Y-kromosomiin liittyvää neurologiselle kehitykselle tärkeää neuroligiini 4 (NLGN4Y) -proteiinia vastaan. Blanchardin arvion mukaan 15–29 prosenttia miespuolisista homoseksuaaleista on homoseksuaaleja tämän selityksen vuoksi. Vaikutus on silti pieni vaikka miehellä olisi useampi isoveli. Geeneihin liittyvät selitykset Baileyn ja Pillardin homomiehillä vuonna 1991 tekemässä geenitutkimuksessa on tutkittu miesten homoseksuaalisuuden periytyvyyttä. Homoseksuaalisuus ei ole 100-prosenttisesti periytyvää, mikä tekee siitä multifaktoriaalisesti periytyvää, mikä tarkoittaa että homoseksuaalisuuden ilmenemiseen vaikuttavat muutkin tekijät kuin vain geenit. Bailey ja Pillard ovat tehneet lesboilla vuonna 1993 vastaavan tutkimuksen, jossa geenien vaikutus naisten homoseksuaalisuuteen (lesbouteen) on yhtä suuri kuin miehillä. Tutkimusten mukaan kuitenkin jopa identtisten kaksosten joilla on ollut sama kasvuympäristö, seksuaaliset suuntautumiset voivat olla toisistaan poikkeavia. Geenit selittävät identtisten kaksosten homoseksuaalisuudesta vain 52 prosenttia. Identtisistä kaksosista kummatkin ovat vain 20 prosentin todennäköisyydellä homoseksuaaleja. Vuonna 1993 Hamer löysi homomiesten X-kromosomeista yhteneviä kohtia. Homoveljeksien perimää tutkittaessa on havaittu 8-kromosomissa ja X-kromosomissa sijaitsevien 8q12- ja Xq28-geenialueiden vaikuttavan miesten seksuaaliseen suuntautumiseen. Geenit selittävät miesten homoseksuaalisuudesta 30-40 prosenttia. Kaksostutkimuksia on arvosteltu vinoutuneisuudesta, sillä ne ovat perustuneet vapaaehtoisuuteen. Todennäköisesti ne kaksosparit, joissa molemmat osapuolet ovat homoseksuaaleja, ovat olleet halukkaampia ilmoittautumaan kuin sellaiset, joissa vain toinen osapuoli on homoseksuaalinen. Vuonna 2017 on löydetty kaksi miesten homoseksuaalisuuteen liittyvää geeniä. Kromosomissa 13 sijaitseva SLITRK6 on aivojen kehitykseen liittyvä geeni, joka vaikuttaa erityisesti väliaivoissa ja kromosomissa 14 sijaitseva TSHR on geeni joka koodaa tyreotropiinia (TSH) vastaanottavaa reseptoria. Tutkijat ovat yrittäneet löytää homoseksuaalisuuden aiheuttavaa "homogeeniä" sitä löytämättä. Homogeeniä etsittiin, koska homoseksuaalisuutta pidettiin synnynnäisenä ja geeni olisi ollut yksinkertainen selitys sille, mikä aiheuttaa homoseksuaalisuuden ennen syntymää. Geenitutkimusten pohjalta voidaan sanoa, että yhtä yksittäistä homogeeniä ei ole olemassa. Geenitutkimuksessa hyödynnetään nykyään epigenetiikkaa ja on kehitetty epigeneettisiä selitysmalleja, joissa keskitytään hormoneille herkkyyteen. Hormoneihin keskitytään CAH-sairaudesta tiedetyn pohjalta. Kilpirauhaseen liittyvät selitykset Alustavien tutkimusten mukaan kilpirauhasen toiminta ja kilpirauhashormonit äidin raskausaikana saattavat olla yhteydessä lapsen homoseksuaalisuuteen. Tanskalaisen tutkimuksen mukaan lesboilla esiintyy 2,92-kertaisesti Hashimoton tautia ja homomiehillä 1,88-kertaisesti Gravesin tautia. Eräässä nuorisopsykiatrian potilaita koskeneessa tutkimuksessa 15 lapsen äideillä oli kilpirauhasongelmia raskausaikana. Nuorisopsykiatrian potilaista löytyi 16 homoseksuaalista nuorta. 12 tapauksessa homoseksuaalinen nuori oli kilpirauhasongelmista raskausaikana kärsineen naisen lapsi. Yhteys oli merkitsevä molemmilla sukupuolilla. Väestötasolla homoseksuaalisuuden ja kilpirauhasen vajaatoiminnan esiintyvyys ovat samaa luokkaa. Hypotyreoosiin liittyvässä selitysmallissa epäillään äidin raskausajan aikaista kilpirauhasen vajaatoimintaa ja äidin kilpirauhasen autoimmuunisairautta. Tähän liittyvät kilpisrauhashormonien puute ja Hashimoton tauti. Raskaus vaatii äidin kilpirauhaselta tavallista suurempaa ponnistelua, mihin se tavanomaisesti vastaa kasvattamalla hormonituotantoa. Äidin kilpirauhasen toiminnalla on vaikutusta sikiön neurologiseen kehitykseen. Tässä selitysmallissa kilpirauhasen hormonitoiminta on riittämätön ja tietyt aivojen alueet jäävät kehittymättä. Myös hypertyreoosi eli kilpirauhasen liikatoiminta vaikuttaa hormonitasoihin. Naisilla kilpirauhasen liikatoiminta, kuten Gravesin tauti, johtaa korkeampaan testosteronipitoisuuteen. Miehillä kilpirauhasen liikatoiminnan on todettu kasvattavan dihydrotestosteronin pitoisuutta 8–10-kertaiseksi normaaliin verrattuna. Kilpirauhasen toimintaan liittyvää selitystä tukee löytö, jossa äidin ottama kilpirauhaslääkitys on yhteydessä tyttären lesbouteen. Kilpirauhasen vajaatoimintaa lääkitään levotyroksiinilla, joka oli vuonna 2015 Yhdysvalloissa kaikkein eniten määrätty reseptilääke, sekä kuivatulla sian kilpirauhasella. Lääkitystä käytetään kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon myös raskausaikana ja imetysaikana. Eläinperäisissä valmisteissa hormonien suhteet ovat erilaisia kuin terveellä ihmisellä, mistä seuraa että T3:n pitoisuus nousee tavallista korkeammaksi ja voi kehittyä kilpirauhasen liikatoiminnan kaltainen oireisto. Hormonitoimintaa häiritsevät kemikaalit Eläimillä on havaittu homoseksuaalisuutta liittyen ympäristön hormonitoimintaa häiritseviin kemikaaleihin. Eläinlajeja joilla on tehty kyseisenlaisia havaintoja ovat linnut, sammakot, hylkeet, jääkarhut, merinilviäiset ja tusinoittain muita. Myös joillain kalojen populaatioilla on havaittu sukupuolisen kehittymisen erikoisuuksia, lähellä sellu- ja paperitehtaita sekä jätevesien käsittelylaitoksia. Yksi esimerkki eläinlajeilla havaitusta sukupuolisen kehityksestä on floridalaiset alligaattorit saastuneella Apopkajärvellä, jonka ympäristössä on ekstensiivisesti maanviljelyä, jätevedenpuhdistamo ja jonne on päätynyt DDT:tä ja DDE:tä. Luonnossa on havaittu myös vaikutuksia naisten käyttämien ehkäisypillerien jäämistä. Urospuolisilla iibislinnuilla on havaittu esiintyvän homoseksuaalisuutta, kun ne ovat altistuneet metyylielohopealle. Tanskalaisen hiirillä tehdyn tutkimuksen mukaan yleinen raskausaikana käytetty kipulääke parasetamoli vähentää hiirten urostyypillistä käyttäytymistä. Aikaisempien tutkimusten mukaan parasetamoli voi estää poikasikiön testosteronituotannon ja aiheuttaa kivesten epämuodostumisen. Tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota testosteronituotannon merkittävään alenemaan. Raskaana oleville naarashiirille annettiin parasetamoliannoksia jotka ovat suhteessa ihmisnaaraan annoksiin. Homoseksuaalisuutta tutkittaessa on havaittu, että homomiesten SDN (engl. sexual dimorphic nucleus) on poikkeava, ja tutkimuksessa löydettiin että parasetamolille raskausaikana altistuneiden uroshiirten SDN:ssä oli puolet vähemmän neuroneita. Näillä uroshiirillä myös aivotoiminnan vilkkaus SDN:ssä oli puolet vähäisempää. Homoseksuaalien osuus väestöstä Homoseksuaalien osuuden selvittäminen väestöstä ei ole helppoa. Osuuden selvittämisessä on otettava huomioon kriteerit joita käytetään, rajat ja aikajakso jonka sisällä seksuaalinen suuntautuminen määritellään. Monet ihmiset, huolimatta siitä että heillä on omaan sukupuoleen kohdistuvaa kiinnostusta, voivat epäröidä määritellä itseään homo- tai biseksuaaleiksi. Niitten ihmisten määrä, joilla on tunteita samaa sukupuolta kohtaan voi olla suurempi kuin niiden määrä, jotka myös toteuttavat käytännössä näitä tunteita. Toisaalta taas tunteita toteuttavien ihmisten määrä voi olla suurempi kuin ihmisten, jotka varsinaisesti määrittelevät itsensä homoksi, lesboiksi tai bi-seksuaaliksi. Merkittävimpien tutkimusten mukaan 2–11 %:lla ihmisistä on ollut jonkinlaisia samaan sukupuoleen kohdistuvia seksuaalisia kontakteja elämänsä aikana. Tämä osuus nousee 16–21 %:iin kun raportoidaan joko samaan sukupuoleen kohdistuva kiinnostus tai käyttäytyminen, tai molemmat niistä. Vuonna 2005 tehdyssä tutkimuksessa, 20 % anonyymisti tutkimukseen vastanneista ilmoitti, että heillä on joitain homoseksuaalisia tunteita – tosin vain 2–3 % heistä määritteli itsensä homoseksuaaliksi. Vuonna 1992 tehdyssä tutkimuksessa 6,1 %:lla Britanniassa asuvista miehistä oli ollut homoseksuaalisia kokemuksia, kun taas Ranskassa vastaava luku oli 4,1 %. Vastaavasti Yhdysvalloissa, William Instituten vuonna 2011 tekemän raportin mukaan 3,5 %, eli suunnilleen 9 miljoonaa ihmistä aikuisväestöstä, on joko lesboja, homoja tai biseksuaaleja. Yhdysvalloissa vuonna 2000 tehdyssä väestönlaskennassa maassa oli noin 600 000 samaa sukupuolta olevaa naimatonta kotitaloutta. Suomi Seksuaalista identiteettiä on Suomessa tutkittu satunnaisotoksiin perustuvilla kysely- ja haastattelututkimuksilla 1971 ja 1992. 18–54-vuotiaista suomalaisista piti itseään homoseksuaalina vuonna 1971 tehdyssä tutkimuksessa 0,8 % ja vuonna 1992 tehdyssä tutkimuksessa 0,6 %. Ruotsi Ruotsissa Forskningsgruppen för Samhälls- och Informationsstudier (FSI) ja Folkhälsoinsitutet tekivät vuonna 1998 satunnaisotokseen perustuvan kyselytutkimuksen, jonka mukaan homoseksuaaleja on 1–2 % 16–79-vuotiaista. Norja Norjassa vuonna 2008 tehdyn 6 465 henkilön haastattelututkimuksen mukaan yli 16-vuotiaista 0,6 % miehistä ja 0,7 % naisista pitää itseään homoseksuaalina. Yhdistynyt kuningaskunta Yhdistyneessä kuningaskunnassa vuosina 2009–2010 tehdyn 247 623 haastateltavaa sisältäneen laajan kyselytutkimuksen mukaan 0,9 % yli 16-vuotiaista pitää itseään homoseksuaalina. Yhdysvallat Viiteen laajaan kyselytutkimukseen perustuen on arvioitu, että 1,7 % yhdysvaltalaisista aikuisista pitää itseään homoseksuaalina. Kanada Vuonna 2003 Kanadassa tehtiin 135 000 ihmisille kyselytutkimus, jonka mukaan 18–59-vuotiaista miehistä 1,3 % ja naisista 0,7 % piti itseään homoseksuaalina. Australia Australiassa tehtiin 19 307 ihmisen kyselytutkimus, jonka mukaan 1,6 % miehistä ja 0,8 % naisista piti itseään homoseksuaalina. Lainsäädäntö Homoseksuaalisuuden juridisissa historioissa länsimaissa on nähtävissä jako kahteen perinteeseen: toisaalta Ranskan vallankumouksen vaikuttamat lakijärjestelmät ja toisaalta protestanttinen traditio. Ranskan vallankumouksen vaikutus lakijärjestelmiin näkyy erityisesti lakien suhteessa yksityisyyteen. Ranskan vallankumouksen traditiossa yksityiset käytännöt, esimerkiksi homoseksuaaliset teot, eivät olleet rangaistavia, elleivät ne sisältäneet väkivaltaa tai seksiä alaikäisten kumppaneiden kanssa, mutta poliisi ja juridinen järjestelmä puuttuivat säännöllisesti julkisuudessa tapahtuneisiin tekoihin. Toinen lakijärjestelmä, joka oli yleisempi protestanttisissa maissa, sisälsi erilaisen käsityksen siitä, mitä valtion tulee kontrolloida. Tässä traditiossa katsottiin olemassa olevan itsessään moraalittomia tekoja, joista tulisi rangaista sellaisina myös sekulaarisen lain edessä. Hollanti (vuodesta 2001), Belgia (2003) ja Espanja olivat edelläkävijöitä homoseksuaalisen kansalaisoikeuksien suhteen, sillä samaa sukupuolta olevien parien avioliitot hyväksyttiin niissä jo vuosina 2001, 2003 ja 2005. Yhteiskunnan asenteet Ei-heteroseksuaalisuuden hyväksyntä on alhaisinta Aasiassa ja Afrikassa ja korkeinta Euroopassa, Australiassa ja Amerikoissa. Länsimainen yhteiskunta on muuttunut viime vuosikymmeninä yhä hyväksyvämmäksi homoseksuaalisuutta kohtaan. Professori Amy Adamczyk totesi maiden erojen selittyvän pitkälti kolmella tekijällä: demokraattisten instituutioiden vahvuus, taloudellisen kehityksen taso (kansantuote) ja uskonnollisuus. Asenteet homoseksuaalisuuden hyväksyttävyydestä vaihtelevat suuresti maittain. Yhdysvaltalaisen Pew Research Centerin kyselytutkimuksessa vuonna 2013 asenteet homoseksuaalisuutta kohtaan olivat myönteisimmät länsimaissa ja etenkin Euroopan unionin maissa, joista useimmissa yli kolme neljäsosaa oli sitä mieltä, että yhteiskunnan tulisi hyväksyä homoseksuaalisuus. Yhdysvalloissa hyväksyjiä oli 60 prosenttia, Japanissa 54 prosenttia, Israelissa 40 prosenttia, Venäjällä 16 prosenttia ja latinalaisessa Amerikassa keskimäärin hieman yli puolet. Afrikassa ja muslimimaissa homoseksuaalisuuden hyväksyntää kannatti useimmiten alle 10 prosenttia väestöstä. Homoseksuaalisuus hyväksyttiin yleisesti sitä harvemmin, mitä suurempi merkitys uskonnolla on yhteiskunnassa. Nuoret vastaajat olivat useissa maissa hyväksyvämpiä kuin vanhat. Asenteet homomiehiä ja lesboja kohtaan ovat suurelti riippuvaisia siitä onko homoseksuaalisuus synnynnäistä vai valinta. Ihmiset suhtautuvat homoseksuaalisuuteen hyväksyvämmin jos sen etiologia on synnynnäinen, kun taas jos ihminen ajattelee sen olevan valinta, suhtautuminen on vähemmän hyväksyvää. Ajatukseen siitä, että homoseksuaalisuus on valinta, liittyy usein ajatus homoseksuaalisuuden syntisyydestä ja epäluonnollisuudesta. Vuonna 2015 julkaistun syrjintää selvittävän Eurobarometrin mukaan Euroopan unionin maitten vastaajista 71 prosenttia on sitä mieltä, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla ihmisillä tulisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla. Vastaajista 61 prosenttia tukee samaa sukupuolta olevien avioliittojen sallimista kaikkialla Euroopassa. Suomessa asenteet samaisen Eurobarometrin mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan ovat myönteisempiä kuin Euroopan unionissa keskimäärin: barometrin mukaan suomalaisista 74 prosenttia on samaa mieltä siitä, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla ihmisillä tulisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla, ja 66 prosenttia on samaa mieltä siitä, että samaa sukupuolta olevien avioliitot pitäisi sallia kaikkialla Euroopassa. Sosiopoliittisesti homoseksuaalisuuden etiologian selvittäminen saattaa tuoda homoseksuaaleille hyötyä sen myötä, että homoseksuaalisuus voidaan tieteellisesti todistaa synnynnäiseksi eikä se olisi enää joidenkin ihmisten mielestä valinta. Toisaalta, etiologian selviäminen saattaa johtaa siihen, että homoseksuaalisuus osoitetaan geneettiseksi anomaliaksi, viaksi tai puutteellisuudeksi, joka voidaan ehkäistä tai joka jonain päivänä osataan jopa parantaa. Historia Homoseksuaalien kohtelu Monille uskonnoille on ollut ominaista kielteinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen. Monien uskontokuntien piirissä seksuaalivähemmistöt ovat muodostaneet itsenäisiä ryhmiä, joissa homoseksuaalisuus on sallittua. Kristinuskossa homoseksuaalisuuden harjoittamista on vanhastaan pidetty syntinä. Vanhassa Testamentissa Jumala antaa lain, jonka mukaan ”jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.” Samassa lainkohdassa tuomitaan myös kuolemaan monista muista rikkomuksista kuten esimerkiksi äidin tai isän herjaamisesta. Islamilaisissa maissa homoseksuaalisuudesta on määrätty kuolemantuomioita. Vuonna 1869 unkarilainen kirjailija Károly Mária Kertbeny käytti dokumentoidusti ensimmäisen kerran käsitettä homoseksuaali avoimessa kirjeessä Preussin oikeusministerille vaatien ’luonnonvastaisen käyttäytymisen’ kieltävien lakien kumoamista. Homoseksuaali yleistyi käsitteenä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa sekä korvasi aikaisemmin käytössä olleet sanat, joista sodomiitti lienee tunnetuin. Lääketieteessä käytettiin pitkään rinnakkain lukuisia sanoja kuvaamaan samaa ilmiötä, mutta sanat olivat osin ristiriitaisia keskenään. Tällaisia sanoja olivat esimerkiksi inversio, uranismi, uniseksuaalisuus, biseksuaalisuus ja psyykkinen hermafrodismi. Käsite homofilia pyrki korostamaan rakkauden ja ihmissuhteen merkityksen tärkeyttä pelkän seksuaalisen mieltymyksen lisäksi. Käsite homoseksuaali kuului sekä oikeudelliseen että medikaaliseen terminologiaan. Michel Foucault kirjoittaa, että ennen kuin termi homoseksuaali stabiloi seksuaalisen erilaisuuden, sodomiitti oli ollut vain sarja tekoja siinä missä homoseksuaalisuus nyt nimesi ihmisryhmän. Suomessa homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1971 asti. Entisen lain mukaan samaan sukupuolen kanssa harjoitetusta haureudesta voitiin tuomita ankarimmillaan kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Vielä 1980-luvulla homoseksuaalisuus miellettiin omaksi valinnaksi, seksuaaliseksi preferenssiksi ja henkilön valisemaksi elämäntavaksi, mutta se on korvautunut biologiaan perustuvalla seksuaalisen suuntautumisen käsitteellä. Vanhemmuus Naisparien adoptoimat ei-sukulaislapset ovat seksuaalikäyttäytymiseltään samanlaisia kuin heteroparien lapset. Kasvatus ei näytä vaikuttavan suuntautumiseen vaan synnynnäiset tekijät. Lesbo- ja homovanhemmat ovat tieteellisen tutkimuksen mukaan yhtä sopivia kuin heteroseksuaalit ja heidän lapsensa yhtä terveitä ja sopeutuvia kuin heteroperheiden lapset. Tutkimuskatsausten mukaan päinvastaisesta ei ole mitään näyttöä. Eläinten homoseksuaalisuus Homoseksuaalista käyttäytymistä on havaittu noin 1 500 lajilla, joista 500:lla se on hyvin dokumentoitua. Homoseksuaalisuutta esiintyy eläinkunnassa etenkin sosiaalisten eläinten, kuten vesilintujen ja -nisäkkäiden, apinoiden ja ihmisapinoiden keskuudessa. Yleisintä se on Australiassa elävillä mustajoutsenilla, joiden pariskunnista noin neljännes on keskenään samaa sukupuolta, useimmat koiraspareja. Useimmat näistä pariskunnista hoivaavat yhdessä joko omaa tai muilta ryöstettyä jälkikasvua, ja koirasparien hoivaamilla poikasilla on jopa suurempi eloonjäämisprosentti kuin heteroparien hoivaamilla. Tutkimuksissa on havaittu ympäristömyrkkynä esiintyvän metyylielohopean aiheuttavan iibislinnuissa homoseksuaalista käytöstä. Elohopea muuttaa koiraiden sukupuolihormonien, testosteronin ja estradiolin tasoja. Georgetownin yliopiston professori Janet Mann on esittänyt teorian, jonka mukaan ainakin delfiinien homoseksuaalinen käyttäytyminen olisi evolutiivisesti eduksi, koska se vähentäisi lajinsisäistä, erityisesti urosten välistä, aggressiota. Urospingviiniparien on havaittu kestäneen eliniän, niiden rakentaneen pesiä yhdessä ja hautoneen kiveä sijaismunana. Vuonna 2004 Central Park Zoo -eläintarhassa Yhdysvalloissa erään samasukupuolisen parin kivi korvattiin hedelmöittyneellä munalla, jota pari hautoi ja josta kuoriutuneen poikasen se kasvatti omanaan. Orangeilla on havaittu homoseksuaalista käytöstä. Banaanikärpäsillä ei ole geeniä, jonka avulla ne kykenisivät erottamaan sukupuolet toisistaan. Vuonna 2006 Oslon yliopiston luonnonhistoriallisessa museossa avattiin Against Nature? -niminen näyttely. Museossa esiteltiin näytekappalein ja kuvin joitakin eläinlajeja, joilla homoseksuaalisuutta väitetään esiintyvän. Lajit vaihtelevat pienistä hyönteisistä kaskelotteihin. Eläinten käyttäytymisen luonnehtimista homoseksuaalisuudeksi on arvosteltu antropomorfismista eli ihmisen ominaisuuksien sijoittamisesta eläimiin. Seksologiassa erotetaan toisistaan genitaalisuus eli hetkellinen ulkoinen käyttäytyminen ja seksuaalisuus eli kohtuullisen pysyvä persoonallisuuden ominaisuus. Tieteellisessä tutkimuksessa persoonallisuus liitetään ainoastaan ihmislajin edustajiin eli persooniin. Homoseksuaalien mielenterveysongelmat ja lieveilmiöt Masennuksen esiintyvyys on homomiehillä kolminkertainen kokonaisväestöön verrattuna. Koska masennus on itsemurhan riskitekijä, homomiehillä on myös korkeampi itsemurhan riski. Masennus ja itsemurhanhimoisuus voivat vaikuttaa homomiesten alkoholin ja huumeiden käyttöön, suojaamattomaan anaaliyhdyntään ja HI-viruksen leviämiseen. Nuorten homoseksuaalien itsemurhakuolleisuus on arvioitu 2–7 kertaa korkeammaksi kuin heteroseksuaalisilla nuorilla. Enemmän dataa on saatavilla itsemurhan ajattelemisesta, jossa homoseksuaalisilla nuorilla esiintyvyys on kaksinkertaista verrattuna heteroseksuaaleihin. Itsemurhia ja itsemurhan ajattelua selitetään kahdella eri teorialla: vähemmistöstressillä ja interpersonaalisella itsemurhan psykologisella teorialla. Hyväksyvämmin suhtautuva sosiaalinen ympäristö voi vähentää itsemurhia 20–25 prosentilla. Britanniassa homoseksuaaleista yli kolmannes käyttää laittomia huumausaineita, kun taas kokonaisväestössä osuus on viisi prosenttia. Homoseksuaaleilla on siis seitsemänkertainen todennäköisyys käyttää huumeita. Tutkimuksen mukaan homoseksuaaleilla on kymmenkertainen todennäköisyys, että on käyttänyt kokaiinia viimeisen kuukauden aikana ja 13-kertainen todennäköisyys siihen, että on käyttänyt ketamiinia viimeisen kuukauden aikana. Kokonaisväestössä huumeiden käyttö vähenee iän myötä, mutta Pride-tapahtumissa tehdyn tutkimuksen perusteella 36-40-vuotiaat homoseksuaalit käyttävät yhtä paljon huumeita kuin nuoremmat. Katso myös Bi-curious Biseksuaalisuuden häivyttäminen Homoikoni Kinseyn asteikko Luettelo tunnetuista homo- ja biseksuaaleista Seksuaalinen joustavuus Väkivalta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan Lähteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Seta ry – seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa ajava järjestö Ranneliike.net Laki rekisteröidystä parisuhteesta Ylpeyttä ja ennakkoluuloja – seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ennen ja nyt . Helsingin kaupunginkirjaston aihepakettiarkisto. Encyclopedia of GLBT and queer culture Seulonnan keskeiset artikkelit

323

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hakkeri

Hakkeri

Hakkeri () tarkoittaa innokasta tietokonealan harrastajaa sekä tietojärjestelmiin murtautujaa. Jälkimmäiselle merkitykselle on myös oma terminsä, krakkeri tai kräkkeri. Alan harrastajien keskuudessa hakkeri-sanan merkitys on edelleen selvästi positiivinen tai jopa kunnioittava nimitys taitavasta tietokoneharrastajasta, mutta tiedotusvälineissä se usein viittaa tietomurtojen tekijöihin. Hakkerien aktiviteetteihin kuuluu ohjelmien ja käyttöjärjestelmien ohjelmointi – usein pyrkien mahdollisimman laadukkaaseen koodiin –, erilaiset hardware-projektit eli koodin sijaan enemmän laitteistolähtöinen rakentelu (jota saatetaan tehdä niin sanotuissa hacklabeissa) ja yhtenä osa-alueena myös tietoverkkojen ja niiden turvallisuuden tutkiminen. Hakkeri-sana Alkujaan ”hack” tarkoitti MIT:ssä (Massachusettsin teknillinen korkeakoulu) opiskelijoiden tekemää kepposta, mutta The Tech Model Railroad Club (TMRC) -pienoisrautatiekerhon, jonka pohjalta hakkerikulttuuri alkoi kehittyä 1950-luvun lopussa, jäsenten puheissa se tarkoitti kekseliästä tai tyylikästä projektia, joka osoitti tekijänsä osaamista teknologian alalla. TMRC:n teknisen jaoston (Signals and Power Subcommittee) jäsenet alkoivat kutsua itseään ylpeinä hakkereiksi. TMRC-kerhon päästyä käsiksi vuodesta 1959 alkaen tietokoneohjelmoinnin pariin, he sovelsivat terminologiaansa tietokoneiden kontekstissa. "Hakkeri" alkoi tarkoittaa sellaista henkilöä, joka kykeni saavuttamaan tavoitteensa olemassa olevien tietokonejärjestelmien rajoituksista huolimatta. Ratkaisut olivat toisinaan nopeasti tehtyjä ja hieman arveluttavia, mutta joskus myös nerokkaita. Yhden määritelmän mukaan hakkerilla tarkoitetaan taitavaa tietokoneenkäyttäjää, joka tuntee tietokonejärjestelmien toiminnan syvällisesti ja hallitsee käyttämänsä työkalut ja laitteet hyvin. Käsitteellä on kuitenkin nykyään myös useita kielteisiä merkityksiä, jotka johtuvat termin sekoittumisesta krakkeriin. Esimerkiksi mediassa tietoturvarikollisia kutsutaan hakkereiksi. Hakkerismin historiaa Digitalin PDP-tietokoneet, LISP-kieli Hakkerikulttuurin on katsottu syntyneen 1961 alkaen MIT:n AI Lab -tekoälylaboratoriossa, jolloin sinne hankittiin Digitalin PDP-1-minitietokone. Stanfordin yliopiston ja Carnegie Mellon -yliopiston tekoälyn tutkimuskeskukset muodostivat kaksi muuta tärkeää paikkaa varhaiselle hakkerikulttuurille. Näiden porukoiden piirissä alkoi muodostua omanlaistaan jargonia ja muuta traditiota tietokoneiden käytön ympärille. MIT:ssä tehtiin PDP-koneille oma ITS-käyttöjärjestelmä. Hakkerikulttuurin teknologisena edellytyksenä näyttivät olevan osituskäytössä () olevat, nykymittakaavassa varsin suurikokoiset minitietokoneet, jotka jakoivat prosessoriaikaansa useamman samanaikaisen käyttäjän tarpeisiin. Samoin tärkeää siinä oli tekoälysovelluksissa tuolloin käytetty LISP-ohjelmointikieli, joka oli ajan mittapuulla joustava ja ruokki oleellisesti hakkerien mielikuvitusta. Vuonna 1967 julkaistu PDP-10-tietokone muodostui tärkeimmäksi laitteeksi. PDP-hakkerit kehittivät 1970-luvulla Emacs-tekstieditorin, joka on edelleen laajassa käytössä. Siirtymä C-kieleen ja UNIX-käyttöjärjestelmään Internetiä edeltäneen ARPAnetin synty 1969 levitti hakkerikulttuuria laajemmalle alueelle ja mahdollisti yhteydenpitoa hakkerien kesken. 1970-luvun aikana UNIX-käyttöjärjestelmästä (1969) ja siihen liittyneestä Usenet-verkostosta tuli toinen hakkerikulttuurin haara. Unix-käyttöjärjestelmä ja siihen läheisesti liittynyt C-ohjelmointikieli oli tehty oman aikansa mittapuulla käteväksi käyttää ja ne herättivät aluksi nuivan reaktion PDP-leirin hakkereissa, jotka pitivät monimutkaisesta ITS:stä ja LISP-kielestään. Unix oli tehty käytettäväksi yhden tietokonemallin sijaan erilaisilla tietokoneilla, mikä edesauttoi sen leviämistä. Kolmas tietokonekäyttäjien ryhmä olivat kotitietokoneiden ("mikrotietokoneet") käyttäjät, jotka käyttivät usein yksinkertaista BASIC-kieltä, josta hakkerikulttuurin edustajat eivät innostuneet. PDP-hakkerit eivät kuitenkaan voineet sille mitään, että PDP-koneet jäivät 1980-luvun alkupuolelta lähtien historiaan. Viimeinen ITS:ää käyttävä kone sammutettiin tiettävästi 1990 ja oleellisin isku oli MITin päätös luopua PDP-koneista jo seitsemän vuotta aiemmin. Stallman perusti vuonna 1983 GNU-projektin vapaan Unix-tyyppisen käyttöjärjestelmän luomiseksi. Hänen siirtymänsä kuvasi laajemmin PDP-leirin hakkereiden suuntautumista muihin laitteisiin. 1980-luvun alussa tietomurrot alkoivat saada ensimmäistä kertaa laajempaa huomiota mediassa, mistä juontaa suuren yleisön tapa samaistaa hakkerit ja tietomurtojen tekijät. Vuonna 1983 ilmestyi tähän teemaan liittyvä elokuva Sotaleikit. Työasema-koneet saapuvat 1980-luvulla Unix-hakkerit olivat aiemmin käyttäneet esimerkiksi VAX-minitietokoneita, mutta vuodesta 1983 alkaen tulivat hakkereiden perustaman Sun Microsystemsin johdolla Unix-käyttöiset työasema-koneet, jotka olivat usein fyysiseltä kooltaan mikrotietokoneiden luokassa, mutta hintansa ja suorituskykynsä puolesta yliopistojen ja muiden tutkimusinstituutioiden laitteistoa. Niissä oli aiempaa paremmat graafiset ominaisuudet ja sisäänrakennettu valmius tietoverkoille. 1980-luvulla syntyi vastakkainasettelua AT&T-tyyppisten ja Berkeley-tyyppisten Unixien välillä. Tämä vastakkainasettelu lientyi 1990-luvulle tultaessa, kun molemmat järjestelmät olivat sulauttaneet toistensa innovaatioita, eivätkä enää eronneet niin suuresti keskenään. Vapaan ohjelmiston UNIXit 1990-luvun alussa halventuneiden 386-tietokoneiden myötä jokainen pystyi saamaan kotiinsa aiempien minitietokoneiden tehoilla varustetun laitteen, joka antoi hyvän pohjan Unix-harrastukselle. Kuitenkin hakkerien keskuudessa vallitsi hämmentynyt tilanne, kun kaupalliset Unix-järjestelmien tuottajat eivät saaneet luotua yhtenäistä standardia, eikä mikään yksittäinen Unixin versio tuntunut lyövän läpi markkinoilla. Samalla Windows-käyttöjärjestelmällä menestyneen Microsoftin ja muiden jättiyritysten pelättiin saavan Internetin haltuunsa. Vapaat Unix-tyyppiset käyttöjärjestelmät ilmaantuivat kuitenkin pelastamaan tilanteen. Näistä ylivoimaisesti menestyneimpiä olivat Linus Torvaldsin alun perin kehittämään Linux-ytimeen perustuneet järjestelmät. Toinen tärkeä haara olivat BSD-Unixiin perustuneet käyttöjärjestelmät, kuten FreeBSD, NetBSD ja OpenBSD, mutta ne juuttuivat aluksi lakikiistoihin osittain vanhan koodinsa takia. Eric S. Raymond on katsonut Torvaldsin kehittäneen kehitysmallin, johon kuului intensiivinen projektin päivitysten jakaminen ja laajemman yleisön hyödyntäminen bugien etsinnässä ja niiden korjaamisessa (Linux-ydintä tehdessään Torvalds saattoi julkaista useamman version projektistaan jopa saman päivän aikana). Linuxin onnistumisen myötä kehittyi laajempi vapaiden ohjelmistojen ja avoimen lähdekoodin suuntaus, jonka tiimoilta myös yritysmaailma kiinnostui vapaan/avoimen koodin projekteista, etunenässä Firefox -selainta (tuolloin Netscape) kehittänyt Mozilla. Jotkut hakkerit seurasivat Stallmanin GNU-projektin tiukkaa eettistä käsitystä, jonka mukaan suljetun koodin ohjelmista pitäisi päästä kokonaan eroon. Torvalds ja monet muut taas suhtautuivat asiaan hieman joustavammin, eivätkä alkaneet saarnata suljettua koodia vastaan. Termi "avoin lähdekoodi" kehitettiin 1990-luvun puolivälissä yritysystävällisemmäksi termiksi "vapaalle ohjelmistolle". Sen määritelmä oli alun perin sama (eli viittasi käyttäjälle annettavaan vapauteen koodin käytön, kopioinnin ja muokkauksen suhteen), mutta kriitikoiden mielestä termi menettää liian helposti merkityksensä ja molemmat termit ovat jääneet käyttöön. Hakkeriasenne Hakkerikulttuurin edustajien (esimerkiksi Richard Stallman) ja tutkijoiden (esimerkiksi Eric S. Raymond, Pekka Himanen) mukaan hakkeri-nimityksen ansaitsemiseen ei riitä pelkkä tekninen osaaminen, vaan hakkerilta vaaditaan myös oikeanlaista asennetta. Tämän kannan mukaan kukaan todellinen hakkeri ei murtaudu tietojärjestelmiin tai muutenkaan sorru rikollisiin puuhiin, ellei kyseessä ole hyvä tarkoitus. Esimerkiksi tietojärjestelmään voidaan murtautua, jos tarkoituksena on osoittaa haavoittuvuuden olemassaolo. Näin vikaantunut järjestelmä tulee yleiseen tietoon ja se voidaan korjata. Tunnettuja hakkereita Bill Joy, BSD-kehittäjä, Sun Microsystemsin perustajajäsen Marshall Kirk McKusick, tunnetuimpia BSD-kehittäjiä Ian Murdock, Debian-käyttöjärjestelmän perustaja Eric S. Raymond, avoimen lähdekoodin yhteisön keulahahmo Dennis Ritchie ja Ken Thompson, C-kielen ja Unixin kehittäjät Oona Räisänen, suomalainen signaalihakkeri Richard Stallman, GNU-liikkeen perustaja Andrew Tanenbaum, Minixin kehittäjä Linus Torvalds, Linux-ytimen pääkehittäjä Patrick Volkerding, Slackware-käyttöjärjestelmän perustaja Katso myös Nörtti Avoin lähdekoodi Vapaat ohjelmistot Krakkeri Haktivismi Demoskene Hacklab Lähteet The Jargon File – Cracker The Jargon File – Hacker TMRC – Hackers Eric S. Raymond – How To Become A Hacker Richard M. Stallmanin haastattelu: Hakkeriyhteisö ja eettisyys Viitteet Aiheesta muualla A HACKER MANIFESTO by McKenzie Wark Hakkerin kuolema Yle Uutiset, 17.1.2013. Hakkerit ovat lentokapteeneja, pappeja ja maanviljelijöitä YLEn Elävä arkisto 18.06.2013. Seulonnan keskeiset artikkelit

324

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4kuu

Heinäkuu

Heinäkuu on gregoriaanisessa kalenterissa vuoden seitsemäs kuukausi, kesäkuukausista keskimmäinen. Se on yleisesti vuoden lämpimin kuukausi pohjoisella pallonpuoliskolla ja päinvastoin kylmin eteläisellä pallonpuoliskolla. Heinäkuussa on 31 päivää. Heinäkuuta edeltää kesäkuu ja sitä seuraa elokuu. Heinäkuu on saanut latinankielisen nimen Iulius kalenterin uudistaneen roomalaisen diktaattorin Julius Caesarin mukaan, jonka kunniaksi Rooman senaatti päätti hänen kuoltuaan antaa heinäkuulle uuden nimen. Caesar syntyi heinäkuussa. Kuukauden entinen nimi oli Quintilis, joka tarkoittaa viidettä ja viittaa siihen, että heinäkuu oli vuoden viides kuukausi kalenterissa, jota Roomassa käytettiin ennen juliaanisen kalenterin käyttöön ottamista. Heinäkuu Suomessa Heinäkuussa koko Suomen luonto saavuttaa kesän kasvunsa huipun, minkä jälkeen se alkaa hiljalleen valmistautua syksyyn. Heinäkuu on Suomessa vuoden lämpimin kuukausi. Heinäkuu on keski- ja loppukesää Suomessa. Keskilämpötila Heinäkuun keskilämpötilat vaihtelevat eri puolilla Suomea. Vantaalla heinäkuun keskilämpötila on noin +17,5 astetta, Lahdessa noin +17,2 astetta, Tampereella noin +17 astetta, Kuopiossa noin +16,5 astetta, Oulussa noin +16 astetta ja Sodankylässä noin +14 astetta. Tyypillinen päivälämpötila Etelä-Suomessa heinäkuussa on 20–25 astetta, Pohjois-Suomessa 20 asteen molemmin puolin. Sademäärät Heinäkuussa Suomen ilmamassa on usein lämmintä ja kosteaa, ja tämän takia iltapäivän kuurosateet ja ukkosmyrskyt ovat tavallisia Etelä- ja Keski-Suomen sisämaassa, Lapissa ne ovat usein vaimeampia ja harvinaisempia. Rannikkoseuduilla mennyt talvi näkyy vielä meren viileytenä etenkin alkukuusta. Heinäkuussa myös alkukesän öiden raikkaus on poistunut ja lämpötila pysytteleekin 15 asteen molemmin puolin. Toisinaan voi lämmintä olla yötä päivää yli 20 astetta; tätä ilmiötä kutsutaan trooppiseksi yöksi. Atlantilta Eurooppaan tulevat matalapaineet ovat heinäkuussa kevättä ja alkukesää voimakkaampia, mutta matalapaineiden määrä saattaa yllättäen olla alkukesää pienempi. Puolet vuosittaisista ukonilmoista ja yli puolet koko vuoden aikana tulevasta salamamäärästä saadaan Suomessa heinäkuun aikana. Heinäkuussa keskimäärin joka toinen päivä mitataan jossain päin Suomea hellelukemia iltapäivätunteina. Korkeimmat päivälämpötilat mitataan useimmiten 15.–31. heinäkuuta, jolloin ainakin jossain päin Suomea päästään vuosittain jopa 30 asteen päivälämpötiloihin. Suomen lämpöennätys, 37,2 astetta, mitattiin 29. heinäkuuta 2010 Liperissä. Heinäkuu on kesä- ja toukokuiden ohella vuoden aurinkoisimpia kuukausia. Heinäkuussa Lapissa on yöttömät yöt kuun lopulle asti, eteläisessä Suomessa huomaa öiden pimenemisen ja niiden selvän lämpenemisen. Heinäkuun nimi Kuukauden suomenkielinen nimi johtuu siitä, että kesän lämpimimpänä aikana Suomessa korjataan heinä karjalle ja hevosille. Heinäkuussa on lämmintä koko Suomessa, ja se on siksi myös suosituin lomakuukausi. Kesän marjastusaika alkaa Suomessa heinäkuun puolen välin tienoilla, jolloin mustikat ja ahomansikat ovat kypsiä. Lähteet Aiheesta muualla Seulonnan keskeiset artikkelit

325

https://fi.wikipedia.org/wiki/Huhtikuu

Huhtikuu

Huhtikuu on gregoriaanisessa ja juliaanisessa kalenterissa vuoden neljäs kuukausi. Huhtikuussa on 30 päivää. Maaliskuu edeltää huhtikuuta, ja sitä seuraa toukokuu. Huhtikuu humauttaa lumet pois, ainakin Oulun eteläpuolelta. Suomessa huhtikuu on etelässä lumien sulamisen, kevättulvien, pitenevien iltojen ja luonnon heräilemisen aikaa. Pohjois-Suomessa huhtikuulla koetaan ensimmäiset keväiset päivät, vaikka talvi jatkuukin edelleen. Huhtikuun puolivälissä saattaa joinakin vuosina olla todella suuret erot Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä. Etelä-Suomessa saattaa samaan aikaan olla esimerkiksi +14 astetta lämmintä, ensimmäiset perhoset lentelevät ja maa on lumeton ja leskenlehtiä täynnä. Pohjois-Suomessa voi samaan aikaan usein olla päivisin pari astetta pakkasta, ja kinokset suurimmillaan, ja ilmassa vain enteitä kevään tulosta. Huhtikuun nimestä Huhtikuun suomalainen nimi on johdettavissa metsätöistä, kun keväällä kaadettiin havupuukaski eli huhta. Huhtikuun latinankielinen nimi Aprilis tullee verbistä aperio, joka tarkoittaa "avata" – puiden silmut avautuvat tässä kuussa ainakin etelämpänä Euroopassa, ja Lounais-Suomessakin ensimmäiset koivut availevat silmujaan yleensä jo kuun viimeisinä päivinä. Huhtikuun ensimmäinen päivä on monessa länsimaisessa kulttuurissa tunnettu aprillipäivä, jolloin toisten huijaaminen huumorimielessä eli aprillipilojen kertominen on perinteisesti sallittua. Huhtikuun sääolot Suomessa Huhtikuu on pohjoisella pallonpuoliskolla jo hyvin valoisa kuukausi, yöt ovat päiviä selvästi lyhyempiä, mutta etenkin Etelä-Suomessa vielä täysin pimeitä. Elokuussa on melko lailla yhtä pitkät päivät. Kuitenkin lämpötilat ovat elokuuta suuresti alempia, vaikka aurinko lämmittää ja valaisee yhtä paljon kuin elokuussa. Tämä johtuu siitä, että huhtikuussa vielä kylmä, juuri lumen alta paljastunut maa alkaa vasta imeä itseensä lämpöä ja ilmakehä reagoi pidentyneisiin päiviin pienellä viivellä. Elokuussa kovimpien helteiden jo mentyä maa ja vesistöt sen sijaan luovuttavat runsaasti lämpöä ja vaikuttavat siten ilmastoon nostaen ja tasaten lämpötiloja sekä hidastaen kylmenemistä. Keskilämpötila Huhtikuun keskilämpötilat vaihtelevat eri puolilla Suomea. Vantaalla huhtikuun keskilämpötila on noin +3,5 astetta, Lahdessa noin +3 astetta, Tampereella noin +2,5 astetta, Kuopiossa noin +1 astetta, Oulussa noin 0 astetta ja Sodankylässä noin –2,5 astetta. Tyypillinen päivälämpötila huhtikuun alussa on Etelä-Suomessa noin 4–5 astetta ja kuun lopulla noin 10 astetta. Selkeinä öinä lämpötila tippuu huhtikuussa usein pakkaselle Etelä-Suomessakin. Pohjois-Suomessa huhtikuun alussa on yleensä päivisin pikkupakkasta ja kuun lopulla tyypillisesti jo rajusti vaihdellen 0–10 astetta lämmintä ja öisin on lähes poikkeuksetta pakkasia. Suomen säähistorian aikaisin hellelämpötila, 25,5 °C, mitattiin 27. huhtikuuta 1921. Helteen esiintyminen Suomessa vielä huhtikuussa on siis hyvin harvinaista. Huhtikuun alussa säät ovat Suomessa tyypillisesti sumuisia ja pilvisiä loskasäitä, kun taas kuun lopulla aurinkoisia ja kuivia säitä. Vuorokausien keskilämpötila nousee eniten kuun lopulla, jolloin toisinaan koetaan melko korkeitakin päivälämpötiloja. Kylminä pysyvät yöt alentavat kuitenkin loppukuun keskilämpötilaa. Lumipeite Lapissa lumipeite on suurimmillaan huhtikuun alussa, Etelä-Suomessa samaan aikaan lumet sulavat jo hurjaa vauhtia pois, tosin Ahvenanmaalla maa on jo huhtikuun alkuun mennessä paljas. Etelärannikolta ja lounaasta lumipeite katoaa lopullisesti yleensä huhtikuun ensimmäisellä viikolla, Etelä-Suomen sisämaassakin, esimerkiksi Lahden seudulta huhtikuun 10. päivän tienoilla. Jyväskylästä ne häviävät lopullisesti yleensä kuun puoliväliin mennessä, ja Oulusta kuun viimeisellä viikolla. Lapista lumipeite lähtee lopullisesti vasta toukokuun aikana. Kevään eteneminen Suomessa huhtikuussa Lapissa huhtikuussa on jo leutoa, useimmiten pikkupakkasta, tai vain muutama lämpöaste. Etelä-Suomessa tyypilliset päivälämpötilat nousevat kuun alulle tyypillisestä neljästä lämpöasteesta kuun lopun reiluun kymmeneen lämpöasteeseen. Silti yöpakkaset ovat etelässäkin tavallisia kuun lopullakin, ja niitä esiintyy etenkin selkeinä öinä. Lapissa lumipeite alkaa huhtikuun lopulla pienentyä ja ensimmäiset pälvet ilmaantuvat aurinkoisille paikoille. Lintujen kevätmuutto Muuttolinnuista suurin osa saapuu Suomeen huhtikuun aikana, Lapin perukoille usein etelää jonkin verran myöhemmin. Suurin osa vesilinnuista on jo huhtikuun alussa saapunut Etelä-Suomeen. Samaan aikaan saapuvatkin jo seuraavana peipot, kottaraiset ja rastaat. Lintujen kevätmuutto on näyttävä tapahtuma. Peipon kaikille tuttu laulaminen alkaa Etelä-Suomessa noin huhtikuun 5.–10. päivän tienoilla ja pohjoisempana hieman myöhemmin. Mustarastaan liverrystäkin on tyypillistä kuulla Etelä-Suomessa tähän aikaan vuodesta, tyypillisesti mustarastas laulaa auringon nousun tienoilla ja auringon laskiessa. Huhtikuu on myös monien pöllöjen kiima-aikaa, ja esimerkiksi lehtopöllöt huhuilevat ahkerasti huhtikuisina öinä, Etelä-Suomessa huhuilu alkaa usein jo maaliskuulla. Huhtikuun alussa vielä paljaat, osittain vielä lumen peittämät Etelä-Suomen metsät täyttyvät linnunlaulusta, pohjoisessa näin käy aina etelää hieman myöhemmin. Monet suomalaiset talviunta tai horrosta nukkuneet eläimet heräilevät huhtikuussa, esimerkiksi karhu, siili, lepakko, nokkosperhonen, raatokärpänen ja mantukimalainen. Sammakkoeläinten kutu Sammakoiden kutu tapahtuu Etelä-Suomessa huhtikuulla siten, että sammakot aloittavat kutemisen kuun alkupuolella lammikoiden tulviessa lumien sulamisvesistä ja rupikonnat ja viitasammakot vasta kuun lopulla. Etelä-Lapissa sammakko pääsee aloittamaan kudun usein vasta vapun tienoilla. Kasvit ja hyönteiset Kasvimaailma ja hyönteismaailmakin heräävät huhtikuussa nopeasti, varsinkin etelässä. Huhtikuun ensimmäisen puoliskon aikana lentonsa aloittavat Etelä-Suomessa huhtiyökkönen, sitruunaperhonen, neitoperhonen ja nokkosperhonen, jotka ovat talvehtineet aikuisina. Tällöin maa on usein vielä lumen peitossa, mutta aurinko lämmittää. Ensimmäisten kukkivien kukkakasvien, kuten leskenlehtien, näsiän, sinivuokon ja pajujen kukinta ajoittuu Etelä-Suomessa huhtikuun jälkimmäiselle puoliskolle, heti kun lumet ovat sulaneet. Samoihin aikoihin kukintansa aloittavat etelässä lepät. Pähkinäpensas on usein kasvupaikoillaan etelärannikolla aloittanut kukintansa jo maaliskuun lopulla. Leppä ja pähkinä tulevat kumpikin lehteen vapun jälkeen, vaikka kukinta tapahtuukin jo paljon aikaisemmin. Etelä-Suomen sinivuokko aloittaa kukintansa usein jo lumien lähdettyä, mutta ennen puiden lehteentuloa, yleensä huhtikuun 20. päivän jälkeen. Etelä-Suomen vähänkin lehtomaiset metsät täyttyvät juuri ennen toukokuun alkua valkovuokoista ja ojat rentukoista. Samoihin aikoihin ensimmäiset pensaat alkavat tulla lehteen ennen puita ja pajut, esimerkiksi huhtikuunpaju, kukkia. Koivu aloittaa kukintansa ja lehteen tulonsa lounaassa ja etelärannikolla niin ikään huhtikuun viimeisinä päivinä. Muuta Huhtikuu on maaliskuun ohella Suomessa kuiva kuukausi, ja useimmiten hyvin aurinkoinen, pilvisiä päiviä on usein niukasti. Tästä huolimatta huhtikuussa on tulvia lumien sulamisvesien johdosta. Lähteet Aiheesta muualla Seulonnan keskeiset artikkelit

326

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hamppu

Hamppu

Hamppu (Cannabis sativa) on hamppukasvien (Cannabaceae) heimoon kuuluva perinteinen viljelyskasvi. Nykypäivänä hamppu on yksi maailman kiistaa herättävimmistä kasveista eräiden hamppulajikkeiden päihdyttävien vaikutuksien vuoksi. Hampulla on hyöty- ja päihdekäyttökohteita, mutta niille on erilaisen jalostuspäämäärän tuottamat lajikkeet. Hyötykäyttöhamppu eli kuitu- tai öljyhamppu ovat lajikkeita, joilla on marginaalinen vaikuttavien aineosien eli kannabinoidien pitoisuus, mutta ne kasvattavat pitkän ja suoran varren tai paljon suuria ja öljypitoisia siemeniä. Hamppua saa lajikkeesta riippumatta lain mukaan kasvattaa, jos ei aio kasvattaa ja jalostaa siitä huumausainetta. Päihdehamppu on kannabinoidipitoinen muoto, josta voidaan kuivaamalla valmistaa kannabista. Yhteistä molemmilla lajiketyypeille ovat ulkonäön peruspiirteet. Etymologia Hampun tieteellisen nimen kannabis on oletettu olevan skyyttiläistä alkuperää. Mahdollisesti se on kotoisin seemiläisistä kielistä, kuten hepreasta. Raamatun toisessa Mooseksen kirjassa (30:23) Jumala käskee Moosesta valmistamaan pyhää öljyä mirhasta, kanelista, kaneh bosm'sta ja kassiasta. Kaneh bosm on hepreaksi cannabos tai kannabus; "kan" tarkoittaa ruokoa ja kaislaa ja "bosm" tarkoittaa tuoksuvaa, aromikasta. Sara Benetowa Varsovan antropologisten tieteiden laitoksesta on kirjoittanut kirjaansa Book of Grass: "Hämmästyttävä löytö seemiläisen nimen kanbos ja skyyttiläisen cannabis välillä johtaa olettamukseen, että skyyttiläinen sana on seemiläistä alkuperää." Kun vertaa englantilaista sanaa hemp ja kreikkalaista sanaa kannabis, huomaa nimen tulleen indoeurooppalaisista kielistä. On oletettavaa, että maanviljelyn levitessä hampun kasvattaminen yleistyi ja nimi kulki sen mukana. Suomen itämurteissa, karjalan kielessä ja muissa itäisissä lähisukukielissä hampun nimenä on liina tai lina (vepsässä). Läntisessä Suomessa on käytetty myöhään Ruotsista tullutta hamppu-sanaa. Hampun siemenelle on ollut useita murteellisia nimityksiä kuten pöyryt, kulmut, kumut, suulat, kouhlot ja liinanpäät. Viroksi hamppu on kanep. Saamelaiskielissä hampun nimitys yhdistyy karjalaiseen ja savolaiseen sanaan roivas, joka murteissa yleensä tarkoittaa nyhdettyä hamppukourallista tai hamppulyhdettä, virossa vastaava sana tarkoittaa yleensä vaatteita. Hampun tieteellisen nimen lajiosa on sukukongruenssia seuraava feminiinimuoto latinankielisesta sativus-adjektiivista, jonka merkitys on ’viljelty, kylvetty tai istutettu’ eli vastakohta luonnossa kasvavalle. Ruderalis tarkoittaa ruderaattia eli joutomaata ja indica viittaa Intiaan. Historia Alkukulttuuri Aasiassa Kiinalaiset omaksuivat hampun sekä lääkekasviksi että kuitukäyttöön. Luonnonlääkkeenä hamppu oli tunnettu Kiinassa jo tuhansia vuosia. Hamppu oli Keski-Aasiassa ensimmäinen viljelty kuitukasvi. Ensimmäiset kudotut kankaat olivat hamppua, ja ne ovat peräisin ajalta 7000–8000 vuotta eaa. Sata vuotta ennen ajanlaskumme alkua kiinalaiset valmistivat käärepaperia, ja vuonna 105 keisarillisen palatsin ministeri Tsai Lun onnistui valmistamaan kirjoituspaperia. Vanhimmat päivätyt paperit on löydetty Gobin erämaasta, ja ne ovat peräisin vuosilta 265–334. Kiinalaiset valmistivat paperia kuitukasveista – kuten mulperipensas, kiinanruoho (rami), pellava ja hamppu – sekä ramin, pellavan ja hampun lumpuista. Kuudensadan vuoden ajan vain kiinalaiset osasivat valmistaa ohutta mutta erittäin kestävää hamppupaperia. Taito valmistaa paperia lumpuista levisi Sogdianaan 300-luvulla ja sieltä abbasidikalifaattiin, kun arabit valloittivat alueen 750-luvulla. Hamppu saapuu Suomeen ja Eurooppaan Hampun saapuminen Pohjois- ja Keski-Eurooppaan on tapahtunut eri aikoina. Pohjoinen hampunviljelys on osoittautunut keski- ja eteläeurooppalaista jonkin verran vanhemmaksi. Suomessa hamppu on kuulunut ensimmäisiin viljelykasveihin. Ensimmäiset merkit hampunviljelystä ovat varhaiselta neoliittiselta kivikaudelta, n. 4800 eaa. Hampunviljely levisi Suomeen todennäköisesti Kiinasta yhdessä tattarin ja saviastioiden valmistustaidon kanssa. Aluksi viljely on ollut pienmuotoista toimintaa metsästäjä-keräilijäkulttuurin rinnalla. Monin paikoin maanviljelyn vakiintuminen alkaa hampunviljelyksestä, kuten Lappeenrannan Kauskilassa, jossa hampunviljely alkaa 400-luvulla eaa. ja laajenee viljan viljelyksi ajanlaskun tienoilla. Arvellaan, että hamppu tuotiin Aasiasta Etelä- ja Länsi-Eurooppaan noin 1500 eaa. Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin se tuli tunnetuksi koko Euroopassa. 400-luvulla eaa. Herodotos kertoi, että skyytit kasvattivat hamppua huumaavien vaikutusten ja traakialaiset kuitujen takia. Roomalaiset levittivät hampun viljelyn koko Eurooppaan, joskin kasvi oli paikoin jo pohjoisemmassakin tunnettu. Purjelaivoja rakennettiin jo Egyptissä ja Kaksoisvirranmaassa, mutta Rooman valtakunnan aikana laivat kehittyivät suuriksi, kaksi- tai kolmimastoisiksi sekä ne kykenivät kuljettamaan jopa 1 600 tonnia rahtia. Hampusta valmistettu purjekangas oli kestävintä joten purjelaivojen materiaalina se oli luonnollisesti yleisin. Yhden purjeen kutominen vei ammattitaitoiselta kutojalta vuosia, joten kankaan laadun piti olla paras mahdollinen. Rooman valtakunnan aikana purjeenkudonta olikin yksi kukoistavimpia teollisuudenaloja. Vanhin hampun viljelyyn kehottava laki Euroopassa oli itsensä Kaarle Suuren laatima 800-luvulla. Viikingit omaksuivat hampun jo varhaisessa vaiheessa käyttäen sitä mm. köysiin, purjeisiin, vaatteisiin ja kalaverkkoihin, sillä hamppu kestää pitkään hapertumatta kosteudenkaan haittaamatta sitä. Vuonna 850 rakennettujen viikinkilaivojen jäännöksistä on löydetty hampunsiemeniä. Hamppukuitujen voimin viikingit matkasivat Pohjois-Amerikan länsirannikolle ja ovat luultavasti vieneet kasvin mukanaan. Keski-Venäjän suomensukuisilla kansoilla hamppu on ollut ainoa viljelty kuitukasvi. Saksilaiset kirjasivat lääkinnälliseen kirjallisuuteensa hamppurohtojen reseptejä. Hamppua käytettiin paitsi ravintona, myös yleisrohtona erilaisiin vaivoihin, hammassärystä ja synnytyskivuista kuumetauteihin ja reumatismiin. Platina sanoo, että hampusta saa mainiota köyttä. Sitten hän lisää, että tiettyyn ruokaan käytetään jauhettua hampun siementä, mutta se vahingoittaa vakavasti vatsaa ja päätä eli kaiken kaikkiaan koko kehoa. Keskiajalla pellava- ja hamppukulttuuri kukoistivat Euroopassa. Kaikki käyttövaatteet oli valmistettava kotona kasvatetusta pellavasta, hampusta ja villasta. Viidennellätoista vuosisadalla Euroopan mahtikansat mittelivät voimiaan merivaltoina. Espanja, Hollanti ja Iso-Britannia olivat käyneet idän kanssa kauppaa Silkkitien kautta, mutta meriteitse aukenivat huomattavasti suuremmat kaupankäynnin mahdollisuudet. Laivojensa varustamiseen nämä maat tarvitsivat ennen kokemattoman paljon hamppukuitua, sillä vain pisimmät ja vahvimmat hamppukuidut muotoutuivat suuriksi purjeiksi ja paksuiksi köysiksi, jotka olivat riittävän säänkestäviä pitkillä matkoilla itään. Briteillä oli saarivaltana ongelmallisemmat olosuhteet. Niinpä Englannin Henrik VIII määräsi vuonna 1533 kaikki maanviljelijät kasvattamaan neljänneseekkerin hamppua tai pellavaa jokaista kuudettakymmenettä eekkeriä maata kohden. Englannin Elisabet I toisti määräyksen vuonna 1563, mutta säännös kumottiin vuonna 1593, koska maanviljelijät eivät huonon korvauksen tähden halunneet kasvattaa kuituja valtiolle. Vuonna 1663 Britannia määräsi siirtolaistyöläisiä kuitujen muokkaukseen ja asetti Irlannin tuottamaan hamppu- ja pellavavaatteita emämaalle verovapaana. Englanti myös osti jopa 97 prosenttia hampustaan Venäjältä pysyäkseen vallassa merivoimin. Hamppu uudella mantereella Kristoffer Kolumbus purjehti hamppupurjein Atlantin yli vuonna 1492. Merivaltojen laivanvarustus oli täysin riippuvaista hamppukuidun määrästä. Raportit siitä, että hamppu kasvoi hyvin uudessa maassa, antoivat merivalloille uuden mahdollisuuden lisätä laivojensa määrää ja sen myötä myös valtaansa maailmassa. Jo ennen Kolumbusta viikingit olivat luultavasti kuljettaneet hampunsiemeniä mukanaan ylittäessään Atlantin ja vieraillessaan uudessa maassa ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa. Hamppua oli kuitenkin viljelty Amerikan mantereella myös ennen viikinkejä. Luultavasti aikoinaan Kiinasta, Beringinsalmen kautta, nykyiseen Alaskaan vaeltaneet kansat olivat tuoneet hampun mukanaan. Varhaisista uuden maan ja Euroopan välisistä tiedotteista on jäänyt tietoja, joiden mukaan länsirannikolta olisi löytynyt luonnonvaraiseen elämään sopeutunut hamppulaji, "villihamppu", Cannabis americana. Ensimmäiset eurooppalaiset uudisasukkaat Amerikan mantereella alkoivat viljellä hamppua omiin ja emämaidensa tarpeisiin. Vuoteen 1690 mennessä Pohjois-Amerikassa oli riittävästi hamppua, pellavaa ja puuvillaa niin, että siellä voitiin aloittaa teollinen paperituotanto. 1800-luvun alussa Yhdysvallat, kuten monet Euroopankin maat, olivat luoneet vahvat kauppasuhteet maataloustuotteista Venäjän kanssa. Yhdysvaltojen tuontituotteista kymmenen prosenttia oli venäläisiä – niistä tärkeimpiä olivat rauta, hamppu ja pellava. Teollisen vallankumouksen ensiaskelia 1800-luvun puolivälissä olivat uudet mekaaniset ratkaisut hamppukuidun käsittelyssä. Vuonna 1882 pelkästään New Yorkissa oli kymmeniä kuitujen muokkaukseen keskittyneitä tehtaita. Oli suhteellisen yksinkertaista saada aikaan selluloosaa ja kuitua, mutta kemian alan kehitys tämän vuosisadan puolella antoi mahdollisuuksia myös uudenlaiseen hampun hyödyntämiseen. Rudolf Dieselin kehittämä dieselmoottori oli alun perin tarkoitettu käyttämään hamppu- ja muita kasviöljyjä. 1930-luvulla Fordin moottoriyhtiö kehitti polttoaineiksi etyyliasetaattia, metanolia ja muita yhdisteitä hampusta. Fordilla oli suunnitelmia hamppupolymeereistä (selluloosasta) tehdystä muovista, joka olisi käytännöllinen materiaali miltei mihin tahansa. Valmistettiin auto, jonka materiaalit olivat "kasvaneet maasta", eli ne olivat täysin hampusta ja muista kasveista jatkojalostettuja. Auto kulki hamppupolttoaineella. Lehdet Mechanical Engineering ja Popular Mechanics julkaisivat 1937 artikkelit kuvineen aiheesta. Nämä kehitysaskeleet – biomuovi ja nopea kuidunjalostus – olivat valmiina siirtämään teollistuneet maat uuteen hampun hyödyntämisen aikakauteen. Kuitenkin petrokemian tuotteet ja puu sekä puuvilla korvasivat hampun myöhemmin 1900-luvulla, sillä hampun kasvatus julistettiin Yhdysvalloissa laittomaksi. Hampun historia Suomessa Suomessa on selvitetty eri viljelykasvien varhaishistoriaa mm. seuraavia tieteenaloja soveltaen: Paleoekologia: Järvien pohjalietteen kerrostumista on otettu kairaamalla näytteitä, joista on selvitetty siitepölyanalyysin avulla eri viljelykasvien varhaisinta esiintymistä sekä viljelyn yleistymistä ja ajoitettu nämä vaiheet radiohiilimenetelmällä. Makrofossiilitutkimus (paleoetnobotaniikka): On tutkittu maaperän kerrostumissa säilyneitä kasvijäännöksiä ja kasvinosia, kuten siemeniä ja hedelmiä. Nämäkin löydöt on ajoitettu radiohiilimenetelmällä. Hampun viljely on levinnyt Suomeen todennäköisesti Kiinasta varhaisella neoliittisellä kivikaudella. Ensimmäiset viljelykasvit ovat olleet tattari, hamppu ja ohra. Kouvolan Huhdasjärven sedimentistä löydettyä hampun siitepölyä on radiohiiliajoitettu vuosiin 4800 eaa., 3600 eaa. ja 2500 eaa. Alueen ensimmäiset metsänraivausvaiheet ajoittuvat samaan yhteyteen. Ensimmäiset pellot ovat todennäköisesti olleet pienikokoisia ja elanto on saatu ensisijaisesti metsästyksestä ja keräilystä. Kuitukasveina ovat toimineet mahdollisesti aluksi enimmäkseen villeinä kasvaneet humala ja nokkonen. Hampun viljelystä on tullut yleisempää maanviljelyn ensimmäisen aallon aikoihin 500–800 jaa. Suosio kasvoi maanviljelyn toisen aallon aikana 1400–1500-luvuilla ja saavutti huippunsa 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa, jolloin sitä viljeltiin miltei koko maan alueella. Suomen hamppuosaaminen on kehittynyt pitkän ajan kuluessa saaden vaikutteita monesta eri kulttuurista. Erikoistuneet viljelytaidot ja jalostuslaitteet kertovat suomalaisten olleen hampun käsittelyssä kekseliäitä ja osaavia. Suomen vanhin varma makrofossiilinen hamppulöytö on Ahvenanmaalta. Kastelholman linnan läheltä löydetystä asuinpaikka- ja hautakomplekseista on tavattu makrofossiilitutkimuksissa hampun siemeniä. Ne on ajoitettu viikinkiajalle eli vuosille 800–1050. Laajalti Lounais-Suomessa (Turun alueella) tehdyissä kaivauksissa on tavattu hampun pähkylöitä pitkältä yhtenäiseltä ajanjaksolta noin vuosilta 1100–1500. Hamppu oli kauppatavaraa. Tavallisesti sitä vietiin kuiduiksi työstettynä, joten siinä ei ollut siemeniä mukana. Pähkylälöydöt osoittavat siis, että löytöalueilla todella viljeltiin hamppua, eikä kyse ollut tuontihampusta. Hampunviljely on Suomessa vanhempaa kuin aiemmin on uskottu. Tuoreimpien löytöjen mukaan se on varhaisempaa tai vähintäänkin samanaikaista kuin viljan viljely. Hampun läpimurto ja yleistyminen Keski-Suomessa osuu pitkälti yksiin maanviljelyn "toisen ekspansion" eli 1400–1500-luvun uudisasutuksen kanssa. Tänä kautena paikallaan pysyvä maatalousasutus lujittui merkittävästi. Eteläisessä Sisä-Suomessa maanviljelykulttuurin alku eli "ensimmäinen ekspansio" ajoittuu noin vuoteen 500 eaa. eli esiroomalaisen rautakauden alkuun. Tämä sisämaassa maanviljelyä harjoittanut "kantaväestö" viljeli jo hamppua, esimerkiksi Etelä-Hämeestä on löydetty jopa 4 000 vuoden ikäistä hampun siitepölyä. Lounais-Suomen vanhalla peltoviljelyalueella on hamppua viljelty ainakin tuhat vuotta. Makrofossiilitutkimuksissa tehtyjen varhaisten hamppulöytöjen pohjalta voisi arvailla, että hampunviljely on saattanut levitä Lounais-Suomeen Keski-Euroopan, Baltian tai Skandinavian kautta eikä välttämättä Venäjältä. Itä-Suomeen kasvi levisi luultavasti kaakosta nykyisen Venäjän alueelta, kuten tähän asti onkin oletettu. Hampun viljelyn erilähtöisyydestä Suomen itä- ja länsiosassa saattaa puhua myös se seikka, että suomen itämurteissa, karjalan kielessä sekä muissa itämerensuomen itäryhmän kielissä hampun nimityksenä on liina tai lina eikä suinkaan hamppu. Myös hampun viljely- ja muokkausmenetelmät sekä käyttö idässä ja lännessä ovat olleet hieman erilaisia. Useiden tutkijoiden mukaan hampunviljely on Suomessa vanhempaa kuin pellavanviljely. Pellavan oletetaan levinneen Suomeen keskiajalla Ruotsin kautta. Hampun viljelyn vanhuutta puoltaa se, että pohjoisimmat maatiaishamppukannat ovat erittäin hyvin sopeutuneita Pohjolan pitkään päivään ja lyhyeen kesään eikä niitä silti missään kasva villinä. Etelä-Savossa hamppu yleistyi siitepölytutkimuksen mukaan 1400–1500-luvulla. Naantalin luostarissa hamppua kasvatettiin ainakin 1550-luvulla ja todennäköisesti jo aiemmin. Sen viljely oli laajimmillaan 1700-luvulla ja 1800-luvun alkupuolella. Hampun viljelykulttuuria ja sen pitkää historiaa arvioitaessa jälkimmäinen huomio on erityisen painava. Se kertoo, milloin hampusta tuli "koko kansan kasvi" ja milloin sen taloudellinen merkitys oli suurimmillaan. Elias Lönnrotin 1800-luvun alkupuoliskolla sommitteleman Kalevalan kahdeksannessaviidettä runossa mainittu liina on Suomalaisen kirjallisuuden seuran vuonna 1910 julkaiseman Kalevalan selityksiä mukaan hamppu. Länsi-Suomessa liinalla on tarkoitettu pellavaa. Kahdeksannenviidettä runon eli Tulen synty -loitsun koiriminen viittaa kuitenkin nimenomaan hamppuun. Porilaisen apteekkarin vuosikertomus vuodelta 1827 sanoo, että apteekki oli saanut omasta lääkekasvimaasta 50 naulaa kannabiksen siemeniä. Vuonna 1888 annettiin armollinen asetus rohdoskaupasta, joka sisälsi määräykset myrkyllisten aineiden myynnistä Suomessa. Asetus myrkkykaupasta puolestaan määräsi, että jokaisella, jolla on oikeus harjoittaa apteekkitointa tai rohdoskauppaa, oli oikeus myydä myrkyksi luokiteltuja lääkeaineita. Asetuksen liitteenä oli luettelo vaarallista ja vähemmän vaarallista laatua olevista myrkyistä. Intian hamppu yrttinä ja ekstraktina oli mukana vaarallisten myrkkyjen listassa. Vuonna 1895 Duodecim-lääkärilehdessä kuvattiin luultavasti ensimmäinen kannabismyrkytys Suomessa. Kyseessä oli 27-vuotias naishenkilö, jonka migreeniä tohtori oli parantanut hyvin tuloksin kannabisekstraktilla. Potilas oli myöhemmin yrittänyt itse lääkitä migreeniä apteekista ostamallaan kannabiksella ja sai monenlaisia kannabispäihtymykseen viittaavia oireita, jotka kestivät 12 tuntia. Sama tohtori käytti kannabista myös muiden potilaiden hoidossa, muun muassa hoitaessaan unettomuutta. Vuonna 1925 kannabis lisättiin Kansainväliseen oopiumisopimukseen ja Kansainliitto tiedusteli jäsenmaiden kantaa asiaan. Suomen sisäasiainministeriön mukaan intialaista hamppua tuotiin vuosittain Suomeen 2–3 kiloa ja siitä valmistettua ekstraktia 1,5–3 kiloa ja sitä ei käytetty huumausaineena. Koska oli kuitenkin mahdollisuus, että huumausainekäyttö olisi voinut levitä muista maista, Suomi ei asettunut vastustamaan kannabiksen liittämistä vaarallisten rohdosten luetteloon. Hampun viljelyssä oli käytännössä tauko Suomessa vuosina 1950–1990, mikä johti viljelytaidon unohdukseen ja maatiaislajikkeiden häviämiseen. Vanhat suomalaiset maatiaislajikkeet ovat mitä todennäköisimmin olleet venäläisistä lajikkeista jalostettuja. Hampun laillistaminen Yhdysvalloissa Hampun viljely laillistettiin Yhdysvalloissa joulukuussa 2018. Luokitus Carl von Linné (ennen aatelointia Carl Linnaeus) luokitteli Cannabis sativan vuonna 1753 yksilajiseksi suvuksi. Myöhemmin hampulle on ehdotettu myös useampilajisia luokitteluja. Melko yleinen luokittelu on jakaa hamppu kolmeen lajiin: Cannabis sativa, Cannabis indica ja Cannabis ruderalis. Yksilajisessa luokittelussa nämä eri muodot voidaan ajatella Cannabis sativan alalajeiksi (subspecies, subsp.), muunnoksiksi (varietas, var.) tai lajin eri muodoiksi (forma, f.), seuraavaan tapaan: Cannabis indica: Cannabis sativa subsp. indica tai Cannabis sativa var. indica Cannabis ruderalis: Cannabis sativa f. ruderalis, myös Cannabis sativa subsp. spontanea. Ulkonäkö ja koko Hamppu on yksivuotinen, 1–2 metrin korkuinen pystysti kasvava kasvi. Emikasvit kasvavat hedekasveja korkeammiksi. Varsi on yläviistoon siirottavakarvainen. Hampun alimmat lehdet kasvavat vastakkain kun taas ylemmät ovat kierteisesti. Lehdet ovat ruodillisia ja sormijakoisia, tavallisesti 3–7-sormisia. Lehdykät ovat suikeita ja terävähampaisia. Hampunlehtien sormien määrä lisääntyy kasvin kasvaessa: ensimmäiset lehdet ovat vain kolmisormisia mutta vanhemmista lehdistä on tavattu jopa 13-sormisia. Hampun lehden muodosta on syntynyt eräänlainen hampun yleinen tunnus. Hamppu on kaksikotinen ja tuulipölytteinen. Kukinnot ovat lehtihankaisia sekä varren latvassa. Hedekukinto on perällinen, runsashaarainen ja itse kukat ovat ennen kukkimista hyvin pientä vihreätä banaaniterttua muistuttavat. Kehälehtiä ja heteitä on viisi kappaletta. Emikukinto on lyhyt tähkä, vihreä kuten verhiölehdet jotka muodostavat kukasta suuren osan. Kukkia täysikasvuisessa, kukkivassa emiyksilössä on satoja. Verhiölehtien välistä työntyy kaksi, yhdessä v-asennossa olevaa luottia, jotka ovat nuorella kasvilla vaaleat ja vanhalla kasvilla lopulta ruskeat ja kuivat. Suomessa hamppu kukkii heinä-lokakuussa. Hampun hedelmä on pähkylä. Nämä "siemenet" ovat noin puolen senttimetrin pituisia, litteitä, kaljuja ja väriltään kellanharmaita. Jotkut siemenet ovat jopa hyvinkin tummia tai tummaviirullisia pystysuunnassa. Suomessa hamppua voi nykyään tavata luonnonvaraisena tulokkaana kaatopaikoilla, rautateillä, satamissa ja myllyillä Etelä-Lappia myöten. Etelä-Euroopassa ja muun muassa Ukrainassa se on vakiintunutkin. Kannabinoidipitoisuus Hampun luontainen kannabinoidipitoisuus on tunnettu ympäri maailmaa. Kasvin pääasiallinen psykoaktiivinen yhdiste on tetrahydrokannabinoli (THC), mutta hampusta on eristetty noin 60 muuta kannabinoidia, joista suurin osa ei ole päihdyttäviä . Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen kasvin lehdillä ja kukkien pinnoilla sijaitsevien kannabinoidirikkaiden hartsirauhasten tarkoituksesta. Toiset väittävät kannabinoidien olevan kasvin luontainen hyönteiskarkote, toiset pitävät niitä kasvin keinona suojautua kuivumiselta. Erään väitteen mukaan kannabinoidit suojaavat kasvia ultraviolettisäteiltä. Kuivat kasvuolosuhteet saavat päihdehampun nostamaan hartsirauhasensa näkyville lehtien pinnalle, ja lisääntynyt ultraviolettisäteily vaikuttaa myös samoin. Villi, luonnossa kasvava hamppu ei ole kovin kannabinoidipitoinen. Siitä on kuitenkin jalostettu vahvoja päihdehamppulajikkeita, jonka kuivapainosta jopa 25 prosenttia on kannabinoideja. Poliisin mukaan marihuanan tyypillinen THC-pitoisuus on 0,5–5 prosenttia. Toisessa ääripäässä on hyötykäyttöön jalostettu kuituhamppu, joka saattaa sisältää kannabinoideja vain 0,05 prosenttia. Alalajit Cannabis sativa subsp. indica Cannabis sativa subsp. indica on alkuperältään kotoisin Keski-Aasiasta Afganistanin, Nepalin ja Pakistanin alueelta. Kasvit ovat lyhytnivelvälisiä ja leveitä. Kasvin lehdykät ovat erittäin leveät ja usein hyvin tummanvihreät. Kasvit kukkivat nopeasti, vain noin 6–8 viikossa. Kukinnot ovat tiiviitä ja paksuja. Cannabis sativa subsp. indica on alun perinkin ollut alalajeista kannabinoidipitoisin; se sisältää Cannabis sativa subsp. sativaa enemmän kannabidiolia (CBD) ja kannabinolia (CBN), mutta vähemmän tetrahydrokannabinolia (THC). Nykyisin kaupalliseen käyttöön kasvatettavat päihdekasvit ovat pitkälle jalostettuja indica-painotteisia risteytyksiä. Syitä suosiolle ovat nopea kukinta-aika, lyhyt kasvutapa ja kasvista saatavan kannabiksen vahvuus. Keski-Aasiassa indicasta valmistetaan paljon hasista. Suuri kannabidiolimäärä tekee päihtymystilasta väsyttävän ja lääkinnälliseen käyttöön sopivan. Cannabis sativa subsp. sativa Cannabis sativa subsp. sativa on indican "vastakohta", josta on jalostettu suuri osa nykyisistä kuituhamppulajikkeista.. Alkuperältään se on kotoisin Meksikon, Kolumbian ja Thaimaan alueilta sekä Afrikan tietyistä osista. Sillä on vaaleammanvihreät ja paljon kapeammat lehdykät kuin indicalla. Kasvit kasvavat tropiikissa pitkiksi ja kukkivat hitaasti, 10–16 viikossa. Kukinnot sijaitsevat latvassa hajanaisesti, eikä indicalle tyypillistä suurta tiivistä kukintoa muodostu. Sativa kukkii hitaasti, kasvaa yleensä korkeaksi ja vaatii paljon valoa. Cannabis sativa subsp. ruderalis Cannabis sativa subsp. ruderalis on kotoisin Itä-Euroopan pohjoisosista. Esimerkiksi Keski-Venäjällä ja Ukrainassa sen lähisukulaiset kasvavat villeinä teiden varsilla ja talojen seinustoilla. Ruderalis-hamppu kukkii jopa hampulle erikoisessa 24 tunnin valossa. Sen villimuotoa kutsutaan myös rikkahampuksi ja sen siementen itävys säilyy maassa jopa 40 v. ajan. Siihen pohjautuvista maatiaishampuista on hiljattain jalostettu kuituhamppulajikkeita Pohjoismaihin, koska se kasvaa nopeasti ja tuottaa siemeniä vaikka olisi yötön yö. Fin-314, Finola, on Suomen kesäoloihin erityisesti jalostettu öljyhamppulajike, joka kasvaa lyhyeksi, yksivartiseksi ja ehtii valmistua Suomen lyhyessä kesässä. Suomalainen ja karjalainen maatiaishamppu kuului ilmeisesti tuohon ruderalis-ryhmään. Samanlaista hamppua viljeltiin Pohjois-Venäjällä ja Pohjois-Skandinaviassa. Se oli erittäin nopeakasvuista ja pystyi tuottamaan siementä jopa Sodankylässä asti ja kuitua vieläkin pohjoisempana. Sen siemen ei kuitenkaan Pohjolan oloissa säily maassa itävänä toisin kuin villin ruderalis-hampun. Varhaisimmat merkit hampun viljelystä Suomessa ovat samanaikaisia tai hieman varhaisempia kuin viljanviljelyn merkit eli noin 4 000 vuoden takaisia. Hampun eli liinan kehittynyt viljely Fennoskandiassa ja sen monipuolinen käyttö oli erityisen tyypillistä karjalaislähtöisille väestöille, joihin myös savolaiset osittain kuuluvat. Myös Itä-Venäjän suomensukuiset kansat ovat kuitukasveista viljelleet yleensä vain hamppua. Maatiaishamppua pystyttiin viljelemään jopa kesannossa eli se joutui Kalevalan sanoin "yhtenä kesäisnä yönä" eli Pohjolan kesävalon aikana. Pohjoisilla alueilla hamppu olikin ainoa viljelty kuitukasvi. Hamppua viljeltiin yleensä samassa, vahvasti lannoitetussa liinamaassa joskus jopa vuosikymmenten ajan, mistä sen kasvun sanottiin vain yltyvän. Maatiaishamppu oli 2-kotinen eli sen heteet ja emit olivat eri kasveissa. Hedekasvia sanottiin koiraaksi tai koirakseksi ja emikasvia emäliinaksi. Hedekasvit valmistuivat aikaisemmin ja niiden nyhtämistä sanottiin koirimiseksi. Niistä saatiin hyvin hienoa kuitua ja emikasveista karkeampaa. Hamppukuidusta valmistettiin yleisesti vaatteita ja karkeammasta aineksesta köysiä, kosteutta kestävää hamppurihmaa käytettiin myös kalanpyydyksiin. Siemenistä tehtiin ruokaa ja erityisen suosittuja olivat erilaiset kastikkeet, apposet ym., joita syötiin mm. leivän ja nauriin sekä myöhemmin myös perunan kera. Maatiaishamppua viljeltiin Sisä-Suomessa vielä 1970-luvun alussa ja sen siementä oli hankittu myös geenipankkiin. Kasvinjalostajat eivät kuitenkaan olleet uudistaneet hampunsiementä ja kun sen tarpeeseen herättiin parikymmentä vuotta myöhemmin ei geenipankissa säilytetty siemen enää itänyt. Tuohon mennessä myös kansanomainen hampunviljely oli jo loppunut eikä kotimaista maatiaissiementä saatu enää mistään. Monituhatvuotinen hampunviljelyn jatkumo Suomessa oli katkennut. Tuolloin hankittiin jalostuksen tarpeisiin vastaavaa siementä Venäjältä, jossa geenipankkitoiminta oli ollut huomattavasti laajempaa kuin Suomessa. Luontaisesti ruderalis ei ole sisältänyt mainittavaa määrää kannabinoideja. Päihdekasviksi Cannabis sativa subsp. ruderalista on viime aikoina risteytetty Cannabis sativa subsp. indican kanssa, jotta kasvi tuottaisi kannabista myös Pohjoismaiden suvessa. Viljely Kuituhamppua viljeltiin Suomessa 150 hehtaarilla vuonna 2006. Hamppu kylvetään lämpimään maahan yleensä kesäkuun alussa. Sen jälkeen sille ei tarvitse tehdä mitään. Sato korjataan syksyllä tai vasta keväällä ruokohelven tapaan. Kevätkorjuussa osa sadosta menetetään. Korjuu onnistuu niittokoneella ja paalaimella. Kuituhamppua viljeltiin vuonna 2004 Euroopan unionissa 15 000 hehtaarin alalla. Kuituhampun lisäksi viljellään öljy- ja energiahamppua. Vuonna 2014 Suomessa oli hyötyhampun viljelijöitä nelisenkymmentä ja viljelypinta-ala alle 200 hehtaaria. Vuonna 2016 hamppua viljeltiin noin tuhannen hehtaarin alueella. Vuonna 2010 Suomessa viljeltiin öljyhamppua vain 18 hehtaarialla. Vuonna 2018 määrä oli jo 668 hehtaaria ja noin 700 hehtaaria vuonna 2020. Käyttökohteet YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin loppuvuodesta 2022 julkaisemassa raportissa korostetaan hampun kokonaisvaltaisen käytön merkitystä ja että mitään kasvin osaa ei kannattaisi enää heittää teollisessa tuotannossa hukkaan. Raportin mukaan hampun teollisten markkinoiden ennustetaan paisuvan kuluvan vuosikymmenen aikana noin 20 miljardin euron arvoiseksi, mikä olisi nelinkertainen arvo nykyiseen verrattuna. Noin 50 maata tuottaa hampusta aineksia vientiin merkittäviä määriä. Suurimpia viejämaita ovat Ranska, Kiina, Yhdysvallat, Romania ja Hollanti. Hamppukuitu Hamppu on yksi vanhimmista viljelykasveista. Hamppukuidun tunnetuin käyttökohde on hamppuköysi, mutta hampusta saatavista kuiduista voidaan valmistaa myös kestäviä kankaita, selluloosaa paperin raaka-aineeksi sekä teollista raaka-ainetta käytettäväksi eristeenä, levyinä tai huonekalujen materiaalina. Kuituhamppupelto tuottaa 3–4 kertaa enemmän kuitua kuin metsä. Uusi sato valmistuu vuosittain, toisin kuin metsän, jonka kuitukäyttöön kasvaminen kestää noin 20 vuotta, mutta sijainnista ja puulajista riippuen vähemmän tai enemmän. Hampun kuitu on kuitenkin erilaista kuin puukuitu. Hamppukuitu on erittäin luja (120 kg/mm²) ja märkäkestävä. Se on myös muun muassa puuvillaa lämpimämpi ja pehmeämpi materiaali tekstiiliksi valmistettuna. Pehmeää kangasta varten hamppu korjataan 2–3 kuukauden iässä, lankakäyttöön 3–4 kuukauden jälkeen ja vaativaan kangas- ja köysikäyttöön noin puolivuotiaana. Hamppukuitu muistuttaa monessa suhteessa pellavaa. Sen pituus-paksuussuhde on samansuuruinen ja poikkisiteet ovat molemmilla kasveilla toistensa kaltaiset. Hamppukuidun päät eivät kuitenkaan ole pellavan tapaan teräviä vaan tylppiä ja haarautuneempia. Hamppukuidun pää kiertyy kuivuessaan vastapäivään. Kuituosasta noin kaksi kolmannesta on selluloosaa. Hampun varren ulompi osa käsittää pidempiä niinikuituja ja sisäosa lyhyempiä kuituja. Näistä niini on perinteinen tekstiilien ja köysien raaka-aine. Kuitukimpun pituus vaihtelee alle puolesta metristä lähes kahteen metriin. Liotuksen ja kuivauksen jälkeen väri voi olla hyvin erilainen käytetyistä menetelmistä riippuen – aina keltaisesta tai harmaasta vihreään, ruskeaan ja lähes mustaan. Myös täysvalkoista voidaan saada aikaan, mutta tällöin kuitu heikkenee eikä enää sovellu suurta lujuutta vaativiin tarkoituksiin. Kuitukimpun paksuus on 0,5–5 mm muodostuen peruskuiduista. Hampusta voidaan valmistaa paperilaatuja hyvin ohuesta paperista paksuihin pahveihin. Nykyään hamppupaperia käytetään laajalti sätkäpapereissa ja suuri osa raamatuista painetaan hamppupaperille, koska sivujen täytyy olla ohuita, kestäviä ja keveitä. Lähes kaikki paperi, jolle on kirjoitettu ennen 1900-lukua on hamppupaperia. Hamppupaperin kestävyys on säilyttänyt suuren määrän vanhoja kirjoja ja seteleitä hyväkuntoisina. Hamppupaperi ei repeä yhtä helposti kuin puusta valmistettu paperi eikä kellastu sataan vuoteen; kaksisataavuotiaana paperi alkaa olla kellertävää, kun puusta valmistettu kellertää jo 30–50-vuotiaana. Vaikka hamppukuidun merkitys väheni 1900-luvun alusta alkaen puuvillan ja myöhemmin tekokuitujen käytön myötä. Se on kuitenkin edelleen tärkeä raaka-aine muun muassa luontoystävällisessä vaateteollisuudessa, mattojen valmistuksessa sekä sekalaisissa tarkoituksissa – esimerkiksi darts-taulujen tärkein raaka-aine on hamppukuitu. Hampunsiemenet ja siemenistä puristettava öljy Hampunsiemenistä saatavaa öljyä on perinteisesti käytetty lamppu- ja voiteluöljynä. Terveellistä, syötävää hamppuöljyä voidaan valmistaa muun muassa kylmäpuristamalla korjatuista, kypsistä siemenistä. Hampunsiemenet sisältävät helposti imeytyvää proteiinia noin 25 prosenttia ja monityydyttymätöntä rasvaa noin 33 prosenttia. Siemenet ja niistä puristettu öljy ovat gluteenittomia ja kolesterolittomia. Kumpikaan valmiste ei sisällä kannabinoideja. Aiemmin soijapavun luultiin olevan kasvikunnan eniten aminohappoja sisältävä jäsen, sillä se sisältää jopa 18 aminohappoa kahdestakymmenestä proteiinisynteesissä tarvittavasta aminohaposta. Kuitenkin uudempien tutkimusten mukaan hampunsiemenet sisältävät kaikki ihmisen terveydelle välttämättömät 20 aminohappoa. Hampunsiemenet sisältävät paljon terveellisiä ja ihmiselle välttämättömiä omega-3-, omega-6-, ja omega-9-rasvahappoja. Hampunsiementen monityydyttymätön ja paljon rasvahappoja sisältävä rasva koostuu pääosin linolihaposta (LA, omega-6), jota on siementen rasvapitoisuudesta noin 55 prosenttia ja alfalinoleenihaposta (ALA, omega-3) jota on 20–25 prosenttia. Hampunsiemenet sisältävät myös erittäin harvinaista ja terveellistä gammalinoleenihappoa (GLA, omega-6) neljä prosenttia ja stearidonihappoa (SDA, omega-3) suunnilleen kaksi prosenttia. Hampunsiemenet ovat erinomainen proteiinin lähde sisältämällä kaikki 8 kehollemme välttämätöntä aminohappoa sekä 12 muuta aminohappoa. Hampunsiemen on raaka, kokonainen ja valmis proteiininlähde sellaisenaan. Sitä ei tarvitse missään vaiheessa kuumentaa, jotta esimerkiksi ravinnon sisältämät bakteerit saataisiin tuhottua. Tämän vuoksi hampunsiemenessä on jäljellä kaikki sen elinvoimaiset ravinto-aineet. Yli 65 prosenttia hampunsiemenen proteiineista on erittäin hyvin imeytyvää edestiiniä. Loput 35 prosenttia on albumiinia, joka on myös äärimmäisen hyvin imeytyvä proteiinityyppi. Sekä edestiini, että albumiini ovat hypoallergisia eli ne aiheuttavat hyvin vähän allergisia reaktioita . Hampunlehdet Hampunlehtiä käytetään ruuanlaitossa erityisesti Thaimaassa. Hampunlehden käyttö ruuanlaitossa mainitaan tiettävästi ensimmäisessä thaimaalaisessa ruuanlaittokirjassa Mae Krua Hua Bpak, joka julkaistiin Chulalongkornin hallintokaudella 1800 ja 1900 -lukujen taitteessa. Hampunlehdet sisältävät erityisen paljon glutamiinihappoa. Ruokaviraston mukaan Euroopan komissiossa on kesken selvitystyö, jossa tarkennetaan hampun ja sen eri kasvinosien käyttöhistoriatietoja komission uuselintarvikekatalogissa. Muiden kasvinosien kuin siementen käytöstä elintarvikkeena ei ole todennettua tietoa EU:n alueella ennen 15.5.1997, minkä vuoksi niitä, tai niistä valmistettuja tuotteita ei saa käyttää elintarvikkeena ilman uuselintarvikelupaa tai hyväksyttyä ilmoitusmenettelyä, mikäli tuote on ollut perinteisesti ja turvallisesti käytössä EU:n ulkopuolisessa maassa vähintään 25 vuoden ajan merkittävän väestönosan keskuudessa. Energianlähde Hamppu on nopeasti kasvava energiakasvi, jota voidaan viljellä kuivattuna poltettavaksi tai biokaasuksi kaasutettavaksi biomassaksi. Hamppu ja maissi tuottavat Suomen korkeuksilla enemmän ja nopeammin korjuukelpoista maanpäällistä biomassaa kuiva-aineena mitattuna kuin mikään muu peltoviljelykasvi. Hampulla saadaan jopa 20 tonnin kuiva-ainesatoja hehtaarilta. Dieselmoottorin kehittäjä Rudolf Diesel kokeili moottoria hampun siemenöljystä valmistetulla biodieselillä maapähkinöistä valmistetun biodieselin ohella, vaikka alkuperäinen tarkoitus oli käyttää moottorissa kivihiilipölyä (engl. coal dust). Lainsäädäntö Suomessa hampun kasvattaminen huumausainekäyttöön on kiellettyä rikoslain 50. luvun 1 §:n perusteella. Kieltoa rikkova syyllistyy huumausainerikokseen, josta voidaan langettaa enintään kahden vuoden vankeusrangaistus. Jos kasvattaa suuren määrän huumausaineeksi luokiteltavaa hamppua, syyllistyy törkeään huumausainerikokseen, josta tuomitaan vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätöksellä hamppu on myös rohdoskasvi. EU-direktiivin (2860/2000, liite V, kohta 2.b) mukaan yli 0,2 prosenttia tetrahydrokannabinolipitoisuuden (THC) omaavalle hampulle ei myönnetä viljelytukea. Kuitu- tai öljyhamppua, eli alle 0,2 prosenttia THC:tä sisältävää hamppua saa kasvattaa vapaasti. Katso myös Hampun eteerinen öljy Lääkekannabis Lähteet Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982. Viitteet Aiheesta muualla Kuituhamppu - Uusiutuva teollisuusraaka-aine , ProAgria Etelä-Pohjanmaa, 2011 ÖLJYHAMPPU. - opas viljelyyn ja käsittelyyn Turun ammattikorkeakoulun puheenvuoroja 75, 2013. Noora Norokytö. Fineli: Hampunsiemenen ravintosisältö Hankasalmen Hamppuseminaari 2015 videokooste Hankasalmen Hamppuprojektin 20-vuotisjuhlasta 17.10.2015. Juha Sorsa. Hampun viljelyohjeita viljelijöiltä ja tuotteistajilta kuvattu Hankasalmen Hamppuseminaarissa 2015. Juha Sorsa. Hampusta öljyä ja muovia, Elävä arkisto, Yleisradio Hyötyhamppu -hanke Kasviatlas 2010: Hampun levinneisyys Suomessa Puutarha.net: Hamppu (Cannabis sativa) HIA — Hemp Industries Association The Emperor Wears No Clothes The Emperor Wears No Clothes -teoksen suomenkielinen käännös United States Department of Agriculture (USDA): Cannabis sativa Flora of China: Cannabis sativa International Programme on Chemical Safety (IPCS), Inchem: Cannabis sativa Dr. Duke's Phytochemical and Ethnobotanical Databases: Cannabis sativa Hamppukasvit Kuitukasvit Viljelyskasvit Seulonnan keskeiset artikkelit en:Hemp

327

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hanoi%20Rocks

Hanoi Rocks

Hanoi Rocks oli suomalainen rockyhtye, joka toimi vuosina 1979–1985 ja myöhemmin vuodesta 2001 kevääseen 2009. Yhtye otti vaikutteita musiikkiinsa glam rockista, punk rockista sekä melodisesta hard rockista. Lisäksi yhtyeen musiikillisena pohjana ovat perinteinen rock and roll ja blues, joiden vaikutuksen voi kuulla kitarariffeissä ja kappaleiden sointukuluissa. 1980-luvulla Hanoi Rocks oli kansainvälisesti menestynein suomalainen yhtye. Yhtyeen kaupallisesti menestynein single maailmalla on vuoden 1984 CCR-cover ”Up Around The Bend”, joka nousi Britannian singlelistalla sijalle 61. Yhtyeen menestynein albumi oli Two Steps from the Move, joka sijoittui Britannian listalla 28. sijalle. Hanoi Rocksin kiertuemanagerina 2000-luvulla toimineen Jone Nikulan mukaan yhtyeen albumeja on myyty eniten Pohjoismaissa ja Japanissa. Hän arvioi vuonna 2003 albumien kokonaismyyntimääräksi 780 000 – 1 000 000 kappaletta. Määrää on hyvin vaikea arvioida, koska yhtyeen tuotannon julkaisuoikeuksia on myyty monelle eri taholle. Hanoi Rocks palasi alkuperäisellä kokoonpanollaan lavalle Michael Monroen 60-vuotisjuhlakonsertissa Helsingin jäähallissa 23. syyskuuta 2022. Historia 1979–1985 Yhtyeen varhaisvaiheet (1979–1980) Hanoi Rocks perustettiin lokakuussa 1979 Helsingin Herttoniemen vanhalla ruotsalaisella kansakoululla Pelle Miljoona & 1980 -yhtyeen Viimeinen syksy albumin julkaisutilaisuudessa. Tässä tilaisuudessa punkyhtye Briardin 17-vuotias kitaristi Antti Hulkko esitteli ikätoverilleen Matti "Makke" Fagerholmille Pelle Miljoonan yhtyeestä huumeidenkäytön takia erotetun kitaristin Stefan "Stefu" Piesnackin. Fagerholm päätti perustaa yhtyeen Piesnackin ja Hulkon 16-vuotiaan kitaristikaverin Jan "Nasse" Stenforsin kanssa. Basistiksi otettiin Nedo Soininen (joissakin lähteissä muodossa Nedi) ja rumpaliksi Peki Sirola. Ensimmäisenä Anssi Mehtälän ilmeisesti hanoi-rocks.net-sivuston pohjalta kirjoittamassa Hanoi Rocks 4CD Boxin bookletissa lukee, että Peki Sirola oli rumpali ja Nedo basisti. Hanoi-rocks.net-sivuston historiikin ensimmäisessä osassa "vuodet 1979–1981" lukee toisin päin. Stefan Piesnackin muisti kuitenkin tukee Mehtälän väitettä. Britanniassa Sanctuary Recordsin CD-remasterointien bookleteissa lukee, että "Pasi Sti" oli basisti ja "Peki Senola" rumpali. Pasi Sti on toimittaja (Kimmo) Miettisen "huumori" lipsahdus lehdessä "Uusi laulu". Miettinen oli unohtanut Ämyrockissa keikalla soittaneen basistin nimen. Uusi laulu-lehden kirjoituksesta virhe on siirtynyt moneen historiikkiin.. Peki Senola on kirjoitusvirheinen Peki Sirola, mutta tämänkin lähteen perusteella Sirola olisi ollut rumpali. Vuonna 1999 Stefan Piesnack muisteli Hanoi Rocksin perustamista seuraavasti: Keväällä 1980 Hanoi Rocksin rumpalituuraajana toimi myös Pelle Miljoona Oy:n Tumppi Varonen. Varhaisen Hanoi Rocksin ensimmäinen keikka oli Latosaaressa ja jo toinen keikka Tavastialla 4. kesäkuuta 1980. Tavastialla keikkaa seurannut Seppo Vesterinen kehui yhtyettä keikan jälkeen ja sopi tapaamisesta yhtyeen kanssa. Tuolloin vielä yhtyeen taustavaikuttajana toiminut Antti Hulkko sekä Matti Fagerholm tapasivat Vesterisen keikan jälkeisenä päivänä ja alkoivat suunnitella managerisopimusta. Yhtye soitti pääasiassa Cheap Trickin ja Fagerholmin omia kappaleita. Tavastian jälkeen yhtye esiintyi ainakin vielä Ämy-festivaaleilla sunnuntaina 15. kesäkuuta 1980. ja uudestaan Tavastialla 23. kesäkuuta 1980. Kokoonpanon käsitykset yhtyeen musiikillisesta suunnasta menivät kuitenkin ristiin, joten Fagerholm erosi. Musiikkiuralle tosissaan halunnut Fagerholm ei halunnut tuhlata aikaa huvikseen soittavan yhtyeen kanssa. Kaiken lisäksi yhtyeessä tulivat keskenään toimeen vain Fagerholm ja Stenfors, jotka olivat vanhoja ystäviä. Hanoi Rocksin kokoonpano hajosi lopullisesti, kun Helsingin rikospoliisin huumeryhmä pidätti Piesnackin. Liittyessään Pelle Miljoona Oy:hyn helmikuussa 1980 "Andy Monroe" taiteilijanimellä toiminut Antti Hulkko vaihtoi Jan Stenforsin "Nasty McCoy" -nimen "Nasty Suicideksi" ja otti itse pysyvästi käyttöönsä Briard-aikaisen taiteilijanimensä "Andy McCoy". Matti Fagerholm otti etunimekseen "Michael" ja sai sukunimekseen Hulkon vanhan taiteilijasukunimen "Monroe". Andy McCoy eli Antti Hulkko ei siis kuulunut Hanoi Rocksin alkuperäiskokoonpanoon vaan oli yhtyeen alkuvaiheessa vain sen voimakas taustavaikuttaja. Hän kuitenkin keksi yhtyeen nimen Hanoi Rocks Johnny Thunders/The Ramones -kappaleen Chinese Rocks pohjalta. Fagerholmin mukaan Hulkko ehdotti HKL:n reittilinjan 14 linja-autossa yhtyeen nimeksi Chinese Rocksia, mutta hän vastusti suoraa Johnny Thunders -lainaa. Tämän jälkeen Hulkko ehdotti nimeksi "Hanoi Rocks", jonka hän oli kuullut nähtyään dokumenttielokuvan, jossa kerrottiin Vietnamissa jalostetusta pinkistä heroiinista eli Hanoi rocksista, jota myytiin Vietnamin sodan aikana amerikkalaissotilaille. Sen sijaan chinese rocks taas tarkoittaa valkoista Kiinassa jalostettua heroiinia, josta voidaan jalostaa pinkkiä "hanoi rocksia". Elokuussa 1980 Punk-lehti Joukkohaudan haastattelussa Michael Monroe, Nasty Suicide ja Andy McCoy ilmoittivat perustavansa Hanoi Rocksin uudelleen. Syyskuussa 1980 McCoy erosi Pelle Miljoona Oy:stä. Basistiksi kaavailtiin Jesu Hämäläistä, mutta tämä kieltäytyi. Seuraavaksi kaavailtiin tukholmalaista Björne Fröbergiä, mutta Andy McCoy kadotti tämän puhelinnumeron. Andy oli asunut jonkin aikaa Björne Fröbergin luona tämän pienessä yksiössä Tukholman Karlaplanilla kesällä 1979. McCoyn kanssa Pelle Miljoona Oy:ssä soittanutta basisti Sami Takamäkeä pyydettiin mukaan, kun tämä palasi Lontoosta. Takamäki suostui ja sai uudessa yhtyeessään nimekseen Sam Yaffa, koska McCoyn mukaan hän näytti appelsiinilta. Takamäki itse on sanonut eräässä Radio Rockin haastattelussa, että hän otti taiteilijanimen sarjakuvahahmolta eräästä sarjakuvasta, jota luki, kun yhtye siirtyi Tukholmaan. Koska Nasty Suicidelta puuttuivat kitaratavarat, hän varasti Monroen ja Yaffan avustuksella tutkintavankeudessa olleen Stefan Piesnackin vahvistimen ja johdot, minkä jälkeen he muuttivat Tukholmaan McCoyn luo. Tukholmassa he ottivat yhtyeen rumpaliksi Monroen ja McCoyn vanhan kaverin Gyp Casinon eli Jesper Sporren. Ensimmäinen virallinen maininta yhtyeestä oli Joukkohauta-lehden haastattelu jo elokuussa 1980. Myöhemmin syksyllä suomirockin menestysmanageri Seppo Vesterinen palasi uudelleen Hanoi Rocksin kanssa neuvottelupöytään ja tuli sen luotsaajaksi. Karu alku ja ensilevytykset – Suomi, Tukholma, Lontoo (1981) Yhtyeen jäsenet elivät köyhästi Tukholman metroasemilla ja kaduilla kerjäten, paitsi tyttöystävänsä varakkaan perheen luona asunut Andy McCoy. Ensimmäisen keikkansa tämä kokoonpano soitti Tukholman Glädjehusetissa. Marraskuussa yhtye teki levysopimuksen Johanna Recordsin kanssa, ja samassa kuussa ilmestyi nimellä Hanoi Rocks with Andy McCoy single ”I Want You / Kill City Kills”, jonka oli alun perin pitänyt ilmestyä Andy McCoyn soololevynä. ”I Want You” -kappale oli McCoyn uusi versio ruotsalaisen Freestylen hitistä ”Vill ha dej”. Kappale ”Kill City Kills” oli McCoyn vanhimpia sävellyksiä ajalta, jolloin Suicide, McCoy ja Monroe oleilivat Kill Cityssä. Rumpuja singlellä soitti Maukka Perusjätkän yhtyeen rumpali Keimo Hirvonen, koska Gyp Casinolla oli nauhoitukset ruotsalaisyhtyeen kanssa Tukholmassa, eikä hän voinut mitenkään ehtiä studioon Helsinkiin. Myöhemmin Gyp ehti paikalla studiossa, mutta ei kuitenkaan soittanut levyllä. Tukholmassa yhtye koki ja kokeili sellaisia uusia asioita, joista ei ollut tietoakaan Helsingissä. Joulukuussa 1980 yhtye soitti Virtain työväentalolla ensimmäisen Suomen keikkansa, josta alkoi tammikuussa 1981 pitkä, 102 esiintymistä käsittänyt Suomen kiertue. Tämä kiertue on ilmeisesti edelleen Suomen rockhistorian pisin. Tähän aikaan yhtyeen musiikilliseksi suunnaksi vakiintui Andy McCoyn mukaan melodinen hard rock. Tosin tuolloin Suomessa nuorisokin valitti Hanoi Rocksin soittavan liian kovaa, joten melodisuus ei päässyt kovin hyvin esille. Suomessa oli tuolloin vielä niin sanottuja tanssilavakeikkoja, joten nuoriso ei pystynyt kovin hyvin tanssimaan kovan soiton takia. Hanoi Rocks tuli myöhemminkin tunnetuksi poikkeuksellisen energisestä ja kovaäänisestä soitostaan. Helmikuussa 1981 ilmestyi toinen single "Tragedy / Café Avenue". McCoy oli säveltänyt ja sanoittanut Tragedyn jo 15–16-vuotiaana. Samassa kuussa ilmestyi itse ensimmäinen albumi Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks. Levyn tuottajina toimivat Muddy Twins eli Michael Monroe ja Andy McCoy, jonka asema yhtyeen säveltäjänä oli vakiintunut. Levy nousi Suomen albumilistalla viidenneksi. Syys–lokakuussa 1981 yhtye siirtyi ensimmäisen kerran tulevaan kotipaikkaansa Lontooseen. Ennen Englantiin lähtöä yhtye oli keikkaillut Suomessa ja Ruotsissa. Lontoossa työstettiin ja äänitettiin uutta Oriental Beat -albumia marraskuussa, ja 21. marraskuuta yhtye esiintyi ensi kerran legendaarisella The Marquee Clubilla. Paikalla oli jo tuolloin CBS:n Muff Winwood, joka ei kuitenkaan vielä innostunut yhtyeestä. Marraskuun lopulla yhtye kuitenkin palasi takaisin Suomeen ja julkaisi samoihin aikoihin singlen ”Desperados / Devil Woman”. Single julkaistiin suoraan demonauhoilta ja vain Suomessa. Joulukuussa ilmestyi yllättäen vielä toinen single ”Dead By X-Mas / Nothing New”. Razzle Gyp Casinon tilalle – Suomi, Lontoo (1982) Tammikuussa 1982 Hanoi Rocks teki Lepakossa ensimmäiset musiikkivideonsa, jotka tehtiin kappaleista ”Tragedy”, ”Oriental Beat”, ”Motorvatin'”. Samassa kuussa ilmestyi toinen albumi Oriental Beat Johanna Kustannuksen julkaisemana ja nousi albumilistojen kärkipaikoille niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa. Levyn kansi aiheutti pientä kohua, koska takakannessa on kuvattuna McCoyn tyttöystävän Anna Jederbyn rinnat maalattuina. Levyn musiikki on suoraviivaista rockia, mutta Gyp Casinon kehnosta soittokunnosta kertoo erään kappaleen epätasainen rumpukomppi ja eräs lyömättömäksi jäänyt tahti. Kevään 1982 yhtye vietti Ruotsissa, ja samoihin aikoihin yhtye teki ensimmäisen Japanin läpimurtonsa ”Tragedy”-singlellä. Toukokuussa ilmestyi single ”Love's an Injection / Taxi Driver” ja EP ”Love's an Injection / Malibu Nightmare / Taxi Driver / Problem Child / In the Year 79”. Kesäkuussa 1982 yhtye siirsi kotipaikkansa Lontooseen. Yhtye ei vielä tuolloin viettänyt varakasta seurapiirielämää, mutta rock and roll-elämän varjopuolet haittasivat yhtyettä osittain. McCoy suunnitteli Nasty Suiciden erottamista yhtyeestä ja tämän korvaamista René Bergillä.Tämän McCoy kiistää kirjassa Andy-Rock'n Roll Star. (Lamppu Laamanen, Johnny Kniga 2018) Suiciden railakas elämäntapa nimittäin oli alkanut riistäytyä käsistä ja heikentää hänen musiikillisia taitojaan. Samoihin aikoihin Michael Monroe tapasi Johnny Thundersin keikalla Hanoi Rocksia ihailleen Razzlen eli Nicholas Dingleyn. Monroe luuli Razzle Dingleytä itse pääesiintyjä Thundersiksi. Myöhemmin Razzlelle selvisi Monroen olleen laulaja yhtyeessä, jonka tyyliin hän oli ihastunut Sounds-lehteä lukiessaan. Kolmen keikan katsomisen jälkeen Razzle ilmestyi takahuoneeseen ja ilmoitti haluavansa Hanoi Rocksin rumpaliksi, vaikka murtamalla yhtyeen rumpalin jalan. Pian Andy McCoy ja Michael Monroe pyysivät Razzlea yhtyeen rumpaliksi hotellihuoneessaan. Yhtyeen alkuperäinen rumpali Gyp Casino olikin jo kyllästynyt yhtyeeseen, ja hänen välinsä muihin yhtyeen jäseniin olivat viilenneet. Casinon huumeidenkäyttö oli riistäytynyt käsistä, ja hän puhui avoimesti masentuneena itsemurhasta. Niinpä McCoy erotti Gyp Casinon 25. kesäkuuta Sundance Summer Festival -festivaaleilla Valkealan Selänpään lentokentällä tämän hyökättyä McCoyn kimppuun kesken keikan. Syynä hyökkäykseen oli se, että McCoy oli tapellut tyttöystävänsä ja Casinon lapsuudenystävän Annan kanssa. Kaiken lisäksi Gyp Casinon jälkeen McCoyn kimppuun hyökkäsivät kolme järjestyksenvalvojaa, joita McCoy löi kitaralla päähän. Lopulta McCoy pakeni lavalta takahuoneeseen ja hajotti raivoissaan sen. Myöhemmin McCoy joutui tulemaan Kaukoidästä Alavudelle käräjäoikeuteen vastaamaan pahoinpitelysyytteisiin. Tuomiosta valitettiin Vaasan hovioikeuteen, joka kumosi tuomion ja vapautti syytteistä McCoyn ja ilmeisesti myös koko yhtyeen. 27. heinäkuuta 1982 Gyp Casino soitti Tavastialla viimeisen keikkansa Hanoi Rocksin riveissä. Asuttuaan heinä–elokuun aikana Razzlen luona McCoy, Anna ja Razzle siirtyivät Lontoosta, Hollannin, Kööpenhaminan ja Tukholman kautta Helsinkiin. Helsingin Lepakossa Hanoi Rocksin uusi kokoonpano aloitti öisen harjoittelunsa. Elokuussa julkaistiin Lontoossa kolmas albumi Self Destruction Blues. Vaikka levyllä soittaa rumpuja vielä Gyp Casino, erittäin glam-tyylisessä levynkannessa poseeraakin jo Razzle. Lokakuussa albumi julkaistiin Suomessa ja ”Love's An Injection” nousi viikon ajaksi Suomen singlelistan ykköseksi, Kerrang!-lehti julkaisi ensimmäisen artikkelinsa yhtyeestä ja yhtye solmi levytyssopimuksen japanilaisen Nippon Phonogramin kanssa. Loppuvuosi 1982 meni esiintymisissä Englannissa ja Suomessa. Hanoi Rocks esiintyi 11. syyskuuta 1982 Nivalan Tuiskulassa. Andy McCoy kertoo muistelmissaan, että keikka oli Razzlen ensimmäinen, vaikkakin Nivala-Lehden keikkailmoituksessa bändin kuvassa on vielä Gyp Casino. 14. lokakuuta Fulhamissa Razzle esiintyi ensi kerran maanmiehilleen. Loppuvuonna 1982 Hanoi Rocks esiintyi legendaarisella The Marquee Clubilla peräti neljä kertaa: 25. lokakuuta, 15. marraskuuta, 1. ja 9. joulukuuta. Yhtyeen loppuvuoden keikoista The Marquee Clubilla alkoi siis muodostua perinne. Myöhäissyksyn ja alkutalven keikoilla uutta rumpalia lähinnä totutettiin uuteen tehtäväänsä. Razzle toi yhtyeeseen uutta henkeä ja sai sen yrittämään entistä kovemmin. Myöhemmin yhtyeen jäsenet ovat arvelleet, että yhtye olisi hajonnut kesällä-syksyllä 1982 jollei Razzle olisi tullut yhtyeen uudeksi jäseneksi. Lontoo, Kaukoidän kiertue, Suomi (1983) Hanoi-hysteriaa Kaukoidässä ja CBS-levytyssopimus Vuosi 1983 oli Hanoi Rocksin nopean nousun aikaa, joka kesti alkuvuoteen 1985 saakka. Yhtye oli lyönyt itsensä läpi Englannissa paljolti yhtyeen Englannin managerin Richard Bishopin avulla. Samoin yhtyeen jo vuonna 1981 alkanut menestys Japanissa jatkui. Yhdysvaltojen läpimurtokin oli lähellä, mutta uudenlaista nousevaa yhtyettä ei osattu luokitella. Englannissa Hanoi Rocks luokiteltiin heavy rockiksi ja Andy McCoy joutui selventämään yhtyeen tyyliksi: Tammikuussa 1983 yhtye keikkaili pääasiassa Englannissa (mutta myös Lahden Kasisalilla 9. tammikuuta 1983). Puolivälissä kuuta yhtye esiintyi ensimmäisen kerran Suomen, Ruotsin ja Englannin ulkopuolella, Amsterdamissa. Tammikuun 23. päivä yhtye lähti Aasian eli Kaukoidän kiertueelle, joka ei ollut kovin tuottoisa, mutta tärkeä kansainvälistä suosiota tavoittelevalle yhtyeelle. Kiertue huomioitiin brittilehdistössä laajasti, ja yhtye pääsikin Sounds-lehden kanteen. Bombayssa yhtye sai 2 500-päisen yleisön täysin sekaisin: yleisö ryntäili lavalle ja pitkin salia. Poliisi katsoi tilanteen mellakaksi, jolloin tilanne vasta todelliseksi mellakaksi yltyikin. Seuraavana päivänä The Times of India -lehden etusivulla luki "Rockband Causes a Riot" (). Bombayssa Hanoi Rocks teki oman ennätyksensä soittaessaan yhteenmenoon neljä ja puoli tuntia, koska paikalliset yhtyeet soittivat nimittäin jopa seitsemän tuntia. Muutaman päivän Intian matkan jälkeen yhtye siirtyi Hongkongiin, josta matka jatkui Japaniin. Japanissa yhtye pääsi televisiohaastatteluun, ihailijatapaamisiin ja tiedotustilaisuuteen, jossa oli mukana jopa Suomen Japanin suurlähettiläs. Hanoi Rocksin keikkalippujen hinnat oli luokiteltu huippuyhtyeiden tasolle, mikä jo pelkästään kertoi yhtyeen arvostuksesta maassa. Yhtyeen ihailijoiden tunku oli valtaisaa, esimerkiksi teinityttöjä tunkeutui hotellin hissikuiluihin ja hotellihuoneiden kaappeihin nähdäkseen edes vilauksen yhtyeen jäsenistä. Japanin Hanoi Rocks -villityksestä kertoo myös se, että maasta löytyi puhelinkoppeja, joissa saattoi kuunnella Hanoi Rocksin kappaleita. Tokiosta Hanoi Rocks siirtyi Thaimaahan. Yhtye palasi maaliskuussa takaisin Lontooseen ja äänitti neljättä albumiaan. Huhtikuun ensimmäisellä viikolla Hanoi Rocks matkusti Israeliin. Jerusalemissa yhtyettä ei voitu kuvata Itkumuurilla, kun paikalliset luulivat Monroeta naiseksi. Michael Monroen henki oli vaarassa, kun ihmisjoukko ympäröi hänet ja alkoi sylkeä hänen päälleen. Paikallisilla klubeilla ei ymmärretty yhtyeen esittämää rockia, eikä oluttakaan saanut paastokauden aikana juoda. Erityisesti Nasty Suicidea ärsytti, kun klubeilla yleisö seisoi puvut päällänsä eikä ollut rockissa mukana. Lopulta yhtyeen järjestämien juhlien jälkeen tympääntynyt Nasty Suicide ilmaisi mielipiteensä kiertueesta heittämällä neljännen kerroksen hotellihuoneesta ensin tuolin, sitten toisen tuolin, vielä pöydän ja lopulta betonisen parvekepöydän suoraan Mercedes Benz-taksin päälle. Lopuksi Suicide rikkoi loputkin, mitä hotellihuoneesta oli juhlien jäljiltä jäljellä ja löi huoneeseen sännännyttä ja jalkansa lasin sirpaleisiin haavoittunutta hotellinjohtajaa kainalosauvalla. Kainalosauvat Suicidella oli siksi, että hän oli hypännyt vuoden alussa erään lontoolaisklubin portailta alas pää edellä suoraan Razzlen niskaan ja murtanut jalkansa. Poliisit löysivät vielä McCoyn sammuneena vaatekaapista, ja lopulta koko yhtye pidätettiin sekä vietiin putkaan. CBS:n paikallinen edustaja sai kuitenkin yhtyeen ulos putkasta maksamalla 50 000 $. Matka päättyi yhtyeen karkotukseen Israelista, mutta oikeusjuttua ei tullut. Loppukeväällä yhtye keikkaili Lontoossa ja Norjassa sekä julkaisi ennen uutta albumia singlen ”Malibu Beach / Rebel On The Run” ja EP:n ”Malibu Beach / Taxi-Driver / Rebel On The Run / Beer and a Cigarette”. Pian ilmestyi neljäs albumi Back to Mystery City, joka nousi Britanniassa 87. sijalle. Englannissa singlet ja albumi julkaistiin Seppo Vesterisen ja Richard Bishopin Lick Records -levymerkillä, kun taas Suomessa albumi julkaistiin Johannalta. Levynjulkaisun jälkeen yhtye keikkaili Englannissa ja Suomessa, kunnes kesäkuussa 1983 se ilmoitti tuolloisen lähes yhdeksän miljoonan markan (silloisen 150 000£) levytyssopimuksesta monikansallisen CBS-levy-yhtiön kanssa. Sopimus oli pituudeltaan 70 sivua pitkä ja tuotti yhtyeelle heti 220 000 punnan ennakot käteen. Levytyssopimus oli suurempi kuin Twisted Sisterin, ja sen kestoksi sovittiin 6 vuotta, jona aikana tuli tuottaa 7 levyä. Nasty Suiciden sekoilut, Ruisrock ja Marquee-taltioinnit Heinäkuun puolessa välissä Nasty Suicide joutui sairaalahoitoon nautittuaan dolorex-särkylääkkeitä ja ilmeisesti kaksi pulloa viinaa sekaisin. McCoyn mukaan Suicide olisi ilmeisesti tuolloin käyttänyt 3–4 päivää yhteen menoon myös kokaiinia, heroiinia ja amfetamiinia. Suiciden munuaiset pettivät, ja hän joutui muutamaksi päiväksi dialyysihoitoon. Suiciden sairaalahoidon takia yhtye joutui käyttämään toista kitaristia. Seuraavana päivänä Ilta-Sanomien kannessa luki "Rokkitähti meinasi kuolla!". Manageri Seppo Vesterinen alkoi huolestua Suiciden nimensä mukaisesta käyttäytymisestä. McCoy taas innostui ja kehui Suiciden itsetuhoista käyttäytymistä, koska hänen mukaansa se kuului "Hanoin tyyliin". Suicide oli jo aiemmin samana kesänä ollut vaarassa kuolla ilmeisesti yliannostukseen lontoolaisklubin vessassa. 12. elokuuta Hanoi Rocks julkaisi 7-tuumaisen singlen Until I Get You / Tragedy ja 12-tuumaisen singlen Until I Get You / Tragedy / Oriental Beat. 13. elokuuta Lick julkaisi Britanniassa yhtyeen ennenjulkaisemattomat kolme ensimmäistä albumia. Seuraavana päivänä Hanoi Rocks veti tunnetun Ruisrockin keikkansa. Heti Turun lentokentällä tullissa poliisi tutki yhtyeen tavarat arvellen löytävänsä heroiinia. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, ja huumepoliisit häärivät yhtyeen ympärillä koko festivaalin ajan. Tältä keikalta on säilynyt Yleisradion tekemä haastattelu ja pieni taltiointi. Michael Monroen mukaan yhtyeen jäsenet, erityisesti Nasty Suicide ja McCoy, olivat aivan sekaisin, mutta hän itse ei edes nauttinut alkoholia. Keikka soitettiin hyvin, mutta yhtye ei itse ollut tyytyväinen lavan tekniseen puoleen ja siitä johtuneeseen soiton laatuun. Lokakuussa Bob Ezrin lensi Yhdysvalloista varta vasten Hanoi Rocksia katsomaan Lontooseen, ja joulukuussa hän varmistui Hanoi Rocksin seuraavan levyn tuottajaksi. Syyskuussa alettiin valmistella viidettä studioalbumia. Nauhalle tulivat kappaleet ”Two Steps from the Move”, ”Never Get Enough” (”Million Miles Awayn” kehitysversio), ”I Can't Get It”, ”Keep Our Fire Burning”, sittemmin kadonneet kappaleet ”Bad Love” ja ”Teenage Revolution”. Samoin nauhoitettiin myöhemmin Cherry Bombzin levyttämä kappale ”Pin Up Girl” sekä vasta yhtyeen hajoamisen jälkeen julkaistut kappaleet ”I Love You” ja ”Willing to Cross the Ocean”. 9. marraskuuta yhtye harjoitteli kovasti koko päivän, koska seuraavana päivän 10. kesäkuuta keikalle oli tulossa tuottajalegenda Bob Ezrin, joka oli tullut Yhdysvalloista varta vasten kuuntelemaan Hanoi Rocksia Bristoliin. Pian marraskuussa oli selvää, että Ezrin tuottaisi yhtyeen seuraavan studioalbumin, jota vielä tuossa vaiheessa kutsuttiin nimellä Silver Missiles and Nightingales. Ezrin varmistui virallisesti tuottajaksi joulukuussa, ja albumin levytys oli tarkoitus aloittaa 16. helmikuuta 1984. Ensimmäisen singlen tuli ilmestyä jo maaliskuussa, mutta ilmestyminen lykkääntyi kesäkuulle. Lauantaina ja sunnuntaina 19.– 20. marraskuuta Hanoi Rocks veti kuuluisat ja legendaariset The Marquee Clubin keikkansa. Sunnuntai-iltana nauhoitettiin yhtyeen ensimmäinen livelevy ja viides albumi All Those Wasted Years sekä samanniminen live-videotaltiointi. Uuden levyn julkaisuun rohkaisi edellisen Back to Mystery Cityn hyvä menestyminen. Koko syksyn Hanoi Rocks oli keikkailut Englannissa, mutta Suomessa yhtye esiintyi vasta joulun jälkeen. Marras-joulukuussa Hanoi Rocksin jäsenet levyttivät vielä nimellä Fallen Angels samannimisen albumin Knoxin kanssa. Idea oli Richard Bishopin, heidän yhteisen managerinsa. Vuonna 1983 ilmestyi myös Yasuaki Hondan albumi Angel Of Glass, jolla Hanoi Rocks säesti Andy McCoyn tekemän kappaleen "Keep Our Fire Burning". Toronto, New York, Lontoo, Japani, Los Angeles (1984) Menestyksekäs alkuvuosi Vuosi 1984 alkoi tammikuussa pienellä Suomen kiertueella. Yhtyeen asenne oli hyvä, ja kaikki jäsenet vakuuttelivat, ettei minkäänlaisia ristiriitoja ollut. Tammikuun 20. päivänä yhtye aloitti uuden albuminsa nauhoitukset. LP:stä oli tarkoitus tulla yhtyeen paras ja "rockaavampi" kuin edellinen albumi Back to Mystery City. Helmi–maaliskuun Hanoi Rocks levytti Torontossa ja New Yorkissa. Yhtye veti ensimmäisen Pohjois-Amerikan keikkansa Torontossa 23. maaliskuuta Larry's Hideawayssa. Siitä alkoi Hanoi Rocksin pieni ensimmäinen Amerikan-kiertue itärannikolla. Yhtye esiintyi Toronton ja New Yorkin lisäksi Bostonissa, Ottawassa ja Washingtonissa. Maaliskuussa Suomessa ilmestyi yhtyeen neljäs albumi All Those Waisted Years, joka pian korjattiin seuraavassa painoksessa All Those Wasted Yearsiksi, sekä samanniminen live-videotaltiointi. Huhtikuun alussa sama levy ja video ilmestyivät Englannissa. Samoin yhtye palasi Amerikan-kiertueeltaan takaisin Lontooseen. Lontoosta jatkettiin Saksaan, josta tultiin takaisin Englantiin kiertueelle 19. huhtikuuta–5. toukokuuta. Uusi albumi oli viittä vaille julkaisua valmis huhtikuun lopulla, mutta Ezrinin mielestä levyltä puuttui ratkaisevin hitti. Hitiksi vakiintui kiireessä Nasty Suiciden versio CCR:n kappaleesta Up Around the Bend. Kappale oli yksi Nasty Suiciden suosikkikappaleista, ja hän soitti sen hienosti omalla tavallaan. 9-vuotiaana silloinen Jan "Nasse" Stenfors oli esteratsastanut Sipoossa Eriksnäsin kartanon talleilla ja saanut lainaan kappaleen sisältäneen Cosmo's Factoryn ratsastajatoveriltaan. Stenfors oli aina soitellut kyseistä kappaletta, ja lopulta se päätyi hänen mukanaan Hanoi Rocksin harjoituksiin. Hanoi Rocks oli soittanut kyseisen kappaleen jo huhtikuun alussa Saksan kiertueella televisioesiintymisen päätteeksi. Toukokuussa yhtyeen oli tarkoitus tehdä Kaukoidän kiertue Bangkokissa, Bombayssa ja Japanissa, mutta vain kahden jälkimmäisen kohteen keikat toteutuivat. 10. toukokuuta All Those Wasted Years ilmestyi Japanissa. Japanissa Hanoi-huuma oli tuolloin jo aivan älyttömissä mittasuhteissa. Jokaisesta konsertista maksettiin 10 000 dollaria ja kaikki ylläpito oli ilmaista. Konserttihallit olivat loppuunmyytyjä ja moni koulutyttö oli säästänyt koko edeltävän vuoden, jotta pääsi seuraamaan yhtyettä groupiena koko kiertueen ajan. Suomessa ihmeteltiin Japanissa vallitsevaa Hanoi Rocks -hysteriaa, ja jotkut jopa arvelivat lehtien liioittelevan tilannetta. Japanin jälkeen yhtye teki Englannin ja Skotlannin kiertueen. Brittilehdet hehkuttivat yhtyettä ja vakuuttelivat uuden levyn takaavan Hanoi Rocksin maailmanlaajuisen läpimurron. Lehdet kuitenkin muistuttivat, että jokaista yksittäistä Hanoi Rocks -albumia oli tuossa vaiheessa myyty vasta runsaat 10 000 kappaletta. 11. kesäkuuta julkaistiin monta singleä pohjustamaan tulevan albumin julkaisua. Singlet olivat ”[[Up Around The Bend (Hanoi Rocks)|7 Up Around The Bend / Until I Get You]]” sekä EP ”Up Around The Bend / Back To Mystery City / Until I Get You / Mental Beat ja tupla-7" singlepakkaus ”Up Around The Bend / Until I Get You / Under My Wheels / I Feel Alright / Train Kept A Rollin'”. Kesäkuun puolessa välissä eräänä yönä nauhoitettiin erään Playboy-lehden johtajan kartanolla ”Up Around The Bendistä” musiikkivideo, joka oli tuolloin kallein suomalaisyhtyeen tekemä musiikkivideo, eikä mikään ihan halpa kansainvälisestikään. Erilaista videossa oli tuolloin se, että siinä käytettiin mm. helikoptereita ja pyroefektejä. Sittemmin 1980-luvun lopulla MTV:llä yleistyivät vielä huomattavasti massiivisemmat musiikkivideot. "Up Around The Bend" oli ensimmäinen Music Televisionilla esitetty suomalaisyhtyeen musiikkivideo ja YLE:n äänestyksessä se on päätynyt 28. parhaimmaksi kotimaiseksi musiikkivideoksi kautta-aikain. Videokuvausten jälkeen yhtye teki muutaman juhannuskeikan Suomessa. Esiintymiset kärsivät teknisistä ja muista ongelmista, mutta sillä ei ollut väliä, koska yhtye oli kotimaassaan suositumpi kuin koskaan. "Up Around The Bend"-single nousi juhannuksen jälkeen Britannian singlelistan 61. sijalle ja alkoi saada hyvin soittoaikaa Yhdysvaltain radioissa. BBC-sessiot ja kohtalokas Yhdysvaltain kiertue Hanoi Rocks esiintyi viimeisen kerran studiossa yhtyeenä 20. heinäkuuta esiintyessään livenä Tommy Vance Radio One Show'ssa BBC:n studioilla. Radio-ohjelmaa varten äänitettiin ainakin kappaleet "Underwater World", "Boulevard of Broken Dreams", "I Can't Get It" ja "Don't You Ever Leave Me", joka erosi alkuperäisestä kappaleesta siten, että Razzle puhui kappaleen puheosuudet Andy McCoyn sijaan. Puheosuudessaan McCoy kertoi pienen tarinan ystävästään Nastysta. 24. elokuuta soitettiin ensimmäiset näistä nauhoista Tommy Vance Radio One Show’ssa. Yllä mainitut neljä näissä sessioissa äänitettyä kappaletta julkaistiin myöhemmin kokoelmalla Tracks from a Broken Dream. Heinäkuun Englannin kiertueen jälkeen elokuussa ilmestyi Suomessa vihdoinkin Two Steps from the Move. Levyn työnimenä oli alun perin Silver Missiles and Nightingale, mutta se vaihdettiin pois viime hetkellä. Tämä nimi sai myöhemmin paikkansa The Suicide Twinsin levyn nimenä. Syyskuussa julkaistiin singlet "Underwater World / Shakes", "Underwater World / Shakes / Magic Carpet Ride" ja "Underwater World / Oli And Gasoline/ Shakes / Magic Carpet Ride". 8. lokakuuta ilmestyi Englannissa Two Steps from the Move ja heti julkaisemisen jälkeen yhtye teki Englannissa yhteiskiertueen Johnny Thundersin ja Babysitters'in kanssa. Kiertue oli yleisömenestys ja siltä on nauhoitettu 21. lokakuuta Leicesterissä bootleg Johnny On The Rocks, jonka kappaleita on päätynyt myös Uzi Suiciden julkaisemalle promokasetille Rebels On The Run. Marraskuussa julkaistiin singlet "Don't You Ever Leave Me / Oil And Gasoline" ja "Don't You Ever Leave Me / Oil And Gasoline / Malibu Beach (Calypso version)". Marraskuuhun mennessä uusi albumi oli myynyt 200 000 kappaletta; suurimmat osuudet olivat Amerikassa 60 000, Britanniassa 50 000 ja Suomessa 20 000 kappaletta. Jo pelkästään Yhdysvalloissa levy myi kahdessa viikossa 44 000. Ruotsin kiertueen jälkeen alkoi marras–joulukuun ratkaiseva Amerikan-läpimurtokiertue, joka kuitenkin päättyi yhtyeelle kohtalokkaasti joulun aikoihin. Ensimmäiseksi Hanoi Rocks keikkaili itärannikolla, kunnes Monroe nyrjäytti nilkkansa Syracusessa 29. marraskuuta hypätessään monitorilta lasinsiruihin, jotka olivat syntyneet McCoyn rikottua pullon lavalle. 2. joulukuuta vietettiin Razzlen syntymäpäiviä, mutta pian Monroen jalka paheni, ja viisi keikkaa jouduttiin perumaan Monroen sairausloman takia. Yhtye päätti suunnata Kaliforniaan tekemään radio- ja lehtihaastatteluita. Viimeinen suuri kaupunki, jossa yhtye ei vielä ollut soittanut, oli Los Angeles, ja sen esiintymiset oli kaikki loppuunmyytyjä. Los Angeles Palacen keikka myytiin alle puolessa tunnissa loppuun. Razzle halusi kovasti Los Angelesiin, ja kun he saapuivat sinne, hän totesi: "Täällä minä haluan aina elää!" Läpimurto länsirannikolla näytti varmalta. Razzlen kuolema Mötley Crüe tuli tervehtimään kaupunkiin lauantaina 8. joulukuuta saapunutta Hanoi Rocksia. Mötley Crüen laulaja Vince Neil oli juhlinut ystäviensä kanssa jo monta päivää, mutta Hanoin saapuminen kaupunkiin oli ainoa syy jatkaa juhlia. Jo 5. marraskuuta Vince Neil oli julistanut Helsingissä: "Odotan todella tapaamistani Hanoi Rocksien kanssa, kun palaamme Amerikkaan. Kotona haluan näyttää heille kaikki paikat. He ovat mukavia poikia, Razzle ja muut. Meillä tulee varmasti olemaan hauskaa". Hanoin poikien saavuttua he jatkoivat juhliaan. Tuntui että Vincen juomavarasto ei ehtyisi ikinä. Kaikki päättyi kuitenkin traagisesti kesken Hanoi Rocksin ja Mötley Crüen juhlinnan. Oluet loppuivat ja Razzle sekä laulaja Vince Neil lähtivät hakemaan lisää lauantai-iltana 9. joulukuuta 1984. Paluumatkalla Neil törmäsi juuri hankkimallaan vuoden 1972 De Tomaso Panterallaan kahteen muuhun autoon. Neilin vieressä istunut Razzle vietiin sairaalaan, jossa hänet julistettiin kuolleeksi kello 19.12. Auto oli ilmeisesti kaatunut juuri Razzlen puolelle, jolloin tämä oli saanut surmansa heti iskun saatuaan. Onnettomuudessa loukkaantui myös 18-vuotias nainen ja 20-vuotias mies. Sam Yaffa oli sammunut Neilin kartanon sohvalle ja McCoy oli umpihumalassa. Neilin seitsemännellä kuulla raskaana ollut vaimo alkoi huolestua, kun autoaan esittelemään ja olutta hakemaan lähtenyt Neil ei ollut Razzlen kanssa palannut. Andy McCoy ja Mötley Crüen rumpali Tommy Lee lähtivät autolla etsimään ja ajoivat onnettomuuspaikan ohi. He tekivät U-käännöksen ja ajoivat punaisen kolaroidun auton kohdalle. Neiliä vietiin juuri autoon käsiraudoissa ja poliisit kertoivat, että Razzle oli viety sairaalaan. Sairaalassa McCoy ja Lee saivat tietää, että Razzle oli kuollut. McCoy sai selville vain, ettei Razzle ollut kokenut kovia tuskia. Järkyttynyt McCoy soitti Seppo Vesteriselle, joka taas kutsui loput yhtyeen jäsenet sairaalaan. Razzlen kuoleman jälkeen yhtye vaipui toivottomuuteen, kun yhtyeen uusi kantava voima oli kuollut vain kahden ja puolen vuoden yhdessäolon jälkeen. Razzlen kuolemasta kuultuaan Sam Yaffa meni täysin hysteeriseksi, Suicide muuttui puhumattomaksi, Monroe meni šokkiin ja McCoy oli raivoissaan. Seppo Vesterinen muistutti heidän eläneen vauhdikasta ja vaarallista elämää ja Razzlen juoneen ja viettäneen perinteistä rock and roll -elämää. Mötley Crüen jäsenet, erityisesti Tommy Lee, yrittivät jotenkin korvata Hanoi Rocksille Neilin aiheuttaman menetyksen. Jo onnettomuuden jälkeisenä päivänä 10. joulukuuta Mötley Crüe tuli Hanoi Rocksin luo ja ehdotti yhtyeiden yhdistämistä. Yhdistämishuhut jatkuivat kevääseen 1985 saakka. Los Angelesin päälehdet omistivat etusivun Razzlen kuolemalle Televisioyhtiöt CNN:stä Japanin televisioon kyttäsivät Hanoi Rocksin jäsenien haastatteluita Razzlen kuoleman jälkeen. Tunnetut musiikkilehdet, kuten Rolling Stone, muistivat Razzlea kirjoituksissaan. Samoin eri tyylilajienkin muusikot muistivat Razzlen osanottokukkalähetyksin, kuten Cyndi Lauper ja Twisted Sister, jonka kanssa oli Hanoi Rocksilla aina ollut kilpailua ja riitaa. Kaikki keikat peruttiin joulukuulta, ja McCoy puhui jopa yhtyeen lopettamisesta, mutta Monroe ja Suicide halusivat kuitenkin vielä jatkaa. Peruutettujen keikkojen joukossa oli myös The Marquee Clubin perinteiset joulukeikat 20.–21. joulukuuta. 29.–30. joulukuuta The Clash-rumpali Terry Chimes harjoitteli yhtyeen kanssa Europe A-Go-Go-keikkoja varten. Ne olivat ainoat keikat, joita yhtye ei ollut peruuttanut. Ensimmäisen kerran onnettomuuden jälkeen Hanoi Rocksin jäseniä esiintyi julkisuudessa 31. joulukuuta Lontoon Greyhound-klubilla London Cowboysin keikalla. McCoy ja Monroe nousivat lavalle, mutta Nasty Suicide seurasi keikkaa sivusta yleisön puolelta yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Eräänlaisen McCoyn suojattina tunnettu London Cowboys oli yksi Hanoi Rocksia ihailleista brittiläisistä yhtyeistä. 31. joulukuuta myös tuli kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun Hanoi Rocks oli aloittanut vuonna 1980 Virtain urheilutalolta menestyksen tavoittelun. Vince Neil päästettiin aikanaan vankeudesta 25 000 dollarin takuita vastaan. Heinäkuussa 1985 Neil tuomittiin 200 tunnin yhdyskuntapalveluun ja 30 päivän vankeusrangaistukseen, josta hänet vapautettiin 19 päivän istumisen jälkeen hyvän käytöksen vuoksi. Neilin tuli myös maksaa Razzlen omaisille eli tämän vanhemmille 2 600 000 dollaria, mutta McCoyn mukaan rahat menivät väärään osoitteeseen, koska Razzlen vanhemmat eivät koskaan olleet pahemmin pojastaan välittäneet. Monroe teki tapauksesta vuonna 1987 kappaleen "Too Rich To be Good", jossa kerrotaan kuinka rikas selvittää ja pyyhkii rahalla muistista vaikka kokonaisen murhan. Lontoo, Puola (1985) Europe A-Go-Go YK:n julistaman "Nuorten vuosi 1985" aloitti Eurovision Europe A-Go-Go, joka oli lauantaina 5. tammikuuta esitetty 500 miljoonan eurooppalaisen televisiokatsojan seuraama rockshow. Europe A-Go-Go -show’hun valittiin Euroopan parhaimmat rockyhtyeet. Suomea edusti Hanoi Rocks, mutta koska muista Pohjoismaista ei löytynyt yhtä suurta ohjelmaan kelpaavaa kansainvälisen luokan tähteä, se edusti koko aluetta. Hanoi Rocks soitti Suomen osuuden Helsingin Kulttuuritalolla torstaina ja perjantaina 3.–4. tammikuuta. Suomen konserttien kuvausten ja nauhoitusten ohjauksesta vastasi Heikki Harma. Perjantain konsertti lähetettiin Eurovisiolle Europe A-Go-Go -show’ssa esitettäväksi. Kokonaisuudessaan viisi ja puoli tuntia kestäneessä televisioshow'ssa ei näytetty Euroopan huippuyhtyeiden kokonaisia konsertteja, vaan vain pätkiä niistä. Yleisradio näytti koko Hanoi Rocksin Kulttuuritalon perjantain konsertin televisiokatsojille myöhemmin keväällä 1985. Hanoi Rocksin historian kannalta esiintymiset olivat erittäin tärkeitä ja vedenjakajavaihe yhtyeen historiassa. Käytännössä alkuperäinen Hanoi Rocks hajosi näiden esiintymisten jälkeen. Kulttuuritalon Europe A-Go-Go -konsertit olivat ainoat esiintymiset, joita yhtye ei ollut Razzlen kuoleman jälkeen perunut. Hanoi Rocks päättikin soittaa nämä esiintymiset Razzlen muistokonsertteina. Yhtyeen mukaan monisatamiljoonainen televisiokatsojamäärä ja Kulttuuritalolla paikalla ollut monisatainen yleisö olivat paras kunnianosoitus heidän kuolleelle rumpalilleen. Hanoi Rocks saapui keskiviikkona 2. tammikuuta Lontoosta Helsinkiin. Razzlen kuolema oli käynnistänyt yhtyeessä lumivyöryilmiön, ja Helsinkiin saapumispäivänä Sam Yaffa ilmoitti täysin yllättäen eroavansa yhtyeestä. Yaffan oli pitänyt lähteä yhtyeestä jo kuulemma kesällä 1984 Espanjaan, mutta suunnitelma oli jäänyt toteuttamatta. Niinpä Razzlen muistokonserteista tuli myös Sam Yaffan jäähyväiset. Michael Monroe ei ymmärtänyt Yaffan päätöstä, mutta McCoy totesi yhtyeen perustajajäsenten pärjäävän kolmistaankin. McCoy siis laski itsensä kolmanneksi perustajajäseneksi Nasty Suiciden ja Michael Monroen kanssa. Erityisesti Monroen tunnelma ennen konsertteja oli masentunut ja epävarma, vaikka yhtye oli suosionsa huipulla. Kuuluisan ja arvostetun brittiläisen Sounds-musiikkilehden lukijaäänestyksessä Hanoi Rocks valittiin Marillionin jälkeen maailman toiseksi parhaimmaksi yhtyeeksi vuonna 1984. Hanoi Rocksin taakse jäivät Iron Maiden, ZZ Top ja Dio. Hanoi Rocksin "Underwater World" -single ja LP "Two Steps from the Move" sijoittuivat äänestyksessä viidenneksi. Yhtyeen konserttivideo sijoittui toiseksi, ja lavaesiintyjänä yhtye sijoittui kolmanneksi. Lavaesiintyjänä vain Iron Maiden ja Status Quo menivät ohi. Samoin itse Michael Monroe valittiin vuoden miespuoliseksi seksiobjektiksi. Andy McCoy menestyi äänestyksessä kitaristina sekä sijoittui yhdeksänneksi parhaaksi kosketinsoittajaksi. Edesmennyt Razzle valittiin 5. parhaimmaksi rumpaliksi, ohi ihailemansa Rat Scabiesin. Hanoi Rocksin jäsenet ja itse yhtye vilahtelivat äänestyksen eri listojen kärkipäissä. Kerrang!-lehden äänestyksessä Hanoi Rocks sijoittui 9. merkittävimmäksi tulokkaaksi ja 10. parhaimman albumin levyttäjäksi. Michael Monroe sijoittui tämän äänestyksen seksiobjektisarjassa seitsemänneksi. Konserteissa esiintyi ensimmäisen kerran yhtyeen uusi rumpali Terry Chimes. Chimes oli oppinut kappaleet todella nopeasti, viidessä päivässä. Hän soitti konsertit teknisen tarkasti ja selvästi, mutta alun perin häntä ei ollut tarkoitettu yhtyeen vakinaiseksi jäseneksi. Tuolloin Hanoi Rocksin uudeksi rumpaliksi kaavailtiin vielä muun muassa The Damnedin Rat Scabiesia ja Generation X:n Mark Laffinia. Myös Mötley Crüen Tommy Lee oli tarjoutunut soittamaan Kulttuuritalolla, mutta hän ei päässyt Yhdysvalloista yhtyeensä kiertueen takia. Osasyy on luultavasti myös se, ettei heavy metal -tyylisesti rumpuja soittanut Lee olisi sopinut soittamaan Hanoi Rocksissa toisin kuin punkrumpali Chimes. Perjantain konsertti oli nähtävästi ilmoitettu alkavaksi kello 19.00, mutta yhtye aloitti soittamisen kello 20.30. Yleisö alkoi muuttua hysteeriseksi, kun kainalosauvoilla kulkenut Monroe klinkkasi lavalle muun yhtyeen kanssa. Monroe sanoi yleisölle vain "Hei tytöt" ja kiljunta täytti koko Kulttuuritalon. Yhtye on kuvaillut Kulttuuritalon keikkoja todellisen Hanoi Rocksin viimeisiksi. McCoyn mukaan konsertti oli perinteinen, eikä ylimääräisiä sooloja tai kikkailuja soitettu. Yhtye halusi tehdä parhaansa konserteissa. Muuten syrjässä pysyvä Nasty Suicide revitteli kunnolla jo soundcheck-vaiheessa niin, että miksaaja sanoi hänelle "Muista, ettet ole täällä vain pitämässä hauskaa". Vaikka yhtye oli energinen ja erityisesti Suicide, on konserttien, erityisesti perjantain esiintymistä, tunnelmaa kuvailtu haikeaksi. Yleisradion tallentaman konserttinauhan perusteella tiedetään ainakin osa esitetyistä kappaleista: "Back to Mystery City" "Motorvatin'" "Boulevard of Broken Dreams" "Underwater World" "Tragedy" "Malibu Beach Nightmare" "Taxi Driver" "Million Miles Away" "Up Around the Bend" "1970/I Feel Alright" Kappalelista siis koostui Hanoi Rocksin hiteistä, joista vain "Don't You Ever Leave Me" puuttui. Kappalelistaa kehuttiin myöhemmin mm. Seurassa hyvin valikoiduksi. Alku oli nopeaa yleisön hysteriaan saanutta "rocktykitystä", mutta konsertin huipuksi muodostui rockballadi "Million Miles Away". Ennen Razzlelle omistettua kyseistä kappaletta Monroe sanoi: "This one, song is dedicated to Razzle, our drummer who died a few weeks ago". Tämän jälkeen McCoy siirtyi kosketinsoittimiin ja aloitti intron, johon Nasty Suicide yhtyi kauniilla kitarasoolollaan lattialle vähitellen polvistuen. Monroe aloitti laulamisen mutta purskahti itkuun. Hän sai kuitenkin itsensä hillityksi ja lauloi koko kappaleen mustaan silmäkajaaliin sotkeutuneet kyyneleet valuen ja ääni väristen. Samaan aikaan yleisö hiljaa liikutti ilmassa palavia savukkeensytyttimiä. Tilannetta on kuvailtu myöhemmin yhdeksi rockhistorian kauneimmista. Kappaleen jälkeen Monroe esitteli yhtyeen: "Mä esittelen meidän bändin tällä kertaa, okei? Meillä on bassossa vikaa kertaa Sam Yaffa! Sit meidän rumpaliks tuli meidän tosifrendi, joka teki meille tosifrendin palveluksen ja hjelppas meitä. Sen takii me voitas tehdä teille tää keikka. Mä haluun, että kiittäisitte sitä. Se on Terry Chimes! Right, and. Ja kyl kaikki tietää kuka meil on yleensä soolokitaras, Andy McCoy! Täs laulus meil on vuoden seksisymboli, Mike Monroe! Ja on rhythm guitar Nasty Suicide!". Heti nimensä kuultuaan Suicide aloitti taitavasti "Up Around The Bend" -kappaleen intron. Kappale muuttui yleisön yhteislauluksi, jonka aikana Suicide ja Yaffa halailivat, tanssivat ja painivat keskenään. Kappale päätti konsertin, jossa hyvästeltiin samalla Razzle ja Sam Yaffa. Hajoamista kohti Tammikuussa levy-yhtiö CBS oli huolissaan kriisissä olevasta sijoituksestaan ja vaati pitämistä kiinni sovitusta suunnitelmasta, jonka mukaan Hanoi Rocks tuottaisi uuden LP:n syyskuussa. Näin ollen yhtye aloitti demojen nauhoitukset. McCoy oli tehnyt uusia kappaleita, ja yhtye puhui suunnitteilla olevasta maailmankiertueesta. Bermudalle piti lähteä Puolan kiertueen jälkeen. Surusta ja kriisistä huolimatta yhtye vakuutti, etteivät jäljellä olevat jäsenet hylkää sitä. Yhtye oli pitänyt kaksi kuukautta taukoa, joka oli pisin sen historiassa. Kuitenkin jäsenet suunnittelivat alustavasti jo omia sooloprojektejaan. Jo tammikuun 2. päivän Ilta-Sanomissa McCoy oli kertonut tehneensä muutaman kappaleen Alice Cooperin kanssa New Yorkissa. Itseluottamus ja luottamus yhtyeeseen oli kuitenkin vielä suhteellisen korkea. Monroe ja McCoy vakuuttelivat yhtyeellä menevän hyvin sittemmin legendaariseksi muodostuneessa Yleisradion A-studion haastattelussa 9. tammikuuta. Haastattelussa McCoy nosti jälleen esille vanhat fiktiiviset kohuväitteet yhtyeen itsensä myymisestä. Haastattelua matkittiin myöhemmin Suomen viihdeohjelmista ja Mauri Kunnas piirsi haastattelusta kokonaisen Nyrok City-sarjakuvan, joka oli yksi lukuisista Hanoi Rocksia ironisoivista Nyrok City-sarjakuvista. Sillä aikaa tammikuussa, kun Andy McCoy lomaili ja sävelsi Sri Lankassa, Michael Monroe ja Nasty Suicide valitsivat Lontoossa yhtyeen pysyväksi rumpaliksi Terry Chimesin ja basistiksi René Bergin. Monroe ja Suicide pitivät basistiehdokkaille koesoittoja, joista Monroen mukaan alkoi huomata, että bändi ei enää toiminut. Basistiksi yrittivät muun muassa UK Subsissa soittanut Alvin Gibbs ja myöhemmin Ozzy Osbournen bändissä vaikuttanut Phil Soussan. Vaikka Andy McCoy suhtautui René Bergiin epäluuloisesti, Michael Monroe itse piti Bergiä "nastana tyyppinä". Chimesin liittymisestä Hanoi Rocksiin uutisoi Melody Maker 19. tammikuuta. Samassa uutisessa Monroe kertoi pitävänsä Chimesia hyvänä vaihtoehtona siksi, että tämä on kasvissyöjä eikä polta, juo eikä käytä huumeita. Bergistä ei vielä tällöin uutisoitu. Samassa jutussa kerrottiin Sam Yaffan asuneen tällöin Mallorcalla. Helmikuussa Monroe alkoi syyttää CBS:ää yhtyeen ongelmista, huonosta markkinoinnista ja oletettua pienemmästä levymyynnistä. Yhtyeen manageri Seppo Vesterinen oli kuitenkin vielä toiveikas yhtyeen tulevaisuuden suhteen ja uskoi, että syksyllä yhtye jatkaisi hidastunutta, mutta varmaa nousuaan. Yhtye korosti omaa rocktyyliään eikä halunnut suuntautua Mötley Crüen tavoin enemmän heavy metaliin päin menestyäkseen Yhdysvaltojen markkinoilla. Tähän aikaan Hanoi Rocks kuitenkin myi vielä hyvin uusissa paikoissa, kuten Los Angelesissa, jossa yhtye oli viimeiseksi keikkailut täysille saleille. Yhtyeen manageri kertoikin Hanoi Rocksin läpimurron olleen kovempi Yhdysvalloissa kuin Britanniassa ja Suomessa aikoinaan. Yhteistyö tammi–helmikuussa uuden kokoonpanon kanssa näytti vielä toimivan. Maaliskuussa tilanne alkoi huonontua. Edeltävinä kuukausina oli vielä näyttänyt siltä, että yhtye saisi käännettyä itsensä ylös kriisistä jälleen nousuun, mutta nyt tilanne alkoi huonontua entisestään. Seppo Vesterinen ei ollut tyytyväinen Réne Bergin sooloilevaan ja määräilevään studiotyöskentelyyn. Berg keskeytti muiden jäsenten soittoa ja laulua alkaen kertoa näille, kuinka kappaleet pitäisi tehdä. Muidenkin jäsenten asenne Bergiä kohtaan muuttui, kun tämä osoittautuikin johtajuutta hamuavaksi. Puolan kiertue päätettiin kuitenkin soittaa, kun se kerran oli jo sovittu. Tosin Puolan kiertue tuntui kokonaisuudessaan oudolta yhtyeelle, koska se vieroksui keikkailua ja rockin soittamista itäblokin maassa. Olihan yhtye tähän mennessä soittanut kansainvälisesti Kaukoitää lukuun ottamatta vain länsimaissa. Puolan kiertue ja yhtyeen hajoaminen 9. toukokuuta Hanoi Rocks lähti kymmenenpäiväiselle Puolan kiertueelle. Heti ensimmäisen esiintymisen jälkeen päätettiin René Berg erottaa yhtyeestä kiertueen jälkeen. Bergin oudosta ja sooloilevasta lavakäyttäytymisestä ei pidetty. Bergin ei haluttu näkyvän lavalla: hänet puettiin mustiin, hänelle annettiin vain lyhyt liikkumisen estävä bassokitaran piuha, eikä häneen suunnattu valoja. Bergin käyttäytyminen oli kyseenalaista, koska hän esitteli uusille ihmisille Michael Monroen parinaan, Hanoi Rocksin yhtyeenään ja Nasty Suiciden kitaristinaan. Lopulta kävi niin, että Monroe esitteli tuhansille ihmisille yhtyeen muut jäsenet, muttei Bergiä. Kiertueen päättyessä Hanoi Rocksin viimeiseen esiintymiseen Rockerina Festivalilla 19. toukokuuta oli selvää, että Berg erotetaan ja yhtye hajoaa. Hanoi Rocksilla ei ollut enää viimeisellä keikallaan minkäänlaisia haluja soittaa eikä jatkaa koko yhtyettä. Tältä kokoonpanolta (Monroe, McCoy, Suicide, Berg, Chimes) ilmestyi 1980-luvun Hanoi Rocksin viimeinen levy Rock & Roll Divorce, joka oli livetaltiointi Puolan kiertueelta. Levy kantoi yhtyeen kohtalosta kertovaa nimeä, ja se julkaistiin yhtyeen omalta Lick-levymerkiltä. Levy julkaistiin vasta elokuussa yhtyeen jo hajottua. Kappaleet on äänittänyt Mick Staplehurst, mutta kannessa lukee Andy McCoyn varastaneen nauhat ja tehneen levylle kannet. Michael Monroe ei olisi halunnut levyä julkaistavan. Musiikillisesti levyllä kuulee väsyneen ja huonosti motivoituneen yhtyeen. Puolan kiertueen esiintymiset oli vedetty tuskallisesti läpi ilman minkäänlaisia soittohaluja. Kesäkuussa, epäonnistuneen Puolan kiertueen jälkeen, tilanne oli toivoton. Suunnitelmat Bermudalla levyttämisestä ja esiintymisestä peruttiin, samoin kaikki matkasuunnitelmat. Tiedotusvälineet olivat ihmeissään, kun yhtye peruutti virallisesti hyvin menneen Puolan kiertueen jälkeen kaikki englantilaiset televisioesiintymisensä. Seppo Vesterinen kertoi yhtyeellä olevan "henkilöstöteknisiä ongelmia" ja ilmoitti, että kokoonpano muuttuisi ainakin Bergin osalta. Pian sen jälkeen yhtye antoi Lontoossa nöyryyttävät potkut René Bergille. Hänen tilalleen basistiksi ehdittiin vielä virallisesti nimetä yhtyeen instrumentti- ja tekniikka-asiantuntija Timo Kaltio. Tämä kokoonpano ehti käytännössä esiintyä vain virallisissa tiedotusvälineille annetuissa tiedonannoissa ja ilmoituksissa. 17. kesäkuuta Ilta-Sanomat uutisoi Michael Monroen jättäneen yhtyeen. Tähän ilmoitukseen yhtye hajosi lopullisesti. Hanoi Rocksista jäljelle jäänyt viimeinen kokoonpano (Andy McCoy, Nasty Suicide, Terry Chimes, Timo Kaltio) jatkoi toimintaansa nimellä Cherry Bombz. Samoihin aikoihin Puolassa yhtyeen suosio kasvoi ja "Don't You Ever Leave Me" nousi Puolan singlelistan 6. sijalle. Vaikka yhtye hajosi, Puolassa todellinen Hanoi Rocks -innostus jatkui vielä 1990-luvun alussa. Hajoamisen syyt Kesällä 1985 alkoi koko 1980-luvun viimeiset ja 1990-luvun ensimmäiset vuodet kestänyt aktiiviinen arvuuttelu siitä, mikä oli vain puoli vuotta ennen hajoamistaan täysillä esiintyneen menestysyhtyeen lopullinen hajoamissyy. Näihin arvuutteluihin liittyivät myös erilaiset eri musiikkitahojen junailemat yhdistämissuunnitelmat, esimerkiksi japanilainen musiikkilehti tarjosi miljoonia dollareita, jotta yhtye esiintyisi jälleen yhdessä. Jokaisella yhtyeen jäsenellä on oma käsityksensä tapahtumien kuluista, mutta yleisesti on ratkaisevimpina syinä on pidetty rumpali Razzlen kuolemaa ja siitä seurannutta Sam Yaffan eroa. Koska yhtye oli muodostanut itsestään eräänlaisen perheen, oli kahden tärkeän jäsenen menetys kuolinisku sille. Lehdistössä arveltiin keskeisiksi hajoamistekijöiksi Monroen ja McCoyn välejä, mutta Monroen mukaan pahin isku yhtyeelle oli juuri näiden kahden ydinjäsenen lähtö Hanoi Rocksista. Tyngäksi jääneen yhtyeen sisäisen hengen korvaaminen uusilla jäsenillä oli käytännössä mahdotonta. Terry Chimes vanhana punkrumpalina sopi yhtyeelle, mutta Sam Yaffan paikan täyttävää basistia oli vaikea löytää. Berg osoittautui hyväksi kaveriksi, mutta huonoksi yhtyetoveriksi. René Berg oli huomattavasti muita yhtyeen jäseniä vanhempi, ja hänen katsottiin olleen väärä valinta basistiksi. McCoyn mukaan Berg esiintyi yhtyeen johtajana ja omistajana sekä esiintyi huonosti lavalla. Kaiken lisäksi Berg käytti huumeita pillerimuodossa ja ilmeisesti myös heroiinia, tosin McCoykaan ei ollut kovin puhdas näiden aineiden suhteen. Berg joutui ilmeisesti jo käytännössä kuolleen yhtyeen syntipukiksi. Muiden jäsenten tyytymättömyys häneen ei ollut ainakaan merkittävästi henkilökohtaista, koska hän oli yhtyeen jäsenten vanha ystävä ja oli myöhemmin mukana näiden sooloprojekteissakin. Lisäksi yhtye ei kuitenkaan missään vaiheessa arvostellut Bergin soittotaitoa. Razzlen muistokonserttien jälkeen Sam Yaffa katkaisi yhteydenpidon vanhoihin yhtyetovereihinsa ja tiedotusvälineisiin. Tästä huolimatta juuri Yaffa on eniten selvittänyt Hanoi Rocksin hajoamisen syitä julkisesti; olihan yhtyeen hajoaminen pääasiassa hänestä kiinni. Yaffa selitti yhtyeestä eroamisensa elokuussa 2004 Hanoi Rocksista näin: Sam Yaffan sanoista paljastuu hänen kyllästymisensä pitkäaikaiseen yhdessäsoittamiseen ja koko rock n' roll -elämäntapaan. Tuohon aikaan suomalaisen yhtyeen nouseminen kansainväliseen tietoisuuteen oli vaatinut paljon. Vaikka kansainvälistä menestystä olisikin tullut erittäin todennäköisesti vielä enemmän, ei soittamiseen ollut enää intoa rankkojen viiden vuoden jälkeen. Kaiken lisäksi vuonna 1984 yhtye oli saavuttanut todella suuria voittoja, jotka olivat lisänneet tuhlausta ja huumeidenkäyttöä. Yhtyeen legendaarisen managerin Seppo Vesterisen mukaan Hanoi Rocks oli viimeisiä yhtyeitä, jotka yrittivät elää täysillä rock and roll -unelmaa. Yhtye ei toiminut kuin yritys, vaan eli hetkessä ja vietti rankkaa elämää. Hänen mukaansa ongelma oli myös se, että yhtyeen jäsenet olivat olleet yhdessä liian kauan: Monimutkaisia olivat myös yhtyeen sisäiset ihmissuhdekiemurat. Sam Yaffalla oli suhde McCoyn tyttöystävän Anna Jederbyn kanssa. Asia mutkistui entisestään, kun Jederby alkoi odottaa Sam Yaffan poikaa. McCoyn omaelämäkerran mukaan tämä suhde oli merkittävä hajottava tekijä, kun taas Yaffan mielestä se ei ollut. Jederbyn raskaus oli kuitenkin vahvistanut Yaffan päätöstä lähteä yhtyeestä. Kaiken lisäksi McCoy arveli elämäkerrassaan yhtyeen sisäisiä välejä haitanneen sen, että hän seurusteli Michael Monroen vanhan tyttöystävän Anastasia Michelle Maisoneuven kanssa. Syksyllä 1985 McCoy korosti lehdistössä sitä, kuinka Yaffa vei hänen tyttöystävänsä, jonka kanssa oli ollut yhdessä 16-vuotiaasta asti. Sam Yaffa vastasi McCoyn puheisiin ja syytöksiin näin: Helmikuussa 1986 Soundissa Sam Yaffa kuitenkin myönsi, että hänen ja McCoyn välillä oli kiistaa. Samassa haastattelussa hän syytti McCoyta autoritaariseksi ja kutsui tätä "Mister Führeriksi". Myöhemmin YLE:n haastattelussa 2002 Andy vieritti hajoamisen syyn Sami Yaffan kontolle. Myöhemmissä lehtiartikkeleissa myös muut yhtyeen jäsenet ovat arvostelleet McCoyn johtoasennetta. Michael Monroe on erityisesti kritisoinut sitä, että McCoy omi hänen mukaansa koko yhtyeen laulujenteon. Hänen mukaansa McCoy tappoi hänen yrityksensä tuottaa kappaleita eikä hyväksynyt Monroen tuotoksia – ja jos hyväksyi, niin laittoi kappaleen toiseksi tekijäksi Monroen oman nimensä rinnalle. Monroen syytösten mukaan hänen nimensä jätettiin joskus kokonaan pois. Hän myös ihmetteli, kuinka McCoylla oli satojentuhansien markkojen arvoisia kitaroita samaan aikaan, kun muut asuivat pienissä asunnoissa. Yhtyeen hajoamisen jälkeen McCoy alkoi korostaa olleensa voimahahmo ja yritti haalia yhtyeen jäseniä ympärilleen. Monroe yritti toimia samalla tavalla. Toisaalta Monroe ja McCoy ovat korostaneet yhdessä olleensa Hanoi Rocksin voimakaksikko, erityisesti Hanoi Rocksin uudelleen perustamisen jälkeen. Myöhemmin muut jäsenet ovat lähinnä naureskelleet näille puheille. Sam Yaffa yritti olla puolueeton ja antoi kaikille palautteeksi: Nasty Suicide olisi halunnut jatkaa ja yrittää Hanoi Rocksin koossa pitämistä Razzlen kuoleman jälkeen. Hänen mielestään oli järkevää yrittää vielä kevät ja kesä 1985, mutta hän ei kuitenkaan realistina pitänyt kovin pahana yhtyeen hajoamista. Suicide oli jo omalla tahollaan kyllästynyt yhtyeen elämäntapaan ja toimintaan. Myöhemmin Suicide on ollut lähinnä tyytyväinen kokemuksiinsa ja tienesteihinsä. Nasty Suicide soitti McCoyn kanssa vuoteen 1987 asti, jolloin hän siirtyi soittamaan muun muassa Monroen ja Bergin kanssa. Monroen ja McCoyn kamppailua yhtyeen entisistä jäsenistä kuvasi hyvin se, kuinka samaan aikaan, kun Monroe korosti Suiciden olleen hänen ainut ja paras ystävänsä, McCoy yritti loata Suiciden nimen. Suicide on halunnut olla puolueeton ja välttänyt kärkkäitä kommentteja, toisin kuin Sam Yaffa. Yaffakin on sittemmin 2000-luvun noususuhdanteisen uran ja vanhenemisen myötä on välttänyt antamasta lausuntoja aiheesta. Tiede- ja sittemmin yritysmaailmaan siirtynyt Nasty Suicide eli Jan Stenfors kommentoi yhtyeen hajoamista julkisesti todennäköisesti viimeisen kerran elokuussa 2003. Lopullinen yhtyeen hajottava prosessi oli kevät 1985. Levy-yhtiö painosti yhtyettä tahkoamaan uusia voittoja ja keikkoja, vaikkei Hanoi Rocksilla ollut edes sisäistä tahtoa jatkaa. Yhtye olisi tarvinnut miettimisaikaa ja muuta vapautta etsiäkseen uudet sopivimmat jäsenet. Puolan kiertueella tilanne riistäytyi konfliktiksi, josta ei ollut enää paluuta. Historia 1985–2009 Hanoi Rocksin hajoamisen jälkeen (1985–2001) (Hanoi Rocksin jäsenten tarkemmat henkilöhistoriat yhtyeen hajoamisen jälkeen löytyvät heidän omista artikkeleistaan: Andy McCoy, Michael Monroe, Nasty Suicide, Sam Yaffa) Elokuun 1985 McCoy, Suicide, Kaltio ja Terry Chimes perustivat yhtyeen Cherry Bombz, jonka laulajattareksi otettiin McCoyn tuttava Anita Chellemah. Alkuvuodesta 1986 Dave Tregunna korvasi Kaltion. Syksyllä 1986 yhtye hajosi, kun se ei menestynyt Hanoi Rocksin tasoisesti. Tästä huolimatta yhtye on yksi menestyneimpiä Hanoi Rocksin jäsenten perustamia yhtyeitä, koska se sai julkaistua useamman julkaisun ja sai laajaa kansainvälistä huomiota. Michael Monroe työskenteli syksyn 1985 asuintoverinsa Stiv Batorin kanssa ja siirtyi sooloartistiksi Yhdysvaltoihin vuoden 1985 marras-joulukuusta lähtien. Cherry Bombzin sisällä McCoylla ja Suicidella oli The Suicide Twins-projekti, jota alettiin arvostaa vasta myöhemmin. McCoy-Suicide yhteistyö hajosi loppuvuodesta 1986. Tämän jälkeen McCoy katosi pimentoon ja Suicide puuhasi projekteja René Bergin kanssa. Samaan aikaan vuonna 1987 Monroen ensimmäinen sooloalbumi Nights Are So Long julkaistiin Yhdysvalloissa. Monroe alkoi menestyä sooloartistina ja huippuvuosi oli 1989, jolloin häneltä ilmestyi Billboard-listan sijalle 161. yltänyt menestysalbumi Not Fakin' It, jonka levytyksen aikoihin Monroe oli aloittanut yhteistyönsä Guns N' Rosesin kanssa. Kunnianosoituksena esikuvalleen Guns N' Roses julkaisi samana vuonna Uzi Suicide-levymerkiltään kaikki Hanoi Rocksin albumit Two Steps From The Movea ja Rock & Roll Divorcea lukuun ottamatta. Monroen ja GNR:n, josta Monroen kanssa olivat tekemisissä erityisesti Axl Rose ja Slash, yhteistyö jatkui ainakin vuoteen 1992 asti. Vastaavasti 1988 ilmestyi Andy McCoyn ensimmäinen sooloalbumi Too Much Ain't Enough. Myöhemmin samana vuonna McCoy siirtyi perheineen Lontoon kautta Los Angelesiin, jossa solmi BMG:n kanssa levytyssopimuksen. 1989 McCoy sai uudelleen kansainvälistä huomiota toimiessaan Iggy Popin Instinct-kiertueen kitaristina. Kiertueen jälkeen McCoy "hengaili" Guns N' Rosesin kanssa ja perusti 1990 yhtyeen Shooting Gallery, joka tuotti nimeään kantavan albumin. Vuonna 1994 Shooting Gallery keikkaili Suomessa suomalaisversiona. 1995 McCoy kasasi itsensä ja teki toisen sooloalbuminsa Building On Tradition ja keikkaili Live Ammo-yhtyeen kanssa. 1996 McCoy yritti kasata Briard-yhtyeen uudelleen ja sai aikaiseksi tämän projektin kanssa albumin nimeltä Briard Revisited (levyllä soittavat The 69 Eyesin Archzie ja Jussi). 1999 valmistui McCoyn elämästä kertova elokuva The Real McCoy. Vuodet 1985–1987 Sam Yaffa eleli perheenisänä Anna Gederbyn ja Nicholas-vauvan kanssa Tukholmassa. Tuolloin Yaffalla oli Sammy Yaffa & Pelle Almgren projekti, joka poiki yhden EP:n. 1988 sanfranciscolainen glam-yhtye Jetboy pyysi Yaffan basistikseen. Vuonna 1990 Yaffa erosi yhtyeestä, joka oli saanut aikaiseksi Billboard-listalla sijalle 135. nousseen albumin. Seuraavaksi Yaffa muodosti Monroen ja Steve Stevensin kanssa Jerusalem Slim -yhtyeen vuosiksi 1990–1992. Yhtye julkaisi yhden nimeään kantavan albumin. Nasty Suicide siirtyi syksyllä 1989 Los Angelesiin, jossa muodosti seuraavana vuonna yhtyeen Cheap and Nasty, joka olemassaolonsa 1990–1994 aikana julkaisi albumit Beautiful Disaster (1991) ja Cool Talk Injection (1994). Ennen Cheap and Nastya Suicide oli tekemisissä jossain määrin GNR:n kanssa. Elokuussa 1994 Suicide liittyi Michael Monroen vuonna 1993 perustamaan Demolition 23. -yhtyeeseen, joka on Cherry Bombzin ja Cheap and Nastyn rinnalla menestynein entisten Hanoi Rocks -jäsenten perustama yhtye. Hyvin menestynyt Demolition 23. sai paljon huomiota ja julkaisi nimeään kantavan albumin. Vaikka yhtyeestä perättiin uutta Hanoi Rocksia, se hajosi alkuvuodesta 1995 Suiciden erottua siitä. Syksyllä 1995 takaisin Jan Stenforsiksi nimensä muuttanut Nasty Suicide aloitti lukion ja julkaisi sooloalbuminsa Vinegar Blood. Akustisen Jan Stenfors & Puka Oinonen-kiertueen 1996–1997 jälkeen Stenfors lopetti muusikon uransa. Keväällä 1998 Stenfors kirjoitti ylioppilaaksi ja pääsi saman vuoden syksyllä Helsingin yliopiston farmasian laitokselle. Vuonna 2003 hän valmistui proviisoriksi, jona hän on toiminut syyskuusta 2006 lähtien lääkeyhtiö Ratiopharmin palveluksessa johtotehtävissä. Stenforsilla on ilmeisesti myös kesken väitöskirjansa. Demolition 23:n hajoamisen jälkeen Michael Monroe muutti Suomeen ja syksyllä 1996 perusti keikkayhtyeen Michael Monroe Band, jonka kokoonpano monesti vaihteli. 1996 Michael Monroe julkaisi sooloalbumin Peace of Mind, jolla soitti itse kaikki instrumentit rumpuja lukuun ottamatta. Vuosituhannen vaihteessa ilmestyi Monroelta sooloalbumi Life Gets You Dirty, josta parin vuoden kuluttua alettiin valmistella Hanoin uutta tulemista. Levytyssopimuksen täyttämiseksi Hanoi Rocksin jo toimiessa uudestaan 2003 ilmestyi viides ja viimeinen sooloalbumi Whatcha Want, jota levyttämässä olivat Michael Monroe Bandin muusikot. Vuonna 1997 Sam Yaffa lähetti kaikille entisille Hanoi Rocksin jäsenille, myös Gyp Casinolle, kirjeen, jossa ehdotti Hanoi Rocksin perustamista uudelleen vuosien 1980–1982 kokoonpanolla. Hanke oli jopa toteutua muiden jäsenten paitsi Monroen kannattaessa Yaffan ehdotusta, joten Monroe onnistui kaataa suunnitelman. Demolition 23:n hajoamisen jälkeen Sam Yaffa muutti naisystävänsä Karmen Guyn kanssa Espanjaan ja perusti yhdessä tämän kanssa Lewd Vagrant ja Mad Juana-yhtyeet, kunnes 2004 Yaffan ura lähti jälleen nousuun hänen nuoruuden esikuvayhtyeensä New York Dollsin valittua hänet basistikseen Arthur "Killer" Kanen tilalle. Yaffa meni Guyn kanssa naimisiin samana päivänä, kun soitti ensimmäisen keikkansa New York Dollsin riveissä. Uuden Hanoi Rocksin synty (2001) Huhuja Hanoi Rocksin paluusta liikkui tasaisin väliajoin. Helmikuussa 2001 ilmestyi neljän CD:n Hanoi Rocks -kokoelma. Monroen ja McCoyn välit lämpenivät tämän kokoelman julkistustilaisuudessa ja sitä seuranneessa Andy McCoyn vierailussa Michael Monroen ja Crystal Extacyn yhteiskeikalla Turussa, ja ajatus Hanoi Rocksin herättämisestä henkiin nousi esille. Monroen mukaan Andy McCoy oli muuttunut paljon sitten 1980-luvun ja 1990-luvun alun. Monroe kertoi keskusteluyhteyden syntymiseen vaikuttaneen McCoyn pääseminen irti heroiiniriippuvuudesta. Samoin McCoy oli alkanut arvostaa Monroen sävellys-, sovitus- ja sanoitustaitoja. Maaliskuussa 2001 Monroe ja McCoy kävivät yhdessä studiossa äänittämässä ensimmäisen kerran sitten vuoden 1985. Session tuloksena syntyneen raidan 'Best Of Both Worlds' ilmestymisestä on liikkunut huhuja siitä saakka. Huhtikuussa 2001 Monroe ja McCoy ilmoittivat esiintyvänsä saman vuoden kesällä nimellä Hanoi Rocks Revisited Ruisrockissa Mickey Cranen (kitara), Timpa Laineen (basso) ja Lacun (rummut) avulla. Vastaanotto oli hyvä ja vuonna 2002 Hanoi Rocks julkaisi 17 vuoteen ensimmäisen uuden albumin nimeltä Twelve Shots on the Rocks. Albumi ja siltä julkaistut singlet "People Like Me" sekä "A Day Late, A Dollar Short" menestyivät hyvin Suomen single- ja albumilistoilla. Vuonna 2005 ilmestynyt uusi albumi Another Hostile Takeover nousi ilmestyttyään Suomen albumilistan viidenneksi ja Japanin albumilistan sijalle 13. Albumin myynti jäi Hanoi Rocksin aikaisempiin levyihin verrattuna vaatimattomaksi. Monroeta ja McCoyta lukuun ottamatta kaikki yhtyeen jäsenet olivat uusia, kuten Popeda-yhtyeen kitaristi Costello Hautamäki sekä Lacu ja Timpa. Ruisrockin Revisited-esiintymisen jälkeen Michael Monroe Band oli jatkanut keikkailua ja itse asiassa uusi Hanoi Rocks syntyi Andy McCoyn liityttyä Michael Monroe Bandin viimeiseen kokoonpanoon, jossa toisena kitaristina oli Costello Hautamäki. Nimensä Jan Stenforsiksi takaisin muuttanut Nasty Suicide esiintyi kylläkin uuden Hanoi Rocksin kanssa 31. joulukuuta 2003 Turun Caribiassa, mutta vain tilapäisesti Hautamäen jouduttua menemään Popedan keikalle. Sir Lombard (Mika "Lamppari" Lamminsivu) soitti keikasta puolet ja Stenfors loput eli muiden muassa kappaleet "Underwater World", "Tragedy", "High School", "Up Around The Bend", "Malibu Beach Nightmare". Moni yhtyeen ihailija toivoi, että Suiciden keikkavierailu olisi johtanut hänen paluuseensa varsinaiseen yhtyekokoonpanoon. Tietysti Yaffan – ja Casinonkin – paluu eli ihailijoiden toiveissa. Hanoi Rocksin uudelleen yhdistäminen on ollut puheenaiheena ja toiveena jo syksystä 1985 asti. Monroe ja McCoy katsoivat, ettei Hautamäki voinut soittaa sekä Hanoi Rocksissa että Popedassa yhtä aikaa, joten hänen tilalleen otettiin Stevie Klasson. Tosiasiassa Hautamäkeä pidettiin aivan vääränä valintana yhtyeen kitaristiksi. Monroen mukaan osaamattomat musiikkialan henkilöt järjestivät Hautamäen yhtyeen jäseneksi. Kaiken lisäksi Popedan ja Hanoi Rocksin musiikkityylit olivat Monroen mukaan liian kaukana toisistaan. Klasson tuli siis vuonna 2004 pikaisesti yhtyeen uudeksi kitaristiksi, mutta hänkin oli selvästi väärä valinta Monroen ja McCoyn mukaan. Klassonin tilalle otettiin Conny Bloom, joka oli aiottu ottaa yhtyeeseen heti kun vain olisi mahdollista. Conny Bloom oli McCoyn ja Monroen vanha tuttu jo 1980-luvun puolivälistä, kun tämä oli ollut jäsenenä Hanoi Rocksin lämmittelijänä toimineessa Gyp Casinon Road Rats -yhtyeessä. Basisti Timpan korvasi 2005 Conny Bloomin hyvä lapsuudenystävä ja Road Rats -basisti Andy "A.C" Christell, josta ei tiedetä kovin paljon, koska hän vähäpuheisena henkilönä ei ole kertonut juurikaan elämästään. Laine lopetti soittamisen loppuvuodesta 2004 perheeseen syntyneen pojan vuoksi. Lacu kuitenkin pysyi yhtyeessä vuoteen 2008 saakka. Hanoi Rocks levytti talven ja kevään 2007 uutta albumiaan Street Poetry, joka julkaistiin 5. syyskuuta 2007. 7. toukokuuta yhtye julkaisi singlen "Fashion", joka nousi suoraan Suomen virallisen singlelistan ykköseksi. 8. elokuuta 2007 julkaistiin uusi single "This One's For Rock'N'Roll" Uuden Hanoi Rocksin tyyli oli erilainen kuin 1980-luvun Hanoi Rocksin. Monroe onkin korostanut Hanoi Rocksin paluun olleen "rebirth" (uudelleen syntyminen) eikä "reunion" (uudelleen yhdistyminen). Yhtyeen fanien mielipiteet ovat jakautuneet: osa pitää uutta yhtyettä törkeänä alkuperäisen Hanoi Rocksin irvikuvana, osa taas uutta yhtä hyvänä kuin alkuperäistäkin tai osalle asia on aivan sama. Tosin uusi Hanoi Rocks sai hiteillään uuden nuoren kannattajakunnan, joka ei ole kokenut alkuperäisen Hanoi Rocksin aikaa. Se osoittaa, että uusi Hanoi Rocks oli kilpailukykyinen musiikkimarkkinoilla, eikä kyse ole vain nostalgiasta ja sillä ratsastamisesta. Uuden Hanoi Rocksin musiikki olikin tyyliltään alkuperäistä raskaampaa, ja siinä näkyy Michael Monroen soolotuotannon vaikutus. Elokuussa 2004 Sam Yaffa sanoi, ettei tuolloinen Hanoi Rocks ole lainkaan sama yhtye kuin 1980-luvulla. Samoin hän oli hieman ärsyyntynyt siitä, ettei häntä ollut edes yritetty pyytää mukaan uuteen Hanoi Rocksiin. Kuitenkin huhtikuun 2005 Rumban Hanoi Rocks -haastattelussa paljastettiin Yaffan olleen yksi basistiehdokas ennen Andy Christelliä, mutta New York Dolls vei kaiken Yaffan ajan. Rytmi-lehden ja FST:n Bettina S:n haastatteluissa Michael Monroe väitti Jan Stenforsin (Nasty Suicide) sanoneen Hanoi Rocks Revisited-kokoonpanon soittaneen paremmin kuin alkuperäinen yhtye. Stenfors sanoi kuitenkin elokuun 2003 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä: Samaisessa haastattelussa Stenfors myönsi, että McCoy on soitellut hänelle usein ja pyytänyt häntä mukaan yhtyeeseen. Yaffa ja Suicide toivoivat kuitenkin Hanoi Rocksille uutta menestystä vaikka eivät enää olleet mukana yhtyeen kokoonpanossa. Uutta menestystä (2007–2008) Vuosi 2007 oli Hanoi Rocksille menestyksen vuosi. Yhtyeen kokoonpanon vakuutettiin olevan paras ja pysyvin sitten 1980-luvun. Yhteishengen piti olla täydellinen ja 2000-luvun alun tiheiden jäsenvaihtumisten piti olla historiaa. Yhtyeen 16. toukokuuta 2007 julkaisema single nousi heti ilmestyttyään Suomen virallisen singlelistan ykköseksi, ja yhtye sai paljon huomiota mediassa. Uudesta tilanteesta kertoi muun muassa se, että single oli ensimmäinen uudelleen syntyneen Hanoi Rocksin julkaisu, jonka kannessa oli muutkin yhtyeen jäsenet kuin Michael Monroe ja Andy McCoy. Tiedotusvälineissä haastateltiin muitakin yhtyeen jäseniä. Kevään ja kesän 2007 yhtye keikkaili pääasiassa Suomessa mutta esiintyi myös ulkomaisilla festareilla, kuten Peace & Love -festivaaleilla Borlängessä, Ruotsissa 29.–30. kesäkuuta, Budapestin Sziget-festivaalilla 14. elokuuta ja Berliinin Popkomm-festivaaleilla 21. syyskuuta. Lisäksi yhtye esiintyi televisioidussa lähetyksessä suurelle yleisölle Gröna Lundin Sommarkrysset-tapahtumassa Tukholmassa. Lisäksi The Voice -kanava teki yhtyeen Sziget-festivaalien keikasta neliosaisen laajan raportin. Seuraava 8. elokuuta julkaistu single "This One's For Rock'N'Roll" julkaistiin aluksi vain netistä ladattavana kappaleena, ja se nousi Suomen virallisen latauslistan sijalle 10. Single julkaistiin levymuodossa netissä myytävänä 19. marraskuuta. 5. syyskuuta 2007 ilmestyi kolmas albumi Street Poetry. Uutta julkaisua pidettiin lähinnä paluuna perinteisen rockiin ja sen juurille kokeilevan kakkosalbumin jälkeen. Arvosteluissa levyn selvää rock-linjaa pidettiin sekä vahvuutena että heikkoutena, joksi katsottiin tästä linjasta aiheutuva tasapaksuisuus. Hanoi Rocks juhli uutta albumiaan levynjulkaisukeikoilla Tavastialla 14.–15. syyskuuta. Näiden jälkeen yhtye suuntasi Japanin kiertueelle, jonka jälkeen palasi Suomeen ja esiintyi Radio Rock Finlandia-tapahtumassa Helsingin Jäähallilla 5. joulukuuta ja teki tämän jälkeen kolmen keikan yhteiskiertueen Motörheadin kanssa 11.–13. joulukuuta. Hanoi Rocks oli nimetty ensimmäistä kertaa jaettavan Radio Rock Finlandia-palkinnon ehdokkaaksi jo syksyllä. Yhtye myös voitti tämän palkinnon 5. joulukuuta. Jo 3. joulukuuta Hanoi Rocksin Andy McCoyn soittama "Underwater World"-kappaleen kitarasoolo vuodelta 1983 valittiin Mesta.netin äänestyksessä "Parhaimmaksi suomalaiseksi rock-sooloksi". Toisella sijalla oli Hurriganesin "Get On", kolmannella Rauli "Badding" Somerjoen "Paratiisi", neljännellä sijalla "Moottoritie on kuuma", jonka soolon Andy McCoy myös soittaa, ja Hurriganesin "Mister X". 11. tammikuuta 2008 yhtye aloitti uuden vuotensa soittamalla livenä televisiossa MTV3 MAX Stagella. 26. tammikuuta ilmoitettiin rumpali Kari "Lacu" Lahtisen jättävän yhtyeen ja siirtyvän Popedaan entisen Hanoi Rocks-kitaristin Costello Hautamäen seuraksi. Yhtye ei ilmoittanut syytä eroon. 14. helmikuuta – 7. maaliskuuta yhtye teki pienen Pohjois-Euroopan kiertueen, joka kattoi kolme keikkaa Ruotsissa, viisi keikkaa Saksassa ja 11 keikkaa Britanniassa. 8. maaliskuuta Hanoi Rocks voitti Erikois-Emman – ensimmäisen Emma-palkintonsa. Yhtyeen albumi Street Poetry oli myös ehdolla vuoden rocklevyksi. Erikois-Emma myönnettiin Hanoi Rocksille pitkästä kansainvälisestä suomalaisen musiikin pioneeriurasta, yksilöllisestä karismasta ja harvinaisen energisestä elinvoimaisuudesta. Monroe on korostanut, että nopeaan tahtiin tulleet palkinnot, joita ei ennen yhtyeelle ole myönnetty, osoittavat, että Hanoi Rocksia on vihdoinkin alettua arvostaa Suomessa ensimmäisenä suomalaisena rockyhtyeenä kansainvälisillä markkinoilla. 20. maaliskuuta 2008 Hanoi Rocks aloitti akustisen kiertueen nimeltä "Steppin' Out Acoustically", jonka innoittajana oli Borlängen Peace & Love Festivalilla tehty akustinen keikka. Hanoi Rocks oli aiemmin soittanut Suomessa akustisesti vain syyskuussa 2007 Helsingin City-Anttilan levyosastolla. Akustisen kiertueen keikoilla rumpalina toimi yhtyeen rumputeknikko. 30. huhtikuuta 2008 Torniossa oli ensimmäinen normaali ei-akustinen keikka, jolloin rummuissa ensimmäistä kertaa oli uusi rumpali Jolle Atlagic. 25. ja 26. toukokuuta hänet ilmoitettiin virallisesti yhtyeen uudeksi jäseneksi, kun hän oli soittanut Tornion jälkeen vielä 1. toukokuuta Sirkassa ja seuraavana päivänä Ylläsjärvellä. Syyskuun 5., 6. ja 28. päivä yhtye esiintyi Ruotsin Kägelbanan, Sweden Rock ja Peace & Love Festival -festivaaleilla. Heinäkuussa yhtye esiintyi Kuopion kansainvälisillä viinifestivaaleilla, Simerockissa, Ruisrockissa, Rukarockissa ja Puustockissa. Joukossa oli yksi esiintyminen Viron Haapsalussa American Beauty Car Show’ssa. Toinen ulkomaankeikka oli Norjan Metal Rock Fest-festivaaleilla elokuussa, jolloin yhtye esiintyi myös Ankkarockissa. Yhtye siis keikkaili keväällä ja kesällä vähemmän kuin aiempina vuosina. Pitkät jäähyväiset (2008–2009) 18. lokakuuta Hanoi Rocks veti perinteisen syksyn Tavastian-keikkansa, jotka olivat loppuunmyytyjä. 21. lokakuuta Hanoi Rocksin manageri Virpi Immonen ilmoitti yhtyeen lopettavan toimintansa keväällä 2009. Yhtye toteutti marraskuussa 2008 Britannian-pienkiertueen, jonka jälkeen oli Japanin-kiertue vuoden 2009 alussa. Yhtyeen viimeiset keikat päätettiin järjestää Tavastialla, mistä yhtyeen historia oli alkanutkin. Lopettamisen syyksi ilmoitettiin se, että keulahahmot Michael Monroe ja Andy McCoy kokivat tehneensä jo kaikkensa yhtyeen eteen. Vuonna 1985 kesken jäänyt työ oli siis tehty loppuun. Tästedes Monroe ja McCoy keskittyisivät omiin sooloprojekteihinsa, jotka oli jätetty sivuun Hanoi Rocksin uudelleensynnyttyä kesällä 2001. Tätä jo ennakoikin 19. syyskuuta julkaistu Michael Monroen soolosingle "Pirates of the Baltic Sea", joka tehtiin tuenosoitukseksi Itämeren suojelutyölle. "Pirates of the Baltic Sea" on The 69 Eyesin Jussi 69:n ja Jyrki 69:n perustaman luonnonsuojeluryhmän nimi. Monroen soolosinglellä kitaroita soittivat Adam Bomb ja Backyard Babiesin Dregen, rumpuja Jussi 69 ja taustalaulajana toimi Warrior Soulin Kory Clarke. Keväällä 2009 Hanoi Rocks soitti jäähyväisikseen kahdeksan keikkaa kuudessa päivässä Tavastialla, jossa 1980 oli tehnyt toisen keikkansa ja saanut Seppo Vesterisen managerikseen. Ilta-Sanomien Pasi Kostiainen antoi viimeiselle, pääsiäismaanantaina 12. huhtikuuta 2009 soitetulle keikalle täydet viisi tähteä. Viimeiseltä keikalta julkaistiin Buried Alive -DVD. Andy McCoyn ex-vaimo Angela Nicoletti kertoi vuonna 2022 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteelle, että McCoy päätti lopettaa Hanoi Rocksin eikä neuvotellut päätöksestään edes Michael Monroen kanssa. Nicolettin mukaan tämä tuntui siltä kuin ”olisi rikkonut perheen”. Paluu Monroen 60-vuotisjuhlissa (2022) Hanoi Rocks palasi alkuperäisellä kokoonpanollaan lavalle Michael Monroen 60-vuotisjuhlakonsertissa 23. syyskuuta 2022. Kokoonpanona toimi Michael Monroe, Andy McCoy, Sami Yaffa, Nasty Suicide ja Gyp Casino. He esiintyivät yhdessä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1982. Yhtyeen esikuvat ja tyylisuunta Alkuperäinen Hanoi Rocks Yhtyeellä oli esikuvinaan monia yhtyeitä. Hanoi Rocksin musiikillinen tyyli, kuten koko suomirock, pohjautui 1970-luvulla Suomeen tulleeseen uuden aallon musiikkiin, erityisesti punk rockiin. Kaikki yhtyeen jäsenet kävivät Kill Cityssä ja olivat mukana Maukka Perusjätkän ja Ralf Örnin projekteissa. Andy McCoy ihaili ja piti esikuvinaan Chuck Berryä ja Marc Bolania. Hän sanoikin muodostaneensa Hanoi Rocksin riffit Chuck Berryn pohjalta. Muita McCoyn esikuvakitaristeja olivat Link Wray, Albert Järvinen, Albert Lee ja Joe Walsh. McCoy ja Suicide olivat olleet punkyhtye Briardin kitaristeja. Myös Sam Yaffalla oli punktausta usean yhtyeen basistina. McCoyn innoittamana hän alkoi kuunnella The Clashia. Clashin ohella punkesikuvia olivat Sex Pistols ja Ramones. Tärkein oli kuitenkin glam rockin ja protopunkin edustaja New York Dolls ja sen kitaristi Johnny Thunders. McCoyn kuuntelemia glam-yhtyeitä olivat Alice Cooper, David Bowie ja Aerosmith. Protopunkista mainittakoon Iggy Pop ja hänen yhtyeensä The Stooges, perusrock-esikuvista The Rolling Stones. Michael Monroe kuunteli raskaampaa rockia: Black Sabbath, Uriah Heep ja Nazareth. AC/DC:tä olivat kaikki kuunnelleet, ja Suicide CCR:ää. McCoy oli kuunnellut punkin lisäksi reggaeta ja soulia. Ennen Monroen tapaamista McCoy ei ollut koskaan kuunnellut heavy metalia, esimerkiksi Led Zeppeliniä. Punkvaikutteiseksi rockyhtyeeksi Hanoi Rocksin kappaleissa oli käytössä monia soittimia. Sen mahdollisti erityisesti Monroen multi-instrumentaalisuus: hän soitti saksofonia, huuliharppua, kitaraa, bassoa, rumpuja, pianoa ja kosketinsoittimia. Vaikka yhtyeelle melodisuus ja multi-instrumentalismi olivatkin tärkeitä, se ei arvostanut progressiivista rockia lainkaan. Nuo kaikki eri ainekset yhdistyivät yhtyeen persoonallisten taitojen kanssa Hanoi Rocksin aivan omaksi tyyliksi, jota voidaan kuvailla melodiseksi hard ja glam rockiksi sekä glam punkiksi. Britanniassa yhtye on luokiteltu glam punkiksi, jolla tarkoitetaan glam rockin ja punkin yhdistymisestä syntynyttä tyylisuuntaa. Tässä mielessä glam punk on Hanoi Rocksille osuva luokittelu. Monroe on välillä kiistänyt Hanoi Rocksin olleen tai olevan glam rock -yhtye mutta toisaalta myös myöntänyt sen moneen kertaan. Yhtye ei ole ilmeisesti koskaan pitänyt tyylinsä luokittelua kovin tärkeänä. Yhdysvalloissa ja Britanniassa yhtyeen tyylisuuntana on pidetty myös glam metalin alalajia sleaze rockia, mutta itse asiassa sleazerock syntyi vasta Hanoi Rocksin vaikutuksesta. Ulkomailla yhtye yhdistetään toisinaan glam metaliin, hard rockiin tai heavy metaliin, mutta yleensä yhtyeen ei katsota edustavan mitään näistä tyylilajeista. Metal: A Headbanger's Journey -dokumentissa Hanoi Rocks noteerataan seitsemän muun glam-yhtyeen joukossa glam metalin tärkeimmäksi vaikuttajaksi. Myöhempi Hanoi Rocks Myöhemmän vuonna 2001 perustetun Hanoi Rocksin musiikki oli tyyliltään alkuperäistä raskaampaa, efektipitoisempaa ja siinä kuuluu Michael Monroen soolotuotannon vaikutus. Esimerkiksi Michael Monroen Demolition 23. oli tyyliltään varsin lähellä myöhempää Hanoi Rocksia. McCoy oli sittemmin hyväksynyt Monroen oman sävellystyön, ja näitä Monroen omia kappaleita oli päätynyt uuden Hanoi Rocksin albumeille. Näissä kaikissa kappaleissa on voimakas hard rockin vaikutus. 2000-luvun Hanoi Rocks -tuotannossa kitarasoolot ovat lähes jokainen kitarasoolo Another Hostile Takeoverista lähtien efektillä sekoitettuja. Monroe on kieltänyt myöhemmän Hanoi Rocksin olevan glam rock -yhtye, eikä yhtye halunnut olla tyylillisesti sidoksissa 1980-luvun Hanoi Rocksiin muuten kuin esittämällä vanhoja hittejään. Yksi ratkaiseva ero on yhtyeessä rumpujen käyttö. Yhtyeen 1980-luvun rumpalit soittivat punktyylisesti yksinkertaisemmin. Hanoi Rocksin rumpali Lacu oli saanut enemmän vaikutteita hard rock- ja heviyhtyeistä. Hanoi Rocksin kansainvälinen merkitys rock-musiikille ja- kulttuurille Hanoi Rocksin vaikutus on nähtävissä monen yhtyeen musiikissa ja tyylissä, kuten Guns N' Rosesissa, Mötley Crüessa, Poisonissa, Rattissa, Skid Row'ssa ja La Gunsissa. 1980-luvulla suosiossa olleen glam metal -tyylilajin syntyyn Hanoi Rocks vaikutti merkittävästi. Myös Billy Idol, Foo Fighters ja Manic Street Preachers ovat tunnustautuneet Hanoi Rocks-faneiksi. Foo Fightersin kitaristi Chris Shiflett aloitti kitaransoiton Andy McCoyn ja Hanoi Rocksin innoittamana. Hanoi Rocksilla oli merkityksensä myös punk-pohjaisen grungen kehittymiseen. Esimerkiksi Alice in Chains-yhtye soitti alkuaikoinaan Hanoi Rocksin "Taxi Driver"-kappaletta keikoillaan ja kyseinen kappale onkin tallentunut useille demoille ja bootleg-tallenteille. Myös Pearl Jamin kitaristi Mike McCready on kertonut, että yhtye yritti olla kuin Hanoi Rocks. Hanoi Rocksia pidetään yhtenä oman tyylisuuntansa merkittävimmistä kokoonpanoista. Yhtye on myös valittu Suomipopin suurimmaksi yhtyeeksi. Axl Rosen mukaan Guns N' Rosesia ei olisi ilman Hanoi Rocksia. Suomessa, Ruotsissa, Japanissa ja Britanniassa syntyi useita Hanoi Rocksia aikanaan matkineita ja siitä vaikutteita saaneita yhtyeitä. 1980-luvulla näitä olivat Hanoi Rocksin lämmittelijänäkin toiminut Smack ja Pyhät Nuket (Nuket). Uudempia Hanoi Rocks-vaikutteisia suomalaisyhtyeitä ovat muiden muassa Negative ja The 69 Eyes. Ruotsin Hanoi Rocks -vaikutteisista yhtyeistä mainittakoon Backyard Babies ja Japanin yhtyeistä X Japan. Pukeutumisessa Hanoi Rocks nosti 1970-luvun näyttävän ja naisellisen glam rock -tyylin uudelleen muotiin. Jan Stenfors eli Nasty Suicide kertoi yhtyeen tyylistä elokuun 2003 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa, että perustaessaan Hanoi Rocksia Fagerholmin kanssa he päättivät säilyttää punkista nahkatakit, mutta muuten he ottivat "transumeininkiä siihen pukeutumiseen". Monroe taas on kuvaillut Hanoi Rocksin tyylin menestystä ja erikoisuutta näin: Jäsenet ja kokoonpanot {| class="toccolours" border="1" cellpadding="2" cellspacing="0" style="float: right; margin: 0 0 0.5em 0.5em; border-collapse: collapse; border: 1px solid #e2e2e2;" |+ style="font-size: larger;" | 'Hanoi Rocksin kokoonpanot |- ! style="background-color: #e7ebee;" | Alkuperäinen(1979–1980) | Michael Monroe – laulu Stefan Piesnack – kitara Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu Nedo Soininen – basso Peki Sirola – rummut |- ! style="background-color: #e7ebee;" | Ensimmäisellä singlellä(1980) | Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu Sami Yaffa – basso Keimo Hirvonen – rummut |- ! style="background-color: #e7ebee;" | (1980–1982) | Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu Sami Yaffa – basso Gyp Casino – rummut |- ! style="background-color: #e7ebee;" | Tunnetuin(1982–1984) | Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu Sami Yaffa – basso Razzle – rummut ja taustalaulu |- ! style="background-color: #e7ebee;" | (29.12.1984–4.1.1985) | Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu Sami Yaffa – basso Terry Chimes – rummut |- ! style="background-color: #e7ebee;" | Puolan kiertueella(1985) | Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu René Berg – basso Terry Chimes – rummut |- ! style="background-color: #e7ebee;" | (1985) | Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu Timo Kaltio – basso Terry Chimes – rummut |- ! style="background-color: #e7ebee;" | (2001) | Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Mickey Crane – kitara Timpa Laine – basso Lacu Lahtinen – rummut |- ! style="background-color: #e7ebee;" | (2001–2004) | Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Costello Hautamäki – kitara ja taustalaulu Timpa Laine – basso Lacu Lahtinen – rummut |- ! style="background-color: #e7ebee;" | (2004) | Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Stevie Klasson – kitara ja taustalaulu Timpa Laine – basso Lacu Lahtinen – rummut |- ! style="background-color: #e7ebee;" | (2005–2008) | Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Conny Bloom – kitara ja taustalaulu Andy "AC" Christell – basso ja taustalaulu Lacu Lahtinen – rummut |- ! style="background-color: #e7ebee;" | (2008–2009) | Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Conny Bloom – kitara ja taustalaulu Andy "AC" Christell – basso ja taustalaulu George Atlagic – rummut |- ! style="background-color: #e7ebee;" | Monroen 60-vuotisjuhlissa(23.9.2022) | Michael Monroe – laulu Andy McCoy – kitara ja taustalaulu Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu Sami Yaffa – basso Gyp Casino – rummut |} Entiset jäsenet Michael Monroe – laulu, saksofoni ja huuliharppu (1979–1985, 2001–2009 ja 2022) Stefan Piesnack – kitara (1979–1980) Nasty Suicide – kitara ja taustalaulu (1979–1985 ja 2022) Nedo Soininen – basso (1979–1980) Peki Sirola – rummut (1979–1980) Andy McCoy – kitara ja taustalaulu (1980–1985, 2001–2009 ja 2022) Sami Yaffa – basso (1980–1985 ja 2022) Keimo Hirvonen – rummut (1980) Gyp Casino – rummut (1980–1982 ja 2022) Razzle – rummut ja taustalaulu (1982–1984; kuoli 1984) Terry Chimes – rummut (1984–1985) René Berg – basso (1985; kuoli 2003) Timo Kaltio – basso (1985; kuoli 2021) Mickey Crane – kitara (2001) Timpa Laine – basso (2001–2004) Lacu Lahtinen – rummut (2001–2008) Costello Hautamäki – kitara ja taustalaulu (2001–2004) Stevie Klasson – kitara ja taustalaulu (2004) Conny Bloom – kitara ja taustalaulu (2005–2009) Andy "AC" Christell – basso ja taustalaulu (2005–2009) George Atlagic – rummut (2008–2009) Diskografia Albumit Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks (1981) Oriental Beat (1982) Self Destruction Blues (1982) Back to Mystery City (1983) All Those Wasted Years (live) (1984) Two Steps from the Move (1984) Rock & Roll Divorce (live) (1985) Twelve Shots on the Rocks (2002) Another Hostile Takeover (2005) Street Poetry (2007) Kirjallisuutta Ari Väntänen, Andy McCoy, Michael Monroe: Hanoi Rocks''. Like Kustannus 2009. ISBN 978-952-01-0246-3 Katso myös Luettelo Hanoi Rocksin jäsenistä Hanoi Rocksin diskografia Lähteet Aiheesta muualla The First Hanoi Rocks Website – Kaikki Hanoi Rocksista Virallinen fanituotekauppa (levyt ja fanituotteet) Ylen Elävä arkisto: Hanoi Rocks Ylen Elävä arkisto: Kolkyt tonnii lompakossa Hanoi Rocks – All Those Wasted Years -kirja Liken sivulla Seulonnan keskeiset artikkelit 78.84 Pop, rock

329

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hohto

Hohto

Hohto (The Shining) on yhdysvaltalaisen kirjailijan Stephen Kingin vuonna 1977 julkaistu kauhuromaani. Se oli Kingin kolmas romaani ja varmisti hänen asemansa kauhugenren johtavana kirjailijana. Kirjan jatko-osa Tohtori Uni julkaistiin Yhdysvalloissa syyskuussa 2013 ja suomennos julkaistiin tammikuussa 2014. Kirja on omistettu Kingin pojalle Joe Hill Kingille. Juoni Jack Torrance on entinen opettaja, alkoholisti ja kirjailija. Hän pääsee talven ajaksi talonmieheksi Coloradon Kalliovuorilla sijaitsevaan Overlook-hotelliin, joka on sijaintinsa vuoksi auki ainoastaan huhtikuusta syyskuun loppuun. Jackin tehtäviin kuuluu pitää lämmitystä päällä vuorotellen eri osissa hotellia ja huolehtia mahdollisten vahinkojen korjaamisesta. Seurakseen hän saa vaimonsa Wendyn ja viisivuotiaan poikansa Dannyn. Työhaastattelussa kerrotaan, että aiemmin talvihoitajana toiminut mies, Delbert Grady, jolla oli myös taipumusta juopotteluun, tuli hotellissa hulluksi ja tappoi perheensä ja itsensä. Jack ottaa kuitenkin työn vastaan. Esittelykierroksen aikana Danny tapaa hotellin kokin, Dick Halloranin, joka kertoo hänellä olevan kyvyn ”hohtaa” eli nähdä välähdyksiä tulevaisuudesta ja menneisyydestä sekä kuulla muiden ajatuksia. Hän kykenee ottamaan myös yhteyden muihin joilla on sama kyky, vaikka tämä olisi kaukana. Hän kertoo Dannylle nähneensä hotellissa näkyjä, joista osa on pelottavia, ja että jos jotain tapahtuu, Danny voi kutsua hänet apuun hohdollaan. Perhe jää hotelliin talveksi. Lähimpään kaupunkiin Sidewinderiin on noin 60 kilometriä. Kun alkaa sataa lunta, perhe jää eristyksiin, ainoina yhteyksinään ulkomaailmaan moottorikelkka ja radio. Pian Danny näkee hotellissa näkyjä, ja Jackin käytös alkaa muuttua: hänen vanhat alkoholismiajan tapansa tulevat esiin ja hän alkaa käyttäytyä ärtyneesti. Vähitellen selviää, että hotelli haluaa Dannyn kyvyn itselleen – ja on valmis käyttämään hänen isäänsä välikappaleena. Luomistyö King sai inspiraation romaaniin Coloradon Estes Parkissa sijaitsevasta Stanley Hotelista, missä King yöpyi syyskuussa 1974 vaimonsa Tabithan kanssa. King on kertonut, että he olivat hotellin ainoat vieraat ja että hotelli oli menoissa seuraavana päivänä kiinni talvikaudeksi. Hän on myös sanonut nähneensä hotellissa unen kolmivuotiaasta pojastaan, joka juoksi käytävällä, kirkui ja katseli olkansa yli. King kehitti yön aikana kirjan keskeisen tarinan. Hohdossa on Kingin mukaan vahvoja omaelämäkerrallisia elementtejä. Sekä alkoholismi että perheen hajoaminen olivat henkilökohtaisia pelkoja. King kamppaili itse uransa alkuaikoine alkoholismia vastaan ja pelkäsi menettävänsä joskus kontrollin ja satuttavansa perhettänsä. Stanley Hotel avattiin vuonna 1909 ja on toiminnassa edelleen. Ghost Hunters -televisiosarja on myös vieraillut hotellissa. Filmatisoinnit Stanley Kubrick ohjasi kirjasta elokuvan The Shining – Hohto, joka sai ensi-iltansa vuonna 1980. Siinä päähenkilöä Jack Torrancea esitti Jack Nicholson. Kubrickin näkemys oli varsin erilainen kuin Kingin, jonka käsikirjoituksen ohjaaja myös hylkäsi. Kubrick käsikirjoitti itse elokuvan romaanikirjailija Diane Johnsonin avustuksella. King itse oli erittäin pettynyt Kubrickin näkemykseen eikä pitänyt siitä, minkälaisina elokuvassa kirjan päähenkilöt esitettiin. Kingin pettymys Kubrickin elokuvaan johti vuoden 1997 minisarja, jossa käytettiin Kingin käsikirjoitusta. Sarja keskittyi kirjaa mukaillen enemmän tarinan yliluonnolliseen puoleen. Uudempi versio Hohdosta sai kuitenkin huonot arvostelut. Minisarjassa käytettiin Stanley Hotelia, Overlook-hotellin esikuvaa. Sarjassa hotelli tuhoutuu, mutta se rakennetaan kymmenen vuoden päästä uudelleen. Lähteet Aiheesta muualla Hohto Google-books esikatselussa Stephen Kingin romaanit Yhdysvaltalaiset kauhuromaanit Vuoden 1977 kirjat Seulonnan keskeiset artikkelit

330

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helvetti

Helvetti

Helvetti on paikka tai tila, johon ihminen monien uskontojen mukaan saattaa kuolemansa jälkeen joutua rikkomustensa vuoksi. Suoran aikakäsityksen uskonnoissa, kuten kristinuskossa ja islamissa, helvetti on yleensä ikuinen. Vastaavasti kiertävän aikakäsityksen uskonnoissa, kuten buddhalaisuudessa, helvetti on väliaikainen paikka ennen jälleensyntymistä. Uskomus kuoleman jälkeisestä kärsimyksestä on vanha, mutta se ei esiinny kaikissa uskonnoissa. Monissa uskonnoissa tuonpuoleinen eli vainajala on unenomainen tila, johon ei välttämättä liitetä rangaistusta tai se on sivuosassa. Esimerkiksi muinaisten suomalaisten uskomuksissa kuolleet vaeltavat tuonelassa varjomaisina haamuina. Joissakin muinaiskulttuureissa kehittyi vähitellen käsitys, että vainajia punnittaisiin heidän elämänsä aikana tekemiensä tekojen mukaan. Hyvät teot saisivat kiitokset ja vastaavasti pahat teot rangaistukset. Nykyuskonnoista kristillisessä ja islamilaisessa perinteessä helvetti on paikka, jossa ihminen saa kuolemansa jälkeen pahoista teoistaan ikuisen rangaistuksen. Juutalaisuudella ei ole selkeää helvettikäsitettä eikä tuonpuoleista. Hindulaisuuden ja buddhalaisuuden käsitys väliaikaisesta helvetistä liittyy ihmisen puhdistamiseen jälleensyntymistä varten. Taolaisuudessa, kungfutselaisuudessa ja šintolaisuudessa ei ole helvettiä, mutta se esiintyy perinteisessä kiinalaisessa mytologiassa. Helvettiä on kuvattu runsaasti taiteessa ja kirjallisuudessa. Esimerkiksi Danten Jumalainen näytelmä ja John Miltonin Kadotettu paratiisi ovat kuuluisia tutkielmia ihmismielestä ja pahuudesta, jotka on puettu helvettinäyiksi. Sanan alkuperä Sana helvetti on tullut suomen kieleen muinaisruotsista, jossa sana Hel-vite viittaa manalan valtiattaren Helin rangaistukseen. Sana on siirtynyt useisiin eurooppalaisiin kieliin skandinaavisen mytologian kautta (esimerkiksi ruotsin helvete, englannin hell, saksan Hölle). Monissa kielissä, kuten suomessa, helvettiä merkitsevää sanaa käytetään myös kirosanana ilman uskonnollista merkitystä. Lähi-itä Sumerilaiset ja babylonialaiset uskoivat kuolleiden joutuvan maanalaiseen pimeyden ja kauhun valtakuntaan. Egyptiläiset uskoivat, että ihmisten teot punnitaan kuoleman jälkeen ja pahuudesta rangaistaan. Persialaisen zarathustralaisuuden mukaan pahat ihmiset joutuvat kuolemansa jälkeen kärsimykseen ja pimeyteen. Antiikin Kreikassa kaikkien vainajien uskottiin vaipuvan Haadekseen, mutta siellä kärsisivät vain pahimmat rikolliset. Kaksoisvirranmaan uskonto Mesopotamialainen Gilgameš-eepos kertoo, miten päähenkilö Gilgamešin kuollut ystävä Enkidu palaa manalan varjoelämästä. Gilgameš vierailee maanalaisessa maailmassa, joka sijaitsee Mašu-vuoren juurella ja jonne aurinko laskeutuu öisin. Mesopotamialaisissa tarustoissa maanalainen maailma ei ollut ensisijaisesti rangaistuksen ja kärsimyksen olotila. Toisaalta kertomuksissa oli helvettiin viittaavia piirteitä, jotka kehittyivät ajan myötä muissa kulttuureissa. Muinaisen Egyptin uskonto Muinaisen Egyptin mytologiassa kuolleiden maan hallitsija oli kuollut, ylösnoussut ja jumalaksi muuttunut Osiris. Elävien jumala Ra liikkuu kohti kuolemaa ja kuolleiden jumala Osiris kohti elämää. Ra samastetaan aurinkoon ja Osiris vastaavasti maan alle. Egyptiläinen Kuolleiden kirja antaa opastuksia ja ohjeita sielun kuolemanjälkeiseen matkalle kohti maanalaista maata eli duatia. Perillä sielua odottaa viimeinen tuomio. Osiriksen tuomioistuimen edessä Anubis-jumala punnitsee vaa’alla kuolleen teot siten, että toisella vaakakupilla on vainajan sydän ja toisella jumalatar Maatin sulka. Kirjurijumala Thot kirjaa julki tuodut asiat elämän kirjaan. Mikäli sielu on ollut rehellinen, hän jatkaa eteenpäin. Muussa tapauksessa sydän annetaan Ammit-pedon syötäväksi. Zarathustralaisuus Muinaispersialainen zarathustralaisuus perustuu kaksijakoiseen todellisuuskäsitykseen, jossa hyvä ja paha taistelevat keskenään. Pahuuden henkilöitymä Ahriman eli Angra Mainju juonittelee jatkuvasti hyvyyden henkilöitymää Ahura Mazdaa eli Ormuzdia vastaan. Kumpikin voima vaikuttaa historiassa maailmanloppuun asti. Ihminen valitsee, kumman puolelle hän asettuu. Lopulta viimeisinä päivinä hyvä voittaa, mutta sitä ennen ihmiset elävät hyvän ja pahan sekoittumisen aikaa. Zarathustralaisuudessa tuonpuoleisessa tapahtuva palkitseminen tai rangaistus liittyvät maailmanlopun tapahtumiin. Zarathustralaiset uskovat ylösnousemukseen, viimeiseen tuomioon, kuolemanjälkeiseen kidutukseen ja taivaan iloihin. Käsitys valosta ja pimeydestä sekä pahuuden henkilöitymästä – myöhemmin Saatanasta – Jumalan vastavoimana siirtyi juutalaisuuteen. Myöhemmin käsite siirtyi kristinuskoon ja islamiin. Kreikkalaisten ja roomalaisten Haades Homeros ja varjoihmiset Varhaisimmat viittaukset muinaiskreikkalaiseen vainajalaan eli Haadekseen ovat Homerokselta. Odysseian 11. kirjassa kerrotaan päähenkilö Odysseuksen käynnistä Haadeksessa. Odysseus kohtaa matkallaan varjomaisia haamuja, jotka ovat samannäköisiä kuin kuolinhetkellään. Odysseus tapaa myös toverinsa Elpenorin, ennustaja Teiresiaksen, oman äitinsä sekä manalan naisia. Homeroksen Haades on sumuinen ja surumielinen paikka, mutta siellä ei jouduta tilille elämän aikana tehdyistä pahoista teoista. Tämän jälkeinen kreikkalainen mytologia täydensi Odysseian kuvausta Haadeksesta, joskaan ei aina johdonmukaisesti. Jumalten vallanjaossa Zeus saa taivaan, Poseidon meren ja Haades-jumala maanalaisen maailman. Eläville näkymätöntä ja maan alle kätkettyä valtakuntaa hallitsee Haades kiistattomana valtiaana. Hän poistui valtakunnasta vain kerran ja ryösti Persefonen puolisokseen maan päältä. Persefone oli alamaailman valtiatar, joka vietti puolet vuodesta Haadeksessa ja puolet maan päällä. Haadeksen hallitsijat elivät sopusoinnussa ihmisten ja jumalten kanssa. Heitä kuvattiin synkiksi mutta oikeudenmukaisiksi. Tartaros oli paikka, jonne voitetut jumalat, henget ja titaanit vangittiin rangaistukseksi. Tartaros muodosti osan Haadesta, mutta alamaailmaan kuuluivat myös Elysionin kentät, onnellinen paikka, jonne sankarit pääsivät palkkioksi teoistaan kuoltuaan. Jotkut lähteet sijoittavat Elysionin kentät Kreikasta länteen sijaitseville saarille. Suurin osa kuolleista kreikkalaisessa tarustossa viettää aikansa vaellellen varjoina kukkakentillä Haadeksessa. Kreikkalainen tarusto sisälsi kuvauksia matkoista Haadekseen, mutta kuolemanjälkeinen ei ollut siinä keskeisellä sijalla. Jumalia palvottiin velvollisuudesta ja siunausten saamiseksi, mutta itse Haades-jumalaa ei palvottu. Hän hoiti kuolleita eikä tarvinnut elävien palvontaa. Toisaalta eräissä kreikkalaisissa mysteeriuskonnoissa kuolemanjälkeiseen kohtaloon saattoi vaikuttaa erilaisilla rituaaleilla. Tästä esimerkkinä olivat Eleusiin mysteerit, jonka menoihin osallistuville luvattiin parempaa osaa tuonpuoleisessa. Vastaavasti orfilaisuudessa puhdistettiin rituaaleilla sielu pahuudesta. Platonin ajatukset tuonpuoleisesta Filosofi Platon kirjoitti myös tuonpuoleisesta. Hän käsitteli kuolemanjälkeistä elämää teoksissaan Gorgias, Faidon ja Valtio. Yhteistä kertomuksille on, että vainajan suojelushenki opastaa sielun Haadekseen. Jotkut epäpuhtaat sielut vastustavat matkaa ja jäävät joksikin aikaa kummituksiksi hautausmaalle, mutta myöhemmin heidätkin tempaistaan väkisin mukaan. Gorgias-teoksessa vainaja joutuu kuoleman jälkeen kolmen tuomarin eteen, joiksi Zeus on valinnut kolme kuollutta poikaansa. Tuomarit tuomitsevat oikeamielisesti puhdassieluiset autuaiden saarelle ja pahantekijät Tartarokseen kärsimään tekojaan vastaavan rangaistuksen. Vain kaikkein pahimpien rangaistus kestää ikuisesti. Murhaajien kidutukset lakkaavat vasta kun heidän uhrinsa anovat heille armoa. Valtio-teoksessa esitellään Er-niminen sotilas, joka kuolee taistelussa, mutta palaa kahdentoista päivän kuluttua kertomaan kuolemanjälkeisestä maailmasta. Pahojen ihmisten kidutuksen lisäksi Er näki jälleensyntymisen täytäntöönpanon. Ensiksi paikalle ryömi maan alta likaisia sieluja, kun vastaavasti taivaalta laskeutui puhtaita sieluja. Syntisten vaivat olivat kestäneet tuhat vuotta, ja he itkivät surkeaa kohtaloaan, kun vastaavasti puhtaat sielut kuvailivat ihanaa kokemustaan. Tämän jälkeen arvottiin järjestysnumero seuraavaa elämää varten, mutta itse järjestyksellä ei ollut väliä, sillä kukin poimi sieluaan vastaavan numeron. Mitä syvällisemmin henkilö toteuttaa hyveitä ja filosofista elämäntapaa, sitä viisaamman valinnan hän tekee. Er pani merkille, että suurin osa taivaan iloista tulleista teki typerän valinnan. Platonin ajatus sielun kuolemattomuudesta jäi elämään. Myöhemmin kristityt omaksuivat monet Platonin ajatukset lukuun ottamatta oppia sielunvaelluksesta. Platonin näkemyksen mukaan maailmanrakentaja eli demiurgi loi sielun kuolemattomuuden. Tämä ajatus siirtyi myöhemmin filosofis-uskonnolliseen gnostilaisuuteen, mutta vastaavasti valtavirran kristityt tuomitsivat ajatuksen demiurgista alempana luojajumalana harhaoppisena. Vergiliuksen kuvaus Haadeksesta Roomalainen runoilija Vergilius sai runsaasti vaikutteita Homerokselta ja kreikkalaisesta mytologiasta. Hän kuvaa manalaa eepoksensa Aeneis kuudennessa kirjassa. Vergiliuksen helvetissä pahantekijää rangaistiin rikoksistaan sopivalla tavalla. Eepoksessa matka Haadekseen alkaa pääsankari Aeneaksen rantautumisella Italian Latiumin alueelle. Tarina muistuttaa pitkälti Odysseuksen matkaa. Aeneas matkaa alas Haadekseen yhdessä tietäjänaisen eli sibyllan kanssa. Heitä ympäröivät matkalla henkilöitymät: Murhe, Huolet, Taudit, Vanhuus, Pelko, Nälkä, Puute, Vaiva, Himot, Riita, Sota sekä näiden lisäksi Kuolema ja tämän velipuoli Uni. Aeneas ja Sibylla kohtaavat Haadeksessa aluksi erilaisia hirviöitä. Tämän jälkeen he ylittävät Styks-virran sen humoristiseksi kuvatun lautturin Kharonin avulla. Rannalla kaksikko pääsee unilääkkeitä syöttämällä kolmipäisen koiran Kerberoksen vartioimasta luolasta sisään. Haadeksen ensimmäisessä osastossa vikisevät sylivauvojen sielut ja lähistöllä majailevat itsemurhaajat. Seuraavassa osastossa ovat lemmentuskaiset, ja pääsankari Aeneas kohtaa siellä kuolleen rakastajattarensa Didon. Itkien Aeneas siirtyy seuraavaan osastoon, jossa ovat sotasankarit. Tämän jälkeen polku haarautuu. Oikea tie johtaa Kuoleman herran linnan kautta Elysion-onnelaan, ja vasen tie taas kidutuksiin. Aeneas erottaa silmillään Haadeksen alimman tason eli Tartaroksen kuilun lähellä linnan, joka sijaitsee liekehtivän Flegethon-virran keskellä. Aeneas kuulee sieltä kidutuksen ääniä ja pyytää sibyllaa kertomaan vasemmasta tiestä. Tästä alkaa eepoksen varsinainen helvetin kuvaus. Sibyllan mukaan tuomari Rhadamanthys tutkii vainajien teot. Syylliset joutuvat Teisifonen ruoskittavaksi, ja tämän jälkeen heidät pudotetaan Tartaroksen kuiluun. Syvimmällä ovat jumalia vastaan nousseet titaanit. Pahojen ihmisten piinojen määrä on lukematon, koska ihmisen pahuus on pohjaton. Myöhemmin valoisilla Elysionin kentillä Aeneas kuulee, etteivät Tartaroksen rangaistukset ole ikuisia. Ne puhdistaisivat pahat sielut, jotta ihmiset voisivat palata takaisin elämään. Aeneas löytää isänsä Anhiseksen, mutta ei voi halata häntä. Syy on Odysseuksen retkistä tuttu tilanne, jossa haamu väistyy kolmesti kuin kevyt tuuli. Ankhiseksen mukaan kunkin ihmisen sielu on osa maailmansielua. Paha ja aineellisuus samentavat todellisuuden tajun, ja tämän vuoksi sielut joutuvat kuoleman jälkeen puhdistettavaksi. Joillekin tuskat ovat niin ankarat, että he haihtuvat tuulien tielle pimeyteen, kun taas toiset selviävät kärsimyksistä. Kun tuhatvuotinen kärsimys on ohi, sielut ovat valmiina uuteen elämään. Myöhemmin kristityt saivat runsaasti vaikutteita Vergiliuksen Haadeksesta. Hänen eepoksensa esittelemä malli sielujen puhdistamisesta toimi myöhemmän kristillisen kiirastulen esikuvana. Juutalaisuus Vainajat häviävät olemattomiin Juutalaisuuden pyhästä kirjasta käytetään nimitystä Tanak. Kristinuskossa kirja on Vanha testamentti. Tanakin vanhimmat osat on ajoitettu 1000-luvun eaa. alkupuolelle ja nuorimmat 160-luvulle eaa. Tanakiin ei kuulu ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä, jossa oikeamieliset saisivat palkkion ja vastaavasti pahantekijät saisivat rangaistuksen. Kun ihminen kuolee, hän haihtuu pois. Jumala palkitsee ja rankaisee vain eläviä. Helvetti tuli mukaan vasta nuorempien juutalaisuuden tekstien syntyessä, eivätkä ne päätyneet Tanakin ohjeelliseen tekstikokoelmaan. Tanakin mukaan todellinen elämä on mahdollista vain noudattamalla Jumalan käskyjä. Jumalan tahtoa tottelemalla saa elää, mutta tahdon torjumalla joutuu kuolemaan. Kuolemalla ei tarkoitettu pelkästään ajan päättymistä vaan myös moraalista mahtia. Hepreankielinen sana šeol tarkoittaa vainajien valtakunnan lisäksi kuoleman mahtia, joka pyrkii jatkuvasti saamaan ihmiset omaan kitaansa. Sana šeol on suomennettu luterilaisen kirkon käännöksessä tuonelaksi. Tanakissa sielu on yhtä kuin elävä ihminen. Vainajille ei saanut tuoda uhreja eikä heitä saanut manata esille. Viittauksia varjoelämään Joissakin Tanakin kohdissa on viittauksia siihen, että vainaja ei häviä tyhjiin vaan siirtyy johonkin paikkaan. Sana šeol mainitaan kirjan sivuilla 66 kertaa. Muita aihetta sivuavia mainintoja ovat kuoppa, hauta ja kadotus. Myöhemmin kristityt pitivät näitä kaikkia viittauksina helvettiin. Varhaiskristityt lukivat pääsääntöisesti kreikankielistä Septuaginta-käännöstä, jossa šeol käännettiin kreikan kielen sanaksi haades. Tämä aiheutti heidän mielissään sekoittumisen tutumpaan kreikkalaisen ja roomalaisen uskonnon tuonpuoleiseen. Kaikissa Tanakin teksteissä on viittauksia epämääräiseen varjoelämään, mutta vain nuoremmissa teksteissä on alustavaa ylösnousemukseen viittaavaa aineistoa. Viittaukset ovat lähinnä runollisia eivätkä selkeitä teologisia opetuksia. Tekstit viittaavat siihen, että kansan keskuudessa oli historian saatossa hyvin monimuotoisia näkemyksiä kuolemanjälkeisyydestä. Viittaukset haudantakaiseen ovat kielikuvallinen tapa kertoa, etteivät elämän kärsimykset vaivaa enää kuollutta. Tanakin näkemys vainajien olotilasta ei ole yhtenäinen, mutta virallinen juutalainen teologia lähtee siitä, että vainajat häviävät olemattomiin. Tanakin kohdat, joista löytyy runollisia tai kirjaimellisempiakin viittauksia tuonpuoleiseen, eivät ole merkkejä suuremmasta opillisesta kokonaisuudesta, joka voitaisiin koota yhteen. Sen sijaan Tanakista löytyy runsaasti perusteluita viimeiselle tuomiolle. Ajatus Jumalan vihasta ja tuomiosta kulkee punaisena lankana Israelin kansan historiassa. Syntisten kohtalona tulee olemaan kauhea kuolema maan päällä ja häviäminen olemattomiin. Tästä poikkeuksena on Danielin kirja, joka lupaa tuonpuoleista piinaa. Hellenistisen ajan helvettioppi Palestiinan alue kuului hellenistisen kulttuurin vaikutuspiiriin. Vuosien 200 eaa. – 200 jaa. välillä juutalaiseen kirjallisuuteen ilmestyi runsaasti vaikutteita idästä ja lännestä. Nämä kirjat jäivät pääsääntöisesti pois Tanakin kokoelmasta, eli ne ovat apokryfisia kirjoja. Lännestä saatiin kreikkalainen näkemys sielun kuolemattomuudesta. Vastaavasti idästä saatiin zarathustralaisuuden näkemys hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Sielun ja ruumiin erottaminen toisistaan oli vallankumouksellista juutalaisessa uskonnossa. Tunnetuin hellenistinen juutalaisfilosofi oli Filon Aleksandrialainen, joka pyrki yhdistämään Platonin ajattelua ja Tanakin oppeja. Juutalaisen historioitsijan Josefuksen mukaan essealaiset – jotka todennäköisesti kirjoittivat Kuolleenmeren kääröt – uskoivat sielun olevan kuolematon ja pahojen sielujen kärsivän ikuisista rangaistuksista tuonpuoleisessa. Kenties varhaisin maininta suoranaisesta juutalaisesta helvetistä löytyy virallisen tekstikokoelman ulkopuolisesta Ensimmäisessä Henokin kirjassa. Henokin nimiin laitetun 100-luvulla eaa. syntyneen kirjan mukaan tuonpuoleisessa on neljä varastoa, joissa sielut odottavat tuomiota. Ensimmäisessä varastossa ovat puhtaat ja toisessa syntiset. Kolmannessa ovat väkivaltaisesti kuolleet, jotka tulevat tuomiopäivänä syyttämään tappajiaan. Neljännessä varastossa ovat puolisyntiset sielut, jotka eivät pääse tuomiolle, vaan he jäävät pysyvästi varastoon. Varsinainen helvetti on gehenna. Alun perin nimellä tarkoitettiin Ge-Hinnomin laaksoa Jerusalemin lounaispuolella. Israelin kuningaskunnan aikana siellä harjoitettiin palvontamenoja, joihin kuului lasten polttaminen uhreina Moolok-jumalalle. Hellenistisellä ajalla nimi miellettiin syntisten rangaistuspaikaksi. Kreikkalaisen Tartaroksen tapaan se oli syvä kuilu. Profeetta Jesajan mainitsema sammumaton tuli muuttui kansan mielessä polttavaksi kidutustavaksi. Perinne alkoi puhua tulisesta järvestä tai jopa merestä. Näkemykset Gehennan kestävyydestä vaihtelevat. Yksien kirjoittajien mielestä syntisten tuskat päättyvät tietyn ajan kuluttua, ja he yksinkertaisesti tuhoutuvat. Toisten mukaan syntisten piinat kestävät ikuisesti. Ikuinen rangaistus perustuu kreikkalaiseen käsitykseen sielujen katoamattomuudesta. Myös Saatana ja hänen enkelinsä tuomitaan lopulta. Jobin kirjassa Saatana ei ole niinkään paha olento, vaan Jumala lähettää hänet koettelemaan Jobia. Myöhemmin Saatanasta tulee pahantahtoinen Jumalan ja ihmisten vihollinen. Tanakin näkemyksen mukaan Jumala on sekä hyvä että paha. Vasta kolmannella vuosisadalla kristityt omaksuivat kaksijakoisen näkemyksen, jonka mukaan Jumala ja Saatana ovat toistensa vastakohtia. Hellenistisen ajan farisealaiset alkoivat opettaa sielun kuolemattomuutta. Yläluokkaiset saddukeukset sen sijaan hylkäsivät uudet vaikutteet eivätkä odottaneet mitään kuolemanjälkeistä elämää. Jerusalemin temppelituhon myötä vuonna 70 saddukeukset menettivät merkityksenä. Tämän jälkeen farisealaisten opetuksista tuli juutalaisuuden kantava voima. Kristinusko Uuden testamentin vaihtoehdot Kristinuskon helvetti perustuu lähes kokonaan Uuteen testamenttiin. Vanhassa Testamentissa helvettiä ei juuri mainita Danielin kirjaa lukuun ottamatta, ja kysymys kuolemanjälkeisen elämän olemassaolosta on tulkinnanvarainen. Uudesta testamentista löytyvät tuhoutuminen olemattomiin, sielujen rappeutuminen varjomaisiksi haamuiksi, ikuinen piinahelvetti ja oppi pelastautumisesta. Jeesuksen puheissa lähetetään syntiset ikuiseen tuleen itkemään ja kiristelemään hampaitaan. Paavalin mukaan taas pelastuksen ja ikuisen elämän vastakohta oli kuolema ja häviäminen olemattomiin. Kristinuskon valtasuuntaus valitsi vaihtoehdoista piinahelvetin, vaikka se perustui vain kouralliseen Uuden testamentin tekstejä, joista tärkeimmät löytyvät Matteuksen evankeliumista ja Johanneksen ilmestyksestä. Kilpailevana vaihtoehtona olisi voinut olla Paavalin kirjeiden ja Johanneksen evankeliumin näkemys kadotettujen tuhoutumisesta. Kristikunnan alun teologiassa keskusteltiin mahdollisesta syntisten sielujen olemattomiin häviämisestä eli tyhjiinraukeamisesta sekä kaikkien mahdollisuudesta pelastua. Nämä näkökannat hävisivät, ja viimeistään keskiajan kynnyksellä piinahelvetistä tuli ainoa mahdollinen tulkinta. Pelkästään syntiset ihmiset eivät joudu helvettiin viimeisen tuomion jälkeen, vaan sinne joutuvat myös Saatana sekä langenneet enkelit eli demonit. Saatana on kristityille selkeä Jumalan vastustaja ja vihollinen. Hän keksii ovelia juonia pahuuden edistämiseksi. Uudessa testamentissa käydään maailmojen sota, jossa on kolme suurta ratkaisutaistelua. Ensimmäisessä sodassa Saatana pudotettiin alas taivaasta. Toisen sodan Saatana hävisi Jeesukselle hänen kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan. Kolmas ja viimeinen sota käydään historian loppuessa. Alkukristillisyyden helvettioppi Kristinuskon helvettiopiksi vakiintui kolme asiaa. Ensimmäinen oli oppi ihmiskunnan jaosta kahtia hyviin ja pahoihin, mikä tarkoitti, että kaikkien pelastuminen ei ole mahdollista. Toisen opin mukaan sielu on ikuinen, joten helvettikin on ikuinen. Kolmanneksi kehittyi oppi kiirastulesta. Kristinuskon levittäminen oli myös helvettiopin levittämistä. Ensiksi ei-kristityille kerrottiin huono sanoma, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat synnin vallassa ja matkalla kadotukseen. Tämän jälkeen kerrottiin hyvä sanoma, jossa Kristuksen puoleen kääntyvät vapautuvat synneistä ja helvetin otteesta. Kristittyjen mukaan mielenmuutos on tehtävä tämän elämän aikana, sillä tuonpuoleisessa se ei ole enää mahdollista. Ei-kristitylle kuulijakunnalle käsite synti ei ollut uutta, mutta ikuinen tuonpuoleinen kauhu oli. Helvetti antoi myös kristinuskon marttyyreille voimaa ja lohdutusta kestää kidutukset, sillä vainoajia tultaisiin rankaisemaan teoistaan tuonpuoleisessa. Kolmannen vuosisadan kirkkoisien Irenaeuksen ja Tertullianuksen mukaan helvetissä tullaan rankaisemaan ruumiillisesti tulella polttamalla. Kuitenkaan tuli ei kuluta kohdettaan vaan polttaa ihmistä ikuisesti, joten se on moninkertaisesti kauheampaa. Rangaistuksella on myös aste-eroja riippuen ihmisen maanpäällisistä synneistä. Kristinuskon ylösnousemus ja viimeinen tuomio tulevat tapahtumaan historian päättyessä, joten sielujen täytyy odottaa sitä jossain. Syntyi käsite sielujen varastopaikasta, jota jotkut nimittivät Abrahamin helmaksi ja vielä useammat Haadekseksi. Välitilalla ei ollut suurtakaan merkitystä helvettikäsitykselle. Useimpien mukaan sielu on samassa helvetissä, jossa ensimmäisessä ollaan ilman ruumista ja toisessa ruumiin kanssa. Tosin ruumiin saamisen arveltiin lisäävän helvetin tuskaa. Vanhan testamentin hepreankielinen šeol käännettiin kreikankielellä Haadekseksi. Vastaavasti latinankielisessä Raamatussa, Vulgatassa, puhuttiin jo infernuksesta. Näin jo kristittyjen raamatunkäännökset tekivät Vanhan testamentin epämääräisestä tuonpuoleisesta selkeän kuolemanjälkeisen välitilan tai helvetin. Virallisesti sielun katoaminen kuoleman jälkeen eli tyhjiinraukeaminen torjuttiin Konstantinopolin toisessa kirkolliskokouksessa vuonna 553. Näin piinahelvetti jäi ainoaksi oikeaksi tulkinnaksi tuhanneksi vuodeksi, kunnes reformaation yhteydessä otettiin esille toisenlaisiakin näkemyksiä. Piinahelvetin ja kiirastulen kirkkoisä Augustinus Kirkkoisä Augustinus vaikutti kirkolliseen helvettikäsitykseen enemmän kuin kukaan muu hänen jälkeensä. Häntä voidaan pitää myös kiirastuliopin isänä. Parhaiten Augustinus tunnetaan armo-opistaan, mutta hänen helvettioppinsa on kolikon toinen puoli. Augustinukselle maailmanhistoria on hyvän ja pahan – Jumalan ja Saatanan – välistä taistelua. Se tulee päättymään pahan lopulliseen kuoliniskuun ja syntisten joutumiseen ikuiseen helvettiin. Augustinuksen mukaan suurin osa ihmisistä tulee joutumaan helvettiin. Taivaaseen pääsevät vain harvat ja valitut. Näkemystään hän perusteli Jumalan oikeudenmukaisuudella. Samoihin aikoihin vaikuttanut Johannes Krysostomos laski, että tuhansista ihmisistä tuskin satakaan pelastuu. Tämä ajattelutapa oli hyvin yleinen suurten teologien keskuudessa keskiajalla ja pitkälle nykyaikaan asti. Alkuaikojen kirkkoisien näkemys pelastuvien pienestä määrästä selittyy osittain kristittyjen vähemmistöasemalla myöhäisantiikin aikana. Samalla kristittyjen sisällä vaikutti erilaisia suuntauksia, joista kirkkoisät tuomitsivat monet harhaoppisina ja pelottelivat vastapuolta helvetillä. Ennen Augustinusta myöhäisantiikin aikana esiintyi näkemys kaikkien pelastumisesta. Kirkkoisä Klemens Aleksandrialaisen mukaan Jumala kurittaa kasvatustarkoituksessa vain lyhyen aikaa tuonpuoleisessa. Syntisten sielut puhdistetaan, heidät käännetään oikeaan suuntaan, ja he palaavat Jumalan yhteyteen. Kirkkoisä Origeneksen mukaan Saatanakin tulee lopulta pelastumaan. Origenes esitti, että helvetti on syntisille ikuinen, mutta historian lopussa sielut palaavat takaisin alkutilaan Jumalan yhteyteen. Origeneksen pelastusmallia kutsutaan nimellä apokatastasis pantoon tai lyhyemmin apokatastasis-oppi. Kirkkoisä Gregorios Nyssalainen seurasi Origeneksen perusajatusta ja ymmärsi helvetin rangaistuksen olevan parantavaa kurittamista, joka kestää kauan mutta ei loputtomasti. Augustinus hyökkäsi apokatastasis-oppia vastaan rajusti. Hän esitti myöhemmin yleisesti hyväksytyn opin, jonka mukaan kuoleman hetkellä syntisen tahto jäätyy paikoilleen, eikä hän voi enää parantua tai muuttua. Näiden ajatusten pohjalta Konstantinopolin toinen kirkolliskokous hylkäsi Origeneksen ajatukset harhaoppisina. Yleisin perustelu vastustaa kaikkien pelastumista oli käytännöllinen: mikäli ikuinen helvetti poistuisi, moraalilta putoaisi pohja ja kristinuskon harjoittaminen tulisi tarpeettomaksi. Augustinuksen käsityksiä kehiteltiin edelleen keskiajalla. Välitila hylättiin tarpeettomana, ja sielujen arveltiin menevän kuoleman jälkeen välittömästi helvettiin. Samaten rangaistukset jaettiin kahteen lajiin: tulessa kärsimiseen sekä Jumalan läheisyyden puutteeseen. Oppineet pitivät kauheampana rangaistuksena pelastuksen ja Jumalan läsnäolon menettämistä. Sen sijaan kansan parissa saarnaajat maalailivat kuulijakunnalle mieluummin ruumiillisia rangaistuksia. Kirkkoa pidettiin ainoana paikkana, missä sielut olisivat turvassa helvetiltä. Kirkosta erottaminen merkitsi vaaraa joutua helvettiin, ja se toimikin papiston aseena kristinuskon moraalia rikkovia maallisia ruhtinaita ja harhaoppisia vastaan. Keskiajan tuhatvuotinen maanpäällinen helvetti Keskiajan kristillinen filosofia eli skolastiikka eritteli järjestelmällisesti helvettiä ja kiirastulta. Skolastikot rakensivat kourallisesta Raamatun tekstikohtia yksityiskohtaisen ja kokonaisvaltaisen kuvauksen helvetistä, kiirastulesta ja taivaasta. Rakennelmat pystytettiin antiikin filosofien ja arvostettujen kirkkoisien ajatuksien pohjalle. Filosofi Tuomas Akvinolainen kuvasi hyvin yksityiskohtaisesti helvetin kauhuja. Kadotetut joutuvat liikkumattomaan maanalaiseen helvettiin ruumiillisessa muodossa. Syntiset eivät pysty vuodattamaan kyyneleitä, joten he itkevät mielensä sisällä. Kadotettuja rangaistaan äärimmäisellä kylmällä ja kuumalla. Syntiset eivät saa mukaansa edes hyviä muistoja tuottamaan heille iloa, vaan Jumalan rangaistukset ovat koko ajan mielessä. Kadotetut vihaavat Jumalan heille langettamaa oikeudenmukaista rangaistusta, mutta eivät itse Jumalaa. Myös kastamattomat lapset joutuvat helvettiin perisyntinsä tähden. Augustinus oli hyvin jyrkkä tästä ja tuomitsi vauvatkin helvettiin. Tuomas oli astetta lievempi ja katsoi, että kastamattomat lapset siirtyvät limbukseen. Siellä ei ole hyvää eikä pahaa. Tämä katolisen kirkon oppi on edelleen voimassa, vaikkakin uudelleenarvioitavana. Helvetin ohella kirkon oppeihin kuului myös kiirastuli, joka kuitenkin on ilmapiiriltään toiveikkaampi. Helvetin tapaan myös kiirastulessa kärsivät syntiset sielut, mutta eivät ikuisesti, vaan sinne joutuneet pääsevät tietyn ajan kuluttua taivaaseen. Lisäksi he jo kiirastulessa ollessaan saavat maan päältä eläviltä apua sielunmessujen, almujen, esirukouksien ja hyvien tekojen muodossa. Maanpäällinen apu saattaa lyhentää kiirastulessa vietettyä aikaa. Kiirastuli on sielun viimeinen mahdollisuus vapautua synneistä ja valmistautua kuolemanjälkeiseen elämään taivaassa. Oppi kiirastulesta syntyi vähitellen Augustinuksen ajatuksesta, että kaikkia kristittyjä ei ehditä puhdistaa maanpäällisen elämän aikana. Augustinus ei käyttänyt sanaa kiirastuli, vaan puhui puhdistavasta tulesta ja kärsimyksestä. Skolastikot veivät kiirastulen huippuunsa erittelemällä syyllisyyden ja rangaistuksen. Rangaistuksen voi välttää katumuksella. Käytännössä tämä johti syntien tunnustamiseen papille, mikä käytäntö virallistettiin ekumeenisessa kirkolliskokouksessa vuonna 1215. Kiirastuli julistettiin useimpien kirkkokuntien viralliseksi opiksi Lyonin toisessa kirkolliskokouksessa vuonna 1274, ja se vahvistettiin vielä Trenton kirkolliskokouksessa vuosina 1545–1563. Myöhäiskeskiajalla kirkolla uskottiin olevan valta vapauttaa ihminen kokonaan synneistä. Kirkko saattoi jakaa omista taivaassa sijaitsevista hyvien tekojensa varastosta anteeksiantoja ihmisille. Tätä käsitettä nimitettiin aneeksi. Keskiajan loppuvaiheessa ihmiset maksoivat papeille, jotta nämä järjestäisivät yksityismessun tietylle vainajalle. Kiirastuli-oppi oli voimakkaimmillaan 1200–1500-luvuilla. Danten helvetti Helvetistä kirjoitettiin keskiajalla satoja kirjallisia kertomuksia. Unien tai valveunien aikana hengellisen helvettinäyn kokeneet henkilöt kertoivat kokemuksistaan papeille tai munkeille, jotka kirjoittivat ne ylös. Kuvitteellisia helvettinäkyjä sepitettiin kristillisessä perinteessä jo toiselta vuosisadalta lähtien. Näistä varhaisista ilmestyskirjoista eli apokalypseista kaksi on noussut erityisen merkittäviksi: Pietarin ilmestys ja Paavalin ilmestys. Molemmat ovat Raamatun ulkopuolelle jääneitä kirjoja eli apokryfisiä kirjoja. Italialaisen Dante Alighierin kolmiosainen runoteos Jumalainen näytelmä (Divina commedia) 1300-luvun alusta kertoo kirjoittajansa matkasta helvetin ja kiirastulen kautta paratiisiin. Ensimmäinen osa Inferno syventyy helvettiin ja on näistä kirjoista kuuluisin. Helvetti kuvataan siinä eräänlaisen ohuehkon kannen peittämäksi suppilomaiseksi, maan alaiseksi kuiluksi, joka ulottuu maapallon keskipisteeseen saakka. Maan keskipisteeseen on vangittuna kaikkien syntien ja petturuuden isä Lucifer eli Saatana. Suppilo jakautuu yhdeksään sisäkkäiseen piiriin, joista kukin on omistettu tietylle synnille. Lisäksi helvetin portin liepeillä parveilee joukko pelkureiden sieluja, jotka eivät kelpaa edes helvettiin. Helvetin eri piireissä ja osastoissa sielut kärsivät syntinsä mukaisesta rangaistuksesta. Danten luoma helvetti on tarkasti järjestetty syntien museo. Syntien rangaistukset vaihtelevat hirmumyrskystä piinaaviin sairauksiin ja tulisateesta jäiseen vankilaan. Dante uskoi helvetin, kiirastulen ja taivaan olemassaoloon, mutta ei kuvitellut niiden olevan juuri hänen kuvaamiensa paikkojen näköisiä. Danten Jumalainen näytelmä on Tuomas Akvinolaisen Summa theologiaen jälkeen keskiajan luetuin ja tutkituin kirja. Teoksen yksityiskohtaisuus ja runous saivat lukijakunnan vakuuttumaan sen kirjoittajan jumalallisesta innoituksesta. Teoksen kuvaukset vaikuttivat suuresti myöhempiin taiteilijoihin, jotka maalasivat tai kirjoittivat helvetistä. Teos on innoittanut lukuisten kuvitusten lisäksi myös yksittäisiä taideteoksia. Erityisesti tarina Paolon ja Francescan kielletyn rakkauden kohtalosta helvetin ikuisessa hirmumyrskyssä on innoittanut taiteilijoita. Toisaalta teoksen täydellisyys kääntyi myös itse uskoa vastaan. Danten teos tunnustettiin kuvitteelliseksi, mikä sai monet epäilemään muitakin vanhoja helvettikuvauksia. Reformaatio kyseenalaisti kiirastulen Reformaation synty kyseenalaisti 1500-luvulta lähtien katolisen näkemyksen. Protestantit hyväksyivät helvetin, mutta eivät kiirastulta, sillä se ei perustunut Raamattuun. Katoliset myönsivät kiirastulen ohuen perustan Raamatussa, mutta vetosivat kirkon perinteeseen, kirkkoisiin ja moniin kirkolliskokouksiin. Protestanttien mukaan kirkko on saattanut erehtyä ja uskovaisten on syytä palata takaisin Raamattuun. Ensimmäiset askeleet kiirastulen kyseenalaistamiseen otti Erasmus Rotterdamilainen satiirisilla kirjoituksillaan. Saksalainen pappi Martti Luther meni pidemmälle ja väitti suoraan, että kiirastulelle ei löydy Raamatusta perusteita. Samoin Luther ei löytänyt kiirastulta kirkkoisien kirjoituksista ja huomautti, että ortodoksinen kirkko ei ollut koskaan hyväksynyt kiirastulta. Protestantit hylkäsivät kiirastulen sekä kastamattomien lasten limbuksen. Raamatun maailmaan mahtuisi vain taivas ja helvetti. Muu kirkollinen perinne helvetistä sen sijaan kelpasi lähes sellaisenaan protestanteille, ja ikuinen piinahelvetti sai luvan jatkaa. Lutherin mukaan syntiinlankeemus on vienyt ihmisiltä heidän oman tahtonsa. Jumala määrää ennalta, ketkä pelastuvat ja ketkä eivät. Myöhempi luterilaisuus irtisanoutui tästä predestinaatio- eli ennaltamääräytymisopista ja esitti, että Jumala kutsuu kaikkia pelastukseen, mutta kaikki eivät ota sitä vastaan. Jean Calvin korosti Lutheriakin jyrkemmin ennaltamääräytymistä. Myöhemmin Calvinin ajatuksien pohjalle rakennettujen reformoitujen kirkkojen mukaan Jumala on hyvä ja on päättänyt lopulta pelastaa kaikki. Katolinen kirkko vastasi reformaatioon niin sanotulla katolisella reformaatiolla. Helvetin yksityiskohtien levittäminen oli muodostunut liian viihteelliseksi. Katolinen kirkko hillitsi helvettiin liittyviä kulkueita, juhlia ja näytelmiä. Trenton kirkolliskokouksessa katolinen kirkko toisti skolastikkojen osoittaman linjan. Kokous päätti pitää kiinni kiirastulesta ja aneista, mutta niiden väärinkäyttö haluttiin kitkeä pois. Reformaation aikana protestantit ja myöhemmin myös katoliset nostivat Saatanan maan päälle. Aseman muutos johtui Raamatun maininnasta, että Saatana tullaan heittämään tuliseen järveen historian lopussa. Kirjallisuudessa nähtiin vielä yksi suuri helvettiteos, kun John Milton kirjoitti kertovan runoelman Kadotettu paratiisi vuonna 1667. Valistusaika Valistusajalla todellisuutta tutkittiin järjen valossa. Myös tuonpuoleinen, kirkko ja Raamattu joutuivat arvostelun kohteiksi. Osa teologiasta irrottautui kirkollisesta hallinnasta. Syntyi nykyaikainen teologinen raamatuntutkimus eli eksegetiikka, joka näki Raamatun kirjat niiden historiallista taustaa vasten. Uusi tutkimus rapautti helvettiopin perusteita. Monet valistusajan ajattelijat ja teologit päättelivät helvetin rangaistuksen olevan rajallinen, koska jumalainen valokin on rajallinen. Samaten pääteltiin, että koska ihminen on rajallinen, niin myös hänen tekemänsä synnitkin ovat rajallisia. Samaten arvosteltiin ikuisen sielun käsitettä, sillä ajateltiin, että luonnossakaan mikään ei ole ikuista. Jotkut päättelivät, että mitään aineetonta todellisuutta ei edes ole, mutta toisten mielestä tässä mentiin jo liian pitkälle. Useat valistusajan filosofeista vastustivat helvettiä tai, kuten David Hume, uskontoa yleensäkin. Voltairen mukaan helvetti on persialaisten, kaldealaisten, egyptiläisten ja kreikkalaisten uskomus, johon Israelin kansa ei uskonut. Kirjailija ja filosofi Arthur Schopenhauerin mukaan ainoa helvetti ja kiirastuli ovat nykyinen maailma. Arvostelusta huolimatta kirkkokunnat olivat 1600–1800-luvuilla yksimielisiä, että suurin osa ihmisistä joutuu helvettiin. Tätä helvetin oikeudenmukaisuutta perusteltiin ihmisen vapaalla tahdolla – ihminen tuomitsee itse itsensä helvettiin. Samaten helvetin ikuisuudesta pidettiin kiinni sen perusteella, että syntisen ihmisen asenne on ja pysyy Jumalan vastaisena. Uudet kristilliset liikkeet Kaikki eivät olleet tyytyväisiä järkeistettyyn uskoon. 1600–1700-lukujen taitteessa syntyi omakohtaista ja kokemuksellista uskonelämää korostavia liikkeitä. Niitä kutsutaan yhteisnimellä herätyskristillisyys eli evankelikalismi. Liikkeiden mukaan uskoon ei synnytä, vaan siihen on itse herättävä. Varhaisimmat herätysliikkeet olivat Englannissa syntynyt puritanismi ja Saksassa syntynyt pietismi. Molemmille herätysliikkeille helvetin vaara oli todellinen, ja pelkästään nimellisellä kristityllä oli vaarana joutua helvetin lieskoihin, ellei hän tehnyt heti parannusta. Herätyssaarnaajat kuvailivat yksityiskohtaisesti helvetin kauhuja kuulijakunnalle ja kehottivat tottelemaan Jumalan säännöksiä eikä etsimään lievennyksiä niihin. Myös ajatus kaikkien pelastumisesta teki paluuta. Kirkkoisä Origeneksen vanha – aikoinaan harhaoppisena hylätty – ajatus sai vuosien kuluessa pientä, mutta lisääntyvää kannatusta. Universalismia edustivat 1700-luvulla uudet englantilaiset ja amerikkalaiset ajattelijat, joista merkittävämmäksi nousi Charles Chauncy. Hänen mukaansa ikuinen piinahelvetti on mahdoton, koska tällöin Saatanan voitto ja Aadamin lankeemus olisivat merkittävämpiä tapahtumia kuin Kristuksen pelastus. Universalismia repivät myöhemmin sisäiset ristiriidat, ja kristillistä oppia karsittiin niin reilusti, että muut kristilliset suuntaukset katsoivat liikkeen ajautuneen kristinuskon ulkopuolelle. Toinen vastaavia ajatuksia sisältänyt unitaarinen liike syntyi 1600-luvun alussa Englannissa torjumaan kirkon kolminaisuusoppia. Useimmat universalistisesti ajattelevista eivät liittyneet näihin liikkeisiin. Jotkut katsoivat, ettei kaikkien pelastumista ollut hyvä julistaa julkisesti, vaan hengellisesti riittävän kypsän ihmisen täytyy oivaltaa tämä ajatus itse. Näiden kahden äärisuunnan – herätyksen ja universalismin – lisäksi myös sielun katoaminen eli tyhjiinraukeaminen teki paluuta. Tätä ajatusta sivusi myös deismi, jossa Jumalaa pidettiin kaiken alullepanijana, joka ei puutu myöhemmin historian kulkuun. Tyhjiinraukeamiseen liittyvä annihilaatio-oppi sai heikosti kannatusta ennen 1800-lukua. Merkittävin annihilationismia kannattanut liike oli 1800-luvun puolivälissä milleriläisestä adventismista erkaantunut seitsemännen päivän adventistit -kirkko. Se syntyi Pohjois-Amerikassa toisen herätysliikeaallon myötä. Toinen milleriläisestä adventismista 1870-luvulla itsenäistynyt Jehovan todistajat -liike omaksui myös tyhjiinraukeamisopin. Nykyisiä näkemyksiä Nykyaikana, 1900-luvulta lähtien, helvetin ongelmallisuus on kristinuskossa lisääntynyt. Kirkollinen kahden tuhannen vuoden helvettiperinne on tullut uudessa teologiassa kyseenalaiseksi. Samalla annihilaatio-oppi – tai sielun tyhjiinraukeaminen – on saanut teologien tukea puolelleen, vaikkakaan se ei ole saavuttanut virallista tukea kristillisiltä suuntauksilta lukuun ottamatta yksittäisiä herätysliikkeitä. Karkeasti jakaen nykyisten kristillisten teologien johtopäätökset ovat joko sielun katoaminen tai ikuinen kärsimys. Toisinaan teologit liikkuvat näiden kahden välisellä rajamaalla, ja kirjoittajan lopullinen kanta jää epäselväksi. Katolisuudessa oppi kiirastulesta on jopa helvettiä keskeisempi. Kiirastulessa sieluja piinataan tietyn ajan ja ne kamppailevat taivaan ja helvetin välillä. Elossa olevien ihmisten rukoukset, messut ja aneet auttavat kuolleen sielun pääsemistä kiirastulesta taivaaseen. Katolisen kristinuskon kaudella taivaaseen tai helvettiin päästiin kiirastulen myötä ja myöhemmin luterilaisuudessa suoraan jompaankumpaan. Suomalaiset, omaperäiset herätysliikkeet syntyivät 1700–1800-luvuilla. Ne saarnasivat eurooppalaisten esikuviensa tavoin Jumalan johdatusta tai Saatanan eksytystä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisältä kasvoi 1900-luvulla uusia herätysliikkeitä – niin sanottu viides herätysliike – jotka nousivat kirkon vapaamielistä helvettikäsitystä vastaan. Suomen ortodoksisen kirkon mukaan sielu pääsee ikuiseen elämään, mikäli ihminen on rakastanut maan päällä Jumalan Sanaa ja Kirkkoa. Helvettiin joutuvat ne, jotka ovat tietoisesti seuranneet himojaan. Ihminen voittaa maan päällä himot Jumalan armon avulla. Mikäli ihminen lähtee iäisyyteen himoista parantumattomana, hän jää pysyvästi siihen tilaan. Helvetissä ihminen jumittuu epätoivoiseen tilaan, jossa himoista ei voi vapautua eikä niitä voi tyydyttää. Syntinen ihminen voi vielä pelastua Jumalan armosta, mikäli hän ei ole luopunut Kristuksesta. Ortodoksisen kirkon mukaan helvetti koskee aikuisia. Kastetut ja kuolleet lapset kirkko lukee taivaan hyvyyksistä osallisiin ihmisiin. Ortodoksinen kirkko kehottaa rukoilemaan myös kuolleiden puolesta. Rukoilu ei tapahdu hyötymistarkoituksessa, vaan Jumala tekee minkä parhaaksi näkee. Islam Islamiin kuuluu usko elämän jatkumisesta tuonpuoleisessa maailmassa. Ihminen joutuu joko Helvettiin tai Paratiisiin sen mukaan, miten kukin tuomitaan viimeisellä tuomiolla. Koraanissa toistuvana aiheena on lupaus hurskaita odottavasta Paratiisista (Janna), joka on nautintojen ylenpalttinen tyyssija. Vielä yleisempi on varoitus uskottomia odottavasta Helvetistä (Jahannam), jonka kauhuista kirja antaa havainnollisia esimerkkejä. Islamilainen eskatologia on värikästä ja perustuu sekä Koraaniin että islamilaisiin tarinoihin, jotka löytyvät 800-luvulla kirjatuista haditheista. Islamissa kaikella Jumalan luomalla on alku ja loppu. Koraanin mukaan viimeisinä päivinä maa järkkyy, vuoret murenevat, meret nousevat, aurinko pimenee, tähdet putoavat taivaalta ja taivas katoaa. Jumala jakaa viimeisenä päivänä tuomioita, ja ainoastaan profeetta Muhammed voi vedota häneen syntisten puolesta. Jumala on armollinen, mutta ei anna anteeksi muiden jumalien asettamista rinnalleen. Tuomiopäivänä synnintekijät punnitaan. Toisessa vaakakupissa ovat ihmisen synnit ja toisessa hyvä teot. Tuomio toteutuu sillan (sirat) ylittämisenä. Siltaa kuvataan hiustakin kapeammaksi ja miekkaa terävämmäksi. Silta näyttää syntisestä kapealta ja hurskaasta leveältä. Syntiset putoavat sillalta Helvetin tuleen. Kertomus sillasta on tullut islamiin zarathustralaisuudesta. Helvetissä on seitsemän tasoa: Jahannam eli kiirastuli muslimeille ja lisäksi omat tasonsa kristityille, juutalaisille, saabalaisille, zarathustralaisille, epäjumalanpalvojille ja ulkokultaisille. Helvetissä on tukevat seinät ja 19 enkeliä (tai 70) vartioivat sitä johtajanaan enkeli Malik. Helvetissä on puita kuten Paratiisissa, mutta sen sijaan, että ne antaisivat varjoa, puut löyhkäävät. Helvetin tasot Koraanin tarjoamin viittein ovat seuraavat: Jahannam: kiirastuli muslimeille (19:68–72) Laza: paahtava tuli kristityille (70: 15–18) Al-Hutama: palava tuli juutalaisille (104: 4–9) Sa’ir: korventava tuli saabalaisille (4: 10) Saqar: kurjuuden tuli maageille (zarathustralaisille) (54: 48) Al-Jahim: rankaiseva tuli uskottomille (2: 126) Hawiya: hehkuva tuli tekopyhille (100: 11). Helvetissä on varsinkin kahteen luokkaan kuuluvia ihmisiä. Ensimmäinen luokka ovat kiittämättömät, joihin kuuluu etenkin naisia, jotka ovat kapinoineet aviomiehiään vastaan eivätkä ole pukeutuneet säädyllisesti ja totelleet puolisoitaan. Enemmistö Helvetin asukeista onkin juuri naisia. Lisäksi on rikkaita, joita Paratiisissa on suhteessa vähän toisin kuin köyhiä. Toinen suuri luokka ovat vääräuskoiset, jotka eivät aikanaan kuunnelleet profeettojen varoituksia. Helvetti on ikuisen kidutuksen paikka näille ryhmille, mutta muslimit, jotka tosin ovat tehneet syntiä, mutta pysyneet muslimeina, voivat toivoa pääsevänsä Muhammedin avulla pois sieltä. Islamin Helvetti muistuttaa kristittyjen helvettiä, mutta sillä on erityispiirteitä. Yksi on toistuva kuvaus tuomituille annettavasta tulisesta juomasta. Toinen on se, että Helvetissä järjestystä pitävät enkelit eivätkä demonit. Helvetti on ennen muuta tulta: ”Helvetissä on riittävästi hehkua! Me korvennamme tulessa ne, jotka eivät usko merkkeihimme; aina kun heidän ihonsa on palanut, me vaihdamme tilalle toisen, jotta he saisivat oikein maistaa rangaistusta.” (Koraani 4:56). Helvetin tulen kuumuuden aste vaihtelee, mutta se on kuumempaa kuin maallinen tuli. Tulenlieskat myös puhuvat. Ainoa helpotus on, että perjantaisin Helvetin tulta ei sytytetä. Erään kuvauksen mukaan henget eli jinnit tunkevat ihmisten suihin kuumia ketjuja ja vetävät niitä ulos peräaukosta. Muut uskonnot Hindulaisuus Hindulaisuudessa keskeisiä käsitteitä ovat sielunvaellus ja karma. Kuolemassa sielu eli atman purkautuu, mutta karma jää olemaan (naraka). Kaikkeudella ja historialla ei ole alkua eikä loppua, vaan sielu on ikuisessa kierrossa. Karma johtaa jälleensyntymiseen, jossa voimat pyrkivät tasapainoon. Mikäli ihminen on kerännyt viimeisimmässä elämässä paljon hyviä tekoja, hän pääsee väliaikaisesti paratiisimaiseen tilaan, mutta lopulta hän joutuu syntymään uudelleen ja palaamaan takaisin kiertoon. Tästä sielunvaelluksesta pystyy vapautumaan purkamalla karman ja saavuttamalla valaistumisen, brahman-nirvanan. Varhainen hindulaisuus ei uskonut taivaaseen tai helvettiin. Varhaisempien käsitysten mukaan ihminen liittyi kuoleman jälkeen osaksi luontoa toisessa elämänmuodossa. Vedalainen kulttuuri keskittyi terveelliseen ja täyteläiseen elämään ilman tuonpuoleisesta murehtimisesta. Myöhemmin Veda-kirjojen kaanoniin tuli mainintoja jälleensyntymisestä sekä taivaasta. Yleisen näkemyksen mukaan taivas on jossain ylhäällä. Sitä hallitsee Indra ja helvettiä vastaavasti Yama. Mahabharata-eepoksen mukaan pahoista teoista joutuu kärsimään helvetissä. Eepoksen Bhagavad Gita -osiosta löytyvät ohjeet taivaaseen pääsystä tai helvettiin joutumisesta. Taivaaseen pääsee kahta tietä: nöyryydellä ja oikeudenmukaisuudella sekä rukouksilla ja rituaaleilla. Syntien tekemistä tulee välttää, sillä ne periytyvät tuleville sukupolville. Buddhalaisuus Buddhalaisuuden näkemys elämänkiertokulusta on lähellä hindulaisuuden näkemystä. Merkittävin ero on siinä, että buddhalaisuus katsoo atmanin eli sielun olevan harha. Toisaalta Gautama Buddha ei suoraan kieltänyt atmanin olemassaoloa. Niinpä buddhalaiset painottavat käsitettä jälleensyntymä ja käsitettä sieluttomuus tai tyhjyys eli anatta. Buddhalaisuudessa aineeton mieli on olemassa ikuisesti, vaikkakin se muuttaa muotoa ja tasoa jatkuvasti. Perinteinen buddhalaisuus määrittelee viisi tai kuusi olemassaolon valtakuntaa, joihin voi päätyä jälleensyntyneenä. Deva-gati, taivaan maailma Asura-gati, titaanien maailma Manusya-gati, ihmisten maailma Tiryagyoni-gati, eläinten maailma Preta-gati, nälkäisten henkien maailma Naraka-gati, helvetin maailma Helvetin maailman tehtävänä on toimia väliaikaisena puhdistuspaikkana pahantekijöille. Narakat ovat kuvausten mukaan joko äärimmäisen kylmiä tai äärimmäisen kuumia. Ne, joilla on kuoleman hetkellä paljon huonoa karmaa, voivat uudelleensyntyä narakaan, jossa heidän huono karmansa vähenee kärsimyksen kautta. Huonon karman vähennyttyä he voivat syntyä uudelleen esimerkiksi ihmisinä, eläiminä tai nälkäisinä kummituksina. Kiinalainen mytologia Itäaasialaisista uskonnoista taolaisuuden juuret ovat syvällä kiinalaisessa mytologiassa noin 2000-luvulta eaa. Alkuperäisessä taolaisuudessa ei ole jumalia, mutta niitä palvotaan uskonnon kansanomaisissa muunnelmissa. Taolaisuudesta on useita muunnelmia ja kuva tuonpuoleisesta, tai helvetistä, on epäselvä. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei taolaisuudessa ole helvettiä ollenkaan, mutta etenkin perinteisessä kiinalaisessa mytologiassa helvetti, diyu, on yleinen uskomus. Muita uskontoja Mayojen käsityksen mukaan sielu matkaa kuoleman jälkeen maanalaiseen maailmaan, Xibalbaan. Ihminen kohtaa siellä koettelemuksia, voittaa kuoleman ja uudelleensyntyy. Mayojen Popol Vuh -eepoksessa esiintyvää Xibalbaa hallitsevat tautien ja kuoleman jumalat. Lähi-idässä 1800-luvulla syntynyt bahailaisuus ei hyväksy helvettiä paikkana, vaan ennemminkin erotuksena jumaluudesta. Helvettiusko Suomessa nykyisin Helvetin merkitys evankelis-luterilaisen kirkon sisällä väheni merkittävästi 1900-luvun jälkipuolella. Nykykirkolle helvetti on arka aihe, josta saarnoissakin yleensä vältetään puhumasta. Yleisemmällä tasolla viitataan kadotukseen ja kirkkohistoriaan, mutta pidemmälle ei juuri mennä. Vuonna 1997 pastori Antti Kylliäinen julkaisi kirjan Kaikki pääsevät taivaaseen. Kylliäisen mukaan helvettioppi on ristiriidassa muun kristillisen uskon kanssa, ja siitä tulisi luopua. Kirja nosti kohua ja harhaoppisuuskanteluita. Dosentti Kari Kuulan kirjassa Helvetin historia vuodelta 2006 käydään yksityiskohtaisesti läpi kristillisen helvetin historia ja nykytila. Kuulan mukaan helvetti on nykyiselle luterilaiselle kirkolle ikään kuin perheenjäsenen juoppous, jonka kaikki tietävät ja joka vaikuttaa kaikkeen, mutta josta ei koskaan haluta puhua avoimesti. Kirkon julkisessa sanastossa helvetti on muuttunut kadotukseksi. ”Koska kadotus on iankaikkisuudessa, siihen ei liity aika-avaruudellisia käsitteitä. Kadotus merkitsee siten iankaikkista, pysyvää, muuttumatonta pimeyttä eli eroa Kristuksesta. Tässä pimeydessä ovat jo Saatana ja hänen enkelinsä.” (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sanasto) Sanomalehti Aamulehden vuonna 2004 teettämässä tutkimuksessa 48 prosenttia suomalaisista ei uskonut helvetin olemassaoloon. 44 prosenttia uskoi, että helvetti oli todellinen. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon työntekijöistä 30 prosenttia epäili helvetin olemassaoloa. Iltalehden vuonna 2015 teettämässä selvityksessä kristilliseen yhdyskuntaan kuuluvista 23 prosenttia uskoi helvetin olemassaoloon. Luterilaisen kirkon tutkimusten mukaan enemmistö luterilaisista kuuluu kirkkoon seremonioiden vuoksi. Usko perinteisiin kristillisiin oppeihin on vähentynyt. Lähteet Viitteet Aiheesta muualla Brotherus, Robert: Itkua ja hammastenkiristystä. Vapaa-ajattelijain liitto ry 10.4.2019. Haapanen, Eero: Helvetin rangaistuksista kristinuskossa. Vapaa ajattelija. Kuula, Kari: Helvetin historia pohjalta pohjalle – luentosarja helvettiopin vaiheista . Kantti.net 2006–2007. Kuula, Kari: Helvetin hirmuinen historia . Seulonnan keskeiset artikkelit 20 Uskonnot yleisesti

331

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hindi

Hindi

Hindi () on lähinnä Intiassa käytettävä hindustanin kielen sanskritisoitu muoto. Sitä puhuu äidinkielenään yli 260,3 miljoonaa ihmistä maailmassa. Toisena kielenään hindiä puhuvia on satoja miljoonia. Yhteensä hindillä on noin 615,5 miljoonaa puhujaa, mikä tekee siitä maailman kolmanneksi puhutuimman kielen. Kieltä kirjoitetaan devanagari-järjestelmällä. Muita käytettyjä kirjoitusjärjestelmiä ovat braille, mahajani ja newa. Asema Intiassa Devanagari-aakkosilla kirjoitettu hindi on Intian virallinen kieli maan perustuslain mukaan. Suurin osa hindiä äidinkielenään puhuvista asuu Intian pohjoisosissa Biharin, Jharkhandin, Uttarakhandin, Madhya Pradeshin, Rajasthanin, Uttar Pradeshin, Chhattisgarhin, Himachal Pradeshin, Haryanan, Delhin ja Maharashtran osavaltioissa, joissa sillä on virallisen kielen asema myös osavaltiotasolla. Hindiä vähintäänkin ymmärretään laajalti myös muualla Intiassa sekä Pakistanissa ja Nepalissa. Muualla maailmassa Vuonna 2019 Abu Dhabin emiraatti nosti hindin yhdeksi tuomioistuimen virallisista kielistä arabian ja englannin rinnalle. Syynä oli se, että hindikielinen väestö on suurin yksittäinen kielivähemmistö koko Arabiemiraattien alueella, ja yhteensä maan asukkaista arviolta noin 30 % on hindinkielisiä. Etelä-Afrikan perustuslain mukaan hindi kuuluu Etelä-Afrikassa asuvien yhteisöjen yleisesti käyttämiin kieliin, joiden käyttöä valtion tulee edistää ja turvata. Tästä vastaa Pan South African Language Board. Luokittelu ja suhde muihin kieliin Hindi kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan indoarjalaiseen kieliryhmään. Tämän sisällä hindi voidaan myös luokitella ns. hindustani-kieliin, johon kuuluvat myös urdu, deccani ja haryana. Hindin sanasto on suurelta osin periytynyt sanskritista. Lisäksi siinä on huomattavasti vaikutteita persiasta, arabiasta ja siirtomaa-ajalta lähtien myös englannista. Hindi ja urdu ovat kielitieteellisestä näkökulmasta hindustanin kaksi eri muotoa, ja niiden puhujat ymmärtävät toisiaan. Urdu eroaa hindistä muun muassa siten, että siinä missä hindiin otetaan lainasanoja lähinnä sanskritista, urduun niitä omaksutaan arabiasta. Lisäksi urdua kirjoitetaan arabialaisella kirjaimistolla, kun taas hindiä devanagarilla. Fonologia Konsonantit Lähde: Vokaalit Lähde: Katso myös Fidžinhindi Lähteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Central Hindi Directorate Indoarjalaiset kielet Intian kielet Seulonnan keskeiset artikkelit

334

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmikuu

Helmikuu

Helmikuu on gregoriaanisessa ja juliaanisessa kalenterissa vuoden toinen kuukausi. Sitä edeltää tammikuu ja sitä seuraa maaliskuu. Helmikuussa on 28 päivää, karkausvuonna 29 päivää. Historia Roomalaisilla oli alun perin vain kymmenen kuukautta, ja talvella oli kahden kuukauden tauko. Sitten vuoden loppuun lisättiin kaksi kuukautta, ja karkauspäivä siirrettiin viimeisen kuukauden loppuun. Kun nämä uudet kuukaudet, tammi- ja helmikuu, siirrettiin vuoden alkuun, jäi karkauspäivä edelleen helmikuulle. Sääolot Suomessa helmikuu on etelässä iltapäivien pidentymisen ja usein talven kovimpien pakkasten ja korkeiden nietosten aikaa. Eteläisessä Suomessa lumipeite ei helmikuussa ole välttämättä pysyvä lämpötilojen heitellessä suojan ja pakkasen puolella, ja kevään alku on häilyvämpi. Pohjoisessa se on ensimmäisten kunnolla aurinkoisten päivien, ja rajujen pakkasten aikaa. Etelä-Suomessa voi helmikuun lopulla koulujen hiihtolomakaudella ensimmäistä kertaa vuodessa aurinkoisena päivänä tuntea auringon lämmittävän vaikutuksen iholla. Tyypillisesti lumipeite alkaakin tämän takia tiivistyä hitaasti kasaan ja sen vesiarvo alkaa päivä päivältä kasvamaan. Varsinainen sulaminen käynnistyy yleensä vasta maaliskuussa. Keskilämpötila Helmikuun keskilämpötilat eri puolella Suomea vaihtelevat. Vantaalla helmikuun keskilämpötila on noin –6 astetta, Lahdessa noin –7,5 astetta, Tampereella noin –8 astetta, Kuopiossa noin –9,5 astetta, Oulussa noin –9,5 astetta ja Sodankylässä noin –12 astetta. Etelä-Suomessa tyypillinen päivälämpötila vaihtelee 0–20 pakkasasteen välillä, riippuen mereistä lämpöä tuovien matalapaineiden reiteistä ja arktisista kylmänpurkauksista; keskimäärin Etelä-Suomessa on helmikuussa 3 astetta pakkasta päivällä. Pohjois-Suomessa sen sijaan lämpötila on yleensä tasaisesti päivisin noin -10 asteen molemmin puolin. Sateet ja lumen määrä Sanonta helmikuu helistää tarkoittaa kuukaudelle tyypillisiä kovia pakkasia. Helmikuu onkin vuoden kylmintä aikaa – Etelä-Suomessakin on joskus kireitä pakkasia. Helmikuussa on Etelä-Suomessakin vain harvoin lumettomia kausia. Helmikuun loppuvaiheessa päivälämpötilat alkavat hitaasti kohota varsinkin pilvisessä säässä, vaikka pakkaset jatkuvatkin usein Etelä-Suomessakin maaliskuulle. Helmikuussa sataa todella niukasti, muttei yhtä niukasti kuin maaliskuussa. Pitkän harmaan ajan jälkeen saadaan yhä enemmän ja enemmän auringonpaistetunteja. Helmikuussa päivät pitenevät entisestään, vaikkakin ne ovat vielä melko lyhyitä, ja Lapissa on Etelä-Suomea pimeämpää, mutta ei enää kaamosta. Pituus Helmikuu on juliaanisen ja gregoriaanisen kalenterin lyhyin kuukausi. Kaikissa muissa kuukausissa on 30 tai 31, mutta helmikuussa vain 28 (karkausvuonna 29) päivää. On väitetty, että aikaisemmin elokuu olisi ollut 30-päiväinen ja helmikuu 29-, karkausvuonna 30-päiväinen ja elokuu olisi pidennetty 31-päiväiseksi ja samalla helmikuu lyhennetty 28-, karkausvuonna 29-päiväiseksi, koska ajateltiin, että Augustuksen mukaan nimetyssä kuukaudessa elokuussa (latinaksi augustus) pitää olla yhtä monta päivää kuin Julius Caesarin mukaan nimetyssä kuukaudessa heinäkuussa (latinaksi julius). Tämä ei välttämättä pidä paikkaansa. Vuonna 1712 Ruotsissa ja Suomessa helmikuussa oli poikkeuksellisesti 30 päivää, kun palattiin ruotsalaisesta kalenterista juliaaniseen. Vuonna 1753 Ruotsissa ja Suomessa oli helmikuussa poikkeuksellisesti 17 päivää, kun siirryttiin juliaanisesta gregoriaaniseen (parannettuun) kalenteriin. Nimi suomessa ja muissa kielissä Helmikuun sanotaan saaneen nimensä puun oksien jäähelmistä, joita syntyy tällöin Etelä-Suomessa kun tyypillisesti tammikuun lopun suojasään jälkeen pakkanen taas äkkiä kiristyy. Vanha kansa odotti innokkaasti ensimmäistä sydäntalven suojaa, koska siitä laskettiin olevan 200 päivää rukiin tuleentumiseen. Helmikuun latinankielinen nimi Februarius tulee sanasta februa, joka oli roomalaisten sovinto- ja puhdistusjuhla. Helmikuussa valmistauduttiin puhdistautumismenoin ja sovintouhrein uuden vuoden tuloon ja uuteen alkuun. Ennen Julius Caesarin kalenteriuudistusta helmikuu oli roomalaisessa kalenterissa vuoden viimeinen kuukausi. Tapahtumia ja merkkipäiviä Vuonna 1899 Nikolai II:n helmikuun manifesti aloitti Suomessa sortokauden. Helmikuussa on juhla laskiainen, jota vietetään seitsemää viikkoa ennen pääsiäistä. Lisäksi helmikuun 14. päivä on ystävänpäivä. Suomessa liputetaan Runebergin päivänä 5. helmikuuta ja Kalevalan päivänä 28. helmikuuta. Yhdysvalloissa on vuodesta 1976 lähtien helmikuussa pidetty Black History Month, jolloin juhlistetaan afroamerikkalaisten saavutuksia. Lähteet Aiheesta muualla Seulonnan keskeiset artikkelit

335

https://fi.wikipedia.org/wiki/Havanna

Havanna

Havanna () on Kuuban pääkaupunki ja 2,3 miljoonan asukkaan väkiluvullaan Kuuban ja koko Karibian suurin kaupunki. Havanna sijaitsee Kuuban luoteisrannikolla. Espanjalaiset perustivat kaupungin Havannanlahden luonnonsataman rannoille vuonna 1519, ja kaupunki sai Kuuban kuvernöörin istuimen vuonna 1553. Se kärsi kauan merirosvojen ryöstelystä. Yhdysvaltain vaikutus kaupungissa alkoi vahvistua 1800-luvulla. Fidel Castron valtakaudella 1959 alkaen kaupungissa nähtiin neuvostoliittolaisia vaikutteita. Havannan siirtomaatyylinen vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Kaupunki muodostaa myös yhden Kuuban viidestätoista provinssista. Etymologia Kaupungin espanjankielisen nimen La Habana alkuperä on epäselvä. Kaupunki saattoi saada nimensä Kristoffer Kolumbukselta, joka mainitsi ensimmäisen matkansa jälkeen kirjoittamassaan kirjeessä alueen nimeltä Avan. Toisen teorian mukaan kaupunki nimettiin paikallisen tainointiaanipäällikkö Habaguanexin mukaan. Kolmannen teorian mukaan nimi tulee tainojen sanasta sabana, josta sana savanni tulee. Joidenkin mukaan sanan alkuperä on anglosaksisessa sanassa haven, 'satama'. Historia Espanjalainen konkistadori Diego Velázquez de Cuéllar perusti Havannan vuonna 1515 nimellä San Cristóbal de la Habana, tosin Kuuban etelärannikolle. Sijainti oli kuitenkin läheisten soiden ja moskiittojen vuoksi huono, joten kaupunki siirrettiin nykyiselle paikalleen pohjoisrannikolle vuonna 1519. Uuden paikan teki edulliseksi sen hyvin suojattu syvä luonnonsatama. Havanna laajeni ja tuli merkittäväksi, ja vuonna 1553 espanjalaiset tekivät siitä käytännössä Kuuban pääkaupungin siirtämällä kuvernöörin istuimen sinne. Havanna kärsi 1500-luvulla englantilaisten, ranskalaisten ja hollantilaisten merirosvojen ryöstöretkistä. Bukaneerit polttivat kaupungin vuonna 1538, ja se ryöstettiin 1553 ja 1555. Espanjalaiset laivat alkoivat 1600-luvulla pysähtyä kaupungissa kulkiessaan kultalastissa Uudesta maailmasta Espanjaan. Sen seurauksena ulkovallat hyökkäilivät kaupunkiin ja saartoivat sen sataman moneen kertaan. Havannan kaupunginmuurit valmistuivat 1700-luvun alkuun mennessä. Vuonna 1762 britit valloittivat kaupungin ja pitivät sitä hallussaan kuusi kuukautta seitsenvuotisen sodan päättymiseen asti, jolloin Espanja sai sen takaisin. Englantilaismiehitys oli piristänyt Havannan kauppayhteyksiä Atlantin yli, ja kaupungista tuli tärkeä sokeri- ja orjasatama. 1700-luvun lopulla kaupunkiin alkoi muuttaa paljon väkeä muualtakin kuin Espanjasta. Kun orjuus lakkautettiin Kuubassa 1800-luvun lopulla, Havannaan alkoi muuttaa paljon mustaa väestöä. Yhdysvallat perusti kaupunkiin 1800-luvulla pienen mutta merkittävän kauppayhteisön. Kuuba itsenäistyi 1898, ja maan läheisten Yhdysvaltain-suhteiden seurauksena Havannaan tuli paljon amerikkalaista liiketoimintaa ja turismia, ja kaupunki alkoi muistuttaa yhdysvaltalaista kaupunkia. Fidel Castro otti Kuubassa vallan vuonna 1959. Hän aloitti yhteistyön Neuvostoliiton kanssa, minkä seurauksena Havannaankin tuli neuvostoliittolaisia aluksia, autoja ja tavaraa. Vanhakaupunki rapistui aluksi, kun Castro keskittyi sisämaan kehittämiseen, mutta 1980-luvulla vanhojakin kortteleita ryhdyttiin kunnostamaan, kun vanhakaupunki lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon. Havannan talous kärsi pahoin Neuvostoliiton hajoamisesta 1991. Vaikka vanhakaupunkia kunnostettiinkin 1980-luvulla, muu Havanna on nykyisin huomattavan ränsistynyt. Rakennuksia sortuu usein, ja kadut ovat täynnä kuoppia. Kaupunki on myös paikoin ylikansoitettu. Vanhojen talojen lisäksi entisajoista muistuttavat yhä käytössä olevat vanhat yhdysvaltalaiset autot. Risteilyt Floridan ja Havannan välillä aloitettiin 50 vuoden tauon jälkeen vuonna 2016. Maantiede Havanna sijaitsee Kuuban luoteisrannikolla Floridansalmen rannalla. Kaupunki sijaitsee enimmäkseen Havannanlahden länsi- ja eteläpuolella. Lahdelle johtaa kapea väylä. Muutama kilometri lahdesta länteen kaupungin läpi virtaa etelästä pohjoiseen Almendaresjoki. Havanna sijaitsee matalilla kukkuloilla, joista yksi merkittävimpiä on 60 metrin korkuinen kalkkikiviharjanne. Eräällä lännessä sijaitsevalla kukkulalla sijaitsevat Havannan yliopisto ja prinssinlinna. Kaupungin osat Nykyajan Havanna voidaan jakaa kolmeen osaan, jotka ovat vanhakaupunki La Habana Vieja, 1900-luvulla rakennettu Vedado, sekä uudemmat esikaupunkialueet. Havannan vanha siirtomaatyylinen keskusta, La Habana Vieja, on kaupungin vanhin osa. Se rajoittui aikoinaan kaupunginmuuriin, jota ei enää ole olemassa. Vanhakaupungille ominaisia ovat kapeat kadut ja niiden yli ulottuvat parvekkeet sekä lukuisat vanhat rakennukset. Se on kaupungin perinteinen kaupan, teollisuuden ja viihteen keskus, ja siellä on myös asuintaloja. Vanhakaupunki on noin kahdeksan neliökilometriä laaja, ja se rajoittuu idässä satamaan. Vanhankaupungin kaupunkikuva on säilynyt alkuperäisenä. Se koostuu viidestä keskeisestä aukiosta – Plaza de Armas, Plaza Vieja, Plaza de San Francisco, Plaza del Cristo ja Plaza de la Catedral – ja niitä reunustavista barokkia ja uusklassismia edustavista rakennuksista. Vanhakaupungissa ja lahden toisella puolella on myös useita vanhoja espanjalaisaikaisia linnoituksia. Vanhakaupunki on Unescon maailmanperintöluettelon kohde. Vanhakaupungista pohjoiseen ja länteen on 1900-luvulla rakennettu Vedado, jossa on myös paljon kauppoja ja yöelämää. Vedadon leveiden puistokatujen varsilla on paljon hienoja asuintaloja, korkeita kerrostaloja, hotelleja sekä toimistorakennuksia. Vedadon ja vanhakaupungin välissä on Keski-Havanna, joka luetaan joskus Vedadon osaksi. Havannan länsiosissa on vauraampaa ja uudempaa esikaupunkialuetta. Väestö Havannan asukkaista suurin osa on espanjalaistaustaisia. Kaupungissa on myös suuret mustien ja värillisten vähemmistöt, joiden esivanhemmat olivat orjia. Intiaanien jälkeläisiä ei juurikaan ole, sillä intiaanit suurimmaksi osaksi hävisivät Kuubasta siirtomaa-aikana. Havanna oli Castron aikoihin asti etnisesti jakautunut: valkoiset muodostivat parhaiten toimeen tulevien luokan, ja mustat ja värilliset köyhimmän luokan, jolla ei ollut juurikaan mahdollisuuksia kouluttautumiseen ja asemansa parantamiseen. Castro avasi koulutuksen ja työelämän myös vähemmistöille sekä kielsi rotusyrjinnän asuntojen tarjonnassa. Mustia ja värillisiä onkin nykyisin aiempaa paljon enemmän paikallishallinnon ylemmissä asemissa, vaikka heitä elääkin yhä paljon köyhyydessä. Havannalaisista vain puolet kertoo olevansa uskonnollisia. Roomalaiskatoliset ovat suurin uskonnollinen ryhmä. Protestantteja on jonkin verran ja juutalaisia muutama sata. Kaupungissa on paljon synkretististen afrokuubalaisten uskontojen kuten santerian harjoittajia. Havannasta on lähtenyt Castron aikana arviolta yli puoli miljoonaa pakolaista Yhdysvaltoihin, etenkin Floridaan, sekä muualle latinalaiseen Amerikkaan. Pakolaisaalto aiheutti kaupunkiin pulan korkeakoulutetuista ammattitaitoisista ihmisistä, jota paikattiin koulutusta lisäämällä. Ilmasto Ilmasto on Havannassa, kuten lähes koko Kuubassa, ympärivuotisesti trooppinen. Lämpötiloja tasaa sijainti pasaatituulien vyöhykkeellä. Tammikuun ja helmikuun keskilämpötila on 22 °C ja elokuun 28 °C. Lokakuussa sataa eniten ja keväällä vähiten. Aika ajoin kaupunkiin osuu pyörremyrskyjä, vaikka se ei ole niille yhtä altis kuin muu Kuuba. Talous ja liikenne Kuuban kauppa ja vientiteollisuus keskittyvät Havannaan, jossa on yksi Karibian parhaista luonnonsatamista. Havannasta viedään sokeria, tupakkaa ja hedelmiä ja sinne tuodaan pääasiassa elintarvikkeita, puuvillaa sekä koneita ja teknisiä laitteita. Kaupungin teollisuuteen kuuluvat laivanrakennus, rommitislaamot, sokerijalostamot, ja kuuluisia havannalaissikareita valmistavat tehtaat. Havanna on Kuuban liikenteen solmukohta. José Martín kansainvälinen lentoasema sijaitsee 13 kilometriä Havannan keskustasta. Kaupungin sisällä tärkein liikennemuoto on bussiliikenne. Rautatiet omistaa ja niillä liikennöi UFC-yhtiö (Union For Railways of Cuba). Bussiyhteyksiä hoitaa kaksi yhtiötä, Omnibus Metropolitans (OM) ja Metrobus-yhtiöt. Havannaan suunniteltiin metroa 1980-luvulla, mutta hanke keskeytettiin kun Neuvostoliitto hajosi. Kuntajako ja hallinto Havannan kaupungin rajat ovat yhteneväiset Havannan provinssin (Ciudad de la Habana) kanssa, ja Havanna toimii samanaikaisesti kaupunkina ja provinssina. Havanna on jaettu 15 kuntaan: Playa Plaza de la Revolución Centro Habana La Habana Vieja Regla La Habana del Este Guanabacoa San Miguel del Padrón 10 de Octubre Cerro Mariano La Lisa Boyeros Arroyo Naranjo Cotorro Havannaa johtaa kaupunkineuvosto ja pormestari, joka on johtava virkahenkilö. Havanna on Kuuban hallinnon keskuspaikka, ja kaupunki on budjetin ja yleisen poliittisen suunnan suhteen kansallisesta hallinnosta riippuvainen. Kuuban kommunistinen puolue, armeija ja Vallankumouksen puolustuksen komiteat (CDR) ovatkin kaupungissa määräävässä asemassa. CDR suojelee vallankumousta niin sisäisiltä kuin ulkoisiltakin uhilta sekä hoitaa rutiinitehtäviä kaupunginosissa. Kaupungin vastuulla olevia palveluja ovat esimerkiksi puhtaanapito ja palontorjunta. Palvelut Kunnalliset palvelut Havannan kunnallisia palveluita kuten vesihuoltoa, sähköä ja viemäreitä hoitaa joukko kansallistettuja yhtiöitä. Sähkö saadaan öljykäyttöisistä generaattoreista. Paloasemia on tiheässä ja palontorjuntakalusto on nykyaikaista. Terveydenhoito Havannassa sijaitsee Kuuban terveydenhoitojärjestelmän hallinto. Kaupungin terveydenhoito on korkealaatuista ja kansainvälisesti arvostettua. Koulutus Kaikki havannalaislapset käyvät koulua, vaikka koulujen taso vaihteleekin. Korkeakoulutus on vapaaehtoista mutta maksutonta. Havannan yliopisto sijaitsee Vedadossa. Se perustettiin 1728, ja sitä pidettiin aikoinaan koko läntisen pallonpuoliskon johtavana korkeakouluna. Yliopisto menetti autonomiansa 1959 ja joutui valtion hallintaan. Samalla lakkautettiin kaupungin toinen yliopisto, Marianaon katolinen yliopisto. Arkkitehtuuri Havannan merkittäviä rakennuksia: Gran Teatro de La Habana, teatteri päärautatieasema La Habana Central Havannan yliopisto Havannan katedraali 1700-luvulta El Capitolio, senaatin ja edustajainhuoneen kokoontumispaikka Museo de la Revolución, vallankumouksen museo entisessä presidentin palatsissa La Cabaña, linnoitus Havannanlahden itälaidalla Castillo San Salvador de la Punta, 1500-luvulta peräisin oleva pieni linnoitus sataman läntisen sisääntuloväylän varrella Cristo de La Habana, Kristus-patsas Havannanlahden rannalla Kulttuuri Havanna on Kuuban kulttuurinen keskus. Kaupungissa on esimerkiksi museoita, balettia, taide- ja musiikkifestivaaleja sekä teknologisia näyttelyitä. Havannan kaupunginmuseo vanhassakaupungissa esittelee siirtomaa-aikaisia ja yhdysvaltalaisvaikutuksen ajan esineitä sekä kaupungin historiallisia malleja. Muita museoita ovat kansallinen taidemuseo Keski-Havannassa ja koristetaiteiden museo Vedadossa. Kansalliskirjastossa on Kuuban laajimmat kirjakokoelmat. Maan suurimmat sanomalehdet julkaistaan Havannassa. Havanna oli ennen kommunistiaikaa Karibian yöelämän ja populaarikulttuurin keskus. Nykyisin tunnetuin aktiivinen yökerho on legendaarinen Tropicana. Heinäkuu on kaupungissa karnevaalien aikaa. Ruoka Havannan parhaat ravintolat ovat vanhassakaupungissa. Suosituin ravintola on Bodeguita del Medio, joka väittää keksineensä daiquirin. Paikan väitetään usein olleen kirjailija Ernest Hemingwayn kantapaikka, mutta todellisuudessa Hemingway vietti aikaansa enimmäkseen El Floriditassa. Tavalliset havannalaiset käyttävät ruoanlaitossa paljon riisiä, mustia papuja ja banaania. Monet ovat riippuvaisia hallituksen annostelemasta ruoasta. Urheilu Baseball, jalkapallo ja koripallo ovat Havannassa suosittuja urheilulajeja. Otteluita pääsee seuraamaan hyvin edullisesti tai jopa ilmaiseksi, ja improvisoidut katupelit ovat yleisiä. Havannassa on useita kansallisia huippujoukkueita ja monta suurta stadionia. Baseball-joukkueita on kaikkiaan toistakymmentä. Havanna on isännöinyt 1991 Pan-Amerikan kisat ja vuoden 1992 Yleisurheilun maailmancupin. Se on hakenut kesäolympialaisten isännyyttä, mutta ei ole saanut kisoja. Ystävyyskaupungit Barcelona, Espanja Madrid, Espanja Peking, Kiina Coahuila, Meksiko Oaxaca, Meksiko Tijuana, Meksiko Cuzco, Peru Esfahān, Iran Teheran, Iran Glasgow, Skotlanti Istanbul, Turkki Mobile, Alabama, Yhdysvallat Rotterdam, Alankomaat São Paulo, Brasilia Caracas, Venezuela Moskova, Venäjä Constanța, Romania Bogotá, Kolumbia Cartagena, Kolumbia Lähteet Aiheesta muualla Seulonnan keskeiset artikkelit

338

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hallitus

Hallitus

Hallitus on organisaation, esimerkiksi yhtiön tai yhdistyksen hallinnosta vastaava toimielin. Hallitusta saatetaan nimittää johtokunnaksi, toimikunnaksi tai muuksi vastaavaksi. Yleensä hallituksen jäsenet valitsee sen yläpuolinen päättävä elin kuten yhtiökokous, yhdistyksen yleinen kokous, edustajisto, valtuusto tai muu vastaava elin. Säätiön hallitus voi olla itseään täydentävä tai jonkin ulkopuolisen tahon nimittämä. Valtioneuvostolla tarkoitetaan Suomen hallitusta, jota johtaa pääministeri. Yhtiön hallitus Osuuskunnalla ja osakeyhtiöllä on oltava hallitus, jonka jäsenet valitsee yhtiöjärjestyksen mukaan joko yhtiökokous tai osuuskunnan tapauksessa edustajisto. Pienemmissä yhtiöissä hallituksen muodostaa toimiva johto, mutta suuremmissa yhtiöissä hallitus ei yleensä ole osa toimivaa johtoa vaan toimitusjohtaja on hallituksen ulkopuolinen. Suuret yhtiöt pyrkivät monesti valitsemaan hallitukseensa ulkopuolisia hallitusammattilaisia, kun pienet luottavat lähipiiriin. Yhdistyksen hallitus Yhdistyslain mukaan hallituksen tehtävänä on: hoitaa huolellisesti yhdistyksen asioita edustaa yhdistystä (juridisesti) kutsua yhdistyksen kokoukset koolle toimia purkautuneen yhdistyksen selvitysmiehenä luovuttaa yhdistyksen omaisuus konkurssiin allekirjoittaa tilinpäätös. Lisäksi käytäntö sanelee, että monessa yhdistyksessä hallituksen jäsenet myös hoitavat monia muita käytännön tehtäviä. Lähteet Aiheesta muualla Johtaminen Hallitukset Yhtiöiden hallintoelimet Seulonnan keskeiset artikkelit

340

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ter%C3%A4v%C3%A4piirtotelevisio

Teräväpiirtotelevisio

Teräväpiirtotelevisio-nimitystä on käytetty nykyaikaisesta televisiotekniikasta. Se on digitaalitelevision kehitysaskel kohti tarkempaa kuvaa ja parempaa ääntä. Tekniikka tunnetaan myös lyhenteellä HDTV (). Erona aikaisempaan vakiopiirtotelevisioon eli SDTV-tekniikkaan on, että HDTV-lähetykset lähetetään ainoastaan 16:9-kuvasuhteella. PAL-järjestelmän 576i-kuva korvataan suuremmilla resoluutioilla eli kuvatarkkuuksilla, jotka ovat minimissään 720p (1 280 × 720 pikseliä) ja maksimissaan 1080i ja 1080p (1920 × 1080 pikseliä). Full HD -markkinointitermillä tarkoitetaan täysteräväpiirtotelevisiota, joka pystyy esittämään 1 920×1 080 -resoluution näytöllään ilman skaalausta. Euroopassa oli myös käytössä HD Ready -merkintä, joka tarkoitti TV:n pystyvän näyttämään 720p-tasoista kuvaa. HDTV-standardi HDTV-lähetykset ovat digitaalisia, mutta sen lisäksi ne voivat nykyisellään olla jopa yli viisi kertaa tarkempia kuin perustarkkuuden SDTV-lähetykset. Suurin videokuvan siirrolla demonstroitu tarkkuus on 7 680 × 4 320 pikseliä (UHDV), mutta kaupallisesti tällä hetkellä tarkimpia formaatteja ovat 1080p ja 1080i. Kuvan pakkaustekniikka on yleensä MPEG-2, mutta yhä useampi kanava käyttää jo tehokkaampaa MPEG-4-kuvanpakkausalgoritmia. Kuvaresoluutio Standardin mukaiset resoluutiot 720p – 1 280 × 720 pikseliä, progressiivinen, 60, 50, 30, 25 tai 24 lomittamatonta kuvaa sekunnissa. 1080i – 1 440 × 1 080 (HDV) tai 1 920 × 1 080 pikseliä, lomitettu kuva, 60 tai 50 puolikuvaa sekunnissa. 1080p – 1 920 × 1 080 pikseliä, progressiivinen, 60, 50, 30, 25 tai 24 lomittamatonta kuvaa sekunnissa. HDTV parantaa kuvanlaatua tavalliseen SDTV:hen nähden lisäämällä pystytarkkuutta 576:sta 1080:een pikseliin, mikä viisinkertaistaa kuvan tarkkuuden. Toinen lähetystapa on progressiivinen kuva 720:llä pystypikselillä, joka on yli kaksi kertaa SDTV:tä tarkempi. Standardien tarkat nimet ovat 720p, 1080i ja 1080p. 1080i on analogisen TV-tekniikan tapaan lomitettu, eli pystypikselit piirretään riveittäin joka toinen kerrallaan. 1080p-formaatti piirtää kuvan kokonaisuudessaan eli lomittelemattomana kuten tietokonenäytöt. Molemmissa tavoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Lomittelematon eli progressiivinen 1080p on kuvaltaan häiriöttömämpi, koska se ei väreile lomitellun tapaan ja liikkeessä ei esiinny sahalaitaisuutta. 1080p:n avulla progressiivinen materiaali, esimerkiksi elokuvat, saadaan välitettyä koteihin paremmalla tarkkuudella. HDTV-lähetykset on määritelty näille kahdelle eri näyttötarkkuudelle. HDTV:n etuna on se, että lähetykset eivät ole sidottuja yhteen kuvaformaattiin kuten SDTV:ssä, vaan kanava voi päättää materiaalistaan riippuen missä formaatissa se tulee kuvamateriaalin lähettämään. Vaihtoehtoja on monia, kuvaruudun päivitysnopeudessa, progressiivisessa ja lomitellussa kuvapäivityksessä. Nykyisellä tekniikalla ei kuitenkaan voida lähettää yli 30 kokokuvaa sekunnissa esittäviä 1080p-lähetyksiä. Kuva lähetetään 16:9-kuvasuhteella. Silti elokuvasisältöön voidaan vielä lisätä ylä- ja alalaitaan mustat reunukset, tosin kapeammat kuin vanhan polven 4:3-televisioissa lisätään. Teräväpiirtokuvan parempi laatu perustuu suuremman resoluution lisäksi katodisädeputkea pienempiin kuvaelementteihin, joiden sininen, vihreä ja punainen väriosa sijaitsevat lähempänä toisiaan. 16:9-kuvaformaatin SDTV-kuvassa pikselit ovat suorakulmioita, jotka ovat leveämpiä kuin ovat korkeita. 16:9-kuvasuhde onkin SDTV:ssä venytetty tavallisesta 4:3-kuvasta, kun taas HD-tasoisessa kuvassa pikselit muodostavat neliöitä kolmesta eri värikomponentista. HDTV:n (Full HD) kuvassa pikselit kuvaruudulla ovat viisi kertaa pienempiä kuin vastaavan kokoisessa SDTV:ssä. Ääni Ääni lähetyksissä on AC-3-standardilla (Dolby Digital) purettavaa kotiteattereihin sopivaa 5.1-monikanavaääntä. AC-3:lla saavutetaan hyvä pakkaussuhde säilyttäen hyvä äänenlaatu toistossa. HDTV:ssä ei kuitenkaan käytetä kaikkia AC-3-standardin ominaisuuksia, ainoastaan HDTV:hen soveltuvat osat ovat mukana. Lyhyesti sanottuna HDTV:ssä alkuperäinen äänilähde ensin pakataan pienempään tilaan paketeiksi ja sitten lähetetään. Lähetys vastaanotetaan kuluttajan vastaanottimessa ja puretaan lähetyspaketista. Tämän jälkeen itse informaatio voidaan purkaa kuultavaksi ääneksi. Vastaavantasoisen äänen lähettäminen olisi mahdollista myös nykyisessä digi-TV:ssä, mutta esimerkiksi Yle pidättäytyy siitä, koska ääni veisi 0,5 Mb/s enemmän kaistaa. HD DVD- ja Blu-ray-levyillä käytetään häviötöntä Dolby TrueHD-, DTS-HD Master Audio- tai LPCM-ääntä, jotka voivat olla peräti 7.1-kanavaisia. TV-lähetyksissä häviöttömiä ääniformaatteja ei todennäköisesti nähdä lähiaikoina suuren kaistantarpeen takia. Historia Japanissa ja Pohjois-Amerikassa käytetyn NTSC-TV-järjestelmän värien laatu ja 480 juovan pystyresoluutio oli niin huono, että järjestelmä ei yltänyt laadultaan Euroopassa käytetyn PALin tasolle. Paineet paremman TV-kuvan saamiseksi olivat Japanissa ja Pohjois-Amerikassa suuret. HDTV:n suunnittelun aloittivat Japanissa 1960-luvun lopulla NHK:n (Nippon hōsō kyōkai) ja Sony. Tutkimusta johti tohtori Takashi Fujio. Aluksi kaksinkertaistettiin analogisten lähetysten juovaluku. Analogisia teräväpiirtolähetyksiä tarjottiin vain rajatulla alueella. NHK aloitti HDTV-lähetykset digitaalisten televisiolähetysten myötä Suur-Tokion ja Osakan alueella vuonna 2004. 1980-luvun alussa elokuvatuottajille tarjottiin HDTV-ratkaisua, jonka Sony ja NHK olivat kehittäneet 1970-luvun lopulla. Tämän järjestelmän nimi oli NHK Hi-Vision. Kun huomattiin HDTV:n edut, lähdettiin sitä kehittämään kaupallisempaan käyttöön. HDTV koki vastaavanlaisen ongelman kuin väritelevisio 1950-luvulla: tehdäkö uudesta yhteensopiva nykyisten TV-standardien kanssa, vai vain lähettää samanaikaisesti lähetyksiä ymmärtäen, että vanhempi versio kuihtuu pois ajan kuluessa. 1980-luvun Suomessa Radio- ja televisiotekniikan tutkimus Oy (RTT) alan teollisuuden, tutkimuslaitosten ja Yleisradion yhteisyhtiö aloitti analogisten teräväpiirtotelevisiolähetysten kehittämisen. Nokia ajoi hanketta voimakkaasti. Ongelma oli siinä, että sitä yritettiin toteuttaa analogiatekniikalla. 1990-luvun alussa Euroopassa testattiin analogisia HDTV-lähetyksiä (1250/50, HD-MAC-järjestelmä) Eutelsat- ja Olympus-satelliittien kautta. EU:n ajamaan HD-MAC-hankkeeseen käytettiin miljardeja silloisia markkoja. Samaan aikaan alkoi kuitenkin olla nähtävillä television digitalisoituminen, ja suunnitelmat analogisesta HDTV:stä haudattiin lopulta 1990-luvun puolivälissä. Nykyiset HDTV-lähetykset ovat digitaalisia. 2000-luku Suomessa ja Pohjoismaissa ensimmäiset viralliset HDTV-lähetykset aloitti Canal+ 31.8.2005 julkaisemalla C More HD -kanavan, joka lähettää HDTV-kuvaa satelliitin kautta. Canal Digital tarjoaa tällä hetkellä 11 maksullista HDTV-satelliittikanavaa. HDTV-lähetyksiä on voinut seurata joulukuusta 2006 lähtien Welhon kaapeliverkossa, jossa koelähetykset alkoivat jo kesällä 2004. Tulevaisuudessa kaapelin ja satelliitin kautta tuleviin lähetyksiin saattaa olla tulossa myös muita kaupallisia toimijoita. Muun muassa Elisa on aloittanut uutena toimijana kaapeliverkossaan HDTV-lähetykset vuoden 2007 syyskuussa. On myös mahdollista, että tulevaisuudessa IPTV yleistyy ja HDTV-kuvan siirtotienä koteihin toimii laajakaista. Palveluntarjoajia vielä odotetaan markkinoille kotitalouksien laajakaistanopeuksien noustessa – HDTV-kelpoisen tekniikka-alustan toi syksyllä tosin jo markkinoilla Elisa tuotenimellä Saunavisio. Valtakunnallisesta HDTV:hen siirtymisestä ei ole päätetty. Yleisradio aloitti teräväpiirtolähetykset antennissa F-kanavanipussa joka kattaa noin 60 % väestöstä sekä "must carry" velvoitteen mukaisesti myös kaapelissa 2. toukokuuta 2011. Antennissa tarvitaan DVB-T2 standardia tukeva Antenna HD Ready -vastaanotin sekä salauksenpurkukortti. Kaapelissa ei tarvita uusia laitteita, vaan vain kaapelioperaattorin kortti. Vanhat lähetykset säilyvät kuitenkin näiden lähetysten rinnalla eikä laitteita tarvitse vaihtaa. Ylellä oli käytössä teräväpiirtokanava Yle HD, joka lähetti arkisin Yle TV2:n ja viikonloppuna Yle TV1:n ohjelmia. Vuoden 2014 alussa Yle otti käyttöön HD-versiot TV1:n, TV2:n ja Femin kanavista. Samalla koostekanava Yle HD lopetettiin. Yle skaalaa tavallisen tarkkuuden ohjelmat HD-tasoisiksi, mutta ne eivät ole aitoa teräväpiirtoa. Kaikki elokuvat ja ohjelmat jotka on kuvattu tai kuvataan teräväpiirtona lähetetään mitään muuttelematta eli aitona teräväpiirtona. Vuonna 2015 81 % yhdysvaltalaisista kotitalouksista käytti HDTV:tä. Yhdysvalloissa terrestriaaliset HDTV-lähetykset aloitettiin 1998 ATSC-standardin käyttöönoton myötä. HDTV on otettu käyttöön laajalti myös Japanissa. Valtaosa HDTV-lähetyksistä tulee satelliitin tai kaapelin välityksellä, mutta esim. Kanadassa lähetyksiä välitetään jo terrestriaalina. Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n tavoitteli kaiken sisällön tuottamista vain HD-muodossa 2010 mennessä. Euroopassa on arvioitu, että alueella on yli 100 HD-kanavaa vuoteen 2010 mennessä. Muutamissa Euroopan maissa kuten Saksassa HDTV ei kuitenkaan ole menestynyt toivotulla tavalla. Kaksi suurinta saksalaista kaupallista tv-kanavaa SAT1 ja Pro7 lopettivat HDTV-lähetykset 16.2.2008 ja aloittavat ne uudelleen aikaisintaan 2010. Teräväpiirto Suomessa Tietokirjailija Petteri Järvisen mukaan teräväpiirto on aikansa väri-tv. Kaapeli- ja satelliittilähetyksiä vastaanottavissa talouksissa HDTV-lähetykset ovat olleet katsottavissa jo pitkään, vaikka kanavatarjonnan laajuus ei ole ollut kattavaa. HDTV:tä tukevia digisovittimia on ollut vuokrattavissa kaapeli-TV-operaattoreilta. Suomen hallitus päätti 19.6.2008 osoittaa analogiselta televisiolta vapautuneita taajuuksia HDTV:lle ja laajakaistaisille digitaalisille matkaviestinverkoille. Aleksi Kolehmainen:Teräväpiirto-tv:n koelähetyksiä odotetaan ensi vuodeksi. Suurissa näytöissä digitelevisiokuvan heikko tarkkuus näkyy vaikka käytössä olisi teräväpiirtonäyttö. Maanpäällisen antenniverkon verkko-operaattori Digita kokeili antenniverkon teräväpiirtolähetyksiä lähettämällä Pekingin olympialaiset salaamattomana Espoon lähetinasemalla. Teräväpiirtolähetykset vaativat lähetysten vastaanottoon ja katseluun teknisesti yhteensopivan laitteiston. Koelähetyksissä käytettiin MPEG-4-koodausta ja VHF-keskitaajuutta 199,00 MHz. Yle lähetti teräväpiirtokoelähetyksiä 8.8.2008 alkaneista Pekingin olympialaisista satelliitin kautta tarkkuudella 1 920 × 1 080. Maanpäällisessä verkossa kuvan tarkkuus oli 1 280 × 720. Teräväpiirtokokeilu kattoi pääkaupunkiseudun laajasti. Mukana olivat Espoo, Helsinki, Inkoo, Kauniainen, Kirkkonummi, Lohja, Nurmijärvi, Siuntio, Tuusula, Vantaa ja Vihti. Yleisradion koelähetyksissä vasemmassa yläkulmassa on YLEn logo ja teksti "-HD". Teräväpiirtolähetyksiä satelliittiteitse lähettää myös Eurosport HD. Teräväpiirto-vastaanotto koelähetyksen aikana vaatii vastaanottimen tai digisovittimen, joka tukee teknisiä vaatimuksia. Tavallisella digisovittimella teräväpiirtolähetykset ei näy. Kaupallisista kanavilla Nelosen lähetykset HD-formaatissa Welhon kaapeliverkossa alkoivat kesäkuussa 2008. Kyseessä ei kuitenkaan ole teräväpiirtolähetys, vaan SDTV-kuvan skaalaaminen HD-formaattiin ennen lähetystä. HDTV on seuraavan sukupolven tekniikkaa SD-digi-TV:hen verrattuna. Suomessa maanpäällisen verkon HDTV-lähetyksen Yleisradio aloitti 2.5.2011 Yle HD -kanavalla, joka näytti viikolla TV2-ohjelmaa ja viikonloppuisin TV1:n ohjelmaa. Ylen pääjohtaja Mikael Jungner on kuitenkin sanonut, etteivät valtakunnan pääkanavat muutu teräväpiirtoisiksi ainakaan ennen vuotta 2016. Teräväpiirtosiirtymä Tähän asti Digita on hoitanut Suomen maanpäällistä tv-lähetysverkkoa yksinoikeudella. Vuonna 2010 tilanne muuttui, sillä valtioneuvosto myönsi DVB-T2 verkkojen toimiluvat DNA:lle kesällä 2009. Toimilupa jatkuu vuoteen 2016, edellyttäen, että teräväpiirtolähetykset kattavat 60 % Manner-Suomen asukkaista vuonna 2011. DNA:n teräväpiirtolähetysten katsominen vaati teräväpiirtonäytön (FHD) lisäksi uuden VHF-antennin ja uuden digivastaanottimen. DNA sulki VHF-antenniverkkonsa vuonna 2020. Lisäksi Anvian F-kanavanipussa lähetetään teräväpiirtokanavia. Tässä verkossa toimivat kotitalouksilla jo aiemmin olevat antennit. Aiemmassa digisiirtymässä antennit piti vaihtaa ja digiboksit hankkia. Teräväpiirtosiirtymä ei aluksi ole kaikille pakollinen, sillä tavalliset digilähetykset jatkuvat nykyisellä tekniikalla toistaiseksi. HDTV-standardi ei määrittele millä tekniikalla kuvaa tulee siirtää. Lähetyksiä voi välittää satelliitit, maanpäälliset lähetysasemat, kaapelioperaattorit, tietoverkot tai muu HDTV:tä yhteensopiva jakelulaite - vaikkapa kännykkä. Yleisradion hallintoneuvosto päätti 24.10.2023 pidetyssä kokouksessa lopettaa perinteisen tarkkuuden televisiolähetykset vuoden 2025 keväällä. Antenniverkon kautta YLE:n kanavien katsomiseen tarvitaan sen jälkeen televisio tai digiboksi, jossa on tuki DVB-T2-vastaanotolle. Aikajana 12. toukokuuta 2007 – Eurovision laulukilpailut kuvataan teräväpiirtona Helsingissä, ja lähetetään ulkomaille teräväpiirtona. 8. elokuuta 2008 – Yle lähettää antenniverkossa Pekingin kesäolympialaisia 720p laadulla. 6 marraskuuta 2008 – MTV3 MAX HD lähettää kokeena Karjala-turnauksen teräväpiirtona. 2. toukokuuta 2011 – Yle HD koostekanava aloittaa toimintansa. 15. elokuuta 2011 – Yle HD koostekanava alkaa näkyä ilmaisena DNA:n VHF-verkossa. 29. elokuuta 2011 – MTV3 HD aloittaa. 5. marraskuuta 2013 – MTV3 HD aloittaa lähetykset Katsomossa 720p laadulla. 28. tammikuuta 2014 – Ylen kanavien HD-versiot aloittavat lähetykset DNA:n VHF verkossa. Yle HD koostekanava lakkautetaan. 7. helmikuuta 2014 – Yle TV1 HD, Yle TV2 HD ja Yle Fem HD kanavat alkavat näkyä Digitan UHF verkossa. 1. huhtikuuta 2015 – Yle TV1 HD, Yle TV2 HD ja Yle Fem HD kanavien näkyvyysalue antenniverkossa tippuu 85 prosentista 60 prosenttiin. 31. maaliskuuta 2020 – Antenniverkon SD-lähetysten oli määrä päättyä kokonaan siirryttäessä pelkkiin teräväpiirtolähetyksiin, mutta hetki siirtyi myöhemmäksi oikeusjutun vuoksi. Laitteisto HD-televisiot HD televisioita ovat varsinaiset Full HD-televisiot, joiden näyttöresoluutio vastaa HDTV-standardin tarkinta määriteltyä lähetystarkkuutta eli 1920 × 1080 pikseliä (kuvapistettä), ja HD Ready -televisiot, jotka pystyvät näyttämään HD-kuvaa. Ne pystyvät näyttämään HDTV-standardin 1080i ja 720p resoluution kuvaa skaalaamalla sitä TV:n ominaistarkkuuteen sopivaksi. HD Ready -televisioilta ei kuitenkaan vaadittu HD-kuvan näyttämistä, vaan niiden resoluutio oli vähintään 720p. Ensimmäisen sukupolven HD-televisiot eivät kaikki tue edellä mainittua 1080-resoluutiota kuin lomitettuna (1080i). Syynä tuen puutteeseen saattaa olla komponenttien turhan kallis hinta tarpeen ollessa vielä pieni. Siitä huolimatta nämä TV:t pystyvät muuntamaan lomitetun kuvan takaisin progressiiviseksi. Tällöin kuvasta voidaan poistaa lomittelukentät TV:n kuvanprosessointipiirillä. HD-televisio ei välttämättä pysty ottamaan vastaan tulevia antenniverkon HD lähetyksiä. Nyky-TV:n sisäänrakennettu viritin on DVB-T-lähetyksille tarkoitettu ja näyttäisi siltä, että HD-lähetykset tullaan lähettämään Suomessa DVB-T2-standardin mukaisina. Lähetysten odotetaan alkavan vuoden 2010 aikana. HD Ready -merkintä Televisiovalmistajien, jotka haluavat käyttää HD Ready -merkintää markkinoinnissaan, on lisensoitava merkintä EICTA:lta (European Information & Communications Technology Industry Association). Ehtoihin on määritelty TV-mallin HDTV-yhteensopivuus. TV:ssä on oltava vähintään 720 pikselin pystyerottelu 16:9-kuvasuhteessa. Sen tulee näyttää 720p-kuva ilman kuvaa heikentävää skaalausta johonkin sitä pienempään resoluutioon. Sen liitännöistä pitää löytyä digitaalinen DVI- tai HDMI-liitäntä, jonka täytyy tukea HDCP-kopiointisuojausta. Lisäksi televisiossa on oltava analoginen komponenttiliitäntä (YPbPr). HD Ready -merkintää ei tule sekoittaa HD compatible-merkintään, jonka käyttöä ei mitenkään ole säännelty ja joka ei käytännössä takaa oikeaa HDTV-yhteensopivuutta. Useat myytävät HD Ready -televisiot ovat nk. välimalleja. Ne eivät näytä kumpaakaan resoluutiota (720p tai 1080p/i) näytöllään täydellisesti yhden suhde yhteen, vaan skaalaavat sen toiseen näytölle sopivaan resoluutioon. Kuvan skaalaamisesta toiseen resoluutioon ei ole merkittävää haittaa kuvan laadulle, kun sitä skaalataan suurempaan tarkkuuteen, mutta pienempään resoluutioon skaalattaessa osa kuvan tarkkuudesta putoaa pois. Kuvan tarkkuus huononee suhteessa alkuperäisen kuvan resoluution pienenemiseen. On huomattavaa, että useat välimallit näyttävät resoluution 1 366 × 768, kun HDTV-lähetyksissä tullaan ajan mittaan valitsemaan 1080p- ja 1080i-formaattien välillä, jolloin välimallin televisio joutuu alas-skaalaamaan kuvaa näyttääkseen kuvan ruudulla kokonaisuudessaan. Ilman skaalausta osa kuvasta leikkaantuisi pois kuvaruudulta. Nämä televisiot ovat yleensä 30–40-tuumaisia ja niissä skaalaamisesta aiheutunutta resoluution heikkenemistä silmä ei pysty erottamaan tavanomaiselta katseluetäisyydeltä. Full HD -televisioissa on yli kahden miljoonan pikselin näyttö, joten niissä kuvan tarkkuutta heikentävää pienentävää skaalausta ei tarvita. Pääsääntöisesti myynnissä olevat yli 40 tuuman televisiot ovatkin Full HD -televisioita. Näyttöteknologiat Useimmissa Suomessa markkinoilla olevissa teräväpiirtotelevisioissa on nestekidenäyttö; plasmanäyttöisiä on vähemmän. Teräväpiirtotelevisioita on yleisesti saatavilla noin 19–58 tuuman kokoisina. Suurempien kuva-alojen toteuttamiseen osa kulutajista on hankkinut kotiinsa HD-tarkkuudella toimivan videoprojektorin. Keskeistä näyttövaihtoehtojen vertailussa ovat hinta, kuvan koko, kuvan resoluutio, valoisuusarvo ja kontrastisuhde eli suhdearvo, jolla täysin valkoinen väri eroaa täysin mustasta väristä ruudulla. Markkinointinimellä LED TV tarkoitetaan normaalia nestekidenäyttöä, jossa taustavalo luodaan LED:llä paremman kuvanlaadun saavuttamiseksi. Cell Tv Toshiba on sovittanut Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolissa käytetyn Cell-suorittimen uusiin teräväpiirtonäyttöihinsä. Tekniikkaa kutsutaan nimellä Cell Tv. Tekniikka mahdollistaa useiden kanavien ajamisen samassa näytössä lähetyksessä käytetystä kuvaresoluutiosta riippumatta. Näyttötekniikka muuttui ohjelmoitavaksi ja laitteen suorituskykyä voitiin alkaa parantamaan ohjelmallisesti tekniikan kehittyessä. Näin laite voidaan ottaa käyttöön, vaikka tuleva teräväpiirtolähetysstandardi ei olisi vielä valmis, kuten tilanne useimmissa maissa vielä vuonna 2009 oli. Ensimmäiset Cell Tv -tekniikkaan perustuvat multimedianäytöt tulivat markkinoille syksyllä 2009 ,. HD-digitaalisovittimet Ensimmäisen sukupolven digiboksilla ei voi vastaanottaa HDTV-lähetyksiä huolimatta siitä, että Euroopassa käytössä oleva digitaalitelevisiostandardi DVB tukee HDTV-tasoisia lähetyksiä. Vastaanottaakseen lähetyksiä on ostettava joko TV jossa on sisäänrakennettu HD-digiviritin tai hankittava erillinen, ulkoinen HD-digiviritin. Suomessa laajamittaisilla markkinoilla myytäviin televisioihin on integroitu DVB-T-, DVB-C- sekä joissain malleissa myös teräväpiirtodigiviritin. Toistaiseksi HD-digivirittimiä satelliittilähetyksiin on saatavilla vuokralle tai ostettavissa HDTV-lähetysten palvelutarjoajilta. Markkinoilla on myytävänä vain muutamia HD-digivirittimiä ja niiden hinta on korkeampi ensimmäisen sukupolven digibokseihin nähden. Alkuvaiheessa HDTV:n erilaiset formaatit ovat aiheuttaneet epävarmuutta laitteiden toimivuudessa. Ensimmäisessä vaiheessa HD-digivirittimet tukevat MPEG-2-pakkaustekniikkaa. Nykyään on siirrytty videokuvaa tiiviimmin pakkaavaan MPEG-4-tekniikkaan, jota myös Blu-ray- ja HD DVD -soittimet tukevat. Myöskään aiemmin kaupoissa myynnissä olevat digiboksit eivät olleet yhteen sopivia DVB-T2 standardin mukaisten lähetysten kanssa. Uusia DVB-T2 laitteita on tullut myyntiin talvella 2010-2011. Ficom ylläpitää sivustoa, josta löytyy testatut antenni-tv verkon ja kaapeli-tv verkon televisiot ja digisovittimet: http://www.testatutlaitteet.fi/ HD-soittimet HD-tarkkuuksia käyttävissä soittimissa kilpaili pitkään kaksi keskenään yhteensopimatonta tekniikkaa: HD DVD ja Blu-ray. Maaliskuusta 2008 lähtien Blu-ray on kuitenkin ainoa saatavilla oleva formaatti, sillä HD DVD:n valmistus on lopetettu. Blu-rayn ja HD DVD:n tallennuskapasiteeteissa on eroja. Blu-ray kykenee 100 Gt tallennuskapasiteettiin, kun taas HD DVD:n kapasiteetti oli 30 Gt. Vuonna 2019 kehitteillä oli suurempiinkin kapasiteetteihin pystyvää tekniikkaa, jonka teoreettinen maksimi on 200 Gt. HD-pelikonsolit HD-resoluutiota tukevia pelikonsoleita ovat seitsemännen sukupolven Microsoft Xbox 360 ja Sony PlayStation 3. Xbox 360-konsoli tukee komponenttiliitäntännän kautta 480p-, 720p-, 1080i- ja 1080p-standardeja. Konsoliin on saatavilla myös analoginen VGA-liitin. Kaikissa uusissa Xbox 360:ssa on myös HDMI-liitin digitaalista kuvansiirtoa varten. Myös PlayStation 3 tukee kaikkia HDTV-resoluutioita HDMI-liittimen ja komponenttiliittimen kautta. Pelien grafiikan erottelukyvyn määrittää kuitenkin pelin tuottava taho, joten varmuutta pelin (tai muusta konsolissa toistettavasta mediasta) todellisesta resoluutiosta ei konsolin puolesta voi määritellä. Suurta osaa julkaistuista peleistä ei renderöidä täydellä 1080p-tarkkuudella seitsemännen sukupolven konsoleissa. Lähetystekniikka HD-lähetykset lähetetään nykyisillä VHF- ja UHF-taajuuksilla. Modulointina käytetään kaapelilähetyksissä 64-QAM:ää (DVB-C) ja mahdollisesti jatkossa 256-QAM:ää (DVB-C2). Maanpäällisissä lähetyksissä tullaan käytetään 256-QAM-modulaatiota (DVB-T2). Satelliittilähetyksissä käytössä on QPSK (DVB-S) ja 8PSK (DVB-S2). DNA sulki VHF-taajuuksia käyttävän antennitelevisioverkkonsa asiakkaiden puutteen vuoksi 31.3.2020 ja luopui antenniverkon verkkotoimiluvistaan. HD-kanavanippu DVB-T2 verkoissa käytetään MPEG4 pakkaustekniikkaa, jolloin teräväpiirron kaistanleveys pysyy suhteellisen maltillisena. Yhteen DVB-T2 kanavanippuun mahtuu useita teräväpiirtokanavia. HD-sisältö HDTV-tasoista ohjelmamateriaalia on vähemmän verrattuna SDTV-materiaaliin. SDTV:n kuva ei parane jos sen lähettää HDTV-tasoisena, sillä se on alun perin nauhoitettu perustarkkuudella, joka eurooppalaisessa PAL-järjestelmässä on 720 × 576 pikseliä. HDTV-kameratekniikka on vielä jonkin verran SDTV-kalustoa kalliimpaa. Ammattikäytössä ja TV-ohjelmatuotannossa tämä on yhä pienempi este materiaalin HDTV:lle kuvaamiselle, kameroiden hintojen laskiessa. Kuluttajakäyttöön HDTV-kuvaukseen on muodostunut mm. Sonyn kehittämä HDV-formaatti ja H.264/MPEG-4 AVC. Esimerkiksi ainakin suosikkisarjat 24 (viides ja kuudes kausi), Pako, Sopranos (viides ja kuudes kausi), Lost, Late Night with Conan O'Brien sekä C.S.I.-sarjojen (C.S.I. Las Vegas, C.S.I. Miami ja C.S.I. New York) uudet tuotantokaudet on kuvattu HDTV:nä. Kaikki filmille taltioitu materiaali on muunnettavissa HDTV-muotoon skannaamalla filmi progressiivisesti 24 ruutua sekunnissa 1080p- tai 720p-formaattiin. Näillä formaateilla saavutetaan parempi tulos skannauksesta kuin lomitetun kuvan 1080i-formaatilla. TV-sarjoja on vuosikymmeniä kuvattu ja kuvataan edelleen 16 mm:n ja 35 mm:n filmeille, jolloin niistä voidaan jälkeenpäin tehdä korkealaatuinen HD-lähete. Myös 3D-tuotanto on alkamassa, mm. jalkapallon MM-kisat 2010:n kohokohdat taltioidaan FullHD 3D formaatissa.. Teräväpiirto-ohjelmat internetistä Yleisradion digi-TV-visioissa tietokone ja TV yhdistyisivät kodin kattavaksi mediakeskukseksi. Yleistymässä olevat kodin nopeat kaapeliyhteydet voisivat tarjota uuden siirtotien TV-lähetyksille. On myös mahdollista, että HDTV-lähetykset siirtyvät tulevaisuudessa tietoverkkoihin, eli nk. IPTV:n muotoon. Elisa-yhtiöön kuuluva Saunalahti lähetti Saunavisio -palvelunsa kautta Pekingin olympialaisten lähetyksiä teräväpiirtona 8.8.2008 alkaen IPTV-verkossaan konsernin laajakaista-asiakkaille. Internetistä ennustetaan tulevaisuuden interaktiivisen HDTV:n siirtotietä. Internetin kautta välitettävä IPTV tuo sen, minkä digi-TV lupasi, mutta jätti toteuttamatta: aidon kaksisuuntaisen yhteyden ja palvelut ja mahdollisuuden teräväpiirtokuvaan. Myös kaapeli-TV:ssä on mahdollista käyttää IPTV:tä, jos siinä on saatavilla riittävän nopea kaista. Toimiakseen IPTV vaatii vähintään kahdeksan megabitin laajakaistayhteyden, mutta silloin ei tarkimpia HD-tarkkuuksia päästä hyödyntämään. Teräväpiirto-tv vaatii yleensä 10 – 20 Mb/s. Kupariyhteydellä on parhaimmillaan saavutettavissa 100 Mb/s yhteys. Tässä tapauksessa kuparilla tarkoitetaan talojen omaa kupariverkostoa joka tyypillisesti kykenee välittämään korkeampia nopeuksia verraten puhelinkeskuksiin, joiden signaalin välitysmatka muodostuu usein ongelmaksi. On mahdollista että kaupalliset verkkoyhteyksien palveluntarjoajat alkavat hyödyntää nopeaa tiedonsiirtotekniikkaa tulevaisuuden teräväpiirtotelevision ohjelmien välittämisessä digiboksille tai tietokoneelle. Näin voidaan luoda HDTV:n videoiden tilauspalvelu, joissa katsottava kuvamateriaali on sijoitettuna palvelun tarjoajan palvelimelle, katsottavaksi mihin aikaan tahansa. IPTV:n yleistymistä kuitenkin hidastaa laajakaistaverkon riittämätön kapasiteetti sekä kattavuus haja-asutusalueilla. Kaupalliset toimijat uskovat, että teräväpiirtoisten tilausvideoiden kysyntä tulee lisäämään iptv:n käyttöä jakelualustana . Teräväpiirtoista iptv:tä hyödynnetään kaupallisissa videoneuvotteluratkaisuissa. Teräväpiirto-ohjelmien tallennus Teräväpiirto-ohjelmien tallennukseen ja jakeluun on kehitetty DVD-levyjä tilavampia ja nopeampia optisia levyformaatteja, joista Blu-ray on vakiintunut yleiseen käyttöön. Se ei kuitenkaan joidenkin arvioiden mukaan tule olemaan pitkäikäinen formaatti. Samsungin mukaan Blu-raylla on arvioitu olevan noin viisi vuotta elinaikaa, sillä verkkojen kautta ladattavat IPTV-palvelut syövät muutamassa vuodessa fyysisen levyn. Vuosia kestänyt taistelu HD DVD -formaattia vastaan haittasi myös voittajaa Blu-raytä. Näin verkon kautta tapahtuvat latauspalvelut saivat lisäaikaa tekniikkojensa kehittämiseen. Samsung panostaakin verkkoyhteyksien parantamiseen, mikä osaltaan myös nakertaa Blu-rayn myyntiä. Katso myös Digitaalitelevisio HDMI HDCP PAL NTSC HDV IPTV Videoneuvottelu Lähteet Aiheesta muualla http://www.DVB.org HD1 Eurooppalainen HDTV-kanava. (Entiseltä nimeltään Euro1080) KingOfSat Satelliiteista vastaanotettavia HDTV-kanavia. Taulutelevisioiden vertailu Lista Suomessa myytävistä taulutelevisioista. Lehtonen Tutkielma HDTV:stä Suomessa 2006. TV buyers face dizzying choices: Next up, laser projection screens Artikkeli tulevaisuuden Laserprojektio-TV:stä welho.fi Kaapelioperaattori Welhon HDTV-tietosivusto Teräväpiirto - HDTV Teräväpiirtotelevisiota käsittelevä kirja Canal Digital Kanavaoperaattori Canal Digitalin HDTV-tietosivusto Suomen HD-kanavat Kattava listaus Suomen HD-kanavista. HDTV-opas FiCom ry:n teräväpiirto-opas Televisiotekniikka Seulonnan keskeiset artikkelit

341

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hevonen

Hevonen

Kesyhevonen (Equus caballus caballus) on yksi hevosen alalajeista. Se on suurikokoinen kavioeläinten lahkoon ja hevoseläinten heimoon kuuluva nisäkäs. Ihminen kesytti hevosen arviolta jo noin 5500 vuotta sitten. Hevosta on käytetty muun muassa maidon ja lihan tuottajana, ratsuna sekä veto- ja kantojuhtana maatalous- ja metsätöissä. Traktorit ja autot ovat 1900-luvulla pitkälti korvanneet hevosen aiemmista käyttötarkoituksistaan. Nykyään hevosta pidetäänkin enemmän harrastus- kuin hyötyeläimenä. Kesyttäminen ja historia Kesyhevonen on villihevosen (Equus caballus) kesytetty alalaji. Villihevonen eli nuoremmalla kivikaudella laajoilla alueilla Keski-Aasiassa ja suurimmassa osassa Eurooppaa. Hevosen kesyttivät luultavasti ensimmäisen kerran Mustanmeren ja Kaspianmeren seutujen arojen heimot. Hevonen kesytettiin arviolta viimeistään vuonna 3500 eaa. Kesyhevosen ensimmäinen tehtävä oli mahdollisesti kärryjen vetäminen, ratsuna toimiminen tai maidon tuottaminen. Kun ratsastuksen edut liikkumisen ja ruoan hankinnan kannalta tulivat ilmeisiksi, ihmiset ryhtyivät kasvattamaan ja jalostamaan hevosia. Hevosista tuli tärkeitä myös tutkimusmatkailun, asuttamisen ja sotien apukeinona. Noin vuoteen 1000 eaa. mennessä kesyhevonen oli levinnyt Aasian, Euroopan ja Pohjois-Afrikan alueille. Pohjois- ja Etelä-Amerikan mantereilta alkuperäiseen eläimistöön kuuluneet hevoseläimet kuolivat sukupuuttoon noin 8000 eaa. mennessä, ja hevonen saapui näille mantereille uudelleen vasta kesyhevosena eurooppalaisten valloittajien mukana 1500-luvulla. Varhaisimmat löydetyt kuolaimet valmistettiin noin 1500 eaa. Satula, jalustin ja naulatut kengät otettiin ensimmäisen kerran käyttöön Kiinassa ennen ajanlaskun alkua. Hevosen käytön monipuolistuminen ja ratsastustyylien kehittyminen johtivat hevosen jalostamiseen moniksi erilaisiksi roduiksi. Hevoset olivat keskeinen osa ihmisten elämää ja tärkein kuljetuskeino höyrykoneen keksimiseen saakka 1760-luvulla. Sen jälkeen hevosen merkitys hyötyeläimenä on laskenut, ja ratsastaminen on muuttunut enemmän harrastukseksi. Hevonen kloonattiin ensimmäisen kerran Italiassa vuonna 2003. Levinneisyys Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö arvioi vuonna 2008 maailmassa olevan 58,7 miljoonaa hevosta. Niistä 15 miljoonaa oli Etelä-Amerikassa, 14 miljoonaa Aasiassa, 10 miljoonaa Pohjois-Amerikassa, 8,7 miljoonaa Väli-Amerikassa, 6,3 miljoonaa Euroopassa, 4,5 miljoonaa Afrikassa ja 0,4 miljoonaa Oseaniassa. Rotuja oli ilmoitettu 784 erilaista. Ennen teollistumista hevosia oli huomattavasti enemmän kuin nykyisin, mutta niiden määrä romahti useissa maissa, kun autot ja traktorit syrjäyttivät hevoset maatalous- ja kuljetustyöstä. Hevosten määrä Suomessa kaksinkertaistui vuosien 1992 ja 2007 välillä. Suomessa oli hevosia vuonna 2007 runsaat 70 000. Hevosten määrän kääntyminen nousuun 1900-luvun lopulla on johtunut muun muassa ratsastuksen suosion kasvusta varsinkin aikuisten keskuudessa. Suomessa vuonna 2007 rekisteröityneinä olleiden hevosten noin 66 100 yksilön kannasta noin 24 300 (37 %) oli lämminverisiä ravihevosia, noin 19 500 (30 %) suomenhevosia, noin 14 200 (21 %) lämminverisiä ratsuhevosia ja noin 8 100 (12 %) poneja. Rakenne ja ulkonäkö Koko Nykyhevosten koko vaihtelee jalostuksen ansiosta suuresti. Maailman pienimpien miniatyyrihevosrotujen edustajat ovat pienimmillään vain vajaan puolen metrin korkuisia eli keskimittaisen koiran kokoisia, kun taas maailman suurimman hevosrodun eli shirehevosen edustajat saattavat kasvaa yli kaksimetrisiksi. Tavallisimmin hevosen säkäkorkeus kuitenkin on jotakin väliltä 120–170 cm. Alle 148 cm korkeita hevosia kutsutaan poneiksi, mutta poniksi nimittäminen voi asiayhteydestä riippuen perustua joko säkäkorkeuteen tai rotuun. Tiettyjä pieniä rotuja (esimerkiksi islanninhevonen ja miniatyyrihevonen) ei myöskään koosta huolimatta pidetä poni- vaan hevosrotuina. Jalat Hevosella on sen runkoon nähden suhteellisen pitkät ja kevyet jalat, joissa on lihaksia vain yläosassaan. Tämä yhdessä lavan ja lonkan vahvan lihaksiston sekä rintakehän joustavan rakenteen kanssa tekee hevosesta hyvän juoksijan. Hevosen jaloissa on lukitusjärjestelmä, joka tekee sille mahdolliseksi nukkua seisaallaan tuhlaamatta energiaa. Hevoset yleensä kengitetään metallisilla kengillä, jotta niiden kaviot eivät vahingoittuisi raskaassa käytössä. Hampaat Hevosella on pilkkovat etuhampaat (insisiivit) ja jauhavat poskihampaat (molaarit). Tammalla on yleensä 36 hammasta ja orilla 40–42. Etuhampaita on 12 ja takahampaita vähintään 24. Etu- ja takahampaiden välissä on hampaaton alue, johon kuolaimet sopivat. Oreilla ja ruunilla voi olla myös kulmahampaat, ja joillakin yksilöillä lisäksi pienet ja terävät hampaat takahampaiden edessä. Maitohampaiden tilalle ovat ilmestyneet kolmeen ja puoleen ikävuoteen mennessä pysyvät etuhampaat ja vuotta myöhemmin kaikki muutkin pysyvät hampaat. Hevosen hampaiden niin sanottujen jyväkuoppien vaiheittaisesta kulumisesta ja katoamisesta pystytään määrittämään hevosen ikä 12-vuotiaaksi saakka. Sen jälkeen iän voi määrittää hampaiden purupintojen muodoista. Karva Kylmässä ilmastossa kehittyneet hevosrodut ovat pitkäkarvaisia, kuumilla seuduilla kehittyneet lyhytkarvaisia. Hevosen karva nousee pystyyn sen palellessa, jolloin syntyy eristävä ilmakerros. Lämpimällä ilmalla karvat lepäävät ihon myötäisesti, jolloin lämpö pääsee haihtumaan. Hevoselle kasvaa talvella pitkä talvikarva, joka korvautuu keväällä lyhyemmällä kesäkarvalla. Hevosella on pitkä harja, otsatukka ja häntä, jotka auttavat sitä suojautumaan kärpäsiltä. Värit ja merkit Hevosen alkuperäinen väritys lienee ollut hallakko: esimerkiksi Lascaux’n luolan kymmeniä tuhansia vuosia vanhoissa maalauksissa esiintyvät hevoset ovat tunnistettavissa hallakoiksi. Nykyisinkin elävä viimeinen aidosti villi hevoslaji przewalskinhevonen on aina ruunihallakko, ja 1800-luvun lopussa sukupuuttoon kuollut tarpaani taas oli hiirakko eli mustapohjainen hallakko. Eri rotuja risteyttämällä kehitetty ”uusi tarpaani” on sekin miltei aina hiirakko. Kesyhevosilla esiintyy useita kymmeniä eri värejä. Yleisimmät niistä ovat niin kutsutut perusvärit eli rautias, ruunikko tai musta. Jokainen hevosyksilö on geneettisesti jokin näistä kolmesta. Perusväriä voi muuttaa yksi tai useampi lukuisista väriin vaikuttavien geenien alleeleista, jolloin pohjaväri esimerkiksi haalistuu osittain tai kokonaan (diluutiovärit), jää muodostumatta yksittäisissä karvoissa (päistäriköt, päistär- ja sekakarvaiset), jää muodostumatta tietyillä yhtenäisillä alueilla (kirjavat, tiikerinkirjavat) tai muuttuu hevosen iän myötä harmaaksi ja lopulta kauttaaltaan valkoiseksi (kimot). Valkoinen hevonen on useimmiten kimo, joka on iän myötä ehtinyt harmaantua täysin valkoiseksi. Jo syntyessään valkoinen hevonen on valkovoikko tai hyvin valkovoittoinen kirjava tai tiikerinkirjava. Albiinoja ei hevoseläimissä ole lainkaan; albiinoutta aiheuttavaa geeniä ei ole todettu hevoseläimissä. Albinistisia mutta osittain pigmentoituneita värityksiä ovat muun muassa kermanvaalea ja sinisilmäinen valkovoikko ja samppanjaväritykset. Täysvalkoisena syntyvät myös homotsygootit frame overo -kirjavat varsat, mutta nämä yksilöt kuolevat epämuodostuneen elimistön vuoksi parin päivän sisällä syntymästään. Kaikilla hevosväreillä ei ole toistaiseksi vakiintuneita suomenkielisiä nimityksiä. Tämä pätee erityisesti väreihin, jotka ovat Suomessa harvinaisia (samppanjavärit, tiikerinkirjavuuden eri muodot), mutta myös suhteellisen tavallisen kirjavuuden eri tyypeistä käytetään toistaiseksi englanninkielistä terminologiaa. Merkeiksi kutsutaan hevosyksilön erityisiä tuntomerkkejä, jotka ovat lähinnä valkeita alueita hevosen päässä ja jaloissa. Tällaisia merkkejä ovat esimerkiksi tähti, kuonopilkku, piirto ja läsi sekä jaloissa olevat sukat. Myös tummia ja muunlaisia merkkejä kuitenkin on. Valkoisten merkkien alueelta hevosen iho on aina vaaleanpunainen. Pienehköt valkeat merkit ovat tavallisia eikä niitä yleensä mielletä kirjavuudeksi, vaikka ne saattavatkin olla jonkin kirjavuusgeenin aiheuttamia. Jos valkeaa on rungossa, hevosta kutsutaan kirjavaksi. Elintoiminnot Aikuisen hevosen sydän lyö normaalisti 40–50 kertaa minuutissa, ja se hengittää 8–15 kertaa minuutissa. Hevosen normaali ruumiinlämpö on 37,2–38,3 astetta. Hevonen nukkuu vuorokauden aikana kahdesta neljään tuntia, usein 15–30 minuutin jaksoissa. Hevonen voi nukkua makuulla tai seisaallaan. Aistit Hevosen näkökenttä on hyvin laaja, noin 340 astetta. Hevonen ei näe aivan päänsä eteen eikä pään osoittaessa suoraan eteen myöskään taakseen tai alleen. Suurin osa näkökentästä on monokulaarista näköä; binokulaarista näköä on vain noin 65 astetta, hieman yli puolet ihmisen vastaavasta. Hevosen silmien koko ja niissä olevien sauvasolujen suhteellinen runsaus viittaa siihen, että hevonen näkee hämärässä ihmistä paremmin. Hevosen värinäköä ei tarkkaan tunneta. Carrolin et. al. vuoden 2001 tutkimus viittaa siihen, että hevonen pystyisi näkemään väreinä vain keltaisen ja sinisen sävyjä. Laajan, mutta enimmäkseen monokulaarisen näkökentän vuoksi hevosen on vaikea arvioida lähestyvien kohteiden nopeutta tai nähdä lähelle. Liikkeet hevonen kuitenkin näkee tarkasti, ja hevosten välinen kommunikointi koostuukin suurelta osin pienistä liikkeistä. Hevosen korvat kääntyvät 180 astetta, ja kääntämällä korviaan hevonen tunnistaa tarkasti äänen tulosuunnan. Hevonen aistii ainakin ihmisen kuuloaluetta vastaavat taajuudet, mahdollisesti laajemmankin alueen. Hajuaisti on hevoselle tärkeä muun muassa toisten hevosten tunnistamisessa ja ne aistivat myös esimerkiksi hormonitoimintaan liittyviä feromoneja. Nenän aistivan limakalvon laajuuden perusteella hevosen hajuaistin arvioidaan olevan 100–1000 kertaa voimakkaampi kuin ihmisen. Hevonen voi tehdä flehmen-eleen rullaamalla ylähuulensa, mikä sulkee sieraimet ja ohjaa hajun kemikaalit herkempiin aistinsoluihin nenässä. Makuaistin avulla hevonen valikoi ravintonsa, mikä on erityisen tärkeää, koska hevonen ei voi oksentaa. Hevoset voivat erottaa perusmauista ainakin makean, happaman, suolaisen ja karvaan, mutta hevosen makuaistin tarkkuutta ei tunneta. Hevosen tuntoaisti on niin herkkä, että se tuntee esimerkiksi hyönteisen kyljellään. Toisaalta hevosen hermosto turtuu helposti samanlaisena toistuvaan ”turhaan” ärsykkeeseen kuten ratsastajan vääränlaiseen apuun. Hevosen herkin tuntoelin on sen ylähuuli, jota vastaava aivoalue on suhteellisen suuri. Hevosen turvan alueella kasvaa myös tuntokarvoja. Ravinto ja ruokinta Hevonen on erikoistunut ruohonsyöjäksi, ja sen luontaisinta ravintoa ovat huonosti sulavat ja runsaskuituiset heinäkasvit. Se tulee hyvin toimeen ravintoarvoltaan köyhällä kasviravinnolla, kunhan sitä on saatavilla runsaasti. Ravinto ei kuitenkaan saa olla esimerkiksi homeista, ja lisäksi hevonen tarvitsee melko runsaasti vettä juodakseen. Hevonen on yksimahainen, vaikka sillä käytetään samoja rehutaulukkon arvoja kuin märehtijöillä lukuun ottamatta valkuaisarvoja. Hevosen ruoansulatusjärjestelmä on sopeutunut jatkuvaan laiduntamiseen: mahalaukku on kooltaan pieni. Vapaana ollessaan hevonen syö jopa 16–17 tuntia päivittäin eli suurimman osan vuorokaudesta. Olosuhteiden salliessa hevonen syö suurimmaksi osaksi pelkkää uutta lyhyttä ruohoa ja liikuskelee laiduntaessaan hitaasti. Ihmisen käytössä hevonen saa yleensä kuivaa heinää sekä kasvaneen energiatarpeen vuoksi jyvä- tai väkirehua, mihin hevosen ruoansulatus ei ole sopeutunut. Kesyhevonen viettää myös usein suurimman osan aikaansa miltei liikkumattomana tallissa ja saa rehua suurina annoksina muutamia kertoja päivässä. Raskas liikunta, esimerkiksi kilpahevosen harjoittaminen, huonontaa myös hevosen ruoansulatusta. Hevonen onkin herkkä ruokinnan häiriötekijöille, mikä johtaa helposti esimerkiksi ähkyyn. Hevosille hankitaan joskus myös suolakivi, jota nuolemalla ne saavat tarvitsemiaan mineraaleja. Mahdollisuus ”napostella” jatkuvasti korsirehua on tärkeää hevoselle myös henkisenä virikkeenä. Mikäli hevoselle annetaan suhteessa liian paljon runsasenergiaista rehua korsirehun määrään nähden, hevonen voi laiduntamisen puutteessa jyrsiä karsinan tai aitauksen puurakenteita tai syödä pahnoja tai jopa ulosteita. Maan tai puun syömisen syynä saattaa olla kuidun tarve, itselääkintä pieneliöillä tai ikävystyminen. Elinikä Hevonen tulee täysikasvuiseksi rodusta ja yksilökohtaisista eroista riippuen 4–6-vuotiaana. Kesyhevonen saattaa elää jopa 50-vuotiaaksi mutta yleensä korkeintaan noin 30-vuotiaaksi. Elinikä vaihtelee suuresti roduittain, ja yleisesti ottaen karaistuneet kylmäveri- ja ponirodut elävät noin kymmenen vuotta vanhemmiksi kuin lämmin- ja täysiveriset. Luonnonvaraiset hevoset kuolevat huomattavasti nuorempina, ja moni kesyhevonenkin joudutaan lähinnä ruoansulatuskanavan tai hengityselimistön sairauksien tai jalkavaivojen vuoksi lopettamaan 10–20 vuoden iässä. Maailman vanhin hevonen oli englantilainen työhevonen Old Billy, joka eli 62-vuotiaaksi. Elinympäristö Hevosen luontainen ihanneympäristö on laaja aukea ruohomaa, jossa ruokaa on koko ajan saatavilla, pedot voi havaita jo kaukaa ja niiltä pakeneminen on helppoa. Hevonen myös kaipaa lajitovereita ympärilleen. Hevonen pyrkii suojautumaan kuumalta auringonpaisteelta hakeutumalla varjoon. Se suosii lämpimällä tuulisia paikkoja, joissa kärpäsiä on vähän. Talvella hevonen viihtyy kuivassa ja tyynessä paikassa, ja se kisailee mielellään uudessa lumessa. Hevonen välttelee talvella tuulta, sadetta, räntää, rakeita ja jatkuvaa lumisadetta. Hevonen viihtyy parhaiten niityllä, joka on vähintään neljän hehtaarin kokoinen. Karsinassa se tutkimusten mukaan tarvitsee vähintään 16 neliömetriä tilaa. Hevosen elinolot ihmisen järjestämissä tiloissa poikkeavat yleensä selvästi ihanneympäristöstä. Hevosia pidetään paljon sisätiloissa, ne eivät ulkonakaan aina mahdu liikkumaan kunnolla, eikä niillä ole koko ajan ruokaa saatavillaan. Hevoset kuitenkin yleensä voivat hyvin näissäkin olosuhteissa. Käyttäytyminen Älykkyys Hevosta ei pidetä perinteisessä mielessä erityisen älykkäänä eläimenä. Se on kuitenkin motorisesti etevä liikkuja ja erittäin herkkä aistimaan toisten hevosten ja ihmisenkin mielentilan ja pienetkin liikkeet ja eleet. Erittäin sosiaalisena eläimenä hevonen myös pyrkii miellyttämään varsinkin niitä muita hevosia ja ihmisiä, jotka se katsoo johtajakseen. Johdonmukaisesti opetettuna se oppiikin yhdistämään vaativia ja monimutkaisiakin suorituksia tiettyihin hienovaraisiin, mutta selkeisiin merkkeihin. Tämä mahdollistaa hevosten hyvin monipuolisen käytön ratsastuksessa, ajossa, työssä ja vaikkapa sirkusnäytöksissä. Luonnollinen hevosmiestaito hyödyntää juuri hevosen sosiaalista älykkyyttä koulutusmenetelmissään. Tunnettu esimerkki hevosen sosiaalisesta ”lukutaidosta” on Viisas Hans, joka vaikutti osaavan laskea ja ilmoitti laskutehtävien tulokset koputtamalla kaviollaan maata. Todellisen laskutaidon sijasta temppu perustui kuitenkin siihen, että hevonen vaistosi yleisön mielenliikkeet ja osasi lopettaa koputtamisen juuri oikean vastauksen kohdalla. Luonne ja temperamentti Hevosilla on usein selkeästi erottuvat persoonallisuudet. Hevosyksilön luonne ja temperamentti vaihtelevat paitsi yksilöittäin myös roduittain ja hevostyypeittäin. Esimerkiksi puolivilleistä kannoista polveutuvat ponit ovat usein nokkelia ja nopeita oppimaan, ja nopeiksi laukkahevosiksi jalostetut englannintäysiveriset ovat puolestaan kiihkeitä ja herkkiä. Valtavan voimakkaiden kylmäverihevosten täytyy jo turvallisuussyistä olla luonteeltaan rauhallisia ja auliita tottelemaan. Tammoja pidetään usein hieman oikukkaina, mihin vaikuttaa paljolti kiimakiertoon liittyvä hormonitoiminta. Kiimakierron vaikutus tamman käytökseen, käyttökelpoisuuteen ja hyvinvointiinkin on joskus niin voimakas, että tamma katsotaan parhaaksi steriloida ”ruunatammaksi”; toimenpide on oriin kastroimiseen verrattuna iso ja harvinainen, mutta sterilointi helpottaa ääritapauksissa tamman elämää ja käsittelyä huomattavasti. Oriit puolestaan ovat yleensä rohkeita ja sitkeitä mutta vaativat kokeneen käsittelijän ja huolellisen koulutuksen. Ruunat ovat tavallisesti tasaluonteisia, varsinkin jos ne on ruunattu jo varsana tai korkeintaan muutaman vuoden iässä. Myöhemmällä iällä ruunatut yksilöt saattavat kuitenkin jatkaa tottumuksesta orimaista käytöstä ja esimerkiksi tapella muiden hevosten kanssa ja pyrkiä astumaan kiimassa olevia tammoja. Aggressiivinen hevonen on yleensä kipeä tai kaltoin kohdeltu, ja hevonen on harvoin täysin vihamielinen. Ihmisen harjoittamassa jalostustoiminnassa ylipäätään hevosen luonteen kehittäminen helpommaksi käsitellä on ollut tärkeä tavoite, ja jalostuksesta on poistettu vihamieliset ja vikuroivat yksilöt. Toisaalta erityisen menestyneiden urheiluhevosten osalta tästä säännöstä on tehty poikkeuksia: kuuluisa esimerkki hurjaluonteisesta mutta kilparadoilla ja jalostuksessa menestyksekkäästä hevosesta on ravuriori Nevele Pride, joka jätti satoja jälkeläisiä. Liikkuminen Hevosella on useita tapoja liikkua eteenpäin. Käynti on nelitahtinen askellaji, joka muodostuu diagonaalisista jalansiirroista: ensin liikkuu vasen etujalka, sitten oikea takajalka, oikea etujalka ja vasen takajalka. Ravi on kaksitahtinen askellaji, jossa ristiin vastakkaiset jalkaparit polkevat peräjälkeen. Laukka on kolmitahtinen askellaji, jossa hevosen jalat ovat hetken ajan kokonaan irti maasta sen ponnistettua johtavalta etujalalta. Se tulee alas ristikkäisille takajaloille, joita seuraa toinen takajalka. Kiitolaukka on nopeaa ja venytettyä laukkaa. Pako ja puolustautuminen Saaliseläimenä hevonen on hyvin herkkä ja säikky kaikenlaisille ympäristönsä muutoksille ja yllättäville tilanteille. Sen ensimmäinen ja välitön reaktio kaikkeen yllättävään on pako siltä varalta, että kyseessä on petoeläin. Hevonen onkin varsin nopea ja kestävä juoksija, ja nopeimmat yksilöt voivat yltää lyhyillä matkoilla jopa 60–80 kilometrin tuntinopeuksiin. Hevonen kykenee myös hyppäämään melko korkealle ja pitkälle, vaikkakin se luonnossa yleensä mieluummin kiertää esteet. Mikäli pakeneminen ei ole mahdollista, hevonen puolustautuu potkimalla ja tarvittaessa puremalla. Hevosen potku on voimakas ja voi tappaa ihmisen esimerkiksi osuessaan päähän. Hevoset itse eivät isokokoisina ja vankkoina eläiminä luonnonoloissa yleensä saa toistensa potkuista ruhjetta pahempia vammoja, mutta kesyhevosten kavioissa usein olevat metalliset kengät lisäävät potkujen tehoa huomattavasti. Erityisen vakavia vammoja voi koitua liukkailla keleillä käytetyistä hokkikengistä, joiden pohjassa on teräviä metallipiikkejä liukastumisten estämiseksi. Kesyhevosen luontaista pakoreaktiota hillitsee jalostustausta, koulutus ja tottuminen ihmisten elinpiirissä yleisiin ärsykkeisiin sekä turvautuminen pelottavissa tilanteissa ihmiseen johtajana. Jos esimerkiksi hevosen luotettavaksi kokema ratsastaja pysyy yllättävässä tai uhkaavassa tilanteessa rauhallisena, hevonen seuraa hänen esimerkkiään ja jää aloilleen, vaikka saattaakin säpsähtää. Vastaavasti ratsastajan säikähtäminen voi saada hevosenkin pelästymään. Hevosroduista erityisesti raskaaseen työhön käytetyt kylmäverirodut on jalostettu mahdollisimman rauhallisiksi. Viestintä Hevonen viestii eleillä, asennoilla ja liikkeillä, kuten korvanliikkeillä, silmänväläytyksillä, pään- ja ruumiinasennoilla ja jalankohotuksilla. Korkea hännänasento kertoo hevosen olevan hallitseva, kiihtynyt tai kiinnostunut. Rentoutunut ja roikkuva häntä kertoo hevosen olevan rento. Kun liikkuvan hevosen häntä heiluu rennosti, hevosella on hyvä olla ja se on tyytyväinen. Koipien väliin vedetty häntä saattaa paljastaa hevosen olevan kiukkuinen ja itsepäisellä tuulella. Ollessaan levoton ja vihainen hevonen huiskii hännällään ympäriinsä. Säikähtäneen tai jotain kiinnostavaa havainneen hevosen korvat osoittavat eteenpäin. Rennosti sivuilla olevat korvat kertovat että hevonen on tyyni, unessa tai sairaana. Taakse luimuun vedetyt korvat kertovat keskittymisestä tai aggressiosta. Vihaisuudesta kertovat myös alas vedetty pää, ojossa oleva turpa ja kiukkuiset silmät. Sierainten rypistäminen ylöspäin kertoo kivusta, levottomuudesta tai vihaisuudesta. Pyöreiksi levitetyt sieraimet kertovat innostuksesta, pelosta tai uteliaisuudesta. Jos hevonen nostaa päänsä korkealle ja kääntää ylähuulensa ylös, se pyrkii vangitsemaan hajuja Jacobsonin elimeensä. Levoton tai ärsyyntynyt hevonen voi kuopia maata etukavioillaan, tosin nuori hevonen voi tehdä sitä muistakin syistä. Varsojen ja vuotiaiden suun aukominen vanhemman hevosen edessä kertoo alistumisesta ja hyväksymisen tarpeesta. Myös kiimaiset tammat saattavat napsautella suitaan oriille. Hevonen käyttää samoja merkkejä niin lajitovereidensa kuin ihmistenkin kanssa viestiessään. Hevonen saattaa luopua viestittelystä ihmiselle havaitessaan ettei ihminen ymmärrä sen merkkejä. Ihmisen antamia merkkejä hevonen voi kuitenkin oppia tulkitsemaan hyvin. Niin kutsutussa luonnollisessa hevostaidossa käytetään hevosen ymmärtämää viestintää. Ääntely Vaikka hevosilla on lukuisia selkeämerkityksisiä äännähdyksiä, niiden kommunikaatio on suureksi osaksi äänetöntä. Hevosen ääntelytavoista tunnetuimpia lienevät hirnuminen ja hörähtely. Hirnahdus on yleensä kutsu tai tervehdys toiselle hevoselle ja hörinä ystävällinen tervehdys. Muita yleisiä äännähdyksiä ovat muiden muassa terävä pärähdys tai korskahdus (jotakin kiinnostavaa tai yllättävää tapahtuu), pitkä raskas puuskahdus tai huokaus (tyytyväisyys ja rentous) sekä vingahtelu (ärtymys, kiihtyneisyys). Kovaääninen kiljahdus on usein aggressiivinen, uhkaava vastalause, mutta oriit ja tammat kiljahtelevat toisilleen myös astumista edeltävän kosiskelun aikana. Vingahtelu tai kiljahtelu voi kuulua myös leikkiin. Ääntelyn ja erityisesti hirnunnan laatu ja sävy vaihtelee yksilöittäin ja tilanteittain. Hirnunta voi yhdellä hevosella kuulostaa korkealta ja kirkkaalta, toisella karkealta ja miltei karjunnalta. Aitoa karjuvaa kiljuntaa kuulee hevosten, yleensä oriiden, tapellessa tosissaan. Sosiaaliset suhteet Hevonen on sosiaalinen pakeneva laumaeläin. Luonnonoloissa se elää laumoissa, joihin hallitsevan oriin lisäksi kuuluu noin 3–8 tammaa varsoineen. Lauman ”moraalisena” johtajana toimii vanha ja kokenut tamma, ja johtajaori toimii enemmänkin lauman vartijana ja puolustajana. Varsat jättävät lauman 2–4 vuoden iässä ja liittyvät ennen pitkää toiseen laumaan. Orivarsat saattavat elää pitkäänkin ”poikamiesryhmissä” ennen kuin keräävät itselleen oman lauman. Lajitovereiden seura on yksi hevosen tärkeimmistä perustarpeista. Ihanteellisessa tapauksessa kesyhevosetkin voivat elää suurimman osan vuorokaudesta suhteellisen samana pysyvän pienen lauman seurassa tarpeeksi suuressa aitauksessa, jossa ne voivat sekä helposti väistää toisiaan tarpeeksi kaukaa mutta myös kirmailla ja peuhata yhdessä. Ilman seuraa hevonen muuttuu alakuloiseksi ja saattaa jopa menettää ruokahalunsa. Toisaalta jotkin yksilöt vaikuttavat viihtyvän melko hyvin myös yksin. Hevosten tiedetään muodostavan myös laumaolosuhteissa tiiviimpiä toverisuhteita tiettyjen yksilöiden kesken. Tällaiset toverukset yleensä sietävät toisiaan tavanomaista lähempänä itseään ”oman tilansa” sisäpuolella ja esimerkiksi laiduntavat usein lähekkäin. Toisaalta tietyt yksilöt eivät totuttelusta huolimatta välttämättä koskaan siedä toistensa läheistä seuraa. Jotkin yksilöt ovat erittäin seurankipeitä mutta toisaalta arkoja vieraiden hevosten seurassa. Esimerkiksi kilpahevosilla saattaakin olla ”kokopäiväseuralaisena” tuttu pikkuponi, joka otetaan mukaan myös kilpailumatkoille. Nuoret hevoset tottuvat helposti uusien laumatoverien seuraan, mutta jotkin yksilöt ja erityisesti vanhat, tiettyihin järjestelyihin tottuneet hevoset saattavat uuteen laumaan jouduttuaan jäädä ulkopuolisiksi ja innottomiksi osallistumaan lauman puuhiin. Pitkään yhdessä olleille toveruksille toisen kuolema tai siirto muualle voi olla kova kokemus ja johtaa masennukseksi tunnistettaviin muutoksiin käytöksessä. Hevoselle on tärkeää olla säännöllisesti vuorovaikutuksessa muiden hevosten kanssa, ja jopa pelkkä näkö- ja kuuloyhteys toiseen hevoseen on parempi kuin ei mitään. Mikäli toisen hevosen seuraa ei voida järjestää, seuraavaksi paras vaihtoehto hevosen kannalta on esimerkiksi aasin tai muulin seura. Muutkin laumoissa elävät sosiaaliset eläimet kuten naudat ja lampaat soveltuvat hevosen seuraksi – tiedetäänpä hevosten kiintyneen jopa koiriin, tallikissoihin ja kaneihin. Myös runsas sosiaalinen vuorovaikutus ihmisen kanssa voi tyydyttää hevosen tarvetta sosiaalisuuteen. Paras vaihtoehto on kuitenkin aina toinen hevonen. Hevoslaumassa on aina arvojärjestys, Jokainen hevonen tietää oman arvonsa laumassa ja tuntee turvallisuutta kun laumassa on kuri. Jos arvojärjestys on joskus epäselvä, se ratkaistaan uhkailujen tai tappelemisen avulla, minkä jälkeen laumassa on taas rauha. Koulutettu hevonen katsoo ihmistä ylöspäin ja alistuu ihmisen tahtoon. Mikäli hevosta käsitellään liian pehmeästi, se saattaa alkaa pitää itseään johtajana ja käyttäytyä hankalasti esimerkiksi välttelemällä kaikkia epämiellyttäviä asioita. Koska hevoset viestivät toisilleen paljon fyysisten kosketusten kuten näykkimisen kautta, myös ihmiselle voi olla tarpeen tönäistä tai lyödä hevosta pyrkiessään palauttamaan oikean arvojärjestyksen. Vapaudessa elävien hevosten laumoissa arvojärjestys ei ole yhtä selkeästi havaittavissa kuin kesyjen hevosten kotilaumoissa. Nuoremmat hevoset vain osoittavat alistumista ja kunnioitusta vanhemmille, jotka saattavat joskus kurittaa nuorempiaan. On arveltu, että kesyjen hevosten laitumien pienuus saattaa voimistaa kesyjen hevosten välisiä kahnauksia ja kilpailua. Lisääntyminen Sukukypsyys Oriit tulevat puberteettiin keskimäärin 14 (10–24) kuukauden iässä, joskin täyden sukukypsyyden ne saavat noin neljän vuoden iässä. Tammat tulevat sukukypsäksi noin 2,5–3,5-vuotiaina. Vahinkotiineyksien estämiseksi orivarsat yleensä erotetaan tammavarsoista ja ylipäätään tammoista noin puolentoista vuoden iässä tai viimeistään niiden alkaessa käyttäytyä orimaisesti ja osoittaa sukupuolisen kiinnostuksen merkkejä tammoja kohtaan. Yleistä on myös orivarsojen ruunaus 1–2 vuoden iässä, jotta ne voivat ongelmitta jatkaa ulkoilemista tammojen kanssa. Niillä voi silti ruunauksen jälkeen olla orimaisia piirteitä. Yleensä niin oriita kuin tammojakin käytetään tarkoituksella siitokseen aikaisintaan 3-vuotiaina. Kiima ja tiineys Hevonen on kausilisääntyjä Kausi alkaa tyypillisesti huhtitoukokuun vaihteessa. Kiimaton kausi kestää keskimäärin 101 päivää varsallisilla tammoilla ja 95 päivää muilla tammoilla. Kiimakierron pituus on keskimäärin 18–23 päivää, mutta yksilöllinen vaihtelu on huomattavaa. Normaali tiineys kestää 320–365 vuorokautta, keskimäärin noin 335 vuorokautta. Tamma voidaan tiinehdyttää joko luonnollisesti astuttamalla tai keinosiemennyksellä. Astuminen voi tapahtua joko hevosten ollessa vapaana laitumella tai valvotuissa ja säädellyissä olosuhteissa esimerkiksi hevoskasvattajan siittolassa. Astutukseen liittyy aina riskejä, koska hevoset voivat vahingoittaa toisiaan esimerkiksi potkimalla. Arvokkaita siitosoreja voidaan suojella ei-suosiollisen tamman potkuilta esimerkiksi kiinnittämällä tamma erityiseen astutuskarsinaan tai -telineeseen tai käyttämällä keinosiemennystä. Hevosilla esiintyy myös sukupuoliteitse tarttuvia sairauksia, joiden leviämistä on vaikea valvoa luonnollisissa astutuksissa. Näistä syistä keinosiemennyksen käyttö on yleistynyt. Keinosiemennyksessä on myös se etu, että oriin yhdestä sperma-annoksesta riittää yleensä useiden tammojen siemennykseen. Sperma kerätään hyppyyttämällä oritta tätä tarkoitusta varten rakennetun pukin päälle. Jotkut oriit eivät kuitenkaan suostu astumaan pukkia, joten niille on käytettävä niin kutsuttua pukkitammaa, jolta yleensä on poistettu munasarjat ja jolle aikaansaadaan kiima hormonivalmisteella. Varsominen Useimmat varsat syntyvät illalla kello 21:n ja kello 2:n välisenä aikana. Varsan synnytys eli varsominen kestää yleensä noin 20 minuuttia, lyhimmillään vain viisi minuuttia ja normaalisti aina alle tunnin. Pisimmillään se voi kuitenkin kestää monta tuntia. Varsan kasvu Varsa on syntyessään jo pitkälle kehittynyt ja pääsee jaloilleen minuuteissa, normaalisti aina alle kahdessa tunnissa. Se alkaa heti juoda emonsa ternimaitoa, jossa on paljon ravinteita ja runsaasti myös vasta-aineita, jotka suojaavat varsaa infektioilta. Tamman ja varsan suhde on hyvin kiinteä, ja emä imettää nuorta varsaa 40–50 kertaa vuorokaudessa. Emän maito on varsan pääasiallista ruokaa kolmen kuukauden ajan, ja senkin jälkeen se imee emäänsä noin vuoden ikäiseksi. Tällöin varsa on saavuttanut noin 80 prosenttia lopullisesta korkeudestaan. Varsan kasvu loppuu kolmen vuoden ikäisenä. Käyttö Jalostus Hevosrotuja ja -tyyppejä on nykyään jalostuksen myötä satoja, ja erilaisia käyttötarkoituksia on paljon. Todennäköisesti vanhin saman­kaltaisena säilynyt hevosrotu on arabianhevonen, jota tiedetään jalostetun vähintään viidentuhannen vuoden ajan. Lämminveriravureita käytetään raviurheiluun, lämminverisiä ratsurotuja eli täysiverisiä ja puoliverisiä hevosia lähinnä ratsastuksen eri lajeissa ja valjakkoajossa, ja raskastekoisia kylmäverirotuja työhevosina. Yleisroduksi katsottu suomenhevonen on erittäin monipuolinen: yksi ja sama hevonen voi elämänsä aikana kilpailla niin raveissa kuin ratsastuksen eri lajeissakin ja lisäksi tehdä pelto- tai metsätöitä. Joitakin hevosrotuja kasvatetaan nykyään lähinnä ihmisen silmäniloksi näyttelyeläiminä sekä lemmikkeinä. Ihmisen ravintona Hevosen lihaa käytetään ihmisravinnoksi, ja joissain maissa hevosia kasvatetaan suoraan lihantuotantoon. Suomessa hevosenlihaa kulutetaan suhteellisen vähän, lähinnä meetvurstissa. Joissain maissa hevosenliha on ruokatabu, eikä sitä mielellään teurasteta syötäväksi. Hevosenliha on vähärasvaista ja matalakolesterolista ja sisältää paljon rautaa. Hevostamman maitoa käytetään ihmisen ravintona esimerkiksi Saksassa, Itä-Euroopassa ja Kirgisiassa. Sen makua on luonnehdittu makeaksi ja mantelimaiseksi. Ratsuna ja vetojuhtana Hevosella on menneinä aikoina ollut erittäin suuri merkitys veto- ja kuormajuhtana sekä ratsuna. Vanhimpina hevosajoneuvoina pidetään kaulahihnaa ja purilaita. Pyörän ja satulan keksimisen jälkeen suuria edistysaskeleita hevosvarusteissa olivat länget ja rintahihnavaljaat sekä jalustimet. Ennen kuin rautatiet 1800-luvulla ja myöhemmin autot yleistyivät, hevosajoneuvot olivat härkien ohella suuressa osassa maailmaa käytännössä ainoita maa­kulku­neuvoja, joskin paikallisesti myös esimerkiksi aasia, muulia ja kamelia on käytetty veto- ja kantojuhtana. Vankkurien ja kärryjen ohella käytettiin pohjoisilla seuduilla talvisin myös hevos­vetoisia rekiä. Lisäksi hevosella oli suuri merkitys myös maa­taloudessa työjuhtana, mutta tästäkin työstä traktori on sen teollisesti kehittyneissä maissa nykyisin pitkälti syrjäyttänyt. Monissa lähinnä Aasian ja Afrikan maissa hevonen on kuitenkin yhä tärkeä työeläin ja kulkuneuvo erityisesti syrjäseuduilla. Sodassa Hevosella on eri aikoina ollut myös suuri sotilaallinen merkitys. Sen kesyttämisen on arveltu tehneen indo­eurooppalaisia kieliä puhuville kansoille aikoinaan mahdolliseksi levittäytyä Ukrainasta lähes kaikkialle Eurooppaan. Samoin se teki hyksoille mahdolliseksi valloittaa Egypti ensimmäisen väli­kauden alkaessa noin 1700 eaa., sillä egyptiläisillä ei sitä ennen ollut hevosia. Osittain samasta syystä myös espanjalaiset konkistadorit pystyivät paljon myöhemmin helposti kukistamaan asteekkien ja inkojen valtakunnat. Ratsu­väellä oli keskeinen sotilaallinen merkitys 1900-luvulle saakka, ja vasta ensimmäisessä maailman­­sodassa kuorma-autot ja panssarivaunut syrjäyttivät sen tärkeimpänä hyökkäys­aseena. Suomessa hevosten ottamisesta puolustusvoimien käyttöön liikekannallepanossa ja sotatilan aikana säädettiin hevosottolailla ja -asetuksella. Hevosottoa varten maa jaettiin yhden tai useamman kunnan käsittäneisiin hevosottoalueisiin. Ottohevosten ja -ajoneuvojen määrän vahvisti puolustusministeriö rauhan aikana ja ne jaettiin hankittaviksi eri kuntien kesken. Jokaisessa hevosottoalueessa toimi kolmijäseninen hevosottolautakunta. Lautakunnan puheenjohtajana toimi sotilasviranomaisten tehtävään määräämä henkilö, ja kahdesta muusta jäsenestä toisen nimesi lääni ja toisen kunta. Kullakin jäsenellä oli hemkilökohtainen varamies. Hevosottolautakunta arvioi otettavien hevosten ja muun materiaalin arvon ja antoi hevosten luovuttajille ottotodistuksen. Sotilasviranomaiset maksoivat hevosten omistajille vuokra- ja korvausrahat. Sotilaskyydityksestä vuonna 1919 annettu laki velvoitti hevosten omistajat, eräitä laissa mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta, kyyditsemään valtakunnan sotaväkeä ja sen kalustoa valtion varoista suoritettavaa korvausta vastaan. Viimeiset pienimuotoiset ratsuväkihyökkäykset modernissa sodankäynnissä nähtiin toisessa maailmansodassa. Näistä parhaiten muistettaneen puolalaisten ratsuväkiyksiköiden epätasainen kohtaaminen Saksan moottoroidun sotavoiman kanssa 1939. Suomen puolustusvoimien viimeinen ratsuväkiosasto, Nurmon eskadroona osallistui talvisotaan. Hevonen oli kuitenkin vielä tärkeä armeijassa kuljetustehtävissä. Esimerkiksi Suomen talvisodassa joukkojen liikkuvuus ja huolto oli suurimmaksi osaksi riippuvainen hevosista. Hevosten pienestä kuljetuskyvystä johtuen niitä tarvittiin hyvin suuria määriä. Hevonen saattoi vetää 300-400 kilogramman painoista kuormaa 30-35 kilometriä vuorokaudessa. Talvisodassa armeijan palveluksessa oli noin 72 000 hevosta, jatkosodassa hevosia oli noin 62 000. Hevosia kuoli tai katosi sodissa yli 20 000. Sotahevoset olivat sotilaille kuin ystäviä, ja niiden menetys oli raskasta. Suomalaisten sotahevosten muistomerkki sijaitsee Seinäjoella ja kaatuneiden sotahevosten muistomerkki Myllykoskella. Hevosurheilu Hevosurheilulajeja on lukuisia, niistä maailmanlaajuisesti tärkein on laukkakilpailut kevyillä ja nopeilla täysiverihevosilla, paikallisesti myös muilla roduilla. Muut tärkeimmät lajit ovat ravi- ja peitsauskilpailut ajetuilla hevosilla, koulu-, este- ja kenttäratsastus sekä valjakkoajo. Amerikoissa erilaiset rotukohtaiset erikoisaskellajeja ja muita ratsun miellyttävyyttä mittaavat kilpailut ovat suosittuja. Lännenratsastuksen eri lajit ovat hyvin suosittuja Yhdysvalloissa mutta niitä harjoitetaan myös muualla. Näiden lajien lisäksi kansainvälisiä kilpailuita järjestetään ainakin matkaratsastuksessa ja vikellyksessä, paikoittain esiintyy myös pooloa ja erilaisia työhevosten voimaa ja taitoja mittaavia lajeja. Paikallisina erikoisuuksina esiintyy lisäksi liuta muita lajeja kuten gymkhana Britanniassa ja Keski-Euroopassa, ban’ei-rotuisten hevosten voima- ja nopeusajot Japanissa ja vuohenruhon hallinnasta kilpailu joukkueina kokpar-pelissä Keski-Aasiassa. Harrastuksena Ratsastus ja hevosten hoitaminen on nykyisin erityisesti tyttöjen suosima harrastus, joka viime vuosina on yleistynyt voimakkaasti nuorten ja vanhempienkin naisten harrastuksena. Ratsastusta harrastavat pojat ja miehet ovat yleensä vähemmän kiinnostuneita hevosenhoidosta ja keskittyvät ratsastajana kehittymiseen sekä kilpailemiseen erityisesti esteratsastuksessa. Suomessa on noin 150 000 ratsastuksen harrastajaa. Harrastaminen tapahtuu pääsääntöisesti ratsastuskouluilla, ja ratsastuksen ohella talleilla hoidetaan hevosia ja poneja. Opetushevosilla saattaa kullakin olla oma vapaaehtoinen hoitajansa tai useitakin hoitajia, jotka huolehtivat hoitohevosensa puhdistamisesta ja opetustunneille valmistelemisesta esimerkiksi tiettyinä viikonpäivinä. Oman hevosen pitokaan ei ole ratsastuksen harrastajien keskuudessa harvinaista. Hevosen hoito on kuitenkin vastuullista ja vie päivittäin runsaasti aikaa, ja hevosen ylläpito tulee varsin kalliiksi varsinkin, jos ei asu maaseudulla ja pysty pitämään hevostaan omassa tallissa. Hevosharrastus saattaa keskittyä myös raviurheiluun. Ravimaailma on ratsastusta miehisempi, mutta nuoretkin tytöt saattavat toimia hevosenhoitajina ja valmennusapulaisina ja päätyä myös työskentelemään ravihevosten parissa hoitajina, ohjastajina tai valmentajina. Ravikilpailujen seuraaminen ja siihen liittyvä veikkaus on myös suosittua ajanvietettä. Nuoret hevosharrastajat laativat usein hevosaiheisia sometilejä, jossa esimerkiksi kuvaillaan omia ratsastustunteja, internetsivuja, osallistuvat hevosaiheisten foorumien keskusteluihin ja saattavat myös harrastaa virtuaalista hevosenhoitoa. Melko yleistä on myös hevosten valokuvaaminen sekä esimerkiksi jouhinippujen keräily. Ennen Internetin käytön yleistymistä keräiltiin myös esimerkiksi hevosten sukutietoja. Hevoset kulttuurissa Hevosiin liittyy useita myyttejä ja legendoja. Tarujen hevosilla on usein satumaisia ominaisuuksia, kuten siivet ja yliluonnollisia voimia. Yksisarvinen on tarujen hevonen, jolla on otsassaan kierteinen sarvi. Kreikkalaisen mytologian Pegasos-hevosella on siivet. Muinaisskandinaavinen Odin-jumala ratsasti kahdeksanjalkaisella Sleipnirillä, joka kantoi ratsastajansa taivaaseen ja kuolleiden maahan. Hindujen Uchchaihshravas on seitsenpäinen lentävä hevonen. Monessa mytologiassa tavataan paholaishevosia, kuten kelttien vetehishevonen Kelpie ja hindujen Keshi. Kirjallisuudessa hevonen on usein päähenkilön luottokumppani, joskus itsekin sankari. Kirjojen tunnetuimpia hevosia ovat esimerkiksi Anna Sewellin Uljas Musta ja Walter Farleyn Musta ori. Valkokankaalla hevoset ovat olleet näkyvässä osassa etenkin lännenelokuvissa. Hevosten nimitykset Sukupuolen mukaan Tamma on naarashevonen. Ori on kastroimaton uroshevonen. Ruuna (myös valakka) on kastroitu eli ruunattu uroshevonen. Ruunatamma on steriloitu tamma. Pietturi on piilokiveksinen ori. Pietturin luonne voi olla vaikea ja sen kastrointi on tavallista suurempi toimenpide. Varsa on sukupuolen mukaan tammavarsa tai orivarsa. Iän mukaan Maitovarsa eli vieroittamaton varsa, eli emänsä maitoa imevä varsa. Varsa on alle nelivuotias hevonen. Kansanomaisia nimityksiä vieroitusikäisille varsoille ovat esimerkiksi mullivarsa (kuten naudoilla ”mulli”), sekä varsan takkuiseen talvikarvaan viittaavat takkuvarsa ja takkuri. Sälkö on pari–kolmevuotias varsa, jota jo opetetaan; rekiveto on nuoruusikää lähestyvä varsa, joka on opetettu vetämään rekeä (muttei vielä kärryjä). Nuori hevonen on 4–6-vuotias hevonen. Remontti on ratsuksi koulutettavana oleva hevonen. Se on yleensä nuori (noin 3–5-vuotias) mutta saattaa olla vanhempikin hevonen, jota uudelleenkoulutetetaan esimerkiksi ravurista ratsuksi. Lähinnä hevosurheilusäännösten vuoksi hevosen ikävuosi vaihtuu virallisesti 1. tammikuuta (eteläisellä pallonpuoliskolla 1. elokuuta). Tyypin mukaan Ponit ovat pienikokoisia (säkäkorkeus alle 148 cm) ja ”isoja hevosia” suhteellisesti lyhytjalkaisempia ja tanakampia hevosia. Kylmäveriset ovat raskaita ja vahvoja hevosrotuja, joita käytetään työhevosina. Lämminveriset ovat kevyitä, vilkkaita ja nopeita hevosrotuja, joita käytetään laukka- ja ravikilpailuissa, ratsuina ja ajohevosina. Puoliveriset ovat kylmä- ja täysiveristen risteytyksistä syntyneitä lämminverisiä ratsu- ja ajohevosrotuja. Täysiveriset ovat erityisen pitkään puhtaina jalostettuja, kevytrakenteisia lämminverirotuja. Miniatyyrihevoset ovat poni- tai hevostyyppisiä erittäin pienikokoisia hevosia (säkäkorkeus alle 90 cm, jopa alle 50 cm). Hunter on ajometsästykseen, lähinnä ketunmetsästyskäyttöön kehitetty hevostyyppi, jota saatetaan käyttää myös esteratsuna. Cob on melko pienikokoinen vankkarakenteinen hevostyyppi, jotka on tarkoitettu lähinnä hyväluonteisiksi yleis- ja metsästysratsuiksi. Hack on hevostyyppi, joka on tarkoitettu tyylikkääksi ja miellyttäväksi yleisratsuksi. Pooloponi on erityisesti poolon tarpeisiin kehitetty ketterä ja melko pienikokoinen hevostyyppi. Ratsuponi on erityisesti lasten kilparatsuksi kehitetty kevytrakenteinen ponityyppi. Käytön mukaan Ratsua (ratsuhevosta) käytetään ratsastukseen. Esteratsulla kilpaillaan esteratsastuksessa. Kenttäratsulla osallistutaan kenttäkilpailuihin. Kouluratsulla kilpaillaan kouluratsastuksessa. Lännenratsu on koulutettu lännenratsastukseen. Matkaratsulla osallistutaan matkaratsastuskilpailuihin. Tuntihevosta (opetushevosta) käytetään ratsastuskoulussa annettavaan opetukseen. Ajohevosta (vaunuhevonen) käytetään valjakkoajoon vetämään jonkintyyppistä hevosajoneuvoa. Työhevosta (vetohevonen) käytetään vetämään raskaita kuormia esimerkiksi maatalous- ja metsätöissä. Ravurilla (ravihevonen) ajetaan kilpaa raveissa. Laukkahevosella ratsastetaan kilpaa laukkakilpailuissa. Montéhevosella ratsastetaan kilpaa erityisissä montéravikilpailuissa. Pooloponi on hevospoolossa käytettävä ratsu (hevonen tai poni). Pullahevoseksi tai -poniksi voidaan kutsua lähinnä kevyessä harrastuskäytössä tai pelkästään ”laitumenkoristeena” olevaa lemmikkihevosta. Villiintyneet kesyhevoset Maailmassa elää useita villiintyneiden kesyhevosten laumoja. Pohjois-Amerikan mustangit polveutuvat espanjalaisten tuomista hevosista. Ranskan camarguenhevoset ovat ikivanhaa alkuperää, mutta niissä virtaa myös vähän arabihevosen ja berberihevosen verta. Osa camarguenhevosista otetaan kiinni ratsukoulutettaviksi. Australian brumbyt ovat sekoitus monista roduista. Britanniassa elää muun muassa villejä exmoorinponilaumoja. Lajiristeytykset Hevonen voi risteytyä muiden hevoseläinten kanssa. Tällaiset lajiristeymät perivät molempien lajien ominaisuuksia ja ovat lähes aina steriilejä. Muuli on aasioriin ja hevostamman jälkeläinen. Muulit ovat hyvinä käyttöeläiminä olleet jo kauan erittäin suosittuja ja haluttuja, ja niitä kasvatetaan edelleen maailmalla runsaasti Muuliaasi on aasitamman ja hevosoriin jälkeläinen. Sebroidi on hevosen ja seepran risteytys (jota kutsutaan joskus myös tarkemmin nimellä zorse). Lähteet Viitteet Kirjallisuutta Manninen, Kirsti (toim.): Hevosvoimat. Maahenki Oy, 2011. Aiheesta muualla Laji.fi: Hevonen (Equus caballus) Suomen Ratsastajainliitto ry Suomen Hippos Elintarviketurvallisuusvirasto Evira: Hevosten sairaudet Nina Viitamäki: Hevosille myrkyllisiä kasveja Anniina Kallioniemi ja Sini Kokkonen: Hevosille haitalliset ja myrkylliset kasvit, Savonia-ammattikorkeakoulun julkaisusarja D5/2/2016, ISBN 978-952-203-218-8 (pdf) ITIS: Equus caballus Centre for Agriculture and Biosciences International (CABI): Equus caballus (horse) Pherobase: Semiochemicals of Equus caballus, the Wild horse Seulonnan keskeiset artikkelit

344

https://fi.wikipedia.org/wiki/HTTP

HTTP

HTTP ( eli hypertekstin siirtoprotokolla) on protokolla, jota selaimet ja WWW-palvelimet käyttävät tiedonsiirtoon. Protokolla perustuu siihen, että asiakasohjelma (selain, hakurobotti tms.) avaa TCP-yhteyden palvelimelle ja lähettää pyynnön. Palvelin vastaa lähettämällä sopivan vastauksen, tavallisimmin HTML-sivun tai binääridataa kuten kuvia, ohjelmia tai ääntä. Historia Ensimmäinen HTTP:n dokumentoitu versio julkaistiin vuonna 1991 versionumerolla 0.9 joka tuki pelkästään GET-pyyntöä. Versio 1.0 julkaistiin 1996, jonka parannuksiin kuuluu tuki meta-tiedon haulle sekä paranneltuja tietoturvaominaisuuksia. 1997 julkaistiin HTTP 1.1, joka sai heti seuraavana vuonna päivityksen samalla versionumerolla. Internet Engineering Task Forcen (IETF) HTTP-työryhmä julkaisi HTTP/2:n (työnimellä HTTP 2.0) vuoden 2015 alussa (). HTTP:n korvaajaksi oli suunniteltu SPDY, joka päätettiin poistaa HTTP/2:n tarjottua useimmat vastaavat edut. Samalla TLS-protokollan laajennukseksi suunniteltu NPN poistettiin, koska sen oli korvannut IETF:n ALPN-laajennus. HTTP/3 käyttää QUIC-protokollaa TCP:n sijaan. HTTP/3:n standardi on luonnosvaiheessa, mutta se on jo käytössä useissa ohjelmistoissa. QUIC on suunniteltu sisältämään TLS 1.3 protokollan tuen. HTTP/3 muuttaa muun muassa otsikkotietojen pakkausta, kättelyprotokollaa ja se on suunniteltu salatuksi. HTTP/3:n standardin hahmotelma () on julkaistu kesäkuussa 2022. Sivun hakeminen Selain lähettää palvelimelle GET-pyynnön, johon palvelin vastaa. Minimaalinen GET-pyyntö: GET / HTTP/1.1 Host: www.example.com Esimerkki pyytää Host-kentässä kerrotulta palvelimelta juuressa (/) olevan sisällön. Pyynnön URL on tällöin muotoa: http://www.example.com/. Pyyntö Esimerkki pyynnöstä (tältä sivulta): GET /wiki/HTTP HTTP/1.1 Host: fi.wikipedia.org User-Agent: Mozilla/5.0 (Windows; U; Windows NT 5.1; fi-FI; rv:1.6) Gecko/20040206 Firefox/0.8 Accept: application/x-shockwave-flash,text/xml,application/xml,application/xhtml+xml,text/html;q=0.9,text/plain;q=0.8,video/x-mng,image/png,image/jpeg,image/gif;q=0.2,*/*;q=0.1 Accept-Language: fi,en;q=0.7,en-us;q=0.3 Accept-Encoding: gzip,deflate Accept-Charset: ISO-8859-1,utf-8;q=0.7,*;q=0.7 Keep-Alive: 300 Proxy-Connection: keep-alive Referer: http://fi.wikipedia.org/w/wiki.phtml?title=HTTP Cache-Control: max-age=0 Kentällä Referer selain kertoo sivulle, minkä sivun kautta kyseiselle sivulle on päädytty. Esimerkiksi palvelimelle kerrotaan, millä hakukoneen haulla sivulle on päädytty ellei sitä erikseen ole selaimen asetuksissa kielletty. Selain kertoo myös palvelimelle nimensä ja versionsa. Muut tiedot ovat lähinnä teknisiä ja kertovat minkä muotoisia tiedostoja selain osaa käsitellä ja millä kielellä käyttäjä mieluiten haluaisi sivua lukea. Vanhempi HTTP 1.0 -protokolla vaati vain itse pyynnön, mutta HTTP 1.1 -protokollassa on määritettävä myös Host-otsake, joka kertoo palvelimen, johon selain uskoo ottavansa yhteyttä. Täten oikeasti saman IP-osoitteen takaa voikin löytyä useita www-sivuja, jotka palvelin lähettää aina kulloisenkin annetun host-otsakkeen perusteella. Tällaisia palvelimia kutsutaan WWW-näennäispalvelimiksi. Vastaus HTTP/1.1 200 OK Date: Tue, 06 Jul 2004 17:59:22 GMT Expires: Thu, 01 Jan 1970 00:00:00 GMT Cache-Control: private, must-revalidate Via: 1.0 cthulhu Server: Apache/1.3.29 (Unix) PHP/4.3.4 X-Powered-By: PHP/4.3.4 Set-Cookie: fiwikiSession=a8015bd32eee4e5bd46fd83aea40f159; path=/ Vary: Accept-Encoding,Cookie Content-Language: fi Content-Type: text/html; charset=utf-8 X-Cache: MISS from wikipedia.org Transfer-Encoding: chunked Connection: keep-alive Nämä ovat HTTP-protokollaan liittyvät otsikkotiedot (headers). Otsikot päättyvät kahteen rivinvaihtoon (tai tyhjään riviin). Tämän jälkeen palvelin lähettää varsinaisen näytettävän sisällön (text/html on MIME-tyyppi, joka kertoo sisällön olevan tässä tapauksessa HTML:ää). Selain poimii HTML-sisällöstä myös kuvien tiedostonimet ja hakee ne samanlaisilla pyynnöillä. Selain näyttää HTML-sivun ruudulla heti saatuaan sen, ja alkaa täyttää kuville asetettuja raameja ladattuaan nekin. Vastauksessa pyyntöön välitetään ensimmäisen status-koodi (tässä 200), joka kertoo pyynnön onnistumisesta tai virheestä. Muita tietoja ovat sivun ikä ja voimassaoloaika, palvelinohjelmiston nimi ja versionumero, sekä välitetyn dokumentin tyyppi (tässä HTML, UTF-8-merkistökoodauksella) ja kieli (suomi). Sivun Expires-kenttänä (voimassaoloaika) on Unix-järjestelmän ajan alkuhetki vuonna 1970, mikä tarkoittaa, että sivu vanhenee välittömästi, eikä sitä pidä tallentaa välipalvelimeen uudelleen käytettäväksi. Tähän voi olla useita syitä. Esimerkiksi pyyntö oli sivun muokkausta varten, eikä vanhentuneen sisällön käsittely enää tulevaisuudessa ole järkevää tai käyttäjä voi olla kirjautunut tunnuksellaan, jolloin sivua ei voi näyttää muille käyttäjille. Kenttä Cache-Control kertoo saman. Kenttä Set-Cookie asettaa selaimelle evästeen (cookie), jonka se palauttaa palvelimelle seuraavan pyynnön yhteydessä. Metodit GET on metodi, jolla luetaan yksittäinen sivu tai resurssi. HTTP määrittelee kuitenkin muitakin metodeja (vaikka valtaosa liikenteestä käyttää vain GET-metodia); erityisesti GET on määritelty idempotentiksi, jolloin peräkkäisten, identtisten GET-pyyntöjen pitäisi tuottaa aina sama tulos. Toinen käytetty metodi on POST, jolla välitetään palvelimelle muun muassa selaimessa muokattavien tekstikenttien (lomakkeiden) sisällöt. POST ei ole idempotentti, joten useimpien järjestelmän tilaa muuttavien kutsujen tulisi käyttää sitä GETin sijaan. HEAD-metodilla voidaan pyytää pelkät otsikkokentät ilman sivun sisältöä. Tätä käytetään esimerkiksi tarkistettaessa onko dokumentti muuttunut sitten viime kerran siirtämättä sitä kokonaan. CONNECT-metodia käytetään taas salattujen (HTTPS) yhteyksien kanssa. Muita metodeita on harvoin edes toteutettu WWW-palvelimeen, ellei samalla tueta myös WebDAV-laajennuksia. GET - käytetään resurssin hakua varten (esimerkiksi verkkosivun hakuun) POST - esimerkiksi täytetyn lomakkeen tietojen lähettäminen palveluun OPTIONS - kysely palvelimen tai resurssin ominaisuuksista HEAD - pyydä vain sivun otsikkotiedot (esimerkiksi hakukone selvittää onko sivu muuttunut) PUT - sivun tallettaminen (käytetään harvoin ilman WebDAV-laajennuksia) DELETE - sivun poistaminen (käytetään harvoin ilman WebDAV-laajennuksia) TRACE - palauttaa pyynnön sellaisenaan (vikojen jäljitykseen) CONNECT - pyydetään yhteyttä, joka jää päälle Vastauskoodit Palvelin palauttaa onnistuneeseen sivunhakuun (edellä) vastauksena ensimmäisenä "HTTP/1.1 200 OK". Tämä kertoo protokollan versionumeron ja koodi "200" kertoo pyynnön onnistuneen (selväkielisenä "OK"). Statuskoodeista 2xx-alkuiset kertovat onnistuneesta pyynnöstä. Näistä tärkeimpiä ovat 200 eli OK ja 206 "Partial Content", joka kertoo vastauksen olevan osa pyydetty osa tiedostoa (pyydettäessä osaa suuremmasta tiedostosta). 3xx-alkuiset koodit kertovat sisällön löytyvän jostain muualta kuin selain pyysi. Koodi 301 "Moved Permanently" kertoo sivun siirtyneen pysyvästi ja 302 "Moved Temporarily" väliaikaisesti toiseen paikkaan. 4xx-alkuiset vastauskoodit kertovat asiakasohjelman (selaimen) tekemästä virheestä. Esimerkiksi 404 "Not Found" on tuloksena, jos haetaan sivua, jota palvelimella ei ole ja 403 "Forbidden", ettei hakijalla ole oikeutta dokumenttiin pääsyyn. 5xx-alkuiset koodit ovat palvelimen tekemien virheiden seurausta. Näistä yleisin on 500 "Internal Server Error", joka kertoo pyynnön epäonnistuneen sitä käsittelevän ohjelman kaaduttua tai palvelimen muun virheellisen toiminnan seurauksena. Vastauskoodeja käytetään verrattain vähän, vaikka niiden avulla voitaisiin toteuttaa monia hyviä ominaisuuksia, esimerkiksi www-selain voisi sopivan vastauskoodin saadessaan tietää, että URL ei ole enää olemassa, mutta että se löytyy annetusta osoitteesta ja päivittää automaattisesti kirjanmerkin uutta vastaavaksi. Istunnot HTTP on normaalisti tilaton. Tämä tarkoittaa, ettei seuraavan pyynnön tulos riipu mitenkään edellisen tuloksesta ja kaikki asiakkaat saavat saman tuloksen samalla pyynnöllä. Tämä on kuitenkin melko rajoitettua, koska esimerkiksi verkkokaupan ostoskori tai kirjautuminen käyttäjätunnuksella foorumille olisivat mahdottomia tilattomalla protokollalla. Käyttäjien istuntojen (session) toteuttamiseen HTTP:ssä on useita keinoja. Luotettavimmat näistä liittyvät evästeiden (cookie) käyttöön. Tällöin palvelin asettaa asiakasohjelmalle evästeen Set-Cookie-kentällä pyynnön yhteydessä. Vastaavasti palvelimelle luodaan ja pidetään muistissa istuntoon liittyvä tieto. Istunnon voisi muodostaa luottamalla pelkästään evästeiden välittämään tietoon, mutta tämä on usein hankalaa ja mahdollisesti tietoturvariski. Tietoturvan ylläpitämiseksi istunto sidotaan myös käyttäjän IP-osoitteeseen, johon luottaminen ainoana istunnon tunnisteena on epävarmaa (mm. siksi, että usea eri käyttäjä voi hakea sivuja saman IP-osoitteen takaa. Katso osoitteenmuunnos) Myös evästeisiin luottaminen on suhteellisen epävarmaa, koska niille varattu tila on rajattu ja monet käyttäjät estävät ainakin epämääräisten evästeiden käytön. Istuntoon liittyvä tilatieto voidaan välittää myös URL:n yhteydessä parametrina, mutta sekin on ongelmallista väärin toteutettuna. Vastaavasti palvelimen kapasiteetti on rajallinen, joten vanhoja ja käyttämättömiä istuntoja on siivottava pois tietyin väliajoin, mikä saa liian kauan käyttämättömä olevan istunnon katkeamaan. Standardointi - Hypertext Transfer Protocol -- HTTP/1.0 - HTTP 1.1 (vanhempi versio) - HTTP 1.1 (vanhentunut) - Hypertext Transfer Protocol Version 2 (HTTP/2) - HTTP/3 HTTP-protokollalle on varattu TCP-portti 80. Toinen varattu, mutta harvoin käytetty, portti on 8080. Toisaalta portti 8080 on monien verkkosovelluspalvelimien, kuten Tomcatin, JBossin ja Glassfishin oletusportti. Portin 8080 käyttö on niin ikään yleistä testiympäristöissä. Katso myös HTTPS WebDAV DeltaV Apache QUIC Lähteet Aiheesta muualla Seulonnan keskeiset artikkelit

345

https://fi.wikipedia.org/wiki/Happo

Happo

Happo () on kemiassa aine, joka luovuttaa positiivisia vetyioneja tai joka vastaanottaa elektroniparin. Arkikielessä hapolla tarkoitetaan Brønsted–Lowry-happoa. Määritelmät Hapon määritelmiä on useita, koska happo-emäsparin määrittelyä on laajennettu sen mukaan, kun kemian tietous on lisääntynyt. Alun perin hapoilla tarkoitettiin aineita, jotka maistuvat happamalta. Niillä todettiin jo varhain olevan muitakin yhteisiä ominaisuuksia: Ne syövyttävät useita metalleja ja muuttavat eräiden väriaineiden, indikaattorien värin, mutta menettävät nämä ominaisuutensa reagoidessaan vesiliuoksissa liukkailta tuntuvien aineiden, emästen kanssa. Vuonna 1663 Boyle määrittelikin hapon aineeksi, joka maistuu happamalta ja muuttaa lakmuksen punaiseksi. Antoine Laurent Lavoisier väitti 1700-luvulla kaikkien happojen sisältävän yhteisenä ainesosanaan happea, joka sai sen mukaan nimensäkin (oxygenium, hapon muodostaja). Myöhemmin Davy kuitenkin osoitti, että suolahappo ei sisältänyt happea, mutta pian osoittautui, että kaikki hapot sisältävät vetyä. Arrheniuksen happo Arrheniuksen vuonna 1881 esittämä happo-emästeoria perustuu elektrolyyttien dissosiaatioon eli niiden jakautumiseen liuoksissa ioneiksi. Teorian mukaan happo on aine, joka tuottaa vesiliuokseen vetyioneja H+ (käytännössä oksoniumioneja H3O+), ja emäs on aine, joka tuottaa vesiliuokseen OH−-ioneja. Niinpä esimerkiksi suolahappo jakautuu vedessä vety- (H+) ja kloridi-ioneiksi (Cl−), rikkihappo taas vety- ja sulfaatti-ioneiksi (SO42−). Brønsted–Lowryn happo Nykyisin yleisesti käytetyn Brønsted–Lowryn teorian mukaan happo on yhdiste, joka pystyy luovuttamaan protonin eli vetyionin H+, ja emäs on vastaavasti yhdiste, joka pystyy vastaanottamaan vetyionin. Brønsted–Lowry-happoon täytyy siten sisältyä vähintään yksi vetyatomi, ja Brønsted–Lowry-emäkseen täytyy sisältyä sellaisen elektronipari, johon protoni voi liittyä. Kyseinen elektronipari voi olla vapaa elektronipari tai π-sidoksen elektronipari. Yleisestä Brønsted–Lowry-haposta käytetään merkintää H-A, emäksestä :B. Vetyä sekä vapaita elektronipareja tai π-sidoksia sisältävät aineet kuten H2O ja CH3OH voivat toimia reaktiosta riippuen happona tai emäksenä. Pienen kokonsa ja varauksensa vuoksi protoni ei voi kuitenkaan esiintyä liuoksissa vapaana, minkä vuoksi happo voi luovuttaa protonin vain, jos läsnä on aine, joka voi ottaa sen vastaan, siis emäs. Vesiliuoksessa hapon luovuttama protoni sitoutuu vesimolekyyliin muodostaen oksoniumionin H3O+. Tällöin vesi toimii siis emäksenä. Oksoniumioni on voimakas happo, ja se tekee liuoksen happamaksi. Brønsted–Lowryn teorian mukaisia happo-emäsreaktioita tapahtuu kuitenkin myös muissa kuin vesiliuoksissa ja silloinkin syntyy ioneja ja näistä edelleen ioniyhdisteitä eli suoloja. Brønsted–Lowryn teorian mukaan happotähde eli se ioni, joka haposta jää jäljelle sen luovuttaessa protonin, on aina emäs, koska se voi ottaa protonin takaisin. Happo A ja sitä vastaava emäs A− muodostavat toisiaan vastaavan happo-emäsparin. Vahvojen happojen happotähteet ovat kuitenkin emäksinä niin heikkoina, ettei niitä tavallisesti sanota emäksiksi. Lewisin happo Lewisin teoria määrittelee happo ja emäs -käsitteen Brønsted–Lowryn teoriaa laajemmin. Lewis-happo on yhdiste, joka pystyy vastaanottamaan elektroniparin (eli sillä on vajaasti miehitetty valenssiorbitaali) ja Lewis-emäs on aine, joka voi luovuttaa elektroniparin. Lewisin teorian mukaan em. hapot eivät sinänsä ole happoja vaan Lewis-haponkantajia, varsinainen Lewis-happo on niistä irtoava H+-ioni. Lewis happo-emäspari muodostaa elektroniparilla uuden sidoksen. Lewis-hapot eivät ole aina Brønsted-happoja – termiä Lewis-happo käytetään yleensä vain näistä hapoista. Esimerkiksi piidioksidilla on Lewis-happamuus, jota voidaan hyödyntää katalyysiin, vaikka piidioksidi on veteen liukenematon eikä sisällä tai vapauta vetyioneja. Dissosiaatio Hapot voidaan jakaa dissosoituneen eli hajonneen hapon osuuden mukaan heikoiksi ja vahvoiksi hapoiksi. Vahvat hapot hajoavat (protolysoituvat) lähes kokonaan, heikot vain osittain, ja määritelmä ei riipu liuoksen väkevyydestä. Jos happovakio on suurempi kuin 1 niin kyseessä on vahva happo, muulloin heikko happo. Lisäksi rikkihappoa vahvempia happoja kutsutaan superhapoiksi. Happovakio Ka kuvaa hapon vahvuutta vesiliuoksessa. Happovakion arvo reaktiossa HA + H2O A− + H3O+ voidaan laskea seuraavalla tavalla: Vahvimmilla hapoilla happovakio on jopa 1015, kun taas heikoimmilla hapoilla happovakio on 10−60. Yksiarvoiset eli monoproottiset hapot reagoivat kerran molekyyliä kohden, esimerkiksi suolahappo HCl hajoaa vain ioneiksi H+ ja Cl−. Moniarvoisten eli polyproottisten happojen vesiliuoksissa tapahtuu useampia eri protolyysireaktioita. Moniarvoisia happoja ovat esimerkiksi rikkihappo H2SO4 ja fosforihappo H3PO4, koska niiden molekyyleissä on useita vetyatomeja, jotka voivat irrota protoneina. Rikkihappo luovuttaa aluksi yhden protonin, jolloin syntyy vetysulfaatti-ioni (HSO4−), joka pystyy edelleen luovuttamaan protonin. Rikkihapon vesiliuoksessa tapahtuu siten kaksi eri protolyysireaktiota. Fosforihapossa on kolme vetyatomia, joten sen vesiliuoksessa tapahtuu kolme eri protolyysireaktiota. Moniarvoisten happojen eri konjugaattiemäksillä on eri emäksisyys; esimerkiksi rikkihapon ensimmäinen konjugaattiemäs vetysulfaatti on hyvin heikko, mutta toisen deprotonoinnin tulos sulfaatti SO42− taas on selvästi emäksinen. Tämä havaitaan esimerkiksi siten, että sulfaattisuolat ovat emäksisiä. Vesi H2O voi Brønstedin teorian mukaan toimia sekä happona että emäksenä eli se on amfiproottinen (aik. amfoteerinen) aine eli amfolyytti. Myös moniarvoisten happojen ionit voivat toimia amfolyytteinä, esimerkiksi vetysulfaatti-ioni HSO4− pystyy sekä luovuttamaan että vastaanottamaan protonin. Väkevät hapot syövyttävät orgaanista ainetta sekä metalleja. Happojen vesiliuokset maistuvat happamilta. Jotkut hapot ovat hapettimia, esim. typpihappo HNO3, vaikka hapettimen ei tarvitse olla happo tai toisinpäin. Suolahappo on esimerkki haposta, joka ei ole hapetin. Varsinaisten ionisten pelkistimien kanssa hapot voivat kuitenkin pelkistyä ja muodostaa vetyä (H2), esim. natriumborohydridi reagoi happoliuoksessa vedyksi ja boorihapoksi. Esimerkkejä hapoista Esimerkkejä Arrhenius-hapoista ovat typpihappo, rikkihappo, vetykloridihappo eli suolahappo ja etikkahappo. Nämä yhdisteet ovat happoja sekä Arrheniuksen että Brønsted–Lowryn teorian mukaan. Paljon käytettyjä Lewis-happoja ovat sinkkikloridi ja alumiinikloridi. Epäorgaanisista hapoista suurin osa kuuluu happihappojen ryhmään. Niissä jokin keskusatomina toimivan alkuaineen atomi on sitoutunut yhteen tai useampaan happiatomiin, joista ainakin osaan on lisäksi kiinnittynyt vetyatomi. On kuitenkin olemassa myös niin sanottuja vetyhappoja, joissa ei ole happea. Orgaanisia happoja ovat etenkin karboksyylihapot. Ne ovat yleensä heikkoja happoja. Karboksyylihappoja Asetyylisalisyylihappo Sitruunahappo Bentsoehappo Etikkahappo Maitohappo Muurahaishappo Oksaalihappo Salisyylihappo Voihappo Muita orgaanisia happoja Askorbiinihappo (C-vitamiini) on vinyloginen karboksyylihappo. Deoksiribonukleiinihappo (DNA) Fenolit ovat happamia. Ribonukleiinihappo (RNA) Epäorgaanisia happihappoja Boorihappo Fosforihapoke Fosforihappo Hiilihappo Perkloorihappo Piihapot, esim. orto- ja metapiihappo Rikkihapoke Rikkihappo Typpihapoke Typpihappo Epäorgaanisia vetyhappoja Vetybromidihappo Suolahappo eli vetykloridihappo Vetyfluoridihappo Happojen nimeäminen Monet epäorgaaniset happihapot kuten rikkihappo, typpihappo ja fosforihappo ovat saaneet nimensä alkuaineesta, jota niissä esiintyy vedyn ja hapen lisäksi. Sama alkuaine voi kuitenkin muodostaa vedyn ja hapen kanssa useitakin happoja. Tällöin hapon suomenkielisessä nimessä käytetään happo-sanan sijasta sana hapoke sillä hapolla, jonka molekyylissä on yksi happiatomi vähemmän kuin varsinaisella hapolla ja joka useimmiten on samalla heikompi happo. Niinpä esimerkiksi rikkihappo on H2SO4 ja rikkihapoke H2SO3. Jos happoja, jotka eroavat toisistaan happiatomien lukumäärän perusteella, on enemmänkin, nimen alkuun lisätään eräissä tapauksissa vielä etuliite per- tai hypo-; niinpä on esimerkiksi: hypokloorihapoke () HClO kloorihapoke () HClO2 kloorihappo () HClO3 perkloorihappo () HClO4 Niiden anionien ja niiden muodostamien suolojen nimissä, jotka saadaan poistamalla haposta vetyionit, vastaa pääte -iitti sitä happoa, jonka nimessä on sana hapoke, ja -aatti sitä happoa, jonka nimessä on sana happo. Niinpä esimerkiksi sulfiitti-ioni on SO32− ja sulfaatti-ioni SO42−. Etuliitteitä hypo- ja per- käytetään myös anionien ja suolojen nimissä, esimerkiksi perkloraatti-ioni on ClO4−. Katso myös Emäs pH pH-indikaattori Puskuriliuos Titraus Peittaus Lähteet Aiheesta muualla Fineli: Orgaanisten happojen lähteet ruoka-aineissa Seulonnan keskeiset artikkelit

346

https://fi.wikipedia.org/wiki/Herbert%20Hoover

Herbert Hoover

Herbert Clark Hoover () oli yhdysvaltalainen poliitikko, joka edusti Yhdysvaltain republikaanista puoluetta. Hoover oli Yhdysvaltain 31. presidentti (1929–1933). Alkuvaiheet Hoover oli kotoisin Iowasta ja ensimmäinen Mississippin länsipuolella syntynyt presidentti. Hänen isänsä Jesse Hoover oli seppä ja maanviljelystuotteiden kauppias, taustaltaan saksalais-sveitsiläinen, ja äitinsä Hulda Randall Minthorn englantilais-irlantilainen. Molemmat vanhemmat olivat kveekareita. Hoover valmistui Stanfordin yliopistosta vuonna 1895 geologiksi. Hän työskenteli aluksi brittiläisen Bewick, Moreing & Co. kultakaivoksilla länsi-Australiassa. Hän meni naimisiin yliopistossa tapaamansa Lou Henryn kanssa 1899 ja sai siirron Kiinaan yhtiön tehtävissä. Hooverit jäivät loukkuun piiritettyyn Tianjiniin boksarikapinan aikana. Hoover pääsi myöhemmin yhtiön osakkaaksi, hän välitti kiinalaista työvoimaa Etelä-Afrikan kaivoksiin ja perusti Zinc Corporationin kaivamaan sinkkiä Broken Hillistä. Vuonna 1908 hän ryhtyi itsenäiseksi konsultiksi ja rikastui Burman kaivostoiminnalla. Hoover tunnettiin humanistina, joka ensimmäisen maailmansodan aikana ja jälkeen tuki merkittävästi Euroopan elintarvikehuoltoa ja avusti Neuvosto-Venäjää sisällissodan jälkeen. Vielä 1928 Hoover julisti köyhyyden lopettamisen olevan lähempänä kuin koskaan. Hoover perusti Hoover-instituutin Stanfordin yliopiston yhteyteen vuonna 1919. Politiikkaan Politiikkaan Hoover lähti osallistumalla kotiosavaltiossaan Kaliforniassa republikaanien esivaaliin Yhdysvaltain presidentiksi. Jäätyään ilman menestystä hän tuki Warren G. Hardingia, joka palkitsi hänet voitettuaan kauppaministerin asemalla. Kun Calvin Coolidge ilmoitti ettei pyrkisi toisella kaudelle, Hooverista tuli republikaanien pääehdokas. Hänen vastaehdokkaana oli demokraattien Alfred E. Smith. Hooverin maine hiipui vuonna 1929 alkaneeseen suureen lamaan, jonka seurausten lievittämiseen hän ei talouspoliittisen linjansa vuoksi aluksi lähtenyt. Hoover vetosi säilyttämään työpaikat ja kannusti vapaaehtoisten avustusjärjestöjen toimintaa. Kodittomat alkoivat kutsua slummejaan ”Hoovervilleiksi”. Työttömyys nousi 25 prosenttiin vuonna 1933, eikä maassa ollut minkäänlaista sosiaaliturvaa. Konkurssiin menneiden pankkien tallettajat menettivät kaikki säästönsä. Työttömyyden vuoksi vuodesta 1929 lähtien puoli miljoonaa meksikolaista siirtolaista pakotettiin palaamaan kotimaahansa. Kun talous ei näyttänyt kohenemisen merkkejä, Hoover poikkesi muun muassa valtiovarainministeri Andrew Mellonin linjasta, jonka mukaan valtio ei voinut tehdä mitään tilanteen helpottamiseksi. Vuonna 1930 hän allekirjoitti Smoot-Hawley Tariff Actin, joka nosti merkittävästi tulleja oman maan teollisuuden suojelemiseksi, ja kannatti 1932 aloittaneen Reconstruction Finance Corporationin perustamista, johon sisältyi julkisia rakennushankkeita. Laman alkuvuosina Hoover ei kannattanut valtion väliintuloa ja laajaa elvytystä julkisilla projekteilla, mutta Hoover lopulta taipui painostukseen. Päätöksen seurauksena alettiin rakentamaan merkittävää patoa Coloradojokeen. Tullien vuoksi maailmankauppa romahti muidenkin maiden nostaessa vastaavasti Yhdysvaltojen tuotteiden tulleja. Vuonna 1931 Hoover julisti vuoden tauon Yhdysvaltain sotalainojen takaisinmaksulle ja Saksan sotakorvauksissa Ranskalle. Veroleikkauksista ja lamasta johtunut valtion tulojen vähenemisen vuoksi Revenue Act of 1932 palautti verot lähes ennalleen ja asetti uusia veroja yrityksille ja kiinteistöille. Vuonna 1932 Hoover määräsi kenraali Douglas MacArthurin häätämään Washingtoniin kokoontuneen sotaveteraanibonuksiaan odottaneen ns. bonusarmeijan (Bonus Army). MacArthurin voimankäyttö ylitti huomattavasti Hooverin hyväksymät mittasuhteet, ja ennen humaanin ihmisystävän maineessa ollut presidentti menetti maineensa. Vuoden 1932 presidentinvaaleissa Hoover syytti lamasta tapahtumia ulkomailla ja väitti Franklin Delano Rooseveltin valinnan vain vaikeuttavan tilannetta. Kansa oli kuitenkin toista mieltä, ja New Deal -politiikkaa kampanjoinut Roosevelt voitti 472:lla valitsijamiehellä Hooverin 59:ää vastaan. Presidenttikautensa jälkeen Hoover oli republikaanien konservatiivisimman siiven puolella ja tuomitsi Rooseveltin New Deal -politiikan sekä vastusti ankarasti aktiivista politiikkaa kansallissosialismia, fasismia ja Japanin imperialismia vastaan. Hän myös lahjoitti suuria summia rahaa Suomelle talvisodan aikana ja oli Finnish Relief Fund -avustusjärjestön perustaja. Toiseen maailmansotaan liittymistä hän vastusti Pearl Harborin hyökkäykseen saakka. Vannoutuneena antikommunistina Hoover kuitenkin vastusti myös Korean ja Vietnamin sotiin lähtemistä. Hooverille myönnettiin vuonna 1938 kunniatohtorin arvonimi Helsingin yliopistosta. Kunniatohtorin arvomerkkinä hänelle annettu miekka on esitteillä Hoover-instituutin tornin ala-aulassa. Hoover kuoli 90-vuotiaana lokakuussa 1964. Hoover oli vuoteen 2012 asti kaikkien aikojen pisimpään eläkkeellä ollut Yhdysvaltain presidentti: hän eli vielä 31 vuotta virkakautensa jälkeen. Vuonna 2012 Jimmy Carter vei häneltä tämän ennätyksen. Lähteet Bernet, Claus: Herbert Hoover, in: BBKL, 30, 2009, 644-653: http://www.bautz.de/bbkl/h/hoover_h_c.shtml Viitteet Aiheesta muualla Presidentti Herbert Hoover. Maailman elintarvediktaattori 1917-19. Suomen itsenäisyyden tunnustaminen, Helsingin Sanomat, 14.03.1938, nro 71, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Presidentti Hoover Suomessa, Kuva, 30.03.1938, nro 7, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Elonet: Finlandia-katsaus 79 "Herbert Hooverin vierailu Suomeen maaliskuussa 1946" - filmin alusta -> 2:12 Yhdysvaltain presidentit Yhdysvaltain kauppaministerit Vuonna 1874 syntyneet Vuonna 1964 kuolleet Seulonnan keskeiset artikkelit

347

https://fi.wikipedia.org/wiki/Harry%20S.%20Truman

Harry S. Truman

Harry S. Truman (8. toukokuuta 1884 Lamar, Missouri, Yhdysvallat – 26. joulukuuta 1972) oli Yhdysvaltain 33. presidentti (1945–1953). Hän astui virkaan Franklin D. Rooseveltin kuoltua 12. huhtikuuta 1945, toisen maailmansodan viimeisinä kuukausina. Truman oli mukana perustamassa Natoa, antoi Marshall-apua Länsi-Euroopan maille, vastusti kommunismin leviämistä ja hänen hallintokautensa aikana Yhdysvallat lähti puolustamaan Etelä-Koreaa Korean sodassa. Lisäksi hän valtuutti ensimmäisen ja ainoan ydinaseiden käytön sodassa, lopetti rotuerottelun Yhdysvaltain asevoimissa ja tuki juuri itsenäistynyttä Israelia. Truman oli myös mukana perustamassa Yhdistyneitä kansakuntia. Ennen presidenttikauttaan hän toimi senaattorina ja muutaman kuukauden Rooseveltin varapresidenttinä. Vaikkei hän ollut suosittu virkakautensa aikana, ovat asiantuntijat arvioineet hänet Yhdysvaltain parhaiden presidenttien joukkoon. Trumanin oppi on nimetty Harry S. Trumanin mukaan. Lapsuus ja nuoruus Truman syntyi 8. toukokuuta 1884 maanviljelijä John Anderson Trumanin ja Martha Ellen Young Trumanin toisena lapsena. Hänelle ei annettu toista nimeä vaan pelkkä nimikirjain, mikä oli varsin yleinen tapa etelävaltioissa. Kirjain oli kompromissi isoisien Anderson Shippe Trumanin ja Solomon Youngin nimistä. Periaatteessa nimen S-kirjain kuuluisi siis kirjoittaa ilman perässä olevaa pistettä, mutta Truman itse kirjoitti aina nimensä papereihin pisteellä. Nuorena hänen harrastuksiaan olivat musiikki ja lukeminen. Erityisesti hän oli kiinnostunut historiasta. Truman hoiti vuosina 1906–1917 perheensä kotitilaa Missourissa. Hän suoritti lakitieteellisen tutkinnon 1922 ja aloitti tämän jälkeen työskentelyn Jackson Countyssä tuomarina. Vuosina 1926–1934 hän oli tuomioistuimen puheenjohtaja. Osallistuminen ensimmäiseen maailmansotaan Truman liittyi Missourin kansalliskaartiin vuonna 1905. Hänen yksikkönsä ensimmäisessä maailmansodassa oli 35. jalkaväkidivisioonan 129. tykistörykmentin patteri D, jonka päällikkönä hän toimi. Hänet ylennettiin kapteeniksi vuonna 1918, majuriksi 1919 ja reservin everstiksi vuonna 1927. Poliittisen uran alkutaipaleet Truman hankki poliittiset kannuksensa Kansas Cityn voimakkaan, mutta korruptoituneen Pendergastin suvun suojattina. Vuonna 1925 hänet valittiin Jacksonin piirikunnan virkamieheksi. Säilyttäessään oman moraalisen puhtautensa ja selkärankansa hän oli varsinainen kummajainen kaupungin politiikassa. Tom Pendergast päätti tukea hänen valintaansa senaattiin vuoden 1934 vaaleissa, joissa hän tuli valituksi. Monet pitävät vaalivoittoa vuoden 1940 kongressivaaleissa käännekohtana hänen poliittisella urallaan. ”Truman-komitean” puheenjohtajana hän puuttui korruptioon ja varojen väärinkäyttöön asevoimissa. Rooseveltin hallinto pelkäsi komitean haittaavan taistelutahtoa, mutta Truman vakuutti kirjeessään presidentille komitean tukevan hallintoa. Komiteaa pidettiin menestyksenä ja sen arvioidaan säästäneen noin 15 miljardia dollaria. Työstään komitean johdossa hän sai kansallista julkisuutta, ja hänet valittiin Time-lehden Vuoden henkilöksi vuosina 1945 ja 1948. Varapresidenttinä Rooseveltin kunto alkoi nopeasti huonontua vuoden 1944 puolivälistä, mitä ei yleisesti tiedetty. Hänen avustajansa päättivät estää liian liberaalina pidetyn Henry A. Wallacen jatkon varapresidenttinä. Heille oli selvää, että varapresidentiksi valittu tulisi todennäköisesti jatkamaan presidenttinä. Roosevelt viivytti valintaa Chicagossa järjestetyn Demokraattien puoluekokouksen lopulle. Truman suostui vastahakoisesti. Roosevelt ja Truman saivat 432 valitsijamiesääntä vuoden 1944 vaaleissa republikaanien Thomas Deweyn ja John W. Brickerin 99:ää vastaan. Truman vannoi virkavalan 20. tammikuuta 1945 ja toimi varapresidenttinä alle kolme kuukautta, minä aikana Roosevelt ei juurikaan ottanut yhteyttä häneen. Presidenttiys Ensimmäinen kausi 1945–1949 Roosevelt piti Trumanin pitkälti pimennossa monien keskeisten salaisten asioiden suhteen. Kun Roosevelt huhtikuussa 1945 kuoli ja Truman nousi presidentiksi, hänellä ei ollut harmainta aavistusta esimerkiksi ydinasetta valmistelleen Manhattan-projektin olemassaolosta. Presidenttinä Truman osallistui Potsdamin konferenssiin 17. heinäkuuta–2. elokuuta 1945. Hän kertoi Stalinille aikovansa käyttää uudenlaista asetta Japania vastaan, minkä Stalin jo tiesikin vakoojiensa ansiosta. Saksan sotakorvauskysymykset ja Neuvostoliiton osallistuminen sotaan Japania vastaan sekä Neuvostoliiton oikeus Japania koskeneisiin aluevaatimuksiin olivat ongelmakysymyksiä. Stalin otti neuvotteluissa esille oikeuden siirtää tehtaita Mantšuriasta Neuvostoliittoon. Saksan kysymyksessä luotiin jakolinja, joka johti Euroopan jakautumiseen Itä- ja Länsi-Eurooppaan. Atomipommien pudotus Japaniin Presidentti Trumanin päätöksellä pudotettiin ensimmäinen atomipommi Hiroshimaan elokuun 6. päivänä 1945, sen jälkeen kun Japani oli hylännyt Potsdamin julistuksen. Nagasakiin pommi pudotettiin elokuun 9. päivänä, mistä Truman kuuli risteilijä USS Augustan kannella ollessaan matkalla takaisin kotiin Potsdamin konferenssista. Japani antautui elokuun 14. päivänä. Ulkopolitiikka Truman kannatti voimakkaasti Yhdistyneiden kansakuntien perustamista, ja nimitti Eleanor Rooseveltin ensimmäiseen yleiskokoukseen osallistuneeseen Yhdysvaltain valtuuskuntaan. Kreikan sisällissotaan johtaneen kommunistien vallankaappausyrityksen jälkeen Truman tuli siihen tulokseen, etteivät Neuvostoliiton edut olleet yhteneviä Yhdysvaltojen kanssa. Vaikka republikaanit olivat enemmistössä kongressissa, hän onnistui saamaan tuen Trumanin opilleen ja Marshall-avulle, jonka tarkoitus oli avustaa Eurooppaa jälleenrakentamisessa. Hän allekirjoitti uuden turvallisuuslain, joka yhdisti sotaministeriön ja laivastoministeriön puolustusministeriöksi. Lailla perustettiin myös CIA, kansallinen turvallisuusneuvosto sekä ilmavoimat omaksi puolustushaarakseen. Truman tunnusti Israelin valtion 14. toukokuuta 1948, yksitoista minuuttia sen perustamisen jälkeen. Toinen kausi (1949–1953) Truman teki yllätysvoiton vuoden 1948 presidentinvaaleissa ja kukisti ennakkosuosikin Thomas Deweyn. Toisella kaudella hänen oli sopeuduttava Amerikan ydinasemonopolin menettämiseen Neuvostoliiton tehtyä oman ydinkokeensa 29. elokuuta 1949. Hän antoi 31. tammikuuta 1950 käskyn kehittää vetypommi. Trumanin lakiesitys parantaa värillisten työoikeudellista asemaa kaatui kongressissa 24. helmikuuta 1950. Hän julisti 20. huhtikuuta 1950 käynnistetyksi maailmanlaajuisen propagandataistelun kommunismia vastaan. 7. tammikuuta 1953 Truman ilmoitti Yhdysvaltain ensimmäisestä vetypommikokeesta. Valkoisen talon remontti Yhdysvaltain presidentin virka-asunto Valkoinen talo oli huonossa kunnossa Trumanin noustessa valtaan. Varsinkin päärakennuksen lattiarakenteet olivat paikoin jo romahdusvaarassa. Vuonna 1949 rakennus julistettiin asuinkelvottomaksi ja presidentti perheineen joutui muuttamaan evakkoon Blair Houseen. Remontti alkoi 1949 ja se valmistui 1952. Urakan aikana päärakennuksen kaikki sisärakenteet, seinät ja lattiat purettiin ja rakennettiin uudelleen. Korean sodan puhkeaminen Kim Il-sungin johtaman Pohjois-Korean kansanarmeijan joukot hyökkäsivät Etelä-Koreaan 25. kesäkuuta 1950 valloittaen nopeasti Soulin. Truman julisti Korean laivastosaartoon. Salamurhayritys Griselio Torresola ja Oscar Collazo, kaksi puertoricolaista nationalistia, yrittivät murhata Trumanin Blair House ulkopuolella 1. marraskuuta 1950. Torresola ampui kuolettavasti Leslie Coffeltia, Valkoisen talon poliisia, ja kuoli itse Coffeltin ampumana. Collazo tuomittiin kuolemaan osallisuudesta murhaan. Truman muutti hänen rangaistuksensa myöhemmin elinkautiseksi. Trumanin oppi Trumanin 12. maaliskuuta 1947 esittämässä sanomassa, jonka taustalla olivat Kreikan sisällissodan kokemukset, heijastui selvästi näkemys valon taistelussa pimeyttä vastaan: ”Uskon, että USA:n politiikan on pyrittävä tukemaan kaikkia vapaita kansoja, jotka vastustavat aseellisten vähemmistöjen pyrkimyksiä alistaa nämä kansat tai painostaa niitä ulkoapäin”. Tätä alettiin kutsua Trumanin opiksi. Truman lisää muistelmissaan, että tämä puhe muodosti käännekohdan USA:n ulkopolitiikassa. Virkanimitykset Truman nimitti Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomareiksi yhteensä neljä henkilöä: Harold Hitz Burtonin vuonna 1945, Fred M. Vinsonin 1946, Tom C. Clarkin puheenjohtajaksi 1949 ja samana vuonna Sherman Mintonin. Presidenttikauden jälkeinen aika Truman sai kunniatohtorin arvon Oxfordin yliopistosta vuonna 1956. Hän kuoli Kansas Cityn sairaalassa 26. joulukuuta 1972. Hänen vaimonsa kuoli lähes kymmenen vuotta myöhemmin, 18. lokakuuta 1982. Perintö Kautensa lopussa vuonna 1953 Truman oli kaikkien aikojen epäsuosituimpia presidenttejä. Hieman ennen hänen kuolemaansa sekä historioitsijat että kansa suhtautuivat häneen myönteisemmin, koska hänellä oli tärkeä rooli Israelin valtion tunnustamisessa. Beit Harel nimettiin hänen mukaansa Kfar Trumaniksi. Lentotukialus USS Harry S. Truman oli alun perin USS United States, mutta nimi vaihdettiin vesillelaskun yhteydessä. Missourin yliopisto perusti Harry S Truman School of Public Affairsin yhteiskuntatieteiden opetusta varten. Northeast Missouri State University nimettiin uudelleen Trumanin valtionyliopistoksi 1. heinäkuuta 1996. Yhdysvaltain ulkoministeriön päärakennus tunnetaan nimellä Harry S Truman Building. Harry S. Trumanin presidenttikirjasto ja museo sijaitsee Independencessä, Missourissa. Lähteet Aiheesta muualla Valkoisen talon sivu Harry S. Trumanista Toisen maailmansodan henkilöt Yhdysvaltain presidentit Yhdysvaltain senaatin jäsenet Yhdysvaltain varapresidentit Yhdysvaltalaiset demokraattipoliitikot Amerikanirlantilaiset Vuonna 1884 syntyneet Vuonna 1972 kuolleet Seulonnan keskeiset artikkelit

349

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiragana

Hiragana

Hiragana () on toinen japanin kirjoitusjärjestelmässä käytetyistä kana-tavumerkistöistä. Kukin merkki koostuu konsonantista ja vokaalista, poikkeuksena pelkät vokaalit ja "n". Hiraganaa käytetään yleensä partikkelien ja sanojen taivutusmuotojen merkitsemiseen, harvinaisten tai vaikeiden merkkien ääntämisohjeiden merkitsemiseen sekä lapsille tarkoitettujen tekstien kirjoittamiseen. Hiragana-merkit kehitettiin man’yōgana-merkeistä. Alla olevassa taulukossa näkyvät sekä hiraganat että niistä saatavat yhdistelmät. Merkkien ulkonäkö voi hieman vaihdella käytetyn fontin mukaan. Esimerkiksi ri-tavua vastaava merkki esiintyy joskus yhtenäisenä ja joskus kahdesta erillisestä osasta koostuvana. K-rivistä (ka, ki, ku, ke, ko) saadaan g-rivi (ga, gi, gu, ge, go), s-rivistä z-rivi, t-rivistä d-rivi ja h-rivistä b-rivi lisäämällä lainausmerkin näköinen merkintä (゛, dakuten) merkin oikeaan yläkulmaan. H-rivistä saadaan lisäksi p-rivi lisäämällä yläkulmaan pieni ympyrä (゜, handakuten). W-rivin punaiset merkit "wi" ja "we" on poistettu käytöstä. Poikkeukset partikkelien lausumisessa Merkkien lausuminen on toisen maailmansodan jälkeisten uudistusten jälkeen hyvin säännöllistä, mutta partikkeleina käytettäessä poikkeuksia on kolme: は, ha lausutaan wa へ, he lausutaan e を, wo lausutaan o Katso myös Katakana Kanji Luettelo japanin kielen välimerkeistä Lähteet Aiheesta muualla Hanami Web – japaninkielinen näppäimistömerkistö Kanjikaverin sivut hiraganojen opiskeluun Kanat Seulonnan keskeiset artikkelit sv:Kana (skriftsystem)#Hiragana

353

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiiri%20%28t%C3%A4smennyssivu%29

Hiiri (täsmennyssivu)

Hiiri voi tarkoittaa seuraavia asioita: hiiri, pieni jyrsijä hiiri, tietokoneen osoitinlaite

356

https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4inen%20Zhou-dynastia

Itäinen Zhou-dynastia

Itäinen Zhou-dynastia (東周 [dong Zhou] (东周)) hallitsi Kiinassa 770–256 eaa. Se oli osa Zhou-dynastiaa. Itäisen Zhou-dynastian aikana Zhoun valta mureni. Kausi jaetaan kahteen osaan: Kevättä ja syksyä 770–476 eaa. Taistelevat läänitysvaltiot 476–221 eaa. Taistelevien läänitysvaltioiden kaudella Zhou-kuninkaiden kunnioitus väheni olemattomiin, siksi muutamia kauden viimeisiä vuosia ei enää lasketa Itäiseen Zhou-dynastiaan kuuluviksi. Kevättä ja syksyä -kaudella sekä Taistelevien läänitysvaltioiden alkuosan aikana syntyi niin monia uusia filosofioita, että siitä käytetään myös nimitystä "sata koulukuntaa" (諸子百家 [zhuzibaijia] (诸子百家)). Tältä kaudelta on peräisin suuri osa Kiinan kirjallisuuden klassikoista. Monet näistä filosofeista ja ajattelijoista toimivat joidenkin aikakauden valtioiden virkamiehinä vaihtelevissa tehtävissä. Erityisen tunnettuja aikakaudella syntyneitä filosofioita ovat kungfutselaisuus ja taolaisuus. Lisäksi kauppa kukoisti aikakaudella ja yhdenmukaisia kolikoita tuotettiin. Rauta tuli yleiseen käyttöön, siitä valmistettiin aseita ja maataloustyökaluja. Kaudella toteutettiin myös suuria julkisia rakennusprojekteja kuten tulvienhallintaa, rakennettiin kanavia ja paksuja muureja kaupunkien ympärille sekä pohjoiselle rajalle. Historia Kuningas Youn seuraaja kuningas Ping muutti maan pääkaupungin itäiseen valtakeskukseen, lähelle nykyistä Luoyangia. Zhou-dynastian ajan jälkimmäistä ajanjaksoa kutsutaan tämän vuoksi Itäiseksi Zhouksi. Itäisen Zhou-dynastian aikana Zhou-kuninkaalla ei enää juuri ollut valtaa, mutta dynastia säilyi vielä viisisataa vuotta. Zhou-kuninkaan uskonnollinen asema oli niin vahva, että heidän symbolinen asemansa säilyi. Itäisen Zhoun aikakauden luonteenomainen piirre oli keskenään taistelevien lääninhallitsijoiden valtataistelu. Itäisen Zhoun aikakausi jaetaan tavallisesti kahteen osaan, joista ensimmäistä kutsutaan kevättä ja syksyä -kaudeksi ja jälkimmäistä taistelevien valtioiden kaudeksi. Kausien nimityksille ei ole mitään kehityksestä johtuvaa syytä, vaan ensimmäisen osan historiasta kertova muinaiskiinalainen kronikka on nimeltään Kevättä ja syksyä. Jälkimmäisen osan historiasta kertova teksti taas on nimeltään Taistelevien valtioiden strategiat. Kevättä ja syksyä kauden voidaan katsoa osuvan vuosille 770-464 eaa. ja taistelevien valtioiden kauden vuosille 463-222 eaa. Itäisen Zhoun aikajakson alussa Kiinan nykyinen alue oli jakaantunut noin sataan erikokoiseen valtioon, jotka vain nimellisesti tunnustivat Zhou-dynastian yliherruuden. Dynastialla oli kuitenkin edelleen merkittävä asema korkeimpana uskonnollisena auktoriteettina. Zhou-dynastian läänitysvaltioiden keskuudessa oli noin tusina suurempaa valtiota, jotka kilpailivat toistensa kanssa ja vähitellen sulauttivat pienemmät valtiot itseensä. Merkittävimmät valtiot joilla oli valtataistelussa merkitystä, olivat pohjoiset Qi, Lu, Wei, Jin, Qin, Yan, Song, Chen, Cai, Zheng, Cao ja eteläiset Chu, Wu ja Yue. Voimakkaimmat näistä olivat idässä Shandongin alueella sijainnut Qi, sekä sisämaassa sijainneet Jin ja Qin, sekä Jangtsen laaksossa sijainnut Chu ja pohjoisessa sijainnut Yan. Koko itäisen Zhoun aikakausi oli hyvin levotonta, kun valtiot kävivät sotaa keskenään. Voimasuhteissa ei tapahtunut kuitenkaan pitkiin aikoihin suurta muutosta, kun valtiot solmivat keskenään erilaisia liittoumia. Muutosta tapahtui vasta vuonna 453 eaa., jolloin Jin-valtio hajosi ja syntyi kolme uutta kuningaskuntaa Zhao, Wei ja Han. Taistelevien valtioiden kauden loppuvaiheessa seitsemän kuningaskuntaa Qin, Qi, Yan, Chu, Zhao, Wei ja Han, pyrkivät kohottamaan itsensä Kiinan valtiaiksi. Aikakauden edetessä oli jo kadonnut Zhou-kuninkaiden muodollinenkin kunnioitus. 300-luvun eaa. lopulla kamppailu alkoi kääntyä läntisen Qin-valtion eduksi. Se sai etua muihin nähden määrätietoisesta legalistisesta hallintojärjestelmästään, jonka merkittävänä kehittäjänä oli hallitsijan neuvonantaja Shang Yang. Qinin hallintojärjestelmä perustui ankariin lakeihin ja maatalouden tuottavuuden lisäämiseen. Tämä toteutettiin houkuttelemalla ulkomaista työvoimaa lupaamalla maanviljelijöille maata ja verovapauden ja vapautuksen sotapalveluksesta. Tuotannon kasvun ei kuitenkaan annettu johtaa talonpoikien elintason kohamiseen. Qinin etuna maatalouden kehityksessä oli myös se että maa oli hedelmällistä ja harvempaan asuttu kuin idempänä sijainneet valtiot. Lisäksi sen länsipuolella ei enää sijainnut muita kiinalaisvaltioita, jolloin se pystyi laajentumaan barbaariheimojen kustannuksella. Valtioista myös Chu sijaitsi samankaltaisissa maantieteellisissä oloissa, mutta eteläisten valtioiden keskinäiset valtataistelut johtivat kuitenkin Chu-valtion merkittävään heikentymiseen. Muut kiinalaisvaltiot olivat kokonaan muiden ympäröimiä, tai niiden rajan muodosti meri tai pohjoisen epäsuotuisat arot, josta hyökänneitä paimentolaisheimoja vastaan valtiot joutuivat puolustautumaan. Qin-valtiosta kehittyi niin vahva, että se kykeni torjumaan viiden muun kiinalaisvaltion yhteishyökkäyksen vuonna 318 eaa. Qin vahvistui edelleen vuonna 316 eaa. kun se alisti valtaansa läntiset nykyisen Sichuanin alueella sijanneet barbaarien Shu ja Ba valtiot, jolloin se sai valtaansa alueen hedelmälliset tasangot. Saman vuosikymmenen lopulla Qin kukisti Chu-armeijan, minkä jälkeen se oli selvästi voimakkain kiinalaisvaltio. Merkittävimmiksi kilpailijoiksi jäivät Qi ja Zhao-valtiot. Qi-kukistui viiden valtion liittoudutta sitä vastaan, jossa myös Qin oli mukana. Tämän jälkeen Qin kääntyi Zhaoa vastaan. Muinaisten lähteiden mukaan verilöyly, jonka kohteeksi joutuivat Zhaon antautuneet joukot vuonna 260 eaa. vaati 400 000 kuolonuhria. Viimeinenkin Zhou-kuninkaiden arvovalta hävisi vuonna 256 eaa. kun Qinin valtaan joutui Zhoun pääkaupunki Luoyang. Lopullinen käännekohta kiinalaisvaltioiden yhdistymiseen Qin-valtion hallintaan tapahtui, kun valtaistuimelle nousi kuningas Zheng vuonna 246 eaa. Hänen huomattavana neuvonantajanaan toimi Lü Buwei ja myöhemmin Li Si. Zhengin johdolla valloituksia jatkettiin ja vuosina 230-221 eaa. Qin-valtion valtaan alistuivat loputkin kiinalaisvaltiot. Qinin kuningas Zheng muutti nimekseen Shi Huangdi, ensimmäinen keisari, vuonna 221 eaa. Taistelevien valtioiden aikakaudelle oli ominaista häikäilemätön valtataistelu, mutta aikakaudella nähtiin suurta kehitystä maatalouden tuottavuudessa ja raudanvalmistustaidossa. Osasyynä kehitykseen oli valtioiden välinen kilpavarustelu, kun raudasta ja teräksestä valmistettiin yhä tehokkaampia aseita. Maatalouden tuotanto kasvoi kun kehitettiin kastelujärjestelmiä ja kaivettiin kanavia, sekä rakennettiin suuria patoja jokiuomien siirtämiseksi. Valtiot suojautuivat toisiaan vastaan myös jykevin puolustusmuurein. Jatkuvista sodista huolimatta aikakausi oli kiinalaisen kulttuurin syntyaikaa ja sitä on kutsuttu myös sadan koulukunnan kaudeksi. Alkunsa saivat Kiinan klassinen kirjallisuus ja kirjakieli sekä kotoperäiset suuret oppisuunnat kungfutselaisuus ja taolaisuus. Merkittäviä filosofeja olivat Kungfutse ja taolaisuuden kehittäjä Laozi. Muita merkittäviä filosofeja olivat Mozi, Mengzi ja Yang Zhu. Katso myös Kiinan dynastiat Lähteet Viitteet Zhou-dynastia, itäinen

357

https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4inen%20Han-dynastia

Itäinen Han-dynastia

Itäinen Han-dynastia 東漢 [dōng hàn] (东汉) hallitsi Kiinassa 25 – 220 jaa. Tämä oli osa Han-dynastiaa. Aiempi historiankirjoitus (mm. Sima Qian) tuntee ajanjakson myöhempänä Han-dynastiana, mutta tämä nimike tarkoittaa nykyisin 900-luvulla vallinnutta dynastiaa. Historia Itäinen Han-dynastia sai alkunsa Liu Xiun eli hallitsijanimeltään Guangwudin noustua valtakaudella vuosina 25–57 jaa. Hän oli voittanut kilpailijansa Liu Xuanin kaksi vuotta kestäneessä sisällissodassa, joka jätti pääkaupunki Chang'anin raunioiksi. Guangwudi siirsi pääkaupungin Luoyangiin ja joutui taistelemaan muita kilpailijoitaan vastaan vielä aina vuoteen 36 saakka. Vakautettua asemansa hallitsijana hän palautti läntisen Han-dynastian hallintomallin, valuutan ja verojärjestelmän. Hän pyrki pääsemään myös eroon eunukkien ja keisarillisten vaimojen sukujen ajan saatossa hankkimasta vaikutusvallasta palatsissa. Hänen seuraajansa Mingdi (57–75) ja Zhangdi (75–88) käyttivät Kiinan armeijaa xiongnuja vastaan ja levittivät Kiinan vaikutusvaltaa Keski-Aasiaan. Dynastian alamäki alkoi keisari Hedin (88–105/106) valtakaudella, jolloin eunukit ja keisarillisten vaimojen suvut lisäsivät jälleen valtaansa. Keisarien valtaannoususta tuli peli, jota eri palatsissa vaikuttaneet ryhmät pelasivat oman vaikutusvaltansa suojelemiseksi. Ryhmittymät myös pistivät usein oman etunsa maan edun edelle. Itäisen Han-dynastian viimeisen 50:n vuoden aikana maa joutui useiden eri puolilta tulleiden hyökkäysten kohteeksi. Eri alueilla vaikuttaneet virkamiehet saivat tuntuvasti lisää valtaa ja hallitsivat omia alueitaan paljolti keskusvallasta itsenäisesti. Keltaiset turbaanit aiheuttivat ongelmia kapinoimalla. Samalla keisarin kilpailijat kokosivat omia armeijoitaan ja pyrkivät yhdistämään maan oman valtansa alle. Vuoteen 207 mennessä kenraali Cao Cao hallitsi suurta osaa pohjoisesta ja vain hänen tappionsa taistelussa Sun Quanin kanssa esti häntä yhdistämästä koko maata oman valtansa alle. Muita taisteluihin osallistuneita olivat Dong Zhou, Liu Bei ja Zhuge Liang. Viimeinen Han-dynastian keisari Xiandi luopui vallasta Cao Pin, Cao Caon pojan hyväksi. Cao Pi perusti Wei-dynastian, joka kattoi Kiinan pohjoisosat. Etelässä nousivat valtaan kolme kuningaskuntaa. Lähteet Aiheesta muualla Han-dynastia, itäinen

358

https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4inen%20Jin-dynastia

Itäinen Jin-dynastia

Itäinen Jin-dynastia (東晉 (yksinkertaistetuilla merkeillä 东晉), [dōng jìn]) hallitsi osaa nykyistä Kiinaa 317 – 420. Itäinen Jin-dynastia sai alkunsa kun Chang'anin valtaamisen jälkeen etelään paennut Läntisen Jin-dynastian hovi perusti uuden hovin Jiankangiin (lähellä Nanjingia) nimittäen siellä heitä suojelleen Longya:n prinssin Itäisen Jin-dynastian keisari Yuaniksi. Kapinat vaivasivat Itäisen Jin-dynastian hovia koko sen valta-ajan. Useimmat onnistuttiin tukahduttamaan, Huan Xuan kuitenkin onnistui hetkeksi kaappaamaan vallan itselleen ja muutti dynastian nimeksi Chu. Liu Yu kuitenkin kukisti hänet ja määräsi sitten valtaan palautetun mutta jälkeenjääneen keisari Anin hirtettäväksi. Keisari Anin veli, keisari Gong astui valtaistuimelle 419 mutta jäi dynastian viimeiseksi keisariksi kun Liu Yu astui hänen tilalleen julistautuen uuden Song-dynastian keisari Wuksi. Aiheesta muualla Radio86.fi: Itäisen Jin-dynastian synty Jin-dynastia, itäinen

359

https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4inen%20Wei-dynastia

Itäinen Wei-dynastia

Itäinen Wei-dynastia hallitsi osaa Pohjois-Kiinasta vuosina 534–550. Itäinen Wei oli yksi Pohjoisista dynastioista. Sitä seurasi Pohjoinen Qi-dynastia, pääkaupunkina toimi Ye. Muut Pohjoiset dynastiat olivat: Pohjoinen Wei-dynastia 386 – 534 Pohjoinen Qi-dynastia 550 – 577 Läntinen Wei-dynastia 535 – 556 Pohjoinen Zhou-dynastia 557 – 581 Katso myös Kiinan dynastiat edellinen kausi: Itäinen Jin-dynastia vallitseva aikakausi Pohjois-Kiinassa: Pohjoiset dynastiat vallitseva aikakausi Etelä-Kiinassa: Eteläiset dynastiat vallitseva aikakausi Kiinassa: Eteläiset ja pohjoiset dynastiat seuraava kausi: Pohjoinen Qi-dynastia seuraava koko Kiinan kattava kausi: Sui-dynastia 500-luku Wei

360

https://fi.wikipedia.org/wiki/Indonesian%20kieli

Indonesian kieli

Indonesian kieli (Bahasa Indonesia) on Indonesian virallinen kieli. Sitä puhuu äidinkielenään 20–30 miljoonaa ihmistä, vieraana kielenä yli 140 miljoonaa ihmistä pääasiassa Indonesiassa. Indonesia kuuluu länsi-malaiji-polynesialaisiin kieliin, ja on erittäin läheistä sukua malaijille. Indonesian kieli erosi malaijin kielestä virallisesti Bahasa Indonesia -konferenssissa Jakartassa 28. lokakuuta 1928, ja siitä tehtiin samalla Indonesian saariston virallinen kieli. Saaristossa puhuttu kieli poikkesi toki tätä ennenkin melko paljon mantereella puhuttavasta malaijista. Indonesia itsenäistyi 17. elokuuta 1945, ja indonesian kieli on tämän jälkeen muuttunut nopeaa tahtia, erityisesti sanastoltaan, joka on laajentunut lainasanoilla. Lainoja on otettu erityisesti jaavan, sanskritin, englannin ja hollannin kielistä, uskonnon ansiosta myös arabialaisperäisiä sanoja on melko paljon. Itä-Timorin perustuslain mukaan indonesia on, englannin rinnalla, maan virallinen työkieli. Indonesian katsotaan olevan elinvoimainen. Jakartan indonesia erotetaan toisinaan omaksi kielekseen standardi-indonesiasta.. Indonesian kielelle on laadittu virallinen sanakirja, Kamus Besar Bahasa Indonesia (KBBI). Fonologia Vokaalit Lähde: Konsonantit Lähde: Kirjoitus Indonesiaa kirjoitetaan latinalaisella aakkostolla ja lausutaan yleisesti ottaen niin kuin kirjoitetaankin, ja melko pitkälle samalla tavalla kuin suomea. Merkittävimmät poikkeavuudet kirjoituksen ja lausumisen välillä ovat: E-kirjain. Indonesian kielessä on kolme erilaista lausumistapaa kirjaimelle e: (1) kuten a englannin sanassa make, (2) kuten suomen e ja (3) kuten e englannin sanassa open (eli schwa). Puhekielessä jälkimmäinen usein katoaa, kun se on sanan ensimmäisessä tavussa (kuten esimerkiksi ranskan kielessä), esimerkiksi sekarang ('nyt') ääntyy [skarang]. Näitä kolmea e-kirjainta ei normaalisti erotella mitenkään painetussa tekstissä, osa oppikirjoista käyttää merkintöjä (1) é, (2) è (3) e. Indonesian eri murteissa é ja è poikkeavat usein huomattavasti näistä ohjeista. Jotkut lainasanat lausutaan kuten kielessä josta ne on lainattu. Indonesian kirjoitustapa uudistettiin vuonna 1972, uuden kirjoitustavan nimi on EYD: Ejaan Yang Disempurnakan (perfect spelling). Muutokset olivat: ch ⇒ kh, dj ⇒ j, j ⇒ y, nj ⇒ ny, sj ⇒ sy. Ennen vuotta 1972 voimassa ollut kirjoitustapa käytti angka dua:a, yläindeksiä osoittamassa sanan kahdennusta, EYD:ssä sanat kirjoitetaan väliviivalla erotettuna, esimerkiksi buku² vs. buku-buku. Useilla sanoilla, erityisesti puhekielessä, on useita kirjoitus- tai lausuntatapoja. Lisäksi kieltä voidaan kirjoittaa arabialaisilla aakkosilla ja pistekirjoituksella. Lausuminen Indonesian vokaalit ovat i, edellä mainitut kolme e:tä, a, u ja o. Diftongeja ei ole, joskin tiettyjä vokaaliyhdistelmiä lausutaan hieman diftongin tapaan (esimerkiksi au). Pitkiä vokaaleja ei ole myöskään, vaan samanlaisia peräkkäisiä vokaaleja lausutaan erikseen, esimerkiksi maaf ('anteeksi') ääntyy ma-af. Konsonanteista suomen ääntämyksestä poikkeavat: c lausutaan kevyehkönä tš-tapaisena äänteenä j lausutaan dž-tapaisena äänteenä y lausutaan kuten suomen j ngg on äng-äänne (ng), jota seuraa g-äänne Sanan paino indonesiassa on periaatteessa sanan toiseksi viimeisellä tavulla, mutta se vaihtelee eri murteissa. Paino ei ole kuitenkaan kovin merkittävä tekijä indonesian kielessä. Kielinäyte Lähteet Aiheesta muualla Learn Indonesian online Indonesian in 7 days Bahasa Indonesia Flash Thesaurus Malaijilaiset kielet Indonesian kielet Seulonnan keskeiset artikkelit de:Malaiische Sprache#Geschichte Malaijin kieli

361

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmakitara

Ilmakitara

Ilmakitaran soittaminen tarkoittaa teeskenneltyä kitaran soittamista ilman instrumenttia. Monet muusikot liikuttavat vaistonvaraisesti ruumistaan soittamansa musiikin tahdissa. Jotkut rock-musiikkia soittavat kitaristit liioittelevat näitä liikkeitä tehostaakseen esiintymistään ja ovat muovanneet soittoonsa liittyvästä koreografiasta itselleen tavaramerkin. Heidän ihailijansa usein matkivat idoliensa soittotyyliä tempautuakseen mukaan tunnelmaan. Ilmakitaransoittoa voidaan pitää erikoistuneena tanssin lajina. Jotkut ovat kehittäneet ilmakitaransoitosta oman harrastuksensa ja ovat ylpeitä taidostaan matkia lukemattomien eri artistien tyylejä. Useissa maissa järjestetään ilmakitaransoiton kansallisia kilpailuja, ja vuodesta 1996 lähtien Oulussa on järjestetty vuosittaiset Ilmakitaransoiton MM-kisat. Tiedekeskus Heureka on yhteistyössä TKK:n kanssa kehittänyt laitteiston, joka tuottaa ilmakitaristin soitosta ääntä. Soittaja käyttää erityisiä käsineitä, joiden liikkeen järjestelmä muuntaa musiikiksi. Vuonna 2006 perustettu Virtual Air Guitar Company sai keväällä 2007 Suomen teollisuussijoituksen ja yksityissijoittajien tekemänä sijoituksena 130 000 euroa ilmakitarapelinsä prototyypin kehittämiseen. Lähteet Aiheesta muualla Ilmakitaransoiton MM-kilpailujen historia 1996-2003*Ilmakitarakilpailut Kitaransoittotekniikat Metallimusiikkiin liittyvät käsitteet Eleet

363

https://fi.wikipedia.org/wiki/Iso%20karhu

Iso karhu

Iso karhu (latinaksi Ursa Major (UMa), genetiivi Ursae Majoris) on yksi taivaan laajimmista tähdistöistä. Sen naapureita ovat Ajokoirat, Bereniken hiukset, Ilves, Karhunvartija, Kirahvi, Leijona, Lohikäärme ja Pieni leijona. Ison karhun näkyvin osa on seitsemän kirkkaan tähden muodostama kauhaa muistuttava Otava. Otavan tähdet tunnetaan arabialaisperäisillä nimillä ("kauhan" kulhosta kahvaan päin lukien) Dubhe, Merak, Phecda, Megrez, Alioth, Mizar ja Alkaid. Mizarin lähellä on pieni himmeä tähti Alcor, joka tunnetaan nimellä "Silmänkoittaja". Perinteen mukaan ihmisen näköaisti on vielä hyvä, jos hän kykenee erottamaan Silmänkoittajan. Tosin nämä tähdet on kyllä tervesilmäisen ihmisen erittäin helppoa erottaa toisistaan. Muun muassa galaksit M81, M82 ja M101 sijaitsevat Ison karhun tähdistön alueella. Vuonna 1993 galaksissa M81 räjähti supernova, joka nähtiin pienilläkin teleskoopeilla, kun kirkkaus kohosi +11 magnitudiin. M97 eli Pöllösumu puolestaan on kuuluisa planetaarinen sumu. Ison karhun tähdistön tähtiä Pääartikkeli: Luettelo Ison Karhun tähtikuvion tähdistä Katso myös Otava (tähtikuvio) Seulonnan keskeiset artikkelit

364

https://fi.wikipedia.org/wiki/Iridium

Iridium

Iridium (, sanasta iris, ’sateenkaari’) on raskas, hauras valkoinen metalli, jonka kemiallinen merkki on Ir. Iridium on huoneenlämpötilassa lähes yhtä tiheää kuin osmium; ne ovat tiheimpiä metalleja, kumpikin on lähes kaksi kertaa niin tiheää kuin lyijy. Iridium on platinaa muistuttava jalometalli. Se kestää kaikista metalleista parhaiten korroosiota, eikä se liukene happoihin, ei edes kuningasveteen. Kemiallisesti se reagoi vain halogeenien ja eräiden sulien suolojen kanssa. Iridiumia käytetään lejeerinkinä standardipainojen ja -mittojen sekä lämmönkestävien kappaleiden valmistamiseen ja platinan seostamiseen. Sitä käytetään jonkin verran myös elektroniikassa sekä autojen sytytystulppien kärkien päällysteenä. Brittiläinen Smithson Tennant löysi iridiumin vuonna 1803 ranskalaisten kemistien Antoine de Fourcroyn, Louis Nicolas Vauquelinin ja Hippolyte-Victor Collet-Descotilsin tutkimusten perusteella. Se on kaikista alkuaineista harvinaisimpia, ja sitä on maankuoressa keskimäärin vain 0,001 ppm. Sitä tuotetaan maailmassa noin 3 000 kg vuodessa. Tavallista suurempina pitoisuuksina iridiumia on kuitenkin niissä maaperän kerrostumissa, jotka ovat syntyneet liitu- ja tertiäärikauden vaihteessa noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Tätä on pidetty ratkaisevana todisteena sille, että tuohon aikaan Maahan törmäsi avaruudesta tullut asteroidi, joka sai aikaan laajaa tuhoa ja johti muun muassa dinosaurusten sukupuuttoon. Monissa meteoriiteissa iridiumpitoisuus on selvästi suurempi kuin maankuoressa. Samoin on ilmeisesti ollut tuon asteroidin laita ja sen iridiumpitoisten ainesten oletetaan levinneen hienojakoisena pölynä eri puolille maapalloa. On arveltu myös että Maan sisäosissa iridiumia olisi selvästi suurempana pitoisuutena kuin pintaosissa, sillä Maan muodostuessa se on suuren tiheytensä vuoksi päätynyt suurilta osin sinne. Isotoopit Luonnon iridium on seos kahdesta pysyvästä isotoopista: 191Ir (37,3 %) ja 193Ir (62,7 %). Iridiumille tunnetaan yli 30 radioisotooppia, joiden massaluvut ovat välillä 165–203. Niistä pitkäikäisin on pysyvien isotooppien väliin jäävä vuonna 1937 löydetty 192Ir, jonka puoliintumisaika on hieman alle 74 päivää. Isotoopit joiden massat ovat alle 191 hajoavat β+-hajoamisella, α-hajoamisella ja harvoin protonin emissiolla, poikkeuksena 189Ir, joka hajoaa elektronisieppauksella. Raskaammat radioisotoopit massaluvun 191 jälkeen hajoavat pääasiallisesti β--hajoamisella. Lähteet Aiheesta muualla Periodictable: Technical data for Iridium Americanelements: Iridium Technical and Safety Data Argonne National Laboratory: Radiological and Chemical Fact Sheets to Support Health Risk Analyses for Contaminated Areas, Iridium s. 26–27 (pdf) Mindat: Iridium Webmineral: Iridium Mineral Data Alkuaineet Jalometallit Seulonnan keskeiset artikkelit

365

https://fi.wikipedia.org/wiki/Irak

Irak

Irakin tasavalta eli Irak (; ) on tasavalta Lähi-idässä. Irak rajoittuu idässä Iraniin ja siitä myötäpäivään kiertäen naapureita ovat Kuwait, Saudi-Arabia, Jordania, Syyria ja Turkki. Iranin ja Kuwaitin välissä on Persianlahden rannikkoa. Väkiluku oli vuoden 2020 lopussa 40 222 493 henkeä. Maan pinta-ala on noin 430 000 neliökilometriä. Irakin pääkaupunki on Bagdad, jossa on asukkaita noin 8 770 000. Muita suuria kaupunkeja ovat muun muassa Mosul ja Basra. Väestö jakautuu karkeasti kolmeen ryhmään kielen ja uskonnon perusteella: noin kaksi kolmannesta väestöstä on arabeja, lopuista valtaosa on kurdeja. Islam on valtauskonto ja kansasta noin kaksi kolmannesta on šiiamuslimeja ja noin kolmannes on sunnimuslimeja. Irak on maailman tärkeimpiä öljyntuottajamaita. Maassa käytiin Irakin sota vuosina 2003–2010. Maantiede Irakin maastonmuodot voidaan jakaa neljään osaan: maan länsi- ja lounaisosien aavikko, Eufratin ja Tigrisin jokilaaksot (kaksoisvirtainmaa), näiden jokien välissä oleva ylänkö ja maan pohjoisosien vuoristo. Irakin ilmasto on kuuma ja kuiva. Bagdadissa vuoden kuumin kuukausi on heinäkuu, keskimääräinen ylin lämpötila 44 °C, ja viilein tammikuu, keskimääräinen alin 3,8 °C. Kesäkuusta syyskuuhun ei yleensä sada lainkaan, joulukuussa 20 mm ja tammikuussa 27 mm. Kuivuudesta huolimatta keinokastelun avulla harjoitetaan voimaperäistä maanviljelyä Eufratin ja Tigrisin jokilaaksoissa, jotka ovat maan hedelmällisintä seutua. Tärkeimmät maataloustuotteet ovat lähinnä kotimaiseen käyttöön menevä vilja, sekä taatelit joita riittää vientiinkin. Irakin korkein huippu on maan pohjoisosassa, lähellä Turkin vastaista rajaa sijaitseva 3 607 metriä korkea Zagrosvuori. Historia Kaksoisvirtainmaassa (Mesopotamia) sijaitsevassa Irakissa on ollut varhaista sivistystä jo joskus 3000 eaa., jolloin nousivat Sumerin ja Babylonian valtakunnat. Kuningas Kyyros II kukisti Babylonian ja liitti Mesopotamian Persiaan 539 eaa. Aleksanteri Suuri toi Mesopotamiaan hellenismin seleukidien dynastiana 300-luvulla eaa. Parthialaiset hallitsivat suurta osaa maata 100-luvulta eaa. alkaen. Antiikin Rooma miehitti Mesopotamian vähäksi aikaa parthialaisilta 100-luvulla. Persian sassanidit hallitsivat aluetta 300-luvulta alkaen. Heidän hallintonsa romahti 600-luvulla, jolloin arabiheimot nousivat valtaan. Kristillinen ja zarathustralainen Mesopotamia alkoi sen jälkeen islamisoitua. 1200-luvulla maa koki mongolivalloituksen. Osmanit valtasivat Mesopotamian Persialta Suleiman Suuren johdolla vuonna 1534. Yhdistynyt kuningaskunta miehitti Irakin Osmanien valtakunnalta ensimmäisen maailmansodan aikana, ja se julistettiin Kansainliiton mandaattialueeksi Yhdistyneen kuningaskunnan hallinnon alaisuuteen vuonna 1920. Irak itsenäistyi 3. lokakuuta 1932 kuningaskunnaksi. Tasavalta perustettiin 14. heinäkuuta 1958 tapahtuneen sotilasvallankaappauksen seurauksena. 1960-luvun lopussa vallan kaappasi arabisosialistinen baath-puolue. 1970-luvun lopusta Saddam Hussein hallitsi maata diktaattorina. Saddamin hallituskauden alkuaikoina talous kukoisti, koska öljy tuotti vaurautta. Valtiota kuitenkin varjostivat kansallisuusongelmat, sillä šiiat ja kurdit eivät pitäneet Saddamista ja kapinoivat tuloksetta häntä vastaan. 1980-luvulla Irakin ja Iranin pitkä kiista Shatt al-Arabista ajoi maat pitkään keskinäiseen sotaan. Saddam hyökkäsi Iraniin, koska ajatteli valtaan nousseen ajatollah Khomeinin hallinnon pian romahtavan. Tasapeliin päättynyt sota raunioitti maan talouden. Irak päätti vuonna 1990 hyökätä Kuwaitiin, josta toivoi saatavan lisää öljyä taloutensa paikkaamiseksi. Sotaretki kääntyi kuitenkin tappioksi, koska Yhdysvallat auttoi Kuwaitia. Irak joutui tiukkaan taloussaartoon, joka ajoi maan talouden entistä huonompaan jamaan. Vuonna 2003 Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin, koska epäili maan kehittävän joukkotuhoaseita. Saddam piiloutui, jäi kiinni ja hirtettiin. Irakista tuli epävakaa, kun shiialaiset ja sunnilaiset aseryhmät taistelivat keskenään. Tämä ajoi Yhdysvallat umpikujaan Irakissa. Terrorismi yleistyi ja oli Bagdadissa arkipäivää 2000-luvulla. 2010-luvulla maan pohjoisosaan nousi ääri-islamilainen Isis-järjestö, joka kukistui vuoteen 2019 mennessä. Vuonna 2019 Bagdadissa ja muissa suurissa kaupungeissa oli suuria mielenosoituksia korruptiota ja työttömyyttä vastaan. Ne johtivat pääministeri Adel Abdul Mahdi eroon. Politiikka Irakin nykyinen perustuslaki hyväksyttiin 15. lokakuuta 2005 pidetyssä kansanäänestyksessä. Lainsäädäntövaltaa käyttää yksikamarinen parlamentti eli majlis. Sen 329 jäsenestä 320 valitaan neljän vuooden välein suorilla vaaleilla. Jokaisesta vaalipiiristä valitaan useita edustajia. Yhdeksän paikkaa on varattu eri uskonnollisten ryhmien edustajille. Neljäsosa edustajista pitää olla naisia. Vuonna 2021 valitussa parlamentissa suurin puolue on Ḥizb Taqadum (edistyspuolue) 47 paikallaan. Kaikkiaan parlamentissa on 13 puoluetta. Muqtada al-Sadrin johtama sadristeiksi kutsuttu puolue voitti vaaleissa 73 paikkaa, mutta erosi parlamentista, ja sen paikat jaettiin muille. Parlamentti valitsee presidentin ja hyväksyy hallituksen, jota pääministeri ehdottaa. Irak oli vuonna 2011 Foreign Policy -lehden hauraiden valtioiden (tuolloin epäonnistuneiden valtioiden) listan yhdeksännellä sijalla, sekä vuonna 2010 Transparency Internationalin mukaan maailman neljänneksi korruptoitunein maa. Freedom House arvioi vuonna 2010 asteikolla 1–7 (1 paras) Irakin poliittiset oikeudet tasolle 5 ja kansalaisvapaudet tasolle 6 ja luokitteli maan ei-vapaaksi. Järjestön mukaan Irakissa oli järjestetty merkityksellisiä vaaleja, mutta muiden muassa vieraiden sotajoukkojen läsnäolon, väkivallan uhan ja hallinnossa laajalle levinneen korruption vuoksi se ei ollut vaaleihin perustuva demokratia. Irakin perustuslaki takaa sananvapauden ja viranomaiset pääsääntöisesti kunnioittavat sitä, mutta käytännössä ilmaisunvapautta rajoittaa väkivallan uhka. Dawa-puolue Adel Abdul Mahdista tuli vuonna 2018 Saddamin jälkeisen Irakin ensimmäinen päämininisteri, joka ei edustanut Dawa-puoluetta, joka oli ollut hallitseva puolue Irakissa vuodet 2003-2018. Vuodesta 2005 kaikki Irakin pääministerit edustivat puoluetta ja pääministerinä ehti tänä aikana olla kolme puolueen johtohenkilöä: Ibrahim al-Jaafari (vuosina 2005-2006), Nouri al-Maliki (vuosina 2006-2014) ja Haider al-Abadi (vuosina 2014-2018). Dawa-puoluetta on viime vuosina heikentänyt kiivas valtataistelu al-Malikin ja al-Abadin välillä. Vaikka he johtivat vuoden 2018 vaaleissa kilpailevia koalitioita, ei kumpikaan heistä luopunut Dawa-puolueen jäsenyydestä. Vuoden 2018 vaalien jälkeen al-Abadin koalitio liittoutui vaalivoiton saaneen Mustaqa al-Sadrin ryhmittymän (sadristien) kanssa, kun taas al-Malikin koalitio liittoutui muiden kanssa. Heinäkuussa 2019 Nouri al-Maliki valittiin uudelleen Dawa-puolueen pääsihteeriksi ja Haider al-Abadi kritisoi tätä voimakkaasti. al-Malikin uudelleen valinta puolueen johtoon on entuudestaan lisännyt sisäisten riitojensa takia vaikutusvaltaansa menettäneen puolueen hajoamisen uhkaa. Armeija Irakin armeija palvelee sisäministeriön (poliisivoimat), kansan mobilisointiyksiköiden (PMU/PMF/Hashd), ja puolustusministeriön, sekä vastaterrorismin viraston alaisuudessa. Jotka raportoivat suoraan Irakin pääministerille, joka valvoo myös Irakin erikoisjoukkojen toimintaa. Puolustusministeriön alaisuudessa toimivat maan maavoimat, ilmavoimat, sekä laivasto. Peshmerga toimii Irakin Kurdistanin puolustusvoimina ja ovat uskollisia Kurdistanin aluehallitukselle. Kurdistanin aluehallitus ja Irakin keskushallinto ovat erimielisiä niiden alistumisesta pääkaupunki Baghdadin komentoon ja missä laajuudessa. Yhdysvaltain nimittämä siviilihallinnon (Coalition Provisional Authority) johtaja L. Paul Bremer hajotti maan vanhan armeijan, joka oli koostunut 365 000 sotilaasta. Maassa oli ollut Saddam Husseinin aikana pakollinen asevelvollisuus. Tästä maa siirtyi 18–40-vuotiaiden vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Yleistä asevelvollisuutta koskeva lakialoite on ollut esillä, jossa yleisen asevelvollisuuden pituus riippuisi käänteisesti henkilön koulutustaustasta. Hallinnollinen jako Irakissa on tulkinnasta riippuen 18 tai 19 maakuntaa (muhafaza, kurdiksi pârizgah). Huomautus: Yksistään vuonna 2014 yli kaksi miljoonaa ihmistä siirtyi Irakin sisällä turvallisemmille alueille (joiksi koettiin syyskuuhun 2014 mennessä Kurdistanin maakunnat, Bagdad ja maan eteläisemmät osat). Lokakuun 2015 katsauksessa YK totesi 3,2 miljoonan irakilaisen paenneen kotiseudultaan vuoden 2014 alun jälkeen. Siten usean maakunnan väkiluku on muuttunut alla esitetyistä vuoden 2013 arviosta: ** Halabjan maakunta on Irakin Kurdistanin 2014–2015 perustama kuvernoraatti. Vaikka maakunta perustettiin Irakin hallituksen antaman lain nojalla, Irakin hallinto (parlamentti) ei vielä ole yksiselitteisesti hyväksynyt uuden kuvernoraatin perustamista, ja Irakin kuvernoraattijaottelussa Halabja voidaan luokitella yhä osaksi Sulaimaniyyan kuvernoraattia. Näin tulkiten Irakissa on 18 maakuntaa. Autonomiseen Irakin Kurdistaniin kuuluvat Erbilin, Dahukin, Halabjan ja as-Sulaimaniyyan maakunnat sekä osa Ninawan maakunnasta. Talous Irakin talous perustuu pitkälle öljyn vientiin ja siitä saataviin tuloihin. Vienti suuntatutuu Kiinaan (26%), Intiaan (24%), Etelä-Koreaan (9%) ja Yhdysvaltoihin (8%)., Irakin muut merkittävät luonnonvarat ovat maakaasu, fosfaatti ja rikki. Maatalous oli 1950-luvulle asti Irakin talouden perusta. Maa oli joskus maailman suurin taatelien tuottaja. Nykyisin villjellään viljaa, hedelmiä, tupakkaa ja puuvillaa. Karjanhoito on tärkeää etenkin pohjoisen kurdialueilla. Nykyisin maatalous tuottaa vain noin kolme prosenttia bruttokansantuotteesta ja työllistää 22% työvoimasta. Irakilla arvioidaan olevan maailman viidenneksi suurimmat öljyvarat. Vuonna 2016 maan tunnettujen öljyvarantojen koko oli arviolta 143 miljardia barrelia. Samana vuonna Irak oli maailman neljänneksi suurin öljyntuottajamaa. Silti se suunnittelee merkittäviä investointeja tuuli- ja aurinkoenergiaan. Toistaiseksi aurinkoenergiaa käytetään lähinnä katuvalojen energialähteenä suurimmissa kaupungeissa, mutta suunnitelmissa on tuottaa kaksi prosenttia energiantarpeesta uusiutuvilla energianlähteillä. Kansallinen sähköverkko on sodan jäljiltä edelleen huonossa kunnossa ja monin paikoin verkkosähköä saadaan vain muutamia tunteja vuorokaudessa. Vuonna 2017 maan sähköntuotannosta 87 % tuli fossiilisista polttoaineista, 6 % vesivoimasta. Vuosia jatkuneet sodat ja investointien puute on saanut energiantuotantoinfrastruktuurin huonoon kuntoon. Kurdistanissa sijaitsevia Dokanin ja Derbandikhanin patoja kunnostettiin Maailmanpankin hätäapurahalla. Mosulin pato on ollut ongelmallinen sen valmistumisesta 1948 alkaen. Mosulin pato ja sen tekojärvi ovat Irakin suurimmat ja maailman neljänneksi suurimmat. Liikenne Irakissa on 103 lentokenttää, joista 50:llä on päällystämätön kiitotie. Suurin lentokenttä on Bagdadin kansainvälinen lentoasema. Se on palaamassa aktiiviseen käyttöön; maaliskuussa 2013 siellä rekisteröitiin 125 nousua tai laskua . Irakin kansallinen lentoyhtiö on Iraqi Airways. Rautateitä on 2 272 km, päällystettyä maantietä 59 623 km. Navigointikelpoista vesiväylää on 5 279 km lähinnä Eufrat- ja Tigrisjoilla. Koska Irakilla ei ole omia satamia meren rannalla, öljy- ja kaasuputket ovat sen ulkomaan kaupalle elintärkeitä. Sillä oli kolme öljyterminaalia Persianlahdella, mutta ne vahingoittuivat viime vuosikymmenien sodissa. Väestö Irakissa on tehty koko maan kattava väestönlaskenta viimeksi vuonna 1987. Vuonna 1997 laskenta uudistettiin osassa maata mutta ei kurdialueilla. Vuodelle 2009 suunniteltiin väestönlaskentaa, mutta siitä luovuttiin. Pääministerin mukaan se olisi voinut lietsoa levottomuuksia arabien ja kurdien välillä. CIAn julkaiseman The World Factbookin arvion mukaan Irakissa oli heinäkuussa 2016 yhteensä 38 146 025 asukasta. YK:n Irakin analysointiyksikön arvion mukaan Irakissa oli vuonna 2013 noin 30,97 miljoonaa asukasta. YK:n arvion mukaan väkiluku vuonna 2022 oli 42,19 miljoonaa. Noin 75–80 % Irakin väestöstä on arabeja ja 15–20 % lähinnä Pohjois-Irakissa asuvia kurdeja. Pienemmät vähemmistöt kuten turkmeenit ja assyrialaiset muodostavat noin 5 % väestöstä. Irakin valtakieli on arabia, pohjoisosissa puhutaan kurdia. Molemmat ovat virallisia kieliä. Lisäksi turkmeenin, syyrian ja armenian kielet ovat virallisia kieliä niillä hallintoalueilla, joissa huomattava osa väestöstä puhuu näitä äidinkielenään. Uskonto Irakin valtauskonto on islam, jonka harjoittajat jakautuvat šiialaisiin ja sunneihin. Vuonna 2015 šiialaisia oli arviolta 64,4 % maan väestöstä ja sunneja 30,9 %. Vainottuja kristittyjä oli noin 1,2 % väestöstä ja määrä oli vähenemässä, kun taas juutalaiset olivat käytännössä kadonneet. Islamin ja kristinuskon ohella Irakissa harjoitetaan useita eri gnostilaisia uskoja harjoittavia vähemmistöjä, kuten kakait, jesidit ja šabakit, joiden harjoittajat muodostivat yhteensä noin 3,4 % väestöstä. Lokakuussa 2015 Irakin parlamentti hyväksyi henkilötodistusta käsittelevän, mutta samalla vähemmistöuskontoja (muita kuin islamia) syrjivän lain. Se säätää esimerkiksi, että jos perheen vanhemmista jompi kumpi on tai kääntyy islaminuskoiseksi, perheen alaikäisten lapsien uskonnoksi kirjataan islam. Muut kuin islaminuskoiset voivat vaihtaa uskontoaan, mutta islaminuskoiset eivät saa kääntyä muuhun uskontoon. Open Doors -järjestön World Watch-listauksen mukaan kristityt kokevat Irakissa äärimmäistä vainoa. Järjestön mukaan maan poliittinen epävakaus altistaa jatkuvalle kristittyjen vainolle. Järjestön mukaan muslimikäännynnäiset pitävät uskonsa usein salassa sukulaisten, klaanien ja yhteiskunnan paineen ja uhkien vuoksi. Islamilaiset ääriliikkeet ovat edelleen aktiivisia Irakissa hyökkäämällä ja sieppaamalla kristittyjä. Pakolaiset Muun muassa väkivaltaisuuksien vuoksi YK totesi lokakuun 2015 humanitaarisessa katsauksessaan 3,2 miljoonan irakilaisen paenneen kotiseudultaan (sisäiset pakolaiset) vuoden 2014 alun jälkeen, kaikkiaan yli 3 000 eri paikkakunnalle. Eniten sisäisiä pakolaisia asui Anbarin, Bagdadin, Kirkukin, Dahukin ja Erbilin maakunnissa (kuvernoraateissa). Runsaan 400 000 asukkaan kerrottiin palanneen kotiseudulleen. Yhteensä jopa 8,6 miljoonan ihmisen kerrottiin olevan humanitaarisen avun tarpeessa. Miltei kaikki tarvitsivat suojaa ja terveydenhuoltopalveluja, puolet avuntarvitsijoista kaipasi ruoka-apua tai/ja vesi-, sanitaatio- ja hygieniahuollon turvaamista. Avun tarvitsijoista 45 prosenttia on lapsia. Avun tarvitsijoista noin 2,3 miljoonaa asuu seuduilla, jotka eivät ole maan hallituksen hallinnassa ja jonne humanitaarisen avun toimittaminen on usein hyvin hankalaa. Näiksi kriittisiksi alueiksi kuvataan Irakin läntisimmät osat eli Anbarin pohjoisosa, Salah al-Dinin länsiosa, Kirkukin maakunnan lounaispuolisko ja noin 3/4 Ninawan maakunnasta. Hädän keskellä YK:n avustusohjelmat joutuivat heinäkuussa 2015 supistamaan apuaan vakavan rahoituspulan takia. Vielä lokakuun alussa vain 40 prosenttia loppuvuoden avustustarpeesta oli rahoitettu. Irakin elinoloja vaikeutti myös syyskuussa 2015 epidemiaksi levinnyt kolera (yli 1 200 tapausta lokakuun 8. päivään 2015 mennessä). Irakin hallituksen alaisuudessa toimivat valtion säätiön nimellä toimivat virastot Marttyyreiden säätiö (Martyrs Foundation) ja Poliittisten vankien säätiö (Political Prisoners Foundation) vastaavat ennen vuotta 2003 Baath-puoleen uhreiksi joutuneille maksettavista korvauksista. Kulttuuri Ilham Al Madfai on tunnettu irakilainen muusikko. Perinteisiä soittimia ovat viulua muistuttava rebab ja luuttumainen oud. Irakilainen elokuvateollisuus aloitti jo 1950-luvulla, mutta elokuvia tuotettiin vain muutamia vuodessa. Saddam Husseinin valtakaudella valtio ja baath-puolue rahoittivat elokuvia mutta tilasivat puolueen tarkoitusperiä hyödyttävää sisältöä. Saddamin kaatumisen jälkeen elokuva-arkistoja ja laitteistoja ryösteltiin. Vuonna 2011 Irakilla oli pitkästä aikaa ehdokas Oscar-palkinnon saajaksi, ja 2012 valmistuivat ensimmäiset valtion tukea saaneet elokuvat vuosiin. Jalkapallo on suosituin urheilulaji. Maan jalkapallojoukkue oli FIFA:n rankingissa tammikuussa 2011 sijalla 98. Maassa on 110 seuraa, joissa 16 000 rekisteröityä pelaajaa. Maailmanperintöluettelon kohteita ovat: Assur (Qal'at Sherqat) Erbilin vanha kaupunki Hatra Samarran arkeologinen kaupunki Maailmanperintökohteista Assur, Hatra ja Samarran arkeologinen kaupunki on listattu uhattuiksi, muun muassa ääri-islamistien niihin kohdistamien tuhotöiden vuoksi. Aseellisten konfliktien aikana kulttuuriperintöä tarkoituksellisesti tuhoavat teot luokitellaan kansainvälisessä oikeudessa sotarikoksiksi (esimerkiksi Haagin sopimuksessa ja Geneven sopimuksissa). Ruokakulttuuri Perinteiseen irakilaiseen ateriaan kuuluu riisiä, keittoa tai kastiketta, lampaanlihaa ja vihanneksia. Tärkeitä juhlapäiviä on juhlistettu uhraamalla lammas tai vuohi. Mesopotamian rikas ruokakulttuuri syntyi alueen etnisten kansojen ja korkeakulttuurien myötä ja eli huippukauttaan Abbasidien kalifaatin aikoina, saaden vaikutteita myöhemminkin myös ympäröiviltä alueilta, Iranista, Keski-Aasiasta, Kaukasukselta, Levantista ja Turkista. Mespotamian antiikin korkeakulttuurien ajoilta on löydetty maailman vanhimmat säilyneet keittokirjat, joissa on satoja ruoanvalmistusohjeita. Osaa muinaisista ruoista valmistetaan paljolti samantyyppisinä Irakissa yhä nykyäänkin. Lähteet Background Note: Iraq, previous versions (Yhdysvaltain ulkoministeriö) Country profile: Iraq (BBC) A Timeline of the Iraq War, Think Progress Viitteet Aiheesta muualla 2015 UNHCR country operations profile - Iraq (unhcr.org) Iraq Situation Report: October 2 - 5, 2015 (yhdysvaltalainen näkemys Isisin tilanteesta Irakissa, 5.10.2015) (understandingwar.org) Ongoing USG Humanitarian Assistance Iraq - Complex Emergency (kartta, päivitetty 30.9.2015, pdf) (reliefweb.int) Human Rights Watch: World Report 2015: Iraq. Events of 2014 (hrw.org) Battle for Iraq and Syria in maps (ilmaiskujen kohdealueet 9/2015 asti) (bbc.com) Arwa Damon & Hamdi Alkhshali: The opposite of ISIS: Compassion flows freely in refugee camp (cnn.com) Amnesty International Report 2014/15: Republic of Iraq (amnesty.org) Syria Regional Refugee Response (>200 000 Syyrian pakolaista Irakissa) (unhcr.org) Antonio Ponce: Refugees In Iraqi Camps Face Harrowing Winter (24.1.2015) (huffingtonpost.com) Lee Moran: Iraq's new ghost towns: The surreal sight of abandoned U.S. bases as troops return home in their thousands (12.12.2011) (dailymail.co.uk) Mustafa al-Kadhimi: Is it time to formally decentralize Iraq? (16.9.2015) (al-monitor.com) Seulonnan keskeiset artikkelit

367

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tass

Tass

TASS (, lyh. ТАСС) on Moskovassa keskuspaikkaansa pitävä valtio-omisteinen Venäjän uutistoimisto. Yhtiömuodoltaan se on federatiivinen unitaarinen yritys (FGUP). Yhtiömuodosta FGUP seuraa, että ITAR-TASSin on lain mukaan toimittava Venäjän federaation etujen mukaan. Kyseessä ei siis ole valtiosta riippumaton uutistoimisto. Venäjän federaation vuoden 2014 budjetista Itar-Tassille myönnettiin 1,224 miljardin ruplan eli noin 27,0 miljoonan euron valtiontuki. Syyskuun 1. päivänä 1904 perustettiin Sankt Peterburgskoje telegrafnoje agentstvo (SPTA), joka oli tuolloisen Venäjän keisarikunnan ensimmäinen virallinen uutistoimisto. Tätä seurasi 1914 Petrogradskoje telegrafnoje agentstvo (PTA), 1918 Rossijskoje telegrafnoje agentstvo (RosTA eli Rosta) ja Rostasta 1925 muodostettu Neuvostoliiton sähketoimisto Telegrafnoje agentstvo Sovetskogo Sojuza (TASS eli Tass) vuoteen 1992. Neuvostoajan jälkeen uutistoimiston nimilyhenteessä haluttiin pitää tunnetuksi tullut Tass, jolloin se tuli tarkoittamaan virallisen nimen tarkennetta, Telegrafnoje agentstvo svazi i soobštšenija eli Yhteydenpidon ja viestien sähketoimisto. Syksyllä 2014 uutistoimisto muutti nimensä muotoon "TASS". TASS julkaisee päivittäin noin 2 000 uutisjuttua ja 600–800 valokuvaa tai videota. Katso myös Rossija segodnja, () venäläinen uutistoimisto, suoraan presidentinhallinnon ohjauksessa, saa budjettitukea, käyttää edeltäjänsä RIA Novosti -brändiä Interfax, ei-valtiollinen venäläinen uutistoimisto, kansainvälisesti arvostetuin/siteeratuin Lähteet Aiheesta muualla Uutistoimisto TASS (nimi vaihtui 1.10.2014) ja Media Landscapes - Russia (Europan Journalism Center) (ejc.net) Esimerkkejä venäläismedian, myös Itar-Tassin Venäjän valtiojohdon poliittista linjaa noudattavasta uutisoinnista vs. totuudenmukaisempi lähde (stopfake.org) Maatiedosto Venäjä: Yhteiskunta, kulttuuri ja media (Suomen suurlähetystä, Moskova) (finland.org.ru) Venäläiset viestimet Uutistoimistot Venäläiset valtionyhtiöt

372

https://fi.wikipedia.org/wiki/Isaac%20Asimov

Isaac Asimov

Isaac Asimov (alk. Isaak Judovitš Ozimov (); 2. tammikuuta 1920 Petrovitši, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto – 6. huhtikuuta 1992 New York, New York Yhdysvallat) oli venäläissyntyinen yhdysvaltalainen kirjailija ja biokemisti. Parhaiten hänet tunnetaan tieteis- ja tiedekirjoistaan. Hän julkaisi noin 500 teosta. Hänen tunnetuimpia töitään ovat Säätiö-sarja ja Robotti-sarja, jossa Asimov esitteli keksimänsä robotiikan kolme pääsääntöä. Asimovia pidetään yhtenä merkittävimmistä tieteiskirjailijoista. Hänen nimeään juhlistaa vieläkin Asimov’s Science Fiction -niminen tieteislehti. Hänet on nimetty yhdeksi tieteiskirjallisuuden Grand Mastereista. Elämä Isaac Asimov syntyi Petrovitšissä, Smolenskin alueella, Neuvosto-Venäjällä ortodoksijuutalaiseen perheeseen. Isaacin äiti Anna Rachel (os. Berman) ja isä Judah Asimov, joka toimi myllärinä. Isaacin nimi tulee Annan isän, Isaac Bermanin, mukaan. Perheessä oli kaksi nuorempaa lasta, sisar Marcia (Manja, 1922–2011) ja veli Stanley 1929–1995). Asimovin perhe matkusti Liverpoolin kautta RMS Baltic -matkustajalaivalla Yhdysvaltoihin jonne he saapuivat 3. helmikuuta 1923 kun Isaac oli vasta 3-vuotias. Asimovien perheen kotikieli oli jiddiš ja myöhemmin englanti, joten Isaac ei koskaan oppinut puhumaan venäjää Isaac Asimov aloitti lyhyiden tieteistarinoiden kirjoittamisen jo teini-ikäisenä ja ensimmäisen tarinansa Marooned Off Vesta hän sai myytyä vuonna 1938 Amazing Stories -lehdelle. 15-vuotiaana Asimov ryhtyi opiskelemaan kemiaa Columbian yliopistossa. Hän kuitenkin keskeytti opinnot työskennelläkseen puolustusvoimille toisen maailmansodan aikana, minkä jälkeen hän jatkoi opintojaan ja valmistui tohtoriksi vuonna 1948. Asimov on toiminut biokemian professorina. Hänen tieteelliseen uraansa sisältyy tutkimusta muun muassa kinetiikan ja valokemian parissa. Asimov oli myös mukana perustamassa kansainvälistä CSICOP- eli Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal -skeptikkojärjestöä vuonna 1976. Järjestön tavoitteena on tutkia puolueettomasti paranormaaleja ilmiöitä koskevia väitteitä, julkaista näiden tutkimusten tuloksia Skeptical Inquirer -lehdessä ja näin saada laajempi yleisö arvostamaan tieteellistä tutkimusta. Tieteiskirjailijana Novelli ”Yö saapuu” (1941) nosti Asimovin tieteiskirjallisuuden harrastajien keskuudessa kuuluisaksi nimeksi. Novellissa esitellään maailma, jolla on kuusi aurinkoa, ja joka pysyy koko ajan päivän valossa. Joka kahdestuhannes vuosi tapahtuu kuitenkin pimennys, joka paljastaa maailman asukkaille heidän todellisen asemansa kaikkeudessa. Myöhemmin Asimov laajensi novellin yhdessä Robert Silverbergin kanssa kirjaksi, joka myös on nimeltään Yö saapuu (1990). Tämä kirja oli kuitenkin erityylinen kuin Asimovin suosioon nostanut novelli. Science fictionin alueella tunnetuimpia ovat Säätiö- ja Robotti-sarjat. Asimovin robottitarinoista on ilmestynyt suomeksi valikoima Robotit. Vuonna 1972 Asimov teki paluun tieteiskirjailijana romaanilla Itse jumalat. 1980-luvulla hän kirjoitti Säätiö- ja Robotit-sarjoihin useita jatko-osia. Robotti-sarja Novelleista ja romaaneista koostuvassa robottisarjassaan Asimov esitteli ”robotiikan kolme pääsääntöä”, jotka hän laati yhdessä sf-toimittaja John W. Campbellin kanssa. Asimov kertoi että hän muisti nuorena lukeneen paljon tieteistarinoita, joissa robotit yleensä esitettiin vaarallisina ja pelottavina. Asimov piti enemmän tarinoista, joissa robotit kuvattiin sympaattisemmassa valossa. Erityisesti vuonna 1938 ilmestyneet Eando Binderin ”I, Robot” ja Lester del Reyn ”Helen O’Loy” inspiroivat Asimovia, joka kirjoitti ensimmäisen robotti-tarinansa vuonna 1939. Asimovin novelli ”Robbie” sai Asimovin kehittämään maailman jossa robotteja valmistettiin teollisesti. Nämä robotit oli suunniteltu niin että ne olisivat turvallisia. Asimov loi aivan uudentyyppisen robotti-tarinan, joka pian levisi muidenkin tieteiskirjailijoiden piiriin. Asimov tuli myös luoneeksi uuden sanan ”robotiikka”, vaikka hän luuli sen olleen jo käytössä kun hän käytti sitä tarinassa Runaround vuonna 1942. Samassa tarinassa tekivät myös ensiesiintymisensä robotiikan kolme pääsääntöä. Aikaisemmin niihin oli vain viitattu. Robottinovelleissa keskeinen hahmo on usein robottipsykologi Susan Calvin. Robottisarjaan kuuluvissa romaaneissa Teräsluolat (1954), Alaston aurinko (1957) ja Aamunkoiton robotit (1983) päähenkilöinä ovat maassa asuva etsivä Elijah Baley ja humanoidirobotti R. Daneel Olivaw, jotka ratkovat eri planeetoilla tehtyjä murhia, joihin liittyvät tavalla tai toisella robotit. Planeettojen omat, muista poikkeavat kulttuurit ja robotiikan säännöt muodostavat kirjoissa säännönmukaisuuden, jota kiertämällä rikos on kyetty tekemään. Näissä romaaneissa robottitarinat on sijoitettu kauas tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on jakaantunut useita siirtokuntia toisille planeetoille perustaneisiin, robotteja käyttäviin avaruuslaisiin, sekä robotteja pelkääviin Maan pinnan alla asuviin ihmisiin. Säätiö-sarja Säätiö-sarjan punaisena lankana taas on kaukaisessa tulevaisuudessa Hari Seldonin kehittämä psykohistoria, tiede jolla pystyy ennustamaan ihmiskunnan kehityksen suunnan, kunhan tarkasteltavana ovat planeetan asutusta suuremmat kokonaisuudet. Tarina kertoo Säätiöstä, jonka Hari Seldon perustaa laskettuaan koko Galaktisen Imperiumin romahtavan viidensadan vuoden kuluessa. Psykohistorian avulla hän laskee todennäköisyyksiä, joilla Säätiöstä lopulta kehittyisi uusi Imperiumi. Tarinat käsittelivät tätä viidensadan vuoden ajanjaksoa, jonka aikana kaikki ennustetut kriisit osuvat Säätiön kohdalle. Viimeiset vuodet ja kuolema 1970- ja 1980-luvulla Asimov keskittyi tieteiskirjallisuudessa lähinnä aikaisempien teostensa jatko-osiin ja pyrki yhdistämään eri sarjojaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Nämä myöhäiskauden kirjat eivät yllä merkittävyydeltään tai kirjallisilta ansioiltaan alkuperäisten teosten tasolle. Monet lukijat ja kriitikot pitävät näitä kirjoja heikkotasoisempina kuin esimerkiksi alkuperäistä Säätiö-sarjaa. Asimov sai sydänleikkauksen yhteydessä annetusta verensiirrosta HIV:n, ja hän kuoli lopulta AIDSin aiheuttamiin komplikaatioihin. Lääkärit halusivat pitää tämän salassa yleisön reaktiota peläten, ja vasta vuonna 2002 Asimovin leski Janet Asimov paljasti asian toimittamissaan Asimovin muistelmissa. Merkitys Vuonna 2004 brittilehti Guardianin suorittamassa kyselyssä tieteen tekijät valitsivat hänet suosikkikirjailijakseen. Erityisesti kiitettiin sitä, kuinka Asimov osasi selittää vaikeatajuisia asioita. Valikoitu teosluettelo Robotti-romaanit: Robotti-sarjan jatko-osat: Imperiumi-romaanit: Pebble in the Sky (1950) Säätiö-trilogia: Säätiö-trilogian jatko- ja esiosat: Muita kirjoja Fantastic Voyage (1966) Fantastic Voyage II: Destination Brain (1987) Suomennettu tietokirja Suomennettuja novelleja ”Yö saapuu” (1941), Portti 4/1992. ”Viimeinen kysymys” (1956), kokoelmassa Top Science Fiction 2, 1993. Sarjoihin kuuluvien kirjojen järjestys Isaac Asimov halusi yhdistää eri kirjasarjansa yhteiseksi kokonaisuudeksi. Hän ehdotti kirjansa Säätiön alkusoitto englanninkielisen alkuteoksen esipuheessa järjestystä, jossa hänen kirjansa tulisi lukea, jos ne halusi lukea yhtenäiseen kaikkeuteen sijoittuvana, ajallisesti etenevänä ketjuna. Lähteet Kirjallisuutta Käkelä, Jari: Asimovin Säätiö-trilogia & amerikkalainen ekspansionismi. Portti 3/2006. Aiheesta muualla Vuonna 1920 syntyneet Vuonna 1992 kuolleet Seulonnan keskeiset artikkelit

373

https://fi.wikipedia.org/wiki/Intia

Intia

Intian tasavalta (; ) eli Intia (; ) on liittovaltio Etelä-Aasiassa. Intia on pinta-alaltaan maailman seitsemänneksi suurin valtio ja asukasluvultaan maailman suurin valtio. Intian naapurimaita ovat Bangladesh, Myanmar (Burma), Kiina, Bhutan, Nepal ja Pakistan. Intian pääkaupunki on New Delhi, muita tärkeitä kaupunkeja ovat muun muassa Delhi, Kalkutta, Mumbai (ent. Bombay) ja Chennai (ent. Madras). Intiassa on 29 osavaltiota ja seitsemän muuta niihin rinnastettavaa aluetta. Intiassa puhutaan satoja kieliä. Intiassa on 16 virallista kieltä, joista hindiä ja englantia käytetään yleisimmin. Britannian hallinnon päätyttyä hinduenemmistöinen Intia ja muslimienemmistöinen Pakistan itsenäistyivät 1947. Vuonna 1971 Bangladesh irtosi Pakistanista. Intia on ydinasevaltio. Intia on käynyt sotia Pakistania vastaan. Maantiede ja luonto Intia voidaan jakaa kolmeen geologiseen alueeseen: Himalajan vuoristoon, Indo-Gangesin tasankoon ja Intian niemimaahan. Intiassa virtaa seitsemän suurta jokea: Ganges, Brahmaputra, Yamuna, Godavari, Kaveri, Narmada ja Krishna. Lisäksi Indus virtaa jonkin matkaa Intian puolella matkallaan Tiibetistä Pakistaniin. Valtioon kuuluu myös kolme saariryhmää: Lakkadiivit, Andamaanit ja Nikobaarit sekä Sunderbaanit. Maan korkein kohta on Kanchenjunga 8 598 metriä. Intia ulottuu pohjois-eteläsuunnassa leveyspiiriltä 8 leveyspiirille 33, ja sille välille mahtuu monenlaisia ilmastovyöhykkeitä. Himalajan vuoristossa on ympäri vuoden lunta ja jäätä, rannikolla vallitsee trooppinen ilmasto. Maan luoteisosassa on aavikkoa, koillisosassa hedelmällisiä riisipeltoja. Aasian monsuuni vaikuttaa lähes koko Intiassa. Lounaismonsuuni tuo sateet maan eteläosaan kesäkuun alussa ja ne etenevät pohjoiseen kuuden viikon kuluessa. Sateiden voimakkuus vaihtelee vuodesta toiseen: joskus on kaatosateita, toisina vuosina sateet jäävät niukoiksi. Sadekausi jatkuu lokakuuhun. Joulukuusta helmikuuhun on kuivaa ja viileää, maaliskuusta toukokuuhun kuumaa ja kuivaa. Intiassa on monipuolinen ilmasto ja sen kasvilajisto on suurempi kuin missään muussa maassa, ainakin 45 000 lajia. Niiden joukossa on yli kolme tuhatta lajia, joiden käyttö lääkekasvina ja rohdoksena on dokumentoitu. 33 % Intian kasveista on endeemisiä. Intiassa on monia äärimmäisen uhanalaisia eläimiä, kuten sumatransarvikuono, kääpiösika ja malabarinisosivettikissa. Kaikkiaan maassa elää 316 nisäkäslajia, joista 44 on endeemisiä. Intian kansalliseläin on intiantiikeri, ja kansallislintu riikinkukko. Intiantiikeriä tavataan lähes koko maassa luoteisosia lukuun ottamatta. Sen suojelemiseksi on perustettu 23 suojelualuetta, joiden yhteispinta-ala on . Unescon maailmanperintöluettelossa on 28 kohdetta Intiasta. Luontokohteita on viisi: Kazirangan kansallispuisto, Keoladeon kansallispuisto, Manasin luonnonsuojelualue, Nanda Devin ja Valley of Flowersin kansallispuisto sekä Sundarbanin kansallispuisto. Kulttuurikohteita ovat Agran linnoitus, Ajantan luolastot, Bhimbetkan kalliosuojat, Champaner-Pavagadhin arkeologinen puisto, Chhatrapati Shivaji Terminus, Cholan elävät temppelit, Elephanta-luolat, Elloran luolat, Goan kirkot ja luostarit, Hampin monumentit, Humayunin hauta Delhissä, Intian vuoristorautatiet, Jantar Mantar, Khajurahon monumentit, Konarakin aurinkotemppeli, Mahabodhi-temppeli Bodh Gayassa, Mamallapuramin monumentit, Mogulikaupunki Fatehpur Sikri, Pattadakalin monumentit, Punainen linnoitus, Qutab Minar monumentteineen Delhissä, Sanchin buddhalaiset monumentit, sekä Taj Mahal. Historia Esihistoria Epätarkkojen ajoitusten mukaan nykyihmisen edeltäjä, pystyihminen saattoi elää Intiassa noin – sitten Nykyihminen lienee saapunut – sitten, ja pieniä mikroteriä alettiin käyttää noin – sitten. Kivikauden kalliosuojat maalauksineen Bhimbetkassa Madhya Pradeshin osavaltiossa ovat varhaisimpia tunnettuja merkkejä ihmiselämästä nykyisen Intian alueella. Varhainen karjanhoitoon ja maanviljelyyn perustunut Mehrgarhin kulttuuri levisi lähialueille lännestä 7000 ennen ajanlaskun alkua (eaa.), ja Pakistaniin ja läntisimpään Intiaan kehittyi neoliittisia kulttuureja 6000 eaa. Induksen laakson ympärille. Tämä suuriin kyliin pohjautunut maanviljelytraditio levisi Etelä-Intiaan vasta 2800 eaa. Induksen laakson lähialueille syntyi noin 4000 eaa. suuria linnoitettuja kyliä, mikä enteili sivilisaation syntyä. Pronssia alettiin muokata noin 3300 eaa. Intian varhaiset sivilisaatiot Ruutukaavan mukaan kaupunkeja rakentanut Indus-kulttuuri nousi Pakistanissa ja Luoteis-Intian Punjabissa noin 2600 eaa. Kulttuurin historiasta ei ole säilynyt kirjallisia lähteitä, ja tuhansiin sinetteihin kaiverrettuja kirjoituksia ei osata varmasti tulkita. Tämä sivilisaatio loi pohjaa myöhemmälle Intian sivistykselle. Indus-kulttuurin tuhoutumiselle on esitetty monia syitä, kuten toistuvat tulvat, maaperän suolapitoisuuden nousu ja aavikoituminen. Vieraat valloittajat, indoiranilaiset arjalaiset saapuivat Intiaan luultavasti monena aaltona noin 1900–1300 eaa. alkaen jolloin Punjabissa vallitsi itään päin leviävä Kalmisto H -kulttuuri, jossa polttohaudattiin vainajia indoeurooppalaiseen tapaan toisin kuin ennen. Arjalaiset tuhosivat osan alkuperäisestä sivistyksestä, mutta omaksuivat osan siitä itselleen ja toivat omia vaikutteitaan Intiaan. Perimätiedon mukaan arjalaisheimot taistelivat keskenään, muita maahanmuuttajia ja maan alkuperäisiä asukkaita vastaan. Vähitellen he asettuivat paikoilleen, alkoivat viljellä maata ja muodostivat pysyvämpiä yhteiskuntarakenteita. Intian nykyisen kulttuurin pohja syntyi pitkällä vedalaisella ajalla noin 1800–500 eaa., jolloin Intia oli hajanainen ja eepokset Rigveda ja Veda syntyivät. Rigveda-kertomukset liittyvät mitä luultavimmin niin sanotun Kalmisto H -kulttuurin arjalaisten leviämiseen Luoteis-Intiassa 1900-luvulta eaa. alkaen. Rigvedan tapahtumien uskotaan päättyneen vuoteen 1000 eaa. mennessä. Arjalaiset olivat alussa paimentolaisia, mutta aikaa myöten heistä tuli kylissä asuvia maanviljelijöitä. Pitkään aikaan ei ollut valtiomaista yhteiskuntaa. Arjalainen yhteiskunta oli jakautunut moneen luokkaan eli kastiin. Erään käsityksen mukaan viimeinen indoiranilainen muuttoaalto olisi ollut vasta vuonna 1300 eaa. Viimeistään 1200–1100 eaa. ilmestyi Gangesin tasangolle mustapunainen keramiikka ja kirjoitettiin vedalaisia tekstejä. Keramiikkalöydöt on ajoitettu suunnilleen Kurujen kuningaskunnan valtakaudelle. Seuraavalla Maalatun harmaan keramiikan kaudella painopiste siirtyi Gangesin varrella olevaan Panchalaan. Intia oli hajanainen vuosina 700–300 eaa. Noin 550 eaa. voimakkaat mahajanapadat, ruhtinaat hallitsivat kukin omaa osaansa maasta. 400-luvulla voimakkaita kaupunkivaltioita olivat Kash eli varanasi, Ayodhya, Shravasti. Buddhalaisuuden perustaja Siddharta Gautama eli Buddha eli 557–477 eaa. 500–300 eaa. Maurya-dynastia yhdisti Intian ensi kertaa suurvallaksi, jonka tunnetuin kuningas oli Ašoka. Kreikkalainen vaikutus ulottui maahan Aleksanteri Suuren valloitusretken jälkeen, vaikkei Aleksanteri onnistunut valtaamaan Intiaa. Sittemmin suurvalta heikkeni ja hajosi. Syntyi pienempiä valtakuntia. Näistä Gupta-valtakuntaa 320–467 jaa. pidetään klassisen Intian kukoistuskautena. Silloin buddhalaisuus oli yleistä, mutta hindulaisuus valtionuskonto. Taiteet ja tieteet kukoistivat. Gupta-valtakunta hajosi hunnien hyökkäykseen ja sisäisiin riitoihin 500-luvun alussa. Arabit hyökkäsivät Intiaan 700-luvulla, minkä jälkeen maahan tunkeutui vuosisatojen kuluessa monia muita islaminuskoisia kansoja. 700-luvulla nousi Pala-imperiumi. Luoteis-Intiassa alkoi näkyä islaminuskoisten tunkeutuminen maahan joskus 1000–1100 jaa. 1193 maahan tunkeutuneet islaminuskoiset perustivat Delhin sulttaanikunnan. 1400-luvulla suurelta osin islamilaisten hallitsema Intia oli hajanainen. Valta vaihtui Delhissä väkivaltaisesti: yli puolet sulttaaneista päätti valtakautensa salamurhan uhreina. Suurmogulien valtakunta ja siirtomaavallan aika Osasta Intiaa tuli 1526–1707 suurmogulien valtakunnan osa. Vahvin suurmogulien hallitsijoista oli eri uskontoja suvaitseva Akbar. Suurmogulien kanssa osin samaan aikaan hallitsi suurta osaa maasta Maratha-valtio 1674–1818, jolla oli vallassaan suurin osa Intiaa vuoden 1750 tienoilla. Afgaanien voittoisa sotaretki vuonna 1761 joudutti Maratha-valtion hajoamista. 1700-luvulla Intia oli hajanainen. Vasco da Gama löysi 1400-luvun lopuilla meritien Intiaan. Eurooppalaiset alkoivat 1500-luvulla perustaa maan rannikolle siirtokuntia. He alkoivat lopulta taistella keskenään Intian omistuksesta. Vuosien 1753–1763 suuressa siirtomaasodassa Englanti voitti Ranskan ja valloitti vuoteen 1853 mennessä koko Intian lukuun ottamatta muutamia pieniä rannikkoalueita, jotka yhä olivat Ranskan tai Portugalin hallinnassa. Brittiläistä Intiaa hallitsi Brittiläinen Itä-Intian kauppakomppania. Intiassa tapahtui 1800-luvulla suuri sepoykapina 1857–1858, jonka englantilaiset kukistivat raa’asti. Tämän jälkeen hallitusvalta siirrettiin kauppakomppanialta Britannian hallitukselle, joka alkoi hallita suurinta osaa Intiaa suoraan. Intiassa oli edelleen myös paikallisten ruhtinaiden hallitsemia itsehallinnollisia alueita, mutta nekin olivat kaikki Britannian ylivallan alaisia. Vaikka Intia ei ollut itsenäinen valtio, se julistettiin vuonna 1876 keisarikunnaksi, ja kuningatar Viktoriasta tuli sen keisarinna. Hänen jälkeensä Ison-Britannian kuninkaat olivat samalla Intian keisareita vuoteen 1947 saakka. Intialle myönnettiin itsehallinnollisiakin oikeuksia, muttei siirtomaaisännistä siltikään Intiassa pidetty. Maahan virisi itsenäisyysliike 1800-luvun puolivälistä alkaen. Itsenäinen Intia Itsenäistyminen ja Pakistanin ero Intia itsenäistyi vuonna 1947 toisen maailmansodan jälkeen oltuaan sitä ennen Yhdistyneen kuningaskunnan tärkein siirtomaa. Itsenäistymissopimukseen liittyi Intian jakaminen kahteen valtioon: hinduenemmistöiseen Intiaan ja muslimienemmistöiseen Pakistaniin. Uusien valtioiden välillä käytiin lyhyt sisällissota. Intian itsenäistymiseen liittyneissä levottomuuksissa miljoonia ihmisiä jätti kotinsa. Intia ja Pakistan ovat käyneet itsenäistymisen jälkeen pari sotaa Kashmirin omistuksesta, ja maiden välit olivat pitkään kireät. Vuonna 2003 sovittiin tulitauosta Kashmirissa ja avattiin uudelleen lentoyhteys maiden välillä. Nehrun aika Intian ensimmäinen pääministeri Jawaharlal Nehru tavoitteli sosialismia ja lähentyi Neuvostoliittoa. Vuonna 1962 Intia soti Kiinan kanssa Intian itärajan alueista. Intia aloitti sodan, mutta Kiina menestyi kuukauden kestäneessä sodassa hyvin ja sota pysähtyi Kiinan määräämään tulitaukoon. Maiden raja on edelleen osittain kiistanalainen. Nehrun kuoltua vuonna 1964 johtoon nousi Lal Bahadur Shastri, ja myöhemmin Shastrin kuoltua vuonna 1966 Nehrun ainoa lapsi Indira Gandhi. Indira Gandhin levoton valtakausi Intian väestö ylitti 500 miljoonaa 1970-luvulla. Pakistanin kanssa sodittiin vuosina 1965 ja 1971. Vuoden 1971 sodassa Pakistanin itäosasta tuli itsenäinen Bangladesh lyhyessä sodassa, jossa Intia tuki Itä-Pakistania sotilaallisesti. Sodan vuoksi sekä Intia että Pakistan aloittivat salaiset ydinaseohjelmat vuonna 1972. Intian ydinaseohjelman määräsi alkuun Indira Gandhi, ja plutoniumpommi räjäytettiin maan alla hymyilevä Buddhan, rauhanomaisen ydinkokeen nimikkeellä vuonna 1974 Pokhranin alueella Tharin autiomaassa. Vuosina 1975–1977 Intiaan julistettiin poikkeustila, kun Indira Gandhin korruptiota vastustaneet protestit levisivät ympäri maata. Protestit hiljennettiin poikkeuslakien ja armeijan voimin, mutta Gandhi kärsi tappion seuraavissa vaaleissa. Morarji Desai nousi pääministeriksi ja aloitti Gandhin rikoksien tutkinnan. Charan Singhistä tuli seuraava pääministeri. Singh oli tavoitellut paikkaa pitkään, mutta hänen ikänsä ja tehottomuutensa takia uudet vaalit päätettiin pitää jo 1980. Indira Gandhi ja hänen kongressipuolueensa palasivat 1980-luvulla valtaan. Punjabissa oli kapinallisryhmiä. Armeija teki verilöylyn Amritsarin Kultaisessa temppelissä, joka sai Intian sikhit kapinoimaan ympäri Intiaa ja Gandhi murhattiin. Gandhin vanhin poika, Rajiv Gandhi, jatkoi pääministerinä ja pohjusti siirtymistä kapitalismiin. Hän myös lähetti sotilaita Sri Lankaan rauhanturvaajiksi, mutta lopulta Intian joukot taistelivat Tamilitiikereitä vastaan itse. Häntä pidettiin harvinaisen puhtaana kunnes lahjusten ottaminen ruotsalaisilta yrityksiltä kaatoi hänet. Vuoden 1989 vaaleissa pääministeriksi nousi Vishwanath Pratap Singh ja Tamilitiikerien itsemurhapommittaja tappoi Rajiv Gandhin. Vuonna 1992 äärihindut tuhosivat moskeijan, mikä laukaisi laajoja väkivaltaisuuksia hindujen ja muslimien välillä. Talouskasvua ja jännitteitä Vuonna 1991 valittu seuraava pääministeri P. V. Narasimha Rao ja hänen talousministeri Manmohan Singh aloittivat suuret uudistukset, jotka ovat tehneet Intiasta yhden nopeimmin kasvavista talouksista maailmassa ja lisänneet sen merkitystä. Taloutta on yksityistetty ja avattu maailmalle, vaikka Intia onkin selvästi Kiinaa jäljessä. 1990-luvulla Intiaa vaivasi terrorismi. Maa oli alkanut vuonna 1989 tosissaan rakentaa strategista ydinasepelotetta salassa. Vuonna 1998 valtaan nousi Atal Bihari Vajpayeen johtama hallitus, jonka merkittävin elementti oli vahvasti kansallismielinen BJP. Vajpayee päätti julistaa Intian ydinasevallaksi keväällä 1998 tekemällä sarjan ydinkokeita Pokhranin alueella nimellä "Operaatio Shakti". Pakistan vastasi pian omalla ydinkoesarjallaan. Intia kehitteli myös strategisia ohjuksia, esimerkiksi keskimatkan Agni-ohjuksen. Vuonna 2007 maat allekirjoittivat sopimuksen, jonka tarkoituksena on pienentää vahingossa alkavan ydinsodan mahdollisuutta. Intia on jatkanut 2000-luvulla jo 1970-luvulla aloitettua avaruustekniikan kehittelyä ja lähettänyt monenlaisia miehittämättömiä laitteita avaruuteen. Vuonna 2007 intialainen raketti vei italialaisen satelliitin avaruuteen. Vuonna 2004 Intian kongressipuoluetta edustavasta Manmohan Singhistä tuli Intian ensimmäinen sikhipääministeri. Manmohan Singh on jatkanut uudistuksia, vaikka enemmistöön vaaditut sosialistit ja kommunistit ovat estäneet monet uudistukset. Bangalore, Hyderabad, Pune ja Ahmedabad ovat nousseet tärkeiksi kaupungeiksi niiden onnistuttua houkuttelemaan ulkomaalaisia yrityksiä. Vuonna 2007 Pratibha Patilista tuli Intian ensimmäinen naispresidentti. Vuonna 2012 presidentiksi valittiin Pranab Mukherjee ja vuonna 2017 Ram Nath Kovind. Elokuun alussa 2015 Intia vaihtoi maa-alueita Bangladeshin kanssa, kun 111 Intian enklaavia liitettiin Bangladeshiin ja 51 Bangladeshin enklaavia liitettiin Intiaan. Intian pääministerinä on ollut vuodesta 2014 lähtien hindunationalistisen BJP- puolueen Narendra Modi, joka on jatkanut pääministerinä puolueensa vuonna 2019 parlamenttivaaleissa saaman suuren vaalivoiton jälkeen. Politiikka Intia tunnetaan kansainvälisesti "maailman suurimpana demokratiana". Perustuslakinsa mukaan se on itsenäinen, sosialistinen, sekulaarinen ja demokraattinen tasavalta. Intia on liittovaltio, jossa on 29 osavaltiota ja seitsemän liittovaltion aluetta (Union territory). Intian valtionpäämies on presidentti, jonka valitsijamiehet valitsevat viisivuotiskaudelle. Presidentin asema on lähinnä seremoniallinen. Hän on asevoimien ylipäällikkö ja voi hajottaa parlamentin, julistaa hätätilan ja erottaa osavaltioiden hallitukset, mutta vain pääministerin kanssa yhteisymmärryksessä. Pääministeri käyttää pääasiallista toimeenpanovaltaa. Hänen on nautittava parlamentin alahuoneen enemmistön luottamusta. Intian parlamentti on kaksikamarinen. Sen ylähuone on Rajya Sabha, osavaltioiden neuvosto, jossa on enintään 250 jäsentä, (nykyisin 245) joista presidentti nimittää 12. Muut jäsenet ovat osavaltioiden ja territorioiden nimittämiä niiden asukaslukujen suhteessa. Edustajien kausi on kuusi vuotta, ja kolmannes nimitetään uudelleen kahden vuoden välein. Rajya Sabha on jatkuvasti koolla, eikä sitä voi hajottaa. Varapresidentti on Rajya Sabhan puhemies. Alahuoneen eli Lok Sabhan (kansan neuvosto) jäsenet valitaan suoralla kansanvaalilla. Lok Sabhan suurin jäsenmäärä on 552, joista 530 edustaa osavaltioita ja 20 territorioita niiden väkilukujen suhteessa, ja presidentti nimittää kaksi edustamaan englantilaisperäisiä kansalaisia, jos he eivät muuten saa riittävää edustusta. Osa paikoista on varattu eri kasteille ja heimoille. Lok Sabha valitaan viiden vuoden välein. Se kokoontuu tavallisesti kolme kertaa vuodessa budjetti-istuntoon helmikuusta toukokuuhun, monsuuni-istuntoon heinäkuusta syyskuuhun ja talvi-istuntoon marraskuusta joulukuuhun. Istuntojärjestyksestä voidaan kuitenkin poiketa, esimerkiksi vuonna 2009 budjetti- ja monsuuni-istunnot yhdistettiin. Vuoden 2014 vaaleissa valitun Lok Sabhan suurimmat puolueet ovat Rajnath Singhin johtama Intian kansanpuolue (Bharatiya Janata Party eli BJP, 282 paikkaa), Sonia Gandhin johtama Intian kongressipuolue (Indian National Congress eli INC, 44 paikkaa), All India Anna Dravida Munnetra Kazhagam (AIADMK, 37) ja All India Trinamool Congress (AITC, 34 paikkaa). Pääministeri on BJP:n Narendra Modi. Vuoden 2019 vaaleissa pääministeri Narendra Modin hindunationalistinen BJP-puolue sai suuren vaalivoiton. BJP sai Intian parlamenttiin ehdottoman enemmistön ensimmäisenä puolueena sitten vuoden 1984 ja pääministerinä jatkoi Modi. Oppositiossa oleva vanha valtapuolue Intian kongressipuolue kärsi siis toisen peräkkäisen vaalitappion maan parlamenttivaaleissa ja se sai parlamenttiin vain 52 paikkaa. Vuoden 2019 vaalien jälkeen Sonia Gandhi palasi puolueen johtoon puoluetta välillä johtaneen hänen poikansa Rahul Gandhin tilalle. Ulkopolitiikka ja asevoimat Vuoden 1947 itsenäistymisensä jälkeen Intia on pitänyt yllä suhteita useimpiin maihin. Se otti johtoaseman 1950-luvulla kampanjoiden Euroopan maiden Afrikan ja Aasian siirtomaiden itsenäisyyden puolesta. Intia oli mukana perustamassa Sitoutumattomien maiden liikettä 1961. Intia on Shanghain yhteistyöjärjestön tarkkailijajäsen. Se on myös pyrkinyt saamaan pysyvän paikan YK:n turvallisuusneuvostosta. Vuonna 1962 Intiassa havaittiin kiinalaisten joukkojen tunkeutuminen maahan, mikä johti lyhyeen sotaan maiden välillä, ja Intia on suhtautunut epäillen Kiinaan siitä lähtien. Suhteet Pakistaniin ovat ongelmalliset: vuonna 1965 Intia soti toisen kerran Pakistania vastaan, kolmannen kerran joulukuussa 1971 Bangladeshin itsenäisyyssotaan liittyen. Pienempiä konflikteja maiden välillä on ollut 1984 Slaschenissa, 1999 Kargilissa Kashmirissa ja maiden välit kiristyivät äärimmilleen 2001–2002 Intian parlamenttiin 13.12.2001 tehdyn terrori-iskun jälkeen. Vuodesta 1965 lähtien Intia alkoi tukeutua yhä enemmän Neuvostoliittoon Pakistania ja sen liittolaista Kiinaa vastaan, mikä johti sen suhteiden huononemiseen Yhdysvaltojen kanssa. Neuvostoliitto ja Intia solmivat 1971 Yhteistyö- ja avunantosopimuksen. Intia tuki Neuvostoliiton 1979 Afganistanin operaatiota, kun taas Pakistan aseisti Yhdysvaltain tuella mujahideen-sissejä. Maiden välillä nähtiin liennytyksen merkkejä 1988, kun ne sopivat, etteivät hyökkäisi toistensa ydinlaitoksia vastaan. Intian ja Yhdysvaltain suhteet ovat parantuneet viime aikoina. 2. maaliskuuta 2006 Yhdysvallat suostui myymään uraania Intiaan, vaikka se ei olekaan ydinsulkusopimuksen jäsen. Intia on kieltäytynyt liittymästä ydinkoekieltosopimukseen ja ydinsulkusopimukseen painostuksesta huolimatta. Se teki ensimmäisen ydinkokeensa ”hymyilevä Buddha” 18. toukokuuta 1974. Toinen koesarja ("Shakti" tai Pokhran-II) toukokuussa 1998 johti kansainväliseen boikottiin ja asevientikieltoon. Intian ulkopolitiikan painotukset ovat muuttuneet vuodesta 2014 vallassa olleen hindunationalistisen pääministerin Narendra Modin valtakaudella. Suhteet länteen ja Yhdysvaltoihin ovat lähentyneet ja tiivistyneet, kun taas suhteet perinteiseen liitolaiseen Venäjään ovat olleet enemmän taka-alalla. Yhteistyötä Itä-Aasiaan ja lähialueille on tiivistetty. Intian perinteisesti alueellisiksi turvallisuusuhkikseen kokemiin Kiinaan ja Pakistaniin suhtautuminen on ollut varauksellista ja erityisesti Pakistaniin Intian asenne on tiukentunut. Pääministeri Modi tunnetaan Israel-myönteisenä ja Modin toimiessa ennen pääministeriyttään Gujaratin osavaltion hallituksen johossa 14 vuotta rakensi Gujarat tiiviin yhteistyösuhteen Israelin kanssa. Yhteistyö Israelin kanssa on ollut vilkasta hänen tultuaan Intian pääministeriksi. Heinäkuussa 2017 Modi vieraili Israelissa ensimmäisenä Intian pääministerinä. Intian asevoimat Intian asevoimien ylipäällikkö on maan presidentti. Maavoimien joukot koostuvat yli 1,4 miljoonasta sotilaasta. Merivoimat ovat alueen vahvimmat, ja niitä voimistaa entisestään lentotukialuksen uusiminen vuonna 2012. Maalla on myös 15 sukellusvenettä. Ilmavoimat ovat maailman neljänneksi suurimmat yli 900 koneellaan. Ilmavoimien kalustoa ollaan nopeasti uusimassa 2000-luvun tarpeita vastaavaksi. Intia on rakentanut oman ilmailuteollisuuden (Hindustan Aeronautics) kansallisen turvallisuuden takaamiseksi. Ilmailussa Intia tukeutui ensin Englantiin, mutta toi maahan muun muassa saksalaisen suunnittelijan Kurt Tankin suunnittelemaan omaa hävittäjälentokonetta. Sittemmin taitotietoa on hankittu Neuvostoliitosta, jonka loppuvuosina Intian ilmavoimat lensivät uudemmilla MiG-hävittäjillä kuin Neuvostoliiton ilmavoimat. Vaikka suureksi osaksi Intian ilmavoimat käyttää vanhenevaa neuvostokalustoa (MiG-21, MiG-27), on se ostanut myös uudempia Suhoi Su-30 ja MiG-29-koneita. Intia valmistaa venäläisiä sotilaslentokoneita ja panssarivaunuja lisenssillä, sekä ohjuksia yhteisyrityksessä. Se on tehnyt yhteistyötä myös Israelin ja vuodesta 2010 alkaen Ranskan kanssa. Avaruusteollisuus luotiin Intian suurvalta-aseman osoittamiseksi. Sen luontia johti Vikram Sarabhai Intian atomienergiaohjelman alla, joka puolestaan kehitti maalle omaa ydinasetta. Intialla on myös aikeita rakentaa oma ohjuspuolustusjärjestelmä Pakistania vastaan. Avaruustoiminta rajattiin 2000-luvun alkuun käytännöllisiin sovelluksiin, kaukokartoitussatelliitteja käytettiin muun muassa kylien maankäytön suunnittelussa, tietoliikennesatelliitteja maaseudun kouluttamiseen jne. Intian ensimmäistä miehitettyä avaruuslentoa suunniteltiin aikoinaan vuodeksi 2015 Venäjän Roskosmosin tuella. Sen jälkeen on mainittu vuodet 2016–2017 ja 2021. Osavaltiot ja liittoterritoriot Intia on jaettu 29 osavaltioon ja seitsemään liittovaltion alueeseen, joihin kuuluu myös Delhin pääkaupunkialue. Osavaltiot ja territoriot jakautuvat pienemmiksi piirikunniksi. Osavaltiot Andhra Pradesh Arunachal Pradesh Assam Bihar Chhattisgarh Goa Gujarat Haryana Himachal Pradesh Jharkhand Karnataka Kerala Madhya Pradesh Maharashtra Manipur Meghalaya Mizoram Nagaland Odisha Punjab Rajasthan Sikkim Tamil Nadu Telangana Tripura Uttar Pradesh Uttarakhand Länsi-Bengali Liittovaltion alueet A. Andamaanit ja Nikobaarit B. Chandigarh C. Dadra ja Nagar Haveli ja Daman ja Diu D. Jammu ja Kashmir E. Lakshadweep F. Delhi G. Puducherry Suurimmat kaupungit Vuoden 2010 väestöarvioiden mukaan Intiassa on 43 miljoonakaupunkia, vaikka mukaan laskettaisiin vain kaupunkien asukasluku, eikä ympäröivän metropolialueen asukasmäärää. Luettelossa on kymmenen suurinta metropolialuetta. Talous Intian rahayksikkö on Intian rupia (INR), joka on 100 paisaa. Intian talous on ostovoimalla mitattuna maailman kolmanneksi suurin Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen: ostovoimakorjattu bruttokansantuote oli vuonna 2022 noin 12 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Intialaiset ovat keskimäärin hieman parempituloisia kuin afrikkalaiset, mutta köyhempiä kuin eteläamerikkalaiset. Talousuudistusten myötä 1990-luvun alussa Intiassa alkoi nopea kasvu, kun markkinoita avattiin vapaakaupalle ja ulkomaiset investoinnit lisääntyivät. Nykyään Intia on kasvava ja kehittyvä valtio, jolla on valtavat luonnonvarat ja suuri väestöpohja. Vaikka intialaiset ovat keskimäärin köyhiä, niin valtavan väkimäärän vuoksi Intia on yksi maailman johtavia talouksia. Maatalous työllistää lähes puolet ihmisistä ja tuottaa 17,4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Merkittävimmät luonnonvarat ovat kivihiili, rautamalmi, mangaani, titaani, kromiitti, öljy ja maakaasu. Intian tärkeimmät vientituotteet ovat öljytuotteet, jalokivet, ajoneuvot ja muut koneet sekä tekstiilit. Viennin kohdemaita ovat Arabiemiraatit, Yhdysvallat, Kiina, Singapore ja Hongkong. Vuonna 2011 lähes 40 prosenttia maaseudun perheistä eli köyhyydessä. Yhdellätoista prosentilla oli jääkaappi ja 20 prosentilla joko auto tai kalastusvene. Liikenne Intiassa on 346 lentokenttää, joista 22:lla on yli kolmen kilometrin kiitotie. Valtiollinen lentoyhtiö Air India lentää eniten kotimaan reittejä, mutta yksityiset Jet Airways ja Air Sahara kasvavat nopeasti. Intiassa on rautateitä yli , eli neljänneksi eniten maailmassa. Intian junissa on joka päivä 14 miljoonaa matkustajaa, ja Intian Valtionrautatiet on maailman toiseksi suurin työnantaja 1,6 miljoonalla työntekijällään. Kolme, tai itse asiassa neljä, raideleveyttä haittaa yhtenäisliikennettä. Leveimmät raiteet ovat 1,676 metriä. Niiden osuus rataverkosta on . "Metrin raiteita" on edelleen monin paikoin, (vuonna 2009 niitä oli vajaat ) mutta niistä pyritään pääsemään eroon. Kapearaiteiset radat ovat 760 tai 610 millimetriä. Merkittäviä satamakaupunkeja ovat Chennai, Jawaharal Nehru, Kandla, Kolkata, Mumbai, Sikka ja Vishakhapatnam. Matkustajaliikennettä on paljon Intian niemimaan ja sille kuuluvien saarten välillä, mutta nykyisin yksikään matkustaja-alus ei lähde pois Intian aluevesiltä. Lauttalinjan avaamista Sri Lankaan on harkittu. Paikallisliikennettä hoitavat bussit, paikallisjunat, taksit, veneet ja moottoripyörärikšat. Polkupyörärikšat ovat vähentyneet useimmissa suurkaupungeissa, pikkukaupungeissa ja Kolkatassa niitä on edelleen. Intian tieverkko kattaa 3,32 miljoonaa kilometriä ja on maailman toiseksi suurin. 85 prosenttia matkustajista ja 65 prosenttia rahdista kulkee maanteitä pitkin. Liikenne on vasemmanpuoleinen. Intian tiestö on keskimäärin tyydyttävässä kunnossa, mutta maasiirtymien aiheuttamat kuopat ja romahdukset saattavat aiheuttaa vaaratilanteita. Infrastruktuuri Intian infrastruktuuri oli aikaisemmin täysin julkisen sektorin käsissä ja sitä vaivasi korruptio, byrokratia, kaupunkien suosiminen ja kyvyttömyys skaalata sijoittamista. Viime aikoina Intia on pyrkinyt siirtämään vastuuta yksityissektorille ja kasvu on ollut nopeaa etenkin telekommunikaatiossa. Etenkin sähkötuotannon yksityistäminen on edennyt hitaasti; monet joutuvat käytännössä ostamaan omat dieselgeneraattorit, koska monopoliasemassa olevat julkisen sektorin sähköyhtiöt ovat epäluotettavia. Intiassa on pulaa puhtaasta vedestä monilla alueilla. Maanviljely käyttää 92 prosenttia vedestä. Väestö Intian valtio käsittää suurimman osan Intian niemimaasta. Intian väkiluku kasvaa nopeasti ja sen arvioidaan ohittavan Kiinan vuoteen 2050 mennessä. YK:n vuonna 2019 tekemän arvion mukaan Intia sivuuttaa Kiinan vuoden 2027 paikkeilla, ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) olettaa tämän tapahtuvan jo vuonna 2023. YK:n ja IMF:n arvioiden mukaan Intian väkiluku jatkaa kasvuaan, kun taas Kiinan väkiluku kääntyy laskuun vuoden 2030 tienoilla. Suurin osa intialaisista asuu maaseudun kylissä, vaikka maassa on kymmeniä suurkaupunkeja. Suurkaupunkien, kuten Kalkutan, Mumbain ja pääkaupunki New Delhin asukasluku kasvaa nopeasti, sillä niihin muuttaa jatkuvasti lisää ihmisiä. Suurkaupunkien ympäristöön on syntynyt köyhien asuma-alueita, slummeja. Asuinolot ovat niissä kurjat, taudit leviävät siellä helposti. Suuri osa intialaisista elää hyvin vaatimattomissa oloissa, jopa köyhyydessä ja ajoittain nälässäkin. Nopea väestönkasvu, noin 20 miljoonaa ihmistä vuodessa, hidastaa köyhimmän väestön elinolojen parantamista. Väestöryhmistä eniten on indoeurooppalaisia arjalaisia 72 %, dravideja lasketaan olevan 25 % ja muita 3 %. Intiassa asuu yli sata miljoonaa alkuperäiskansoihin kuuluvaa ihmistä. Kielet Intiassa puhutaan Ethnologue-kirjan mukaan 447 kieltä. Kaikista kielistä hindi on laajimmalle levinnein ja puhutuin kieli Intiassa, varsinkin maan pohjoisosassa (noin 260 miljoonaa puhuu sitä äidinkielenään ja 120 miljoonaa toisena kielenään), mutta poliittisesti ja taloudellisesti tärkein kieli on englanti, joka on myös keskushallinnon kieli virallisesti. Hindi on virallinen kieli, mutta englantia käytetään politiikassa, hallinnon kielenä ja liike-elämässä. Hindin lisäksi muita merkittäviä kieliä ovat bengali, tamili ja urdu. Uskonnot Intian valtauskonto on hindulaisuus. Toiseksi suurin uskontokunta Intiassa on islaminuskoiset, joita on maassa vuonna 2011 arviolta . Intiassa on näin ollen maailman toiseksi suurin muslimiväestö Indonesian jälkeen. Vain Punjabin osavaltiossa sikhit ovat enemmistönä. Goan osavaltiossa kristinusko on hallitseva uskonto (alue kuului Portugalille vuosisatoja). Myös Nagalandin ja Keralan osavaltiossa on kristinusko vallitsevana uskontona. Sikkimissä buddhalaisuus on merkittävässä asemassa. Intian hindunationalistisen puolueen BJP:n hallintakautena kristittyjä ja islamilaisia yhteisöjä vastaan kohdistuneet väkivaltaiset hyökkäykset olivat yleisiä. Vuonna 2004 kongressipuolue sai enemmistön vaaleista ja pääministeriksi noussut Manmohan Singh on Intian ensimmäinen sikhi ja samalla ensimmäinen ei hindu- pääministeri maan historiassa. Singh piti rauhanomaisen yhteistyön rakentamista eri uskontoryhmien välille yhtenä hallituksensa tärkeimmistä haasteista. Open Doors -järjestön World Watch-listauksen mukaan kristityt kokevat Intiassa äärimmäistä vainoa. Järjestön mukaan äärihindulaiset uskovat, että kaikkien intialaisten tulisi olla hinduja ja maassa tulisi pyrkiä eroon kristinuskosta ja islamista. Erityisesti hindutaustaiset kristityt ovat vaarassa joutua äärihindulaisten väkivallan kohteeksi. Kristittyjä painostetaan kääntymään takaisin hindulaisuuteen muun muassa boikotoinnin uhalla. Tiedot vuoden 2011 väestönlaskennasta. Koulutus Vuoden 2011 väestönlaskennassa vain 74,04 prosenttia aikuisista intialaisista osasi lukea. Lukutaito oli harvinaisempaa naisilla (65,46 prosenttia) kuin miehillä (82,14 prosenttia). Intiassa on enemmän lukutaidottomia kuin missään muussa maailman maassa. Nykyisin koulu on periaatteessa pakollista kymmenen vuoden ajan. Koulunkäyntiä yritetään tehdä houkuttelevammaksi tarjoamalla koululaisille ilmainen lounas. Tamil Nadun osavaltiossa tämä on selvästi pienentänyt koulun keskeyttäjien määrää, ja onnistunut esimerkki halutaan levittää muihinkin osavaltioihin. Maassa on 300 yliopistoa ja oppilaitosta, joista valmistuu 2,5 miljoonaa opiskelijaa joka vuosi. Pelkästään insinöörejä valmistuu vuosittain . Korkeimman koulutuksen tasosta on kuitenkin alettu olla huolissaan, sillä yliopistomaailman palkkataso on kaukana liike-elämän palkoista. Kulttuuri Intialla on rikas ja ainutkertainen kulttuuriperintö, ja maa on onnistunut säilyttämään perinteitään läpi historian. Intia on läpi historiansa imenyt tapoja, perinteitä ja ideoita sekä valloittajilta että maahanmuuttajilta. Monet kielet, tavat ja jopa monumentit ovat esimerkkejä tästä vuosisatojen liikkeestä. Intialainen yhteiskunta on laajasti monimuotoinen, monikielinen ja monikulttuurinen. Rabindranath Tagore sai kirjallisuuden Nobelin vuonna 1913. Muita tunnettuja intialaisia kirjailijoita ovat Vikram Seth ja Salman Rushdie. Vikas Swarupin romaanista Slummien miljonääri tehtiin menestyselokuva. Intialainen musiikki on monimuotoista. Kaksi klassisen musiikin päämuotoa ovat karnaattinen musiikki Etelä-Intiasta ja hindustani Pohjois-Intiasta. Popmusiikkia kuulee myös kaikkialla, huomattavimpana lajityyppinään elokuvamusiikki. Intia on merkittävä elokuvien tuotantomaa. Intiassa tuotetaan vuosittain noin 1 200 elokuvaa, mikä on maailmanlaajuisesti merkittävä määrä. Intia on usein ollut maailman eniten elokuvia tuottava maa. Intialaisissa elokuvissa korostetaan tanssia ja laulua. Juoni on usein rakkaudesta kertova romanssi kahden tai kolmen henkilön välillä. Ohjaaja Satyajit Ray sai Oscarin elämäntyöstään vuonna 1992, ja intialaissyntyiset ohjaajat Mira Nair ja Deepa Mehta ovat olleet Oscar-ehdokkaina. Intiassa on vallinnut vuosisatojen ajan yhteiskuntahierarkia nimeltä kastilaitos. Intialaiset on jaettu neljään pääkastiin eli varnaan. Pääkastien ulkopuolelle jäävät kastittomat dalit, jotka ovat kaikkien neljän pääkastin alapuolella ja jotka tekevät kaikkein vähiten arvostettuja töitä. Varna-kastijärjestelmän rinnalla ja siihen sekoittuneena Intiassa ovat jatit. Jateja on tuhansia ja ne ovat eräänlaisia ammattikiltoja ja alakasteja. Kastilaitos yhdistetään hindulaisuuteen, mutta myös muiden Intian uskontojen sisällä on varnoja ja jateja vastaavia yhteiskuntaluokkia. Kastin perusteella syrjiminen on perustuslaissa periaatteessa kielletty. Kuitenkin alimpien kastien edustajat kokevat syrjintää ja jopa väkivaltaa. Pitkän keskustelun jälkeen kysymys kastista päätettiin ottaa jälleen mukaan vuoden 2011 väestönlaskentaan, jonka tulokset valmistuivat vuonna 2015. Väestönlaskennan yhteydessä on viimeksi kartoitettu henkilön kasti vuonna 1932. Intialainen keittiö kattaa laajan ja väkirikkaan maan hyvin monenlaiset maantieteelliset ja ilmastolliset olot, pitkän historian sekä useita uskontoja ja kulttuureja. Sen vuoksi Intiassa voidaankin sanoa olevan monta ruokakulttuuria. Intialaiselle ruoalle on tyypillistä suurten alueellisten erojen lisäksi runsas mausteiden käyttö ja uskontojen määräämät rajoitukset. Kasvisruokavalio on melko suosittua Etelä-Intiassa, mutta pohjoisessa syödään lihaa. Tunnettuja intialaisia ruokia ovat esimerkiksi kasvisruoka thali, liharuoka kabab, tandooriuunissa valmistetut ruoat, erilaiset leivät kuten naan, puri ja roti, sekä masala dosa, pieni curryvälipala. Monissa Intian osavaltioissa naudanlihan käyttö ravinnoksi on laitonta. Maaliskuussa 2015 kieltolaki astui voimaan Maharashtran osavaltiossa, ja hindunationalistinen BJP-puolue pyrkii levittämään kiellon koko Intian alueelle. Intiassa teurastajat ovat pääasiassa muslimeja, ja kielto vaikuttaa heidän elinkeinoonsa kielteisesti. Media ja internet Televisiotarjonta on Intiassa hyvin laaja: kaupallisia televisiokanavia on maassa 857 (2016 tilasto). Maan yleisradioyhtiö on Prasar Bharati, jonka kaksi tärkeintä tytäryhtiötä ovat All India Radio -radioyhtiö ja Doordashan-televisioyhtiö. Yleisradioyhtiötä kontrolloi maan viestintä- ja yleisradioministeriö.. Myös lehdistön osalta tarjonta on Intiassa laaja: maassa on rekisteröitynyt julkaisua. Volyymiltaan suurimmat sanomalehdet (sulkeissa kieli ja vuoden 2018 keskivertolevikki) ovat: Dainik Bhaskar ( hindi) Dainik Jagran ( hindi) The Times of India ( englanti) Hindustan ( hindi) Amar Ujala ( hindi) Malayala Manorama ( malajalam) Eenadu ( telugu) Daily Thanthi ( tamili) The Hindu ( englanti) Mathrubhumi ( malajalam) Maan parlamentin molemmille kamareille on omat itsenäiset uutissivustonsa, joiden tehtävä on raportoida parlamentin työstä. Lok Sabha TV on perustettu vuonna 2006 ja keskittyy alahuoneeseen. Rajya Sabha TV keskittyy ylähuoneeseen. Molemmilla on myös aktiiviset kanavat YouTubessa, joissa on sisältöä sekä englanniksi että hindiksi. Toimittajat ilman rajoja on nostanut esille varsinkin ei-englanninkielisten medioiden toimittajien kohtaaman väkivallan maaseudulla. Esimerkiksi Kashmirin alueesta raportoiminen on vaikeaa.. Internetin käyttö on lisääntynyt 2000-luvulla nopeasti. Vuosituhannen vaihteessa verkkoa käytti vain puoli prosenttia väestöstä, vuonna 2005 2,4, vuonna 2010 7,5 ja vuonna 2016 jo 34,8 prosenttia. Vuoden 2019 lukema oli 40,9 prosenttia väestöstä (kesäkuussa). Vaikka osuus väestöstä on pieni, internetin käyttäjien määrä on toiseksi suurin maailmassa (560 miljoonaa) Kiinan jälkeen. Suosituin sosiaalinen media on Facebook. Vuodesta 2018 parlamentti on valmistellut lakia, jonka nojalla viranomaisilla olisi pyydettäessä oikeus saada käsiinsä sosiaalisen median sisällön luojan henkilöllisyys sellaisissa medioissa kuten Instagram, Tiktok ja YouTube. Lisäksi lakialoitteen mukaan sosiaalisten medioiden tulisi selvittää sisällön alkuperä 72 tunnissa ja säilyttää sisältöä vähintään 180 päivää. Lakialoitteen tarkoituksena on hallituksen mukaan torjua internetissä demokratian rapauttamista ja huolehtia kansallisesta turvallisuudesta.. Urheilu Kriketti on Intian suosituin urheilulaji. Maahockey on kuitenkin Intian kansallisurheilulaji. Intian maahockey-joukkue onkin saanut eniten kultamitaleita olympialaisissa kaikkiaan kahdeksan, mutta viimeisin niistä on vuodelta 1980. Joissakin osavaltioissa myös jalkapallo on suosittua. Perinteisiä lajeja kuten kabaddi, kho kho, ja gilli-danda pelataan ympäri maata. Intia on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1900 alkaen. Vuodesta 1988 alkaen sillä on ollut myös muutaman urheilijan joukkue talviolympialaisissa. Maa on saanut kaikkiaan 32 olympiamitalia, 1900-luvulla useimmat niistä joukkuelajeissa, viime vuosina painista, ammunnasta, nyrkkeilystä ja keihäänheitosta. Intian jalkapallomaajoukkue ei ole koskaan pelannut maailmanmestaruuskilpailuiden lopputurnauksessa. Aasian mestaruuskisassa se sijoittui toiseksi vuonna 1964. FIFAn rankingissa joulukuussa 2014 Intian miesten maajoukkue oli sijalla 171. Parhain sijoitus oli 1996 helmikuussa 94. Katso myös Intialainen filosofia Lähteet Leppänen, Jorma: Intia, nopea talouskasvu jatkuu, s. 50–55, Prima, Elinkeinoelämän keskusliiton lehti, 4/2010 Viitteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Suomi-Intia-Seura ry Intian hallituksen verkkosivusto India: A Snapshot (India Brand Equity Foundation) (ibef.org) BBC:n yhteenveto Intiasta 42 Aasia Seulonnan keskeiset artikkelit BRICS

374

https://fi.wikipedia.org/wiki/ISS%20%28t%C3%A4smennyssivu%29

ISS (täsmennyssivu)

ISS voi tarkoittaa seuraavia asioita: Kansainvälinen avaruusasema () ISS A/S, tanskalainen kiinteistöhuoltoyhtiö ISS Palvelut, ISS:n suomalainen tytäryhtiö Myyrmäen jalkapallostadion, aiemmin ISS Station, jalkapallostadion Myyrmäessä, Vantaalla ISS Dome, jäähalli Düsseldorfissa, Saksassa Internet Security Systems, IBM:n omistama tietoturvaohjelmistoyritys

375

https://fi.wikipedia.org/wiki/Israel

Israel

Israelin valtio ( , ) eli Israel (, ) on valtio Välimeren ja Jordanjoen välissä Lähi-idässä. Israel perustettiin Palestiinan alueelle vuonna 1948. Se on valtiomuodoltaan parlamentaarinen demokratia, mutta toisaalta juutalainen valtio., mikä on kirjattu sen peruslakeihin. Väestöltään Israel on kuitenkin monikansallinen ja uskontopohjaltaan moninainen. Israelissa on vuoden 2023 arvion mukaan noin 9,8 miljoonaa asukasta. Tärkeitä kaupunkeja ovat Tel Aviv ja Jerusalem. Virallinen kieli on heprea. Asukkaista 73 prosenttia on juutalaisia, 21 prosenttia arabeja ja loput druuseja sekä muita vähemmistöjä. Israelin arabit ovat uskonnoltaan enimmäkseen sunnimuslimeja ja kristittyjä. Israelin pinta-ala on 22 072 neliökilometriä, kun lasketaan kaikki Israelin suorassa alaisuudessa olevat alueet eli sen miehittämä Golanin kukkuloiden alue ja Itä-Jerusalem, mutta ei miehitettyä Länsirantaa tai Gazan kaistaa. Jos lasketaan mukaan lisäksi Israelin kontrolloimat Länsiranta ja Gazan kaista, pinta-ala on 27 799 neliökilometriä. Israelin naapurimaita ovat Egypti, Jordania, Syyria ja Libanon. Israel on kehittynyt teollisuusmaa ja sen elintaso on Lähi-idän korkein. Israel on OECD:n jäsen. Israel on sijoittunut korkealle valtioiden vertailuissa muun muassa naisten turvallisuuden,, innovaatioiden määrän, elinajanodotteen, onnellisuuden ja korkeakoulutuksen saaneiden kansalaisten määrän suhteen. Sen talous sijoittui 29. sijalle nimellisen bruttokansantuotteen perusteella ja 13. sijalle bruttokansantuotteella henkeä kohti mitattuna. Palestiina oli osa Osmanivaltiota 1500-luvulta alkaen. Vuonna 1918 Yhdistynyt kuningaskunta valtasi alueen ja sitoutui tukemaan juutalaisten kansallisen kodin perustamista Palestiinaan. Vuonna 1947 Yhdistyneeet kansakunnat päätti, että Palestiinan alue oli jaettava Israeliksi ja Palestiinan arabien maaksi. Arabit eivät hyväksyneet maan osittamista. Israel joutui ympäröivien arabimaiden hyökkäyksen kohteeksi vuonna 1948, 1967 ja 1973. Israel solmi rauhan Egyptin ja Jordanian kanssa, mutta Israelin–Palestiinan konflikti jatkuu. Israelin miehittämillä alueilla asuu noin kolme miljoonaa palestiinalaista. Israel on perustanut Länsirannalle siirtokuntia, joissa asuu 200 000 juutalaista. Gazaa johtaa islamistinen äärijärjestö Hamas. Syksyllä 2023 Hamas hyökkäsi Israeliin. Israel ilmoitti olevansa sodassa Hamasin kanssa. Nimi Nimi ”Israel” on tavanomaisessa ja uskonnollisessa käytössä merkinnyt kolmentuhannen vuoden ajan sekä Israelia maana että koko juutalaista kansaa, asuivatpa he sitten Israelissa tai diasporassa. Nimi on peräisin Raamatusta, 1. Mooseksen kirjan jakeesta 32:28, jossa Jaakob saa uuden nimen Israel. Nimestä on erilaisia käsityksiä. Joidenkin mukaan nimi juontuu verbistä śarar (’hallita, olla vahva, määrätä’), jolloin nimi merkitsisi ’Jumala hallitsee’ tai ’Jumala tuomitsee’. Muita mahdollisia merkityksiä ovat ’Jumalan ruhtinas’ tai ’Ēl taistelee’. Israel mainitaan ensimmäisen kerran egyptiläisessä Merenptahin steelassa, jossa kerrotaan Kanaaninmaan sotilasleireistä. 1200-luvulle eaa. ajoitettu steela mainitsee Israelin kansana, joka ei ollut muodostanut valtiota. Nykyvaltiolle annettiin nimeksi Medinat Jisrael eli Israelin valtio, ja sen kansalaiset ovat israelilaisia. Maantiede Koko ja sijainti Israelin pinta-ala on 22 072 neliökilometriä, ja siinä on mukana koko Jerusalem ja Golanin kukkulat. Valtio rajoittuu pohjoisessa Libanoniin ja Syyriaan, idässä Länsirantaan ja Jordaniaan, lounaassa ovat Egypti ja Gazan kaista. Israelin rantaviiva Välimereen on lännessä ja Punaiseenmereen yhtyvä Akabanlahti etelässä. Pinnanmuodot ja vesistöt Maantieteellisesti Israel voidaan jakaa neljään alueeseen, Välimeren rannikkotasankoon, keski- ja pohjoisosien kukkuloihin, Isoon hautavajoamaan ja Negeviin. Rannikkokaistale on 185 kilometriä pitkä, mutta melko kapea. Etelässä se on leveimmillään noin 45 kilometriä. Pohjoisosien Galileassa on maan korkeimmat kohdat, joista korkein on 1 208 -metrinen Har Meron. Galilean erottaa Israelin miehittämästä Länsirannasta hedelmällinen Jisreelin tasanko. Iso hautavajoama alkaa Israelin rajojen pohjoispuolelta ja se kulkee halki eteläsuuntaisesti halki koko maan Akabanlahteen saakka. Jordan-joki virtaa sitä pitkin ensin Hulanlaaksoon, sitten Genesaretinjärveen ja lopulta Länsirannan puolella Kuolleeseenmereen. Kuolleenmeren eteläpuolella Iso hautavajoama jatkuu kuivana Aravanlaaksona. Kuollutmeri sijaitsee noin 400 metriä merenpinnan alapuolella ja on samalla Israelin maanpinnan alin kohta. Israelin eteläisimmän puoliskon muodostaa kuiva Negev, joka on kartalla nuolenmuotoinen alue, joka kapenee etelää kohti. Etelässä alueesta tulee entistäkin kuivempi, ja siellä on myös vadien, kanjonien ja jyrkänteiden halkomia hiekkakivikukkuloita. Israelin tärkeimmät vesialueet ovat Geneseratinjärvi ja Jordan, jonka lisäksi maassa virtaavat muun muassa Tel Avivin kohdalla Välimereen laskeva Jarkon ja Haifan lähelle laskeva Kison. Myös Jordanin sivujoki Jarmuk virtaa osan matkaa Israelissa. Iso osa joista on kuitenkin kausittaisia. Ilmasto Israelin ilmasto on välimerellinen lukuun ottamatta maan etelä- ja pohjoisosien autiomaita, joista suurin on Negev. Keväällä ja kesällä esiintyy ajoittain hiekkamyrskyjä. Maassa on kuuma sateeton kesä ja suhteellisen lyhyt viileä sateinen talvi. Ilmasto vaihtelee maan sisällä pituuspiirin, leveyspiirin ja Välimeren läheisyyden mukaan. Elokuu on kuukausista kuumin, keskilämpötilat vaihtelevat välillä 18–38 °C. Sateet ovat yleensä rankkasateita, jotka aiheuttavat eroosiota ja tulvia. Talvella sade saattaa tulla lumena maan keskiosan ylämailla kuten Jerusalemissa. Maan viljellyimmillä alueilla sataa yli 300 millimetriä vuodessa. Maasta on viljeltävää noin kolmasosa. Kasvit ja eläimet Israelissa on tavattu yli 500 lintulajia. Osa linnuista asuu siellä pysyvästi, osa muuttaa Israelin alueen läpi kahdesti vuodessa. Eri puolilla maata on yli 150 luonnonsuojelualuetta ja 65 kansallispuistoa, joiden koko on noin 1000 neliökilometriä. Alueista huolehtii Israelin luonto- ja puistohallinto. Parikymmentä niistä on kehitetty julkiseen käyttöön, ja kävijöitä niissä on vuosittain kaksi miljoonaa. Unesco on nimennyt Karmelvuoren biosfäärireservaatiksi. Satoja kasveja ja eläimiä, kuten tammi, palmu ja eläimistä gaselli ja leopardi, on suojeltu, ja uhanalaisille lajeille on laadittu pelastusohjelmia. Metropolit Vuonna 2004 Israelin väestölaskennassa määriteltiin kolme metropolialuetta: Tel Aviv – 2 933 700 ihmistä Haifa – 980 600 ihmistä Beerseba – 511 800 ihmistä Jerusalemia voisi myös kutsua metropolialueeksi, mutta sen määritteleminen on vaikeaa, koska asutus levittäytyy niin laajalle alueelle ja itse kaupungin rajat ovat epäselvät. Jerusalemin kaupungin virallinen väkiluku on 919 000 (2018). Nasaret ja sen muslimienemmistöiset lähiöt mukaan lukien alue kuuluisi myös suuriin metropolialueisiin. Historia Juutalaisten diaspora eli hajaannus alkoi vuonna 134 jaa., kun roomalaiset olivat kukistaneet juutalaiskapinan Juudeassa, Galileassa ja Samariassa. Pari sataa vuotta aikaisemmin (63 eaa.) Pompeius oli kukistanut hasmonealaisen valtion, mutta maata ei saatu koskaan rauhoittumaan. Nyt roomalaiset ajoivat juutalaisväestön maanpakoon ja nimesivät alueen Palestiinaksi filistealaisten mukaan. Diasporankin aikana juutalaisia asui Galileassa. Luvattu maa säilyi myös nostalgisen paluumuuton kohteena. Muun muassa kuuluisa rabbi Moses Maimonides pakeni 1100-luvulla sinne Marokosta. Ristiretkeläiset olivat 1000-luvulla kohdanneet Jerusalemissa pienen juutalaisväestön ja polttaneet sen synagogan. Palestiina kuului 600-luvulta 1900-luvun alkuun eri muslimihallitsijoille. Juutalaiset saivat pitää uskonnolliset tapansa, mutta islamilaisen lain mukainen dhimmi-asema teki heistä toisen luokan kansalaisia. Välimeren itärannikko siirtyi 1500-luvulla Osmanien valtakunnalle. Nykyisen Israelin alue liitettiin sen Syyrian provinssiin. Provinssin eteläosaa hallittiin Istanbulista ja pohjoisosaa Damaskoksesta tai Beirutista. Palestiinassa vierailleet eurooppalaiset matkailijat kuvailivat tienoota hylätyksi takamaaksi. Brittiläisen yläluokan jäsenet alkoivat nähdä Palestiinan ”maana ilman ihmisiä”, jonka ”ihmiset ilman maata” eli juutalaiset voisivat asuttaa. Vuonna 1852 britit perustivat yhdistyksen edistämään juutalaisten paluuta. Osmanisulttaania ajatus ei miellyttänyt. Myöhemmin hän pyrki estämään juutalaisten muuton Palestiinaan ja jopa karkotti juutalaisväestön Jaffasta. Sionismi ja ensimmäinen muuttoaalto Kristillistä sionismia, eli ajatusta juutalaisten paluusta Palestiinaan, seurasi juutalainen sionismi. Sionistisen aatteen pioneeri Theodor Herzl julkaisi vuonna 1896 kirjan Juutalaisvaltio ja järjesti seuraavana vuonna ensimmäisen sionistikongressin Sveitsissä. Juutalaisten muuttoliike Israeliin eli ensimmäinen alija (hepr. nousu), sai alkunsa Venäjän keisari Aleksanteri II:n murhaa 1881 seuranneesta pogromiaallosta. ja johti vuosien 1882–1903 välillä noin 35 000 pääasiassa Itä-Euroopan juutalaisen muuttoon Palestiinaan. Ensimmäisen muuttoaallon päättyessä Palestiinassa asui 40 000 juutalaista ja 140 000 tai toisen arvion mukaan 450 000 muihin etnisiin ryhmiin kuuluvaa. Toinen alija vuosina 1904–1914 toi Palestiinaan 40 000 uutta muuttajaa, jotka usein olivat yhteisomistukseen uskovia sosialisteja. Osmanit karkottivat noin puolet toisen alijan aikana muuttaneista vuoteen 1914 mennessä, jolloin ensimmäinen maailmansota keskeytti maahanmuuton. Toisen alijan aikana alkoi maataloussiirtokuntien ohella syntyä myös teollisuutta. Sekä maataloudessa että teollisuudessa käytettiin myös arabityövoimaa. Palestiinaan oli alkanut muodostua Israelin tulevan itsenäisyyden keskeisiä kansallisia instituutioita. Toisen alijan aikana ja sen jälkeen perustettiin ensimmäiset puolueet, päärabbinaatti, ensimmäiset sotilaalliset järjestöt ja ensimmäinen nykyaikainen juutalainen kaupunki Tel Aviv. Heprean kieltä ryhdyttiin elvyttämään, syntyi hepreankielinen lehdistö ja kirjallisuus, ja hepreasta tuli yhteinen kieli. Yhdistynyt kuningaskunta etsi tukea sekä juutalaisilta että arabeilta, mikä johti ristiriitaiseen politiikkaan Lähi-idässä. Kun osmanivaltakunta alkoi hajota, Yhdistyneen kuningaskunnan ulkoministeri Arthur Balfour julkaisi 2. marraskuuta 1917 kirjeen, jossa sen hallitus tuki juutalaisten ”kansallisen kodin” perustamista sen hallitsemaan Palestiinaan, joka tuolloin käsitti myös Transjordanian eli nykyisen Jordanian. Kirjeessä todettiin, ettei tämä saanut loukata alueen ei-juutalaisten yhteisöjen oikeuksia. Samaan aikaan britit tukivat myös arabinationalisteja. Osmanivaltakunnan viimeisiä tekoja oli luovuttaa Palestiina ja Transjordania Kansainliiton mandaattialueeksi. Kansainliitto siirsi 24. heinäkuuta 1922 niiden hallinnon Yhdistyneelle kuningaskunnalle. Sen hallitsemasta Palestiinan brittiläisestä mandaatista suurimman osan muodosti Jordanvirran itäpuolinen osa eli Transjordanian emiraatti (1921–1946). Se suljettiin juutalaisilta ja muodollisesti sitä johti arabiemiiri. Brittihallinnon aika Ensimmäisen maailmansodan jälkeen juutalaisten muutto Palestiinaan virisi uudelleen. Kolmas alija vuosina 1919–1923 toi maahan 40 000 muuttajaa ja neljäs alija 1920-luvulla 82 000 muuttajaa. 1930-luvulla viidennessä alijassa Palestiinaan muutti noin 250 000 juutalaista. Kun juutalaisia oli vuonna 1881 Palestiinassa noin 25 000, heidän lukumääränsä toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947 oli jo 630 000. Euroopasta tulleet juutalaiset toivat mukanaan vaurautta, mikä synnytti työpaikkoja, ja siksi Palestiina alkoi vetää puoleensa myös arabeja koko Lähi-idän alueelta. 1900-luvun alun vajaasta 140 000:sta arabien määrä kasvoi lähes puoleen miljoonaan vuonna 1922 ja 1,3 miljoonaan vuonna 1947. Kansainliiton mandaatti Yhdistyneelle kuningaskunnalle vuonna 1922 vahvisti Balfourin lupauksen juutalaisten ”kansallisesta kodista”. Brittihallinto nimitti vuonna 1921 Palestiinan muslimiväestön johtoon Amin al-Husseinin, josta vuonna 1922 tehtiin Jerusalemin suurmufti. Ainakin vuodesta 1919 lähtien al-Husseini oli järjestänyt hyökkäyksiä juutalaisia siirtolaisia vastaan. Juutalainen itsehallinto kehittyi voimakkaasti 1920-luvun kuluessa. Tällöin perustetusta juutalaistoimistosta kehittyi Palestiinan juutalaisyhteisön (Yišuv) hallitus, joka edusti juutalaisia. Vaaleissa 1920 valittiin myös epävirallinen parlamentti. Yishuvilla oli oma koulujärjestelmä ja verotusoikeus. Vuonna 1920 perustettu ammattijärjestö Histadrut huolehti myös terveydenhuollosta ja harjoitti vakuutus- ja pankkitoimintaa. Jerusalemin heprealainen yliopisto aloitti toimintansa 1925. Arabit eivät valtiollisia elimiä perustaneet, koska odottivat saavansa maan haltuunsa brittimandaatin päättyessä. Juutalaisten ja arabien välille syntyi 1929 levottomuuksia, jotka liittyivät Jerusalemin Temppelivuoren käyttöön. 16. elokuuta 1929 arabit hyökkäsivät useisiin kohteisiin koko maassa. Toista sataa juutalaista ja kymmeniä arabeja sai surmansa. Hebronissa koko juutalainen yhteisö tuhottiin, ja juutalaiset palasivat sinne vasta vuoden 1967 jälkeen. Juutalaiset tekivät kostoiskuja. Yhdistyneen kuningaskunnan nimittämä Shawn komissio totesi, että väkivaltaisuudet olivat arabien toimeenpanemia ja suositteli, että juutalaisten maahanmuuttoa alettaisiin rajoittaa. Arabikapina 1936–1939 Vuoden 1929 levottomuudet olivat enteilleet jännityksen lisääntymistä Palestiinassa. Vuonna 1936 puhkesi laaja arabikapina, joka suuntautui sekä juutalaisia että brittejä vastaan. Tähän mennessä juutalaisten lukumäärä oli jo 400 000, kun natsien valtaannousu Saksassa 1933 oli lisännyt juutalaisten pakoa Euroopasta. Arabikapinan syynä olivat pelko juutalaisvaltion synnystä sekä juuri itsenäistyneiden muiden arabimaiden esimerkki. Myös lisääntyvä työttömyys aiheutti tyytymättömyyttä. Suurmaanomistajat olivat myyneet maitaan juutalaisille, jolloin entiset vuokraviljelijät olivat menettäneet toimeentulonsa. Klaanien erimielisyyden takia arabikapinalla ei ollut keskitettyä johtoa eikä mahdollisuutta menestyä. Sen aikana satoja juutalaisia surmattiin. Noin 4 000–6 000 arabia kuoli, mahdollisesti yli puolet keskinäisissä kiistoissa. Jopa 30 000 pakeni ympäröiviin arabimaihin. Lisääntyvä taloudellinen kurjuus lisäsi jääneiden halukkuutta myydä maansa juutalaisille. Vuoden 1936 jälkeen juutalainen Irgun-järjestö aloitti väkivallanteot arabeja vastaan muun muassa räjäyttelemällä pommeja väkijoukoissa. Arabien miellyttämiseksi mandaattihallinto rajoitti juutalaisten maahanmuuttoa. Yhdistyneen kuningaskunnan näkemyksiin alkoi vaikuttaa myös se, että Adolf Hitlerin Saksa ja Benito Mussolinin fasistinen Italia olivat asettuneet tukemaan arabeja ja saivat osakseen suopeutta arabimaailmassa. Vuonna 1939 britit määräsivät juutalaisten maahanmuuton ylärajaksi 75 000 seuraavien viiden vuoden aikana. Samaan aikaan Hitlerin vainoja oli Euroopassa pakenemassa moninkertainen määrä juutalaisia. Sisällissota 1947–1948 Toisen maailmansodan jälkeen perustettu Yhdistyneet kansakunnat sai tehtäväkseen esittää ratkaisuja Palestiinan tilanteeseen. Kuuden miljoonan juutalaisen joukkomurha Euroopassa oli vaikuttanut yleiseen mielipiteeseen, joka alkoi vakuuttua juutalaisvaltion tarpeellisuudesta. Arabit uhkasivat jihadilla, jos sellainen perustetaan. Vasta perustetun Arabiliiton neuvosto kehotti jäsenvaltioitaan lähettämään joukkojaan Palestiinan rajoille. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi 29. marraskuuta 1947 päätöslauselman 181, joka sisälsi esityksen Palestiinan jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioihin. Juutalaiset hyväksyivät esityksen, mutta arabivaltiot torjuivat kahden valtion mallin. Tässä vaiheessa Palestiinassa asui 650 000 juutalaista ja 1,3 miljoonaa arabia. Heti seuraavana aamuna väkivaltaisuudet juutalaisia vastaan kiihtyivät sekä Palestiinassa että ympäröivissä arabimaissa, ja yltyivät mandaattialueella sisällissodaksi. Arabit julistivat yleislakon ja iskivät brittijoukkoja ja juutalaisia vastaan. Juutalaiset ryhmittyivät puolustautumaan, mutta siirtyivät keväällä 1948 myös hyökkäämään. Heidän tärkein asevoimansa oli puolisotilaallinen Hagana-järjestö, josta myöhemmin tuli Israelin puolustusvoimien ydin. Sen puolustussotaan rajoittunut strategia ei ollut kelvannut kaikille, minkä takia vuoden 1936 arabikapinan jälkeen syntynyt sotilasjärjestö Irgun ja siitä eronnut Lehi kävivät omaa sotaansa. Palestiinalaisten puolella tärkein voima oli Pyhän sodan armeija sekä Arabiliiton perustama vapaaehtoisista koostunut vapautusarmeija. Kaikki osapuolet syyllistyivät siviileihin kohdistuvaan terroriin. Palestiinalaisten taistelutahtoa lamautti sotilaallisesti tärkeän Deir Yassinin kylän valloitus huhtikuussa 1948, minkä yhteydessä Irgun ja Lehi surmasivat toistasataa siviiliä. Sionistisen liikkeen johto tuomitsi siviilien murhaamisen. Sodan lopputulos oli suuri voitto juutalaisille. Hävinnyt osapuoli oli kärsinyt epäyhtenäisyydestä ja sotataitojen puutteesta. Arabinationalismi oli myös rajoittunut lähinnä eliittiin, eikä taistelutahto ollut kokonaisuudessaan korkealla. Israelin itsenäisyyssota 1948 Yhdistyneen kuningaskunnan poistuttua alueelta Israel perustettiin itsenäisyysjulistuksella 14. toukokuuta 1948. Yhdistyneen kuningaskunnan mandaatti umpeutui päivän päättyessä keskiyöllä. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto tunnustivat heti juutalaisvaltion. Käynnissä ollut sisällissota laajeni Israelin itsenäisyyssodaksi, kun Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja Irakin armeijat hyökkäsivät Israeliin itsenäisyysjulistusta seuranneena päivänä. Sodan alussa arabiarmeijan koko oli 20 000–30 000 miestä ja Israelin 35 000. Sodan lopulla Israelilla oli jo kaksinkertainen miesylivoima. Vuonna 1948 Suomesta lähti vapaaehtoisia suomenjuutalaisia sotilaiksi Israeliin, ja myös Suomen valtio avusti Israelia aselahjoituksin. Sota päättyi 7. tammikuuta 1949 Israelin täydelliseen voittoon. Sen haltuun jäänyt alue laajeni Yhdistyneiden kansakuntien jakosuunnitelman 55 prosentista noin neljään viidesosaan. Israel ei vallannut Transjordanialta Länsirantaa ja Itä-Jerusalemia, vaikka olisi siihen pystynyt, koska pelkäsi sen ärsyttävän Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Israel oli myös rakentanut suhteita Transjordanian emiiriin Abdullahiin. Israel valtasi kuitenkin Negevin autiomaan sekä pohjoisessa Galilean. Gazan kaista jäi Egyptin miehittämäksi, mutta sitä ei liitetty Egyptiin eikä gazalaisia päästetty siirtymään sinne. Israel menetti sodassa noin 6 000 henkeä, mikä oli prosentti sen juutalaisväestöstä. Määrästä kolmannes oli siviilejä. Israelin perustamisen jälkeen alkoi Euroopasta muuttaa alueelle suurin joukoin holokaustista selviytyneitä juutalaisia. Vuoteen 1951 mennessä Israeliin muutti lähes 700 000 siirtolaista, mikä kaksinkertaisti juutalaisen väestön määrän. Ensimmäisten vuosien siirtolaisaalto toi mukanaan keskitysleireiltä selvinneitä, Yhdistyneen kuningaskunnan pysäyttämiä sekä arabimaiden mizrahi-juutalaisia. Vuosina 1949–1950 Jemenistä muutti lähes 50 000 juutalaista. Irakin juutalaiset joutuivat Israelin itsenäisyyssodan aikana vainojen kohteeksi ja muuttivat melkein kaikki Israeliin 1950–1951 (Operaatio ”Ali Baba”). Marokon suuresta ja köyhästä juutalaisväestöstä yli 100 000 muutti Israeliin, ennen kuin Marokko vuonna 1960 rajoitti muuttoa. Iranin suuri juutalaisväestö on samoin supistunut 25 000 henkeen. Pakolaisongelman synty Palestiinan 1,3 miljoonasta arabista noin 700 000–750 000 eli runsas puolet pakeni tai karkotettiin (al-nakba) Yhdistyneiden kansakuntien ja brittien arvion mukaan. Heti sodan jälkeen pakolaisongelma nostettiin propagandataistelun välineeksi. Asiasta on sen jälkeen ollut vastakkain kaksi erilaista näkemystä. Arabitulkinnan mukaan lähtijät karkotettiin. Järjestelmällisestä karkotusuunnitelmasta ei ole löytynyt näyttöä, mutta karkotuksia tapahtui. Israelin mukaan palestiinalaiset lähtivät itse arabimaiden kehotuksesta turvaan sotatoimien alta. Kehotuksista on jonkin verran näyttöä, mutta niitä ei esiintynyt laajasti. Yhdistyneiden kansakuntien Palestiinan pakolaisjärjestö UNRWA on määritellyt pakolaisiksi henkilöt, joiden vakinainen asuinpaikka oli Palestiina 1946–1948, ja jotka menettivät kotinsa ja elantonsa vuoden 1948 konfliktin seurauksena. UNRWA hyväksyy Palestiinan pakolaisiksi myös tällaisille pakolaisille syntyneet lapset, mikä on poikkeus Yhdistyneiden kansakuntien normaaliin pakolaisuuden määritelmään. Ensimmäinen pakolaisaalto alkoi loppuvuodesta 1947, jolloin sisällissota oli käynnissä. Lähtijöiden joukossa oli kaupunkien yläluokkaa ja Israelille kaavaillun rannikkoalueen kylien asukkaita. Massapako alkoi huhtikuussa 1948, kun juutalaisten sodankäynti muuttui hyökkääväksi ja arabijoukot alkoivat vetäytyä. Vaikka kyläläiset pakenivat yleensä itse rintamataistelujen alta, paikoilleen jääneitäkin ajettiin pois ja tyhjentyneitä kyliä hävitettiin. Juutalaisten asenne arabeja kohtaan koveni arabimaiden hyökättyä Israeliin. Syinä olivat sekä pelko että kostonhalu mutta myös toive puhtaasti juutalaisesta valtiosta. Suurimmassa yksittäisessä karkotuksessa Lodin ja Ramlan kaupungeista karkotettiin heinäkuussa 1948 yhteensä 60 000 asukasta. Kesästä 1948 lähtien pakolaisten paluu pyrittiin estämään, mutta siitä huolimatta se ilmeisesti onnistui kymmenille tuhansille arabeille. Kansainväliset vaatimukset pakolaisten paluun sallimiselle kiteytyivät vuonna 1948 Yhdistyneiden kansakuntien päätöslauselmaan 194, jonka mukaan paluuoikeus tulee antaa niille pakolaisille, jotka haluavat ”elää rauhassa naapureidensa kanssa”. Kesällä 1949 Israel olikin valmis ottamaan vastaan 70 000 pakolaista, mutta ei enempää. Sionistiselle liikkeelle arabiväestön siirtäminen pois oli tärkeä tavoite juutalaisenemmistöisen valtion luomiseksi. Muussa tapauksessa uhkana olisi ollut laaja juutalaisille vihamielinen arabiväestö. Vielä 1920–1940-luvuilla laajat väestönsiirrot olivat olleet Euroopassakin tavallisia ja hyväksyttyjä. Palestiinan pakolaiskysymys on edelleen ratkaisematta. UNRWA pitää yllä kouluja ja terveyspalveluita Länsirannalla ja Gazassa. Israelin valtio Vuonna 1949 Israelissa pidettiin ensimmäiset vaalit, joissa oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Parlamentti on yksikamarinen, ja hallitseva asema on pääministerin johtamalla hallituksella. Tärkeimmät puolueet pohjautuivat jo Euroopassa vaikuttaneisiin sionistiryhmiin. Uskonnolliset puolueet saivat vahvan aseman. Ensimmäisissä vaaleissa David Ben-Gurionin johtama Mapai sai suurimman paikkamäärän ja Ben-Gurionista tuli ensimmäinen pääministeri. Itsenäisyysjulistuksessa Israel määriteltiin juutalaisvaltioksi, mutta kaikkien yhdenvertaiset sosiaaliset ja poliittiset oikeudet tunnustettiin. Uskonnollisten tahojen kanssa syntyi epävirallinen valtiosopimus, joka takasi, ettei valtio virallisesti riko halakhaa eli juutalaisten uskonnollista lakia. Sen mukaisesti valtion laitoksissa seurataan juutalaisia ruokasäännöksiä, ja sapatti on virallinen lepopäivä. Suezin kriisi 1956 1940-luvun lopulta lähtien Israelin ja sen naapureiden välillä käytiin rajakahakoita. Ne johtivat osaltaan Israelin ja Egyptin väliseen sotaan vuonna 1956. Arabimaat olivat panneet Israelin kauppasaartoon, sulkeneet Suezin kanavan ja Tiraninsalmen israelilaisilta laivoilta ja uhkasivat Israelia uudella sodalla. Muun muassa Egyptin Muslimiveljeskunta järjesti sotilaallisia iskuja Israeliin. Israelin joukot tekivät vastaavasti kostoiskuja arabimaihin, missä kohteena oli myös siviilejä. Israelissa alettiin odottaa uutta sotaa, ja ajatus ensi-iskusta alkoi saada kannatusta. Vuonna 1956 Egyptin uusi sotilasjohtaja Gamal Abdel Nasser päätti valtiollistaa Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan omistaman Suezin kanavan. Päätöksen seurauksena puhkesi Suezin kriisi, jonka aikana Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska ja Israel hyökkäsivät menestyksekkäästi Egyptiin kohti Suezin kanavaa. Sodan aloitti Israel, joka lokakuussa muutaman päivän aikana miehitti Gazan ja suurimman osan Siinain niemimaata. Aselepo solmittiin, kun Yhdysvallat ja Neuvostoliitto painostivat osapuolia rauhaan. Vetäytymisen ehtoina olivat Yhdistyneiden kansakuntien UNEF-joukkojen sijoittaminen Siinaihin valvomaan, että Egypti ei enää hyökkää Israeliin kuten vuoden 1948 sodassa. Israel joutui luopumaan valtaamistaan alueista, mutta sai lupauksen rauhasta. Lisäksi merisaarto purettiin ja sotilaalliset iskut lopetettiin. Kuuden päivän sota 1967 Kuuden päivän sodassa Israelia vastassa olivat Egypti, Jordania ja Syyria. Vuonna 1967 Egypti saartoi Israelin laivaliikenteen Punaisellamerellä, poisti UNEF-rauhanturvaajat alueelta ja siirsi panssarivaunuja ja satoja sotilaita Siinaille ilmoittaen olevansa valmis sotaan. Kansainvälisten sopimusten mukaan laivaliikenteen saarto oli jo sotatoimi, ja Israel vastasi siihen omalla hyökkäyksellään. Kuuden päivän sota alkoi Israelin iskulla, jolla se onnistui muutamassa tunnissa tekemään Egyptin ilmavoimat toimintakyvyttömiksi. Jordania puolestaan hyökkäsi Israelin kaupunkeihin Länsi-Jerusalemiin sekä Netanyaan. Sota merkitsi nopeaa voittoa Israelille. Sen lopussa Israelin hallintaan jäivät Gaza, Siinain niemimaa, Länsiranta ja Golanin kukkulat. Jom kippur -sota 1973 Syyria ja Egypti hyökkäsivät Israeliin vuonna 1973 ja yllättivät tärkeimmän juhlapäivänsä, suuren sovituspäivän, vietossa olleen Israelin. Israel kärsi aluksi huomattavia tappioita erityisesti Golanin kukkuloilla, mutta reservijoukkojen saapuessa rintamille muutamien päivien kuluttua sotatilanne alkoi muuttua. Toista viikkoa jatkuneiden taistelujen jälkeen Egypti ja Syyria olivat menettäneet useimmat valtaamansa asemat, ja pian Israel eteni Suezin kanavan länsirannalle ja Syyriaan. Tulitauko astui voimaan kolme viikkoa sodan alkamisesta. Israelin ja Egyptin erillisrauha Marraskuussa 1977 Egyptin presidentti Anwar Sadat laskeutui Egyptin ilmavoimien koneella Tel Avivin Ben-Gurionin lentoasemalle ja aloitti historiallisen valtiovierailun Israelissa. Seuraavana päivänä Sadat piti historiallisen puheensa Israelin parlamentissa Knessetissä Jerusalemissa. Sadat oli ensimmäinen arabimaan johtaja, joka vieraili Israelissa. Kyseessä oli myös kaikkein suurimman arabimaan johtaja ja sen maan johtaja, jonka kanssa Israel oli vain neljä vuotta aiemmin käynyt Jom kippurin sodan. Sadatin isäntinä olivat Israelin pääministeri Menachem Begin sekä ulkoministeri Moshe Dayan. Sadatin vierailusta alkoi tapahtumasarja, joka johti lopulta Israelin ja Egyptin rauhansopimuksen allekirjoittamiseen maaliskuussa 1979 sekä Israelin suurlähetystön avaamiseen Kairossa vuonna 1980. Yhdysvaltain Camp Davidissa käytyjen yli vuoden jatkuneiden neuvottelujen tuloksena allekirjoitettiin vuonna 1978 sopimus, joka lopetti vihollisuudet Israelin ja Egyptin välillä. Israel lupasi vetää joukkonsa pois Siinain niemimaalta ja Egypti suostui virallisesti tunnustamaan Israelin valtion ja solmimaan maiden välille normaalit diplomaattiset suhteet. Camp Davidin rauhansopimus allekirjoitettiin virallisesti maaliskuun 26. päivänä vuonna 1979 Valkoisessa talossa Washingtonissa juhlatilaisuudessa, jossa olivat Sadat, Begin ja välittäjänä toiminut Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter. Vuonna 1978 Sadat ja Begin saivat Nobelin rauhanpalkinnon tunnustuksena rauhansopimuksesta. Vuonna 1981 rauhansopimuksesta raivostuneet ääri-islamistit murhasivat Kairossa presidentti Anwar Sadatin. Rauhansopimus on edelleen pysynyt voimassa huolimatta jatkuneesta jännityksestä alueella sekä Egyptin sisäpoliittisista myllerryksistä. Etelä-Libanon Israel hyökkäsi sisällissodan repimään Libanoniin vuonna 1982 tarkoituksenaan torjua Libanonin puolelta maan pohjoisosiin tehtyjä terrori-iskuja. Muodostettuaan 40 kilometrin levyisen turva-alueen Israelin armeija jatkoi hyökkäystä sisämaahan ja valloitti myös maan pääkaupungin Beirutin. Palestiinan vapautusjärjestö PLO, joka oli pitänyt päämajaansa kaupungissa, pakeni Tunisian pääkaupunkiin Tunisiin. Israel veti joukkonsa maasta pääosin vuonna 1986 mutta jatkoi miehitystä Etelä-Libanonin turvavyöhykkeellä tukemansa puolisotilaallisen Etelä-Libanonin armeijan (SLA) kanssa. Israel vetäytyi alueelta vuonna 2000, minkä jälkeen sen ottivat hallintaansa Hizbollah-järjestö sekä Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvajoukot. Ensimmäinen intifada ja Oslon sopimus Ensimmäinen intifada eli palestiinalaisten kansannousu Israelin miehitystä vastaan alkoi joulukuussa 1987 ja jatkui vuoteen 1993 asti. Yhteenotoissa kuoli yhteensä noin 1 400 palestiinalaista ja noin 270 israelilaista siviiliä ja 150 israelilaista sotilasta. Työväenpuolueen voitettua vuonna 1992 Jitzhak Rabin aloitti neuvottelut PLO:n kanssa rauhan aikaansaamiseksi, ja vuonna 1993 osapuolet allekirjoittivat Oslon sopimuksen. Myös nimellä Oslo I tunnetussa sopimuksessa Israel ja PLO tunnustivat toisensa. Israelin pääministeri Ehud Barak ja palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat neuvottelivat heinäkuussa 2000 Camp Davidissa Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonin johdolla. Neuvottelut eivät tuottaneet tulosta PLO:n hylättyä Barakin tarjouksen. Esityksen arvostelijoiden mukaan Barakin ehdotus ei olisi antanut mahdollisuuksia elinkelpoisen palestiinalaisvaltion perustamiselle, koska se olisi pirstonut Länsirantaa ja vienyt siitä monia tärkeitä alueita. Epäonnistuneiden rauhanneuvottelujen jälkeen jännitys alueella alkoi lisääntyä uudelleen. Toinen intifada Toinen intifada eli Al-Aqsan intifada alkoi syyskuussa 2000. Usein esitetään, että toinen intifada alkoi Ariel Sharonin vierailtua Al-Aqsan moskeijassa ja että vierailu olisi tulkittu provokaatioksi. Nykyisin sekä palestiinalaiset että israelilaiset ovat yhtä mieltä siitä, ettei intifadan syynä ollut ainoastaan Sharonin toiminta. Israelilaiset katsovat intifadan olevan ”osa palestiinalaishallinnon laskelmoiva politiikkaa suhteissaan Israelin valtioon” ja palestiinalaiset puolestaan katsovat sen olevan enemmän kuin ”..vain oikeutettu reaktio provokatiiviseen tapaukseen. Se on Palestiinan kansan yksimielinen, julkinen neuvotteluiden epäonnistumisen aiheuttama mielenilmaus ja Israelin toiminnan täydellinen tuomitseminen”. Israelissa uskotaan yleisesti palestiinalaisjohdon aloittaneen kansannousun tietoisesti painostaakseen Israelia väkivallan avulla. Jälkikäteen katsottuna oli kuitenkin havaittavissa monia merkkejä potentiaalisesta väkivallasta, joka saattoi syttyä melkein mistä tahansa sattumanvaraisesta tapahtumasta. Yhteenotoissa kuoli 1 116 israelilaista. ja 4 066 palestiinalaista. Intifadan seurauksena Israel alkoi rakentaa Länsirannan turva-aitaa, jonka tarkoituksen sanottiin olevan terroristien pääsyn estäminen Israelin kaupunkeihin. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous ja Euroopan unioni ovat arvostelleet aitaa, koska se hajottaa palestiinalaisalueita ja liittää 6–8 prosenttia kiistellyistä alueista Israeliin ennalta määräämättömäksi ajaksi. Haagin kansainvälinen tuomioistuin antoi vuonna 2004 päätöksen, jonka mukaan aita on kansainvälisen oikeuden vastainen ja se tulisi heti purkaa. Päätöksen mukaan Israel olisi myös velvollinen korvaamaan aidasta palestiinalaisväestölle aiheutuneet vahingot. Israel nykyään Vuonna 2003 Israelin parlamentti hyväksyi niin sanotun Lähi-idän suunnitelman rauhansuunnitelman pohjaksi. Samana vuonna pääministeri Ariel Sharon allekirjoitti palestiinalaisten kanssa Tiekartta-rauhansuunnitelman, joka tähtäsi muun muassa itsenäiseen Palestiinaan. Sharonin esitettyä suunnitelman Israelin yksipuolisesta vetäytymisestä Gazasta hänen Likud-puolueensa ajautui sisäisiin ristiriitoihin. Väkivalta alueella lisääntyi taas kesäkuussa 2006 sen jälkeen, kun palestiinalaiset sieppasivat israelilaisen sotilaan panttivangiksi. Tämän jälkeen Israel aloitti operaatio Kesäsateen iskemällä moniin kohteisiin Gazassa. Heinäkuussa yhteenotot levisivät Libanoniin Hizbollah-sissien tunkeuduttua Israeliin. Israel iski muun muassa Beirutin kansainväliselle lentokentälle. Joulukuussa 2008 Gazan aluetta hallitsevan Hamas-järjestön ja Israelin välinen tulitauko päättyi. Vuodenvaihteessa Israel aloitti ilmapommitukset Gazan alueelle, ja maahyökkäyksen, operaatio Valetun lyijyn. Israel vetäytyi suurimmaksi osaksi tammikuussa 2009. Suuri siviiliuhrien määrä (muun muassa 416 lasta) ja viidenkymmenen Yhdistyneiden kansakuntien rakennuksen vahingoittaminen sai YK:n kritisoimaan hyökkäystä voimakkaasti. Sanomalehti Haaretzin mukaan taistelujen aikana Israelin armeija tappoi komentajien luvalla lukuisia siviilejä. Vuoden 2010 toukokuussa Israel iski avustussaattueeseen, joka yritti rikkoa Gazan saartoa. Yhteenotto tuotti siviiliuhreja ja sai osakseen jyrkkää arvostelua. Monet valtiot tuomitsivat Israelin puolustusvoimien toimet, mukaan lukien Israelin naapurimaat, Euroopan unioni, Kiina ja monet länsimaat mukaan lukien Suomi. Joulukuussa 2017 Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti, että Yhdysvallat tunnustaa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja siirtää suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin. Toukokuussa 2021 Israelin ja Palestiinan välisessä konfliktissa kuoli yli 250 palestiinalaista, minkä jälkeen Yhdistyneiden kansakuntien Ihmisoikeuskomissaari totesi, että Israel saattoi syyllistyä Gazassa sotarikoksiin, sillä hän ei ollut nähnyt todisteita siitä, että Israelin Gazassa pommittamissa rakennuksissa olisi ollut aseellisten ryhmien käyttämiä tiloja. Israelin tärkeimmät poliittiset ryhmittymät olivat 2020-luvulle tultaessa Benjamin Netanjahun johtama oikeistolainen Likud ja keskustalainen Sininen ja valkoinen. Benjamin Netanjahu nousi pääministeriksi uudelleen vuonna 2022. Kesällä 2023 Israelissa oli järjestetty mielenosoituksia kuukausien ajan. Mielenosoittajat vastustivat pääministeri Netanyahun ajamaa lakiuudistusta, jonka oli määrä kaventaa oikeuslaitoksen valtaa ja kasvattaa poliitikkojen vaikutusvaltaa oikeuslaitoksen yli. Väestö Kokonaisväestö ja maahanmuutto Israelin asukasluku syyskuussa 2023 on maan tilastokeskuksen mukaan 9,795 miljoonaa. Väestöön lasketaan kaikki Israelissa asuvat sekä Länsirannan siirtokunnissa asuvat juutalaiset. Väestössä ei kuitenkaan ole mukana Länsirannalla tai Gazan kaistalla asuvia palestiinalaisia. Israelissa säädettiin vuonna 1950 paluumuuttoa koskeva laki, jonka mukaan kaikilla juutalaisilla on oikeus muuttaa maahan ja saada maan kansalaisuus. Lain määritelmän mukaan juutalaiseksi katsotaan jokainen, joka on syntynyt juutalaisesta äidistä tai joka on kääntynyt juutalaiseen uskontoon eikä ole minkään muun uskonnollisen yhteisön jäsen. Vuonna 1970 laki laajennettiin koskemaan kaikkia juutalaisen vanhemman tai isovanhemman jälkeläisiä, juutalaisten puolisoita ja juutalaisen jälkeläisen puolisoa. Myös niillä brittiläisen Palestiinan entisillä kansalaisilla, jotka asuivat Israelissa 1948–1952, on oikeus muuttaa maahan. Israelin itsenäistyessä maassa asui 670 000 juutalaista, ja seuraavana vuonna määrä oli jo yli miljoona. Israeliin muutti vuosien 1949–1997 aikana 2,35 miljoonaa juutalaista, joskin samaan aikaan myös 700 000 – 750 000 muutti pois maasta. Vuoteen 2022 mennessä Israeliin on muuttanut kaikkiaan 3,3 miljoonaa ihmistä, joista 45 prosenttia on tullut vuoden 1990 jälkeen. Vuonna 2021 muuttajia oli 25 000. Heistä 30 prosenttia tuli Venäjältä, 15 prosenttia Ranskasta, 14 prosenttia Yhdysvalloista ja 12 prosenttia Ukrainasta. Neuvostoliitosta muutti vuosien 1989–1991 yli 320 000 ihmistä ja seuraavan vuosikymmenenkin aikana noin 50 000 vuodessa. Etiopian juutalaisia tuli puolestaan vuosina 1990–1992 lähes 28 000. Etnisyys ja uskonnot Israel on ainoa valtio, jossa enemmistö väestöstä on juutalaisia. Vuoden 2023 tietojen mukaan juutalaisia oli väestöstä 73,3 prosenttia eli 7,181 miljoonaa. Arabien osuus oli 21,1 prosenttia ja muiden osuus 5,6 prosenttia. Muihin kuului muun muassa ei-arabit kristityt, bahai-uskon seuraajat, samarialaiset, kariitit, seitsemännen päivän adventistit, messiaaniset juutalaiset, Jehovan todistajat ja Neuvostoliitosta tulleet maahanmuuttajat, jotka eivät täytä juutalaisen määritelmää. Arabeista suurin osa on palestiinalaisia, joista kolme neljäsosaa on sunnalaisia ja lähes kaikki loput kristittyjä. Vuonna 2021 muslimien osuus oli kaikkiaan 18,0 prosenttia, kristittyjen 1,9 prosenttia ja druusien 1,6 prosenttia. Israelin uskonnolliset juutalaiset jakautuvat karkeasti kahteen ryhmään: noin 12 prosenttia on haredijuutalaisia (eli niin sanottuja ääriortodokseja) ja noin 9 prosenttia luokittelee itsensä uskonnollisiksi sionisteiksi. Haredit pyrkivät elämään Mooseksen lain mukaan ja suhtautuvat periaatteessa epäluuloisesti jopa Israelin valtioon, koska perinteisen juutalaisen käsityksen mukaan valtion tulisi syntyä vasta Messiaan tullessa. Nykyisin haredit ovat entistä kiinnostuneempia politiikasta ja pyrkivät juutalaistamaan yhteiskuntaa. Heidän tavoitteenaan on uskonnolliseen lakiin perustuva valtio. Haredien vaikutusvalta kasvaa jatkuvasti korkean syntyvyyden ansiosta. Israelin juutalaisista 43 % on maallistuneita, joista 53 % ilmoittaa uskovansa Jumalaan. Kaikista Israelin juutalaisista 65 % uskoo Jumalaan ja 5 % ilmoittaa olevansa uskonnottomia. Kaikista israelilaisista 78 % viettää sapattia. Israelin arabeista 82,3 % on muslimeja, 9 % kristittyjä ja 8,5 % druuseja. Lähes kaikki muslimiarabit ovat sunnimuslimeja, ja suurin osa asuu maan pohjoisosissa. Kolmeenkymmeneen heimoon kuuluvat beduiiniarabit ovat myös muslimeja ja asuvat harvakseltaan eteläosien aavikoilla. Beduiinit ovat jo yleisesti lopettamassa beduiinielämää ja siirtymässä työvoimaan. Arabikristittyjä asuu esimerkiksi Nasaretissa, Shefa-Amrissa ja Haifassa. Israelin Galileassa on myös kaksi pientä tšerkessien asuttamaa kylää (Kfar Kama ja Rehaniya). Suurin osa Israelin kristityistä on arabikristittyjä. Kristityistä 60 prosenttia kuuluu katolisen kirkon alaiseen melkiittiläis-kreikkalaiskatoliseen kirkkoon. Ortodoksiseen kirkkoon kuuluvaan Jerusalemin patriarkaattiin kuuluu Israelin kristityistä 30 prosenttia. Loput Israelin kristityistä kuuluvat katolisen kirkon latinalaiseen riitukseen tai maroniitteihin, anglikaaneihin, luterilaisiin, armenialaisiin, syyrialaisiin, etiopialaisiin, koptilaisiin tai muihin kristillisiin kirkkokuntiin. Human Rights Watchin mukaan Israelin arabeihin kohdistuu maan sisällä syrjintää muun muassa koulutuksessa, sillä arabiankieliset koulut saavat vähemmän rahaa kuin hepreankieliset. Kulttuuri Israel on monikulttuurinen ja -kielinen yhteiskunta, jossa on edustettuna monia etnisiä ryhmiä ja uskontokuntia. Keskeinen asema kulttuurissa on juutalaiseen uskontoon liittyvillä juhlilla ja perinteillä. Israelin kulttuuri on saanut vaikutteita eri alueilta muuttaneiden juutalaisten, esimerkiksi sefardi- ja aškenasijuutalaisten sekä etiopianjuutalaisten kulttuureista. Arabivähemmistö on säilyttänyt oman kulttuurinsa. Vähemmistöryhmien perinnön säilymistä tuetaan rahallisin avustuksin ja muulla tuella. Arabeilla on aktiivinen rooli tiedotusvälineissä, erityisesti arabiankielisissä tuotannoissa. Haifa, Tel Aviv ja Jerusalem ovat kulttuurin keskuksia, joissa on paljon näyttelyjä, teattereita ja muuta kulttuurielämää. Arkeologisia jäännöksiä on kaivettu runsaasti esiin ja asetettu yleisön nähtäväksi. Kirjallisuus, teatteri ja elokuva Israelilainen kirjallisuus on maailmalla arvostettua: Samuel Josef Agnon sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1966. David Grossman on ollut Nobel-ehdokkaana. Tunnettuja nykykirjailijoita ovat muun muassa Amos Oz, Yehudit Katzir, Etgar Keret, Orly Castel-Blum, Gadi Taub, Irit Linor, Mira Magen, Batya Gur ja Shulamit Lapid sekä runoilija Jehuda Amihai. Heprean lisäksi paljon kirjallisuutta julkaistaan arabiaksi, englanniksi ja ranskaksi. Miljoonan venäläisen maahanmuuttajan myötä Israelissa julkaistaan Venäjän jälkeen eniten venäjänkielistä kirjallisuutta maailmassa. Teatteri ei ole kuulunut perinteiseen juutalaiseen kulttuuriin. Israelilainen teatteri sai alkunsa venäläisten maahanmuuttajien myötä. Ensimmäinen teatteri perustettiin 1931 Tel Aviviin, ja nykyään Israelissa on useita teattereita. Israelin elokuvavienti on kasvussa kansainvälisesti menestyneiden elokuvien myötä. Israelin kauppa- ja teollisuusministeriön alainen Israelin elokuvakeskus edistää ja tukee maan elokuva-alaa. Elokuva-arkisto Steven Spielberg Jewish Film Archive Jerusalemin Heprealaisessa yliopistossa on maailman suurin juutalaisen elokuvan arkisto. Musiikki Israelissa on vahva taidemusiikkiperinne, joka tuli maahan pääasiassa Keski- ja Itä-Euroopasta muuttaneiden aškenasijuutalaisten mukana. Palestiinan filharmoninen orkesteri (nykyisin Israelin filharmoninen orkesteri) piti ensikonserttinsa Tel Avivissa vuonna 1936 Arturo Toscaninin johdolla. Toinen merkittävä sinfoniaorkesteri maassa on Jerusalemin sinfoniaorkesteri. Vuonna 1980 maahan perustettiin New Israel Opera. Tunnettuja israelilaisia taidemuusikoita ovat muun muassa pianisti ja kapellimestari Daniel Barenboim sekä viulistit Shlomo Mintz, Pinchas Zukerman ja Itzhak Perlman. Suurta kansainvälistä huomiota on saanut Daniel Barenboimin vuonna 1998 perustama West-Eastern Divan Orchestra, jossa soittaa sekä juutalaisia että palestiinalaisia nuoria muusikoita, sekä vuonna 2003 perustettu Young Palestine Chamber Orchestra. Israel on voittanut Eurovision laulukilpailun neljä kertaa: vuosina 1978, 1979, 1998 ja viimeksi vuonna 2018 Netta Barzilain kappaleella ”Toy”. Pop- ja rockmusiikin saralla muita suosittuja esiintyjiä ovat olleet muun muassa Idan Raichel, Ofra Haza, Kaveret, Izhar Cohen ja Gali Atari. 2000-luvulla hip-hop -musiikki on myös saavuttanut laajempaa kuuntelijakuntaa muun muassa arabialaisisraelilaisen Tamer Nafarin suosion myötä. Tiedotusvälineet Israelilaiset lukevat ahkerasti sanomalehtiä. Suurimmat päivälehdet ilmestyvät hepreaksi, arabiaksi, englanniksi ja venäjäksi. Sanomalehtiä julkaistaan myös ranskaksi, puolaksi, jiddišiksi, unkariksi, saksaksi ja persiaksi. Kol Israel (’Israelin ääni’) tarjoaa radio-ohjelmia kahdeksalla radiokanavalla ja 17 kielellä. Valtiolla on kaksi televisiokanavaa, jotka palvelevat hepreaksi, arabiaksi ja englanniksi. Yhdellä kaupallisella kanavalla toimii kolme yksityistä tuottajaa. Maksullinen kaapelitelevisio on saatavana suurimmassa osaa maata, ja sen kautta voi vastaanottaa useiden amerikkalaisten, eurooppalaisten ja aasialaisten televisioverkkojen ohjelmia. Freedom Housen arvion mukaan Israelin media on vapaa, vaikka arabit ja muutkin vähemmistöt jäävätkin marginaaliseen asemaan muun muassa politiikassa ja työelämässä. Toimittajat ilman rajoja on katsonut Israelin olevan hyvin vapaa ottaen huomioon alueen tilanteen. Se kuitenkin mainitsee, että armeija puuttuu usein varsinkin mielenosoituksia koskevaan uutisointiin.. Israelin yleisradioyhtiö on hepreankieliseltä nimeltään תאגיד השידור הישראלי (Ta’agid HaShidur HaYisra'eli), mutta sitä kutsutaan yleisesti nimellä Kan. Arabiankielinen virallinen nimi on هيئة البث الإسرائيلي‎ (Hayyat al-Bathi al-Isrāʼīlī) ja lyhenne Makan. Yhtiö tarjoaa uutisia 11 kielellä. Joitain israelilaisia sanomalehtiä ovat muun muassa: Urheilu Urheilulla on merkittävä asema israelilaisessa kulttuurissa ja Israelin urheilukulttuuri muistuttaa hyvin paljon eurooppalaisten maiden mallia. Suosituimmat lajit maassa ovat jalka- ja koripallo, mutta maa on saavuttanut kansainvälistä menestystä myös muun muassa käsipallossa ja telinevoimistelussa. Israelissa järjestetään myös neljän vuoden välein suuret juutalaisten urheilukilpailut makkabiadit. Israel on voittanut olympialaisissa kolme kultamitalia, yhden hopeamitalin ja yhdeksän pronssimitalia. Se osallistui olympialaisiin ensimmäistä kertaa vuoden 1952 kesäolympialaisissa ja talviolympialaisiin Lillehammerissa vuonna 1994. Talous Alun perin maanviljelyyn perustunut talous on kasvanut voimakkaasti erityisesti itsenäistymisen jälkeisinä vuosikymmeninä, ja Israelin talous on nykyaikainen ja monipuolinen. Merkittäviä vientituotteita (yhteensä lähes 30 miljardia vuonna 2003) ovat muun muassa raskas koneteollisuus (sisältää myös aseteollisuuden), muistipiirit ja prosessorit, elektro-optiikan tuotteet, tietokoneohjelmistot, lääketeollisuuden tuotteet, hiotut timantit, maataloustuotteet kuten Jaffa-appelsiinit, kemikaalit ja vaatetus. Huipputekniikka on merkittävässä osassa taloudessa. Vähäisten luonnonvarojen vuoksi Israel on painottanut korkeaa koulutusta ja ollut tutkimuksen kärjessä informaatiotekniikassa, viestinnässä ja biotieteissä. Israelista puhutaan usein Lähi-idän Piilaaksona. Israeliin sijoitetaan enemmän riskipääomaa kuin mihinkään maahan Euroopassa, ja sen riskipääomasijoituksien osuus bruttokansantuotteesta on maailman korkein. Yhdysvaltojen ja Kanadan ulkopuolella Israelilla on NASDAQ-listautuneita yrityksiä eniten maailmassa. Israelin patenttiluvut ovat maailman korkeimpia. Israelista on löytynyt 2010-luvun alussa valtavia maakaasu- ja liuskeöljyesiintymiä. Öljyesiintymien arvioidaan olevan jopa saman suuruisia kuin Saudi-Arabian öljyesiintymät. Kauppa Euroopan unioniin Euroopan unioni on Israelin tärkein kauppakumppani ja vienti unionin alueelle muodostaa 28 prosenttia Israelin kokonaisviennistä. Vuonna 1995 solmittu kauppasopimus, joka korvasi vuonna 1975 solmitun yhteistyösopimuksen, sallii Israelin tuoda EU:n alueelle teollisuustuotteita ilman tuontitulleja ja pyrkii edistämään yhteistyötä investointien ja lainsäädäntöjen yhtenäistämisen osalta. Arabimaiden boikotti on pitänyt arabimaiden kanssa käydyn kaupan vähäisenä, mutta muun muassa Egypti ja Jordania ovat avanneet kaupan. Yhdysvallat merkittävin rahoittaja Noin puolet Israelin saamista taloudellisista ja sotilaallisista lainatakauksista ja muusta avusta tulee Yhdysvalloilta ja loput enimmäkseen Euroopan unionilta. Noin puolet Israelin ulkomaan velasta on peräisin Yhdysvalloista, ja huomattava osa kokonaisvelasta on peräisin yksityishenkilöiltä Israelin velkakirjaohjelman kautta. Saksa on antanut Israelille tuntuvia avustuksia ja solminut yhteistyösopimuksia teollisuuden ja asevoimien kehittämiseksi. Matkailu Sekä ulkomainen että maan sisäinen matkailu ovat merkittäviä elinkeinoja Israelissa ja muodostavat 3–4 % maan bruttokansantuotteesta, josta ulkomaisen matkailun osuus on 35–40 %. Alueen rauhattomuus on jonkin verran vähentänyt matkailua alueelle 2000-luvulla. Tunnetuimmat matkailukohteet ovat Eilat, Jerusalem, Tel Aviv, Tiberias ja Genesaretinjärvi, Haifa, Tzfat (Safed), Kuollutmeri sekä Be'er Sheva ja Negevin autiomaa. Nähtävyydet ovat historiallisia rakennuksia, kaupunkeja ja paikkoja tai luontonähtävyyksiä. Tunnetuimpia nähtävyyksiä Jerusalemissa ovat raamatulliset kohteet vanhassakaupungissa ja sen läheisyydessä kuten myös Genesaretinjärven ympäristössä. Zefat on uskonnollisten pyhiinvaeltajien kohde, ja korkealla oleva kaupunki tarjoaa hienot näköalat. Tel Aviv ja Haifa ovat suurkaupunkeja. Kuolleellamerellä sijaitsevat suolaisen veden kylpylät ja hotellit, luonnonpuistoja ja Masadan vuorilinnoitus. Negevin autiomaassa, Galileassa ja Golanin kukkuloilla on näköalapaikkoja ja luonnonpuistoja. Eilatissa on uimarantoja, ja se on parhaita sukelluskohteita maailmassa. Näkyvin osa turvallisuustoimista Israelissa ovat liikkeissä ja kauppakeskuksissa ovilla olevat turvatarkastukset sekä teillä olevat tarkastuspisteet. Merkittäviä yrityksiä Teva Pharmaceutical Industries, maailman suurin geneeristen lääkkeiden valmistaja. Luonnonvarat Israelin merkittävimmät luonnonvarat ovat kupari, fosfaatti, bromi, rikki, potaska, maakaasu ja liuskeöljy. Merkittävimmät vientituotteet ovat huipputekniikka (yli puolet viennistä), muun muassa informaatio- ja viestintätekniikka, lääkelaitteet, ohjelmistot, diagnostiikka, biotekniikka, hienokemikaalit, elektro-optiikka ja mittaustekniikka sekä koneteollisuuden tuotteet. Jotkut israelilaiset elintarvikkeet ovat varsin tunnettuja, mutta maataloustuotteiden osuus Israelin viennistä on vain muutama prosentti. Hallinto ja politiikka Israel on parlamentaarinen demokraattinen tasavalta, jossa on yhtäläinen äänioikeus. Israelin yksikamarinen 120-jäseninen parlamentti on nimeltään knesset. Edustajapaikat jaetaan puolueiden kannatuksen mukaan suhteellista vaalitapaa noudattaen. Knesset valitaan kansanäänestyksellä neljän vuoden välein, mutta kansanedustajat voivat järjestää ennenaikaiset vaalit äänestämällä luottamuksesta. Israelin presidentti on lähinnä edustuksellinen virka. Presidentin valitsee parlamentti seitsenvuotiskaudeksi. Presidentti valitsee enemmistöpuolueen tai liittouman johtajan pääministeriksi. Israelin valtionjohtaja on presidentti, mutta brittiläistyyppisestä enemmistöparlamentarismista seuraa, että pääministeri on käytännössä maan poliittinen johtaja. Israelin presidentti on vuonna 2021 valittu Isaac Herzog. Pääministerien asemaa vaikeuttaa knessetin hajanaisuus. Hallitukset ovat usein olleet poliittisesti heikkoja ”kansallisen yhtenäisyyden hallituksia”. Ennenaikaiset vaalit ovat olleet tavallisia. Israel pitää pääkaupunkinaan Jerusalemia, ja siellä sijaitsevat knesset ja suurin osa hallinnosta. Kansainvälinen yhteisö, mukaan lukien Suomi, ei ole tunnustanut Jerusalemia pääkaupungiksi, ja valtaosa suurlähetystöistä sijaitsee Tel Avivissa. Yhdysvallat siirsi toukokuussa 2018 suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin. Hannu Juusolan mukaan Israelin suuret poliittiset kysymykset ovat asioita, jotka nuori valtio tavallisesti joutuu ratkaisemaan heti itsenäistyttyään. ”Ulkoinen ikuisuuskonflikti” palestiinalaisten kanssa odottaa ratkaisemista ja maan rajat odottavat lopullista määrittelyä. Toinen ongelma on, että maalla ei ole perustuslakia. Perustuslain puute johtuu siitä, ettei ole päästy yksimielisyyteen, mitä ”juutalainen valtio” tarkoittaa. Maallinen ja maltillinen enemmistö pitää juutalaisuutta etnisenä käsitteenä ja haluaa sekulaariin lakiin perustuvaa valtiota. Osa taas haluaa juutalaiseen lakiin eli halakhaan perustuvan teokratian. Suurimman uskonnollisen puolueen mukaan jumalan antama Toora on perustuslaki, muuta ei tarvita. Perustuslain puutetta on korvattu niin sanotuilla peruslaeilla, joiden on tarkoitus joskus muodostaa perustuslaki. Oikeus on itsenäinen muista valtioelimistä. Oikeusjärjestelmä on kolmiportainen ja siihen kuuluu alioikeus, piirinoikeus ja korkein oikeus. Korkeimman oikeuden tuomarit nimittää presidentti eliniäksi. Liikenne-, työvoima-, nuoriso-, sota- ja kunnallisasioissa on omat oikeusistuimensa. Perheasioissa on käytössä uskonnollinen lainsäädäntö. Juutalaisten asioita hoitaa rabbiinioikeus, muslimien asioita šariaoikeus, druusien asioita heidän omat oikeusistuimensa, sekä kymmenen tunnustetun kristillisen kirkkokunnan kirkolliset oikeudet. Sisäpolitiikka Israelin merkittävimmät valtapuolueet ovat olleet vasemmistolainen työväenpuolue ja 1973 syntynyt oikeistolainen Likud. Ariel Sharonista tuli maan ensimmäinen näiden puolueiden ulkopuolelta tullut pääministeri Likud-puolueen hajottua sisäisiin ristiriitoihin ja Sharonin erottua siitä. Sharonin syksyllä 2005 perustama uusi keskustalainen Kadima-puolue nousi vuoden 2006 vaaleissa knessetin suurimmaksi puolueeksi, ja sen puheenjohtajasta Jehud Olmertista tuli maan pääministeri. Kadima houkutteli nimipoliitikkoja niin oikealta kuin vasemmaltakin. Vuoden 2009 vaaleissa voittajaksi nousi Likud, joka muodosti hallituksen haredien Shasin, Työväenpuolueen ja Jisrael Beiteinu -puolueen kanssa, joka luetaan lähinnä äärioikeistolaiseksi.. Kadima-puolue romahti ja se lopetettiin vuoden 2015 vaalien jälkeen ja sen johtaja Tzipi Livni luopui myöhemmin kokonaan politiikasta. Suhteellisen vaalitavan sekä 1990-luvulta lähtien yhteiskunnallisen pirstoutumisen vuoksi maassa on myös suuri joukko pienempiä puolueita, joilla on usein ollut merkittävä vaa’ankieliasema maan parlamentissa ja siten suhteellisesti kokoaan suurempi vaikutusvalta. Pieniin puolueisiin kuuluvat Meretz-Jahhad (”sosiaalidemokraatit”), Ra’am (”yhdistynyt arabilista”), Ta’al (”arabiliike uudistumiselle”), Shas, Kansallinen uskonnollinen puolue, Jisrael Beiteinu, Israelin kommunistinen puolue, Balad (”kansallinen demokraattinen kokoomus”). Arabipuolueiden Ra’am, Ta’al ja Balad osallistuminen vuoden 2009 vaaleihin on kuitenkin kielletty. Siitä huolimatta niillä on Knessetissä yhteensä 8 paikkaa. Samoin kuin moniin eurooppalaisiin maihin, myös Israeliin on syntynyt ulkomaisten, ei-juutalaisen siirtotyöläisten ryhmä. Vuosituhannen vaihteessa laillisten ja laittomien siirtolaisten osuus työvoimasta oli kohonnut 7–14 prosenttiin. Juutalaiseen identiteettiin nojaavalla Israelilla ei ole ollut aatteellisia työkaluja integroida maahanmuuttajia osaksi yhteiskuntaa. Maan liberaali talouspolitiikka korostaa vapaita markkinoita ja siten individualismia. Toisaalta israelilaisesta yhteiskunnasta vieraantunut palestiinalainen vähemmistö korostaa islamilaista uskoaan ja palestiinalaista identiteettiään. Israelin politiikassa 2020-luvulle tultaessa merkittävimmät puolueet ovat Benjamin Netanjahun johtama Likud, joka vastustaa Palestiinan valtiota, kannattaa siirtokuntia ja tukee talouselämässä yksityistämistä. Likud on voimakkaasti henkilöitynyt pitkäaikaiseen pääministeriin Netanjahuun. Tärkeimmäksi vastavoimaksi Likudille on noussut Sininen ja valkoinen -koalitio. Tätä keskustalaista koalitiota johtaa entinen puolustusvoimain komentaja Benny Gantz. Koalitio luotiin vastavoimaksi Netanjahulle eikä se aio mennä tämän kanssa samaan hallitukseen. Entinen sosialidemokraattinen valtapuolue työväenpuolue on hiipunut. Sekä Likudilla että Benny Gantzin johtamalla koalitiolla on liittolaisinaan useita pienempiä ryhmiä, jotka yrittävät saavuttaa etuja omille viiteryhmilleen. Israel ajautui loppuvuonna 2019 sisäpoliittiseen umpikujaan. Maassa pidettiin parlamenttivaalit vuonna 2019 kaksi kertaa, huhtikuussa ja syyskuussa. Hallitusta ei saatu muodostumaan, sillä vaalit johtivat molemmilla kerroilla käytännössä ratkaisemattomaan tasatulokseen. Syyskuun 2019 parlamenttivaaleissa Likud sai 32 paikkaa ja Sininen ja valkoinen sai 33 paikkaa, Sekä Netanjahu että Gantz epäonnistuivat muodostamaan hallitusta. Avigdor Libermannin johtama maallistunutta laitaoikeistoa edustava Jisrael Beiteinu -puolue ilmoitti, ettei se suostu hallitukseen kummankaan kanssa. Israelissa seuraavat parlamenttivaalit maaliskuussa 2020, jotka ovat kolmannet parlamenttivaalit vuoden sisällä. Marraskuussa 2019 maan ylin oikeusviranomainen ilmoitti nostavansa pääministeri Netanjahua vastaan syytteet korruptiosta. Syytteiden mukaan Netanjahu on ottanut vastaan merkittäviä lahjoituksia eräiltä liikemiehiltä. Netanjahu itse kiistää syytökset. Ulkopolitiikka Israelin tärkein liittolainen on Yhdysvallat, jonka tärkein liittolainen Lähi-idässä on Israel. Yhdysvallat oli ensimmäinen valtio, joka tunnusti Israelin valtion vuonna 1948 ja myös ensimmäinen valtio, joka tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi vuonna 2017. The Jewish People Policy Institute JPPI on todennut, että Yhdysvaltain juutalaisyhteisö on pitkällä tähtäimellä yksi Israelin tärkeimmistä strategisista voimavaroista. Toistaiseksi suurlähetystönsä Jerusalemiin on siirtänyt Yhdysvaltain lisäksi vain Guatemala. Vuonna 2022 maailmassa oli 28 valtioita, jotka eivät koskaan olleet tunnustaneet Israelin valtiota tai jotka ovat joskus aiemmin oli suhteet Israeliin, mutta sittemmin suhteet on katkaistu. Pohjois-Koreaa lukuun ottamatta kaikki maat, joilla ei ole koskaan ollut suhteita Israeliin, olivat muslimienemmistöisiä valtioita. Pohjois-Korea, Kuuba ja Venezuelalla ovat ainoat ei-muslimienemmistöiset valtiot, joilla ei vuonna 2020 ollut diplomaattista suhdetta Israeliin. Arabimaista vuonna 2020 Israelin kanssa suhteensa normalisoivat Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Bahrain, Sudan ja Marokko. Samoin teki buddhalaisenemmistöinen Bhutan. Israelilla on tiiviit suhteet maailman teollisuusmaihin. Kiinan ja Intian kanssa suhteet solmittiin vuonna 1992. Tämän jälkeen Israelin yhteistyö Kiinan kanssa on lisääntynyt huomattavasti. Keskinäiset suhteet ovat hyvät ja vuonna 2019 Kiina oli jo Israelin toiseksi suurin kauppakumppani ja suurin kauppakumppani Aasiassa. Israelilla on rauhansopimus Egyptin kanssa vuoden 1973 jom kippurin sodasta, Jordanian kanssa vuoden 1967 kuuden päivän sodasta. Syyrian kanssa kiista sen kuuden päivän sodan aikana Israelin miehittämistä Golanin kukkuloista on edelleen auki, eikä Syyrialla ja Israelilla ole vielä rauhansopimusta. Israel on 2000-luvulla painottanut yhteistyön kehittämistä Afrikan maiden kanssa. Pääministeri Netanjahu on vieraillut useasti Afrikassa. Israelilla on Afrikassa 11 suurlähetystöä. Afrikan muslimienemmistöisistä maista ilmoitti Guinea vuonna 2016 ja Tšad vuonna 2019 palauttavansa diplomaattiset suhteensa Israelin kanssa. Etiopia on Israelille tärkeä strategisesti ja poliittisesti. Israelin suhteet Venäjään ovat hyvät siitä huolimatta, että Israel on Yhdysvaltojen pääliittolainen Lähi-idässä ja Venäjä on läheisissä väleissä Israelin vihollisten Iranin ja Syyrian kanssa. Israelissa asuu miljoona venäläistaustaista asukasta ja Israel on entisen Neuvostoliiton maiden ulkopuolella ainoita maita, joissa 9. toukokuuta eli puna-armeijan voiton päivä on virallinen juhlapäivä. Yleiskokouksen neljäs komitea käyttää kolmanneksen istuntojen ajasta Israelin ja Lähi-idän konfliktin käsittelemiseen, ihmisoikeusneuvoston maakohtaisista päätöksistä kolmannes koskee Israelia, ja muslimimaiden läpiajaman uudistuksen myötä jokaisen istunnon ainoaksi pakolliseksi rakenteeksi on määrätty niin sanottu ”Israel-tiedote”. YK-kriittinen United Nations Association of the United Kingdom havaitsi tutkimuksessaan Yhdistyneiden kansakuntien tulkitsevan Israelin toimia huomattavasti kielteisemmin ilmaisuin kuin palestiinalaisia tai arabimaita. Yhdistyneiden kansakuntien entinen pääsihteeri Kofi Annan on myöntänyt, että ”YK:n historia juutalaisvastaisuudessa ei ole vastannut ihanteitamme”. Israelin läsnäolo kielletään kaikissa muissa Yhdistyneiden kansakuntien toimipisteissä paitsi New Yorkissa, koska kaikki arabimaat eivät tunnusta Israelin valtiota. Yhdysvallat on turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa, ja se on puolestaan usein käyttänyt veto-oikeutta mielestään Israelin-vastaisiin päätöslauselmaesityksiin. Israelissa on voimassa sensuuri ulkopolitiikkaa ja turvallisuuspolitiikkaa käsitteleville uutisille. Sanomalehtien ja muun perinteisen median näitä aiheita käsittelevät jutut on annettava armeijan sotilassensuurin tarkastettavaksi ennen niiden julkaisua. Sensuuri on määrännyt muutettavaksi tai estänyt noin viidenneksen jutuista julkaisun. Asevoimat ja tiedustelupalvelut Israelin puolustusvoimia ( tai Tzva Hagana L’Jisrael, usein myös englanniksi Israel Defence Forces, lyh. IDF) pidetään Lähi-idän vahvimpina. Israelin puolustusmenot ovat Lähi-idän kriisin vuoksi hyvin korkeat: esimerkiksi vuonna 1996 ne olivat 10,6 % maan bruttokansantuotteesta ja 21,1 % valtion talousarviosta. Yhdysvallat on antanut Israelille vuosittain noin kolme miljardia dollaria kehitysapua, josta esimerkiksi vuonna 2001 kaksi miljardia oli sotilasapua. Israel sisällytti ensimmäisenä maana maailmassa naiset yleisen asevelvollisuuden piiriin. Israelissa asevelvollisia ovat juutalaiset, druusit ja tšerkessit, kun taas kristityt ja muslimit ovat yleensä arabeina siitä vapautetut. Myös ješiva-kouluissa opiskelevat haredijuutalaiset on vapautettu, mitä maallisemmat juutalaiset ovat vastustaneet. Palvelukseen astutaan 18-vuotiaana, ja palvelusaika on miehillä kolme vuotta ja naisilla 21 kuukautta. Naisten ei kuitenkaan tarvitse mennä armeijaan, jos he ovat naimisissa tai jos heillä on lapsi. Vuonna 2006 Israelin asevoimat rekrytoi 75 % asevelvollisista asepalvelukseen. Aseistakieltäytyjiä nimitetään nimellä refusenik. Refusenik-liike kasvoi merkittävästi vuoden 2000 toisen intifadan alkaessa, kun osa reserviläisistä kieltäytyi operoimasta palestiinalaisalueilla. 2000-luvulla vanhoillisten juutalaisten osuus armeijan vahvuudesta on kasvanut, kun maan maallistuneen väestön suhtautuminen armeijaan on muuttunut kriittisemmäksi. Israelilla on itsenäinen kyky laukaista tiedustelusatelliitteja Venäjän, Yhdysvaltojen, Ison-Britannian, Ranskan, Kiinan, Intian ja Japanin ohella. Tunnettuja israelilaisia aseita ovat muun muassa Uzi-konepistooli, Galil- ja TAR-21-rynnäkkökiväärit ja Merkava-panssarivaunu, joista ensin mainittu on merkittävä vientituote. Israelilla on oletettavasti ydinaseita. CIA:n arvioiden mukaan Israelilla oli 1990-luvun loppupuolella 75–140 ydinasetta. Joidenkin lähteiden mukaan aseita oli jopa 400. Israel on ydinsulkusopimuksen ulkopuolella. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA antoi 2009 päätöslauselman Israelin ydinaseiden tarkastamisesta. Israel on kieltäytynyt yhteistyöstä. Israel ei ole myöntänyt eikä kieltänyt ydinasettaan. Israel ei ole allekirjoittanut bioasekonventiota, joka kieltää bioaseiden kehittämisen, valmistamisen ja varastoinnin. Mossad, lyhenne nimestä (’HaMossad leModiʿin uleTafkidim Meyuḥadim’), eli suomeksi ”Tiedustelun ja erityistehtävien laitos” on Israelin tiedustelupalvelu. Sen tehtäviin kuuluvat tiedustelutiedon kerääminen, salaiset operaatiot ja vastaterrorismi. Mossad on yksi maailman kuuluisimmista tiedustelupalveluista, ja se laitetaan usein samaan sarjaan CIA:n ja MI6:n kanssa. Sitä pidetään erittäin tehokkaana ja sen katsotaan vaikuttaneen suuresti Israelin vakauteen ja turvallisuuteen. Israelilla on muitakin tiedustelupalveluja: Lahav 433 ja armeijan Shin Bet. Palestiinalaisalueet ja Golanin kukkulat Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 242 vuodelta 1967 ja 338 vuodelta 1973 vaativat Israelin asevoimien vetämistä ainakin osalta vuonna 1967 vallatuista alueista. Miehitetyillä alueilla asuu noin kolme miljoonaa palestiinalaista sekä 200 000 juutalaista siirtokuntalaista. Israelilla on yhteensä 242 siirtokuntaa tai muuta siviilikohdetta Länsirannalla, 42 Golanin kukkuloilla ja 29 Itä-Jerusalemissa. Turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 446, 452, 465 ja 471 pitävät näiden siirtokuntien perustamista ja laajentamista Geneven sopimuksen vastaisina ja niiden olevan ”ilman laillista pohjaa”. Myös ihmisoikeusjärjestöt Amnesty International ja Human Rights Watch katsovat siirtokuntien olevan kansainvälisen oikeuden vastaisia. Israel myöntää, että jotkut pienemmistä siirtokunnista on rakennettu Israelin lakien vastaisesti. Israel käyttääkin alueista termiä ”kiistellyt alueet”. Palestiinalaisten ja siirtokuntalaisten välit ovat kireät. Välikohtauksia tapahtuu toistuvasti. Vuoden 2006 jälkeen Palestiinan hallinnossa ei ole järjestetty vaaleja. Presidenttinä on jatkanut vuodesta 2005 Fatahin Mahmoud Abbas. Rajalliset vesivarannot Pääosin Länsirannan puolella vuoden 1967 rajaa sijaitsevasta vesilähteestä kulutetaan vettä Israelin alueella noin 80 % ja palestiinalaishallinnon puolella noin 20 %. Länsirannan juutalaissiirtokuntien väestö kuluttaa lähes yhtä paljon vettä kuin alueen 2,3 miljoonaa palestiinalaista. Kansainvälisen oikeuden mukaisesti miehitettyjen alueiden luonnonvarojen käyttö omien kansalaisten hyväksi on laitonta. Israel teki palestiinalaishallinnon kanssa kahdenvälisen sopimuksen Palestiinan vesihallinnon luomiseksi. Vesihallinnon ehdotuksiin sisältyy alueen vedenkäytön tehostaminen. Ihmisoikeusrikokset Israelin politiikan arvostelijat katsovat, että Länsirannalla ja Gazassa asuvien palestiinalaisten ihmisoikeuksia on rikottu. Vuonna 2008 Israelin vankiloissa oli arviolta 11 000 palestiinalaista, joista 98 oli naisia ja 345 lapsia. Vankien joukossa oli 50 Palestiinan lakiasäätävän neuvoston jäsentä sekä kolme palestiinalaishallinnon ministeriä. Amnesty Internationalin mukaan suurin osa on väkivallattomia mielipidevankeja ja hyvin harvat ovat saaneet kansainväliset vaatimukset täyttävän oikeuskäsittelyn. Israelin rakentama aita ja tiesulut myös vaikeuttavat palestiinalaisten liikkumista. Alueen työttömyysaste on noin 30 % ja yli kaksi kolmannesta palestiinalaisväestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Useat ihmisoikeusjärjestöt, kuten israelilainen B’Tselem. sekä kansainväliset Human Rights Watch ja Amnesty International ovat väittäneet Israelin syyllistyvän apartheidiin palestiinalaisia vastaan. Palestiinalaisten kohtelua on kuvannut apartheidiksi myös Yhdistyneiden kansakuntien erityisraportoija. Myös monet yksityishenkilöt, kuten Noam Chomsky, edesmennyt apartheidin vastainen aktivisti Desmond Tutu ja BDS-liikkeen edustajat ovat rinnastaneet Israelin toimet Etelä-Afrikan apartheid-politiikkaan. Israelin ulkoministeriö kutsui Amnestyn raporttia 2022 ”virheelliseksi, asenteelliseksi ja antisemitistiseksi” ja vaati väitteiden perumista. Apartheid-vertauksen arvostelijat pitävät rinnastusta vääränä ja Israelin vastaisena. Palestiinalaisalueen muita ihmisoikeusongelmia ongelmia ovat kunniamurhat, aseistettujen palestiinalaisryhmien tekemät yhteistoiminnasta epäiltyjen henkilöiden murhat sekä palestiinalaishallinnon langettamat kuolemanrangaistukset. Human Rights Watch on syyttänyt palestiinalaisia terroristijärjestöjä ihmisoikeusrikoksista ja arvostellut palestiinalaishallintoa siitä, ettei se ole pyrkinyt estämään terrori-iskuja eikä saamaan syyllisiä oikeuteen. Amnesty International on esittänyt Hamasille vaatimuksen kunnioittaa kaikkien palestiinalaisten ihmisoikeuksia, noudattaa kansainvälisen oikeuden normeja ja lopettaa siviileihin kohdistuva väkivalta. Palestiinalaisten rakettisodankäynti Vuodesta 2001 lähtien Hamas ja muut palestiinalaisryhmittymät ovat tulittaneet Gazasta Israelin puolelle raketein ja kranaatinheittimin, joita on salakuljetettu muun muassa Egyptin puolelta tunneleita pitkin. Vaikka suuri osa onkin pudonnut asutuksen ulkopuolelle, jatkuva tulituksen uhan alla oleminen on ollut Israelin siviiliväestölle henkisesti kuluttavaa ja saanut aikaan paineita Israelin hallitukselle iskeä Gazaan. Vuoden 2009 alkuun mennessä oli yksin Etelä-Israeliin Gazan alueelta ammuttu 8 600 rakettia, joista 6 000 Israelin 2005 Gazasta vetäytymisen jälkeen. Iskut olivat surmanneet 28 ihmistä ja haavoittaneet satoja 40 km sisällä rajasta. Ammuttujen rakettien kantomatka on kasvanut kaiken aikaa, sillä maksimissaan 10 kilometrin kantaman omaavien Kassam-rakettien rinnalle on tullut myös esimerkiksi neuvostoaikaisten Katjusha- ja Grad -raketinheittimien uusia malleja, jotka ovat lentäneet 40 kilometrin päähän. Israel on vastannut uhkaan linnoittamalla linja-autopysäkkejä ja vahvistamalla koulurakennuksia. Maaliskuussa 2011 Israel sijoitti ensimmäisen Rautakupoli-raketintorjuntajärjestelmän alueelle. Joulukuuhun mennessä ohjuspuolustus onnistui IDF:n mukaan torjumaan 75% raketeista. Normaalisti kutakin kohti tulevaa projektiilia kohti ammuttiin kaksi 50 000 dollarin hintaista ohjusta. Etelä-Libanonin palestiinalaismilitantit ovat tulittaneet raketein Libanonin sodan jälkeenkin, jossa 2009 Hizbollahilla arvioitiin olevan 30 000 rakettia,. ja Siinain niemimaalta Eilatiin. Israel on pyrkinyt torjumaan rakettihyökkäyksiä vastatulella, ilmaiskuin ja monin laajamittaisin maaoperaatioin, sekä 2007 kesäkuussa alkaneella Gazan saarrolla. Gazasta vetäytymisen jälkeen Israelin iskuissa on kuollut Gazassa 1 000–2 000 palestiinalaista. Marraskuussa 2012 palestiinalaiset ampuivat Israeliin useita raketteja ja Israel vastasi tuleen ampumalla raketteja Gazaan ja tappamalla korkean Hamas-johtajan. Lokakuussa 2023 Hamas hyökkäsi Israeliin raketein ja tuhansien taistelijoiden voimalla, ja tappoi ja otti panttivangeiksi satoja israelilaisia. Israel totesi olevansa sodassa Hamasin kanssa. Katso myös Arabien–Israelin konflikti Kibbutsi Huomioita Lähteet Viitteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Suomen suurlähetystö, Tel Aviv. Tietoja Israelin väestöstä, sijainnista, ilmastosta, yhteiskunnasta ja kulttuurista suomeksi. Israelin ulkoministeriö. Tietoja Israelista. Israel Update. Israelin ystävien suomenkielinen julkaisu. Aavikolta Jerusalemiin – matkakertomus vuodelta 1967 (video). Yleisradion Elävä arkisto. Seulonnan keskeiset artikkelit

376

https://fi.wikipedia.org/wiki/Interlingua

Interlingua

Interlingua on keinotekoinen kieli, joka perustuu suurimpiin latinan jälkeläiskieliin, joita ovat ranska, italia, espanja ja portugali. Lisäksi lähteinä on käytetty myös englantia, saksaa ja venäjää lähinnä niiden latinalaisperäisen aineksen osalta. Sikäli se muistuttaa esperantosta kehitettyä idoa. Tämän vuoksi se on monille ymmärrettävämpää kuin esimerkiksi esperanto, jossa käytetään myös hatullisia kirjaimia. Interlingua on naturalistinen kieli, eli se pyrkii luonnollisuuteen. Sen johdosta interlinguan kielioppi on huomattavasti monimutkaisempi kuin monessa ”keinotekoisemmassa” keinotekoisessa kielessä. Silti interlingua on helpompi oppia kuin suurin osa luonnollisista kielistä. Interlinguan sanaston valinnassa on käytetty etymologista periaatetta, jonka mukaan on poimittu nykysanojen kantamuodot. Esimerkiksi hedelmää tarkoittava sana on ranskassa ”fruit”, italiassa ”frutto” ja espanjassa ”fruto”. Interlinguaan on otettu niiden yhteinen kantasana, keskiajan latinan ”fructo”, joka on lähempänä romanan kielen sanaa ”fruct” kuin espanjan, ranskan, italian tai portugalin sanoja. Yleisemminkin etymologinen periaate on johtanut sanastoltaan vaikeampaan kieleen, kuin mitä nykyisissä kielissä pitäytyminen. (Hyvä esimerkki yksinkertaisemmasta sanastosta on toinen romaanisiin kieliin perustuva keinotekoinen kieli, lingua franca nova.) Interlinguan pääosat luotiin noin vuoteen 1950 mennessä. Se keräsi mainetta muutaman vuoden ajan ja joitakin tieteellisiä artikkeleita julkaistiin interlinguaksi kansainvälisissä lehdissä. Myöhemmin kiinnostus interlinguaa kohtaan laantui ainakin väliaikaisesti. Internetin läpimurto 1990-luvulla antoi myös interlingualle uuden mahdollisuuden. Aiheesta muualla Wikipedia. Frontispicio Wikipedia interlinguaksi Suomen interlingua-yhdistys Union Mundial pro Interlingua Lähteet Kansainväliset apukielet

377

https://fi.wikipedia.org/wiki/Islanti

Islanti

Islanti () on saarivaltio Atlantin valtameren pohjoisosassa, välittömästi pohjoisen napapiirin eteläpuolella. Islannin väkiluku on 388 000 asukasta ja pinta-ala 103 000 neliökilometriä. Se on väkiluvultaan ja asukastiheydeltään selvästi pienin Pohjoismaa. Maan pääkaupunki on Reykjavík, jossa asuu noin kolmannes Islannin väestöstä. Se on maailman pohjoisin itsenäisen valtion pääkaupunki. Islannissa on aktiivista vulkaanista toimintaa: geysireitä, kuumia lähteitä ja toistuvia tulivuorenpurkauksia. Luonto on karu ja omaleimainen. Golfvirta pitää ilmaston leutona ympäri vuoden. Islanti sai ensimmäiset asukkaansa Skandinaviasta 800-luvulla, ja sen kulttuuri perustuu skandinaaviseen perintöön. Islannista tuli itsenäinen tasavalta vuonna 1944. Se on korkean elintason hyvinvointiyhteiskunta, jonka talouden pilareita ovat kalastus, alumiiniteollisuus ja matkailu. Maantiede Islannin valtio koostuu pääsaaren lisäksi lukuisista vähäisistä pikkusaarista ja luodoista. Niistä suurimmat ovat Heimaey (noin 13 km²), Hrísey (7,52 km²) ja Grímsey (4,6 km²). Näiden lisäksi vain neljä muuta on yli kahden neliökilometrin kokoisia. Pääsaaren pinta-ala on 101 826 neliökilometriä ja koko valtion noin 103 000 neliökilometriä. Islanti sijaitsee Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen välisellä saumalla. Tämän vuoksi Islannissa on suuri määrä tulivuoria, ja siellä tapahtuu myös paljon maanjäristyksiä. Islannin lounaispuolella sijaitsevien Vestmannasaarien eteläpuolelle syntyi 1960-luvulla vedenalaisten tulivuorenpurkausten seurauksena Surtseyn saari. Saari on ollut syntymisestään asti rauhoitettu, jotta tieteilijät voivat tutkia, kuinka kasvit ja eläimet valtaavat täysin uuden maa-alueen. Tulivuori Hekla purkautui viimeksi vuonna 2000. Sittemmin myös Eyjafjallajökull-jäätikön alla oleva samanniminen tulivuori alkoi purkautumaan vuoden 2010 alkupuolella. Purkauksen aiheuttama tuhkapilvi sotki lentoliikennettä koko Euroopassa. Islannissa on paljon jokia, vesiputouksia ja sijaintinsa ansiosta myös paljon kuumia lähteitä, joilla tuotetaan geotermistä energiaa. Islannin suurin suihkuttava kuuma lähde on Geysir, joka on antanut nimensä moneen kieleen tarkoittaen suihkuttavaa kuumaa lähdettä. Islannissa on myös paljon jäätiköitä, ja noin 11,5 prosenttia maan pinta-alasta onkin jään peitossa. Euroopan suurin jäätikkö on Etelä-Islannissa sijaitseva Vatnajökull. Korkeimmat vuoret ovat yli 2 000 metriä korkeita, ja maan korkein kohta on Vatnajökullin jäätiköllä sijaitseva Hvannadalshnúkur (2 110 m). Maan rannikko on melkein joka puolelta muodostunut monista vuonoista ja poukamista. Monin paikoin kallioseinämät kohoavat jyrkkinä suoraan merestä. Toisaalla taas kilometrien pituiset hietikot eli somerikot tai kivikot reunustavat merenrantaa. Rantaviivaa on kaiken kaikkiaan 4 970 kilometriä. Kasvillisuus Vain neljännes Islannin pinta-alasta on kasvillisuuden peittämää. Eroosio on voimakasta, ja sitä vastaan kamppailu on tärkeä osa luonnonsuojelua. Islannin lukuisat tulivuorenpurkaukset, merituuli ja lampaiden laiduntaminen ovat osaltaan aiheuttaneet sen, että Islannin luonto on karu ja autio. Maassa kasvaa kuitenkin lukuisia erilaisia kasveja; villejä lajeja tunnetaan useita satoja. Enimmäkseen ne ovat matalakasvuisia arktisten alueiden kasveja. Kaikkiaan putkilokasvilajeja tunnetaan 470, joista heinäkasvien lajeja on 53. Islannissa tiedetään kasvaneen runsaasti metsää, mutta alkuperäiset metsät on saaren asuttamisen jälkeen hakattu lähes kokonaan, eikä tilalle ole kasvanut ilmaston kylmenemisen vuoksi uutta. Laaksoissa kasvaa kuitenkin tunturikoivu-, pihlaja- vaivaiskoivu- ja pajupensastoja. Heinä- ja saranurmet sekä varpunummet ovat hyvin yleisiä, ja kosteuden takia soitakin on muodostunut joillekin seuduille. Ne ovat lähinnä aapasoita palsakumpuineen ja kasvavat yleensä tupasvillaa. Sitkeitä kukkamättäitä tapaa keskellä hiekkaerämaita ja laavakenttiä. Sammalet ja vaivaiskoivut peittävät usein vanhaa laavaa ja muuten karua ympäristöä. Islanninjäkälää kasvaa laajoina mattoina, ja sitä on käytetty pula-aikoina ravinnoksi. Rannikoilla kasvaa oransseina läikkinä haavankeltajäkälää. Rantavesien leväkasvillisuus on rehevää. Yleisiä lajeja ovat ruskeanvioletti irlanninsammal ja vihreä rakkolevän sukulainen Fucus distichus. Islannissa on käynnissä laajoja metsittämishankkeita. Metsitys on kuitenkin vaikeaa, sillä lähes kaikkialla vapaana laiduntavat lampaat syövät istutetut taimet. Siksi metsitettyjä alueita on jouduttu aitaamaan. Lisäksi metsien kasvu on varsin hidasta. Islantilaiset ovat kuitenkin päättäneet metsittää noin viisi prosenttia alavista maista vuoteen 2040 mennessä. Metsityksessä käytettäviä puulajeja ovat lähinnä tunturikoivu ja pihlaja, jotka kasvavat alueella luonnostaankin. Sitkankuusia on istutettu maan etelä- ja länsiosaan jo ennen toista maailmansotaa, ja siperianlehtikuusi menestyy myös kuivemmassa itäosassa. Eläimistö Kun Islanti asutettiin, maassa ei ollut muita suurikokoisia maanisäkkäitä naalia lukuun ottamatta. Naalit ovat edelleen yleisiä ja aiheuttavat säännöllisesti tuhoja lammaslaumoissa. Ihmisen mukana saarelle tulivat rotat ja hiiret. Norjasta tuotiin poroja, joiden jälkeläiset elävät nykyisin vapaina Itä-Islannin ylängöillä. Minkkien tarhauksen seurauksena karanneita minkkejä levisi luontoon. Islannin vesillä uiskentelee kaikkiaan 17 valaslajia ja useita hyljelajeja. Valaita pyydettiin runsaasti aina vuoteen 1986, minkä jälkeenkin Islanti on pyytänyt lahti- ja sillivalaita tieteellisiin tarkoituksiin. Hylkeitä metsästetään niiden turkin takia etenkin elo- syys- ja lokakuussa, mutta metsästys on sallittua koko vuoden. Yleisimmät kotieläimet ovat naudat, lampaat ja hevoset. Lisäksi maaseudulla pidetään monia muita kotieläimiä. Islannin varsinaisen eläimistön muodostavat linnut, joita on tavattu ainakin 300 lajia. Merilinnut, vesilinnut ja kahlaajat ovat yleisimmät kotimaiset linturyhmät. Tyypillisiä merilintuja ovat myrskylintu, lapintiira, lunni, pohjankiisla, ruokki ja suula. Islanti on Euroopan vesi- ja merilintujen tärkein pesimäalue. Hyönteislajeja Islannissa on rekisteröity noin 800 kappaletta. Kovakuoriaiset ja ampiaiset ovat yleisiä. Perhosista Islannissa esiintyy vain koi- ja yöperhosia. Islannin joissa esiintyy lohta, ja nieriä, harjus ja purotaimen viihtyvät järvissä ja puroissa. Kaksi muuta Islannin sisävesillä elävää kalalajia ovat ankerias ja kolmipiikki. Mikään näistä kaloista ei oikeastaan ole sisävesikala, vaan ne ovat merikaloja, jotka ovat vain sopeutuneet makean veden olosuhteisiin. Runsas plankton Islannin vesillä tarjoaa merieläimistölle ruokaisat olosuhteet. Suolaisen veden kaloja on havaittu kaikkiaan 293 kalalajia. Tärkeimpiä syvämeren kaloja ovat turska, kolja, punasimppu ja seiti. Pintaveden kaloista tärkeimpiä ovat silli ja villakuore. Niiden saalis vaihtelee vuodesta toiseen. Ravut, hummerit, kampasimpukat ja islanninsimpukat ovat tärkeimmät äyriäiset ja simpukat. Piikkinahkaisista pyydetään merimakkaroita ja merisiilejä. Islannissa on kehittynyt oma hevosrotu, islanninhevonen. Hevosella on ollut koko historiansa ajan suuri merkitys saaren asukkaille. Islanninhevonen on ollut ihmisille hyödyllinen jo satoja vuosia. Hevoset kuuluvat tärkeänä osana islantilaiseen maisemaan ja maaseudulla ne laiduntavat vapaasti suurina laumoina. Islantiin ei saa tuoda hevosia ulkomailta, sillä islantilaiset haluavat säilyttää rodun puhtaana, mutta niitä saa viedä pois – islanninhevosia onkin viety laajalti ympäri maailmaa. Ilmasto Islannin ilmasto on Golfvirran ansiosta leuto ympäri vuoden. Lämpötila laskee Etelä-Islannissa talvella alimmillaan noin −10 °C-asteeseen, Pohjois-Islannissa taas noin −15 °C:een. Heinäkuun lämpimimmän päivän ylin lämpötila on etelässä korkeintaan +21 °C ja pohjoisessa korkeintaan +18 °C. Tyypillinen kesäpäivän lämpötila heinäkuun alusta elokuun puoleenväliin on eteläosissa noin +16 °C ja pari astetta alempi pohjoisessa. Hellettä ei esiinny Islannissa juuri koskaan. Sää on hyvin vaihtelevaa vuoden ympäri, tietyistä eri vuodenajoille tyypillisistä säännönmukaisuuksista huolimatta. Islannin sademäärä vaihtelee voimakkaasti alueen mukaan. Etelä-Islanti on sateisinta aluetta. Siellä sateisin aika on lokakuulta maaliskuulle, jolloin jokaisena kuukautena sataa noin 100 millimetriä vettä, loka–marraskuulla jopa 120 millimetriä. Kuivinta aikaa on loppukevät, jolloin touko–kesäkuussa kummassakin sataa noin 60 millimetriä. Pohjois-islanti on kuivempaa aluetta kuin etelä. Siellä sateet ovat jakautuneet samalla tavoin kuin etelässä, mutta määrät ovat pienempiä. Pohjois-Islannissa sataa noin 400, kun taas etelässä jopa 1 200 millimetriä vuodessa. Historia Saaren asuttaminen Skandinaavit saapuivat saarelle ilmeisesti 840-luvulla. Epävarmojen tietojen mukaan Islannissa olisi ollut iiriläisiä munkkeja ennen skandinaavien saapumista. Iiriläinen lähde vuodelta 825 kertoo, että eräät munkit olivat viettäneet kesän Thulessa, jonka kuvaus vastaa Islantia. Vuosina 1120–1130 kirjoitettu Islantilaisten kirja kertoo, että pakanallisten skandinaavien saapuessa kelttiläiset munkit pakenivat. Arkeologisia todisteita skandinaaveja edeltäneestä asutuksesta ei kuitenkaan ole löytynyt. Islannin löytäjäksi keskiaikaiset lähteet esittävät useita ehdokkaita: usein kunnia annetaan norjalaiselle Ingólfr Arnarsonille ja hänen Leif-veljelleen. Merkittävin uudisasutusaalto Norjasta Islantiin ajoittuu 800-luvun loppupuolelle. Osa skandinaaveista lienee oleskellut ensin Britanniassa, mikä voisi selittää sen, että osalla Maan haltuun ottajien kirjassa mainituista ”alkuasuttajista” on kelttiläiset nimet. Maastamuuton syynä oli kirjallisten lähteiden mukaan Harald Kaunotukan tyrannia, mutta nykyisin muuton katsotaan alkaneen jo ennen kuin Kaunotukka nousi valtaan, ja uudisasutuksen syynä on katsottu olevan pikemminkin vallan ja omaisuuden keskittyminen Norjassa. Vuoden 1095 väestölaskennan perusteella Islannin väkiluku oli tuolloin arviolta 40 000–100 000. Islannin keskiaikainen itsenäisyys Islantia voidaan pitää itsenäisenä maana löytämisestään lähtien vuoteen 1262 saakka. Islannissa ei vapaavaltio-aikana ollut kuningasta, vaan yleiskäräjien johtajana oli lainpuhuja eli lögsögumaðr. Paikallista valtaa pitivät päälliköt eli goðit, jotka maallisten asioiden lisäksi olivat pakanauskonnon johtohahmoja. Pakanauskonto sai kristinuskosta haastajan vuosituhannen vaihteen tienoilla, kun ensimmäisiä lähetyssaarnaajia saapui Islantiin. Nämä kokivat suurta vastustusta ihmisiä käännyttäessään. Koko Islannin yhteiset käräjät, maailman vanhimmaksi yhä toimivaksi kansanedustuslaitokseksi kutsuttu Allting, perustettiin vuonna 930. Vuonna 1000 Allting päätti, että Islanti omaksuu kristinuskon. Allting ei pystynyt päättämään, onko kristinuskon viimeinen tuomio ragnarökiä parempi, mutta lopulta sen puheenjohtaja eli lainlukija teki päätöksen kristinuskon hyväksi. Islannissa oli ollut jo pitkään ennen vuotta 1000 kristittyjä ja Norjan kuningas Pyhän Olavin miehet olivat tehneet käännytystyötä maassa. Toisaalta päätökseen vaikutti osittain Norjan kuninkaan Olavi Trygvenpojan painostus. Osa vanhoista tavoista kuten hevosenlihan syöminen ja pakanajumalille uhraaminen jätettiin kuitenkin sallituiksi. Seuraavina vuosikymmeninä ja -satoina islantilaiset käännytettiin kristityiksi ja vanhat pakanuuteen viittaavat lait muutettiin asteittain kristinuskoon sopiviksi. Pakanauskonnon harjoittaminen kiellettiin. Itsenäisessä Islannissa oli alkeellinen itsehallintojärjestelmä. Se perustui vapaiden talonpoikien tekemiin sopimuksiin, joiden rikkomista saattoi seurata lainsuojattomuus tai verikosto. 1200-luvulla eräät johtavat suvut pyrkivät haalimaan vallan itselleen, mikä johti väkivaltaisuuksiin. Vuosien 1220–1260 välistä aikaa kutsutaan ”Sturlungien ajaksi” erään johtavan suvun mukaan. Sturlungien saagat kuvaavat ajan katkeria valtataisteluita. 1200-luvulla kukoistanut, eurooppalaistenkin mittapuiden mukaan ainutlaatuinen saagakirjallisuus on Islannin arvokkaimpana pidetty kulttuuriperintö. Norjan vallan aika Vuosina 1262–1264 sisällissotiin väsyneet islantilaiset hyväksyivät sen, että Haakon IV liitti saaren Norjaan ja maassa alettiin soveltaa norjalaista laki- ja hallintojärjestelmää. Tähän päättyi omalaatuinen viikinkiaikainen yhteiskunnallinen kokeilu. 1300-luvulla alkanut pieni jääkausi, joka hävitti Grönlannin skandinaaviasutuksen kokonaan 1400-luvun aikana, oli kova isku myös Islannille. Rutto levisi Islannissa vuosina 1402–1404 ja 1494–1495. Se tappoi arviolta puolet saaren väestöstä. Vielä 1700-luvun lopussa Islannin väkiluku oli selvästi pienempi kuin 1300-luvun alussa. Islanti pysyi Norjan kruununsiirtomaana vuoteen 1814, jolloin Tanskan ja Norjan kuningaskunnat erotettiin ja Islanti jäi Tanskan alaisuuteen. Tanskan vallan aika Merkityksensä menettänyt parlamentti oli lakkautettu 1800-luvun alussa, mutta se perustettiin uudelleen vuonna 1843. Vuonna 1873 Islanti sai perustuslain ja 1874 rajoitetun itsehallinnon, 1904 itsehallinnon ja 1. joulukuuta 1918 saaresta tuli virallisesti itsenäinen kuningaskunta personaaliunionissa Tanskan kanssa kansanäänestyksen tuloksena. Yhteys Tanskaan katkesi toisessa maailmansodassa: Saksa miehitti Tanskan ja liittoutuneet puolestaan Islannin. Sodan jälkeen maasta tuli itsenäinen tasavalta vuoden 1944 kansanäänestyksen jälkeen. Islannin uusi itsenäisyys Toisen maailmansodan aikana Islanti oli ensin brittien miehittämä ja sittemmin puolustusliitossa Yhdysvaltojen kanssa. Sodan jälkeen maa liittyi Natoon. Islanti ei perustanut omaa armeijaa. Aluevesilaajennusten aiheuttama kiista Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa (turskasota) johti maiden välirikkoon 1950-luvun alussa. Britannia asetti Islannin kalan kauppasaartoon. Vuosina 1956–1960 31 prosenttia Islannin viennistä meni Neuvostoliittoon ja SEV-maihin. Islanti sai kaupan vastineeksi öljyä, autoja ja koneita. Pienimuotoisempi talouden kriisi sattui, kun Islannin kauppa Afrikkaan keskeytyi Biafran sodan vuoksi. 1990-luvulta alkaen Islannin taloutta liberalisoitiin voimakkaasti oikeistolaisen itsenäisyyspuolueen pääministeri Davíð Oddssonin johdolla. Hänestä tuli Islannin pitkäaikaisin pääministeri vuosiksi 1991–2004. Vaikka kalastus pysyi merkittävimpänä talouden alana, joka tuo nykyään (2018) 40 prosenttia vientituloista, islantilaiset rahoituslaitokset investoivat merkittävästi Britanniaan ja Pohjoismaihin. Yhdysvaltain Nato-joukot poistuivat Keflavíkin tukikohdasta syyskuussa 2006. Islannin talous romahti vuonna 2008. Suuri osa maan pankeista meni konkurssiin tai kansallistettiin talouskuplan puhkeamisen seurauksena. Maan talous oli vuosien ajan perustunut ylisuurelle riskiluotottamiselle, talouskeinottelulle, jonka seurauksena Islannin valtio päätyi lähelle vararikkoa. Marraskuussa 2008 Kansainvälinen valuuttarahasto myönsi Islannille 2,1 miljardin Yhdysvaltojen dollarin lainan. Viikkoja kestäneiden mielenosoitusten jälkeen Islannin hallitus taipui eroamaan tammikuussa 2009. Joulukuussa 2009 Allting hyväksyi 3,8 miljardin euron korvaukset Britannialle ja Alankomaille Icesave-pankin kaatuessa menetetyistä varoista. Korvaukset kaatuivat presidentti Ólafur Ragnar Grímssonin maaliskuussa 2010 järjestämässä kansanäänestyksessä. Joulukuussa 2010 hyväksyttiin uusi sopimus, jonka mukaan Islanti korvaa varat vuosien 2016–2046 välillä noin kolmen prosentin korolla. Presidentti ilmoitti 20. tammikuuta 2011 käyttävänsä jälleen veto-oikeuttaan. Islantilaiset kuitenkin hylkäsivät sopimuksen jälleen 9. huhtikuuta 2011 järjestetyssä kansanäänestyksessä. Konservatiivinen itsenäisyyspuolue (Sjálfstæðisflokkurinn) ja keskustalais-agraarinen edistyspuolue (Framsóknarflokkurinn) hallitsivat maata vuodesta 1991. 10. toukokuuta 2003 järjestetyissä parlamenttivaaleissa hallituskoalitio menetti neljä paikkaa, mutta säilytti enemmistön. Vaaleissa 12. toukokuuta 2007 itsenäisyyspuolue sai kolme lisäpaikkaa, mutta edistyspuolue menetti viisi ja sai seitsemän paikkaa. Sen jälkeen Itsenäisyyspuolue jatkoi hallitusyhteistyötä sosiaalidemokraattisen liiton kanssa. Hallitus joutui eroamaan talouskriisin takia 26. tammikuuta 2009. Helmikuun 1. päivänä 2009 toimintansa aloitti uusi hallitus, joka on sosiaalidemokraattien ja vasemmistovihreiden muodostama vähemmistöhallitus. Pääministeriksi nimitettiin edellisen hallituksen sosiaaliministeri Jóhanna Sigurðardóttir, josta tuli maan ensimmäinen naispääministeri ja samalla maailman ensimmäinen avoimesti homoseksuaali pääministeri. Sosialidemokraattinen puolue sai huhtikuun 2009 parlamenttivaaleissa voiton ja annetuista äänistä 29,8 prosenttia. Sosialidemokraattien liittolaiset vasemmistovihreät saivat 21,7 prosenttia. Parlamentin 63 paikasta puolueet saivat yhteensä 34 paikkaa. Islannin parlamentti päätti 16. heinäkuuta 2009 hakea Euroopan unionin jäsenyyttä. Muodolliset neuvottelut alkoivat heinäkuussa 2010. Elokuussa 2013 Islanti veti kuitenkin EU-jäsenyysneuvottelijansa pois Brysselistä. EU-jäsenyys olisi edellyttänyt Islannilta vesialueiden avaamista EU:n kalastusaluksille. Islanti pelkäsi, että kalastuskiintiönsä säännöllisesti ylittävistä EU-maista saapuisi aluksia, jotka romahduttaisivat Islannin kalakannat. Kesäkuussa 2016 Islannin presidentiksi valittiin Guðni Thorlacius Jóhannesson, joka seurasi 20 vuotta presidenttinä toiminutta Ólafur Ragnar Grímssonia. Marraskuusta 2017 maan pääministerinä on ollut vihreän vasemmiston Katrín Jakobsdóttir, joka johtaa oikeistolaisen itsenäisyyspuolueen, keskustalaisen edistyspuolueen ja oman vasemmistolaisen puolueensa muodostamaa koalitiota. Politiikka Islanti on parlamentaarinen tasavalta, jossa muodollisena valtionpäämiehenä on presidentti, jolla on hyvin vähän poliittista valtaa. Guðni Thorlacius Jóhannesson valittiin presidentiksi kesäkuun 2016 vaaleissa. Islannin parlamentissa alþingissa (allting eli yleiskäräjät) on 63 jäsentä, jotka valitaan nelivuotiskaudeksi. Parlamenttivaaleissa lokakuussa 2016 keskustaoikeistolainen itsenäisyyspuolue (Sjálfstæðisflokkurinn) sai melkein 30 prosenttia äänistä ja 21 paikkaa. Sen pitkäaikainen hallituskumppani edistyspuolue (Framsóknarflokkurinn) menetti 11 paikkaa, joten sille jäi vain kahdeksan paikkaa. Piraattipuolue sai 14,5 prosenttia äänistä ja kymmenen paikkaa. Vaalien jälkeen muodostettu Bjarni Benediktssonin hallitus koostui itsenäisyyspuolueesta, edistyspuolueesta ja valoisa tulevaisuus -puolueesta. Hallitus ilmoitti 15. syyskuuta 2017 eroavansa, kun nousi kohu pääministerin isän suosituskirjeestä erään lapsia hyväksikäyttäneen henkilön kunnian palauttamiseksi. Hallitus jäi maan historian lyhytikäisimmäksi. Ennenaikaiset vaalit pidettiin 28. lokakuuta 2017. Vaalien jälkeen pääministeriksi nousi Katrín Jakobsdóttir, kun hänen johtamansa Vihreä vasemmisto, itsenäisyyspuolue ja edistyspuolue sopivat koalitiohallituksen muodostamisesta. Hallinnollinen jako Islanti jakautuu kahdeksaan alueeseen (landsvæði), joita käytetään muun muassa tilastoinnin pohjana. Aluejako vastasi aikaisemmin myös vaalipiirejä, mutta uusi aluejako, jossa Islanti on jaettu kuuteen vaalipiiriin, otettiin käyttöön vuoden 2000 vaaleissa. Aluejakouudistuksen tarkoituksena oli tasapainottaa äänten painoarvoa ottamalla huomioon erilainen asukastiheys maan eri osissa. Matkailu Islannilla on Unescon maailmanperintöluettelossa kaksi kohdetta: Surtseyn saari ja Þingvellirin kansallispuisto. Maassa on kaksi muutakin kansallispuistoa: Snæfellsjökullin kansallispuisto tulivuoren ja jäätikön välissä, ja Vatnajökullin kansallispuisto, johon kuuluvat Vatnajökullin jäätikön lisäksi Islannin korkein yksittäinen vuori, Snæfell, Skaftafell ja Jökulsárgljufur-rotko. Monet Islannin tärkeimmistä matkailunähtävyyksistä ovat luontokohteita, kuten esimerkiksi Gullfoss, Vatnajökull, ja Haukadalur ja sen geysirit. Muita suosittuja kohteita ovat Heimaeyn sauvakirkko ja Blue Lagoonin ulkouimala. Talous Kalastuksen merkitys Islannin taloudelle on huomattava. Turismi on myös merkittävä tulonlähde: vuonna 2016 se muodosti 10 prosenttia bruttokansantuotteesta. Turismi nousi tuolloin samaan tuottavuusluokkaan kuin alumiiniteollisuus ja kalastus.. Kalastus tuo 40 prosenttia vientituloista, yli 12 prosenttia bruttokansantuotteesta ja työllistää noin viisi prosenttia työvoimasta. Islannin talous on kuitenkin herkkä sen tärkeimpien vientituotteiden, kuten kalan ja kalatuotteiden sekä alumiinin maailmanhintojen heilahteluille. Syys–lokakuussa 2008 Islanti ajautui suureen talouskriisiin, minkä seurauksena valtio otti haltuunsa maan kolme suurinta pankkia (Glitnir, Landsbanki ja Kaupthing) ja maa haki ja sai Kansainväliseltä valuuttarahastolta (IMF) hätäapua ensimmäisenä länsimaana sitten vuoden 1978. Apua myönnettiin 2,1 miljardia dollaria. Vuoden 2010 alussa sekä presidentti että kansalaiset kansanäänestyksessä vastustivat suunnitelmaa maksaa Alankomaille ja Britannialle varat, joilla nämä olivat korvanneet omien kansalaistensa menetyksiä islantilaispankkien romahduksessa. Helmikuussa 2011 maan parlamentti käsitteli asiaa uudelleen ja päätti korvata summat Alankomaille ja Britannialle, mutta presidentti kieltäytyi allekirjoittamasta lakia. Asiasta päätettiin järjestää uusi kansanäänestys. Vuoden 2009 lopulla Islannin työttömyysprosentti oli 8,2. Vuoden 2009 inflaatio oli 12 prosenttia ja bruttokansantuote pieneni 6,6 prosenttia. Vuoden 2012 työttömyysprosentti oli noin kuusi prosenttia. Tammikuussa 2013 Islanti voitti Euroopan vapaakauppajärjestössä (EFTA) Icesavesta käydyn oikeudenkäynnin. EFTA päätti Islannin hyväksi, ettei sen yksittäisten kansalaisten tarvitse maksaa pankkiirien keinotteluista, eikä näin ollen korvata Alankomaissa ja Britanniassa syntyneitä tappioita. Vararikkoon menneen Landsbankin jäämistön uskotaan kuitenkin jopa ylittävän Britannian ja Alankomaan vaativan korvaussumman ja osa summasta onkin jo korvattu. EFTA:n päätöksestä huolimatta Islanti aikoo jatkaa lainojen takaisinmaksua konkurssipesästä. Islanti on kokenut turismibuumin, joka on myös mahdollistanut kasvaneen lentoliikenteen ansiosta viedä enemmän tuoretta kalaa paluulennoilla. Turismibuumi on ollut halpalentoyhtiön Wow Air ansiota, kun yhtiö on tarjonnut edullisia lentoja. Lentoyhtiö meni konkurssiin seitsemäntenä vuotena. Lentoyhtiön konkurssi näkyi turistien määrässä, joka lähti laskuun ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009. Korkeuserojen, sademäärän ja vulkanismin ansiosta Islannin energiantuotannossa geoterminen energia ja vesivoima ovat keskeisessä asemassa. Maan energiaomavaraisuus oli vuonna 2018 Irenan mukaan 92 prosenttia. Sähköstä lähes kaikki tuotetaan uusiutuvalla energialla, ja kokonaisenergiantuotannossa uusiutuvien osuus oli vuonna 2018 92 prosenttia. Geotermista energiaa käytetään erityisesti rakennusten lämmittämiseen, ja 90 prosenttia kotitalouksista lämpiää kyseisellä energiamuodolla. Fossiilisia polttoaineita käytetään edelleen erityisesti liikenteessä. Liikenne Yksityisautoilu on Islannissa suosittua, ja maassa oli vuonna 2009 auto jokaista 1,6 asukasta kohti. Maan ympäri kiertää 1 339 kilometriä pitkä kehätie Hringvegur, joka valmistui vuonna 1974. Kaikkiaan maanteitä on yhteensä 12 869 kilometriä, ja niistä vajaat 4 500 kilometriä on päällystetty. Maassa on 99 lentokenttää, joista kuusi on asfalttipäällysteisiä. Suurimmat lentokentät ovat Keflavík, Reykjavík ja Akureyri. Lentoliikenne on asukaslukuun nähden tiheää, osin siksi, että moottoriteitä ei Islannissa ole kuten ei myöskään rautateitä. Tärkeimmät satamat ovat Grundartangi, Hafnarfjörður ja Reykjavík. Väestö Islannin väkiluku 1. tammikuuta 2023 oli 387 758 asukasta ja heistä 247 533 eli noin 64 prosenttia Suur-Reykjavíkin alueella. Maassa on 64 kuntaa (sveitarfélög), 23 historiallista maakuntaa (sýslur) ja 14 historiallista kaupunkia (kaupstaðir). Maa on jaettu kuuteen vaalipiiriin. Islannissa ei ole käytössä varsinaisia sukunimiä, vaan jälkimmäinen nimi on matronyymi tai patronyymi (esimerkiksi Þor Björgólfsson, Vigdís Finnbogadóttir). Siksi islantilaiset järjestetään aakkosjärjestykseen etunimen mukaan. Maassa on sopivaa ja suositeltavaakin puhutella ihmisiä etunimellä muodollisissakin tilanteissa. Islannin väkiluku kasvoi vuodesta 2000 vuoteen 2023 noin 39 prosenttia. Vuodesta 1966 se kaksinkertaistui. Päinvastoin kuin useissa muissa länsimaissa, Islannissa luonnollinen väestönkasvu on ollut nopeaa. 2000-luvun vaihteen jälkeen maahanmuuton osuus väestönlisäyksestä on kasvanut oleellisesti. Koulunkäynti on pakollista 6–16-vuotiaille. Sitä vanhemmille on vapaaehtoisia toisen asteen oppilaitoksia, joista monet ovat sisäoppilaitoksia. Maahan perustettiin pappisseminaari vuonna 1847, lääketieteen koulu 1876 ja lakikoulu 1908, ja nämä kolme yhdistyivät yliopistoksi vuonna 1911. Siihen lisättiin muita tiedekuntia myöhemmin. Uskonto Kristinuskosta tuli Islannin ainoa hyväksytty uskonto vuonna 1000 Alþingin päätöksellä. Vuoden 2023 alussa väestöstä noin 58,6 prosenttia kuului Islannin luterilaiseen kirkkoon. Islannin kirkon piispa on vuodesta 2012 alkaen ollut Agnes M. Sigurðardóttir. Islannin perustuslain mukaan maassa on uskonnonvapaus, mutta Islannin luterilainen kirkko on maan kansankirkko, jota valtio tukee ja suojelee. Kirkon ja valtion erottamisesta on puhuttu jo jonkin aikaa ja Islannin oikeusministeri Áslaug Arna Sigurbjörnsdóttir totesi loppuvuodesta 2019, että kirkon ja valtion ero on väistämätön ja että kirkolla on täydet edellytykset hoitaa tehtäviään ilman valtiota. Muinaisskandinaavista uuspakanuutta, aasainuskoa, on Islannissa harjoitettu vuodesta 1972 alkaen Ásatrúarfélagið-yhdistyksen perustamisen jälkeen. Uskonnolliseksi yhteisöksi se merkittiin vuonna 1973.. Yhteisön nykyisenä johtajana on vuodesta 2003 alkaen toiminut Hilmar Örn Hilmarsson. Alkuvuodesta 2019 yhteisö aloitti joukkorahoituksen keräämisen rakentaakseen itselleen temppelin Öskjuhlíðin alueelle. Islannissa toimii myös merkittävä yhteisö, joka harjoittaa zuismia. Se on uuspakanuuden muoto, joka keskittyy muinaisiin sumerilaisiin jumaluuksiin. Uskontoa harjoittaa hieman yli 1 600 henkilöä. Se rekisteröityi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi vuonna 2013. Zuistien uskonnollinen yhteisö joutui vaikeuksiin viranomaisten kanssa, kun sille ei myönnetty uskonnollisille yhteisölle varattua valtionavustusta vuonna 2016. Syynä olivat epäillyt, että kyseessä ei olisikaan aktiivinen uskonnollinen yhteisö, vaan huijaus. Zuistien johtaja Ágúst Arnar Ágústsson ilmoitti loppuvuodesta 2019, että yhteisö lopettaa toimintansa.. Kulttuuri Kieli ja kirjallisuus Islannissa puhutaan islantia, joka on nykyään puhutuista skandinaavisista kielistä lähimpänä alkumuotoaan ja pysynyt suhteellisen muuttumattomana 1100-luvulta asti. Islantilaiset edda- ja skaldirunot edustavat komeinta keskiajan kirjallisuutta Euroopassa. Keskiaikaisen kertomakirjallisuuden keskeisen osan muodostavat saagat. Niiden karuus ja dramaattisuus ovat antaneet aineksia Islannin uudemmalle kirjallisuudelle. 1600-luvulla maassa laadittiin runsaasti virsirunoutta. 1800-luvulta lähti uusi romanttisten runoilijoiden nousukausi, ja 1900-luvulla tulivat modernit romaanit. Kukoistuskausi huipentui, kun Halldór Laxnessille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto 1955. Elokuva ja musiikki Vuonna 1979 perustettiin Islannin elokuvasäätiö, ja kotimaisten elokuvien säännöllinen tuotanto alkoi. 1980-luvulta alkaen lähtien maassa on tuotettu noin kolme elokuvaa vuodessa. Tunnettuja islantilaisia elokuvaohjaajia ovat Friðrik Þór Friðriksson, jonka elokuva Luonnon lapset vuodelta 1991 oli Oscar-ehdokkaana, ja Rúnar Rúnarsson, jonka lyhytelokuva Síðasti bærinn oli ehdokkaana 2006. Islannin konservatorio on perustettu vuonna 1930 ja sinfoniaorkesteri 1950. Islannin kuuluisin pop-tähti on laulaja Björk. Reykjavíkissa järjestetään vuosittain RIFF-elokuvafestivaali ja jazzfestivaalit. Borgarfjörðurissä sijaitsevassa Reykholtissa on joka kesä klassisen musiikin festivaalit. Ruoka- ja tapakulttuuri Kirjailija Halldór Laxnessin mukaan Islannissa ”elämä on suolakalaa”. Juhlissa syödään savustettua lammasta. Perinteinen maitotuote skyr muistuttaa kermaista rahkaa. Keskitalven Þorrablót-juhlan aikaan syödään ”súrmatur” eli heran avulla säilöttyä ruokaa, verimakkaraa, kärvennettyjä lampaanpäitä ja säilöttyjä pässin kiveksiä, sekä erityisenä erikoisuutena hapatettua haita (hákarl). Tislatun viinan eli brenniviinin kutsumanimi on ”musta kuolema”. Perinteinen islantilainen villapaita, jossa on raglanhihat ja sahalaitakuvio yläosassa ja hihoissa, on nimeltään lopapeysa. Uiminen on suosittua, ja uimaopetus on kuulunut koulujen ohjelmaan 60 vuoden ajan. Monet uima-altaat lämpiävät geotermisellä lämmöllä, ja niissä uidaan ulkoilmassa pakkasellakin. Urheilu Islannin kansallislaji on glima-niminen, keskiajalta periytyvä painimuoto. Maan saavutuksia urheilun saralla ovat muun muassa olympialaisissa saadut kaksi pronssisijoitusta (Bjarni Friðriksson 1984 judosta, Vala Flosadóttir 2000 seiväshypystä) ja kaksi hopeamitalia (Vilhjálmur Einarsson 1956 kolmiloikasta ja käsipallojoukkue 2008). Lähteet Viitteet Aiheesta muualla Islannin suurlähetystö Islannin tilastollinen vuosikirja Iceland Tourist Board Kuopion kaupunginkirjasto:Islanti-kokoelma Norjanmeri Grönlanninmeri Seulonnan keskeiset artikkelit 41.2 Pohjoismaat

378

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmaston%20l%C3%A4mpeneminen

Ilmaston lämpeneminen

Ilmaston lämpenemisellä tarkoitetaan viime vuosikymmeninä tapahtunutta maapallon alailmakehän ja merien keskilämpötilan nousua ja nousun arvioitua jatkumista. Yleisessä keskustelussa ilmiöstä käytetään myös termiä ilmastonmuutos. Maapallon ilmasto on lämmennyt 1,1 celsiusastetta 1800-luvun lopun esiteollisesta ajasta vuoteen 2020. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n mukaan ihmisten toiminnasta syntyneet kasvihuonekaasut, erityisesti hiilidioksidi, ovat aiheuttaneet lähes kaiken tämän lämpenemisen. Lämpeneminen on kiihtynyt viime vuosikymmenten aikana. IPCC esitti jo loppuvuonna 1995 pidetyssä kokouksessa, että maapallon keskilämpötila nousee silloisesta 1,5–3 °C vuoteen 2100 mennessä. Ilmaston lämpeneminen johtuu ennen kaikkea fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja maataloudesta, koska ne tuottavat paljon kasvihuonekaasuja, kuten hiilidioksidia ja metaania. IPCC arvioi, että ilman lisätoimia ilmasto lämpenee neljä astetta vuosisadan loppuun mennessä verrattuna esiteolliseen aikaan. IPCC:n näkemyksiin yhtyvät ainakin 30 tiedeakatemiaa ja -yhteisöä, mukaan lukien G8-maiden sekä Brasilian, Kiinan ja Intian kansalliset tiedeakatemiat. Maailmanlaajuisella lämpötilojen nousulla on monia vaikutuksia, kuten merenpinnan nousu ja sademäärien muutokset. Äärimmäiset sääilmiöt, kuten helleaallot, rankkasateet, kuivuus ja myrskyt ovat yleistyneet ja voimistuneet, mikä on lisännyt ihmisten kuolleisuutta ja ilmastopakolaisuutta. Jäätiköt ovat sulaneet ja monet eläinlajit kuolleet sukupuuttoon. Ilmaston lämpeneminen on aiheuttanut taloudellisia vahinkoja maanviljelykselle, metsille, kalastukselle ja turismille. Ilmaston lämpenemisestä käytävä julkinen keskustelu käsittelee ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja sopeutumiseen liittyviä toimenpiteitä ja kustannuksia. Suurin osa maailman valtioista on ratifioinut Pariisin ilmastosopimuksen, jonka tavoitteena on kasvihuonepäästöjen rajoittaminen niin, että maapallon keskilämpötilan nousu jäisi selvästi alle kahden asteen. IPCC:n raportin (AR5) mukaan eri menetelmin ja eri oletuksin tehdyt tutkimukset ovat päätyneet samaan johtopäätökseen: ilmastonmuutoksen kokonaisvaikutus ihmisen hyvinvointiin on "pientä verrattuna talouskasvuun". Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalaksen mukaan on silti halvempaa torjua ilmastonmuutosta kuin sietää se. Tärkeintä on päästä eroon fossiilisista polttoaineista: kun voimala tai auto vanhenee, se voidaan korvata päästöttömällä. Käsitteistö Käsite ilmaston lämpeneminen on erityistapaus yleisemmästä termistä ilmastonmuutos, jolla voidaan viitata myös jääkausien yhteydessä tapahtuneeseen ilmaston viilenemiseen. Periaatteessa ilmaston lämpeneminen on neutraali käsite ajanjakson suhteen, mutta sitä käytetään yleisesti viime aikoina tapahtuneesta ihmisen aiheuttamasta maapallon ilmaston lämpenemisestä. Myös käsitettä ilmastonmuutos käytetään ihmisen aiheuttamasta muutoksesta. Syyt Ihmisen toiminta on johtanut ilmastoa lämmittävien kasvihuonekaasujen pitoisuuksien kohoamiseen ilmakehässä. Kaasupitoisuuden kasvu vähentää maapallolta avaruuteen poistuvan lämpösäteilyn määrää. Tästä aiheutuu positiivinen eli lämmittävä säteilypakote. Ihmisen vaikutus on havaittavissa selvimmin 1900-luvun puolivälin jälkeen. US National Oceanic and Atmospheric Administration (NOAA) mukaan kesäkuut 1998, 2015, 2016 ja 2017 olivat neljä mittaushistorian lämpimintä. Lämpimyys on selitettävissä vain ihmisen ilmakehää lämmittävällä vaikutuksella etenkin fossiilisista polttoaineista. Vuonna 2017 maapallon luonnonsyklin La Niña laski lämpötiloja. Kasvihuonekaasut ilmakehässä Joseph Fourier havaitsi kasvihuoneilmiön 1824. Svante Arrhenius esitti vuonna 1896 teorian, että ihmiskunnan toiminta voimistaa kasvihuoneilmiötä. Kasvihuoneilmiö on prosessi, jossa tietyt ilmakehän kaasut säteilevät ja imevät itseensä infrapunasäteilyä lämmittäen maan ilmakehää ja pintaa. Kasvihuonekaasujen lämmittävä vaikutus perustuu siihen, että ne päästävät lävitseen auringon lyhytaaltoista säteilyä, mutta imevät itseensä maanpinnan lähettämää pitkäaaltoista lämpösäteilyä ja lähettävät lämpösäteilyä myös takaisin kohti maan pintaa. Kasvihuonekaasut luovat luonnollisen kasvihuoneilmiön, jota ilman maan keskilämpötila olisi yli 30 °C kylmempi. Ilman kasvihuoneilmiötä maa olisi elinkelvoton. Maan pintalämpötila olisi liian alhainen, jotta vettä voisi esiintyä laajalti nestemäisenä ja vesihöyrynä. Viime jääkauden lopusta teollisen vallankumouksen alkuun asti maan keskilämpötila on pysynyt keskimäärin noin 14 °C:ssa. Kasvihuonekaasupitoisuuksien kasvun myötä kasvihuoneilmiö voimistuu aiheuttaen lämpötilojen nousua. Merkittävin kasvihuonekaasvu on vesihöyry, joka aiheuttaa noin 36–70 prosenttia kasvihuoneilmiöstä (pilviä lukuun ottamatta). Hiilidioksidi (CO2) aiheuttaa noin 9–26 prosenttia kasvihuoneilmiöstä, metaani (CH4) 4–9 prosenttia ja alailmakehän otsoni 3–7 prosenttia. Vesihöyryn määrä ilmakehässä riippuu haihtumisesta ja sateesta, joten ihmisen tuottama vesihöyry ei käytännössä pysty lisäämään sen kokonaismäärää. Sen sijaan hiilidioksidin ja metaanin määrät riippuvat ihmisen aiheuttamista päästöistä. Hiilidioksidipitoisuus ilmakehässä on noussut 47 prosenttia ja metaanipitoisuus 156 prosenttia verrattuna esiteolliseen aikaan. Kasvihuonekaasujen määrät ovat korkeampia kuin kertaakaan aiemmin 650 000 vuoteen, mikä on pääteltävissä luotettavasti jäätiköiltä syväkairatuista näytteistä. Epäsuorien geologisten todisteiden perusteella uskotaan, että hiilidioksidipitoisuudet ovat olleet nykytasolla viimeksi 20 miljoonaa vuotta sitten. Vuonna 2019 ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli keskimäärin 410 ppm. Vertailuksi vuoksi; vuonna 2009 pitoisuus oli noin 384 ppm ja vuonna 1999 pitoisuus oli noin 365 ppm. Pitoisuuden odotetaan nousevan jatkossa fossiilisten polttoaineiden käytön ja maankäytön muutosten myötä. Kasvuvauhti on riippuvainen taloudellisesta, sosiologisesta, teknologisesta ja luonnollisesta kehityksestä, joskin fossiilisten polttoaineiden saatavuus voi rajoittaa kasvua. IPCC:n erikoisraportti päästöskenaarioista ennustaa CO2-pitoisuuden nousevan tasolle 541–970 ppm vuoteen 2100 mennessä. Fossiilisten polttoaineiden varannot riittävät tämän tason saavuttamiseen ja päästöjen kasvattamiseen vuodesta 2100 eteenpäin, mikäli hiiltä, öljyhiekkaa tai metaaniklatraattia käytetään laaja-alaisesti. Vaikka kasvihuonekaasujen pitoisuudet pysyisivät nykytasolla, ilmasto luultavimmin lämpenisi edelleen 0,5 °C ja merenpinta jatkaisi nousuaan yli tuhannen vuoden ajan. Merenpohjan sedimenteistä ja kasvien fossiileista tehtyjen mittausten perusteella on voitu arvioida, että esimerkiksi 150–200 miljoonaa vuotta sitten hiilidioksidin pitoisuus oli ilmeisesti paljon nykyistä korkeampi, yli 2 000 ppm, ja 400–600 miljoonaa vuotta sitten ajoittain jopa yli 5 000 ppm. Vaikka hiilidioksidipitoisuus nousisi näille tasoille, seurauksia olisi mahdoton ennustaa, koska auringon lämmittävä vaikutus ei ollut silloin niin suuri kuin nykyään. Auringon, kuten muidenkin tähtien sisällä tapahtuvan fuusioreaktion takia ne kirkastuvat ajan myötä. Noin 68 prosenttia ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä vuosina 1750–2011 johtuu fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja sementin tuotannosta. Loput 32 prosenttia ihmisperäisistä päästöistä ovat pääasiassa seurausta maankäytöstä, erityisesti metsähakkuista. Tropiikissa tapahtuva metsänhävitys on aiheuttanut 2000-luvulla noin 15 % globaaleista hiilidioksidipäästöistä. Metsäpalojen yhteydessä ilmaan pääsee lisäksi ilmakehää lämmittäviä metaania ja typpioksiduulia. Toisaalta biomassan poltossa syntyy myös pienhiukkaspäästöjä, joilla arvioidaan olevan ilmakehää viilentävä nettovaikutus. Palautekytkennät Ilmastoon suoraan lämmittävästi vaikuttavilla pakotetekijöillä, kuten kasvihuonekaasujen lisääntyneillä pitoisuuksilla, voi olla seurannaisvaikutuksia eli palautekytkentöjä, jotka monimutkaistavat pakotetekijöiden vaikutuksia ilmastoon. Positiivisista palautekytkennöistä, kuten Siperian turvesoiden ikiroudan sulamisesta, aiheutuvat mahdollisesti jopa 70 000 miljoonan tonnin metaanipäästöt, jotka voivat johtaa merkittäviin lisäyksiin sellaisten kasvihuonepäästöjen lähteissä, joita ei ole otettu huomioon IPCC:n ilmastomalleissa. Tärkein palautekytkentä liittyy veden höyrystymiseen. Ilmakehään vapautettu hiilidioksidi lämmittää ilmakehää ja maanpintaa, mistä seuraa, että ilmakehään höyrystyy lisää vettä. Koska vesihöyry itsessään toimii kasvihuonekaasuna, tästä seuraa edelleen lisää lämpenemistä ja vesihöyryn vapautumista ilmakehään. Näin jatkuu, kunnes ilmasto saavuttaa uuden dynaamisen tasapainon, jossa kasvihuoneilmiö on kohonneen vesihöyrypitoisuuden vaikutuksen johdosta noin kaksi kertaa voimakkaampi kuin mitä kohonneesta hiilidioksidipitoisuudesta yksin seuraisi. Pilvistä johtuvat palautekytkennät ovat meneillään olevan tutkimuksen ja keskustelun aihe. Pilvet säteilevät lämpöä takaisin maanpinnalle aiheuttaen lämmittävän vaikutuksen, mutta samalla heijastavat auringonvaloa ja säteilevät lämpöä avaruuteen aiheuttaen viilentävän vaikutuksen. Kasvanut vesihöyrypitoisuus saattaa lisätä tai vähentää pilviä eri alueilla ja eri korkeuksissa. Useimmissa ilmastomalleissa pilvisyyden muutos vahvistaa ilmastonmuutosta, mutta eri mallien tulokset poikkeavat toisistaan varsin paljon. Toinen tärkeä palautekytkentä on albedo eli heijastavuus. Ilmaston lämmetessä sulavan jään ja lumen alta paljastuu maata tai vesialueita. Sekä maan että veden albedo on matalampi kuin jään ja lumen, eli ne heijastavat auringon säteilyä vähemmän ja imevät sitä itseensä enemmän. Tämä aiheuttaa lisää lämpenemistä, mikä puolestaan aiheuttaa lisää jäätikköjen sulamista, ja niin edelleen. Valtamerten lämpeneminen ja jäätiköiden sulaminen aiheuttavat viiveen ilmakehän lämpenemiskehityksessä. Syynä on se, että veden lämpeneminen ja jään sulaminen sitovat suuren ominaislämpökertoimensa vuoksi enemmän energiaa kuin ilman lämpeneminen. Yli 80 prosenttia ilmastonmuutoksen aiheuttamasta lisääntyneestä lämpöenergiasta onkin varastoitunut valtameriin, jotka ovat lämmenneet keskimäärin 3 000 metrin syvyyteen asti. Vaikka kasvihuonekaasujen päästöt pysäytettäisiin heti, ilman keskilämpötila tulee nousemaan kauemmin kuin seuraavat sata vuotta, joskin nykyistä huomattavasti hitaammin. Ikiroudan sulaminen altistaa arktisten alueiden maaperässä olevan hiilen mikrobien vaikutukselle, mikä voi vapauttaa ilmakehään hiilidioksidia ja metaania ja näin synnyttää positiivisen palautekytkennän, joka edistää ilmaston lämpenemistä. Arktisen merijään sulamisella voi myös olla positiivinen palautekytkentä metaanin vapautumiseen maa-alueilta. Myös merien kyvyn säilöä hiiltä odotetaan laskevan lämpenemisestä aiheutuvan eliötasapainon muuttumisen myötä. Pienhiukkaset viilentävät ilmastoa Maapallon lämpeneminen olisi ollut vielä voimakkaampaa ilman ihmistoiminnasta syntyvien pienhiukkasten eli aerosolien viilentävää vaikutusta. Pienhiukkaset ovat pitäneet piilossa merkittävän osan kasvihuonekaasuista johtuvasta lämpenemisestä. Tulevaisuudessa tämän ilmiön varaan ei kuitenkaan voida enää laskea, koska vain päiviä tai viikkoja ilmakehässä viipyvien pienhiukkasten kokonaismäärä ei voi kasvaa samaa vauhtia kuin pitkäikäisten kasvihuonekaasujen kokonaismäärä. Mikrometrin kokoluokkaa olevia hiukkasia syntyy, kun poltetaan fossiilisia polttoaineita, puuta tai turvetta. Pienhiukkasia syntyy myös luonnossa: valtameristä vapautuu suolahiukkasia, tulivuorten purkauksista syntyy sulfaattihiukkasia, tuuli nostattaa maasta pölyä, ja kasvit tuottavat orgaanisia hiukkasia. Hiukkasia syntyy paljon myös metsäpaloissa. Pienhiukkaset pysyvät ilmassa vain muutamasta päivästä muutamaan kuukauteen. Pienhiukkasten kokonaisvaikutus ilmastoon on viilentävä, koska ne heijastavat auringon säteilyä takaisin avaruuteen. Hiukkaset myös muuttavat pilviä siten, että niissä on enemmän mutta pienempiä vesipisaroita. Tällaiset saastuneen ilman pilvet heijastavat auringon säteilyä tehokkaammin. Lisäksi pienet vesipisarat eivät kovin helposti kasva sadepisaroiksi, joten hiukkaset pidentävät pilvien elinikää, mikä myös viilentää ilmastoa. Pohjoisessa mustat nokihiukkaset lämmittävät ilmastoa, kun ne laskeutuvat lumen tai jään pinnalle ja imevät tehokkaasti auringon säteilyä. Auringon aktiivisuuden osuus ilmaston lämpenemisessä Mittausten mukaan auringon säteilyvoimakkuus ei ole kasvanut 1950-luvun jälkeen, joten ilmaston lämpeneminen ei johdu auringon aktiivisuuden muutoksista. Toinen todiste asialle on stratosfäärin viileneminen. Kasvihuoneilmiö lämmittää ilmakehän alaosaa eli troposfääriä mutta viilentää yläosaa eli stratosfääriä. Auringon säteilyvoimakkuuden kasvu taas lämmittäisi koko ilmakehää. Mittausten mukaan stratosfääri on viilentynyt huomattavasti, joten auringon aktiivisuus ei selitä 1900-luvun puolivälin jälkeen tapahtunutta ilmaston lämpenemistä. Vaikka ilmasto olisi moninkertaisesti arvioitua herkempi aurinkopakotteille, viimeaikainen lämpeneminen johtuisi silti kasvihuonekaasupitoisuuksien kasvusta. Tieteellinen konsensus Ilmastonmuutoksen syistä vallitsee tieteellinen konsensus, ja lähes kaikki ilmastotieteilijät pitävät ihmisen toimintaa (kuten fossiilisten polttoaineiden käyttöä) lämpenemisen pääasiallisena syynä. Vuonna 2016 tehdyn tutkimuksen (Cook ym.) mukaan 97 % ilmastotieteilijöistä oli tätä mieltä. James Powellin tutkimuksessa (2019) käytiin läpi 11 602 vuonna 2019 julkaistua vertaisarvioitua artikkelia, jotka käsittelivät ilmastonmuutosta tai ilmaston lämpenemistä. Artikkeleista 100 % katsoi ilmaston lämpenemisen johtuvan ihmisen toiminnasta. Powellin mukaan tämä kertoo siitä, että ilmastotieteilijöiden konsensus on nyt täydellinen. Vuonna 2021 julkaistussa artikkelissa (Lynas ym.) käytiin läpi vuonna 2012 tai sen jälkeen julkaistuja ilmastotieteellisiä artikkeleja. Yli 99 % artikkeleista katsoi ilmastonmuutoksen johtuvan ihmisen toiminnasta; 3 000 satunnaisesti valitun artikkelin aineistosta vain 28 kiisti tämän. Niin ikään 2021 julkaistussa tutkimuksessa (Myers ym.) haastateltiin 153 ilmastotieteilijää, joista 98,7 % katsoi ilmaston lämpenemisen johtuvan ihmisen toiminnasta. Sekä Cookin että Myersin mukaan pätevimmät tutkijat ovat asiasta kaikkein yksimielisimpiä. Ilmastohistoria Ilmasto ihmisen aikakaudella Vuoteen 2020 mennessä maan ja valtamerien keskimääräinen pintalämpötila on noussut 1,09 °C verrattuna 1800-luvun lopun esiteolliseen aikaan. Maa-alueet ovat lämmenneet nopeammin kuin meret. Lämpenemisvauhti on saavuttanut 0,2 astetta vuosikymmenessä. Viimeiset kolme vuosikymmentä (1982–2012) ovat olleet lämpimimmät 1 400 vuoteen. Mittaushistorian kuusi lämpimintä vuotta osuvat kaikki välille 2015–2020. Parin tuhannen vuoden aikana ennen vuotta 1850 lämpötilat pysyivät maailmanlaajuisesti suhteellisen vakaina, joskin paikallisia muutoksia, kuten keskiajan lämmin kausi ja pieni jääkausi, on ollut. Tämä lämpötilavaihtelu tunnetaan Pohjois-Atlantin oskillaationa ja sitä on tutkittu verraten tarkasti. IPCC:n analyysin mukaan jäähtyminen oli pienen jääkauden aikana alle 1 °C eikä sitä voitu havaita maailmanlaajuisesti. Kylmimmät kesät 1800-luvulla olivat 0,6–0,7 °C tavallista viileämpiä. Maapallon ilmasto on pysynyt melko vakaana koko holoseenin eli edellisen jääkauden jälkeisen ajan. Pidemmällä aikavälillä ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuudet ovat vaihdelleet huomattavasti, mikä on aiheuttanut kylmän ja trooppisen ilmaston vaihtelua. Nykyihmisen arvellaan syntyneen 200 000 vuotta sitten, mikä tarkoittaa, että se on selvinnyt monen jääkauden läpi. Paleoklimatologi William Ruddiman on esittänyt, että ihminen alkoi vaikuttaa ilmastoon noin 8 000 vuotta sitten hakkaamalla metsiä viljelytilaksi. Myös 5 000 vuotta sitten Aasiassa alkaneella riisinviljelyllä on ollut vaikutuksia. Ruddimanin tulkinta historiallisesta tilastosta metaaniin liittyvään aineistoon liittyen on kuitenkin asetettu kyseenalaiseksi. Esihistorialliset ilmastonmuutokset Maa on lämmennyt ja viilennyt useaan otteeseen menneisyydessä. Etelämantereelta otetusta EPICA-jääkairausnäytteestä on saatu tietoa lämpötilojen vaihtelusta viimeisten 800 000 vuoden ajalta. Tänä aikana maapallolla on ollut kahdeksan jääkautta ja jääkausien väliin jäävää lämmintä kautta, jolloin vallinneet lämpötilat ovat verrattavissa nykyisiin lämpötiloihin. Niin kutsutut Milankovićin jaksot eli muutokset maapallon kiertoradassa ovat rytmittäneet jääkausien ja lämpimien kausien esiintymistä. Jääkausisyklit ovat seurausta monen tekijän summasta: Milankovićin jaksoista, hiilidioksidipitoisuudesta ja vesihöyrykuvioista. Ihmistoiminnan seurauksena hiilidioksidipitoisuus on muuttunut niin paljon, että se saattaa katkaista aikaisempen jääkausien syklin. Viimeisen 800 000 vuoden aikana kahden asteen muutos ilmakehässä on vienyt tuhansia vuosia, nyt sama muutos ollaan saavuttamassa vain muutamassa vuosisadassa. Tutkijoiden mukaan maapallo ei ole kokenut nykyisen kaltaista ilmastonmuutosta viimeiseen 420 miljoonaan vuoteen. Kasvihuonekaasujen nopea kertyminen ilmakehään aiheutti varhaisella jurakaudella noin 180 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen lämpenemisen, jolloin maapallon keskilämpötila kohosi 5 °C. Britannian Open Universityssa tehdyn tutkimuksen mukaan lämpenemisen seurauksena rapautuminen kiihtyi viisinkertaiseksi. Rapautuminen sitoi hiiltä ilmakehästä maan kalsiittiin ja dolomiittiin, minkä johdosta hiilidioksidipitoisuudet laskivat entiselle tasolleen noin 150 000 vuodeksi. Äkillisten klatraattiyhdisteisiin liittyvien metaanipäästöjen on ehdotettu aiheuttaneen muita kaukaisen menneisyyden lämpenemistapahtumia, kuten noin 251 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen permi-triaskauden joukkotuhon ja 55 miljoonaa vuotta sitten olleen paleoseeni-eoseenin lämpöhuipun. Ilmastomallit Ilmastomallit ovat keskeinen tapa tutkia ilmastonmuutoksen mekanismeja, ennustettuja vaikutuksia sekä ehdotettujen hillintätoimien vaikutuksia. Mallit perustuvat matemaattisiin yhtälöihin, jotka muodostetaan fysiikan lakien perusteella. Yhtälöt kuvaavat ilmakehän, valtamerien ja maaperän käyttäytymistä, ja ne ratkaistaan tietokoneilla. Suurin osa ilmastomalleista keskittyy ennustamaan ilmaston muuttumista seuraavan sadan vuoden aikana. Mallit eroavat toisistaan laskennallisesti ja tuloksiltaan. Silloinkin, kun hiilidioksidipäästöt oletetaan malleissa samoiksi, ennustetun lämpenemisen määrä vaihtelee malleittain ja tuloksiin jää merkittävä epävarmuus. Nykyiset ilmastomallit vastaavat hyvin lämpötilavaihteluista 1900-luvulla tehtyjä havaintoja. Mallit ennustavat, että ilmasto lämpenee, kun kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä kasvaa. Vuoden 2021 raportissa IPCC esittää viisi skenaariota päästöjen kehityksestä seuraavien 80 vuoden aikana. Kaikissa skenaarioissa ilmasto lämpenee 2030-luvulla noin 1,5 astetta verrattuna esiteolliseen aikaan. Vuosisadan loppuun mennessä lämpenemisen ennustetaan olevan 1,4–4,4 °C päästöjen suuruudesta riippuen. Malleja on myös käytetty apuvälineenä viimeaikaisen lämpenemisen syiden löytämiseen vertaamalla havaittuja muutoksia mallien ennusteisiin. Mallit osoittavat, että 1900-luvun alkupuolella tapahtunut lämpeneminen johtui suurelta osin luonnollisista tekijöistä, mutta 1900-luvun puolivälin jälkeen tapahtunut lämpeneminen johtuu valtaosin ihmisen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. Odotettavissa olevan ilmastonmuutoksen tarkka voimakkuus ja erityisesti vaikutukset eri alueilla ovat aktiivisen tutkimuksen kohteena. Ilmastomallien ennusteet voivat vastata maailmanlaajuisten lämpötilojen havaittuja muutoksia hyvin, mutta ne eivät vielä kykene mallintamaan kaikkia ilmaston ominaisuuksia. Ilmastomalleihin liittyy useita epävarmuustekijöitä, joista tärkeimmät koskevat palauteilmiöitä, jotka vahvistavat tai heikentävät lämpenemistä, ilmastoherkkyyttä sekä pilvisyyden kuvaamista. Lisäksi ilmastomallinnuksessa käytettyjen tietokoneiden laskentatehon rajoitukset edellyttävät joitakin yksinkertaistuksia. Pilvisyyden esittäminen ilmastomalleissa on yksi pääsyistä tämänhetkisten ilmastomallien epävarmuuteen, joskin kehitystä ongelman suhteen tapahtuu. Ongelmista huolimatta ilmastomalleja pidetään hyvinä työkaluina ilmastoa koskevien ennustavien laskelmien tekemiseen. IPCC:n mukaan mallien ennusteet muodostavat kokonaisuutena uskottavan kuvan ilmaston kehityksen suunnasta. Vaikutukset Lämpötila Lämpötilojen nousulla on lukuisia vaikutuksia ihmisten terveydelle. Ilmaston lämpenemiseen liittyvistä äärimmäisistä sääolosuhteista aiheutuvat kuolemat, ilmastopakolaisuus ja taloudelliset menetykset voivat pahentua vaikutusalueilla väestötiheyden kasvun seurauksena, vaikka kylmille alueille on odotettavissa myös pieniä hyötyjä, kuten kylmyyteen kuolemisen laskua. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi vuonna 2005, että ilmastonmuutoksen seuraukset aiheuttavat vuosittain noin 150 000 ihmisen kuoleman ja 5 miljoonaa sairaustapausta. IPCC arvioi vuonna 2014, että vuosisadan puoliväliin asti ilmaston lämpenemisen suurin vaikutus ihmisten terveyteen on olemassa olevien terveysongelmien paheneminen. Myöhemmin lämpenemisen odotetaan lisäävän sairastumisia erityisesti köyhillä alueilla. Vuoteen 2100 mennessä kuumuus ja kosteus voivat joillakin alueilla tehdä kesällä ulkona työskentelystä mahdotonta. Vuonna 2021 julkaistun maailmanlaajuisen ja laajimman aiheesta tehdyn tutkimuksen tekijöiden mukaan ilmaston lämpeneminen saattaa olla lämpötiloista johtuvien kuolemien kokonaismäärän vähenemisen takana lyhyellä aikavälillä. Kylmyyteen kuolleiden osuus laski vuosien 2000–2019 aikana maailmassa 0,51 prosenttiyksikköä samalla kun kuumuuteen kuolleiden osuus nousi 0,21 prosenttiyksikköä. Vesi Veden puutteen odotetaan joillain alueilla pahenevan, kun taas toisaalla sademäärän ennustetaan kasvavan. Ilmaston lämmetessä haihdunta lisääntyy kuitenkin sadantaa enemmän, mikä johtaa kasvukauden aikaisen kuivuuden yleistymiseen sekä Euroopassa että muissa maanosissa. Joitakin ympäristöön ja ihmisten elämään kohdistuvia tapahtumia lasketaan jo nyt ainakin osittain ilmastonmuutoksen seuraukseksi. IPCC:n mukaan jäätiköiden peräytyminen, merijään ja lumipeitteen väheneminen, merenpinnan nousu, sadannan muutokset sekä äärimmäisten sääilmiöiden voimakkuuden ja esiintymistiheyden kasvu johtuvat osittain ilmaston lämpenemisestä. Vaikka yleisiin säännönmukaisuuksiin, intensiteetteihin ja esiintymistiheyksiin on odotettavissa muutoksia, yksittäisiä tapahtumia on vaikeaa yhdistää ilmastonmuutokseen. Ilmaston lämpeneminen sulattaa jäätä. 1990-luvulta lähtien Grönlannin ja Etelämantereen jääpeite on vähentynyt kiihtyvällä tahdilla, ja jäätiköt sulavat lähes kaikkialla maailmassa. Jäämeren jääpeite on vähentynyt noin neljä prosenttia vuosikymmenessä vuosina 1979–2012. Ilmaston lämpenemisen takia merenpinta nousi 1900-luvulla noin 19 cm. IPCC arvioi, että vuoteen 2100 mennessä valtamerien pinta nousee 30–100 cm. Merenpinnan nousu lisää tulvia etenkin myrskyjen yhteydessä. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu voimistaa hiilidioksidin liukenemista meriin. Vedessä hiilidioksidi muuttuu hiilihapoksi, joka aiheuttaa merien happamoitumista. 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun meriveden pH-arvo on laskenut noin 0,1:llä. Happamoitumisesta kärsivät erityisesti sellaiset merieläimet, joilla on kalkkikuori, kuten nilviäiset, korallit ja planktoneläimet. Happamoituminen häiritsee merien ravintoketjuja ja voi vähentää monimuotoisuutta. Maailman äyriäistuotannon odotetaan laskevan merien happamoituessa. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen Ilmaston lämpeneminen voimistaa luontokatoa. Monet eläin- ja kasvilajit ovat vaarassa joutua sukupuuttoon ilmaston lämpenemisen takia 2000-luvulla. Suurin osa kasvilajeista, pienistä nisäkkäistä ja järvissä elävistä nilviäisistä ei pysty siirtymään viileämmille seuduille niin nopeasti, kuin ilmasto lämpenee. Merieliöt tulevat kärsimään lämpenemisen lisäksi matalammista happipitoisuuksista ja merien happamoitumisesta. Eräs tutkimus ennustaa, että 1 103 eläin- ja kasvilajin otoksesta 18–35 % katoaa sukupuuttoon vuoteen 2050 mennessä ilmastonmuutoksen seurauksena. Ruuantuotanto Ilmaston lämpeneminen vaarantaa maailman ruuantuotannon. IPCC ennakoi vehnän, riisin ja maissin satojen heikkenevän trooppisella ja lauhkealla vyöhykkeellä. Subtrooppinen vyöhyke tulee kärsimään kuivuudesta. Joillakin alueilla sadot voivat parantua lämpenemisen ansiosta. Kalansaaliiden odotetaan pienenevän. Hengitysilma Ulkoilman hiilidioksidipitoisuuden kohoaminen saattaa aiheuttaa ilmanlaatuongelmia sisätiloissa, koska sisäilman hiilidioksidipitoisuus on tyypillisesti ulkoilman pitoisuutta suurempi. Tyydyttävän ilmanlaadun rajana pidetään 1 200 ppm:n pitoisuutta. Hengitysilman liian suuri hiilidioksidipitoisuus voi aiheuttaa väsymystä, päänsärkyä, keskittymisvaikeuksia ja suorituskyvyn laskua. Hyödyt Ilmaston lämpenemisestä on myös hyötyä kylmillä alueilla, kuten Suomessa. Lämmitykseen tarvitaan vähemmän energiaa, ja kylmyydestä johtuvat terveysriskit pienenevät. Maataloudessa lämpö voi kasvattaa satoja. Merenkulku helpottuu, kun jääpeite vähenee. Vähälumiset talvet alentavat aurauskustannuksia. Taloudellisesti voivat hyötyä yritykset, jotka myyvät tekniikkaa, joka auttaa vähentämään päästöjä tai sopeutumaan ilmastonmuutokseen. Turismi voi lisääntyä kylmillä alueilla, jos lämpimät maat muuttuvat sietämättömän kuumiksi. Ilmastonmuutos kiihdyttää maapallon kasvillisuuden kasvua. Nasan mukaan maapallo on vihertynyt 1990-luvun ja 2010-luvun välillä 15 prosenttia ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden lisääntymisen myötä. Turun yliopiston biokemian laitoksen erikoistutkijan Esa-Matti Liliuksen mukaan sadon määrien voidaan arvioida lisääntyvän vähintään 20 prosentilla, sillä aiempaa korkeammissa hiilidioksidipitoisuuksissa viljelykasvit myös kestävät kuivuuden ja kuumuuden kaltaista stressiä paremmin. Ruuantuotannon tulevaisuutta tarkastelevan International Food Policy Research Instituten tutkimuksen mukaan läntisen Afrikan ilmasto näyttäisi muuttuvan siten, että maanviljelijöiden sadot voisivat jopa kasvaa. Vaikutukset alueittain Välimeren altaan maissa ilmaston lämpeneminen on nopeampaa kuin muualla maapallolla keskimäärin. Maapallon ilmasto on lämmennyt 1800-luvun lopulta lähtien keskimäärin 1,0 °C. Välimeren maissa nousua on ollut jo 1,4 °C. Muutos näkyy jo, sillä eritoten Välimeren itäisessä osassa sademäärät ovat kutistuneet ja ankarat hellejaksot yleistyneet. Vuonna 2015 tutkimuslaitos World Resources Institute listasi ne valtiot, joissa veden puute tulee 20 vuoden kuluttua olemaan suuri ongelma. Listan 33:sta maasta 14 oli Välimeren alueelta. Mikäli ilmaston lämpeneminen etenee kahteen asteeseen, suuri osa eteläistä Espanjaa, samoin kuin muut alueet Välimeren ympäristössä muuttuvat autiomaaksi. Tutkijat ovat arvioineet, että eteläisen Afrikan ilmasto lämpenee jopa kolmella asteella vuoteen 2060 mennessä ja enimmillään jopa viidellä asteella vuoteen 2090 mennessä. Se tekisi ihmiselämän alueella lähes mahdottomaksi. Vuorten lumipeitteissä on odotettavissa pienenemistä. Muita odotettuja vaikutuksia ovat termohaliinikierron mahdollinen hidastuminen, otsonikerroksen oheneminen sekä tartuntatautien kuten malarian ja denguekuumeen leviäminen. Merenpinnan noustessa suolainen merivesi pääsee entistä helpommin muun muassa riisiviljelyksille. Näin on käymässä Bangladeshissa, missä maaperän suolaantuminen hankaloittaa riisinviljelyä. Pelätään, että 5–20 miljoonaa ihmistä joutuu muuttamaan pois Bangladeshin rannikolta seuraavien 20 vuoden aikana. Arktisen alueen tiedetään lämpenevän nopeammin kuin muun maapallon keskimäärin. Se merkitsee jäässä olevan merialueen supistumista ja sulana pysyvän vesialueen laajenemista. Tutkijat ovat ihmetelleet Norjalle kuuluvien Huippuvuorten ilmaston kehitystä. Alueen vuosittainen keskilämpötila on ollut tähän asti noin –10 °C. Vuonna 2016 keskilämpötila oli vain hieman pakkasen puolella. Vaikutukset Suomessa Suomen ilmasto lämpenee nopeammin kuin koko maapallon keskimäärin. 1800-luvun puolivälistä vuoteen 2017 Suomen keskilämpötila on noussut 2,3 astetta. Voimakkainta lämpeneminen on ollut alkutalvella, lähes viisi astetta, kun taas loppukesä on lämmennyt vähiten, noin 0,7 astetta. Sademäärässä, tuulisuudessa ja pilvisyydessä ei ole vielä havaittu selviä muutoksia. Ilmatieteen laitoksen mukaan ilmastonmuutos lämmittää Suomen talvia enemmän kuin kesiä. Jos maapallon keskilämpötila nousee kahdella asteella esiteollisesta ajasta, niin useammin kuin joka kolmas vuosi lounaisimmassa Suomessa terminen talvi jää kokonaan tulematta, eli vuorokauden keskilämpötila pysyy nollan yläpuolella koko vuoden. Lämpeneminen on nopeinta Pohjois-Suomessa. Sademäärät kasvavat etenkin talvella, ja sateet tulevat yhä useammin vetenä. Lunta, jäätä ja routaa on jatkossa nykyistä vähemmän. Talvista tulee myös entistä pilvisempiä. Sään ääri-ilmiöt voimistuvat: tulee enemmän rankkasateita ja myrskytuulia. Merenpinnan nousun takia Suomenlahdella vedenkorkeus saattaa kääntyä nousuun, ja Perämerellä meri vetäytyy entistä hitaammin. Suomen maanviljelylle ilmaston lämpeneminen saattaa olla hyväksi, koska kasvukausi pitenee ja voidaan alkaa viljellä uusia kasvilajeja. Toisaalta lämpenevän ilmaston takia Suomeen tulee tuholaisia ja kasvitauteja, joita täällä ei ole viileän ilmaston takia ollut. Suomen luonto muuttuu ilmaston lämpenemisen takia. Muutoksia tapahtuu niin lajien levinneisyysalueissa, runsaudessa, esiintymisen ajoituksessa (fenologia) sekä morfologiassa. Esimerkiksi päiväperhosten ja lintujen levinneisyysalueet ja runsaudet ovat siirtyneet kohti pohjoista lajien pyrkiessä seuraamaan niille suotuisia ilmasto-olosuhteita. Tämä näkyy eteläisten lajien runsastumisina ja toisaalta pohjoisten lajien vähenemisenä ja nämä muutokset näkyvät myös osittain suojelualueilla. Suojelualueet pystyvät kuitenkin vähentämään ilmastonmuutoksen negatiivisia populaatiovaikutuksia. Levinneisyysmuutosten takia etenkin monet tuntureiden lajit ovat uhanalaisia. Linnuilla ilmastonmuutoksen mukaiset lajiyhteisömuutokset ovat olleet voimakkaampia talvella verrattuna pesimäaikaisiin muutoksiin. Etenkin talvisten vesilintujen määrät ovat runsastuneet voimakkaasti Suomessa. Ilmastonmuutos on aikaistanut keväistä ja alkukesäistä esiintymistä mm. kasveilla , päiväperhosilla ja linnuilla . Syksyllä useat kasvit ovat viivästyttäneet elinkierron ajoitustaan , mutta linnuilla puolestaan lajit ovat voineet niin aikaistaa kuin viivästyttää syysmuuttoaan . Lajien ruumiin koko ja väri voivat myös muuttua ilmastomuutoksen myötä. Useilla lajeilla pohjoiset yksilöt ovat eteläisiä suurikokoisempia (ns. Bergmannin säännön mukaan) ja siten levinneisyysmuutosten myötä tietyllä paikalla ruumiin koko voi pienentyä. Esimerkiksi varpusten paino on pienentynyt Suomessa . Lehtopöllöllä harmaa värimuoto on sopeutunut ruskeaa värimuotoa paremmin kylmiin runsaslumisiin talviin. Lumipeitteen vähetessä ruskea värimuoto onkin runsastunut Suomessa luonnonvalinnan myötä. Ilmaston lämpeneminen saattaa lisätä Suomeen tulevien pakolaisten määrää, jos jotkin alueet maailmassa muuttuvat asuinkelvottomiksi kuumuuden, kuivuuden tai merenpinnan nousun takia. Talousvaikutukset Jotkut taloustieteilijät ovat yrittäneet arvioida ilmastonmuutoksen aiheuttamien maailmanlaajuisten vahinkojen kokonaishintaa. Ratkaisevia päätelmiä taloudellisista vaikutuksista ei vielä ole. Sata arviota yhteen summaavassa tutkimuksessa vahinkoarviot vaihtelivat 10:stä 350:een Yhdysvaltain dollariin hiilitonnia (tC) kohti (3:sta 95:een dollariin per hiilidioksiditonni), keskiarvonaan 43 dollaria/tC (12 dollaria per hiilidioksiditonni). Eräs kuuluisa raportti talousvaikutuksista on Sternin raportti, jonka mukaan ilmastonmuutokset vaikutukset saattavat vastata maailman bruttokansantuotteen vähenemistä viidellä prosentilla vuosittain. Ilmastonmuutoksen yhä voimistuvia taloushaittoja käsittelevässä yhteenvedossaan Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma UNEP korostaa vakuutus- ja pankkiriskejä. Maataloudella, liikenteellä ja muilla sektoreilla on todennäköisesti myös edessään ilmastonmuutoksen mukanaan tuomia vaikeuksia. Taloudelliset tappiot ovat erityisen merkittäviä köyhillä alueilla, ja suurimmat talousriskit kohdistuvatkin kehitysmaihin ennemmin kuin teollisuusmaihin. Global Commission on the Economy and Climate mukaan vuonna 2018 ilmastonmuutoksen vastustaminen loisi 65 miljoonaa työpaikkaa, ehkäisisi 700 000 ennenaikaista kuolemaa ja lisäisi maailmantalouteen vähintään 26 000 miljardia dollaria vuoteen 2030 mennessä verrattuna tilanteeseen, että ilmastonmuutokseen ei reagoitaisi. Ilmastonmuutoskeskustelu 2000-luvulla ilmaston lämpeneminen on noussut laajan julkisen keskustelun aiheeksi. Vuonna 2007 Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä hallitustenväliselle ilmastonmuutospaneelille IPCC:lle ja Yhdysvaltain entiselle varapresidentille Al Gorelle. Nobel-komitean mukaan IPCC on luonut yhteisymmärrystä ihmisen toimien ja maapallon lämpenemisen yhteyksistä. Al Gore taas kampanjoi näkyvästi ilmastonmuutosta vastaan. Goren dokumenttielokuva Epämiellyttävä totuus herätti keskustelua ilmastonmuutoksesta ja palkittiin parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkinnolla 2007. Ympäristöjärjestöt ja kansalaiset ovat järjestäneet tapahtumia ja mielenosoituksia, joissa vaaditaan poliitikoilta päätöksiä päästövähennyksistä. WWF aloitti vuonna 2007 Earth Hour -kampanjan, jossa osallistujat ympäri maailmaa sammuttavat valot tunnin ajaksi kerran vuodessa symbolisena eleenä ilmaston puolesta. Ylen mukaan Earth Hour on maailman suurin ilmastotapahtuma. Vuoden 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksen yhteydessä järjestettiin kymmenientuhansien ihmisten mielenosoituksia. Vuonna 2014 New Yorkin ilmastohuippukokouksen yhteydessä mielenosoitukseen osallistui satojatuhansia ihmisiä, ja lisäksi tukitapahtumia järjestettiin 162 maassa. Syyskuussa 2019 miljoonat nuoret yli sadassa maassa jättivät koulupäivän väliin ja osallistuivat ilmastomarsseille. Koululakkoliikkeen keulakuva oli ruotsalainen 16-vuotias ilmastoaktivisti Greta Thunberg. Suurimmat ilmastonmuutoksen odotettuihin vaikutuksiin liittyvät riskit uhkaavat köyhiä alueita, erityisesti Afrikkaa ja Intiaa, vaikka niiden kasvihuonekaasupäästöt ovat olleet mitättömiä teollistuneisiin maihin verrattuna. Samanaikaisesti Yhdysvallat on arvostellut Kioton ilmastosopimukseen liittyviä kehitysmaille suotuja vapautuksia kasvihuonepäästörajoituksista ja käyttää niitä oikeutuksena sopimuksen ratifioimatta jättämiselle. Eräs keskustelun kiistakohta on, tulisiko vastikään teollistuneiden maiden kuten Intian ja Kiinan rajoittaa päästöjään. Kiinan hiilidioksidipäästöt ovat jo suuremmat kuin Yhdysvaltojen ja EU:n päästöt yhteensä. Ajatukset ihmisen osallisuudesta ilmastonmuutokseen ja toimenpiteistä sen hillitsemiseksi ovat saaneet laajempaa hyväksyntää Euroopassa kuin Yhdysvalloissa. Fossiilisten polttoaineiden yhtiöt kuten ExxonMobil ja jotkin ajatushautomot ovat lopettaneet kampanjoinnin 2007 ilmastonmuutoksen riskien vähättelemiseksi samalla, kun ympäristöjärjestöt ovat käynnistäneet ilmastonmuutoksen seurauksia korostavia kampanjoita. Hiljattain jotkin fossiilisten polttoaineiden yhtiöt ovat kuitenkin peräytyneet vähättelevistä toimenpiteistä tai vaatineet toimenpiteitä lämpenemisen hillitsemiseksi. Useissa maissa on ollut keskustelua vähäpäästöisen energian lisäämiseksi päästöjen vähentämiseksi. Keskitettyjen, valtiojohtoisten päästörajoitusten lisäksi päästöjä rajoitetaan myös hajautetummin. Esimerkiksi öljy-yhtiö BP on asettanut itselleen päästörajoja, päästötavoitteita ja ottanut käyttöön sisäisen päästökauppajärjestelmän. Toisaalta BP:n toimenpiteitä on arvosteltu myös silmänlumeeksi varsinkin Greenpeacen taholta, ja suuryritysten toiminnan eettisyyttä tarkkaileva yhdysvaltalainen CorpWatch-järjestö palkitsikin BP:n vuonna 2010 Greenwash Awardillaan viherpesusta yrityksen käyttäessä enemmän rahaa ympäristöystävällisyyttään korostavaan mainoskampanjaan kuin konkreettisiin toimiin päästöjen rajoittamisen puolesta. Ilmastopolitiikka Päästöjä rajoittava, YK:n ilmastopuitesopimusta täydentävä Kioton pöytäkirja astui voimaan vuonna 2005. Siinä teollisuusmaat sitoutuivat rajoittamaan päästönsä sovitulle tasolle vuosina 2008–2012. Valtiot voivat omien päästöjensä vähentämisen ohella kasvattaa päästökiintiötään ostamalla lisää päästöoikeuksia muilta valtioilta päästökaupassa. Suomen tavoitteena oli pitää päästöt vuoden 1990 tasolla, ja Suomi onnistui siinä. Kioton pöytäkirjan toisesta velvoitekaudesta vuosille 2013–2020 päätettiin vuonna 2012 Dohan osapuolikokouksessa. Siinä EU sitoutui vähentämään päästöjään 20 prosenttia vuoden 1990 tasolta, mutta toinen velvoitekausi ei tullut voimaan, koska tarvittava määrä maita ei sitoutunut siihen. APEC-maat Yhdysvallat, Australia, Kiina, Intia, Japani ja Etelä-Korea ovat tehneet keskinäisen AP6-sopimuksen ilmastonmuutoksen rajoittamisesta teknologiaa kehittämällä ja levittämällä. Osapuolten mielestä sopimus edistää päästötöntä tekniikkaa, kuten uusiutuvia energianlähteitä, hiilidioksidin talteenottoa sekä parempaa energiatehokkuutta. Sopimusta on kritisoitu laajalti, sillä siinä ei ole päästörajoituksia eikä tarkkoja tavoitteita. Yhdysvallat kuitenkin pitää yksipuolisia päästörajoituksia talouden kasvun rajoitteina. G8-maat sopivat huippukokouksessaan kesäkuussa 2007, että ne pyrkivät puolittamaan kasvihuonepäästöt vuoteen 2050 mennessä. Vastaavanlaisia paikallisempia ja löyhempiä sopimuksia on useita. 12. joulukuuta 2015 sovittiin uudesta Pariisin ilmastosopimuksesta. Sopimuksen voimaan tulemiseen vaadittiin vähintään 55 maata, joiden osuus maailmanlaajuisista kasvihuonekaasupäästöistä on yhteensä vähintään 55 prosenttia. Sopimus tuli voimaan 4. marraskuuta 2016. Pariisin sopimus koskee vuoden 2020 jälkeistä aikaa. Sopimuksen tavoitteena on vähentää päästöjä niin, että maapallon keskilämpötila nousee selvästi alle kaksi astetta suhteessa esiteolliseen aikaan. Sopimus ei sisällä määrällisiä päästövähennysvelvoitteita, vaan maat sitoutuvat valmistelemaan ja saavuttamaan omat kansalliset päästötavoitteensa. Maiden täytyy asettaa itselleen uusi päästövähennystavoite aina viiden vuoden välein, ja uuden tavoitteen tulee olla aina edellistä kunnianhimoisempi. Vuoteen 2018 mennessä maiden ilmoittamat päästövähennystavoitteet eivät riitä rajoittamaan lämpötilan nousua alle kahden asteen. 1,8 astetta Pariisin ilmastokokouksessa 2015 sitoutui 127 maata rajoittamaan maapallon lämpenemisen 1,5 asteeseen esiteollisesta ajasta. Maiden Glasgow'n ilmastokokouksessa 2021 julistamat toimet rajoittaisivat lämpenemisen 1,8 asteeseen, mutta ei ole varmuutta, toteuttavatko maat lupauksensa. Toisaalta 1,5 astettakin on mahdollista saavuttaa. Kolme viikkoa ennen kokousta IEA oli laskenut, että maakohtaiset sitoumukset johtaisivat 2,1 asteen lämpenemiseen ja pelkästään jo ilmoitettujen toimien toteuttaminen 2,6 asteen lämpenemiseen, mutta sen jälkeen tuli useita lupauksia uusista toimista, mikä johti 1,8 asteen arvioon. Osa niistä on arveluttavia, koska Venäjä ja Saudi-Arabia eivät esittäneet minkäänlaisia välitavoitteita vuoden 2060 hiilineutraaliuksilleen ja Kiina ei luvannut mitään vähennyksiä 2020-luvulla. Kyseessä voi olla "vihreä valeasu", jonka takana jatketaan entistä hiilipolitiikkaa. Haittaverot Vatt:n ja Etlan valtioneuvostolle vuonna 2019 tekemän selvityksen mukaan tasasuuruinen vero kaikille kasvihuonekaasupäästöille olisi edullisin keino vähentää päästöjä. Verotusta pitäisi käyttää ainakin niihin päästöihin, joita EU:n päästökauppa ei koske. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi kotimaan liikenne, maatalous sekä rakennusten erillislämmitys. Kun vero päästöille on yhdenmukainen, se kannustaa vähentämään niitä päästöjä, joiden vähentäminen on edullisinta. Kasvihuonepäästöjen verotusta kiristettäisiin. Koska päästöjen tulee pienentyä nopeasti, verotuotto ei riitä ratkaisemaan väestön ikääntymisestä johtuvaa kestävyysvajetta. Hillitseminen Ilmaston lämpenemistä voidaan hillitä vähentämällä kasvihuonekaasujen, erityisesti hiilidioksidin ja metaanin, päästöjä sekä kasvattamalla hiilinieluja. IPCC:n vuoden 2023 raportin mukaan lämpenemisen rajoittaminen alle kahteen asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan vaatisi nettopäästöjen vähentämistä 53–77 prosentilla vuoden 2019 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Vuoteen 2100 mennessä nettopäästöt pitäisi saada nollaan. Kahden asteen tavoitteeseen pääsemiseksi vuosittaisia investointeja vähähiiliseen energiantuotantoon ja energiatehokkuuteen pitäisi kasvattaa useilla sadoilla miljardeilla euroilla. IPCC:n mukaan mikään keino ei yksinään riitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, vaan tarvitaan paljon erilaisia toimenpiteitä. Päästöjä voidaan vähentää vähentämällä energian kulutusta sekä korvaamalla fossiilisia polttoaineita uusiutuvalla energialla ja ydinvoimalla. Nettopäästöjä pienentää myös metsänistutus ja hakkuiden vähentäminen, jolloin metsiin sitoutuu enemmän hiiltä, eli ne toimivat hiilinieluina. Myös hiilidioksidin talteenotto ja varastointi vähentäisi päästöjä, mutta sen vaatima tekniikka on hyvin haasteellista. Liikenteen kasvihuonepäästöjä voidaan pienentää vähentämällä henkilöauton ja lentokoneen käyttöä ja liikkumalla enemmän pyörällä, kävellen, junalla, bussilla ja kimppakyydeillä. Tiivis yhdyskuntarakenne vähentää liikenteen päästöjä, koska matkat jäävät lyhyemmiksi ja niitä tehdään enemmän joukkoliikenteellä, kävellen ja pyörällä. Pyöräilyä voidaan edistää kaupunkisuunnittelun keinoin rakentamalla hyviä pyöräteitä. Biopolttoaineiden käyttö vähentää liikenteen päästöjä, mutta biopolttoaineita ei voida tuottaa niin paljon, että se riittäisi kaikille autoille. Polttomoottoriauton vaihtaminen sähköautoon voi vähentää päästöjä, jos sähkö tuotetaan vähäpäästöisesti. Kuluttajat voivat vähentää omia päästöjään hankkimalla vähemmän kuluttavia autoja sekä taloudellisella ajotavalla. Mahdollisimman suuri osa tavaraliikenteestä tulisi hoitaa junilla ja laivoilla. Ruuan tuotanto synnyttää huomattavan osan kasvihuonepäästöistä. Päästöjä voidaan vähentää syömällä vähemmän lihaa ja enemmän kasviksia sekä vähentämällä jätteeksi päätyvän ruuan määrää. Väestönkasvu on eräs päästöjen kasvun keskeisin syy. Lundin yliopiston laskelman mukaan ylivoimaisesti tehokkain keino pienentää omaa hiilijalanjälkeään on hankkia vähemmän lapsia. Keskustelu väestönkasvun rajoittamisesta on kuitenkin vaikeaa, koska oikeus perustaa perhe on eräs ihmisoikeuksista ja valtio ei saisi puuttua yksilön päätökseen lisääntyä. Monissa uskonnoissa syntyvyyden säännöstely on arka aihe. Ilmaston viilentämistä varten on suunniteltu ilmastonmuokkausta heijastamalla auringonvaloa pois maapallolta. Se voisi tapahtua esimerkiksi levittämällä pienhiukkasia ilmakehän yläosaan. Tutkimukset viittaavat siihen, että massiivisella ilmastonmuokkauksella voitaisiin mahdollisesti hillitä lämpenemistä. Siihen voisi kuitenkin liittyä hankalia sivuvaikutuksia, kuten sademäärien voimakkaita muutoksia joillakin alueilla. Jos ilmastonmuokkaus jouduttaisiin jostain syystä keskeyttämään, ilmasto lämpenisi äkkinäisesti parin vuosikymmenen aikana. Näin nopeaan lämpenemiseen olisi hyvin vaikea sopeutua. Sopeutuminen Ihmisten täytyy sopeutua lämpenevään ilmastoon, koska lämpeneminen jatkuu joka tapauksessa vielä kauan. Hillintätoimien vaikutus näkyy vasta vuosikymmenten kuluttua. Lämpenemiseen voidaan sopeutua paikallisilla toimenpiteillä, kun taas sen hillitseminen vaatii maailmanlaajuisia toimia. Joskus hillitseminen ja sopeutuminen ovat ristiriidassa. Esimerkiksi kuumiin kesiin sopeudutaan ilmastointilaitteiden avulla, mutta niiden kuluttama energia aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä. Sään ääri-ilmiöihin varautuminen korostuu ilmaston lämpenemiseen sopeutumisessa, koska rankkasateiden, tulvien, kuivuuden ja helteiden arvioidaan yleistyvän. Heikoimmassa asemassa ovat köyhimmät maat, pienet saarivaltiot sekä maat, jotka sijaitsevat matalalla merenpintaan nähden. Paras sopeutumiskyky taas on Pohjoismailla ja Länsi-Euroopan mailla, koska niillä on vakaa talous, toimiva hallinto ja korkea koulutustaso. Suomessa hallitus on hyväksynyt kansallisen suunnitelman ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Haasteena sopeutumisessa on se, että ilmaston lämpenemisen tulevat vaikutukset ovat epävarmoja. Ei tiedetä tarkasti, kuinka voimakkaaseen lämpenemiseen pitäisi sopeutua ja millaisia ilmiöitä se aiheuttaa. Sen takia on vaikea tehdä kustannus-hyötyanalyysejä. Suuri osa sopeutumistoimista voidaan tehdä osana normaalia ylläpitoa ja toimintaohjeiden kehitystä, jolloin niistä ei aiheudu suuria kustannuksia. Ilmaston lämpenemisen vaikutusten huomiointi jo suunnitteluvaiheessa, esimerkiksi sijoittamalla rakennukset korkeammalle, on usein edullista. Olemassa olevien rakenteiden suojaaminen on sen sijaan kalliimpaa. Suurten ratkaisujen, kuten tulvasuojauksien, osalta voidaan ennakoida niiden tarve tulevaisuudessa, jotta nykyisillä päätöksillä ei estetä niiden toteuttamista myöhemmin. Sopeutumisen kustannuksista ei ole olemassa kattavaa selvitystä, koska toimenpiteitä tehdään niin monella alalla. EU:n ilmastonmuutokseen sopeutumisen strategiassa arvioidaan, että EU:ssa tulvilta suojautumisen vuosikustannukset nousevat 1,7 miljardilla eurolla 2020-luvun loppuun ja 3,4 miljardilla eurolla 2050-luvun loppuun mennessä. Näiden toimenpiteiden arvioidaan olevan erittäin tehokkaita, sillä jokaista tulvasuojeluun käytettävää euroa kohden voitaisiin välttää vahingoista aiheutuvat kuuden euron kustannukset. Monet sopeutumiskeinot liittyvät katastrofiriskien hallintaan, ja niistä on hyötyä jo nykyisistä riskeistä selviämisessä. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi äärimmäisten sääilmiöiden varhaisvaroitusjärjestelmät sekä metsäpalojen torjunta. Erityisen tärkeää ilmastonmuutoksen huomioiminen on päätöksissä, jotka vaikuttavat pitkän aikaa. Maankäyttöä ja rakentamista suunnitellaan 50–100 vuoden tähtäimellä, ja sinä aikana ilmaston lämpenemisen vaikutukset alkavat selvästi näkyä. Tärkeää on rakentamisen suuntaaminen turvallisille alueille. Suuri osa ilmaston lämpenemiseen sopeutumisesta liittyy veteen: Suomessa tulviin ja rankkasateisiin, monella muulla alueella kuivuuteen. Suomessa jo toteutettuja sopeutumistoimia ovat tulvariskialueiden kartoittaminen, maankäytön ja tulvavesien pidättämisen suunnittelu sekä pelastustoimien ja tulvavakuutuksien kehittäminen. Talojen viilennysratkaisut ovat yleistyneet Suomessa, ja myrskyihin varaudutaan siirtämällä ilmassa kulkevia sähköjohtoja maan alle jopa viiden ja puolen miljardin euron kustannuksilla. Helsinki, Vantaa, Turku ja Lahti yhdessä Ilmatieteen laitoksen ja Turun yliopiston kanssa ovat kirjoittaneet Ilmastonkestävän kaupungin suunnitteluoppaan, joka keskittyy hulevesien hallintaan ja kaupunkien lämpösaarekkeiden lieventämiseen. Hyötyminen ilmastonmuutoksen tuomista mahdollisuuksista kuuluu myös sopeutumiseen. Esimerkiksi Jäämeren jääpeitteen sulamisen myötä laivaliikenne Koillisväylän kautta helpottuu, mikä lyhentää kuljetusmatkoja. Katso myös Epämiellyttävä totuus Hiilidioksidin geologinen varastointi Luettelo maiden ja alueiden hiilidioksidipäästöistä henkeä kohti Ilmastotoiminta Ilmastoahdistus Lähteet IPCC Fourth Assessment Report (AR 4) Viitteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Suomeksi Ilmasto-opas.fi – Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus Ilmasto.org – Kansalaisjärjestöjen ilmastonmuutossivusto Lentoliikenne ja ilmasto -sivusto Ympäristöministeriö: Ilmasto ja ilma Sitoumus2050, sivusto jossa voi kartoittaa hiilijalanjälkensä ja saada päästöjen vähennysohjeita sekä muuta tietoa aiheesta HS-gallup suomalaisten asenteista poliittisiin ilmastotekoihin Näiden kolmen luvun avulla ymmärrät, mitä toimet ilmaston­muutosta vastaan oikeasti tarkoittavat Hs.fi 16.2.2019 Englanniksi Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC Maailman ilmastontutkimusohjelma WCRP NCDC: Global Surface Temperature Anomalies – kuukausittaiset pintalämpötilat vuodesta 1880 nykyhetkeen YK:n ympäristöohjelma UNEP:n ilmastonmuutossivut Ilmakehän koostumuksen ja ilmastonmuutoksen fysiikan, kemian, biologian ja meteorologian huippuyksikön sivut Puhutut sivut Ympäristökatastrofit Seulonnan keskeiset artikkelit 50.1 Ympäristön- ja luonnonsuojelu

379

https://fi.wikipedia.org/wiki/Indonesia

Indonesia

{{Valtion_tiedot |koko-nimi = Indonesian tasavalta |nimet-virallisilla-kielillä = Republik Indonesia | nimi-genetiivissä = Indonesian | lippu = | vaakuna = | sijainti = Indonesia (orthographic projection).svg | sijainti-selite = Indonesian sijainti | motto = Bhinneka Tunggal Ika (vanhaa jaavan kieltä: Erilaisuudessaan yhtenäinen) | viralliset-kielet = indonesia | pääkaupunki = Jakarta (8 792 000 as.) | pääkaupungin-koordinaatit = 6°08' S, 106°45' E | valtionpäämiehen-nimike = PresidenttiVarapresidentti | nykyinen-valtionpäämies = Joko WidodoMa'ruf Amin | alan-sijaluku = 15 | pinta-ala = 1 904 569 km² | vesipinta-ala = 4,85 % | väestönlaskentavuosi = 2015 | väkiluvun-sijaluku = 4 | väkiluku = 264 276 240 | väestötiheys = 134 as. / km² | itsenäisyystapahtumat = Alankomaista  – julistautui – tunnustettu | itsenäisyysvuodet = 17. elokuuta 194527. joulukuuta 1949 | valuutta = rupia | valuuttatunnus = IDR | aikavyöhyke = UTC+7 / UTC+9 | kesäaika = ei käytössä | kansallislaulu = Indonesia Raya | kansallislauluääni = | verkkotunnus = .id | suuntanumero = 62 |hdi-vuosi = |hdi-sija = |hdi = | bkt-vuosi = 2013 | bkt-sija = 15 | bkt = 1285 miljardia USD | bkt-per-asukas = 5 200 USD | valtiomuoto = tasavalta | muut-kaupungit = Surabaya (2 600 000 as.) | väestönkasvu = 0,95 % | väestönkasvuvuosi = 2014 | maatalous = 38,3 % | teollisuus = 12,8 % | palvelut = 48,9 % | lyhenne = ID | ajoneuvo = RI | lentokone = PK | alaviite = }} Indonesian tasavalta eli Indonesia () on valtio Kaakkois-Aasiassa. Se koostuu 17 508 saaresta ja on maailman suurin saarivaltio. Suurimmat saaret ovat Sumatra, Jaava ja Sulawesi sekä Borneo. Indonesian väkiluku on yli 270 miljoonaa. Se on asukasluvultaan maailman neljänneksi suurin valtio ja suurin muslimienemmistöinen maa. Indonesia on valtiomuodoltaan tasavalta, jolla on vaaleilla valittu parlamentti ja presidentti. Maan pääkaupunki on Jakarta. Indonesialla on maarajaa kolmen valtion, Papua-Uuden-Guinean, Itä-Timorin ja Malesian, kanssa, sillä Uuden-Guinean ja Timorin saaret on jaettu kahden ja Borneo kolmen valtion kesken. Muita valtioita sen lähialueilla ovat Singapore, Filippiinit, Australia ja Intian Andamaanien ja Nikobaarien territorio. Indonesian saaristo on ollut kaupalle merkittävä alue ainakin 600-luvulta lähtien, jolloin Srivijaya-kuningaskunta muodosti kauppayhteyksiä Kiinaan ja Intiaan. Indonesian historiaan ovat vaikuttaneet sen luonnonrikkauksia havitelleet suurvallat. Intian vaikutuksesta hindulaiset ja buddhalaiset kuningaskunnat kukoistivat alueella ajanlaskun alusta lähtien. Muslimikauppiaat toivat Indonesiaan islamin, ja eurooppalaiset suurvallat taistelivat löytöretkikaudella keskenään saadakseen monopolin Maustesaarten eli Molukkien kauppaan. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945, 350 vuotta kestäneen Alankomaiden siirtomaavallan päätyttyä, Indonesia sai itsenäisyyden. Sen jälkeen maan historia on ollut myrskyisä, sillä vaikeuksia ovat tuoneet luonnonkatastrofit, korruptio, separatismi, demokratisoitumisen kompastelu ja nopeat talousmuutokset. Tasavalta perustettiin 1950; ensimmäinen presidentti oli Sukarno. Indonesian noin 17 000 saarella elää useita toisistaan eroavia etnisiä, kielellisiä ja uskonnollisia ryhmiä. Niistä jaavalaiset ovat suurin ja poliittisesti hallitseva ryhmä. Jaava on keskussaari, jonka länsiosassa on maan pääkaupunki Jakarta. Yhtenäinen identiteetti on Indonesiassa syntynyt kansallisen kielen, muslimienemmistöisen väestön ja siirtomaavallan sekä sitä vastaan käydyn kamppailun kautta. Indonesian kansallinen tunnuslause Bhinneka tunggal ika ("erilaisuudessaan yhtenäinen", kirjaimellisesti "monta, silti yksi"), ilmentää maan monimuotoisuutta. Separatismi ja muut jännitteet ovat kuitenkin aiheuttaneet väkivaltaisuuksia, jotka ovat haitanneet maan poliittista ja taloudellista vakautta. Suuresta väkiluvusta ja tiheästi asutuista seuduista huolimatta Indonesiassa on laajoja luonnontilaisia alueita, joilla vallitsee maailman toiseksi suurin biodiversiteetti. Vaikka Indonesialla on huomattavat luonnonvarat, köyhyys on yksi nyky-Indonesiaa määrittävistä piirteistä. Indonesia on trooppista aluetta ja kuuluu tulivuorivyöhykkeeseen. Nimi Nimi Indonesia on peräisin latinan sanasta Indus, joka tarkoittaa Intiaa, ja kreikan sanasta nesos, joka tarkoittaa saarta. Englantilainen kansatieteilijä George Earl ehdotti vuonna 1850 ”Intian saariston tai Malaijin saariston” asukkaille nimiä Indunesians ja Malayunesians. Samassa julkaisussa Earlin oppilas James Richardson Logan käytti nimeä Indonesia synonyymina ”Intian saaristolle”. Alankomaiden Itä-Intian julkaisuissa kirjoittaneet hollantilaiset tieteilijät eivät kuitenkaan juuri halunneet käyttää Indonesia-nimeä. Sen sijaan he kutsuivat aluetta nimillä Malaijien saaristo (Maleische Archipel); Alankomaiden Itä-Intia (Nederlandsch Oost Indië), yleisesti Indië, Itä (de Oost) ja jopa Insulinde. Nimi Indonesia yleistyi vuodesta 1900 lähtien yliopistopiireissä Alankomaiden ulkopuolella, ja indonesialaiset nationalistiryhmät ottivat sen myös käyttöön. Adolf Bastian Berliinin yliopistosta teki nimen suosituksi kirjansa Indonesien oder die Inseln des Malayichen Archipels, 1884–1894 kautta. Ensimmäinen nimeä käyttänyt indonesialainen oppinut oli Suwardi Suryaningrat, joka perusti Alankomaihin vuonna 1913 Indonesisch Pers-bureau -nimisen uutistoimiston. Maantiede Indonesia koostuu 17 508 saaresta, joista noin 6 000 on asuttuja. Saaret sijaitsevat päiväntasaajan molemmilla puolilla. Viisi suurinta saarta ovat Jaava, Sumatra, Borneo (Indonesian puoleinen osa Kalimantan), Uusi-Guinea (Indonesian puoleinen osa Länsi-Uusi-Guinea) ja Sulawesi. Indonesialla on maarajaa Malesian kanssa Borneon ja Sebatikin saarilla, Papua-Uuden-Guinean kanssa Uuden-Guinean saarella ja Itä-Timorin kanssa Timorin saarella. Indonesialla on myös aluevesirajaa pohjoisessa Singaporen, Malesian ja Filippiinien kanssa sekä etelässä Australian kanssa kapeissa salmissa. Maan pääkaupunki ja suurin kaupunki, Jakarta, sijaitsee Jaavan saarella. Muita arviolta yli kahden miljoonan asukkaan kaupunkeja ovat Surabaya, Bekasi, Bandung ja Medan. Yhteensä 1 904 569 neliökilometrin suuruisena Indonesia on pinta-alaltaan maailman 15. suurin valtio. Maan keskimääräinen väestötiheys vuonna 2006 oli 134 henkeä neliökilometriä kohden, 79. suurin maailmassa. Kuitenkin Jaavalla, maailman väkirikkaimmalla saarella, väestötiheys on 940 henkeä neliökilometriä kohden. Indonesian korkein vuori on 5 030 metriä korkea Puncak Jaya Papualla ja suurin järvi 1 145 neliökilometrin suuruinen Toba Sumatralla. Maan pisimmät joet ovat Kalimantanilla, ja niihin kuuluvat Mahakam, Kapuas ja Barito. Indonesian sijainti Tyynenmeren, Euraasian ja Australian mannerlaattojen reunoilla on synnyttänyt maan alueelle lukuisia tulivuoria ja aiheuttaa usein maanjäristyksiä. Indonesiassa on ainakin 150 aktiivista tulivuorta, joihin kuuluvat Krakatau ja Tambora. Molemmat ovat kuuluisia tuhoisista purkauksistaan 1800-luvulla. Tobajärven supertulivuoren purkaus noin 70 000 vuotta sitten oli yksi kaikkien aikojen suurimmista purkauksista ja maailmanlaajuinen luonnonkatastrofi. Viimeaikaisiin seismisen aktiivisuuden aiheuttamiin katastrofeihin kuuluvat vuoden 2004 Intian valtameren maanjäristys, joka surmasi arviolta 167 736 henkeä Pohjois-Sumatralla, ja Jaavan maanjäristys vuonna 2006. Vulkaaninen tuhka on kuitenkin merkittävä tekijä maan hedelmällisyydessä, ja se on mahdollistanut Jaavan ja Balin tiheän asutuksen. Ilmasto Koska Indonesia sijaitsee päiväntasaajalla, maassa vallitsee trooppinen ilmasto. Vuodessa on toisistaan selvästi erottuvat kuivakausi ja monsuunin aiheuttama sadekausi. Vuosittainen keskimääräinen sademäärä on Jakartassa 1 650 ja Ambonissa 3 640 millimetriä. Maan länsi- ja pohjoisosat saavat eniten sadetta. Yleisesti ottaen ilman suhteellinen kosteus on suuri, tyypillisesti 70–90 %. Lämpötilat vaihtelevat vuoden aikana vain vähän: rannikkotasangoilla on keskimäärin 28 °C, sisämaassa ja vuoristoissa 26 °C, ja korkeimmilla vuorilla 23 °C. El Niño aiheuttaa suuria vaihteluita vuosittaisiin sademääriin. Vuonna 1997 koettiin paha kuivuus, kun taas vuosina 2001 ja 2009 aluetta koettelivat rankkasateet ja tulvat. Luonto Indonesian koon, trooppisen ilmaston ja saaristoluonteen vuoksi maassa on maailman toiseksi korkein biodiversiteetti Brasilian jälkeen. Maan kasvillisuus ja eläimistö ovat sekoitus aasialaisia ja australaasialaisia lajeja. Sundan jalustan saaret (Sumatra, Borneo, Jaava ja Bali) olivat aiemmin yhteydessä manner-Aasiaan, ja niillä asuu runsaasti aasialaista eläimistöä. Suuria lajeja, kuten sumatrantiikeri, jaavansarvikuono, oranki, norsu ja leopardi eli aiemmin runsaasti aina Balilla saakka, mutta niiden määrät ja asuinalueet ovat pienentyneet rajusti. Metsät peittävät noin 60 prosenttia Indonesiasta. Pienemmän ja tiheämmin asutun Jaavan saaren metsät on kuitenkin suureksi osaksi tuhottu ihmisasutuksen ja maatalouden tieltä. Sumatralla ja Kalimantanilla kasvillisuus on pääosin aasialaista. Sulawesilla, Pienillä Sundasaarilla ja Molukeilla, jotka ovat olleet pitkään erossa mantereesta, on sen sijaan oma ainutlaatuinen kasvillisuutensa ja eläimistönsä. Papua oli yhteydessä Australian mantereeseen, ja sen kasvillisuus ja eläimistö poikkeavat siksi muista Indonesian saarista. Indonesian 80 000 kilometrin pituista rannikkoa ympäröi trooppinen meri, joka on vaikuttanut maan lajiston monimuotoisuuteen. Indonesialla on lukuisia meri- ja rannikkoekosysteemeitä, joihin kuuluu esimerkiksi rantoja, dyynejä, estuaareja, mangrovemetsiä, koralliriuttoja, vuorovesialueita ja pieniä saariekosysteemejä. Brittiläinen luonnontieteilijä Alfred Russel Wallace kuvaili jakolinjan Indonesian aasialaisen lajiston ja australaasialaisen lajiston välillä. Se tunnetaan Wallacen linjana, ja se kulkee suurin piirtein pohjoisesta etelään Sundan jalustan reunalla Kalimantanin ja Sulawesin välissä sekä syvän Lombokinsalmen kautta Lombokin ja Balin välissä. Linjan länsipuolella lajisto on aasialaistyyppistä, Lombokilta itään taas enemmänkin australialaista. Kirjassaan The Malay Archipelago (1869) Wallace kuvailee useita linjaa ympäröivälle alueelle kotoperäisiä lajeja. Alue on nimetty Wallaceaksi. Indonesian tiheä väestö ja nopea teollistuminen ovat aiheuttaneet vakavia ympäristöongelmia. Ne eivät useinkaan saa paljon huomiota köyhyyden ja heikon, alirahoitetun hallinnon vuoksi. Ongelmiin kuuluvat suurimittainen metsien tuhoaminen (josta suuri osa tapahtuu laittomasti) ja siihen liittyvät metsäpalot, jotka aiheuttavat savuhaittoja Länsi-Indonesiassa, Malesiassa ja Singaporessa, meren luonnonvarojen liikakäyttö sekä nopeaan kaupungistumiseen ja talouskehitykseen liittyvät ongelmat. Niihin kuuluvat ilmansaasteet, liikenneruuhkat, jätteiden hallinta ja vesikysymykset. Indonesian metsistä oli vuonna 2008 jäljellä enää vajaat puolet vuoteen 1982 verrattuna. Elinympäristöjen tuhoutuminen uhkaa Indonesialle kotoperäisten ja muiden lajien selviytymistä. Niihin kuuluu 140 nisäkäslajia, jotka Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on määritellyt vaarantuneiksi ja joista 15 lajia on äärimmäisen uhanalaisia, mukaan lukien sumatranoranki. Historia Varhaiset vaiheet Homo erectuksen yleisesti jaavanihmisenä tunnetuista fossiilijäänteistä on päätelty, että Malaijien saaristossa on ollut asutusta ainakin 500 000 vuotta sitten. Malaijien saaristoon tulleet austronesialaiset olivat todennäköisesti lähtöisin Etelä-Kiinasta, josta he Taiwanin kautta saapuivat Filippiineille noin 3000 eaa., Itä-Indonesian saarille ja Borneoon noin 2000 eaa. sekä Uuteen-Guineaan, Jaavalle ja Sumatralle noin 1500–1000 eaa. Villiriisiä on viljelty Sulawesin saarella ainakin jo noin 3000 eaa. ja varhaisimmat todisteet riisin märkäviljelystä ovat 700-luvulta jaa. Varhaisimmat arkeologiset todisteet kaupankäynnistä Kiinan ja Intian kanssa ovat kahdelta ensimmäiseltä vuosisadalta eaa. Balilta on löydetty 1. vuosisadalta peräisin olevista haudoista intialaisia esineitä ja Intian kaakkoisrannikolta on löydetty 100-luvulta eaa. peräisin olevia indonesialaisten veneiden hylkyjä. Hindulais-buddhalaiset kuningaskunnat Malaijien saariston ensimmäinen nimeltä tunnettu poliittinen yksikkö oli Kantoli, josta ei tiedetä muuta kuin nimi ja että se oli Srivijayan edeltäjä.Nikalanta Sastri 1940, 242 Srivijayan kuningaskunta syntyi todennäköisesti jo 500-luvulla, sillä kiinalaisten tullessa sinne 600-luvun lopulla yhteiskunta oli pitkälle kehittynyt. 600-luvun lopulta lähtien Srivijaya alkoi laajeta ja 1100-luvun lopulla sen alueet käsittivät Sumatran, Malakan niemimaan sekä osia Jaavan ja Borneon saarista. Srivijaya oli thalassokratia eli merivalta. Sen hallussa olivat Malakansalmi ja Sundansalmi, jotka olivat alueen tärkeimmät merireitit. Niiden kautta kulkivat Kiinan ja Intian väliset kauppareitit sekä Malaijien saariston koko kaupankäynti. Muita merkittäviä kuningaskuntia olivat saariston itäosissa Mataramin kuningaskunta (732-1045) ja sen seuraaja Kedirin kuningaskunta (1045-1221). Srivijaya alkoi hajota 1200-luvulla ja 1290 Singhasari valloitti sen. Singhasarin valtakausi jäi lyhyeksi, sillä mongolit tuhosivat sen 1293. Singhasarin raunioille syntyi Malaijien saariston seuraava suurvalta Majapahit (1293-1527). Alueellisesti Majapahit käsitti lähes koko nyky-Indonesian sekä Malakan niemimaan ja Itä-Timorin. Majapahitin hajoaminen alkoi 1400-luvulla ja 1500-luvun alkupuolella siitä oli enää jäljellä Kediri, jonka Demakin sulttaanikunta valloitti 1527. Srivijaya ja Majapahit ovat suuri kansallisen ylpeyden aihe indonesialaisille ja samalla osoitus Indonesian historian suuruudesta. Poliitikot ovat käyttäneet Srivijayan ja Majapahitin kuningaskuntien hallitsemia alueita perusteluna Indonesian nykyisille rajoille. Hindulais-buddhalaisten kuningaskuntien näkyvin perintö on maailman suurin buddhalainen temppeli Borobudur Jaavalla ja Indonesian suurin hindutemppeli Prambanan. Molemmat kuuluvat UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Islamin valtakausi ja eurooppalaisten tulo Vaikka muslimikauppiaat matkustivat Kaakkois-Aasiassa jo varhain islamilaisella kaudella, vanhimmat todisteet islamiin kääntyneistä ovat 1200-luvulta Pohjois-Sumatralta. Muut Indonesian alueet ottivat islamin vastaan asteittain. Siitä tuli Jaavan ja Sumatran hallitseva uskonto 1500-luvun lopulla. Islam sekoittui suureksi osaksi jo olemassa oleviin kulttuurin ja uskonnon piirteisiin, ja niin syntyi Indonesiassa, erityisesti Jaavalla, nykyisin pääosin harjoitettava islamin muoto. Ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat Indonesiaan vuonna 1512, kun portugalilaiset kauppiaat Francisco Serrãon johtamina yrittivät monopolisoida itselleen muskotin, mausteneilikan ja kubebapippurin lähteet Molukeilla. Alankomaalaiset ja brittiläiset kauppiaat tulivat perässä. Vuonna 1602 alankomaalaiset perustivat Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian (VOC), ja heistä tuli hallitseva eurooppalainen valta alueella. Vararikon jälkeen VOC hajotettiin virallisesti vuonna 1800, ja Alankomaat perustivat Alankomaiden Itä-Intian siirtomaakseen. Suurimman osan siirtomaakautta Alankomaiden valta alueella oli heikkoa, ja vasta 1900-luvun alussa se ulottui Indonesian nykyisille rajoille saakka.Hollantilaiset joukot osallistuivat jatkuvasti kapinoiden kukistamiseen Jaavalla ja sen ulkopuolella. Paikallisten johtajien vaikutusvalta, kuten prinssi Diponegoron Jaavan keskiosassa, Imam Bonjolin Sumatralla ja Pattimuran Molukeilla, ja verinen kolme vuosikymmentä kestänyt sota Acehissa heikensivät Alankomaiden hallintoa ja sitoivat siirtomaajoukot konflikteihin. Toinen maailmansota ja itsenäisyys Japanin hyökkäys ja sitä seurannut miehitys toisen maailmansodan aikana päättivät Alankomaiden hallinnon, ja rohkaisivat aiemmin hiljennettyä Indonesian itsenäisyysliikettä. Kaksi päivää Japanin antautumisen jälkeen elokuussa 1945 vaikutusvaltainen nationalistijohtaja Sukarno julisti maan itsenäiseksi, ja hänet nimitettiin sen presidentiksi. Alankomaat yritti saada maan takaisin hallintaansa. Indonesian vallankumous päättyi kuitenkin joulukuussa 1949 siihen, että kansainvälisen painostuksen alla hollantilaiset muodollisesti tunnustivat Indonesian itsenäiseksi. Alankomaille jäi kuitenkin vielä Uuden-Guinean länsiosa, mutta Indonesia vaati myös sitä, ja se liitettiinkin maahan vuonna 1962. Sukarno siirtyi demokratiasta kohti autoritaarisempaa hallintoa. Hän säilytti valtansa tasapainottelemalla toisiaan vastustavien voimien, armeijan, islamin ja kommunistien (PKI) kanssa. Vallankaappausyritys 30. syyskuuta 1965 sai vastaansa armeijan, joka johti väkivaltaisia kommunisminvastaisia puhdistuksia. Niiden aikana PKI:tä syytettiin kaappausyrityksestä ja puolue käytännössä tuhottiin. Satoja tuhansia ihmisiä surmattiin. Armeijan päällikkö, kenraali Suharto, syrjäytti poliittisesti heikentyneen Sukarnon, ja hänet nimitettiin muodollisesti presidentiksi maaliskuussa 1968. Hänen Uuden järjestyksen hallintoaan kannatti Yhdysvaltain hallitus, joka rohkaisi ulkomaiden investointeja Indonesiaan. Ne olivat merkittävä tekijä seuraavan kolmen vuosikymmenen taloudellisessa kasvussa mutta myös hallinnon suorittamissa joukkoteurastuksissa. Indonesia vaati itselleen myös Portugalin siirtomaata Itä-Timoria ja miehittikin sen vuonna 1975, samoihin aikoihin kuin Portugalin muut siirtomaat itsenäistyivät. Alueen asukkaat eivät kuitenkaan hyväksyneet sen liittämistä Indonesiaan ja myös YK tuomitsi miehityksen. Vuonna 2002 Indonesia vetäytyi sieltä ja Itä-Timor itsenäistyi. Vuosina 1997 ja 1998 Aasian talouskriisi iski pahiten Indonesiaan. Se lisäsi tyytymättömyyttä maan hallintoa kohtaan ja johti yleisiin mielenosoituksiin. Suharto erosi 21. toukokuuta 1998. Vuonna 1999 Itä-Timor äänesti haluavansa erota Indonesiasta 25 vuotta kestäneen miehityksen jälkeen. Miehityksen aikaiset sortotoimet ja ihmisoikeusloukkaukset oli tuomittu kansainvälisesti. Suharton eroa seuranneella Reformasi-kaudella demokratia on vahvistunut; maassa on aloitettu alueellisen autonomian ohjelma, ja ensimmäiset suorat presidentinvaalit pidettiin vuonna 2004. Poliittinen ja taloudellinen epävakaisuus, yhteiskunnalliset levottomuudet ja terrorismi ovat hidastaneet kehitystä. Vaikka uskonnollisten ja etnisten ryhmien väliset suhteet ovat pääosin hyvät, tyytymättömyys ja väkivalta ovat joillakin alueilla edelleen ongelmia. Acehin sotilaallisen konfliktin lopettamisesta saatiin poliittinen sopu vuonna 2005. Hallinto ja politiikka Indonesia on tasavalta, jossa on presidenttivaltainen järjestelmä. Pääministerin virkaa ei ole. Indonesia on yhtenäisvaltio, eli valta on keskittynyt keskushallitukselle. Sen jälkeen kun presidentti Suharto erosi vuonna 1998, maassa on tehty suuria poliittisia ja rakenteellisia uudistuksia. Lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaa on uudistettu neljällä perustuslakiin vuosina 1999, 2000, 2001 ja 2002 tehdyllä lisäyksellä. Indonesian presidentti on maan valtionpäämies ja armeijan ylipäällikkö, ja hän johtaa sisä- ja ulkopolitiikkaa. Presidentti nimittää ministerineuvoston, jonka jäsenten ei tarvitse olla vaaleilla valittuja. Vuoden 2004 presidentinvaaleissa kansa valitsi presidentin ja varapresidentin ensimmäistä kertaa suoraan. Presidentti voi olla virassa enintään kaksi peräkkäistä viisivuotiskautta. Indonesian korkein kansanedustajisto on Neuvoa-antava kansankokous (MPR). Sen päätehtävät ovat perustuslain tukeminen ja sen muuttaminen, presidentin nostaminen valtaan ja valtion politiikan laajojen suuntaviivojen määrittely. MPR:ssä on kaksi huonetta: kansanedustusneuvosto (DPR), jossa on 550 jäsentä, ja alueellisten edustajien neuvosto (DPD), jossa on 168 jäsentä. DPR hyväksyy lainsäädännön ja valvoo toimeenpanovaltaa; sen puolueisiin ryhmittyneet jäsenet valitaan viisivuotiskausiksi suhteellisella vaalitavalla. Uudistukset vuodesta 1998 lähtien ovat huomattavasti lisänneet DPR:n merkitystä hallinnossa. Uudistuksiin kuuluu täysi valta lainsäädännössä ilman toimeenpanevien elinten puuttumista, se että kaikki DPR:n jäsenet valitaan vaaleilla ja armeijan edustajille varatut paikat on poistettu, ja vain DPR:lle avoimet perusoikeudet. DPD on vuorostaan parlamentin uusi huone, joka huolehtii alueellisista kysymyksistä. Vuoden 2001 perustuslain lisäyksen mukaan DPD koostuu neljästä vaaleilla valitusta puolueeseen kuulumattomasta edustajasta jokaisesta 33 provinssista. Maan korkein oikeus on Mahkamah Agung eli Indonesian korkein oikeus. Se koostuu jäsenistä, jotka presidentti nimittää parlamentin laatimasta ehdokaslistasta. Korkeimman oikeuden alapuolella on neliosainen oikeusjärjestelmä, johon kuuluu yleisiä, uskonnollisia, sotilaallisia ja hallinnollisia oikeusistuimia. Erillinen perustuslakituomioistuin perustettiin vuonna 2003. Suharton kaatumisen jälkeen Indonesiassa on tapahtunut paljon edistystä demokratiassa ja poliittisissa vapauksissa, ja vaikka maassa on edelleen paljon ihmisoikeusongelmia, luokitteli Freedom House sen vuonna 2010 ainoana Kaakkois-Aasian maana vapaaksi (free). Suurimpia ihmisoikeusongelmia ovat kuolemantuomio, Papuan tilanne, uskonnonvapauden rajallisuus, ilmaisunvapauden osittainen rajoittaminen ja haluttomuus käsitellä aiempien hallintojen ihmisoikeusrikoksia. Indonesian presidenttinä vuodesta 2014 ollut Joko Widodo valittiin huhtikuussa 2019 presidentinvaaleissa toiselle virkakaudelle. Vaalit hävinnyt vastaehdokas syytti vaaleja epärehellisiksi, mutta sekä vaalien valvontaelin että riippumattomat vaalitarkkailijat olivat todenneet vaalit vapaiksi ja rehellisiksi. Ulkosuhteet ja armeija Suharto suhtautui epäilevästi länsivaltoihin ja vihamielisesti Malesiaan. Hänen jälkeensä Indonesian ulkosuhteet ovat keskittyneet kansainväliseen yhteistyöhön ja myönnytyksiin, jotta maan poliittiselle vakaudelle ja talouskehitykselle saataisiin ulkopuolista tukea. Indonesialla on läheiset suhteet naapureihinsa Aasiassa, ja maa on ASEANin sekä East Asia Summitin perustajajäsen. Indonesia palautti suhteensa Kiinaan vuonna 1990. Suhteiden viilenemisen olivat aiheuttaneet Suharton kauden alun kommunisminvastaiset puhdistukset. Indonesia on ollut Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuodesta 1950 lukuun ottamatta lyhyttä eroa tammikuusta 1965 siksi, että Malesia otettiin turvallisuusneuvoston väliaikaisjäseneksi. Maa oli Sitoutumattomien maiden liikkeen ja Islamilaisen konferenssin perustajajäsen. Indonesia on allekirjoittanut ASEANin vapaakauppa-aluesopimuksen, ja se on OPECin, Cairns-ryhmän ja Maailman kauppajärjestön jäsen. Indonesia on saanut humanitaarista ja kehitysapua vuodesta 1966 lähtien, erityisesti Yhdysvalloilta, Euroopalta, Australialta ja Japanilta. Indonesia on työskennellyt muiden valtioiden kanssa saadakseen syytteeseen Al-Qaidaan ja muuhun sotilaalliseen islamismiin liittyneiden pommi-iskujen tekijöitä. Tuhoisassa Balin pommi-iskussa Kutan turistikaupungissa vuonna 2002 kuoli 202 henkeä, joista 164 oli ulkomaisia matkailijoita. Iskut ja niitä seuranneet matkustusvaroitukset ovat vahingoittaneet pahasti Indonesian matkailualaa. Indonesian 300 000 miehen asevoimiin (TNI) kuuluvat maavoimat (TNI-AD), merivoimat (TNI-AL, mukaan lukien merijalkaväki) ja ilmavoimat (TNI-AU). Armeijan henkilökunnasta noin 233 000 on aktiivisessa palveluksessa. Puolustusmäärärahojen osuus bruttokansantuotteesta oli vuonna 2005 yksi prosentti. Suharton kauden jälkeen vuodesta 1998 armeijan edustus parlamentissa on poistettu, mutta sillä on silti runsaasti poliittista valtaa. Separatismi Acehin ja Papuan alueilla on johtanut aseellisiin konflikteihin, ja syytteitä ihmisoikeusloukkauksista ja julmuuksista on esitetty molemmilta puolilta. Kolmekymmentä vuotta kestäneen Vapaa Aceh -liikkeen ja Indonesian armeijan välisen sissisodan jälkeen osapuolet sopivat vuonna 2005 Helsingissä aselevosta. Papualla on otettu käyttöön merkittäviä alueellisen autonomian takaavia lakeja, joskin ne ovat jääneet epätäydellisiksi. Hallinnollinen jako Hallinnollisesti Indonesia koostuu 34 provinssista, joista kolmella on erikoisasema. Jokaisella provinssilla on oma poliittinen hallintonsa ja kuvernöörinsä. Provinssit on jaettu hallintoalueisiin (kabupaten) ja kaupunkeihin (kota), jotka jaetaan edelleen alapiirikuntiin (kecamatan), ja sen jälkeen kyläryhmiin (joko desa tai kelurahan). Sen jälkeen kun asetukset alueellisesta itsehallinnosta otettiin käyttöön vuonna 2001, hallintoalueista ja kaupungeista on tullut keskeisiä alueellisen jaon yksiköitä. Ne tarjoavat suurimman osan julkisista palveluista. Kylätaso on eniten läsnä indonesialaisen päivittäisessä elämässä. Kylän tai kaupunginosan asioita hallinnoi vaaleilla valittu lurah tai kepala desa (kyläpäällikkö). Aceh, Jakarta, Yogyakarta, Papua ja Länsi-Papua ovat provinsseja, joilla on tavallista enemmän valtaa lainsäädännössä ja suurempi autonomia keskushallinnosta kuin muilla provinsseilla. Acehin hallituksella on esimerkiksi oikeus luoda itsenäinen lakijärjestelmä; vuonna 2003 se otti käyttöön šarian eli islamilaisen lain muodon. Yogyakartalle annettiin erityisalueen status tunnustuksena sen keskeisestä asemasta Indonesian tasavaltalaisten kannattamisessa vallankumouksen aikana. Papua, joka tunnettiin ennen nimellä Irian Jaya, sai autonomian vuonna 2001. Jakartalla puolestaan on erikoisasema maan pääkaupunkialueena. Indonesian provinssit ja niiden pääkaupungit (Indonesialainen nimi suluissa, kun se eroaa suomenkielisestä) viittaa provinsseihin, joilla on erikoisasema Sumatra Aceh* (Nanggroe Aceh Darussalam) – Banda Aceh Pohjois-Sumatra (Sumatera Utara) – Medan Länsi-Sumatra (Sumatera Barat) – Padang Riau – Pekanbaru Riausaaret (Kepulauan Riau) – Tanjung Pinang Jambi – Jambi Etelä-Sumatra (Sumatera Selatan) – Palembang Bangka-Belitung (Kepulauan Bangka-Belitung) – Pangkal Pinang Bengkulu – Bengkulu (kaupunki) Lampung – Bandar Lampung Jaava Jakarta* – Jakarta Banten – Serang Länsi-Jaava (Jawa Barat) – Bandung Keski-Jaava (Jawa Tengah) – Semarang Yogyakarta* – Yogyakarta Itä-Jaava (Jawa Timur) – Surabaya Pienet Sundasaaret Bali – Denpasar Läntinen Nusa Tenggara (Nusa Tenggara Barat) – Mataram Itäinen Nusa Tenggara (Nusa Tenggara Timur) – Kupang Kalimantan (Borneon eteläosa) Länsi-Kalimantan (Kalimantan Barat) – Pontianak Keski-Kalimantan (Kalimantan Tengah) – Palangkaraya Etelä-Kalimantan (Kalimantan Selatan) – Banjarmasin Itä-Kalimantan (Kalimantan Timur) – Samarinda Pohjois-Kalimantan (Kalimantan Utara) – Tanjung Selor Sulawesi Pohjois-Sulawesi (Sulawesi Utara) – Manado Gorontalo – Gorontalo (kaupunki) Keski-Sulawesi (Sulawesi Tengah) – Palu Länsi-Sulawesi (Sulawesi Barat) – Mamuju Etelä-Sulawesi (Sulawesi Selatan) – Makassar Kaakkois-Sulawesi (Sulawesi Tenggara) – Kendari Molukit Molukit (Maluku) – Ambon Pohjois-Molukit (Maluku Utara) – Ternate Länsi-Uusi-Guinea Länsi-Papua* (Papua Barat) – Manokwari Papua* – Jayapura Pääkaupungin siirto Presidentti Widodo ilmoitti vuonna 2019, että maa alkaa valmistella pääkaupungin siirron Itä-Kalimantanin provinssiin, Borneon saarelle. Symbolisesti siirrolla olisi iso merkitys, sillä Widodon sanoin uusi pääkaupunki olisi ensimmäinen, jonka indonesialaiset itse ovat valinneet. Uuden pääkaupungin nimeksi tulee Nusantara. Käytännönläheisempiä syitä olivat Jakartan saasteet, ruuhkat ja alttius luonnonkatastrofeille. Siirron kustannuksiksi arvioidaan 30 miljardia euroa.. Talous Indonesian ostovoimakorjattu bruttokansantuote (BKT) oli vuonna 2011 arviolta noin 1 139 miljardia Yhdysvaltojen dollaria, henkeä kohden 4 700 dollaria. Teollisuus muodostaa talouden suurimman osa-alueen, ja tuottaa 47,2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Palvelut muodostavat 38,9 prosenttia ja maatalous 14,7 prosenttia BKT:stä. Palvelualoilla työskentelee kuitenkin enemmän ihmisiä kuin talouden muilla osa-alueilla, 48,9 prosenttia maan työikäisestä väestöstä. Teollisuudessa työskentelee 12,8 prosenttia ja maataloudessa 38,3 prosenttia työvoimasta. Merkittäviin teollisuudenaloihin kuuluvat öljyn- ja kaasuntuotanto, tekstiilit, vaatteet, elintarvikkeet, lannoitteet ja kaivostoiminta. Tärkeitä maataloustuotteita ovat mm. palmuöljy, riisi, tee, kahvi, mausteet ja kumi. Indonesian suurimmat vientimaat ovat Japani (29,4 prosenttia viennistä vuonna 2006), Singapore (11,8 prosenttia), Yhdysvallat (11,5 prosenttia), Kiina (7,7 prosenttia) ja Etelä-Korea (6,4 prosenttia). Suurimmat tuojat ovat vuorostaan Singapore (29,6 prosenttia), Kiina (11,2 prosenttia) ja Japani (8,8 prosenttia). Vuonna 2006 Indonesian kauppatase oli positiivinen: viennistä saatiin tuloja 102,7 miljardia Yhdysvaltain dollaria, ja tuontikustannukset olivat 73 miljardia dollaria. Indonesialla on huomattavat luonnonvarat, joihin kuuluu raakaöljyä, maakaasua, tinaa, kuparia ja kultaa. Maa tuo eniten koneita ja laitteita, kemikaaleja, polttoaineita ja elintarvikkeita. 1960-luvulla maan talous heikkeni voimakkaasti poliittisen epätasapainon, nuoren ja kokemattoman hallituksen ja taloudellisen nationalismin vuoksi. Seurauksena oli äärimmäistä köyhyyttä ja elintarvikepula. Kun Sukarnon hallitus kaatui 1960-luvun puolivälissä, talous oli kaaoksessa: inflaatio oli 1 000 prosenttia vuodessa, vientitulot supistuivat, infrastruktuuri rapistui, tehtaat toimivat minimikapasiteetilla ja investoinnit olivat vähäisiä. Uusi hallinto toi maahan kurinalaisemman talouspolitiikan, jonka seurauksena inflaatio laski, valuutta vakautui ja maahan saatiin houkutelluksi ulkomaista apua ja investointeja. Indonesia on OPECin ainoa jäsen Kaakkois-Aasiassa. 1970-luvun korkeat öljyhinnat toivat vientituottoja, joiden ansiosta talous kasvoi yli 7 prosenttia vuosina 1968–1981. Ylisäätelyn ja laskevien öljyhintojen vuoksi kasvu hidastui keskimäärin 4,3 prosenttiin vuosina 1981–1988. 1980-luvun lopulla aloitettiin useita talousuudistuksia, joihin kuuluivat rupian hallittu devalvaatio vientituotteiden kilpailukyvyn lisäämiseksi ja sääntelyn vähentäminen. Kun taloutta jälleen uudistettiin 1980-luvun lopulla, ulkomaisia investointeja virtasi Indonesiaan, erityisesti teollisuustuotantoon. Vuosina 1989–1997 maan talous kasvoi keskimäärin yli 7 prosenttia vuodessa. Aasian talouskriisi iski vuosina 1997–1998 rajuimmin juuri Indonesiaan. Maan valuutan Indonesian rupian vaihtokurssi dollaria vastaan putosi 2 000 rupiasta 18 000 rupiaan. Bruttokansantuote kutistui 13,1 prosenttia. Suhde on sen jälkeen tasaantunut noin 10 000 rupiaan dollaria kohden. Talous on parantunut huomattavasti, vaikkakin hitaasti. Poliittinen epävakaisuus vuodesta 1998 lähtien, hitaat talousuudistukset ja korruptio hallinnon ja talouden kaikilla tasoilla ovat vaikeuttaneet toipumista.; (seurannut korjaus) Transparency International on sijoittanut Indonesian korruptioindeksissään sijalle 143 yhteensä 180 tutkitusta maasta. Maan bruttokansantuote kuitenkin kasvoi yli viisi prosenttia vuosina 2004 ja 2005, ja kasvun on ennustettu nousevan. Kasvu ei kuitenkaan ole niin voimakasta, että työttömyys vähenisi merkittävästi, tai nopeuttaisi palkkojen nousua. Polttoaineen ja riisin hintojen nousu on pahentanut köyhyyttä. Vuonna 2005 valtion oli pakko vähentää suuria tukiaan polttoaineiden hintoihin kansainvälisten öljyhintojen noustessa, mikä oli merkittävä syy inflaatioon ja vaikeuksiin. Vuonna 2006 arviolta 17,8 prosenttia maan väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella, ja 49,0 prosenttia eli alle kahdella dollarilla päivässä. Liikenne Indonesiassa on 676 lentokenttää. Rautatietä on noin viisituhatta kilometriä ja päällystettyä maantietä noin 260 000 km. Saarten välillä liikutaan laivoilla ja lautoilla. Suurin laivayhtiö on valtiollinen Pelni. Maantieliikenne on kaoottista varsinkin Jaavalla ja Balilla. Monet matkailijat vuokraavat moottoripyörän. Jakartan ja Surabayan välille suunnitellaan 685 km pitkää erikoisnopeaa junayhteyttä, jolla matka taittuisi 2,5 tunnissa. Nykyisin matka kestää linja-autolla 10–14 tuntia, ruuhkissa jopa 18 tuntia. Kaupunkien välillä on lentoyhteys kerran tunnissa, mutta lentoasemien kapasiteetti lähestyy ylärajaansa. Väestö Vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan Indonesian väkiluku oli noin 206 miljoonaa, ja vuonna 2010 maan tilastokeskus arvioi sen kasvaneen yli 237 miljoonaan. 124 miljoonaa henkeä asuu Jaavan saarella, joka on maailman väekkäin saari. 1960-luvulta asti noudatetusta, suhteellisen tehokkaasta perhesuunnitteluohjelmasta huolimatta väestön ennustetaan kasvavan yhteensä 315 miljoonaan vuoteen 2035 mennessä. Ennuste perustuu arvioituun nykyiseen 1,25 prosentin vuosittaiseen väestönkasvuun. Suurin osa indonesialaisista on Taiwanilta kotoisin olevien, austronesialaisia kieliä puhuneiden kansojen jälkeläisiä. Toinen merkittävä ryhmä on melanesialaiset, jotka asuvat maan itäosassa. Indonesiassa on noin 300 etnistä ryhmää, ja maassa puhutaan 742 kieltä ja murretta Suurin kieli on jaava, jota puhuu 42 prosenttia väestöstä. Jaavankieliset ovat maan poliittisesti ja kulttuurisesti hallitseva väestöryhmä. Sundalaiset, malaijit ja maduralaiset ovat suurimmat ei-jaavalaiset väestöryhmät. Pienet, mutta merkittävät kiinalaisten, intialaisten, eurooppalaisten ja arabien ryhmät asuvat pääosin kaupunkialueilla. Tunne kuulumisesta yhteiseen Indonesian kansakuntaan on läsnä vahvojen alueellisten identiteettien rinnalla. Maan yhteiskunta on pysynyt suureksi osaksi harmonisena, vaikka sosiaaliset, uskonnolliset ja etniset jännitteet ovat paikoin aiheuttaneet pahoja väkivaltaisuuksia. Maansisäinen muuttoliike (mukaan lukien virallinen transmigrasi-ohjelma) on aiheuttaneet väkivaltaa, kuten paikallisten dayakien toteuttaman satojen maduralaisten joukkomurhan Länsi-Kalimantanilla ja konfliktit Molukeilla, Keski-Sulawesilla ja Länsi-Papualla. Indonesiankiinalaiset ovat vaikutusvaltainen etninen vähemmistö, joka muodostaa alle kaksi prosenttia väestöstä. Kiinalaiset hallitsevat suurta osaa maan yksityisestä kaupankäynnistä ja varallisuudesta. Seurauksena on ollut huomattavaa katkeruutta ja jopa väkivaltaa kiinalaisia vastaan. Maan virallinen kansallinen kieli on indonesia, jota puhuu valtaosa indonesialaisista. Sitä opetetaan kouluissa kautta maan. Se on kaupankäynnin, politiikan, tiedotusvälineiden, koulutuksen ja akateemisen maailman kieli. Alun perin se toimi alueen, mukaan lukien nykyisen Malesian, lingua francana, ja se on läheistä sukua malaijin kielelle. Indonesian käyttöä alkoivat edistää ensimmäisen kerran nationalistit 1920-luvulla, ja se julistettiin maan viralliseksi kieleksi Indonesian itsenäistyessä vuonna 1945. Suurin osa indonesialaisista puhuu ainakin yhtä useista sadoista paikallisista kielistä (bahasa daerah), usein äidinkielenään. Niistä maan suurimman etnisen ryhmän kieli, jaavan kieli on puhutuin. Toisaalta Papualla puhutaan yli 700:aa alkuperäistä papualaista ja austronesialaista kieltä vain 2,7 miljoonan asukkaan alueella. Vaikka Indonesian perustuslain mukaan maassa on taattava uskonnonvapaus, virallisesti tunnustettuja uskontoja on vain kuusi: islam, protestanttisuus, katolisuus, hindulaisuus, buddhalaisuus ja kungfutselaisuus. Vaikka Indonesia ei ole islamilainen valtio, se on väkiluvultaan maailman suurin muslimienemmistöinen maa. Lähes 80 prosenttia indonesialaisista on vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan muslimeita. Väestöstä on kristittyjä 11 prosenttia, josta noin kaksi kolmasosaa protestantteja. Kaksi prosenttia on hindulaisia ja yksi prosentti buddhalaisia. Suurin osa indonesialaisista hinduista on balilaisia, ja suurin osa buddhalaisista kuuluu maan kiinalaisväestöön. Vaikka hindulaisuus ja buddhalaisuus ovat nykyisin vähemmistöuskontoja, niillä on ollut huomattava vaikutus maan kulttuuriin. Islam saapui Indonesiaan aluksi Pohjois-Sumatralle 1200-luvulla kauppiaiden välityksellä. Siitä tuli maan valtauskonto 1500-luvulla. Katolilaisuuden toivat maahan ensimmäiset portugalilaiset siirtomaavalloittajat ja lähetyssaarnaajat, ja protestanttisuus levisi pääosin alankomaalaisten kalvinistien ja luterilaisten lähetyssaarnaajien vaikutuksesta siirtomaakaudella. Suuri osa indonesialaisista, kuten jaavalaiset abanganit, Balin hindut ja kristityt dajakit, harjoittavat uskontoaan vähemmän puhdasoppisessa, synkretistisessä muodossa, johon on sekoittunut paikallisia tapoja ja uskomuksia. Kulttuuri Indonesiassa on noin 300 etnistä ryhmää, joilla on kaikilla vuosisatojen kuluessa kehittyneet omat kulttuuriperintönsä. Maan kulttuuriin ovat vaikuttaneet muun muassa intialainen, arabialainen, kiinalainen, malaijilainen ja eurooppalainen kulttuuri. Hindulaisesta kulttuurista ja mytologiasta on aineksia esimerkiksi perinteisissä jaavalaisissa ja balilaisissa tansseissa, kuten myös wayang kulit -nukketeatterissa. Myös Indonesian arkkitehtuuriin on perinteisesti vaikuttanut eniten intialainen arkkitehtuuri, mutta myös Kiinasta, arabeilta ja Euroopasta saadut vaikutteet ovat jättäneet siihen jälkensä. Perinteisiä tekstiilejä, kuten batiikki ja ikat, valmistetaan sekä vientiin että kotimaiseen käyttöön. Pitkähihainen batiikkipaita hyväksytään juhlapuvuksi kaikissa etnisissä ryhmissä länsimaalaistyylisen tumman puvun rinnalla. Perinteiseen indonesialaiseen musiikkiin kuuluvat gamelan ja keroncong. Suosittu nykyaikainen populaarimusiikin laji on dangdut, joka on saanut vaikutteita arabialaisesta, intialaisesta ja malaijien kansanmusiikista. Indonesialainen elokuva oli suosionsa huipulla 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa. Se koki alennustilan 1900-luvun lopussa, mutta 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kotimaisten elokuvien tuotanto kasvoi kuudesta yli kahdeksaankymmeneen. Vanhimmat Indonesiasta löydetyt kirjoitukset ovat sanskritinkielisiä tekstejä, jotka on ajoitettu 400-luvulle. Maan kirjallisuuden merkittäviä hahmoja ovat olleet hollantilainen kirjailija Multatuli, joka arvosteli indonesialaisten kohtelua Alankomaiden siirtomaakaudella, itsenäisyyttä edeltävät sumatralaiset nationalistikirjailijat ja poliitikot Muhammad Yamin ja Hamka sekä maan tunnetuin romaanikirjailija Pramoedya Ananta Toer. Monilla indonesialaisilla kansoilla on omat, vahvat suulliset perinteensä, jotka ovat auttaneet heidän kulttuuriperintönsä säilyttämisessä ja määrittelyssä. Tiedotusvälineiden vapaus on lisääntynyt Indonesiassa huomattavasti presidentti Suharton valtakauden jälkeen. Suharton aikana nykyisin lakkautettu Informaatioministeriö valvoi ja kontrolloi kotimaisia tiedotusvälineitä ja hankaloitti ulkomaisten viestinten toimintaa. Maan televisioverkkoon kuuluu kymmenen kaupallista, maanlaajuista kanavaa ja alueellisia kanavia, jotka kilpailevat julkisen TVRI:n kanssa. Internetiä käyttää kansasta vähemmistö: vuonna 2007 käyttäjiä oli Indonesiassa 20 miljoonaa. Ruokakulttuuri Indonesian keittiö vaihtelee alueen, vuodenajan ja yhteiskuntaluokan mukaan. Siinä on vaikutteita kiinalaisesta, länsimaisesta, intialaisesta ja Lähi-idän keittiöistä. Riisi on useimmilla alueilla pääruoka-aine, jota tarjoillaan kasvis- ja liharuokien kanssa. Perusraaka-aineita ovat mausteet (erityisesti chili), kookosmaito, kala ja kana. Molukeilla ja Sulawesissa syödään kuitenkin saagoa ja Länsi-Timorilla maissia enemmän kuin riisiä. Urheilu Indonesian suosituimmat urheilulajit ovat sulkapallo ja jalkapallo: maan korkein sarjataso jalkapallossa on Liga Indonesia. Jalkapallomaajoukkue on esiintynyt MM-kilpailuissa historiansa aikana kerran. Myös koripallo oli erityisesti 1940-luvulla suosittua ja 2000-luvulla laji on nostanut suosiotaan nuorison keskuudessa. Maan koripallomaajoukkue on sijoittunut Aasian-mestaruuskilpailuissa parhaimmillaan neljänneksi. Perinteisiin urheilulajeihin kuuluvat sepak takraw ja Maduralla harrastetut härkäkilpailut. Alueilla, joilla on aiemmin sodittu heimosotia, pidetään niitä muistuttavia kilpailuja, kuten caci Floresilla ja pasola Sumballa. Indonesialainen kamppailulaji on pencak silat''. Urheilu on Indonesiassa yleensä miesten hallitsemaa, ja yleisölajeihin liitetään usein laiton uhkapeli. Media Freedom House arvioi vuonna 2017 Indonesian median olevan osittain vapaa, mikä johtuu esimerkiksi siitä, että Papuan ihmisoikeuksien tilanteesta raportoineiden toimittajien viisumeja on peruttu.. Toimittajat ilman rajoja katsoi myös Länsi-Papuaa koskevan uutisoinnin olevan huolenaihe maan mediassa, sillä monet toimittajat harjoittavat siitä raportoidessaan myös itsesensuuria. Indonesian yleisradioyhtiö on nimeltään TVRI, joka on perustettu vuonna 1962. Indonesialaisia sanomalehtiä ovat muun muassa Kompas, Jawa Pos, Bisnis Indonesia ja Republika. Katso myös Luettelo Indonesian kaupungeista Luettelo Indonesian saarista Lähteet Indonesia – saarien kulttuurit, Museovirasto 1993, ISBN 951-9075-59-3 Viitteet Aiheesta muualla Indonesian tasavalta Kansallinen uutistoimisto Antara Lonely Planetin matkaohjeet The Jakarta Post Indonesialaisia tiedotusvälineitä Internetissä Seulonnan keskeiset artikkelit

380

https://fi.wikipedia.org/wiki/Islam

Islam

Islam (, ’alistuminen’;) on monoteistinen, Lähi-idässä syntynyt uskonto. Islaminuskoisia eli muslimeja on nykyisin 1,9 miljardia, kun 1900-luvun alussa heitä oli 200 miljoonaa. Maailman toiseksi suurimmaksi uskonnoksi kohonnut islam jakautuu kahteen pääsuuntaukseen: sunnalaisuuteen (noin 90 prosenttia muslimeista) ja šiialaisuuteen (noin 10 prosenttia). Islamin ytimen ilmaisee sen lyhyt uskontunnustus šahada: ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammed on hänen lähettiläänsä”. Uskontunnustuksen alkuosa ilmaisee uskoa yhteen Jumalaan, jolla ei ole vertaista. Loppuosa kertoo, että kaikki Jumalaa ja hänen tahtoaan koskeva tieto tulee samasta lähteestä, profeetta Muhammedilta. Šiiat lisäävät todistukseen sanat ”ja todistan, että Ali on Jumalan ystävä”. Lisäys tähdentää Ali ibn Abi Talibin asemaa Muhammedin oikeana seuraajana. Islam on lakiuskonto. Ihminen voi kuoleman jälkeen päästä Paratiisiin noudattamalla tarkasti Jumalan antamaa lakia, šariaa. Muussa tapauksessa hän joutuu Helvettiin. Lain tärkeimmät määräykset kirjattiin 800-luvulla viideksi peruspilariksi niin sanotussa Gabrielin hadithissa. Samassa hadithissa annetaan islamin teologian ydin, ”kuusi uskonkappaletta”. Tavallisen muslimin elämään sisältyy runsaasti uskonnollisia rituaaleja. Muslimit osallistuvat niihin ahkerasti, sillä ne tuovat ansioita viimeisellä tuomiolla. Uskontoa pitää hyvin tärkeänä asiana valtaosa muslimeista kaikkialla muualla paitsi Keski-Aasiassa ja Balkanilla. Näillä alueilla muslimit osittain maallistuivat kommunistihallintojen uskonnonvastaisten politiikkatoimien johdosta 1900-luvulla. Myös Turkki on monin paikoin maallistunut pitkään jatkuneen sekularisaation vuoksi. Islamin synty ja kehitys Muslimit uskovat, että islam sai alkunsa Arabian niemimaalla profeetta Muhammedin ilmestyksien ja elämän pohjalta vuosina 610–632. Muhammedin välittämä tieto Jumalasta jakautui kahteen osaan: ilmestyksiin ja profeetan antamaan esikuvaan eli sunnaan. Muhammedin ilmestykset on koottu Koraaniin, joka on yhtä ikuinen ja luomaton kuin Jumala itse. Valtaosa islamin sisällöstä ja šaria-laista on peräisin Muhammedin antamasta esikuvasta (sunna). Se kirjoitettiin muistiin 800-luvulta alkaen hadith-kokoelmiksi. Koraanin rinnalla ne kuuluvat islamin pyhiin kirjoituksiin. Islamilaista kirjallisuutta ja viittauksia Koraaniin alkaa esiintyä vasta 800-luvulta lähtien. Nykyisin monet orientalistit katsovat, että 800-luvun islamilainen kirjallisuus kertoo enemmän omasta ajastaan kuin siitä, mitä tapahtui kaksisataa vuotta aikaisemmin. Edeltävää aikaa eli 600- ja 700-lukuja kutsutaan islamin ”formatiiviseksi vaiheeksi”, ja sitä koskevat tiedot ovat niukkoja. Islamin luovan kehityksen vaihe jatkui 1300-luvulle asti, jolloin vakiintui niin sanottu klassinen islam lakikirjoineen. Islam kehittyi suuren arabikalifaatin valtionuskontona ja levisi sen alueella Iberian niemimaalta Afganistanin vuorille. Kesti silti satoja vuosia ennen kuin väestön enemmistö oli kääntynyt muslimeiksi. Islam jatkoi leviämistä myös Saharan eteläpuolelle, Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan. Intiassa se levisi valloitusten myötä, mutta Saharan eteläpuolella lähinnä kauppiaitten tuomana. Islamin suuntaukset ja tasot Islamissa on muiden uskontojen tavoin kolme tasoa: pyhät kirjoitukset, niiden virallinen tulkinta ja tavallisten ihmisten omat käsitykset. Pyhien tekstien osalta islamin suuntauksilla on pieniä eroja. Kaikille Koraani on tärkein teos, mutta pyhiä ovat myös profeetan sunnasta kertovat hadith-kokoelmat. Ne ovat eri suuntauksilla osittain erilaisia. Toinen taso koskee pyhien tekstien lainopillista (fiqh) ja teologista (kalam) tulkintaa. Niiden pohjalta syntyivät islamin lakikoulukunnat. Koulukuntien väliset erot eivät yleensä ole suuria, ja ne ovat olleet vähenemään päin. Kolmannella tasolla on tavallisten ihmisten ”eletty uskonto”. Tällöin liikutaan teologian asemesta antropologian tai kansatieteen alueella. Tavallisten muslimien näkemyserot islamista ovat joskus suuria, kun vertaillaan Lähi-idän, Afrikan, Aasian ja Balkanin asukkaita. Islaminuskon tärkein jakolinja erottaa muslimit sunneiksi, šiioiksi ja kharijiiteiksi. Šiialaisuus on edelleen jakautunut valtavirtaan eli kaksitoistašiialaisiin sekä seitsemänšiialaisiin ja Jemenissä esiintyvään zaidilaisuuteen. Kharijiiteista on nykyisin jäljellä vain pieni ja lähinnä Omanissa esiintyvä ibadiittien lahko. Seuraava jakolinja liittyy islamilaisiin lakikoulukuntiin. Ne syntyivät 800-luvulla, ja sunni-islamissa niistä nykypäiviin on säilynyt neljä. Šiialaisuudessa hallitseva lakikoulukunta on ja`fari. Zaidllaiset muodostavat oman lakikoulunsa. Kolmas jakolinja koskee teologisia suuntauksia, joista tärkein on jako mutaziilittien, ašarilaisuuden ja maturidismin välilä. Viime aikojen näkyvin yritys määritellä islamin yhteistä sisältöä on Ammanin julistus, joka hyväksyttiin vuonna 2004. Julistusta täydentävän asiakirjan mukaan henkilö on muslimi, jos hän seuraa jotakin neljästä islamilaisen lain sunnikoulukunnasta (hanafi, haliki, hhafi`i tai hanbali), kahdesta šiiakoulukunnasta (ha`fari tai zaydi) tai kuuluu ibadi-koulukuntaan tai thahiri -koulukuntaan. Lisäksi todetaan, että ašarilaisuus, suufilaisuus tai salafismi eivät ole uskosta luopumista. Ammanin julistus korostaa, että suuntausten yhtäläisyydet ovat suurempia kuin niiden erot. Sunnien ja šiiojen välillä esiintyy silti myös vihamielisyyksiä. Esimerkiksi Pohjois-Afrikassa 40–50% sunneista on sitä mieltä, että šiiat eivät ole muslimeita. Uskonnon lähteet Muhammed Muhammedin katsotaan olleen ihmisenä synniltä suojattu (masum) ja erehtymätön. Hänen tekojensa ja puheidensa kautta ihmiskunta sai tiedoksi islamin ydinsisällön eli Jumalan antaman ikuisen lain (šaria). Muhammed on islamin piirissä äärimmäisen kunnioitettu hahmo. Häneen ei koskaan viitata ilman mukaan liitettäviä siunauskaavoja, kuten ”Jumala siunatkoon ja varjelkoon Häntä” tai ”Rauha Hänelle”. Muhammedista ei ole säilynyt aikalaistietoa, eikä Koraanikaan kerro Muhammedista oikeastaan mitään ainakaan ilman jakeiden islamilaista tulkintaa. Islamilainen perimätieto Muhammedista on kuitenkin erittäin yksityiskohtaista. Varhaisimmat profeetta Muhammedia koskevat kertomukset löytyvät 800-luvulla kirjoitetuista teoksista, joista varhaisin on Ibn Hishamin (k. 833) Sírat Rasúl Alláh (suom. Profeetta Muhammedin elämäkerta). Ibn Hishamin teos perustuu Ibn Ishaqin (k. 767) tekemään elämäkertaan, joka on kuitenkin hävinnyt. Orientalisti Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan länsimainen tutkimus on varsinkin 2000-luvulla alkanut suhtautua epäilevästi tämän perimätiedon luotettavuuteen. Epävarmuutta osoittaa, että orientalistit ovat tarjonneet hyvin erilaisia näkemyksiä Muhammedista tai jopa hylänneet käsityksen Muhammedin historiallisuudesta. Islamin pyhä historia sisältää kuitenkin vakiintuneen kertomuksen Muhammedin elämästä. Ibn Hishamin teos tarjoaa sille perustan, jolle kaikki myöhemmät elämäkerrat rakentuvat. Hisham kertoo Muhammedin syntyneen nykyisessä Saudi-Arabiassa sijaitsevassa Mekan kaupungissa ja kuuluneen Quraiš-heimoon. Mekassa sijaitsi Kaaban temppeli, joka oli arabien pyhiinvaelluksen keskus. Muhammedin syntymää edelsivät ihmeet, jotka todistivat hänen tulevasta suuruudestaan. Täysi-ikäiseksi tultuaan Muhammedista tuli kauppias, joka kulki kauppakaravaanien mukana. Hän avioitui työnantajansa Khadijan kanssa, joka oli hänen serkkunsa. Kaikkiaan Jumalan lähettiläällä oli lopulta 13 vaimoa jalkavaimojen lisäksi. Muhammed sai Jumalalta erioikeuden vaimojen lukumäärän suhteen. Se vahvistetaan Koraanin suurassa 33, joka on ainoa, missä varmasti puhutaan profeetta Muhammedista. Muhammedin lapsista vain naispuoliset elivät aikuisuuteen asti ja vain yksi, Fatima, sai omia lapsia. Šiialaisuuden mukaan heistä alkoi imaamien ketju. Vuoden 610 tienoilla eli suunnilleen 40-vuotiaana Muhammed näki unessa enkeli Gabrielin ja sai ensimmäisen jumalallisen ilmestyksensä. Aluksi Muhammed kutsui ihmisiä uuteen uskoon vain salassa, mutta alkoi kolmen vuoden kuluttua levittää islamia julkisesti. Muhammed teki myös ihmeitä ja muun muassa matkasi yöllä Jerusalemiin ja sieltä taivaaseen ja halkaisi kuun kahtia. Kun Muhammed julisti uutta uskoa, mekkalaisten mielestä hän alkoi myös soimata esi-isiä, moittia mekkalaisten uskontoa ja pilkata heidän jumaliaan. Profeetan tilanne kävi tukalaksi, ja hän joutui yöllä pakenemaan pohjoisessa sijaitsevaan Medinaan, jonne hän oli jo saanut siirrettyä kannattajansa. Pako ( tai hidžra) tapahtui vuonna 622. Muslimit katsovat islamilaisen ajanlaskun alkaneen tästä tapahtumasta. Kun Muhammed Mekassa oli vainottu profeetta, tilanne muuttuu hijran jälkeen. Muhammed kannattajineen ottaa vallan Medinassa ja perustaa umman eli uskovien yhteisön. Profeetta muuttuu nyt myös maalliseksi vallankäyttäjäksi ja sotilaaksi. Samalla elämäkerran sävy muuttuu. Runsaat taistelukuvaukset kertovat Hans Jansenin mukaan siitä, että tarinoita on koottu etenkin abbasidikalifien sotilasleireistä. Ibn Hisham varoittaa, että hän on karsinut Ibn Ishaqin selostusta ja jättänyt pois asioita, jotka ovat häpeällisiä kertoa. Tästä huolimatta Medinan vaihe sisältää asioita, joista orientalisti Hans Jansenin mukaan länsimaiset Muhammed-elämäkerrat usein hienotunteisesti vaikenevat. Hisham kertoo, että Muhammed alkaa saaliin toivossa ryöstää kauppakaravaaneja, on sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa, anastaa ottopoikansa vaimon (Koraani 33: 37–40), kiduttaa ja tappaa vankeja, järjestää murhapolton moskeijassa, käskee tappaa häntä pilkanneet naiset, ja järjestää Medinassa juutalaisten joukkomurhan. Medinan joukkomurhaa seurannut sivullinen tokaisi: ”Kautta Jumalan, tämäpä vasta uskonto!” – ja kääntyi islamiin. Ibn Hishamin mukaan Muhammed suoritti itse 27 sotaretkeä ja lähetti 38 pienempää toisten alaisuudessa. Sota Mekkaa vastaan päättyi vuonna 630, jolloin Muhammed valtasi kaupungin kohtaamatta suurtakaan vastarintaa. Profeetta tuhosi kädenliikkeellään mekkalaisten palvomien jumalien patsaat Kaaban ympärillä. Muhammedin jäähyväissaarna on eräänlainen profeetan testamentti. Muhammedista kertovaa perimätietoa arvosteltiin jo varhain siitä, että tarinoita keksittiin tukemaan omia mielipiteitä. Vielä nykyäänkin ilmestyy uusia versioita profeetan puheista. Ibn Hisham kertoo, että Muhammed kuoli kaksi vuotta Mekan valtauksen jälkeen vuonna 632. Al-Tabarin mukaan Muhammed oli silloin joko 60-, 63- tai 65-vuotias. Koraani Muslimit uskovat, että Jumala (Allah) paljasti sanansa ihmiskunnalle islamin profeettojen kautta ja lopullisessa muodossaan Koraanissa, jonka muslimit uskovat Jumalan antaneen ihmiskunnalle Muhammedin eli ”profeettojen sinetin” kautta. Koraani on silti enemmän kuin Muhammedin saamat ilmestykset. Se on 800-luvulta alkaen ymmärretty kirjaksi, jota ei ole luotu, vaan joka on aina ollut olemassa ja on itsessään ihme (ijaz). Islamilainen perimätieto kertoo, että Muhammedin eläessä hänen ilmestyksensä kirjattiin epäsäännöllisesti ylös tai ne säilyivät ihmisten muistissa yksittäisinä katkelmina. Ilmestyksien kokoaminen nousi esille vasta hänen kuolemansa jälkeen. Enkeli Gabriel kävi Muhammedin kanssa ilmestykset läpi kerran vuodessa ja kahdesti kuolinvuoteella. Muhammed ei itse koonnut Koraania kirjaksi, vaikka hänellä sihteereitä olikin. Vasta Muhammedia seurannut kalifi Abu Bakr määräsi kokoamaan Koraanin sen jälkeen, kun Muhammed oli kuollut. Seuraava kalifi Uthman ei ollut tyytyväinen tulokseen, sillä sanamuodoista oli syntynyt erimielisyyttä. Kaikki Koraanit poltettiin ja kirja koottiin uudestaan noin 20 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen. Kirjoitus oli aluksi epätarkkaa konsonanttikirjoitusta. Vokaalimerkit ja muut tarkkeet lisättiin tekstiin vasta seuraavalla vuosisadalla. Teksti on jossain määrin vaihdellut nykyaikaan asti, vaikka islamilaisen käsityksen mukaan Koraanin teksti on periaatteessa muuttumaton. Nykyinen, yleisimmin hyväksytty versio on vuoden 1342/1923 Kairon kuninkaallinen laitos, johon on edelleen tehty korjauksia. Ortografisesti siitä poikkeavia tekstejä on julkaistu muun muassa Saudi-Arabiassa. Koraanista ei ole toistaiseksi tehty kriittistä laitosta, johon kaikki poikkeamat ja versiot olisi koottu yhteen. Teksti on vanhaa, ja sitä pystytään ymmärtämään vain osittain kirjoitusmerkkien monitulkintaisuuden takia. Koraani jakautuu 114 pituuden mukaan järjestettyyn suuraan. Lyhyttä ensimmäistä suuraa, Avauksen suuraa, seuraa Koraanin pisin suura, Lehmän suura. Viimeinen, Ihmisten suura sisältää vain 6 jaetta. Suurat sisältävät harvoin yhtenäisiä kertomuksia. Yleensä ne koostuvat lyhyistä katkelmista. Koraanin suurat on islamilaisen perimätiedon varassa jaettu Mekan ajan suuriin, jotka Muhammedin uskotaan vastaanottaneen Mekassa, ja myöhempiin Medinan suuriin, jotka hänen uskotaan vastaanottaneen Medinassa. Koraanissa toistuva teema on yksijumalaisuus ja se, että uskovat pääsevät kuoltuaan Paratiisiin (), kun taas vääräuskoiset joutuvat Helvettiin (). Koraani antaa myös yksityiskohtaisia kuvauksia Helvetissä odottavista kärsimyksistä. Luomiskertomuksen mukaan maailma luotiin kuudessa päivässä. Jumala loi Aadamin ja hänen vaimonsa Eevan savesta ja yhdestä sielusta. Maailmankaikkeus rakentuu Helvetistä ja seitsemästä taivaasta. Maailman asujaimet jaetaan viiteen ryhmään: Jumala, enkelit, henget (jinnit), ihmiset sekä muu luomakunta. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia. Saatana viettelee ihmisiä pahaan. Koraanin lyhyet suurat ovat runomuotoista tekstiä tai uskonnollisia hymnejä, pidemmät on koottu proosakatkelmista. Ne sisältävät yleensä Raamatun Mooseksen kirjoissa olevien kertomusten typistyneitä ja muuntuneita selostuksia. Yleisimmin mainittu profeetta onkin Mooses. Tavallista on asioiden kertautuminen, esimerkiksi profeetta Nooaa ja vedenpaisumusta käsitellään monta kertaa. Koraanissa on myös tekstejä, jotka eivät mahdu juutalaisuuden tai kristinuskon kehyksiin. Näitä ovat lainopilliset ohjeet esimerkiksi avioliitosta tai perinnönjaosta. Sellaisia ovat myös pyhään sotaan kannustavat kohdat, kuten tunnettu ”miekkajae” (9:5). Richard Bellin mukaan Koraanin kertomusten perusyksikkö on lyhyt, temaattinen kertomus. Se alkaa usein puhuttelulla, kuten ”uskovaiset!”, jatkuu aiheen esittelyllä, ja päättyy ratkaisuun. Kokonaisuuden päättää johtopäätös, joka usein koskee Jumalaa: ”Jumala on Tietävä, Viisas” Pidemmät suurat on koottu tällaisista palasista ilman, että ne liittyisivät toisiinsa. Sunna Koraanin jälkeen tärkein uskonnollisen auktoriteetin lähde on profeetan sunna. Sillä tarkoitetaan profeetta Muhammedin elämäntapaa. Muhammedin katsotaan toimineen synniltä suojattuna ja menetelleen elämässään aina oikein. Šiialaisessa opissa esikuvallisuus käsittää myös šiialaiset imaamit. Koska Koraani sisältää vain niukasti Jumalan säädöksiä, profeetan sunna täydentää sitä ja kertoo uskoville miten kussakin tilanteessa tulee toimia. Ratkaisu muistuttaa juutalaisuutta, missä tieto Jumalasta ja hänen laistaan saadaan Mooseksen kirjoittamasta Toorasta ja toisaalta hänen elämäntavastaan, joka koottiin Mišna-kokoelmaksi suullisen perinteen pohjalta ja muodostaa šariaa vastaavan halakha -lainsäädännön. Muhammedia koskevia tarinoita alettiin kirjoittaa muistiin 800-luvulla. Tällöin koottiin paitsi elämäkertoja myös valtavia kokoelmia, jotka koostuivat lyhyistä Muhammedia koskevista tarinoista eli haditheista. Jokainen hadith koostuu kahdesta osasta. Alussa luetellaan kertomuksen välittäneet henkilöt, niin sanottu todistajaketju (isnad), jonka alussa on joko Muhammed tai hänen seuralaisensa. Tämän jälkeen seuraa varsinainen kertomus (matn). Hadith-kokoelmia on useita, joista toiset ovat arvostetumpia kuin toiset. Tunnetuin ja merkittävin hadith-kokoelma on Sahih al-Bukhari, yksi sunnalaisten kuudesta pääkokoelmasta (Kutub al-Sittah eli ’kuusi kirjaa’). Šiiat nojautuvat etenkin ”puhdistettuun” profeetan sunnaan, joka on kokoelmassa ”Alin talonväki” (Ali Ahl al-Bayt) Kutun al-Sittah hyväksytään myös, paitsi sellaiset kohdat, jotka ovat ristiriidassa šiialaisen perinteen kanssa. Tarinoiden ristiriitaisuuksien vuoksi 800-luvun alkupuolella syntyi käytäntö, jossa hadithien luotettavuutta alettiin perustella niihin liittyvien kertojaketjujen eli isnadien avulla. Todistajaketjujen käytön aloitti Muhammad al-Shafi‘i vuoden 815 tienoilla. Se oli omaperäinen yritys vastata hadithien luotettavuuteen kohdistuneeseen arvosteluun. Teorian mukaan perimätiedon välittäjät olivat opetelleet ulkoa paitsi itse tarinan, myös siihen liittyvän todistajaketjun. Esimerkiksi suura 80 alkaa sanoilla ”Hän rypisti otsaansa ja kääntyi pois, koska sokea mies tuli hänen luokseen”. Koraanin kuvaama kohtaaminen oli islamilaisen käsityksen mukaan todellinen ja tapahtui 600-luvun alkupuolella. Sille antoi selityksen imaami Malik ibn Anas noin 200 vuotta myöhemmin hadith-kokoelmassaan Muwatta. Hän kertoi, että Koraanin ”hän” on todellisuudessa Muhammed, kun taas sokea mies oli Abdullah ibn Umm Maktum. Tiedon varmistaa Malikin antama todistajaketju: imaamille oli asian kertonut Yahua, joka oli kuullut sen Malikilta, joka oli kuullut sen Yahya ibn Saidilta. Said oli vuonna 820 kuollut orja, jonka tiedonantoja pidettiin luotettavina. Orientalisti Joseph Schacht osoitti, että kertojaketjut ulottuivat aluksi Muhammedin seuraajiin, mutta kasvoivat myöhemmin taaksepäin Muhammedin kumppaneihin ja lopulta häneen itseensä. Imaami al-Shafi‘i katsoi luotettavuuden vaativan, että isnad päättyy Muhammediin itseensä. Hänen vaikutuksestaan ketjut alkoivatkin pidentyä. Islamin varhaisvaiheiden tutkimista on rajoittanut aikalaislähteiden puute. Nykyaikaan säilyneet islamilaiset lähteet kuvaavat satoja vuosia aikaisemmin esiintyneitä tapahtumia. Lähteissä mahdollisesti esiintyvää aitoa ainesta on sen takia ollut mahdoton erottaa kirjoittamisajan tarpeiden ja uskomusten synnyttämästä materiaalista. Haditheihin liitetyt kertojaketjut eivät Joseph Schachtin mukaan auttaneet asiaa, sillä hänen mukaansa myös monet kaikkein luotettavimpina pidetyt ketjut olivat sepitettyjä. Šaria Islamin ytimenä on monoteismin ohella šaria eli islamilainen laki. Jumalan lakiin alistuminen on muslimin keskeinen velvollisuus. Siihen riittää jo ulkoinen käskyjen noudattaminen, mihin yksilö voidaan myös painostaa ”hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen” mukaisesti. Islamissa ei tunneta länsimaisen kaltaista eettistä keskustelua, vaan sen tilalla on juridinen pohdinta, jossa selvitetään Jumalan lain sisältöä. Lain sisällön määrittelevät Koraani ja profeetan elämäntapa eli sunna, joka on hadith-kokoelmissa. Näiden lisäksi šarian lähteitä ovat yksimielisyys (ijma) ja analogia (qiyas). Islam ei hyväksy muita lakeja kuin Jumalan lain, joka on ikuinen ja muuttumaton. Näkemys tekee oikeaoppisesta islamista poliittisen liikkeen, joka pyrkii alistamaan viime kädessä koko ihmiskunnan Jumalan lain alaiseksi. Aktiivinen toiminta tavoitteen puolesta tunnetaan nimellä islamismi tai jihadismi. Käytännössä kaikki islamilaiset maat soveltavat myös maallista lainsäädäntöä, ja šarian soveltamisalue on rajallinen. Kun ihminen toimii Jumalan lain mukaisesti, hän hankkii ansioita, joilla voi päästä Paratiisiin. Muussa tapauksessa häntä odottaa viimeisellä tuomiolla Helvetin tuli. Mikään ei silti ole varmaa, sillä Jumalan ylivertaisuuden takia hänen tahtonsa ei ole sidottu mihinkään sopimukseen ihmisten kanssa. Huolimatta siitä, että Koraani puhuu ihmisille annetuista varoituksista ja ohjauksesta, jokaisen kohtalo on ennalta määrätty. Islamiin kuuluvaa ennaltamääräämistä kuvaa arabiankielinen lausahdus in shä Allaah (jos Jumala suo). Ilmaisu tulee Koraanista, joka lausuu: ”Älä sano mistään ’teen sen huomenna’ lisäämättä: ’Jos Jumala niin tahtoo’.” (Koraani 8:24). Joseph Schachtin mukaan šaria sisältää kattavasti kaikki uskonnolliset velvollisuudet, jotka ohjaavat jokaisen muslimin elämää kaikissa asioissa; se sisältää yhtä lailla rituaaliset ohjeet ja politiikkaa sekä lakia koskevat säännöt. Ajatollah Khomeinin mukaan ”ei ole yhtäkään seikkaa, josta islam ei olisi lausunut mielipidettään.” Koraani Jumalan lain lähteenä Koraani on islamissa Jumalan puhetta, ja sen katsotaan olleen olemassa Jumalan luona jo ennen maailman luomista. Alkuperäinen kirja uskotaan kirjoitetun arabiaksi, ja käännökset ymmärretään vain tulkinnoiksi, joilta puuttuu alkuteoksen arvovalta. Oppi Koraanista ikuisena ja luomattomana Jumalan sanana syntyi 800-luvulla. Kun kristinuskossa Jeesus on Jumalan sanan inkarnaatio, islamissa tämä asema on Koraanilla. Raamattua vastaavat islamissa paremmin hadith-kertomukset. Koraanin tulkinnasta käytetään nimitystä tafsír. Se tarkoittaa Koraanin sisällön selittämistä sanojen merkityksen sekä tekstin historiallisten yhteyksien ja teologisen sisällön pohjalta. Kirjaimellisen tulkinnan lisäksi Koraania tulkitaan vertauskuvallisesti (ta'wíl). Sitä on harrastettu islamilaisen mystiikan ja suufilaisuuden piirissä. Koraani on arvovaltaisin šarian lähde. Kirjan sisältämä lainsäädännöllinen aines on kuitenkin vähäistä. Tärkeämmäksi šarian lähteeksi on siksi tullut sunna eli Muhammedin antama esimerkki. Hadith-kokoelmat Jumalan lain lähteenä Paksut hadith-kokoelmat ja teokset on koottu tai kirjoitettu pääasiassa 800-luvulla, ja islamilaiset uskonoppineet tuntevat ne läpikotaisin. Šarian tärkein sisältö on niissä. Sunnalaisille muslimeille vakiintui 1100-luvulle mennessä kuusi arvovaltaista hadith-kokoelmaa, joista arvostetuimmat ovat Sahih al-Bukhari kokoajana Muhammad al-Bukhari (k. 870) sekä Sahih Muslim kokoajana Muslim ibn al-Hajjaj (k. 865). Eri kokoelmien sisällöt vaihtelevat, ja kertomukset voivat olla keskenään ristiriitaisia myös saman kokoelman sisällä. Kuusi kanonisoitua sunni-kokoelmaa ovat yhteisnimitykseltään al-kutub as-sittah (’kuusi kirjaa’). Niiden lisäksi on muitakin kokoelmia, varhaisimpana Ahmad ibn Hanbalin (k. 855) Musnad. Maliki-koulukunnan oma kokoelma on nimeltään Muwatta Malik. Šiiat nojautuvat ”puhdistettuun” profeetan sunnaan, joka on kokoelmassa Ali Ahl al-Bayt (’Alin talonväki’) Šiialaiset käyttävät ”kuutta kirjaa” vain silloin, kun se on sopusoinnussa ”Alin talonväen” kanssa, jolloin kuuden kirjan nimenä on Al-Sihah Al-Sittah (”luotettavat kuusi”). Yksimielisyys (ijmá) ja analogia (qiyas) Kun riita-asiaa ratkotaan uskonnollisessa oikeudessa, tuomari (qadi) muodostaa siitä tulkinnan (fiqh). Tällöin hän järkeilee (ijtihad) islamilaisten lähteiden pohjalta ja luo oman mielipiteensä (ra’y). Tässä tuomarilla on apuna kaksi periaatetta. Hän kiinnittää huomiota oppineiden yksimielisyyteen (ijma) kustakin asiasta, mikä varmentaa tulkinnan luotettavuuden. Toiseksi hän päättelee analogian (qiyas) avulla, jos vastaan tulee täysin uusia asioita. Oma mielipide ei koske itse šarian sisältöä, vaan lain tulkintaa kussakin erikoistapauksessa. Itse laki on muuttumaton. Alun pitäen yksimielisyyden periaatetta käytettiin myös täydentämään šarian sisältöä tapauksissa, joissa Koraani tai profeetan sunna eivät tarjonneet vastauksia. Tämä mahdollisuus on kuitenkin jäänyt historiaan ”järjen porttien sulkeutuessa” 900-luvulla. Analogia tarkoittaa täysin uusien tilanteiden rinnastamista sellaisiin, joista on šariassa on säädöksiä. Koraani tai sunna eivät esimerkiksi mainitse kokaiinia, koska huumetta ei tunnettu, mutta lainoppinut voi kieltää sen käytön vedoten analogiaan ja siihen, että päihdyttävän viinin nauttiminen on muslimeilta kiellettyä. Lakikoulukunnat Islamissa on useita lainopillisia koulukuntia. Klassisen sunnalaisen islamin neljä tärkeintä koulukuntaa ovat hanafi, maliki, ahafi’i ja hanbali. Noin 75 prosenttia niiden säädöksistä on yhteisiä kaikille neljälle. Šiialaisten suurin lakikoulukunta on ja`fari. Zaidilaisuus muodostaa oman zaydi-koulukuntansa. Ammanin julistuksen lisäpöytäkirjan mukaan myös ibadilaisuus-koulukunta ja thahiri-koulukunta edustavat puhdasoppista islamia. Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan šiialainen koulukunta ei paljon eroa sunnalaisesta laintulkinnasta. Šarian tulkinta (fiqh) Tavallinen muslimi ei voi itse tulkita Koraania tai Jumalan lakia, sillä siitä vastaa uskonnollinen papisto eli ulama, ”viisaat miehet”. Maallikon on käännyttävä jonkin hyväksyttyä lakikoulua edustavan uskonoppineen puoleen saadakseen tietää, mikä on islamilainen käsitys. Vaikka omat johtopäätökset eivät ole sallittuja, arabiankielisen Koraanin ääneen lukeminen on tärkeää jokaiselle muslimille. Sitä arvostetaan rituaalisena toimena, jossa tarkoituksena ei ole tekstin ymmärtäminen. Melkein kaikille muslimeille se onkin mahdotonta, sillä Koraanin teksti on muinaisarabiaa. Šarian sisällöstä voi kysyä islamilaiselta uskonoppineelta, esimerkiksi imaamilta, joka johtaa rukouksia moskeijassa tai kirjallisesti muftilta, joka on šariaan syvällisesti perehtynyt oppinut. Perinteisesti kysymyksiin vastataan perjantairukouksen jälkeen, missä lainoppineen avustajat keräävät paperilapulle kirjoitetut kysymykset. Nykyisin on perustettu fatwa-neuvostoja, joita toimii myös internetissä. Kun vaikeasta asiasta neuvoa kysytään muftilta, saadaan pitkä kirjallinen lausunto. Ensin siinä lainataan asiaan liittyviä pyhien tekstien kohtia, minkä jälkeen mufti esittää oman kantansa. Lausunto päätyy toteamukseen ”Jumala tietää parhaiten”. Muftin lainopillinen mielipide eli fatwa on hänen oma kantansa, mutta sen katsotaan silti edustavan yleispätevää tulkintaa šariasta. Mufti voi myös muuttaa mieltään ja antaa jopa kaksi keskenään ristiriidassa olevaa fatwaa. Tällöin molemmat ovat yhtä päteviä, ja uskova voi valita niiden välillä. Ongelmia uskonoppineille aiheuttaa se, että šaria-lain määräykset voivat olla ristiriitaisia jopa yksittäisen hadith-kokoelman sisällä. Lisäksi mielipide-eroja syntyy siitä, kuinka vahvoiksi tai heikoiksi uskonoppineet arvioivat yksittäisiin haditheihin liittyvät todistajaketjut eli isnadit. Vallitseva näkemys on, että luotettavimpiinkin kokoelmiin sisältyy ”aina muutamia epäilyttäviä perimätietoja”.Sellaisia ei kuitenkaan ole katsottu mahdolliseksi poistaa, koska 800-luvulta alkaen tapahtui järjen (ijtihad) porttien sulkeminen, jolloin lain sisältö vakiintui. Professori Ella Landau-Tasseron on todennut, että islamin pyhien kirjoitusten lukeminen ja tulkinta on pakosta valikoivaa, mistä tuloksena ovat loputtomat erimielisyydet eri tulkintojen välillä. Vaikka šaria on muuttumaton laki, Pew-tutkimuslaitoksen asennetutkimukset osoittavat, että tavalliset muslimit suhtautuvat yleensä valikoiden sen noudattamiseen. Muslimien asenteet vaihtelevat varsinkin eri maiden ja maanosien välillä. Islamin viisi pilaria Šarian tärkeimmän sisällön sunni-islamissa muodostavat niin sanotut islamin viisi peruspilaria. Oppi on peräisin 800-luvun hadith-kokoelmasta Sahih Muslim. Muun muassa imaami al-Nawawi (k. 1277) vahvisti, että ne ovat suurimmat islamin kuuliaisuuden vaatimuksista. Šiialaisuudessa pilareita on enemmän. Sunni-islamin ”viidestä pilarista” neljä koskee uskonnollisia rituaaleja ja viides almuveron (zakat) maksamista. Rituaalit ovat korostuneen julkisia siten, että rukoilu tapahtuu mielellään yhdessä muiden kanssa ja näkyviä liikkeitä tehden. Myös muslimin pukeutuminen ja kehonhoito on säänneltyä. Šahada eli uskontunnustus on islamissa hyvin lyhyt. Se koostuu sunnalaisuudessa kahdesta osasta, joista ensimmäinen määrittelee islamin yksijumalaiseksi, ja toinen osa sitoo Muhammedin Jumalan sanan välittäjäksi: ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammed on hänen lähettiläänsä”. Šiialaiset lisäävät uskonnontunnustukseen lauseen ”...ja Ali on Jumalan ystävä”. Salat eli rukous koostuu 2–4 liikesarjasta (raka), joiden aikana lausutaan myös Koraanin ensimmäinen suura. Muslimin tulee rukoilla viidesti päivässä tarkkaan määriteltyinä ajankohtina. Saum eli paasto tapahtuu pääsääntöisesti ramadanin pyhän kuukauden aikana, mutta muslimit voivat paastota eri syistä ja eri ajankohtina. Paaston aikana muslimien tulee välttää syömistä, juomista, tupakoimista ja sukupuolista kanssakäyntiä aamunkoiton ja auringonlaskun välisenä aikana. Jokainen paastopäivä alkaa aamiaisella ennen valoisaa aikaa ja päättyy illalliseen pimeän tultua. Zakat eli almuvero maksetaan periaatteessa kerran vuodessa yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan. Muslimin tulee ryhtyä maksamaan almuveroa, kun hän on mennyt naimisiin. Almut voidaan antaa myös islamin yhteiseksi hyväksi, kuten moskeijan rakentamiseen. Hadž eli pyhiinvaellus tulisi suorittaa Mekkaan vähintään kerran elämänsä aikana islamilaisen ajanlaskun 12. kuukauden toisella viikolla. Hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen Šariaan kuuluu Koraanissa mainittu hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen. Se tarkoittaa, että jos näkee vääryyden tapahtuvan, eli šariaa rikotaan, muslimin tulee myös yksityishenkilönä puuttua asiaan. Al-Ghazali (1057–1111) kirjoitti, että tämä on mitä tärkein uskonnon perustekijä. Jos se poistettaisiin, myös uskonto katoaisi. Ghazali esitteli väliintulossa kahdeksan tasoa. Niistä ensimmäinen oli rikkomuksen luotettava todentaminen ja kahdeksas aseellinen väkivalta. Kunniaväkivalta on Ayaan Hirsi Alin mukaan tämän periaatteen soveltamista. Sen asemaa osoittaa, että ensimmäisen islamilaisen Koraanin suomennoksen (1942) nimenä oli Koraani. Opastus ja johdatus pahan hylkäämiseen ja hyvän valitsemiseen. Jihad Islamin klassinen valtioteoria ja oppi kalifaatista kehittyivät 800-luvulla. Niiden mukaan islamilaisen yhteisön eli umman velvollisuus oli kalifin (tai imaamin) johdolla levittää islamin poliittinen herruus koko maailmaan joko hyvällä tai pahalla niin, että šaria lopulta vallitsee kaikkialla. Islamilainen valtioteoria jakoi maailman islamin tai rauhan alueeseen (Dár al-islám, Dár as-Salám) ja sodan alueeseen (Dár al-Harb). Islam rauhan uskontona tarkoitti, että muslimit tarpeellista väkivaltaa käyttäen kukistavat ”sodan alueen”. Patricia Cronen mukaan jihad oli sotaa, jonka syyksi riitti uskottomien pelkkä olemassaolo. Uskottomat oli alistettava muslimien valtaan, jolloin he saivat valita joko kuoleman, kääntymisen tai dhimmiksi alistumisen. Dhimmit saivat pitää uskontonsa, mutta joutuivat maksamaan jizya-veroa, joka useimpien lakikoulukuntien mukaan piti periä dhimmiä nöyryyttäen, kuten Koraanissa säädettiin. Kääntyminen islamiin oli vapaaehtoista, sillä perinteinen islam ei tunne kristillisen lähetystyön kaltaista toimintaa. Jihad šiialaisuudessa Islamin toisessa pääsuuntauksessa šiialaisuudessa hyökkäyssodan julistaa imaami, joka kuitenkin on 800-luvulta lähtien kätkeytynyt. Hänen velvollisuutensa siirtyivät lakia tulkitsevalla papistolle (fuqahāʾ) lukuun ottamatta hyökkäyssotaa, jota imaamin kätkeytymisen takia ei voida toistaiseksi julistaa. Periaatteessa šiialaisuus jakaa ajatuksen globaalista valloitussodasta, vaikka tavoite on siirtynyt lopun aikoihin. Ajatollah Khomeini on todennut, että sodan ”lopullisena tarkoituksena on saattaa Koraanin laki ulottumaan maailman laidasta laitaan.” Henkinen kamppailu Jo 800-luvun hadith-kokoelmissa jihadista puhutaan myös vertauskuvallisesti eli henkisenä kamppailuna. Monissa haditheissa todetaan, että naisten jihad on pyhiinvaellus. Suufilaisuuden piirissä kehittyi 1000-luvulla oppi, jonka mukaan ”sisäinen jihad” eli henkinen kilvoittelu on ”suurempaa jihadia” (jihad al-akbar), ja aseellinen jihad on ”pienempää jihadia”. Aiheesta kirjoitti etenkin al-Ghazali. Hän ei pitänyt suurta jihadia pienen vastakohtana, vaan liitti sen hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen periaatteeseen. Suurempi jihad ei ollut väkivallattomuutta vaan henkistä kamppailua oman itsensä kanssa. Sellaista harjoitti myös jihadisti, joka henkensä uhraten aiheutti vastustajalle tappioita. Islamilaiset terroristit ovatkin vedonneet al-Ghazalin kirjoituksiin. Länsimaiset lähteet korostavat usein, että jihad tarkoittaa väkivallatonta itsensä kehittämistä, harvoin sotaa ja silloinkin puolustussotaa. Historioitsija David Cook pitää väitettä virheellisenä. Hänen mukaansa klassinen islamilainen kirjallisuus sisältää satoja teoksia sotaisesta jihadista, kun taas henkisestä hän on löytänyt vain yhden kirjan, ajatollah Khomeinin teoksen Jihade akbar eli ’suurempi jihad’. Myös keskiaikainen šarialakikirja, al-Misrin (1302–1367) Umdat al-salik tuntee vain sotaisen jihadin. Tavallisen muslimin elämässä jihad tarkoittaa nykyisin lähinnä itsensä kehittämistä. Rauhallinen henkinen kilvoittelu on jokaisen muslimin velvollisuus ja sisältää ajatuksen Jumalan lakiin alistumisesta. Nykyiset uskonoppineiden mielipiteet jihadista vaihtelevat puolustussodasta terrorin oikeuttamiseen. Professori Landau-Tasseronin mukaan äärimmäisetkin näkökannat mahtuvat islamin monimuotoisuuteen, eikä niitä voi suoraan leimata epäislamilaisiksi. Islamilainen teologia Islamin uskontunnustus tiivistää sen sisällön kahteen asiaan, monoteismiin sekä siihen, että Muhammed on Jumalan lähettiläs. Uskontunnustuksen jälkeen islaminuskon sisältöä tarkentavat parhaiten islamin ”kuusi uskonkappaletta”, jotka perustuvat niin sanottuun Gabrielin hadithiin, joka on al-Bukharin ja Muslim ibn al-Hajjajin kokoelmissa 800-luvulta. Sen mukaan oikeaan uskoon kuuluvat seuraavat kuusi asiaa: Usko Jumalaan. Usko enkeleihin. Usko Jumalan lähettämiin kirjoihin. Usko profeettoihin ja sanansaattajiin. Usko tuomiopäivään ja ylösnousemukseen. Usko kohtaloon. Tämä jaottelu on edelleen islamilaisen teologian pohjana. Teologiset asiat ovat kuitenkin islamissa toissijaisia verrattuna šariaan ja sitä koskevaan keskusteluun. Muslimille pelastusta ei tuo pelkästään oikea usko, kuten kristinuskossa, vaan sen ohella ansioiden hankkiminen seuraamalla šaria-lakia ja sen määräyksiä. Tärkeimmät šariaan sisältyvät velvoitteet ilmaistaan islamin ”viitenä pilarina”. Islamin suhde valtioon Islamin pääsuuntaukset sunnalaisuus ja šiialaisuus sisältävät erilaisen käsityksen uskonnon suhteesta valtiovaltaan. Sunnalaisuudessa ihanteena on kalifaatti, jonka alaisuudessa koko ihmiskunta elää. Kalifi on uskonnon suojelija, mutta ei puutu uskonnon sisältöön, joka kuuluu papiston eli ulaman päätösvaltaan. Ulama tulkitsee Jumalan lakia, jonka ohjauksessa islamilaisessa valtiossa eletään. Šiialaisuus on säilyttänyt profeetta Muhammedin aikaan liittyvän ihanteen, missä uskonnollinen ja poliittinen auktoriteetti lankesivat yhteen. Koska Muhammed oli viimeinen profeetta, šiialaisuudessa uskonnollinen johtajuus jatkui imaamin virassa, johon samalla yhdistyi maallinen johtajuus. Asiaan kuului imaamin polveutuminen profeetan jälkeläisistä. Šiiat kuitenkin katsovat polveutumisen katkenneen jo varhain, mutta koska maailma ei toisaalta koskaan ole ilman imaamia, he katsovat viimeisen imaamin vain kätkeytyneen. Poliittinen demokratia ei kuulu asiaan kummassakaan suuntauksessa. Tavallisesti katsotaan, että länsimainen sivilisaatio eroaa islamilaisesta maailmasta siinä, että pyhä ja maallinen lainsäädäntö on erotettu toisistaan toisin kuin islamilaisessa maailmassa. Käytännössä islamilaisessa maailmassa niiden täysi yhtäläisyys on pikemminkin esiintynyt ihanteena, jota elettiin vain islamin kulta-aikana eli oikeaan johdettujen kalifien aikana. Toisaalta myös länsimaissa on esiintynyt erilaisia maallisen lain ja Jumalan lain yhdistelmiä. Yhtäläisyydet muihin uskontoihin Islamilla on yhtäläisyyksiä etenkin juutalaisuuteen ja kristinuskoon, koska islam kehittyi niiden pohjalta. Koraani on pitkälti Mooseksen kirjoissa olevien tarinoiden kommentaaria, ja myös Jeesus mainitaan usein. Islaminusko selittää yhtäläisyydet siten, että islam ei kehittynyt niistä, vaan juutalaisuus ja kristinusko kehittyivät islamista, joka on ainoa alkuperäinen, jo Aadamin tunnustama uskonto. Tämän takia islamiin kääntyminen on palaamista ihmiskunnan alkuperäiseen uskoon. Eniten yhtäläisyyksiä islamilla on juutalaisuuden kanssa. Muslimit pitävät tätä osoituksena siitä, miten Toora ennusti Muhammedin tuloa. Juutalaisuuden tavoin islam on monoteistinen lakiuskonto, jossa profeetan saaman kirjan ja hänen esikuvansa seuraaminen antavat uskoville kaiken tarvittavan. Molemmissa esiintyy ajatus teokraattisesta valtiosta, jossa vallitsee Jumalan laki. Kristinuskossa ja islamissa on samanlainen lineaarinen historiankäsitys, jossa Vanhan testamentin profeettojen kautta kuljetaan ilmoituksen täydellistymiseen joko Jeesuksessa tai Muhammedissa. Viimeisellä tuomiolla ihmiset osoitetaan joko Helvettiin tai Paratiisiin. Kristillisen lähetyskäskyn korvaa ajatus maailmanlaajuisesta kalifaatista, jossa Jumalan laki on ulotettu koko maailmaan. Islaminusko muovautui omaksi uskonnokseen Lähi-idän kalifaatissa, jonka väkirikkain ja kehittynein osa oli Persia. Tämän takia islamissa on paljon yhtymäkohtia iranilaisiin uskontoihin eli zarathustralaisuuteen ja manikealaisuuteen. Esimerkiksi oppi viimeisestä tuomiosta, johon kuuluu helvetin tulen yllä olevan miekanterää ohuemman sillan (sirat) ylittäminen, tulee zarathustralaisuudesta. Hämeen-Anttilan mukaan islamissa on jälkiä myös arabien pakanallisista uskomuksista. K.-H. Ohlig on tarjonnut siitä esimerkeiksi jinnit, taikuuden, alemmat jumaluudet (saatanalliset säkeet) sekä paimentolaisyhteiskuntien sosiaaliset normit. Sellaiselta näyttää myös Kaaban mustaan kiveen kohdistuva kunnioitus, joka muistutti Itä-Roomassa esiintynyttä meteoriittien palvontaa ja Lähi-idän betyyleihin eli kivipatsaisiin kohdistunutta riittiä. Islamin varhainen kehitysvaihe maallikkouskontona ilman oppineita pappeja olisi voinut vaikuttaa siihen, että islamin etiikka kiteytyi hyötymoraaliksi, missä pääsy Paratiisiin perustui yksinkertaiseen hyvien ja pahojen tekojen yhteenlaskuun. Persian itäosissa arabit olivat tekemisissä myös buddhalaisten kanssa. Ignaz Goldziherin mukaan buddhalaisuus vaikutti islamiin etenkin pyhiinvaellukseen liittyvien tapojen osalta. Koraanin Uskottomien suura 109 (Al-Kafirun) on Markus Großin mukaan muunnelma buddhalaisesta mieterunosta. Toisinaan muilta uskonnoilta saadut vaikutteet kääntyivät erottautumistarkoituksessa päinvastaisiksi. Kun zarathustralaiset arvostivat koiria, islamissa koiriin alettiin suhtautua kielteisesti. Kalliomoskeijan friisikirjoitus vuodelta 691 korosti voimakkaasti sitä, että Jumalalla ei voi olla poikaa. Tällä tehtiin ero Bysantin Nikean uskontunnustukseen. Ibn Hisham kuvaa, miten rukouskutsuna kokeiltiin ensin juutalaisten käyttämää pasuunaa, sitten kristittyjen läppäintä, kunnes löydettiin huutamalla tehty islamilainen rukouskutsu (adhaan). Historia Islamin formatiivinen vaihe 600- ja 700-luvuilla Muslimit uskovat, että islam syntyi profeetta Muhammedin saamina ilmestyksinä vuosina 610–632 Arabian niemimaalla. Sitä ennen vallitsi paheiden leimaama ”tietämättömyyden aika” (jahiliyyah). Muslimit uskovat myös, että Muhammed valloitti koko Arabian niemimaan, minkä jälkeen Muhammedia seurasi umman johtajina neljä ”oikeaanjohdettua” kalifia: Abu Bakr (632–634), Umar (634–644), Uthman (644–656) ja Ali (656–661). Alin salamurhan jälkeen islamin katsotaan jakautuneen sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen. Oikeaan johdettuja kalifeja seurasi umaijadien dynastia (660–750), jota luonnehti luopuminen islamista. Asiat korjautuivat, kun Muhammedille sukua oleva abbasidien dynastia kukisti umaijadien vallan vuoden 750 jälkeen vallankumouksessa. Islamin syntyä seurasi perimätiedon kertoma menestyksellinen valloitussotien kausi, jolloin islam levitti valtansa koko Lähi-itään muutamassa kymmenessä vuodessa. Arabien sotaretket etenivät Pohjois-Afrikasta 700-luvulla Marokon kautta Espanjaan ja keskiseen Ranskaan asti. Idässä ne ulottuivat Iranin ylängöille, Keski-Aasiaan ja Afganistanin rajoille. Tutkijat kutsuvat islamin ”formatiiviseksi vaiheeksi” aikaa, joka alkoi Muhammedista ja jatkui suunnilleen 800-luvun alkuun. Syynä on se, että tältä ajalta ei ole historiallisia lähteitä. Historioitsijat ja tietokirjailijat ovat kuitenkin pääosin luottaneet islamilaisten lähteiden 800-luvulta alkaen antamaan kuvaukseen siitä, mitä kahdella ensimmäisellä islamin vuosisadalla tapahtui. Viime aikoina luottamus on vähentynyt, kun tieto lähdeaineiston myöhäisyydestä on lisääntynyt. Eräiden tulkintojen mukaan Muhammed ja oikeaan johdetut kalifit ovat vain kirjallisia henkilöitä. Arabikalifaatti ei olisi syntynyt ulkopuolisesta hyökkäyksestä, vaan suurvaltojen romahduksesta. Islam ei olisi syntynyt yhdellä kerralla Arabiassa vaan olisi alkanut kehityksensä Syyriassa kansanomaisena arabikristillisenä uskontona. Se olisi muuntunut islamiksi vasta 800-luvun alkuun mennessä. Koraani edustaisi tämän käsityksen mukaan pääosin arabien varhaista kansanomaista kristillisyyttä. Günter Lüling arvioi, että kolmasosa siitä on kristillisiä liturgisia tekstejä tai hymnejä, esimerkkeinä Norsun suura ja Niiniköyden suura. Islam 800- ja 900-luvuilla Islamia koskevia tekstejä alkoi ilmestyä vasta abbasidien kalifaatissa 800-luvun kuluessa, mitä helpotti uusi paperinvalmistuksen taito. Abbasidien myötä kalifaattiin oli tullut vahva persialainen vaikutus, ja myös melkein kaikki tärkeimmät uskonoppineet tulivat Persiasta. Varhaisin kirjallisuuden muoto oli profeetan elämäkerta (sirat). Sitä seurasi lainopillinen hadith-kirjallisuus. Tämän juridisen perimätiedon huomattavin järjestäjä oli imaami al-Shafi‘i (767–820), jonka ajatus oli, että jokaisen luotettavan hadithin kuului sisältää Muhammediin saakka ulottuva kertojaketju. Vaikka muslimit uskovat, että islam oli täysin valmis jo Muhammedin kuollessa vuonna 632, islamin läntiset tutkijat katsovat, että sen aktiivinen kehitys ajoittui 800-luvulta 1200-luvulle. Kalifi al-Mamunin (813–833) aikana alkoi kalifien valtataistelu islamilaisen papiston eli ulaman valtaa vastaan uskonasioissa. Kalifi asettui tukemaan sitä vastaan mu’taziliitteja ja perusti vuonna 827 inkvisition, mihnan, valvomaan, että ulama noudattaa sen oppeja. Pääasiaksi nousi kysymys siitä, oliko Koraani luotu (jolloin sitä saattoi järkiperäisesti arvioida) vai oliko se ollut aina olemassa. Ulama voitti kiistan vuonna 848, jolloin inkvisitio lakkautettiin. Kalifi oli tuolloin jo menettänyt osan vallastaan omalle turkkilaiselle orja-armeijalleen. Inkvisitio ehti kuulustella satoja uskonoppineita, joista monet kuolivat vankiloissa ja toiset saivat mainetta marttyyreina. Kuuluisin heistä oli islamilaisen lakikoulukunnan perustaja Ahmad ibn Hanbal. Mutaziliittien ajatukset eivät kokonaan kadonneet, vaan niitä on säilynyt šiialaisudessa. 800-luvulla alkanutta vaihetta kutsutaan länsimaissa islamin kulta-ajaksi. Sitä leimasi antiikin tieteiden nousu kukoistukseen Bagdadissa ja muissa islamilaisen maailman keskuksissa. Parinsadan vuoden kuluessa lähes kaikki kreikkalainen filosofinen ja tieteellinen kirjallisuus oli käännetty arabiaksi. Islamilaisen sivilisaation piirissä harjoitettu tiede kohosi Eurooppaa, Kiinaa ja Intiaa korkeammalle etenkin matematiikan, optiikan, fysiikan ja lääketieteen aloilla. Johtoasema säilyi satoja vuosia, kunnes 1400-luvulla islamilainen maailma alkoi jäädä kilpailijoistaan jälkeen. 900-luvulla islamilainen periaate yhtenäisestä kalifaatista tuhoutui, kun syntyi uusia ”kalifaatteja”. Niitä olivat šiialaisten fatimidien kalifaatti Pohjois-Afrikassa ja umaijadien kalifaatti Espanjassa. Vuonna 945 Persiasta tulleet šiialaiset buijidit nousivat Bagdadissa valtaan ja tekivät abbasidikalifeista uskonnollisen keulakuvansa. Islam 1000-luvulta eteenpäin 1000-luvulla buijidien dynastia vaihtui turkkilaisten seldzukkien valtakuntaan, jonka rajat olivat lähellä muinaista sassanidivaltiota. Lähi-idän valtioiden suhteellinen voima eurooppalaisiin verrattuna oli taantunut, mikä näkyi ristiretkeläisten menestyksenä seldzukkeja vastaan. Näiden sotilaallista kykyä oli heikentänyt feodaalinen appanaasijärjestelmä. Myös islamilaiset emiraatit Sisiliassa kukistettiin 1000-luvulla. Abbasidikalifaatti poliittisena valtana kukistui lopullisesti, kun mongolit hävittivät Bagdadin vuonna 1258. Se jatkoi olemassaoloaan vielä seremoniallisena instituutiona Kairossa mamelukkisulttaanien alaisuudessa. Lähi-idässä muslimit kukistivat ristiretkistä syntyneet kristilliset valtiot 1200-luvun loppuun mennessä. Tärkeimmäksi islamilaiseksi voimaksi nousi turkkilainen Osmanien valtakunta (noin 1300–1918), joka eteni myös Eurooppaan ja Wienin porteille vuonna 1529. Idässä muslimivaltioita syntyi Intiaan ja Kaukoitään Indonesian saaristoa myöten. Afrikassa islam eteni Saharan eteläpuolelle. Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan islamin kehitys uskontona pysähtyi 1200-luvun jälkeen, ja uskonoppineet tyytyivät lähinnä seuraamaan ja järjestelemään aikaisemmin esitettyjä ajatuksia. Keskiajalla eläneillä oppineilla on islamissa edelleen ylivoimainen auktoriteetti. 1700-luvulta lähtien kaikki islamilaiset alueet joutuivat eurooppalaisen imperialismin piiriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen yhtä islamilaista valtakeskusta ei enää ollut, kun Osmanien valtakunta oli luhistunut sodassa. 1900-luvulla muslimiväestön nopea kasvu, arabimaiden öljylöydöt, kansainväliset konfliktit ja globalisaatio ovat nostaneet islamin merkittäväksi nykymaailmaa muokkaavaksi tekijäksi. Islamilainen sivilisaatio Islamin erikoisuutta uskontona luonnehtii se, että islam syntyi paimentolaisten klaaniperinteitä ylläpitävässä yhteiskunnassa. Antropologi Paul Harrison kirjoitti vuonna 1924: ”muhamettilaisuus on tuskin muuta kuin beduiinikulttuurin projisiointia uskontoon.” On väitetty, että islam muokkautui palvelemaan yhteiskuntaa, jossa heimokulttuuri oli vahvasti läsnä, mutta jossa keskusvallan oli anastanut käsiinsä yksi ryhmittymä. Philip C. Salzman pitää islamia eräänlaisena superklaanina, joka kohosi heimorakenteiden yläpuolelle. Patricia Crone katsoo, että islamin tausta yhteiskunnassa, joka tuli toimeen ilman valtiovaltaa, näkyy sen luottamuksessa yksilöiden itsehallintoon ja myös oman käden oikeuteen rikkomusten oikaisemiseksi. Islam levisi myös kauas sen alkuperäisten rajojen ulkopuolelle ja vakiintui sinne, missä sen katsottiin tarjoavan hyödyllisiä vastauksia yhteiskunnallisiin tarpeisiin. Sellaisia olivat paimentolaiskulttuurit ja niiden perustalle rakentuneet valtiot. Orientalisti Joseph Schacht totesi, että vaikka islamilainen laki heijasti varhaisen abbasidivaltakunnan sosiaalisia ja taloudellisia tarpeita, se joutui yhä enemmän ristiriitaan yhteiskuntien myöhemmän kehityksen kanssa. Nykyään islam on maailman toiseksi suurin uskonto heti kristinuskon jälkeen ja valtauskonto lukuisissa valtioissa. Se on myös nopeimmin kasvava uskonto. Kasvu johtuu väestönkasvusta, ei niinkään islamiin kääntymisestä. Muslimien lukumääräksi on arvioitu 1,6 miljardia ihmistä vuonna 2009. Islamilainen maailma ulottuu Afrikan länsirannikolta Indonesiaan ja Keski-Aasiasta Saharan eteläpuolelle. Eniten muslimeita on Indonesiassa, yli 200 miljoonaa, mikä on yli 15 prosenttia kaikista. Noin 18 prosenttia asuu arabimaissa, 20 prosenttia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja noin 30 prosenttia Pakistanissa, Intiassa ja Bangladeshissa. Länsi-Euroopassa, Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Kiinassa on lisäksi merkittävät muslimivähemmistöt. Muslimeista vain joka viides puhuu äidinkielenään arabiaa. Silti arabiankielinen maailma on säilyttänyt henkisen johtoaseman islamin tulkinnassa – poikkeuksena šiialainen Iran. Šaria islamilaisissa maissa Islamin poliittisen luonteen takia sekulaarisia muslimienemmistöisiä valtioita, joissa uskonto ja valtio olisi selvästi erotettu toisistaan, on vähän, poikkeuksina kuitenkin Turkki (vuoteen 2002), Senegal, Bosnia ja Hertsegovina, Azerbaidžan ja Syyria. Vanhoillisissa islamilaisissa maissa, esimerkiksi Iranissa ja Saudi-Arabiassa, uskonnon vaikutus näkyy voimakkaana kaikilla elämänaloilla. Kaikkein maallistuneimpia muslimivaltaisia maita ovat Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat ja muut entiset sosialistimaat, kuten Albania tai Jugoslaviasta irtautuneet valtiot. Tämä näkyy niiden muslimiväestöjen šariaa koskevissa mielipiteissä. Jihadisteiksi kutsutaan aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä tai terrori-iskuja toteuttavia islamisteja, joiden tavoitteena on islamilaisen valtion perustaminen. Jihadistien mukaan jihad on heidän uskonnollinen velvollisuutensa. Nykyisin toimivia jihadistisia järjestöjä ovat esimerkiksi Isis Irakissa ja Syyriassa, Al-Qaida Arabiassa ja Pohjois-Afrikassa, Boko Haram Nigeriassa sekä Taliban Afganistanissa ja Pakistanissa. Nykyajan poliittiset radikaali-islamilaiset eli islamistiset tai revivalistiset liikkeet taikka aseelliset ryhmät nojaavat yleensä fundamentalistisiin islamin suuntauksiin kuten wahhabismiin eli salafi-suuntaukseen tai intialaisen deobandi-koulukunnan opetuksiin. Rauhanomaisempaan tulkintaan sitoutuneet oppineet katsovat, että aseellinen jihad on oikeutettua vain puolustussotana. Islamilainen koulujärjestelmä Keskiajalta alkaen islamilaisissa maissa yleistyivät koraanikoulut alkeisopetuksen muotona. Niissä lähes yksinomaisena oppiaineena oli arabiankielisen Koraanin ulkoa opettelu. Opetuksen painottuminen koraanikouluihin on ollut tärkeä syy islamilaisten maiden laajaan lukutaidottomuuteen, sillä Koraanin klassinen arabia ei riittänyt modernimman arabian tarpeisiin. 1000-luvulta lähtien korkeammaksi opetuksen muodoksi kehittyi sunni-islamissa madrasa, joka palveli uskonoppineiden ja virkamiehistön koulutusta. Myös madrasoissa opetusmenetelmänä korostui ulkoa oppiminen. Islamin suuntaukset Islam jakautuu sunnalaisuuteen (90 %) ja šiialaisuuteen (10 %). Niiden suhteellinen asema on vaihdellut historiassa, ja vielä 900-luvulla näytti siltä. että valtauskonnoksi olisi tulossa šiialaisuus. Sunnalaisuus eroaa islamin toisesta päähaarasta shiialaisuudesta vain muutamissa asioissa. Erot ovat kuitenkin niin suuria, että esimerkiksi yhteiset rukoushetket ovat mahdottomia, ja suuntausten välillä voi esiintyä epäluottamuksesta johtuvia väkivaltaisuuksia. Suuntausten välit ovat nykyään kireät etenkin Libanonissa, Pakistanissa, Afganistanissa ja Irakissa. Näkyvin ero on, että šiiat korostavat Muhammedin ottopojan Alin asemaa ja hänestä polveutuvien imaamien erikoisasemaa umman johtajina. Myös Alin poika Husain on šiialaisuudessa suuren huomion kohteena. Šiiat viettävät hänen muistokseen ašura-juhlaa, joka on šiiojen tärkein vuosittainen juhla. Sunnimuslimit nojautuvat sunnan tulkinnassa Koraaniin ja Muhammedin sunnaan, kun taas šiiat hyväksyvät myös imaamien sunnan jumalallisen lain lähteeksi. Sunnalaisuudessa šarian tulkinta kuuluu tasapuolisesti uskonoppineille. Šiialaisuus on hierarkkisempi niin, että papiston huipulla on ajatollah ja kaikkein korkeimmalla imaami, joka tosin on kätkeytynyt. Uskonnonharjoituksessa on pieniä eroja. Sunnit rukoilevat viisi kertaa päivässä, šiiat voivat yhdistää rukousajat myös kolmeksi. Paaston ajoituksessa käytetty valoisuuden arviointi voi poiketa puolella tunnilla. Sunnien ja šiiojen hadith-kokoelmat poikkeavat hieman toisistaan ja šarian määräykset ovat siksi osittain erilaisia. Šiialaisuudella on vahvin asema Iranissa, missä se on ollut valtionuskonto 1500-luvulta lähtien. Muita vahvoja alueita ovat Libanon, Intia, Jemen, Bahrain ja Irak. Islamin pääsuuntausten eli sunnalaisuuden ja šiialaisuuden sisällä on lakikoulukuntia ja lahkoja. Lisäksi on pieniä suuntauksia, kuten ahmadiyyalaisia (20 miljoonaa), ibadilaisia (2 miljoonaa) ja druuseja (1 miljoona). Bahai-usko (6 miljoonaa) on islamista erkaantunut synkretistinen uskonryhmä. Suufilaisuus on islamin suuntaus, jonka seuraajia on molemmissa pääsuuntauksissa. Se syntyi 900-luvulla uudistavana liikkeenä, jonka tarkoitus oli turvata islamin ydin ja henki. Suufit korostivat henkilökohtaista puhtautta, jatkuvaa tietoisuutta ja itsetuntemusta pyrittäessä sisäiseen tietoon ja Jumalan tuntemiseen. Länsimaiset kirjoittajat ovat joskus hämärtäneet asiaa kutsumalla suufilaisuutta ”islamilaiseksi mystiikaksi”. 1100-luvulla alkoi syntyä suufi-veljeskuntia (tariqah), mutta kaikki suufit eivät kuulu niihin. Eräät islamin historian huomattavimmista imaameista ovat suufeja. Mekka Saudi-Arabiassa sijaitsevalla Mekan kaupungilla on erityisasema islamin pyhänä paikkana, joka on ei-muslimeilta kielletty kaupunki. Muhammedin lisäksi sekä Aadam että Abraham vaikuttivat siellä, ja jokaisen muslimin tulisi tehdä sinne pyhiinvaellus. Käytännössä silti vain muutama prosentti maailman muslimeista tekee eläessään pyhiinvaelluksen Mekkaan. Myös päivittäisten rukousten rukoussuunta on Mekkaan. Jerusalem on muslimeille Mekan ja Medinan jälkeen kolmanneksi pyhin paikka. Ibn Hishamin mukaan Muhammedin taivasmatka tapahtui juuri siellä. Islamismi Islamismi tai poliittinen islam tarkoittaa sellaisia liikkeitä, jotka islamin nimissä ajavat poliittisia tavoitteita. Islamistisina liikkeinä on lueteltu muun muassa Muslimiveljeskunta, Al-Qaida, Isis, Taliban ja wahhabismi. Islaminuskoon sisältyy yhteiskunnan poliittista järjestystä koskevia näkemyksiä, jotka on kirjattu šariaan. Suomen islamilaisen yhdyskunnan mukaan islamilainen valtio ei ole ”demokratia tavanomaisessa merkityksessä, vaan jotain aivan muuta”. Keskiajalta periytyvän šarialain mukaan ”islamilaisessa valtiossa ylin valta ei kuulu johtajille eikä edes kansalle. Se kuuluu Jumalalle.” Hänen lakiaan tulkitsee papisto eli ulama ja lailista järjestystä suojelee kalifi, ”uskovien puolustaja” ja ”Jumalan sijainen”. Vaikka šaria sisältää tarkkoja vaatimuksia kalifin persoonasta, se ei kerro miten kalifi käytännössä tulisi valita. Kalifin velvollisuus on sotia juutalaisia, kristittyjä ja zarathustralaisia vastaan, kunnes he kääntyvät muslimeiksi tai suostuvat maksamaan jizya-veroa. Kaikkia muita vastaan kalifin on sodittava, kunnes he kääntyvät muslimeiksi, sillä muiden kohdalla jizya-vero ei käy vaihtoehdosta. Keskiajalla vakiintuneeseen islamilaiseen oppiin kuului siten ajatus koko maailman alistumisesta Jumalan lakiin eli šariaaan. Muslimiveljeskunnan pääteoreetikko Sayyid Qutb ilmaisi tavoitteen seuraavasti: ”islam pelastaa ihmiskunnan palvomasta ketään muuta kuin Jumalaa ja alistaa kaikki kansat Jumalan määräysvaltaan”. Vaikka islaminusko nojautuu Jumalan lakiin, käytännössä šaria ei ole edes muslimimaissa ainoa käytössä oleva laki. Ainoastaan Isisin lyhytaikainen valtio vuosina 2014–2017 on 2000-luvulla ollut esimerkkinä islamilaisen lain mukaisesta kalifaatista. Adrian Karatnyckyn mukaan muslimimaat eroavat silti jyrkästi muusta maailmasta vähemmän vapaina yhteiskuntina. 2000-luvun alussa 47 muslimimaan joukossa oli vain yksi ”vapaa” maa, Mali. Kehitys 1900-luvun lopulla vei myös eri suuntiin: muslimimaissa kohti suurempaa autoritaarisuutta, muussa maailmassa kohti demokratiaa. Arabisti Bernard Lewisiin vedoten Karatnytcy selittää tätä osaltaan sillä, että islamilaisessa perinteessä ei tehdä eroa uskonnon ja politiikan välillä. Islamilaiset tutkijat ovat puolestaan voineet esittää, että islamissa politiikka ja uskonto ovat perinteisesti erillään, ja poliittinen islam on seurausta siirtomaaherruudesta, ei islamin uskosta. Islam Suomessa Suomessa muslimeja on asunut pysyvästi 1800-luvulta lähtien. Ensimmäiset muslimit olivat tataareja, jotka muuttivat pääasiassa vuosien 1870 ja 1920 välillä. Seuraavan kerran Suomeen saapui muita muslimeita kuin tataareja vasta 1960-luvulla. Vielä 1990-luvun alussa Suomessa asui muutama tuhat muslimia. Yhdysvaltalaisen PEW-tutkimuskeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2016 jo 150 000 muslimia, joista suurin osa sunneja. Suomalaiset lähteet eivät ole sisältäneet yhtä korkeita lukuja. Katso myös Islamin kritiikki Islamin länsimainen apologia Islamin sanakirja Islamin vaikutus Eurooppaan keskiajalla Koranismi Lähteet Islamilaiset lähteet Muu kirjallisuus Bell, Richard: Introduction to the Quran (alkuteos 1958). Teoksessa Crone, Patricia: Traditional political thought. Teoksessa Goldziher, Ignaz: Read anew: islam and parsism. Teoksessa Goldziher, Ignaz: Über den Einfluss des Buddhismus auf den Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran. (1903) Teoksessa Grodzki, Marcin: Von Lüling zu Inarah – ein Blick auf die Fortentwicklung einiger Forschungsaspekte in den letzten Jahrzehnten. Teoksessa Groß, Markus: Frühislam und Buddhismus. Teoksessa Haeri, Niloofar: The Elephant in the Room. Language and Literacy in the Arab World. Teoksessa Huff, Toby, E.: Introduction. Teoksessa Ibn Warraq: Studies on Muhammad and the rise of islam. A critical survey. Teoksessa Ohlig, Karl-Heinz: Perho, Irmeli: Shari’a, islamilainen laki. Teoksessa Popp, Volker: Biblische Strukturen in der islamischen Geschichtsdarstellung. Teoksessa Viitteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla BBC – Religions: Islam. Islamin vieraana. Kuusiosainen sarja islamilaisesta maailmasta ja kulttuurista, oppaana Jaakko Hämeen-Anttila. Yle 2003. Yle Areena - Radio 1: Suoria kysymyksiä islamista. Suomen islamilainen yhdyskunta. Islam-opas. Wahhabismia edustava verkkosivu. Seulonnan keskeiset artikkelit

381

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihminen

Ihminen

Ihminen (Homo sapiens) on ainoa nykyisin elossa oleva ihmisten (Homo) sukuun kuuluva nisäkäs. Ihminen kuuluu kädellisten (Primates) lahkon isojen ihmisapinoiden (Hominidae) heimoon ja on nykyisin elävistä kädellisistä laajimmalle levinnyt ja runsaslukuisin laji. Ihmisiä on noin 8 miljardia. Ihmisellä on kehittyneet aivot, joiden ansiosta ihminen kykenee käsitteelliseen ajatteluun, kieleen ja itsetarkkailuun. Tämä on yhdessä pystyasennon ja esineiden käsittelyyn kykenevien yläraajojen kanssa antanut ihmiselle kyvyn käyttää työkaluja monipuolisemmin kuin mikään toinen eläinlaji. Ihmiset ovat muiden kädellisten tapaan luonnostaan yhteisöllisiä, mutta ihmiset ovat erityisen kyvykkäitä käyttämään viestintää ja kieltä ajatusten välittämiseen sekä menneisyyden ja tulevaisuuden pohtimiseen. Ihmiset muodostavat monimutkaisia yhteistyötä tekeviä ja kilpailevia sosiaalisia ryhmiä, perheistä aina kansakuntiin asti. Ihmisyhteisön perustan muodostavat kielen kautta välittyvät arvot ja normit. Ihmiset tekevät ainoana lajina tulen, kypsentävät ruoan, pukeutuvat ja käyttävät lukuisia tekniikoita. Ihmisellä on myös taiteen tapaisia kulttuuri-innovaatioita, kuten maalaustaide, arkkitehtuuri, kirjallisuus ja musiikki. Kehitys Suku Ihmislaji kuuluu ihmisten (Homo) sukuun, joka on kehittynyt ihmisapinoista (Hominidae) ja kädellisistä (Primates). Lähimmät ihmislajin elossa olevat sukulaiset ovat simpanssi ja bonobo. Simpanssien kehityslinja erkani ihmisistä noin 5–6 miljoonaa vuotta sitten ja gorillojen noin 7–8 miljoonaa vuotta sitten. Nykyihminen Taksonomisen luokittelun mukaan nykyisin elävät ihmiset kuuluvat Homo sapiens -lajin alalajiin Homo sapiens sapiens. Laji ja alalaji on ainoa ihmisten suvun elossaoleva, muiden suvun jäsenten kuoltua sukupuuttoon. Nykytiedon (2017) mukaan nykyihminen kehittyi Afrikassa noin 300 000 vuotta sitten myöhäispleistoseenisella aikakaudella. Varhaisimmat löydöt ovat Marokosta Jebel Irhoudista löydetyt noin 300 000 vuoden ikäisiksi ajoitetut fossiilit, jotka edustavat nykyihmisen varhaisinta kehitysvaihetta. Niiden aivokoppa tosin vaikuttaa hiukan nykyisin elävien ihmisten aivokoppaa alkeellisemmalta. Ennen vuotta 2017 vanhimpina nykyihmisen jäännöksinä pidettiin Etiopiasta vuonna 1967 löydettyjä kalloja Omo I ja Omo II, jotka on ajoitettu noin 195 000 vuotta vanhoiksi. Genetiikan tutkija David Reichin johtaman tutkimusryhmän tammikuussa 2020 julkaistun tutkimuksen mukaan nykyihminen haarautui vähintään neljään eri sukulinjaan 250 000–200 000 vuotta sitten. Yhdestä haarasta polveutuu keskisen Afrikan nykyisiä väestöjä, toisesta eteläisen Afrikan nykyisiä väestöjä ja kolmannesta itäisen Afrikan nykyisiä väestöjä. Neljännestä haarasta on pieniä jälkiä nykyisissä itä- ja länsiafrikkalaisissa. Itä-Afrikassa tapahtui 80 000–60 000 vuotta sitten vielä yksi jakautuminen neljään ryhmään. Näistä ryhmistä yksi muutti pois Afrikasta ja asutti muut mantereet. Yleisesti vanhentuneeksi katsotun monialuehypoteesin mukaan ihmisiä olisi kehittynyt maapallolla samanaikaisesti monella alueella. Ihmisten DNA-perimä verrattuna muihin samaan aikaan eläneisiin lajeihin kuitenkin viittaa myöhäisellä pleistoseenikaudella ihmispopulaation olleen erittäin pieni, maksimissaan 10 000 yksilöä, mikä johti ihmisten pieneen geenipooliin. Ihmisten evoluutiossa tärkeässä asemassa oli kasvanut aivotilavuus, joka on tyypillisesti aikuisilla nykyihmisillä noin 1 400 cm³. Kasvanut älykkyys ja kehittyneet kommunikointitaidot johtivat ihmiskunnan nopeaan sosiaaliseen ja kulttuurilliseen kehitykseen. Levittäytyminen koko maapallolle Lähi-idästä on löytöjä nykyihmisen varhaisesta asutuksesta 125 000 vuoden takaa. Aikaisemmin ajateltiinkin, että ihmiset siirtyivät tuohon aikaan ensi kerran pois Afrikan mantereelta. Kuitenkin vuonna 2018 julkaistiin tutkimus, jonka mukaan ihmiset levittäytyivät Afrikan ulkopuolelle jo 174 000–188 000 vuotta sitten. Nykyihmiset palasivat alueelle useita kertoja, ja läpimurto sieltä ulos tapahtui noin 60 000 vuotta sitten. Nykyihmiset levittäytyivät Etelä-Aasiaan noin 50 000 vuotta sitten ja saapuivat Australiaan viimeistään 40 000 vuotta sitten. Euroopasta on löytynyt nykyihmisen jäänteitä 41 000–45 000 vuoden takaa. Viimeisimpänä ihminen saapui Alaskan kautta Aasiasta Amerikkaan 10 000–30 000 vuotta sitten. Varhaisimmat ihmiset olivat keräilijä-metsästäjiä, joiden elämäntyyli oli sopeutunut savannien elämään. Myöhemmät ihmiset omaksuivat maanviljelyn ja vakituiset asuinpaikat. Ihmiset voivat asua useimmissa paikoissa maailmaa. Asutusta on nykyisin kaikilla mantereilla, joskaan Etelämantereella se ei ole vakituista. Ihminen on vieraillut avaruudessa, ja miehittää jatkuvasti kansainvälistä avaruusasemaa Maan kiertoradalla. Suurin osa ihmisistä, 61 prosenttia, elää Aasiassa. Loput ovat jakautuneet maapallolle seuraavasti: ihmisistä 14 % on Amerikassa, 13 % Afrikassa, 12 % Euroopassa ja 0,5 % Oseaniassa. Ihmispopulaatio on viimeisenä kahtena vuosisatana kasvanut miljardista kahdeksaan miljardiin henkeen. 2,5 miljardia ihmistä (39,7 %) elää kaupungeissa tai niiden välittömässä läheisyydessä. Ihmisen biologia Ihminen on monisoluinen aitotumallinen eliö, joka koostuu noin 100 biljoonasta solusta ja noin 70-prosenttisesti vedestä. Ihmisyksilön kehitys alkaa, kun siittiö hedelmöittää munasolun. Sen jakautuessa muodostuu alkio, joka muuttuu sikiöksi kahdeksannella viikolla hedelmöityksestä. Täysikasvuisuuden ihminen saavuttaa murrosiän päättyessä. Merkittäviä orgaanisia järjestelmiä ihmisessä ovat luuranko, hermoverkosto, verenkierto, lihaksisto ja hengitysjärjestelmä. Biologisia sukupuolia ihmisellä on kaksi, mies ja nainen. Sukupuolten välillä on eroja esimerkiksi sukupuolikromosomien, lisääntymisen, anatomian, fysiologian, hormonien ja sairastavuuden suhteen. Anatomia ja fysiologia Ihmisvartalojen tyyppejä on useita, ja niiden koko ja ominaisuudet määräytyvät geeniperimän ja ympäristötekijöiden, kuten ruokavalion ja liikunnan, mukaan. Aikuisen ihmisen pituus vaihtelee keskimäärin 150 cm:n ja 200 cm:n välillä. Naiset ovat keskimäärin miehiä pienempiä. Keskipituuksissa on myös alueellista eroavaisuutta. Suomalaisten keskipituus on miehillä 178,5 cm ja naisilla 168,0 cm vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan. Suomalaiset ovat maailmantilastossa sijoilla 16. miehissä ja 13. naisissa. Ihmisen tiheys on suurin piirtein sama kuin veden; luu- ja lihaskudos ovat vettä tiheämpiä ja rasvakudos vettä harvempaa. Rinta- ja vatsaontelo pienentävät keskitiheyttä. Ihmiset ovat omaksuneet pystyasentoisen liikkumistavan ja pystyvät näin täysin kaksiraajaiseen liikkumiseen. Siten yläraajat vapautuvat käsittelemään muita esineitä. Koska fysiologia ei ole vielä täysin kehittynyt pystyasentoiseen liikkumiseen, ihmisten liikkumismuoto tuottaa heille vaikeuksia erityisesti myöhemmässä iässä, ja vammojen sattuessa kriittisiin kohtiin voi liikkumiskyky kadota hetkellisesti täysin. Ihminen on kehittynyt heittämään esineitä. Heittokyvyn mahdollistaa ihmisen poikkeuksellinen käden ja lantion kierto. Ihmisellä ruumiin karvoitus on vähentynyt huomattavasti. Osaltaan joillain yksilöillä karvoituksen vähentyminen on enemmän näennäistä kuin todellista. Heillä karvoja on yhtä tiheässä kuin muillakin ihmisapinoilla, mutta ne ovat lyhyempiä ja huomaamattomampia, koska ne ovat vähäpigmenttisempiä. Joidenkin alueiden ihmisillä karvoitus on vähentynyt huomattavasti voimakkaammin toisten alueiden ihmisiin verrattuna. Karvoituksen puutetta on pyritty selittämään erilaisilla teorioilla. Karvattomuutta on pidetty etenkin metsästyksen aikana tarvittavana jäähdytysjärjestelmänä ja myös ulkoloisten määrää vähentävänä. Myös seksuaalivalinnalla ja muilla sosiaalisilla suhteilla lienee osuutensa karvattomuuteen. Toisaalta muun ihon vähäisen karvapeitteen vastapainoksi useimmilla ihmisillä on päälaellaan karvat – hiukset – jotka kasvavat peräti pidemmiksi kuin minkään muun eläinlajin karvat. Tosin joillakin tietyn perimän omaavilla ihmisillä hiukset jäävät lyhyeksi ja hyvin kiharaiseksi, lisäksi monet miehet vanhemmiten kaljuuntuvat. Ihmisen päälaen karvoituksen huikea pituus on ollut arvoitus tieteilijöille. On arveltu, että pitkät hiukset olisivat olleet varhaisina aikoina tärkeitä seksuaalisen valinnan kannalta, vaikka myöhemmin monien alueiden kulttuuri on kehittynyt siihen suuntaan, ettei hiusten vapaata kasvua pidetä jommallakummalla tai molemmilla sukupuolilla toivottavana. Ihmisten ihon ja hiusten väri johtuu kudosten väriaineesta eli pigmentistä, johon ihmisillä ja muilla eläimillä vaikuttaa melaniini. Ihonväri vaihtelee tummanruskeasta vaaleanpunaiseen. Nykyihmisen ihonväri oli alun perin aina tumma, koska ihopigmentti suojaa päiväntasaajan voimakkaan UV-säteilyn aiheuttamalta syöpäriskiltä. Ihon pigmentoituminen on kuitenkin vähentynyt Eurooppaan ja Aasiaan muuttaneiden jälkeläisillä, koska pigmentointi heikentää D-vitamiinin muodostumista seuduilla, joissa on Afrikkaa vähemmän UV-säteilyä. Ihmisellä on lisäksi kyky ruskettua auringonpaisteessa suojautuakseen ultraviolettisäteilyltä. Ruskettuminen on sitä voimakkaampaa, mitä vaaleampi iho ihmisellä on luonnostaan. Tukan väri voi olla vaalea, tumma, ruskea, punainen tai niiden sekoitus. Musta ja ruskea lienevät tavallisimmat, luonnostaan punaiset harvinaisimmat, ja lähinnä eurooppalaisten keskuudessa esiintyvä ominaisuus. ihminen syntyy ruskea- tai sinisilmäisenä, mutta silmien väri saattaa muuntua myöhemmin. Noin 70–79 prosentilla maapallon aikuisista asukkaista on ruskeat silmät. Sini- tai harmaasilmäisiä on yhteensä arviolta 11–13 prosenttia ja 12 prosenttia omaa vihreät tai meripihkan väriset silmät. Aikuisen ihmisen unentarve on keskimäärin 7–8 tuntia ja 3–18-vuotiaan lapsen 9–12 tuntia vuorokaudessa, riippuen iästä. Alle kolmevuotiaiden unentarve on suurin. Univaje eli univelka heikentää ihmisen suorituskykyä ja hidastaa tämän aivotoimintaa. Pitkäaikainen intensiivinen ja aktiivinen toiminta vaatii yleensä vähintään 4–6 tunnin unijaksoja. Ilman unta ihminen menettää toimintakykynsä täysin noin 70 valvotun tunnin kuluttua. Normaalisti ihmisellä on 46 kromosomia (23 paria) jokaisessa solussa, joissa on valmistuneiden kartoitusten mukaan noin 3,9 miljardia ”emäspaikkaa”. Mahdollisia geenejä ihmisellä on noin 20 000. Human Genome -projekti on viime aikoina tehnyt merkittävää työtä kartoituksessa. Ihmisen DNA-perimä on noin 96-prosenttisesti sama kuin simpanssin, joka on ihmisen lähimpiä elossa olevia sukulaisia. Erotuksena kaikista muista ”tavallisista” kromosomeista eli autosomeista, sukupuolikromosomi määrää ihmisen sukupuolen, kuten muillakin nisäkkäillä. Ravinto Ihmiset tarvitsevat elääkseen säännöllisesti ruokaa ja juomaa. Ruoan puute ihmisellä johtaa jo lyhyessä ajassa nälkäkuolemaan, mutta vedenpuute on sitäkin vakavampi: se johtaa dehydraatioon ja kuolemaan jo muutamassa päivässä. Vettä tai muita nesteitä ihminen juo keskimäärin 1,5 litraa päivässä. Ihmiset voivat syödä elääkseen sekä kasvikunnan että eläinkunnan tuotteita. Ihminen on siis lajina kaikkiruokainen. Ihmiset ovat käyttäneet sekä liha- että kasvisravintoa jo metsästäjä-keräilijä-kaudella. Ihminen voi kuitenkin tulla toimeen myös pelkällä kasvisravinnolla, jota osa ihmisistä käyttää nykyään eettisistä tai terveydellisistä syistä. 10 000 vuotta sitten ihmiset omaksuivat maanviljelyskulttuurin, joka johti populaation nopeaan kasvuun ruoan riittäessä yhä useammalle. Nykyisin tavaraliikenne on parantunut, ja yhä useammilla ihmisillä on mahdollisuus saada erilaisia ruoka-aineita eri puolilta maailmaa, eikä valikoima rajoitu enää vain paikalliseen tarjontaan. Nälkä ja aliravitsemus on myös yksi suurimpia ihmiskunnan ongelmia. Aliravittuja ja nälkäisiä ihmisiä elää maapallolla lähes miljardi (vuonna 2008), lähinnä kehitysmaissa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Vuosittain lähes 10 miljoonaa ihmistä kuolee nälkään ja aliravitsemukseen. Elämänkaari Ennen syntymää Ihmisyksilö saa alkunsa, kun munasolu hedelmöittyy naisen munanjohtimessa, ja munasolun ja siittiön kromosomiaineet liittyvät yhdeksi tumaksi. Hedelmöitynyt muna alkaa jakautua toistuvasti, ja se kiinnittyy kohdun seinämään rakkulamaisena blastokystana. Osa sen soluista muodostaa uuden ihmisyksilön alkion, jolle alkaa hyvin monimutkaisessa tapahtumasarjassa vaiheittain kehittyä kudoksia ja ruumiinosia. Elinkelvottomat alkiot ja sikiöt tuhoutuvat usein keskenmenossa. 60 vuorokautta hedelmöitymisen jälkeen ovat useimmat elimet jo muodostuneet. Sen jälkeisellä kasvukaudella puhutaan sikiöstä. Syntymä Ihmislapsi syntyy noin yhdeksän kuukautta kestäneen raskausajan jälkeen. Varakkaissa maissa täysiaikaisen vastasyntyneen paino on noin 3–4 kg ja pituus 45–60 cm. Lapsi tulee tavallisesti ulos naisen kohdusta emättimen kautta. Joissakin tapauksissa lapsi syntyy keisarileikkauksella. Muihin nisäkäslajeihin verrattuna ihmisen syntymä on kohtalaisen monimutkainen tapahtuma, mikä johtuu sikiön suuresta päästä. Synnytys voi kestää jopa päivän verran ja saattaa olla hyvin kivulias äidille. Joskus äiti, lapsi tai molemmat kuolevat synnytyksessä tai sen yhteydessä. Moderneissa kulttuureissa syntynyttä lasta pidetään henkilönä, ja sitä suojaavat kaikki samat lait kuin täysikasvuisiakin ihmisiä. Joidenkin maiden lait pitävät jo sikiötä henkilönä sen vielä ollessa naisen kohdun sisässä. Suomessa lain mukaan raskausviikon 22 jälkeen kohtuun kuollut sikiö lasketaan ihmiseksi. Tämän rajan jälkeen lapsen vanhemmilla on oikeus muun muassa vanhempainvapaisiin. Kaikissa maissa abortti eli raskaudenkeskeytys ei ole laillinen. Heti syntymän jälkeen keuhkot täyttyvät ilmalla, ja lapsi alkaa hengittää. Myös lapsen pieni verenkierto tulee täydellisesti käyttöön, kun verenkiertojen väliset oikotiet sulkeutuvat. Veren hemoglobiinipitoisuus laskee huomattavasti, mikä voi aiheuttaa keltaisuutta. Mikrobien torjumiseksi lapsella on luontaista immuniteettia ja äidiltä saatuja vasta-aineita, ja lapsen suolistoon kehittyy muutamassa päivässä bakteerikasvusto. Vauvaikä ja lapsuus Lapsi kasvaa ensimmäisen ikävuotensa aikana voimakkaasti. Painonlisäys on noin 20 grammaa päivässä usean kuukauden ajan, niin että vuoden iässä lapsi on jo noin 10 kilogramman painoinen. Toisella ikävuodellaan lapsi kasvaa keskimäärin enää 2,5 kilogrammaa, ja 100 senttimetrin pituuden lapsi saavuttaa noin 3,5–4 vuoden iässä. Lapsen kehon ja pään mittasuhteet ovat erilaiset kuin aikuisella, ja esimerkiksi pää ja aivot ovat suhteellisen suuret. Lapsen aivot saavuttavat 90 prosenttia lopullisesta painostaan jo kuuden vuoden iässä. Myös silmät ja maksa kasvavat lähes täyteen mittaansa jo varhain. Kouluiässä lapsi alkaa muuttua solakammaksi ja pitkäraajaisemmaksi, ja hän näyttää usein laihalta vaikka syökin erittäin runsaasti. Lapsuusiässä luunmurtumat paranevat suhteellisen nopeasti. Lapsi kuitenkin sairastuu herkästi moniin tulehdustauteihin. Murrosikä Sukupuolihormonien vaikutuksesta poikien ja tyttöjen kehitys alkaa eriytyä murrosiässä. Tytöillä murrosikä alkaa ensimmäisistä kuukautisista noin 13 vuoden iässä, pojilla vähän myöhemmin. Murrosikään kuuluvat sukupuolitunnusmerkkien kehittyminen, sukukypsyys ja nopea pituuskasvu. Tytöille kehittyvät rinnat ja lantio levenee, ja poikien lihakset kasvavat, parrankasvu alkaa ja ääni madaltuu. Suomalaiset tytöt kasvavat noin 15–16 ikävuoteen saakka, pojat kasvavat vielä jopa 17–20 vuoden ikäisinä. Ihmisen psyykkinen kehitys ja kypsyminen jatkuvat pitkälle aikuisikään. Aikuisuus Murrosiän päätyttyä ihminen on fyysisesti huippukunnossa. Ihmisen fyysinen kehitys saavuttaa huippunsa noin 21–22-vuotiaana. Tässä iässä myös naisen hedelmällisyys on yleensä kaikkein korkeimmillaan. Miehen testosteronitasot saavuttavat huippunsa vasta noin 24–25-vuotiaana. Useimmat mitatut fysiologiset toiminnot alkavat heiketä tasaisesti 20–30 ikävuoden jälkeen. 30. ikävuoden jälkeen kasvojen iholle alkaa ilmaantua pieniä juonteita ja ryppyjä hitaalla tahdilla, ja naisen raskaaksi tulemisen mahdollisuus pienenee. 40 vuoden iästä eteenpäin ihmisen aineenvaihdunnan hidastuessa keski-ikäinen lihoo aiempaa helpommin. Naisten sukukypsyys loppuu vaihdevuosiin, ja kuukautisvuodot loppuvat keskimäärin 50 vuoden iässä. Miehillä hormonituotanto vähenee hitaammin kuin naisilla, ja miehen elimistö pystyy tuottamaan sukusoluja korkeaan ikään saakka. Vanhuus Vanhuuden aiheuttamat muutokset ovat yksilöllisiä. Vanhenevan ihmisen fyysinen suorituskyky ja henkiset toiminnot rappeutuvat pikku hiljaa, ja sairauksia ilmenee aiempaa enemmän. Havaintokyky alkaa heiketä keski-iässä, mutta useimmat kognitiiviset eli ajatteluun liittyvät toiminnot säilyvät hyvinä noin 60–70 ikävuoteen asti. Kielelliset toiminnot alkavat heiketä yleensä vasta 80 ikävuoden jälkeen. Usein vanhuuden psyykkisten toimintojen huomattava huonontuminen liittyy johonkin dementoivaan sairauteen, kun taas terveiden vanhusten kognitiiviset toiminnot heikkenevät vain vähän. Dementiaa ei pidetä normaaliin vanhenemiseen kuuluvana. Kuolema Jos ihminen ei ole kuollut johonkin tautiin tai onnettomuuteen, hän kuolee elettyään omalle lajilleen ominaisen eliniän. Ihminen on tunnetuista maanisäkkäistä pitkäikäisin. Kuolinhetki voidaan määritellä verenkierron ja hengityksen loppumisena (sydänkuolema, kliininen kuolema) tai aivojen toiminnan loppumisena (aivokuolema) ja se määritellään kuolemanmerkkien kuten lautumien ja kuolonkankeuden sekä ruumiin jäähtymisen ja hajoamisen avulla. Yleensä ihmisen kuoltua hänen läheisensä hautaavat vainajan kuolleen ruumiin. Yleistynyt tapa on ruumiin tuhkaaminen ja tuhkan hautaaminen joko hautapaikkaan tai muistolehtoon, tai vainajan antaman toiveen mukaan tuhka voidaan levittää hänelle tärkeään paikkaan. Suomen lain mukaan omaiset voivat säilyttää tuhkaa vuoden ajan, jona aikana päätös uurnan hautaamisesta on tehtävä. Psykologia Aivot, mieli ja tietoisuus Ihmisen aivot ovat keskushermoston tärkein osa. Aivojen paino on vain noin 2 % koko ruumiinpainosta, mutta ne käyttävät 25 % ihmisen hengitysilman hapesta. Ihmisaivojen oikeaa ja vasenta puoliskoa yhdistävä aivokurkiainen sisältää noin 100 miljoonaa hermosyytä. Aikuisen miehen aivot painavat keskimäärin 1 424 grammaa, mutta paino alenee iän myötä 1 395 grammaan. Naisen aivot painavat noin 1 265 grammaa. Ihminen on yksi seitsemästä lajista, joka läpäisee peilitestin, tosin yleensä alle kaksivuotiaat ihmislapset eivät läpäise sitä. Testattavan pitää tunnistaa oma itsensä peilistä. Muut lajit, jotka läpäisevät testin, ovat simpanssi, norsu, bonobo, oranki, delfiini ja kyyhkynen. Yleensä muiden eläinlajien edustajat reagoivat omaan peilikuvaansa samalla tavalla kuin lajikumppaniinsa. Motivaatio ja tunteet Motivaation käsitettä on käytetty kuvaamaan sitä 1) mikä aktivoi eliön (aktivaatio) 2) mikä saa eliön valitsemaan juuri tietyn vasteen tai käyttäytymisen (valinta ja ohjaaminen) ja 3) miksi eliö vastaa samaan ärsykkeeseen välillä eri tavoilla (valmius vasteeseen). Yksinkertaisesti motivaatioteorian tulisi vastata kysymykseen ”miksi käyttäydymme siten kuin käyttäydymme”. Motivaatioteorioiden jaoksi on ehdotettu niin sanottua työntö-veto-jaottelua: toisissa teorioissa oletetaan jokin ”työntävä”, eliön sisäinen motivaatiovoima (perinteisesti sisäisen jännitteen vähentäminenn), toisissa taas jokin ”vetävä”, eliön ulkopuolella oleva motivaatiovoima (perinteisesti palkkiot tai rangaistukset). Hedonistisia motivaatioteorioita yhdistää korostus eliön pyrkimisestä nautinnon tavoitteluun ja ahdistuksen/kivun välttämiseen. Tärkeitä motivaatiokäsitteitä ovat muun muassa vietti, tarve, tavoite, attribuutio ja flow. Tunne on kokonaisuus kompleksisen järjestelmän, kuten ihmisen, koordinoimiseksi tiettyyn perustilanteeseen. Esimerkiksi pelon tunne herkistää aisteja, keskittää huomiota, pienentää pintaverenkiertoa (pienemmät vauriot taistelutilanteessa), nostaa sydämen lyöntitiheyttä, erittää vereen adrenaliinia ja niin edelleen. Tunteita tutkii erityisesti psykologia. Rakkaus ja seksuaalisuus Rakkaus on yksi ihmisen voimakkaimmista tunteista. Aikuisten välisissä suhteissa keskeistä on seksuaalisuus, joka on tärkeä keino rakkauden ilmaisemiseksi. Kaikki rakkaussuhteet eivät kuitenkaan sisällä lainkaan seksuaalista ulottuvuutta, eivätkä kaikki seksuaaliset suhteet ole rakkaussuhteita. Vanhempien jälkeläisiään (usein myös muiden lapsia) kohtaan tuntemassa rakkaudessa on keskeisenä vaikuttimena biologinen huoltamisvaisto eli hoivavietti. Seksuaalisuus on keskeistä vain niissä rakkaussuhteissa, jotka ovat seksisuhteita. Seksuaalisuus on ihmisellä esiintyvä ilmiö. Eläimillä seksuaalista käyttäytymistä esiintyy lähinnä vain silloin kun hedelmöityminen on mahdollista, ja eläinten kosiskelu- ja parittelutoiminnot ovat vaistonvaraisia ja kiinteästi lajisidonnaisia. Ihmisten seksuaalisuus on monimutkaisinta kaikista eläimistä, eikä ihmisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen useimmiten liity suoraan lisääntymiseen. Kulttuuri Kieli Ihmiset eroavat muista lajeista kielellisillä kyvyillään, joiden ansiosta he voivat jakaa keskenään ajatuksia, suunnitella tulevaisuutta ja siirtää hankittua tietoa jälkipolville. Kieli on järjestelmä, jossa ihminen ilmaisee ajatuksensa kielellisillä merkeillä, abstraktioilla. Näitä merkkejä nimitetään kielellisiksi ilmauksiksi. Puhutuissa kielissä kuuluvia merkkejä tuotetaan puhe-elimillä. Kirjoitetussa kielessä kielelliset ilmaukset on tehty silmin nähtäviksi eli luettaviksi. Viitotuissa kielissä kielelliset ilmaukset ovat visuaalisia, eivät kuuluvia. Kieliä tutkii kielitiede. Ihmisillä on tällä hetkellä käytössä eri kieliä noin 6 000, ja lukemattomat kielet ovat hävinneet aikojen saatossa. Ihmiskunnan kielellinen monimuotoisuus on kuitenkin vähentymässä ja kieliä kuolee yhä kasvavalla nopeudella, johtuen suurelta osin globalisaatiosta. Valtaosan kielistä pelätään kuolevan tämän vuosisadan aikana. Kirjoitustaidon ihmiset kehittivät noin 5 000 vuotta sitten. Se oli tehokas tapa säilöä tietoa muistiin jälkipolville. Tekniikka Varhaisimmat tekniikan alkumerkit ovat hyvin vanhoja, jopa 3,4 miljoonaa vuotta. Tekniikan ollessa näin vanhaa on ilmeistä, että tekniikka ei ole vaikuttanut vain ihmisen kulttuuriin vaan myös ihmisen evoluutioon, minkä seurauksena ihminen ilman tekniikkaa on luonnossa varsin avuton eläin. Samanaikaisesti nyky-ihmisen ilmaantuessa 200 000 vuotta sitten on varhaisesta kivikaudesta löytöjen perusteella siirrytty keskiseen kivikauteen, jolle on tyypillistä hienostuneemmin tehdyt kivityökalut ja nuolen kärjet. Myös vaatetuksen käyttö on noihin aikoihin ollut niin laajaa, että ihmisen loisesta, täistä, kehittyi vain ihmisen vaatteissa elävä alalaji, vaatetäi. Tiede Tiede viittaa systemaattiseen tiedonhankintajärjestelmään, jolla ihmiset pyrkivät ymmärtämään todellisuutta yhä tarkemmin. Tiede perustuu teorioihin, joiden perusteella luodaan ennustuksia ja joita sitten testataan kokeilla. Moderni tiede syntyi Euroopassa uudella ajalla. Tieteen tekemät ennustukset usein hyödyttävät yhteiskuntaa tai yksilöitä, jotka käyttävät niitä. Tiede ja erityisesti teknologian kehitys ovat olleet yksi keskeisimmistä ihmisten kulttuuria ohjaavista tekijöistä. Filosofia on noin 600–400 eaa. välisenä aikana antiikin Kreikassa syntynyt ajatteluperinne ja oppiala, joka pyrkii tutkimaan todellisuuden perimmäistä olemusta, tiedon yleisiä ehtoja, kauneuden ja arvojen olemassaoloa, hyvän yhteiskunnan ehtoja, ihmisenä olemisen luonnetta sekä näihin kytkeytyviä yleisiä teemoja. Taiteet Kuvataidetta on esiintynyt ihmiskunnassa aina esihistoriallisesta ajasta lähtien. Se on erikoinen ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen muoto. Musiikki on ihmisen kulttuurille ominainen ääneen perustuva taiteen ja viestinnän muoto. Sen synnyn arvellaan liittyneen puheen kehittymiseen, ja siihen ovat saattaneet vaikuttaa luonnon äänien – kuten lintujen – matkiminen, työliikkeiden rytmi ja ihmisen leikkisä ja seurallinen perusolemus. Kirjallista perinnettä edeltää ihmiskunnan suullisen kerronnan, tarinoiden, kaskujen ja tarujen pitkä perinne. Kirjallista taidetta edustavat runot, draama ja proosa. Uskonto Uskonto tarkoittaa ihmisen uskoa jumaliin tai muuhun yli-inhimilliseen mahtiin, hänen turvautumistaan siihen sekä siihen liittyvää pyhyyden kokemusta. Nämä ovat uskonnossa usein muotoutuneet oppijärjestelmäksi ja ilmenevät erilaisina yhteisöllisinä tapoina ja palvontamenoina. Yleensä uskonnot sisältävät myös moraalisia arvoja ja/tai sääntöjä, joiden mukaan ihmisten oletetaan elävän. Uskonnon määritelmiä on lukuisia eikä niistä vallitse yksimielisyyttä. Yhteiskunta Yhteiskunta muodostuu ihmisistä ja heidän muodostamistaan yhteisöistä, jotka ovat keskenään tiiviissä vuorovaikutuksessa tietyllä maantieteellisellä alueella. Kaikki yhteiskunnat yhdessä muodostavat koko ihmiskunnan. Kulttuuri tarkoittaa tietylle ihmisryhmälle ominaista käytöstä, tapoja ja historiaa. Ihmisillä on monia arvoja, normeja ja perinteitä, ja ne yhdistävät ryhmiä. Vastaavaa sosiaalista kanssakäymistä ja yhteiskuntaa on myös esimerkiksi muurahaisilla ja linnuilla. Ihmisten katsotaan eroavan muista lajeista kuitenkin monimuotoisen sosiaalisen kanssakäymisen ja kulttuurin ansiosta. Evoluutiossa ihmisen keinoja selvitä muita lajeja paremmin on ollut keskeisesti älykkyys, ihmisen aivot. Muita vastaavia keinoja, osin aivoihin perustuen, ovat olleet esimerkiksi kieli, tekniikka, tieto, organisaatiotaito, joukon voima ja sen mahdollistama erikoistuminen sekä pitkälle kehittyneet kädet, jotka mahdollistavat työkalujen käytön ja hienomotoriikan Ihmiset pitävät itseään hyvinä tilanteiden arvioinnissa, yleiskäsityksen muodostamisessa, asiayhteyksien tajuamisessa, mallien tunnistamisessa ja vaistojen käytössä. Toisaalta ihmiselle tuottavat vaikeuksia käsitellä asioita rinnakkain, muistaa yksityiskohtia, suorittaa rutiinitehtäviä, luopua vääristä päätelmistä ja hallita stressiä. Kuitenkin kaikkien näiden ominaisuuksien suhteen yksilöllinen vaihtelu on varsin suurta: joillekin ihmisille esimerkiksi suorittava rutiininomainen työ sopii hyvin ja monien ihmisten paineensietokyky on kehittynyt erittäin vahvaksi. Etnisyys Eri maantieteellisillä alueilla asuu ihmispopulaatioita, joiden ulkonäkö, kieli ja kulttuuri eroavat toisistaan. Eri populaatiot ovat erilaisia pääasiassa siksi, koska ne ovat historiansa aikana kokeneet erilaisia vaiheita. Ryhmien on täytynyt selviytyä eri puolilla maapalloa hyvinkin erilaisissa olosuhteissa. Kulttuurillinen, kielellinen ja geneettinen kehitys on kulkenut eri polkuja ja kehittänyt vaihtelua ja paikallisia erikoisuuksia. Yleensä ihmiset määrittelevät itsensä johonkin ryhmään etnisyyden perusteella. Luokittelu yleensä perustuu esivanhempiin ja näkyviin ominaisuuksiin, kuten ihonväriin ja kasvonmuotoihin. Etnisesti ihmiset luokittelevat itsensä kielen, kulttuurin tai syntymäpaikan mukaan johonkin ryhmään. Etnisyyttä voidaan kutsua myös kansallisuudeksi, mutta termit eivät kaikissa tapauksissa ole yhteneväiset. Etnisyys tai kansallisuus on monille tärkeä samaistumisen kohde. Etnisyyteen tai kansallisuuteen kohdistuva aatteellinen itsetietoisuus ja tiedostava samaistuminen on 1700- ja 1800-lukujen taitteessa kehittynyt nationalismi. Nationalismin eli kansallisuusaatteen vaikutuksesta monet tahtovat etnisen ryhmänsä saavan hallita tiettyä aluetta itsehallinnollisella tai itsenäisenä. Etnisten ryhmien ristiriitaiset aluevaatimukset ovat johtaneet moniin sotiin. Lähes kaikki ihmiset elävät jonkin valtion tai yhteiskunnan alueella ja useimmiten ovat jonkun valtion tai yhteiskunnan virallisia jäseniä eli kansalaisia. Myös valtio tai yhteiskunta voi olla voimakkaan samaistumisen kohde. Tällaista samaistumista kutsutaan isänmaallisuudeksi. Valtio ja politiikka Valtio on nykyisin keskeinen yhteiskunnallisen organisoitumisen muoto. Sitä edelsi esimerkiksi klaani, heimo tai päällikkökunta. Sovinnaisen käsityksen mukaan politiikka tarkoittaa ihmisyhteisön päätöksentekoa ja muuta siihen liittyvää toimintaa. Laajimman määrittelyn mukaan politiikka on toimimista jonkin asian puolesta jotain toista asiaa vastaan. Väkivalta Ihmisille kuten muillekin kädellisille ja nisäkkäille on luonteenomaista ryhmien väliset aggressiot, jotka useimmiten rajoittuvat uhkailuun. Väkivaltaa esiintyy runsaasti niin ihmisyksilöiden kuin yhteisöjenkin välillä. Ihmisryhmään kohdistuvaa väkivaltaa kutsutaan esimerkiksi vainoksi. Sota on kahden ihmisyhteisön väkivaltainen yhteenotto. Vaikka yhteisö ei olisi osallisena missään sodassa tai vainossa, sen yksilöt voivat kuitenkin kohdata väkivaltaa toistensa taholta. Yhteiskunnat pyrkivät rajoittamaan väkivaltaa tai monopolisoimaan sen vain tietyille tahoille. Monissa kulttuureissa väkivaltaa sekä ihannoidaan että paheksutaan. Väkivalta voi olla myös henkistä. Väkivalta on ihmisille useimmiten vallankäyttöä, sillä pyritään alistamaan toinen tai saavuttamaan jokin tavoite. Arkeologisten löytöjen ja kulttuuriantropologisen vertailun perusteella on päätelty, että ihmiset ovat käyneet heimojen tai klaanien välisiä sotia noin 10 000–12 000 vuoden ajan. Tämä tekee sodasta varsin nuoren ilmiön ihmisen biologisessa ja kulttuurisessa evoluutiossa. Viime vuosituhansien aikana sotiminen on kuitenkin ollut yleistä monien kulttuurien keskuudessa. Ihmiskunnan historian tuhoisin sota on ollut toinen maailmansota, jonka seurauksena kuoli yli 50 miljoonaa ihmistä. Kaupankäynti Ihmisillä kaupankäynti tarkoittaa tavaran tai palvelun vaihdantaa, jossa vaihdannan tapahtumaan ei liity tiiviin henkilökohtaisen suhteen solmimista. Alun perin ihmiset vaihtoivat tavaroita toisiin tavaroihin, mutta kyse oli usein pikemminkin sosiaalisia suhteita vahvistavien lahjojen vaihdosta kuin kaupankäynnistä. Rahan keksiminen tehosti kaupankäyntiä. Kun vaihdannassa käytetään rahaa, voidaan erottaa ostaminen ja myyminen erillisinä tapahtumina. Suhde ympäristöön Monet metsästäjä-keräilijäkansat ja varhaiset maanviljelijätkin elivät melko lailla ympäristönsä kantokyvyn sisällä. Poikkeuksiakin on. Ihmistoiminnalle erityisen herkissä ekosysteemeissä esimerkiksi monet suuret riistaeläimet tapettiin sukupuuttoon. Paikallisesti melko varhaiskantaisetkin yhteiskunnat hävittivät jopa kokonaisia ekosysteemejä, kuten Pääsiäissaarella. Erityisesti teollisen vallankumouksen myötä tilanne muuttui ratkaisevasti. Ihminen on viime vuosisatoina levittäytynyt yhä laajemmalle ja ottanut käyttöönsä yhä enemmän luonnonvaroja, sekä uusiutuvia että uusiutumattomia. Yhä enemmän maa-aluetta on otettu ihmisten aktiiviseen käyttöön ja viety se näin pois muulta luonnolta. Maata on sekä rakennettu että muutettu viljelykäyttöön. Monia uusiutuvia luonnonvaroja on alettu hyödyntää yli niiden uusiutumiskapasiteetin, minkä myötä niiden uusiutumisvauhti ja -kyky on heikentynyt. Jotkut uusiutuvat luonnonvarat, kuten monet eliölajit, on käytetty kokonaan loppuun siten, että ne ovat tuhoutuneet kokonaan. Teollisen vallankumouksen keskeinen osa on ollut uusiutumattomien ei-kierrättettävien luonnonvarojen käyttöönotto. Näitä ovat etupäässä fossiiliset polttoaineet ja fissiokelpoinen uraani eli toistaiseksi keskeisimmät energialähteet. Myös kierrätyskelpoisten uusiutumattomien luonnovarojen käyttö on lisääntynyt huomattavasti. Neitseellisen varojen ehtyessä ja niiden hyödyntämisen vaikeutuessa on alettu kierrättää. Mm. sairaanhoidossa ja ravitsemuksessa saavutetun edistyksen myötä ihmisen väestönkasvu kiihtyi selvästi 1900-luvulla, jolloin sitä myös alettiin pitää vakavana ongelmana. Kuolleisuus pieneni mutta syntyvyyden lasku seurasi vasta viiveellä perässä. Väestönkasvu on jo hidastunut ensimmäisenä teollistuneissa maissa ja näin oletetaan käyvän myös vasta teollistumassa olevissa maissa. 2000-luvun alussa valtaosa ihmisistä elää esiteollisessa kurjuudessa ja köyhyydessä, sekä useat myös nälässä tai kunnollisten elintarvikkeiden ja veden puutteessa. Esimerkiksi WWF:n ekologinen jalanjälki -mittarin mukaan ihmiskunnan luonnonvarojen kulutus ylitti Maan biokapasiteetin 25 prosentilla vuonna 2003. Ihmistä tutkivia tieteitä Biologia tutkii elämää ja siksi myös ihmistä, mutta silti se ei ota huomioon kaikkia ihmisen ominaisuuksia. Eri tieteenalat tutkivat ihmistä ja ihmisen toimintaa eri tavalla ja osin eri lähtökohdista. Niitä ovat esimerkiksi: Antropologia on yleisnimitys ihmisten tutkimiselle. Monen ihmistä tutkivan tieteen voidaan katsoa kuuluvan antropologiaan. Yhteiskuntatieteet Väestötiede Perinnöllisyystiede Etnologia Lääketiede Taloustiede Psykologia Psykometriikka Kielitiede Sosiologia Historia Arkeologia Katso myös Humanismi Ihmisen toiminta Posthumanismi Väestönkasvu Lähteet Viitteet Kirjallisuutta Jared Diamond: Kolmas simpanssi: Ihmiseläimen evoluutio ja tulevaisuus. Terra Cognita. ISBN 978-952-5202-92-2. Aiheesta muualla Seulonnan keskeiset artikkelit

382

https://fi.wikipedia.org/wiki/Internet

Internet

Internet (puhekielessä usein "verkko", "netti") on maailmanlaajuinen toisiinsa kytkettyjen tietoverkkojen järjestelmä, joka käyttää internet-protokollaa (TCP/IP) yhdistämään tietoteknisiä laitetta toisiinsa. Se on tietoverkkojen tietoverkko, joka koostuu eri kokoisista miljoonista yksityisistä, julkisista, akateemisista, liike-elämän sekä valtiohallintojen tietoverkoista, jotka kytkeytyvät toisiinsa erilaisten teknisten laitteistojen avulla (esim. langattomat ja optiset verkkoteknologiat). Internetissä on laaja valikoima erilaisia tietovarantoja ja -palveluita, kuten esimerkiksi web-sivut, sähköposti, puhelinpalvelut, nettipelit ja tiedostojen jakamiseen käytetyt vertaisverkot. Rajoitetummassa teknisessä merkityksessä "internet" tarkoittaa mitä tahansa TCP/IP-protokollaperhettä käyttävää verkkoa, vaikka se ei olisi yhteydessä maailmanlaajuiseen Internetiin. Internetillä oli vuonna 2019 jo 4,1 miljardia käyttäjää eli yli puolet maapallon väestöstä käyttää internetiä. Yli 80 prosenttia eurooppalaisista käyttää, mutta Afrikassa osuus on alle 30 prosenttia. Internetiä käytetään nykyisin laajakaistaisen aina auki olevan yhteyden kautta, joka voi olla kiinteä eli kupari- tai valokuitukaapelia pitkin loppukäyttäjälle toimitettava yhteys tai langaton eli mikroaaltosäteilyn avulla loppukäyttäjälle toimitettava yhteys. "Internet"-nimitystä alettiin käyttää 1970-luvulla, kun 1960-luvulla perustettu Yhdysvaltain sotilaallisessa käytössä ollut ARPANET -tietoverkko otettiin käyttöön myös yliopistojen puolella. Suomen yliopistojen tietoverkot kytkettiin Internetiin vuonna 1988. Koteihin alettiin myydä yksityisiä Internet-yhteyksiä vuodesta 1993 alkaen ja 2000-luvulle tultaessa Internet oli syrjäyttänyt useimmat aiemmin käytetyt tietoliikenteen muodot, kuten BBS:t ("purkit") ja kansalliset tietoverkot (Suomessa TeleSampo ja Infotel). Internetin tullessa koteihin World Wide Web (WWW-sivut eli nettisivut) antoi kasvot Internetille graafisena käyttöliittymänä, jossa oli tekstin lisäksi myös kuvia. Historiaa Jo varhain ajatuksia Internetin kaltaisesta tietoverkosta esitti Mundaneumin kehittäjä Paul Otlet. Vuonna 1934 Otlet julkisti idean maailmanlaajuisesta verkostosta, joka kytkisi yhteen tiedon katseluun tarkoitettuja laitteita, "sähköisiä teleskooppeja". Internet syntyi 1960-luvulla Yhdysvaltain puolustusministeriön tarpeisiin Internetin perustaa luotiin 1960-luvulla Yhdysvalloissa, puolustusministeriön käynnistäessä rahoituksen ARPANET-tietoverkon (Advanced Research Projects Agency) rakentamiseen. Laajalle levinnyt käsitys on ollut, että projektin tarkoituksena oli luoda hajautettu, ydiniskun kestävä viestintäjärjestelmä. Mikäli tietoverkko olisi ollut keskusjohtoinen, se olisi lamaantunut keskuksen tuhoutuessa. Esimerkiksi Internet Societyn laatimassa Internetin historiikissa kiistetään tämä tulkinta ja sanotaan, että tarkoitus oli yksinkertaisesti luoda sotilaskäyttöön tietoverkko, joka pystyisi jakamaan aiempaa tehokkaammin resurssit käyttöön verkon eri toimijoiden välillä. ARPA:n johtajan Charles Herzfeldin mukaan verkko perustettiin, koska tehokkaat tietokoneet ja niitä käyttävät tutkijat olivat maantieteellisesti etäällä toisistaan. Tutkijayhteisö kehitti yhtenä Internetin kehityksen kannalta keskeisenä ratkaisuna solmutietokoneisiin perustuvan pakettikytkentäisen tietoverkon, jossa kaikki solmut olivat keskenään tasavertaisia eikä minkään tahon tarvinnut ylläpitää paljon voimavaroja vaativaa keskustietokonetta. Jokainen solmu vastaanotti ja välitti viestejä itsenäisesti. Tähän ratkaisuun pyrittiin, koska varhaisen tietoverkkoteknologian haasteena oli, että suuret paketit saattoivat tukkia muun tietoliikenteen jopa päiviksi. Tähän liittyen viestit purettiin pienemmiksi paketeiksi, jotka koottiin kokonaisiksi viesteiksi vasta kun ne olisivat perillä. Pakettien kulkureitillä ei ollut merkitystä. Ne vain siirtyivät solmulta toiselle kunnes saavuttivat päämääränsä. Ratkaisun ansiosta jokainen paketti siirtyi suunnilleen samankokoisina osina, eivätkä isommat paketit tukkineet enää tietoverkkoa tuntikausiksi ja samoin, vaikka suuri osa verkon solmuista menisi epäkuntoon, paketit pääsisivät kuitenkin perille jotain toista kautta. ARPAnet-tietoverkon ensimmäisiä käyttäjiä olivat puolustusvoimien ohella yliopistot ja tutkimuslaitokset. 1970- ja 1980-luvuilla ARPAnetin lisäksi perustettiin lukuisia muita tietoverkkoja ja puolustusvoimien tietoverkko erkani ARPAnet-tietoverkosta omaksi MilNet-tietoverkoksi. ARPAnetin levitessä laajemmin akateemiseen käyttöön siitä alettiin ensimmäisen kerran käyttää nimitystä ”Internet”, jolla tarkoitettiin yhteen liitettyjen tietoverkkojen kokonaisuutta. 1970-luvun lopulla Internet koostui noin 60 palvelinkoneesta eri puolilla Yhdysvaltoja. Tämän lisäksi maassa oli pienempiä verkkoja (tunnetuimpana Michiganin yliopiston verkko), joita käytettiin samoihin asioihin. Sähköpostin lähettäminen Yhdysvaltain läpi saattoi edelleen kestää yli päivän hitaan tietoliikennetekniikan vuoksi. Internet 1980-luvulla: Sähköpostit, uutisryhmät, tiedostonsiirto, pelit, IRC Yritykset liittyivät mukaan korkeakoulujen jälkeen, ja niitä kiinnostivat erityisesti sähköposti- ja tiedostonsiirtopalvelut. Näiden toimintojen lisäksi 1980-luvun Internetissä keskeistä olivat uutisryhmät, joissa käyttäjät vaihtoivat kirjoituksiaan eri aihepiireistä ja jo tuolloin pelattiin myös verkossa toimineita moninpelejä. Reaaliaikaiset usean henkilön keskustelukanavat alkoivat yleistyä IRC-protokollan myötä vuodesta 1988 alkaen. Koska Internet tuntui liian hitaalta, aloitti NSF (National Science Foundation) vuonna 1985 NSFNet -hankkeen nopeamman verkon (joka oli osa Internetiä) luomiseksi. Tarkoituksena oli saada enemmän käyttäjiä supertietokoneille, joiden rakentaminen joka yliopistoon olisi tullut kalliiksi. NSFNet oli samalla ensimmäinen kaikki Yhdysvaltain tutkimusta harjoittavat yliopistot yhdistävä verkko. Aiemmat Internetiin kytketyt verkot oli varattu rajatummille hankkeille. Koska julkista rahoitusta ei saatu tarpeeksi, mikä oli muutenkin hidastanut tietoverkkojen kehitystä Yhdysvalloissa 1970-luvulta alkaen, käännyttiin projektissa IBM:n ja MCI:n puoleen, joista ensin mainittu toimitti verkon laitteet ja ohjelmistot reitittimien suhteen ja jälkimmäinen huolehti varsinaisten verkon käyttäjien laitteistoista. NSFNet toimi vuodesta 1988 vuoteen 1995 asti, jolloin Yhdysvaltain kongressi päätti, että Internet on kaupallinen, eikä se tarvitse julkista tukea. Hanke oli kuitenkin onnistunut uudistamaan Internetin infrastruktuurin Yhdysvalloissa tuohon mennessä. Marraskuussa 1988 Pohjoismaiden NORDUnet ja samalla siinä mukana ollut Suomen korkeakoulujen Funet yhdistettiin Princetonin yliopiston (New Jersey) von Neumannin supertietokonekeskukseen, joka puolestaan oli mukana Internetiin liitetyssä NSFNetissä. Näin Suomi liittyi Internetiin muiden Pohjoismaiden mukana. 1980-luvulla Funet pysyi ainoana tapana päästä Internetiin Suomessa. Tähän liittyi oleellisesti myös vuonna 1988 tehty Funetin oman tietoliikenneverkon pystyttäminen, jossa käytettiin samana vuonna markkinoille tulleita Cisco-yhtiön reitittimiä. Ne mahdollistavat moniin eri tiedonsiirtoprotokolliin perustuvan tietoverkon, jossa dataa siirtyy eri suuntiin samaa väylää pitkin. Vanha X.25 protokolla jäi näin historiaan. Vastaava siirtymä tehtiin samana vuonna myös Pohjoismaiden NORDUnetin tasolla. Fi.-domain pääte oli rekisteröity Suomelle jo vuonna 1986 eli kaksi vuotta ennen varsinaista Internetiin liittymistä. Ennen varsinaisia kotiin tarjottavia Internet-yhteyksiä oli Suomessa mahdollista päästä kotoa käsin käyttämään Internetiä joko soittamalla modeemilla oman yliopiston linjaan tai sitten käyttämällä niin ikään modeemilla (tai erillisellä Minitel-päätteellä) kansallisten tietoverkkojen, TeleSammon ja Infotelin, tarjoamia Internet-palveluita. Tällainen Internetin käyttö pysyi kuitenkin varsin marginaalisena ilmiönä. 1990-luku: Internet tulee koteihin, WWW:n synty ja läpimurto, netti-hypetys ja IT-kupla 1990-luvulla Internet kaupallistettiin ja siirrettiin suurten operaattoreiden hoidettavaksi. Sen jälkeen se alkoi levitä myös valtaväestön käyttöön. Nopeat tiedonsiirtoyhteydet, helppokäyttöiset graafiset käyttöliittymät ja uudet palvelut alkoivat houkutella yksityisiä käyttäjiä kokeilemaan Internetin tarjoamia mahdollisuuksia. Ennen kuin nettisivut selaimineen yleistyivät, toimi välivaiheena 1990-luvun alussa tekstisivuja järjestellyt gopher-protokolla. WWW:n yleistymistä hidasti esimerkiksi kuvien hidas latautuminen tuon ajan verkkoteknologialla. Nettisivujen alkuperäinen tarkoitus oli järjestellä fyysikoiden tutkimustietokannat paremmin käytettäväksi, mutta WWW:n potentiaali osoittautui myöhemmin selvästi laajemmaksi. Illinoisin Urbana-Champaignin yliopiston alaisessa NCSA:ssa (National Center for Supercomputing Applications) kehitetty Mosaic-selain (1993, myöhemmin "Netscape Navigator") oli ohjelma, jonka avulla WWW:n käyttö popularisoitui. Suomessa Internetin laajempi leviäminen kotikäyttöön alkoi 1993, kun EUnet Finland aloitti Internet-yhteyksien tarjoamisen yrityksille ja kotitalouksille. Samana vuonna yhteyksiä alkoivat tarjota myös Tele (nyk. Telia) ja HPY (nyk. Elisa). Silti vasta 1990-luvun puolivälin paikkeilla useimmat keskivertokansalaiset yliopistojen ulkopuolella alkoivat kuulla Internetistä. Internetin käytön yleistyminen aiheutti medioissa innostusta ja 1990-luvun puolivälistä alkaen alettiin puhua ylevästi esimerkiksi "tiedon valtatiestä", "netti-surffailusta" ja "interaktiivisuudesta" (vuorovaikutteiset palvelut). Näihin aikoihin monet peruskoulutkin saatiin jo verkkoon. Internet-hype kytkeytyi ilmiönä myös 1990-luvun lopun IT-kuplaan, kun Internet mobiiliteknologian ohella synnytti sijoittajissa epärealistisia tuotto-odotuksia. Puhelinverkkoa käyttävä modeemiliikenne siirtyi vuosikymmenen loppua kohti Internet-palveluihin. Internet-aikaa edeltänyt BBS-kulttuuri lopahti viimeistään Internetin nopeiden laajakaistayhteyksien yleistyessä vuoden 2000 tienoilla. Alun perin Internetin ulkopuolisten kansallisten tietoverkkojen (jotka tosin tarjosivat myöhemmin myös Internet-palveluita käyttäjilleen) suosio romahti jo aiemmin, kun esimerkiksi verkkopankin käyttö siirtyi Internetiin. 2000-luku: sosiaalinen media, älypuhelimet 2000-luvun alussa IT-kupla puhkesi, mutta pian alettiin luoda jo pohjaa Internetin seuraavalle aluevaltaukselle, kun markkinoille alkoi tulla yhä enemmän Internet-liittymillä varustettuja älypuhelimia, jotka lopulta 00-vuosikymmenen loppuvuosina alkoivat korvata vanhemmat kännykät. Älypuhelimet lisäsivät paitsi Internetin käyttöä kommunikaatiovälineenä erityisesti sen käyttöä arkisiin asioihin, kuten karttapalveluihin. 2000-luvun alussa blogit alkoivat korvata webin alkuaikoina esiin nousseita "kotisivuja". 2000-vuosikymmenellä alettiin puhua myös sosiaalisesta mediasta, kun Facebookin ja Twitterin kaltaiset "web 2.0" -palvelut lisäsivät keskivertokansalaisten suorittaman Internet-kommunikaation määrää. Facebookin myötä 2000-luvun loppuvuosina Internet alkoi varsinaisesti muodostua paikaksi, jossa tavalliset kansalaiset pitivät monenkeskisesti yhteyttä tuttaviinsa ja sukulaisiinsa jakaen valokuviaan, videoitaan ja muuta materiaalia. Teknisesti tämä olisi toki ollut mahdollista aiemminkin, mutta Facebookin ja sen kaltaisten palveluiden käytön helppous ja kätevyys houkutteli mukaan satoja miljoonia uusia käyttäjiä. Jo aiemmin Internet oli muokannut yhteiskunnallista keskustelua, mutta sosiaalisen median myötä kysymys Internetin vaikutuksesta esimerkiksi politiikkaan nousi uudelleen esille. 2010-luku: vuotosivustot, yksityisyys, kybersota, esineiden internet Internetin mobiilikäyttö kasvoi jatkuvasti, ja älypuhelinten suosio ohitti peruspuhelinten suosion Länsi-Euroopassa vuonna 2011 ja maailmanlaajuisesti vuonna 2013. Vuonna 2010 Wikileaks-sivusto aiheutti poliittisia myrskyjä tietovuodoillaan, joissa paljastettiin esimerkiksi Yhdysvaltain salaisia diplomaattisia asiakirjoja. Yksityisyyteen ja nettivakoiluun liittyvät kysymykset nousivat toden teolla uutisotsikoihin viimeistään 2013 Edward Snowdenin paljastusten myötä. Tällöin kävi ilmi, miten laajasti Yhdysvaltain viranomaiset urkkivat tietoja yksityisistä kansalaisista nettipalveluiden kautta. Myös kyberiskut ovat 2000-luvulla saaneet kasvavaa huomiota, kun eri valtiot ovat tehneet hyökkäyksiä toistensa nettipalvelimia kohtaan, pyrkien usein viemään valtiosalaisuuksia tai aiheuttamaan muuta häiriötä. Erilaisten kulutuselektroniikan piiriin kuuluvien sekä myös teollisten laitteiden kytkeminen Internetiin synnytti käsitteen esineiden internet. Julkisuudessa puitiin esimerkiksi DDoS-hyökkäyksiä, joissa oli käytetty esineitä hyökkäyksen välineenä sekä internetiin kytkettyjä leluja, joiden kautta kräkkerit pystyivät salakuuntelemaan lapsia. Internetin käyttö on lisääntynyt informaatiosodankäynnissä trollien käytöllä. Myös vihapuheen ja sananvapauden välinen suhde sosiaalisen median alustoilla on nostanut esiin ongelmakohtia: on olemassa ristiriita taloudellisen menestyksen ja inhimillisyyden välillä. Verkossa tapahtuva ihmisten heikkouksien käyttö käyttäytymisen ohjaamiseen on yksi kasvava ongelma. Covid-19-pandemian myötä osa opetuksesta siirtyi etäopetukseen internetin välityksellä. Teknologiat TCP/IP perustuu ajatukseen, että tietoliikenne koko verkon laajuudelta tapahtuu käyttäen samanlaisia tietosähkeitä, IP-paketteja. Lähettäjän ja vastaanottajan välille muodostettavat yhteydet vaikuttavat vain päätelaitteisiin, samoin pakettien sisällön tulkinta tapahtuu pelkästään päätelaitteissa. Itse tietoliikenneverkko siirtää vain yhdenlaisia paketteja. Jokaisen paketin käyttämä reitti voi olla erilainen. Pakettiverkko ei tiedä eikä välitä siitä, sisältääkö paketti palan puhetta, sähköpostia vai multimediadokumenttia. Internet-teknologioiden kehittäminen tapahtuu pääosin IETF-organisaation (Internet Engineering Task Force) eri työryhmissä, jotka toimivat avoimuuden ja läpinäkyvyyden periaatteiden mukaisesti. Kaikki Internet-standardit ja käytännöt julkaistaan RFC-asiakirjoina (Request for Comments). Internetin käyttötarkoitukset Yksityiset henkilöt Internetin käyttö keskusteluihin on ollut suosittua alusta lähtien. Vanhimpia tapoja ovat sähköposti, uutisryhmät sekä sähköpostitse käytettävät sähköpostilistat. WWW-sivujen myötä yleistyivät chatit ja keskustelualueet, osittain IRC:n ja uutisryhmien korvaajiksi. Nykyään Internetiä käytetään myös pikaviestintään, Internet-puheluihin ja videoneuvotteluyhteyksiin. Tiedonhaun kannalta Internetin yleistyminen on merkinnyt vallankumousta. Ennen tieto täytyi kerätä työläästi useilta eri tahoilta, esimerkiksi arkistoista, erillisistä tietokannoista tai erikoiskirjastoista. Nyt hakukoneet tarjoavat nopean ja helpon pääsyn maailman suurimpaan tietokantaan. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että suuri osa tietoa on yhä tietoverkkojen ulottumattomissa. Internetiä käytetään myös tiedostojen jakamiseen, ennen yleisesti anonyymi-FTP:n välityksellä. Nykyään tiedostojenjako tapahtuu yleensä WWW:n ja vertaisverkkojen välityksellä. Jaossa on esimerkiksi erilaisia kirjoituksia, musiikkia, ohjelmistoja ja elokuvia. Tiedostoja voi ladata itselleen tai antaa tiedostoja muiden ladattavaksi. Suuri osa vertaisverkoissa liikkuvasta materiaalista on jaossa laittomasti, mutta niitä käytetään myös yleisesti vapaasti jaossa olevan materiaalin jakoon. Tiedostojen jakamiseen liittyvä liikenne muodostaa valtaosan koko internet-liikenteestä. Yritykset Internet on vaikuttanut merkittävästi myös kaupankäynnin sähköistymiseen, erityisesti kuluttajakaupan osalta (verkkokauppa). Internetin kauppapaikoista suurimmat kuten Amazon ja eBay dominoivat massatuotteiden myyntiä. Toisaalta myös pienet erikoisalueet ovat voineet löytää asiakkaita internetin välityksellä. Verkkomainonta kasvoi nopeasti 1990- ja 2000-luvulla ja vuonna 2013 verkkomainontaan käytettiin ensi kertaa Yhdysvalloissa enemmän rahaa kuin televisiomainontaan. Verkkomainontaan käytettiin 31 miljardia euroa ja televisiomainontaan 29 miljardia euroa. Valtiot ja julkisyhteisöt Sähköinen asiointi on mahdollistanut valtioiden julkisille palveluille erilaisten lupien ja hakemuksien reaaliaikaisen vastaanottamisen ja sähköisen käsittelyn. Tämä mahdollistaa prosessien automatisointia ja työn siirtymistä ihmiskäsittelijöiltä tietokoneille. Suomessa sähköinen asiointi on saatavilla esimerkiksi rikosilmoituksen tekemiseen, toimeentulotuen tai opintotuen hakemiseen ja veroilmoitusten tekemiseen. Toisaalta internetiä käytetään myös laajamittaiseen valtioiden tiedusteluorganisaatioiden tietojenkeruuseen ja urkintaan. Toistaiseksi laajin paljastunut tapaus on Yhdysvaltain kansallisen tiedustelupalvelun vuosikymmeniä jatkunut kansalaisten ja poliitikkojen urkinta, jonka paljasti Venäjälle loikannut tietovuotaja Edward Snowden. Urkinnan seurauksena eräissä vakoilun kohteiksi joutuneissa maissa alettiin käydä keskustelua urkinnalta suojautumiseksi. Saksassa liittokansleri ehdotti Euroopan unionin "omaa sisäistä internetiä" ja Brasiliassa alettiin valmistella omaa sähköpostijärjestelmää. Koulutus Internetissä on saatavilla suuri määrä etäoppimiseen suunnattua materiaalia kuten MIT:n OpenCourseWare ja Khan Academy. Bill Clintonin mukaan internetillä on mahdollisuus pienentää digitaalista kuilua ja nostaa ihmisiä köyhyydestä nopeammin kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa. Internetin ongelmat Internetin romahtamista on välillä ennustettu erittäin vakavien tietoturvaongelmien vuoksi (esimerkiksi roskaposti, virukset, haitta- ja vakoiluohjelmat sekä käytössä olevien ohjelmistojen tietoturvapuutteet). Toisaalta on esitetty, että internetin korvaaminen olisi niin työlästä, että todennäköisempää on yritysten välisten ja suljettujen palvelujen käytön sekä tietosuojausmenetelmien ja kryptauksen käytön kasvaminen. Kaatumisen ehkäisemiseksi Internetin juuripalvelimet on pyritty jakamaan eri puolille maailmaa yhteensä 22 eri paikkaan. Tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppösen mukaan teoriassa pommi-iskut näihin paikkoihin voisivat kaataa Internetin. Hänen mielestään moiselle terrori-iskulle olisi hankala löytää motiivia, sillä harva hyötyisi Internetin kaatamisesta. Monet vanhemmat ovat hyvin huolissaan lasten ja nuorten internetinkäytöstä. Internetin keskustelualue on erittäin yleinen käsite ja tuottaa vanhemmille päänvaivaa, koska välttämättä ei tiedä, kenen kanssa todella keskustelee netin välityksellä. Internetin käyttöön voi syntyä sosiaalinen riippuvuus, jossa reaalimaailman aktiviteetit ja todelliset ihmissuhteet korvautuvat virtuaalisilla. Ympäristövaikutukset Lähes 60 prosenttia dataliikenteen aiheuttamista päästöistä johtuu internetissä olevien videoiden suoratoistosta. Yhdysvaltalaisen Berkeleyn yliopiston tutkijoiden vuonna 2014 laatiman laskelman mukaan videon suoratoisto 6 Mbps:n nopeudella tuottaisi yhteensä lähes 800 grammaa hiilidioksidipäästöjä yhden tunnin aikana. Vuonna 2019 arvioitiin, että kahden tunnin pituisen elokuvan katselu kuluttaisi noin 1,13 kilowattituntia sähköä eli yhtä paljon kuin 60 teekupillisen keittäminen. Tuollaisen sähkömäärän valmistaminen aiheuttaisi Britannian sähköntuotantorakenteella yli 300 grammaa hiilidioksidipäästöjä. Sähkönkulutus syntyy palvelinten konesalien jäähdytyksestä, tietoliikenneverkkojen toiminnasta sekä kuluttajan omista tietoliikennelaitteista ja siihen vaikuttavat esimerkiksi resoluutio ja näytön koko. Tietoliikenneverkko ja datakeskukset tuottavat suurimman osan internetin käytön aiheuttamista päästöistä. Nimitys Nimitys internet on syntynyt ranskalaisesta pakettikytkentäisestä Cyclades-tietokoneverkosta kun he asettivat kommunikaationsa muihin tietokoneverkkoihin ja näin ollen syntyi termi inter-net, joka koostuu kahdesta englanninkielisestä sanasta inter ja net, jotka suoraan suomennettuna olisi verkkojen välinen, jota käytetään, kun tietoverkkoja yhdistetään toisiinsa. Maailmassa on yksi yhteinen tietoverkko, Internet tai internet. Nimi kirjoitettiin aiemmin isolla alkukirjaimella erisnimisäännön mukaisesti. Suomen kielen lautakunta päätyi kuitenkin kokouksessaan 2007 siihen, että molemmat vaihtoehdot ovat suomen kielessä hyväksyttäviä. Kahden kirjoitustavan välillä voi nähdä merkityseron: Kun Internet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, korostuu sen merkitys maailmanlaajuisen tietoverkon nimenä. Pienen alkukirjaimen kera se käsitetään pikemminkin viestintävälineeksi kuten televisio, radio tai puhelinverkko. Äärimmäiseen asiallisuuteen pyrkivässä tyylissä, esimerkiksi säädöstekstissä, käytetään Internetistä termejä yleinen tietoverkko tai kansainvälinen tietoverkko tai vain tietoverkko. Varsinaiselta merkitykseltään internet sanana tarkoittaa verkkojen välistä tiedonsiirtoa erityyppisten aliverkkojen välillä tai erityyppisistä aliverkoista koottua verkkoa. Sanassa internet-protokolla (IP) "internet" kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, koska IP on yleinen verkkojen välinen protokolla, jota Internetin ohella käytetään muissakin verkoissa. Katso myös Internetilmiö Ohjelmistosodankäynti Verkkopalvelu Extranet Informaatioarkkitehtuuri Intranet WWW-sisällönhallinta Verkkosivu Xanadu-projekti Lähteet Kirjallisuutta Matikainen, Janne – Laaksonen, Salla – Tikka, Minttu (toim.): Verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät. Vastapaino. 2013. Aiheesta muualla Internetin historiaa. Living Internet. Internetin historiaa käsittelevä animaatio. Youtube. DARPA's role in creating the Internet. Seulonnan keskeiset artikkelit

383

https://fi.wikipedia.org/wiki/IRC

IRC

IRC (, puhekielessä irkki) on eräs Internetin pikaviestintäpalvelu (instant messenger), joka mahdollistaa reaaliaikaisen keskustelun Internet-käyttäjien välillä. IRC:n keskustelut käydään kirjoittamalla tekstiä ja lukemalla näytöltä muiden kirjoittamia viestejä. IRC:iin pääsee tarkoitusta varten tehdyllä asiakasohjelmalla tai joidenkin WWW-sivujen kautta. Historiaa IRC:n kehitti Jarkko "Wiz" Oikarinen vuoden 1988 kesällä korvaamaan OuluBox BBS:n MUT ("MultiUser Talk") -ohjelman. IRC:n edeltäjä ja inspiraatio oli Bitnet Relay Chat -niminen ohjelma, joka mahdollisti reaaliaikaisen keskustelun kansainvälisten akateemisten verkkojen muodostamassa BITNET-verkossa. Ensimmäinen IRC-palvelin aloitti toimintansa Oulussa elokuussa 1988, osoitteenaan tolsun.oulu.fi. Vuoden 1989 puolivälissä IRC-palvelimia oli maailmanlaajuisesti noin 40 kappaletta. Samana vuonna Michael Sandrof julkaisi tunnetun ircII-asiakasohjelman. Heinäkuussa 1990 IRC:tä käytti keskimäärin 12 käyttäjää 38 palvelimella . IRC tuli kuuluisaksi, kun Neuvostoliiton vallankaappauksen yhteydessä käyttäjät kertoivat rautaesiripun takaisista tapahtumista. Yliopistonlehtori Mikael Niku muistaa myöhästyneensä koulusta, koska seurasi eräänä elokuisena aamuna Moskovan vallankaappausta IRC:ssä. Kuwaitilaiset käyttivät sitä aikaisemmin samalla tavalla Saddam Husseinin hyökättyä maahan. Vuonna 1991 saavutettiin ensimmäisen kerran 300 yhtäaikaisen käyttäjän raja . Sittemmin IRC:stä tuli merkittävä kansainvälisen keskustelun media. IRC-verkot kasvoivat sekä määrällisesti että käyttäjämäärältään Internetin yleistyessä voimakkaasti 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Huippuvuosi IRC:n käytössä oli vuosi 2004, jonka jälkeen käyttäjämäärät ovat pääsääntöisesti laskeneet vuosi vuodelta irc.netsplit.de-sivuston tilastojen mukaan. Huippuvuonna 2004 esimerkiksi suurimmassa verkossa Quakenetissä oli parhaimmillaan noin 240 000 yhtäaikaista käyttäjää ja vuonna 2013 Quakenetissä on keskimäärin 70 000 samanaikaista käyttäjää. Hidas käyttäjämäärien lasku on todettavissa myös muissa suurissa ja perinteisissä IRC-verkoissa.. IRC:n ympärille on Suomessa kehittynyt muutama WWW-palvelu, kuten IRC-Galleria. Lisäksi Internetiin on ilmaantunut IRC:n kaltaisia palveluita, chattejä. Nämä ja sosiaaliset verkkopalvelut ovat vallanneet alaa aloittelijalle vaikeakäyttöiseltä IRC-palvelulta. Jarkko Oikarinen sai vuonna 1997 Dvorak-palkinnon (John C. Dvorak Telecommunications Excellence Award) IRC:n kehittämisestä. Lisäksi IRC on palkittu Millennium-sovelluspalkinnolla vuonna 2005. Käyttötapoja IRC:n yleisin käyttö on todennäköisesti lähinnä yksityisten henkilöiden välistä keskustelua. IRC:ssä on valtava määrä kanavia eri aiheista monilla eri kielillä. IRC:ssä on keskustelua vuorokaudenaikaan katsomatta lähes aina. Suosittuja kanavia ovat esimerkiksi harrastus-, paikkakunta- ja opiskelukanavat. Osa IRC:n viehätyksestä perustunee kasvottomuuteen: halutessaan voi olla nimetön ja vaikkapa käyttää aina erilaista nimimerkkiä. Keskustelijan nimeä, ulkonäköä ja asuinpaikkaa ei tiedä kukaan – ellei sitä itse halua kertoa. Monille kanaville muodostuu sisäpiiri, joka tapaa toisiaan säännöllisesti myös kasvotusten. IRC:stä löytää melko varmasti samanhenkistä seuraa, kunhan muistaa normaalit käytöstavat, terveen järjen ja netiketin. Toiminta IRC on avoin TCP/IP:n päällä toimiva protokolla. Käyttäjä käyttää IRC:tä ottamalla yhteyden IRC-palvelimeen asiakasohjelmalla. IRC:stä on useita palvelin- ja asiakasohjelmatoteutuksia. IRC-palvelimet muodostavat keskenään IRC-verkkoja. Suosituimmat IRC-verkot ovat QuakeNet, EFnet (Eris Free Network), IRCnet sekä Undernet, joista IRCnet ja EFnet vastaavat parhaiten alkuperäistä vuonna 1988 aloitettua IRC-verkkoa. Joillakin kielillä on omia verkkojaan, esimerkiksi ranskankielinen EpiKnet ja espanjankielinen IRC-Hispano. Useimmat IRC-verkot ovat julkisia, eli verkkoon voi liittyä keskustelemaan kuka tahansa. IRC:n käyttäjä saa viestejä ainoastaan ollessaan kytkeytyneenä palvelimeen; jos käyttäjä ei ole verkossa, hänelle lähetetyt viestit jäävät saapumatta. Pysyvä IRC:ssä paikallaolo vaatii koko ajan päällä olevan asiakasohjelman pysyvästi verkossa olevalla koneella. Tämä voi tapahtua Unix-koneessa ajettavalla tekstipohjaisella IRC-ohjelmalla, jolloin puhutaan shell-tunnuksesta tai samankaltaisella ns. bouncer-ohjelmalla, joka toimii välityspalvelimena ja kerää viestejä käyttäjän poissaolon aikana. IRC:n peruskäsitteisiin kuuluvat nimimerkki (nickname) ja kanava. Nimimerkit ja käyttäjätunnukset Jokaisella käyttäjällä on oma IRC-nimimerkki (nickname) ja käyttäjätunnus (username). Kunkin käyttäjän täytyy valita itselleen nimimerkki, jolla muut käyttäjät tunnistavat hänet. Nimimerkki määritellään asiakasohjelman asetuksissa ennen ensimmäistä käyttökertaa. Nimimerkki näkyy muille IRC:n käyttäjille kunkin käyttäjän kirjoittamien tekstirivien alussa. Esimerkki: <Matti> Hei Maija, mitä kuuluu? <Maija> Kiitos hyvää, Matti! Alun perin käyttäjätunnuksen (username) tarkoituksena oli näyttää se käyttäjätunnus, joka käyttäjällä on hänen käyttämässään laiteympäristössä. Useimmissa nykyisissä asiakasohjelmissa käyttäjätunnukseksi voi asettaa kuitenkin minkä tahansa haluamansa tekstin. Teknisesti käyttäjä tunnistetaan maskista, joka on muotoa nimimerkki!käyttäjätunnus@osoite, jossa osoite (hostname) on käyttäjän IP-osoite tai sitä vastaava DNS-nimi. identd-palvelu antaa käyttäjätunnuksen palvelimelle pyydettäessä. Palvelin lisää käyttäjätunnuksen eteen ~-merkin ja jotkut palvelimet "+" tai "-" -merkin merkiksi rajoitetusta yhteydestä, jos ne eivät saa vastausta identd-palvelimelta, tai mahdollisesti epäävät pääsyn kokonaan. Tästä huolimatta IRC:ssä on kuitenkin mahdollista esiintyä myös jonain toisena käyttäjänä muiden välttämättä hoksaamatta käyttäjän todellista identiteettiä. Kanavat Pääasiallisesti IRC:ssä keskustellaan monien kuulijoiden kanssa, joten peruskommunikointi IRC:ssä tapahtuu kanavalla (puhekielessä puhutaan myös kannusta). Kanavat ovat ns. keskusteluhuoneita, jotka käsittelevät jotain kanavan jäsenten valitsemaa aihetta, esimerkiksi harrastusta tai paikkakuntaa. Kun käyttäjä liittyy kanavalle, hänen kirjoittamansa tekstit välitetään muille samalle kanavalle liittyneille käyttäjille. Kullakin kanavalla on nimi. Kanavien nimet alkavat erikoismerkillä, joka on normaaleilla kanavilla "#". Joissain verkoissa on myös muita, harvemmin käytettyjä etuliitteitä, kuten "&", "+" ja "!". Kanavan nimi voi olla esimerkiksi #wikipedia. Kanava syntyy automaattisesti, kun ensimmäinen keskustelija liittyy kanavalle. Vastavuoroisesti kanava lakkaa olemasta, kun viimeinen käyttäjä poistuu kanavalta. Käyttäjät voivat liittyä yhtä aikaa myös useille kanaville, joilla käydyt keskustelut eivät näy muille kanaville. Kanavaoperaattorit Ensimmäinen IRC-kanavalle liittynyt keskustelija saa kanavaoperaattorin oikeudet sekä @-merkin nimimerkkinsä eteen. Kanavaoperaattorin oikeudet antavat kanavan perustajalle määräysvallan kanavalla käytävän keskustelun ja käytöksen suhteen. Näin keskustelut saadaan haluttaessa pysymään tietyn aiheen ympärillä. Kanavaoperaattori voi antaa edelleen muille kanavalla oleville kanavaoperaattorin oikeuden, tai poistaa oikeuden toiselta operaattorilta. Kanavaoperaattorin oikeuksiin kuuluvat muun muassa: Kanavan jäsenen poistaminen kanavalta (pois potkaiseminen eli kick) Tietyn käyttäjän tai käyttäjäjoukon kanavalle pääsyn epääminen (bannaus eli ban) kickban on vakiintunut mutta epävirallinen termi, jolla tarkoitetaan jonkin käyttäjän poistamista (potkaisemista) kanavalta, estäen samalla hänen pääsynsä takaisin kanavalle (ban) Kanavan moodin muuttaminen (katso Kanavamoodit) Kanavan otsikon vaihtaminen, jos se on rajoitettu t-moodilla Kanavalle liittymiseen vaadittavan salasanan asettaminen Puheoikeuksien jakaminen, jos kanavalla keskustelu on rajoitettu m-moodilla Kanavaoperaattorien määrä vaihtelee kanavakohtaisesti: joillain kanavilla ei ole yhtään operaattoria, kun taas joillain kanavilla kaikki kanavan kaikille käyttäjille on annettu operaattorin oikeudet. Koska kanavaoperaattorit ovat vallan määrältään tasa-arvoisia, yksi kanavaoperaattori voi teoriassa päättää koko kanavan asioista. Usein kanavayhteisöt ovat kuitenkin jonkinasteisia demokratioita – ainakin operaattorien kesken. Kanavaoperaattorin oikeuden menettää poistuessaan kanavalta joko tarkoituksella tai verkko-ongelmien johdosta, tai sen voi menettää toisen operaattorin poistamana. Tämän vuoksi IRC-kanavilla nähdään silloin tällöin tilanne, jossa kenelläkään kanavalla olevalla ei ole operaattorin oikeuksia. Tällainen tilanne on ei-toivottava, koska kukaan ei voi muuttaa kanavalle mahdollisesti asetettuja kanavamoodeja. Tilannetta voidaan pyrkiä estämään käyttämällä IRC-botteja tai nykyaikaisempien palvelinohjelmiston tarjoamia toimintoja. Tilat Sekä kanavilla että käyttäjillä voi olla eri tiloja (mode). Useissa IRC-palvelimissa on paljon dokumentoimattomia ja uusia moodeja. Tämä aiheuttaa päänvaivaa asiakasohjelmien tekijöille ja ennen kaikkea niihin skriptejä kirjoittaville. Standardimoodit, joiden pitäisi toimia kaikkialla: Verkkokohtaisia moodeja: Yksityisviestit Kaikki IRCissä tapahtuva kommunikaatio ei tapahdu kanavilla. Käyttäjät voivat lähettää toisilleen myös yksityisviestejä, jotka ainoastaan yksityisviestin vastaanottaja ja lähettäjä voi nähdä. Yksityisviestit lähetetään useimmissa asiakasohjelmissa seuraavanlaisella komennolla. Viestin sisällöllä on tietty järjestys toimivuuden kannalta, joten ensin pitää kirjoittaa /msg sitten vastaanottaja -kohtaan laitetaan nimimerkki ja lopuksi haluamasi viesti perinteisellä kirjoitustyylillä. /msg vastaanottaja Sinun viestisi. IRC-operaattorit IRC-palvelimen ylläpitäjä toimii IRC-operaattorina ja voi kutsua tähän tehtävään myös tekniikkaan hyvin perehtyneitä ja yhteistyökykyisiä IRC-käyttäjiä. IRC-operaattorit vastaavat verkon toiminnasta. Heidän tehtävänsä on hallinnoida ja valvoa ylläpitämänsä IRC-palvelimen toimintaa ja varmistaa IRC-verkon toimivuus. IRC-operaattorit voivat muun muassa yhdistää uusia palvelimia IRC-verkkoon tai katkaista yhteyksiä toisiin palvelimiin. He voivat myös katkaista käyttäjän yhteyden palvelimelle, mikäli hän käyttäytyy häiritsevästi tai haittaa palvelimen tai verkon toimintaa. Äärimmäisissä tapauksissa IRC-operaattori voi estää pysyvästi käyttäjän pääsyn palvelimelle tai jopa koko verkkoon. IRC-operaattorit eivät yleensä puutu kanavanvaltauksiin; tämä tosin vaihtelee melko paljon verkoittain. Teknisistä syistä kanavien alkuperäisiä omistajuuksia on yleensä mahdotonta selvittää. Tämä aiheuttaa myös IRC-operaattoreille suuren työmäärän, sillä vallattuja tai ilman kanavaoperaattoreita olevia kanavia on usein todella paljon. Yleensä IRC-operaattorit puuttuvat kanavanvaltauksiin vain, jos se häiritsee verkon toimintaa, esimerkiksi kanavan valtaaminen palvelunestohyökkäystä apuna käyttäen. Netsplit Netsplit, puhekielessä splitti, tapahtuu, kun kahden IRC-palvelimen välinen yhteys syystä tai toisesta katkeaa. Tällöin molemmat puolet näkevät vastakkaisen puolen poistuvan IRC:stä, ja syntyy ikään kuin kaksi erillistä IRC-verkkoa. Kun yhteys kahden IRC-palvelimen väliin palaa ennalleen, yhdistetään molemmat puolet taas samaan IRC-verkkoon ja käyttö jatkuu normaalisti. IRC-palvelut Joihinkin verkkoihin on liitetty erityisiä palveluohjelmistoja (engl. services). Palveluiden yleisimmät käyttötarkoitukset ovat IRC-nimimerkin ja kanavien rekisteröinti. Näitä käyttäen sama henkilö voi saada yksinoikeuden nimimerkkiin ja säilyttää kanavaoperaattorin oikeutensa, vaikka yhteys palvelimeen katkeaa. IRC-botit IRC-botit ovat IRC-verkkoon yhteydessä olevia tietokoneohjelmia, botteja, jotka voivat muun muassa ylläpitää kanavaa. Ne ovat oikeastaan robotteja, jotka automatisoivat kanavan ylläpidollisia toimenpiteitä. IRC-palvelimilla toimivia botteja kutsutaan palveluiksi. Yleensä IRC-botit ovat kuitenkin käyttäjien itsensä ylläpitämiä. Niitä käytetään lähinnä varmistamaan, että kanava pysyy alkuperäisten omistajien hallussa. Bottien tarkoitus on pysyä aina kanavalla ja antaa valituille henkilöille kanavaoperaattorin oikeudet heti kanavalle saapumisen jälkeen tai heidän syötettyään salasanan botille yksityisviestillä. IRC-botti voi myös potkaista (kick) liian kauan hiljaa olleen irkkaajan kanavalta (idlekick). IRC-botti voi bannata huonosti käyttäytyvän keskustelijan kanavalta määräajaksi tai toistaiseksi. Botissa voi olla käyttäjätietokanta, joten se voi muistaa rekisteröidyt käyttäjät ja esimerkiksi kertoa kyselijälle, milloin kysytty keskustelija on ollut viimeksi kanavalla. Käyttäjätietokannassa käyttäjillä voi olla erilaisia oikeustasoja. IRC-botteihin saa myös lisätoimintoja, muun muassa televisio-ohjelmatietojen näytön, erilaisia suojaus- ja hallintajärjestelmiä kanaville ja jopa tekoälykeskustelujärjestelmiä. Suosittuja bottiohjelmia ovat esimerkiksi Eggdrop, oer ja Energymech. Suosittuja ohjelmia Microsoft Windows: mIRC, BersIRC, Pidgin, irssi, KVIrc, Trillian, Miranda IM, X-Chat, ChatZilla (Mozilla Firefox liitännäinen), Opera Unix / Linux: Konversation, BitchX, Pidgin, ircII, IIRC, irssi, Kopete, KSirc, KVIrc, XChat, ChatZilla (Mozilla Firefox liitännäinen) Mac OS: Colloquy, Conversation, Fire, IRCle, Snak, KVIrc, irssi, ChatZilla (Mozilla Firefox liitännäinen), Opera, X-Chat (X-Chat Aqua) Android: AndChat, AndroIRC, Yaaic iPhone: Colloquy Amiga: AmIRC S60 / Symbian: Mirggi, irssi Java: PJIRC Bouncer-ohjelmia: PsyBNC, muh, ezbounce, sBNC, ZNC Java-pohjaiset matkapuhelinsovellukset: WLIrc, jmIrc, Virca, k-IRC Verkot Nykyään maailmassa on useita satoja IRC-verkkoja. Ne pyörivät useilla eri IRC-palvelinohjelmilla ja niitä hallinnoivat lukuisat IRC-operaattorit. Palvelimen ja IRC-käyttäjän välinen protokolla on perusteissaan pysynyt samana, joten kaikkia IRC-verkkoja voi käyttää samalla ohjelmistolla. Neljä suurinta verkkoa: Freenode IRCnet QuakeNet EFnet Muita merkittäviä verkkoja: Undernet Rizon IRC-Line DALnet OFTC GameSurge LinkNet Scoutlink IRC teknisesti IRC on tekstiprotokolla, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki siirtyy selkokielisenä tekstinä verkon yli. Nykyisin moni IRC-verkko tukee myös SSL-protokollalla salattua yhteyttä. Kaikki käytössä olevat asiakkaan ja palvelimen väliset protokollat periytyvät protokollasta, joka oli toteutettu IRC2-palvelimen versiossa irc2.8 ja dokumentoitu :ssä. :n jälkeen ei enää ole julkaistu yhteistä standardia. IRCnetin irc2.10-toteutuksen uudet ominaisuudet on julkaistu dokumenteissa , , ja . Uudet RFC:t eivät ole Internet-standardeja eikä niillä ole vaikutusta muiden verkkojen palvelinohjelmistojen kehitykseen. Toisaalta palvelin–palvelin-protokollia on paljon erilaisia, ja tästä syystä yleensä vain samaa ohjelmistoa käyttävät palvelimet voivat yhdistää toisiinsa. Suurin tällaisista eroista on jako TS (TimeStamp) ja CD/ND (Channel Delay, Nick Delay) -palvelimiin. Yksi syy alkuperäisen IRC-verkon jakautumiseen EFnetiksi ja IRCnetiksi oli kiista siitä, kumpi näistä järjestelmistä otetaan käyttöön. IRCnet käyttää kanava- ja nimimerkkiviiveitä, kun taas EFnet käyttää aikakoodeja ongelmatilanteiden välttämiseksi ja ratkaisemiseksi. Merkistö IRC-protokollassa ei ole määritelty merkistökoodausta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kukin asiakas päättää itse, mitä merkistöä käyttää. Perinteisesti suomalaisilla IRC-kanavilla käytetään Latin-1-merkistöä, mutta muitakin käytäntöjä esiintyy, kuten WIN-1252-merkistö tai eurolaajennettu Latin-9-merkistö. Osa suosii UTF-8-merkistöä, johon siirtymisestä perustettiin loppuvuodesta 2005 kampanja, joka kehottaa kaikkia siirtymään UTF-8:n käyttöön vuoden 2006 alettua. Siirtymän tarpeellisuus on toisaalta myös kyseenalaistettu. Monet asiakasohjelmat ovat kuitenkin jo jonkin aikaa tarjonneet mahdollisuutta automaattiseen kääntämiseen UTF-8:n ja vanhojen merkistöjen välillä ja myös mIRC, eräs käytetyimmistä asiakasohjelmista, sai tuen tälle alkuvuodesta 2006. Tämä helpottaa UTF-8-merkistön käyttöä. Vastaavasti esimerkiksi puolalaisilla IRC-kanavilla käytetään yleensä ISO 8859-2-merkistöä ja japanilaisilla IRC-kanavilla ISO 2022-JP- tai Shift-JIS-merkistöä. Katso myös IRC-Galleria IRCQuotes Lähteet Aiheesta muualla irc.org IRC-etiketti Seulonnan keskeiset artikkelit

385

https://fi.wikipedia.org/wiki/Internet%20Explorer

Internet Explorer

Windows Internet Explorer (aiemmin Microsoft Internet Explorer, lyhenne IE) on verkkoselain, joka toimitetaan Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmän mukana. IE:stä on julkaistu versioita myös muille alustoille, kuten Macintoshille, HP-UXille ja Solarikselle. Selain on toteutettu COM-komponentteina, joiden toiminnallisuuden avulla useat ulkopuoliset ohjelmat näyttävät webbisivuja tai lataavat tiedostoja verkosta. Näin ne käyttävät IE:n välimuistia ja välityspalvelinasetuksia. Osana Euroopan unionin kilpaoikeudellista kannetta Microsoftia vastaan Windowsin käyttäjille sanottiin vuonna 2009 esitettävän valinta selaimelle. Vuonna 2013 Euroopan unioni sakotti Microsoftia, koska se ei ollut hoitanut asiaa kuntoon. Chromium-pohjaisen Microsoft Edge -selaimen on tarkoitus korvata Internet Explorer. Windows 10:n Internet Explorerin tuki päättyi 15. kesäkuuta 2022. Windows 8.1:n Internet Exploreria tuettiin 10. tammikuuta 2023 asti. Windows Server 2022:ssa Internet Exploreria tuetaan kuitenkin vielä 14. lokakuuta 2031 asti. Historia Internet Explorerin ensimmäinen versio 1.0 julkaistiin Microsoft Plus! -paketissa Windows 95:lle vuonna 1995. Microsoft osti selainteknologiansa Spyglass Inc. -yhtiöltä, jonka oma selain, Spyglass Mosaic, perustui teknisesti NCSA Mosaiciin. Windows 98 sisälsi Internet Explorer 4.0 -version ja Windows 98 Second Edition Internet Explorer 5.0 -version. Windows Me:ssa tuli mukana Internet Explorer 5.5. Versio 5 oli viimeinen, joka tuki 16-bittisiä Windowseja, Macintoshia ja Unixia. Siinä esiteltiin ensi kertaa XMLHttpRequest-objekti, joka mahdollisti Ajax-tekniikan käytön, sekä tuki verkkosivujen favicon-ikoneille. Internet Explorer 6 esiteltiin muutama kuukausi ennen Windows XP:ta, jonka mukaan se on paketoitu. Internet Explorer 6 on viimeinen versio, joka tukee Windows 2000:ta. Internet Explorer 8 on viimeinen versio, joka tukee Windows XP:ta. Internet Explorer 9 on viimeinen versio, joka tukee Windows Vistaa. Windows 10 -käyttöjärjestelmään on sisällytetty Microsoftin uusi selain Microsoft Edge (Modern UI -sovellus), mutta se sisältää myös Internet Explorer 11 -selaimen perinteisenä työpöytäsovelluksena. Kritiikki Internet Explorerin tietoturva, ohjelmointivirheet ja yleisiä web-standardeja kunnioittamattomat ratkaisut ovat saaneet arvostelua. Macintosh-IE:n myöhemmät versiot tukivat läpinäkyviä PNG-kuvia ja CSS-tyylisivuja paremmin kuin Windows-versiot. Internet Explorer 8:ssa jälkimmäiseen on kiinnitetty entistä suurempaa huomiota, ja selain läpäisi Acid2-testin, mutta ei Acid3-testiä, jossa se sai 20/100 pistettä. Tietoturva Vuonna 2010 Saksan hallitus varoitti verkon käyttäjiä Internet Explorerista ja suositteli vaihtoehtoista selainta johtuen vakavista ongelmista tietoturvassa. Australian ja Ranskan hallitukset antoivat varoituksensa pian tämän jälkeen. Markkinaosuus Internet Explorerin markkinaosuus oli vielä 2000-luvun alkupuolella yli 80 prosenttia. 2010-luvulla kilpailun kovenemisen vuoksi kuluttajille tuli uusia selainvaihtoehtoja, joista Google Chrome ja Mozilla Firefox ohittivat IE:n markkinaosuuden vuonna 2011. IE:n markkinaosuus laski ensimmäisen kerran alle 10 prosenttiin vuonna 2013. Vuonna 2002 tehdyn OneStat.com -tutkimuksen mukaan Internet Explorer oli ylivoimaisesti suosituin kilpailijoihin verrattuna: maailmanlaajuinen markkinaosuus oli noin 95 prosenttia. Toisella sijalla oli tuolloin Netscape Navigator noin kolmella prosentilla, ja kolmanneksi tuli avoimeen lähdekoodiin perustuva Mozilla, jonka markkinaosuus oli noin 1,1 prosenttia. Muun muassa Applen Safarin, Firefoxin ja Chromen suosion kasvaessa IE:n markkinaosuus on yli kymmenen vuoden ajan jatkuvasti pienentynyt. Net Applicationsin mukaan 2015 maaliskuussa IE:n markkinaosuus työpöytätietokoneissa oli 55,83, Chromen 25,68 ja Firefoxin 11,70 prosenttia. Elokuussa 2016 NetMarketShare kertoi IE:n työpöytäkoneiden markkinaosuuden olevan 27,38 prosenttia. Lokakuussa 2020 NetMarketSharen viimeiseksi jääneessä mittaustuloksissa IE:n työpöytäkoneiden markkinaosuudeksi mitattiin enää 4,53 prosenttia. Internet Explorer 9 Internet Explorer 9 esitteli useita uusia ominaisuuksia, kuten uuden nopeamman ja natiivin JScript-moottorin, paremmat web-standardien luontimahdollisuudet sekä täysin laitteistokiihdytetyn selainmoottorin, joka piirtää verkkosivut Direct2D- ja DirectWrite-rajapintoja hyödyntäen. Internet Explorer 9 tukee myös uusia web-standardeja kuten HTML5:tä, CSS3-reunuksia, taustoja ja valintoja sekä SVG 1.1:tä (toinen editio). Selaimesta julkaistiin lähinnä kehittäjille tarkoitettuja Platform Preview -esiversioita noin 8 viikon välein. Neljäs esiversio sai Acid3-testissä 95/100 pistettä, ensimmäisen esiversion saadessa 55 pistettä. Ensimmäinen Internet Explorer 9:n beetaversio (ja myös Platform Preview 5) julkistettiin 15. syyskuuta 2010. Microsoft tiedotti aiheesta virallisessa Internet Explorer -blogissa. Julkistustapahtuma Beauty of the Web (suom. Verkon kaunotar) järjestettiin 15. syyskuuta Yhdysvaltain San Franciscossa, ja siellä esiteltiin Internet Explorer 9:n beetaversiota. Internet Explorer 9 on viimeinen versio, joka tukee Windows Vistaa. Internet Explorer 10 Internet Explorer 10 julkistettiin MIX 2011 -tapahtumassa nelisen viikkoa Internet Explorer 9:n valmistumisen jälkeen. Se toimitettiin Windows 8 Developer Previewin mukana. Kyseisessä käyttöjärjestelmässä on mukana sekä perinteinen että Metro-käyttöliittymässä toimiva yksinkertaistettu versio. Metro-käyttöliittymään perustuva versio ei tue lainkaan plugineita (muun muassa Adobe Flash, Java, Silverlight), vaan vain HTML5:n ominaisuuksia. Internet Explorer 10:n tuki Windowsin kuluttajaversioiden osalta päättyi 12.1.2016. Yrityksissä käytettävien Windows Server 2012- ja Windows Embedded 8 Standard -järjestelmien osalta tuki päättyi 11. helmikuuta 2020. Haittaohjelmien imitonti Eräät haittaohjelmat imitoivat Internet Exploreria antaen valheellisia ilmoituksia. Versiohistoria Versio 1.0 – elokuussa 1995 Versio 2.0 – marraskuussa 1995 Versio 3.0 – elokuussa 1996 Versio 4.0 – lokakuussa 1997 Versio 5.0 – maaliskuussa 1999 Versio 5.5 – heinäkuussa 2000 Versio 6.0 – lokakuussa 2001 Versio 7.0 – lokakuussa 2006 Versio 8.0 – maaliskuussa 2009 Versio 9.0 – maaliskuussa 2011 Versio 10.0 – lokakuussa 2012 Versio 11.0 – lokakuussa 2013 Lähteet Aiheesta muualla Internet Explorerin virallinen sivusto Internet Explorerin suomenkieliset sivut Internet Explorerin virallinen blogi Selaimet Microsoftin ohjelmistot Windows-ohjelmat Seulonnan keskeiset artikkelit Vuoden 1995 ohjelmistot

386

https://fi.wikipedia.org/wiki/Irakin%20sota

Irakin sota

Irakin sota oli aseellinen konflikti, jossa Yhdysvaltain ja Britannian johtama kansainvälinen liittouma syrjäytti diktaattori Saddam Husseinin hallinnon Irakissa vuonna 2003. Hyökkäyksen virallinen syy olivat joidenkin Yhdysvaltain viranomaisten esittämät epäilyt, joiden mukaan Irakissa oli käynnissä salainen joukkotuhoaseohjelma. Lisäksi esitettiin, että Irakilla oli kytköksiä syyskuun 11. päivän 2001 terroriteot Yhdysvalloissa toteuttaneeseen terroristijärjestö al-Qaidaan. Halukkaiden koalitioksi kutsutun liittouman joukot valtasivat Irakin suurimmat kaupungit muutamassa viikossa keväällä 2003 ja vangitsivat lopulta myös Saddamin. Suuret sotatoimet päättyivät jo vuonna 2003, mutta liittouman joukot jäivät maahan. Irakin syrjäytetty johtaja Saddam Hussein hirtettiin vuonna 2006. Irakin sotaa vastustettiin jo etukäteen sekä osanottajamaissa että niiden ulkopuolella. Hyökkäyksen jälkeen oli selvää, että Irakilla ei ollut suuria määriä joukkotuhoaseita tai merkittävää joukkotuhoaseohjelmaa. Irakin valtiolla ei ollut myöskään yhteyttä terroristijärjestö al-Qaidaan. Sotaa vastustettiin ajan myötä yhä laajemmin. Sotaa vastustavat katsoivat Yhdysvaltain lisänneen harkitsemattomilla toimillaan inhimillistä kärsimystä Irakissa, vaikka Saddam olikin ollut julma diktaattori. Sota jatkui hyökkäysvaiheen päätyttyä miehityksenä, terrori-iskuina ja sissisotana. Miehittävä liittouma hajotti Irakin armeijan, poliisivoimat ja suurimman osan hallinnosta. Irakilaiset ja ulkomailta Irakiin saapuneet kiihkosunnit räjäyttivät muun muassa šiiojen moskeijoita ja šiiojen kuolemanpartiot tekivät verisiä kostoiskuja sunneja vastaan. Sunnien, kurdien ja šiiojen vastarintaryhmät toimivat omilla tahoillaan Yhdysvaltojen johtamaa liittoumaa, Irakin hallitusta ja tilaisuuden tullen toisiaan vastaan. Maassa toimi myös poliittisia kapinaryhmiä. Liittouma ja miehittäjien uudelleen perustama, kouluttama ja varustama Irakin armeija toimivat kaikkia vastarintaryhmiä vastaan. Irakin väkivalta rauhoittui hieman aiempia johtajia sovinnollisemman kenraali David Petraeuksen tultua Yhdysvaltojen miehitysjoukkojen johtoon, mutta jatkui kuitenkin myös seuraavinakin vuosina. Yhdysvaltain taisteluoperaatiot päättyivät virallisesti elokuussa 2010 ja sotilaat palasivat kotimaahansa. Seuraavana vuonna myös Ison-Britannian joukot lähtivät maasta. Maahan jäi silti 50 000 yhdysvaltalaista sotilasta jälleenrakennus- ja neuvontatehtäviin. Kaikki yhdysvaltalaissotilaat poistuivat Irakista vuoden 2011 lopussa. Tausta Persianlahden sota ja Irakin vastaiset talouspakotteet Vuosina 1990–1991 käytiin Persianlahden sota, jossa Irak miehitti Kuwaitin vallatakseen maan öljykentät. Yhdistyneet kansakunnat (YK) julisti Irakille ankarat talouspakotteet ja valtuutti Yhdysvaltain vetämän liittouman ajamaan Irakin Kuwaitista. Liittouma voitti Persialahden sodan nopeasti ja vapautti Kuwaitin, mutta ei miehittänyt Irakia. Persianlahden sodan jälkeen Irakin vastaista kauppasaartoa jatkettiin muun muassa ihmisoikeusrikkomusten ja joukkotuhoaseohjelmien takia. Irak hävitti kuitenkin itse suurimman osan joukkotuhoaseistaan vuonna 1991, minkä maassa toimineet puolueettomat asetarkkailijat vahvistivat. Toisaalta Irak jätti kuitenkin asetehtaansa ennalleen ja pyrki peittelemään tätä. Yhdysvallat painosti Irakia muun muassa lentokiellolla tukeakseen Irakin sortamia kurdeja. Kauppasaarto oli tuhoisa Irakin taloudelle ja aiheutti elintarvikepulaa, josta kärsivät eniten lapset. Lopulta Irakille myönnettiin jälleen lupa myydä öljyä ”ruokaa öljystä” -ohjelman puitteissa. Irak hääti puolueettomat asetarkkailijat maasta vuonna 1998. Syyskuun 11. päivän iskut ja CIA:n rooli Vuonna 2001 terroristijärjestö al-Qaida teki Yhdysvalloissa syyskuun 11. päivän iskut. Yhdysvallat pelkäsi uutta tuhoisaa terrori-iskua, sekä mahdollista joukkotuhoaseilla tehtävää hyökkäystä. Irakia pidettiin yhä aktiivisena joukkotuhoaseiden kehittelijänä ja suurena turvallisuusriskinä. Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA oli menettänyt osan kylmän sodan ajan toimintakyvystään ja tehokkuudestaan. 17. syyskuuta 2001 CIA:n johtaja George Tenet kertoi senaatin tiedustelukomitealle Irakin antaneen joukkotuhoasekoulutusta al-Qaidalle. Tieto oli saatu irakilaiselta vangilta kiduttamalla. Lähde oli kuitenkin kiistänyt kaiken kertomansa heti kun häntä ei enää uhattu kidutuksella. CIA esitti lokakuun 2002 raportissaan vain muutamalta epäluotettavalta tiedustelulähteeltä, lähinnä loikkareilta saamiensa tietojen perusteella, että Irak oli kasvattanut kemiallisten ja biologisten aseiden varastojaan ja käynnistänyt ydinaseohjelmansa uudelleen. CIA myötäili raportissaan Valkoisen talon Irakia koskevia mielipiteitä. CIA:lla ei kuitenkaan ollut lainkaan asiamiehiä Irakissa ennen vuoden 2002 puoliväliä. CIA järjesti irakilaisyksikkö Scorpionsin sabotoimaan Irakia esimerkiksi pahoinpitelemällä irakilaisia kenraaleja. Irakista tuli nyt yksi terrorismin vastaisen sodan kohteista. Hyökkäyksen perustelut Ajatus ja doktriini terrorismin vastaisesta sodasta ("war on terror") on alun perin jo 1970-luvulla Benjamin Netanyahun israelilaisessa konfrerenssissa esittämä. Tässä konferenssissa oli kutsuttuna läsnä mm. George H.W. Bush, josta myöhemmin tuli yhdysvaltain presidentti. Toinen väkivaltaa hyväksyvä ja yhdysvalloissa vaikuttava doktriini oli myös "Project for the New American Century" (PNAC) 1990-luvun lopulta, jonka takana olivat mm. Paul Wolfowitch, Dick Cheney ja George W. Bush. Nämä doktriinit loivat pohjaa ja oikeutusta väkivallalle, jonka pontimena tapahtui doktriinin yleisemmälle hyväksynnälle välttämättömäksi ennakoitu "New Pearl Harbor", jota ilman yhdysvaltain kansa ei olisi kääntynyt hyväksymään hyökkäystä ja sotaa Irakiin. Yhdysvallat liittoumineen hyökkäsi Irakiin koska sen hallituksen näkemyksen mukaan Irakin tyrannihallinto omisti ja kehitteli joukkotuhoaseita sekä tuki paikallista terrorismijärjestöä al-Qaidaa. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush pelkäsi Irakin luovuttavan joukkotuhoaseitaan terroristeille Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia vastaan suunnattua iskua varten. Toisessa uhkakuvassa Irakin valtion nähtiin uhkaavan Yhdysvaltoja tai sen liittolaisia suoraan joukkotuhoaseilla. Kyseessä oli Yhdysvaltojen hallituksen näkemykseen perustuva ennalta ehkäisevä hyökkäys. Toisaalta myös Irakin mittavien öljyvarojen nähtiin kiinnostavan Yhdysvaltoja. Näkemyksen mukaan niitä ei haluttu suoraan omaan hallintaan, mutta öljylle haluttiin avata tie maailmanmarkkinoille. On myös väitetty, että presidentti George W. Bush halusi voittoisan sodan, joka lisäisi hänen kannatustaan. Hyökkäyspäätökseen osallistunut Ison-Britannian pääministeri Tony Blair on esittänyt Irakin sodan syyksi Saddamin hallinnon kukistamista, maan puhdistamista joukkotuhoaseista ja Irakin kansan auttamista. Eurooppalainen televisiodokumentti osoitti sittemmin vuonna 2011, että hyökkäyksen perustelut pohjautuivat omia talousepäselvyyksiään Irakista Saksaan paenneen yksittäisen irakilaismiehen lausuntoihin, jotka oli todettu perättömiksi jo ennen liittouman hyökkäystä ainakin Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Mies valehteli joukkotuhoaseiden sijoituspaikasta, jonka asetarkastajat tarkastivat ja totesivat tavalliseksi kaupan varastoksi ilman merkkiäkään aseiden valmistuksesta. Hyökkäys perustui tiedettyyn valheeseen samalla tavoin kuten Yhdysvaltain hyökkäys Vietnamiin väittämään Vietnamin hyökkäysprovokaatiosta 4. elokuuta 1964 Tonkininlahdella tai Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen väittämään Suomen hyökkäysprovokaatiosta Mainilassa 26. marraskuuta 1939. Sodan alku YK:n sivuuttaminen Yhdysvallat alkoi puhua alkuvuonna 2002 pahan akselista, johon myös Irak kuului yhtenä "roistovaltioista". Vaikkei Irakin sotaa ollut vielä julistettu, Irakiin tunkeutui heinäkuussa 2002 CIA:n erikoisjoukkoja, jotka löivät yhdessä kurdien PUK Petshmerga -joukkojen kanssa Ansar al-Islamin, jolla väitettiin olevan yhteyksiä al-Qaidaan. Joukot löysivät Irakin ainoan toimineen kemiallisia aseita sisältävän Sargatin tehtaan. 12. syyskuuta 2002 George W. Bush pyysi YK:ta jäämään sivuun Yhdysvaltain toimiessa, jos järjestö ei tunnustanut Irakin vakavaa ja kasvavaa uhkaa. 10. lokakuuta 2002 Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksyi lain äänin 296-133 presidentti Bushin käyttämään halutessaan Yhdysvaltain asevoimia Irakia vastaan .11. lokakuuta Yhdysvaltain senaatti vahvisti edustajainhuoneen päätöksen äänin 77-23 asevoimien käytöstä Irakia vastaan tarvittaessa . Turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1441 toi asetarkastajat uudelleen Irakiin marraskuussa 2002 Hans Blixin johdolla. 5. helmikuuta 2003 Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell piti YK:n turvallisuusneuvostossa puheen, jossa hän esitteli tiedustelutietoja Irakin joukkotuhoaseohjelmasta. Ranska, Venäjä ja Kiina eivät vakuuttuneet todisteista. 14. helmikuuta Hanx Blixin johtama Unmovicin tarkastusryhmä kertoi, että Irakilta saaduista asiakirjoista tai tarkastuksissa ei ollut löydetty merkkejä joukkotuhoaseista. Toisaalta ei pystytty sulkemaan pois mahdollisia piilotettuja joukkotuhoasevarastoja. 7. maaliskuuta 2003 YK:n asetarkastajien johtaja Hans Blix kertoi Irakin olevan aiempaa yhteistyöhaluisempi. Tarkat asetarkastukset veisivät kuitenkin kuukausia. Yhdysvallat ei antanut asetarkastajille aikaa suorittaa tehtäväänsä loppuun. 17. maaliskuuta asetarkastajat poistuivat Irakista. Yhdysvallat oli luopunut ajatuksesta hakea hyökkäykselle tukea YK:ssa. Halukkaiden koalitio Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Espanjan johtavat poliitikot sopivat Azorien huippukokouksessa 16. maaliskuuta 2003 toimista Irakia vastaan. Presidentti George W. Bush antoi YK:lle vuorokauden aikaa hyväksyä voimankäyttö Irakia vastaan. Liittouma oli ryhtymässä toimimaan ilman YK:n valtuutusta. Käytännössä Bushin vaatimus merkitsi YK:n vaikutusvallan kutistumista olemattomiin. Bush esitti Saddam Husseinille vaatimuksen poistua Irakista kahden vuorokauden kuluessa, viimeistään 18. maaliskuuta 2003. Irakin vuoden 2003 valloituksen ja sitä seuranneen Saddam Husseinin hallinnon kaatamisen suoritti Yhdysvaltain ja Britannian lisäksi 49 maata joita kutsuttiin Halukkaiden koalitioksi. Sodan vaiheet Hyökkäyssotavaihe 2003 Yhdysvaltain johtamat joukot aloittivat 20. maaliskuuta 2003 hyökkäyksen Irakiin ilmaiskulla, jonka oli määrä eliminoida Irakin johto. Tavoitteessa ei onnistuttu. Liittouma pyrki yllätykseen hyökkäämällä maalla ja ilmassa miltei samanaikaisesti ja samana päivänä Irakiin tunkeutuivat myös maajoukot. Taisteluja käytiin muun muassa Nasiriyyassa ja Najafissa. Liittouman tavoite oli Bagdadin valtaaminen mahdollisimman nopealla hyökkäyksellä. Ajoittain hyökkääjät kohtasivat voimakasta vastarintaa, joka kukistettiin kovissa taisteluissa. Amerikkalaiset voittivat taistelut materiaalisella ylivoimallaan, eri aselajien saumattomalla yhteistyöllä ja taitavalla strategialla. Useimmissa kohtaamisissa irakilaisten tappiot olivat erittäin suuret ja liittouman minimaaliset. Basran puolustus luhistui 6. huhtikuuta 2003 ja Yhdysvaltojen panssarit tunkeutuivat Bagdadin keskustaan ensimmäisen kerran 5. huhtikuuta. Yli 2 000 irakilaista sotilasta surmattiin ilman ainoatakaan kaatunutta yhdysvaltalaista. Tästä huolimatta Saddamin tiedotusministeri Mohammed Saeed al-Sahaf julisti Irakin sankarillisten joukkojen etenevän kohti voittoa, ja hänen esiintymisensä herättivät epäuskoista hilpeyttä. Liittouman joukot valtasivat Bagdadin lopullisesti 9. huhtikuuta ja Irakin hallitus pakeni kaupungista. Suurimittainen vastarinta Bagdadissa loppui 11. huhtikuuta. Pohjoisessa hyökänneet kurdijoukot valtasivat Kirkukin 10. huhtikuuta ja Mosulin 11. huhtikuuta. Irakin sodan hyökkäysvaihe päättyi, kun yhdysvaltalaiset valtasivat Saddamin kotikaupungin Tikritin. 24. huhtikuuta 2003 Yhdysvaltojen presidentti Bush arvioi maan joukkojen viipyvän Irakissa kaksi vuotta. Bush julisti 1. toukokuuta 2003 Irakin sodan päättyneeksi, mutta muistutti että Irakissa oli vielä paljon tehtävää. Saddam Husseinin vangitseminen, kuulustelut ja teloitus 13. joulukuuta 2003 Yhdysvaltain joukot löysivät Saddam Husseinin Tikritin lähistöllä pienen maatilan pihapiiriin kaivetusta maakuopasta ja vangitsivat hänet. Kuvat parroittuneen ja riutuneen Saddamin lääkärintarkastuksesta levisivät kansainvälisessä mediassa. Vuonna 2004 Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI kuulusteli Saddamia. Kuulustelupöytäkirjat julkaistiin suurelta osin vuonna 2009. Pöytäkirjoista oli poistettu kohtia, joista olisi käynyt ilmi baath-puolueen nousseen valtaan Irakissa Yhdysvaltojen tuella. Kuulusteluissa Saddam kertoi, että Irakilla ei ollut al-Qaida-yhteyksiä. Saddamin mukaan Irakin hallinto uskotteli pelotetarkoituksessa, että sillä saattaisi olla hallussaan joukkotuhoaseita, eikä siksi päästänyt asetarkastajia maahan 1990-luvulla ja esti asetarkastajien paluun maahan vuonna 2003. Maassa pelättiin naapurivaltion Iranin hyökkäystä Irakin šiialaisten tuella. Saddam kertoi tahtoneensa Irakin sisäisen opposition, maan oman armeijan ja Israelin uskovan että maalla olisi joukkotuhoaseita. Saddam ei uskonut Yhdysvaltojen hyökkäykseen. Saddam tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin hirttämällä 30. joulukuuta 2006. Koalitio vangitsi suurimman osan Saddamin Irakin avainhenkilöistä, ja hekin ovat odottaneet oikeudenkäyntiään ja tuomitsemistaan jo pitkään. Rikostuomioistuimen antamaa kuolemantuomiota on arvosteltu, koska on arveltu USA:n vaikuttaneen siihen, että alkuperäinen tuomari, jonka piti päättää tuomiosta vaihdettiin kesken kaiken toiseen tuomariin, jonka on arveltu olleen suopeampi kuolemantuomion määräämiselle irakilaisten valitsemalle, mutta USA:n väkivalloin syrjäyttämämälle presidentti Saddam Husseinille. Sissisota, terrorismi ja etniset konfliktit Irakissa 2003–2011 Hyökkäysvaiheen päätyttyä vuonna 2003 Irak ajautui viikoiksi kaaokseen. Yhdysvaltojen joukot eivät pystyneet hillitsemään laajamittaista ryöstelyä. Osin muista islamilaisista maista tulleet sunniterroristit tekivät pommihyökkäyksiä varsinkin ulkomaalaisten hallussa olleisiin lähetystöjen kaltaisiin kohteisiin. Toukokuussa 2003 Keski-Irakin ”sunnikolmiossa” alkoivat pienten, yleensä entisistä Irakin armeijan sotilaista koostuneiden sissiryhmien hyökkäykset Yhdysvaltain armeijan partioita vastaan. Myös Saddamin hyökkäysvaiheen aikana vankiloista vapauttamat rikolliset ryöstelivät ja murhasivat. Koalition joukot tekivät operaatioita vastarintaryhmien tukialueilla. Baathistien ja nationalistien vastarinta oli poliittista, mutta useat vastarintaryhmistä edustivat uskonnollisia ääriryhmiä. Šiiojen Mahdin armeija antautui vuonna 2004 Najafissa taistelujen jälkeen ja Samarrassa kukistettiin samana vuonna sunniryhmän vastarinta. Ensimmäisen sotavuoden aikana vastarintaryhmät tappoivat raketeilla, kranaatinheittimillä, autopommeilla, tienvarsipommeilla ja hyökkäyksissä väijytyksistä noin 900 Yhdysvaltojen sotilasta. Kidnappaukset ja siepattujen kidutukset ja murhat olivat yleisiä. Šiia- ja kurdipuolueet voittivat Irakissa järjestetyt vaalit. Esimerkiksi sunnienemmistöisessä harvaan asutussa Anbarin aavikkokuvernoraatissa useimmat sunnit eivät edes äänestäneet. Sunnit kokivat liittouman syrjivän heitä. Yhdysvaltojen sotilaat olivat joidenkin mielestä huonosti koulutettuja ja varustettuja Irakissa käsillä olleen kaltaiseen konfliktiin ja esimerkiksi panssaroiduista ajoneuvoista oli pulaa. Tappavat ja vammauttavat iskut Yhdysvaltojen armeijaa vastaan jatkuivat vuosikausia ja sotilaat elivät tukikohdissaankin jatkuvassa pelossa. Liittouma oli perustellut hyökkäyksensä Irakin olemattomilla yhteyksillä sunnilaiseen al-Qaidaan, mutta nyt tuki šiiojen vetämälle hallinnolle ajoi osan paikallisista sunnijärjestöistä liittymään al-Qaidaan. Koalitiota vastustavat aseelliset ryhmät sotivat keskenään ja šiiojen ja sunnien välillä vallitsi vuonna 2006 käytännössä sisällissota. Bagdad jakautui sunni- ja šiia-alueisiin, ja molempien osapuolten asuinalueet pyrittiin puhdistamaan vastapuolen edustajista. 2006 šiiojen al-Askarin moskeijassa räjähti pommi, joka ei surmannut ketään, mutta vaurioitti moskeijaa pahoin. Hyökkäystä epäiltiin Irakin al-Qaidan tekemäksi. Raivostuneet šiiat surmasivat satoja, jopa yli 1 000 sunnimuslimia. Šiiojen kuolemanpartiot sieppasivat, kiduttivat ja tappoivat tavallisia sunnisiviilejä, eivätkä useat sunnit uskaltaneet vuonna 2006 lähteä kotoaan edes töihin kidnappauksen pelossa. Ääriryhmät pelottelivat ja surmasivat esimerkiksi tulkkeina Yhdysvaltojen kanssa yhteistyötä tehneitä. Poliittisen sissisodan ja terrorismin lisäksi tavanomainen väkivalta- ja muu rikollisuus lisääntyivät. Vuonna 2006 Irakissa alkoi toimia maan oma hallitus. Vuonna 2007 Yhdysvallat nimitti sovinnollisena tunnetun kenraali David Petraeuksen liittouman joukkojen komentajaksi rauhoittaakseen Bagdadia. Vuonna 2007 YK:n toimivaltuuksia Irakissa jatkettiin ilman maan oman parlamentin suostumusta. Samana vuonna liittouma, Irakin joukot ja Irakin hallituksen puolelle kääntyneet kapinalliset kukistivat suuren osan vastarinnasta muun muassa laajassa Anbarin maakunnassa, jonka pääkaupunki Ramadi oli joutunut kapinallisten haltuun. Vuonna 2008 väkivalta vähentyi selvästi, ja Irakin oma armeija toimi Yhdysvaltain joukkojen rinnalla šiiojen puolisotilaallisia joukkoja vastaan muun muassa Basrassa. Šiiat voittivat vuoden 2010 vaalit, vaikka toinen šiiojen voittajapuolueista oli teoriassa ei-etninen ja ei-uskonnollinen. Sodan päättyminen 21. elokuuta 2011 Yhdysvaltain presidentti Obama ilmoitti Yhdysvaltain sotatoimien olevan ohi Irakissa. Britannia veti viimeiset joukkonsa pois Irakista 22. toukokuuta 2011 Sodan uhrit ja ihmisoikeusrikkomukset Vuoden 2003 kolme viikkoa kestäneessä hyökkäyssodassa kuoli 170 Yhdysvaltojen sotilasta, joista suurin osa omien joukkojen tulitukseen. Vuoteen 2011 mennessä Irakin sodassa kaatui noin 4 500 Yhdysvaltain sotilasta ja haavoittui kymmeniä tuhansia. Hyökkäysvaiheessa kuolleiden irakilaissotilaiden määrää ei tiedetä. Ainakin 12 000 irakilaispoliisia sai surmansa sissisodan aikana. Sodassa kuolleiden irakilaissiviilien määrästä on ristiriitaisia tietoja. Joidenkin lähteiden mukaan sota vaati yli 80 000 siviiliuhria. IBC:n tutkimuksen mukaan sodassa kuoli lokakuuhun 2010 mennessä noin 100 000 siviiliä. Surmaajina olivat liittouman sotatoimet, rikolliset ja terroristit. Irakin sodan ihmisoikeusrikkomukset liittyivät yleensä terrorismiin ja terrorismin vastaisiin iskuihin. Useissa tapauksissa Yhdysvaltojen sotilaat ampuivat siviilejä terroristeina. Vuonna 2007 peruttiin yhdysvaltalaisen Blackwater-turvallisuusyhtiön lupa toimia Irakissa. Yhtiön työntekijöiden väitettiin syyllistyneen sotarikoksiin ampumalla paikallisia siviilejä. Keväällä 2004 julkisuuteen levisi kuvia irakilaisten sotavankien kohtelusta Abu Ghraibin vankilassa, joka oli ennen sotaa ollut Saddam Husseinin hallinnon kidutuskammio ja keskitysleiri. Irakin jälleenrakennus Lokakuussa 2003 Madridissa järjestettiin kokous, jossa suunniteltiin Irakin jälleenrakennusta ja sen rahoitusta. Osallistujat lupasivat 33 miljardin Yhdysvaltojen dollarin avustukset ja lainat. Yhdysvaltojen osuus oli kaksi kolmannesta. Muita suuria rahoittajia olivat Japani, Maailmanpankki, IMF, Euroopan unioni, Kuwait, Espanja, Kiina ja Yhdistyneet Arabiemiraatit. Viisi vuotta myöhemmin Yhdysvalloissa arvioitiin jälleenrakennuksen olleen kallista ja tehotonta. Jälleenrakennuksen tarkoitus oli parantaa ja korjata maan infrastruktuuria: muun muassa liikennettä, koululaitosta, viemäröintiä ja sairaaloita. Työ eteni kuitenkin hitaasti muutamia menestyksiä lukuun ottamatta. Vakavia ongelmia ja puutteita perusasioissa oli myös pääkaupunki Bagdadissa. Esimerkiksi vuonna 2010 Bagdadissa oli sähköä vain kolme tuntia kerrallaan ja vesijohtovesi ei ollut kaikilla alueilla kyllin puhdasta, vaan vesihuolto oli rekkojen varassa. Jälleenrakennusta estivät ja hidastivat myös väkivaltaiset levottomuudet, joista osa oli suoraan jälleenrakennukseen kohdistuvaa sabotaasia, esimerkiksi pommi-iskuja ja työntekijöiden murhia. Ongelmia aiheuttivat myös laaja korruptio, rahoituksen puute ja järjestäytymätön yhteistyö kansainvälisten ja paikallisten tahojen välillä. 2010-luvun alussa arvioitiin, että maahan oli tullut jo muutamia ulkomaalaisia yrityksiä, mutta turvallisuustilanne oli edelleen ongelma. Budjetti pysyi kuitenkin tasapainossa, inflaatio viidessä prosentissa ja bruttokansantuote kasvoi kymmenen prosenttia vuositasolla. Pahimmillaan inflaatio oli kiihtynyt 50 prosenttiin vuodessa. Ulkopoliittiset suhteet Sota on hiertänyt transatlanttisia suhteita, sillä etenkin Saksa ja Ranska sekä Ranskan mukana Belgia vastustivat sotaa täysin avoimesti, jakaen näin vanhat liittolaiset kahteen erimieliseen leiriin. Suomessa pääministerin väitetyt Irak-puheet johtivat Irak-gateen. Koalition hyökkäystä Irakiin valmisteltaessa myös Naton viides artikla joutui koetukselle. Turkki pyysi Nato-liittolaisilta Naton neljännen artiklan mukaisen konsultaation perusteella tukea, mikäli Turkin alueelta Irakia vastaan hyökkäystä valmisteltaessa Irak hyökkäisikin ennalta ehkäisevästi ensin. Lähinnä Ranskan vuoksi Nato jätti turvallisuustakuun myöntämättä ja Turkki kielsi alueensa käyttämisen Irakiin hyökättäessä. Tämä sai vauhtia Yhdysvaltain pyrkimyksiin kytkeä Romania ja ”varamaaksi” Bulgarian Natoon, joista Yhdysvallat voisi saada tukikohtia Keski-Aasian toimintaansa varten. Naton lisäksi myös EU:n yhtenäisyys joutui koetukselle osan tuoreeltaan Natoon liittyneistä EU-maista ollessa Yhdysvaltojen kannan puolella EU:n ”vanhan Euroopan” kantaa vastaan. Myöhemmin molemmat osapuolet ovat pyrkineet palauttamaan välit ennalleen. Kustannukset ja kritiikki Arviot sodan kokonaiskustannuksista vaihtelevat 1–3 biljoonan dollarin välillä. Britanniassa oli voimakas Irakin sodan vastainen oppositio ennen sotaa. Samaan aikaan kun Yhdysvallat miehitti Irakia, sissisota ja terroristien pommit surmasivat siellä ihmisiä. Erään sotilaslehden mielipidekyselyn mukaan maaliskuussa 2005 taistelujoukoille jatkuvasti hyvin vaarallista sotaa vastusti 60 % Irakissa olevista Yhdysvaltain armeijan sotilaista. Vaikka irakilaiset olivatkin hyvillään siitä, että maata aiemmin hallinnut Saddam oli poissa, yleensä he muistivat kysyttäessä sanoa, että Saddamin aikana oli paljon turvallisempaa. Myös Yhdysvaltain joukot ja näihin liittyvät tahot rikkoivat joissain tapauksissa ihmisoikeuksia. Esimerkiksi Yhdysvaltain ulkopoliittista oppia 1980- ja 1990-luvuilla muotoillut turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski vastusti sotaa. Galluppien mukaan melkein puolet tai enemmistö kannatti sotaa vuonna 2003, mutta kolmen vuoden päästä noin 60 % vastusti sotaa. Vuonna 2008 sotaa kannatti taas noin puolet. Sodan tarpeellisuus Asetarkastajien ennen sotaa saamat tiedot eivät viitanneet siihen, että Irakilla olisi ollut joukkotuhoaseita suuria määriä. Asetarkastajat tai kukaan muukaan Irakin ulkopuolinen ei kuitenkaan kyennyt takaamaan, ettei Irakilla olisi voinut olla joukkotuhoaseita kätkössä. Sodan päätyttyä kävi ilmi, ettei Irakin hallinnolla ollut joukkotuhoaseita yli 900 paikassa missä Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset olivat arvelleet niitä ehkä olevan tai lainkaan al-Qaida-kytköksiä. Paljastui, että esimerkiksi CIA:n tiedot joukkotuhoaseista olivat perustuneet suureksi osaksi epäluotettaviin tietoihin. Joulukuussa 2003 Bush tosin sanoi ettei ollut merkitystä oliko Irakilla joukkotuhoaseita, vai aikoiko se hankkia niitä. Joka tapauksessa Bushin hallitus oli selvästi liioitellut Irakin uhkaa. Keskustiedustelupalvelun alainen David Kayn johtama 1400 hengen Iraq Survey Group kertoi 28. tammikuuta 2004 CIA:n olleen aiemmin arvioissaan lähes täysin väärässä. Kayn ISG-ryhmä löysi vain pieniä määriä biologista materiaalia ja muuta joukkotuhoaseisin liittyvää. Jäädessään vuonna 2004 virastaan pois Kay ei uskonut Irakilla olleen merkittävää biologisten ja kemiallisten aseiden tuotantoa vuoden 1991 jälkeen. Toisaalta Kay sanoi myös, että vaikka Irakilla ei joukkotuhoaseita olisi ollutkaan, Irak oli vaarallisempi kuin (asiantuntevat asetarkastajat) olivat ennen sotaa ajatelleet. Kayn ryhmän mukaan Irak oli säilyttänyt mahdollisuuden aloittaa joukkotuhoaseiden valmistus tilaisuuden tullen. Irak oli myös jatkanut pitkän matkan ohjusohjelmaa. Myöskään Kayn korvannut Charles A. Duelfer ei löytänyt Irakista suuria joukkotuhoasevarastoja eikä merkkejä näiden tuotannosta. Duelfer vahvisti aiemmin esitetyt väitteet joiden mukaan Irak oli tuhonnut suuren joukkotuhoasearsenaalinsa käytännössä täysin vuonna 1991. Duelferin mukaan biologisten aseiden valmistus olisi tosin ollut melko helppo aloittaa uudestaan. Tuomari Laurence Silberman päätteli CIA:n tehneen joukkotuhoasearvioissaan vakavan virheen. Heinäkuussa CIA:n apulaisjohtaja Richard Kerr sai valmiiksi tutkimuksen, jossa pyrittiin selvittämään mikä oli mennyt vikaan CIA:n joukkotuhoasearvioissa. Liiketoiminta sodassa Yhdysvaltain armeijan sotatoiminta Irakissa perustui pitkälti perustoimintojen ulkoistamiseen yksityisten yritysten hoidettavaksi. Ulkoistettuihin palveluihin kuului armeijan kuljetuksia, majoitushuolto, koko ruoka- ja vaatetushuolto, rakennustoimintaa ja turvallisuuspalveluita. Suurimmat alihankkijatoimijat olivat yhdysvaltalaiset Halliburton-konserni, ESSI-yhtiöt sekä Halliburtonin tytäryhtiö KBR. Alihankintasopimukset perustuivat kaavaan, jossa yritykset lisäsivät omiin kuluihinsa 2–7 prosentin voitto-osuuden. Toisin sanoen, mitä enemmän yritykset tuhlasivat rahaa, sitä enemmän ne tekivät voittoa. Näitä sotateollisuusyrityksiä on myös epäilty vahvasti toimintojensa ylilaskutuksesta. Valtaisa ulkoistustoiminta on saanut osakseen kritiikkiä, sillä Bushin hallinnon varapresidentti Dick Cheney on Halliburton-yhtiön entinen johtaja ja suuri osakkeenomistaja. Myös ESSI-yhtiön omistuksen takana on presidentti George W. Bushin isän nuorempi veli William Henry Trotter Bush, joka omistaa muiden yhtiöidensä kautta myös ison osan Halliburtonista. Yhteensä näissä sota-alihankintayhtiöissä työskenteli yli 180 000 ihmistä, eli enemmän kuin Yhdysvaltain sotilaita on Irakissa. Syyskuussa 2007 Irakin sisäministeriö perui ensimmäisen kerran toimiluvan yhdysvaltalaiselta Blackwater-turvallisuusyhtiöltä, jonka työntekijöiden syytetään ampuneen siviilejä Bagdadissa. Irakin sisäministeriö kertoi asettavansa vastaisuudessa syytteeseen kaikki ulkomaiset urakoitsijat, joiden todetaan käyttäneen liiallista voimaa välikohtauksissa. YK:n päätöslauselma antaa Yhdysvaltain miehitysjoukoille syytesuojan, mutta Irakin sisäministeriön tiedottajan mukaan syytesuoja ei koske yksityisiä turvallisuusyhtiöitä. Irakissa on toiminut kymmeniä tuhansia yksityisten amerikkalaisten turvallisuusyhtiöiden työntekijöitä, joista monet suorittavat aiemmin sotilaille kuuluneita tehtäviä. Irak sodan jälkeen Vuonna 2013 väkivalta kiihtyi uudestaan Irakissa. Vuoden 2014 kesäkuussa Syyriassakin toimiva sunnien kiihkofundamentelistinen Isis-järjestö hyökkäsi vallaten Mosulin ja edeten melko lähelle Bagdadia. Yhdysvaltain presidentti Obama ei halunnut lähettää maajoukkoja Irakiin. Lähteet Viitteet Kirjallisuutta Pataljoona 2-16, David Finkel, WSOY 2010, ISBN 978-951-0-36133-7 Minun sotani – amerikkalaissotilas Irakissa, Colby Buzzell, WS Bookwell OY, Juva 2006, ISBN 951-0-32220-2, alkuteos v. 2005 My war - killing time in Iraq Jääkäri – tanskalaissotilaana Afganistanissa ja Irakissa, Thomas Rathsack, Ajatus kirjat – Gummerus kustannus OY 2010, Paino WS Bookwell Oy Juva 2010, ISBN 978-951-20-8240-7', Suomentaja Kari Koski, alkukieli tanska, alkuperäinen nimi Jaeger – i krig med eliten 2009 Ystävien tulituksessa, Giuliana Sgrena, Like 2007, Pystykorvakirja, Suomen rauhanpuolustajat, 2007, ISBN 952-471-809-X The Iraq War, Paul Keegan, Publ. Alfred a Knopf 2004, FirstBorzoi Book, Random House Inc., ISBN 1-4000-4199-6 Aiheesta muualla Seulonnan keskeiset artikkelit

387

https://fi.wikipedia.org/wiki/Italia

Italia

Italian tasavalta () eli Italia (ital. Italia) on tasavalta Etelä-Euroopassa Välimereen työntyvällä Apenniinien niemimaalla ja lähisaarilla. Italian pinta-ala on noin 300 000 neliökilometriä ja väkiluku noin 59,2 miljoonaa. Italian naapurimaita ovat Ranska, Sveitsi, Itävalta ja Slovenia. Kääpiövaltiot San Marino ja Vatikaani ovat Italian alueen ympäröimiä, kun taas Italiaan kuuluva eksklaavi, Campione d’Italia, on Sveitsin alueen ympäröimä. Saapasta muistuttavan ulkomuotonsa vuoksi Italiaa kutsutaan ”saapasmaaksi”. Italian pääkaupunki on Rooma. Muita historiallisesti tai nykyisin merkittäviä kaupunkeja ovat muun muassa Milano, Torino, Napoli, Firenze ja Venetsia. Useimmat italialaiset puhuvat äidinkielenään italiaa, ja maassa puhutaan myös monia muita kieliä. Italian suurin uskontokunta on katoliset. Nykyinen Italian alue on ollut muinoin Rooman valtakunnan ydinaluetta. Imperiumin hajottua vuonna 476 alue jakautui lukuisiin pieniin ruhtinaskuntiin. Italian valtio perustettiin 1861. 1920-luvulla fasismin nousu johti totalitaristiseen diktatuuriin, joka kumottiin 1943. Kesäkuussa 1946 Italiasta muodostettiin tasavalta, ja joulukuussa 1947 hyväksyttiin tasavaltainen perustuslaki joka tuli voimaan 1. tammikuuta 1948. Italia on sekä EU:n että Naton perustajajäsen. Italian ostovoimakorjattu bruttokansantuote vuonna 2023 on Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan noin 3,2 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Maantiede ja luonto Italia sijaitsee Etelä-Euroopassa, Apenniinien niemimaalla, joka on kapeahko, samannimisen vuoriston hallitsema niemimaa. Italia rajoittuu pohjoisessa Alppeihin sekä Sveitsin ja Itävallan valtioihin, koillisessa Sloveniaan, luoteessa Ranskaan, idässä Adrianmereen, lännessä Ligurianmereen ja Tyrrhenanmereen, etelässä Joonianmereen sekä Maltan ja Sisilian salmiin. Apenniinien niemimaan lisäksi Italiaan kuuluu useita saaria, muun muassa Välimeren suurimmat saaret Sisilia ja Sardinia sekä Elba, Capri, Ischia, Panteleria ja tuliperäiset Liparisaaret. Sisilian saarella sijaitsee Euroopan korkein tulivuori Etna ja Napolin lähistöllä on Vesuviuksen tulivuori. Italia voidaan jakaa kolmeen alueeseen, joilla on erilaiset maastonmuodot ja ilmasto: Alppien etelärinteet, Pojoen laakea laakso sekä vuoristoinen niemimaa ja Sisilian ja Sardinian saaret. Italian Alpit kohoavat 3 500 metriin, ja niiden ilmasto muistuttaa Sveitsin vuoristoilmastoa, mutta sadetta saadaan enemmän. Eniten sataa kesällä, ja ukkosia esiintyy keväästä syksyyn. Pojoen laaksossa ja muualla pohjoisen tasangolla on tasaista viljelymaata. Kesät ovat kuumia ja aurinkoisia, talvet kylmiä ja usein sumuisia. Pitkän ja kapean niemimaan keskellä Apenniinit kohoavat 1 800 metriin. Ylhäällä on talvisin kylmää, sateista ja usein lunta. Rannikoilla on tyypillinen välimerenilmasto: lauhkeat talvet ja kuumat, usein kuivat kesät. Vuonna 2007 Italian maapinta-alasta noin 35 prosenttia oli metsien peitossa. Kaksi kolmasosaa metsistä on lehtimetsää, pääasiallisina lajeina pyökki, tammet, poppelit ja kastanja. Havupuista tärkeimmät ovat männyt, metsäkuusi ja euroopanlehtikuusi. 60 prosenttia metsistä on talousmetsää, loput on joko suojeltu tai niiden hyödyntäminen on taloudellisesti kannattamatonta. Aarniometsän osuus on hyvin pieni, suurin osa on puoliksi luonnontilaista metsää, jossa mukana on tulokaslajeja, kuten poppeleita. Viljellyissä metsissä kasvaa myös douglaskuusta, montereynmäntyä ja eukalyptusta. Italiassa on 24 kansallispuistoa. Suurimmat niistä ovat yli 180 000 hehtaarin laajuiset Pollinon kansallispuisto Calabriassa ja Cilenton ja Vallo di Dianon kansallispuisto Campaniassa. Historia Varhainen historia Antiikin aikana Apenniinien niemimaa oli muinaisen Rooman valtakunnan sydänalueita. Ennen roomalaisia Italiaa asuttivat muun muassa etruskit. Vuonna 476 jakautuneen Rooman imperiumin länsiosa hajosi, ja yli tuhat vuotta alue oli jakautunut pieniin ruhtinaskuntiin. Osaa alueesta hallitsivat aika ajoin myös muun muassa Bysantti ja Espanja. Myös ranskalaisilla normanneilla oli keskiajalla Etelä-Italiassa ja Sisiliassa kuningaskunta. Wienin kongressin Napoleonin sotien jälkeen tekemän aluejaon jälkeen nykyisen Italian alueella oli kuusi valtiota: Molempain Sisiliain kuningaskunta, Kirkkovaltio, Toscanan suurherttuakunta, Parman herttuakunta, Modenan ja Reggion herttuakunta ja Sardinian kuningaskunta, johon Sardinian lisäksi kuului Pohjois-Italiassa alueita myös mantereella. Venetsian seutu ja Pojoen laakso kuuluivat Itävaltaan. Yhtenäisen valtion synty Nykyinen Italia syntyi 1850–1870-luvuilla pala palalta, niin sanotussa risorgimentossa. Sardinian kuningaskunta valloitti Itävallalta Ranskan tuella Lombardian (Milanon ympäristön) 1859, ja Giuseppe Garibaldin johtama vapaaehtoisjoukko, joka toimi ilman Sardinian kuninkaan virallista lupaa, valloitti Molempain Sisiliain kuningaskunnan sekä pääosan paavin hallitsemasta Kirkkovaltiosta 1859–1860. Rooman pohjoispuoliset herttuakunnat Toscana, Parma ja Modena liittyivät Sardinian kuningaskuntaan kansanäänestyksissä 1860, ja Italian valtio perustettiin 1861. Torinosta, Sardinian kuningaskunnan pääkaupungista, tuli Italian valtion ensimmäinen pääkaupunki, mutta 1865 pääkaupunki siirrettiin Firenzeen. Italia osallistui Preussin–Itävallan sotaan ja pystyi valtaamaan Itävallalta Venetsian maakunnan 1866. Kun Roomaa ympäröivää Kirkkovaltion osaa suojelevat ranskalaisjoukot poistuivat 1870 Saksan–Ranskan sodan tähden, myös Rooma ja ympäröivä alue liitettiin Italiaan. Itsenäinen Italia pyrki suurvaltojen joukkoon, mutta jäi, vähän samaan tapaan kuin Saksa, Ranska ja Britannia nykyään, ”pieneksi suurvallaksi”. Se sai hankittua joitakin siirtomaita Afrikasta, muun muassa eteläosan nykyisestä Somaliasta, Eritrean ja Libyan. Etiopian valloitusyritys 1895–1896 päättyi kuitenkin sotilaalliseen katastrofiin ja kiusalliseen arvovaltatappioon. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Italia oli liitossa Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa (kolmiliitto). Maailmansodat Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia jäi aluksi puolueettomaksi, sillä muut jättivät sopimusvelvoitteensa täyttämättä eivätkä ilmoittaneet Italialle ajoissa sotaan ryhtymisestä. Myöhemmin Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolella näiden luvattua Italialle Itävalta-Unkariin kuuluvia alueita. Rauhanteossa osa Italialle luvatuista alueista liitettiin kuitenkin Jugoslaviaan, mikä johti tyytymättömyyden kasvuun. Tätä käyttivät hyväkseen Benito Mussolinin johtamat fasistit, jotka muuttivat Italian yksipuoluediktatuuriksi. Mussolini valloitti Etiopian 1936, mutta ei kyennyt rauhoittamaan maata. Huhtikuussa 1939 Italia valloitti myös Albanian, joka joutui protektoraattina Italian yhteyteen. Yhdessä Hitlerin johtaman Saksan kanssa Mussolini pyrki hallitsemaan Eurooppaa; tosin Saksan huomattavasti suuremman sotilaallisen voiman takia Italia joutui pikkuhiljaa Saksan satelliittivaltioksi. Toiseen maailmansotaan Italia liittyi julistamalla sodan Ranskalle ja Isolle-Britannialle 10. kesäkuuta 1940 ja osallistumalla Ranskaan tehtyyn hyökkäykseen. Lokakuussa 1940 aloitettu hyökkäys Kreikkaan tuotti kiusallisia tappioita, mutta kääntyi lopulta Saksan tuella voitoksi. Pohjois-Afrikassa Italia pyrki valloittamaan briteiltä Egyptin. Lopulta Britannia ja Yhdysvallat kuitenkin tunkeutuivat Italiaan vuonna 1943, mikä pakotti Italian pian vaihtamaan puolta. Saksa miehitti Italian pohjoisosan, ja vuosina 1943–1945 maassa käydyt liittoutuneiden ja Saksan väliset taistelut tuottivat suurta vahinkoa. Mussolini kuoli yrittäessään paeta Saksan miehittämästä osasta Italiaa ja rauhanteossa Italia menetti kaikki siirtomaansa ja pieniä alueita Euroopasta. Nykyinen tasavalta Toisen maailmansodan jälkeen Italia joutui luopumaan Afrikan alueistaan sekä Fiumesta ja Istriasta. Valtiomuoto muutettiin kansanäänestyksellä 1946 kuningaskunnasta tasavallaksi, ja vuonna 1948 tuli voimaan uusi perustuslaki. 1950- ja 1960-luvuilla maan pohjoisosa teollistui voimakkaasti, mistä on puhuttu jopa Italian talousihmeenä, mutta maan eteläosan kehitys oli hitaampaa. Vuonna 1951 Italia liittyi Euroopan hiili- ja teräsyhteisöön ja vuonna 1955 YK:hon. Vuonna 1957 siitä tuli yksi Euroopan yhteisön perustajajäsenistä. 1970- ja 1980-luvuilla Giulio Andreotti oli pääministerinä yhteensä seitsemän kertaa. 1970-luvulla sekä äärivasemmistolaiset Punaiset prikaatit että äärioikeistolaiset ryhmät surmasivat ihmisiä terroriteoillaan. Katolisen kirkon valtiollinen asema mureni vähitellen, abortti sallittiin 1978 ja kirkko menetti valtionkirkon aseman 1984. 1990-luvulla maata ravistelivat korruptioskandaalit ja Umbrian maanjäristys 1997. Italian hallitus pyrki laajalla kampanjalla nujertamaan sekä korruptiota että mafiaa. Sen jäseniä pidätettiin vuonna 1992 ilmiantajien avulla yli 200 ja varoja takavarikoitiin noin miljardin dollarin arvosta. Mafia iski oikeuslaitoksen kimppuun surmaamalla tuomareita autopommeilla. Järjestäytynyt rikollisuus on ollut merkittävä osa italialaista yhteiskuntaa vuosikymmenien ajan. Vuonna 1996 valtaan nousi Romano Prodin keskustavasemmistolainen liittouma, Prodin hallitus kesti loppuvuoteen 1998. Kahden lyhytikäisen hallituksen jälkeen Silvio Berlusconi nousi pääministeriksi, kun keskusta-oikeistolainen koalitio voitti vuoden 2001 parlamenttivaalit. Vuoden 2006 parlamenttivaaleissa mediamoguli Berlusconin oikeistoliittouma hävisi Prodin keskusta-vasemmistolaiselle liittoumalle. Presidentiksi valittiin samana vuonna Giorgio Napolitano. Prodin hallituskoalition suurin ryhmä oli sosiaalidemokraattinen Vasemmistodemokraatit (Democratici di Sinistra). Vuoden 2008 parlamenttivaaleissa valta palasi Berlusconin oikeistoliittoumalle. Se menestyi hyvin myös maaliskuun 2010 paikallisvaaleissa. Syyskuussa 2011 parlamentti hyväksyi 54 miljardin euron paketin, johon sisältyi lupaus talouden tasapainottamisesta vuoteen 2013 mennessä. Marraskuussa 2011 Berlusconi erosi ja uudeksi pääministeriksi nimitettiin Mario Monti. Montia seurasi vasemmistolainen Matteo Renzi, ja hänen jälkeensä pääministeriksi tuli vuonna 2016 Paolo Gentiloni. Tammikuussa 2015 Italian parlamentti valitsi maan uudeksi presidentiksi Sergio Mattarellan. Maassa järjestettiin parlamenttivaalit helmikuussa 2013 ja seuraavan kerran maaliskuussa 2018. Vuoden 2018 parlamenttivaalien jälkeen pääministerinä on ollut sitoutumaton Giuseppe Conte, joka johti ensin populistisen Viiden tähden liikkeen ja oikeistopopulistisen La Lega -puolueen yhteishallitusta ja sen jälkeen Legan lähdettyä hallituksesta syyskuusta 2019 lähtien Viiden tähden liikkeen ja Demokraattipuolueen muodostamaa keskustavasemmistolaista hallitusta. Vuoden 2020 alusta Italia on kärsinyt erittäin raskaasti koronaviruspandemiasta. 20. maaliskuuta 2020 mennessä Italiassa oli kuollut covid-19-sairauden vuoksi jo 4 032 ihmistä, mikä oli silloin enemmän kuin missään muussa maassa. Samana päivänä korona oli todettu yhteensä jo 47 021 ihmisellä. Huhtikuun alkuun mennessä Italiassa oli pandemiaan kuollut jo 16 500 henkilöä. Tartuntoja oli tuolloin noin 132 000. Politiikka Italian valtionpäämies on presidentti, jonka asema on lähinnä edustuksellinen. Presidentin valitsevat valitsijamiehet, joihin kuuluu parlamentin molempien huoneiden sekä alueiden edustajia. Presidenttikausi on seitsemän vuotta, eikä kausien määrää ole rajoitettu. Hallituksen päänä on pääministeri, josta puhutaan myös joskus hallituksen presidenttinä. Pääministeri ehdottaa hallitusta, presidentti nimittää sen. Italiassa on kaksikamarinen parlamentti. Senaatissa on 315 paikkaa ja alahuoneessa (Camera dei Deputati) 630 paikkaa. Ne valitaan suhteellisella vaalitavalla. Italiassa on ollut lukuisia puolueita, jotka ovat muodostaneet erilaisia vaaliliittoja ja koalitioita. 2000-vuosikymmenen loppupuolella monet koalitiot ovat yhdistyneet puolueiksi jolloin poliittinen kenttä on hiukan selkeytynyt. Vuoden 2008 parlamenttivaaleissa valta palasi Berlusconin oikeistoliittoumalle, jonka muodostivat pääasiassa Berlusconin perustama Eteenpäin Italia (Forza Italia, FI) ja kansalliskonservatiivinen Kansallisliitto (Alleanza Nazionale, AN) ja Pohjois-Italialle itsehallintoa vaatinut Pohjoisen liitto (Lega Nord, LN). Forza Italia ja Alleanza Nazionale yhdistyivät vuonna 2009, ja niillä on 37,4 prosenttia paikoista. Pohjoisen liitto sai 8,3 prosenttia ja kuului hallituskoalitioon, samoin kuin Autonomialiike (1,1 % äänistä). Oppositioon jäi keskusta-vasemmistolainen Demokraattinen puolue, joka sai 33,3 prosenttia äänistä. Se oli liitossa Arvojen Italian (4,4 %) kanssa, kun taas Keskustaliitto kävi vaalikamppailunsa yksin ja sai 5,6 prosenttia äänistä. Kommunistit tippuivat parlamentista ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen. Vuoden 2011 lopulla oikeistoliittouma hajosi, ja valtaan nousi Mario Montin virkamieshallitus. Vuoden 2013 parlamenttivaalien jälkeen hallitusta ei pystytty muodostamaan kahteen kuukauteen. Kun Giorgio Napolitano oli valittu uudestaan presidentiksi huhtikuussa, Enrico Lettan johdolla muodostettiin laajapohjainen hallitus, jolle antoi tukensa sekä Demokraattinen puolue että Berlusconin Vapauden kansa -puolue. Maaliskuun 2018 parlamenttivaalien voittaja oli oikeisto. Pääministeriksi tuli Giuseppe Conte ja hallituksen muodostivat Luigi Di Maion johtama Viiden tähden liike ja Matteo Salvinin johtama Lega. Viiden tähden liikkeellä on hallituksessa 8 ministerin paikkaa ja Legalla 5. Lisäksi hallituksessa on 6 riippumatonta ministeriä. 14 kuukautta vallassa oltuaan hallitus kuitenkin hajosi elokuussa 2019 hallituspuolueiden eriävien näkemyksien takia ja sisäministeri Matteo Salvini ilmoitti Lega-puolueensa vetäytyvän hallitusyhteistyöstä Viiden tähden liikkeen kanssa. Italiaan ennustettiin uusia vaaleja. Eronneen hallituksen sitoutumaton pääministeri Giuseppe Conte muodosti kuitenkin syyskuussa 2019 uuden keskustavasemmistolaisen hallituksen, jossa olivat mukana Viiden tähden liike ja Demokraattipuolue. Uudeksi ulkoministeriksi nousi Luigi Di Maio. La Lega - puolue jäi oppositioon. Toukokuussa 2019 Euroopan parlamentin vaaleissa Salvinin La Lega sai 34 % Italian äänistä ja toiseksi tullut keskustavasemmistolainen Demokraatit (PD) sai 22,7 % Italian äänistä. Aluejako Italia jakautuu hallinnollisesti 20 alueeseen (), joista viidellä alueella on itsehallinnollinen asema: Aostanlaakso (, ), Friuli-Venezia Giulia, Sardinia (), Sisilia () ja Trentino-Etelä-Tiroli (, ). Alueet jakautuvat edelleen maakunniksi () ja metropolikaupungeiksi (). Maakuntia on 93 ja metropolikaupunkeja 14. Kuntia Italiassa oli vuoden 2017 alussa 7 983. Talous Vuonna 2023 Italian ostovoimakorjattu bruttokansantuote on noin 3,2 miljardia Yhdysvaltain dollaria, maailman kymmenenneksi suurin. Euroopassa sitä isompia ovat Saksa, Venäjä, Britannia ja Ranska. Italialle on tyypillistä erittäin suuri harmaa talous (”economia sommersa”): se on arvoltaan satoja miljardeja dollareita. Italian osuus maailmantaloudesta on noin kaksi prosenttia, ja se on laskussa, kuten muidenkin länsimaiden. Talouselämässä on suuri ero modernin, teollistuneen pohjoisen ja heikommin kehittyneen, korkean työttömyyden vaivaaman etelän välillä. Suuren osan tuotannosta hoitavat pienet ja keskisuuret, usein perheiden tai sukujen omistamat yritykset. Italiassa on muun muassa öljy-, maakaasu-, rautamalmi-, kivihiili-, elohopea-, rikki-, suola- ja marmoriesiintymiä, mutta kaikkiaan luonnonrikkauksia on niukasti. Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta vuonna 2010 oli 25 prosenttia, ja se työllistää noin 30 prosenttia työikäisestä väestöstä. Italiassa tuotetaan kone- ja konepajateollisuuden perinteisiä tuotteita, kuten laivoja, moottoriajoneuvoja, konttorikoneita, elektroniikkaa, maatalouskoneita ja rautatiekalustoa. Automerkeistä kuuluisimmat ovat Alfa Romeo, Lancia, Fiat, Ferrari, Maserati ja Lamborghini. Lisäksi Italiassa on muun muassa teräs-, elintarvike- ja kemianteollisuutta. Tärkeimpiä vientituotteita ovat koneet ja moottoriajoneuvot, tekstiilit, kengät ja kemianteollisuuden tuotteet sekä viinit, oliiviöljy, hedelmät ja vihannekset. Vienti suuntautuu Saksaan, Ranskaan, Espanjaan, Yhdysvaltoihin, Britanniaan ja Sveitsiin. Alkutuotannon osuus bruttokansantuotteesta on kolme prosenttia, ja sen piirissä työskentelee kahdeksan prosenttia työvoimasta. Maanviljely on keskittynyt Pohjois-Italian alangolle, jossa viljellään muun muassa vehnää, maissia, sokerijuurikasta ja riisiä. Alueella tuotetaan myös merkittävästi rehua ja maitotaloustuotteita. Keski- ja Etelä-Italiassa kasvatetaan etupäässä lampaita ja vuohia. Italia on maailman toiseksi suurin viinirypäleiden tuottaja Ranskan jälkeen ja maailman suurin viinin tuottajamaa. Maan eteläosassa viljellään sitrushedelmiä, tomaatteja ja oliiveja. Pohjoisen Friulissa ja Lombardiassa viljellään silkkiäispuita, mutta niiden kasvatus on vähentynyt keinokuitujen käytön yleistyessä. Rannikolla muun muassa sardiinien, sardellien ja tonnikalan kalastus on tärkeä elinkeino. Kala onkin yksi Italian vientituotteista. Turismi on ollut perinteisesti tärkeä elinkeino ja Italia kuuluu maailman johtaviin matkailumaihin. Vuonna 2014 Italia oli maailman viidenneksi suosituin matkakohde. Tuolloin siellä kävi 48,6 miljoonaa turistia. Erityisen suosittuja matkailumaakuntia olivat Veneto, Lombardia ja Toscana. Ennen Euroopan yhteiseen valuuttaan, euroon, siirtymistä Italian rahayksikkö oli Italian liira (ITL, ₤). Liira oli voimakkaan inflatorinen valuutta. Pyrkimykset poistaa nollia epäonnistuivat ja tulivat epätarkoituksenmukaisiksi euron häämöttäessä. Lopun aikoina pienin seteli oli nimellisarvoltaan 1 000 liiraa ja pienin kolikko puolestaan 50 liiraa. Liiran sadasosaa kutsuttiin nimellä centesimo. Liiran ja euron vaihtokurssi oli 1936,27 liiraa per 1 euro. Italian vaihtotaseelle on ollut tyypillistä ali- ja ylijäämien vaihtelu. 1980-luvun alijäämäisiä vuosia seurasi pitkä ylijäämäinen kausi, 2000-luvun alussa vaihtotase oli jälleen alijäämäinen. Vuodesta 2013 trendinä on ollut kasvava ylijäämä. Italian massiivinen valtionvelka on supistunut 2020-luvulla. Vuonna 2023 se on suhteessa bruttokansantuotteeseen arvion mukaan noin 140 prosenttia. Liikenne Italiassa on 20 254 kilometriä rautateitä. Maan rautatieverkkoa ylläpitää valtion omistama ratayhtiö Ferrovie dello Stato Italiane, jonka tytäryhtiö Trenitalia puolestaan harjoittaa junaliikennettä. Suurimpien kaupunkien välillä kulkee suurnopeusjunia jopa 300 kilometrin tuntinopeudella. Maanteitä on 487 700 kilometriä, josta 6 758 kilometriä on moottoriteitä (2014).. Moottoritieverkko on kattava erityisesti maan pohjoisosassa, tosin suuri osa moottoriteistä on maksullisia. Maan sisällä julkinen liikenne on toimivaa ja edullista, liftaaminen erittäin harvinaista ja yksityisautoilun sanotaan pelottavan ulkomaalaisia. Italiassa on 132 lentopaikkaa. Maassa on lukuisia kansainvälisiä lentokenttiä, joista vilkkaimmat ovat Rooman Leonardo da Vincin kansainvälinen lentoasema sekä Milanon Malpensan kansainvälinen lentoasema. Italian kansallinen lentoyhtiö on Alitalia. Satamakaupunkeja ovat Augusta, Cagliari, Livorno, Genova, Trieste, Venetsia ja Taranto. Italiaan on matkustajalauttayhteyksiä käytännössä kaikista Välimeren seudun maista. Väestö 1. maaliskuuta 2021 Italian vakinaisten asukkaiden määrä oli noin 59,2 miljoonaa. Etnisesti lähes kaikki määritellään italialaisiksi, mutta rajaseuduilla on saksalais-, ranskalais-, slovenialais-, kreikkalais- ja albani-italialaisryhmiä. Italian suurin uskontokunta on katolinen kirkko, johon vuonna 2006 kuului väestöstä 87,8 prosenttia (joista kuitenkin vain 36,8 % ilmoitti harjoittavansa uskontoa). Uskontokuntiin kuulumattomia oli 7,0 prosenttia, muita kristittyjä 3,2 prosenttia ja muslimeja 1,4 prosenttia. Suurimmat kaupungit ja kaupunkialueet Italian kaksi miljoonakaupunkia hallinnollisen alueen perusteella ovat pääkaupunki Rooma (vakituisia asukkaita vuoden 2016 lopussa 2,87 miljoonaa) ja Milano (1,35 miljoonaa). Italian väekkäimmät kaupungit ovat: Metropolialueet (area metropolitana) kattavat noin yhdeksän prosenttia Italian pinta-alasta ja niillä asuu noin 24 miljoonaa ihmistä. Suurin metropolialue on Milano noin 7,5 miljoonalla asukkaallaan. Kielet Italian virallinen kieli on italia, jonka asema vahvistettiin perustuslakiin vasta 2007. Italian kieli perustuu suurelta osin Dante Alighierin (1265–1321) teoksissa käytettyyn kieleen, joissa toscanalaismurteeseen on yhdistetty Etelä-Italian kieliä. Italian yhdistyessä vuonna 1861 vain kaksi prosenttia väestöstä käytti puhekielenään yleisitaliaa. Yhdistymisen eli Risorgimenton aikana on tapahtunut yhtenemistä, ja lukutaidon yleistyminen on tehnyt italian kielestä normin, jota televisio, radio ja sanomalehdet ovat vahvistaneet. Etelä-Tirolin maakunnan toinen virallinen kieli on saksa, ja Aostan laakson alueen ranska. Virallisesti tunnustettuja vähemmistökieliä Italiassa on 12. Vuonna 1999 säädetty laki vähemmistökielistä tunnustaa seuraavat kielet: albania, frankoprovensaali, friuli, katalaani, kreikka, kroatia, ladino, oksitaani, ranska, saksa, sardi ja sloveeni. Vakiintuneiden kielten lisäksi Italiassa on paljon maahanmuuttajia, joilla on omat kielensä. Lisäksi Italiassa on romaninkielinen vähemmistö. Ethnologue-kirjan arvion mukaan Italian kolmen romanikielen puhujia on yhteensä 23 000, mutta osa arvioista on 20–30 vuoden takaa. Kulttuuri Yhteiskuntaluokkien erot varallisuudessa ja koulutuksessa ovat selviä, ja ne kuuluvat ihmisen puhetavassa: koulutetut puhuvat yleisitaliaa, vähemmän koulutettujen puhe on lähempänä paikallista murretta. Pohjois-Italian Milanosta ja Torinosta on tullut muodin ja muotoilun keskuksia. Italialaisia maailmankuuluja muotitaloja ovat Armani, Benetton, Dolce & Gabbana, Fendi, Gucci, Versace ja Prada. Milanossa järjestetään vuosittain Milanon muotiviikko, joka on yksi alan neljästä suuresta vuosittaisesta tapahtumasta. Italialainen keittiö on antanut vaikutteita monien muiden maiden keittiöihin. Ruoan merkitys italialaisessa kulttuurissa on tärkeä. Italiassa ruoka on keino luoda ja ylläpitää sosiaalisia siteitä. Aamiainen koostuu tyypillisesti sämpylästä ja kahvista. Perinteisesti lounas on suuri monen ruokalajin ateria, johon kuuluu lähes kaikkialla pastaa ja lisäksi keittoa ja leipää ja mahdollisesti lihaa tai kalaa. Illallisella on syöty enemmänkin tähteitä. Elämäntapojen muuttuessa ilta-ateriasta on tulossa perheen yhteinen pääateria, ja raskaista lounaista ollaan luopumassa, koska sen jälkeisen siestan viettäminen ei aina ole mahdollista. Keittiö Italialaisessa keittiössä on voimakkaita alueellisia eroja, ja lähes jokaisella kylällä ja kaupungilla on paikallinen erikoisuutensa, ja samojakin ruokalajeja tehdään eri paikoissa eri tavoin. Vuoret ja meri vaikuttavat raaka-aineiden saantiin, ja ulkomaisia vaikutteita on saatu eri seuduilla eri suunnista. Kaksi italialaista ruokalajia on levinnyt kaikkialle maailmaan: pasta ja pizza. Jo muinaiset kreikkalaiset ja foinikialaiset paistoivat litteitä, yrteillä päällystettyjä leipiä kuumien kivien päällä. Tomaatit levisivät Italiaan 1700- ja 1800-luvun vaihteessa. Niiden käyttäminen pizzan päällä oli napolilainen keksintö. Pizzaa myivät siellä ensin katukauppiaat, sitten kioskit ja 1830-luvulla aloitti ensimmäinen varsinainen pizzeria ”Antica Pizzeria Port’Alba”. Jo etruskit paistoivat uunissa vehnäjauhosuikaleita, mutta kuivatun pastan keittäminen keksittiin ilmeisesti Sisiliassa 700-luvulla. Löytöretkeilijät ja merenkulkijat suosivat säilyvää ja ravitsevaa pastaa. Koneiden kehittyminen mahdollisti eri muotoiset pastat, ja niitä on kehitetty yli 350 erilaista. Nykyisin italialaiset syövät vuodessa kolmisenkymmentä kiloa pastaa henkeä kohti. Maailman terveysjärjestön vuonna 2018 tekemän selvityksen mukaan Italian alkoholinkulutus on puhtaaksi alkoholiksi muunnettuna 7,5 litraa aikuista kohti, mikä on hieman enemmän kuin maailmassa keskimäärin (6,4 litraa), mutta vähemmän kuin useimmissa Euroopan maissa, esimerkiksi Kreikassa tai Ruotsissa. Italialaiset kuluttavat kahvia vuosittain 5,8 kiloa henkeä kohti, eli seitsemänneksi eniten Euroopassa. Kahvi nautitaan yleensä espressona, cappucinona tai macchiatona. Tärkeintä kahvissa on tuoreus, ja siksi kahvi ostetaan pienissä paketeissa. Pienetkin lapset juovat usein kahvia aamulla. 70 % kahvista juodaan kotona. Kuvataide Italian taide on käynyt historiansa aikana läpi useita vaiheita. Se vähä, mitä nykyisin tiedetään etruskeista, perustuu paljon heidän seinämaalauksiinsa, piirtokirjoituksiin ja sarkofageihin. Antiikin Rooman veistokset ja arkkitehtuuri ovat toimineet myöhempien tyylikausien innoittajina vuosisatojen ajan, samoin mosaiikit ja Pompeijista löytyneet seinämaalaukset. Italian maalaustaide nousi maailman kärkeen renessanssin aikana. 1400-luvun puolella painopiste oli Keski-Italiassa, ja suuria nimiä olivat muun muassa Fra Angelico, Masolino, Masaccio, Fra Filippo Lippi, Botticelli, Filippino Lippi, Ghirlandaio, Piero della Francesca, Melozzo da Forli, Luca Signorelli, Perugino ja Pinturicchio. 1500-luvun puolella siirryttiin täysrenessanssiin, ja Rooman merkitys taidekaupunkina kasvoi, kun paavit kutsuivat sinne aikansa etevimmät taiteilijat, kuten Michelangelon, Leonardo da Vincin ja Rafaelin. Renessanssin yleisnero Michelangelo perehtyi antiikin veistoksiin ja ihmisruumiin rakenteeseen. Hänen tunnetuimpia veistoksiaan ovat suurikokoinen Daavid (1501-1504) ja Pietarinkirkon Pietà (1499). Kuvanveistäjä, arkkitehti ja taidemaalari Gian Lorenzo Bernini oli puolestaan Italian barokin huomattavin ja kuuluisin taiteilija. Barokkikirkoissa on näyttäviä freskoja, jotka luovat erilaisia tilailluusioita: hahmot kurkottuvat ulos maalauksesta, kattoon aukea aukko taivaaseen. Taiteilijat keskittyivät rakennusten koristeluun, ja maalaus itsenäisenä taiteenlajina näivettyi. Venetsian biennaali on joka toinen vuosi järjestettävä laaja nykytaiteen tapahtuma, joka on järjestetty jo yli 50 kertaa. Arkkitehtuurista on säilynyt rakennuksia antiikin ajoilta kuin keskiajalta. Sen kultakautta oli renessanssi, jolloin Filippo Brunelleschi työskenteli Firenzessä ja Leon Battista Alberti välitti antiikin vaikutteita tuleville polville. Täysrenessanssin arkkitehti Donato Bramante toimi Pietarinkirkon uudistustyön pääarkkitehtina. Kuuluisaa nykyarkkitehtuuria edustavat genovalainen Renzo Piano ja minimalistiset rakennukset Milanossa ja Torinossa. Esittävät taiteet 1600-luvun lopulla Venetsiassa oli neljä konservatoriota, ja se nousi musiikkimaailman keskuskeksi. Antonio Vivaldi työskenteli siellä pääosan säveltäjän urastaan. Italia on klassisen oopperan syntypaikka. Siellä vaikuttivat Giacomo Puccini, Gioachino Rossini, Gaetano Donizetti ja Vincenzo Bellini. Milanon La Scala on ollut aina maailman tunnetuimpia oopperataloja, ja monet Giuseppe Verdin oopperoista on kantaesitetty siellä. 2000-luvulla myös Torinon Teatro Regio, missä Puccinin La bohème sai ensiesityksen 1896, on noussut arvossaan. Vuosien varrella Italiassa on syntynyt monia suuria tenorilaulajia, kuten Enrico Caruso ja Luciano Pavarotti. Italialainen iskelmä oli suosituimmillaan 1950-luvulla, jolloin italialaisia kappaleita käännettiin ja levytettiin muillakin kielillä. Eurovision laulukilpailussa Italia on voittanut kolme kertaa, vuosina 1964, 1990 ja 2021. Italialainen elokuva kukoisti jo mykkäelokuvan aikoina. Varhainen suuri ohjaaja oli Mario Caserini. 1940- ja 1950-luvuilla vallitsi neorealismi; merkittävimpiä suuntauksen ohjaajia olivat Luchino Visconti, Roberto Rossellini ja Vittorio de Sica. Neorealismi toi esiin sodanjälkeisen Italian ongelmat ja loi samalla uutta elokuvallista tyyliä. Se ei käyttänyt studioita, lavastuksia tai ammattinäyttelijöitä osittain olosuhteiden pakosta. Neorealismin jälkeisen ajan suuria ohjaajia olivat Michelangelo Antonioni ja Federico Fellini. 1960-luvulta 1980-luvulle Italiassa tehtiin myös yli kuusisataa spagettiwesterniksi kutsuttua lännenelokuvaa. Kolme italialaista näyttelijää on saanut Oscarin: Anna Magnani, Sophia Loren ja Roberto Benigni. Kirjallisuus Italian kirjallisuuden historia alkaa jo antiikin Rooman latinankielisistä teksteistä. 1300-luvun italiankielisen kirjallisuuden merkkiteoksia olivat Dante Alighierin Jumalainen näytelmä ja Giovanni Boccaccion Decamerone. Sotien jälkeen kirjoittaneista tunnetuimpia ovat Primo Levi, Italo Calvino, Alberto Moravia, Umberto Eco ja Dario Fo. Nobelin kirjallisuuspalkinnon on saanut kuusi italialaista: Giosuè Carducci (1906), Grazia Deledda (1926), Luigi Pirandello (1934), Salvatore Quasimodo (1959), Eugenio Montale (1975) ja viimeisimpänä Dario Fo (1997). Tiede Italialaista Galileo Galileita on kutsuttu modernin luonnontieteen isäksi. Hän teki ensimmäisten joukossa havaintoja, kehitti niiden pohjalta teorian ja testasi teorioita havaintojen avulla. Guglielmo Marconi sai Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1909 radioon liittyvästä kehitystyöstä, Enrico Fermi vuonna 1938 ydinfysiikasta ja Carlo Rubbia vuonna 1984 alkeishiukkasten tutkimuksesta. Giulio Natta sai vuonna 1963 Nobelin kemianpalkinnon polymeerikemiasta. Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon ovat saaneet Camillo Golgi (1906), Daniel Bovet (1957), Renato Dulbecco (1975) ja Rita Levi-Montalcini (1986). Maailmanperintökohteet Unescon Maailmanperintöluettelossa on Italiasta 55 kohdetta, enemmän kuin mistään muusta maasta. Näistä viisi on luontokohteita ja 50 kulttuurikohteita, joiden joukossa on monien kaupunkien (Rooma, Napoli, Firenze, Venetsia) historialliset keskustat, antiikin aikaisia arkeologisia kohteita (kuten Pompeiji) ja merkittäviä kirkollisia rakennuksia. Kuvia italialaisista maailmanperintökohteista Urheilu Italiassa on järjestetty olympialaiset kolme kertaa. Kesäolympialaiset järjestettiin Roomassa vuonna 1960 sekä talviolympialaiset Cortina d'Ampezzossa vuonna 1956 ja Torinossa vuonna 2006. Italia on osallistunut kesäolympialaisiin vuodesta 1896 ja talviolympialaisiin vuodesta 1923. Sillä on nykyisin kesäolympialaisissa yli 300 ja talviolympialaisissa yli sadan urheilijan joukkue. Italian suosituin urheilulaji on jalkapallo. Maassa on järjestetty lajin maailmanmestaruuskilpailut vuosina 1934 ja 1990 sekä Euroopan mestaruuskilpailut vuosina 1968 ja 1980. Italian jalkapallomaajoukkue on maailman menestyksekkäimpiä ja on voittanut neljä maailmanmestaruutta ja kaksi euroopanmestaruutta. Vuoden ssa Italia oli FIFA:n maajoukkerankingissa sijalla . Italian pääsarja Serie A on maailman kovatasoisimpia. Maan huomattavimmat seurajoukkueet ovat torinolainen Juventus sekä milanolaiset Milan ja Inter. Myös muut palloilulajit ovat suosittuja Italiassa. Erityisen suosittuja ovat koripallo ja lentopallo. Koripallossa sekä maajoukkue että pääsarja kuuluvat maailman eliittiin. Sama koskee lentopallon maajoukkuetta ja pääsarjaa. Myös moottoriurheilu on Italiassa suosittua. Tärkeimmät moottoriurheilukeskukset ovat Imola ja Monza. Italia kuuluu F1:n ydinalueisiin. Ferrari on yksi tunnetuimmista F1-talleista. Ferrarin menestyksestä huolimatta Italia ei ole voittanut Formula 1 -sarjan kuljettajien mestaruutta 1950-luvun jälkeen. Myös maantiepyöräily kuuluu Italian suosituimpiin urheilulajeihin. Italian ympäriajo on yksi lajin tärkeimmistä kilpailuista. Italialla on lisäksi vahvat perinteet muun muassa yleisurheilussa. Talviurheilu on erityisen suosittua Pohjois-Italiassa. Media Italian mediaa leimaa alueellisuus, mikä johtuu maan historiallisesta hajanaisuudesta. Italiassa hallitsevin tiedotusväline on televisio. Italian julkisen palvelun televisioyhtiö on nimeltään Radiotelevisione Italiana (lyhennettynä RAI). RAI:lla on 15 televisiokanavaa. Radiokanavia on 12 radiokanavaa. Lisäksi sillä on uutissivusto ja parlamentin toimia seuraava palvelu. Suurin yksityinen televisioyhtiö on Mediaset, jonka kanavia ovat muun muassa Italia 1 ja Canale 5. Sky Italialla on lähes monopoli maksutelevisiomarkkinoilla. Päivittäisiä sanomalehtiä ilmestyy noin 90, joista neljä on suuria ja valtakunnallisia. Lehtiä luetaan melko vähän. Italian viisi suurinta sanomalehteä levikin perusteella (sulkeissa levikki maaliskuussa 2017) ovat: Corriere della Sera (242 684) La Repubblica (198 835) La Gazzetta dello Sport (161 796) La Stampa (144 674) Il Sole 24 Ore (108 437) Poliittisuus on vahvasti sidoksissa italialaiseen mediaan ja suurimmalla osalla on sidoksia poliittisiin puolueisiin. Pääministerinäkin toimineen Silvio Berlusconin omistama Mediaset-yritys on iso toimija. Yksi Italian suurimmista uutistoimistoista on ANSA.. Vuonna 2012 Italia oli lehdistönvapautta mittaavassa tilastossa vasta sijalla 57. Lähteet Viitteet Aiheesta muualla Italia Google Mapsissa 41.5 Etelä-Eurooppa Seulonnan keskeiset artikkelit

388

https://fi.wikipedia.org/wiki/Itsen%C3%A4isten%20valtioiden%20yhteis%C3%B6

Itsenäisten valtioiden yhteisö

Itsenäisten valtioiden yhteisö (lyh. IVY; , lyh. СНГ, SNG) on löyhästi organisoitunut useimpien entisen Neuvostoliiton neuvostotasavaltojen muodostama yhteisö. Sen jäsenvaltiot ovat Armenia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan, Uzbekistan, Valko-Venäjä ja Venäjä. Moldova ilmoitti eroavansa yhteisöstä 15. toukokuuta 2023, mutta eroon liittyvä lainsäädännön valmistelu arvioitiin kestävän viikkoja. Yhteisön päämaja sijaitsee Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Sen puolivuosittain pidettävät parlamenttienvälisen komission istunnot pidetään Taurian palatsissa Pietarissa, Venäjällä. Perustaminen Neuvostoliiton viimeisen johtajan Mihail Gorbatšovin tavoitteena oli Neuvostoliiton korvaava uusi liittosopimus. Sen toteutuminen kaatui lopulta elokuun vallankaappausyritykseen 1991. Vallankaappausyrityksen jälkeen heikentynyt Gorbatšov oli maan johtaja enää nimellisesti, kun todellista valtaa käytti Venäjän SFNT:n ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin. Valko-Venäjän SNT julistautui itsenäiseksi Valko-Venäjän tasavallaksi 19. syyskuuta 1991. Ukrainan kansanäänestyksessä 1. joulukuuta 1991 yli 92 prosenttia ukrainalaisista antoi tukensa maansa itsenäistymiselle. Näin uusi liittosopimus oli lopullisesti haudattu. 8. joulukuuta 1991 Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän johtajat kokoontuivat Belovežan metsässä neuvotteluihin ja sopivat Neuvostoliiton lakkauttamisesta sekä Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY) perustamisesta sen seuraajaksi. Perussopimuksessa, Belavežan sopimuksessa nimettiin jäsenvaltiot itsenäisiksi, jolloin ne de facto tunnustivat toisensa, ja mikä merkitsi Neuvostoliiton lakkauttamista. Alma-Atan pöytäkirjassa kahdeksan entistä neuvostotasavaltaa eli Armenia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kirgisistan, Moldova, Tadžikistan, Turkmenistan ja Uzbekistan liittyivät IVY:n jäseneksi. Georgia liittyi yhteisöön joulukuussa 1993. Näin 15 neuvostasavallasta 12 oli IVY:n jäseniä. IVY ei koskettanut Baltian maita, jotka olivat joutuneet neuvostomiehitysten 1940 ja 1944 kautta Neuvostoliiton jäseniksi, sekä palauttaneet vuonna 1918 saavutetut itsenäisyytensä elokuun vallankaappausyrityksen myötä. Liettua oli virallisesti palauttanut itsenäisyytensä jo maaliskuussa 1990. Georgia erosi IVY:stä vuonna 2009 edeltävänä vuonna Venäjää vastaan käydyn 8 päivän sodan myötä. Myös Venäjän aggression kohteeksi joutunut Ukraina lopetti osallistumisensa IVY:ssä vuonna 2018. Ukrainan asema IVY:ssä oli monimutkainen. Ukraina oli Belovežan sopimusosapuolena IVY:n perustajajäsen, mutta se ei koskaan allekirjoittanut perussopimusta, koska se ei tunnustanut Venäjän federaation asemaa Neuvostoliiton ainoana seuraajavaltiona. Näin ollen Ukraina ei koskaan ollut IVY:n täysjäsen, mutta se jatkoi osallistumista IVY:n toimintaan. Vuonna 1993 Ukrainasta tuli IVY:n talousliiton liitännäisjäsen. Turkmenistan muutti statuksensa liitännäisjäseneksi. Vuoden 2014 Krimin miehityksen ja Itä-Ukrainan sodan myötä Ukraina ilmoitti osallistuvansa jatkossa IVY:n toimintaan ”valikoivasti”, kunnes lopulta 2018 se ilmoitti jäädyttävänsä jäsenyytensä kokonaan. Turkmenistan muutti asemansa IVY:ssa liitännäisjäseneksi vuonna 2005, koska se ei ole allekirjoittanut IVY:n perussopimusta ja katsoi täysjäsenyyden olevan ristiriidassa sen Yhdistyneissä kansakunnissa (YK) tunnustetun puolueettomuuden kanssa. Moldovan ulkoministeri Nicu Popescu ilmoitti 30. marraskuuta 2022, että Moldova ei aio enää osallistua IVY:n toimintaan. Moldova ilmoitti virallisesti eroavansa yhteisöstä 15. toukokuuta 2023. Jäsenvaltiot Nykyiset (1991) (1991) (1991) (1991) (1991) (1992) (1991) (1991) Entiset (1993–2008) (1991–2023) (1991–2018) Liitännäisvaltiot (2005) Yhteisö IVY:stä ei ole tullut kiinteää yhteisöä sen jäsenvaltioiden Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tapahtuneen eriytyvän kehityksen ja poliittisten epäluulojen vuoksi. Yhteisö on jäänyt paljolti symboliseksi koordinoimaan Neuvostoliiton entisten tasavaltojen välistä kauppaa, rahoitusta, lainsäädäntöä ja turvallisuutta siinä määrässä ja laajuudessa kuin se on ollut poliittisesti mahdollista. IVY:n johdossa on valtionpäämiesten ja pääministerien muodostama neuvosto, jota avustavat keskeisten ministerien komiteat. Jäsenmaat lupasivat pitää neuvostoaikaiset ydinaseet ja sotavoimat omilla alueillaan yhteisen sotilasjohdon alaisina. Vuoden 1992 talviolympialaisissa Albertvillessä ja Barcelonan kesäolympialaisissa IVY-valtioiden sekä Georgian urheilijoiden muodostamaa Yhdistettyä joukkuetta () kutsuttiin usein IVY:n joukkueeksi, vaikkei Georgia ollutkaan vielä yhteisön jäsen. Joukkue käytti lippunaan olympialippua ja sen kultamitalisteille soitettiin talvikisoissa kansallislaulun sijasta olympiahymni. Kesäkisoissa puolestaan IVY:n yksilöurheilijoiden kohdalla salkoon nostettiin urheilijan kotimaan lippu ja soitettiin sen maan kansallislaulu, mutta olympialippua ja -hymniä käytettiin joukkuelajien mitaliseremonioissa, vaikka joukkueen kaikki urheilijat olisivatkin olleet samasta maasta. Talvikisoissa joukkueen urheilijat tulivat Venäjältä, Valko-Venäjältä, Ukrainasta, Kazakstanista, Uzbekistanista ja Armeniasta. Kesäkisoissa urheilijat tulivat kaikista 12 maasta. Toiminta Tärkein IVY:n tavoite on sen valtioiden välinen vapaakauppa-alue ja talousliitto, jonka oli tarkoitus astua voimaan 2005. Kazakstanin, Venäjän ja Valko-Venäjän kesken on sovittu talousyhteistyöstä jo 2003, ja maat solmivat tulliliiton 2009, ja sen jälkeen laajemman talousliiton, joka tuli voimaan vuonna 2012. IVY:n sihteeristö on osallistunut vaalitarkkailuun joissain entisissä neuvostotasavalloissa ja sen vaalitarkkailutulokset ovat jossain määrin eronneet Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston (ODIHR) sekä ETYJ:n parlamenttivaltuuskunnan tuloksista. Katso myös Itsenäisten valtioiden yhteisön rauhanturvajoukot Kollektiivinen turvallisuusjärjestö Yhtenäinen talousalue Lähteet Aiheesta muualla Itsenäisten valtioiden yhteisön kotisivut Seulonnan keskeiset artikkelit

390

https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4-Eurooppa

Itä-Eurooppa

Itä-Eurooppa on Euroopan maanosan itäinen osa. Varsinkin kylmän sodan aikana termiä käytettiin viittaamaan maihin, joiden järjestelmä oli tuolloin sosialistinen. Itä-Eurooppaan luettiin tällä perusteella Itä-Saksa, Venäjän Euroopan puoleiset osat, Baltian maat, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Unkari, Tšekki, Slovakia, Romania, Moldova, Georgia, Bulgaria, Albania ja entisen Jugoslavian maat. Yhdistyneitten kansakuntien Itä-Euroopan ryhmä YK määrittelli vuonna 2008 itäeurooppalaisiksi maiksi seuraavat valtiot: Bulgaria, Moldova, Puola, Romania, Slovakia, Ukraina, Unkari, Tšekin tasavalta, Valko-Venäjä ja Venäjä. Maantiede Pinta-alallisesti suurin osa Itä-Euroopasta sijaitsee kaukana meristä, minkä vuoksi Itä-Euroopassa vallitsee pääosin mannerilmasto. Mannerilmastolle tyypillistä on talven ja kesän suuri lämpötilaero. Suurimmillaan ero voi olla 40–60 °C. Itä-Euroopasta suurin osa on alankoa. Alueella vain Karpaatit ja Balkanvuoret ovat korkeaa ylänköä. Katso myös Keski- ja Itä-Eurooppa Lähteet Aiheesta muualla Euroopan maantiede Seulonnan keskeiset artikkelit

391

https://fi.wikipedia.org/wiki/Intiaanit

Intiaanit

Intiaanit ovat Amerikan eräitä alkuperäiskansoja. Amerikan alkuperäiskansoista aleutit, jupikit ja inuitit on perinteisesti jätetty intiaanit-käsitteen ulkopuolelle, mutta viime vuosina tästä käytännöstä on pääosin luovuttu. Etnologisesti ei ole olemassa mitään tekijää, joka yhdistäisi kaikki intiaaniväestöt: Intiaanien alkuperäisissä kielissä, kulttuureissa, yhteiskuntajärjestelmissä, elinkeinoissa ja uskonnoissa oli suuria eroja. Amerikan mantereella oli ennen eurooppalaisten tuloa sekä keskitetysti hallittuja imperiumeja että vaeltavien metsästäjä-keräilijöiden pienyhteisöjä. Useimmat intiaaniheimot kuitenkin elivät eurooppalaisten saapuessa kivikautta. Sellaiset teknologiset keksinnöt, kuten rauta ja vetoeläimet, ilmaantuivat kuitenkin kaikkialle Amerikkaan vasta eurooppalaisten myötä. Eurooppalaisten tulo Amerikan mantereelle osoittautui intiaaneille tuhoisaksi. Aluksi kaupankäyntiin perustuneet suhteet muuttuivat vihamielisiksi ja eurooppalaiset alistivat sotilaallisesti monia intiaaniyhteiskuntia. Suurimman katastrofin aiheuttivat eurooppalaisten mukana tulleet tautiepidemiat, joita vastaan intiaaneilla ei ollut vastustuskykyä. Monia intiaanikansoja ja -heimoja hävisi kokonaan, ja kaikkialla Amerikassa useiden intiaanien elämää leimaavat yhä syrjäytyminen ja köyhyys. Nimitys Intiaani-nimitys juontaa Kristoffer Kolumbukselta, joka Karibian saarille saapuessaan vuonna 1492 uskoi tulleensa Intiaan ja alkoi kutsua alkuasukkaita nimellä indios, 'intialaiset'. Suomen kieleen sana on luultavasti lainattu ruotsin sanasta indian. Pohjois-Amerikassa sanan Indian rinnalle on 1960-luvulta alkaen otettu muitankin nimityksiä, ja jotkut pitävät Indian-sanaa epäkorrektina. Suomen kielen intiaani-sanalla ei Kielikelloon kirjoittaneen dosentti Riku Hämäläisen mukaan ole loukkaavia tai kielteisiä merkityksiä, vaan sana on neutraali yleisnimitys, jolle ei ole olemassa yhtä toimivaa vaihtoehtoa. Historia Intiaanien alkuperä Ensimmäisen intiaaniryhmän uskotaan kulkeneen Siperian ja Alaskan välillä sijaitsevan Beringinsalmen läpi vähintään 14 000 vuotta sitten. Yleisimmin käytetyn teorian mukaan nämä ihmiset levittäytyivät Alaskasta Amerikan muihin osiin ”jääkäytävää” pitkin, joka syntyi Kordillieerien ja Laurentianin jäätikköjen repeydyttyä irti toisistaan. Toinen muuttoaalto seurasi noin vuonna 11 500 eaa. Osa tutkijoista uskoo intiaanien tulleen Siperiasta maasiltaa pitkin ja meloneen sen jälkeen etelään jäätöntä rannikkoa myötäillen. Merinisäkkäiden nahoilla päällystetyt puurunkoiset veneet olivat varsin merikelpoisia ja saattoivat kantaa painavankin lastin. Nämä Pohjois-Amerikkaan saapuneet ensimmäiset ihmisryhmät tunnetaan paleointiaanien yhteisnimellä, ja heidän jäljiltään muotoutui nuolenkärkien yhdenmukaisuuteen perustunut Clovis-kulttuuri. Paleointiaanien jälkeen saapunut kolmas suurempi maahanmuuttajien joukko luokitellaan na-dene-intiaaneiksi. He olivat athabascankielisiä kansoja, joihin lukeutuivat apaššit ja navajot. Viimeisinä Beringinsalmen ylittäneet ryhmät olivat eskimoiden ja aleutien esi-isiä. DNA-tutkimusten mukaan intiaanien perimästä noin kaksi kolmasosaa on tullut itäaasialaisilta. Yksi kolmasosa on tullut muinaiselta pohjoiseuraasialaiselta väestöltä, joka on sittemmin kadonnut risteydyttyään muihin väestöihin. Tämä väestö antoi geenejään myös eurooppalaisille, minkä seurauksena intiaanien ja eurooppalaisten välillä on havaittu geneettinen yhteys. Erään vanhemman teorian mukaan osa ensin saapuneiden intiaanien esi-isistä saattoi olla Euroopan lounaisia rannikkoalueita asuttaneita solutrealaisia, jotka tulivat Amerikkaan Ranskasta ja Espanjasta jään reunaa kulkevaa Atlantista reittiä pitkin. Monet kiistellyt arkeologiset löydöt viittaavat vahvasti siihen, että Amerikassa on saattanut asua ihmisiä jo noin 40 000–20 000 vuotta sitten. Jotkut tutkijat ovat löytäneet varhaisimpien amerikkalaisten populaatioiden yhteyksiä Australian ja Melanesian alkuasukkaisiin. Vanhimmat luurankolöydöt ovat noin 10 000 vuotta vanhoja. Uusien DNA-kartoitusten odotetaan tarkentavan ihmisen leviämishistoriaa myös Amerikan mantereella. Eräät alkuperäiskansoja edustavat järjestöt ovat kuitenkin ilmaisseet epäluulonsa näitä tutkimuksia kohtaan, koska niiden pelätään vaarantavan kansojen omat alkuperäkertomukset. Intiaanien väestömäärä Arviot intiaanien määrästä ennen Kolumbusta eroavat toisistaan paljon, ja varhaisten tutkijoiden luvut ovat hyvin summittaisia. Vasta vuonna 1928 saatiin ensimmäinen tarkka arvio. Tuolloin Smithsonian-instituutin etnografi James Mooney kävi läpi siirtomaiden aikaisia asiakirjoja ja tuli siihen lopputulokseen, että Pohjois-Amerikassa asui vuonna 1491 noin 1,15 miljoonaa intiaania. Myöhemmät tutkijat ovat kuitenkin arvioineet, että yksinomaan Keski-Meksikossa ja asteekkien valtakunnassa asui noin 25 miljoonaa intiaania Kolumbuksen aikoihin. Tämän väitteen mukaan Keski-Meksiko oli maailman tiheimmin asuttu alue. Brasilian alueella uskotaan eläneen noin 5–12 miljoonaa intiaania samalla aikakaudella. Antropologi Henry F. Dobynsin tutkimustulokset antoivat Amerikan intiaaniväestön määräksi 1400-luvun lopulla 90–110 miljoonaa eli noin viidesosa koko maailman väestöstä. 1600-luvun puoleenväliin mennessä yli 80 prosenttia intiaaneista on arveltu kuolleen eurooppalaisten tuomiin tartuntatauteihin. Intiaanien lukumäärää vähensi tautien lisäksi se, että eurooppalaiset kohdistivat heihin kansanmurhan määritelmän täyttäviä toimenpiteitä, kuten joukkomurhia, raskasta pakkotyötä, nälkiinnyttämistä, pakkosiirtoja karuihin reservaatteihin ja lasten siirtoja valkoisiin perheisiin. Pohjois-Amerikka Pohjois-Amerikan intiaanien kulttuuri ja yhteiskunta vaihtelivat huomattavasti alueesta toiseen. Monet intiaanikansat asuivat hajallaan ja metsästivät, kalastivat sekä keräsivät hyötykasveja. Jotkut omaksuivat maanviljelyn ja asuivat suurissa linnoitetuissa kylissä. Asutus oli tiheintä seuduilla, joissa maanviljely tai kalastus olivat pääelinkeinoja. Merkittäviä maata viljelleitä Pohjois-Amerikan kulttuureja olivat Lounais-Yhdysvaltain pueblointiaanien kulttuuri, Isojenjärvien idänpuoleisen alueen irokeesiliitto ja jo ennen eurooppalaisten tuloa hävinnyt Mississippin jokialueen itäisen metsämaan kummunrakentajien perinne. Pitkälle kehittyneitä päällikköjohtoisia heimoja oli myös luoteisella alueella sekä Kaliforniassa. Preeriaintiaanien kulttuuri syntyi lopullisessa muodossaan vasta eurooppalaisten mukana tulleiden hevosten myötävaikutuksella. 1000-luvun alussa tapahtuneet suuret kansainvaellukset saivat intiaanit etsimään uusia asuinmaita kaukaisiltakin alueilta. Osa Great Basinin intiaaneista siirtyi etelään ja heistä tuli asteekeita. Apaššit ja navajot vaelsivat Kanadasta New Mexicoon asti.. Yhteistä kaikille Pohjois-Amerikan intiaanikulttuureille on jumalkäsitys ”suuresta hengestä”, joka maailman luotuaan ei enää puutu ihmisten kohtaloihin. Aurinko, kuu ja tähdet olivat tärkeitä jumaluuksia. Myös kaikkeen epätavalliseen kuten ennennäkemättömiin eläimiin, uskottiin liittyvän yliluonnollista voimaa. Lähes kaikki intiaanit tunsivat suojelushengen, joka oli joillekin henkilökohtainen ja joillekin yhteinen. Yhteys henkien maailmaan kulki tietäjien välityksellä. Laajoilla alueilla intiaanit pelkäsivät vainajien henkiä. Eurooppalaisten tulo Amerikkaan hävitti suurimman osan intiaanikulttuureista. Sotien ja tautien jäljiltä voimansa menettäneet intiaanit joutuivat muuttamaan alkuperäisiltä asuinsijoiltaan mantereen itäosista länteen Yhdysvaltain hallituksen määräyksestä. 1900-luvulla intiaanien määrä alkoi hiljalleen kasvaa ja kulttuuri jossain määrin elpyä. Keski-Amerikan korkeakulttuurit Nykyisen Ciudad de Méxicon alueella kehittyi noin 1800–1200 ennen ajanlaskun alkua Pohjois-Amerikan intiaanien kulttuureja kehittyneempi ja monimuotoisempi kulttuuri, jonka kehitystyöhön osallistui useita kansoja. Suuri merkitys tälle olmeekkien korkeakulttuurin synnylle oli maissin viljelyn kehittyminen. Maissi antoi suuren sadon suhteellisen vähällä työllä ja teki mahdolliseksi suuremman väestötiheyden saavuttamisen. Kehitys johti monien voimakkaiden sivilisaatioiden syntyyn. Eräs tällainen oli Teotihuacán, joka perustettiin arviolta 100 vuotta eaa. Ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen aikana Teotihuacánin kulttuuri saavutti kukoistuskautensa huipun. Olmeekit ja muut mesoamerikkalaiset yhteiskunnat olivat edelläkävijöitä matematiikassa ja tähtitieteessä sekä kehittivät myöhemmillä kansoille periytyneen kuvakirjoituksen. Mesoamerikkalaiset keksivät myös useita erilaisia kirjoitustapoja ja loivat 365-päiväisen kalenterin, joka oli tarkempi kuin eurooppalaiset aikalaisversiot. Teotihuacán valtapiiri ulottui suureen osaan Keski-Meksikoa, kunnes se kukistettiin 700-luvulla. Myöhemmin kaikki alueen kansat omaksuivat Teotihuacánissa syntyneet uskonnolliset tavat. Kulttiin kuuluivat jättimäiset, palvontapaikkoina toimineet pyramidit. Kulttuurin käsiteollisuustuotteet levisivät laajalle, muun muassa sapoteekeille, jotka elivät eteläisessä Meksikossa nykyisen Oaxacan maakunnan alueella. Sapoteekkien teknisestä taidosta, arkkitehtuurista ja taitavasta metallien käsittelystä on todisteena heidän pyhä kaupunkinsa 26 000 neliökilometriä laajuinen Monte Albán. 900-luvun aikana misteekit valloittivat Monte Albánin ja idemmässä sijainneen Mitlan, josta tuli myöhemmin sapoteekkien tärkein seremoniakeskus. Vuoden 1000 paikkeilla pohjoisesta Meksikoon tunkeutuneet tolteekit valtasivat alueen. Raakalaisina pidetyt tolteekit uhrasivat sotavankeja ja loivat voimakkaan poliittisen järjestelmän. Heidän pääkaupunkinsa oli Tula. Tolteekit tulivat kuitenkin uusien valloittajien myötä syrjäytetyksi ja ajetuksi Jukatanin niemimaalle, minne he perustivat uuden Tulan kaupungin mayojen pääkaupunkiin Chichén Itzáan. Asteekit olivat viimeinen kansa, joka otti vallan keskisessä Meksikossa ennen espanjalaisten konkistadorien tuloa. Aluksi halveksitut ja syrjityt maanviljelijäasteekit rakensivat Texcocojärven soiselle saarelle pääkaupunkinsa Tenochtitlánin, jonka raunioille rakennettiin myöhemmin Ciudad de México. Vuoden 1200 tienoilla asteekit suorittivat jättimäisen valloituksen, joka varmisti heille suurimman vallan alueella ajalla ennen espanjalaisia. Vuoden 1520 tienoilla espanjalaiset kukistivat asteekit muutamassa vuodessa muiden intiaanikansojen avulla. Mayakulttuuri Mayat asuivat alun perin Guatemalan pohjoisosassa, joka nykyisin on sademetsää. He kehittivät korkeimman kulttuurin, mikä Amerikan intiaaneilla on koskaan ollut. Mayakalenterin mukaan heidän kulttuurinsa huippu saavutettiin vuonna 790. Merkinnät loppuivat kokonaan vuoteen 909. Tuona aikana heidän miljooniin asukkaisiin kasvanut yhteiskuntansa romahti. Tuhoutumiseen syytä etsitään ylikansoittumisesta ja sen aiheuttamasta nälästä ja janosta, jotka tappoivat miljoonia. Loput mayat jättivät kaupunkinsa ja muuttivat Jukatanin niemimaalle, jossa heidän kulttuurinsa koki uuden kukoistuksen. 1100-luvulla mayat saivat kulttuurivaikutteita tolteekeilta. 1400-luvulla tämä kulttuurialue järkkyi sisäisten ristiriitaisuuksien vaikutuksesta ja oli jo hajaantumistilassa espanjalaisten saapuessa. Perun korkeakulttuurit Andien ylängöillä ja Etelä-Amerikan luoteisilla rannikkoalueilla kehittyneitä kulttuureja kutsutaan perulaisiksi, vaikka ne eivät rajoittuneetkaan nykyisen Perun alueeseen. Noilla alueille kehittyi Meksikon ja Keski-Amerikan kulttuureja vastaavia korkeakulttuureita. Inkat olivat valtakunnan hallitseva luokka. He valvoivat alistamiensa kansojen etua ja ottivat huomioon näiden omat kulttuurilliset lähtökohtansa. Alueen korkeakulttuurit kehittyivät alkujaan paikallisina ylänköjen jokilaaksoissa ja rannikolla, jossa viljely perustui keinokasteluun. Viljelykasveja olivat muun muassa maissi ja peruna sekä puuvilla, joka toimi korkeatasoisen kudonnan aineksena. Laamaa käytettiin vetojuhtana ja alpakasta saatiin villaa. Alueen kulttuureista erotetaan erilaisia ja toisiaan seuraavia intiaanikulttuureja. Näistä kolmella (Chavín, Tihuanaco ja Inka) on ollut suurempiluokkainen vaikutus. Chavín-kulttuuri sai nimensä Chavín de Huántarista, Urumbalaakson keskuksesta. Tihuanacon keskuspaikka sijaitsi Titicaca-järvellä. Inkat olivat aluksi pieni heimo Titicaca-järven tienoilla. 1400-luvulla heistä kehittyi suurin ja lyhytikäisin Andeilla vaikuttanut valtakunta. Inkojen pääkaupunki oli Cusco. Latinalaisen Amerikan intiaanit nykyaikana Etelä-Amerikan intiaanit asuvat nykyään pääasiassa mantereen sisäosien vaikeakulkuisilla alueilla. Suuret määrät Keski- ja Etelä-Amerikan intiaaneja on sekoittunut eurooppalaiseen väestöön. Näitä jälkeläisiä nimitetään mestitseiksi. Argentiinan intiaanien lukumäärä on epäselvä, ja arviot vaihtelevat 300 000 (0,7 % väestöstä) ja kahden miljoonan (5,6 %) välillä. Argentiinassa eläviä intiaanikansoja ovat esimerkiksi chorotet, chulupít, guaranit, mapuchet, tehuelchet ja selknamit. Boliviassa ja Perussa intiaanit muodostavat suurimman väestönosan. Paraguayssa intiaanikieli guarani on maan toinen virallinen kieli. Guatemalassa mayat muodostavat noin 45 % väestöstä, mutta heidän puhumillaan noin 20 kielellä ei ole virallista asemaa. Belizessä noin 40 prosentilla väestöstä on intiaanialkuperä ja 12 % on täysverisiä mayoja. Nykyisestä Meksikon väestöstä 60 prosenttia on puoliverisiä mestitsejä ja 30 prosenttia täysverisiä tai perimältään suurelta osin intiaaneja. Chiapasin ja Oaxacan osavaltioiden sekä Jukatanin niemimaan keskiosan väestöstä valtaosa on intiaaneja. Meksikon intiaanit ovat sekä aiemmin mainittujen korkeakulttuurikansojen jälkeläisiä ja apaššien sekä yuma- ja pima-kansojen sukulaisia. Suurimpia kansoja ovat nahuat, purépechat ja misteekit. Huicholet eli wixarikat elävät keskisessä Meksikossa. Chihuahuassa elävät tarahumarat ja Sonorassa yaquit sekä serit. Vaikka monet meksikolaiset ovat ylpeitä intiaanijuuristaan, alkuperäiskansat kärsivät silti rasismista ja syrjinnästä. Intiaanien elämäntavalla ja kulttuurilla ei ole tunnustettua asemaa. Brasilian intiaanit koostuvat lukuisista eristyksissä eläneistä ryhmistä. Perinteisesti intiaanit ovat yhä pääasiassa metsästäjiä, kalastajia sekä keräilijöitä, ja jotkut kansat ovat oppineet maanviljelyn taidon. Monet ennen eurooppalaisten saapumista eläneet kansat ovat kuolleet sukupuuttoon, ja suuri osa väestöstä on sulautunut myöhemmin tulleisiin maahanmuuttajiin. Brasiliassa asuvia intiaanikansoja ovat muun muassa baniwat, guaranit, kaiapót, mundurukut, terenat, ticunat ja yanomamit. Vuonna 1988 Brasilian perustuslaki tunnusti virallisesti yli 200 heimoa, ja heidän elämänsä reservaateissa aiottiin hoitaa kuntoon seuraavan viiden vuoden aikana. Hanke eteni kuitenkin suunniteltua hitaammin. Hallituksen kyvyttömyys rajata alueita johti kasvaviin erimielisyyksiin, joita lisäsivät intiaanien mailta löydetyt timantti- ja kultaesiintymät. Vuonna 2004 Amnesty International puuttui asiaan ja tuomitsi hallituksen yritykset riistää intiaaneilta näiden saavuttamia oikeuksia. Karjatilallisten surmattua useita intiaanijohtajia maakiistojen seurauksena Brasilian presidentti Luiz Inácio Lula da Silva joutui epäedulliseen valoon, koska hän oli luvannut järjestää Brasilian alkuperäisväestölle ”puolueettoman, demokraattisen ja yhtenäisen politiikan” kykenemättä pitämään lupaustaan. Pohjois-Amerikan intiaanit nykyaikana Yhdysvallat Vielä 1970-luvulla intiaaniasiain virasto Bureau of Indian Affairs kannatti aktiivisesti intiaanien sulauttamispolitiikkaa valtavirran amerikkalaiseen kulttuuriin. Nyttemmin tilanne on muuttunut ja monet intiaaniyhteisöt ovat muodostaneet paikallisia hallituksia, jotka vastaavat monista eri asioista kuten palo- ja pelastustoimista, luonnonvarojen käytöstä sekä lakien täytäntöönpanosta. Lisäksi monilla yhteisöillä on oma tuomioistuinjärjestelmänsä vastaamassa niistä tarpeista, jotka heidän paikallinen elämäntapansa vaatii. Tyydyttääkseen intiaanien asuntotarpeet liittovaltion kongressi on hyväksynyt erityisen asetuksen, (”Native American Housing and Self Determination Act”) vuonna 1996. Vuonna 1987 Yhdysvaltain korkein oikeus päätti, että liittovaltion tunnustamilla intiaaniheimoilla on oikeus harjoittaa vapaasti rahapelitoimintaa. Vuotta myöhemmin kongressi sääti Indian Gaming Regulatory Actin, jossa mainitaan intiaanien oikeudet pyörittää kasinoita ja bingosaleja. Nykyään rahapelien tarjoaminen onkin Yhdysvaltain intiaanien pääasiallinen elinkeino. Monet intiaanihallitukset pyörittävät pelikasinoita, ja monissa intiaaniyhteisöissä on niiden avulla pyritty myös rakentamaan monimuotoisempaa talousrakennetta. Erityisesti suurten kaupunkien läheisyydessä sijaitsevat reservaatit, kuten pequotien Mashantucket Connecticutissa, ovat hyötyneet tästä suuresti, ja kasinoista saaduilla tuloilla on parannettu heimon terveydenhuoltoa ja rakennettu oppilaitoksia. Jotkut intiaanikansat kieltäytyivät hyväksymästä kasinotoimintaa. Esimerkiksi navajot äänestivät pitkään kasinoja vastaan, kunnes muuttivat mielensä ja osallistuivat ensimmäisen kasinonsa avajaisiin marraskuussa 2008. Seuraavan vuoden aikana maailmanlaajuinen taantuma pienensi kasinoiden liikevaihtoa ja vuonna 2010 Detroitissa toiminut chippewien Greektown-kasino ajautui suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Viimeisten vuosikymmenten aikana intiaanien perinteiset uskonnolliset seremoniat ovat elpyneet. Lounaisalueen pueblojen rituaalit keräävät suuret osallistujajoukot ja eri puolilla maata pidettävät pow-wow-tilaisuudet keräävät yhteen satoja tanssijoita ja monilukuisen yleisön. Pohjois-Amerikan intiaanien suurin uskonnollinen järjestö on Amerikan alkuperäiskansojen kirkko, jolla on noin 250 000 jäsentä. Vuonna 2010 Yhdysvalloissa oli 565 liittovaltion tunnustamaa intiaaniheimoa tai -kansaa. Yhdysvallat tunnustaa näiden heimojen oikeudet itsehallintoon ja tukee heidän heimollista itsemääräämisoikeuttaan. Heidän itsehallinnolliset rajoitukseksensa ovat samoja kuin ne ovat Yhdysvaltain osavaltioilla, kuten sodasta päättäminen, ulkopoliittiset suhteet tai oikeus painaa rahaa. Tälläkin hetkellä yli sata intiaaniryhmää hakee virallista tunnustusta Yhdysvaltain liittovaltiolta. Liittovaltion tunnustamien territorioiden lisäksi joillakin heimoilla on yksittäisten osavaltioiden tunnustama asema, joiden oikeudet hieman vaihtelevat osavaltiosta riippuen. Vuosien varrella koetut sotatappiot, elämäntaso reservaateissa, kulttuurilliset sulautumisyritykset, perinteisten kansallisten kielten ja kulttuurien kieltäminen ovat vaikuttaneet intiaanien henkiseen ja ruumiilliseen terveyteen. Nykyaikana monet intiaanit kärsivät köyhyydestä, alkoholismista, sydänvaivoista ja diabeteksesta. Itsemurhatilastossa heidän määränsä ylittää selvästi kansallisen keskiarvon. Nykyään yli kolmannes Yhdysvaltain noin kolmesta miljoonasta intiaanista asuu kolmen osavaltion, Kalifornian, Arizonan ja Oklahoman alueella. Vuonna 2010 Yhdysvaltain väkirikkaimmat intiaanikansat olivat cherokeet, navajot, choctawit, siouxit ja chippewat. Kanada Kanadassa intiaanikansoja, joilla on tunnustettu asema, kutsutaan nimellä First Nations (”ensimmäiset kansat”). 1960-luvulle saakka intiaaneja yritettiin sulauttaa kanadalaiseen valtakulttuuriin, kunnes seuraava vuosikymmen muutti käytäntöä. Tuolloin Kanadan intiaanien kansallinen veljesjärjestö (NIB) ehdotti Amerikkojen ulkopuolelle yltävää kansainvälisestä järjestöä, joka pyrkisi alkuperäiskansojen aseman parantamiseen YK:n välityksellä. Monivaiheisten valmistelujen jälkeen järjestö loi yhteydet Australian ja Uuden-Seelannin alkuasukkaisiin sekä saamelaisiin. Väestömäärältään suurin Kanadan intiaanikansoista on creet. Kaupungeista eniten alkuperäiskansoja asuu Winnipegissä ja Vancouverissa. Katso myös Henkitanssi Tipi (teltta) Luettelo Yhdysvaltain liittovaltion tunnustamista intiaaniheimojen entiteeteistä Esikolumbiaaniset intiaanikulttuurit Lähteet Hämäläinen, Riku: Miten puhua intiaaneista? Kielikello 3/2020. https://www.kielikello.fi/-/miten-puhua-intiaaneista- Viitteet Kirjallisuutta Andersson, Rani-Henrik; Hämäläinen, Riku; Kekki, Saara: Intiaanikulttuurien käsikirja. Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Gaudeamus, 2013. Aiheesta muualla Suomen intiaaniyhdistys. NativeWeb, linkkejä kansoittain ja maantieteellisesti järjestettynä. Riitta Laitinen: Intiaanitietoutta suomalaisille Kirja-arvostelu teoksesta: Andersson, Rani-Henrik; Hämäläinen, Riku; Kekki, Saara: ”Intiaanikulttuurien käsikirja. Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa.” Gaudeamus, 2013. (Agricolan kirja-arvostelut, 10.7.2013). Indian Gaming. Seulonnan keskeiset artikkelit 49.4 Amerikan kansojen kansatiede

392

https://fi.wikipedia.org/wiki/Irlanti

Irlanti

Irlanti (, ) on valtio, joka käsittää suuren osan Irlannin saarta ja sen edustan pienempiä saaria, mutta ei kuitenkaan saaren koillisosaa, Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvaa Pohjois-Irlantia. Valtion kokonaispinta-ala on 70 273 km2 ja sen väkiluku runsaat 5,1 miljoonaa. Sen valtiomuoto on parlamentaarinen tasavalta. Se on ollut Euroopan unionin (aik. EEC) jäsen vuodesta 1973 alkaen. Irlannin pääkaupunki on itärannikolla sijaitseva Dublin. Yleisesti valtiosta puhuttaessa siitä käytetään usein nimitystä "tasavalta" (, ) jotta ero Pohjois-Irlantiin (Yhdistyneen kuningaskunnan maa) olisi selvä. Valtion perustuslaki kuitenkin määrittelee sen iirinkieliseksi nimeksi Éire ja englanninkieliseksi nimeksi Ireland. Irlannin ilmasto on merellinen. Yli puolet sen pinta-alasta on laidunmaata ja alle kymmenen prosenttia metsää. Britannia hallitsi sitä lähes 800 vuoden ajan, kunnes maa vapaussodan jälkeen saavutti vapaavaltion aseman 1921 ja itsenäistyi 1949. Vielä 1990-luvun alussa Irlanti oli yksi EU:n köyhimmistä maista, mutta vuosituhannen vaihteessa talouskasvu oli voimakasta. Tällöin Irlantia nimitettiin kelttiläiseksi tiikeriksi. Vuoden 2010 lopulla Irlannin pankit olivat pulassa ja maa tarvitsi EU:n apua. Irlannin kansalliskieli ja ensimmäinen virallinen kieli on iiri ja toinen virallinen kieli englanti, ja rahayksikkö on euro. Irlannin aiempi rahayksikkö oli Irlannin punta (1938–2002). Vuonna 2019 Irlannin bruttokansantuote asukasta kohden oli IMF:n mukaan 80 481 Yhdysvaltain dollaria, joka oli maailman neljänneksi korkein. Viimeisen vuosikymmenen aikana Irlannin bruttokansantuote on kasvanut nopeasti, sillä kansainväliset suuryritykset ovat siirtäneet pääkonttorinsa sinne säästääkseen yritysverotuksessa. Irlannin yritysvero on 12,5 prosenttia. Vuonna 2015 se oli OECD-maiden matalin. Maantiede Irlannin valtion kokonaispinta-ala on 70 273 km2. Asutus keskittyy maan itä- ja etelärannikoille, länsiosa on hyvin harvaanasuttua aluetta. Pinnanmuodot Saari on alankoa, mutta sen halki kulkee matala keskivuoristo. Kukkuloiden välissä on järviä, ja ylävät nummet päättyvät usein rantajyrkänteisiin. Etelärannikolle ovat ominaisia leveäsuiset, suppilomaiset lahdet, itärannikko on laakea ja melko ehyt, kun taas länsirannikko on rikkonainen lukuisine saarineen ja lahtineen. Pinnanmuotoja leimaavat jääkausien tekemät harjut ja drumliinit. Irlannin korkein kohta on 1 038 metriä korkea Carrauntoohil ja kaksi muuta yli kilometrin huippua Macgillycuddy Reeks -vuorijonossa. Muita korkeita huippuja Irlannissa ovat muun muassa 952 metriä korkea Mount Brandon ja 925-metrinen Lugnaquilla. Luonto ja luonnonsuojelu Vuonna 2000 Irlannin maa-alasta 55 prosenttia oli laitumena, 7,2 prosenttia peltona, 2 prosenttia niittynä, 8,4 prosenttia metsää ja 15,8 prosenttia kosteikkoja. Kosteikoissa ja vesialueilla elää joukko harvinaisia eläin- ja kasvilajeja. Irlannissa on myös runsaasti harvinaisia sammal-, levä- ja jäkälälajeja sekä vesikovakuoriaisia ja maanilviäisiä. Irlannissa elää 28 maanisäkäslajia, yli 400 lintulajia, 4 000 kasvilajia ja 12 000 hyönteislajia. Nisäkkäistä susi on kuollut alueellisesti sukupuuttoon, mustarotta on vaarantunut, ja kolme on silmälläpidettäviä: metsälepakko, saukko ja orava. Kärpästä, metsäjäniksestä ja närhestä on kehittynyt erityiset irlantilaiset alalajit. Irlannissa ei elä yhtään käärmelajia. Legendan mukaan Pyhä Patrick karkotti käärmeet saarelta 400-luvulla, mutta tosiasiassa syynä lienevät jääkauden aikaiset jäätiköt ja Irlannin Isossa-Britanniassa elävistä lähimmistä käärmelajeista erottavan Irlanninmeren kylmyys. Kotkat olivat kadonneet sukupuuttoon, mutta sekä maa- että merikotkakantoja on elvytetty istutuksin, ja vuonna 2007 Donegalissa kuoriutui ensimmäinen maakotkan poikanen sataan vuoteen. Kotkia uhkaavat maanviljelijöiden käyttämät myrkkysyötit, jotka on tarkoitettu kettujen ja varisten torjuntaan. Maassa on kuusi kansallispuistoa: Ballycroyn, Burrenin, Connemaran, Glenveagh’n, Killarneyn ja Wicklowvuorten kansallispuisto. Ilmasto Irlannin ilmasto on merellinen. Idässä ja etelässä on kuivinta, ja idässä ja sisämaassa on hiukan lämpimämmät kesät ja kylmemmät talvet kuin muualla. Siellä voidaan saada joskus luntakin, mutta lumipeite ei pysy maassa pitkään edes kukkuloilla. Dublinissa maan itäosassa on lämpimimmän kuun eli heinäkuun keskimääräinen ylin lämpötila 18,9 celsiusastetta, kylmimpien tammi- ja helmikuun keskimääräinen alin 2,5 astetta. Sadetta saadaan 9–13 päivänä jokaisessa kuussa, yhteensä 50–76 mm kuukaudessa. Galwayssä länsirannikolla lämpötilaolot ovat lähes samanlaiset, mutta sadepäiviä on kuukausittain 15–24, ja kuukausien sademäärät 52–132 mm. Eniten sataa syksyllä ja talvella. Belmulletissa saaren luoteisnurkassa lämpimimmän kuun eli elokuun keskimääräinen ylin lämpötila 17,2 astetta, kylmimpien tammi- ja helmikuun keskimääräinen alin 3 astetta. Sadetta saadaan 12–20 päivänä jokaisessa kuussa, talvella yli 120 mm kuukaudessa. Historia Varhaiset vaiheet Ensimmäiset asukkaat saapuivat Irlantiin 6 000 vuotta eaa. Noin 4 000 vuotta myöhemmin Etelä-Euroopasta tuli heimoja, jotka rakensivat suuria neoliittisia kivimonumentteja ja taidokkaita kultakoristeita. Pronssikautiset ihmiset, joita saapui seuraavan tuhannen vuoden aikana, tekivät taidokkaita kulta- ja pronssiesineitä ja aseita. Kelttiläiset heimot saapuivat Irlantiin vuosien 600–150 eaa. aikana. Perimätiedon mukaan Pyhä Patrick saapui 432 jaa. ja käännytti irlantilaiset kristinuskoon. Viikingit alkoivat tunkeutua alueelle 800-luvulla jaa. Viikinkien kasvavan vaikutusvallan loppuna on usein pidetty Clontarfin taistelua vuonna 1014, jossa sai toisaalta surmansa myös Irlannin ylikuningas Brian Boru. Britannian valta Englannin kuningaskunta valloitti Irlannin 1100-luvulla. Ensimmäiset valloittajat olivat normanneja. Henrik II nimitti poikansa Juhanan, myöhemmin Juhana Maaton, Irlannin lordiksi. Englantilaisten valta oli häilyväistä, ja yhteenotot paikallisten mahtimiesten kanssa tavallisia. Henrik VIII, Elisabet I ja Jaakko I yrittivät istuttaa protestanttista uskoa ja englantilaishenkisyyttä irlantilaisiin rohkaisemalla maahanmuuttoa ja takavarikoimalla katolilaisten maita protestanteille. Pohjois-Irlannin vastakkainasettelu alkoi tästä. Elisabet I:n aikana 1590-luvulla puhkesi ensimmäinen kapina, kun Hugh O'Neillin johtamat irlantilaiset taistelivat yhdeksän vuotta itsenäisyytensä puolesta. 50 vuotta myöhemmin katolisten ylimysten johtama Kilkennyn konfederaatio hallitsi parhaimmillaan kahta kolmasosaa saaresta. He vaativat täyttä autonomiaa, katolilaisille oikeuksia ja englantilaistamisen lopettamista. Kapina päättyi Englannin sisällissotaan, jossa irlantilaiset olivat Kaarle I:n puolella Oliver Cromwellia vastaan. Vuonna 1649 Cromwell kukisti irlantilaiset verisesti. Kapinan jälkeen alkoi sortokausi. Vuonna 1641 katolilaiset olivat omistaneet 60 prosenttia maasta, vuoteen 1776 mennessä osuus pieneni viiteen prosenttiin. 1700-luvun lopulla protestanttiset idealistit nousivat barrikadeille Amerikan itsenäisyyssodan innoittamina. Toiminta kukistettiin 1798. Britit yrittivät hillitä itsenäisyyshaaveita vuoden 1801 unionilailla, jolla personaaliunionin sijalle määriteltiin uusi valtio nimeltä Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. Vuosina 1845–1852 Irlantia koetteli ankara nälänhätä, jonka aikana väkiluku putosi kahdeksasta viiteen miljoonaan ja maan länsiosat tyhjenivät lähes kokonaan. Irlannin menettämästä kolmesta miljoonasta asukkaasta yli miljoona menehtyi, loput muuttivat ulkomaille. Vuosisadan loppupuolella virisi nationalistinen henki. Irlannin sisäpoliittinen tilanne kärjistyi pääsiäiskapinaan 1916. Itsenäisyyden aika Vapaussota puhkesi 1919. Vuonna 1921 Irlanti ja Britannia sopivat aselevosta ja maan tulemisesta vapaavaltioksi. Täyden itsenäisyyden Irlanti saavutti Britannian antamalla Westminsterin säädöksellä 1931. Irlanti julistautui tasavallaksi 1948, erottautui Britannian kruunusta ja Brittiläisestä kansainyhteisöstä 1949 ja liittyi Euroopan talousyhteisöön vuonna 1973. Vielä 1990-luvun alussa Irlanti oli yksi EU:n köyhimmistä maista. Liberaali talouspolitiikka, johon kuuluivat muun muassa alhainen yritysvero ja matalat palkat, sekä EU:n tuki koulutukseen ja infrastruktuuriin, saivat aikaan länsimaiden kovimman talouskasvun, ja 2000-luvulle tultaessa Irlanti oli nousemassa yhdeksi Euroopan vauraimmista maista. Tämän vuosien 1995–2007 talouskasvun vuoksi maalle annettiin lempinimi ”kelttiläinen tiikeri”. Maahan syntyi suuri asuntokupla, kun asuntojen hinnat nousivat 1997–2005 192 prosenttia. Samalla taloudellinen epätasa-arvoisuus nousi Yhdysvaltain jälkeen länsimaiden suurimmaksi. Syksyllä 2008 brittiläisen Northern Rock -pankin kaatuessa Irlanti antoi talletuksille rajattomat vakuudet talletuspaon estämiseksi ja muualta paenneiden pääomien houkuttelemiseksi. Näin Irlanti otti itselleen noin 440 miljardin euron takausvastuut. Rajattoman takuun ajan umpeutuessa syyskuussa 2010 maan pankit alkoivat menettää lyhytaikaista rahoitusta satoja miljoonia euroja viikossa, vaikka takausohjelman umpeutumispäivää lykättiin kaksi kertaa. 18. marraskuuta 2010 Irlannin viranomaiset ilmoittivat maan tarvitsevan kymmenien miljardien eurojen tukirahoitusta pankkien ja valtion pitämiseksi pystyssä. Irlannin talous on noussut syvästä talouskriisistä jopa yllättävän hyvin ja vuonna 2015 BKT:n kasvu oli 8 %. Helmikuussa 2020 pidettyjen parlamenttivaalien tulos oli historiallinen, sillä vasemmistolainen ja kansallismielinen Sinn Féin sai vaaleissa eniten ääniä. Keskustaoikeistolaiset Fine Gael ja Fianna Fáil olivat hallinneet Irlantia vuodesta 1922 saakka vuorotellen. 160-paikkaisen parlamentin edustajista 38 on Fianna Fáilin ja 35 Fine Gaelin. Fine Gaelin edustajamäärä väheni 15:llä, ja Fianna Fáil menetti kuusi paikkaa. Sinn Féin kasvatti paikkamääränsä 14 edustajalla 37:ään, vaikka sillä oli vaaleissa vain 42 ehdokasta. Irlannissa äänestäjä voi antaa ykkösäänen lisäksi useita toissijaisia ääniä eri puolueiden ehdokkaille. Sinn Féin sai ykkösäänistä eniten eli 24,5 prosenttia, Fianna Fáilin osuuden ollessa 22,2 ja Fine Gaelin 20,9 prosenttia. Sinn Féinin mahdollisuuksia päästä ensimmäistä kertaa hallitusvastuuseen painoi menneisyys Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n poliittisena siipenä. Sekä Fine Gael että Fianna Fáil vakuuttivat ennen vaaleja, että ne eivät muodosta hallitusta Sinn Féinin kanssa. Kesäkuussa 2020 Irlanti saikin historiallisen hallituskokoonpanon, sillä uuden pääministerin Micheál Martinin johtamassa hallituksessa perinteiset kilpailijat Fianna Fáil ja Fine Gael olivat ensimmäistä kertaa hallituskumppaneita samassa hallituksessa. Koalitiossa niiden lisäksi oli mukana myös vihreä puolue. Edellisen hallituksen pääministeri Leo Varadkar siirtyi varapääministeriksi ja Martin johti hallitusta ensimmäiset kaksi vuotta, jonka jälkeen hallitussopimuksen mukaisesti Varadkar nousi pääministeriksi 17. joulukuuta 2022. Hallinto ja politiikka Irlannin parlamentti (Oireachtas) on kaksikamarinen. Parlamentin ylähuone on nimeltään Seanad Éireann ja alahuone Dáil Éireann. Kummassakin kamarissa enemmistöpuolue oli pitkään keskustaoikeistolainen Fianna Fáil. Vuoden 2011 vaalien jälkeen parlamentin enemmistön kuitenkin muodostivat keskustaoikeistolainen Fine Gael ja keskustavasemmistolainen Työväenpuolue. Irlannin presidentin hallituskausi kestää seitsemän vuotta, ja hänet voidaan valita uudestaan vain kerran. Presidentin toimi on lähinnä seremoniallinen. Tietyissä perustuslaillisissa tehtävissä hänen tukenaan on neuvoa-antava valtioneuvosto. Pääministerin pyynnöstä presidentti voi hajottaa parlamentin. Michael D. Higgins aloitti presidenttinä 11. marraskuuta 2011. Presidentinvaaleissa lokakuussa 2018 Higgins valittiin toiselle kaudelle. Vasemmistolainen Higgins oli ensimmäinen virassa oleva Irlannin presidentti 50 vuoteen, joka sai haastajan pyrkiessään toiselle kaudelle. Irlannin hallituksen päämies on pääministeri eli Taoiseach. Alahuone valitsee pääministeriksi suurimman puolueen tai koalition puheenjohtajan. Pääministeri nimeää muut ministerit ja alahuone hyväksyy heidät. Kesäkuussa 2017 Leo Varadkarista tuli Fine Gael -puolueen johtaja ja Irlannin uusi pääministeri edeltäjänsä Enda Kennyn erottua. Varadkar oli monella tavalla uudenlainen pääministeri: Hän oli sekä ensimmäinen osittain intialaistaustainen, ensimmäinen avoimesti homoseksuaalinen että tuolloin 38-vuotiaana kaikkien aikojen nuorin pääministeri Irlannin historiassa. Viimeisimmät parlamenttivaalit pidettiin helmikuussa 2020 ja kesäkuussa 2020 uudeksi pääministeriksi historialliseen Fianna Fáilin ja Fine Gaelin yhteishallitukseen tuli Fianna Fáilin puheenjohtaja Micheál Martin, jonka on tarkoitus hallitussopimuksen mukaan vaihtaa paikkoja Fine Gaelin puheenjohtaja Varadkarin kanssa joulukuussa 2022. Muu politiikka Irlannin politiikassa on koko maan itsenäisyyden ajan ollut tärkeänä aiheena Pohjois-Irlannin asema. Fianna Fáil muodostui vuosien 1922–1923 sisällissodan jälkeen niistä, jotka vastustivat saaren jakamista. Vaikka jaon vastustajat hävisivätkin sisällissodan, Fianna Fáil oli pitkään maan selvästi suosituin puolue ja se on ollut hallitusvastuussa lähes jatkuvasti 1930-luvulta asti. Toinen suuri puolue Fine Gael syntyi jakamisen kannattajista. Muita merkittäviä puolueita ovat työväenpuolue, vihreät ja Sinn Féin. Katolisella kirkolla on aina ollut suuri valta Irlannissa. Viimeaikaiset uudistukset ovat kuitenkin lieventäneet tai poistaneet useita kirkon asettamia rajoituksia, ja vuonna 1972 katolisen kirkon erityisasema poistettiin perustuslaista. Esimerkiksi avioero sallittiin vasta vuonna 1996. Irlanti on ensimmäinen maailman maa, jossa sukupuolineutraali avioliitto on hyväksytty kansanäänestyksen kautta. Homo- ja lesboparit saavat lainmuutoksen jälkeen solmia siviiliavioliiton. Äänestys järjestettiin 22. toukokuuta 2015. Abortista tuli Irlannissa laillinen vuoden 2019 alusta. Kansanäänestyksessä toukokuussa 2018 ylivoimainen enemmistö kansasta kannatti abortin laillistamista. Hallitus vei lain nopeasti läpi parlamentissa ja presidentti vahvisti ennen joulunpyhiä lain, joka astui voimaan vuoden 2019 alussa. Vuonna 1998 hyväksytty Pitkänperjantain sopimus (Good Friday Agreement) lopetti vihollisuudet Pohjois-Irlannissa. Tämä toi mukanaan uudenlaisen aikakauden myös Irlannin ja Yhdistyneen kuningaskunnan kahdenkeskiseen suhteeseen. Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Elisabet II vieraili vuonna 2011 Irlannin tasavallassa ensimmäisenä Britannian monarkkina Irlannin itsenäistymisen jälkeen, ja vuonna 2014 Irlannin tasavallan presidentti Michael Higgins vieraili Britanniassa ensimmäisenä Irlannin presidenttinä. Asevoimat Irlannin puolustusvoimat ( (IDF), ) koostuvat maavoimista, laivastosta ja ilmavoimista. Irlannissa ei ole yleistä asevelvollisuutta. Hallinnollinen jako Vuoden 2014 kesäkuusta alkaen Irlanti on jaettu 31 hallintoalueeseen (). Alueista 26 on kreivikuntia, kolme kaupunkeja (Cork, Dublin, Galway) ja kaksi kaupunki-kreivikuntia (Limerick, Waterford). Hallintoalueet jakaantuvat yhteensä 95 kunnanosaan (). Vuoden 2014 uudistuksessa paikallishallinnon yksiköiden määrä väheni 114:stä 31:een ja alue-edustajien määrä 1 627:stä 949:ään. Galwayn kreivikunta ja Galwayn kaupunki päättivät vuonna 2018 yhdistyä viimeistään vuonna 2021, jonka jälkeen hallintoalueita on 30.. Hallinnon historiaa Historiallisesti Irlannin saarella on ollut neljä maakuntaa: Ulster, Munster, Connacht ja Leinster. Maakuntajako on peräisin kristillisen ajan alusta, eikä sillä ole enää hallinnollista tehtävää. Alla olevassa kartassa ja luettelossa ovat vanhan hallintojaon mukaiset kreivikunnat englanniksi ja iiriksi. Kreivikunnan nimen jäljessä oleva numero viittaa kartan vihreisiin alueisiin. Ulsterin kuusi muuta kreivikuntaa (oheisessa kreivikuntakartassa vaaleanpunaisella värillä) kuuluvat Pohjois-Irlantiin. Ulster (Ulaidh) Cavan/An Cabhán (9) Donegal/Dún na nGall (26) Monaghan/Muineachán (8) Munster (An Mhumhain) Clare/An Clár (20) Cork/Corcaigh (16) Kerry/Ciarraí (17) Limerick/Luimneach (18) Tipperary/Tiobraid Árann (19) Waterford/Port Láirge (15) Connacht (Connacht) Galway/Gaillimh (21) Leitrim/Liatroim (25) Mayo/Maigh Eo (22) Roscommon/Ros Comáin (23) Sligo/Sligeach (24) Leinster (Laighin) Carlow/Ceatharlach (4) Dublin/Áth Cliath (1) Kildare/Cill Dara (5) Kilkenny/Cill Chainnigh (14) Laois (13) Longford/An Longphort (10) Louth/Lú (7) Meath/An Mhí (6) Offaly/Uíbh Fhailí (12) Westmeath/An Iarmhí (11) Wexford/Loch Garman (3) Wicklow/Cill Mhantáin (2) Talous Irlannin talous on nykyaikaista ja pitkälti riippuvainen ulkomaankaupasta. Irlanti liittyi euroon vuonna 1999 kahdentoista ensimmäisen EU-maan mukana. Maan bruttokansantuote kasvoi vuosina 1995–2007 keskimäärin 6 prosenttia vuodessa ja kääntyi maailman talouskriisin takia jyrkkään laskuun. Talouskriisin aikana irlantilaisten asuntojen keskimääräinen myyntihinta puolittui vuoteen 2010. Bruttokansantuote laski vuonna 2008 yli 3 prosenttia ja seuraavana vuonna lähes 8 prosenttia edellisestä. Vuonna 2010 bruttokansantuote heikentyi enää vain yhden prosentin, ja maan talouden odotettiin palaavan siedettävään tilaan vuoden 2011 aikana. Vuonna 2017 Irlannin valtionvelka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli 73 prosenttia. Irlannin elinkeinorakenteesta noin 5 prosenttia on maataloutta, 49 prosenttia teollisuutta ja 46 prosenttia palveluita. Maan tärkeimpiä maataloustuotteita ovat naudanliha, meijerituotteet, ohra, peruna ja vehnä. Tärkeimpiä teollisuustuotteita taas ovat erilaiset kemikaalit, lääketarvikkeet, tietokonelaitteistot, ruokatarvikkeet ja virvoitusjuomat. Lisäksi maa on panostamassa lääkelaitteiden valmistukseen. Irlannin tärkeimpiä luonnonvaroja ovat maakaasu, turve, kupari, lyijy, sinkki, hopea, baryytti, kipsi, kalkkikivi ja dolomiitti. Irlannin tärkeimpiä vientitavaroita ovat konetarvikkeet, tietokoneet, kemikaalit, lääkeaineet, eläimet sekä eläintarvikkeet. Irlannin vienti kohdistuu Yhdysvaltoihin, Britanniaan, Belgiaan ja Saksaan, kun taas tärkeimmät tuontimaat ovat Britannia, Yhdysvallat, Saksa ja Alankomaat. Vuoden 2010 arvion mukaan Irlannin ulkomaankaupan arvo oli noin 115,7 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Irlannin talous on noussut hyvin syvästä talouskriisistä. Erityisesti IT- ja lääkealan yritykset ovat nostaneet maan taloutta. BKT:n kasvu vuonna 2015 oli 8 %. Applen ja Googlen kaltaiset jättiyritykset ovat investoineet maahan ja työllistävät noin 10 prosenttia maan työvoimasta, niiden osuus maan bruttokansantuotteesta on samaa luokkaa. Irlannissa ovat menestyneet kuitenkin myös perinteisemmät alat ja esim. maidontuotantoon on investoitu sen jälkeen, kun EU poisti maitokiintiönsä. Hyvä talouskehitys on toisaalta johtanut hintojen nousuun. Liikenne Irlannissa on yhteensä noin 700 kilometriä moottoritietä (2009). Maan liikenne on Britannian tapaan vasemmanpuoleista. Irlannissa on yhteensä 39 lentokenttää, joista suurin on Dublinin lentoasema. Lentokentän kautta kulkee päivittäin noin 60 000 matkustajaa. Tieverkko on kattava ja hyväkuntoinen, mutta julkinen liikenne on melko kallista, vuorovälit ovat pitkiä eivätkä reitit ulotu kaikkialle. Väestö Katso myös Katolinen kirkko Irlannissa. Irlannin väestö periytyy pääosin kelteistä, mutta mukaan on sekoittunut aikojen kuluessa myös englantilaisia, pohjoismaalaisia (lähinnä viikinkien ajalta norjalaisia ja tanskalaisia) sekä iberialaisia. 2000-luvulla Irlannin väkiluku on kasvanut voimakkaasti, sillä maahan on tullut paljon maahanmuuttajia pääosin Puolasta, Latviasta ja Liettuasta. Vuonna 2011 maassa oli 4 670 976 asukasta. Vuosikymmenien ajan Irlannin väestönkehitystä hallitsi maastamuutto, joka johtui 1800-luvun riittämättömästä ravintohuollosta, mutta väestön väheneminen päättyi vuonna 1961, sillä vaikka maastamuutto jatkuikin, syntyvyys oli korkea. Väestö puhuu pääosin englantia, mutta pieni vähemmistö, joka asuu enimmäkseen Irlannin länsiosissa, Connachtin provinssissa niin kutsutuilla Gaeltacht-alueilla, puhuu alkuperäiskieltä iiriä. Iiriä puhuvien määrä on noin viiden prosentin luokkaa, ja suurin osa heistä on kaksikielisiä toisena äidinkielenään englanti. Iirin kieli on ollut Irlannin virallinen kieli englannin rinnalla vuodesta 1921. Vuoden 2016 väestölaskennassa irlantilaisista kuului katoliseen kirkkoon 78,3 prosenttia väestöstä. Anglikaaniseen Irlannin kirkkoon kuului 2,7 prosenttia. Ortodokseja oli 1,3 prosenttia ja muita kristittyjä 1,6 prosenttia. Muslimeja oli 1,3 prosenttia, hinduja 0,3 prosenttia ja muita uskontoja kannatti 2,1 prosenttia. Uskonnottomia oli 9,8 prosenttia. Loput 2,6 prosenttia ei kertonut kantaansa. Vuonna 2010 70 prosenttia irlantilaisista kertoi uskovansa Jumalaan; osuus oli Euroopan seitsemänneksi suurin. Eri alueiden väestöjakauma on hyvin epätasainen. Väestö ja teollisuus ovat keskittyneet itään, jossa on maan politiikan ja talouselämän keskus. Noin 30 prosenttia väestöstä asuu Dublinin ja Dún Laoghairen kaupunkien alueella. Maailman terveysjärjestön vuonna 2004 tekemän selvityksen mukaan Irlannissa käytetään maailman neljänneksi eniten alkoholia, puhtaaksi alkoholiksi muunnettuna yli 14,4 litraa aikuista kohti. Vain Luxemburgissa, Ugandassa ja Tšekissä kulutus on vielä runsaampaa. Irlanti on Afrikasta Britanniaan ja Alankomaihin kuljetettavan hasiksen merkittävä välipiste. Lisäksi Irlannin kautta välitetään Euroopassa valmistettuja synteettisiä huumeita sekä heroiinia ja kokaiinia. Erityisesti kokaiinin käyttö on kasvussa myös Irlannissa. Huhtikuussa 2019 tilastojen mukaan 622 700 henkilöä eli 12,7 prosenttia väestöstä oli kansallisuudeltaan muita kuin irlantilaisia. Koulutus Irlannissa on oppivelvollisuus kaikille 8–15-vuotiaille lapsille. Irlannin koulujärjestelmä on kolmivaiheinen: kaikille pakollinen kahdeksan vuoden mittainen peruskoulu (), 5–6 vuotta kestävä toisen asteen koulutus () sekä korkeakoulutus. Irlannissa lapset saavat mennä kouluun aikaisintaan kuusivuotiaina, mutta useimmat 4- tai 5-vuotiaat käyvät peruskoulujen yhteydessä olevia erityisluokkia. Peruskoulun jälkeen valtaosa nuorista siirtyy 5–6 vuotta kestävään toisen asteen koulutukseen. Noin 60 prosenttia toisen asteen koulutuksen suorittaneista menee myöhemmin korkeakouluun, yleensä joko yliopistoon tai collegeen. Irlannissa on yhteensä seitsemän yliopistoa, joista vanhin on vuonna 1592 perustettu Trinity College. Yliopistoista suurin taas on vuonna 1854 perustettu University College Dublin, jossa opiskelee yhteensä yli 24 000 opiskelijaa. Kulttuuri Irlantilaisen kulttuurin epämuodollisuus erottaa sen brittiläisestä kulttuurista ainakin irlantilaisten itsensä mielestä. Huumoria ja kielellistä sukkeluutta arvostetaan, ja sääntöjen rikkomisesta rangaistaan sarkasmilla tai pilkkaamisella. Irlantilainen ruoka muistuttaa muiden pohjoiseurooppalaisten maiden keittiötä. Liha, peruna ja viljatuotteet ovat sen perustana, kasviksista käytetään lisukkeina etenkin kaalia, lanttua, porkkanaa ja ruusukaalia. Lammasta, kanaa, naudanlihaa, kinkkua ja kalkkunaa syödään paistettuina tai pataruokina. Myös kalaa, varsinkin lohta, ja katkarapuja käytetään. Kansainvälinen keittiö on levinnyt Irlantiinkin, mutta kotimaiset perusruoat ja varsinkin juomat, kuten viski ja Guinness-olut, ovat säilyttäneet suosionsa. Pubi on oleellinen kohtaamispaikka, mutta siellä tarjotaan harvoin aterioita. Irlannin symboleita ovat kolmilehtinen apila, jota Irlannin suojeluspyhimyksen Pyhän Patrickin (iir. Padraich) kerrotaan käyttäneen esimerkkinä selittäessään pyhää kolminaisuutta, sekä kultainen harppu, joka esiintyy myös kaikissa Irlannin eurokolikoissa. Harppu oli myös Irlannin puntakolikoissa (iir. Punt) ja on edelleen Irlannin vaakunassa. Perinteinen irlantilainen soitinmusiikki on usein alkujaan tarkoitettu tanssien säestykseksi. Kansanlauluissa on ornamentoituja surulauluja sekä balladeja, jotka voivat kertoa niin politiikasta, työstä, alkoholista kuin rakkaudestakin. Irlantilaisia teemoja musiikissaan ovat käyttäneet muun muassa Clannad, The Dubliners, Thin Lizzy, Boyzone ja The Corrs. Myös muut irlantilaiset artistit menestyvät maailmalla, eturivin tähdistä mainittakoon U2, Enya, Jedward, Sinéad O'Connor, Westlife, My Bloody Valentine, One Direction -yhtyeen Niall Horan sekä Boomtown Rats (ja laulaja Bob Geldof). Riverdance-tanssiryhmä on tehnyt irlantilaista steppitanssia tunnetuksi maailmalla. Ernest Walton Dublinin Trinity Collegesta sai vuonna 1951 yhdessä John Douglas Cockcroftin kanssa Nobelin fysiikan palkinnon ”atomin jakamisesta”. William Rowan Hamilton oli huomattava matemaatikko. Irlannissa on myös useita tunnettuja kirjailijoita, joista suurin osa kirjoittaa englanniksi. Neljä heistä on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon: William Butler Yeats 1923, George Bernard Shaw 1925, Samuel Beckett 1969 ja Seamus Heaney 1995. Muita tunnettuja irlantilaiskirjailijoita ovat muun muassa James Joyce (jonka muistoksi vietetään vuosittain Bloomsdayta), Jonathan Swift, Oscar Wilde, Patrick Kavanagh, Colm Tóibín, Brendan Behan, Roddy Doyle, Laurence Sterne sekä Draculan luoja Bram Stoker. Unescon maailmanperintöluettelossa on Irlannista kaksi kohdetta, Bend of the Boynen muinaismuistot ja Skellig Michaelin luostariryhmä. Media Irlannin yleisradioyhtiö on Raidió Teilifís Éireann (RTE), jolla on kaksi televisiokanavaa ja neljä kansallista radiokanavaa. Lisäksi maassa on useita kaupallisia televisio- ja radioyhtiöitä. Irlanti on Eurovision laulukilpailussa tähän mennessä menestynein maa, sillä se on voittanut seitsemän kertaa. Irlantilaisia lehtiä ovat mm. The Irish Times, Irish Independent ja The Examiner. Urheilu Irlannin epävirallisia kansallislajeja ovat niin kutsutut gaelilaiset urheilulajit, joista tärkeimpiä ovat etäisesti jalkapalloa muistuttava gaelilainen jalkapallo ja mailapeli hurling. Olympialaisissa maa on menestynyt lähinnä kesäolympialaisissa; talvikisoissa maa ei ole voittanut yhtään mitalia. Kesäolympialaisissa Irlanti on menestynyt erityisesti nyrkkeilyssä (12 mitalia), yleisurheilussa (6 mitalia) ja uinnissa (4 mitalia). Irlannissa on yhteensä 252 844 rekisteröityä jalkapallon pelaajaa ja 5 828 jalkapalloseuraa. Maan kansallinen jalkapalloliiga on viralliselta nimeltään League of Ireland Premier Division. Irlannin jalkapallomaajoukkue on osallistunut kolme kertaa jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin (1990, 1994 ja 2002) voittamatta kuitenkaan mitaleja. Maa oli FIFA-rankingissa tammikuussa 2012 sijalla 23. Parhaimmillaan maa on ollut ranking-listalla kuudes vuosina 1992–1993. Jalkapallon ohella myös rugby ja hevosurheilu on suosittua. Lähteet Aiheesta muualla Globalis.fi – Irlannin maaprofiili Irlanti Google Mapsissa Ylen Elävä arkisto – Vieraana vihreällä saarella, video 1964 Seulonnan keskeiset artikkelit

393

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ido

Ido

Ido on esperantosta muokattu kansainvälinen apukieli, jonka Louis de Beaufront julkaisi vuonna 1907. Vaikka idon käyttäjäkunta on pienentynyt viime vuosikymmeninä, on sillä edelleen joitakin puhujia ympäri maailmaa, kuitenkin eniten Euroopassa. Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2016 päättyessä 18 henkilöä, joiden äidinkieleksi oli rekisteröity ido. Historia 1900-luvun alussa kansainvälisen apukielen valitsemiseksi muodostettu valtuusto (Délégation pour l’adoption d’une langue auxiliaire internationale) valitsi ido-ehdotuksen monien ehdokkaiden joukosta. Perustana oli esperanto, johon oli tehty lukuisia korjauksia. Valtuuston asettama komissio kehitti ehdotelmaa edelleen monta vuotta. Myös esperanton luoja L. L. Zamenhof ehdotti luomuksensa käyttökokemuksien perusteella muutamia parannuksia, jotka otettiin idoon mukaan. Myöhemmin esperantoliike Zamenhofin johdolla kieltäytyi ehdotetuista korjauksista. Luokitus Koska ido on keinotekoinen kieli, se ei ole minkään luonnollisen kielen sukulainen. Se pohjautuu kuitenkin esperantoon, ja monet pitävätkin idoa vain esperanton murteena. Ido on perinyt esperanton fonologiaan, kielioppiin ja sanastoon saamat vaikutteet indoeurooppalaisista kielistä, mutta se on vielä erityisesti korostanut sanastossa ja ääntämyksessään romaanisia kieliä, toisin kuin esperanto, jonka ääntämykseen ovat vaikuttaneet myös slaavilaiset kielet, ja perussanastoon indoeurooppalaisten kielten eri kieliryhmät. Alueellinen sijoittuminen Keinotekoisesti luotuna kansainvälisenä apukielenä ido ei kuulu millekään kansalle tai valtiolle eikä se myöskään ole minkään valtion virallinen kieli. Sen puhujia on ympäri maailmaa, eniten kuitenkin keskisessä ja eteläisessä Euroopassa. Idoa ei ole rajoitettu millekään ihmisryhmälle, joten sitä voi opiskella kuka tahansa. Äänteet Vokaalit Diftongit Au, eu, ai, ei, oi ja ui lausutaan kuten suomessa. Muut vokaaliyhdistelmät lausutaan erillisinä. Painotus Painotus on yleensä toiseksi viimeisellä tavulla: chagréno, brosílo, dejúno, ésas, aránjas. "Io"-diftongiin päättyvää lopputavua ei jaeta kahtia, eli o:ta edeltävä i ei saa painoa, vaan sanotaan: rádio, ekonómio, demokrátio jne. Infinitiivin lopputavu (-ar,-ir,-or,-ur) siirtää painon viimeiselle tavulle: esár, facár. Konsonantit Kirjoitusjärjestelmä Idon aakkosto sisältää seuraavat kirjaimet: a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z Kielioppi Idon kieliopin keskeisiä piirteitä ovat seuraavat: sanoilla ei ole sukua eikä epämääräistä artikkelia sanajärjestys on subjekti–verbi–objekti käytetään prepositioita ja liitteitä kaikki sanat taipuvat säännöllisesti paitsi toisinaan verbi esar, jonka preesens on perussäännön mukaan esas mutta usein es. Eroavaisuuksia esperantoon kirjoitusjärjestelmä – käytetään normaaleja latinalaisen aakkoston kirjaimia q, w, x ja y, muttei tarkkeellisia merkkejä ĉ, ĝ, ĥ, ĵ, ŝ ja ŭ monikko – substantiivin monikko muodostetaan korvaamalla -o, -i:llä infinitiivi – infinitiivin pääte ei ole -i vaan -ar infinitiivit taipuvat aikamuotoihin – ei esperantossa adjektiivit – eivät taivu pääsanan mukaan sanasto – erityisesti käytetyimpiä sanoja on muutettu, lähinnä romaanisempaan tai helpommin lausuttavaan muotoon: demandas → questionas; scias → savas akkusatiivi – akkusatiivia käytetään vain, jos objekti edeltää subjektia: Me manjis pano == Panon me manjis. sanojen suku – sana ei ole oletuksena maskuliini, toisin kuin esperantossa, jossa sana sisko saadaan muodostettua päätteellä sanasta veli Esimerkkejä Lauseita Saluto! = Terve! Bonveno a Finlando! = Tervetuloa Suomeen! Til rivido! = Näkemiin! Danko. = Kiitos. Voluntez. = Ole hyvä. Me amas tu. = Minä rakastan sinua. Ka tu amas me? = Rakastatko minua? Quo esas tua nomo? = Mikä on sinun nimesi? Mea nomo esas... = Minun nimeni on... Ube tu lojas? = Missä sinä asut? Me lojas... = Minä asun... Me ne parolas Ido bone. = Minä en puhu idoa hyvin. Ka tu parolas en la Finlandana/Sueda/Angla? = Puhutko suomea/ruotsia/englantia? Isä meidän – Patro Nia Patro nia, qua esas en la cielo, tua nomo santigesez; tua regno advenez; tua volo facesez quale en la cielo tale anke sur la tero. Donez a ni cadie l'omnadiala pano, e pardonez a ni nia ofensi, quale anke ni pardonas a nia ofensanti, e ne duktez ni aden la tento, ma liberigez ni del malajo. Lähteet Aiheesta muualla Idonkielinen Wikipedia Idonkielinen Wikisanakirja Uniono por la linguo internaciona Ido Suomenkieliset idosivut Kansainväliset apukielet

394

https://fi.wikipedia.org/wiki/Finavia

Finavia

Finavia Oyj on lentoasemayhtiö, joka johtaa ja kehittää koko Suomen kattavaa lentoasemaverkostoa. Siihen kuuluu Helsinki-Vantaan lentoaseman lisäksi 19 alueellista lentokenttää. Finavian liikevaihto muodostuu lentoliikenteen tuotoista, kiinteistötuotoista ja pysäköintituotoista. Finavian pääkonttori sijaitsee Helsinki-Vantaan lentoasemalla Vantaalla. Tammikuusta 2018 alkaen yhtiön toimitusjohtajana on toiminut Kimmo Mäki. Vuonna 2022 Finavian lentoasemien kautta matkusti noin 15,4 miljoonaa matkustajaa. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan keskeinen kaukoliikenteen lentoasema ja tärkeä lentoliikenteen solmukohta Euroopan ja Aasian välillä. Vuonna 2022 Helsinki-Vantaalla oli yhteensä 12,9 miljoonaa matkustajaa, joista 87 prosenttia oli kansainvälisen liikenteen matkustajia ja 13 prosenttia kotimaan liikenteen matkustajia. Finavian toiminta Finavian asiakkaita ovat lentoyhtiöt, ja Finavia palvelee myös lentomatkustajia. Liiketoiminta-alueet ovat Helsinki-Vantaan lentoasema, Lentoasemaverkosto ja tytäryhtiö Airpro Oy. Finavian tuottamat keskeisimmät palvelut: Finavian vastuulla ovat muun muassa lentoasematerminaalien, kiitoteiden ja asematasopalveluiden kehittäminen ja ylläpito sekä lentoasemien asiakaskokemuksen kehittäminen. Airpro tuottaa muun muassa lentoliikenteen maapalveluita ja turvatarkastuspalveluita. Omistus Finavia on Suomen valtion omistama julkinen osakeyhtiö eli valtionyhtiö. Sen omistajaohjauksesta vastaa Valtioneuvoston kanslia. Hallitus ja toimitusjohtaja Finavian hallitus: Kati Levoranta, oikeustieteen kandidaatti, P2X Solutions. Hallituksen puheenjohtaja 18.3.2022 alkaen, jäsen 29.3.2021 alkaen. Esko Pyykkönen, kauppatieteiden maisteri, valtioneuvoston kanslia, omistajaohjausosasto, neuvotteleva virkamies, Hallituksen jäsen 19.3.2018 alkaen Kaisa Vuorio, diplomi-insinööri, Propdea Oy:n toimitusjohtaja. Hallituksen jäsen 18.3.2022 alkaen Pekka Vähähyyppä, kauppatieteiden maisteri, Stockmann Oyj Abp:n, talousjohtaja. Hallituksen jäsen 18.3.2022 alkaen. Mikko Tainio, KTM, Terveystalo Oyj, johtaja, Portfolioliiketoiminnot. Hallituksen jäsen 21.3.2023 alkaen. Jouko Sarkkinen, Finavia Oyj, Hallituksen jäsen (henkilöstön edustaja) 21.3.2023 alkaen. Finavian toimitusjohtajana on toiminut Kimmo Mäki 1.1.2018 alkaen. Lentoasemaverkosto ja matkustajamäärät Finavian ylläpitämä ja kehittämä lentoasemaverkosto käsittää 20 lentoasemaa Suomessa: 15 siviililentoasemaa, neljä yhteistoimintalentoasemaa ja kaksi sotilaslentoasemaa. Siviililentoasemia ovat Helsinki-Vantaa, Oulu, Turku, Vaasa, Kittilä, Joensuu, Ivalo, Kokkola-Pietarsaari, Kuusamo, Kajaani, Kemi-Tornio, Maarianhamina, Pori ja Savonlinna. Yhteistoimintalentoasemia, joissa on sekä siviili- että sotilasliikennettä ovat Jyväskylä, Kuopio, Rovaniemi ja Tampere-Pirkkala. Pääosin sotilaslentoasemia ovat Halli ja Utti. Enontekiön lentoasema siirtyi Enontekiön kunnalle heinäkuussa 2021. Lappeenrannan lentoasema siirtyi Saimaan lentoasemasäätiölle vuoden 2016 alussa. Finavian 20 lentoaseman kautta lensi 15,4 miljoonaa matkustajaa vuonna 2022 (+187 % vuoteen 2021 verrattuna). Helsinki-Vantaalla oli yhteensä 12,9 miljoonaa matkustajaa, joista 87 prosenttia oli kansainvälisen liikenteen matkustajia ja 13 prosenttia kotimaan liikenteen matkustajia. Finavian verkostolentoasemien kautta lensi vuonna 2022 noin 2,5 miljoonaa matkustajaa. Historia Aiemmin Tie- ja vesirakennushallituksen alaisuudessa ollut Suomen ilmailuhallinto keskitettiin perustamalla lailla liikenneministeriön alainen Ilmailuhallitus 1. maaliskuuta 1972 alkaen. Sen pääjohtajina ehtivät toimia Kaarlo J. Temmes 1972–1983 ja Carl-Eric Calás 1983–1991. Virasto muutettiin Ilmailulaitos-nimiseksi (lyhenne ILL) valtion liikelaitokseksi vuoden 1991 alusta. Sen pääjohtajana toimi Mikko Talvitie 1991–2005, ja 2005 alkaen Samuli Haapasalo. Ilmailuhallitus sai ensimmäisen oman toimirakennuksen Helsinki-Vantaan lentoaseman alueelle 1977. Vuoden 2005 loppuun saakka Ilmailulaitoksen yhteydessä toimi myös Lentoturvallisuushallinto Suomen kansallisena ilmailuviranomaisena. Viranomaistehtävissään Lentoturvallisuushallinto teki päätökset itsenäisesti Ilmailulaitoksen liiketoiminnasta ja Ilmailulaitoksen johdosta riippumatta. Tästä huolimatta Ilmailulaitoksen kaksoisrooli yhtäältä ilmailualan liiketoimintaa harjoittavana laitoksena ja toisaalta ilmailualaa valvovana viranomaisena herätti ajoittain keskustelua. Ilmailulainsäädännön kokonaisuudistukseen liittyen vuoden 2006 alussa perustettiinkin uusi ilmailuviranomainen, Ilmailuhallinto, jolle ilmailun viranomaistehtävät siirrettiin. Vuoden 2009 loppuun asti Finavia toimi valtion liikelaitoksena nimellä Ilmailulaitos Finavia (ruots. Luftfartsverket Finavia). Ilmailulaitos Finavia muutettiin kokonaan valtion omistamaksi osakeyhtiöksi 1.1.2010 alkaen, ja yhtiön nimeksi tuli Finavia Oyj. Toimitusjohtajan toimi vuoteen 2012 asti Samuli Haapasalo, vuosina 2012-2017 Kari Savolainen ja vuodesta 2018 alkaen nykyinen Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki. Maaliskuun 2017 loppuun saakka Finavia vastasi myös Suomen ilmatilan käytön hallinnasta sekä lentoreitti- ja lennonvarmistuspalveluista Finavian lentoasemilla, mutta huhtikuun 2017 alussa nämä tehtävät siirtyivät Air Navigation Services Finlandille. Finavian viime vuosien tapahtumia Koronapandemia aiheutti Finavian historian pahimman talouskriisin Huhtikuussa 2020 lentomatkustamisessa nähtiin maailmanlaajuisesti ennennäkemätön pysähdys, kun koronavirusepidemia alkoi rajoittaa matkustamista. Suomen lentoliikenteestä iso osuus tulee kansainvälisestä liikenteestä, minkä vuoksi matkustajamäärä putosi merkittävästi. Suomessa taudin leviämisen ehkäisemiseksi toteutetut matkustusrajoitukset käytännössä hiljensivät Finavian lentoasemat. Matkustajamäärät pysyivät matalina huhtikuusta 2020 alkaen ainakin vuoden 2021 kesään asti. Lentoyhteyksien ja matkustajamäärien palautumisen uskotaan kestävän muutamia vuosia. Noin miljardin euron kehitysohjelma Helsinki-Vantaalla Finavia sai lokakuussa 2013 Suomen valtiolta 200 miljoonan euron pääomituksen, joka mahdollistaa laajan, noin miljardin euron, kehittämisohjelman käynnistämisen Helsinki-Vantaalla. Investointien tavoitteena on varmistaa Helsinki-Vantaan vahva kilpailuasema Euroopan ja Aasian välisessä vaihtoliikenteessä. Kehittämisohjelma käynnistyi tammikuussa 2014 ja ulottuu vuoteen 2023 asti. Kehitysohjelman ensimmäinen merkittävä etappi saavutettiin heinäkuussa 2017, kun eteläsiipi avattiin matkustajaliikenteen käyttöön. Joulukuussa 2021 avattiin uuden terminaali 2:n pääsisäänkäynti, tulo- ja lähtöaulat ja liikennemuodot yhdistävä matkakeskus. Lisäksi otettiin käyttöön uudet pysäköinti- ja liikennejärjestelyt. Kehittämisohjelman työllisyysvaikutus on arviolta 16 600 henkilötyövuotta. Finavian 55 miljoonan euron investointiohjelma Lapin matkailuun Finavia toteutti vuosien 2018−2019 aikana mittavan 55 miljoonan euron kehitysohjelman Kittilän, Rovaniemen ja Ivalon lentoasemilla. Finavian suurinvestointi mahdollistaa Lapin matkailun kasvun ja edistää Suomen saavutettavuutta ja kilpailukykyä. Finavian tavoitteena on parantaa Lapin lentoasemien asiakaskokemusta, nostaa palvelutasoa ja kapasiteettia sekä varmistaa turvallinen liikennöinti lentojen ja matkustajamäärien kasvaessa. Investointiohjelman myötä Lapin lentoasemat pystyvät palvelemaan vuosittain kahta miljoonaa matkustajaa. Ryanair vähentää lentojaan Turusta ja Tampereelta Halpalentoyhtiö Ryanair ilmoitti joulukuussa 2012 vähentävänsä lentojaan Tampereelta. Yhtiö lakkauttaa reitit Tampereelta Edinburghiin, Roomaan sekä Trapaniin ja vähentää vuoroja Bremenin ja Budapestin reiteillä. Syyksi Ryanair ilmoitti, että Suomen valtio oli korottanut lentoliikenteen valvontamaksuja. Lakkautettujen reittien määrä oli neljäsosa yhtiön kahdestatoista Suomen-reitistä. Yhtiön mukaan muutos ei johda henkilöstövähennyksiin, vaan matkustamohenkilökunta siirretään muille reiteille. Ryanair ilmoitti aiemmin syksyllä lopettavansa Turun reittien liikennöinnin. Ryanair kertoi Turun ja Tampereen vähentämisen syyksi Finavian toimet ja palauttavansa liiketoiminnan ennalleen, kun Finavia poistaa liikenteen korotetut valvontamaksut Finnairin kilpailijoiden osalta. Finavian mukaan valvontamaksun suuruus lentoa kohden oli noin 150 euroa ja että suomalaismaksut olivat kansainvälisesti vertaillen kilpailukykyiset. Yhtiö myös ilmoitti, että Suomesta on hyvät lentoyhteydet Aasiaan ja Eurooppaan. Toimitusjohtaja Samuli Haapasalon irtisanominen Finavian toimitusjohtaja Samuli Haapasalo irtisanottiin elokuussa 2011. Yhtiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi nimettiin lentoasemajohtaja Juha-Pekka Pystynen. Finavian hallituksen puheenjohtaja Soili Suonojan mukaan toimitusjohtaja Samuli Haapasalo oli tehnyt hyvää työtä. Ilta-Sanomien mukaan potkujen salattuna syynä oli se, että liikenne- ja viestintäministeriön neuvotteleva virkamies Mika Mäkilä ei tullut toimeen Haapasalon kanssa ja Haapasalo pyrki sopimaan puolustusministeriön maksut samoilla säännöillä kuin muiden. Helsingin Sanomat kummasteli ministeriön toimintaa ja salailua, joka mahdollistaa piilotetut vaikutussuhteet ja tavoitteet. Mika Mäkilä kiisti nämä väitteet. Hänen mukaansa Haapasalon irtisanominen oli täysin Finavian hallituksen ratkaisu. Talouselämä-lehden entinen päätoimittaja Pertti Monto kirjoitti, että Finavia pitäisi siirtää pikaisesti liikenneministeriöstä omistajaohjausyksikköön, koska nykyisellään valtio rikkoo räikeästi omaa ohjeistustaan omistajaohjauksesta, vaikka ohjeistus on yksiselitteisesti OECD:n suositteleman hyvän hallintotavan takana. Monton mukaan liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) oli puuttunut Finavian johtamiseen, vaikkakin kansliapäällikkö Harri Pursiainen ja neuvotteleva virkamies Mika Mäkilä kiistivät sen. Hyvän hallintotavan mukaan heidän tuli pysyä erossa asioista, jotka ovat toimitusjohtajan tai hallituksen vastuulla. Finavia oli muun muassa subventoinut puolustusvoimien toimintaa, vaikka puolustusmenot tulisi varata avoimesti budjettivaroista. Auto, tekniikka ja kuljetus -lehtikin arvosteli liikenneministeriön toimintaa ja osaamista jatkoi, että kun liikenneministeriön keskusvirastot osoittivat mielipiteensä ministeriöstä, kansliapäällikkö Harri Pursiainen pyrki ostamaan alaistensa kunnioituksen kirjaamalla keskusvirastojen työsopimuksiin palkanlisän "kunnioittavasta suhtautumisesta" ministeriöön ja suuremman palkanlisän "erityisen kunnioittavasti suhtautumisesta". Tappiot johdannaissopimuksista Valtiontalouden tarkastusvirasto teki vuonna 2013 Finaviassa tuloksellisuustarkastuksen, joka koski yhtiön vuosina 2009–2011 tekemiä johdannaissopimuksia. Viraston mukaan yhtiössä ilmeni puutteita rahoitukseen liittyvässä riskienhallinnassa, raportoinnissa ja seurannassa. Finavian hallituksen todettiin kuitenkin korjanneen riskienhallintaa. Johdannaisista kertyi vuonna 2013 noin 9 miljoonan euron arvostustappio. Kun johdannaissopimuksien tekeminen alkoi vuonna 2009, Finavia oli vielä valtion liikelaitos. Tappioihin johtaneita johdannaissopimuksia tehtiin vuosina 2009–2011. Kun sijoitusten tekeminen alkoi, Finavian hallituksen puheenjohtajana oli Jussi Järventaus. Vuoden 2010 alusta 28. kesäkuuta 2011 asti hallituksen puheenjohtajana oli Seppo Paatelainen ja hänen jälkeensä 29. kesäkuuta 2011 alkaen Soili Suonoja, joka oli ollut aikaisemmin hallituksen jäsenenä. Muut hallituksen jäsenet olivat Rita Linna, Erja Takala, Pirkko Juntti, Pauli Manninen, Antti Vehviläinen ja Harri Pynnä. Yhtiön toimitusjohtaja oli Samuli Haapasalo 2011 elokuuhun saakka ja liikenneministerinä oli Anu Vehviläinen. Finavian hallituksen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi erosi tehtävästään 4. joulukuuta 2015 protestina sille, että hallituksen syyskuussa 2015 tekemää päätöstä nostaa vahingonkorvauskanne yhtiön aikaisempaa hallitusta ja johtoa vastaan ei voitu toteuttaa. Liikenne- ja viestintäministeriö edellytti ministeriön kannan muodostamista asiassa ja Tiuraniemen mukaan ministeriön kantaa ei saatu aikaiseksi ajoissa, koska kanneoikeus vanheni ensimmäisen vuoden johdannaissopimuksista vuoden 2015 lopussa. Hänen eroonsa vaikutti myös se, että hallitus päätti lopettaa oikeustoimet Finavian entistä tilintarkastustoimistoa Deloitte & Touchea vastaan . Oikeustoimet olivat alkaneet kesällä 2015 ja loppuivat yhtiön ja tilintarkastustoimiston väliseen sopimukseen joulukuun 2015 alussa. Tiuraniemen mukaan sopimusta ei olisi tullut tehdä yhtiölle epäedullisen lopputuloksen takia. Hänen mukaansa ministeri Berner oli puuttunut hallitustyöskentelyyn sopimattomalla tavalla. Hallituksen jäsen Pirkko Salminen erosi 16. joulukuuta 2015, Tiuraniemen tavoin hän oli ollut erimielinen hallituksen enemmistön kanssa entisen hallituksen vastuukysymyksistä päätettäessä. Harkinta siitä, nostaako Finavia kanteen entistä hallitusta vastaan vai ei koski vuosina 2010–2011 tehtyjä sopimuksia, vuoden 2009 sopimusten osalta kanneoikeutta ei enää ollut. Yhtiön hallitus päätti 18. joulukuuta 2015, että se ei nosta kannetta yhtiön entistä hallitusta eikä johtoa vastaan johdannaistappioiden takia. Hallitus päätti kuitenkin pyytää Finanssivalvontaa tutkimaan, ovatko yhtiölle aikanaan johdannaissopimuksia myyneet pankit toimineet asiallisesti. Pankit eivät ole suostuneet tappiollisiksi osoittautuneiden sopimusten purkuun. Joulukuussa 2015 tarkastusvirasto päätti tehdä laillisuustarkastuksen koskien Finavian nykyhallituksen ja liikenne- ja viestintäministeriön toimintaa. Virasto haluaa selvittää, onko vuosina 2009–2011 toteutettujen johdannaiskauppojen selvittelyissä toimittu valtion eli veronmaksajien kokonaisedun mukaisesti. Tarkastuspäätöstä edelsi Finavian hallituksen puheenjohtajan Riitta Tiuraniemen ja jäsenen Pirkko Salmisen ero yhtiön hallituksesta joulukuussa 2015. Johdannaissopimusten tappioksi kertyi kaikkiaan 34,3 miljoonaa euroa. Lähteet Aiheesta muualla Finavia Laki Ilmailulaitoksesta 29.12.2005/1245 Eurocontrol Liikenne- ja viestintäministeriön verkkopalvelu Suomen ilmailu Suomalaiset valtionyhtiöt Seulonnan keskeiset artikkelit Valtion entiset liikelaitokset

395

https://fi.wikipedia.org/wiki/Isaiah%20Berlin

Isaiah Berlin

Isaiah Berlin (Jesaja Berlins; 6. kesäkuuta 1909 Riika, Liivinmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 5. marraskuuta 1997 Oxford, Englanti) oli latvialaissyntyinen brittiläinen filosofi ja aatehistorioitsija. Häntä pidetään 1900-luvun merkittävimpiin kuuluvana aatehistorioitsijoita. Berlin toimi Oxfordin yliopiston professorina. Elämä Nuoruus ja opiskelu Isaiah Berlin syntyi Riiassa vuonna 1909 keskiluokkaiseen chabad-lubavitch juutalaiseen perheeseen. Isaiah oli liikemiesisän ja kotiäidin ainoa lapsi. Perhe muutti vuonna 1916 Pietariin. Kun bolševikit nousivat Venäjällä valtaan, juutalaiset Berlinit kokivat olonsa vaikeaksi. Perhe sai vuonna 1920 latvialaisina luvan muuttaa takaisin Riikaan, mistä he muuttivat seuraavana vuonna Britanniaan. Isaiah Berlin kävi St Paul’s Schoolin ja pääsi sitten opiskelemaan Oxfordin yliopiston Corpus Christi Collegeen. Berlin opiskeli Oxfordissa klassisia kieliä, antiikin historiaa ja filosofiaa sekä politiikkaa, filosofiaa ja taloustiedettä. Opiskeluaikanaan hän sai vuonna 1932 paikan tutorina Oxfordin New Collegesta. Samana vuonna hän sai All Souls Collegen arvostetun stipendin. Filosofiasta poliittiseen ajatteluun All Souls Collegessa Berlin oli perustamassa filosofista keskustelupiiriä, joka kokoontui hänen työhuoneessaan vuosina 1937–1939. Hänestä tuli vuonna 1938 New Collegen tutkija, ja seuraavana vuonna hän julkaisi All Soulsissa kirjoittamansa elämäkerrallisen tutkielman Karl Marxista. Elämäkerta oli eräänlainen uran käännekohta, sillä sen jälkeen hän suuntautui analyyttisen filosofian sijaan poliittiseen ajatteluun. Berlin työskenteli toisen maailmansodan aikana 1940–1942 Britannian tiedotusmninisteriössä New Yorkissa. Sen jälkeen hän toimi Washingtonissa Britannian Yhdysvaltain-suurlähetystössä, missä hän kirjoitti viikoittaisia raportteja Yhdysvaltain politiikasta. Berlin työskenteli sodan jälkeen 1945–1946 Britannian Moskovan-suurlähetystössä, missä hän tutustui muun muassa Boris Pasternakiin ja Anna Ahmatovaan ja tuli entistä selkeämmin totalitarismin vastustaja. Berlin palasi Oxfordiin vuonna 1946. Hän opetti filosofiaa ja aatehistoriaa sekä Britannaissa että Harvardin yliopistossa. Berlin piti BBC:lle vuonna 1952 luentosarjan ”Freedom and its Betrayls” ja seuraavana vuonna luennon ”History as an Excuse”. Berlinin vuonna 1953 julkaisema teos Siili ja kettu on ehkäpä hänen vaikutusvaltaisin kirjansa. Siinä hän jakoi maailman ajattelijat niihin, jotka ”tiesivät monia asioita”, ja niihin, jotka ”tiesivät yhden ison asian”. Berlinistä tuli vuonna 1957 All Souls Collegen sosiaali- ja poliittisen teorian professori. Hänen virkaanastujaispuheensa oli ”Kaksi vapauden käsitettä”. Siitä muodostui poliittisen teorian vapauskeskustelun kulmakiviä ja 1900-luvun siteeratuimpia poliittisen filosofian kirjoituksia. Berlin aloitti vuonna 1966 juuri perustetun Wolfson Collegen rehtori. Hän jätti seuraavana vuonna All Souls Collegen professorin paikkansa. Berlin toimi Wolfson Collegen johdossa eläköitymiseensä vuoteen 1975 asti. Hän toimi lisäksi vuosina 1966–1971 City University of New Yorkin vierailevana professorina ja vuosina 1974–1978 British Academyn johtajana. Berlin jatkoi kirjoittamista eläköitymisensä jälkeen, mutta hänen haaveensa laajasta eurooppalaisen romantiikan historiasta jäi kuitenkin valmistumatta. Ajattelu Berlinille oli ominaista kiinnostus yksilöiden erikoislaatua ja merkitystä kohtaan. Teoksissaan hän yhdisti elämäkerrallisia ja psykologisia näkökohtia aatehistoriallisiin. Pidempien kirjojen sijaan Berlin toi ajatuksena esiin ennen kaikkea esseinä. Esseissään Berlin käsitteli monenlaisia asioita, mutta yhtenäisenä teemana on pluralismin puolustaminen ja ”yhden totuuden ajatusmallien” vastustaminen. Berlin vastusti ajatusmallia, jossa kuhunkin kysymykseen on vain yksi oikea vastaus, jossa vastaukset kaikkiin näihin kysymyksiin voidaan löytää ja jossa eri kysymyksien vastaukset muodostavat ristiriidattoman kokonaisuuden. Berlinin tunnetuimpia artikkeleita on ”Two Concepts of Liberty” (suom. ”Kaksi vapauden käsitettä” teoksessa Vapaus, ihmisyys ja historia), jossa hän esitteli sittemmin yhteiskuntafilosofisessa kielenkäytössä yleistyneet käsitteet positiivinen ja negatiivinen vapaus. Toinen Berlinin tunnetuimmista artikkeleista on Leo Tolstoin historianfilosofiaa käsittelevä ”The Hedgehog and the Fox” (suom. ”Siili ja kettu”), jossa hän Arkhilokhoksen fragmenttiin viitaten jaottelee ihmiset kettuihin ja siileihin. Ketut tietävät monta asiaa, mutta siilit tietävät yhden suuren asian. Yksityiselämä Berlin oli poikamies lähes viisikymmentävuotiaaksi saakka. Hän meni naimisiin vuonna 1957 Aline de Gunzbourgin kanssa. Heidän liittonsa kesti Berlinin kuolemaan 1997 saakka. Teoksia Karl Marx. His Life and Environment (1939, suom. Karl Marx. Elämäkerta) The Hedgehog and the Fox. An Essay on Tolstoy’s View of History (1953, suom. Siili ja kettu. Tutkielma Tolstoin historianfilosofiasta) Four Essays on Liberty (1969) Russian Thinkers (toim. yhdessä Aileen Kellyn kanssa) (1978) Concepts and Categories. Philosophical Essays (1978) Against the Current. Essays in the History of Ideas (1979) Personal Impressions (1980) The Crooked Timber of Humanity. Chapters in the History of Ideas (1990) The Sense of Reality. Studies in Ideas and their History (1996) The Proper Study of Mankind. An Anthology of Essays (1997) The Roots of Romanticism (1999) Three Critics of the Enlightenment. Vico, Hamann, Herder (2000) The Power of Ideas (2000) Freedom and its Betrayal. Six Enemies of Human Liberty (2002) Liberty (laajennettu teoksesta Four Essays On Liberty) (2002) The Soviet Mind. Russian Culture under Communism (2004) Flourishing. Selected Letters 1928–1946 (2004) Political Ideas in the Romantic Age. Their Rise and Influence on Modern Thought (2006) Unfinished Dialogue (yhdessä Beata Polanowska-Sygulskan kanssa) (2006) Suomennetut teokset Lähteet Aiheesta muualla Arvosteluja Berlinin teoksista: Vapaus, ihmisyys ja historia. Historiallisia Arvosteluja 3/2002. Siili ja kettu. Kiiltomato.net. Berlin virtual library at Wolfson. BBC obituary of Isaiah Berlin. Tribute from Chief Rabbi at Isaiah Berlin's funeral. Aatehistorioitsijat Brittiläiset filosofit Juutalaiset filosofit Yhteiskuntafilosofit Vuonna 1909 syntyneet Vuonna 1997 kuolleet Seulonnan keskeiset artikkelit

400

https://fi.wikipedia.org/wiki/Iran

Iran

Iranin islamilainen tasavalta eli Iran () on Lähi-idässä sijaitseva valtio, jonka pääkaupunki on Teheran. Se rajautuu pohjoisessa Armeniaan, Azerbaidžaniin ja Kaspianmereen, pohjoiskoillisessa Turkmenistaniin, idässä Afganistaniin ja Pakistaniin, etelässä Persianlahteen ja Arabianmereen ja lännessä Irakiin ja Turkkiin. Maan virallinen nimi oli 21. maaliskuuta 1935 asti Persia. Vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen maan koko nimi on ollut Iranin islamilainen tasavalta. Alueen kulttuuri on maailman vanhimpia. Šiialaisuus on valtionuskonto ja persia (farsi فارسی) maan virallinen kieli. Yli 80 miljoonan asukkaan väestöstä suurin osa on persialaisia, ja suurimmat vähemmistöt ovat azerit, kurdit ja lurit. Iranin kallioperä on epävakaa ja altis maanjäristyksille. Paksuista sedimenttikerroksista löytyy maaöljyä ja maakaasua. Maan talous perustuu ennen kaikkea öljyn vientituloihin. Kansallisen öljy-yhtiön National Iranian Oil Companyn (NIOC) mukaan Iranilla on maailman suurimmat maaöljy- ja maakaasuvarat. CIA:n World Factbookin mukaan Iran on maaöljyvaroissa maailman neljänneksi suurin ja maakaasuvaroissa toiseksi suurin. Joulukuusta 2010 lähtien Iran on ollut maailman ainoa maa, jossa on käytössä perustulo. Nimi Persiankieliset iranilaiset ovat sassanidien kaudesta alkaen käyttäneet maasta nimitystä Iran, joka tarkoittaa ”arjalaisten valtakuntaa”, kun taas lännessä on käytetty kreikkalaisilta periytyvää Persia-nimitystä. Vuonna 1935 šaahi Reza Pahlavi vaati käyttämään kansainvälisesti Iran-nimeä. Hänen poikansa Muhammad Reza Pahlavi salli 1959 sekä Persia- että Iran-nimien käytön. Iran on vakiintunut muoto puhuttaessa nyky-Iranista, mutta historiallisesta Iranista käytetään usein edelleen nimitystä Persia. Vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen maan koko nimi on ollut Iranin islamilainen tasavalta. Maantiede Iranin maisemaa hallitsevat jylhät vuorijonot, jotka erottavat syvänteitä tai mannerlaattoja toisistaan. Maan läntinen osa, jossa suurin osa väestöstä elää, on vuoristoista. Siellä on vuorijonoja kuten Kaukasus, Zagros ja Alborz-vuoret, joista viimeksi mainittu sisältää Iranin korkeimman kohdan, Damavandvuoren (5 604 metriä). Maan keskiosa on laaja tasanko 300–900 metrin korkeudessa, ja sen itäosassa sijaitsee kaksi suola-aavikkoa, Iso Suola-aavikko eli Dasht-e Kavir ja Iso Hiekka-aavikko eli Dasht-e Lut suolajärvineen. Monin paikoin vuoret ulottuvat Persianlahden rannalle asti, ja maassa on vain kaksi alankoaluetta: Mesopotamian alangon jatke maan lounaisosassa ja Kaspianmeren rannikon alanko. Kallioperä Iranin kallioperä on seismisesti aktiivista, sillä maan poikki kulkee useita suuria siirroslinjoja. Zagrosvuoret ovat syntyneet Arabian ja Iranin laattojen painuessa vastakkain. Iran ja sen lähialueet Alpeilta Indonesiaan muodostuvat mikromannerlaatoista, jotka painuvat toisiaan vasten ja toistensa alle. Triaskaudella tälle alueelle syntyi merkittäviä malmivaroja: porfyyrityyppistä kuparia, kromiittia ja siihen liittyviä malmeja sekä lyijy-sinkkimalmioita. Sedimenttikerros on paikoin jopa 15 kilometriä paksu, ja siinä on kerrostumia kaikilta geologisilta kausilta. Kaikkia alueita, jotka vaikuttavat lupaavilta öljy- tai kaasuesiintymien suhteen, ei ole vielä tutkittu perusteellisesti. Luonto Iranin kasvillisuus voidaan jakaa neljään päävyöhykkeeseen: Kaspianmeren rannikko on kapea nauha järven eteläreunalla. Se voidaan jakaa edelleen Alborzin metsäaroon, jossa rohtokataja ja tavallinen kataja ovat pääasiallisia puulajeja, sekametsäalueeseen, jonka lajeja ovat idänpyökki, euroopanvalkopyökki, rautapuu, euroopanmarjakuusi, vuorijalava, tervaleppä, granaattiomena, eräs lehmuslaji (Tilia rubra) ja tammilaji (Quercus castanefolia), sekä alankoalueen aavikkoon. Iranoturanilainen vyöhyke on laajin kasvillisuusvyöhyke. Se on kuivaa, talvisin kylmää aluetta. Se voidaan jakaa tasankoon ja vuoristoalueeseen. Tasangolla kasvaa marunalajeja ja suolaa sietäviä kasveja. Hiekka-aavikon ja soran laitamilla kasvaa monia tamariskilajeja. Vuorilla tavataan katajaa ja hedelmäpuita kuten mantelia muistuttava Prunus scoparia sekä kurjenherneitä ja muita matalia kasveja. Zargosvuorten vyöhyke kattaa vuorten lisäksi niitä ympäröivää aroa. Lehtimetsän valtalajeja ovat tammet ja pistaasit. Puurajan yläpuolella kasvaa vuoristokasvillisuutta. Kalkkikivijyrkänteiden koloissa 1500–3500 metrin korkeudella kasvaa monia endeemisiä esikkokasveihin kuuluvia Dionysia-lajeja. Vuorilla tavataan myös monia sipulikasveja kuten pikarililjoja, käenrieskoja, tulppaaneita, helmililjoja ja afrikantähdikin sukulaisia (Ornithogalum). Khalidj-o-Ommanin vyöhyke levittäytyy vuorten länsipuolelta Persianlahden rannikolle. Siellä tavataan subtrooppisia lajeja, kuten akaasioita (Acacia), meskitejä (Prosopis), jujubia (Ziziphus), mustamangroveja (Avicennia), punamangroveja (Rhizophora), eufratinpoppelia (Populus euphatica) ja Prosopis stephaniana -meskitelajia. Iranin harvinaisin eläinlaji on gepardin aasialainen alalaji, jonka ei tiedetä varmuudella elävän missään Iranin ulkopuolella, ja sielläkin populaatio on pieni. Alueella elänyt aasianleijonapopulaatio on kuihtunut ja kaspiantiikeri kuollut sukupuuttoon. Maassa elää silti edelleen noin 160 nisäkäslajia, 516 villiä lintulajia ja noin kymmenen tuhatta kasvilajia. Kaspianmeren kaviaaria tuottava kitasampi on erittäin uhanalainen, ja Iran istuttaa vuosittain 24 miljoonaa sammenpoikasta Kaspianmereen kannan ylläpitämiseksi. Aavikoituminen ja siitä välillisesti seuraava maanviljelyksen levittäytyminen uusille alueille ovat uhkana luonnon monimuotoisuudelle. Ilmasto Iranin maaston monimuotoisuuden takia maan eri osissa on erilainen ilmasto. Maan pohjoisella reunalla Kaspianmeren rannikon tasangolla lämpötilat laskevat nollarajan alapuolelle ja säilyvät loppuvuoden kosteina. Kesälämpötilat ylittävät harvoin 29 °C. Vuosittainen sademäärä on 680 mm itäisellä puolella tasankoa ja yli 1 700 mm läntisellä puolella tasankoa. Lännempänä asuinkeskukset Zagros-vuorten juuressa kokevat kylmempiä lämpötiloja. Näillä alueilla on ankaria talvia, joina lämpötila menee pakkasen puolelle ja lunta sataa paljon. Vuorten itäisillä ja keskisillä juurilla on kuivaa alueiden saadessa alle 200 mm sadetta ja aavikoituessa silloin tällöin. Keskiarvoiset kesälämpötilat ylittävät 38 °C. Satelliittikuvien perusteella Iso hiekka-aavikko kaakossa on kesäpäivisin yksi maailman kuumimmista paikoista. Eteläisessä Iranissa olevien Persianlahden ja Omaninlahden rannikkotasangot kokevat miedot talvet ja erittäin kosteat ja kuumat kesät. Sademäärä jää 300 millimetrin alapuolelle. Historia Varhaishistoria Iranin korkeakulttuuri on maailman vanhimpia. Kirjoitettu historia alkaa elamilaisten kirjoituksista noin 3000 eaa. Maahan tunkeutuneet arjalaiset toivat useimpien Iranin nykykielten esimuodot. Meedian valtakunnan jälkeen akemenidit muodostivat Kyyros II Suuren johdolla Persian valtakunnan 546 eaa. Aleksanteri Suuri valloitti Persian vuonna 331 eaa., mutta se jatkui pian seleukidien dynastiana, jota seurasivat parthialaisten ja sassanidien valtakunnat. Keskiaika ja uuden ajan alku Keskiaikaan sijoittui monia Iranin historian kannalta tärkeitä tapahtumia, kuten arabivalloitus 600-luvulla. Tämän jälkeen Iran islamilaistui, mutta aikaa siihen kului useita vuosisatoja. Iran ei silloinkaan jäänyt arabien jalkoihin, vaan siitä muodostui kalifaatin tärkein alue, josta muun muassa tulivat kaikki tärkeät islaminuskoa systematisoineet uskonoppineet. Muun muassa islamin pyhään kirjallisuuteen kuuluvien kuuden kirjan kokoajat tulivat kaikki Iranista. Kuusi kirjaa ovat islamin pyhimmät kirjat heti Koraanin jälkeen. Abbasidivallankumous alkoi vuonna 750 Persiasta ja johti persialaisten sukujen valtaan koko kalifaatissa. Abbasidit siirsivät myös pääkaupunkinsa Persian vanhalle alueelle aivan entisen sassanidien pääkaupungin Ktesifonin viereen. Arabit olivat tietoisia riippuvuudestaan, minkä takia yhdessä tarinassa umaijadikalifin, toisessa tarinassa abbasidikalifi Mamunin suuhun pantiin sanat: ”Persialaiset hallitsivat tuhat vuotta eivätkä tarvinneet arabeja hetkeäkään. Me olemme hallinneet alle vuosisadan (tai: kaksi vuosisataa) emmekä pärjää ilman heitä tuntiakaan.” Arabivaltaa seurasi turkkilaiskansojen saapuminen alueelle, mongolivaltakunnan 1220-luvulla alkanut tuhoisa hyökkäys, Timur Lenkin valloitus ja šiialaisuuden tulo valtionuskonnoksi safavidien aikana 1501–1722. Uudella ajalla Persiasta tuli kilpailevien siirtomaaimperiumien, kuten Venäjän ja Yhdistyneen kuningaskunnan taistelukenttä. 1800-luvun modernisaatio johti Persian perustuslailliseen vallankumoukseen vuosina 1905/1911. Pahlavien valtakausi Perustuslaillisen vallankumouksen jälkeen Reza Pahlavi kaappasi vallan Qajar-dynastialta vuonna 1921. Šaahi Reza Pahlavi teki suunnitelmia teollisuuden kehittämisestä, rautateiden rakentamisesta ja kansallisesta koulutusjärjestelmästä. Hänen itsevaltainen hallitsemistapansa aiheutti kuitenkin vastustusta. Toisen maailmansodan aikana maan miehittäneet liittoutuneet pakottivat šaahin luovuttamaan vallan pojalleen Muhammad Reza Pahlaville, jonka toivottiin olevan yhteistyöhaluisempi. Vuonna 1953 Anglo-Iranian Oil Companyn kansallistamisen vuoksi pääministeri Mohammed Mossadeq syöstiin vallasta brittien ja amerikkalaisten tiedustelupalveluiden avustuksella. Tarkoituksena oli suojella maiden öljyintressejä. Vallankaappauksen jälkeen monarkia palautui ja valta siirtyi takaisin šaahi Muhammad Reza Pahlaville. Hänen itsevaltainen hallintonsa johti lopulta islamilaiseen vallankumoukseen vuonna 1979, jota johti maanpaossa ollut ajatollah Khomeini. Islamilainen tasavalta Uusi teokraattinen poliittinen järjestelmä toteutti konservatiivisia islamilaisia reformeja ja papiston ennennäkemättömän suoran vaikutusvallan. Se vahvisti Iranin länsimaitten vastaista suuntausta, joka osin johtui lännen tuesta šaahille sekä Irakille Irakin–Iranin sodan aikana. Iranin Yhdysvaltain-suhteita haittasi erityisesti Yhdysvaltain lähetystötyöntekijöiden vangitseminen 1979, Iranin pyrkimys levittää islamilaista vallankumousta ja myöhemmin tuki Hizbollahin kaltaisille järjestöille. Vuonna 1980 Irak hyökkäsi vallankumouksen heikentämään Iraniin ja tuhoisa Irakin–Iranin sota jatkui vuoteen 1988. Kamppailu reformistien ja konservatiivien välillä jatkuu nykyisin vaaleilla valittujen poliitikkojen kautta, joiden valtaa papisto voimakkaasti rajoittaa. Presidentiksi valittiin 2005 konservatiivinen Mahmud Ahmadinedžad. Iran ilmoitti vuonna 2005 jatkavansa uraanin rikastamista, jonka se oli keskeyttänyt vuonna 2003 IAEA:n pyynnöstä. IAEA ja YK totesivat Iranin rikkovan määräyksiä ja uhkailivat sitä rangaistuksilla. Yhdysvallat laittoi rangaistuksia täytäntöön 2007, jolloin IAEA arvioi Iranin kykenevän halutessaan kehittämään ydinaseen 3–8 vuodessa. Kesäkuussa vuonna 2009 maassa puhkesi mellakoita, kun oppositio väitti vanhoillisten väärentäneen vaalituloksen, jossa vanhoillisten tukema Ahmadinedžad voitti vaalit. Hallitus vastasi mielenosoituksin ankaralla turvallisuusjoukkojen ja vallankumouskaartien väkivallalla. Tammikuussa 2010 teloitettiin kaksi miestä jotka oli tuomittu syyllisinä näihin levottomuuksiin. Yhdysvaltain asettamien pakotteiden keskellä Kiina tarjosi Iranille 10 miljardin dollarin luottolimiittiä. Iran ja Venäjä saivat myös neuvoteltua 2,5 miljardin dollarin sopimuksen junavaunuista. Vuonna 2013 presidentiksi Ahmadinedžadin jälkeen tuli maltillisempi Hassan Rouhani, joka valittiin uudelleen vuonna 2017. Maan tärkeimpänä vallankäyttäjänä ja tosiasiallisena johtajana on kuitenkin ollut vuodesta 1989 lähtien Iranin korkein uskonnollinen johtaja ajatollah Ali Khamenei. Korkein uskonnollinen johtaja on elinikäinen asema, jossa Ali Khamenei seurasi Iranin islamilaisen tasavallan ensimmäistä johtajaa Ruhollah Khomeinia tämän kuoltua vuonna 1989. Yhdysvallat palautti marraskuussa 2018 kaikki Iranin-vastaiset pakotteet, jotka purettiin vuonna 2015 solmitun ydinsopimuksen yhteydessä. Yhdysvallat vetäytyi sopimuksesta toukokuussa 2018. Yhdysvallat myönsi kahdeksalle maalle erivapauden tuoda öljyä Iranista. Näiden maiden joukossa olivat muun muassa Turkki, Intia, Italia. Etelä-Korea ja Japani. Pakotteet koskivat muita maita ja yrityksiä, jotka jatkavat kauppaa Iranin kanssa. Palautetut pakotteet kohdistuivat Iranin talouden keskeisimpiin sektoreihin. Ydinsopimuksessa Iranin-vastaisia pakotteita purettiin sitä vastaan, että Iran lupasi rajoittaa ydinohjelmaansa. Tarkoituksena oli estää Irania kehittämästä ydinasetta. Tammikuussa 2020 Yhdysvaltain ilmaiskussa Irakissa surmattiin erittäin vaikutusvaltainen iranilainen kenraali Qassem Suleimani. Iranissa on ollut koko maata ravisteleva vaikea koronavirusepidemia alkuvuonna 2020, Koronavirukseen sairastuneiden ja kuolleiden määrä kasvoi Iranissa dramaattisesti. Virallisen ilmoituksen mukaan taudin oli Iranissa saanut maaliskuun alkuun mennessä 2 922 ihmistä ja siihen oli kuollut 92 ihmistä. Iranin viralliset uhriluvut olivat maailmanlaajuisestikin korkeat: kuolleita oli eniten Kiinan jälkeen. Kuitenkin sekä asiantuntija-arvioiden että Iranista tihkuvien tietojen mukaan todelliset luvut olisivat olleet vielä paljon virallisesti ilmoitettuja korkeampia. Koronavirus koetteli myös maan johtoa; Iranin ylimmän johtajan ajatollah Ali Khamenein neuvonantaja Mohammad Mirmohammadi kuoli koronavirukseen. Iranilaiset syyttivät sosiaalisessa mediassa maan johtoa yrityksistä peitellä tilannetta. Politiikka ja yhteiskunta Länsimediassa Iranin poliittiset ryhmittymät jaetaan usein konservatiiveihin ja liberaaleihin. Konservatiivit ovat uskollisia islamilaisen vallankumouksen perinteelle ja jakaantuneet kahteen puolueeseen ja liittoumaan: Yhdistynyt periaatteellisrintama (UPF) ja Laaja periaatteellisrintama (BPF). Vasemmisto tai reformistit (Eslah-Talaban) ovat samoin kahdessa puolueessa: Kansallinen luottamus ja uudistusten kansankoalitio (PCR) ja Reformistien koalitio. Iranissa noudatetaan tiukkaa islamilaista šaria-lakia, jonka pohjalta tehtyjen tulkintojen mukaan päätetään tuomioista. Šaria kieltää esimerkiksi alkoholin nauttimisen. Alkoholin nauttimisesta voi saada kuolemantuomioon. Jos syytetty osoittaa katumusta, saattaa hän selvitä raipaniskuin. Valtionjohto Korkein uskonnollinen johtaja (velayat-e faqih, , vuodesta 1989 Ali Khamenei) on tärkeässä roolissa Iranin hallinnollisessa rakenteessa. Perustuslain mukaan uskonnollinen johtaja on vastuussa ”Iranin islamilaisen tasavallan politiikan yleisestä valvonnasta”. Uskonnollinen johtaja on asevoimien ylipäällikkö ja hallitsee Iranin vakoilu- ja turvallisuusoperaatioita; hän voi yksin julistaa sodan. Hänellä on valtuudet nimittää ja erottaa puolet Valvojien neuvoston jäsenistä, oikeuslaitoksen johtaja, yleisradion johtaja ja asevoimien esikuntapäällikkö ja komentaja sekä vallankumouskaartin (Pasdaran tai IRGC) komentaja. Korkeimman uskonnollisen johtajan valitsee Asiantuntijoiden neuvosto Madžles-e-Khobregan, joka koostuu 86:sta mudžtahidista. Sen jäsenet valitaan suoralla kansanvaalilla kahdeksanvuotiskausiksi. Ehdokkaiden soveltuvuus hyväksytään samoin kuin parlamenttivaaleissa. Neuvoston puhemies on ollut Akbar Hašemi Rafsandžani syyskuusta 2007 lähtien. Iranin presidentti on vastuussa toteuttamaan perustuslakia ja toimimaan hallinnon johtajana muissa kuin uskonnollisen johtajan toimistolle kuuluvissa asioissa. Sama presidentti voi hallita korkeintaan kaksi peräkkäistä kautta ja lisäksi kolmannen kauden, mutta ei edellisten perään. Vuodesta 2021 virassa on ollut Ebrahim Raisi. Parlamentti ja Valvojien neuvosto Iranin yksikamarinen parlamentti, islamilainen konsultoiva kokous tai Madžles-e Šura-je Eslami, koostuu 290 jäsenestä, jotka äänestetään nelivuotiselle kaudelle. Viisi paikkaa on varattu vähemmistöille: armenialaiskristityille kaksi, juutalaisille ja zarathustralaisille yksi paikka, assyrialaisille ja Kaldean katolisille myös yksi jaettu paikka. Madžles on lainsäädäntöelin, joka myös vahvistaa budjetin ja kansainväliset sopimukset. Se voi myös erottaa ministerit epäluottamuslauseella tai panna viralta presidentin virkarikkeestä. Madžlesin päätökset vaativat kuitenkin Valvojien neuvoston sekä uskonnollisen johtajan vahvistuksen. Parlamenttiehdokkuus edellyttää 26–75 vuoden ikää ja yliopistotutkintoa. Lisäksi ehdokkaan tulee olla uskollinen perustuslaille ja sitoutunut lakien noudattamiseen, mistä päättää Valvojien neuvosto. Vuoden 2008 vaaleissa ehdokkaiksi asettuneista noin 7 600:sta 1 700 hylättiin. Äänioikeusikäraja on 18 vuotta. Viimeisimmät vaalit pidettiin 21. helmikuuta 2020. Niiden äänestysprosentti jäi ennätyksellisen alhaiseksi (42,6 %:a). Teheranissa äänestysaktiivisuus jäi hieman yli 25 %:n. Uskonnollinen johtaja Khamenei syytti alhaisesta äänestysinnosta länsimaiden propagandaa ja koronaviruksella pelottelua. Maan sisäministeri totesi tuloksen olevan kuitenkin hyväksyttävä, sillä sää oli äänestyspäivänä huono ja koronavirus aiheutti kansalaisissa huolta. Vaaleissa oli 16 000 ehdokasta, joista valvojien neuvosto hyväksyi 7 000. Se myös hylkäsi yli 80 istuvan edustajan ehdokkuuden. Valvojien neuvosto on eräänlainen perustuslakituomioistuin, joka koostuu kuudesta uskonnollisen johtajan nimittämästä islamilaisen lain asiantuntijasta ja kuudesta Madžlesin (parlamentti) valitsemasta lakimiehestä, joiden ehdokkuuden asettaa oikeuslaitoksen johtaja, jonka nimittää uskonnollinen johtaja. Valvojien neuvoston tehtävänä on valvoa vaaleja ja tarkastaa parlamentin jo hyväksymät lait. Oppositio Iranin oppositioliike toimii ulkomailla. Viimeinen šaahin aikainen pääministeri Shapour Bakhtiar perusti Pariisissa monarkistisen NAMIR-puolueen, joka pyrkii vuoden 1906 perustuslain palauttamiseen. NAMIR teki yhteistyötä myös Ali Aminin Iranin vapautusrintaman kanssa. Myös entinen hovin jäsen Manuchehr Ganji johti omaa järjestöään. Tasavaltalainen Iranin kurdien demokraattinen puolue on taistellut Irania vastaan vuodesta 1979, vaikka sen joukot karkotettiin Iranin Kordestānista jo 1986. Iranin kommunistinen puolue, Tudeh hajotettiin pakolla 1983, mutta perustettiin myöhemmin uudelleen Itä-Saksassa. Toisen kielletyn puolueen, Fadayanin jäsenet liittyivät pääasiassa uuden Tudehin joukkoihin puolueen osallistuttua mujahedinien kapinaan. Kurdien kommunistinen puolue Komala taisteli hallitusta vastaan vuoteen 1985 asti. Iranin kansallinen vastarintaneuvosto perustettiin Ranskassa 1981, ja sitä pidetään Kansan mujahedin -järjestön julkisivuna. Kansan mujahedin perustettiin 1965 taistelemaan šaahia vastaan, mutta hallitus murskasi sen pääosin 1975. Kesällä 1981 Kansan mujahedin nousi kapinaan Islamilaista tasavaltaa vastaan, mutta hävisi, ja sen johtajat pakenivat maasta. Vuonna 1986 Ranska karkotti järjestön, joka siirsi päämajansa Bagdadiin ja taisteli Saddam Husseinin tukemana Irania vastaan. Yhdysvaltojen mukaan useat maat, ei kuitenkaan EU, pitävät sitä terroristijärjestönä. Toinen Irania vastustava liike on Britanniassa asuvan Amir Jahanchahin johtama Vihreä aalto -niminen (Green Wave) liike. Iranilaisia diplomaatteja on eronnut palveluksesta, muun muassa Suomessa lähetystön kakkosmiehenä toiminut Hossein Alizadeh. Aiemmin tammikuussa 2010 Oslossa toiminut Iranin konsulaatin virkailija sai turvapaikan Norjasta. Vuoden 2009 presidentinvaalien yhteydessä syntyi Green Movement -niminen liike, joka sai nimensä tunnusväristään vihreästä. Iranin energiapolitiikka ja ydinohjelma Iranin energiapolitiikassa keskeistä ovat suuret öljyvarat. Saudi-Arabia, Iran, Irak, Kuwait ja Arabiemiraatit tuottivat neljäsosan maailman öljystä vuonna 2005. Iranissa löydettiin öljyä vuonna 1908. Britannia sai osake-enemmistön Anglo-Iranian Oil Company -yhtiössä. Siitä syntyi myöhemmin BP. Iranin historiassa öljyvarojen hallinta on ollut merkittävä kysymys. Öljyn tuottajamaat perustivat öljykartellin OPEC 1960-luvulla. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA epäilee, että Iranissa on tiedettyä enemmän ydinlaitoksia. Iran on pyrkinyt aloittamaan energiantuotannon ydinvoimalla säästääkseen kallistuvaa öljyä. Ydinohjelma alkoi jo 1950-luvulla šaahin aikana Yhdysvaltain tuella Atoms for Peace -ohjelmassa. Vuoteen 2000 mennessä oli tarkoitus rakentaa 23 voimalayksikköä. Sopimukset ensimmäisistä kahdesta yksiköstä tehtiin länsisaksalaisten Siemens AG:n ja AEG Telefunkenin kanssa. Iran sijoitti myös uraaninrikastuslaitosta rakentavaan Eurodif-yritykseen. Islamilaisen vallankumouksen jälkeen Irania estettiin saamasta uraania ja saksalaiset jättivät laitosten rakentamisen kesken. Huhtikuussa 2006 Iran ilmoitti aloittaneensa uraanin rikastamisen omin voimin. Vuonna 1995 Iran solmi sopimuksen Venäjän kanssa osittain valmiin Bušehrin laitoksen rakentamisesta loppuun. Polttoaineen lataaminen voimalaan aloitettiin lokakuussa 2010. Bušehrin laitoksen rakennusvaiheessa löytyi Stuxnet-haittaohjelma. On arveltu, että Stuxnet oli suunniteltu nimenomaan hidastamaan tai estämään Iranin ydinohjelman toteuttamista. Iranin ydinohjelma on luonut kitkaa maan kansainvälisissä suhteissa. YK:n turvallisuusneuvosto vaatii Iranilta uraanin käsittelyn ja rikastuksen pysyvää lopettamista. Yhdysvaltain edustaja on syyttänyt Irania ydinaseen tavoittelusta. Iranin mukaan yritys kieltää uraanin rikastaminen rauhanomaisiin tarkoituksiin rikkoo kansainvälisen oikeuden normeja, ydinsulkusopimusta ja IAEA:n määräyksiä. Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen konsensus on kuitenkin että Iranilla ei ole ollut projektia ydinaseiden kehittämiseksi ainakaan vuoden 2003 jälkeen. IAEA:n raporteissa on mainittu huolestuneisuus Iranin rikastusohjelman sotilaallisesta ulottuvuudesta. Israel sen sijaan pitää Irania uhkana olemassaololleen. Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat asettaneet 2012 tiukkoja pakotteita Iranin öljy- ja pankkisektoreille. Aiemmin George W. Bush lukikin Iranin ”pahan akseliin” kuuluvaksi valtioksi. Lehtitietojen mukaan Bushin hallinto teki suunnitelmia sotilaallisesta iskusta Irania vastaan. Myös Israelin on uutisoitu suunnittelevan tai suunnitelleen iskua Iranin ydinohjelman hidastamiseksi. Syytöksiä Iranin ydinohjelmasta on verrattu Bushin hallinnon syytöksiin Saddam Husseinin joukkotuhoaseista, joita käytettiin syynä hyökkäykseen Irakiin 2003. Teheranista etelään sijaitsevassa Fordon tehtaassa aloitettiin jälleen uraanin rikastaminen marraskuussa 2019 kertoi Iranin presidentti Hasan Ruhani. Uraanin rikastamista kyseisessä tehtaassa rajoitettiin vuoden 2015 ydinsopimuksen takia. Sopimuksen aikana Iran on pitänyt yli 1 000 sentrifugia tehtaassa, mutta ne ovat sopimuksen syntymisen jälkeen olleet tyhjinä. Länsimaat epäilivät, että Iran on tavoitellut ydinohjelmassaan ydinaseen rakentamista. Iran sanoi, että sen ohjelma tähtää yksinomaan rauhanomaiseen energiantuotantoon. Epäilyksiä herätti se, että Iran salasi pitkään ydinohjelmansa. Iran suostui lopettamaan uraanin rikastamisen laitoksessa vuonna 2015 osana kansainvälistä sopimusta maan ydinohjelmasta. Ydinsopimus on ollut vaikeuksissa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti toukokuussa 2018, että Yhdysvallat vetäytyy sopimuksesta ja palauttaa pakotteet Irania vastaan. Britannia, Ranska, Saksa, Venäjä ja Kiina ovat yrittäneet pelastaa vaikeiden neuvottelujen päätteeksi vuonna 2015 solmitun sopimuksen. Ihmisoikeudet Iranin on tiedetty teloittaneen alaikäisiä, vaikka se on allekirjoittanut Lapsen oikeuksien sopimuksen. Vuonna 2008 Iran lupasi lopettaa käytännön. Kansainvälistä kritiikkiä herätti Atefeh Sahaalehin tapaus vuonna 2004. Hän joutui 16-vuotiaana julkisesti hirtetyksi avioliiton ulkopuolella harrastetusta seksistä. Taiteilijanakin tunnettu Delara Darabi tuomittiin kuolemaan 17-vuotiaana tehdystä murhasta. Hän tunnusti teon alun perin, mutta teki sen ilmeisesti suojatakseen 19-vuotiasta poikaystäväänsä teloitukselta, koska uskoi itse alaikäisenä välttyvänsä kuolemantuomiolta. Iranissa voidaan tuomita ihmisiä kivitettäviksi kuoliaaksi aviorikoksesta. 2000-luvulla viranomaiset sanovat että näitä tuomioita pannaan harvoin toimeen. Amnestyn mukaan vuosina 2006–2010 kivitettyjä ihmisiä oli ainakin kuusi. Open Doors -järjestön World Watch-listauksen mukaan kristityt kokevat Iranissa äärimmäistä vainoa. Järjestön mukaan Iranin hallitus näkee muslimien kääntymisen kristinuskoon länsimaiden yrityksenä heikentää Iranin islamilaista hallintoa. Hallinto tekee usein ratsioita salaisiin kirkkoihin ja iskut johtavat usein pidätyksiin ja pitkiin vankeusrangaistuksiin "rikoksista kansallista turvallisuutta vastaan". Kääntyneet kristityt saavat maallistuneissa muslimiperheissä usein hyväksynnän, mutta tiukempien muslimiperheiden käännynnäiset kokevat enemmän vainoa kotona. Iranissa myös homoseksuaalinen toiminta, yleensä seksuaalinen kanssakäyminen ja rienaus voivat johtaa kuolemantuomioon. Vapauksien kehitys Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Iran ei ole vapaa maa. Iranin islamilaisessa tasavallassa järjestetään säännöllisesti vaaleja, mutta ne eivät täytä demokratian vaatimuksia, mikä johtuu osittain kovan linjan Valvojien neuvoston vaikutuksesta. Se on elin jota ei ole valittu, ja joka hylkää kaikki ehdokkaat, joita se ei pidä tarpeeksi uskollisina papistolle. Lopullinen valta on maan korkeimmalla johtajalla, ajatollah Ali Khameneilla ja hänen valvonnassaan olevien instituutioiden käsissä. Näillä instituutioilla, kuten turvallisuusjoukoilla ja oikeuslaitoksella on tärkeä rooli erimielisyyksien ja muiden kansalaisvapauksien rajoitusten tukahduttamisessa. Iranin huivikapina Mielenosoitusten sarja alkoi Teheranissa 16. syyskuuta 2022. Protestit alkoivat reaktiona 22-vuotiaan Mahsa Aminin kuolemaan. Amini kuoli ollessaan poliisin pidättämänä. Häntä syytettiin hijab-ohjeen rikkomisesta eli islamilaisen huivin käyttämisestä väärin. Ulkosuhteet ja armeija Iranin ulkosuhteet perustuvat kahteen tukijalkaan: alueen ulkopuolisen vaikuttamisen minimointiin sekä kattaviin diplomaattisiin suhteisiin kehittyviin ja sitoutumattomiin maihin. Iranilla on diplomaattisuhteet lähes kaikkiin YK:n jäsenmaihin, pois lukien Israel ja Yhdysvallat (johon suhteet katkesivat Iranin vallankumouksen yhteydessä). Saudi-Arabia katkaisi diplomaattiset suhteensa Iranin kanssa tammikuussa 2016 ja tämän jälkeen diplomaattisuhteensa Iraniin katkaisi Bahrain. Iranilla on kahdenlaiset asevoimat: tavanomainen armeija, johon kuuluu Iranin maavoimat, ilmavoimat ja merivoimat sekä Iranin Vallankumouskaarti. Asevelvollisuus kestää 18 kuukautta. Iranin vallankumouksen jälkeisten kauppasaartojen myötä maa on kehittänyt laajalti omaa puolustusteollisuutta. Iran valmistaa itse tankkeja, panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja, ohjuksia ja ohjusjärjestelmiä, sukellusveneitä, sotilasaluksia, sotilashelikoptereita ja hävittäjiä. Iranin ja Saudi-Arabian vastakkainasettelu Saudi-Arabian ja Iran ovat vuosikymmeniä kilpailleet keskenään alueellisesta vaikutusvallasta. Maat ovat olleet toistensa arkkiviholliset ja viime aikoina vastakkainasettelu on entuudestaan kärjistynyt. Lähtökohtaisesti maat edustavat islamin kahta eri päähaaraa. Saudi-Arabia on sunnilainen ja pitää itseään alueen johtavana sunnilaisena maana. Iran puolestaan on suurin shialainen valtio. Poliittiset tapahtumat alueella ovat kärjistäneet maiden vastakkainasettelua. Saddam Husseinin syrjäyttäminen Irakissa vuonna 2003 kaatoi samalla Iranin merkittävän sunnilaisen vastavoiman ja Iranin asema vahvistui siitä huolimatta, että Irakin uusi shialainen johto on ollut läheisissä väleissä myös Iranin toisen arkkivihollisen Yhdysvaltojen kanssa. Arabikevään 2011 levottomuudet ja epävakauden lisääntyminen saivat sekä Iranin että Saudi-Arabian toimimaan aktiivisesti oman vaikutusvaltansa lisäämiseksi. Saudi-Arabian liittolaisia ovat Persianlahden arabimaista Yhdistyneet arabiemiraatit ja Bahrain sekä myös Egypti ja Jordania. Iranin liittolaisia ovat Bashar -al Assadin hallinnon johtama Syyria ja Libanonin shilainen Hizbollah-liike. Syyrian sisällissodassa Iran on tukenut al-Assadin hallintoa ja Saudi-Arabia kapinallisia. Jemenin sisällissodassa Saudi-Arabian johtama liittouma on taistellut Iranin tukemia shialaisia Houthi-kapinallisia vastaan. Saudi-Arabia ja Iran eivät ole sotineet suoraan keskenään, mutta ne ovat harjoittaneet ns. sijaissotaa eli proxy-sodankäyntiä tukemalla alueen aseellisissa konflikteissa tosiaan vastaan taistelevia toimijoita. Erityisesti Iranin tukemien Jemenin houthi-kapinallisten hyökkäykset Saudi-Arabian infrastruktuuria vastaan ovat kärjistäneet tilannetta. Yhdysvaltain Trumpin hallinto on tukenut voimakkaasti Saudi-Arabiaa. Myös Saudi-Arabian ja Iranin perinteinen "virallinen" vihollinen Israel pitää Irania suurimpana alueellisena turvallisuusriskinään, joten myös se on välillisesti tukenut Saudi-Arabiaa. Aluejako Iran koostuu 31 provinssista (ostan-haa, yksikkö ostan). Vuonna 2010 Teheranin provinssista erotettiin Ālborz omaksi provinssikseen. {| border="0" cellpadding="5" cellspacing="0" align="center" | Alborz Ardabil Boyer Ahmadi ja Kohkiluyeh Bušehr Chahar Mahal ja Bakhtiari Esfahan Etelä-Khorasan Fars Gilan Golestan Hamadān Hormozgan Ilam Itä-Azerbaidžan Kerman Kermanšah || <ol start=17> Khuzestan Kordestan Lorestan Länsi-Azerbaidžan Markazi Mazandaran Pohjois-Khorasan Qazvin Qom Razavi Khorasan Semnan Sistan ja Balutšistan Teheran Zanjan Yazd || |} Iranin saaret kuuluvat pääosin Hormozgānin provinssiin. Talous Iranin talousjärjestelmä on sekoitus keskussuunnittelua, valtion omistusta öljystä ja suuryrityksistä, kylien maataloutta ja pienimuotoista yksityistä vaihtotaloutta ja palveluyrityksiä. Nykyinen hallinto on jatkanut edellisen hallinnon markkinareformia ja osoittanut pyrkimystä monipuolistaa Iranin öljystä riippuvaa taloutta. Monipuolistamiseen kuuluu autonvalmistus, ilmailuteollisuus, kuluttajaelektroniikka, aseteollisuus, petrokemia ja ydinteknologia. Autovalmistajat Iran Khodro ja SAIPA valmistavat omia ja ulkomaisia merkkejä lisenssillä. Iran toivoo myös houkuttelevansa miljardien arvosta ulkomaisia investointeja luomalla suosiollisen sijoitusilmaston, johon kuuluvat vähennetyt rajoitteet ja tullit sekä vapaakauppa-alueet kuten Tšabahar ja Kiš-saari. Modernissa Iranissa on vahva keskiluokka ja kasvava talous, mutta korkea inflaatio ja työttömyys ovat ongelmia. Työttömyyden takia monet koulutetut nuoret lähtevät maasta, ja Iran kärsii aivovuodosta. Iran on OPECin perustajajäsen. Vuonna 2012 Iran oli OPECin toiseksi suurin ja maailman viidenneksi suurin öljyntuottaja (Venäjä, Kiina, Yhdysvallat eivät kuulu OPECiin), ja sen tunnetut öljyvarat olivat kolmanneksi suurimmat Saudi-Arabian ja Venezuelan jälkeen. Sillä on hallussaan yli 10 prosenttia maailman näytetyistä öljyvarannoista. Iranilla on hallussa myös Venäjän jälkeen maailman toiseksi suurimmat maakaasuvarannot. Iranin vienti suuntautuu Aasiaan: Kiinaan, Japaniin, Intiaan, Etelä-Koreaan ja Turkkiin. Tuontia on Arabiemiraateista, Kiinasta, Saksasta, Etelä-Koreasta, Italiasta, Venäjältä ja Intiasta. Maan merkittävimmät luonnonvarat ovat öljy, maakaasu, kivihiili, kromi, rautamalmi, kupari, lyijy, mangaani ja rikki. Merkittävin vientituote on öljy, joka vastaa 80 prosenttia viennin arvosta. Muita vientituotteita ovat muut petrokemian ja kemian tuotteet, hedelmät ja pähkinät sekä matot. Iranin ulkomaanvelka on noin 2,4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti toukokuussa 2018, että Yhdysvallat vetäytyy Iranin ydinsopimuksesta ja palauttaa pakotteet Irania vastaan. Pakotteet ovat iskeneet Iranin valuutan arvoon, nostaneet inflaatiota ja haitanneet maan öljynvientiä. Iran on vaatinut EU-mailta toimia pakotteiden aiheuttamien talousvaikeuksien lievittämiseksi. Liikenne Iran Air on Iranin kansallinen lentoyhtiö. Iranissa on 319 lentopaikkaa, joista 133:n kiitotie on päällystetty ja 42:lla on yli kolmekilometrinen kiitotie. Teheranissa on kaksi lentoasemaa, joista vanhalle Mehrabadin kentälle suuntautuvat lennot naapurimaista ja kotimaasta ja vuonna 2004 valmistunut Imaami Khomeinin kansainvälinen lentoasema on maan kansainvälisen liikenteen keskus. Širazin lentoasema on myös suosittu ulkomaalaisten matkailijoiden käytössä, samoin kuin Esfahan, Bandar Abbas ja Kiš. Iranissa on ollut hyvät maantieyhteydet Silkkitien ajoista asti. Nykyisin maassa on päällystettyjä maanteitä 125 908 kilometriä, mihin kuuluu noin 1 400 kilometriä moottoritietä. Rautateitä on 8 442 kilometriä. Turkin Istanbulista Teheraniin kulkevan viikoittaisen junayhteyden nimi on Trans-Asia Express. Junayhteyden avaamista Azerbaidžaniin suunnitellaan. Satamakaupunkeja ovat Assaluyeh, Bandar Abbas ja Bandar-e-Eman Khomeyni. Väestö Ethnologue: Languages of the World -teoksessa vuodelta 2013 listataan 75 Iranissa käytettyä elävää kieltä. Tiedot eri kielten puhujamääristä ovat eri vuosilta. Iranin väestöstä yli kaksi kolmasosaa puhuu jotain iranilaista kieltä. Suurimmat iranilaiset ryhmät ovat persialaiset (50–60 prosenttia väestöstä), kurdit (noin 10 prosenttia), gilakit ja mazandaranit (10 prosenttia), lurit (2 prosenttia) ja belutšit (2 prosenttia). Turkkilaissukuisia vähemmistöjä ovat azerit (n. 20 prosenttia) ja turkmeenit (2 prosenttia). Muita etnisiä vähemmistöjä ovat muun muassa arabit (1 prosenttia), armenialaiset, assyrialaiset, tališit ja juutalaiset. Vain persia arabialaisilla kirjaimilla kirjoitettuna on virallinen kieli. Islam on virallinen valtionuskonto – sen suositumpi haara on šiialaisuus johon kuuluu 90–95 prosenttia iranilaisista (2011). 5–10 prosenttia kuluu sunnimuslimeihin, jotka ovat enemmistönä useimmissa muissa islaminuskoisissa maissa. Virallisesti tunnustettuja vähemmistöuskontoja ovat juutalaisuus, kristinusko ja zarathustralaisuus. Lisäksi on muiden uskontokuntien, kuten Iranista lähtöisin olevan baha’ilaisuuden, kannattajia. Iranissa uskonnonvapaus taataan perustuslaissa, mutta vähemmistöuskontoja rajoitetaan ankarasti ja niiden jäsenet joutuvat vainon, vangitsemisten ja jopa kidutuksen uhreiksi. Open Doors -niminen järjestö listaa joka vuosi maat sen mukaan, miten huonosti kristittyjen uskonnonvapaus niissä toteutuu ja miten paljon niissä esiintyy kristittyjen vainoa. Siinä tutkitaan myös, onko kristittyjä vangittu, pidätetty tai tapettu uskonsa vuoksi. Vuoden 2014 luettelossa Iran oli yhdeksänneksi pahiten kristittyjä vainoava maa. Myös Bahai-uskon harjoittajia vainotaan. Iranissa on vain vähän ihmisiä, joilta on diagnostisoitu HIV tai AIDS. Vuonna 2012 HIV-positiivisia aikuisia arvioitiin olevan 70 800, eli 0,2 % aikuisista. Antiretroviraalilääkitystä saa vain pieni osa tarvitsijoista. Kulttuuri Iranilainen kulttuuri on yksi maailman pisimpään säilyneitä sivilisaatioita. Maahan on vuosien varrella vyörynyt yhä uusia valloittajia, mutta sen sijaan että he olisivat hävittäneet iranilaista kulttuuria, valloittajat ovat itse iranilaistuneet. Iranin vuotuisista juhlista tärkein on uusivuosi, Nowrūz, jota vietetään kevätpäiväntasauksen aikaan kevään alkamisen kunniaksi. Sitä on juhlittu ainakin kolmentuhannen vuoden ajan, legendan mukaan jääkauden päättymisestä asti. Uudenvuodenpäivänä sotilaat saavat ylennyksensä, vankeja armahdetaan ja luontoa siivotaan talkoilla. Suuri osa Iranista on erämaata, ja ehkä siksi puutarhat, kukat ja hedelmät ovat tärkeitä aiheita, joita kuvataan niin matoissa kuin kirjallisuudessa ja runoudessakin. Iranilaisessa kodissa vain keittiön ja kylpyhuoneen käyttötarkoitus pysyy samana. Muut huoneet ovat tarpeen mukaan ruokasaleja, olohuoneita tai makuuhuoneita. Tuolit eivät kuuluneet sisustukseen ennen 1800-lukua, ja edelleen pehmeillä matoilla istumista pidetään usein kodikkaampana. Huoneiden monikäyttöisyys on tärkeää, sillä vieraanvaraisuus edellyttää, että yövieraita voidaan majoittaa lyhyellä varoitusajalla, ja sukulaiset ystävineen voivat tulla lyhyemmälle tai pitemmälle vierailulle koska tahansa. Iranilaisen ydinperheen määrittelee päivällispöydän koko. Usein saman suvun eri haaroja asuu samassa rakennuksessa tai pihapiirissä, mutta kaikki eivät silti syö yhdessä. Aikuiset lapset saattavat asua vanhempiensa luona myös naimisiin mentyään ainakin jonkun aikaa. Koska avioliitto sitoo perheet tiukasti yhteen, on tärkeää, että itse kihlaparin lisäksi appivanhemmat tulevat keskenään hyvin toimeen. Avioliiton järjestäminen on ennen kaikkea tulevien anoppien tehtävä. Moniavioisuus on sallittua, mutta ei kovin yleistä. Unescon maailmanperintöluettelossa on Iranista kaksikymmentä kulttuurikohdetta. Armenialaiset luostarit (Taddeuksen luostari, Stefanoksen luostari ja Dzordzorin kappeli), Bamin kulttuuriympäristö, Behistun, Esfahanin Perjantaimoskeija, Golestanin palatsi, Gonbad-e Qabus, Meidan Emam, Meymandin kulttuurimaisema, Pasargadae, Persepolis, šeikki Safi ad-Dinin khanqah ja mausoleumi, Shahr-i-Sokhta, Band-e Kaisar, Soltaniyeh, Susa, Tabrizin basaari,Takht-i Suleiman ja Tšogha Zanbil. Iranilainen keittiö perustuu hedelmiin ja vihanneksiin. Liha, yleensä lampaanliha, on lisuke. Hiilihydraatteja saadaan riisistä ja leivästä. Makeita paloja syödään useammin iltapäivällä teen kanssa kuin jälkiruokana – ateria lopetetaan mieluummin tuoreisiin hedelmiin. Iranin eri alueilla on omia tyypillisiä makeisiaan, joita viedään tuliaisiksi ja tarjotaan vieraille. Näihin kuuluvat ruusuvedellä maustettu nougat gaz ja sahramista, voista ja pistaaseista tehty nekkumainen sohan. Islamilaisessa Iranissa alkoholinkäyttö on periaatteessa kiellettyä mutta silti yleistä. Juutalaiset, armenialaiset ja zarahustralaiset valmistavat paikallista viiniä, ja pontikkaa tehdään lähes joka kylässä. Persialaiset, käsinsolmitut matot ovat tärkeä osa iranilaista kulttuuriperinnettä, sekä edelleen merkittävä vientituote. Hienoimmissa matoissa on satoja solmuja neliötuumalla, ja niiden valmistus vie vuosia. Mattojen kuva-aiheet ovat vuosisatoja vanhoja, mutta kutojat kehittävät, muuntelevat ja yhdistelevät niitä vapaasti. Persialaisen kuvataiteen aarteisiin kuuluvat miniatyyrimaalaukset, joita käytettiin kuvittamaan runoelmia ja klassisia tarinoita kuten Šahname. Toinen visuaalisen taiteen ilmentymä on kalligrafia. Modernit iranilaiset kuvataiteilijat käyttävät usein työssään elementtejä molemmista. Iranin valtio on kieltänyt takatukan ja pyrkii edistämään islamilaisia kampauksia. Kirjallisuus ja elokuva Persialainen kirjallisuus alkaa zarahustralaisuuden pyhistä teksteistä ja parthialaisten sekä sassanidien valtakausien aikaisista kirjoituksista, jotka tunnetaan vain toissijaisten lähteiden kautta. Arabivalloituksen jälkeen 600-luvulla arabiasta tuli kirjallisuuden vallitseva kieli. Persian kieli palasi kirjallisuuteen 800-luvulla, ja sitä seuraavilla vuosisadoilla klassinen persialainen kirjallisuus kukoisti. Länsimaissa tunnetuin tuon ajan persialainen runoilija on epäilemättä Omar Khaijam (1050–1123). Persiassa hänet tunnettiin ennen kaikkea luonnontieteilijänä. 1900-luvulla itsenäisyystaistelu ja länsimaiset vaikutteet muuttivat runoutta suoraviivaisemmaksi, ja poliittiset ja yhteiskunnalliset teemat yleistyivät. 1900-luvun tunnustettuja kirjailijoita ovat Ali-Mohammad Afghani ja Jamal Mir-Saadeghi. Iranilaiset elokuvat ovat tunnettuja, Iran on saanut 300 kansainvälistä elokuvapalkintoa viimeisen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana. Nykypäivän iranilainen elokuva tunnetaan ulkomailla erityisesti "uudesta aallosta" ("Iranian New Wave"), jonka tunnetuimpia edustajia on muun muassa Jafar Panahi. Iranilaisessa uudessa aallossa yhdistetään käsikirjoitettua ja näyteltyä fiktioelokuvaa dokumenttimaiseen toteutukseen, jossa tapahtumapaikat ja sivuhenkilöt ovat aitoja ja näyttelijät ovat usein tekemisissä tavallisten iranilaisten kanssa. Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on vuonna 2006 ilmestynyt elokuva Naiset paitsiossa, joka kuvattiin kokonaisuudessaan Iranin ja Bahrainin välisen MM-karsintaottelun aikana. Useimmat uuden aallon elokuvat käsittelevät kriittisesti iranilaisen yhteiskunnan oloja, kuten naisten asemaa, minkä vuoksi monen niistä esittäminen on kielletty Iranin sisällä. Brittiläinen koomikko Sacha Baron Cohen on toistuvasti hyödyntänyt iranilaisen uuden aallon metodeja töissään, tunnetuimpana esimerkkinä elokuva Borat. Kansainvälisesti menestynein iranilainen elokuvaohjaaja lienee Abbas Kiarostami. Tiedotusvälineet Lehdistönvapaus on Iranissa ollut suhteellisen suurta Khatamin hallintokaudelta alkaen. Konservatiivit pyrkivät kuitenkin kiristämään lehdistön valvontaa. Maassa ilmestyy noin 20 valtakunnallista sanomalehteä päivittäin, mutta harvat iranilaiset lukevat lehteä joka päivä. Sen sijaan televisiota katsoo päivittäin 80 prosenttia iranilaisista. Valtion televisioyhtiö IRIB lähettää ohjelmaa 12 valtakunnallisella kanavalla ja 30 paikalliskanavalla. Ulkomaankanavien seuraaminen omalla satelliittilautasella on periaatteessa kiellettyä, mutta käytännössä varsin suosittua, ja viranomaiset ummistavat siltä usein silmänsä. Iranin islamilainen hallintokoneisto päätti lokakuussa 2006 taistella länsimaisia vaikutuksia vastaan kieltämällä nopeat nettiyhteydet. Palveluntarjoajia on käsketty rajoittamaan tiedonsiirtonopeudet maksimissaan nopeuteen 128 kbps. Iranilaiset kansanedustajat, akateemikot ja palveluntarjoajat tuomitsevat hallituksen määräyksen. Urheilu Iran on osallistunut olympialaisiin ensimmäisen kerran vuonna 1900 ja vuodesta 1948 alkaen varsin säännöllisesti. Sillä on ollut talviolympialaisissa tyypillisesti muutaman hengen ja kesäolympialaisissa 20–50 hengen joukkue. Helmikuussa 2016 Iranin jalkapallomaajoukkue oli FIFA-rankingissa sijalla 44. Maan koripallomaajoukkue voitti Aasian-mestaruuskilpailut vuosina 2007 ja 2009. Aasian-mestaruuden myötä maa selviytyi ensimmäistä kertaa lajin maailmanmestaruuskilpailuihin vuonna 2010. Katso myös Iranilainen ajanlasku Iranilainen filosofia Iranin ja Saudi-Arabian suhteet Iranin oikeusjärjestelmä Iranin öljypörssi Lähteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Seulonnan keskeiset artikkelit 42 Aasia

401

https://fi.wikipedia.org/wiki/Imatra

Imatra

Imatra on kaupunki Etelä-Karjalan maakunnassa Kaakkois-Suomessa. Kaupungissa asuu henkilöä (), Imatran naapurikuntia ovat Lappeenranta ja Ruokolahti. Imatra tunnetaan parhaiten Imatrankoskesta ja kaupungin läpi virtaavasta Vuoksesta. Imatran Valtionhotelli, sekä Alvar Aallon suunnittelema Kolmen Ristin Kirkko ovat myös tunnettuja nähtävyyksiä. Suurimpia työnantajia ovat Stora Enson Imatran tehtaat, Imatran kaupunki ja Ovakon terästehtaat. Myös VR sekä Rajavartiolaitoksen Raja- ja merivartiokoulu ja Kaakkois-Suomen rajavartiosto ovat merkittäviä työllistäjiä. Imatran väestönkasvu on negatiivista. Vuoksen lisäksi Imatran kaupunkikuvalle ovat luonteenomaisia hajanaisuus ja pientalovaltaisuus. Imatralla ei ole yhtä selkeää keskustaa, mutta virallisesti se on Mansikkala. Imatralla on kolme pienempää keskustaa, jotka ovat Imatrankoski, Mansikkala ja Vuoksenniska. Mansikkalan kaupunginosa suunniteltiin aikoinaan Imatran hallinnolliseksi keskukseksi, mutta nykyisin kuitenkin Imatrankoskesta on muodostunut kaupungin keskusta. Suurin osa erikoisliikkeistä, ravintolat ja baarit sekä Koskenpartaan kävelykatu ja kauppakeskus Koskentori sijaitsevat Imatrankoskella. Virastot, suurimmat oppilaitokset, Kulttuurikeskus, urheilukeskus, Matkakeskus ja suuret marketit puolestaan sijaitsevat Mansikkalassa. Viime aikoina on alettu rakentaa Imatrankosken ja Mansikkalan välistä Pässiniemen aluetta. Kaupungin koillisosassa sijaitsevalla Vuoksenniskalla on myös palvelukeskittymä. Näiden lisäksi myös muilla tärkeimmillä asuinalueilla on tarjolla peruspalveluja, kuten kouluja, päivittäistavarakauppoja ja päiväkoteja. Väestötiheydeltään Imatra on Etelä-Karjalan tiheimmin asuttu kunta. 97 prosenttia väestöstä asuu Imatran keskustaajamassa, joka on kaupungin ainoa taajama ja ulottuu myös naapurikuntien puolelle Suomen suurimmalle järvelle Saimaalle on kaupungin keskustasta muutaman kilometrin matka. Saimaan rannalla sijaitsevat vierasvenesatama ja Imatran Kylpylä. Imatran sijainti aivan Venäjän rajalla antaa kaupungille kansainvälistä leimaa. Venäjän puolella rajaa sijaitsevaan Svetogorskin kaupunkiin (entiseen Suomen Ensoon) on matkaa Imatran keskustasta noin seitsemän kilometriä. Venäläiset matkailijat ovat kaupungilla tavallinen näky ja venäläismatkailu hyödyttää suuresti paikallista elinkeinoelämää. Suurin osa käy Imatralla ostoksilla, ja Imatran tax-free-myynti onkin kolmanneksi suurin Suomen kaupungeista (vain Helsinki ja Lappeenranta ovat edellä). Monet turistit jäävät myös kaupunkiin yöksi, mikä näkyy maan keskiarvoa suurempana hotellien käyttöasteena. Lisäksi viime vuosina yhä useammat venäläiset ovat ostaneet Imatralta ja lähiseudulta asunnon itselleen. Historia Imatralla on alun perin tarkoitettu vain Imatran koskea. Koski on virrannut vapaana ja huomattavasti nykyisiä koskinäytöksiä voimakkaampana. Imatra on ollut tunnettu ja pelätty paikka, ja mahdollisesti sitä on käytetty myös palvontapaikkana. Kalevalainen runous mainitsee Imatran mahtavimmaksi koskeksi. Kosken lähistöllä on kuitenkin ollut vain vähän asutusta. Vuoksi on ollut tärkeä vesireitti, mutta Imatran koski on jouduttu kiertämään maitse. 1800-luvun alusta lähtien Imatra on kiehtonut niin ulkomaisia matkailijoita kuin kotimaisia taiteilijoitakin. Imatrankoski oli Suomen ensimmäinen turistikohde. Imatran kauppala perustettiin pääosin entisen Jääsken kunnan rahoilla vuonna 1948 kolmen teollisuustaajaman ympärille. Teollisuustaajamat olivat Tainionkoski, Vuoksenniska ja Imatrankoski. Kauppala muodostettiin osista Jääsken, Ruokolahden ja Joutsenon kuntia. Alvar Aalto oli sotien jälleenrakentamiskauden merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin suomalainen arkkitehti. Imatralle Aalto sai tehtäväkseen yleisasemakaavan laatimisen. Suunnitelman rahoitti valtionyhtiö Enso-Gutzeit. Imatran yleisasemakaavatyö aloitettiin vuonna 1947 ja valmis suunnitelma luovutettiin Imatran kauppalalle 1953. Yleisasemakaavan koossa pitävänä elementtinä toimi Vuoksi. Olemassa olevat kolme toisistaan melko kaukana sijaitsevat keskustat, Imatrankoski, Tainionkoski ja Vuoksenniska, pidettiin suunnitelmassa entisillä sijoillaan. Asutusta lisättiin liikenteen ja maaston kannalta sopiviin kohtiin. Keskusten väliin jäävistä metsävyöhykkeistä muodostettiin yhtenäinen vihreä verkosto, johon liitettiin myös maanviljelyalueita. Asukasluvuksi arvioitiin 100 000, joten yleisasemakaavasuunnitelmaan jätettiin tähän riittävä reservi. Imatran kauppalasta tuli kaupunki vuonna 1971. Hallinto Imatran kaupunginjohtajana on toiminut huhtikuusta 2022 alkaen Matias Hilden. Hänet siirrettiin kaupunginjohtajan tehtäviin strategia- ja hallintojohtajan tehtävistä kaupunginvaltuuston päätöksellä. Tätä ennen kaupunginvaltuusto oli päätöksellään päättänyt irtisanoa edellisenä syksynä valitun kaupunginjohtajan Ari Lindemanin koeajalla. Valtuusto perusteli Lindemanin erottamista johtamiseen ja luottamukseen liittyvillä ongelmilla. Lindemania ennen tehtävää hoitanut Kai Roslakka eläköityi loppuvuodesta 2021. Kaupunginjohtajat Lähde: Toivo Mansner Kalervo Aattela Aaro Mäkelä Jarkko Paronen 1994–1995 Tauno Moilanen Pertti Lintunen 2006–2017 Rami Hasu 2017–2018 Kai Roslakka 2018–2021 Ari Lindeman 2021–2022 Matias Hilden 2022– Kaupunginosat Väestönkehitys Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen. Taajamat Vuoden 2017 lopussa Imatralla oli 27 269 asukasta, joista 26 370 asui taajamassa, 661 haja-asutusalueilla ja 238:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Imatran taajama-aste on 97,6 %. Kunnassa on vain yksi taajama, Imatran keskustaajama. Imatran keskustaajama ulottuu lisäksi Lappeenrannan kaupungin ja Ruokolahden kunnan alueelle. Koulutus Perusopetus- ja varhaiskasvatuspalvelut on Imatralla organisoitu alueellisen mallin mukaisesti. Kaupungissa on neljä aluetta, joilla toimii itsenäisinä yksikköinä kouluja ja päiväkoteja. Viime vuosina monien koulujen lakkauttamista on suunniteltu ja vuonna 2008 tehtiin päätökset koulujen lakkauttamisista. Ongelmana ovat väestön väheneminen ja koulujen sijainti asutuksesta sivussa. Perusopetusta annetaan seuraavissa yksiköissä: Vuoksenniskan alue Vuoksenniskan koulu (luokat 1–9, lisäksi Jopo-luokka (Joustava perusopetus) sekä erityisryhmät; Vip-luokat ja pienluokat). Mansikkalan–Imatrankosken alue Mansikkalan koulu (luokat 1–9, lisäksi Jopo-luokka. Oppilaiden on myös mahdollista hakeutua myös musiikkipainotteiseen opetukseen) Rajapatsaan alue Kosken koulu (luokat 7–9, lisäksi Jopo-luokka). Itä-Suomen koulu (luokat 0–9) Iltapäivätoimintaa järjestetään niin kaupungin kuin järjestöjenkin puolesta kaikilla alueilla koulujen ja päiväkotien tiloissa. Elokuusta 2020 alkaen entisten Linnalan, Tainionkosken ja Mansikkalan koulujen oppilaat aloittivat uudessa Mansikkalan koulukeskuksessa. Valmistuessaan syksyllä 2020 Mansikkalan koulukeskus oli Suomen suurin puukoulurakennus. Alvar Aallon suunnittelema Vuoksenniskan koulu valmistui perusremontista kesällä 2019, jolloin samalle mäelle rakennettiin lisää luokkatiloja. Uusi Kosken koulu on tarkoitus valmistua vuoden 2022 aikana. Lukiokoulutusta seuraavissa yksiköissä: Imatran yhteislukio, tiloissa toimii myös Etelä-Karjalan IB-lukio sekä Itä-Suomen suomalais-venäläisen koulun lukio. Etelä-Karjalan ammattiopisto tarjoaa nuorille ammatillisia perustutkintoja. Alavaihtoehtoja on useita: hotelli- ja ravintola-ala, kotitalous, kuvataide, käsi- ja taideteollisuus, liiketalous, maatalous- ja puutarha-ala, tekniikka sekä terveys- ja sosiaaliala. Toimipisteet sijaitsevat Lappeenrannassa, Imatralla sekä Ruokolahdella. Lakkautettuja kouluja: Imatrankosken koulu (luokat 1–6) Itä-Siitolan koulu (luokat 1–6) Kaukopään koulu (luokat 1–6) Linnalan koulu (luokat 1–6) Meltolan koulu (luokat 1–6) Savikannan koulu (luokat 1–6) Sienimäen koulu (luokat 1–6) Tainionkosken koulu (luokat 1–6) Teppanalan koulu (luokat 1–6) Virasojan koulu (luokat 1–6) Tainionkosken koulun yläkoulu (luokat 7–9) Tainionkosken lukio Vuoksenniskan lukio Kulttuuri Kirjallisuus Kaupunginkirjaston nykyinen päärakennus valmistui vuonna 1986. Tuolloin pääkirjasto siirtyi Imatrankoskelta uuteen kulttuurikeskukseen Mansikkalaan. Lähialueen kunnilla on yhteinen kirjastojärjestelmä, Heili, ja sama kirjastokortti käy koko alueella. Imatralla toimii lisäksi kaksi muuta lähikirjastoa Vuoksenniskalla ja Rajapatsaalla. Vuoksenniskalla ja Rajapatsaalla kirjastot sijaitsevat lähes taajamien keskustoissa. Imatralaisista kirjailijoista tunnetuin lienee edesmennyt Hilja Valtonen. Osa Laila Hirvisaaren kirjoista sijoittuu Imatralle. Musiikki Imatran musiikkitarjontaa edustaa Imatran seudun musiikki-instituutti, joka vastaa Imatran kaupungin sekä Rautjärven ja Parikkalan kuntien musiikinopetuksesta. Opetus muodostuu musiikin perustason ja sille rakentuvan musiikkiopistotason opinnoista ja sekä niitä edeltävästä varhaisiän musiikkikasvatuksesta. Musiikkitilaisuuksien järjestämiseen sopivat muun muassa Karelia-sali sekä Vuoksen itäpuolella sijaitseva Konserttihovi. Tunnettuja imatralaisia yhtyeitä ja artisteja: Saska Helmikallio (tangokuningas 2005) Osmo's Cosmos -yhtye Scent of Flesh -yhtye Stressi-yhtye Twilightning -yhtye Taiska Muuta kulttuuria Kulttuuritalo Virta sijaitsee Mansikkalassa. Kulttuuritalossa toimivat kaupungin pääkirjasto, Imatran taidemuseo ja Imatran kaupunginmuseo. Virrassa on myös vilkasta näyttely- ja tapahtumatarjontaa. Erilaisia konsertteja, yleisöluentoja ja muita tilaisuuksia järjestetään kulttuuritalo Virran Karelia- ja Kaleva-saleissa. Kulttuuritalon yleisötiloissa järjestetään myös erilaisia vaihtuvia näyttelyjä. Ritikanrannassa, Vuoksen rannalla, sijaitsee kesällä avoinna oleva Teollisuustyöväen asuntomuseo. Museo esittelee teollisuustyöväen asumiskulttuuria 1900-luvun alusta 1960-luvulle. Museon päärakennus on harvoja säilyneitä teollisuustyöväen kasarmityyppisiä asuinrakennuksia. Pihapiirissä on myös kivestä muurattu talousrakennus, jota on aikoinaan käytetty työväen sauna-, pyykki- ja leivintupana. Immolan varuskunnassa sijaitsee yleisölle avoinna oleva Rajamuseo, joka esittelee Rajavartiolaitoksen historiaa, Suomen rajojen historiaa ja rajajoukkojen toimintaa sotien aikana. Imatralla valitaan joka vuosi uusi ”Imatran Inkeri” Imatra-päivänä. Imatran pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla Vuoksen lohikeitto, kaurakiisseli ja mustikkakukko. Vuosina 1964–1982 Imatralla ajettiin MotoGP-kilpailu Imatranajo. 2000-luvulla on järjestetty muutamana vuonna Muistojen Imatranajo -näytösajotapahtuma. Kilvanajo Imatran katuradalla alkoi uudestaan vuonna 2016 International Road Racing Championship -sarjan osakilpailuna. Vuonna 1986 Imatralla järjestettiin Asuntomessut, joiden teemana oli maatilarakentaminen. Messualue sijaitsee Niskalammella. Teatteri Imatra, osana Imatran kaupungin kasvatus,-opetus- ja kulttuuritoimea, sijaitsee keskustassa, Kallenkujalla. Teatterissa on 173-paikkainen päänäyttämö ja 60-paikkainen pieni näyttämö. Teatterirakennus sisältää lisäksi kahvila-ravintolan. Viime vuosina teatteri on kasvattanut suosiotaan useilla menestysnäytöksillä; mm. Kruununpuisto-näytelmä (15 000 katsojaa) ja Sound of Music -musikaali (19 000 katsojaa). Teatterin omistuksessa on myös Valtionhotellin puistossa sijaitseva katettu kesäteatteri. Kesäteatterissa on järjestetty myös vuosina 2007, 2008 ja 2009 Hyväri Rock hyväntekeväisyysfestivaali. Lisäksi Imatralla toimii Vuoksenniskan nuorisoseuran alla pienempi harrastaja- ja nuorisoteatteri IRTI-Teatteri. IRTI-Teatteri tuottaa näytelmiä sisäteatteriin, että kesäteatteriin. Lisäksi teatterin toiminta on avointa kaikille teatteriharrastuksesta kiinnostuneille. Imatralainen Mustan ja Valkoisen Teatteri-yhdistys ry on järjestänyt vuodesta 2004 kansainvälistä Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalia. Imatran elokuvateatteri, Bio-Vuoksi, sijaitsee Vuoksenniskalla. Uskonnolliset yhteisöt Katolinen kirkko Imatra kuuluu Pyhän Ursulan seurakunnan alueeseen. Kyseinen seurakunta on osa Katolisen kirkon Helsingin hiippakuntaa. Luterilainen seurakunta Vuoden 2018 aluejaon mukaan Imatralla on seuraavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat: Imatran seurakunta Ortodoksinen kirkko Imatralla toimii Lappeenrannan ortodoksinen seurakunta. Seurakunnalla on Imatralla Pyhän Nikolaoksen kirkko ja seurakuntasali. Herätysliikkeet Kirkon sisäisistä herätysliikkeistä paikkakunnalla toimii evankelisuus jonka kattojärjestöllä Suomen Luterilaisella Evankeliumiyhdistyksellä on paikkakunnalla Vuoksenniskan rukoushuone, jossa järjestetään jumalanpalveluksia. Muita kirkon sisäisiä herätysliikkeitä paikkakunnalla ovat lestadiolaiset esikoislestadiolaisuus, jolla on Imatralla oma rukoushuone, ja vanhoillislestadiolaisuus, jolla on paikkakunnalla Imatran rauhanyhdistys, viidesläisyyttä edustaa paikkakunnalla Kansanlähetys, joka järjestää Imatralla myös opiskelijailtoja nimellä Kolme kohtaamista. Imatralla kokoontuu myös Suomen evankelisluterilaiseen lähetyshiippakuntaan kuuluva Joosuan seurakunta, joka kokoontuu Teppanalan rukoushuoneella. Muut seurakunnat Muita kirkkokuntia edustavat helluntaiherätykseen lukeutuva Imatran helluntaiseurakunta, johon kuului vuonna 2011 230 jäsentä ja joka toimii Imatran lisäksi Ruokolahden ja Rautjärven alueella, sekä Suomen Adventtikirkon Imatran adventtiseurakunta. Liikenne Imatran kautta kulkee Koskenkylästä Kouvolan, Lappeenrannan, Imatran ja Joensuun kautta Kajaaniin johtava valtatie 6. Tie on Imatran kohdalla moottoritie. Imatralla on Venäjälle kansainvälinen rajanylityspaikka, joka on myös Mikkelistä alkavan kantatien 62 päätepiste. Karjalan rata kulkee Imatran kautta. Imatran rautatieasemalla on sekä matkustaja- että tavaraliikennettä. Imatran tavararatapihalta haarautuu myös Viipurin suuntaan Venäjälle johtava rata. Karjalan radan toisen raiteen rakentamisesta välille Luumäki-Imatra on suunniteltu. Venäläinen Lokakuun rautatiet on suunnitellut säännöllisen matkustajaliikenteen aloittamista Pietarin ja Imatran välillä. Kuitenkin Ukrainan sota lopetti suunnittelut toistaiseksi. Lähin lentoasema on Lappeenrannassa sijaitseva Lappeenrannan lentoasema. Ryanair lentää Lappeenrannan kentältä useaan kohteeseen. Lisäksi kentältä on satunnaisia lentoja Kanariansaarille ja rahtilentoja Venäjälle. Imatralla on myös harrasteilmailun ja Rajavartiolaitoksen käytössä oleva Immolan lentokenttä. Vuoksen ylittää Imatralla viisi siltaa: Tainionkosken silta, Mansikkakosken silta, kaksikerroksinen Mansikkakosken ratasilta, jossa nimestään huolimatta on myös maantieosa,kaksiraiteinen Mansikkakosken uusi ratasilta sekä Imatrankosken silta. Imatralla on lähinnä metsäteollisuuden tarpeisiin tavarasatama, Vuoksen satama. Immolan lentokenttä Immolan lentokenttä (ICAO: EFIM) on Imatralla, Ensimmäisellä Salpausselällä, noin yhdeksän kilometriä Imatrankoskelta koilliseen sijaitseva lentokenttä. Immolan lentokentän suunnittelu aloitettiin vuonna 1933, ja kenttä valmistui vuonna 1936. Ennen toista maailmansotaa sekä sodan aikana Immolassa oli Suomen ilmavoimien tukikohta. Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler vieraili Immolassa 4. kesäkuuta 1942 tullessaan onnittelemaan Suomen marsalkkaa, C. G. E. Mannerheimiä tämän 75-vuotispäivänä. Jatkosodan lopulla, kesällä 1944 saksalainen lento-osasto Kuhlmey toimi pääosin Immolasta käsin. Välimatkoja Tutustumiskohteita Nähtävyyksiä Kruununpuisto Imatran taidemuseo Imatrankoski Imatran kaupunginmuseo Imatran Valtionhotelli Teatteri Imatra Kolmen ristin kirkko Lotta- ja veteraanimuseo Pyhän Nikolaoksen kirkko Rajamuseo Imatran kaupungintalo Mellonmäki Imatran Kulttuurikeskus Imatran kylpylä Imatran vesivoimalaitos Imatran vapaa-aikakeskus Teollisuustyöväen asuntomuseo Imatrankosken kirkko Vuoksen Kalastuspuisto Tainionkosken kirkko Tainionkosken voimalaitos Suomen suurin tervaleppä Imatranajo Tapahtumia Imatra-päivä Muistojen Imatranajo Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali Rajaton rytmi Rock to the River Taideviikko Vanhan musiikin tapahtuma Vanhassa vara parempi! Urheilu Imatralla on monia liikuntapaikkoja niin sisällä kuin ulkona. Mansikkalassa on suurin osa kaupungin urheilupaikoista, kuten vuonna 1966 valmistunut Imatran uimahalli, joka antaa hyvät mahdollisuudet niin kunto- kuin virkistysuintiinkin. Uimahallin peruskorjaus valmistui elokuussa 2004. Uimahallin yhteydessä sijaitsee Imatran urheilutalo (1986), jossa on 1 200 katsojan palloiluhalli, judosali, nyrkkeilysali, painisali, kuntosali, voimistelusali ja 22 pukuhuonetta. Rakennuksessa on myös kahvila, kampaamo ja 10-ratainen yksityinen keilahalli, jonka välittömässä läheisyydessä on minigolf- ja frisbeegolfradat. Kompleksia täydentävät laajat pysäköintitilat. Imatran Pallo-Veikot pelaa miesten pesäpallon pääsarjassa Superpesiksessä. Kotiottelunsa Pallo-Veikot pelaa Ukonniemen stadionilla. Imatralla on pelattu miesten pesäpallon Itä–Länsi-ottelu vuosina 1979, 1989 ja 2017. Karhumäellä sijaitsee uusi Imatran jäähalli, jossa pelaa Mestis-joukkue Imatran Ketterä nuoriso-osastoineen, sekä vuonna 1951 valmistunut Karhumäen keskusurheilukenttä, joka kattaa jalkapallokentän, heitto- ja hyppylajien harjoituspaikat, huoltorakennuksen ja suuren katsomon. Kentän ympäristössä on myös lukuisia tenniskenttiä ja jousiammuntarata sekä laaja, valaistu kuntorataverkosto. Keskusurheilukenttää on myös korjattu ja kunnostettu historiansa varrella monia kertoja, viimeksi vuonna 2002, kun juoksuratojen pinnat uusittiin. Vuonna 2007 Imatralle avattiin uusi tekonurmikenttä vanhan Karhumäen hiekkakentän tilalle. Lisäksi Vuoksenniskalla ja Imatrankoskella sijaitsevat suuret urheilukentät, joilla Imatran Palloseura ja FC PaSa harjoittelevat. Imatrankoskella sijaitsee lisäksi Anna Lahtisen perustama ja johtama Tanssistudio Jami, joka järjestää vuosittain kevätnäytöksen kulttuurikeskuksen Karelia-salissa. Kaupungin uimarannat sijaitsevat Ukonniemessä, Lempeenlietteessä, Hosseinlahdella, Mellonlahdella, Varpasaaressa ja Immalanjärvellä. Immolassa sijaitsee purjelentoon ja muuhun vapaa-ajan ilmailuun tarkoitettu lentokenttä. Liikuntapaikkoja täydentävät lukuisat kuntoradat, koulujen liikuntasalit, urheilukentät ja mahdollisuus kalastaa niin Vuoksella kuin Saimaalla ja lukuisilla pienemmillä lammilla ja järvillä. Suurimmat työnantajat Stora Enson Imatran tehtaat 1300 Imatran kaupunki 716 Ovako Imatra Oy Ab 530 Kaakkois-Suomen rajavartiosto 248 VR Group 241 Etelä-Karjalan Osuuskauppa 168 Tieto Oyj 137 Imatran seurakunta 107 Imatran kylpylä 105 Rakennusliike Evälahti Oy 103 Ystävyyskaupungit Ystävyyskaupungit: Ludvika, Ruotsi Salzgitter, Saksa Zvolen, Slovakia Tihvinä, Venäjä (yhteistyö jäädytetty 2022 alkaen Venäjän hyökkäyssodasta johtuen) Szigetvár, Unkari Narva-Jõesuu, Viro Jiaxing, Kiina Sisarkaupungit: Beihai, Kiina Yhteistyökaupungit: Nizhyn, Ukraina Svetogorsk eli Enso, Venäjä (yhteistyö jäädytetty 2022 alkaen Venäjän hyökkäyssodasta johtuen) Katso myös Saimaankaupunki Luettelo Imatran julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä Luettelo tunnetuista imatralaisista Lähteet Aiheesta muualla Imatran kaupungin sivusto Tilastokeskus - Imatran avainluvut Imatran rus goSaimaa.com-matkailusivusto Kirjallisuutta Romaaneja: Laila Hirvisaari: Kruununpuisto (2005) Laila Hirvisaari: Myrskyn edellä (2006) Laila Hirvisaari: Grand Hotel (2007) Laila Hirvisaari: Vuoksen helmi (9/2008) Seulonnan keskeiset artikkelit

402

https://fi.wikipedia.org/wiki/Iiri

Iiri

Iiri (Gaeilge) on Irlannissa puhuttu kelttiläisten kielten Q-kelttiläiseen tai gaelilaiseen (goidelilaiseen) alaryhmään kuuluva kieli. Iirin kielen lähimmät sukulaiset ovat gaeli ja manksi, kun taas kaukaisempaa sukua ovat kymri ja bretoni, jotka kuuluvat kelttiläisessä kieliryhmässä toiseen alaryhmään, brittiläisiin kieliin eli P-kelttiläisiin kieliin. Iiri on Irlannin tasavallan ensimmäinen virallinen kieli sekä yksi Pohjois-Irlannin ja Euroopan unionin virallisista kielistä. Äännerakenne Diftongeja ovat . Kirjoitusjärjestelmä Iirin omaperäisten sanojen kirjoittamiseen tarvitaan vain seuraavat kirjaimet: a á b c d e é f g h i í l m n o ó p r s t u ú Vokaalikirjaimen päällä oleva akuuttiaksentti on periaatteessa pituusmerkki; tosin eräiden kirjainyhdistelmien (erityisesti rl, rd, rn, nn, ll) edellä vokaali on aina tai tavallisesti pitkä, ja sanan ensimmäinen vokaali voi murteittain diftongoitua, varsinkin jos sen perässä on jokin pidentävistä konsonanttiryhmistä. Konsonantit ovat iirissä joko liudentuneita tai liudentumattomia – iirin kieliopissa käytetään yleensä termejä "kapea" (engl. slender, iir. caol) ja "leveä" (engl. broad, iir. leathan). Oikeinkirjoituksessa tämä näytetään niin, että kun konsonantti on kapea, sen vieressä on kapea vokaali (e, i, é, í), kun taas leveä, sen viereen kirjoitetaan leveä vokaali. Jos esimerkiksi kapeaa konsonanttia seuraa tai edeltää pitkä leveä vokaali, sen "suojaksi" tulee oikeinkirjoituksessa asettaa e- tai i-kirjain kavennusmerkiksi. Sellaiset kirjainyhdistelmät kuin bh, dh, gh ym. ovat sanan alussa seurausta heikennykseksi kutsutusta konsonanttimuutoksesta, jonka aiheuttaa edellä oleva prepositio, artikkeli tai muu kieliopillinen partikkeli. Sanan sisällä ne sitä vastoin pyrkivät sulautumaan edelliseen vokaaliin diftongin muodostaen, esimerkiksi sanassa meabhair "mieli, järki" äännetään diftongi [au] tai [ou], sanassa meidhir "riemu, hilpeys" äännetään diftongi [ai] tai [oi]. Tällaisia kirjainyhdistelmiä voidaan käyttää myös diftongien merkitsemiseen lainasanoissa, esimerkiksi treabhsar "housut" (< engl. trousers). Murteet poikkeavat toisistaan kuitenkin melkoisesti näiden sanansisäisten heikentyneiden konsonanttien ääntämisen osalta: esimerkiksi sana togha "valio" äännetään Connemarassa [tau] mutta Ulsterissa pikemminkin [te:]. Heikennettyjen konsonanttikirjaimien (ch, dh ym.) sijasta iirin vanhassa oikeinkirjoituksessa käytettiin tavallisesti mieluummin pisteytettyjä kirjaimia: esimerkiksi vanhan oikeinkirjoituksen /ċ/ = nykyinen /ch/. Vanha oikeinkirjoitus, joka perustui 1600-luvun klassiseen kirjaiiriin, sisälsi runsaasti mykkiä kirjaimia. Vanhalla oikeinkirjoituksella (pisteytetyt kirjaimet muunnettu h:llisiksi kirjaimiksi): Is breagh an rud sgíthiste i ndiaidh trí mhíle de mhílte sligheadh a chur tharat, agus caithfear a aidmheáil go rabh Buck ag éirghe fallsa de réir mar bhí a chuid cneadhach ag cneasú, de réir mar bhí na feitheógaí ag líonadh ann, agus an fheóil ag teacht arais air le n-a chuid cnámh a chumhdach. (teoksesta Scairt an Dúchais, Niall Ó Dónaillin Ulsterin-murteelle tehty käännös Jack Londonin klassikosta The Call of the Wild, suom. Erämaan kutsu). Nykyisellä (Ulsterin murretta nykyisen oikeinkirjoituksen yleisperiaatteita noudattaen): Is breá an rud scíste i ndiaidh trí mhíle de mhílte slíodh a chur tharat, agus caithfear a aidmheáil go rabh Buck ag éirí falsa de réir mar a bhí a chuid cneadhach ag cneasú, de réir mar a bhí na feitheogaí ag líonadh ann, agus an fheoil ag teacht ar ais air lena chuid cnámh a chumhdach. Nykyisellä standardikielellä (Ulsterin murteen muoto-opilliset ja sanastolliset erikoisuudet poistettu): Is breá an rud scíth i ndiaidh trí mhíle de mhílte slí a chur tharat, agus caithfear a admháil go raibh Buck ag éirí falsa de réir mar a bhí a chuid cneácha ag cneasú, de réir mar a bhí na féitheoga ag líonadh ann, agus an fheoil ag teacht ar ais air lena chuid cnámh a chumhdach. Jack Londonin englanninkielinen originaali: A rest comes very good after one has traveled three thousand miles, and it must be confessed that Buck waxed lazy as his wounds healed, his muscles swelled out, and the flesh came back to cover his bones. Vanha oikeinkirjoitus jäi käytöstä hieman toisen maailmansodan jälkeen. Siitä saakka kun Irlanti sai itsenäisyyden vapaavaltioksi kutsuttuna dominiona 1920-luvun alussa, käytiin kiivasta keskustelua siitä, mikä olisi paras tapa yksinkertaistaa oikeinkirjoituksen monia mutkia. Kun asiaa pohtimaan nimitetyt komiteat eivät päässeet tuloksiin, Rannóg an Aistriúcháinin (Irlannin valtion iirinkielisistä käännöksistä vastanneen viraston) toiminnanjohtaja julkaisi lopulta oman standardinsa 1940-luvun lopussa. Se säilytti periaatteessa oikeinkirjoituksen yleiset periaatteet, mutta lyhensi sanat siedettävään muotoon. Tuoreiden englantilaisten lainasanojen kirjoittamiseen tarvitaan myös sellaisia kirjaimia kuin j, v, x tai z: veain "pakettiauto", jab "työpaikka", jaingléir "sunnuntaikalastaja", joltaeir "helppoheikki, (vaunuilla kulkeva) markkinakauppias, xileafón "ksylofoni", zú "eläintarha". Kirjain k on iirissä tarpeeton, koska c äännetään aina k:na (paitsi jos sitä seuraa h, jolloin se äännetään kuten saksan ach- tai ich-äänne). Paino on iirissä yleensä ensimmäisellä tavulla lukuun ottamatta eräitä englantilaisia lainasanoja sekä joukkoa tärkeitä paikka- ja aika-adverbeja, joita kaikkia painotetaan toiselta tavulta: inniu "tänään", inné "eilen", aréir "viime yönä", amárach "huomenna" ym. Munsterin murteessa kuitenkin pitkät vokaalit yleensä vetävät painon puoleensa, vaikkeivät olisikaan ensimmäisellä tavulla. Iirin kielioppi Huolimatta latinan, normandianranskan, muinaisnorjan sekä tietenkin englannin vaikutuksesta iiri on säilyttänyt kelttikielille tyypilliset erikoispiirteet, kuten kaksi olla-verbiä ja sananalkuiset konsonanttimuutokset. Iirinkielisillä verbeillä ei ole infinitiivejä, vaan niiden virkaa toimittaa verbaalisubstantiivi, joka on kuitenkin johdettu, usein epäsäännöllinen muoto, eikä sitä voida pitää verbin perusmuotona. Suomalaisesta näkökulmasta on mielenkiintoista, että iiriksikään ei enimmäkseen sanota "minä omistan", vaan "minulla on". Sanajärjestys lauseessa on VSO, siis verbi tulee ensin. Verbien aikamuotoja ovat preesens (labhraíonn "puhuu", glanann "puhdistaa, siivoaa"), preteriti eli yleinen menneen ajan muoto (labhair puhui, ghlan "puhdisti, siivosi"), imperfekti eli toistuvan tai tavanomaisen menneen ajan muoto (labhraíodh "tapasi puhua", ghlanadh "tapasi siivota") ja futuuri eli tuleva aika (labhróidh "puhuu, tulee puhumaan", glanfaidh "siivoaa, tulee siivoamaan"). Erityinen konditionaalimuoto voi viitata sekä nykyhetkeen että menneisyyteen (labhródh "puhuisi, olisi puhunut", ghlanfadh "siivoaisi, olisi siivonnut"). Verbeillä on jonkin verran persoonapäätteitä, mutta yleisesti ottaen ne ovat häviämässä kielestä: esimerkiksi "puhdistaisin, siivoaisin" voi olla ghlanfainn, mutta puhekielessä muoto ghlanfadh mé (mé = "minä") on täysin käypä, eikä sitä voi pitää virheellisenä. Substantiivit taipuvat sijassa (nominatiivi, genetiivi ja vokatiivi; datiivista on jäljellä jäänteitä) ja luvussa (yksikkö ja monikko). Päätteitä tärkeämpiä ovat kuitenkin sananalkuiset konsonanttimuutokset: fear "mies", ag an bhfear "miehellä". Mielenkiintoinen muoto on erityinen puhuttelumuoto eli vokatiivi, jota edeltää konsonanttimuutoksen, ns. lenition, aiheuttava partikkeli a: Gael "gaelilainen, irlantilainen keltti", Gaeil "gaelilaiset", a Ghaela! "(kuulkaa, oi) gaelilaiset!" Adjektiivit seuraavat pääsanaansa ja noudattavat jossain määrin sen alkumuutoksiakin: an fear mór "suuri mies", éacht an fhir mhóir "suuren miehen saavutus". Adjektiivien vertailumuodot ovat iirissä vaikeita, koska komparatiivilla ja superlatiivilla on yksi ainoa muoto, ja lauseyhteydestä on pääteltävä, kummasta on kyse: an fear mór "suuri mies" fear is mó ná é" häntä suurempi mies "an fear is mó "suurin mies". Iiri käyttää mielellään substantiivipohjaisia rakenteita sekä verbien että adjektiivien kiertämiseen: dá mbeadh sé gan titim "jollei hän olisi pudonnut" (sananmukaisesti "jos hän olisi ollut ilman putoamista"), tá na cúrsaí ag dul chun donais "asiat ovat tulossa huonommiksi" (sananmukaisesti "asiat ovat menossa huonoutta kohti"). Iiriä onkin kutsuttu substantiivikeskeiseksi kieleksi. Suomessa vastaavaa osittain kutsutaan substantiivitaudiksi. Kielinäyte Iirin puhujat Iiriä puhuu äidinkielenään vähintään 30 000 ihmistä. Tähän lukuun kuuluvat kuitenkin vain iirinkielisellä maaseudulla, ns. Gaeltacht-alueilla, syntyneet tai asuvat henkilöt. Kaupungeissa harjoitetaan usein laajaakin iirinkielistä kulttuuritoimintaa, ja monet englantia äidinkielenään puhuvat vanhemmat kasvattavat lapsensa kulttuurinationalistisista syistä iiriksi. Tämän takia iirinpuhujien määrä saatetaan "realismin" nimissä arvioida alakanttiin. Hyvä ja sujuva iirintaito lienee 5–10 prosentilla irlantilaisista, mutta kaksi kolmasosaa väestöstä ainakin ymmärtää kieltä, ja siihen suhtaudutaan pikemminkin passiivisen rohkaisevasti kuin vihamielisesti. Vuonna 2000 Suomessa asui viisi iirinkielistä henkilöä. Iirin sukukielet Skottigaelin ja iirin sukulaisuus on ilmeinen kieliä osaamattomallekin, jos hänelle näytetään sama teksti molemmilla kielillä kirjoitettuna: molemmat kielet perustuvat oikeinkirjoituksensa osalta klassiseen uusiiriin, vaikka ovatkin kehittyneet omiin suuntiinsa. Sukulaisuus on selvä esimerkiksi sellaisesta arkipäivän ilmauksesta kuin "mitä kuuluu?" joka on iirin eteläisellä murteella conas tá tú?, läntisellä murteella cén chaoi a bhfuil tú?, pohjoisella murteella cad é mar tá tú? ja skottigaeliksi ciamar a tha thu?. Skottigaelin erottaa iiristä ennen muuta siitä, että se käyttää vokaalimerkkien päällä yleensä gravis-aksenttia – à, è, ù, iiri yksinomaan akuuttia – á, é, ú. Sitä vastoin manksi, joka on lähempänä skottigaelia kuin iiriä, eroaa kirjallisessa muodossaan selvästi molemmista, koska se on menettänyt kokonaan yhteytensä iirin oikeinkirjoitusperinteeseen ja näyttää (syystäkin) englantilaisen korvakuulolta kirjoittamalta: iirin sanoja Éireannach "irlantilainen", Albanach "skotlantilainen", pósadh "avioliitto", deireadh an tsamhraidh "kesän loppu" vastaavat manksissa Yernagh, Albinagh, poosey, jerrey yn touree. Brittiläiset kielet korni, kymri ja bretoni ovat kaukaisempia sukulaisia. Niistäkin kyllä löytyy runsaasti tuttuja sanoja sille, joka osaa etsiä: niinpä kymrin pen "pää" on samaa juurta kuin iirin ceann, ja kymrin gwasg, "kirjapaino", sama kuin iirin pusertamista tai puristamista tarkoittava verbi fáisc. Iirin historia Iirin kielen kirjallinen historia ulottuu kolmentoista vuosisadan taakse. Iiri on niin vanha sivistyskieli, että "nykyiirin" katsotaan alkavan jo 1100-luvulta. Klassisen uusiirin kausi kesti 1600-luvulle, jolloin englantilaiset murskasivat iirin kieltä puhuneen vanhan ylimystön ja korvasivat sen englantia puhuvilla siirtolaisilla. Klassisen uusiirin kaudella kieli oli hyvin ankarasti standardoitu, ja sitä käytettiin ensi sijassa hienostuneisiin hovirunoihin. 1600-luvun jälkeen iirin kirjallinen käyttö lakkasi miltei kokonaan, ja kun kulttuurinationalismi elvytti kielen 1800-luvun lopussa, murteiden taistelu viivytti standardisointia. Vielä meidän päivinämme erityisesti Ulsterin murteiden ja eteläisempien kielimuotojen väliset erot aiheuttavat horjuntaa kirjakielen normissa. Iiri nykyään Iirin asema irlantilaisessa yhteiskunnassa on sikäli erikoinen, että se on vähemmistökieli, mutta samalla maan ensimmäinen kansalliskieli. Se on myös pakollinen oppiaine Irlannin kouluissa, samalla lailla kuin esimerkiksi ruotsi Suomessa. Vielä 1800-luvun alussa irlantilaisten enemmistö puhui iiriä äidinkielenään, mutta suuri nälänhätä, joka iski pahimmin köyhiin iirinkielisiin, ja sen lietsoma massamittainen muutto Yhdysvaltoihin ja muihin englanninkielisen maailman maihin muutti tilanteen täysin. Irlannin liityttyä Euroopan yhteisöön irlantilaiset eivät vaatineet iirille virallisen kielen asemaa. Sen sijaan iiri sai omalaatuisen puolivirallisen aseman, joka vastasi käytännössä sen pitkälti vain seremonialliseksi jäänyttä käyttöä Irlannin valtiossa. 2000-luvun alussa tilanne kuitenkin muuttui, pitkälti iirinkielisyysministeri Brian Ó Cuívin ansiosta: parlamentti vahvisti uuden kielilain, joka vahvisti iirin virallisen aseman uudestaan. Tätä seurasi ns. Stádas-kampanja, jonka tuloksena Irlanti haki vuonna 2004 iirille virallista asemaa EU:ssa. 13. kesäkuuta 2005 Euroopan unionin ulkoministerit päättivät myöntää iirille tasa-arvoisen virallisen aseman yhtenä unionin kielistä, ts. saman aseman, joka on esimerkiksi suomen kielellä. Iirin asema irlantilaisessa yhteiskunnassa on vähintään Irlannin itsenäistymisestä saakka ollut sikäli erikoinen, että sitä puhuvat syntyperäisten maaseudun iirinpuhujien lisäksi Gaeilgeoirit eli kielen harrastajat, jotka ovat opetelleet iiriä kulttuurinationalistisista vaikuttimista. Iirin kielen opetusta on tarjolla muun muassa Helsingin ja Uppsalan yliopistoissa. Iiri Pohjois-Irlannissa Pohjois-Irlannissa iiri ei oikeastaan ole ollut puhuttu kansankieli sitten 1900-luvun alun, vaikkakin kielen harrastajat ja tutkijat ovat dokumentoineet alueen murteet melko hyvin. Silloin kun Ulsterin maakunnan itä- ja eteläosat olivat yhä iirinkielisiä, siellä syntyi merkittävää kirjallisuutta ja runoutta, joka säilyttää tietoa sikäläisten murteiden sanastosta ja muista piirteistä. Kun iiriä alettiin elvyttää kulttuurikieleksi, Pohjois-Irlannin protestantit olivat aktiivisesti mukana. Sen jälkeen iirinkielisyystyö pohjoisessa ajautui kuitenkin katolisten nationalistien käsiin. Kun 1920-luvulla kävi selväksi, että Irlantia ei aivan heti jälleenyhdistettäisi, pohjoisen iirinkielisyystyö eriytyi järjestöllisesti muusta Irlannista, kun perustettiin Comhaltas Uladh, Ulsterin toverikunta, iirinkielisyystyöstä koko Irlannin alueella vastaavan Conradh na Gaeilgen varsin autonomiseksi alajärjestöksi. Järjestön toiminnalle löi leimansa pastori Lorcán Ó Muirín persoona. Hän oli murreseparatisti, joka pyrki edistämään Ulsterin oman murteen asiaa eteläisten standardisointiyritysten kustannuksella. Iirinkielisten yksittäisten fraasien (esimerkiksi puolueen nimi Sinn Féin) käyttäminen isänmaallisuuden korostamiseen kieltä osaamatta on tapa, jota IRA on omalta osaltaan ylläpitänyt, ja tämä on ollut omiaan luomaan iirille terroristista ja katolista mainetta Pohjois-Irlannissa. Suuri osa protestanteista on suhtautunut kieleen siksi epäluuloisesti ja vihamielisesti. Toisaalta yksittäisistä iiriä osaavista pohjoisen protestanteista ja unionisteista, kuten Belfast News Letterin toimittaja Ian Malcolmista, on tullut sitäkin kuuluisampia. Vuonna 2022 iiristä tuli englannin ohella virallinen kieli Pohjois-Irlannissa. Iirinkielinen kirjallisuus Vanhempi iirinkielinen kirjallisuus Iiriä on käytetty kirjalliseen ilmaisuun jo yli vuosituhannen ajan. Iirinkielinen kirjallisuus sai alkunsa 700-luvulla munkkiluostareissa ja oli aluksi hyvin hengellispainotteista. Koska irlantilaiset munkit suhtautuivat suvaitsevaisesti pakanalliseen tarustoon, muinaiset sankaritarinat jäivät kuitenkin elämään sekä kansanperinteeseen että kirjallisuuteen ja runouteen. Pimeinä vuosisatoina, 1600-luvulta 1900-luvulle, kun iiri oli yksinomaan puhuttu kieli, sitä käyttivät ensisijaisesti kansanrunoilijat ja lauluntekijät. Monien runoilijoiden, kuten Dáibhí Ó Bruadairin, Aogán Ó Rathaillen, Piaras Feiritéarin ja Anthony Rafteryn, elämäntyö säilyi kuitenkin jälkipolville ja innoitti uusia kirjailijasukupolvia. Nykykirjallisuuden synty ja kehitys Moderni iirinkielinen kirjallisuus sai alkunsa 1800-luvun lopulla, kun kulttuurinationalistit ryhtyivät elvyttämään iiriä sivistyskieleksi. Aluksi tärkein kirjallisuudenlaji olivat syntyperäisten iirinpuhujien omaelämäkerrat, joista haettiin ennen muuta oppimateriaalia ja tyylillisiä esikuvia. Modernistinen kirjallisuus syntyi vasta myöhemmin ja joutui ponnistelemaan vastatuulessa, koska ankaran katolisen Irlannin ilmapiiri ei aina ollut taiteiden vapaudelle kovin suosiollinen. Siinä missä James Joycen kaltaiset kiistanalaiset englanninkieliset kirjailijat saattoivat paeta Irlannin nuivia oloja muihin anglosaksisiin maihin, iirinkieliset joutuivat sensuroimaan omia teoksiaan tai turhautumaan An Gúm -kustantamon suurten iirintämisprojektien rivikääntäjinä. Iirinkielisten kirjailijoiden saavutukset eivät kuitenkaan ole tyystin merkityksettömiä. Sellaiset kirjailijat kuin Seosamh Mac Grianna, Máirtín Ó Cadhain ja Caitlín Maude olivat täysin aikansa hermolla niin ajatusmaailmansa kuin käyttämiensä kirjallisten keinojen osalta, mutta samalla lujasti kiinni perinteisessä iirinkielisessä kulttuurissa. Tällä hetkellä merkittävimmät iirinkieliset kirjailijat ovat romaanikirjailija Pádraic Breathnach, novellisti Pádraig Ó Cíobháin ja lyyrikot Cathal Ó Searcaigh, Biddy Jenkinson ja Máire Mhac an tSaoi. Tärkeimmät kirjallisuuden lajit ovat novelli ja lyriikka. Romaanin alalla iirinkielinen kirjallisuus ei ole kunnostautunut yhtä lailla. Viihdekirjallisuus Omaperäistä iirinkielistä viihdekirjallisuuttakin on olemassa jonkin verran: takavuosikymmeninä kuuluisuutta saavutti Cathal Ó Sándairin James Bond -hahmo Reics Carló, ja 1980-luvun alussa kuollut Annraoi Ó Liatháin kunnostautui umpikierosti stereotyypit nurin niskoin kääntävällä, parodisella agenttijännärillään Nead na gCreabhar. Selvästi viihdekirjailijan luonteinen on myös Maidhc Dainín Ó Sé, jonka väkivaltaisissa, seksuaalisissa B-elokuvan tyylisissä jännäreissä esiintyy usein häiritsevää ja rasistista englantilaisvastaisuutta. Hän on kuitenkin kirjoittanut myös merkittäviä omaelämäkerrallisia teoksia Amerikan-siirtolaisen vuosiltaan sekä sympaattisen maaseuturakkaustarinan Tae le Tae. Toinen siirtolaisuuden jälkeen juurilleen palannut iirinkielinen nykykirjailija on Colm Ó Ceallaigh, jonka menestys tuli hapuilevien varhaisyritelmien jälkeen teoksella Brídín an Dilleachta. Tämä on mukaansatempaava seikkailuromaani irlantilaisen orpotytön varttumisesta villin lännen vuosien Amerikassa. Lähteet Aiheesta muualla Vicipéid. Príomh­leathanach Iirinkielinen Wikipedia Conradh na Gaeilge, iirin kielen elvytysjärjestö (myös englantia) Gaelport – iirin kieltä koskevien uutisten portaali (myös englantia) Oideas Gael – iirin kielen kesäkoulu Donegalissa (myös englantia) Ionad Buail Isteach, iirinkielinen kahvila ja "pistäytymispaikka" Temple Barin alueella Dublinissa (iirin kursseista tietoja englanniksi) Litríocht.com, syntyperäisten iirinpuhujien ylläpitämä iirinkielinen nettikirjakauppa (myös englantia) Cló Iar-Chonnachta, iirinkielinen kirja- ja musiikkikustantamo (myös englantia) Lá – Belfastissa ilmestyvä iirinkielinen päivälehti (kokonaan iirinkielinen linkki) Beo, kuukausittain ilmestyvä nettilehti (kokonaan iirinkielinen linkki) An Fáinne Órga – iirinkielinen "webring" (kokonaan iirinkielinen linkki) Gaeilge.ie (myös englantia) Irlantilaiset opettelevat omaan kieltään iiriä, Kuva, 25.05.1938, nro 11, s. 16, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Seulonnan keskeiset artikkelit

403

https://fi.wikipedia.org/wiki/Intel

Intel

Intel on yhdysvaltalainen monikansallinen teknologiayhtiö ja yksi maailman suurimpia puolijohteiden valmistajia. Intelin tunnetuimpia tuotteita ovat mikroprosessorit. Yhtiö valmistaa myös tietokoneiden piirisarjoja, grafiikkasuorittimia ja muita komponentteja, sekä verkkolaitteita, mukaan lukien langattomat verkkolaitteet ja matkapuhelimet, sekä flash-muistia. Intel kehitti PC-yhteensopivien tietokoneiden suorittimien x86-käskykannan ja on maailman suurin näiden suorittimien valmistaja. Intel on sittemmin piirisarjoillaan ja teknologiamäärittelyillään vahvistanut otettaan PC-markkinoista. Yrityksen pahin kilpailija on historiallisesti ollut AMD, jonka kanssa Intel on kamppaillut PC-suorittimien markkinoista. Viime vuosina Intelille on syntynyt useita kilpailijoita mobiililaitteiden yleistyttyä ja kilpailijoiden kehitettyä uusia suoritinteknologioita. Näitä kilpailijoita ovat muiden muassa Samsung Electronics, Qualcomm ja STMicroelectronics. Historia Intelin perustivat vuonna 1968 Gordon E. Moore ja Robert Noyce. Liiketoimintasuunnitelma oli väljä ja epämääräinen yhden sivun kuvaus, mutta he saivat rahoitusta. Kolmas työntekijä oli Andrew Grove, joka johti yhtiötä pitkälle 1990-luvulle. Mukana oli myös pääomasijoittaja Arthur Rock, joka ei toiminut aktiivisesti yhtiössä. Yhtiön osakkeiden kokonaisarvo oli heinäkuussa 2006 noin 100 miljardia dollaria. Vuonna 1991 Intel ryhtyi käyttämään 200 millimetrin piikiekkoja. Vuonna 1995 Intel sai StrongARM-suoritinsarjan DEC:ltä. Hewlett-Packardin ostettua Compaqin se myi kaikki DEC Alphan tekniikan ja oikeudet (piireistä ja kääntäjistä suunnitteluryhmään asti) Intelille. Vuonna 1999 Intel ryhtyi käyttämään tuotannossa 300 millimetrin piikiekkoja. Vuonna 2003 Intel ilmoitti StrongARM-suoritinsarjan päättymisestä ja kehotti siirtymään XScale-sarjaan. Vuonna 2006 Intel myi XScale PXA ARM -pohjaisen suoritinsarjan Marvell Technology Groupille. Vuoden 2007 kolmannella neljänneksellä Intel osti Havok-nimisen ohjelmistoyhtiön. Toukokuussa 2008 Intel ilmoitti siirtyvänsä käyttämään 450 millimetrin piikiekkoja. 450 millimetrin piikiekkoja arvioitiin ryhdyttävän käyttämään viimeistään vuonna 2012. Intel haastoi Nvidian oikeuteen helmikuussa 2009 prosessoreitaan tukevien piirisarjojen lisenssiin liittyvien erimielisyyksien vuoksi. Maaliskuussa 2009 Nvidia jätti Intelistä vastakanteen. Toukokuussa 2009 Intel osti 4 % ASM Internationalin osakkeista. 13. toukokuuta 2009 EU langetti Intelille ennätykselliset 1,06 miljardin euron sakot. Kilpailukomissaari Neelie Kroesin mukaan yritys oli syyllistynyt yli viiden vuoden ajan kilpailurikkomuksiin, joista oli koitunut harmia sekä kuluttajille että kilpailijoille, joista merkittävimpänä AMD. Kroes kertoi Intelin maksaneen toimittajille AMD:n siruilla varustettujen kokoonpanojen lanseerausten viivyttämisestä tai perumisesta sekä maksaneen laittomia piilotukia omille asiakkailleen. Intelin toimitusjohtaja Paul Otellini kertoi yrityksen valittavan tuomiosta. Yhdysvaltain kauppakomissio haastoi myös Intelin oikeuteen ja Intel maksoi AMD:lle 1,25 miljardia dollaria. Seurauksena AMD sai myös oikeuden tuottaa x86-prosessoreita ilman omaa valmistukseen käytettävää tuotantolaitosta. Syytekohdat koskivat sekä suorittimia että grafiikkaprosessoreita: alennukset tilauksista järjestelmätoimittajille Intelin ohjelmointikielen kääntäjä ei käyttänyt kilpailevalla suorittimella samoja suorituskykyä parantavia toimintoja Intel maksoi/painosti ohjelmistojen ja laitteistojen toimittajia rajoittamaan tukeansa AMD:n suorittimille valheellinen mainonta suorituskykytuloksissa Intel kieltäytyi lisensoimasta Nvidialle uusinta DMI- ja QPI-väyläteknologiaa yhteensopivuusongelmien aiheuttaminen GPGPU-käytölle Computex 2009 -messuilla Intel onnitteli taiwanilaisia emolevyvalmistajia miljardin työpöytäkäyttöön suunnatun Intel-emolevyn toimittamisesta. Kesäkuussa 2009 Intel osti VxWorks-käyttöjärjestelmän kehittäneen Wind River Systemsin 884 miljoonan dollarin hintaan. Vuonna 2011 Intel ilmoitti Fulcrum Microsystemsin ostamisesta. Fulcrum oli tehtaaton puolijohdevalmistaja, joka suunnitteli mikropiirejä ethernet-kytkimiin. Joulukuussa 2015 Intel sai valmiiksi Alteran ostamisen 16,7 miljardilla dollarilla. Vuonna 2017 Intel hankki robottiautoteknologiaan liittyvän Mobileyen 15,3 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla. Toukokuussa 2017 julkaistu Itanium 9700, koodinimeltään Kittson jäi viimeiseksi IA-64-käskykantaa käyttäväksi Itanium-suorittimeksi. Tammikuussa 2018 uutisoitiin Intelin suorittimissa olevan vakava suunnitteluvirhe spekulatiivisessa suorituksessa, joka vaarantaa suorittimia käyttävien koneiden tietoturvan (nk. Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuudet). Vian uskotaan vaikuttavan miljooniin tietokoneisiin, jotka on valmistettu viime vuosikymmenen aikana. Tietoturvariskin korjaamiselle välttämättömien päivitysten Linuxilla ja Windowsilla uskotaan puolestaan hidastavan suorittimien toimintaa merkittävästi. Myös muut käyttöjärjestelmät vaativat päivityksiä. Samana vuonna uutisoitiin Foreshadow L1TF -haavoittuvuudesta, joka vaikuttaa muun muassa SGX-enklaavien ja virtuaalikoneiden suojaukseen. Helmikuussa 2019 uutisoitiin tietoturvariskistä Intelin SGX-teknologiassa. Heinäkuussa 2019 Apple ilmoitti ostavansa Intelin modeemiliiketoiminnan. Aiemmin samana vuonna Intel osti brittiläisen Omnitekin vahvistaakseen FPGA-liiketoimintaansa. Marraskuussa 2019 julkistettiin TPM (Trusted Platform Module) -tekniikkaan liittyvä haavoittuvuus. Samana vuonna löydettiin toinen versio Zombieload-nimellä tunnetusta haavoittuvuudesta. Maaliskuussa 2020 uutisoitiin Load Value Injection -nimellä (LVI) tunnetusta haavoittuvuudesta, jonka vuoksi ohjelmointikielen kääntäjiin tehdään muutoksia käskyjen lisäämiseksi (lfence). Lokakuussa 2020 SK Hynix ja Intel ilmoittivat yhdessä, että Intel myy NAND-muistien liiketoimintansa SK Hynixille 9 miljardin dollarin hinnalla. Kauppa sisältää kaiken immateriaalioikeuden, teollisuustilat ja henkilöstön. Kauppa ei kuitenkaan sisällä kaikkea Intelin haihtumattoman muistin liiketoimintaa kuten Optane-muistiteknologiaa. Vuonna 2022 Intel sopi VLSI Technologyn kanssa patenttikiistan. Kiistassa oli kyse neljästä miljardista dollarista ja Intel oli jo hävinnyt kolme miljardia dollaria VLSI:tä vastaan vuodesta 2018 lähtien käydyissä patenttikiistoissa. 27. tammikuuta 2023 Intelin osakekurssi putosi 6,4 prosentilla, kun yhtiö kertoi tulosennusteistaan. Intel ennusti vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen menevän tappiolliseksi ja liikevaihdon jäävän ennustettua pienemmäksi. Analyytikot luonnehtivat tätä historialliseksi romahdukseksi. Osuus suoritinmarkkinoilla Intelin osuus prosessorimarkkinoilla oli vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä 81,8 prosenttia. Intel kasvatti osuuttaan prosessorimarkkinoista vuoden 2007 viimeiseen neljännekseen verrattuna 3,4 prosenttia. Vuositasolla kasvua oli 1,6 prosenttia. Vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä Intelin osuus prosessorimarkkinoista laski 79,1 prosenttiin. Logoja Intelin vanhoja ja uusia logoja. Intelin valmistamia suorittimia Ei-x86-suorittimet Intel 4004 Intel 4040 Intel 8008 Intel 8051 Intel 8080 Intel 8085 Intel iAPX 432 Intel Itanium Intel Itanium 2 Intel Quark i860 (80860) i960 (80960) ARM StrongARM XScale x86-suorittimet Intel 8086 / Intel 8088 Intel 80186 / Intel 80188 Intel 80286 Intel 80386 Intel i486 Intel Atom Intel Pentium Intel Pentium Pro Intel Pentium II Intel Pentium III Intel Celeron Intel Pentium 4 / Intel Pentium D Intel Pentium M Intel Core Intel Core 2 Intel Xeon Intel Core i9 Intel Core i7 Intel Core i5 Intel Core i3 Katso myös QuickPath Lähteet Aiheesta muualla Intelin virallinen sivusto Seulonnan keskeiset artikkelit

404

https://fi.wikipedia.org/wiki/IBM

IBM

International Business Machines Corporation (lyhennettynä IBM) on teknologiayritys, joka on tunnettu suurtietokoneiden ja raskaiden palvelimien valmistajana ja alkuperäisen IBM PC -arkkitehtuurin kehittäjänä, aiemmin siis myös kuluttajatuotesegmentissä. 2000-luvulla IBM on kuitenkin vähitellen luopunut kokonaan kuluttajatietokoneiden, lähiverkkolaitteiden ja kiintolevyjen valmistuksesta. Yhtiön liikevaihto muodostuu nykyään IT- ja liiketoimintakonsultoinnista, palvelinliiketoiminnasta sekä ohjelmistoista. IBM:n brändiarvo on vuoden 2009 tasolla 60 miljardia dollaria, jolla se on maailman toiseksi arvokkain tuotemerkki Coca-Colan jälkeen, ennen Microsoftia. Historia IBM:n edeltäjä oli Tabulating Machine Company, jonka Herman Hollerith perusti vuonna 1896 Endocittissa New Yorkin osavaltiossa. Vuonna 1911 Hollerirth myi yrityksenä yritysryppäälle nimeltä Computing Tabulating Recording Corporation (CTR), josta tuli IBM vuonna 1924. CTR:n muodostivat Computing Scale Co. of America, Tabulating Machine Co. ja The International Time Recording Co. 16. kesäkuuta 1911. Alkuvaiheessaan yhtiö valmisti etenkin mekaanisia reikäkorttikoneita mutta myös vaakoja sekä kirjoitus- ja laskukoneita. 1950-luvulla IBM:n tuoteryhmä laajeni tietokoneisiin, mistä lähtien IBM on ollut suurimpia tietotekniikka-alan yrityksiä maailmassa. Suomessa IBM on toiminut vuodesta 1936 lähtien. IBM:n Suomen pääkonttori muutti Helsingin Munkkiniemestä Kallioon uuteen Lyyra-kortteliin vuonna 2023. IBM:n palvelukseen Suomessa heti perustamisvaiheessa tullut ja kauppaneuvoksen arvonimen sittemmin saanut Bengt Grönholm johti Suomen yhtiötä 1950-luvun lopulta aina 1970-luvun alkuun asti. IBM valmisti erilaisia kirjoituskoneita. 1940-luvulla yhtiöllä oli prototyyppi kirjoituskoneesta, jolla pystyi kirjoittamaan Kiinan kirjoitusjärjestelmän merkkejä ja sisälsi : kirjoitus tapahtui neljän numeron yhdistelmällä, jonka tuloksena tietty merkki kirjoitettiin. Vuonna 1961 yhtiö julkaisi menestyksekkään IBM Selectric -kirjoituskoneen. Varhain 1950-luvulla IBM:n toimitusjohtaja Thomas Watson ajoi yrityksen siirtymistä elektromekaanisista elektronisiin tuotteisiin. Tavoitetta varten IBM kehitti automatisoitua transistorien valmistusta ja automatisoitua piirilevyjen valmistusta. IBM kehitti Standard Modular System (SMS) paketoinnin elektroniikan komponenteille, jota käytettiin useissa IBM:n tietokoneissa. IBM:n ensimmäinen sarjavalmisteinen tietokone oli IBM 650. IBM 1401 oli varhainen transistoripohjainen tietokone, josta tuli huomattavan suosittu. IBM S/360 oli niin sanottu kolmannen sukupolven tietokone, jossa oli saman tietokoneperheen sisällä yhteensopiva arkkitehtuuri. S/360 vaikutti useisiin muihin tietokonesarjoihin ja johti IBM System z -sarjaan. Ensimmäiset levykkeet kehitti IBM:n tutkimuskeskus San Joséssa 1960-luvun lopussa. IBM PC oli menestyksekäs henkilökohtainen tietokone, jonka jälkeen suuri osa pöytätietokoneista on IBM PC -yhteensopivia, josta on tullut tietokonetyypin teollisuusstandardi. Vuonna 1995 IBM osti Lotus Softwaren. IBM käytti tuotemerkkiä Lotus esim. Lotus Notesin nimenä ja kuluttajaohjelmistoissaan kuten Lotus SmartSuite. IBM:n kannettavien ja henkilökohtaisen tietokoneiden osaston myynti Lenovolle valmistui vuonna 2005. IBM:n henkilökohtaisten tietokoneiden viimeinen mallisto Aptiva oli lopetettu jo aiemmin. Kaupan toteutumisen edellytyksenä oli Lenovon pääkonttorin asettuminen New Yorkin osavaltioon ja Yhdysvaltain turvallisuus- ja kilpailuviranomaisten hyväksyntä. Vuonna 2005 Lenovo aloitti toimintansa Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Kaupan yhteydessä ThinkPad-tuotemerkki ja sen käyttöoikeus siirtyivät Lenovolle vuoteen 2010 saakka. Vuonna 2007 IBM myi vaiheittain enemmistöosakkuuden tulostusjärjestelmäyksiköstään toimistolaite- ja tallennusmediavalmistaja Ricohille ja ryhtyi vähemmistöosakkaaksi (49 prosenttia) perustetussa yhtiössä nimeltä InfoPrint Solutions Company. Yritysjärjestelyssä on säädetty, että vuoteen 2010 mennessä Ricoh ostaa IBM:n osuuden kokonaisuudessaan ja että InfoPrint Solutions Companystä tulee täydellisesti Ricohin omistama tytäryhtiö. Vuonna 2019 IBM osti Red Hatin 34 miljardin dollarin hinnalla vahvistaakseen pilvipalveluiden tarjontaansa. Kaupat toteutuivat onnistuneesti. Lokakuussa 2020 IBM ilmoitti jakaantuvansa kahteen yhtiöön vuoden 2021 loppuun mennessä: infrastruktuuripalvelut siirtyivät uuteen yhtiöön, jonka nimeksi tuli "Kyndryl". IBM itse keskittyi pilvipalveluihin ja tekoälyyn. IBM:n New Yorkin osavaltiossa (Yorktown Heights) sijaitsevan ja Thomas J. Watsonin mukaan nimetyn tutkimuskeskuksen päärakennuksen on piirtänyt Eero Saarinen. Tuotteet Palvelimet IBM:n palvelinperheet: IBM BladeCenter – Korttipalvelimet (”bladet”) IBM System x – Intel- ja AMD-palvelimet (ennen NetServer, NetVista) IBM Power Systems – Keskiraskaat integroidut palvelimet (ennen AS/400) ja Unix-palvelimet (AIX) IBM System z – Mainframe-suurtietokoneet (z/OS, z/VM) Muut laitteistot IBM System Storage – Tallennusjärjestelmät Ohjelmistoratkaisut Liiketoiminnan analytiikkaan liittyvät ratkaisut (muun muassa Cognos) Tietoturvaratkaisut (identiteetinhallinta, auktorisointi ja web-tietoturva) Information Management (DB2-tietokanta- ja sisällönhallintaratkaisut) Lotus (työryhmä-, sähköposti-, portaali- ja pikaviestintäratkaisut) Rational (sovelluskehitys-, testaus- ja mallinnustuotteet) Tivoli (järjestelmähallinta, kiinteistöjen ja omaisuudenhallinta sekä päätelaitehallintaratkaisut) WebSphere (liiketoimintaprosessien hallinta, middleware-, web-sovelluspalvelin- ja sanomanvälitystuotteet) SPSS (tilastollinen laskenta) Watson (tekoäly) CICS-transaktiohallintajärjestelmä Muita, jo lakkautettuja ohjelmistoja OS/2 Product Lifecycle Management -tuotteet, elinkaarihallinta (CAD ja CAM) Lähteet Aiheesta muualla Numerotietoa yrityksestä IBM:n yritysesittely (Pienoiselämäkerta Suomen IBM toimitusjohtajasta vuosina 1956–1973.) Seulonnan keskeiset artikkelit

405

https://fi.wikipedia.org/wiki/Iso-Britannia%20%28saari%29

Iso-Britannia (saari)

Iso-Britannia () on Atlantin valtameressä Euroopan mantereesta luoteeseen sijaitseva saari. Saari on suurin Britteinsaarista ja muodostaa suurimman osan Yhdistyneen kuningaskunnan pinta-alasta. Se on Euroopan suurin saari ja koko maailmassakin yhdeksänneksi suurin. Väestöä siellä on maailman saarista kolmanneksi eniten, Jaavan ja Honshun jälkeen. Nimen historia Ptolemaioksen ja Plinius vanhemman mukaan saaren asukkaat kutsuivat saartaan nimellä Albion. Roomalaiset kutsuivat saarella sijainnutta provinssiaan Britanniaksi. Nimen uskotaan juontuvan brittien kelttiheimosta. Rooman valtakunnan tuhon jälkeen nimi unohtui. Varhaiskeskiajalla Albion palasi käyttöön. Satoja vuosia myöhemmin kelttien keskiajalla voittopuolisesti asumia alueita alettiin mantereella nimittää nimellä Brittany (Pikku-Britannia) ja saarta Great Britain, ranskaksi: Bretagne ja Grande Bretagne. Vuonna 1604 Skotlannin ja Englannin kuningas Jaakko (Skotlannissa Jaakko VI vuodesta 1567, Englannissa Jaakko I 1603 lähtien) nimitti itseään Ison-Britannian kuninkaaksi, ehkä välttääkseen hankalaa titteliään. Arvonimestä "Ison-Britannian kuningas" tuli virallinen vuonna 1707 kuningaskuntien yhdistyessä. Vuodesta 1801 hallitsijat ovat olleet Ison-Britannian ja (Pohjois-)Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan hallitsijoita. Historia Muodostuminen Britannia muodostui runsaat 400 miljoonaa vuotta sitten, kun kaksi maamassaa yhdistyi. Avaloniasta syntyi suuri osa nykyistä Englantia ja Laurentiasta Skotlanti. Niiden lisäksi pienestä Armoricasta syntyi Cornwall ja eteläinen Devon. Armoricasta syntynyt osa muistuttaa geologisesti enemmän Manner-Eurooppaa kuin muuta Britanniaa. Britanniasta oli viimeksi maayhteys Manner-Eurooppaan viimeisen jääkauden aikana. Jääkauden sulavedet katkaisivat maayhteyden noin 8000 vuotta sitten, ja Britanniasta tuli saari. Esihistoria Neoliittinen kausi Ensimmäiset pysyvät asukkaat tulivat Britanniaan vuosien 4500–3000 eaa. välillä. Varhaisimmat tunnetut palvontapaikkojen rauniot on ajoitettu vuoden 3500 eaa. tienoille, ja ensimmäiset kivikehät ja henget kuten Seahenge (2049 eaa.) rakennettiin 3500–1200 eaa. Pronssityökalut otettiin käyttöön vuoden 2500 eaa. jälkeen. Britannian ensimmäiset suuret kuparikaivokset perustettiin 1800 eaa. Vuosiin 1200–800 eaa. mennessä saaren suurimmat jokilaaksot oli asutettu. Roundhouse-tyylistä tuli vallitseva rakennustyyli. Kelttien kulttuuri levisi Britanniaan. Rautakausi Ensimmäiset kukkulalinnakkeet rakennettiin Britanniaan vuosien 800–700 eaa. välillä, ja Skotlantiin alettiin rakentaa kivilinnoja vuoden 500 eaa. jälkeen. Raudantyöstötekniikat yleistyivät vuoden 700 eaa. jälkeen. Glastonbury ja Meare rakennettiin ajanlaskun alkua edeltävinä vuosisatoina. Massilialainen löytöretkeilijä Pytheas purjehti Britannian ympäri 330 eaa. Kolikot otettiin käyttöön 100 eaa. Roomalaisten aika Julius Caesar hyökkäsi Britanniaan vuosien 55–54 eaa. aikana. Roomalaisten vaikutus kasvoi Etelä-Britanniassa vuosien 20 eaa. – 43 jaa. aikana, ja useat keisarit suunnittelivat saaren valtausta. Vihdoin vuonna 43 keisari Claudius määräsi valtauksen alkavaksi, ja roomalaiset valtasivat seuraavien vuosien aikana Englannin eteläosan. Vuonna 51 vastarintajohtaja Caratacus vangittiin. Vuonna 71 roomalaiset valloittivat Englannin pohjoisosat ja vuonna 78 Walesin. Vuonna 122 alettiin rakentaa Skotlannin rajalle Hadrianuksen vallia. Vuosien 142–163 välillä roomalaisten miehittämän alueen pohjoinen raja kulki sitä vielä pohjoisempaa Antoninuksen vallia pitkin. Vuonna 211 roomalaiset jakoivat Britannian kahteen provinssiin. Skotlantilaiset piktit aloittivat hyökkäyksensä roomalaisia vastaan vuoden 250 tienoilla. Vuosien 259–274 välisenä aikana Postumus teki Britanniasta osan Gallian keisarikuntaa, kunnes Aurelianus palautti saarelle Rooman vallan. Roomalaiset vetäytyivät Britanniasta vihdoin vuosien 400–409 välillä. Viikinkien ja anglosaksien aika Anglit ja saksit rantautuivat Kaakkois-Britanniaan vuonna 449. Vuonna 516 britit löivät heidät taistelussa Mount Badonilla. Vuonna 597 Augustinus Canterburylainen saapui Britanniaan ja aloitti maan käännyttämisen kristinuskoon. Aethelberht, Englannin ensimmäinen kristitty kuningas, kuoli Kentissä vuonna 616. Vuonna 789 viikingit hyökkäsivät ensimmäistä kertaa Dorsetiin ja seuraavien vuosien aikana muuallekin Britannian rannikolle. Vuonna 843 skotit ja piktit yhdistyivät Skotlannin kuningaskunnaksi. 860-luvun jälkeen viikingit valtasivat useita alueita Britanniassa, ja vuonna 886 kuningas Alfred Suuri teki rauhan viikinkien kanssa jakamalla maan kahteen osaan. Vuonna 937 Wessexin Athelstan, ensimmäinen koko Englannin kuningas löi viikingit ja skotit taistelussa. Britannian viimeinen viikinkikuningas ajettiin saarelta vuonna 954. Vuonna 1016 Tanskan Knuut Suuresta tuli Englannin kuningas. Vuonna 1040 Macbethista tuli Skotlannin kuningas. Normannien aika Vuonna 1066 Vilhelm Valloittajan johtamat pohjoisranskalaiset normannit hyökkäsivät Englantiin. Normannien voitto Hastingsin taistelussa johti siihen, että maa siirtyi heidän valtaansa ja Vilhelmistä tuli Englannin kuningas. Valtiot Saarella oli ollut kolme maata: Englanti, Skotlanti ja Wales. Ison-Britannian kuningaskunta oli olemassa vuodet 1707–1801. Se muodostettiin vuoden 1707 unionisopimuksella Englannin kuningaskunnan ja Skotlannin kuningaskunnan yhdistyessä. Vuoden 1801 liittosopimus muutti valtion nimen Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneeksi kuningaskunnaksi, josta tuli vuonna 1927 nykyinen Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. Iso-Britannia-nimeä käytetään lähes aina tarkoittamaan Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Lyhenne GB (Great Britain) on myös jossakin yhteyksissä virallinen valtiosta käytetty lyhenne. Lähteet Aiheesta muualla Britteinsaaret Seulonnan keskeiset artikkelit

406

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ioni

Ioni

Ioni on sähköisesti varautunut atomi tai molekyyli. Ionin sähkövarauksellisuus aiheutuu joko sen ylimäärästä elektroneja verrattuna atomin järjestysluvun mukaiseen elektronimäärään, jolloin kyseessä on negatiivisesti varautunut anioni tai elektronivajauksesta, jolloin kyseessä on positiivisesti varautunut kationi. Varauksettomalla atomilla protonien ja elektronien lukumäärä on siis yhtä suuri. Koska anionit ja kationit ovat vastakkaisesti varautuneita, ne voivat vetää toisiaan puoleensa sähköstaattisten vetovoimien vuoksi ja muodostaa siten ioniyhdisteitä. Erimerkkisten ionien välisten voimakkaiden sähköisten vetovoimien seurauksena ioniyhdisteiden sulamis- ja kiehumispisteet ovat korkeita. Sana ioni tulee kreikan kielen sanasta ion, joka tarkoittaa vaeltajaa. Etuliitteet kat- ja an- tulevat kreikan kielen sanoista “alas” ja “ylös”. Erimerkkiset varaukset kulkevat sähkökentällä eri suuntiin. Ionisaatio Ionin muodostumista sanotaan ionisaatioksi. Ioneja voi muodostua esimerkiksi säteilyttämällä alkuaineita kaasufaasissa, termisen energian avulla, sähkökemiallisessa kennossa sähkön avulla tai kemiallisissa reaktioissa. Esimerkiksi kaasufaasissa hopea-atomi ionisoituu luovuttamalla elektronin: Ag → Ag+ + e−. Tähän reaktioon tarvittavaa energiaa kutsutaan ionisoitumisenergiaksi. Alkuaineen toinen ionisaatioenergia on energia, joka vaaditaan seuraavan elektronin irrottamiseksi muodostuneesta positiivisesti varautuneesta ionista. Vastaavasti voidaan määritellä myös kolmas ja neljäs ionisaatioenergia. Koska elektronin irrottua ydin vetää jäljelle jääneitä elektroneja voimakkaammin puoleensa, ovat seuraavien elektronien poistamiseen tarvittavat energiat aina suurempia. Koska kaasufaasissa tapahtuvaan elektronin irrottamiseen tarvitaan aina energiaa, kyseessä on endoterminen reaktio ja ionisaatioenergia on positiivista. Vaaditun ionisoitumisenergian määrä vaihtelee atomikohtaisesti ja siihen vaikuttaa atomisäde. Atomi, jolla on pienempi atomisäde, vaatii suuremman ionisaatioenergian kuin suuremman atomisäteen omaava atomi. Pienemmällä säteellä valenssielektronien ja ytimen välillä on lyhyempi etäisyys ja siten niiden irrottaminen vaatii enemmän energiaa. Kun kyseessä on ioni, tällöin atomisäteen sijaan puhutaan ionisäteestä. Määritelmä on vastaava kuin atomisäteellä, mutta saman alkuaineen atomi- ja ionisäde eroavat toisistaan, koska ionilla elektronien lukumäärä on muuttunut. Anioni on saman alkuaineen atomia suurempi ja kationi saman alkuaineen atomia pienempi, koska anionilla elektroniverhon elektronien määrä on lisääntynyt ja kationilla vähentynyt verrattuna atomiin. Jos ionisaatioenergia on suuri (esim. jalokaasut), ei atomi luovuta elektroneja helposti eikä se osallistu kemiallisiin reaktioihin. Toisaalta alkalimetallien 1. ionisaatioenergia on pieni ja ne luovuttavat yhden elektronin helposti ja muodostavat positiivisen kationin. Esimerkiksi perustilassa oleva vetyatomi vaatii ionisoituakseen energiaa 13.6 eV. Energian saatuaan elektroni poistuu kokonaan ytimen vaikutuspiiristä. Kemiallisessa reaktiossa aineiden atomien uloimpien kuorien elektronit ryhmittyvät uudelleen ja muodostavat kemiallisia sidoksia. Jos sähköisesti neutraalin atomin elektroniverho luovuttaa tai ottaa vastaan yhden tai useamman elektronin, muuttuu atomi positiiviseksi tai negatiiviseksi ioniksi. Jokainen siirtynyt elektroni muuttaa atomin varausta yhden alkeisvarauksen verran. Ionin sähkövaraus on siis jokin alkeisvarauksen kerrannainen. Alkuaineista metallit muodostavat enimmäkseen positiivisia ja epämetallit negatiivisia ioneja. Atomien tai molekyylien välinen elektronegatiivisuusero määrää elektronien jakautumisen. Erilaisia ioneja Negatiivinen ioni on anioni, eli atomi tai molekyyli, joka vastaanottaa elektroneja. Positiivinen ioni on kationi, eli atomi tai molekyyli, joka luovuttaa elektroneja. Pääryhmien 1, 2 ja 13 sekä sivuryhmien alkuaineet muodostavat positiivisia ioneja. Pääryhmien 16 ja 17 alkuaineet muodostavat negatiivisia ioneja. Kationit Joidenkin positiivisten ionien eli kationien varauksen pystyy päättelemään siitä, mihin ryhmään ne kuuluvat. Pääryhmiin 1 ja 2 kuuluvat alkuaineet muodostavat kationeja, joiden varaus on suoraan niiden ryhmän numero. Esimerkiksi pääryhmään 1 kuuluva kalium muodostaa K+-ionin, ja pääryhmään 2 kuuluva magnesium Mg2+-ionin. Jotkin alkuaineet pystyvät muodostamaan ioneja eri varauksilla. Esimerkiksi lyijy voi luovuttaa joko kaksi elektronia, jolloin siitä tulee Pb2+-ioni, tai neljä elektronia muodostaen Pb4+-ionin. Anionit Vain epämetallit muodostavat yksiatomisia anioneja. Jaksollisessa järjestelmässä oikealla olevien yksiatomisten anionien varauksen laskemiseen on olemassa pääsääntö, jonka mukaan varaus on alkuaineen ryhmän numero vähennettynä 18. Esimerkiksi typpi kuuluu ryhmään 15, ja 15–18=–3, eli typpi muodostaa N3--ionin. Moniatominen ioni Monet ionit muodostuvat useammasta kuin yhdestä atomista. Moniatomisella ionilla voi olla joko positiivinen tai negatiivinen varaus. Esimerkiksi ammoniumioni NH4+ muodostuu yhdestä typpi- ja neljästä vetyatomista, joilla normaalisti olisi yhteensä 11 elektronia (7 typeltä ja 4x1 vedyltä). Ammoniumioni on kuitenkin luovuttanut yhden elektronin, jolloin siitä on muodostunut kationi. Yksiatomisen ionin (esimerkiksi kalsiumionin, Ca2+) hapetusluku on yhtä suuri kuin ionin varaus. Moniatomisessa ionissa atomien hapetuslukujen summa on yhtä suuri kuin ionin varaus. Ionisidokselliset yhdisteet Ionit muodostavat ionisidoksellisia yhdisteitä. Ionit vetävät puoleensa lähellä olevia vastakkaismerkkisiä ioneja, jolloin syntyy säännöllinen rakenne, ionihila. Ionihilassa jokaisella ionilla on tarkoin määrätty paikkansa. Esimerkiksi yhdessä suolakiteessä voi olla miljardi kertaa enemmän ioneja kuin maapallolla on ihmisiä. Ionisidos on vahva sidos ja ionihilan rakenne on hyvin kestävä. Ionit sitoutuvat toisiinsa säännöllisesti ja ionirakenteiset yhdisteet muodostavat helposti säännöllisiä kiteitä. Kiteiden muoto riippuu mm. positiivisten ja negatiivisten ionien määräsuhteista ja ionien koosta. Ioniyhdisteitä nimettäessä alkuosa tulee positiiviselta ionilta ja loppuosa negatiiviselta ionilta. Kun kaasumaisista ioneista muodostuu kiinteää kiteistä ainetta ionisidosten myötä, entalpia muuttuu ja energiaa vapautuu. Kun tällä tavalla syntyy 1 moolin verran kiinteää ainetta, vapautuneen energian määrää kutsutaan hilaenergiaksi. Hilaenergian suuruudessa ionien ominaisuuksilla on merkittävä osuus, sillä hilaenergiaan vaikuttaa ionien varaus ja ionien koko. Kiinteä ionirakenteinen yhdiste on eriste eikä johda sähköä, mutta liuoksessa tai sulatteessa ionit pääsevät liikkumaan ja ne molemmat johtavat sähköä. Yksi esimerkki ionisidoksesta on ruokasuola eli natriumkloridi. Se muodostuu positiivisesti varautuneista natriumkationeista eli natriumioneista (Na+) sekä negatiivisesti varautuneista kloorianioneista eli kloridi-ioneista (Cl-). Ruokasuolan kiteet sisältävät lukemattomia ioneja, jotka ovat järjestäytyneet tiiviisti yhteen ionisidosten kiinnittämänä. Lähteet Aiheesta muualla Molekyylifysiikka Ionit Seulonnan keskeiset artikkelit

407

https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4pallo

Jääpallo

Jääpallo eli bandy on perinteikäs jäällä pelattava joukkuepeli. Suosituinta laji on Pohjoismaissa ja entisen Neuvostoliiton alueella, mutta viime vuosina lajin suosio on kasvanut muissakin maissa. Laji muistuttaa monilta osin maahockeya ja hurlingia. Jääpalloa pelataan luistimilla jalkapallokentän kokoisella alueella. Säännöt ja periaatteet, esimerkiksi paitsiosääntö ja peliaika 2 × 45 minuuttia, ovat monilta osin samanlaiset jalkapallon kanssa. Toisin kuin jääkiekossa, ovat jääpallossa tönimiset ja taklaukset, kuten hartia- ja lonkkaestot, kiellettyjä. Palloa ei saa myöskään esimerkiksi pelata kädellä tai lyödä olkapään yläpuolella olevalla mailalla. Rikkeistä tuomari määrää vapaalyönnin rikkomuspaikasta tai mikäli rike tapahtuu puolustavan joukkueen rangaistusalueella, lyönnin puoliympyrän muotoisen rangaistusalueen rajalla, 17 metrin päässä maalilta sijaitsevalta vapaalyöntipisteeltä. Vakavista rikkomuksista tuomitaan rangaistuslyönti rangaistuspisteeltä, joka sijaitsee 12 metrin etäisyydellä maalista. Historiaa Esihistoriaa Jääpallon kaltaisia pelejä on pelattu tuhansien vuosien ajan. Ensimmäiset merkit muinaisesta ”jääpallosta” ovat egyptiläisissä hautapiirroksissa Beni Hasanissa, Minian lähistöllä. On epäselvää, onko peliväline ollut pallo vai ympyrän muotoinen, mutta esimerkiksi mailojen muoto on samanlainen kuin nykyäänkin jääpallossa. Muita eri puolilla maailmaa pelattuja samankaltaisia pelejä ovat eteläisessä Keski-Aasiassa pelattu ”poolo”, jota tiettävästi pelattiin ilman hevosia, Japanissa ”kachi” eli ”dakyu” ja asteekkien ”cheuca”, jossa puista palloa lyötiin hirvenluilla. Myös Kreikassa tiedetään harrastetun Maratonin taistelun aikoihin samanlaista peliä, jossa nahkaista höyhenillä täytettyä palloa pelattiin käyrillä mailoilla. Pelin uskotaan levinneen myöhemmin Roomaan nimellä paganica ja Rooman laajenemisen myötä eri puolille Eurooppaa ja Välimeren ympäristöä. Keskiajalla Euroopan pohjoisissa osissa pelattiin lukuisia pallopelejä. Islantilaisissa legendoissa ja kansantaruissa esiintyy knattleikr-niminen peli, jonka uskotaan levinneen islantilaisten uudisasukkaiden mukana Britteinsaarille. Knattleikrillä on monia yhtäläisyyksiä perinteisiin, myöhemmin saarilla pelattuihin peleihin kuten irlantilaisten hurlingiin, skottien shintyyn ja walesiläisten bandyyn eli jääpalloon, joiden uskotaan polveutuneen samasta esi-isästä, luultavasti paganicasta. Irlantilaisissa taruissa esiintyy useita sankareita, jotka esittelevät taitojaan hurlingissa. Skotlannissa kuningas Aleksanteri I:n (1078–1124) kerrotaan pelanneen shintyä. Vanhimmat todisteet jääpallosta jääpallona ovat 1200-luvulta peräisin olevissa Canterburyn katedraalin ikkunamaalauksissa, joissa kuvataan toisessa kädessään käyrää mailaa ja toisessa palloa pitelevä poika. Myös kymrien tiedetään pelanneen lajia nimellä bando, joka tulee germaanisesta käyrää mailaa tai keppiä merkitsevästä sanasta bandja. Walesissa on museossa näytteillä joitakin muinaisia bando-mailoja, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin nykyiset jääpallomailat. Niin hurlingia, shintyä kuin bandyakin pelattiin sekä ruoholla että jäällä, mutta ilmastollisten seikkojen vuoksi nurmikolla pelattu versio oli suosituin. Yksi Euroopan historiallisia mailoilla pelattuja jääpallon kaltaisia pallopelejä oli Alankomaitten jäällä pelattava kolv 1500- ja 1600-luvuilla. Kolv ei kuitenkaan ollut joukkuepeli, vaan muistutti enemmänkin golfia. Venäjällä pelattuja pelejä olivat muun muassa julas, kotol ja kubar. Aiemmin termit ”bandy” ja ”hockey” merkitsivät samaa asiaa, mutta nykypäivään tultaessa jää- ja ruohoversiot ovat eriytyneet toisistaan. Bandya eli jääpalloa pelataan jäällä ja hockeya eli maahockeya ruohokentällä. Myöhemmin pohjoisamerikkalaiset kehittivät lajin pohjalta oman versionsa, jossa pelaajien määrä puolitettiin ja kenttää sekä maaleja pienennettiin. Tämän pohjalta syntyi jääkiekko. Nykymuotoisen jääpallon synty Nykyiseen muotoonsa jääpallo kehittyi 1700-luvun puolella Englannissa. Englannissa oli pelattu mailalla ja pallolla pelattavaa hockey -nimistä peliä jo satojen vuosien ajan. Siitä kehitettiin myös jäällä ja luistimilla pelattava versio, jota saatettiin pelata talvisin. Tämä tapahtui the Fens -nimisellä alueella Englannin itäosassa, missä alava soinen maa sai talvisin jääpeitteen. Pelin keskuksena toimi Bury-on-Fenin kylä, jossa jäällä pelattavaa hockeyta harrastettiin ainakin jo talvella 1813–1814, mutta todennäköisesti peli oli kehittynyt jo aiemmin. 1800-luvun puolivälissä lajin harrastus levisi myös kaupunkeihin. Yksi ensimmäisistä seuroista oli vuonna 1865 perustettu Nottingham Forest Football anf Bandy Club, joka myöhemmin keskittyi vain jalkapalloon. Toinen yksi edelleen toimivista varhaisista jääpalloseuroista on 1889 perustettu Sheffield United. Fens-seudulla laadittiin pelille yhteiset säännöt vuonna 1882 ja lajiliitto perustettiin vuonna 1891. Brittiläisten mukana laji levisi Euroopan mannermaalle 1890-luvulta lähtien. Ensimmäinen kansainvälinen ottelu pelattiin vuonna 1891, kun Bury Fenin joukkue matkusti Hollantiin. Parhaimman jalansijan laji sai Ruotsista, jonne kreivi Clarence von Rosen toi lajin talvella 1895–1896. Tukholmassa pelattiin seurajoukkueiden kesken ensimmäistä kertaa vuoden 1901 Pohjoismaisissa kisoissa. Ruotsin mestaruudesta pelattiin ensimmäistä kertaa vuonna 1907. Laji levisi myös Venäjän keisarikuntaan ja Pietarista tuli toinen tärkeä lajin tukikohta. Venäjällä ylhäisö oli jo pelannut vastaavaa peliä 1700-luvulla Neva-joen jäällä. Nykymuotoisen jääpallon pelaamisen on katsottu alkaneen Pietarissa vuonna 1898. 1890-luvulla lajin harrastus levisi myös Keski-Eurooppaan. Kilpailutoiminnan alku Kansainvälinen jääpallotoiminta alkoi vuonna 1913, jolloin pelattiin ensimmäinen kansainvälinen jääpalloturnaus, kun Sveitsin Davosissa järjestettiin Euroopan mestaruuskilpailut. Turnaukseen osallistuivat Alankomaat, Belgia, Englanti, Italia, Itävalta-Unkari, Ranska, Saksa ja Sveitsi. Mestaruuden voitti Englannin joukkue. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin katkaisi lajin kansainvälisen toiminnan kehityksen. Pohjoismaissa maajoukkuetoiminta alkoi sotavuosien jälkeen, kun vuonna 1919, Ruotsi ja Suomi kohtasivat Helsingissä, kyseessä oli molempien maiden ensimmäinen jääpallomaaottelu. Vuodesta 1919 Suomi ja Ruotsi kohtasivat maaottelussa vuosittain. Ruotsi aloitti vuotuiset ottelut Norjaa vastaan vuonna 1927. Suomi ja Norja kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa vuonna 1940. 1920–1930-luvulla Suomi kohtasi ystävyysotteluissa myös Viron. Kansallisista mestaruuksista alettiin pelata Ruotsissa 1907, Suomessa 1908 ja Norjassa 1912. Myös Virossa alettiin pelata kansallisesta mestaruudesta ja ensimmäinen kilpailu pidettiin vuonna 1921. Virossa toiminta kuitenkin kuihtui 1930-luvulla. Neuvostoliitossa kansallisesta mestaruudesta pelattiin ensimmäistä kertaa vasta 1936. 1900-luvun alussa Eurooppaan levisi myös kanadalainen jääkiekko, joka tukahdutti jääpallon orastavan kehityksen Keski-Euroopassa, mutta Pohjoismaissa ja Venäjällä säilyi jääpallon suosio. Muualla peliä alettiin pelata kanadalaisin säännöin. Ratkaisevaa kehitykselle oli jääkiekon pääsy olympialaisten ohjelmaan vuonna 1920, mikä tukahdutti bandy-pelin Keski-Euroopasta 1920-luvun loppuun mennessä. Venäjän jääpallohistoria Jääpallon nykyaikaiset säännöt on kirjoitettu Englannissa, mutta tavallaan laji on kehittynyt osaksi myös Venäjällä, sillä Pietarissa pelattiin jääpallon tapaista peliä jo ennen britteinsaarilta tulleen pelin leviämistä. Huomattava vaikutus pelin leviämiselle Venäjän keisarikunnassa oli Pietarissa työskenneillä briteillä. Pietarissa kehitettiin lajille yhteiset säännöt vuonna 1898, mitä pidetään Venäjän jääpallon syntymävuotena. Pietarista muodostui lajin tukikohta ja siellä aloitettiin jääpallon pelaaminen toden teolla jo 1800–1900-luvun vaihteessa ja lajin hiipuessa muualla se säilytti Venäjällä suosionsa. Vuonna 1900 Pietarissa toimi kahdeksan jääpalloseuraa, jotka pelasivat otteluita keskenään ja tekivät myös vieraspelimatkoja. Ensimmäinen pelimatka suuntautui Suomen suuriruhtinaskuntaan, kun Pietarin Sport kävi pelaamassa ottelun Viipurissa. Vuonna 1905 Pietarissa alettiin pelata paikallisesta mestaruudesta ja Moskovaan perustettiin ensimmäiset seurat vuonna 1902. Moskovasta kehittyi toinen keskus Venäjän jääpallolle. Muita kaupunkeja joissa pidettiin 1900-luvun alussa varhaisia jääpallokilpailuja olivat Blagoveštšensk, Vladivostok, Riika, Tver, Arkangeli, Harkova ja Novgorod. 1900-luvun alussa Moskovan ja Pietarin joukkueet pelasivat vuosittain ottelut molemmissa kaupungeissa ja ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautui Ruotsiin vuonna 1907. Vuonna 1914 maassa oli yli 30 seuraa, mutta sota esti mestaruudesta pelaamisen. Venäjän vallankumous ja sisällissota hidastivat jääpallon kehitystä maassa. Sodan jälkeen Venäjän keisarikunnasta muodostui Neuvostoliitto ja lajin kehitys maassa jatkui. Laji otettiin mukaan myös kansalliseen opetusohjelmaan ja kilpailuja järjestettiin lapsille ja nuorille, kuin myös naisille ja miehillekin. 1920-luvulla pelattiin kaupunkien välisiä otteluita, mutta Neuvostoliiton mestaruudesta ei vielä pelattu. Vuonna 1928 perustettiin Neuvostoliiton jääpallo- ja maahockeyliitto. Samana vuonna syntyi myös Neuvostoliiton maajoukkue ja joukkue osallistui helmikuussa Oslossa pidettyihin työläisten kansainvälisiin talviurheilukilpailuihin. Tämän jälkeen kansainväliset kontaktit Neuvostoliiton ja muun jääpallomaailman välillä katkesivat neljännesvuosisadaksi ja kansainvälisiä otteluita jatkettiin 1950-luvun puolivälissä. Neuvostoliiton mestaruudesta pelattiin ensimmäistä kertaa turnausmuotoisesti Moskovassa vuonna 1936. 12 joukkueen turnauksen voitti Moskovan Dynamo. Seuraavan kerran maan mestaruudesta pelattiin vasta vuonna 1950. Välivuosina pelattiin cup-muotoista kilpailua, lukuun ottamatta sotavuosia jolloin kilpailutoiminta keskeytyi. Cup-kilpailun voitto jaettiin aina joko Moskovan Dynamolle tai Neuvostoliiton armeijan keskusurheiluseura TsSKA:n jääpallojoukkueelle. Myös naisille järjestettiin kansallisia cup-kilpailuita ja turnauksia maailmansotien väliseltä ajalta lähtien. Suhteellisen suuresta suosiosta huolimatta naisten kilpailutoiminta hiipui 1950-luvulla kolmeksi vuosikymmeneksi. Vuodesta 1950 Neuvostoliiton jääpallomestaruudesta pelattiin vuosittain. Moskovan TsSKA voitti mestaruuden kolme kertaa 1950-luvulla, muina vuosina aina 1970-luvulle asti maan mestaruuden voitti aina joko Moskovan Dynamo tai Sverdlovskin SKA. Vasta vuonna 1977 mestaruuden onnistui voittamaan joku muu seura, kun Alma-Atan Dynamo voitti Neuvostoliiton mestaruussarjan. 1980-luvulla maan sarjaa hallitsi Krasnojarskin Jenisei, joka voitti ennätykselliset kymmenen perättäistä mestaruutta vuosina 1980–1989. Yhdennentoista mestaruutensa se voitti vuonna 1991. Lisäksi Neuvostoliiton mestaruuteen kykeni Krasnogorskin Zorki kahdesti. Jälkimmäinen Zorkin mestaruuksista tuli vuonna 1992, jolloin kyseessä oli IVY:n mestaruussarja Neuvostoliiton muututtua Itsenäisten Valtioiden Yhteisöksi. Vuonna 1992 perustettiin Venäjän jääpalloliitto, joka jatkoi Neuvostoliiton jääpalloliiton toimintaa. Venäjän mestaruudesta pelattiin ensimmäistä kertaa kaudella 1992–1993. Mestaruuden saavutti Krasnogorskin Zorki. Sarjan alkuvuosina mestaruuteen ylsivät myös Jekaterinburgin SKA-Zenit ja Novosibirskin Sibselmash, ennen kuin Arkangelin Vodnik voitti kymmenen mestaruutta vuosina 1996–2005. Ainoastaan vuonna 2001 Krasnojarskin Jenisei saavutti mestaruuden katkaisten Vodnikin mestaruusputken. Vuoden 2005 jälkeen sarjaa on hallinnut jälleen Moskovan Dynamo. 2010-luvulla mestaruuteen ovat yltäneet myös Dynamo-Kazan ja Jenisei. Ruotsin jääpallohistoria Ruotsiin jääpallo saapui talvella 1895–1896 ja laji sai maasta heti vankan jalansijan. Ensimmäinen seura, Hockeyklubben i Stockholm, perustettiin vuonna 1896. Ensimmäinen ottelu Tukholman ja Uppsalan seurojen välillä pelattiin vuonna 1901 Nybrovikenin jäällä. Seuraavana vuonna 1902 pelattiin kaikkien aikojen ensimmäinen jääpallosarja kahdeksan joukkueen kesken Ruotsin Pallopeliliiton järjestämänä. Vuonna 1906 Ruotsin jalkapalloliitto perustettiin pallopeliliiton tilalle hallinnoimaan maan jääpallotoimintaa. Vuosi 1907 oli eräänlainen jääpallon läpimurtokausi Ruotsissa. Kyseisenä vuonna Ruotsin sai ensimmäiset kansainväliset kosketukset, kun pietarilainen St Petersburg Eislaufverein teki pelimatkan Ruotsiin, ja myös Ruotsin epävirallinen maajoukkue matkusti Helsinkiin, missä se pelasi ottelut pietarilaisia ja Polyteknikkojen Urheiluseuraa vastaan. Etelämpänä Ruotsissa Malmön Hockeyklubb ja Köpenhamns Skjötelöperförening kohtasivat myös kansainvälisessä ottelussa. Ensimmäiset Ruotsin mestaruuskilpailut järjestettiin myös vuonna 1907. Kilpailuun osallistui viisi joukkuetta ja mestariksi selviytyi IFK Uppsala. Alkuaikojen Ruotsin-mestaruuskilpailuja hallitsivat tukholmalaiset ja uppsalalaiset seurat. Myös naisten jääpallotoiminta käynnistyi 1910-luvulla. Vuonna 1925 perustettiin Ruotsin jääpalloliitto, joka otti hallinnoidakseen maan jääpallotoiminnan jalkapalloliiton sijasta. 1920-luvulla myös yleisön kiinnostus lajia kohtaan kasvoi, kun 1910-luvulla ensimmäisten mestaruuskilpailujen loppuotteluita oli seuraamassa satoja katsojia, niin seuraavalla vuosikymmenellä puhuttiin jo useista tuhansista. Suurin yleisö nähtiin vuonna 1925, kun Tukholman stadionilla pelattua loppuottelua oli seuraamassa yli 9 000 katsojaa. 1920–1930-lukujen vaihteessa Ruotsin jääpallo tuli eräänlaiseen murrosvaiheeseen, kun maan johtavat jääpalloseurat eivät enää halunneet pelata Ruotsin mestaruudesta cup-muotoista kilpailua. Cup-kilpailussa oli riski pudota kilpailusta varhaisessa vaiheessa, jolloin joukkueelle olisi tullut vain muutama ottelu talvessa. Tämän vuoksi maan johtavat kuusi seuraa eivät osallistuneet maan liiton järjestämään cup-muotoiseen vuoden 1930 mestaruuskilpailuun, vaan pelasivat oman kuuden joukkueen sarjansa, sexlagsserienin. Ruotsin liiton järjestämää kilpailua boikotoineet seurat pelasivat oman sarjansa erillään virallisesta mestaruuskilpailusta. Maan mestaruuden voitti SK Tirfing, mutta on todennäköistä että niin ei olisi käynyt jos kuusi maan huippuseuraa olisivat osallistuneet kilpailuun. Seuraavana vuonna 1931 Ruotsin mestaruus ratkottiin ensimmäistä kertaa sarjamuotoisessa kilpailussa ja kilpailua boikotoineet seurat olivat taas mukana. Maan pääsarja pelattiin kahdessa lohkossa, joiden voittajat kohtasivat loppuottelussa. Tukholman AIK jäi historiaan ensimmäisen sarjamuotoisen kilpailun voittajana. 1940-luvulla yleisömäärät jatkoivat voimakasta kasvuaan ja kauden 1944 loppuottelussa päästiin jo yli 20 000 katsojan rajan. Vuonna 1948 päästiin vuosikymmenen suurimpaan lukemaan kun loppuottelua seurasi 26 617 katsojaa. Yksi vuosikymmenen ikimuistoisimmista ja kirjoitetuimmista finaaleista oli kuitenkin vuoden 1949 loppuottelu Edsbyns IF:n ja Nässjö IF:n välillä. Leudon talven vuoksi ottelua ei voitu pelata Tukholman stadionilla, joten ottelu pelattiin järven jäällä, pelipaikkana oli Eksjön Perstorpgölen, keskellä metsää. Ottelun virallinen yleisömäärä oli 14 819 katsojaa, mutta paikalla oli todellisuudessa 17 000 katsojaa. Ottelu jäi viimeiseksi järven jäällä pelatuksi finaaliotteluksi. Seuraavalla vuosikymmenellä päästiin jo tekojääaikaan, kun Västeråsin Rocklundasta tuli maailman ensimmäinen jääpallon tekojääkenttä. Tämän jälkeen tekojääratoja rakennettiin Ruotsiin kovalla vauhdilla, vuonna 1969 maassa oli jo 50 tekojäärataa, joilla saatettiin pelata jääpalloa. Tekojääratojen rakentaminen mahdollisti Ruotsissa korkean jääpallokulttuurin kehittymisen. 1970-luvulla maa alkoi isännöidä jääpallon maailmancupia, jota pelattiin alun perin Ljusdalissa vuosittain. Vuotuisesta turnauksesta tuli Ruotsissa osa jääpallokulttuuria. Jääpallokulttuuria levitettiin myös muihin maihin, kun ruotsalaiset levittivät lajia erityisesti Yhdysvaltoihin 1970-luvulta lähtien. 1970-luvulla aloitettiin myös kilpailut naisten Ruotsin mestaruudesta. Kansallista sarjaakin kehitettiin ja 1980-luvun alussa maan pääsarjasta muodostettiin kahteen maantieteelliseen lohkoon jaettu Allsvenskan. Vuosikymmenen menestynein seura oli Karlstadin IF Boltic, joka voitti kahdeksan kertaa maan mestaruuden vuosina 1979–1988. 1990-luvulla maan pääsarjaa taas hallitsi Västerås SK, joka on maan menestynein jääpalloseura mestaruuksien määrässä mitattuna. Naisten sarjoissa menestynein seura on AIK. Vuonna 2003 maahan valmistui ensimmäinen jääpallohalli, kun Dina Arena Edsbyniin valmistui. Hallin myötä Edsbyns IF nousi maan ykkösseuraksi, se voitti maan mestaruuden viidesti peräkkäin, vuosina 2004–2008. Sittemmin Ruotsiin on tehty uusia jääpallohalleja tasaiseen tahtiin ja maassa on jo toistakymmentä jääpallohallia. Halleihin siirtyminen on myös synnyttänyt kritiikkiä ja monien halleihin siirtyneiden seurojen kotiotteluiden yleisökeskiarvot ovat laskeneet. Arvostelijoiden mukaan perinteikkään ulkoilmapelin siirtyminen sisätiloihin on vaikuttanut peliin ja se on muuttanut ottelutapahtuman luonnetta, sillä sisähalleissa ei ole samanlaista tunnelmaa kuin ulkoilmaotteluissa. Suomen jääpallohistoria Suomeen jääpallo tuli Pietarista 1890-luvun lopussa ja vankimmin se juurtui Viipuriin. Lajin toi Suomeen talvella 1896 viipurilainen kauppias ja Viborgs Skridskoklubbin puheenjohtaja Otto Wächter, joka oli tutustunut peliin liikematkoillaan Pietarissa. Wächter perusti Suomen ensimmäisen jääpalloseuran Wiborgs Hockeyklubbin. Seura pelasi talvella 1900 Suomen ensimmäiset kansainväliset jääpallo-ottelut. Helsingissä järjestettiin vuonna 1907 monen lajin yhteiset talvikisat, jonka yhteydessä pelattiin bandyturnaus, jossa oli myös ruotsalaisia ja pietarilaisia joukkueita. Kisojen jälkeen lajin parissa toimineet vakuuttuivat kansallisen lajiliiton perustamisen tarpeesta ja toukokuussa 1907 perustettiin Suomen Palloliitto, jonka piiriin kuului bandyn lisäksi kesälajina jalkapallo. Palloliitto järjesti ensimmäisen Suomen mestaruusturnauksen vuonna 1908. Kaikki turnauksen ottelut pelattiin Helsingin edustalla meren jäällä. Myöhemmin samana kesänä Suomen mestaruudesta pelattiin myös jalkapallossa ja vesipallossa, joten jääpallolle kuuluu kunnia Suomen vanhimmasta palloilulajien SM-kilpailusta. Historiallisen mestaruuden voitti helsinkiläinen Polyteknikkojen urheiluseura. Suomessa ei 1910-luvulla vielä kanadalaista jäähockeyta harrastettu, mutta terminologinen ristiriita oli olemassa, sillä sanojen bandy ja jäähockey välillä ei vielä ollut juurikaan eroa. Suomalaiskansallisessa hengessä ulkomailta peräisin olevat termit bandy ja hockey eivät enää kelvanneet. 1910-luvulla Suomen Urheilulehti alkoi käyttää bandystä nimitystä jääpallo, ja jäähockeyn nimeksi kehitettiin jääkiekko. 1920-luvulle tultaessa suomen kieliset nimitykset olivat jo vakiintuneet käyttöön. Ensimmäisiä SM-kilpailuja hallitsivat helsinkiläiset ja viipurilaiset seurat. Laji levisi kuitenkin nopeasti ympäri maata ja Vaasassa jääpalloiltiin jo vuonna 1908 ja Tampereella vuotta myöhemmin. Pian mukaan tulivat myös Hanko, Oulu, Tammisaari, Lappeenranta ja Sortavala. Kesti kuitenkin vuoteen 1943 ennen kuin Helsingin tai Viipurin ulkopuolelta tullut seura voitti mestaruuden, kun Warkauden Pallo 35 voitti mestaruuden. Suomalaisen jääpalloilun pääkaupunki 1910–1930-luvuilla oli Viipuri. Ajan kuuluisin seura oli Viipurin Sudet, joka voitti 14 kertaa Suomen mestaruuden. Lajin kadotessa Keski-Euroopasta pidettiin 1909 kansainvälinen kongressi lajin harrastajamaiden kesken, jossa päätettiin perustaa pohjoismainen liitto. Jäseniksi ilmoittautuivat Ruotsi, Suomi, Norja, Tanska ja Venäjä. Liiton toiminta kuitenkin hiipui pian, sillä ensimmäisen maailmansodan takia Venäjä eristäytyi muusta maailmasta ja Suomi ja Ruotsi olivat ainoat jotka jäivät pelaamaan lajia huipputasolla. Ensimmäisen maaottelunsa maat pelasivat helmikuussa 1919 Helsingin talvikisojen yhteydessä. Historiallisen ottelun voitti Suomi maalein 4–1. Ottelua seurasi 6 000 katsojaa, heidän joukossaan valtionhoitaja Mannerheim. Jääpallon suosio on Suomessa ollut huipussaan 1950-luvulla, jolloin muun muassa tehtiin sen aikainen yleisöennätys suomalaisissa palloilusarjoissa, kun vuoden 1957 SM-sarjassa Oulun Palloseuran ja Lappeenrannan Veiterän välistä ottelua seurasi 6 444 katsojaa. 1970-luvulla jääpalloväki tunsi olonsa syrjityksi Suomen Palloliiton alaisuudessa ja vuonna 1972 jaosto erosi itsenäiseksi järjestöksi, Suomen Jääpalloliitoksi. 1970-luvulla Suomessa kasvoi myös jääkiekon suosio halleihin siirtymisen myötä. Suomessa jääpallo on kuitenkin säilynyt sitkeästi elinvoimaisena. Jääpalloilijoiden olosuhteita ovat kohentaneet vain tekojääradat, joista Suomeen valmistui ensimmäisenä Oulunkylän tekojäärata vuonna 1977. Säännöt Jääpallo-ottelu pelataan kahden joukkueen välillä. Joukkueessa saa olla kentällä kerrallaan yksitoista pelaajaa, joista yksi on maalivahti. Ottelu kestää 90 minuuttia ja ottelun päätyttyä se joukkue joka on saanut pelivälineenä toimivan pallon sääntöjen mukaisesti useammin vastustajan maaliin, on ottelun voittaja. Jääpallon säännöt koostuvat 18 sääntökohdasta, jotka pääasiassa sellaisenaan sopivat kaikille ikäluokille tietyin poikkeuksin. Pelitapahtumaa johtaa erotuomari. Kenttä Jääpallokenttä on suorakaiteen muotoinen luistinrata, kooltaan samankokoinen kuin jalkapallokenttä, joskin kenttien mittojen toleransseissa on pieniä eroja. Jääpallokenttä on pituudeltaan 90–110 metriä ja leveydeltään 45–65 metriä. Kansainvälisissä otteluissa vähimmäismitat ovat 100 × 60 metriä. Kentän kussakin kulmissa on kulmaliput, ja kulmissa on säteeltään yhden metrin kokoiset, neljännesympyrän muotoiset kulma-alueet. Kentän reunat merkitään sivu- ja päätyrajoilla, joka maalien kohdalla toimii maaliviivana. Kentän keskellä leveyssuunnassa kulkee keskiraja, jonka päissä metrin kenttäalueen ulkopuolella on samanlaiset merkkiliput kuin kulmissakin. Keskirajan keskellä on halkaisijaltaan 15 senttimetriä oleva keskipiste, jonka ympärillä on säteeltään viisi metriä oleva keskiympyrä. Maalien edessä on puoliympyrän muotoinen rangaistusalue, jonka säde on 17 metriä maaliviivan keskikohdasta. Rangaistusalueen viivalla on maalin molemmilla puolilla kaksi 17 metrin etäisyydellä pääty- ja rangaistusalueen rajan leikkauspisteestä sijaitsevaa vapaalyöntipistettä, jotka on ympyröity säteeltään viisi metriä olevalla ympyrällä. Rangaistusalueen sisäpuolella 12 metrin etäisyydellä maalista on rangaistuslyöntipiste. Kummankin päätyrajan keskellä sijaitsevat maalit. Maali on leveydeltään 3,5 metriä ja korkeudeltaan 2,1 metriä. Sivurajoilla on 15 senttimetrin korkuinen sivulaudoitus, joka koostuu neljän metrin mittaisista tavallisesti alumiinista valmistetuista kappaleista. Laudoitus päättyy 1–3 metriä ennen päätyrajaa. Pelaajat ja varusteet Pallon tulee sääntöjen mukaan olla valmistettu muovista tai muusta hyväksytystä aineesta ja olla helposti näkyvä. Tavallisesti jääpallo on väriltään tummanpunainen, oranssi tai punavioletti. Jääpallon pitää pompata 1,5 metrin korkeudelta jäälle pudotettuna vähintään 15 senttimetriä ja enintään 30 senttimetriä. Pallon läpimitta on 63 millimetriä +/-2 mm ja paino 60–65 grammaa. Jääpallomaila valmistetaan puusta tai muusta hyväksytystä materiaalista. Mailan suurin sallittu leveys on 7 senttimetriä ja ulkokaaren enimmäispituus 125 senttimetriä. Lapaa ei saa käyristää. Pelaajien on jäällä ollessaan pidettävä jalassaan luistimia ja päässään kypärää. Maalivahdilla kasvosuojus on pakollinen. Jääpallo-ottelussa joukkueella saa olla kerrallaan kentällä enintään 11 pelaajaa, joista yksi on maalivahti ja yksi kapteeni. Ottelu voidaan aloittaa jos joukkueella on vähintään kahdeksan pelaajaa. Kentällä olevien pelaajien lisäksi joukkueella saa olla enintään neljä vaihtopelaajaa, joista yksi on varamaalivahti. Pelaajavaihtojen määrä ottelussa on rajaton ja vaihtoja saa suorittaa milloin tahansa ottelun aikana lukuun ottamatta maalivahtia, joka on vaihdettava pelikatkoilla tuomarin luvalla. Pelaajavaihdot suoritetaan sivulautoihin merkityllä vaihtoalueella kentän keskialueella. Jos joukkueen pelaajien määrä ottelurangaistusten tai loukkaantumisten takia vähenee alle puoleen vastustajan pelaajien määrästä, keskeytetään ottelu. Maalivahti Jääpallomaalivahdin pitää peliasultaan erottua kenttäpelaajista, ja hän pelaa aina ilman mailaa. Maalivahti saa omalla rangaistusalueellaan pelata palloa luistimilla tai millä tahansa kehonsa osalla pitääkseen palloa hallussaan, syöttääkseen, potkaistakseen, ohjatakseen tai heittääkseen palloa. Maalivahti saa pitää palloa kädessään viiden sekunnin ajan. Maalivahti ei saa kuitenkaan pysäyttää kädellään tai vangita käteensä kanssapelaajan hänelle tarkoituksella pelaamaa palloa. Rangaistusalueen ulkopuolella maalivahtia koskevat samat säännöt kuin muitakin pelaajia. Maalivahti on ainoa pelaaja, joka saa heittäytyä jäälle pallon eteen rangaistusalueella. Kenttäpelaaja ei saa jäällä maatessaan osallistua peliin. Kenttäpelaaja ei saa myöskään heittää mailaa taikka osallistua peliin ilman mailaa tai rikkinäisellä mailalla. Ainoastaan maalivahti saa osallistua ja vaikuttaa peliin ilman mailaa. Maalivahti saa pitää käsissään erityisiä käsineitä, jotka on kuitenkin säännöissä tarkoin määritelty. Maalivahdin jalkasuojukset saavat olla enintään 80 senttimetriä korkeat ja 30,5 senttimetriä leveät. Maalivahdin varusteet saavat ainoastaan suojata kehonosia; ne eivät saa peittää rakenteellisesti maalia. Peliaika ja -katkot Jääpallo-ottelu koostuu kahdesta 45 minuutin mittaisesta puoliajasta ja lisäajasta, ja kilpailusääntöjen niin määrätessä pelin ollessa tasan jatkoajasta. Nuoremmat pelaavat tästä poiketen lyhyemmällä peliajalla. Ottelu voidaan kuitenkin pelata kolmessa 30 minuutin jaksossa epäedullisten olosuhteiden, esimerkiksi voimakkaan pakkasen tai lumisateen vuoksi. Ottelun peliaika juoksee koko ajan ja tuomari ottaa huomioon peliin kuulumattomat katkot, kuten loukkaantumiset ja taktiset viivytykset huomioon antaessaan lisäaikaa. Ottelun alussa tuomari suorittaa joukkueiden kapteenien kanssa kolikonheiton, jonka voittanut joukkue saa valita joko kenttäpuoliskon tai aloituslyönnin. Alkulyönti suoritetaan keskipisteestä ja pelaajien on sen aikana oltava omalla kenttäpuoliskollaan ja vastustajajoukkueen pelaajien vähintään viiden metrin päässä pallosta. Toisella puoliajalla alkulyönnin suorittaa vastustajajoukkue. Jatkoaika pelataan, jos peli on ottelun varsinaisen peliajan jälkeen tasan ja kilpailusäännöt niin vaativat. Jatkoajan pituus on 2 × 15 minuuttia ja säännöistä riippuen se pelataan loppuun saakka tai ns. äkkikuolema- eli kultainen maali -menetelmällä. Mikäli ottelu on edelleen jatkoajan jälkeen tasan, ratkaistaan voittaja rangaistuslyöntikilpailulla. Pallon ja vastapelaajan pelaaminen Pelaaja saa pelata palloa mailalla ainoastaan oman olkapään alapuolella. Palloa saa ohjata molempien luistinten ollessa jään pinnassa kaikilla kehon osilla, ei kuitenkaan käsivarrella, kädellä tai päällä. Pelaajalla on oikeus hypätä ilmaan pysäyttääkseen, lyödäkseen tai ohjatakseen palloa, edellyttäen että muille pelaajille ei aiheudu vaaraa. Palloa saa pelata luistimella vain yhden kerran, minkä jälkeen pelaamista on jatkettava mailalla. Pallon saa potkaista kanssapelaajalle. Fyysinen kontakti vastapelaajaan on sallittua pallon ollessa pelietäisyydellä. Pallotonta vastapelaajaa ei saa estää. Vastapelaajaan kohdistuva väkivaltainen, vaarallinen ja epäurheilijamainen peli on kiellettyä. Vastustajajoukkueen pelaajaa ei saa potkia, kampittaa tai työntää, lyödä tai estää kädellä tai mailalla. Myös kiinnipitäminen ja mailan heittäminen on kielletty. Myöskään vastapelaajan mailaa ei saa painaa, nostaa tai muutoin estää sen käyttämistä. Pallon katsotaan menneen maaliin kun pallo on kokonaisuudessaan ylittänyt maalilinjan maalikehysten sisällä. Mikäli palloa on tätä ennen pelattu sääntöjen mukaisesti, maali katsotaan oikein tehdyksi. Hyökkäävän joukkueen viimeisen kosketuksen palloon on tapahduttava mailalla, muussa tapauksessa maalia ei hyväksytä. Jos pallo menee puolustavan joukkueen pelaajasta maaliin, maali hyväksytään. Kun pallo on pelattu päätyrajan yli ja palloon on viimeisenä koskenut hyökkäävän joukkueen pelaaja, puolustavan joukkueen maalivahti suorittaa maaliheiton käynnistääkseen pelin. Jos pallo menee yli sivurajasta, suorittaa vastapuolen pelaaja vapaalyönnin korkeintaan yhden metrin etäisyydellä paikasta josta pallo meni yli. Mikäli pallo menee päätyrajan yli ja palloon on viimeisenä koskenut puolustavan joukkueen pelaaja, suorittaa hyökkäävän joukkueen pelaaja kulmalyönnin lähimmältä kulmalyöntialueelta. Ennen kulmalyönnin suorittamista on puolustavan joukkueen kentällä olevien pelaajien oltava oman maali- tai päätyrajan takana omalla rangaistusalueellaan. Hyökkäävän joukkueen pelaajien on oltava rangaistusalueen ulkopuolella ja vähintään viiden metrin päässä päätyrajasta, kulmalyönnin suorittajaa lukuun ottamatta. Paitsio Pelaaja on paitsioasemassa, kun pelaaja on vastustajan kenttäpuoliskolla lähempänä päätyrajaa kuin pallo ja pelaajan sekä päätyrajan välissä on alle kaksi vastustajajoukkueen pelaajaa hetkellä, jolloin kanssapelaaja pelaa pallon hänelle. Paitsioasemassa saa olla, mutta sieltä ei saa osallistua peliin. Tuomari katkaisee pelin kun paitsioasemassa oleva pelaaja saa pallon, tai jos pelaaja pyrkii paitsioasemallaan saamaan ratkaisevaa hyötyä. Tuomitun paitsion jälkeen peliä jatketaan vastajoukkueen vapaalyönnillä. Paitsiosääntö on voimassa myös erikoistilanteissa. Vapaa- ja rangaistuslyönti Vapaalyönti tuomitaan tilanteissa, jossa pallo osuu valaisinlaitteisiin tai katoaa näkyvistä tai menee yli sivurajan tai osuu yli metrin verran kentän ulkopuolelle siirtyneeseen sivulaudoitukseen. Vapaalyönti tuomitaan myös mikäli pelaaja pelaa ilman kypärää, mailaa tai muutoin sääntöjen vastaisessa varustuksessa. Lisäksi vapaalyönti seuraa väärästä vaihdosta, rikkomuksesta alkulyönnissä tai erotuomaripallossa, maalivahtiin kohdistuneista rikkeistä, maalivahdin rikkeistä avaus- ja maaliheitossa, kulmalyönnissä, vapaalyönnissä tai rangaistuslyönnissä sekä tuomitusta paitsiosta. Tuomari voi noudattaa hyötynäkökohtaa ja jättää vapaalyönnin tuomitsematta, mikäli puolustava joukkue on tehnyt rikkeen ja hyökkäävällä joukkueella on pallo hallussaan ja edelleen mahdollisuus maalintekoon. Vapaalyönnin suorittaa rikkeen kärsineen joukkueen pelaaja rikepaikasta. Mikäli vapaalyönti on tuomittu hyökkäävälle joukkueelle puolustavan joukkueen rangaistusalueella, suoritetaan vapaalyönti vapaalyöntipisteeltä. Vapaalyönnissä vapaalyönnin suorittaja saa panna pallon liikkeelle tuomarin annettua aloitusluvan. Vapaalyöntiä suoritettaessa vastapuolen pelaajilla on viisi sekuntia aikaa siirtyä viiden metrin etäisyydelle pallosta. Vapaalyönnin suorittajan ei tarvitse odottaa vastapelaajien siirtymistä jos tuomari on antanut aloitusluvan. Rangaistuslyönti tuomitaan hyökkäävälle joukkueelle puolustavan joukkueen omalla rangaistusalueella tekemistä rikkomuksista, jotka estävät hyökkäävän joukkueen maalintekotilanteen. Rangaistuslyönti tuomitaan väkivaltaisesta tai sääntöjenvastaisesta pelistä, tai jos puolustavan joukkueen pelaaja estää hyökkäävän joukkueen pelaajaa, tai pelaa palloa sääntöjen vastaisesti. Rangaistuslyönti suoritetaan rangaistuslyöntipisteeltä. Rangaistuslyönnin voi suorittaa kuka tahansa hyökkäävän joukkueen kenttäpelaajista, ei kuitenkaan jäähyllä oleva pelaaja. Maalivahti ei voi suorittaa rangaistuslyöntiä. Rangaistuslyöntiä suoritettaessa ainoastaan maalivahti ja lyönnin suorittaja saavat olla rangaistusalueen sisäpuolella. Maalivahdin paikka lyöntiä suoritettaessa on maaliviivalla. Muut pelaajat eivät saa olla rangaistusalueen sisäpuolella eivätkä päätyrajan takana. Rangaistuslyönnin suorittaja ei saa pelata palloa uudelleen ennen kuin joku toinen pelaaja on sitä koskenut. Rangaistukset Säännöissä määrätyissä sääntörikkeistä pelaajalle tuomitaan rikkeestä riippuen viiden tai kymmenen minuutin jäähy. Viiden minuutin rangaistuksen merkiksi erotuomari näyttää valkoista korttia ja kymmenen minuutin rangaistuksen merkiksi sinistä korttia. Tavallisimmin sääntörikkomuksista tuomitaan kymmenen minuutin jäähy. Viiden minuutin jäähy tuomitaan pelaajalle toistuvasta sääntöjen vastaisesta, mutta ei kuitenkaan väkivaltaisesta tai vaarallisesta vastustajaan kohdistuvasta rikkeestä. Viiden minuutin jäähy tuomitaan myös teknisistä rikkeistä, kuten pelin viivyttämisestä. Ottelurangaistus tuomitaan törkeästä väkivaltaisesta pelitavasta tai törkeästä sopimattomasta käytöksestä. Myös kolmannesta ottelussa saamastaan jäähystä pelaaja saa ottelurangaistuksen ja hänet poistetaan pelistä, riippumatta siitä minkä pituisia hänen saamansa jäähyt ovat olleet. Erotuomari näyttää ottelurangaistuksen saaneelle pelaajalle punaista korttia. Suoran ottelurangaistuksen saaneen pelaajan joukkue pelaa vajaalla ottelun loppuun asti. Kolmen peräkkäisen jäähyn ottelurangaistuksessa kyseessä on niin sanottu lievä ottelurangaistus, joka on henkilökohtainen. Tällöin pelaajan kolmannelle jäähylle määrätään sijaiskärsijä, joka istuu ottelurangaistuksen saaneen pelaajan jäähyn. Keltaista korttia erotuomari näyttää varoittaakseen yksittäistä pelaajaa tai antaakseen joukkuevaroituksen. Joukkue voi saada ottelussa varoituksen ainoastaan kerran. Tätä seuraavasta rikkomuksesta tuomitaan jäähy. Jääpallo maailmalla Jääpallo on erityisen suosittu laji Ruotsissa ja Venäjällä. Näiden lisäksi merkittävät harrastajamaat ovat Suomi, Norja ja Kazakstan. Kansainvälisessä toiminnassa on ollut 1980-luvulta lähtien mukana näkyvästi myös Yhdysvallat. Jääpallo Ruotsissa Ruotsissa jääpallon pääsarja Elitserien on kovatasoinen jääpallosarja ja se houkuttelee parhaita pelaajia Suomesta, Norjasta ja Venäjältä. Monet pelaavat jääpalloa puoliammattilaisina. Elitserien on seurattu urheilusarja ja sen loppuottelu on yksi maan suurimmista vuosittaisista urheilutapahtumista. Loppuottelu pelataan perinteisesti yksiosaisena puolueettomalla kentällä. Ottelu pelattiin ennen 1990-lukua monesti Tukholmassa. Tukholman stadionilla ottelu pelattiin 50 kertaa, kunnes tapahtuma siirrettiin Söderstadionille vuonna 1967. Vuodesta 1991 lähtien tapahtuma on pelattu perineteisesti Uppsalan Studenternas IP:llä. Tapahtuma siirrettiin viideksi vuodeksi takaisin Tukholmaan vuonna 2013, jolloin loppuottelu pelattiin ensimmäistä kertaa sisähallissa, kun ottelu pelattiin Solnan Friends Arenalla. Ottelu keräsi 38 474 katsojaa, mikä oli uusi finaaleiden yleisöennätys. Friends Arena ei jäänyt pysyväksi finaaliareenaksi, vaan tapahtuma siirrettiin 2015 Tukholman Tele2 Arenalle. Vuodesta 2018 lähtien loppuottelu on pelattu jälleen Uppsalassa. Elitserieniä on pelattu nykyisessä muodossaan 14 joukkueen sarjana kaudesta 2007–2008, jolloin se korvasi kaksilohkoisen Allsvenskanin korkeimpana sarjatasona ja Allsvenskanista muodostettiin maan toiseksi korkein sarjataso. Elitserien on Ruotsissa seurattu palloilusarja, ja etenkin tapaninpäivänä pelattava ottelukierros, annandagsbandy on perinteinen tapahtuma. Tapaninpäivisin sarjassa pelataan paikallisottelut, ja perinteisiä taistelupareja ovat ottelut etenkin Hälsinglandin joukkueiden Bollnäsin ja Edsbynin välillä. Ottelukierros kerää perinteisesti suuret yleisömäärät. Jääpallolla on merkittävä asema Ruotsin maakunnista etenkin Hälsinglandissa, Smålandissa ja Värmlannissa. Ruotsin kautta aikojen menestynein jääpalloseura mestaruuksien määrässä mitattuna on kuitenkin Västerås SK. Jääpallo on osa ruotsalaista kulttuuria. Tapaninpäivän ottelukierroksen lisäksi ruotsalainen käsite on bandyportföljen, joka on katsomossa nautittavaa lämmintä juomaa termospullossa sisältävä salkku. Ruotsalainen käsite on myös nattbandy, öiseen aikaan pelattava maailmancupin ottelu. Jääpallo on myös kulttuureita yhdistävä tekijä. Vuonna 2013 Ruotsin Borlängessä perustettiin Somalian jääpallomaajoukkue Ruotsin somalien integroimiseksi osaksi ruotsalaista yhteiskuntaa. Maa osallistui ensimmäistä kertaa MM-kilpailujen alimmalle sarjatasolle vuonna 2014. Onnistuneen projektin myötä on Ruotsissa alettu suunnitella samankaltaista projektia myös maan afgaanien keskuudessa. Ruotsissa jääpallo on siirtymässä yhä kasvavassa määrin sisätiloihin. Maassa on toistakymmentä jääpallohallia ja maassa tavoitellaan tilannetta että kaikilla pääsarjan joukkueilla olisi tulevaisuudessa käytössään hallit. Jääpallo Venäjällä Venäjällä jääpallo on suosittu laji, jolla on maassa pitkät perinteet. Jääpallo on Venäjän kansallislaji ja yksi suurimmista yleisölajeista. Lajin harrastajia on maassa noin satatuhatta, ja jääpalloa pelataan viidelläkymmenellä Venäjän alueella. Vaikka lajin modernit pelisäännöt on kirjoitettu Englannissa, pitävät venäläiset itseään lajin kehittäjinä. Lajia kutsutaankin siellä lempinimellä Russian hockey. Lajin oikea venäjänkielinen nimi on hokkej s mjatšom eli vapaasti suomennettuna hockey pallon kera. Erityisen suosittua jääpallo on maan pohjois- ja itäosissa. Laji oli maassa suosittu jo Neuvostoliiton aikoina, jolloin mestaruusotteluissa saattoi olla 20 000–50 000 katsojaa. Perinteisiä Uralin itäpuolella olevia jääpallokaupunkeja ovat muun muassa Krasnojarsk, Jekaterinburg, Irkutsk, Kemerovo ja Habarovsk. Maan Euroopan puoleisen alueen pohjoisosissa Arkangeli on merkittävä jääpallokeskus. Maan pääkaupungissa Moskovassa laji ei ole yhtä suositussa asemassa, huolimatta siitä että Dynamo on yksi Venäjän menestyneimmistä seuroista mestaruuksien määrässä mitattuna. Venäjän jääpalloliiga on ammattilaissarja ja sen taso on kova. Myös Venäjällä jääpallo on Ruotsin tavoin siirtymässä halliaikaan ja kansallislajia varten on käynnissä useita halliprojekteja. Jääpallo Suomessa Jääpallon SM-kilpailu on Suomen ensimmäinen joukkuepalloilulajien SM-kilpailu ja kaudesta 1991–1992 lähtien sarja on tunnettu nimellä Bandyliiga. Sotia edeltävänä aikana maan menestynein seura oli 14 mestaruutta voittanut Viipurin Sudet. Vasta 1990-luvulla WP 35 ylsi viipurilaisten rinnalle mestaruuksien määrässä. Myöhemmin samaan mestaruusmäärään ovat yltäneet Oulun Luistinseura ja Helsingin IFK. Naisten Suomen mestaruudesta pelattiin ensimmäistä kertaa vuonna 1979. Toiminta hiipui 1990-luvulla, mutta vuonna 2006 Jääpallon naisten SM-sarjan kilpailutoiminta aloitettiin uudelleen. Jääpallo on Suomessa ollut suosituimmillaan 1950–1960-luvuilla, minkä jälkeen se on menettänyt suosiotaan jääkiekolle, joka kasvoi tuolla ajanjaksolla jääpallon ohi maan seuratuimmaksi jääurheilulajiksi. Monella paikkakunnalla jääpallolle on kuitenkin pysytty uskollisena. Perinteisiä jääpallopaikkakuntia ovat Varkaus, Oulu, Helsinki, Porvoo, Kemi ja Lappeenranta, sekä 1990-luvun jälkeen lajissa menestystä saaneet Tornio, Pori, Mikkeli ja Jyväskylä. Toisaalta monella paikkakunnalla jääpallo katosi kokonaan, kun seurat vaihtoivat jääpallon jääkiekkoon. Tampereella paikalliset seurat vaihtoivat pallon kiekkoon jo varhaisessa vaiheessa. Osasyynä oli tamperelaisten heikko jääpallomenestys, sillä he jäivät lajissa helsinkiläisten ja viipurilaisten varjoon, jolloin kynnys lajinvaihdolle oli pienempi. Ruotsissa ja Venäjällä jääpallo on siirtymässä halliaikaan, mutta Suomessa ei ole vielä ensimmäistäkään jääpalloilijoiden käytössä olevaa hallia. Isoja jääpallokäyttöön soveltuvia tekojääratoja Suomessa on toistakymmentä, Oulunkylän, Kallion ja Käpylän tekojäät Helsingissä, sekä Porin, Porvoon, Jyväskylän, Oulun, Lappeenrannan, Varkauden, Seinäjoen, Turun ja Espoon tekojääradat. Torniolaisten tarpeita palvelee Haaparannan puolella sijaitseva Gränsvallen. Jääpallo Norjassa Norjassa maan jääpalloa hallinnoi Norjan jääpalloliitto, joka toimii myös maan maahockeyn ja salibandyn lajiliittona. Maan jääpallon pääsarja on Eliteserien. Sarjaa on pelattu pitkään kahdeksan joukkueen sarjana, mutta kaudeksi 2015–2016 Norjan jääpalloliitto päätti nostaa joukkuemäärän kymmeneen. Norjassa jääpallon harrastus on keskittynyt 50 kilometrin säteelle pääkaupunki Oslosta ja alueelta tulevat lähes kaikki maan pääsarjaseurat. Parina viime vuosikymmenenä sarjaa ovat hallinneet Stabæk ja Mjøndalen. Lisäksi mestaruuteen ovat viime vuosina yltäneet Solberg ja Ullevål, sekä IF Ready, joka voitti vuonna 2015 maan mestaruuden 88 vuoden tauon jälkeen. Kautta aikojen maan menestyneimmät seurat ovat Stabæk ja SB Drafn. Norjan Hamarissa sijaitsee pohjoismaiden ensimmäinen jääpallohalli Vikingskipet. Halli oli myös pitkään pohjoismaiden ainoa jääpallohalli, ennen Ruotsissa alkanutta rakennusbuumia. Halli toimi vuoden 1993 MM-kilpailujen peliareenana. Norja saavutti turnauksessa pronssimitalit. Jääpallokäytössä olevia tekojääratoja on Norjassa Vikingskipet mukaan lukien 19. Jääpallo Kazakstanissa Kazakstanin kuuluisin ja menestynein jääpalloseura on Alma-Atan Dynamo, joka voitti Neuvostoliiton jääpallon mestaruussarjan vuosina 1977 ja 1990. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen seura ei saanut enää rahoitustaan kuntoon ja kausi 1992–1993 Venäjän mestaruussarjassa jäi seuran viimeiseksi, seuraavan kauden sarjasta seura vetäytyi. Toinen Kazakstanin neuvostotasavallan joukkue Neuvostoliiton pääsarjassa oli Karagandan Litejshik 1970-luvulla. Neuvostoliiton romahduksen ja Kazakstanin itsenäistymisen jälkeen jääpallo jäi maassa henkiin vahvimmin Uralskin kaupungissa ja sen jääpalloseura Akžaiyk nousi itsenäisen Kazakstanin merkittävimmäksi seuraksi. Akžaiyk pelaa Venäjän toiseksi korkeimmalla sarjatasolla mestaruussarjassa. Kazakstanissa maan kansallinen kilpailutoiminta ei ole vertailukelpoista naapurimaa Venäjän sarjoihin eivätkä harjoitusolosuhteet ole lähellekään samaa tasoa kuin Venäjällä. Maassa järjestetään eritasoisia jääpallokilpailuita, mutta varsinainen sarjatoiminta ei ole lähtenyt käyntiin. Parhaat kazakstanilaispelaajat hakeutuvat venäläisiin seuroihin ja monet maajoukkuepelaajat omaavat myös kaksoiskansalaisuuden. Maan kuuluisin jääpallokenttä on pääkaupunki Almatyn lähistöllä sijaitseva Medeo. Rata sijaitsee vuorten keskellä 1 961 metrin korkeudessa, tarjoten hienot puitteet jääpallolle ja pikaluistelulle. Medeo toimi vuoden 2012 MM-kilpailujen ja vuoden 2011 Aasian talvikisojen jääpalloturnauksen pelipaikkana. Jääpallo Pohjois-Amerikassa Jääpallo levisi Yhdysvaltoihin 1970-luvulla, kun maan softballia hallinnut liitto aloitti keskustelut Kansainvälisen jääpalloliiton kanssa myös jääpallon ottamisesta lajiliiton ohjelmaan. Ensimmäinen jääpallo-ottelu maassa pelattiin vuonna 1979, jolloin kaksi ruotsalaista joukkuetta pelasivat maassa näytösottelun. Jääpallo levisi Yhdysvaltoihin pääasiassa ruotsalaisvoimin. Lajin suurimpana uudisraivaajana Pohjois-Amerikassa toimi Gunnar Fast, joka esitteli lajia Yhdysvalloissa ja Kanadassa 1980-luvun alussa. Ensimmäinen yhdysvaltalainen jääpalloseura Minneapolis Bandolier perustettiin vuonna 1980 ja seuraavana vuonna perustettiin Yhdysvaltain jääpalloliitto ja aloitettiin Yhdysvaltain jääpalloliiga. Sarjan voittajalle myönnettävä palkinto on nimetty Gunnar cupiksi. Yhdysvaltain maajoukkue osallistui ensimmäistä kertaa MM-kilpailuihin vuonna 1985. Jääpalloa pelataan Yhdysvalloissa ainoastaan Minnesotan osavaltiossa, Minneapolisin ja St. Paulin kaksoiskaupungin alueella. Lajin harrastajia on maassa runsaat 500. Maan ainoa tekojäärata jossa on täysmittainen jääpallokenttä, on John Rose Minnesota Oval, joka valmistui vuonna 1993. Se toimi vuoden 1995 MM-kilpailujen pelipaikkana. Kerta oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa, kun turnaus pelattiin Pohjois-Amerikassa. Yhdysvaltain kautta jääpallo levisi myös Kanadaan, jossa jääpallotoiminta alkoi vuonna 1986. Kuten Yhdysvalloissakin, jääpallo on Kanadassa levinnyt vain Manitoban provinssiin, missä sitä pelataan Winnipegin ja Flin Flonin alueilla. Viime vuosikymmenen aikana myös Quebecissä on pyritty käynnistämään jääpallotoimintaa. Jääpallotoiminta on Kanadassa pienimuotoisempaa kuin Yhdysvalloissa, maa osallistui MM-kilpailuihin ensimmäistä kertaa 1991, eikä Kanadan maajoukkue ole vielä kyennyt MM-turnauksessa voittamaan Yhdysvaltoja. Jääpallo Keski-Euroopassa Keski-Euroopassa jääpallo oli 1900-luvun alussa suosittu harrastus, mutta jääkiekon levitessä laji katosi monesta maasta. Uudestaan laji on lähtenyt leviämään Keski-Euroopassa 1970–80-luvuilta lähtien ja pisimpään lajia on uuden tulemisen jälkeen harjoitettu Alankomaissa ja Unkarissa. Alankomaat liittyi Kansainvälisen jääpalloliiton jäseneksi 1973 ja Unkari 1988. Maat osallistuivat MM-kilpailuihin ensimmäistä kertaa vuonna 1991. Täysimittaista jääpallon tekojääkenttää ei Alankomaissa ole, ja lajin harrastajat joutuvat harjoittelemaan pikaluisteluradoilla ja jääkiekkokaukalossa pelattavaa kaukalojääpalloa. Myös Unkarissa joudutaan harjoittelemaan pääasiassa kaukalojääpallolla. Maassa on yksi täysimittainen keinojäädytetty jääpallokenttä, joka sijaitsee Budapestin Városligetilla Sankarien aukion vieressä. 2000-10 -luvuilla pienimuotoista jääpallotoimintaa on aloitettu myös monessa muussa Euroopan maassa. Saksassa ja Tšekissä toiminta on päässyt pisimmälle, molemmista maista jääpallo oli jo 1900-luvun alussa hävinnyt, mutta maat on nähty uudestaan kansainvälisillä kentillä. Saksa osallistui MM-kilpailujen alimmalle tasolle ensimmäistä kertaa vuonna 2013 ja Tšekki osallistui vuonna 2014 Sveitsin Davosissa järjestettyihin epävirallisiin EM-kilpailuihin Saksan, Unkarin ja Alankomaiden kanssa. Euroopan maista Sveitsistä, Itävallasta, Belgiasta, Ranskasta, Italiasta, Englannista ja Tanskasta laji katosi 1910-1920 -luvuilla. Näistä maista Itävallan jääpallohistoria ulottui pisimmälle 1920-luvulle. Lajia on yritetty herätellä henkiin ja monessa Euroopan maassa on perustettu kansallinen liitto, joka on liittynyt Kansainvälisen Jääpalloliiton jäseneksi. Jääpallo Itä-Euroopassa ja Baltiassa Virossa ja Latviassa pelattiin kansallisia jääpallomestaruuskilpailuja 1920- ja 1930-luvuilla, mutta ennen Toisen maailmansodan alkua lajin harrastus oli maassa jo hiipunut. Neuvostoliiton mestaruussarjaa alettiin pelata vuosittain yhtäjaksoisesti 1950-luvulta lähtien ja sarjan ensimmäisinä kausina sarjassa pelasi joukkueita Viron, Latvian, Valko-Venäjän ja Ukrainan neuvostotasavalloista. Joukkueita tuli Tallinnasta, Riiasta, Minskistä, Kiovasta ja Harkovasta. Parhaten menestyi Riian ODO, joka saavutti hopeaa vuonna 1953. Neuvostoliiton aikoina jääpallo hiipui, mutta 2000-luvun alkuvuosina Valko-Venäjällä, Virossa, Latviassa ja Ukrainassa on aloitettu jääpallotoiminta uudestaan. Kansallinen kilpailutoiminta on maissa hyvin pientä ja Virossa ja Latviassa lajia on alettu kehittää jääkiekkoilijoiden avulla, jotka ovat ottaneet lajivalikoimaansa myös jääpallon. Heistä koostuu myös maiden maajoukkueet. Latvian joukkueessa on nähty joitakin Venäjän sarjoissa pelaavia jääpalloilijoita, jotka omaavat sekä Venäjän että Latvian kansalaisuuden. Kiekkotaustaisiin pelaajiin luotetaan myös Valko-Venäjällä, mutta maan maajoukkueen rungon muodostavat kahden passin venäläispelaajat. Jääpallo Aasiassa Aasiassa jääpallotoimintaa on aloitettu 2000-2010 -luvuilla Mongoliassa, Kirgisiassa, Japanissa ja Kiinassa. Ensimmäisenä toiminta alkoi Mongoliassa, johon jääpallo levisi ruotsalaisten toiminnan ansiosta. Mongolian jääpallomaajoukkue osallistui ensimmäistä kertaa MM-kilpailujen alimmalle tasolle vuonna 2006. Mongolia on pieni maa myös jääkiekossa, maassa on vain muutama seura, ja samat pelaajat muodostavat sekä maan jääkiekkomaajoukkueen että jääpallomaajoukkueen. Sarjatoimintaa maassa ei ole, ja mongolialaiset jääpalloilijat ovat hakeneet vastustajia Venäjän alemmilla sarjatasoilla pelaavista seuroista. Maan maajoukkueelta on ensimmäisen MM-osallistumiskertansa jälkeen jäänyt väliin vuosien 2011-13 turnaukset, mutta muuten maa on jo kuulunut turnauksen vakio-osallistujiin. Kirgisian maajoukkue perustettiin vuoden 2011 Aasian talvikisoihin ja maa esiintyi Kazakstanissa pidetyissä MM-kilpailuissa vuonna 2012. Maassa on pientä seuratoimintaa, mutta maajoukkuetoiminta ei ole kuitenkaan lähtenyt maassa yhtä vahvasti käyntiin kuin Mongoliassa, sillä maa ei sen jälkeen ole osallistunut kansainvälisiin turnauksiin. Japanissa aloitettiin jääpallotoiminta vuonna 2011 ja Kiinassa vuonna 2014. Lajia on levitetty kaukoidän maihin etenkin ruotsalaisten toiminnan ansiosta. Kansainvälinen toiminta Kansainvälinen jääpallotoiminta lähti uuteen eloon 1950-luvulla, kun venäläiset palasivat kansainvälisille kentille Neuvostoliittoa edustaen. Kansainvälinen jääpalloliitto perustettiin vuonna 1955, ja sen ensimmäiset ja pitkään ainoat jäsenmaat olivat sen perustajajäsenet Suomi, Ruotsi, Norja ja Neuvostoliitto. Jääpallon maailmanmestaruuskilpailuita on järjestetty vuodesta 1957 lähtien. Yhtä lukuun ottamatta kaikki jääpallon maailmanmestaruudet ovat menneet Ruotsiin, Venäjälle tai sen edeltäjälle Neuvostoliitolle. Suomi voitti ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan mestaruutensa vuonna 2004. Turnaus pelattiin 1950-luvulta 1980-luvulle asti neljän perustajajäsenen Suomen, Ruotsin, Norjan ja Neuvostoliiton kesken, 1980-luvulla myös Yhdysvallat liittyi viidentenä maana mukaan. Vuonna 1991 kilpailuihin osallistuivat ensimmäistä kertaa Alankomaat, Unkari ja Kanada. Neuvostoliiton hajoamisen myötä turnaukseen ovat 1990-luvulta lähtien osallistuneet Neuvostoliiton seuraajana Venäjä, sekä merkittäväksi jääpallomaaksi noussut Kazakstan. Vuoteen 2001 asti MM-turnaus järjestettiin joka toinen vuosi ja välivuosina pelattiin vuodesta 1972 lähtien Russian Government Cup -turnaus, mutta vuodesta 2003 alkaen maailmanmestaruuskilpailut on pelattu joka vuosi. MM-kilpailujen osanottajamäärän kasvun myötä turnaus on pelattu useammassa tasoryhmässä. Vuonna 2001 kisoissa esiintyi ensimmäistä kertaa Valko-Venäjä, 2003 Viro, 2006 Mongolia ja 2007 Latvia. sittemmin MM-turnauksiin ovat osallistuneet myös Kirgisia, Japani, Ukraina, Somalia, Kiina, Tšekki ja Slovakia. Naisten MM-kilpailuita on järjestetty vuodesta 2004 lähtien. Naisissa MM-turnauksiin ovat osallistuneet Ruotsi, Venäjä, Suomi, Norja, Yhdysvallat, Kanada, Unkari, Viro ja Sveitsi. Myös naisten puolella MM-turnauksia ovat hallinneet lajin suurmaat Ruotsi ja Venäjä. Vuoden 1952 Oslon talviolympialaisissa pelattiin näytöslajina myös jääpallon olympiaturnaus. Kansainvälinen jääpalloliitto on ajamassa lajia olympialaisiin ja laji liittyi Kansainvälinen olympiakomitean jäseneksi vuonna 2001. Olympiakelpoinen laji jääpallo on ollut vuodesta 2004. Vuoteen 2001 asti liitto käytti lyhennettä IBF, jolloin se muutettiin muotoon FIB, sillä Kansainvälisen jääpalloliiton haettua Kansainvälinen olympiakomitean jäseneksi, komitea suositteli lyhenteen muuttamista sillä aiempi nimilyhenne oli jo toisen lajiliiton käytössä. Viralliseksi olympialajiksi lajilla on vielä pitkä matka. MM-turnauksiin on osallistunut viime vuosina jo toistakymmentä maata ja Kansainvälisellä jääpalloliitolla on jo yli 30 jäsenmaata. Lajin perinteiset harrastajamaat ovat kuitenkin muita maita paljon edellä. Harrastajamäärällä mitattuna jääpallo kestää vertailun muiden talviolympialajien kanssa. Maailmanlaajuisesti jääpallolla on yli 35 000 harrastajaa. Talviolympialajeista ainoastaan jääkiekko on jääpalloa harrastetumpi. Seuraavan askeleen lähemmäs olympialaisia laji ottaa vuonna 2019, kun jääpallo on mukana Krasnojarskissa järjestettävissä talviuniversiadeissa. Jääpallokilpailuja Kansainvälisiä jääpallokilpailuja Maajoukkuekilpailuja Aasian talvikisat Jääpallon Euroopan mestaruuskilpailut (lakkautettu) Jääpallon maailmanmestaruuskilpailut Moskova-turnaus (lakkautettu) Russian Government Cup Super Cup Talviolympialaiset (lakkautettu) Seurajoukkuekilpailuja Champions Cup Euroopan cup Jääpallon maailmancup Pohjoismainen sarja (lakkautettu) Pohjoismaiset kisat (lakkautettu) Kansallisia jääpallokilpailuja Historiallinen suhde muihin lajeihin Jääpallon historiallisesti läheisimmät sukulaislajit ovat skotlantilainen shinty ja irlantilainen hurling, sekä jääpallon tapaan englantilainen maahockey. Suurimpana erona näihin on, että jääpalloa pelataan jäällä. Brittiläiset sotilaat veivät nämä lajit mukanaan Pohjois-Amerikkaan 1840-luvulla ja Kanadassa kehittyi jääpallon muunnelmien pohjalta jääkiekko. Jääpallon säännöt ovat eniten yhteneväisiä jalkapallon kanssa. Jääpallo- ja jalkapallokentät ovat yhtä suuret ja pelaajien lukumäärä kentällä on sama, kuten myös pelaajien ryhmittely kentällä ja peliaika. Kun kanadalainen jääkiekko levisi Eurooppaan 1910-luvulta lähtien, se syrjäytti jääpallon Keski-Euroopassa, mutta Pohjoismaissa ja Venäjällä jääpallo pysyi suosittuna lajina. Näissä maissa jalkapallokausi oli pitkän talven takia paljon lyhyempi kuin etelämpänä olevissa Euroopan maissa, joten jalkapalloilijat tarvitsivat talveksi toisen harrastuksen. Jalkapallo tarjosi jääpalloilijoille hyvän jäättömän kauden harjoitusmuodon ja jääpallo toimi jalkapalloilijoille hyvänä talviharjoittelumuotona. Entisaikaan oli tavallista, että samat pelaajat pelasivat kesäisin jalkapalloa ja talvella jääpalloa. Vielä 1970-luvulla asti oli tavanomaista että samat miehet pelasivat maajoukkuetasolla sekä jalkapalloa että jääpalloa. Jääkiekko levisi 1920- ja 1930-luvuilta lähtien myös Pohjois-Eurooppaan. Monet jalkapallo- ja jääpalloseurat ottivat ohjelmaansa myös uuden kanadalaisen jääkiekon. Alkuaikojen jääkiekkoilijat olivat lähes yksinomaan jääpalloilijoita. Toisen maailmansodan jälkeen jääkiekko levisi myös Neuvostoliittoon. Neuvostoliitossa aloitettiin jääkiekkotoiminta paljon muuta Eurooppaa myöhemmin ja kun Neuvostoliiton maajoukkue osallistui Jääkiekon MM-kilpailuihin ensimmäistä kertaa vuonna 1954, maa voitti heti MM-kultaa. Neuvostoliittolaiset jääkiekkoilijat nousivat maailman huipulle hyvin nopeasti, sillä he olivat pelanneet jääpalloa jo vuosikymmeniä. 1960-luvulla jääpallon pohjalta kehittyi kaukalopallo. Kaukalopallo kehittyi Ruotsissa, mistä se levisi myös Suomeen. Laji on alkujaan ollut jääpalloilijoiden harjoitusmuoto. 1980-luvulla kaukalopallo alkoi eriytyä yhä enemmän omaksi lajikseen. Sen varusteet kehittyivät kaukaloon sopiviksi ja säännöt alkoivat erota jääpallosäännöistä yhä enemmän. Lajin harrastajatkaan eivät enää koostuneet yksinomaan jääpalloilijoista. Lähteet Viitteet Seulonnan keskeiset artikkelit

408

https://fi.wikipedia.org/wiki/Judo

Judo

Judo () on Japanista lähtöisin oleva kamppailulaji, jonka kehitti Jigorō Kanō 1880-luvulla. Nimi jūdō tarkoittaa joustavaa tai pehmeää tietä, periksiantamisen taitoa. Judotekniikat koostuvat heitoista, sidonnoista, käsilukoista ja kuristuksista. Harrastajan tason kertoo hänen vyöarvonsa – ylin vyö on musta, 6.–8. dan-arvoilla on mahdollista käyttää myös punavalkoista tai 9. ja 10. dan punaista vyötä. Historia Judon kehitti japanilainen professori ja samuraiperheen poika Jigorō Kanō jujutsun tyylisuuntana. Sana jūdō tarkoittaa 'pehmeä tie', ja lajista oli karsittu jujutsuun kuuluvia vaarallisia lyöntitekniikoita. Kanō perusti lajinsa opiskeluun vuonna 1882 Kōdōkan-judoinstituutin. Kanōn joukkue voitti vuonna 1886 ottelussa kilpailevan jujutsu-koulukunnan, minkä seurauksena Japanin armeija ja poliisi ottivat judon koulutusohjelmaansa, ja sitä alettiin opettaa myös maan kouluissa. Kanō vastusti judon kehittymistä kilpaurheiluksi, ja hän loi oppilailleen kilpailun korvikkeeksi arvoasteikon, jonka tunnusmerkkinä on vyön väri. Kanō ja hänen oppilaansa alkoivat esitellä judoa länsimaissa 1900-luvun taitteessa. Euroopan Judoliitto perustettiin 1949, ja kaksi vuotta myöhemmin järjestettiin ensimmäiset EM-kilpailut. Kansainvälinen Judoliitto perustettiin 1951, ja lajin ensimmäiset MM-kilpailut järjestettiin Tokiossa 1956. Olympialaisissa judo oli ensi kertaa Tokiossa 1964, ja se on ollut vakituisesti olympiaohjelmassa vuodesta 1972 alkaen. Naiset alkoivat kilpailla Euroopanmestaruuksista 1975, maailmanmestaruuksista 1980 ja olympiamitaleista 1992. Judossa ei ollut pitkään painoluokkia. Vasta kun hollantilaisjätti Anton Geesink osoitti MM-kilpailuissa 1961 suurten judokojen edun, lajiin tuli avoimen luokan lisäksi kolme painoluokkaa. Jigorō Kanōn luomat judon periaatteet Judo perustuu osin siihen, että vastustajan voimaa ja massaa käytetään häntä itseään vastaan. Judon pääperiaatteet ovat maksimaalisen tehon periaate, yhteisen hyvän periaate, sekä joustavuuden periaate. Joustavuuden periaatteesta onkin judon kehittäjä Jigorō Kanō sanonut: Maksimaalisen tehon periaatteella tarkoitetaan sitä, että osaa käyttää tilanteen vaatiman määrän voimaa. Voima on myös osattava käyttää maksimaalisesti hyödyksi. Oppilaat tulisi myös opettaa saamaan tarvittaessaan mahdollisimman paljon voimaa. Yhteisen hyvän periaatteen on tarkoitus suojella harrastajia loukkaamasta toisiaan. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei tarkoituksella vahingoiteta toista ja vahinkojakin pyritään välttämään. Esimerkiksi heiton jälkeen heittäjä (tori) muistaa kannattaa heitetyn (uke) kädestä, jottei tämä putoa täydellä painollaan mattoon (tatamiin) ja alastulo (ukemi) on helpompi tehdä. Oikeaoppinen judon harrastaja eli judoka ei koskaan ole ylimielinen. Korkeakaan vyöarvo ei estä kunnioittamasta muita. Max Jensenin kertomaa tarinaa kirjassaan Judo (Tammi 1972, neljäs painos vapaasti lainaten): Loukkaantuneenakin judoka käy kuitenkin katsomassa muiden harjoittelua, alempienkin vöiden. Kyūzō Mifunenkin (10. asteen musta vyö) sanotaan menneen oppimismielessä seuraamaan valkoisten vöiden harjoittelua. Kilpailusäännöt Judo hyväksyttiin olympialajiksi 1964. Lajissa naiset ja miehet kilpailevat omissa sarjoissaan. Kummassakin sarjassa on seitsemän painoluokkaa. Avoin luokka poistettiin olympialaisista vuoden 1984 kisojen jälkeen, sillä suurempaa painoa pidettiin lajissa selvästi edullisena. Judotekniikat koostuvat heitoista, sidonnoista, käsilukoista ja kuristuksista. Heitot on jaettu viiteen luokkaan: käsiheitot, jalkaheitot, lonkkaheitot, uhrautumisheitot selälleen ja uhrautumisheitot kyljelleen. Judon suomenkieliset säännöt ovat 50 sivua pitkät. Lajissa noudatetaan painoluokkia. Kilpailualue koostuu ottelu- ja suoja-alueesta. Koko alueen pitää olla peitetty judomatoilla eli tatameilla. Kansainvälisissä arvokilpailuissa kilpailualue on yleensä 14 × 14 m ottelualueen ollessa 10 × 10 m. Kotimaisissa kilpailuissa riittää pienempikin alue. Ottelijoiden tulee pääsääntöisesti pysyä ottelualueella, mutta poikkeustilanteissa voidaan kamppailun antaa jatkua suoja-alueella, jos se tapahtuu keskeytyksettä. Ottelijat erotetaan toisistaan joko kilpailuvyön värin (valkoinen tai punainen) tai judopuvun eli judogin värin (valkoinen tai sininen) mukaan. Valkoisen nimi mainitaan kuulutuksissa, listoilla jne. Ensin, ja valkoinen sijoittuu aina aloitustilanteissa tuomarin oikealle puolelle. Suomessa alle 15-vuotiaat juniorit eivät saa käyttää sinistä judopukua. Näin hillitään kilpailijoihin kohdistuvien kustannusten nousua. Tuomareita on kolme. Heistä yksi on matolla ja vastaa kilpailun tuomitsemisesta. Kaksi maton reunalla olevaa tuomaria voivat kuitenkin kumota mattotuomarin päätökset, jos he ovat asiasta keskenään yksimielisiä. Mattotuomari vastaa siitä, että päätökset tulevat kirjattua oikein. Mattotuomari julistaa päätökset sekä ääneen, että käsimerkein. Käsimerkkejä on paljon, jo pelkästään erilaisia varoituksia on virallisissa säännöissä lueteltu 14 sivun verran. Judopukua ja hygieniaa koskevat omat sääntönsä. Puku ei saa olla liian iso tai pieni, pitkä tukka tulee olla sidottuna, eikä sormuksia, koruja, yms. sallita. Näin taataan kilpailijoiden turvallisuus. Ottelut kestävät kahdesta viiteen minuuttia sarjasta riippuen. Jos tilanne ottelun päättyessä on tasan, jatketaan otteluaikaa niin kauan, että voittaja saadaan selville. Tiettyjen mattotuomarin komentojen välillä kello kuitenkin pysäytetään joko siksi, että ottelijat palaavat alkuasetelmiin, tai että tuomari voi korjata vaarallisena pitämäänsä yksityiskohtaa kilpailijoiden osalta. Pisteitä saa hyvistä heitto- ja sidontatekniikoista. Pisteitä on kahdenlaisia: ippon (, eli täydellinen suoritus, jolloin kaikki heiton osa-alueet toteutuvat, tai sidonnan kesto ylittää maksimin. Jos heiton osa-alueista jokin jää vajaaksi tai sidonnan kesto ylittää minimirajan muttei saavuta maksimia, saa ottelija waza-arin (). Kaksi waza-aria vastaa yhtä ipponia. Myös jos toinen ottelija luovuttaa esim. sidonnan, kuristuksen tai lukon vuoksi, toinen ottelija voittaa. Judopuku Judon harrastajat pukeutuvat valkoiseen tai siniseen pukuun, judogiin, joka suomennettuna tarkoittaa judopukua. Jūdōgi luotiin Kōdōkanissa, josta sen malli levisi myöhemmin käytettäväksi myös monissa muissa itsepuolustuslajeissa. Jūdōgi koostuu housuista ja takista, jotka on valmistettu puuvillasta. Koska judopuvun täytyy kestää heittämistä, kiskomista ja äkkinäisiä liikkeitä, se on huomattavasti jäykempää ja vahvempaa kangasta kuin esimerkiksi karatessa käytettävä puku eli karategi. Takki pysyy kiinni vyön eli obin avulla. Judon arvokilpailuissa toinen ottelija pukeutuu tavallisesti siniseen pukuun, jotta tuomareiden ja katsojien on helpompi erottaa ottelijat toisistaan. Muissa kilpailuissa voidaan käyttää perinteistä punaista ja valkoista otteluvyötä erottamaan ottelijat. Vyöasteikko Vyöarvo kertoo harrastajan tason. Arvot jaetaan oppilasasteisiin (kyū) ja opettaja-asteisiin (dan). Kun Jigoro Kano perusti Kodokan-judon, hän otti alusta asti mukaan vyöjärjestelmän. Tetsuji Sato on sanonut, että vyöarvon merkitys on subjektiivisesti harrastajan kannalta mielihyvän tuottaminen, ja objektiivisesti judon hierarkian, organisaation ja talouden ylläpitäminen. Harrastajan taso osoitetaan vyön värillä hänen edetessään oppilas- (kyu-) asteiden läpi kohti mustaa vyötä: valkoinen, keltainen, oranssi, vihreä, sininen ja ruskea vyö (6.–1. kyu). Tämän jälkeen edetään mustan vyön asteisiin (1.–10. dan). Vyöarvot alimmasta arvosta ylimpään: 6. kyū, valkoinen 5. kyū, keltainen 4. kyū, oranssi 3. kyū, vihreä 2. kyū, sininen 1. kyū, ruskea 1.–10. dan, musta 6.–8. dan voi käyttää myös punavalkoista vyötä 9.–10. dan voi käyttää myös punaista vyötä Vyöasteikon värit ja vaativuustasot vaihtelevat eri maissa. Judon aloittajalle myönnetään oikeus käyttää valkoista vyötä. Suomessa juniorit suorittavat varsinaisten vöiden lisäksi natsoja, eli punaisia raitoja vyöhönsä. Natsoilla erotetaan juniorit myös mm. kilpailuissa; heille ei saa tehdä esimerkiksi kuristuksia eikä lukkoja. Harjoituksen edetessä järjestetään nuorille aloittajille välikokeita lisänauhojen ansaitsemiseksi. Punaiset nauhat merkitään vyön molempiin päihin noin viiden senttimetrin etäisyydelle vyön päästä. Kolme nauhaa oikeuttaa vyökokeeseen, jonka suorittaneet etenevät seuraavalle vyöasteelle. Vähintään 16-vuotiaat judon harrastajat eivät käytä nauhoja, mikä merkitsee sitä, että kyseiselle judokalle (judon harrastajalle) saa judokilpailuissa tai harjoitusotteluissa eli randoreissa tehdä kuristuksia ja käsilukkoja. Joissakin muissa maissa nämä väliasteet on rakennettu esimerkiksi kaksivärisinä vöinä (keltainen -> kelta-oranssi -> oranssi -> jne). Läpäisemällä raadin valvoman tasokokeen judoka korottaa eli graduoi vyöarvoaan. Vyön suoritusten välillä on minimiajat, joiden jälkeen voi graduoida seuraavaa vyöastetta. Käytännössä graduointiajan venyvät kuitenkin yleensä huomattavasti minimiaikoja pidemmiksi. Mustan vyön vyöarvoja eli daneja on kymmenen, ja ne suoritetaan tasokokein aivan kuten alemmatkin vyöarvot. Judo Suomessa Jigoro Kano oli käynyt myös Suomessa jo vuonna 1890 esittelemässä judoa, mutta suomalaiset eivät siitä silloin innostuneet. Varsinaisesti judon katsotaan tulleen Suomeen vasta vuonna 1954, kun Helsingin poliisilaitoksen voimailusalissa järjestettiin ensimmäiset judoharjoitukset englantilaisen John Peter Fisonin johdolla. Seuraavana syksynä Japanin lähetystösihteeriksi nimittiin Shigemi Tagami, ja hänen johdollaan suomalainen judo alkoi saavuttaa menestystä erityisesti Väinö Haukan ja Max Jensenin ansiosta. Suomen ensimmäinen musta vyö myönnettiin Haukalle 1961, ja ensimmäiset Suomen-mestaruuskilpailut pidettiin 1963. Alkuaikoina judoharrastajat liittyivät jäseneksi judoliittoon, koska seuratoimintaa ei vielä ollut. Tämä alkoi muuttua vuonna 1962, kun ensin Turun judoseura ja sitten Mikkelin judoseura perustettiin. Seuraavana vuonna perustettiin Helsinkiin kaksi seuraa, Chikara ja Meido-kan, ja Turkuun toinenkin seura eli Turun akaateeminen judokerho. Vuonna 1972 Turun seurat yhdistyivät ja ottivat lajivalikoimaan mukaan karaten. Uuden seuran nimi oli Budokwai, ja se jatkaa toimintaansa yhä edelleen. Vuonna 1999 judo tosin erkani taas omaksi seurakseen, kun Turun judoseura perustettiin uudelleen Budokwain judojaoston yhdistyessä 1981 siitä erkaantuneeseen Judoseura Judokaihin. Katso myös Judotekniikat Randori Lähteet Viitteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Suomen Judoliitto International Judo Federation Seulonnan keskeiset artikkelit

409

https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4rvenp%C3%A4%C3%A4

Järvenpää

Järvenpää () on noin 46 000 asukkaan kaupunki Uudenmaan maakunnassa. Se on Suomen kunnista 25:nneksi suurin (2021). Järvenpää kuuluu Keski-Uuteenmaahan, ja sen naapurikunnat ovat Mäntsälä koillisessa, Sipoo idässä ja Tuusula niin etelässä, lännessä kuin pohjoisessa. Järvenpää on osa Helsingin metropolialuetta ja se on yksi Helsingin seudun kehyskunnista. Järvenpään pinta-ala on  km², josta  km² on maata ja  km² sisävesiä. Järvenpää on pinta-alaltaan Suomen seitsemänneksi pienin kunta ja asukastiheydeltään neljänneksi tihein kunta. Järvenpää sijaitsee noin 35 kilometriä Helsingin pohjoispuolella ja noin 70 kilometriä Lahden eteläpuolella. Kaupunki on rakentunut Tuusulan­järven pohjoispäähän, ja sen kaupunkirakenne tukeutuu päärataan. Lähes koko Järvenpään väestö asuu Helsingin keskustaajaman alueella. Järvenpää tunnetaan muun muassa Jean Sibeliuksen ja Juhani Ahon asuinkuntana. Kaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat useat kotimuseot, kuten Ainola, Ahola ja Villa Kokkonen. Järvenpäässä on myös taidemuseo, jonka pysyvässä kokoelmassa on esillä erityisesti Venny Soldan-Brofeldtin ja Eero Järnefeltin teoksia. Järvenpää jakautuu 25 kaupunginosaan, joista suurimpia ovat muun muassa Pöytäalho, Jamppa, Keskus, Pajala ja Kyrölä. Kaupunginosat hajautuvat kahdeksaan eri suurpiiriin. Maantiede ja luonto Järvenpään pinta-alasta on maata 94 % ja vettä 6 %. Kaupunki sijaitsee Tuusulan­järven pohjois­päässä. Tuusulanjärven lintujensuojelualue luontopolkuineen ja lintutorneineen aivan kaupungin keskustan tuntumassa on Natura 2000 -ohjelmaan kuuluvaa luonnonsuojelualue. Myös Vanhankylänniemessä, niin ikään Tuusulanjärven rannalla, on luontopolku. Tuusulanjärvi on voimakkaasti rehevöitynyt niin maanviljelyn kuin yhdyskuntarakenteen vaikutuksesta, ja sen hoitoon on panostettu viime vuosina. Kaupungin itäosien halki virtaa Keravanjoki, jonka varrella sijaitseva Lemmenlaakson lehto on toinen Järvenpään Natura 2000 -luonnonsuojelualueista. Koko Järvenpää kuuluu Vantaanjoen valuma-alueeseen. Tuusulanjärven ja Keravanjoen vesistöalueiden välinen vedenjakaja kulkee kaupungin luoteisosien selänteiltä keskustan kautta kaakkoon. Järvenpään maisemarakenne on etelärannikolle tyypillistä savikkotasankoa, josta kohoaa monin paikoin kalliosydämisiä moreenimäkiä. Kallioselänteet muodostavat lähes pohjois-eteläsuuntaisia jonoja. Kaupunki on rakennettu monin paikoin lievästi kumpuilevaan maastoon. Alueella on paikoin myös hiekka- ja hietamaata sekä useita murroslaaksoja. Meren läheisyys leudontaa Järvenpään talvea, mutta vähemmän kuin rannikolla. Järvenpää kuuluu ilmastoltaan Etelä-Suomen mantereiseen osaan, jossa Suomenlahden lauhduttava vaikutus ei enää tunnu samalla tavalla kuin rannikolla. Savikon sisältämä vesi viilentää kaupungin paikallisilmastoa. Moreenimäet taas ovat savikkoa lämpimämpiä ja paahteisempia. Tuulet puhaltavat alueella pääsääntöisesti lounaasta. Järvenpäässä on noin 100 hehtaaria puistoja ja 250 hehtaaria puistometsiä. Kaupungin suurimpia puistoja on Tuusulanjärven rannalla sijaitseva Järvenpään rantapuisto. Luontoselvityksiä Järvenpäässä on vuoden 2020 yleiskaavan valmistelun yhteydessä tehty ruutuinventointiin perustuva kasvillisuuskartoitus (1997–2000) sekä kasvien biotooppikartoitus (2000–2001). Lemmenlaakson linnustoa on selvitetty vuonna 1996 ja kääpälajistoa vuonna 2002. Vanhankyläniemen hoito- ja käyttösuunnitelma on hyväksytty 2005. Historia Järvenpää oli aikaisemmin Tuusulaan kuulunut kylä, joka alun perin käsitti myös Kello­kosken. Sen taloista suurin oli aikoinaan Kyrölän ratsutila, joka 1700-luvulla laajeni Järvenpään kartanoksi. Järvenpään kautta kulki vanhastaan myös maantie Helsingistä Heinolaan. Vuonna 1862 valmistui Suomen ensimm­äinen rauta­tie Helsingistä Hämeenlinnaan, ja alusta lähtien yksi radan väli­asemista oli Järven­päässä. Järvenpään kartanon omisti 1900-luvun alussa maan­viljelys­neuvos Bjarne Westermarck. Hän aikoi tehdä siitä Suomen maa­talouden kehittämis­keskuksen ja mallitilan, jossa suoritettai­siin koe- ja tutkimus­toimintaa. Taloudellisista syistä hän joutui kuitenkin luopumaan suunnitelmastaan, ja päätti sen sijaan kehittää Järvenpään asemanseudusta asutuksen ja pien­teollisuuden keskuksen. Tähän hän katsoi olevan hyvät mahdollisuudet, koska alue sijaitsi kohtalaisen lähellä Helsinkiä hyvien liikenne­yhteyksien varrella. Wester­marckin toimeksi­annosta maan­mittaus­insinööri Wolmar Svaetich laati yhdys­kunnalle asema­kaavan ja antoi myös teille nimet. Kartanosta erotettiin myös pienempiä maan­viljelys­tiloja, joista valtio osti kaksi ja perusti niille Maatalousnormaalikoulun ja Kotitalousopettajaopiston. Teollista toimintaa harjoittivat 1920-luvulla Oy Mekanikus Ab, Järvenpään Rautavalimo, A. Salmen Huonekalutehdas, margariini- ja elintarviketehdas ARLA, U. B. Heinosen paitatehdas, Järvenpään Silkki- ja Villakutomo, Oy Plyysi- ja Mattotehdas, Järvenpään Höyläämö ja Puutavaraliike sekä Järvenpään saha. Pulavuosina edellä mainituista yrityksistä tekivät konkurssin Oy Mekanikus Ab, ARLA ja U. B. Heinosen paitatehdas. Vuonna 1929 Järven­päässä oli jo noin 2 000 asukasta. Vuoteen 1933 mennessä liiketoiminta oli alkanut viritä uudelleen, ja Järvenpää oli kehittynyt kouluyhdyskunnaksi, jossa sijaitsivat kotitalousopettajaopisto, maanviljelysnormaalikoulu, emäntäkoulu, maamieskoulu, karjanhoitokoulu, yliopistoon johtava yhteiskoulu sekä kaksi kansakoulua alakansakouluineen. Talvi­sodan jälkeen Järven­päähän ja sen lähistölle asutettiin suuri osa Teri­joen asukkaista. Muista luovutettujen alueiden asukkaista poiketen useimmat heistä eivät jatko­sodan aikanakaan päässeet palaamaan entiselle koti­seudulleen, koska Terijoki pysyi sota­toimi­alueena koko sodan ajan. Toukokuussa 1941 vihittiin käyttöön Sotakylä, mistä yksitoista invalidiperhettä sai uuden kodin. Siirtoväki käsitti sodan jälkeen noin kolmasosan Järvenpään asukkaista. Heille lunastettiin tontteja Ånäsin, Seutulan, Haara­joen ja Iso­kydön alueelta, kun taas Teriojalle ja Anttilaan muodostettiin rintama­mies­tontteja. Vuonna 1949 Järvenpäässä oli jo noin 4 000 asukasta. Kauppalan perustaminen Kysymys Järvenpää erottamiseksi omaksi kunnakseen tai mahdollisesti kauppalaksi tuli esille jo 1920-luvulla samoihin aikoihin kun Keravakin erosi Tuusulasta. Vuonna 1923 järven­pääläiset ehdottivat erillisen Järvenpään kunnan perustamista, johon olisivat kuuluneet myös Tuomala, Nummenkylä ja Kellokoski. Bjarne Westermarck teki vuonna 1927 ehdotuksen Järvenpään kauppalan perustamisesta. Valtioneuvosto antoi asian selvittämisen sisäasiainministeriön tehtäväksi, mutta ministeriön asettama selvitys­mies hylkäsi ehdotuksen. Uudestaan asia nousi esille, kun Järven­pään asukasluku toisen maailman­sodan jälkeen nopeasti kasvoi. Kun paikalliset olosuhteet suuresti poikkesivat tavallisesta maalais­kunnasta, katsottiin yhä tarpeelli­semmaksi muodostaa paikka­kunnasta erillinen kauppala. Huhtikuussa 1949 pidetyssä kokouksessa asukkaat päättivät toimittaa valtio­neuvostolle asiaa koskevan kirjelmän. Valtioneuvosto tekikin 17. helmikuuta 1950 päätöksen Järven­pään kauppalan perustamisesta, mikä tuli voimaan vuoden 1951 alussa. Kysymys uuden kauppalan rajoista herätti kuitenkin paljon kiistoja. Aloitteen­tekijöiden mielestä siihen olisi pitänyt sisällyttää Järvenpään ja Tuomalan kylät kokonaisuu­des­saan, osa Vanhasta­kylästä sekä Kello­kosken tehdas­yhdys­kunta ja sen läheisyydestä osia Mäntsälänkin alueesta. Tällöin kauppalan pinta-ala olisi ollut 61 km² ja asukasluku lähes 8 400. Erään ehdotuksen mukaan Jokelakin olisi liitetty uuteen kauppalaan. Myös Tuusulan kunta hyväksyi kauppalan perustamisen mutta edellytti, ettei siihen pitänyt liittää maan­viljelys­seutuja, ja sen ulko­puolelle olisi jätettävä Kello­koski, Tuomala ja Saunakallion pohjois­puoliset alueet sekä maa­talous­oppi­laitosten alueet. Tällöin kauppalan pinta-ala olisi ollut 28,5 km² ja asukas­luku noin 6 000. Kauppalan etelä­rajana olisi ollut Terva­nokka Tuusulan­järven rannalla, pohjois­rajana Halkian­tie. Myös kello­koskelaiset vastustivat koti­paikka­kuntansa liittämistä uuteen kauppalaan. Uuden kauppalan nimeksi ehdotettiin aluksi Tuusulaa, sillä arveltiin, että jäljelle jäänyt Tuusulan maalais­kunta olisi kuitenkin ennen pitkää jaettu naapuri­kuntien kesken. Kun kuitenkin päädyttiin siihen, että supistu­neena­kin tämä kunta olisi vielä elin­voimainen, päätettiin nimi jättää sille ja kauppalan nimeksi valittiin Järven­pää. Valtioneuvoston 17. helmikuuta 1950 tekemän päätöksen mukaan kauppalaan kuuluivat Järven­pään kylän lisäksi Kello­koski sekä osia Vanhasta­kylästä ja Tuomalan kylästä. Valtio­neuvosto teki kuitenkin jo samana vuonna 30. kesäkuuta uuden päätöksen, jonka mukaan Kello­koski ja osa Nummen­kylästä jäivät Tuusulaan kuuluviksi. Kauppalan pinta-alaksi tuli näin 41,4 km², ja asukasluvuksi vuoden 1951 alussa 8 244 henkeä. Kysymykseen kuntarajan paikasta on kuitenkin kuluneiden 50 vuoden aikana palattu uudelleen useita kertoja. Kaupungiksi Järvenpää muuttui vuoden 1967 alussa. Tuolloin Järvenpäässä oli 14 606 asukasta. Vuoteen 1980 mennessä kaupungin väkiluku oli kasvanut noin 23 000:een ja vuonna 2015 kaupungin väkiluku oli ylittänyt jo 40 000:n asukkaan rajan. Hallinto Aluejako Järvenpää jakautuu 25 eri kaupunginosaan, joiden sijainnit näkyvät alla olevassa kartassa. Järvenpäässä on Invalidiliiton omistama 1950-luvun alussa toteutettu Invan asuinalue, joka on rakennettu arkkitehti Esko Suhosen suunnitelmien mukaan. Postinumerot alkavat Järvenpäässä numeroilla ”044”. Järvenpään kantakaupungissa on käytössä postinumerot 04400–04440, Nummenkylän seudulla 04460 ja Haarajoella 04480. Päätöksenteko Järvenpää kuuluu Uudenmaan vaalipiiriin ja sen kaupunginvaltuustossa on 51 kaupunginvaltuutettua. Valtuuston puheenjohtaja on Eemeli Peltonen (sd.) ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana Helinä Perttu (kok). Järvenpään kaupunginjohtajana on toiminut vuodesta 2022 Iiris Laukkanen. Vuonna 1976 rakennettu, kosteus- ja sisäilmaongelmista kärsinyt Järvenpään kaupungintalo purettiin vuonna 2020. Kaupungin teknisen toimen toimitilat sijaitsevat Seutulantalolla, ja sivistys- sekä lasten ja nuorten palvelujen toimitilat sijaitsevat Yhteiskouluntie 13:ssa. Vuonna 2017 sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstö muutti uuteen sosiaali- ja terveyskeskukseen JUSTiin. Osa kaupungin toimitiloista sijaitsee väistötiloissa Järvenpää-talolla ja Mannilantiellä. Väestö Väestönkehitys Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen. Järvenpään väestönkasvu oli vuonna 2017 Manner-Suomen nopeinta (2,5 % kasvua vuodessa). Vuonna 2019 laaditun ennusteen mukaan Järvenpään väkiluku kasvaisi edelleen voimakkaasti ja vuonna 2040 se olisi 52 674 henkilöä. Taajamat Vuoden 2017 lopussa Järvenpäässä oli 42 572 asukasta, joista 41 825 asui taajamassa, 49 haja-asutusalueilla ja 698:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Järvenpään taajama-aste on 99,9 %. Järvenpään taajamaväestö kuuluu vain yhteen taajamaan. Järvenpään keskustaajama/kaupunkialue ei muodosta omaa taajamaansa, vaan se on osa Helsingin keskustaajamaa, joka ulottuu Järvenpään lisäksi usean Helsingin lähikunnan alueelle, ja josta tämän kaupungin alueella asui vuoden 2017 lopussa 41 825 asukasta. Yhteensä Helsingin keskustaajamassa on 1 268 296 asukasta ja sen pinta-ala on 680,12 neliökilometriä. Kielet Vuonna 2016 Järvenpään asukkaista 94 prosentilla äidinkieli oli suomi ja yhdellä prosentilla ruotsi. Järvenpää on yksikielisesti suomenkielinen kunta. Seurakunnat Vuoden 2018 aluejaon mukaan Järvenpää kuuluu yhteen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntaan, Järvenpään seurakuntaan. Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista Järvenpään alueella toimii Helsingin ortodoksinen seurakunta. Järvenpäässä on myös helluntaiseurakunta ja vapaaseurakunta. Liikenne Järvenpää sijaitsee Lahdenväylän eli valtatien 4 varrella. Moottoritieltä kaupunkiin on kaksi liittymää. Myös Tuusulanväylä (kantatie 45) yhdessä seututien 145 kanssa johtaa Järvenpäähän. Järvenpäästä Pornaisiin johtaa seututie 146, Jokelaan yhdystie 1421 ja Kellokoskelle Pohjoisväylä eli yhdystie 1456. Keravalle Järvenpäästä on matkaa kymmenen kilometriä, Hyvinkäälle 25 kilometriä, Helsinkiin 35 kilometriä ja Lahteen 70 kilometriä. Suomen päärata kulkee Järvenpään keskustan halki, ja Lahdenväylän rinnalle vuonna 2006 rakennettu Lahden oikorata sivuaa kaupunkia sen itälaidalla. Pääradan asemia ovat pääaseman lisäksi Ainolan, Saunakallion ja Purolan rautatieasemat, joskaan Purolassa ei ole ollut henkilöliikennettä maaliskuun 2016 jälkeen. Asemilla pysähtyvät Helsingin seudun lähiliikenteen Helsingin ja Riihimäen/Tampereen välillä kulkevat R- ja T-junat, pääasemalla myös D-junat. Oikorata palvelee järvenpääläisiä Haarajoen aseman kautta, josta on yhteys Z-junalla Helsinkiin ja Lahteen. Lähimmät kaukojunaliikenteen asemat sijaitsevat Tikkurilassa ja Riihimäellä, joilla pysähtyvät myös kaikki Järvenpään kautta kulkevat paikallisjunat; Tikkurilan aseman kautta on myös yhteys I-junalla Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Bussiyhteyksiä on runsaasti Helsinkiin Hyrylän kautta. Samat bussivuorot palvelevat myös Mäntsälän suuntaan. Tuusulan liityttyä HSL:n jäseneksi vuoden 2018 alusta Järvenpään läpi Jokelan ja Kellokosken taajamiin kulkevissa junissa ja busseissa on käynyt HSL:n D-vyöhykkeen sisältävät liput. Järvenpääläiset eivät tällöin voineet ostaa edullisempia ABCD-kausilippuja, sillä kaupunki ei vielä ollut HSL:n jäsen. Samasta syystä HSL:n liput eivät käyneet Järvenpään sisäisissä busseissa. Lokakuussa 2019 päätettiin, että Järvenpää liittyy HSL:n seutuliikennealueeseen vuoden 2022 alusta lähtien, mutta liittyminen jouduttiin siirtämään vuodelle 2024 koronaviruspandemian takia. Palvelut Koulutus Järvenpää on jaettu kolmeen perusopetusta järjestävään alueeseen. Järvenpään keskusta-alueet ja Tuusulanjärven länsipuoliset alueet kuuluvat Kartanon alueeseen, jossa toimivia kouluja ovat Harjulan koulu (luokat 1–6), Mankalan koulu (luokat 1–6) ja Kartanon koulu (luokat 1–9). Kaakkoinen Järvenpää kuuluu Yhteiskoulun alueeseen, jossa toimivat Kinnarin koulu (luokat 1–9), Kyrölän koulu (luokat 1–6) ja Järvenpään yhteiskoulu (luokat 1–9). Pohjoinen Järvenpää kuuluu Koivusaaren alueeseen, jossa toimivat Anttilan koulu (luokat 1–6), Haarajoen koulu (luokat 1–6), Saunakallion koulu (luokat 1–6) ja Koivusaaren koulu (luokat 7–9). Juholan erityiskoulu kuuluu alueellisesti Yhteiskoulun alueeseen, mutta se kattaa koko kaupungin. Järvenpään lukio on Suomen toiseksi suurin lukio. Ammatillista koulutusta Järvenpäässä tarjoavat Keski-Uudenmaan ammattiopisto Keuda sekä ammatillinen erityisoppilaitos Spesia. Järvenpään Opisto tarjoaa avoimen yliopiston opintoja sekä satoja erilaisia kursseja ja luentoja. Lisäksi Järvenpäässä toimii Seurakuntaopisto ja Luther-opisto, jotka sijaitsevat Tuusulanjärven rannalla. Seurakuntaopiston tiloissa toimi myös Diakonia-ammattikorkeakoulun Järvenpään yksikkö vuoden 2015 loppuun saakka. Kirjasto Järvenpään kaupunginkirjasto toimii Pöytäalhon kaupunginosassa, aivan kaupungin keskustassa osoitteessa Kirjastokatu 8. Se kuuluu Kirkes-kirjastoverkkoon yhdessä Tuusulan, Mäntsälän ja Keravan kirjastojen kanssa.Järvenpään eteläosissa sijaitsee myös Step-ammattiopiston kirjasto, joka on avoin kaikille. Kaupungissa on sittemmin sijainnut kirjasto myös Haarajoella, joka lakkautettiin vuonna 2014. Terveys Järvenpää kuuluu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin ja Hyvinkään sairaanhoitoalueeseen. Vuoden 2017 alussa avattu Järvenpään uusi sosiaali- ja terveyskeskus (JUST) sijaitsee Pöytäalhon kaupunginosassa. Se palvelee akuuttipotilaita päivittäin kello 8–20; muina aikoina järvenpääläisiä palvelee Hyvinkään sairaala. Järvenpäässä on neljä apteekkia. Kulttuuri Nähtävyydet Järvenpää on laajalti tunnettu taiteilijoiden kotimuseoista, kuten Jean Sibeliuksen Ainolasta, joka sijaitsee noin kaksi kilometriä kaupungin keskustasta etelään. Säveltäjämestari muutti perheineen Lars Sonckin piirtämään jyhkeään hirsihuvilaan syyskuussa 1904. Juhani Aho muutti puolisonsa taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin kanssa Järvenpäähän marraskuussa 1897. He asuivat 14 vuotta Tuusulanjärven rannalla Vårbacka-nimisessä huvilassa, joka sittemmin sai nimekseen Ahola. Vuonna 1901 samoille alueille valmistui Eero Järnefeltin perheen ateljee-koti Suviranta. Kun Sibelius ja taidemaalari Eero Järnefelt perheineen seurasivat Ahoja asettuen asumaan heidän naapurustoonsa, sai alkunsa ainutlaatuinen Tuusulanjärven taiteilijayhteisö. Ainola ja Ahola ovat kesäisin avoinna yleisölle, kun taas Suviranta on edelleen suvun omistuksessa yksityiskotina. Tuusulanjärven rantamilla, vastakkaisella puolella Ainolaa on Alvar Aallon suunnittelema Villa Kokkonen, akateemikko Joonas Kokkosen taiteilijakoti. Nykyisin esittelykohteena toimivaa rakennusta on sanottu Finlandia-talon luonnokseksi. Talo on kesäisin rajoitetusti avoinna yleisölle, ja sitä voi myös vuokrata kokous- ja juhlakäyttöön. Kaupungin keskustassa toimii Ainolan sisarhuvila, myyntinäyttelytilana toimiva Villa Cooper. Järvenpään keskustassa sijaitsevan taidemuseon kokoelmiin kuuluu etenkin Venny Soldan-Brofeldtin ja Eero Järnefeltin teoksia. Lisäksi museossa järjestetään vaihtuvia teemanäyttelyitä ja oheisohjelmaa, kuten taiteilijatapaamisia, työpajoja ja yleisöluentoja. Modernin arkkitehtuurin ja 1960-luvun betonibrutalismin yksi puhtaimpia esimerkkejä on Järvenpään kirkko. Kirkko on arkkitehti Erkki Elomaan suunnittelema ja se valmistui joulukuussa 1968. Kirkon alttarikrusifiksin on veistänyt järvenpääläinen kuvanveistäjä Erkki Eronen. Krusifiksi on douglaskuusta. Kirkon erikoisen kuutionmuotoinen kellotorni on muodostunut Järvenpään seurakunnan tunnukseksi. Akateemikko Joonas Kokkonen on säveltänyt tornin kelloille kuusi eri sävelmää. Tämä 625-paikkainen kirkko on kirkkohallituksen päätöksellä suojeltu aikakautensa arkkitehtuurin tyypillisenä edustajana. Kinnarin kaupunginosassa sijaitseva Järvenpään moskeija on Suomen ainoa varta vasten moskeijaksi rakennettu rakennus. Sen rakensivat tataarit 1940-luvulla, ja siinä on myös minareetti. Tapahtumat Järvenpään keskustassa sijaitsevassa Järvenpää-talossa järjestetään ympäri vuoden kulttuuritapahtumia, kuten konsertteja, teatteriesityksiä ja taidenäyttelyjä. Siellä järjestetään mm. joka naistenpäivä naistenpäivämessut. Järvenpään Sibelius-Viikkojen konsertit järjestetään niin ikään Järvenpää-talossa. Toukokuun alussa kaupungin keskustassa järjestetään Järvenpää-päivä ja syksyllä Maa elää -toritapahtuma. Kevättalvella pidetään Värinää-viikot. Vuosittaiset musiikkijuhlat kaupungissa aloittaa juhannuksen jälkeen Puistoblues. Bluesviikko alkaa keskustan ”blueskadulta”, lisäksi konsertteja ja jameja järjestetään klubeilla ja ravintoloissa. Pääkonsertti on bluesviikon päätteeksi lauantaina Vanhankylänniemessä. Heinä-elokuun vaihteessa Järvenpäässä järjestetään Meidän Festivaalin (ent. Tuusulanjärven Kamarimusiikkifestivaali), jonka taiteellisena johtajana toimii viulisti Pekka Kuusisto. Tapahtuman aikana järjestetään konsertteja Tuusulanjärven taiteilijakodeissa, kirkoissa ja konserttisaleissa. Herättäjäjuhlat järjestettiin Järvenpäässä vuonna 2001. Järvenpään Lepolassa sijaitsee myös yksi Helsingin seudun suurimmista tapahtumapaikoista, Aino-areena, jossa järjestetään vuosittain useita urheilu- ja musiikkitapahtumia sekä messuja. Ruokakulttuuri Järvenpään pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla porkkanalaatikko, suolasilakkakastike, palvikinkku, hokkaloora (perunalaatikko) ja rosolli. Järvenpään K-Citymarket valittiin vuonna 2019 maailman parhaaksi ruokakaupaksi ja on tullut myös kuuluksi sen sushien takia. Media Järvenpään, Keravan ja Tuusulan alueen paikallislehti on Keski-Uusimaa. Järvenpäässä jaetaan Keski-Uusimaan julkaisemaa ilmaisjakelulehteä Viikkouutiset Järvenpää. Urheilu Liikuntapalvelut Järvenpään liikuntapalveluihin kuuluvat muun muassa Pajalassa sijaitsevat jäähalli, uimahalli ja Liikuntakeskus Piironen, Rampakan kuntoportaat sekä useat urheilukentät ja kuntoradat. Urheiluseuroja Järvenpään palloiluseuroista Haukat pelaa ykkössarjassa ringetessä. Seuran jääkiekon edustusjoukkue pelaa Suomi-sarjassa jääkiekkoa. Se pelasi kauteen 2005–2006 asti Mestiksessä ennen sen toiminnan lopettamista. Nykyisin sen jääkiekkotoiminta on keskittynyt junioreihin. Järvenpääläisiä salibandyseuroja ovat muun muassa Panthers Järvenpää sekä SB-97. Jalkapallossa Järvenpään Palloseura pelaa Ykkösessä. Lisäksi seuran tytöt pelaavat B-junioreiden SM-sarjassa. Koripallossa Järvenpään Koripalloseura pelaa I-divisioonassa. Koripalloseura on voittanut junioreiden Suomen mestaruuden vuosina 2008 (A-pojat) ja 2009 (B-pojat). Pesäpallossa Kinnarin Pesis 2006 pelaa miesten Suomisarjassa ja C-pojat pelaavat nuorten SM-sarjoissa. Järvenpääläisiä kamppailulajiseuroja ovat Järvenpään Hapkido, Akagi, Kehäkarhut, Sisu Gym, Järvenpään Taidoseura, Sandokai Ry JuJutsu Karate-Do ja Shukokai. Järvenpään Voimailijoista on tullut useita SM-tason painijoita sekä myös kansainvälistä menestystä. Urheilua voi myös harrastaa tanssiurheiluseura Cavalierissa ja Järvenpään urheiluampujissa. Järvenpäässä järjestetään Tuusulanjärven luistelumaraton yhdessä Tuusulan kunnan kanssa vuosittain helmi-maaliskuussa osana Suomen Luisteluliiton Tour de Skate -sarjaa. Ystävyyskunnat Buchholz in der Nordheide, Saksa Jõgevamaa, Viro Lørenskog, Norja Olhava, Venäjä Pasadena, Yhdysvallat Rødovre, Tanska Täby, Ruotsi Vác, Unkari Lähde: Lähteet Aiheesta muualla Järvenpään kaupungin kotisivut Tilastokeskus - Järvenpään avainluvut Järvenpään 25 tilastoaluetta (kaupunginosat) (kartta, pdf, 5,7 Mb, 16.9.1986, 1:10 000) Suomi24:n Järvenpää-keskustelu Ylen Elävä arkisto: Tuusulanjärven taiteilijayhteisön maisemissa (1949) (video) Järvenpääläisiä järjestöjä sekä kaupungin yhdistystietokanta Seulonnan keskeiset artikkelit

410

https://fi.wikipedia.org/wiki/Java

Java

Java on Sun Microsystemsin kehittämä teknologiaperhe ja ohjelmistoalusta, johon kuuluu muun muassa laitteistoriippumaton korkean tason, luokkapohjainen, oliopohjainen ohjelmointikieli, joka on suunniteltu siten, että siinä on mahdollisimman vähän toteutusriippuvuutta, sekä ajoaikainen ympäristö virtuaalikoneineen ja luokkakirjastoineen. Java (ohjelmointikieli) on yleiskäyttöinen ohjelmointikieli, jonka avulla ohjelmoijat voivat kirjoittaa koodia, joka kääntäessä toimii kaikilla Javaa tukevilla alustoilla ilman tarvetta kääntää koodia uudelleen. Java-sovellukset on tyypillisesti käännetty tavukoodiin, joka voi toimia missä tahansa Java-virtuaalikoneessa (JVM) taustalla olevasta tietokoneen arkkitehtuurista riippumatta. Javan syntaksi on samanlainen kuin C:n ja C++:n, mutta siinä on vähemmän matalan tason toimintoja kuin kummallakaan. Java-ajonaika tarjoaa dynaamisia ominaisuuksia (kuten reflektointia ja ajonaikaisen koodin muokkausta), joita ei yleensä ole saatavilla perinteisillä käännetyillä kielillä. Vuodesta 2019 lähtien Java oli GitHubin mukaan yksi suosituimmista käytössä olevista ohjelmointikielistä, erityisesti asiakas-palvelin-verkkosovelluksissa, ja kehittäjiä on raportoitu 9 miljoonalla. Alun perin kaupallisesti lisensoitu Java on vuodesta 2007 alkaen ollut vapaan GNU GPL -lisenssin alainen. Vuonna 2006 arvioitiin, että Java-alusta on käytössä noin 3,8 miljardissa laitteessa jossakin muodossa. Javan ollessa yksi suosituimmista ohjelmointikielistä, sen avulla tehty paljon tunnettuja ja menestyneitä sovelluksia. Lisäksi Javaa on käytetty paljon mm. graafisissa käyttöliittymissä, yrityssovelluksissa, tieteessä ja sulautetuissa järjestelmissä, joista viimeisimmästä esimerkiksi SIM-kortit ja Blue-ray soittimet ovat laajassa käytössä. Nimi Java nimettiin tammikuussa 1995 Yhdysvalloissa Javaksi kutsutun kahvilaadun mukaan, jota tuotetaan Jaavalla Indonesiassa. Ennen nimenmuutosta kehittäjät olivat käyttäneet uudesta kielestään nimeä Oak ja sitä ennen nimeä Greentalk. Nimeä Oak ei kuitenkaan voinut enää käyttää, koska Oak Technologies -yhtiöllä oli siihen oikeudet. Uusi nimi valittiin palaverissa kymmenen ehdotuksen joukosta, joista äänestysvaiheeseen pääsivät myös nimet DNA ja Silk. Nimen Java ehdottajasta on nykyisin erilaisia käsityksiä. Ohjelmointikieli JavaScript nimettiin myöhemmin Javan mukaan, mutta sitä yhdistää Javaan lähinnä vain syntaksi. Historia James Gosling, Mike Sheridan, and Patrick Naughton aloittivat Java-ohjelmointikieliprojektin kesäkuussa vuonna 1991. Java oli alun perin suunniteltu interaktiiviselle televisiolle, mutta se oli liian kehittynyttä sen aikaiselle kaapelitelevisioteollisuudelle. Java sai alkuperäisen nimensä Oak erään Goslingin toimiston ulkopuolella olevan tammipuun mukaan. Myöhemmin projektia kutsuttiin nimellä Green, jonka jälkeen se uudelleennimettiin Javaksi erään indonesialaisen kahvin, Java coffeen, mukaan. Gosling suunnitteli Javan käyttäen C/C++ tyylistä syntaksia, joka olisi jo tunnettu systeemi ja sovellus ohjelmoijille. Sun Microsystems julkaisivat ensimmäisen julkisen version nimellä Java 1.0 vuonna 1996. Se lupasi 'write once, run anywhere' (WORA)-toiminnallisuuden, tarjoten maksuttomia ajoaikoja suosituilla alustoilla. Kohtuullisen turvallinen ja sisältäen konfiguroitavan tietoturvan, Java sallii verkko- ja tiedostonkäyttörajoituksia. Pian merkittävät verkkoselaimet sisällyttivät mahdollisuuden ajaa Java-sovelmia nettisivuilla, ja Javasta tuli nopeasti suosittu ohjelmointikieli. Arthur van Hoff uudelleenkirjoitti Java-kielellä Java 1.0 kääntäjän noudattamaan tarkasti Java 1.0:n kielispesifikaatioita. Java 2:n tulon myötä (alun perin julkaistu nimellä J2SE 1.2 joulukuussa vuonna 1998-1999) uudet versiot sisälsivät useita kokoonpanoja, jotka oli rakennettu erityyppisille alustoille. J2EE sisälsi teknologioita ja rajapintoja yrityssovelluksiin, jotka tyypillisesti ajettiin palvelinympäristössä, kun taas J2ME sisälsi optimoituja rajapintoja mobiilisovelluksille. Työpöytäversiolle annettiin uusi nimi J2SE. Vuonna 2006, Sun uudelleennimesi uudet J2-versiot Java EE:ksi, Java ME:ksi ja Java SE:ksi markkinointisyistä. Vuonna 1997 Sun Microsystems otti yhteyttä ISO/ICE JTC 1 Standartia hallinnoivaan elimeen ja myöhemmin Ecna internationaaliin formalisoidakseen Javan, mutta lopetti pian prosessin. Java säilyi standardina, jota ohjataan ja hallitaan Java-yhteisöprosessin kautta. Kerran Sun Microsystems teki suurimman osan sen Java-implemaatioista saatavaksi ilman maksua, vaikka ne olivat heidän omaa ohjelmistoa. Sun Microsystems sai tuloja myymällä lisenssejä erikoistetuille ohjelmistoille, kuten Java Enterprise System. Marraskuussa 2006 Sun Microsystems julkaisi suuren osan Java-virtuaalikoneestaan (JVM) vapaana ja avoimena lähdekoodina (FOSS) GPL-2.0 -lisenssin ehtojen mukaisesti. Toukokuussa 2007 Sun Microsystems valmisteli prosessin loppuun ja teki JVM:n ytimen koodin saataville ilmaisena avoimen lähdekoodin jakelun ehtojen mukaisesti lukuun ottamatta pientä osaa koodista, josta Sun Microsystems:illä itsellään ei ollut tekijänoikeutta. Sun Microsystemsin varapuheenjohtaja Rich Green sanoi, että Sunin ihanteellinen rooli Javan suhteen oli evankelista. Oracle Corporationin hankittua Sun Microsystemsin vuosina 2009–2010 Oracle on kuvannut itseään Java-teknologian ylläpitäjänä, jolla on jatkuva sitoutuminen yhteisön osallistumiseen ja avoimuuteen. Tämä ei estänyt Oraclea nostamasta pian sen jälkeen oikeusjuttua Googlen käyttäessä Javaa Android SDK:ssa (ks. Android-kohta). Javan käyttö Android-pohjaisissa ohjelmissa johti oikeudenkäyntiprosessiin Oraclen ja Googlen välillä vuonna 2012. Toukokuussa vuonna 2012 San Franciscolainen tuomaristo huomasi, että jos tekijänoikeudet koskivat myös ohjelmointirajapintoja, niin Google olisi rikkonut Oraclen tekijänoikeuksia käyttämällä Javaa Android-laitteissa. Käräjäoikeuden William Alsup määräsi 31. toukokuuta 2012 ettei ohjelmointirajapintoja voi suojata tekijänoikeuksilla, mutta tämä laki evättiin myöhemmin U.S. Court of Appeals for the Federal Circuitin puolesta toukokuussa 2014. Google todettiin syyttömäksi toukokuun 26, 2016, vetoamalla Java-ohjelmointirajapintojen reiluun käyttöön Androidissa. Oikeudenkäynti kuitenkin avattiin uudelleen maaliskuussa 2018, tällä kertaa San Franciscon tuomioistuimessa. Google haastoi uudet syytökset vuonna 2019 ja oikeudenkäynti totesi Googlen jälleen syyttömäksi huhtikuussa 2021. Oikeus ei muokannut tekijänoikeuslakeja ohjelmointirajapintojen ympärillä tapahtuman seurauksena, vaan sanoi näiden olevan tapauskohtaisia. James Gosling erosi Oraclelta 2. huhtikuuta 2010. Periaatteet Kun Java-kieltä luotiin, siinä oli viisi ensisijaista tavoitetta: 1. Kielen on oltava yksinkertainen, objekti-pohjainen ja tutun oloinen. 2. Sen on oltava vahva/tukeva sekä turvallinen. 3. Sen on oltava arkkitehtuurisesti neutraali ja helposti siirrettävä. Yksi Javan tavoitteista oli siirrettävyys, mikä tarkoittaa, että Java-alustalle kirjoitettujen ohjelmien on toimittava samalla tavalla kaikenlaisilla laitteisto- ja käyttöjärjestelmäyhdistelmällä. Tämä saavutetaan kääntämällä Java-kielinen koodi välimuotoon, jota kutsutaan tavukoodiksi, sen sijaan että se käännettäisiin suoraan arkkitehtuurikohtaiseksi konekoodiksi. Javan tavukoodin ohjeet ovat konekoodin kaltaisia, mutta ne suoritetaan virtuaalikoneella, joka on kirjoitettu erityisesti sille isäntälaitteistolle. Loppukäyttäjät käyttävät yleisesti Java Runtime Environment -ohjelmaa, joka on asennettu heidän laitteeseensa itsenäisiä Java-sovelluksia varten tai web-selainta Java-apletteja varten. Universaalin tavukoodin käyttö tekee ohjelmien siirrettävyydestä helppoa. Kuitenkin tavukoodin tulkitsemisesta konekoodiksi aiheutuva ylimääräinen suoritusaika tekee tulkittavista ohjelmista lähes aina hitaampia kuin suorat suoritettavat ohjelmat. Itse Java on alustariippumaton ja sopeutuu käyttöalustaan käyttämällä sille tarkoitettua Java Virtual Machine (JVM), joka muuntaa Java-tavukoodin alustan konekielelle. 4. Sen täytyy suorittaa/toimia korkealla suorituskyvyllä. 5. Sen on oltava tulkittu, säikeitetty ja dynaaminen. Java ohjelmoinnin neljä periaatetta Java-ohjelmointikielessä on neljä keskeistä periaatetta, jotka tunnetaan nimellä "Java-ohjelmoinnin neljä periaatetta" tai "The Four Pillars of Object-Oriented Programming". Nämä periaatteet ovat: Kapselointi (encapsulation) Periytyminen (inheritance) Polymorfismi (polymorphism) Abstraktio (abstraction) Kapselointi tarkoittaa luokkien käyttämistä ohjelman eri osien eristämiseen toisistaan, mikä helpottaa koodin ylläpidettävyyttä ja selkeyttä. Kapselointi mahdollistaa sen, että ohjelman osat ovat riippumattomia toisistaan, ja muutokset voidaan tehdä vain yhteen luokkaan kerrallaan ilman että tarvitsee huolehtia muista osista. Periytyminen on periaate, joka mahdollistaa uusien luokkien luomisen jo olemassa olevien luokkien pohjalta. Tämä säästää aikaa ja vaivaa, sillä jo olemassa olevia toimintoja ei tarvitse kirjoittaa uudelleen uutta luokkaa varten. Polymorfirsmi tarkoittaa eri tyyppisten olioiden käyttämistä yhden ja saman nimen alla, mikä vähentää koodin monimutkaisuutta ja tekee sen ylläpidosta helpompaa. Polymorfismi mahdollistaa ohjelman osien vaihtamisen toisiin, kunhan ne toteuttavat saman rajapinnan. Abstraktio tarkoittaa oleellisten yksityiskohtien keskittymistä ja epäolennaisten yksityiskohtien poistamista koodista, mikä helpottaa sen ylläpidettävyyttä. Abstraktio mahdollistaa koodin yksinkertaisuuden säilyttämisen ja helpottaa sen ymmärtämistä. Nämä neljä periaatetta ovat tärkeitä Java-ohjelmoinnissa, sillä ne tekevät koodista jäsennellympää, ymmärrettävämpää ja ylläpidettävämpää. Yleistä Java-ohjelmointikielen kehittivät Bill Joy ja James Gosling kollegoineen Sun Microsystemsillä 1990-luvun alussa. JDK 1.0 (Java Development kit) ilmestyi syksyllä 1995. Se soveltui www-sivulle luotavien applettien tekemiseen, mikä nosti Javan nopeasti ohjelmointimaailman kuumimmaksi puheenaiheeksi. Keväällä 1997 julkaistiin JDK 1.1, jossa oli muuttunut erityisesti käyttöliittymän ohjelmointi oliomaisempaan suuntaan. JDK 1.2 julkaistiin loppuvuonna 1998, ja se sisälsi uuden JFC-luokkakirjaston (Java Foundation Classes), jossa mukaan tuli mm. Swing käyttöliittymien luominen ja monipuolisia tietorakenneluokkia. Java-kielen 1990-luvun lopulla saavuttaman suuren suosion takana ovat laitteistoriippumattomuuden lisäksi kielen C++-kieltä läheisesti muistuttava, mutta helpommin omaksuttavaksi suunniteltu kielioppi, oliopohjaisuus ja virtuaalikoneen mukana tuleva, erittäin kattava standardikirjasto. Myös muistinhallintaa on helpotettu ottamalla käyttöön roskienkeräin (engl. garbage collector), joka vapauttaa muistia kun sitä ei enää tarvita. Java kuuluu ohjelmointikieliin, joissa on käytössä ns. vahva tyypitys. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella muuttujalla on tyyppi ja muuttujat voivat saada ainoastaan tyyppinsä mukaisia arvoja. Toisin kuin tavanomaisen kielet, Javan lähdekoodia ei käännetä suoraan konekielelle, vaan tavukoodiksi, joka suoritetaan virtuaalikoneessa. Koska Java-ohjelmat ajetaan virtuaalikoneessa, ne eivät normaalisti pysty vaikuttamaan suoraan muihin prosesseihin, eivätkä pääse virtuaalikoneelle määrätyn hiekkalaatikon ulkopuolelle vaan esimerkiksi tiedostoja käsitellessä käskyt kulkevat virtuaalikoneen läpi, joka varmistaa että käsky on turvallisuusasetusten mukainen. Java-ohjelmat ovat mm. näiden rajoitusten vuoksi tavanomaisia konekieliohjelmia turvallisempia, mutta samalla hieman hitaampia. Javan standardikirjasto sisältää valmiita toteutuksia useille asioille, kuten graafisen käyttöliittymäkirjaston, rinnakkaisuuden hallinnan, verkko-ominaisuudet ja eräät muut rajapinnat, jotka toisissa kielissä ovat käyttöjärjestelmäriippuvaisia tai kolmansien osapuolten kirjastojen varassa. Javaa markkinoitiin alun perin Web-käyttöön, selaimen sisällä ajettavia sovelmia varten. Se löi kuitenkin varsinaisesti läpi palvelinkäytössä, dynaamisia www-sivuja luotaessa (JSF, JSP, servlet), raskaissa palvelinsovelluksissa (Java EE) ja kännyköissä ja taskutietokoneissa (Java ME). Yleisyytensä ja ilmaisuutensa ansiosta se on myös suosittu opetuskieli. Java-alustan käyttöä ei ole rajattu Java-ohjelmointikieleen, vaan mm. Python-, Ruby- ja Scheme-kielille on olemassa kääntäjä, joka tuottaa Java-tavukoodia. Sun Microsystemsin lisäksi ainakin IBM ja GNU ovat kehittäneet omat Java-kääntäjänsä ja IBM, Novell, BEA Systems ja Apache omat virtuaalikoneensa lukuisten avoimen lähdekoodin toteutusten (kuten Kaffe, SableVM, JamVM, CACAO, Jikes RVM, VMkit) lisäksi. GNU:n kääntäjäympäristöön GCC:hen kuuluva GCJ osaa kääntää Javaa konekielelle. GNU ryhtyi myös kehittämään korvaavaa, vapaata luokkakirjastoa GNU Classpath -projektissa. Sun ilmoitti 13. marraskuuta 2006 julkaisevansa Javan GNU GPL-lisenssillä. Googlen Android on käyttänyt Apache Harmony -toteutusta Javan kirjastoille, mutta siirtyi käyttämään OpenJDK-toteutusta. Vuodesta 2019 lähtien Kotlin on ollut suositeltu ohjelmointikieli Android-sovelluksille Javan sijaan. Sunin/Oraclen kehitysympäristö Javaan kuuluu ohjelmointikieli, josta on julkaistu eri versioita kehitysympäristön (Java Development Kit; JDK) kehittymisen myötä. Kehitysympäristöön kuuluu kääntäjä (javac) ja muut kehitystyökalut (jar, javadoc, jdb). Kehitysympäristö sisältää myös täydellisen ajoympäristön (Java Runtime Environment; JRE), joka tarvitaan käännettyjen ohjelmien ajamiseen. Ajoympäristö sisältää virtuaalikoneen (Java Virtual Machine; JVM), joka on JRE:n versiosta 1.2 (joulukuu 1998) lähtien sisältänyt ajonaikaisen käännöksen konekielelle (just-in-time compiler; JIT). Ajoympäristöön kuuluvat myös luokkakirjastot, jotka ovat nekin saaneet lisää ominaisuuksia Javan kehittymisen myötä. Java 1.2 brändättiin suurten muutosten vuoksi nimellä Java 2. Java 2 -nimeä ei kuitenkaan käytetty markkinoinnissakaan kovin kauan, sillä jo Java 1.5 brändättiin Java 5:ksi. Ajoympäristö on nykyisin jaettu kolmeen osaan. Java Standard Edition (Java SE) sisältää yleiset ominaisuudet, graafiset käyttöliittymät, tietokanta- (Java Database Connectivity; JDBC) ja perus-XML-rajapinnat. Java Enterprise Edition (Java EE) on tarkoitettu palvelinsovellusten kehittämiseen ja ajamiseen ja sisältää mm. nimeämis- ja hakemistopalvelut (Java Naming and Directory Interface; JNDI), komponenttirajapinnan (Enterprise Java Beans; EJB), servlet- ja portlet-määrittelyt, JSP (JavaServer Pages) ja muita web-palvelintekniikoita. Java Micro Edition (Java ME) on tarkoitettu teholtaan rajoittuneiden laitteiden ohjelmointiin, kuten matkapuhelimiin ja digibokseihin (Multimedia Home Platform; DVB-MHP). J2ME eroaa merkittävästi muista ympäristöistä ja käyttää rajoitetumpaa virtuaalikonetta (K Virtual Machine; KVM) ja jättää toteuttamatta joitain kielen ominaisuuksia (kuten liukuluvut ja luokkien purkajat). Java ME on edelleen jaettu konfiguraatioihin ja profiileihin laitteiden ominaisuuksien mukaan. Versioita Javan tärkeimmät julkaisuversiot ja niiden julkaisupäivät: JDK Beta esiteltiin 1995. JDK 1.0 esiteltiin 23. tammikuuta 1996. JDK 1.1 esiteltiin 19. helmikuuta 1997. J2SE 1.2 esiteltiin 8. joulukuuta 1998. J2SE 1.3 esiteltiin 8. toukokuuta 2000. J2SE 1.4 esiteltiin 6. helmikuuta 2002. J2SE 5.0 esiteltiin 30. syyskuuta 2004. Java SE 6 esiteltiin 11. joulukuuta 2006. Java SE 7 esiteltiin 28. heinäkuuta 2011. Viestintävirasto ilmoitti elokuussa 2012, että Java 7 aiheuttaa Windows-ympäristössä vakavan tietoturva-aukon ja kehottaa poistamaan version. Tietoturva-aukkoon tuli korjaava päivitys 30. elokuuta 2012. (Tuettu heinäkuuhun 2022 asti) Java SE 8 esiteltiin 18. maaliskuuta 2014. (Tuettu joulukuuhun 2030 asti) Java SE 9 esiteltiin 9. syyskuuta 2017. Java SE 10 esiteltiin 20. maaliskuuta 2018. Java SE 11 esiteltiin 25. syyskuuta 2018. (Tuettu syyskuuhun 2026 asti) Java SE 12 esiteltiin 19. maaliskuuta 2019. Java SE 13 esiteltiin 16. syyskuuta 2019. Java SE 14 esiteltiin 17. maaliskuuta 2020. Java SE 15 esiteltiin 15. syyskuuta 2020. Java SE 16 esiteltiin 16. maaliskuuta 2021. Java SE 17 esiteltiin 14. syyskuuta 2021. (Tuettu syyskuuhun 2029 asti) Java SE 18 esiteltiin 22. maaliskuuta 2022. Java SE 19 esiteltiin 20. syyskuuta 2022. Java SE 20 esiteltiin 21. maaliskuuta 2023. Java SE 21 julkaistiin 17. lokakuuta 2023. Osa Java-versioista kuuluu Oraclen laajennetun tien piiriin. Pidempään tuettuja LTS-versioita (Long-Term-Support) ovat Java SE 7, 8, 11, 17 ja 21. Kehitysympäristön asentaminen Java SE Development Kit on yksityiskäyttäjälle ilmainen, jonka voit ladata Oraclen sivuilta, esim. https://www.oracle.com/in/java/technologies/downloads/ . Se tukee useimpia käyttöjärjestelmiä, kuten, Windowsi, linuxia, Mac OSia. Oracle JDK 20 -sertifioidut järjestelmäkokoonpanot Oracle JDK 20 -sertifioidut järjestelmäkokoonpanot Windowsille ovat: Windows Server 2022, Windows Server 2019 Windows Server 2016 Windows Server 2012 R2, Windows 2012, Windows 11 ja Windows 10. Linuxin osalta Oracle JDK 20 -sertifioituja järjestelmäkokoonpanoja ovat Oracle Linux:n versiot 6, 7, 7.9+,8 ja 9. Ubuntu Linux:n osalta sertifioituja järjestelmäkokoonpanoja ovat 22.04 LTS, 22.10 ja 23.04, Red Hat Enterprise Linux:n osalta taas versiot 6, 7, 7.9+,8 ja 9 ja Suse Linux Enterprise Server:n sertifioituja järjestelmäkokoonpanoja ovat versiot 12 ja 15. Uudemmat Linuxin eri versiot versiot tukevat X.org-tilaa, mutta Wayland-tilaa ei tueta. MacOS alustoista tuettuina ovat versiot macOS 11, macOS 12 ja macOS 13 Kaikki Oracle:n sivuilla mainitut käyttöjärjestelmät ovat myös sertifioituja, kun niitä käytetään virtuaalisena vierasjärjestelmänä missä tahansa seuraavista hypervisoreista/säilöistä, kunhan kyseinen hypervisori/säilö tukee käyttöjärjestelmää : Oracle VM Docker Microsoft Hyper-V Server Riippuen haluamastasi versiosta ja käyttöjärjestelmästäsi, tarvitset n. 200Mb tilaa kovalevyllesi, jotta saat ladattua JDK asennustiedoston koneellesi, minkä jälkeen voit asentaa sen itsellesi. Turvallisuusarkkitehtuuri Java-teknologian syntymisen ja käyttöönoton myötä tietoturvallisuus on ollut merkittävä aihe sekä kiinnostuksen kohde. Java-alustan turvallisuus sekä uudet tietoturvaongelmat, joita Java-teknologian käyttöönotto on aiheuttanut, ovat herättäneet yhä kasvavaa huomiota. Teknologian tarjoajan näkökulmasta katsottuna Javan suojaus tarjoaa kaksi näkökulmaa: Tarjoaa turvallisen ja valmiin Java-alustan, jolla pystyy ajamaan Java-yhteensopivia sovelluksia turvallisesti Tarjoaa Java-ohjelmointikielellä toteutettuja tietoturvatyökaluja ja -palveluita, jotka mahdollistavat laajemman valikoiman turvallisuusherkkiä sovelluksia esimerkiksi yrityksille Hiekkalaatikkomalli Java-alusta tarjoaa oman tietoturva-arkkitehtuurin, jota kutsutaan ”hiekkalaatikoksi”. Hiekkalaatikko on yksi Javan valmiista tietoturvaominaisuuksista ja sen avulla käyttäjät voivat suorittaa rajoitetussa ympäristössä epäluotettavia tai huonosti kirjoitettua koodeja. ”Hiekkalaatikkoympäristössä” voidaan estää koodia pääsemästä tietyille alustan ominaisuuksille ja API-rajapinnoille. Koodia voidaan esimerkiksi estää lukemasta tai kirjoittamasta tiedostoja paikallisessa tiedostojärjestelmässä tai estää sitä suorittamasta mielivaltaisia komentoja sekä estää pääsy verkkoihin. Hiekkalaatikkomalli otettiin käyttöön Java Development Kitin (JDK) kautta, ja se otettiin yleisesti käyttöön JDK 1.0:lla rakennetuissa sovelluksissa, mukaan lukien Java-yhteensopivissa verkkoselaimissa. JDK 1.1 laajensi tätä mallia tuomalla mukaan allekirjoitetun sovelman (signed applet) käsitteen; jos sovelma oli allekirjoituksen perusteella luotetun tahon valmistama, se sai järjestelmään täydet valtuudet. Jos näin ei ollut, sovelma suoritettiin edelleen hiekkalaatikossa. Java SE -ympäristössä hiekkalaatikkomalli on entistä kehittyneempi tuoden mukanaan muun muassa hienostuneemman käyttöoikeuksien hallinnan, helpommin konfiguroitavan turvallisuuspolitiikan ja helpommin laajennettavan käyttöoikeuksien hallintarakenteen sekä turvatarkistusten laajentamisen kaikkiin Java-ohjelmiin, mukaan lukien sovellukset ja appletit. Sovelluskohteet Javan ensimmäinen kohdeympäristö oli web-selaimet, joissa Java-sovelmia (applet) voitiin ajaa turvallisesti. Appletit olivat osa jo ensimmäistä Java-julkaisua 1995. Tekniikan otti omakseen erityisesti Netscape selainsodissa Microsoftia vastaan. Myös Microsoft kehitti oman virtuaalikoneensa MSJVM:n, jonka toteutuksesta se joutui oikeusjutun kohteeksi Sunin taholta. Microsoft luopui Javan kehityksestä 2001 ja nyttemmin luonut oman lähes samanlaisen kilpailevan tekniikkansa (.NET ja C#). Applettien suosio on jäänyt vähäiseksi ja muut tekniikat, kuten Flash ovat ottaneet paikan yksinkertaisten selainsovellusten luonnissa. Myöskään Java-pohjaiset verkkotietokoneet (JavaStation, JavaOs), joita useat valmistajat esittelivät, eivät yleistyneet. Verkon yli ladattavien sovellusten luontiin Oraclella on Java Web Start -tekniikka, joka mahdollistaa täydellisten sovellusten suorittamisen verkon yli. Java Web Start esiteltiin maaliskuussa 2001 ja Java versiosta 1.4 lähtien se on ollut osana JRE:tä. Java Servlet API on dynaamisten websivujen kehittämiseen tarkoitettu rajapinta. Se on osa Java EE -pakettia. Servlet-rajapinnan toteuttaa servlet container (joskus käännetty suomeksi termillä kontti). Container tarjoaa web-palvelimen, jonka toiminnallisuutta voi laajentaa omilla komponenteilla hyödyntäen Javan rajapintoja. Container tarjoaa suoraan joitain palveluja, kuten istunnonhallinnan. JavaServer Pages (JSP) on Servlet API:a käyttävä tekniikka, joka käyttää yksinkertaista merkkauskieltä HTML:n seassa hyödyntämään palvelimella olevien komponenttien toiminnallisuutta tai sisältää suoraan Java-koodia. JSP muistuttaa lähinnä CGI- tai PHP-skriptausta. Enterprise JavaBeans (EJB) on Servlet API:n kaltainen tekniikka, mutta on tarkoitettu etupäässä tietokantakäyttöön. EJB-komponentit (pavut) ajetaan sovelluspalvelimessa, joka tukee hajauttamista, transaktioita ja rinnakkaisuuden hallintaa. Sunin määrittelemää rajapintaa hyödyntävien servlet- ja EJB-tekniikoiden hyötynä on se, että periaatteessa sama sovellus on ajettavissa kaikissa rajapinnan toteuttavissa sovelluspalvelimissa. Näitä ovat esim. JBoss, IBM WebSphere Application Server, Oracle GlassFish ja Oracle WebLogic. Javaan on saatavilla JavaFX-ohjelmointialusta , jonka ensimmäinen versio julkaistiin vuonna 2008. JavaFX:n oli alun perin tarkoitus korvata Swing API kokonaan, mutta myöhemmin aikeesta on luovuttu . Apache-säätiö kehitti Javalle avoimen lähdekoodin työkaluja Jakarta-projektissa. Projektin nimi siirtyi Eclipse-säätiön Java-laajennusten paketin nimeksi samassa yhteydessä kun Eclipse otti kehitettäväkseen Apachen J2EE-sovelluspalvelimen. Useat Apachen Java-projektit on eriytetty omiksi ohjelmapaketeikseen, esim. Apache Ant. Apachen yleiset Java-kirjastot tunnetaan nykyisin nimellä Apache Commons. Ohjelmointiympäristöt Javalle on olemassa monia erilaisia ohjelmointiympäristöjä, jotka tarjoavat erilaisia ominaisuuksia ja työkaluja. Ilmaisia ovat esimerkiksi NetBeans ja Eclipse ja BlueJ. Kaupallisia ovat esimerkiksi JetBrainsin IntelliJ IDEA. Googlen Android Studio on virallinen ympäristö Android-kehitykseen ja tukee myös muilla kielillä kehittämistä. Ominaisuudet Perusominaisuudet Java tukee tyypillisiä toistorakenteita (for, while) ja ehtolauserakenteita (if, else, switch). Javassa osoittimelle voidaan antaa arvoksi null eli tyhjä. Kyseistä erikoisarvoa kutsutaan null-osoittimeksi, joka tarkoittaa, että osoitin ei osoita mihinkään. Null ei ole tyyppi tai olio itsessään, vaan viittaus, joka ei osoita mihinkään. Null on oletusarvo minkä tahansa viitetyypin muuttujalle, jota ei ole alustettu ilmoitushetkellä. Tämä koskee kaikenlaisia ​​muuttujia, instanssimuuttujia tai staattisia muuttujia, paitsi että kääntäjä varoittaa, jos käyttää paikallista muuttujaa alustamatta sitä. Null-arvoa käytetään usein osoittamaan, että viitemuuttujaa ei ole alustettu tai että menetelmä ei palauttanut kelvollista objektiviittausta. On tärkeää huomata, että null-arvo voidaan määrittää vain viitetyypeille, minkä myötä sitä ei voi määrittää primitiivisille muuttujille, kuten int, double, float tai boolean. Java:n instanceof -tyyppivertailuoperaattori kokeilee, onko objekti tietyn tyypin esiintymä. Se myös vertaa ilmentymää tyyppiin ja palauttaa joko true(tosi) tai false(epätosi). Jos instanceof-operaattoria käytetään minkä tahansa muuttujan kanssa, jolla on null-arvo, se palauttaa arvon false. Olio-ohjelmointi Java tukee olio-ohjelmointia. Kielessä voidaan käyttää luokkia, joiden jäsenenä olevia aliohjelmia kutsutaan metodeiksi. Metodien määrittelyssä kerrotaan paluuarvon tyyppi, nimi ja valinnaisia ominaisuuksia (parametrit, näkyvyys ja niin edelleen). Java tukee poikkeuksia. Muiden luokkien pääsyä voidaan rajoittaa. Päätasolla näkyvyys voi olla julkinen (public) tai pakettikohtainen. Jäsentasolla näkyvyys voi olla public, private tai protected. Jos näkyvyyttä ei määritellä luokalle se näkyy vain sen paketille. Java rakennettiin lähes yksinomaan oliokieleksi, joten Java-kieliset ohjelmat ovat lähes aina oliopohjaisia ohjelmia. Olio-ohjelmointi onkin nykypäivänä yksi ohjelmointi alan tärkeimmistä työkaluista, jonka avulla voidaan luoda tehokkaampia, joustavampia ja helpommin ylläpidettävissä olevia ohjelmistoja. Java onkin usein käytetty ohjelmointikieli oliopohjaisessa ohjelmoinnissa. Olio-ohjelmoinnin perusperiaatteisiin kuuluu kapselointi, periytyminen, polymorfismi ja abstraktio. Nämä auttavat ohjelmiston kehittäjiä luomaan modulaarisia ohjelmistoja, joissa eri osat ovat itsenäisiä ja ovat helposti laajennettavissa. Tämän avulla koodia voidaan uudelleenkäyttää ja näin vähentää saman tai samantyylisen koodin toistamista ohjelmistoissa. Olio-ohjelmointi tekee isojen ohjelmien koodista helpommin organisoitavaa. Tämä auttaa ohjelmistojen kehittäjiä työskentelemään tehokkaammin yhdessä ja monimutkaisten ohjelmistojen hallitsemissa. Olio-ohjelmoinnin merkitys tulee tulevaisuudessa vain kasvamaan ohjelmistojen kehittyessä yhä monimutkaisimmiksi. Kapseloinnilla tarkoitetaan tiedon piilottamista. Eli luokan sisäiset yksityiskohdat voidaan piilottaa ulkopuolisilta. Periytymisellä tarkoitetaan sitä, että lapsiluokka perii vanhempiensa tiedot ja toiminnallisuudet. Tätä voidaan havainnollistaa esimerkiksi niin, että koira ja kissa ovat kummatkin erilaisia eläimiä, mutta ne molemmat ovat nisäkkäitä. Tällöin he perivät nisäkkään ominaisuudet, mutta niillä on myös omia ominaisuuksia. Polymorfismilla tarkoitetaan olioiden kykyä ottaa monta muotoa. Esimerkiksi ihminen voi olla jonkun puoliso, lapsi ja työntekijä samaan aikaan, mutta käyttäytyy eri tavalla näissä tilanteissa. Abstraktio tarkoittaa kokonaisuuksien käsittelyä, jossa tarkennetaan tarvittaessa. Olio-ohjelmoitaessa pyritään luokilla ja niiden ilmentymillä tyypillisesti mallintamaan jotain todellisen elämän prosessia tai toiminnallisuutta. Olio-ohjelmoinnissa instanssit ovat interaktiivisia ja niiden ominaisuudet, kuten metodit ja muuttujat vastaavat realistista käyttötarkoitusta. Hyvän tyyliohjeen mukaisesti esimerkiksi "Eläin" -luokalla voi olla ainoastaan eri ”eläin” -ilmentymiä, kuten siili tai kissa. Vastaavasti näillä olioilla voi olla vain loogisesti yhteensopivia muuttujia kuten "nimi" tai "ikä", eikä esimerkiksi "teho" tai "polttoainetankin tilavuus". Javan ja olio-ohjelmoinnin eri ominaisuudet ja perusperiaatteet kuten näkyvyyden rajoittaminen ja periytyminen oikein ja yhdessä käytettynä ohjaavat jäsentelemään koodia siten, että se mallintaisi todellista maailmaa tai vähintäänkin jotain kiinteää systeemiä. Esimerkiksi eläin olion, kuten "kissa", kyky periä kantaluokaltaan kaikille eläimille tyypillisiä piirteitä kuvastaa hyvin olio-ohjelmoinnin reaalimaailman mallintamisen periaatetta. Laadukas oliopohjainen ohjelma näyttää ulospäin ryhmältä olioita, jotka toimivat keskenään omien tarkoitustensa pohjalta ja kommunikoivat niiden toisilleen tarjoamien rajapintojen avulla. Jokaisella oliolla on oma tehtävä ja tarkoituksensa eikä muiden olioiden tarvitse välttämättä tietää mistä piilotetuista metodeista ja muuttujista olio tarkalleen muodostuu. Esimerkiksi "kuljettaja" -olion ei tarkalleen tarvitse tietää miten "auto" -olio toimii. Sille riittää, että se voi käyttää "auto" -olion toiminnallisuuksia, kuten ”käynnistä moottori”, ”aja” tai "käänny". Tämä rajapintojen muodostama abstraktio tekee olio-ohjelmoinnista joustavan ja helposti laajennettavissa olevan ohjelmointikielen. Olioiden muodostamien rajapintojen avulla laajennusten yhteensovittaminen on suhteellisen yksinkertaista, kunhan tunnetaan rajapintojen mahdolliset rajoitteet ja oikeat toiminnallisuudet. Syntaksi Javan syntaksi on ottaa suurimman osan pääpiirteistään C++ ja C ohjelmointikielistä. Toisin kuin C++, joka yhdistää syntaksinsa järjesteltyyn, geneeriseen ja oliopohjaiseen ohjelmointiin, Java rakennettiin puhtaaksi olio-ohjelmointikieleksi. Kaikki koodi on kirjoitettu luokkien sisälle, ja jokainen tietokohde on olio, poikkeuksena ovat kuitenkin primitiiviset datatyypit, (kuten esimerkiksi kokonaisluvut ja Boolen arvot), jotka eivät ole oliota suorituskykyyn liittyvien syiden takia. Java uudelleen käyttää joitain suosittuja C++ ominaisuuksia. Toisin kuin C++, Java ei tue operaattorin ylirasitusta tai monimuotoista periytymistä luokille, mutta toisaalta monimuotoinen periytyminen on tuettu käyttöliittymille. Java käyttää saman tyyppisiä kommentteja kuin C++. On olemassa kolme erilaista tyyliä kommentoida: yhden rivin tyyli merkittynä kahdella kenoviivalla (//), monen linjan tyyli aloitettuna tällä /* ja lopetettuna tällä */, ja Javadoc kommentointi tyyli aloitettuna tällä /** ja lopetettuna tällä */. Javadocin tyyli kommentoida mahdollistaa sen, että käyttäjä voi ajaa Javadoc suoritettavan luodakseen dokumentointia ohjelmalle. Sen dokumentoinnin voi mahdollisesti lukea integroiduilla kehitysympäristöillä (IDE:t) , kuten Eclipsellä antaakseen mahdollisuuden kehittäjille päästä dokumentointiin käsiksi IDE:n sisällä. Tunnistin Tunnistin on koodissa olevan elementin nimi. On olemassa tiettyjä vakiintuneita nimeämiskäytäntöjä, joita tulee noudattaa elementtien nimien valinnassa. Javassa tunnisteet ovat kirjainkoosta riippuvaisia. Tunnistin voi sisältää: -Minkä tahansa Unicode-merkin, joka on kirjain (mukaan lukien numeroa esittävät kirjaimet, kuten roomalaiset numerot) tai numero. -Valuuttamerkin (kuten ¥). -Yhdistävän välimerkin (kuten _). Tunnistin ei voi: -Aloittaa numerolla. -Olla yhtä kuin varattu avainsana, null-arvo tai boolean-literal. Muuttujat Muuttujat ovat tunnisteita, jotka liittyvät arvoihin. Ne julistetaan kirjoittamalla muuttujan tyyppi ja nimi, ja ne voidaan halutessaan alustaa samassa lausekkeessa antamalla sille arvo. int count; //Declaring an uninitialized variable called 'count', of type 'int' count = 35; //Initializing the variable int count = 35; //Declaring and initializing the variable at the same time int count; //Declaring an uninitialized variable called 'count', of type 'int' count = 35; //Initializing the variable int count = 35; //Declaring and initializing the variable at the same time Useita saman tyyppisiä muuttujia voidaan julistaa ja alustaa yhdessä lausekkeessa käyttäen pilkkua erotinmerkkinä.int a, b; //Declaring multiple variables of the same type int a = 2, b = 3; //Declaring and initializing multiple variables of the same type Operaattorit Operaattorit Javassa ovat samankaltaisia kuin C++:ssa. Kuitenkin Javassa ei ole poisto-operaattoria roskien keräysmekanismien vuoksi, eikä osoittimiin liittyviä toimintoja, koska Java ei perustu osoittimiin, sekä Java suorittaa muistinhallinnan automaattisesti, ilman että ohjelmoijan tarvitsee manuaalisesti allokoida muistia. Toinen ero on, että Javassa on merkitsemätön oikeanpuoleinen siirto-operaattori (>>>), kun taas C: n oikeanpuoleinen siirto-operaattorin merkki riippuu tyypistä. Javassa operaattoreita ei voi ylikuormittaa. Tunnukset Javassa ohjelmoija joutuu antamaan nimen eli tunnuksen monille asioille. Esimerkiksi luokat, muuttujat, attribuutit ja metodit tarvitsevat tunnuksen. Javassa tunnus saa sisältää kirjaimia, numeroita ja alaviivan _. Dollarin merkkiä $ ja plussaa + ei kannata käyttää omien luokkien nimissä, koska näitä Java käyttää nimetessään sisäluokkia ja luetellun tietotyypin vakiarvoja. Välilyöntejä tai muita tyhjätilamerkkejä ei saa sisältyä tunnukseen. Tunnuksella ei ole pituusrajoitusta ja sen pitää alkaa kirjaimella. Hyvin kuvaavia nimiä saa käyttää tunnuksen nimeämisessä. Tunnuksista pitää tehdä kuvaavia ja sopivan pituisia. Tunnukset, jotka ovat liian pitkiä, ennemminkin tekevät koodista epäselvää luettavaa kuin auttavat koodin ymmärtämisessä. Tunnus ei saa olla mikään Javan avainsanoista. Isot ja pienet kirjaimet tarkoittavat tunnuksissa eri asiaa. Monisanaisten tunnusten sanojen alkukirjaimet kirjoitetaan aina isolla kirjaimella, mikä on vakiintunut tapa Javassa. Luokan nimessä ensimmäisen sanan alkukirjain on tapana kirjoittaa isolla kirjaimella. Muuttujien, attribuuttien ja metodien nimissä pientä alkukirjainta käytetään ensimmäisen sanan alkukirjaimena. Esimerkiksi Raketti, RakettiMoottori, RakettiLaukaisualusta ja Alus ovat nimeämissäännön perusteella luokan nimiä. Nimeämissäännön perusteella muuttujien, attribuuttien ja metodien nimiä ovat esimerkiksi raketti, rakettiMoottori, räjäytäAlus ja ajaa. Erikoiset merkit voivat aiheuttaa ongelmia tiedostojen nimissä, minkä takia luokkien nimeämisessä kannattaa käyttää vain merkkejä a–z. Esimerkiksi Äiti on huono luokan nimi, koska se sisältää ä-kirjaimen. Esimerkki Tyypillinen "Hello, World" -esimerkki: public class HelloWorld { public static void main(String[] args) { // Tulostetaan teksti "Hello, world" System.out.println("Hello, world!"); } }Java-ohjelmoinnissa kaikki lähdetiedostot tulee nimetä niiden sisältävän julkisen luokan mukaan ja lisäksi siihen on liitettävä jälkiliite .java. Yllä esiintyvässä esimerkkitapauksessa tämä tarkoittaa sitä että tämän public-class ( julkisen luokan ) nimen ollessa HelloWorld, tulee lähdetiedosto tallentaa seuraavalla nimellä (HelloWorld) ja jälkiliitteellä (.java) HelloWorld.java Ensin java-kääntäjän on käännettävä tämä tavukoodiksi ja tuotettava .class päätteinen tiedosto. Esimerkkitapauksessa tätä vastaa HelloWorld.class. Vasta tämän jälkeen tuotos voidaan suorittaa tai käynnistää. Java-lähdekooditiedosto voi sisältää vain yhden julkisen luokan, mutta siinä voi olla useita luokkia, joilla on ei-julkisen pääsyn määrittävä muuttuja sekä mitä tahansa määrää julkisia sisäluokkia. Kun lähdekooditiedosto sisältää useita luokkia, yhden niistä (joka on määritelty class-avainsanalla) täytyy olla julkinen (jota edeltää public-avainsana) ja lähdekooditiedosto täytyy nimetä kyseisen julkisen luokan nimellä. Luokka, joka ei ole julkinen, voidaan tallentaa mihin tahansa .java-tiedostoon. Kääntäjä generoi luokkatiedoston jokaiselle lähdekoodissa määritellylle luokalle. Luokkatiedoston nimi on luokan nimi, johon on lisätty .class-pääte. Metodi nimi main ei ole avainsana Java-ohjelmointikielessä, vaan ns. 'pääohjelmametodi'. Java-ohjelma käynnistetään käynnistämällä luokka, jossa main- metodi on. Tätä metodia voidaan käyttää missä tahansa luokassa, joka on osana ohjelmaa. Main- metodin sisältävällä luokalla voi olla mikä vain nimi, mutta yleensä näitä luokkia kutsutaan vain Main nimellä. Avainsanojen merkitystä esitellään alla seuraavasti: Avainsana public kertoo, että metodin voi kutsua muista luokista, tai että luokkaa voi käyttää myös luokkahierarkian ulkopuolella olevat luokat. Luokkahierarkia liittyy siihen kansioon, jossa .java-tiedosto sijaitsee, ja tätä kutsutaan pääsyä määrittäväksi muuttujaksi. Muita pääsyä määrittäviä muuttujia ovat private (metodi, johon pääsee vain samassa luokassa) ja protected (joka sallii käyttää koodia samasta paketista). Jos koodi yrittää käyttää yksityisiä tai suojattuja metodeja, JVM antaa SecurityExceptionin. Esimerkki julkisesta ja ei-julkisesta metodista julkisessa luokassa:public class MainClass { public void publicMethod() { System.out.println("Tämä on julkinen metodi"); } private void nonPublicMethod() { System.out.println("Tämä on ei-julkinen metodi"); } }Avainsana static metodin edessä tarkoittaa, että kyseessä on staattinen metodi, joka on assosioitu vain luokkaan eikä mihinkään tiettyyn luokan instanssiin. Vain staattisia metodeja voi kutsua ilman viittausta olioon. Staattiset metodit eivät voi käyttää luokan jäseniä, jotka eivät ole staattisia. Metodit, joita ei ole määritelty staattisiksi vaativat tietyn luokan esiintymän toimiakseen. Avainsana Void osoittaa, että päämenetelmä ei palauta käyttäjälle mitään arvoa. Mikäli Java-ohjelman on tarkoitus poistua ohjelmasta virhekoodilla, sen täytyy kutsua nimenomaisesti metodia System.exit(). Avainsanat Javassa on 53 avainsanaa, jotka on luokiteltu useisiin luokkiin, kuten pääsymuuntimet, ohjauskulku, luokat ja tietotyypit. Esimerkkejä käyttöoikeusmäärityksistä ovat "public," "private," ja "protected", jotka määrittelevät luokan tai menetelmän laajuuden. Ohjauskulun avainsanat, kuten "if", "else", "for" ja "while", antavat ohjelmoijille mahdollisuuden määrittää ehdollisen logiikan ja silmukat. Luokkiin ja tietotyyppeihin liittyviä Java-avainsanoja ovat "class," "interface," "enum," "extends" ja "implements". Näiden avainsanojen avulla ohjelmoijat voivat määrittää luokkia, rajapintoja ja enumeja sekä ilmoittaa ja alustaa eri tietotyyppien muuttujia. Generics Javassa on geneerisen ohjelmoinnin tuki sen tyyppijärjestelmässä. Generics on lisätty JDK versiossa 5. Esimerkiksi ArrayList on listarakenne, joka tukee geneeristä ohjelmointia. ArrayList on dynaaminen lista, joka toimii huomattavasti tehokkaammin kuin perinteiset taulukot. Esimerkki ArrayListin käytöstä: import java.util.ArrayList; ... // ArrayList, joka hyväksyy String-tyypin ArrayList<String> hedelmaSalaatti = new ArrayList<>(); hedelmaSalaatti.add("Omena"); hedelmaSalaatti.add("Mango"); for (String hedelma: hedelmaSalaatti) { System.out.println("- " + hedelma); } Yllä havainnollistettu "import java.util.Arraylist" on ArrayList:n sijaitsema kirjasto ja sen tuominen java-ohjelmaan mahdollistaa ArrayList:n käytön. Listaa pystytään hyödyntämään kätevästi myös luokkien välillä ja siihen liittyvä toiminta voi tapahtua toisen luokan metodeilla. Tässä esimerkissä ArrayListin käyttö toimii seuraavalla tavalla: Määritellään lista "ArrayList", mitä tietotyyppiä listaan syötetään <string> tai alemman esimerkin mukaan <int>, mitä tietoa listaan syötetään "hedelmäSalaatti". Luodaan uusi lista "new Arraylist<>()". Listaan voidaan lisätä tietoja.add menetelmällä, tässä tapauksessa hedelmäSalaatti .add(). Listalta voidaan myös poistaa tietoja metodilla .remove. Tässä tilanteessa hedelmäSalaatti.remove(). Size metodilla voidaan tulkita listan koko, joka toimii seuraavasti yllä olevaa esimerkkiä hyödyntäen: hedelmäSalaatti.size(). Vastaavasti get-metodilla voidaan näyttää tietyllä indeksillä varustettu alkio seuraavasti: hedelmäSalaatti.get(0). Tässä etsimme listan 0:n alkion, mikä vastaa ensimmäistä jäsentä. Vastaavasti sitä käyttää myös muilla tietotyypeillä: // ArrayList, joka hyväksyy int-tyypin ArrayList<int> hedelmaSalaatti = new ArrayList<>(); hedelmaSalaatti.add(1); hedelmaSalaatti.add(2); Kommentit Java-ohjelmointikielessä kommentit ovat välttämätön osa koodia, jonka avulla kehittäjät voivat dokumentoida ja selittää ohjelmakoodia. Kommentit ovat tärkeitä, koska ne helpottavat ohjelman ymmärtämistä ja ylläpitoa, auttavat välttämään virheitä sekä mahdollistavat koodin nopean päivittämisen ja muokkaamisen. Java tukee kahta erilaista kommentointityyppiä: yksirivisiä ja monirivisiä kommentteja. Yksiriviset kommentit aloitetaan kahdella etuliitteellä "//" ja ne päättyvät automaattisesti rivin loppuun. Yksirivisiä kommentteja käytetään yleensä lyhyisiin selityksiin, kuten muuttujien tai metodien nimien selittämiseen. Moniriviset kommentit aloitetaan "/" merkinnällä ja päättyvät "/" merkinnällä. Monirivisiä kommentteja käytetään yleensä laajempiin selityksiin, kuten ohjelman toimintaa selittämiseen tai koodin osien dokumentointiin. Monirivisiä kommentteja voidaan käyttää myös tilanteissa, joissa koodia ei haluta suorittaa, mutta sitä ei haluta poistaa kokonaan koodista. Tämä on hyödyllistä esimerkiksi testauksen yhteydessä, kun halutaan jättää tiettyjä testilohkoja kommentoituna käyttöön myöhempää käyttöä varten. Kommentit ovat tärkeitä myös siksi, että ne helpottavat koodin ylläpidettävyyttä ja mahdollistavat koodin ymmärrettävyyden muille kehittäjille. Koodin ymmärrettävyys on erityisen tärkeää, kun useampi kehittäjä työskentelee saman projektin parissa tai kun projektin ylläpitoa siirretään toiselle kehittäjälle. Kommentit helpottavat myös ohjelmakoodin testausta ja vähentävät virheiden riskiä. On tärkeää käyttää kommentteja harkiten ja järkevästi. Liikaa kommentteja voi tehdä koodista sekavan ja hankalan lukea, kun taas liian vähän kommentteja voi tehdä koodista vaikeasti ymmärrettävää. Hyvä käytäntö on lisätä kommentteja aina silloin, kun koodi ei ole ilmeisen selvää tai se saattaa aiheuttaa epäselvyyksiä muille kehittäjille. Periytyminen Periytyminen (inheritance) on yksi Javan eli olio-ohjelmoinnin perusperiaatteita. Sen avulla voidaan vähentää turhan koodin toistamista. Siinä luokat voivat periä ominaisuusia ylemmiltä luokilta. Tällaista luokkaa, joka perii ylemmän luokan ominaisuuksia, kutsutaan lapsiluokaksi. Vastaavasti luokkaa, jonka ominaisuuksia peritään, kutsutaan lapsiluokan kantajaksi. Lapsiluokan kantaluokassa voidaan määritellä muuttujia ja metodeja, joita lapsiluokka perii ja voi käyttää. Ehtona tälle on kuitenkin se, että lapsiluokan kantaluokassa niiden näkyvyysmääre on määritelty suojattuna eli kyseessä on protected. Kantaluokan toteutus metodille perityy lapsiluokalle Javassa. Lapsiluokalle on kuitenkin mahdollista kirjoittaa oma toteutuksensa metodille vanhan tilalle. Korvaavan metodin tulisi silti täyttää sama palvelu kuin alkuperäisen eri toteutuksella samaan rajapintaan. Lapsiluokan ilmentymää kutsuessa tulee kutsua kantaluokan rakentajaa. Javassa lapsiluokka kutsuu kantaluokan oletusrakentajaa automaattisesti. Java käyttää avainsanaa super oletuksen muuttamiseen. Oletuksen muuttamiseksi on kantaluokassa määriteltävä parametritön rakentaja lapsiluokan käyttöön. super -avainsanalla päästään käsiksi lapsiluokasta kantaluokan rakentajiin. Rajapintaluokkaa käytetään myös jaetun toiminnallisuuden eristämiseen. Luokan tehtävänä on määrittää rajapinta, jota ohjelmiston luokat voivat ilmoittaa käyttävänsä. Rajapintaluokka sisältää vain staattisia ja julkisisa vakiotietokenttiä, ilman mahdollisuutta käyttää itseään kantaluokkana periytymisessä. Mikä tahansa ohjelmisto voi tämän sijasta ilmoittaa toteuttavansa rajapinnan. Määrittely tehdään vaihtamalla normaalin luokan class -avainsana avainsanaksi interface. Luokasta ei voi luoda ilmentymiä eikä määritellä rakentajaa. Ainoat hyväksytyt tietokentät ovat luokkamuuttujavakioita. Rajapintaluokan kaikki metodit ovat abstrakteja metodeja. Metodien tulee myös olla julkisia. Mikäli näkyvyysmääreitä public, static tai final ei olla sisällytetty metodeiden määrittelyyn, ne lisätään määritelmään automaattisesti. Ajatellaan periytymistä seuraavan esimerkin avulla. Kaikille moottoriajoneuvoille (lapsiluokan kantaluokka) yhteisiä muuttujia voisi olla valmistaja, polttoaine sekä moottorin kapasiteetti. Vastaavasti yhteisiä metodeja kaikille moottoriajoneuvoille voisi olla moottorin sammutus sekä käynnistys. Moottoriajoneuvojen lapsiluokkia voisi olla auto, lentokone ja vene, jotka perivät siis yllä olevat muuttujat sekä metodit itselleen. Näiden lisäksi jokaisella lapsiluokalla voi olla omia muuttujia sekä metodeja. Auton muuttuja voisi olla väri, metodi voisi olla vaihda vaihdetta. Lentokoneen muuttaja voisi olla siipiväli, metodi voisi olla nosta/laske lentokorkeutta. Veneen muuttuja voisi olla veneen pituus, metodi voisi olla ruorin kääntäminen oikealle ja vasemmalle. Jotta homma ei olisi liian yksinkertaista, voi auto toimia lapsiluokan kantaluokkana erilaisille autotyypeille. Esimerkiksi avo-, lava-, henkilö- ja kuorma-auto perivät kaikki auton sekä moottoriajonevon suojatut muuttujat ja metodit. Avoautolla voisi vielä omana muuttujana olla malli sekä metodina voisi olla katon nostaminen auki kuumana kesäpäivänä. Abstraktit luokat ja metodit Abstrakti luokka on Javassa eräs tapa lisätä ohjelman enkapselointia tarkistamalla, ettei pääluokasta luoda uutta oliota, mutta pääluokan lapsiluokkien olioiden luominen on sallittu. Abstraktia luokkaa ei voida implementoida, mutta abstraktin luokan lapsiluokka voidaan. Abstraktin luokan rakenteella tehdään määritelmän avulla muottipohja luokasta periytyville lapsiluokille. Näin varmistetaan, että jokainen periytyvä metodi toteuttaa tietyn toiminnallisuuden ilman että kantaluokkaa suoraan kutsutaan. Sen käyttöä edellyttää yleensä jonkin jaetun toiminnallisuuden tarpeen toteamista abstraktia luokkaa varten. Abstrakti luokka luodaan lisäämällä avainsana abstract class -avainsanan eteen. Ei-abstraktia abstraktin luokan lapsiluokkaa kutsutaan konkreettiseksi luokaksi. Abstraktin luokan määritys tapahtuu abstract -avainsanalla.public abstract class className {}Jos abstraktista luokasta yritetään luoda uusi olio, Java palauttaa virheviestin. Virheen voi saada kiinni ajon aikana InstantiationError luokan avulla jos ja vain jos luokan määritys on yhteensopimattomasti muuttunut. Abstrakti metodi on metodi, joka on määritelty ilman ohjelmakoodia abstraktissa luokassa. Abstrakteja metodeja ei voida määritellä ei-abstraktissa luokassa. Abstraktin metodin määritys tapahtuu abstract -avainsanalla.public abstract class className { abstract void method(); }Abstraktin luokan lapsiluokat voivat käyttää abstrakteja metodeja implementoimalla tai kumoamalla (Override) abstraktin metodin, joka periytynyt pääluokasta.public abstract class subClassName extends className { @Override void method(); }Kun abstrakti luokasta on luotu lapsiluokkia, lapsiluokka välittää implementoinnit kaikkiin abstrakteihin metodeihin sen pääluokassa. Jos näin ei ole, niin lapsiluokka pitää myös määritellä abstraktiksi. Abstrakteissa luokissa ja metodeissa voidaan käyttää avainsanaa static Tiedostonkäsittely Javassa Javassa tiedostoon kirjoittaminen ja sieltä lukeminen on melko yksinkertaista. Java tarjoaa näitä toimintoja varten käyttäjälleen useita eri kirjastoja ja metodeja, joita Java-ohjelmoijat pääsevät vapaasti käyttämään. FileWriter on yksi java.io kirjaston tarjoama luokka, jota voi hyödyntää tiedoston kirjoittamiseen tai lukemiseen. Tämän jälkeen voidaan käyttää write-metodia tekstin kirjoittamiseen. Esimerkiksi jos halutaan luoda ja kirjoittaa tekstiä tiedostoon "tiedosto.txt", tapahtuu se seuraavanlaisesti.try (FileWriter kirjoittaja = new FileWriter("tiedosto.txt")) { kirjoittaja.write("Kirjoitetaan tekstiä tiedostoon."); } catch (IOException e) { // Poikkeukset tähän }Java pakottaa käyttäjänsä lisäämään poikkeuksenkäsittelyn, jota esimerkiksi Pythonissa ei tarvitse tehdä. Tällä varmistetaan se, että tiedostojen puuttumiset, käyttöoikeusongelmat sekä muut odottomattomat ongelmat otetaan huomioon. Kuten yllä olevasta koodista huomaa, tapahtuu tiedostoon kirjoittaminen try-lausekkeen sisällä. Olion lisääminen tiedostoon tapahtuu Javassa hieman erilailla, kuin esimerkiksi tavallisen tekstin kanssa toimiessa. Tämä johtuu siitä, että oliot usein sisältävät tietoa, joka ei yksinkertaisesti ole kirjoitettavissa tekstinä, vaan se on tallennettava binäärimuodossa. Javassa ohjelmoija joutuu käyttämään ObjectOutputStream - toimintoa, jos haluaa lisätä sen tiedostoon ja vastaavasti sen voi lukea sieltä ObjectInputStream-luokkien avulla. Tässä on yksinkertainen esimerkki siitä, miten olion tallentaminen tiedostoon tapahtuu. Henkilo henkilo = new Henkilo("Matti Meikäläinen", 30); try (ObjectOutputStream objectOutputStream = new ObjectOutputStream(new FileOutputStream("tiedosto.txt"))) { objectOutputStream.writeObject(henkilo); } catch (IOException e) { // Poikkeukset tähän } Muistinhallinta Javan muistinhallinta on automaattista. Java käyttää automaattista roskienkeräintä (eng. automatic garbage collector) muistinhallintaan. Sen tarkoitus on hallita objektin muistinkäyttöä sen käyttöiän aikana. Tämä poikkeaa esimerkiksi C- ja C++-kielten käytännöistä, joissa ohjelman muistinhallinta on manuaalista ja siten ohjelmoijan vastuulla. Manuaalisen muistinhallinnan ohjelmointikielissä on mahdollista saada aikaan muistivuotoa, eli tilanteen, jossa ohjelma varaa muistia toimintojaan varten, mutta ei vapauta sitä tarpeen ja ohjelman päättyessä. Javan roskienkerääjän tarkoitus on ehkäistä muistivuotoa. Vaikka roskienkeräys ei eliminoi muistivuotoja täysin, se vähentää niitä merkittävästi, kuin myös niiden ehkäisemiseen kuluvia resursseja ohjelmistokehittäjiltä. Roskienkerääjä ajaa jaksollisesti taustalla "roskienkeräyksen" (eng. garbage collection), joka pyrkii tunnistamaan muistissa olevat "kuolleet" objektit, joihin ei tulla enää viittaamaan ohjelmassa, vapauttamaan näiden objektien viemä tila muistista ja uudelleenorganisoida "elävät" objektit muistinkäytön ja tulevien roskienkeräysten optimoimiseksi. Roskienkerääjätyyppejä on useita erilaisia toteutuksia. Käytettävä roskienkerääjä riippuu käytettävissä olevista laitteiston resursseista sekä suorituskykyvaatimuksista. Roskienkerääjätyypit Javassa: Serial Garbage Collector - Suorittaa kaiken toiminnan yhdellä säikeellä. Omaa suuremmat taukoajat, mutta käyttää vähän resursseja. Sopii parhaiten yhden prosessorin systeemeihin. Parallel Garbage Collector - Samankaltainen Serial Garbage Collectorin kanssa, mutta käyttää useita säikeitä. Concurrent Mark Sweep (CMS) Garbage Collector (Hylätty JDK 9:ssä, poistettu JDK 14:ssä) - Vähentää roskienkeräyksen taukoaikoja suorittamalla toimintojaan sovelluksen toimiessa. Garbage First (G1) Garbage Collector (Oletuksena JDK:n versiosta 9) - Parannus CMS GC:stä, syrjäyttää tämän. G1 sopii parhaiten usean prosessorin laitteisiin suurella muistikapasiteetilla. ZGC (Kokeellinen JDK 11:ssä, tuotanto JDK 15:ssä) - Erittäin matalan viiveen roskankeräärä, skaalattavissa usean teratavun "keon" (eng. heap) sovelluksiin. ZGC:n sisäinen toteutus ja käyttäytyminen poikkeavat merkittävästi muista roskankerääjistä. Tyyppimuunnokset Java on staattisesti tyypitetty kieli. Välillä saattaa tulla eteen tilanne, jossa on tarve tehdä tyyppimuunnos. Tyyppimuunnoksella tarkoitetaan prosessia, jossa muutetaan muuttujan tai arvon tietotyyppi toiseksi tietotyypiksi. Tyyppimuunnos voi tapahtua automaattisesti tai manuaalisesti. Jos tyyppimuunnoksessa tietotyypit ovat yhteensopivia, ja tavoiteltu tietotyyppi on laajempi kuin alkuperäinen tietotyyppi, tekee Java tyyppimuunnoksen automaattisesti. Esimerkiksi ”int”-tyypin muuttuja  voidaan muuttaa ”long”-tyyppiseksi muuttujaksi, sillä ”long”-tietotyypissä on tarvittava määrä muistia ”int”-tyypin muuttujan säilymiseen. Lisäksi Java muuttaa automaattisesti kokonaislukuarvon ”int” liukulukuarvoksi ”float”, kun laskee näiden kahden jakolaskun. Jos tyyppimuunnoksessa ei voida taata täydellistä datan säilymistä, ei automaattista tyyppimuunnosta voida tehdä. Kun tyyppimuunnos ei tapahdu automaattisesti, voi tyyppimuunnoksen tehdä manuaalisesti käyttämällä tyyppimuunnosoperaattoria. Operaation nimi on pakotettu tyyppimuunnos. Esimerkiksi, jos haluat muuttaa muuttujan, jonka tietotyyppi on ”float” tietotyypiksi ”int”, voisit käyttää tyyppimuunnosoperaattoria seuraavalla tavalla: (int) float-muuttuja. Haluttu tietotyyppimuuttuja siis sijoitetaan sulkeisiin, jonka jälkeen kirjoitetaan alkuperäinen, muutettava muuttuja. Java pyrkii tekemään tyyppimuunnoksen, vaikkei se olisi kyseisessä tilanteessa mahdollista. Tällainen tilanne voi aiheuttaa ongelmia myöhemmässä vaiheessa, viimeistään ohjelman ajovaiheessa. Tyyppimuunnos auttaa käsittelemään erilaisia tietotyyppejä ja tehostaa ohjelman suorituskykyä. Tyyppimuunnosta on kuitenkin käytettävä tarkkaavaisuutta vaatien, sillä sen väärinkäyttö voi johtaa virheisiin. Tyyppimuunnoksen yhteydessä esiintyviä yleisimpiä virheitä ovat tyyppimuunnoksen tyyppien yhteensopimattomuus sekä muunnoksen aiheuttamat tietojen menetys tai vääristyminen. Tyyppimuunnoksen käytön tarpeellisuutta onkin tarpeen harkita tapauskohtaisesti. Suorituskyky Javan ohjelmointikieli nähdään laajalti suorituskyvyltään hitaampana kuin muut nopeammat kielet, kuten C ja C++. Ongelma johtuu perustavanlaatuisesta erosta kielien rakenteessa: C ja C++ suorittavat ohjelman suoraan tietokoneen prosessorilta. Java taas avaa virtuaalikoneen (Java virtual machine, JVM) ohjelmaa varten, johtaen merkittävään suorituskyvyn menetykseen. Java kehittää JVM:n suorituskykyä ja optimointia jatkuvasti uusissa versioissa. Vuonna 1997 Java alkoi käyttämään ajonaikaista kääntöä (Just-in-Time compilation, JIT), joka toi merkittävän parannuksen JVM:n suorituskyvyssä. Java-ohjelman suorituskyky on siis olennaisesti sidottu paitsi itse ohjelman optimointiin myös käytössä olevaan Javan versioon. Uudemmat versiot Javan virtuaalikoneesta käyttävät tietokoneen prosessointikykyä tehokkaammiin ja ohjelman suorittaminen voi nopeutua merkittävästi vanhemmista versioista. Tämän takia Java-ohjelman suorituskykyä testattaessa on olennaista raportoida käytössä olevan JVM:n versio, myyjä, käyttöjärjestelmä sekä laitearkkitehtuuri. Virheidenkäsittely Java ohjelmointi kielenä tarjoaa laajan virhekontrolli mekanismin. Yksi päätavoista, jolla tämä saavutetaan on poikkeuksen käsittely systeemi (exception). Kun virhe tapahtuu ohjelman aikana, Java voi implementoida poikkeuksen, jossa objekti kuvastaa virhettä. Tämä systeemi mahdollistaa ohjelman käsittelemään virheet jäsennellysti eikä niin, että ohjelma kaatuisi tai tekisi hankalaksi ohjelman ajamista. Javassa, poikkeukset käsitellään käyttäen try-catch-finally-block systeemiä. Try-lause sisältää koodia, joka saattaa poikkeuksen ja Catch-lause sisältää koodin, joka käsittelee poikkeuksen. Finally-lause on näiden jälkeinen toimenpide, joka tekee resurssien putsauksen, kun aiemmat lauseet ovat ajettu. Java tarjoaa myös mekanismin, jossa throw ja catch menetelmät toteutetaan eri tavalla, jossa ohjelmoija määrittelee niiden toimenpiteet. Tämä antaa ohjelmoijille hyvän mahdollisuuden tehdä joustavaa virheiden käsittelyä Javan-ohjelmointi kielen normaalien poikkeuskäsittelyn toimenpiteiden lisäksi. Javan ohjelmointikielellä on myös toinen tapa käsitellä virheitä ja se perustuu type-safe mekanismiin. Javan ohjelmointkieli on vahvasti ”näppäilty” kieli mikä tarkoittaa sitä, että muuttujien tyyppi on oltava täysin ilmoitettu siinä ajassa, kun sitä määritellään. Tämä helpottaa virheissä kuten tyyppien yhteensopimattomuudessa sekä null-osoittimien poikkeuksissa. Yleisesti Java-ohjelmointikielen virheidenkäsittely mekaniikat ovat luotettavia ja näiden avulla pystytään ohjelmoimaan vakaata ja helposti käsiteltävää koodia ohjelmistoihin. Javan tarjoamia kirjastoja Java tarjoaa laajan skaalan erilaisia kirjastoja helpottamaan ohjelmoijien työtä. Kirjastoista yleisin ja käytetyin on Javan standardikirjasto (eng. Java Standard Library) joka pitää sisällään useita tärkeitä kirjastoja, kuten esimerkiksi java.lang, jo aiemmin mainittu java.util ja java.math. Javan kirjastot saadaan dynaamisesti käyttöön ajon aikana sisällyttämällä kirjastot koodin alkuun komennolla "import" ja kutsumalla kirjastojen sisältämiä komentoja osana koodia. Näin Javassa saadaan käyttöön hyvin laaja skaala komentoja vain parilla lisäsanalla. Esimerkkikirjastoja Javan standardikirjasto (eng. Java Standard Library) - Javan standardikirjasto on alun perin kehitetty tukemaan Javan sovelluskehitystä. Kirjasto on Oraclen ja sen yhteistyökumppaneiden luoma. Kirjasto sisältää monenlaisia ominaisuuksia, esimerkiksi: IO/NIO - ( Package java.io/java.nio ) Kirjasto määrittää ne puskurit, jotka sisältävät dataa sekä antaa yleiskatsauksen muista NIO paketeista.   Verkostoituminen - ( Package java.net)   Heijastuminen Samanaikaisuus Geneerisyys Skriptaus/kääntäjä Toiminnallinen ohjelmointi Java-kokoelmakehys – Sisältää erilaisia rajapintoja, jotka määrittelevät erilaisia kokoelmia ja luokkia, jotka toteuttavat niitä. Java-kokoelmakehys toimii samalla tavalla kuin kirjastot.   Turvallisuus Kirjastot, joiden avulla käyttäjä pystyy kommunikoimaan ulkoisten järjestelmien kanssa java.util - Tarjoaa esimerkiksi Arraylist:n jonka avulla voidaan lisätä esimerkiksi string ja int muotoista tekstiä helposti listaan .add-komennon avulla, Scanner:n jonka avulla voidaan esimerkiksi kysyä ajonaikana käytettäviä tietoja käyttäjältä, Date:n jonka avulla voidaan helposti käsitellä aikaa ja päivämääriä, sekä LinkedList:n joka tarjoaa mahdollisuuden luoda linkitetyn listan sekä GregorianCalendar:n eli kalenterin. java.math - Tarjoaa paljon erilaisia laskemisessa tarvittavia funktioita, kuten Math.abs(), jolla saadaan halutun numeron itseisarvo, Math.round(), jolla saadaan pyöritettyä luku, sekä Math.log(), jolla voidaan laskea halutun luvun luonnollinen logaritmi. java.time - Tarjoaa esimerkiksi hyödyllisen luokan LocalDate, jolla saadaan käyttöön paikallinen päivämäärä sekä LocalTime, jolla saadaan koodin käyttöön paikallinen aika. Mikäli haluaa molemmat, kannattaa käyttää java.time:n tarjoamaa LocalDateTime:ä, jolla saadaan molemmat käyttöön. Kaikki mainituista sisältää myös mahdolliset talvi- ja kesäajat. java.text - Tarjoaa muun muassa DecimalFormat:n, jolla voidaan määrittää näytetäänkö käyttäjälle desimaalierottimena oletusarvona olevaa pistettä vai pilkkua sekä SimpleDateFormat:n jonka avulla voidaan määrittää, minkälaisessa muodossa käyttäjälle näytettävät päivämäärät näytetään. java.lang - sisältää perusluokkia ja rajapintoja, jotka ovat olennaisia ohjelmointikielen suunnittelussa. java.applet - Sisältää luokat, joita tarvitaan ohjelman luomiseen sekä luokat, joita ohjelma käyttää kommunikoidakseen kontekstinsa kanssa.   java.awt.font - Sisältää luokkia ja rajapintoja, jotka tarjoavat erilaisia fontteja. java.awt - Sisältää luokkia käyttöliittymän luomiseen sekä grafiikan ja kuvien tekemiseen. java.awt.datatransfer - Sisältää luokkia ja rajapintoja, jotka mahdollistavat tietojen siirtämisen sovellusten sisällä ja niiden välillä. java.awt.geom - Sisältää luokkia kaksiulotteisten geometristen objektien toimintojen määrittämiseen ja suorittamiseen. java.awt.image - Sisältää luokkia kuvien luomiseen ja muokkaamiseen. java.time.format - Sisältää luokkia päivämäärien ja aikojen jäsentämiseen ja tulostamiseen. java.util.zip - Sisältää luokkia ZIP- ja GZIP-tiedostomuotojen lukemiseen ja kirjoittamiseen. java.swing text - Sisältää luokkia ja rajapintoja, jotka käsittelevät muokattavia ja ei-muokattavia tekstikompontentteja.   Integraatiokirjastot, jotka mahdollistavat sovelluksen kehittäjän kommunikoimaan ulkoisten järjestelmien kanssa: Java Database Connectivity (JDBC) API, jonka avulla kehittäjä saa yhteyden tietokantntaa Java Naming and Directory Interface (JNDI) API, jolla kehittäjä voi hakea sekä etsiä tietoa ja resursseja olioina nimen avulla RMI ja CORBA hajautettuun sovelluskehitykseen JMX sovelluksien hallitsemiseen ja valvontaan Käyttöliittymäkirjastot: Abstract Window Toolkit (AWT), joka tarjoaa GUI komponentteja. Kirjasto tarjoaa myös työkaluja asetella kyseisiä komponentteja sekä käsitellä kyseisiin komponentteihin liittyviä tapahtumia Swing kirjastot, jotka ovat rakennettu AWT:n päälle, mutta tarjoavat ei-natiiveja toteutuksia AWT pienoisohjelmasta Ohjelmointirajapintoja äänen tallentamiseen, prosessointiin sekä toistoon JavaFX, joka tarjoaa alustan työpöytäsovellusten sekä monipuolisten verkkosovellusten luomiseen Java Web Start, joka mahdollistaa Java ohjelmien jakamisen tehokkaasti loppukäyttäjille Internetissä Kirjastoja ohjelmien lisensointiin ja dokumentoimiseen Lisäosia, jotka mahdollistavat sovelmien ajamisen selaimessa Ohjelmistoalusta riippuvainen toteutus Javan virtuaalikoneesta, jonka avulla Java-kirjastojen ja kolmannen osapuolen sovellusten tavukoodit suoritetaan Kirjastoja data-analytiikkaan, koneoppimiseen ja tekoälyyn: Deeplearnin4j – DL4J kirjasto koneoppimiseen ja tekoälyyn, jolla on laaja tuki syväoppimisalgoritmeille. Java Statistical Analysis Tool – JSAT kirjasto tilastolliseen laskentaan ja koneoppimiseen Java Machine Learning Library – Java-ML kirjasto koneoppimiseen ja tiedonlouhintaan. Kirjaston tarjoamia algoritmeja ovat mm. datan klusterointi, klassifiointi sekä datan suodatus algoritmit. Ulkoiset Java kirjastot Java tarjoaa myös mahdollisuuden käyttää ulkoisia kirjastoja. Kirjastot on luotu helpottamaan sovellusten kehitystä tarjoamalla erilaisia työkaluja ja valmiiksi kirjoitettua koodia. Niitä voidaan lisätä omaan ohjelmaan sen toiminnallisuuden laajentamiseksi tai koodin ongelmakohtien ratkaisemiseksi. Kirjastojen tarkoitus on mahdollistaa ohjelmoijan keskittyminen sovelluksen rakenteeseen matalatasoisen toteutuksen sijasta. Esimerkkikirjastoja: Spring on kevyt mutta tehokas Java-sovelluskehityskehys, jota käytetään yleisesti JEE (Java Enterprise Edition) -sovelluksissa. Se tarjoaa erilaisia ​​moduuleja, kuten Spring Security, Spring MVC, Spring Batch, Spring ORM, Spring Boot ja Spring Cloud. Lisäksi Spring tukee Dependency Injection -integraatiota, mikä mahdollistaa riippuvuuksien ratkaisemisen joustavasti. Spring pystyy myös ratkaisemaan riippuvuudet, sillä se tukee Dependency Injection -integraatiota. Hibernate helpottaa tietokantaan pääsyä ja hallintaa sekä tarjoaa ominaisuuksia, kuten SQL-kyselyjen käsittelyä, välimuistitusta ja suorituskyvyn optimointia. Hibernate mahdollistaa myös oletusarvoista SQL-tyyppien ohittamista, Java Enumien mappamisen sarakkeisiin sekä yhden ominaisuuden mappamisen useaan sarakkeeseen. Grails tarjoaa yhtenäisen kehitysympäristön, joka hyödyntää olemassa olevia Java-teknologioita, kuten Hibernatea ja Springiä, yhden käyttöliittymän alla. Grails tarjoaa myös dokumentaatiota tärkeimmistä osista, kuten pysyvyyskehyksestä, GSP-templaattikielen käytöstä ja dynaamisista tag-kirjastoista. Lisäksi Grails tarjoaa esimerkkisovelluksia, kehysarkkitehtuurin laajennettavuuden sekä tuen Ajaxille. Play on nykyaikainen ja kevyt web-kehys, joka keskittyy kehittäjien tuottavuuteen ja tehokkuuteen. Se tukee RESTful-arkkitehtuuria, sisältää yksikkötestauksen tukemisen JUnitin ja Seleniumin avulla, tarjoaa monia sisäänrakennettuja elementtejä ja tukee asynkronista I/O:ta. Erot muihin kieliin Ohjelmointikieliä on paljon ja monet niistä jakavatkin samanlaisia ominaisuuksia. C-kieli on rakenteellista ja proseduraalista, kun taas sen jälkeläinen C++ tarjoaa laajemman valikoiman ominaisuuksia ja kielen toiminnallisuus pohjautuu huomattavasti enemmän oliopohjaiseen ohjelmointiin kuten Java. JavaScriptiä taas kuvaillaan enemmän C:n kaltaisena. Java-ohjelmointi pohjautuu hyvin vahvasti useiden eri luokkien, metodien, olioiden ja niille määritettyjen funktioiden suorittamiseen. Filosofiassaan kieli noudattaa SOLID-periaatetta. Java ja JavaScript Vaikka kielet Java ja JavaScript jakavatkin osittain saman nimen, ovat ne hyvin erilaisia ohjelmointikieliä toimivuudeltaan ja ajatusmaailmaltaan. Java kääntyy Java-bittikoodiksi, jonka takia Javaa suoritetaan useimmiten JVM (Java Virtual Machine) sisällä, kun taas JavaScript suoritetaan selaimen puolella. Muuttamalla koodin Java-biteiksi, Javan oma virtuaalikone mahdollistaa paremman turvallisuuden perustasolla ilman ylimääräistä koodia. JavaScriptiä käytetäänkin usein front end-suunnittelussa ja Javaa back end-suunnittelussa. Java on kieli, joka tarkistaa static-tietotyyppejä ja JavaScript dynaamisia. Javan kirjoitus voi olla hieman työläämpää, koska siinä voi joutua kirjoittamaan enemmän ja pitämään huolta suunnittelun ohella, että tietotyyppi on määritelty oikein. JavaScript on kielenä nopeampi. Sen scripti tarkastetaan sillä hetkellä, kun sitä suoritetaan. JavaScriptin koodia on helpompi ymmärtää, sillä se kirjoitetaan yksinkertaisena tekstinä. Sitä ei ole käännetty kuten Javassa tehdään. JavaScriptiä käytetään pääosin nettiselainten suunnitteluun ja toteutukseen ja sen päätehtävä on tehdä sivuista vuorovaikutteisempia kuin perinteisesti koodatut yksinkertaiset sivut. Javan suunnittelu ja kirjoitus vaatii JDK:n (Java Development Kit), joten sitä voidaan mieltää hieman edistyksellisempänä ohjelmointikielenä. Uuden luokan tekeminen ja käyttäminen. Luokan rakentaja ja metodien yksinkertaista käyttöä. Luokka, eli olio. Tarkoitus on saada koodi selkeämmin hallittavaan pakettiin, että koodi olisi helpommin muokattavissa ja luettavissa. Ohessa lyhyt esimerkki kahteen tiedostoon rakennetusta ohjelmasta, missä käytetään uutta luokkaa, rakentajaa ja sen metodeita. Pää tiedosto Esimerkki. package com.example; public class App { public static void main( String[] args ){ Animal siili1 = new Animal(); // Luodaan siili1 niminen olio. Rakentajaa käytetään ilman parametrejä, // jolloin eläin saa vakio parametrit. Animal siili2 = new Animal("Pekka",9); //Luodaan siili2 niminen olio ja käytetään paramerillistä rakentajaa. System.out.println("Siilin1 nimi: " + siili1.getName());//Tulostetaan siili1 nimi System.out.println("Siilin2 ikä: " + siili2.getAge()); //Tulostetaan siili2 ikä siili1.setName("Maija"); //Siilin nimeä voidaan myös vaihtaa lennosta. System.out.println(siili1.getName()); siili1.printAnimalSpecs(); //Tulostetaan siilin1 tiedot käyttäen metodia. siili2.printAnimalSpecs(); //Tulostetaan siilin2 tiedot käyttäen metodia. } } Olioita voidaan luoda tarpeen mukaan. Luokkatiedosto. Luokan ja metodien tekeminen Esimerkki. package com.example; public class Animal { public String name = "Heikki"; //Asetettu String tyyppinen nimimuuttuja "Heikki" public int age = 15; //Asetettu int tyyppinen ikämuuttuja 15. //Voidaan tehdä useampi rakentaja, kunhan sisään tulevat parametrit eroavat toisistaan. public Animal(){ //Rakentaja ilman parametrejä. Nimeksi jää tässätapauksessa nimi "Heikki" ja ikä 15, ellei niitä erikseen muuteta } public Animal(String name,int ika){ //Rakentaja parametreillä. this.name = name; //Sanaa this.name kertoo kääntäjälle, että käytetään tämän luokan muuttujaa name. age = ika; //Sama voidaan tehdä myös, jos sisään tulevan parametrin nimeä muutetaan erinimiseksi. } public String getName(){ //saadaan haettua Animal olion nimi. return name; } public void setName(String name){ //voidaan asettaa Animal olion nimi. this.name = name; return; } public int getAge(){ //Voidaan hakea Animal olion ikä. return age; } public void setAge(int age){ //Voidaan asettaaa Animal olion ikä. this.age = age; return; } public void printAnimalSpecs(){//Tulostetaan siilin tiedot. System.out.println("Nimi: " + name + " ikä: " + age); } } Tuloste:Siilin1 nimi: HeikkiSiilin2 ikä: 9MaijaNimi: Maija ikä: 15Nimi: Pekka ikä: 9Metodeita tehdään sen mukaan, että mitä tietoja halutaan saada luokasta ulos, tai luokkaan sisään. Singleton Singleton on Javassa käytetty suunnittelumalli, jonka avulla voidaan varmistaa, että singelton-luokassa on vain yksi olio (luokan ilmentymä) kerrallaan. Avaintekijöinä singleton-luokan luomisessa toimii yksityinen luokkamuuttuja, yksityinen rakentaja ja julkinen metodi siihen käsiksi pääsemiseen. Luokan rakentaja määritellään yksityiseksi, jotta uusien olioiden luominen luokan ulkopuolella voidaan estää, ja yksityisellä luokkamuuttujalla (määrittelyllä private static) päästään käsiksi luotuun olioon. Julkisella luokkametodilla (määrittelyllä public static) luodaan pääsy yksityiseksi määriteltyyn olioon. Nimenomaan tämän julkisen luokkametodin sisällä on toiminnallisuus, jolla useampien olioiden luominen luokan ulkopuolella voidaan estää. Yksinkertainen esimerkki singleton-luokan luomisesta voi olla esimerkiksi seuraavanlainen:public class singletonExample{ //yksityinen luokkamuuttuja, jonka arvoksi määritellään aluksi "null" private static Storage storage = null; //yksityinen rakentaja private Storage(){ } //Luokkametodi, joka tarkistaa onko luokkamuuttuja Storage jo tehty. //Jos Storagen arvo on edelleen "null" eli sitä ei ole vielä luotu, luodaan //se tässä metodissa ja palautetaan se. Jos Storage on jo olemassa, //palauttaa metodi kyseisen valmiiksi olemassa olevan Storagen. public static Storage getInstance(){ if(storage == null){ storage == new Storage(); } return storage; } }Singleton-luokan ongelmana on kuitenkin esimerkiksi sen globaalia muuttujaa muistuttava luonne. Kaikilla luokilla on pääsy muuttujaan julkisen instanssin vuoksi, mutta luokkien välisiä riippuvuuksia on vaikea määrittää, koska singelton-luokan yksityisellä rakentajalla ei ole niitä. Luokilla kuitenkin on riippuvuus, jos toinen luokka käyttää toisen instanssia. Singleton-luokkaa käytetään usein tietokantoja käsittelevissä ohjelmissa. Käytännön näkökulmasta singelton luokka toimii niin, että koko applikaatio, ohjelma tms. käyttää vain yhtä ja samaa tietokannan ilmentymää sen kaikissa toiminnoissa. Tämä ehkäisee virheiden ja poikkeusten esiintymistä, koska aina luotaessa uusi ilmentymä nämä ovat mahdollisia. Lisäksi saman ilmentymän käyttäminen nopeuttaa tiedonhakua ja sen palauttamista tietokannasta. Säikeet Javassa voi käynnistää käyttöjärjestelmän tukemana tavallista ohjelmaprosessia kevyempiä säikeitä. Säikeen käyttämät resurssit kuuluvat säikeen käynnistävälle prosessille. Yksittäinen prosessi voi käynnistää yhden tai suuren määrän säikeitä yhdessä tai useammassa suoritinytimessä käyttöjärjestelmä- ja resurssirajoitteiden puitteissa. Säie on yksi ohjelman suoritusketjuista, joka voi toimia samanaikaisesti muiden säikeiden kanssa. Säikeiden käyttö sallii moniajo-ohjelmoinnin, joka voi parantaa ohjelman suorituskykyä. Javan Thread -luokkaa käytetään säikeiden luomiseen. Kullakin säikeellä on oma suorituskaista, joka voi toimia samanaikaisesti muiden säikeiden kanssa. Esimerkki. Oheinen koodiesimerkki luo 5 säiettä ja jokainen niistä tulostaa aloitus- ja lopetusaikansa. Säikeet tallentavat aloitusajan, odottavat satunnaisen ajan ja tallentavat lopetusaikansa. Ohjelma käyttää Thread-luokan sleep -metodia odottamiseen. Taulukkoon tallennetut säikeet käynnistetään for-silmukan avulla. Säikeet käynnistetään samanaikaisesti, mutta niiden suoritusjärjestys ei ole ennalta määrätty. Lopuksi odotetaan, että kaikki säikeet ovat suorittaneet loppuun ennen kuin ohjelma päättyy. Tämä tehdään Thread-luokan join-metodilla, joka pysäyttää nykyisen säikeen suorituksen, kunnes liittyvä säie on suorittanut loppuun. Ilman join-metodia ohjelma saattaisi lopettaa liian aikaisin, kun jotkut säikeet vielä suorittavat. import java.util.Date; import java.text.SimpleDateFormat; public class Saietesti { public static void main(String[] args) throws InterruptedException { Thread[] saikeet = new Thread[5]; // luodaan taulukko säikeitä varten for (int i = 0; i < saikeet.length; i++) { final int j = i + 1; // säikeiden numerointi saikeet[i] = new Thread(() -> { // luodaan uusi säie String aloitettu = new SimpleDateFormat("HH:mm:ss.SSS").format(new Date()); // tallennetaan aloitusaika System.out.printf("Säie %d aloitettu: %s\n", j, aloitettu); // tulostetaan aloitusaika try { int odota = (int) (Math.random() * 9000 + 1000); // arvotaan odotusaika väliltä 1-10 sekuntia Thread.sleep(odota); // nukutetaanaan säiettä odotusajan verran } catch (InterruptedException e) { e.printStackTrace(); } String lopetettu = new SimpleDateFormat("HH:mm:ss.SSS").format(new Date()); // tallennetaan lopetusaika System.out.printf("Säie %d lopetettu: %s\n", j, lopetettu); // tulostetaan lopetusaika }); saikeet[i].start(); // käynnistetään säie } for (Thread saie : saikeet) { saie.join(); // odotetaan, että kaikki säikeet ovat suorittaneet loppuun ennen kuin ohjelma päättyy } } } > java Saietesti Säie 4 aloitettu: 20:38:42.394 Säie 5 aloitettu: 20:38:42.397 Säie 2 aloitettu: 20:38:42.397 Säie 3 aloitettu: 20:38:42.397 Säie 1 aloitettu: 20:38:42.405 Säie 1 lopetettu: 20:38:43.808 Säie 5 lopetettu: 20:38:47.258 Säie 2 lopetettu: 20:38:49.158 Säie 4 lopetettu: 20:38:49.985 Säie 3 lopetettu: 20:38:52.153 Javan käyttö Java-alustan ulkopuolella Android Android OS on suurelta määrin kirjoitettu C ohjelmointikielellä, mutta Android SDK (Androidin ohjelmistokehityspaketti) käyttää kuitenkin Java kieltä sovellusten kehityksen perustana, mutta ei kuitenkaan käytä Javan omia standardeja (GUI, SE, ME) tai muita vakiintuneita Java standardeja. Samalla Android SDK:n tukema tavukoodi ei ole yhteensopiva Javan tavukoodin kanssa sekä Android SDK toimii vain omalla virtuaalikoneellaan, joka on suunniteltu älypuhelimille ja tableteille. Android Studio IDE (Integrated Deveplopment Environment) on Android sovellusten virallinen ohjelmointiympäristö, mutta muitakin ohjelmointiympäristöjä voidaan käyttää vapaasti Android sovelluksien kehittämiseen. Android Studiossa kehittäjä voi luoda emulaattoreita Android OS:ää käyttävistä puhelimista ja testata omia Java-sovelluksiaan näiden emulaattoreiden avulla. Koko Android OS:n ominaisuusvalikoima on käytettävissä Java ohjelmointikielellä kirjoitettujen ohjelmointirajapintojen (API) kautta käyttäjille. Näitä rajapintoja voidaan pitää Android sovelluksien ns. rakennuspalikoina, joilla voidaan rakentaa sovellusten käyttöliittymä ja ohjata sen toimintoja. Kyseisiä rajapintoja ovat seuraavat: Tarkastelu järjestelmä (View System), jolla rakennetaan Android sovelluksen käyttöliittymä, käyttäen erilaisia vekottimia (Widgets), kuten esim. nappuloita, listoja, laatikoita ja tekstikenttiä sekä palkkeja. Tehtävienhallitsija (Resource Manager), jolla voidaan päästä käsiksi paikallisiin teksteihin, grafiikoihin tai asetteluihin. Huomautustenhallitsija (Notification Manager) mahdollistaa sovellusten esitellä mukautettuja huomautuksia käyttäjille. Toiminnallisuudenhallitsija (Activity Manager), jolla voidaan hallita sovellusten elinkaarta sekä mahdollistaa navigoinnin sovelluksen eri tehtävien välillä. Sisällön tarjoaja (Content Provider) mahdollistaa sovellusten datan jakamisen muiden sovellusten välillä, kuten esim. yhteistietojen välittämisen toisesta sovelluksesta toiseen. Erimielisyys Oraclen ja Googlen välillä käytiin oikeudellista kiistaa Javan API:en (sovellusliittymien) ja lähdekoodin tekijänoikeuksista. Oracle vaati vahingonkorvauksia Googlelta, joka puolestaan perusteli API:en käytön olleen kohtuuden rajoissa. Kaksi piirituomioistuinta päätti asiasta Googlen eduksi mutta vetoomustuomioistuin kumosi molemmat päätökset. Asiaa käytiin läpi vuodesta 2012 vuoden 2021 kevääseen asti, jolloin lopullisessa ratkaisussa korkein oikeus päätti API:en käytön olleen Googlen osalta kohtuullista. Vaikka se kumosi aiemman päätöksen, lopullinen ratkaisu jätti huomioimatta API:en suojaamisen tekijänoikeuksilla. Tapaus toimi kiinnostavana esimerkkinä muille alalla toimijoille, sillä monissa tietokoneohjelmissa ja ohjelmistoissa (erityisesti avoimen lähteen) on vastaavasti hyödynnetty API:ja muista tuotteista esimerkiksi ohjelmien yhteensopivuuden helpottamiseksi. Kritiikki Javan kritiikki koskee sen geneerisen ohjelmoinnin toteutusta, nopeutta, etumerkittömien kokonaislukujen käsittelyä, liukulukuaritmetiikkaa sekä tietoturvahaavoittuvuuksia Java-virtuaalikoneen toteutuksissa (HotSpot). Etumerkittömät kokonaisluvut Javassa ei ole luontaisia etumerkittömiä kokonaislukuja. C-kieliset ohjelmat tuottavat yleensä etumerkitöntä dataa, ja tämän tyyppisen datan puute estää suoran tiedon vaihdon Java-kielisten ja C-kielisten ohjelmien välillä. Suuria etumerkittömiä lukuja numeeristen käsittely kenttien numeroina, kuten kryptografiassa, mikä hankaloittaa Javan käyttämistä tällaisissa tehtävissä. Vaikka tämän ongelman kiertäminen on mahdollista käyttäen muunnoskoodia ja suurempia tietotyyppejä, se tekee etumerkittömän datan käsittelystä kömpelöä Javalla. Vaikka 32-bittiseen etumerkillä varustettuun kokonaislukuun on mahdollista tallentaa 16-bittinen etumerkitön kokonaisluku ilman häviöitä, ja 64-bittiseen etumerkillä varustettuun kokonaislukuun voi puolestaan tallentaa 32-bittisen etumerkittömän kokonaisluvun, ei ole kuitenkaan olemassa 64-bittisestä suurempaa tyyppiä etumerkittömän kokonaisluvun tallentamiseen. Kaikissa edellä mainituissa tapauksissa käytetyn muistin määrä voisi kaksinkertaistua, ja kaikki kahden komplementin ylivuotoon turvautuva logiikka pitäisi uudelleen kirjoittaa. Abstrakteissa tapauksissa funktio kutsut olisivat välttämättömiä monissa operaatioissa, jotka ovat monissa muissa kielissä luontaisia. Vaihtoehtoisesti on mahdollista käyttää Javan etumerkillä varustettuja kokonaislukuja jäljittelemään samankokoisia etumerkittömiä kokonaislukuja, mutta tämä vaatii yksityiskohtaista tuntemusta bittikohtaisista operaatioista. JDK 8 tarjosi jonkinlaista tukea etumerkittömille kokonaisluvuille, mutta ei etumerkittömille tavuille eikä myöskään tukea Java kielestä. Yhdistetyt arvotyypit Javassa ei ole yhdistettyjä arvotyyppejä, kuten C:n structeja, joissa on tietopaketteja, joita käsitellään suoraan viittauksien sijaan epäsuorasti. Arvotyypit voivat joskus olla nopeampia ja pienempiä kuin luokat viittauksilla. Esimerkiksi Javan HashMap on toteutettu taulukkona viittauksina HashMap.Entry-olioihin,[16] jotka sisältävät vuorostaan viittauksia avain- ja arvo-olioihin. Tiedon hakeminen vaatii tehotonta kaksoishakemista. Jos Entry olisi arvotyyppi, taulukko voisi tallentaa avain-arvo-parit suoraan, mikä poistaisi ensimmäisen välitystason, lisäisi viittauspaikallisuutta ja vähentäisi muistin käyttöä. Lisäksi, jos Java tukisi geneerisiä primitiivisiä tyyppejä, avaimet ja arvot voitaisiin tallentaa suoraan taulukkoon, poistamalla molemmat välitystasot. Perusmuuttujien ja taulukoiden integrointi Taulukot ja perusmuuttujat ovat jossain määrin erityisiä ja niitä on käsiteltävä eri tavoin kuin luokkia. Tätä on arvosteltu, koska se edellyttää monia funktiovariaatioita yleiskäyttöisten kirjastojen luomisessa. Serialisaatio Javassa on mekanismi objektin serialisoimiseen, jossa objekti voidaan esittää tavujonona, joka sisältää sen tietokentät yhdessä tietonsa ja kenttiensä tyyppitiedon kanssa. Kun objekti on sarjallistettu, sitä voidaan myöhemmin desarjallistaa; eli sen tyyppitiedot ja tietonsa esittävät tavut voidaan käyttää objektin luomiseen muistissa. Tämä aiheuttaa erittäin vakavia teoreettisia ja todellisia turvallisuusriskejä. Serialisointi prosessi on siitä hyödyllinen, että se on kokonaisuudessaan JVM riippumaton. Tarkoittaen sitä, että objekti voidaan deserialisoida täysin toisella laitteella tai alustalla, kuin se on serialisoitu. Luokat ObjectInputStream ja ObjectOutputStream ovat korkeantason virtoja, jotka sisältävät metodit serialisoinnille sekä deserialisoinnille. Java serialisointi voidaan saavuttaa käyttämällä java.io.Serializable rajapintaa. Objektia serialisoidessa tulee luokan määrittelyssä implementoida tämä rajapinta, joka mahdollistaa tarvittavan tarkistuksen onko objekti serialisoitava. Kun objekti on serialisoitava, se voidaan kirjoittaa ObjectOutputStreamiin, joka konvertoi tämän objektin bittivirraksi. Java deserialisointi voidaan saavuttaa lukemalla bitit bittivirrasta ja antamalla bitit ObjectInputStreamille. ObjectInputStream voi konvertoida tämän jälkeen bitit takaisin objektin muotoon ja palauttaa sen takaisin käytettäväksi halutussa muodossa. Yksi tärkeä tieto Javan serialisoinnista on se, että siihen liittyy aina turvallisuusriskinsä, jos sen kanssa ei ole varovainen. Serialisoidut objektit voivat sisältää herkkää informaatiota ja jos serialisoitu data päätyy vääriin käsiin, voidaan dataa käyttää esimerkiksi systeemisi hyväksikäyttöön. Tämän seikan takia on hyvä idea käyttää datan salausta (encryption) sekä muita turvallisuuskeinoja työskennellessä serialisoinnin kanssa. Suuret taulukot Javaa on kritisoitu siitä, ettei se tue taulukoita, joiden koko on 231 (noin 2,1 miljardia) alkiota tai enemmän. Tämä rajoittaa Javaa ohjelmointikielenä; the Java Language Specification, kohdassa 10.4 sanotaan seuraavaa:                             Taulukot on indeksoitava konaisluvuilla… Jos yrittää käyttää taulukon arvoa, jonka indeksi on pitkä kokonaisluku, seurauksena on käännösaika-virhe. Suurten taulukoiden tukeminen vaatisi myös muutoksia Javan virtuaalikoneeseen (JVM). Rajoitus ilmenee osa-alueilla, kuten kokoelmien koon rajoittuminen kahteen miljardiin alkioon ja kyvyttömyys muistikartoittaa jatkuvia tiedostolohkoja, joiden koko on suurempi kuin 2 GB (gigatavua). Javassa ei myöskään ole moniulotteisia taulukoita (vierekkäin varatut yksittäiset muistilohkot, joihin pääsee yhdellä epäsuunnalla), mikä rajoittaa tieteellisen ja teknisen tietojenkäsittelyn suorituskykyä. Javassa ei ole tehokasta tapaa alustaa taulukoita. Kun taulukko määritetään, Javan virtuaalikone (JVM) kääntää sen tavukoodeiksi ohjeilla, jotka asettavat sen elementit yksitellen ajon aikana. Koska Javan metodit eivät voi olla suurempia kuin 64 KB (kilotavua), jopa vaatimattoman kokoiset taulukot, joiden arvot on asetettu suoraan koodissa, antavat virhe ilmoituksen ”Error: code too large” (Virhe: koodi liian isoa) käännettäessä. Hitaus Koska jokainen koodi on tulkittava konekoodiksi, Java on on hitaampi muihin kieliin, kuten esimerkiksi C:hen ja C++:aan. Java on huomattavasti hitaampi kuin kielet, jotka tuottavat käännöskoodia suoraan koneelle, sekä se käyttää paljon muistia. Javaa on kritisoitu sen nopeudesta sovellusten käynnistyksessä. Javalla tehdyt sovellukset voivat käynnistyä hitaammin kuin muilla ohjelmointikielillä tuotettuihin sovelluksiin, mikä voi tuottaa ongelmia tietynlaisissa sovelluksissa. Javan hitaus sovellusten käynnistämisessä johtuu siitä, että Java-sovellusten on käynnistyessään ladattava suuri määrä luokkia ja kirjastoja, mikä voi johtaa viiveisiin. Toinen kritiikin kohde Javan nopeuteen liittyen koskee tapaa, jolla Java käsittelee muistin varausta. Vaikka Javan automaattisesta muistin hallinnasta voi olla hyötyä koodaajalle, se voi myös johtaa suorituskyky ongelmiin. Javan käyttämä roskakori voi viedä merkittävän määrän prosessorin resursseista, minkä seurauksena sovellus voi hidastua. Javan muistin varaus voi johtaa myös muistin sirpaloitumiseen, millä on suora vaikutus suorituskykyyn. Java-ohjelmien sisäiset ominaisuudet ei vaikuta kielen ajonaikaiseen suorituskykyyn yhtä paljon kuin kääntäjän tai virtuaalikoneen laatu. Käännetyn ohjelman ajaminen esimerkiksi virtuaalikoneen avulla on natiivia suoritusta hitaampaa. Virtuaalikoneet voivat tarjota esimerkiksi alustariippumattomuuden ja yksinkertaistetun kehityksen, mutta samalla laskea suorituskykyä. Turvallisuus Java-ohjelmistoja jää myös paljon päivittämättä pelkän tietoisuuden puutteen takia. Yleisin syy tälle on se, ettei käyttäjä yksinkertaisesti ole vain tietoinen uusista ja parantavista päivityksistä, tai toiselta kantilta käyttäjä ei ole tietoinen siitä, kuinka päivitykset tulisi tehdä. Javan turvallisuutta on kritisoitu paljon. Oraclen toimintaa liittyen siihen, kuinka he informoivat löytyvistä turvallisuusbugeista, on erityisesti nostettu esille. On tullut ilmi, ettei Oraclen puolesta kaikista näistä ei ole laajalti informoitu käyttäjiä. Esimerkiksi kun julkaistiin korjaukset monille vioille Java 7, poisti se Java 6 käyttäjien koneista ja erityisesti tämä vaikutti yrityksien sovelluksiin. Oracle oli alun perin vakuuttanut, ettei tämä vaikuttaisi niihin ja ne olisivat turvassa päivityksiltä. Tämä kuitenkin oli vakava turvallisuusriski, sillä Java 6 on laajalti käytössä yrityksien sovelluksissa. Java-koodiympäristö antaa mahdollisuuden hyödyntää hiekkalaatikko testausta, ja ajaa ohjelmia, joiden koodi ei ole korkealaatuista. Käyttäjä voi siis ajaa ympäristössä koodeja, ja ohjelmia, epäluotettavia tavukoodiohjelmia. Tämä voi antaa haittaohjelmille mahdollisuuden hyödyntää näiden ohjelmien tietoturvaongelmia ja päästä käsiksi esimerkiksi tiedostojärjestelmiin, päästä yhdistämään yksityisiin verkkoihin tai jopa alkaa suorittaa mielivaltaisia komentoja. Katso myös C# C++ Javan vertailu muihin ohjelmointikieliin Java (ohjelmointikieli) ja C++ vertailu Lähteet Viitteet Aiheesta muualla Sunin Java-sivut Javadoc J2SE 1.6 Ohjelmoinnin perusteita Java-kielellä Aloittelijan Java-opas Sopimuspohjainen olio-ohjelmointi Java-kielellä Java-kehitysympäristön pystyttäminen ja HelloWorld-ohjelman luominen Full Java Tutorial NetBeans, Avoimeen lähdekoodiin perustuva Java-kehitysympäristö Seulonnan keskeiset artikkelit

411

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jaavan%20kieli

Jaavan kieli

Jaavan kieltä puhuu noin 62,2 miljoonaa ihmistä Jaavan saarella Indonesiassa. Se on Indonesian puhutuin (31,8 % väestöstä) äidinkieli. Jaavan saaren lisäksi jaavan puhujia on hieman myös Malesiassa ja Singaporessa. Myös Surinamessa ja Uudella-Kaledonialla on merkittäviä jaavankielisiä vähemmistöjä, jotka saivat alkunsa hollantilaisten plantaasinomistajien tuotua alueille työvoimaa Jaavalta. Jaava kuuluu länsi-malaiji-polynesialaisiin kieliin. Jaava jaetaan neljään päämurteeseen: keski- itä- ja länsijaava sekä jawa halus. Surinamessa puhuttava jaava eroaa Jaavan saarella puhuttavasta muodosta etupäässä sanastoltaan. Surinamen jaavan sanastoon ovat vaikuttaneet hollanti ja sranantongo, ja paikallisten keskuudessa esiintyy paljon koodinvaihtoa näiden kolmen kielen välillä. Jaavalaiset ja surinamelaiset jaavan puhujat ymmärtävät kuitenkin toisiaan, mutta Jaavalta tulevien korvaan Surinamen jaava kuulostaa hieman epäkohteliaammalta ja epäviralliselta. Fonologia Konsonantit Lähde: Vokaalit Lähde: Kirjoitusjärjestelmät ja kirjallisuus Jaavan kielellä on oma kirjoitusjärjestelmänsä, mutta nykyisin sitä kirjoitetaan lähes täysin vain latinalaisilla aakkosilla. Perinteisten jaavalaisten aakkosten käyttö on vähentynyt toisen maailmansodan jälkeen. Monet koulut kuitenkin opettavat kirjoitusjärjestelmää.. Jaavankielistä kirjallisuutta alettiin tuottamaan noin vuoden 750 tienoilla. Siihen vaikuttivat sekä islam että intialainen kirjallisuus. Jaavankielisen kirjallisuuden kehittäminen on ollut vaikeaa siitä saakka, kun Indonesia itsenäistyi ja maan ainoaksi viralliseksi kieleksi valittiin indonesia. Sanasto Lukusanat 1–10 jaavaksi: Lähteet Aiheesta muualla Indonesian kielet Jaava Malaijilais-polynesialaiset kielet Seulonnan keskeiset artikkelit Surinamen kielet

412

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jin-dynastia%20%281115%E2%80%931234%29

Jin-dynastia (1115–1234)

Jin-dynastia (džurtšeniksi: Anchu, kiinaksi 金 [jīn]) hallitsi osia Pohjois-Kiinasta 1115–1234. Sen perusti džurtšenihin kuulunut keisari Taizu. Džurtšenit ovat mantšujen esi-isiä. Mongolit hävittivät dynastian Tšingis-kaanin kolmannen pojan Ögödei-kaanin johdolla. Samoihin aikoihin Jin-dynastian kanssa oli pääosin nykyisen Kiinan alueella myös valtio nimeltä Xixia (Läntinen Xia, erotuksena Xia-dynastiasta), jossa valtaa pitivät tangutit 1032–1227. Tätä valtiota ei yleensä luetella Kiinan dynastioiden mukana. Myös Xixia jäi aikanaan mongolien valloittamaksi. Historia Džurtšenit asuivat Pohjois-Kiinassa ja olivat Liao-dynastian alaisuudessa. Liao-dynastian olivat perustaneet mongolikieltä puhuneet kitaanit. Džurtšenit erosivat selvästi kitaaneista, jotka olivat paimentolaisia. Džurtšenit elivät puolestaan Mantšurian metsäalueella. Heidän yhteiskunnan suurin yksikkö oli klaani, jota johti mies. Perusyksikkö oli puolestaan kylä, jonka jäsenet viljelivät ja sotivat yhdessä. Džurtšenit kuitenkin alkoivat olla tyytymättömiä asemaansa. Kun Liao-dynastian viimeinen keisari vieraili vuonna 1112 Agudan luona ja määräsi heimopäälliköt tanssimaan hänelle, Aguda kieltäytyi. Aguda käynnisti seuraavana vuonna kapinan Liao-dynastiaa vastaan. Hän sai vuonna 1115 valloitettua Mantšurian ja julistautui sen jälkeen Jin-dynastian keisariksi. Song-dynastia tunnusti nopeasti Jin-dynastian, sillä dynastian hallitsijat halusivat liittoutui valloittaakseen Pekingin alueen takaisin itselleen. Kiinalaiset ja džurtšenit hyökkäsivät vuonna 1120 yhdessä Liaon pääkaupunkia Shangjingiä kohtaan. Džurtšenit valtasivat sen seuraavana vuonna, ja lopullisesti Liao-dynastia kaatui vuonna 1125. Jin- ja Song-dynastioiden liitto kaatui sen jälkeen, ja he ajautuivat sotaan. Jin valtasi vuonna 1126 Song-pääkaupunki Kaifengin, minkä seurauksena Song-hallitsijat pakenivat kaakkoon ja perustivat myöhemmin eteläisen Song-dynastian. Jin-keisarit omaksuivat nopeasti kiinalaisen hallintojärjestelmän ja palkkasivat hallitukseensa kiinalaisia viranomaisia. Viralliset dokumentit käännettiin kiinasta džurtšeniksi, jolle kehitettiin myös oma kirjoitusjärjestelmä. Jin-dynastian ensimmäinen pääkaupunki oli vuoteen 1152 asti Huining. Sen jälkeen se siirrettiin Yanjingiin (Peking). Džurtšenit pyrkivät säilyttämään oman kulttuurinsa, ja esimerkiksi armeijalta kiellettiin kiinalaiset vaatteet ja tavat. Keltainenjoki muutti vuonna 1194 kurssiansa dramaattisesti ja tulvi seuraavan 30 vuoden ajan kohtalokkaasti. Monet viljelijät eivät pystyntty maksamaan hallitsijoille veroja. Samaan aikaan Jin-dynastiassa alkoi pulaa pronssikolikoista, mikä johti lopulta taloudelliseen epävakauteen. Song-dynastia alkoi uhata Jiniä etelästä, mutta suurempi uhka tuli pohjoisesta mongolien taholta. Mongolit valtasivat vuonna 1215 Beijingin. Džurtšenit vetäytyivät Kaifengiin. Lopullisesti Jin-dynastia kukistui vuonna 1234, mutta viimeiset noin 20 vuotta dynastia oli vain alueellinen valta. Hallitsijat Katso myös Kiinan dynastiat edellinen kausi: Pohjoiset ja eteläiset dynastiat samanaikaiset kaudet: Song-dynastia ja pieneltä osin myös Liao-dynastia; Xixia seuraava kausi: Yuan-dynastia Lähteet Hansen, Valerie: ”The Kitan-Liao and Jurchen-Jin”. Teoksessa: Viitteet Aiheesta muualla Jin-dynastia, viimeinen Seulonnan keskeiset artikkelit

413

https://fi.wikipedia.org/wiki/Joulu

Joulu

Joulu on vuosittainen joulukuun loppuun sijoittuva juhla. Se on vanha ja yleinen juhla eri puolilla maailmaa. Kristityt viettävät joulua Jeesuksen syntymän muistoksi. Useimmissa maissa joulupukin hahmo, joululahjat ja yhdessäolo ovat keskeinen osa joulua. Suomalaisia ja suomalaisten omaksumia jouluperinteitä ovat esimerkiksi saunominen, haudoilla käynti, joulukinkku, lanttu- porkkana- ja perunalaatikko sekä rosolli, joulukuusi, joulukirkko ja joulumusiikki. Joulun vietto alkaa Suomessa jo jouluaattona (24. joulukuuta), mutta joulukuun 25. päivä on kuitenkin varsinainen joulupäivä. Joulun ajankohta on muinaisen roomalaisen kalenterin talvipäivänseisauksen päivämäärä. Suomessa joulua vietettiin ennen Tuomaan päivästä Nuutin päivään. Suomen kielen sanat joulu ja juhla ovat ruotsalaisia tai skandinaavisia lainasanoja. Sana joulu tulee alun perin ennen kristinuskoa vietetyn talvipäivänseisauksen juhlan muinaisgermaanisesta yule-nimestä. Joulussa ovat yhdistyneet kristillinen juhla, muinainen roomalainen saturnalia-juhla, Euroopan pohjoisten kansojen maatalousvuoden päättäjäisjuhla yule sekä vanhaan vuodenvaihteeseen sijoittuva syysjuhla kekri. Joulu syrjäytti Suomessa kekrin vuoden pääjuhlana viimeistään yleisen oppivelvollisuuden astuttua voimaan 1920-luvulla, koska joulua vietettiin kouluissa mutta kekriä ei. Nimen alkuperä Suomen kielen sana joulu ei ole alkuperältään kristillinen ilmaus. Se on rautakautinen lainasana muinaisskandinaavisista kielistä noin 500–650-luvuilta ja samaa perua kuin norjan, tanskan ja ruotsin kielen jul ja viron jõulud. Muinaispohjoismainen sana joululle oli jól, mikä on käytössä vielä islannissa. Joidenkin kielentutkijoiden mukaan se tarkoitti käännöstä tai uudelleensyntymistä. Alun perin sana joulu on tarkoittanut keskitalven pakanallista juhlaa, ja sen kanssa samaa kantaa on jo aiemmin germaanisista kielistä tullut sana juhla. Nykyään sanalla viitataan useimmiten kristilliseen juhlaan. Englannin kielessä tavallisin joulua tarkoittava sana on Christmas, joka tulee muinaisenglannin sanoista Cristes Maesse eli ”Kristuksen messu”. Sanaa käytettiin tiettävästi ensimmäisen kerran vuonna 1038. Sen harvinaisempana synonyymina on kuitenkin yhä käytössä myös sana yule, joka on samaa alkuperää kuin suomen joulu. Sillä tarkoitettiin alun perin esikristillistä juhlaa, jonka ajankohta vaihteli kuunkierron vuoksi joulukuun lopusta tammikuun alkuun. Sana esiintyy vielä joissakin jouluun liittyvissä perinteissä, kuten yule log (suom. jouluhalko) tai yule goat (suom. olkipukki). Saksaksi joulu on Weihnachten, mikä tarkoittaa pyhiä öitä. Katolinen kirkko käyttää joulusta latinalaista nimitystä Dies Natalis Domini, joka tarkoittaa Herran syntymäpäivää. Siitä ovat peräisin italian sana Natale, portugalin Natal ja espanjan Navidad.. Myös ranskan joulua tarkoittava sana Noël on mahdollisesti samaa alkuperää, joskin sen on myös arveltu johtuvan ”hyvää uutista” tarkoittavasta sanasta novel. Historia Monet kansat ovat vanhoista ajoista viettäneet vuotuista juhlaa talvipäivänseisauksen aikoihin. Muinaisten germaanien talvijuhla tunnetaan nykyisin sen englanninkielisellä nimityksellä yule. Kuukalenterin vuoksi yulen paikka vaihteli joulukuun alusta tammikuun alkuun. Kristinuskon leviämisen myötä yule yhdistettiin kristilliseen jouluun. Saturnalia-juhla Moni suomalainen jouluperinne kuten juhlarauhan julistaminen, hyvä tahto, lahjojen antaminen, köyhille jakaminen, kynttilöiden polttaminen, havukoristeet, punaiseen ja hiippalakkeihin pukeutuminen sekä kinkun syönti, on saanut alkunsa antiikin Rooman Saturnalia-juhlasta. Alun perin keskikesään sijoittunut maanviljelyksen ja ajan jumalan kunniaksi vietetty juhla siirrettiin myöhemmin vuoden loppuun ja yhdistettiin talvipäivän seisauksen juhlaan. Yksipäiväisestä juhlasta kehittyi lopulta yhdeksän päivän mittainen juhlakausi. Se huipentui 25. joulukuuta vietettävään auringonjumalan uudelleensyntymäjuhlaan, jolloin annettiin lahjoiksi esimerkiksi pieniä saviveistoksia, rahaa, vaatteita, hajuvesiä, kirjoja, makeisia, leivonnaisia, astioita, ja koriste-esineitä. Saturnalia-juhlassa harrastettiin myös esimerkiksi kepposten tekoa ja uhkapelaamista. Jeesuksen syntymäpäivä Jeesuksen syntymä on sijoitettu joulupäivälle, ja kolmasosa maailman väestöstä viettää joulua Jeesuksen syntymäjuhlana. Raamatussa Jeesuksen syntymästä kerrotaan sekä Matteuksen että Luukkaan evankeliumeissa, mutta kummassakaan ei sanota, mihin aikaan vuodesta se tapahtui. Tiettävästi ensimmäisenä Jeesuksen syntymän ajoitti joulukuun 25. päivään Hippolytos Roomalainen 200-luvulla. Hän oletti, että enkelin ilmestys Marialle oli tapahtunut kevätpäiväntasauksena, joka tuolloin oli 25. maaliskuuta, ja että Jeesus olisi syntynyt yhdeksän kuukautta myöhemmin. Jo samalla vuosisadalla hänen syntymäjuhlaansa alkoivat sanottuna päivänä viettää muun muassa Pohjois-Afrikan donatolaiset. Yksinkertaisin selitys Jeesuksen syntymän ajoitukselle on, että 25. joulukuuta on roomalaisen juliaanisen kalenterin talvipäivänseisauksen alkuperäinen ajankohta. On myös esitetty, että juhlapäivä olisi sijoitettu kyseiseen ajankohtaan sen vuoksi, että samana päivänä oli ennestään vietetty Voittamattoman auringon (Sol Invictus) päivää. Erään teorian mukaan asia olisi kuitenkin ollut päinvastoin: kristityt olisivat viettäneet sanottuna päivänä Jeesuksen syntymäjuhlaa jo ennen kuin keisari Aurelianus, mahdollisesti vastavetona kristityille, määräsi saman päivän Voittamattoman auringon päiväksi. Paavi Pyhä Julius I vakiinnutti joulukuun 25. päivän Jeesuksen syntymäpäiväksi vuonna 345. Varhaisin tunnettu maininta joulun vietosta 25. joulukuuta on vuonna 354 laaditussa roomalaisessa kalenterista. Jo aikaisemmin kristityt olivat viettäneet 6. tammikuuta epifania-juhlaa eli nykyistä loppiaista Jeesuksen kasteen muistopäivänä, minkä oli uskottu tapahtuneen hänen 30. syntymäpäivänään. Protestanttisen reformaation jälkeen puritaanien kaltaiset ryhmät vastustivat joulun viettoa. 1600-luvulla joulun vietto oli ajoittain kiellettyä Englannissa ja Bostonin siirtokunnassa Pohjois-Amerikassa. Charles Dickensin vuonna 1843 julkaistu Joulukertomus elvytti ihmisten hiipumassa olleen kiinnostuksen juhlaan. Samana vuonna ilmestyi ensimmäinen painettu joulukortti. Uudenvuoden kortteja oli painettu Pohjoismaissa jo paljon aiemmin. Korttien kuvitus oli maallista. Ensimmäinen painettu lasten joulukalenteri painettiin ilmeisesti Saksassa 1900-luvun alussa. Gregoriaaninen kalenteri 1500-luvulla paavi Gregorius XIII määräsi otettavaksi parannetun, gregoriaanisen kalenterin hyppäämällä lokakuun 15. päivästä 1582 lokakuun 25. päivään. Uudistus tuli ensin käyttöön vain katolisessa kirkossa, mutta myöhemmin se on otettu käyttöön muuallakin. Monissa ortodoksisissa kirkoissa juhlapäivien ajankohta määräytyy yhä juliaanisen kalenterin mukaan, vaikka ne toimivatkin maissa, joissa gregoriaaninen kalenteri on muutoin käytössä. Ero on nykyään 13 päivää. Tästä syystä esimerkiksi Venäjällä joulu on 7. tammikuuta, jolloin juliaanisen kalenterin mukaan on 25. joulukuuta. Suomen ortodoksinen kirkko viettää kuitenkin joulua samaan aikaan kuin läntiset kirkkokunnat. Egyptin koptilainen kirkko käyttää omaa koptilaista kalenteria ja viettää joulua sen mukaisesti koiak-kuun 29. päivänä, joka vastaa joulukuun 25. päivää juliaanisen ja nykyisin tammikuun 7. päivää gregoriaanisen kalenterin mukaan. Pyhäpäivät Varsinainen joulupäivä eli ensimmäinen joulupäivä on 25. joulukuuta. Sitä seuraa 26. joulukuuta tapaninpäivä (toinen joulupäivä), pyhän Stefanoksen muistopäivä. Nämä molemmat ovat useimmissa Euroopan maissa virallisia pyhäpäiviä. Joulupäivää edeltävä jouluaatto, 24. joulukuuta, ei virallisesti ole pyhäpäivä, mutta se ja varsinkin sen ilta on käytännössä muodostunut jouluajan tärkeimmäksi juhlapäiväksi, ja nykyisin myös se on useimmilla työpaikoilla palkallinen vapaapäivä. Muista juhlapäivistä poiketen myös julkinen liikenne loppuu Suomessa lähes kokonaan iltapäivällä jouluaattona. Ennen vuotta 1774 vietettiin Suomessa pyhäpäivinä myös kolmatta joulupäivää eli apostoli Johanneksen päivää 27. joulukuuta sekä neljättä joulupäivää eli viattomien lasten päivää 28. joulukuuta. Kuningas Kustaa III kuitenkin vähensi ne kahteen, koska aatelisten ja porvarien mielestä pitkät pyhät laiskistivat palkollisia liikaa. Kolmatta ja neljättä joulupäivää on nimitetty myös pikkupyhiksi tai arkipyhiksi. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous päätti vuonna 1999 ottaa apostoli Johanneksen päivän takaisin juhlapyhäksi vuodesta 2000 alkaen. Sitä vietetään, kun se osuu sunnuntaille – näin oli ensi kertaa vuonna 2009. Päivän nimi on uusissa kalentereissa muodossa ”Apostoli Johanneksen päivä”. Sitä on aiemmin nimitetty Johannes Evankelistan päiväksi, koska perinteisesti on ajateltu että apostoli ja evankelista ovat sama henkilö. Laajemmassa mielessä jouluajan on yleensä katsottu jatkuvan loppiaiseen saakka. Suomalaisessa kansanperinteessä jouluajan on usein katsottu alkavan Tuomaan päivästä 21. joulukuuta ja jatkuvan Nuutin päivään saakka 13. tammikuuta. Tätä heijastavat monet lorut, kuten Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi. Joulu islamissa Islamoppaan mukaan muslimeilla ei ole lupa matkia uskottomien ja monijumalaisten (kuffar/mushrikin) juhlia, koski se sitten ruokaa, pukeutumista, ilotulituksia tai palvontaa. Muslimilapset eivät saa leikkiä, käyttää heidän koristeitaan tai viettää noita juhlia yhdessä heidän kanssaan. Uskottomien kafir- juhlat ovat haram, kuten joulu, itsenäisyyspäivä, syntymäpäivät tai vappu. Vaikka Jeesuksen syntymäpäivän viettäminen kuulukin vain kristinuskoon, Koraanista löytyy jouluun liittyviä viitteitä näiden uskontojen yhteisen taustan takia. Koraanissa esimerkiksi Marian suura kertoo Jeesuksen syntymästä. Voiman suurassa on nähty kuvaus jouluyöstä, jolloin Jeesuslapsi laskeutuu taivaasta maan pinnalle. Joulukoristeet Nykyisin joulun väri on punainen. Myös vihreä, kulta, valkoinen ja hopea yhdistetään jouluun. Yleisiä joulukoristeita ovat esimerkiksi Suomessa kuusenoksat, joulukuusi, joulukranssit, olkipukit, omenat, kynttilät, joulun pöytäliinat, joulukukat, ulkosoihdut, jäälyhdyt ja lyhteet. Joulumusiikki Joulun aikaan esitetään tai kuunnellaan joululauluja. Niiden lisäksi joulumusiikkia ovat esimerkiksi monet taidemusiikin teokset kuten J. S. Bachin Jouluoratorio ja Pjotr Tšaikovskin baletti Pähkinänsärkijä. Juhlinta Suomessa Suomalaisen joulun ulkoisiin ihanteisiin liittyvät runsaat jouluruuat, omatekoiset joulukoristeet ja joulusauna. Suomessa jouluun on liitetty paljon marraskuun ensimmäiseen päivään vakiintuneen vuoden päätös- ja pääjuhlan kekrin (myös keyri, köyry tai köyri). Esimerkiksi vainajien muistaminen, saunominen ja ylenpalttinen syöminen kuuluivat kekrin perinteisiin. Pohjoismainen joulupukkiperinne on nuutti- ja kekripukkiperinteiden jatkumoa. Kyseessä oli ihminen, joka pukeutui hedelmällisyysriitin hahmoksi, pukiksi. Hän laittoi pukin sarvet päähän muuttuakseen šamanistisen perinteen mukaan pukin kaltaiseksi. Asuun kuuluivat myös tuohesta tehty naamari ja nurin käännetty lammasnahkaturkki. Kekrikulkueessa saattoi olla myös kaksi karhuntaljan alla kulkevaa ihmistä, joilla oli kauhat sarvina, kirves kuonona ja pitkä varsiluuta häntänä. Pikkulintujen ruokkiminen jouluna on vanha tapa ja kuuluu talonpoikaiskulttuurin viljelytaikuuteen. Joulun ohra- tai kauralyhteen tarkoitus oli saada linnut jättämään kesällä viljan rauhaan. Muinaissuomalaiset mahdollisesti ajattelivat, että kuolleet eli sielulinnut olivat elävien kanssa mukana keskitalven juhlassa. Siihen on voinut myös liittyä uskomus, että linnut tuovat talolle onnea. Ruotsissa kirkko vastusti tapaa ja se oli Suomessakin katoamassa, kunnes eräät lehdet ja hyväntekeväisyysjärjestöt elvyttivät sen. Luontoa säästääkseen jotkut voivat joulukuusen hankkimisen sijasta valita pihalta tai lähimetsästä puun ja koristella sen talven eläimille. Oksille ripustetaan talipalloja. Perinteisiä joulukoristeita ovat himmeli ja olkipukki. Oljesta tehdyt koristeet tulevat kekristä, sadonkorjuun juhlasta. Joulukalenterit tulivat Suomeen toisen maailmansodan jälkeen. Ennen lahjojen jakoa käydään usein hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä sukuhaudoille. Tapa alkoi Suomessa 1900-luvulla ja yleistyi talvisodan jälkeen sankarihaudoilla ja pian muillakin. Kaikki protestanttiset kirkot eivät hyväksy haudoilla käyntiä tavan pakanallisen alkuperän vuoksi. Kekrin kuuluneet vainajien hyvittely- ja kestitystavat siirtyivät jouluun. Nykyisin kynttilöitä voidaan sytyttää yhteisenä kokemuksena vainajien muiston kunnioittamiseksi. Kristillistä sanomaa arvostavissa perheissä voidaan lukea ennen ateriaa jouluevankeliumi. Tapa yleistyi 1800-luvun lopulla herätysliikkeiden vaikutuksesta. Jouluaamun hyvin aikainen joulukirkko kuuluu protestanttiseen perinteeseen. Kirkossa kuullaan jouluevankeliumi ja veisataan Lutherin virsi 21 ”Enkeli taivaan”. Aikaisemmin luterilainen kirkko suhtautui joulukirkkoon ankarasti: jos ei ollut kirkossa, sai vuosittaisilla kinkereillä julkiset nuhteet. Jouluaattona on myös tapana muistaa kuolleita omaisia ja viedä kynttilä haudalle. Saunominen eli joulusaunassa käyminen on vanha ja edelleen yleinen tapa. Joululahjojen antamista alettiin harrastaa 1800-luvun alussa varakkaissa perheissä. Tapa syödä runsaasti jouluaterialla periytyy muinaissuomalaisilta ja liittyy maatalousvuoden kiertoon sekä talvipäivänseisauksen tienoilla vietettyyn valon juhlaan. Suomalaiseen joulupöytään yleensä kuuluvia ruokia ovat muun muassa erilaiset laatikot, yleensä porkkana-, lanttu- ja perunalaatikot sekä erilaiset kalaruoat kuten kylmäsavustettu lohi, graavilohi ja graavisiika. Jouluaattona syödään yleensä riisipuuroa. Jouluna syödään myös joulutorttuja ja piparkakkuja. Lipeäkala ja puuro ovat vanhimpia kansan jouluruokia. Ohra vaihtui riisiin 1800-luvulla. Laatikkoruoat, luumukiisseli ja piparkakut omaksuttiin säätyläissaleista talonpoikaispöytiin 1800-luvulla ja 1900-luvulla. Joulukinkku syrjäytti kekripässin myöhään. 1940-luvulla sen haastajaksi tuli kalkkuna. Katso myös Hanukka Joulu eri maissa Joulun julkinen asema Joulupukin kirje Jouluradio Jouluseimi Kuusijuhla Kwanzaa Pikkujoulu Tuomaanristi Lähteet Vento, Urpo: Joulu, vuoden suurin juhla. Teoksessa Viitteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Suomalainen joulu Suomalaisen Työn Liitto Jouluperinteistä. Coloria.net. Joulu. Ylen Elävä arkisto. Joulu ympäri maailmaa -videoita. Santatelevision.com. Joulu . SKS-tietopaketit: Vuotuisjuhlat. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. Joulu . Avoimen museon vuotuisjuhlat. Joulu. Evl.fi. Maijastina Kahlos: Joosefilla ja Marialla ei ollut syytä lähteä Betlehemiin . Helsingin Sanomat 21.12.1997. Yle Oppiminen: Joulu. Seulonnan keskeiset artikkelit

417

https://fi.wikipedia.org/wiki/Joukko

Joukko

Joukko on matematiikassa joukko-oppiin kuuluva peruskäsite. Periaatteessa joukko on kokoelma olioita eli alkioita, joiksi joukon jäseniä kutsutaan. Joukko voi myös olla tyhjä alkioista, jolloin sitä kutsutaan tyhjäksi joukoksi. Esimerkkejä joukoista Taskun sisältö Naiivi esimerkki joukosta voisi olla taskun sisältö. Taskussa on kolikko, avain, noppa ja tulitikkulaatikko, jolloin joukossa on neljä alkiota. Alkioiden suhde toisiinsa on tasa-arvoinen siinä mielessä, että jokainen esine on taskun jäsen. Tulitikkuaskissa on polttamattomia tikkuja, joten sitä voidaan pitää siinä mielessä osajoukkona, vaikka kokonaisuutena se on myös alkio. Tyhjää joukkoa voisi esittää tyhjä tasku, joka laitetaan taskuun muiden esineiden sekaan. Jos taskussa oleva kolikko luiskahtaa tyhjään taskuun, muuttuu se sisemmän taskun alkioksi ja kuuluu siten joukkoon ja sen osajoukkoon samanaikaisesti. Lukujoukko Matematiikassa lukujoukoilla on erityisasema. Suurin osa matematiikasta käsittelee lukuja ja niiden muodostamat joukot ovat analyysin perusta. Tarkastelun kohteeksi voidaan valita tunnettujen lukujen osajoukko, esimerkiksi alle 100 olevien parillisten positiivisten kokonaislukujen joukkoa. Tämän joukon koko on 50 alkiota ja joukkoa kutsutaan äärelliseksi joukoksi. Koska tunnettuja lukuja on määrättömästi, sanotaan lukujoukon alkioita olevan äärettömän monta. Tällaiseen epäkäytännölliseen tilanteeseen on jouduttu, koska laskulait ovat voimassa yksinkertaisessa muodossaan vain, jos oletetaan lukuja olevan kuinka paljon tahansa. Esimerkiksi lukumääriä tai järjestystä ilmaisevat luvut eli luonnolliset luvut muodostavat tällaisen kompaktin kokonaisuuden. Tässä joukossa yhteen- ja kertolaskutoimitukset onnistuvat niin, että myös tulos kuuluu samaan lukujoukkoon. Tällaista joukkoa kutsutaan äärettömäksi joukoksi. Myös kokonaisluvut, rationaaliluvut, irrationaaliluvut reaaliluvut ovat perinteisiä matematiikassa käytettyjä lukuja. Niitä voidaan kuvata havainnollisesti lukusuoralla. Nämäkin ovat äärettömiä joukkoja. Vektorit Vektorijoukoiksi kutsutaan sellaisia joukkoja, jossa on alkioina useamman lukujoukon yhdistelmiä. Esimerkiksi joukko ja joukko voidaan ottaa muodostamaan yhdistelmäalkioita. Joukon luvut ilmoitetaan ensimmäiseksi luvuksi ja joukon alkiot toiseksi luvuksi. Kaikki tällaisen lukuparit (a, b) eli vektorit voidaan luetella joukoksi , joka on . Joukko on joukkojen ja karteesinen tulo eli . Reaalilukujen parit muodostavat siten karteesisen tulon . Tätä lukujoukkoa voidaan havainnollistaa myös xy-tasolla, jossa x-koordinaatti meritsee lukuparin vasenta lukua ja y-koordinaatti lukuparin oikeaa lukua. Tilaa eli avaruutta voidaan kuvata lukukolmikolla , joka esittää vektorijoukon alkiota. Lukukolmikoita käytetään yleisesti esittämään avaruuden kolmiulotteista tilaa, jonka paikkoja esittävät xyz-koordinaatiston vektorit eli pisteet . Funktiot Joukkojen alkioita voivat olla myös funktiot. Kaikkien funktioiden joukossa polynomit ovat sen osajoukko ja polynomeissa potenssifunktiot ovat polynomijoukon osajoukko. Funktioilla voi olla yhteisiä ominaisuuksia, jotka sopivat tarkasteltavaan tehtävään. Tällaisia funktioiden joukkoja ovat esimerkiksi alkeisfunktiot, lineaariset funktiot tai algebralliset funktiot. Peruskäsitteitä Merkintöjä Joukkoja voi havainnollistaa luetteloimalla tai piirtämällä sen alkiot. Joukon alkioiden luetteloimisen sijaan voidaan niiden tunnistamiseksi esittää alkioiden yhteinen ominaisuus. Voidaan sanoa vain, että lukujoukkoon kuuluu kaikki alle 100 olevat parilliset luonnolliset luvut. Tämä voidaan merkitä kirjoittamalla joukon alkiot pilkulla erottaen aaltosulkujen sisään . Luettelon loppuun lisätään kolme pistettä, jos luettelo jatkuu vielä pitkään, mutta joukon idea selvisi lukijalle. Yhteinen ominaisuus voidaan myös lisätä merkintään, jolloin lukija varmasti huomaa sen: . Tällaista merkintää käytetään lukujonojen teoriassa. Jos lukuja on äärettömän monta, voidaan luettelo aloittaa tai päättää kolmeen pisteeseen. Näin voidaan helposti esittää kaikki joukon parittomat kokonaisluvut . Joukko-opissa on oleelista tietää, kuuluuko alkio tarkasteltavaan joukkoon. Ajatus kuulumisestä voidaan esittää väitteenä, jossa kuusi (6) kuuluu joukkoon eli tai 102 ei kuulu joukkoon eli . Useamman luvun tapauksessa merkitään eli luvut 2, 4 ja 6 kuuluvat (yksitellen) joukkoon tai osajoukko kuuluu joukkoon. Kumpikin tulkinta merkitsee samaa asiaa. Kaksi esiteltyä joukkoa ovat sama joukko, jos jokainen joukon alkio esiintyy joukossa , ja vastaavasti, jokaisen joukon alkio esiintyy joukossa . Tällöin merkkään . Ellei joukkoon kuulu mikään alkio, on joukko niin sanottu tyhjä joukko. Se merkitään symbolilla . On olemassa vain yksi tyhjä joukko, sillä monen erilaisen tyhjän joukon olemassaolo ei ole joukko-opin hengen mukaista. Alkioiden lukumäärä Joukon alkioiden lukumäärä on äärellisen joukon tapauksessa selvä. Taskussa olevien esineiden lukumäärä selviää laskemalla esineet, joita taskussa on. Joukon koko on tällöin saatu lukumäärä. Luonnollisten lukujen joukko on sen sijaan ääretön. Jos luetteloidaan lukujoukon lukuja lähtien liikkeelle sen pienimmästä luvuta 1, jatkaen seuraavaksi suurimmasta luvusta 2 ja näin edetään seuraavaksi suurimpaan lukuun jatkuvasti, on aloitettu laskemisprosessi, jonka loppumista ei voi odottaa. Lukujoukon tärkeä ominaisuus nimittäin on, että jokaisella luvulla n on myös seuraajana sellainen luku, joka on lukua yksi suurempi (n + 1). Luetteloon on siten mahdollista löytää aina vain yksi luku lisää eikä luettelointi siksi lopu milloinkaan. Lukujoukko on siten ääretön. Rationaalilukujen joukko on myös ääretön, koska se sisältää kaikki luonnolliset luvut ja puuttuvat murtoluvut vielä niiden lisäksi. Kumpi on siten suurempi joukko: luonnolliset luvut vai rationaalit luvut? Arkinen järki sanoo rationaalilukujen joukkoa suuremmaksi, mutta matematiikassa voidaan esittää joukkojen vertailutilanne, jossa huomataan niillä olevan yhtä monta alkiota. Alkioita on molemmissa ääretön määrä. Erotukseksi äärelliselle lukumäärälle käytetään äärettömille joukoille lukumäärän mittana mahtavuutta. Sanotaan, että luonnolliset luvut, kokonaisluvut ja rationaaliluvut ovat yhtä mahtavat. Irrationaaliluvut ja reaaliluvut sen sijaan ovat lukujoukkona edellisiä joukkoja vielä mahtavampia. Kun edellisien joukkojen mahtavuus on (lue: alef-0), on jälkimmäisillä mahtavuus jo . Reaalilukujen rakenne on sellainen, että jokaisessa lukuvälissä on "yhtä paljon alkioita" kuin koko reaalilukujen joukossa. Reaaliluvut ovat irrationaalisten lukujen tavoin äärettömän tiheä. Tilanne ei muutu oleellisesti, jos tarkastellaan karteesia tuloa , sillä jokaiselle reaalilukujoukon alkiolle voidaan osoittaa yksi alkio. Lähteet Viitteet Kirjallisuutta Joukko-oppi Matemaattiset objektit Seulonnan keskeiset artikkelit

418

https://fi.wikipedia.org/wiki/Juri%20Gagarin

Juri Gagarin

Juri Aleksejevitš Gagarin (; 9. maaliskuuta 1934 Gžatsk, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto – 27. maaliskuuta 1968 Kiržatš, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto) oli Neuvostoliiton ilmavoimien koelentäjä, neuvostoliittolainen kosmonautti ja samalla maailman ensimmäinen avaruuslentäjä. Nuoruus ja opinnot Juri Gagarin syntyi vuonna 1934 puusepän ja meijeristin perheeseen kolhoosissa Klušinin kylässä lähellä Gžatskin kaupunkia Moskovan länsipuolella. Gžatsk tunnetaan nykyisin nimellä Gagarin. Valmistuttuaan kansakoulusta Gagarin opiskeli Ljubertsin maatalouskonekoulussa ja valmistui sieltä vuonna 1951. Hän aloitti valimoteknikon opinnot Saratovin teollisuusteknillisessä koulussa ja valmistui vuonna 1955. Samana vuonna hän sai päättötodistuksen myös Saratovin lento-opiston iltakoulusta. Gagarin meni naimisiin vuonna 1957, ja hänelle syntyi kaksi tytärtä. Lentäjänä ja kosmonauttina Tehtyään ensimmäisen yksinlentonsa Gagarin kirjoittautui lentosotakouluun. Hän valmistui sieltä hyvin arvosanoin ja palveli hävittäjälentäjänä Arktiksella vuosina 1957–1960. Maaliskuussa 1960 hänet hyväksyttiin Neuvostoliiton kosmonauttikoulutukseen. Gagarinia koulutettiin Moskovassa kosmonautiksi 19 muun lentäjän kanssa. Pian Gagarin nousi niiden kuuden lentäjän ryhmään, joita alettiin kouluttaa ensimmäisiä miehitettyjä Vostok-avaruuslentoja varten. Maaliskuussa 1961 Gagarin valittiin ensimmäisen Vostok-lennon lentäjäksi. Gagarin kapusi Vostok 1:een aamulla 12. huhtikuuta 1961. Hän kiersi maapallon yhden kerran 108 minuutin mittaisella lennollaan. Lento oli kokonaan automaattinen, ja Gagarinin tehtävä oli tarkkailla aluksen järjestelmiä ja lennon sujumista sekä lennon vaikutuksia itseensä. Palatessaan Maan ilmakehään Gagarin poistui aluksesta heittoistuimella seitsemän kilometrin korkeudessa ja laskeutui laskuvarjolla Saratovin alueelle. Gagarinista oli näin tullut maailman ensimmäinen avaruuslentäjä. Hänet ylennettiin onnistuneen lentonsa jälkeen majuriksi ja nimettiin Neuvostoliiton sankariksi. Hän sai myös muun muassa Leninin kunniamerkin. Kotimaan juhlien jälkeen Gagarin lähti kansainväliselle hyväntahdonkiertueelle ja sai useita kansainvälisiä tunnustuksia. Gagarin valittiin myöhemmin myös Neuvostoliiton kansanedustajaksi. Palattuaan kiertueelta kotimaahansa Gagarinista tehtiin kosmonauttien erillisosaston komentaja. Johtajan roolissaan hän ei enää kouluttautunut uusille avaruuslennoille, mutta hän toimi monella Voshod-lennolla yhteystehtävissä ja teknisenä päällikkönä. Joulukuussa 1963 Gagarinista tuli kosmonauttien koulutuskeskuksen varajohtaja, ja hän oli myöhemmin kuulentoprojektien lennonjohtaja. Gagarin ei kuitenkaan päässyt enää lentotehtäviin ennen kuin vasta vuonna 1966, jolloin hänet nimettiin Vladimir Komarovin varalentäjäksi Sojuz 1 -lennolle. Vaikeuksien sävyttämä lento kuitenkin syöksyi maahan huhtikuussa 1967, ja Komarov sai surmansa. Onnettomuuden jälkeen Gagarin joutui taas lentokieltoon. Hän sai uudelleen lentoluvan maaliskuussa 1968. Kuolema Gagarin kuoli 27. maaliskuuta 1968 MiG-15-UTI-harjoitushävittäjän lennolla koelento-olosuhteissa (painottomuuden simulointeja) lähellä Kiržatšin kaupunkia. Vladimir Serjoginin ohjaama lentokone syöksyi maahan tultuaan jyrkässä kulmassa kolmikilometrisen pilvikerroksen läpi pyrkien koneen oikaisuun vasta pilvikerroksen loputtua 600 metrin korkeudella. Pilvikerros ulottui kuitenkin alemmas ja koneen oikaisuun ei riittänyt tilaa. Gagarinin menehtymisen syyksi on esitetty se, että koska Gagarin halusi estää putoavan koneen syöksymisen läheiseen kylään, hän ei laukaissut omaa heittoistuintaan. Vuonna 2013 kosmonautti Aleksei Leonov julkaisi uusia tietoja tapahtumasta. Leonovin mukaan onnettomuuden aiheutti Su-15-hävittäjä, joka lensi niin läheltä Gagarinin MiG-15-konetta, että tämä kääntyi nurin, joutui syvään kierteeseen ja syöksyi maahan. Eversti Gagarin haudattiin Moskovan Kremliin. Jälkimaine Gagarinin mukaan on nimetty eräs kraatteri Kuun Maahan näkymättömällä puolella, asteroidi ja Venäjällä sijaitseva kosmonauttien koulutuskeskus. Yhdysvaltalaiset astronautit jättivät Kuuhun Gagarinin muistolaatan ensimmäisellä kuukävelyllä vuonna 1969. Vuonna 2011 Yhdistyneet kansakunnat nimesi 12. huhtikuuta kansainväliseksi miehitettyjen avaruuslentojen päiväksi. Miljoonasateen debyyttisingle Lapsuuden sankarille kertoo Gagarinista. Jääkiekkoliiga KHL:n mestaruuspokaali Gagarin Cup on nimetty Gagarinin mukaan. Itä-Saksan alueella nimettiin katuja ja erilaisia instituutioita Gagarinin mukaan. Edelleen on Juri-Gagarin-Straße esimerkiksi Jenassa ja Dresdenissä. Kolikoissa ja postimerkeissä Lähteet Kirjallisuutta Ensimmäinen ihminen avaruudessa (Kansankulttuuri Oy, Tampere 1961). Elokuvat Gagarin – ensimmäinen avaruudessa (ven. Гагарин. Первый в космосе, ohjaus Pavel Parkhomenko, Venäjä 2013). Aiheesta muualla Ylen elävä arkisto – Juri Gagarin – ensimmäinen avaruuslentäjä Ylen elävä arkisto – Gagarin Suomen television haastattelussa Yuri's Night, vuodesta 2001 alkaen 12. huhtikuuta pidetty globaali juhla, mm. Helsingissä Lento-onnettomuudessa kuolleet Neuvostoliiton sankarit Neuvostoliittolaiset avaruuslentäjät Neuvostoliittolaiset lentäjät Neuvostoliittolaiset sotilaat Sosialistisen työn sankarit Vuonna 1934 syntyneet Vuonna 1968 kuolleet Seulonnan keskeiset artikkelit

419

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jakom%C3%A4ki

Jakomäki

Jakomäki () on 1960-luvun lopulla valmistunut noin 5 600 asukkaan kerrostalolähiö Koillis-Helsingissä. Kerrostalojen lisäksi Jakomäessä on myös rivitaloja, omakotitaloja ja paritaloja. Helsingin kaupunginosajaossa Jakomäki on Suurmetsän kaupunginosan osa-alue, ja peruspiirijaossa se muodostaa oman Jakomäen peruspiirin. Jakomäki sijaitsee Vantaan rajan tuntumassa, Lahdenväylän ja Porvoonväylän välissä lähellä niiden yhtymäkohtaa. Porvoonväylältä on liittymä Jakomäkeen, samoin Jakomäestä Porvoonväylälle. Naapurialueita ovat lännessä Lahdenväylän toisella puolella Alppikylä ja Heikinlaakso, etelässä Porvoonväylän toisella puolella Kivikko ja Vantaan Rajakylä sekä idässä Vantaan Vaarala. Kaupungin koillisrajalla moottoriteiden kainalossa olevaan alueeseen liitetään yleisesti paljon ikäviä mielleyhtymiä. Jakomäen huonomaineisuus periytyy levottomilta 1960-, 1970- ja 1980-luvuilta, jolloin alue oli lähiöongelmien symboli työttömineen ja alkoholisteineen. Jakomäen asukkaista 36,0 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia vuoden 2019 lopussa. Luonnehdinta alueesta Lähiö rakennettiin parissa vuodessa 1960-luvun lopulla. Kunnostaminen alkoi vuoden 1996 jälkeen. Elementtitaloja on verhottu tiilijulkisivuilla, joten eteläisen Jakomäen ulkoinen ilme ei enää ole täysin alkuperäinen. Mäen päällä olevat talot ovat kolmikerroksisia, koska korkeampia ei voitu rakentaa läheisen Malmin lentokentän takia. Yleisesti Jakomäen kerrostalot ovat 3–6-kerroksisia. Jakomäen pienessä lähiökirkossa on Göran Augustsonin seinämaalaus, joka peittää koko alttariseinän. Ostoskeskus, kirjasto, päiväkoti Naava ja terveyskeskus ovat kirkon lähellä. Kerrostalojen keskellä oleva puuton Jakomäenkallion huippu nousee 60 metrin korkeuteen merenpinnasta. Jääkauden jälkeen merenpinta oli huomattavasti korkeammalla: kalliolla on pirunpelto, entinen rantakivikko. Huomattavasti avoimemmat näköalat löytyvät Jakomäentien lounaiskaarteen Kaivantopuistosta. Mäenrinteet ovat täynnä linnoitusvallituksia, joita venäläiset rakensivat ensimmäisen maailmansodan varalle. Ida Aalbergin tien tornitalot Pohjois-Haagassa ja kolmentoista kilometrin päässä sijaitseva Malminkartanonhuippu erottuvat hyvin. Historia Jakomäen rakentaminen Maanmittaushallituksen arkistossa on merkintä alueesta nimeltä 'Jacobacka' vuodelta 1692. Ensimmäinen karttamerkintä nimeltä mainiten on Ruotsi-Suomen isojaon ajalta 1775. Jakomäen asemakaava laadittiin 1960-luvulla. Alueella joka tunnettiin nimellä Alppikalliot, oli ollut sitä ennen rintamamiestaloja. Jakomäen talot rakennettiin pikavauhtia korkealle mäelle vuosina 1967–1969. Talot on asemakaavallisesti sijoitettu väljästi kallioiseen maastoon, jossa luonto on voimakkaasti läsnä. Helsingin kaupungille Jakomäki oli suurhanke. Asuntopula oli suuri ja vuokra-asunnot tulivat tarpeeseen. Alueelle tuli alussa pelkkiä kaupungin vuokra-asuntoja, mutta myöhemmin rakennettiin myös omistusasuntoja. Rakentamisaikaan ajateltiin, että asuntopula olisi hetkellinen, ohimenevä ilmiö ja 30 vuoden päästä mietittäisiin, mitä taloille tehtäisiin. Purkaminen oli esillä tulevana vaihtoehtona. Jakomäki oli sekä asemakaavana että rakennusten osalta aikansa suunnittelutavoitteiden tyypillinen toteutus. Siellä oli nähtävissä teollisen rakentamisen pääpyrkimys päästä mahdollisimman suuriin valmistussarjoihin. Näillä periaatteilla toteutettujen kerrostalojen ehkä silmiinpistävin ominaisuus oli samankaltaisuus ja yksitoikkoisuus. Nopeasti rakennetulle alueelle, jota siihen aikaan pidettiin aika syrjäisenä, muutti liki 7 000 uutta, pääosin Kallion, Alppilan ja Vallilan pienasunnoista muuttaneita työväenluokan perheitä niin, että Jakomäessä asui 1990-luvun puolivälissä enemmän syntyperäisiä helsinkiläisiä kuin millään muulla kaupungin alueella. Palvelut olivat aluksi huonot. Helsingin keskustaan pääsi silti sujuvasti moottoritien linja-autolla. Linja 77 on kulkenut Jakomäkeen 1. toukokuuta 1973 lähtien. Uusi lähiö joutui 1970-luvun alussa median huomion kohteeksi ja nousi valtakunnalliseen tietoisuuteen Suomen pahimpana slummina, jonka arkkitehtuuria ja asujaimistoa moitittiin. Viikkosanomat otsikoi ”Kuka muuttaa Jakomäkeen? Se jonka on pakko”, ja muun muassa Hufvudstadsbladet ja television Kansalaisen tietolaari jatkoivat samoilla linjoilla. Jakomäen asukkaat saivat kärsiä syrjinnästä muun muassa koulussa ja harrastusryhmissä. Jakomäki 1980-luvulla 1980-luvun Jakomäki oli varsinkin Malmin poliisille työlästä aikaa. Pimeän viinan myyminen oli yleistä, kun lähimmät Alkon myymälät olivat Malmilla ja Kontulassa. Nuorison keskuudessa vaikutti 1980-luvun vaihteessa rock- ja rockabilly-musiikki jakomäkeläisen Danny and The Thundersin voitettua Suosikki-lehden Rock-kuninkuuskilpailun 1980. Yhteenotot viereisen Kontulan lähiön kanssa näkyivät sanomalehtien otsikoissa, mutta nuoremmat lapset viihtyivät kun kavereita, metsämaastoja ja leikkipaikkoja riitti. Jakomäkeläisten kuolleisuus oli 40 prosenttia Helsingin keskiarvoa suurempi, ja yleisin kuolinsyy vuonna 1984 oli itsemurha. Vielä 1980-luvun lopulla Jakomäessä oli asukkaita noin 7 000. Mikkelin panttivankidraama elokuussa 1986 sai alkunsa Kansallis-Osake-Pankin Jakomäen konttorin ryöstöstä. Konttori sijaitsi osoitteessa Jakomäenkuja 1. Vuonna 1987 käynnistettiin asuinalueen parantamiseen ja vuokra-asumisen ongelmien lieventämiseen tähdännyt Jakomäki 2000 -hanke. Sen loppuraportissa vuonna 1991 todettiin etenkin asukkaiden yhteishengen parantuneen, mutta suurimpia ongelmia, kuten asujaimiston sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia, ei ollut saatu ratkaistua. Nykytila Jakomäki ei enää 1990-luvun loppupuolella ollut kovinkaan ongelmainen paikka väestön ikäännyttyä. Jakomäen ostoskeskuskin oli rauhoittunut pahimpien vuosien jälkeen. Tilastojen valossa Jakomäen työttömyysaste on kuitenkin edelleen kaupungin peruspiireistä suurin (31.12.2010: 15,1 %) ja korkeakoulututkinnon suorittaneiden asukkaiden määrä alhaisin (1.1.2012: 9,6 %). Osaksi näistä syistä jakomäkeläisten keskimääräinen tulotaso on pienin kaikista kaupungin peruspiireistä. Korkea työttömyysaste on osaksi seurausta Jakomäen suuresta ulkomaalaistaustaisten asukkaiden määrästä (31.12.2019: 36,0 %);, Helsingin Uutisten mukaan 34% vuonna 2019 ja 37,1 prosenttia vuotta myöhemmin. Vuokra-asuntojen osuus asuntokannasta on erittäin suuri: 67,9 % (2014), mikä on korkein luku Helsingin peruspiireistä (koko kaupungissa vuokra-asuntoja 44,7 %). Asuntojen hinnan osalta Jakomäki on Helsingin edullisimpia. Vaaleissa alueen äänestysprosentti on usein ollut kaupungin alhaisin. Tony Halmeen kannatus vuoden 2003 eduskuntavaaleissa oli suurimmillaan juuri Jakomäessä, minkä lehdistö tulkitsi vastalauseeksi nykypolitiikkaa vastaan. Musliminaisten oma uimavuoro Jakomäen uimahallissa herätti huomiota mediassa vuoden 2008 kunnallisvaalien aikaan, koska uimavuoroa väitettiin syrjinnäksi. Sittemmin selvisi, että kiistelty musliminaisten uintivuoro onkin kaikkien naisten uintivuoro. Kaupungin organisoima alueen uudistaminen on onnistunut. Rakennuskantaa on saatu saneerattua siistiksi niiltä osin kuin tällaisia korjauksia on tehty. Esimerkiksi monessa vanhassa Etelä-Jakomäen elementtikerrostalossa huoneistot on kunnostettu perusteellisesti viimeisten kymmenen vuoden aikana (1996–) ja talot ovat saaneet uuden tiilisen julkisivun. Myös uusia taloja on rakennettu. Jakomäen yläasteen viereen on suunniteltu monitoimista palvelutaloa. Suurmetsän eteläpuolelle on valmisteilla täydennysrakentamista ja pohjoisemmaksi on kaavoitettu pientaloja. Palvelut Jakomäessä on useita päiväkoteja, Jakomäen peruskoulu, nuorisotalo, terveysasema, Jakomäen kirkko, palvelutalo, apteekki, kirjasto sekä uimahalli, jossa kuntosali. Jehovan todistajilla on valtakunnansali Jakomäessä. Joukkoliikenneyhteydet Jakomäkeen pääsee busseilla Helsingin keskustasta 75, 77, 717/A/N Malmilta 69 Puistolasta 75 Pasilasta 518 Mellunmäestä runkolinja 570 Lentoasemalta ja Tikkurilasta 570 Myyrmäestä 572 (ei K-vuorot) Hakunilasta 570, 572, 518, 717/A/N Jakomäen terveysasemalta on yhteys linjalla 702 Puistolaan, Fallkullaan ja Malmille. Jakomäen luonnonnähtävyyksiä Jakomäen vaikuttavimpia luonnonnähtävyyksiä on aivan Vantaan rajan tuntumassa Jakomäen ja Rajakylän välissä sijaitseva Slåttmossen, Helsingin laajin ja paksuturpeisin suo. Alue jatkuu Vantaan puolelle, missä on noin puolet suosta. Kokoa suolla on noin 30 hehtaaria, josta Jakomäessä on noin 15 hehtaaria. Polkua ja pitkospuita seuraten voi kokea hyvin erilaisia luonnonalueita kuivasta korvesta hyvinkin märkään suohon. Paikallisen koulun, Kuninkaantien koulun oppilaat ovat opettajan johdolla yhdessä ympäristökeskuksen kanssa laatineet Slåttmossen-luontopolun. Suo rajoittuu Helsingin puolella Somerikkotiehen ja Porvoonväylään. Suon kasvillisuudessa on varvustoa, jota muualla Helsingin suojelusoilla ei ole, nimittäin suokukkaa (Andromeda polifolia). Muutkin suokasvit viihtyvät siellä, muun muassa lakka eli hilla. Slåttmossen on myös Helsingin ainoa tyypillinen keidassuo, jonka keskiosa on reuna-alueita korkeammalla. Suo on rauhoitettu ja on Suomenlahden rannikolla arvokas luontokohde. Slåttmossen on suona saavuttanut lopullisen kehitysasteensa. Vaikka se sijaitsee Porvoon moottoritien tuntumassa, kävijä voi siellä kuitenkin kokea illuusion hiljaisen erämaan keskellä olemisesta. Siellä on nähty myös hirviä. Sienestäjä voi sieltä saada runsaan sienisadon. Jakomäki fiktiossa Ennen kuin Porvoonväylän liittymä valmistui 1970-luvun lopussa, Jakomäkeen ajaminen oli kovin monimutkaista. Tähän viittaa Spede Shown kuuluisa sketsi, jossa henkilöt eksyivät Espanjaan yrittäessään matkata taksilla Jakomäkeen. Myös elokuvassa Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy (1978) Härski Hartikainen eksyy Barcelonaan, vaikka oli pyytänyt taksikuskia viemään hänet Jakomäkeen. Vuonna 2003 ensi-iltansa saanut elokuva Nousukausi sijoittuu pääosin Jakomäkeen. Siinä nuori, hyvin menestyvä espoolaispariskunta lähtee ”extreme-lomalle työttömäksi Jakomäkeen”. Lähteet Taka, Maija : Pohjois-Helsingissä voi kokea jääkauden jälkiä ja historiaa Osa 2/5, s. 4, Puoli kaupunkia nro 3, 4.2.–17.2.2010 Viitteet Aiheesta muualla Suurmetsä-Jakomäki Seura ry Helsinki alueittain 2011. Jakomäen peruspiiri (pdf) Jakomäki – kautta vuosien – kuvia viideltä eri vuosikymmeneltä Nousukausi Jakomäessä Jakomäki Kirjallisuutta Hosiaisluoma, V. 1985. Pääkaupunkiseudun suoluonto ja sen suojelu. Pääkaupunkiseudun julkaisusarja B 9/1985. Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta Suurmetsä Helsingin lähiöt Seulonnan keskeiset artikkelit Helsingin osa-alueet

420

https://fi.wikipedia.org/wiki/Julkinen%20liikenne

Julkinen liikenne

Julkinen liikenne on henkilöliikennettä, joka hoidetaan kaikkien käytettävissä olevilla liikennevälineillä, kuten junilla, linja-autoilla, takseilla, raitiovaunuilla, metrojunilla, laivoilla ja ilma-aluksilla. Se voidaan jakaa kauko-, tilaus- ja paikallisliikenteeseen. Julkinen liikenne on liikkujalle yleensä vastikkeellista, mutta se voi olla myös vastikkeetonta. Julkisen liikenteen liikennevälinettä kuljettaa työkseen ammattikuljettaja, jonka kyydissä liikkuja tai liikkujat ovat. Vastaavasti yksityisen liikenteen liikennevälinettä kuljettaa liikkuja tai hänen matkaseurassaan oleva itse. Julkinen liikenne on suurimmalta osaltaan joukkoliikennettä eli henkilöiden kuljettamista suurille henkilömäärille tarkoitetuilla liikennevälineillä. Julkisen liikenteen välineitä tieliikenteessä: linja-auto, taksi, reittitaksi raideliikenteessä: juna, raitiovaunu, metro, pikaraitiotie, monorail, raidetaksi vesiliikenteessä: laiva, lautta lentoliikenteessä: lentokone, helikopteri Joukkoliikenteen verkostossa eri liikennevälineet soveltuvat erilaisiin tarkoituksiin. Junat, lentokoneet ja laivat, toisinaan myös helikopterit, kuljettavat matkustajia pidempiä matkoja suurten keskusten välillä. Kaukoliikenteen linja-autot ja taajamajunat pysähtelevät myös pienemmillä paikoilla. Kaupunkialueilla merkittävän osan joukkoliikenteestä muodostaa kaupunkiraideliikenne eli raitiotiet, pikaraitiotiet, paikallisjunat ja metrot. Toisinaan kaupungeissa liikennettä hoitavat myös lautat. Julkisen liikenteen ja joukkoliikenteen ero Julkinen liikenne kattaa liikenteen muodot, joissa matkustaja ei itse omista tai hallitse kulkuneuvoaan. Julkinen liikenne on siis kenen tahansa vapaasti käytettävissä, joskin yleensä vain rahallista korvausta vastaan. Käsite on lähes muttei täysin yhteneväinen joukkoliikenteen kanssa, jossa samalla kulkuvälineellä voi kulkea useita toisilleen vieraita ihmisiä yhtä aikaa. Julkinen liikenne voi olla myös yksilöliikennettä, jossa samalla kulkuvälineellä voi kulkea yksi tai muutama toisilleen tuttu ihminen yhtä aikaa. Julkinen liikenne tarjoaa tavan liikkumiseen niin, että matkustajan ei tarvitse omistaa, pitkäaikaisesti vuokrata tai itse ajaa käyttämäänsä kulkuvälinettä. Kulkiessaan ennalta ilmoitetun reitin ja aikataulun mukaan julkisen liikenteen palvelua sanotaan myös vuoroliikenteeksi ja yksittäisiä reittiajoja vuoroiksi. Kulkiessaan kuljetushetken reitti- ja aikataulutarpeen mukaan julkisen liikenteen palvelu voi olla kutsuohjattua liikennettä tai tilausliikennettä. Esimerkiksi kutsuohjatun kutsubussin tai kutsutaksin lopullinen reitti määräytyy tyypillisesti eri kohteisiin matkaavien asiakkaiden matkustustarpeiden yhdistelyn perusteella, kun taas tilausliikenteen bussin tai taksin ajoreitin määrää kuljetustilauksen tehnyt asiakas. Asema ja kehitys Joukkoliikennettä kehitettiin länsimaissa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. 1950-luvulta lähtien julkisen liikenteen matkustajat alkoivat vähentyä monissa maissa yksityisautoilun houkutellessa vaurastuvia kansoja ja joukkoliikennepalvelut alkoivat heikentyä. Esimerkiksi raitioliikenne lakkautettiin monissa kaupungeissa (esim. Turussa) yksityisautojen ja bussien ottaessa liikenteessä pääroolin. Suomessa liikkumisen rakennemuutos tapahtui muuta Eurooppaa myöhemmin, 1970-luvulla, jolloin kaupunkisuunnittelua alettiin perustaa yksityisautoiluun. Nopeasti kasvaneet ruuhkat sekä ympäristöongelmat ovat sittemmin johtaneet siihen, että joukkoliikennettä kehitetään nykyään osana kaupunkisuunnittelua. Entisissä sosialistimaissa kuten Baltian maissa ja DDR:ssä julkisen liikenteen rappeutuminen alkoi vasta Neuvostoliiton hajotessa 1990-luvun alussa, mutta niissä on edelleen neuvostoajan perintönä kattava julkisen liikenteen verkosto ja vankka käyttökulttuuri sille. 2000-luvun kuluessa on entisten sosialistimaiden joukkoliikennejärjestelmiä kehitetty vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Matkustajamäärät vaikuttavat joukkoliikenteen suunnitteluun ja välineen valintaan. Suurimmat matkustajamäärät kuljetetaan laivoilla, junilla ja lentokoneilla. Kaupunkiliikenteessä yksikkökooltaan pienin ja halvimmalla käyttöön otettava joukkoliikennemuoto on bussi. Sen jälkeen yksikkökooltaan suurempia ja joustavampia, mutta rakennuskustannuksiltaan jonkin verran kalliimpia ratkaisuja ovat raitiotie ja pikaraitiotie. Matkustajamäärän kasvaessa huomattavan suureksi voidaan ottaa käyttöön juna- tai metrorata, joiden rakennuskustannukset ovat suurimmat mutta myös kuljetuskapasiteetti suurin. Kaupunkiraideliikenteessä ero rautateiden, metron ja raitiovaunun välillä on joskus häilyvä. Termejä käytetään vaihtelevasti joten esim. metro voi tarkoittaa erilaisia ratkaisuja. Raitiovaunu on yleensä pienempi ja taipuisampi kuin juna tai metro, ja kulkee ainakin osittain kadulla. Metrot ja junat on yleensä eristetty kokonaan muusta liikenteestä. Metro- ja junaratoja sekä raitioteitä voidaan myös yhdistää esimerkiksi siten, että raitiovaunu kulkee osan matkasta juna- tai metroradalla (duoraitiovaunu). Esimerkiksi Amsterdamissa ja laajemmalla Randstadin alueella junat kulkevat usein 10 minuutin välein ja ottavat metron roolin, metro on vain osittain maan alla ja pikaraitiotie on perusrakenteeltaan raitiovaunu, joka kulkee suurinopeuksisella raideverkolla, muun muassa metrotunnelissa. Suhde yksityiseen liikenteeseen Joukkoliikennettä ja yksityisautoilua kulkutapoina voidaan verrata toisiinsa monin eri tavoin. Molempien hyvät ja huonot puolet riippuvat siitä, tarkastellaanko etuja yksilön vai yhteiskunnan näkökulmasta. Yksilön kannalta yksityisautoilu on monissa tilanteissa hyödyllistä, mutta joukkoliikenteellä taas on lukuisia hyötyjä koko yhteiskunnan kannalta. Joukkoliikenteen osuuden kasvaessa liikenteen tilankäyttö tehostuu, sillä paikka joukkoliikennevälineessä vie yleensä paljon vähemmän tilaa kulkuväylältä kuin paikka henkilöautossa. Toisaalta toimiva ja tehokas joukkoliikenne vaati soveltuvan, usein tiiviin yhdyskuntarakenteen. Toimiva joukkoliikenne ja sitä kautta pienempi ajoneuvojen määrä parantaa liikenneturvallisuutta ja vähentää paikallista saastumista sekä meluhaittoja. Ympäristövaikutusten pienenemisen edellytyksenä on luonnollisesti päästö- ja melunormit täyttävä kalusto. Suurempi joukkoliikenteen osuus saattaa vähentää ruuhkautumista ja tarvetta suurille tieinvestoinneille. Jotkin joukkoliikennemuodot, esimerkiksi rautatiet ja metrot, vaativat kuitenkin aina suuria investointeja. Ruuhka-aikoina joukkoliikenne on yksityisautoilun kanssa usein yhtä nopeaa tai nopeampaa, koska sille on etenkin suuremmissa kaupungeissa järjestetty monenlaisia etuuksia. Ruuhka-aikaan vuoroja liikennöidään tiheästi ja matkustajia palvelee myös tavallista nopeampia ja erityisesti tiettyjä reittejä kulkeville työmatkalaisille räätälöityjä ruuhkavuoroja. Matkustajan kannalta etuna on myös se, että matka-ajan voi käyttää haluamaansa tarkoitukseen, eikä tarvitse keskittyä ajamiseen. Joukkoliikennettä nopeutetaan muun muassa rakentamalla sille omia väyliä tai antamalla etuoikeuksia liikenteessä jaetulla väylällä. Käytössä voi olla täysin muusta liikenteestä erotettu infrastruktuuri, esimerkiksi metrorata, osittain erotettu väylä, esimerkiksi joukkoliikennekaista kadulla, tai liikenteen ohjaus esimerkiksi liikennevaloilla joukkoliikenteen eduksi. Joukkoliikenteellä matkustaminen on monissa tapauksissa myös yksityisliikennettä hitaampaa, sillä joukkoliikenne ei yleensä kulje suorinta reittiä matkustajan lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, vaan pyrkii palvelemaan mahdollisimman monia matkustajia samalla kertaa. Matkaa hidastavat joukkoliikenteessä useat seikat: kulku varsinaisesta lähtöpaikasta lähimmälle pysäkille (ja viimeiseltä pysäkiltä varsinaiseen kohdepaikkaan), kulkuvälineen odottaminen, reitin kiertely, pysäkeillä tai asemilla pysähtely, ja mahdolliset vaihdot kulkuvälineestä toiseen. Joukkoliikenteen nopeus matkustajalle riippuu linjanopeuden lisäksi kuitenkin myös siitä kuinka hyvin linjasto palvelee matkustustarpeita, sekä miten vaihdot toimivat ja kuinka paljon kävelyä matkat edellyttävät. Raskas raideliikenne eli juna ja metro, lentoliikenne sekä bussit (nopeat moottoritielinjat) ovat kulkuvälineitä, joilla on korkea keskinopeus. Korkean linjanopeuden hyödyt voivat jäädä esimerkiksi pitkän pysäkkivälin vuoksi saavuttamatta, koska halutussa paikassa ei ole pysähdystä ja sinne joudutaan matkustamaan vaihdon avulla. Toisaalta tiheillä pysäkkiväleillä keskinopeus jää alhaiseksi. Esimerkiksi Helsingin raitioliikenteen keskinopeus vuonna 2004 oli 14,9 km/h. Yksityisautoilun suosion kasvu perustuu siihen, että se tarjoaa "ovelta ovelle" -tyyppisen matkan kohtuullisen korkealla mukavuustasolla. Liikkuminen yksityisautolla on usein nopeampaa ja reitistä riippuen myös edullisempaa kuin joukkoliikenteellä. Laaja autoistuminen toi ja tuo edelleen kuitenkin monia ongelmia. Liikennemäärien lisääntyessä kaupunkikeskustoissa ei katu- ja tieverkon kapasiteetti pysty vastaamaan alati kasvaviin automääriin, joka johtaa liikenteen ruuhkautumiseen. Ongelmia ovat myös autoliikenteen melu ja sen aiheuttamat ilmansaasteet. Tärkeimmillä kaupunkiseuduilla onkin yhä enenevässä määrin pyritty parantamaan joukkoliikenteen kulkutapaosuutta autottoman elämäntavan mahdollistamiseksi. Joukkoliikenteen etuihin puolestaan sisältyvät ilmanlaadun paraneminen, melun väheneminen, jalankulun ja kevyen liikenteen edistäminen ja turvallisuuden paraneminen, verkostoitumisen lisääntyminen, hiilidioksidi- ja hiukkaspäästöjen väheneminen, ruuhkien vähentyminen, sujuvampi liikenne, maankäytön tehostuminen, liikennemaksujen vapautuminen muihin varallisuusinvestointeihin ja seudun keskustojen elävöityminen ja vapautuminen autoilta. Imagotekijänä joukkoliikenne antaa hyötyjä ja lisää tasa-arvoa ja asuinympäristön laatua. Myös elinkeinoelämä hyötyy, koska joukkoliikenne parantaa työvoiman saatavuutta. Myös vastakkaisia näkemyksiä on esitetty ja etenkin haja-asutusalueilla yksityisautoilun päästöt ja haitat voivat olla joukkoliikenteen vastaavia pienempiä. Liikenteen järjestäminen Suunnittelu Joukkoliikennettä järjestävät sekä yksityiset yritykset että julkiset tahot kuten kunnat ja valtio. Usein joukkoliikenteen järjestämistä ja etenkin rakennushankkeita tukee jokin julkinen taho kuten kaupunki tai valtio. Liikennöinnin hoitavat yksityiset yritykset tai julkiset organisaatiot. Joukkoliikenteen järjestäminen on kannattavinta tiheästi rakennetuilla paikkakunnilla, joilla asukastiheys on korkea. Yhdyskuntarakenteen suunnittelu ja joukkoliikenne suunnitellaan nykyään yleensä samaan aikaan, jolloin joukkoliikenteen palvelut ovat jo käytössä asukkaiden muuttaessa uudelle alueelle. Asukastiheyden noustessa potentiaalisten matkustajien joukko kasvaa ja liikennöinnistä tulee kannattavampaa. Jotta joukkoliikenne olisi suosittua kauttaaltaan, olisi myös harvaan asutuilla alueilla tarjottava riittävä joukkoliikenteen taso, vaikka näiden reittien matkustajamäärät jäisivätkin vähäisiksi. Jos osa matkasta joudutaan tekemään henkilöautolla, tehdään useimmiten koko matka henkilöautolla. Joukkoliikenteen suunnittelussa kannattavuus ohjaa muun muassa joukkoliikennevälineen valintaa, reittejä ja liikennöinnin tiheyttä. Kiertävä reitti on suoraa hitaampi, mutta kiertelyn avulla kerätään enemmän matkustajia. Eristetty rata tai tie mahdollistaa suuremman ajonopeuden, mutta rakennuskustannusten kasvu heikentää kannattavuutta. Joukkoliikennevälineeseen liittyvän investointikustannuksen lisäksi on otettava huomioon ylläpitokustannukset ja käyttökustannukset. Käyttökustannuksissa pyritään yleensä minimoimaan yhden matkustajan tekemän matkan kustannus, kuitenkin niin, että matkustusmäärät säilyvät korkeina. Tarjonnan kasvattaminen lisää matkustusta keskimäärin muutosjouston 0,7 verran. Tämä tarkoittaa sitä, kun tarjontaa kasvatetaan 100 %, matkustajamäärä kasvaa keskimäärin 70 % ja tällöin 30 % kustannusten noususta jää julkisin varoin katettavaksi. Pienempään kalustoon siirtyminen vähäisen matkustuksen aikoina ei tuo vastaavaa kustannussäästöä, koska lähes 60 % välittömistä kustannuksista on työvoimakustannuksia, myös pääomakulut kasvaisivat kalustomäärän kaksinkertaistuessa. Ruuhkahuippujen matkustajamäärät edellyttävät kuitenkin suurempien bussien käyttöä, jolloin pahimmillaan kalustoa tarvittaisiin kolminkertainen määrä, ja sen vuosittainen liikennesuorite jäisi kuitenkin vain osaan nykyisestä, jolloin se olisi varsin vajaakäytössä. Joukkoliikenteen palvelutasoon vaikuttaa se kuinka hyvin linjasto palvelee todellisia matkustustarpeita. Vaihdottomat ja suorat yhteydet ovat matkustajan kannalta houkuttelevimpia. Esimerkiksi Helsingissä pyritään tällä hetkellä lisäämään poikittaista joukkoliikennetarjontaa sen sijaan, että kaikki liikenne kulkisi säteittäisesti keskustasta ulospäin. Monipuolinen linjasto tarjoaa useammille matkustajille suoria yhteyksiä, vähentävät vaihtojen määrää ja nopeuttavat lyhyitä matkoja, mutta linjojen vuoroväli voi kasvaa pitkäksi. Kustannukset Joukkoliikenteen kustannukset koostuvat liikennevälineiden hankinnasta ja huollosta, ratojen ja teiden rakentamisesta ja ylläpidosta, asemien, pysäkkien ja muiden tilojen rakentamisesta ja huollosta, energiakuluista, siivouksesta, sekä kuljettajien, rahastajien, suunnittelijoiden ym. henkilöstön palkoista. Joukkoliikenteen hoitamisesta koituvia kustannuksia katetaan yleensä lipputuloilla, julkisella tuella ja mainostilan myynnistä saatavilla tuloilla. Suomen pääkaupunkiseudulla matkustajakilometrin kustannus on metrolla 0,06 euroa, junalla 0,12 euroa, bussilla 0,35 euroa ja raitiovaunulla 0,38 euroa. Kustannukset ajoneuvon liikkumaa kilometriä kohden ovat vastaavasti 6,90, 7,70, 3,40 ja 8,70 euroa, mutta metroissa ja junissa on paljon enemmän matkustajia ajoneuvoa kohden. Ympäristötavoitteet Maailmassa on tällä hetkellä noin 800 miljoonaa ajoneuvoa. Suomessa henkilöautoja oli 2,5 miljoonaa vuonna 2006. Määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1980. Väestöstä 84 % eli autollisessa kotitaloudessa. Autollisista kotitalouksista kolmanneksella oli vähintään kaksi autoa. Koko EU:n tasolla tieliikenteen päästöt muodostavat viidesosan kaikista hiilidioksidipäästöistä. Henkilöautojen osuus on 12 % kokonaispäästöistä. EU-maiden kasvihuonekaasujen päästöt vähenivät 5 % vuosina 1990–2004, mutta tieliikenteen päästöt kasvoivat samana ajanjaksona 25 %. EU:n tavoite on vähentää ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjä 25 % vuoteen 2010 mennessä. Hiukkaspäästöihin, joista osa syntyy liikenteestä, kuolee vuosittain 1 300 suomalaista ja 300 000 EU:n kansalaista. Liikenteen pienhiukkasten haitat painottuvat vilkasliikenteisten teiden ympäristöön ja raidetunneleihin kuten pääkaupunkiseudulle. Tieliikenne vastaa 13 % pienhiukkasista. Niille on erityisen herkkiä 15 % väestöstä. Raideliikenteen hiukkaspäästöt erityisesti tunneleissa, kuten metroissa on merkittävä terveysriski. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan metroissa olevat hiukkaspitoisuudet ja -laadut ovat terveydelle haitallisempia kuin ruuhkaisilla kaduilla. Liikenne tuottaa myös jarru- ja rengaspölyä. Renkaiden alle jäävä hiekoitushiekka kuluttaa asfalttia. Näistä lähteistä syntyy pääasiassa ns. karkeita hengitettäviä hiukkasia, joiden päästöt ovat suurimmat kaupunkiympäristöissä. Nämä päästöt ovat monta kertaa suuremmat kuin pakokaasupäästöt. Ainakin Helsingissä hiekoituspölymäärät ylittävät EU:n raja-arvot. Ruotsin tielaitoksen tutkimuksen perusteella raskaan liikenteen osuus teiden kulumiseen on merkittävä. Teiden kuluminen lisääntyy ainakin akselipainon neliönä, jossa painon kaksinkertaistuminen nostaa tien kulutusta 16 kertaa. Raskaiden ajoneuvojen aiheuttama hiukkaskuormitus on niiden liikenneosuutta suurempi. Liikenteen ympäristöhaittoja syntyy kaikkien ajoneuvojen ja liikennemuotojen kohdalla. Kasvavaa liikennettä on pyritty ohjaamaan joukkoliikenteen eduksi, ajatuksena ympäristöhaittojen pienentäminen. Kovina keinoina poliittisessa keskustelussa on esitetty esimerkiksi tienkäyttömaksuja ja ruuhkamaksuja sekä pehmeinä keinoina esimerkiksi joukkoliikenteen tehostamista ja tekemistä houkuttelevammaksi. Yhdyskuntasuunnittelu on pitkällä tähtäimellä keskeisessä asemassa liikenteen ympäristöhaittojen minimoimisessa. Maksullisuus Lipunmyynti Lipunmyyntiä varten on käytössä erilaisia järjestelmiä. Niitä ovat esimerkiksi: lippu on ostettava etukäteen ja lippu tarkastetaan ennen astumista laiturille tai kulkuneuvoon lippu on ostettava etukäteen ja tarkastajat tekevät satunnaisia tarkastuksia liikennevälineissä lippu voidaan ostaa etukäteen tai matkan aikana Lippuja voi joukkoliikennevälineissä myydä kuljettaja tai rahastaja, tai niitä voi ostaa ennen matkaa kioskeista, kaupoista tai lippuautomaateilta. Kuljettajan suorittama rahastus hidastaa liikennöintiä, joten sitä pyritään usein välttämään. Matkakorttien ja sarjalippujen käyttöönotto on korvannut laajalti kertalippujen käyttöä etenkin paikallis- ja seutuliikenteessä. Joukkoliikenne voi olla myös matkustajalle maksutonta, jolloin kustannukset katetaan verovaroista, mainostuloilla tai muilla keinoilla. Lippujen hintoja maailman kaupungeissa Ennakkoon ostetun seutujoukkoliikennematkan hinta joissakin kaupungeissa vuonna 2007 (suluissa eläkeläiset): Tukholma 160:Skr/16 lippua eli á 10 SKr (95 Skr/16 lippua) Oslo 22 NKr Lontoo 1 £ (bussi ja raitiovaunu), metro 1,5 £ - käteisellä 4 £ New York 2 $ Suomen suurten kaupunkien joukkoliikenteen kuukausilipun hintaindeksi on noussut 170–220 % verrattuna elinkustannusindeksiin 1990–2006. Julkinen liikenne Suomessa Luonnehdinta Suomessa kunnat vastaavat omasta joukkoliikenteestään ja voivat joko järjestää sen itse, ostaa sen valitsemaltaan toimijalta, tai kilpailuttaa liikenteen. Kaupunkien välistä lento- ja linja-autoliikennettä hoitavat yksityisyritykset ja matkustajajunaliikennettä VR-Yhtymä Oy. Valtio tukee joidenkin sellaisten reittien liikennöintiä, joilla liikennöinti ei ole muuten kannattavaa. Suurimmassa osassa Suomen kaupunkeja paikallinen liikenne hoidetaan ainoastaan linja-autoilla raideliikenteen muodostuessa vain kaukoliikenteestä. Lähijunaliikennettä on Etelä-Suomen suurimmilla kaupunkiseuduilla. Raitioliikennettä on tällä hetkellä toiminnassa vain Helsingissä ja Tampereella mutta suunnitteilla ja rakenteilla muihinkin kaupunkeihin (2022). Perustarve joukkoliikenteelle ovat työ- ja asiointimatkat. Nämä yhteydet toimivat myös syöttöliikenteenä valtakunnallisiin kaukoliikenneverkkoihin. Näiden lisäksi monin paikoin on mahdollista tehdä tarpeeksi tiheästi kulkevalla julkisella liikenteellä myös vapaa-ajan matkoja, jotka ovat jatkuvasti kasvava matkaryhmä. Joukkoliikenne on kuitenkin merkittävä kulkutapa Helsingin, Tampereen ja Turun seuduilla. Helsingin seudulla joukkoliikenteen kanta-asiakkaita on 23 prosenttia, Tampereella 12, Turussa 8 ja Oulussa 3 prosenttia. Kulkutapojen sekakäyttäjiä on kaikissa kaupungeissa: pääkaupunkiseudulla yli viidesosa ja muissa kaupungeissa 10–15 prosenttia. Kaikista linja-autoissa tehdyistä matkoista vuonna 2005 (noin 320 miljoonaa matkaa) kaupunkiseutujen liikenteessä tehdään yli 80 %. Pienemmillä kaupunkiseuduilla yleensä tunnin välein kulkevaa paikallisliikennettä ylläpidetään yhteiskunnan rahallisella tuella. Arkisin ruuhka-aikaan tarjonta on melko tiheää, mutta päivisin, iltaisin ja viikonloppuisin se on vähäisempää. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi Rauman, Iisalmen, Seinäjoen, Kajaanin ja Riihimäen seudut. Kaupunkiseutujen reuna-alueilla ja maaseudulla joukkoliikenteen tarjonta painottuu perustarjontaan, sillä joukkoliikenteen tarvitsema asukastiheys puuttuu. Palvelutaso muodostuu pitkämatkaisen runkoliikenteen yhteyksistä ja kuntien hankkimista koululaisvuoroista. Lisäksi on kuntien hankkimaa tarjontaa, esimerkiksi palveluliikenne ja kutsutaksit. Valtaosa joukkoliikenteen käyttäjistä tällaisilla alueilla on ns. pakkokäyttäjiä, eli henkilöitä, joilla ei ole vaihtoehtoa joukkoliikenteen käytölle. Suomessa valtio rahoitti suurimpien kaupunkien joukkoliikennepalvelujen järjestämistä yhteensä viiden miljoonan euron summalla vuonna 2009. Yksittäisissä rakennushankkeissa ovat kaupungit voineet neuvotella valtion kanssa rahoitusosuuksista. Esimerkiksi valtio rahoitti Itäkeskus–Vuosaari-metron rakentamista 30 %:lla ja sama osuus sovittiin myös Länsimetrosta. Vantaan Kehäradan kustannuksista valtio maksoi 70 %. Valtio on rahoittanut joukkoliikenteen informaatiojärjestelmiä. Ympäristötavoitteet Suomen liikennepolitiikan haasteita ovat liikkuvuus, kilpailukyky, maankäyttö, ympäristövaikutukset, kansalaisten terveys ja ilmastonmuutos. Liikenne- ja viestintäministeriön Liikenne 2030 –raportin mukaan liikenteen päästöjä on vähennettävä nopeasti. Raportti nimeää liikenteen ja päästöjen vähentämiseksi kohtuuhintainen joukkoliikenteen yhtenä keinona. Yli puolet Suomen pääkaupunkiseudun asukkaista kannattaa Helsingin ydinkeskustan rauhoittamista yksityisautoilulta. Laajenevan Helsingin ja ympäristön liikenne on kasvanut tasaisesti, mutta Helsingin keskustan, nk. Helsingin niemen liikenne ei ole kasvanut lainkaan 28 vuoden aikana, eli koko tilastoinnin ajan. Vuoteen 2020 mennessä 20 % öljystä on tavoitteena korvata biopolttoaineilla (8 %), maakaasulla (10 %) ja vedyllä (5 %). Nykymoottoreihin voidaan lisätä 5–10 % etanolia ilman muutoksia. Nesteen toisen sukupolven kasviöljystä ja eläinrasvasta valmistettavaa biodieseliä NExBTL voidaan käyttää 100 %:na nykymoottoreissa. Sen valmistus alkoi kesällä 2007. Kapasiteetti on 170 000 tonnia vuodessa. Neste Oil on tehnyt aiesopimuksen uuden biodieselin kokeilusta pääkaupunkiseudun bussiliikenteessä. Syksyllä 2007 alkava kokeilu kestää loppuvuoteen 2010, ja se koskee 700 pääkaupunkiseudun bussia. Maakaasu edellyttäisi suuria teknisiä muutoksia. Vetyä käyttävät polttokennot eivät tuottaisi lähes lainkaan hiilidioksidia. Risteysasemia Alla luetellut paikkakunnat ovat mainittujen liikennemuotojen suurempia risteysasemia valtakunnallisessa liikenteessä. Forssa (bussit) Helsinki (junat, bussit, lentokoneet, laivat) Huittinen (bussit) Hämeenlinna (bussit, junat) Joensuu (junat, bussit) Jyväskylä (bussit, junat) Kouvola (junat, bussit) Kuopio (bussit, junat) Lahti (junat, bussit) Mikkeli (bussit) Oulu (junat, bussit, lentokoneet) Pieksämäki (junat, bussit) Pori (bussit) Riihimäki (junat, bussit) Seinäjoki (junat) Tampere (junat, bussit, lentokoneet) Toijala (junat) Turku (junat, bussit, lentokoneet, laivat) Vaasa (bussit, laivat) Varkaus (bussit) Katso myös Julkisen liikenteen järjestämismallit Ostoliikenne Ketjuuntuminen Lähteet Aiheesta muualla Joukkoliikennefoorumi on joukkoliikenteestä kiinnostuneiden keskustelupalsta HSL Helsingin seudun liikenne Turun joukkoliikennetoimisto Kestävä kehitys Seulonnan keskeiset artikkelit

421

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jukka%20Korpela%20%28tietokirjailija%29

Jukka Korpela (tietokirjailija)

Jukka ”Yucca” Kalervo Korpela (s. ) on suomalainen tietokirjailija. Korpela on tehnyt laajan verkkosivuston nimeltä Datatekniikka ja viestintä, joka käsittelee kaikenlaista WWW-tekniikoista suomen kieleen. Korpela on ollut myös yksi sfnet-uutisryhmähierarkian tunnetuimmista kirjoittajista. Hän on kirjoittanut muun muassa viestinnästä, lakiasioista ja kielenhuollosta. Lisäksi hän toimi vakituisesti silloisen MikroPC-lehden kolumnistina. Elämä Jukka Korpela on koulutukseltaan filosofian kandidaatti, pääaineenaan matematiikka. Korpela asuu Espoossa, ja hänellä on kolme lasta. Teoksia Lähteet Aiheesta muualla Jukka Korpelan sivusto Datatekniikka ja viestintä Suomalaiset tietokirjailijat Internet-persoonat Usenet Vuonna 1952 syntyneet Elävät henkilöt

423

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jaksollinen%20j%C3%A4rjestelm%C3%A4

Jaksollinen järjestelmä

Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä eli alkuainetaulukko on taulukko tunnetuista alkuaineista ryhmiteltynä niiden elektronirakenteen mukaan. Jaksollinen järjestelmä on kemian perustyökaluja. Sen avulla voidaan arvioida, mitkä alkuaineet muistuttavat toisiaan ja miten taulukossa lähekkäin olevat alkuaineet eroavat toisistaan. Lisäksi alkuaineiden ominaisuuksia, esimerkiksi atomimassoja, voidaan taulukoida jaksolliseen järjestelmään, mikä helpottaa tietojen löytämistä ja vertailemista. Ryhmät, jaksot ja lohkot Jaksollisen järjestelmän pystyrivejä kutsutaan ryhmiksi. Saman ryhmän alkuaineilla on samantapainen uloimman elektronikuoren rakenne, joten niiden ominaisuudet muistuttavat toisiaan. Esimerkiksi jalokaasut eivät juurikaan muodosta yhdisteitä, kun taas alkalimetallit reagoivat helposti ja muodostavat samantapaisia yhdisteitä. Toisaalta tiedetään, että jalokaasujen reaktiivisuus kasvaa ryhmässä alaspäin mentäessä. Jaksollisessa järjestelmässä on 18 ryhmää. Kemian järjestö IUPAC suosittaa, että ne numeroidaan luvuin 1–18. Vanhempi käytäntö on ollut, että niin sanotut pääryhmät (1, 2, 13–18) merkittiin roomalaisin numeroin. Esimerkiksi ryhmä 14 eli hiiliryhmä on tällöin IV. Kolmas tapa on käyttää sekaisin kirjaimia A ja B sekä roomalaisia numeroja, jolloin ryhmät 1–8 ovat I A – VIII A ja ryhmät 11–18 I B – VIII B, esimerkiksi ryhmä 14 on IVB. Kirjainten A ja B käyttö sekä ryhmien numerointi vaihtelivat kuitenkin hyvin paljon eri kirjojen ja julkaisujen välillä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Euroopassa käytettiin erilaisia merkintätapoja. IUPAC suositteli tästä käytännöstä luopumista vuonna 1988. Nykyiset ryhmät 8–10 luettiin aikaisemmin yleensä yhdeksi ryhmäksi, johon poikkeuksellisesti kuului kustakin jaksosta kolme alkuainetta. Jaksollisen järjestelmän vaakarivejä sanotaan jaksoiksi. Jakson numero ilmoittaa, kuinka monta miehitettyä elektronikuorta alkuaineella on. Jaksossa vasemmalta oikealle liikuttaessa alkuaineen järjestysluku eli protonien lukumäärä kasvaa. Alkuaineiden ominaisuudet vaihtelevat tavallisesti huomattavasti saman jakson sisällä. Metalliset alkuaineet sijaitsevat jakson alkupäässä vasemmassa reunassa ja epämetallit oikeassa reunassa. Yksi tapa jakaa jaksollinen järjestelmä on myös atomiorbitaalien täyttymisjärjestykseen perustuen neljään lohkoon, jotka ovat s-, p-, d- ja f-lohkot. Ryhmät 1 ja 2 sekä helium kuuluvat s-lohkoon, p-lohkoon ryhmät 13–18 (paitsi helium), d-lohkoon ryhmät 3–12 (siirtymämetallit) ja f-lohkoon lantanoidit ja aktinoidit. Olomuoto normaaliolosuhteissa (0 °C ja 101 325 Pa) Punaisella numeroidut ovat kaasuja. Violetilla numeroidut ovat nesteitä. Mustalla numeroidut ovat kiinteitä. Harmaalla numeroitujen ominaisuuksia ei tunneta. Esiintyvyys Ympäröivä katkoviiva merkitsee keinotekoista alkuainetta. Lisäksi useat alkuaineet kuten esimerkiksi teknetium (Tc, järjestysluku 43), prometium (Pm, 61), polonium (Po, 84), astatiini (At, 85) ja plutonium (Pu, 94) löytyvät luonnosta ainoastaan uraanin tai muiden radioaktiiviset aineiden hajoamistuotteina. Niitä ei ole merkitty taulukkoon erikseen. Viivattomia alkuaineita ei ole vielä löydetty. Säännönmukaisuudet Jaksollinen järjestelmä on saanut nimensä siitä, että monet ominaisuudet muuttuvat siinä säännöllisesti (”jaksollisesti”). Seuraavat säännönmukaisuudet pätevät useimmissa tapauksissa: Atomimassat kasvavat jaksossa vasemmalta oikealle ja ryhmässä ylhäältä alaspäin kuljettaessa. Poikkeuksia tähän ovat argon (järjestysluku 18, atomimassa 39,95 u) ja kalium (järjestysluku 19, atomimassa 39,10 u), koboltti (järjestysluku 27, atomimassa 58,93 u) ja nikkeli (järjestysluku 28 ja atomimassa 58,69 u) sekä uraani (järjestysluku 92, atomimassa 238,03 u) ja neptunium (järjestysluku 93, atomimassa 237,05 u). Tämä johtuu siitä, että argonin, koboltin ja uraanin luonnossa esiintyvistä isotoopeista raskaimmat ovat yleisimpiä, jolloin painotettuna keskiarvona laskettu atomimassa on suurempi kuin järjestysluvultaan suuremmalla alkuaineella. Atomisäteet pienenevät vasemmalta oikealle ja suurenevat alaspäin siirryttäessä. Atomisäteen pieneneminen jaksossa vasemmalta oikealle selittyy tehollisella ydinvarauksella. Siirryttäessä oikealle kasvaa protonien lukumäärä, mikä lisää elektronien kokemaa efektiivistä ydinvarausta. Elektronien lukumäärän kasvaessa alemmilla kuorilla olevien elektronien aiheuttaman niin kutsutun suojauksen merkitys heikkenee, mikä lisää tehollista ydinvarausta. Tämän vuoksi ytimen protonit vetävät elektroneja voimakkaammin puoleensa ja atomisäde pienenee. Atomisäde kasvaa alaspäin mentäessä, koska orbitaalien koko kasvaa ja uloimmat elektronit kokevat pienemmän ydinvarauksen alempien kuorien orbitaaleilla olevien elektronien suojauksen vuoksi. Elektronegatiivisuudet pienenevät kuljettaessa ryhmässä alaspäin ja kasvavat jaksoissa vasemmalta oikealle. Ionisoitumisenergiat kasvavat vasemmalta oikealle ja pienenevät ryhmässä alaspäin siirryttäessä. Ionisaatioenergian kasvaminen siirryttäessä jaksossa vasemmalta oikealle on myös selitettävissä pienemmällä suojauksella. Pienemmän suojauksen vuoksi elektronit kokevat suuremman tehollisen ydinvarauksen ja energia, joka vaaditaan elektronin irrottamiseen on suurempi. Kuljettaessa ryhmää alaspäin suojaus kasvaa ja tehollinen ydinvaraus pienenee. Elektronit ovat tällöin myös kauempana ytimestä, jolloin ne ovat helpommin irrotettavissa ja ionisoitumisenergia pienenee. Historia Alkuaineita yritettiin 1800-luvulla järjestää atomipainon mukaan monella eri tavalla. Johann Wolfgang Döbereiner mainitsi vuonna 1826 julkaisemassaan atomi­painojen taulukossa, että useissa tapauksissa toisiaan eniten muistuttavat alku­aineet muodostivat kolmen alku­aineen ryhmiä, triadeja, joissa yhden alku­aineen atomi­paino oli lähellä kahden muun atomi­painojen keski­arvoa. Tällaisia triadeja muodostivat kalsium, strontium ja barium, kloori, bromi ja jodi, litium, natrium ja kalium sekä rikki, seleeni ja telluuri. Vuonna 1865 englanti­lainen kemisti John Newlands esitti teorian, että kun alku­aineet järjestetään kasvavan atomi­painon mukaiseen järjestykseen, havaitaan saman­kaltaisia toistuvia jaksoja ominai­suuk­sissa kahdeksan alku­aineen välein. Hän nimitti teoriaansa oktaavi­laiksi. New­landsin teoriaa ei yleisesti hyväksytty ja häntä keho­tettiin etsimään saman­kaltai­suuksia järjestämällä alku­aineet aakkos­järjes­tykseen. Nykyisen kaltaisen jaksollisen järjestelmän julkaisi ensimmäisenä venäläinen Dmitri Mendelejev vuonna 1869. Saksalainen Lothar Meyer oli kehittänyt samoihin aikoihin oman alkuainetaulukkonsa. Mendelejev ennusti jaksollisen järjestelmänsä avulla, että olisi olemassa kolme aiemmin tuntematonta alkuainetta. Hän myös arvioi tarkasti niiden ominaisuuksia. Kun nämä alkuaineet – gallium, skandium ja germanium – löydettiin ja niiden, etenkin galliumin, ominaisuudet näyttivät olevan lähellä Mendelejevin ennustetta, jaksollinen järjestelmä hyväksyttiin laajasti ja sen käyttö yleistyi 1880-luvulla. Myöhemmin siihen jouduttiin kuitenkin lisäämään kokonaan uusi ryhmä eli sarake, kun löydettiin jalokaasut. Harvinaisten maa­metallien sijoittamista järjestelmään pidettiin myös pitkään ongelmallisena, sillä ne jouduttiin sijoittamaan samaan ruutuun, ja vasta röntgensäteilyn spektrit tekivät mahdolliseksi selvittää, kuinka monta niitä kaikkiaan oli. Mendelejevin mukaan järjestelmä osoitti, että alkuaineen ominaisuudet riippuivat sen atomi­painosta. Ominaisuuksiensa vuoksi esimerkiksi telluuri ja jodi jouduttiin kuitenkin sijoittamaan päin­vastaiseen järjestykseen kuin niiden atomi­painot edellyttivät. Mendelejev epäili tämän johtuvan siitä, että telluurin atomi­paino oli mitattu väärin. Vuonna 1913 Henry Moseley osoitti alku­aineiden röntgen­spektrien avulla, että jokaisen alkuaineen atomin ytimellä on tietyn suuruinen sähkövaraus, joka kasvaa aina saman verran siirryttäessä jaksollisessa järjestelmässä alku­aineesta seuraavaan. Koska ytimen varaus osoitti suoraan alku­aineen paikan järjestelmässä, sitä alettiin kutsua alku­aineen järjestys­luvuksi. Vuonna 1922 Niels Bohr osoitti, kuinka alkuaineiden kemiallisissa ominaisuuksissa havaitut säännönmukaisuudet voitiin selittää atomin rakenteen perusteella. Tämän vuoksi hän täydensi jo aiemmin esittämäänsä atomimallia seuraavilla lisäoletuksilla: ydintä kiertävät elektronit täyttävät eri elektronikuoria järjestyksessä sisältä ulospäin, kullekin kuorelle mahtuu vain tietty määrä elektroneja, ja ionisoituessaan atomi pyrkii tilaan, jossa sen uloimmallakin kuorella on suurin mahdollinen määrä elektroneja. Tältä pohjalta Bohr selitti ionisidoksen muodostumisen: Jos uloimmalla kuorella on vain yksi tai muutama elektroni, ne irtoavat helposti ja atomista tulee positiivinen ioni. Jos taas uloimmalla kuorella siellä on vain yksi tai muutama vähemmän kuin sinne mahtuisi, atomi ottaa helposti vastaan lisää elektroneja niin, että tämä kuori täyttyy. Oletusta (2) voitiin myöhemmin tarkentaa niin, että sen pohjalta muotoiltiin Paulin kieltosääntö, kun taas oletus (3) vastaa sitä, mikä nykyisin tunnetaan oktettisääntönä. Gilbert Newton Lewis täydensi teoriaa myöhemmin selittämällä atomin rakenteen avulla myös kovalenttisen sidoksen muodostumisen. Järjestelmän lyhyt ja pitkä muoto Mendelejev esitti jaksollisen järjestelmän niin sanotussa lyhyen järjestelmän muodossa, jota yleisesti käytettiin vielä pitkään 1900-luvulla. Siinä alkuaineet sijoitettiin pääryhmien mukaan niin, että vastaavien A- ja B-ryhmien (esimerkiksi I A- ja I B -ryhmien eli nykyisten 1. ja 11. ryhmien, samoin IV A ja IV B-ryhmien eli nykyisten 4. ja 14. ryhmien) alkuaineet sijoitettiin samaan sarakkeeseen ja nykyiset jaksot neljännestä lähtien jakautuivat kahdelle riville. Tässä järjestelmässä A- ja B-ryhmien alkuaineet eroavat kuitenkin ominaisuuksiltaan selvästi, joskin niillä on myös yhtäläisyyksiä, esimerkiksi monien sekä A- että B-ryhmien alkuaineiden korkein ja usein myös yleisin hapetusaste on sama kuin ryhmän näin määritelty järjestysnumero. <noinclude> Katso myös Alkuaineiden elektronegatiivisuudet Alkuaineiden hapetusluvut Alkuaineiden ionisoitumisenergiat Luettelo alkuaineista Nukleosynteesi Stoikiometria Jatkettu jaksollinen järjestelmä Platinaryhmä Lähteet Viitteet Aiheesta muualla Opetus.tv: Jaksollinen järjestelmä Opetus.tv: Kemian etäopiskeluympäristö, Jaksollinen järjestelmä orbitaalien mukaan IUPAC:n jaksollinen järjestelmä (englanniksi) Dynaaminen jaksollinen järjestelmä 54 Kemia Seulonnan keskeiset artikkelit

425

https://fi.wikipedia.org/wiki/Japani

Japani

Japani ( tai Nippon, virallisesti , Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio. Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan. Arkeologisen tutkimuksen mukaan Japanin saarilla on ollut asutusta jo myöhäispaleoliittisella kaudella. Ensimmäiset kirjatut maininnat Japanista esiintyvät kiinalaisissa teksteissä ensimmäiseltä vuosisadalta. Otettuaan käyttöön nykyisen perustuslakinsa vuonna 1947 Japani on ollut perustuslaillinen monarkia, jolla on keisari ja vaaleilla valittu parlamentti. Nykyään Japani on suurvalta, jonka bruttokansantuote ostovoimapariteetilla korjattuna on maailman neljänneksi suurin, yli kuusi biljoonaa Yhdysvaltain dollaria (2022). Maa kuuluu Yhdistyneisiin kansakuntiin, G7-ryhmään ja APECiin. Historia Japanin historia on perinteisesti jaettu kausiin, joita on 13 tai enemmän, ja niiden alajaksoihin. Viimeiset viisi kautta 1800-luvun puolivälistä saakka ovat vastanneet keisarien hallituskausia. Nykyinen meneillään oleva kausi on Reiwa-kausi. Esihistoria Japanin saariston ensimmäiset asukkaat paleoliittisella kaudella olivat metsästäjä-keräilijöitä, jotka saapuivat todennäköisimmin Koreasta ja Koillis-Aasiasta. Japanin paleoliittisen asutuksen ajoitetaan yleisimmin alkaneen yli 10 000–30 000 vuotta sitten. Myös muuttoaaltoa Polynesiasta maan eteläosiin on pidetty mahdollisena. Ensimmäiset sivilisaation merkit ilmaantuivat alueelle noin 10 000 eaa. Jōmon-kulttuurin alkaessa. Kulttuurille luonteenomaisia piirteitä olivat mesoliittis-neoliittinen, osittain paikallaan pysyvä metsästäjä-keräilijöiden elämäntapa ja alkeellinen maatalous. Tältä kaudelta peräisin olevat, usein punotuilla tai suorilla naruilla painetuilla kuvioilla koristellut saviastiat kuuluvat maailman vanhimman säilyneen keramiikan joukkoon. Jōmon-kautta seuraava Yayoi-kausi alkoi noin 200-luvulla eaa. Kyūshūlla leviten vähitellen pohjoiseen. Kausi tunnetaan Jōmon-kauden tavoin keramiikastaan, joka oli teknisesti kehittyneempää ja vähemmän koristeltua kuin aiemmin. Riisinviljely saapui Japaniin manner-Aasiasta kauden alussa tai myöhäisellä Jōmon-kaudella; lisäksi saarille saapuivat pronssin ja raudan valmistus, kankaan kudonta ja uusi hautaustapa. Yayoi-kulttuuri oli ensimmäinen täysin maatalouteen pohjautuva kulttuuri Japanissa. Japanilaiset esiintyivät ensimmäisen kerran kirjoitetussa historiassa kiinalaisessa Myöhemmän Han-dynastian kirjassa ensimmäisellä vuosisadalla, jolloin maasta käytettiin nimeä ”Wa”. Kolmen kuningaskunnan kronikassa kerrotaan saarilla 200-luvulla jaa. sijainneesta Yamataikokun valtiosta, jonka on arveltu sijainneen joko Pohjois-Kyūshūlla tai Honshūn keskiosassa. 200-luvulla alkaneella Kofun-kaudella Yamato-klaani nousi Japanin keskeiseksi poliittiseksi toimijaksi ja aiemmin hajanaisen maan yhdistyminen alkoi. 300-luvun loppuun mennessä Yamato oli noussut vakiintuneeksi kuningaskunnaksi, jolla oli yhteyksiä Koreaan ja Kiinaan. Kofun-kausi on saanut nimensä jättimäisistä hautakummuista, jotka päällystettiin haniwa-veistoksilla. Yamato-valtion taantuessa 500-luvulla buddhalaisuus alkoi saapua Japaniin korealaisen Baekjen kuningaskunnan kautta. Klassinen kausi Buddhalaisuuden omaksuminen aiheutti suuria, perustavanlaatuisia muutoksia Japanin yhteiskunnassa. Asuka-kaudella 538–710 Kiinasta omaksuttuun kulttuuriin kuului kirjallisuuden, taiteen, filosofian ja tieteen lisäksi uusi kirjoitusjärjestelmä. Prinssi Shōtoku uudisti 600-luvun alussa merkittävästi Japanin hallintoa voimistaen keskushallitusta ja buddhalaisuuden asemaa: noin vuonna 607 perustettu Hōryū-ji on Japanin vanhin säilynyt buddhalainen temppeli. Shōtokun uudistuksia seurasivat 600-luvun puolivälissä Taika-uudistukset, jossa keisarin valtaa kasvatettiin edelleen aatelin kustannuksella. Uudistukset aloittivat ritsuryō-lakijärjestelmän synnyn. Vuonna 710 aiemmin keisarin vaihtuessa siirtynyt Japanin pääkaupunki siirrettiin Naraan, jossa se pysyi 75 vuoden ajan. Alkanut Nara-kausi merkitsi erityisesti buddhalaisen kulttuurin kukoistusta. Keisari Shōmulla ja keisarinna Kōmyōlla oli tässä keskeinen rooli; Shōmun merkittävin rakennusprojekti oli Naran valtava Tōdai-jin temppeli. Nara-kaudella syntyneeseen kirjallisuuteen kuuluvat suuret 700-luvun alun kronikat Kojiki ja Nihonshoki sekä yli 4 000 runon kokoelma Man'yōshū. Kronikat loivat yhteyden keisariperheen ja auringonjumalatar Amaterasun välille legitimoiden keisarin vallan ja pidensivät Japanin historiaa nostaen sen merkitystä kiinalaisten ja korealaisten silmissä. Keisari Kanmu siirsi vuonna 784 pääkaupungin ensin kymmeneksi vuodeksi Nagaoka-kyōhon ja sitten Heian-kyōhon, nykyiseen Kiotoon, rajoittaakseen Naran vahvistuneen buddhalaisen papiston valtaa. Pääkaupunki pysyi Kiotossa yli tuhat vuotta. Heian-kaudella Japanin hovin kulttuuri ja vauraus saavuttivat huippunsa samalla kun sen poliittinen ja sotilaallinen valta taantuivat. Kun Japani oli katkaissut 800-luvun lopussa muodolliset suhteensa Kiinaan, maahan alkoi kehittyä uusi ja omaperäinen taiteesta, runoudesta ja kirjallisuudesta tunnettu kulttuuri. Ajan kirjallisuuden merkittävimpiin teoksiin kuuluu Murasaki Shikibun noin vuonna 1000 kirjoittama Genjin tarina. Maahan syntyi myös kolme omaperäistä buddhalaista lahkoa, Kiinassa opiskelleiden munkkien perustamat Tendai ja Shingon sekä myöhemmin Jōdo-shū, puhtaan Maan buddhalaisuuden japanilainen haara. Japanin politiikassa Fujiwara-klaani saavutti vahvan aseman 800-luvun puolivälistä lähtien. Kauden loppupuolella voimistuva samurai-luokka alkoi saada valtaa provinsseissa ja siirtyi vähitellen pääkaupunkiin. 1100-luvun lopussa Fujiwara-hallinnon heiketessä Taira- ja Minamoto-klaanien välinen valtataistelu huipentui Genpei-sotaan, jonka Minamoto-klaani voitti. Feodaalikausi Vuonna 1185 Minamoto no Yoritomo perusti hallituksensa Kamakuraan, mikä merkitsi samurai-luokan ja shōgunaatin 1800-luvulle saakka kestävän valtakauden alkua. Täyttä sotilasvaltaa Kamakura-kaudella ei kuitenkaan saavutettu, vaan shōgun ja keisari hallitsivat Japania yhdessä. Yoritomon kuoleman jälkeen shōgunaatti siirtyi Hōjō-klaanin hallittavaksi. Munkki Eisai toi zenbuddhalaisuuden Japaniin palattuaan Kiinasta 1100-luvun lopulla. Vuosina 1274 ja 1281 Japani onnistui karkottamaan kaksi suurta mongolien hyökkäystä; shōgunaatti sai molemmilla kerroilla apua taifuuneilta, jotka nimettiin ”jumalten tuuleksi” (kamikaze). Tapahtumat kuitenkin horjuttivat Kamakura-hallitusta pahoin, ja lopulta vuonna 1333 keisari Go-Daigo kaatoi shōgunaatin Kemmu-restauraatiossa. Hänen liittolaisensa Ashikaga Takauji kuitenkin kääntyi keisaria vastaan ja perusti Ashikaga-shōgunaatin vuonna 1336. Keisari Go-Daigo perusti kilpailevan hovin Kioton eteläpuolelle, ja 60 vuoden ajan poliittinen valta jakautui Japanissa kahden entiteetin välille. Ashikaga-shōgunaatti, jonka hallitusaikaa kutsutaan Muromachi-kaudeksi, oli edeltäjäänsä heikompi eikä kyennyt hallitsemaan kilpailevia daimioita. Vuonna 1467 levottomuudet puhkesivat Ōnin-sodaksi, joka kesti yhdentoista vuoden ajan. Seurannutta sadan vuoden sotaista aikakautta kutsutaan Sengoku-kaudeksi, jonka keskellä 1500-luvun puolivälissä ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat Japaniin. Nanban-kaupan kaudella Eurooppalaiset tuotteet tulivat suosituiksi ja maahan saapui jesuiittalähetyssaarnaajia. Eurooppalaisten tuoma uusi asetekniikka mullisti nopeasti Japanin sodankäynnin. Maan yhdistäminen Japanin yhdistäjiksi nimitetään 1500-luvun loppupuolella vaikuttaneita kolmea miestä: Oda Nobunagaa, joka sai keisarilta tehtävän Japanin yhdistämiseksi, Toyotomi Hideyoshia, joka hallitsi jo koko maata sekä Tokugawa Ieyasua, joka ymmärsi Euroopasta saapuneiden tuliaseiden merkityksen ja perusti shōgunaatin Edoon. Eurooppalaisen teknologian avulla Oda Nobunaga onnistui kukistamaan useita muita daimioita ja saamaan haltuunsa heidän läänityksensä joko suoraan tai välillisesti. Nobunagan sotaretki toi Japanin lähelle yhdistymistä, mutta hänet murhattiin vuonna 1582. Nobunagaa seurannut Toyotomi Hideyoshi onnistui tehtävässä vuoteen 1590 mennessä. 1590-luvulla Hideyoshi hyökkäsi kaksi kertaa Koreaan, joutuen kuitenkin ensimmäisellä kerralla vetäytymään. Toisen hyökkäyksen katkaisi Hideyoshin kuolema vuonna 1598. Häntä seurasi Tokugawa Ieyasu, joka voitti kilpailijansa Sekigaharan taistelussa. Ieyasu perusti vuonna 1603 Edoon Tokugawa-shōgunaatin, mikä merkitsi pitkän ja rauhallisen Edo-kauden alkua. Edo-kauden hallinto Edo-kaudella daimioita hallittiin sankin kōtai -järjestelmän avulla. 1630-luvulla shōgunaatti otti käyttöön eristäytyneen sakoku-politiikan, jonka nojalla kaikki eurooppalaiset hollantilaisia lukuun ottamatta karkotettiin maasta ja kristinuskon harjoittaminen kiellettiin. Eristäytynyt Edo-kausi muodosti jyrkän vastakohdan ekspansionistiselle Sengoku-kaudelle ja sillä oli syvällinen vaikutus Japaniin. Konservatiivisesta feodalismista huolimatta talous, kulttuuri ja kaupungit kehittyivät voimakkaasti. Sakoku-politiikka ei estänyt länsimaisen tieteen välittymistä Japaniin rangaku-oppien muodossa Dejiman kauppasaaren kautta; myös kokugaku, Japanin tutkimus, tuli suosituksi. 1800-luvun alussa shōgunaatti alkoi heikentyä vuosikymmenien taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien vaikutuksesta. Moderni kausi 31. maaliskuuta 1854 Yhdysvaltain laivaston kommodori Matthew Perry onnistui ”mustine laivoineen” lopettamaan Japanin eristäytymispolitiikan Kanagawan sopimuksella. Sitä seurasivat muiden länsivaltojen kanssa neuvotellut samankaltaiset sopimukset. Vuosina 1868–1869 käyty Boshin-sota johti shōgunaatin lakkauttamiseen ja vallan palauttamiseen keisarille: Meiji-restauraatio merkitsi täydellistä poliittista ja sosiaalista vallankumousta. Feodalismin ja luokkayhteiskunnan lakkauttaminen, länsimaisten instituutioiden ja lakijärjestelmän omaksuminen sekä teollistuminen tekivät Japanista modernin suurvallan 1900-luvun alkuun mennessä. Radikaalimpien uudistusten kausi päättyi Meiji-perustuslain käyttöönottoon vuonna 1889. Vaikka preussilaistyylinen perustuslaki antoi huomattavan määrän valtaa keisarille, hänen vastapainonaan toimi ensimmäistä kertaa parlamentti. Maan ensimmäiseksi pääministeriksi nousi Itō Hirobumi muutamaa vuotta aikaisemmin. Modernisoitunut Japani oli perustanut Keisarillisen Japanin armeijan ja alkoi 1800-luvun lopussa kilpailla sotilaallisesti länsivaltojen pyrkimyksiä vastaan Aasiassa. Samaan aikaan kuin useat muut maat Itä-Aasiassakin joutuivat Euroopan maiden siirtomaiksi, Japani nousi suurvallaksi ja alkoi itsekin laajentaa valtapiiriään. Riukiusaaret liitettiin Japaniin vuonna 1879. Vuosina 1894–1895 käydyssä ensimmäisessä Kiinan-Japanin sodassa Japani sai Kiinalta Taiwanin, ja Venäjän-Japanin sodassa 1904–1905 Japani voitti ensimmäisenä aasialaisena maana eurooppalaisen suurvallan. Sodan seurauksena Japani sai Venäjältä Sahalinin eteläosan ja käytännössä vapaat kädet vallata Korea viisi vuotta myöhemmin. Ensimmäisessä maailmansodassa Japani liittyi voitokkaiden ympärysvaltojen puolelle ja kykeni siten laajentamaan vaikutuspiiriään. Lyhyt 1910- ja 1920-lukujen liberalistinen Taishō-demokratian kausi ei muodostanut merkittävää vastapainoa kasvavalle militarismille. Vuonna 1923 suuri Kantōn maanjäristys tuhosi merkittävän osion Tokiosta, ja 1920-luvun lopulla Japani ajautui taloudelliseen lamaan. Talousvaikeudet lisäsivät ekspansionistisen militarismin suosiota ja johtivat 1930-luvulla vallan siirtymiseen armeijalle. Vuonna 1931 Japani miehitti Mantšurian ja erosi kaksi vuotta myöhemmin Kansainliitosta sen vaadittua Japanin vetäytymistä. Vuonna 1936 Japani solmi Antikomintern-sopimuksen Saksan ja myöhemmin Italian kanssa, ja liittyi akselivaltoihin vuonna 1941. Kesällä 1937 toisen Kiinan-Japanin sodan puhjettua Japanin joukot alkoivat edetä yhä syvemmälle Kiinaan. Indokiinan miehitys vuonna 1940 avasi tien etenemiselle kauemmas Kaakkois-Aasiaan. Yhdysvallat vastasi Japanin toimiin öljysaarrolla. 7. joulukuuta 1941 Japani hyökkäsi Yhdysvaltojen Pearl Harborin laivastotukikohtaan Havaijilla vetäen Yhdysvallat mukaan toiseen maailmansotaan. Lopulta vuonna 1945 Yhdysvallat pommitti Hiroshimaa ja Nagasakia ydinaseilla, ja Neuvostoliitto julisti sodan Japanille, joka antautui liittoutuneille ilman ehtoja 2. syyskuuta 1945. Sota maksoi Japanille miljoonia ihmishenkiä ja jätti maan infrastruktuurin sekä lähes kaikki suuret kaupungit tuhoutuneiksi. Liittoutuneet perustivat sotarikostuomioistuimen asettaakseen Japanin sodanaikaiset johtajat syytteeseen sotarikoksista, esimerkiksi Nanjingin verilöylystä. Sodan jälkeen liittoutuneet – käytännössä Yhdysvallat Douglas MacArthurin johdossa – miehittivät Japania vuoteen 1952 saakka. Miehityskausi merkitsi Japanille nopeita ja radikaaleja poliittisia ja sosiaalisia muutoksia. Merkittävin uudistus oli uusi, vuonna 1947 ratifioitu perustuslaki, joka kielsi Japanilta armeijan perustamisen, riisti keisarilta poliittisen vallan, antoi naisille äänioikeuden ja perusti kaksikamarisen parlamentin. Talousuudistukset, kuten suuri maareformi, auttoivat Japanin demokratisoitumista. Maa hyväksyttiin Yhdistyneiden kansakuntien jäseneksi vuonna 1956. 1950–1970-lukujen Korean sodasta alkanut ennennäkemätön, Japanin talousihmeeksi kutsuttu talouskasvu johti nopeaan kaupungistumiseen, teollistumiseen ja modernin kulutusyhteiskunnan syntymiseen. 1980-lukuun mennessä Japanista oli tullut yksi maailman suurimmista talouksista. 1990-luvun alussa maan niin kutsuttu ”kuplatalous” puhkesi, ja Japani ajautui useita vuosia kestäneeseen lamaan; taloustilanne alkoi parantua vasta 2000-luvulla. Elintason nopeaa kasvua ja urbanisaatiota ovat seuranneet väestönkasvun nopea hidastuminen ja väestön vanheneminen, kansainvälistyminen sekä länsimaistuminen. Politiikassa Japania hallitsi 1950-luvulta lähtien lähes yhtäjaksoisesti konservatiivinen LDP. Politiikka ja hallinto Sisäpolitiikka Japani on perustuslaillinen monarkia. Japanin perustuslaki määrittelee seremoniallisena keulakuvana toimivan Japanin keisarin ”valtion ja kansan yhtenäisyyden symboliksi”, eikä hänellä ole toisen maailmansodan jälkeen ollut juuri lainkaan poliittista valtaa. Käytännössä keisari toimii Japanin valtionpäämiehen tavoin diplomaattisissa tilaisuuksissa. Nykyinen ja 126. keisari on Naruhito, joka nousi valtaistuimelle isänsä Akihiton luovuttua kruunusta vuonna 2019. Todellinen poliittinen valta on Japanin pääministerillä ja kansan valitsemalla parlamentilla. Japanin perustuslain mukaan korkein valta kuuluu Japanin kansalle, joka valitsee vaaleilla edustajakseen parlamentin. Kaksikamarinen parlamentti () on Japanin ainoa lakiasäätävä elin. Se koostuu 480-paikkaisesta ala- tai edustajainhuoneesta () ja 242-paikkaisesta ylähuoneesta (). Alahuoneen vaalit pidetään neljän vuoden välein tai silloin, kun pääministeri on hajottanut alahuoneen. Edustajista 300 valitaan yhden edustajan vaalipiireistä ja 180 suhteellisella vaalitavalla 11 vaalipiiristä. Ylähuoneen jäsenet valitaan kuuden vuoden kausille, puolet joka kolmas vuosi. Heistä 96 valitaan suhteellisella vaalitavalla koko maan käsittävästä vaalipiiristä ja loput Japanin 47 prefektuuria vastaavista vaalipiireistä. Sekä alahuoneen että ylähuoneen vaaleissa annetaan siis kaksi ääntä, toinen puolueelle (suhteellinen vaalitapa) ja toinen yksittäiselle ehdokkaalle. Äänioikeus on kaikilla 20 vuotta täyttäneillä. Toisin kuin alahuonetta, ylähuonetta ei voi hajottaa. Puoluepolitiikka Toimeenpanovaltaa harjoittaa Japanin hallitus, johon voi kuulua korkeintaan 17 ministeriä ja jota johtaa pääministeri. Hänet valitaan parlamentin jäsenten joukosta, minkä jälkeen Japanin keisari nimittää hänet virkaansa. Pääministerin täytyy nauttia edustajainhuoneen luottamusta. Tämänhetkinen pääministeri on Fumio Kishida. Konservatiivinen Japanin liberaalidemokraattinen puolue (LDP) oli vallassa lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1955 vuoteen 2009 – poikkeuksen muodosti lyhyt oppositiopuolueiden koalitiohallitus vuonna 1993. Merkittävimpänä oppositiopuolueena oli pitkään sosiaaliliberalistinen Japanin demokraattinen puolue (DPJ), joka otti murskavoiton parlamenttivaaleissa 2009 päättäen LDP:n pitkän valtakauden. Muita merkittäviä puolueita ovat porvarillinen Kōmeitō, kommunistinen puolue ja sosiaalidemokraattinen puolue. Demokraattinen puolue hajaantui vuonna 2017, jonka seurauksena perustettiin vasemmistoliberaali Japanin perustuslaillinen demokraattinen puolue. Liberaalidemokraatteja (LDP) edustava Shinzō Abe nousi pääministeriksi joulukuussa 2012, kun LDP sai suuren vaalivoiton ja palasi taas valtaan. LDP:n pitkän aikaisemman valtakauden keskeyttänyt ja vuosina 2009-2012 hallitusvallassa ollut Demokraattinen puolue (DPJ) hävisi vaalit ja palasi puolestaan oppositioon. LDP voitti myös vuosien 2014 ja 2017 ennenaikaiset parlamenttivaalit ja Shinzo Abe jatkoi Japanin pääministerinä elokuuhun 2020 asti. Hän oli Japanin historian pitkäaikaisin pääministeri. Hallitsevan LDP-puolueen johtajaksi ja Japanin uudeksi pääministeriksi valittiin syyskuussa 2020 Aben läheisenä poliittisena liittolaisena tunnettu Yoshihide Suga. Entinen merisotilas Tetsuya Yamagami ampui Aben perjantaina 8. heinäkuuta 2022 Naran kaupungissa, jossa Abe oli pitämässä puhetta kampanjatilaisuudessa ennen parlamentin ylähuoneen vaaleja. Oikeuslaitos Historiallisesti Japanin lakijärjestelmä perustui kiinalaiseen oikeuteen. Edo-kaudella se kehittyi itsenäisesti Kujikata osadamegakin kaltaisten tekstikokoelmien kautta. 1800-luvun lopulta lähtien maan oikeusjärjestelmä on suurelta osin perustunut eurooppalaiseen, erityisesti ranskalaiseen ja saksalaiseen, säädösoikeuteen. Esimerkiksi vuonna 1896 käyttöön otettu siviilioikeus Minpō perustuu Saksan lakiin, joka puolestaan perustuu roomalaiseen lakiin. Se on edelleen käytössä toisen maailmansodan jälkeen tehdyin muutoksin. Japanin lain rungon muodostaa kuuden säädöksen kokoelma Roppō, johon kuuluu maan perustuslaki. Oikeusjärjestelmässä on neljä astetta, joista korkein on korkein oikeus. Yhdistyneiden kansakuntien komitea on arvostellut Japania oikeuslaitoksen vähäisestä itsenäisyydestä, vapauttavien tuomioiden harvinaisuudesta ja pidätettyjen ihmisoikeusloukkauksista. Esimerkiksi daiyō kangoku -järjestelmää, jossa epäiltyä voidaan pitää poliisiasemalla ilman syytteitä yli 20 päivän ajan, on kritisoitu. Sovittelu on Japanissa huomattavasti käräjöintiä suositumpaa, mikä johtunee paitsi käytännön ongelmista oikeusjärjestelmän toiminnassa myös kulttuurisista rakenteista ja käytännöistä, kuten giri. Japanissa on yhtenä harvoista teollisuusmaista käytössä kuolemanrangaistus, joka annetaan käytännössä vain murhasta. Japanissa on teloitettu viime vuosina muutamia ihmisiä vuodessa. Kuolemaan tuomittujen kohteluun liittyy useita ihmisoikeusongelmia. Teloitusta voi joutua odottamaan vuosia, eikä odotusselleissä saa liikkua vessakäyntejä lukuun ottamatta vapaasti, vaan vangit joutuvat viettämään suurimman osan ajastaan istuma-asennossa. Tapaamisaikojen pituus sukulaisten ja lakimiesten kanssa on rajoitettu viiteen minuuttiin. Tuomio saatetaan panna täytäntöön milloin tahansa muutaman tunnin varoitusajalla. Ulkosuhteet Japanilla on tiiviit taloudelliset ja sotilaalliset suhteet sen tärkeimpään liittolaiseen Yhdysvaltoihin. Maiden välinen turvallisuusyhteistyö muodostaa Japanin ulkopolitiikan kulmakiven. Yhdistyneiden kansakuntien jäsen Japani on ollut vuodesta 1956 lähtien. Maa on ollut väliaikaisena YK:n turvallisuusneuvoston jäsenenä yhteensä 18 kertaa, viimeksi vuosina 2005–2006. Japani kuuluu myös turvallisuusneuvoston pysyvää jäsenyyttä tavoittelevaan G4-ryhmään. G7-ryhmän, APECin ja ASEAN+3:n jäsenenä sekä East Asia Summitin osallistujamaana Japani on aktiivinen kansainvälisten suhteittensa hoidossa. Japani on myös maailman toiseksi merkittävin kehitysavun antaja: vuonna 2004 maa lahjoitti kehitysapuun 0,19 prosenttia bruttokansantuotteestaan. Japanilla on naapuriensa kanssa useita rajakiistoja: Venäjän kanssa eteläisistä Kuriileista, Etelä-Korean kanssa Liancourtsaarista, Kiinan ja Taiwanin kanssa Senkakusaarista ja Kiinan kanssa Okinotorishiman asemasta. Toisen maailmansodan lopussa Neuvostoliitto miehitti Mantšurian, pohjoisen Korean, Sahalinin ja Kuriilit, joista viimeisen asema on yhä kiistelty. Nykyinen kiista Liancourtsaarista ( ja ) on ollut käynnissä 1950-luvulta lähtien, kun Etelä-Korea miehitti saaret. Senkaku-saaret vuorostaan sijaitsevat mahdollisesti öljystä ja kaasusta rikkaalla alueella tärkeiden laivareittien varrella. Japanilla on myös kiista Pohjois-Korean kanssa maahan siepatuista japanilaisista ja Pohjois-Korean joukkotuhoaseohjelmasta. Toisen maailmansodan aikaiset Japanin sotarikokset hiertävät yhä Japanin välejä erityisesti Etelä-Koreaan ja Kiinaan. Asevoimat Japanin asevoimia rajoittaa maan perustuslain artikla 9, joka kieltää maalta oikeuden sodanjulistukseen ja asevoimien käyttöön kansainvälisten kiistojen ratkaisemisessa. Japanilla on kuitenkin käytännössä ollut 1950-luvulta lähtien asevoimat, joita kutsutaan itsepuolustusvoimiksi () ja jotka ovat teknisesti osa maan poliisivoimia. Asevoimia hallinnoi Japanin puolustusministeriö, ja ne koostuvat itsepuolustusmaavoimista (JGSDF), itsepuolustusilmavoimista (JASDF) ja itsepuolustusmerivoimista (JMSDF). Japanin asevoimien budjetti on alle yksi prosentti maan bruttokansantuotteesta, mutta tästä huolimatta maan koon vuoksi verrattain suuri, 44,3 miljardia dollaria vuonna 2005. Asevoimiin liittyminen on täysin vapaaehtoista ja asevoimien henkilökuntaan kuuluvat ovat lain mukaan siviilihenkilöitä. Vuonna 2006 asevoimien aktiivihenkilökuntaan kuului 239 900 henkeä. Japanissa on myös Yhdysvaltain tukikohtia, joista se maksaa Yhdysvalloille isäntämaatukea () noin 4,5 miljardia dollaria vuodessa. Itsepuolustusvoimat ovat vuoden 1992 lainmuutoksesta lähtien osallistuneet humanitaarisiin tehtäviin mm. Kambodžassa, Mosambikissa, Irakissa ja Indonesiassa. Japanin hallitus on asettanut tavoitteekseen perustuslain artikla 9:n muuttamisen niin, että Japanin asevoimat saisivat kansainvälisesti aktiivisemman roolin ja voisivat esimerkiksi osallistua helpommin rauhanturvatehtäviin ulkomailla. Muutokseen vaaditaan kansanäänestys. Japanilla on Djiboutissa, pienessä strategisesti erittäin tärkeässä paikassa Afrikan sarvessa sijaitsevassa valtiossa, sotilaallinen tukikohta vuodesta 2009 lähtien. Se perustettiin tukemaan kansainvälistä toimintaa alueella lisääntynyttä merirosvoutta vastaan. Vuosikymmen tukikohdan perustamisen jälkeen merirosvous alueella on voitettu kansainvälisen yhteisön aktiivisen toiminnan takia, mutta Japani on jatkanut edelleen tukikohtaansa Djiboutissa. Tukikohdan tehtävänä tosiasiallisesti on tarkkailla Kiinan aktiivista läsnäoloa alueella. Maantiede Yli kolmesta tuhannesta saaresta koostuva Japani sijaitsee Itä-Aasiassa Tyynenmeren rannikolla. Maan tärkeimmät saaret pohjoisesta etelään ovat Hokkaidō, Honshū (pääsaari), Shikoku ja Kyūshū. Ryūkyūsaaret, joihin kuuluu myös Okinawa, sijaitsevat Kyūshūn eteläpuolella ulottuen yli tuhannen kilometrin päähän lähes Taiwanille saakka. Maan kokonaispinta-ala on 377 835 neliökilometriä, josta noin 75–80 prosenttia on vuoristoa ja lähes yhtä suuri osa on metsien peitossa. Koska suuri osa maan alueesta on soveltumatonta asutuksen, maatalouden tai teollisuuden käyttöön jyrkkien korkeuserojen, ilmaston ja maanjäristysten aiheuttaman maanvyöryriskin vuoksi, Japanin alavilla rannikkoalueilla väestötiheys on erittäin suuri. Maa on yksi maailman tiheimmin asutuista. Japanilla on rannikkoa yhteensä 29 751 kilometriä. Sitä ympäröivät meret ovat Filippiinienmeri etelässä, Tyynimeri idässä, Ohotanmeri pohjoisessa, Japaninmeri lännessä ja Itä-Kiinan meri lounaassa. Maa sijaitsee tuliperäisellä ja maanjäristysherkällä alueella ”Tyynenmeren tulirenkaan” varrella kolmen mannerlaatan yhtymäkohdassa. Alueella on yhteensä noin 160 tulivuorta, joista kolmasosa on aktiivisia. Japanissa on jatkuvasti pieniä maanjäristyksiä ja suurempia, tuhoisia maanjäristyksiä useita kertoja vuosisadassa. Maanjäristykset johtavat usein tsunameihin. Lähihistorian vakavat maanjäristykset ovat Kōben maanjäristys vuonna 1995, Chūetsun maanjäristys vuonna 2004 ja Tōhokun maanjäristys vuonna 2011. Ilmasto Japani sijaitsee pääosin lauhkealla vyöhykkeellä, ja maassa on neljä vuodenaikaa ja viisi, jos sadekausi lasketaan mukaan. Japanin saariston pituuden ja vaihtelevan pinnanmuodostuksen vuoksi maan ilmasto on kuitenkin hyvin monimuotoinen. Pohjoisessa talvet ovat pitkiä ja lunta voi sataa runsaastikin, kun taas eteläisimmillä saarilla ilmasto on jo subtrooppinen. Talvisin kylmä, kuiva tuuli puhaltaa Siperiasta Japaninmerelle ja kohdatessaan Tyynenmeren lämpimän ilmamassan tuo rankkoja lumisateita maan länsirannikolle. Kesällä vuorostaan kostea, Tyyneltämereltä puhaltava tuuli tuo Japaniin lämmintä ilmaa. Myöhäiskesällä ja syksyn alussa päiväntasaajan alueen trooppiset matalapaineet synnyttävät taifuuneja, jotka tuovat usein rankkasateita. Maa voidaan jakaa kuuteen toisistaan eroavaan ilmastovyöhykkeeseen: Hokkaidō: Japanin pohjoisimmalla saarella on kylmätalvinen, mutta muuten lauha lämminkesäinen ilmasto. Talvet vastaavat lämpötilaltaan Suomen etelärannikon talvia ja ovat suunnilleen yhtä pitkiä. Keväät ja syksyt ovat kuitenkin lyhyemmät kuin Etelä-Suomessa, ja Hokkaidōlla kesä kestääkin jopa 5–5,5 kuukautta. Lämpimin kuukausi on elokuu, jolloin on runsaasti helteitä, ja vuorokauden keskilämpötila noin 20 astetta. Vuoden keskilämpötila on 7–9 astetta. Sademäärä on suhteellisen korkea, ja vuodenaikaistuulten takia suurin osa sateesta saadaan loppuvuodesta ja aivan vuoden alussa. Talvella Hokkaidōlla onkin aina erittäin paljon lunta. Keväät ja alkukesät ovat kuitenkin kuivia. Vuotuinen sademäärä 1 000–1 200 millimetriä. Japaninmeri: Ilmasto on lauhkea. Talvet ovat lauhoja, pakkasia on vain silloin tällöin helmikuulla. Talvella sama vuodenaikaistuuli kuin Hokkaidōlla tuo runsaasti lumisateita alueelle. Lyhyet talvet vastaavat keskilämpötiloiltaan Tanskaa tai Alankomaita, ja lumi sulaa yleensä muutamassa päivässä sadettuaan. Kesät ovat kuitenkin Eurooppaan verrattuna kuumia. Kesät ovat 6–7 kuukautta pitkiä, ja helteet ovat päivittäisiä heinä-syyskuussa. Vuoden keskilämpö on noin 10–12 astetta. Tällä alueella sateita saadaan todella runsaasti ympäri vuoden, jopa 2 500 millimetriä vuodessa. Keskinen ylänkö: alueella vallitsee tyypillinen sisämaan ilmasto, jossa yön ja aamun sekä talven ja kesän väliset lämpötilaerot ovat suuria. Sademäärät ovat pieniä laaksoissa. Seton sisämeri: Chūgokun ja Shikokun alueiden vuoret suojaavat Shikokun ja Kyūshūn saaria talvisilta kylmiltä ja kosteilta vuodenaikaistuulilta. Tämän ansiosta talvet ovat suhteellisen lämpimiä, vastaten talvilämpötiloiltaan lähes Välimeren talvilämpötiloja. Kesät ovat noin 8–9 kuukautta pitkiä, ja ilmasto on subtrooppinen, vaikka talvisin voi olla ajoittain koleaa. Kylmin kuukausi on tammikuu. Vuoden keskilämpötila on noin 16–17 astetta. Vuotuinen sademäärä on noin 2 000 millimetriä, ja suurin osa siitä saadaan kesäaikaan monsuunituulten mukana, talvet ovat hieman kuivempia. Helteet ovat päivittäisiä kesä-syyskuussa. Tyynimeri: Japanin itärannikolla talvet ovat kuivia ja viileitä, kesät kuumia ja kosteita monsuunin vuoksi. Ilmasto on jotakin lauhkean ja subtrooppisen väliltä alueesta riippuen. Talvella lämpötilat liikkuvat päivisin 5 asteen tienoilla, öisin nollassa. Talvet ovat kuivia, sillä vuodenaikaistuulina toimivat länsituulet eivät juuri tuo kosteutta vuoriston yli lännestä. Kesät ovat noin 7–8 kuukautta pitkiä. Kesällä on kuumaa ja kosteaa, sillä monsuuni yltää alueelle. Helteet ovat päivittäisiä kesä-syyskuussa. Vuoden keskilämpötila on noin 15 astetta ja vuosittainen sademäärä noin 1 200 millimetriä. Ryūkyūsaaret: saarilla on subtrooppinen ilmasto. Talvet ovat lämpimiä ja kuivia ja kesät kuumia ja kosteita. Etenkin kesän monsuunin aikana sademäärät ovat erittäin suuria, ja trooppiset syklonit eli taifuunit ovat yleisiä. Vuoden keskilämpötila on noin 20 astetta. Japanin sadekausi alkaa Okinawalla aikaisin toukokuussa ja siirtyy asteittain pohjoiseen, kunnes se hajoaa Pohjois-Japanissa ennen saapumistaan Hokkaidōlle heinäkuun loppupuolella. Tokion alueella Honshūn saaren keskiosassa sadekausi kestää noin kuusi viikkoa: keskimääräinen alkamispäivä on 8.6.ja loppumispäivä 20. heinäkuuta. Kasvillisuus ja eläimistö Japanin saariston pituus on saanut ilmaston tavoin aikaan monipuolisen kasvillisuuden ja eläimistön. Japanissa elää noin 4 500 syntyperäistä kasvilajia. Lajien suureen määrään ovat vaikuttaneet erityisesti lämpötilojen suuri vaihtelu ja suuret sademäärät. Japanin kasvillisuus voidaan jakaa viiteen vyöhykkeeseen: subtrooppinen alue eteläisimmillä saarilla, lämmin ikivihreiden lehtipuumetsien alue pääsaarten eteläosissa, viileä lehtipuumetsien alue Honshūn pohjois- ja Hokkaidōn eteläosassa, subalpiininen vyöhyke Keski- ja Pohjois-Hokkaidōlla sekä alpiininen vyöhyke Honshūn ja Hokkaidōn vuoristoalueilla. Subtrooppisen alueen kasvillisuudella on yhteyksiä Malakan niemimaan lajistoon, kun taas maan keskiosien kasvillisuudella pikemminkin Koreaan ja Kiinaan. Japanin kasvilajisto on runsaan sadan vuoden aikana muuttunut suuresti paitsi kaupungistumisen, myös ihmisen Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta tuomien tulokaslajien vuoksi: Meiji-kaudelta lähtien maahan on tuotu arviolta 200–500 kasvilajia. Japanin eläimistö koostuu suurelta osin Kiinasta ja Koreasta saapuneista lauhkean vyöhykkeen lajeista, mutta myös Kaakkois-Aasian subtrooppisista ja Siperian subarktisista lajeista. Koska esihistoriansa aikana Japanin saaristo on ollut vuoroin erossa manner-Aasiasta ja vuoroin yhteydessä siihen, eläinlajien muuttohistoria alueelle on monimutkainen. Japanissa elää joitakin endeemisia lajeja, kuten japaninmakaki ja japaninjättisalamanteri; Ryūkyū-saarten lajistoon kuuluu vuorostaan joitakin ”eläviä fossiileja”, kuten iriomotenkissa. Tiheästä asutuksesta huolimatta suuria maanisäkkäitä elää Japanin vuoristoalueilla suhteellisen paljon. Niihin kuuluvat muun muassa karhut, villisiat, supikoirat, ketut ja peurat. Lintulajeja Japanin alueella elää noin 600; maa sijaitsee merkittävällä lintujen muuttoreitillä. Maan rikas merilajisto, johon kuuluu lukuisten kala- ja äyriäislajien lisäksi pyöriäisiä, valaita ja delfiinejä, on suureksi osaksi kylmän ja lämpimän merivirran kohtaamisen ansiota Japanin lähialueilla. Metsästys Villieläinten metsästys on tavallista Japanin metsissä, vaikka useat tavanomaiset metsästyssaaliit kuten Serovi (Capricornis crispus), kettu ja fasaani ovat nyt kokonaan tai osittain rauhoitettuja. Supikoiria metsästetään kuitenkin vielä niiden turkin takia, noin 70 000 eläintä metsästetään vuosittain. Villisika on myös tavallinen saalis. Japani kartalla Alueellinen jako Japani jaetaan yleisesti alueisiin, joilla ei kuitenkaan ole hallinnollista merkitystä. Suurin ja runsasväkisin saari Honshū jaetaan yleensä viiteen tai useampaan alueeseen, jotka ovat pohjoisesta etelään Tōhoku, Kantō (sisältää Tokion), Chūbu (Japaninmeren puoleinen osa muodostaa Hokurikun alueen ja Tyynenmeren puoleinen rannikko Tōkain alueen), Kansai (sisältää Osakan ja Kioton) ja Chūgoku. Muut saaret, Hokkaidō, Shikoku, Kyūshū ja Okinawa, muodostavat omat alueensa. Hallinnollisesti Japani on jaettu 47 prefektuuriin, joille valitaan vaaleilla oma kuvernööri ja yksikamarinen parlamentti neljäksi vuodeksi kerrallaan. Prefektuureja on neljää eri tyyppiä, jotka eivät kuitenkaan eroa hallinnollisesti toisistaan: yksi ”metropolis” ( – Tokio), yksi ”reitti” ( – Hokkaidō), kaksi urbaania prefektuuria ( – Osaka ja Kioto) ja 43 tavallista prefektuuria (). Näihin viitataan usein termillä todōfuken (). Prefektuurit jaetaan edelleen kaupunkeihin () ja piirikuntiin (). Jokainen piirikunta jakautuu vuorostaan kauppaloihin ( tai machi) ja kyliin ( tai mura). Hokkaidō on poikkeustapaus, sillä se jaetaan prefektuuri- ja kaupunkitason välissä 14 alaprefektuuriin (). Myös muutamilla muilla prefektuureilla on alaprefektuureja. Japanin kunnilla (suurkaupungit, kaupungit, kylät) on prefektuurien tavoin vaaleilla valittu paikallishallinto (pormestari ja valtuusto). Tokio on erikoistapaus, sillä kaupungilla on erillinen kuvernöörin johtama metropolihallitus ja se on jaettu 23:een oman valtuuston ja pormestarin hallinnoimaan erillisalueeseen. Myös Tokion ulkopuolella suuret kaupungit jaetaan erillis- tai suuralueisiin (), joilla ei kuitenkaan ole omaa paikallishallintoa. Lisäksi Japanissa on 17 suurta ”virallista suurkaupunkia” (), joilla on keskimääräistä enemmän valtaa. Japanissa on meneillään hallinnollinen uudelleenjärjestely, jossa suurkaupunkeja, kaupunkeja ja kyliä liitetään toisiinsa. Prosessi vähentää prefektuureja pienempiä hallinnollisia yksiköitä ja sen toivotaan leikkaavan paikallishallinnon kustannuksia. Vaikka Japani on yhtenäisvaltio, paikallishallinnolla on silti monilla aloilla verrattain paljon autonomiaa. Talous Japanin nimellinen bruttokansantuote on Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen maailman kolmanneksi suurin, 4,93 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Ostovoimakorjattuna maan bruttokansantuote on 5,61 biljoonaa dollaria (2021). Merkittäviä talouden aloja ovat pankki- ja vakuutustoiminta, kiinteistöt, vähittäiskauppa, liikenne sekä telekommunikaatio. Japanilla on suuri teollisuuskapasiteetti: maassa toimii useita maailman suurimpia ja kehittyneimpiä moottoriajoneuvojen, sähkölaitteiden, koneiden, metallien, laivojen, kemikaalien, tekstiilien ja elintarvikkeiden valmistajia. Useat johtavat, kansainväliset teknologiayhtiöt ja -brändit ovat lähtöisin Japanista. Erityisesti infrastruktuuriprojektien vuoksi myös rakennusteollisuus on pitkään ollut yksi maan suurimmista teollisuudenaloista. Kokonaisuudessaan Japanin verotus on kevyempää kuin teollisuusmaissa yleensä. Meiji-restauraatiossa Japani luopui feodaalisesta yhteiskuntajärjestelmästä ja aloitti nopean modernisoinnin ja teollistumisen. Alusta lähtien Meiji-kauden hallitsijat kannattivat markkinataloutta ja adoptoivat Britanniasta ja Pohjois-Amerikasta vapaan yrityskapitalismin. Aggressiivisia yrittäjiä täynnä oleva yksityissektori otti muutoksen vastaan positiivisesti. 1960-luvulta 1980-luvulle kestänyttä Japanin nopeaa taloudellista kasvua on kutsuttu ”talousihmeeksi”: 1960-luvulla talous kasvoi noin 10 prosenttia vuodessa, 1970-luvulla 5 prosenttia ja 1980-luvulla 4 prosenttia. 1990-luvulla Japanin kuplatalouskriisi johti lamaan. Talouden tila ei parantunut seuraavalla vuosikymmenellä ja vuosina 2000–2001 sitä huononsi maailmanlaajuinen taantuma. Valtiohallinnon vaikutusta alettiin vähentää ja vuoden 2005 jälkeen talous alkoi esittää toipumisen merkkejä. Japanin talouden erikoispiirteitä ovat perinteisesti olleet valmistajien, tavarantoimittajien, jakelijoiden ja pankkien tiivis yhteistyö keiretsu-nimisissä ryhmittymissä sekä takuu elinikäisestä työpaikasta () suuryrityksissä. Viime aikoina vanhoja talouden rakenteita on kuitenkin alettu purkamaan suuremman kilpailukyvyn hyväksi. Japanissa toimii maailman suurin pankki, Mitsubishi UFJ Financial Group, jolla on 1,7 biljoonan dollarin omaisuus. Japan Post Bank on maailman suurin säästöpankki, jolla on säästöjä noin 3,2 biljoonan dollarin edestä. Japanissa on lisäksi yksi maailman suurimmista pörsseistä, Tokion pörssi, ja useita maailman suurimpiin kuuluvia finanssiyhtiöitä ja pankkeja. Esimerkiksi monet suuret keiretsut ja kansainväliset yhtiöt, kuten Sony, Sumitomo, Mitsubishi ja Toyota, omistavat miljardien tai biljoonien dollarien arvoisia pankkeja ja investointiyhtiöitä. Vaikka vain noin 15 prosenttia Japanin pinta-alasta sopii maanviljelyyn, maatalouden sadot pinta-alayksikköä kohden kuuluvat maailman suurimpiin. Toisaalta valtio tukee ja suojelee voimakkaasti maan pientä maataloussektoria. Riisin osalta Japani on pääosin omavarainen, mutta maa joutuu tuomaan yli puolet tarvitsemastaan ruoasta ulkomailta. Japanilla on yksi maailman suurimmista kalastuslaivastoista, jonka saamat saaliit muodostavat yhteensä 15 prosenttia maailman kokonaissaaliista. Japanin liikenneinfrastruktuuri on pitkälle kehittynyt: vuonna 2010 maassa oli 961 366 kilometriä päällystettyjä teitä, 176 lentokenttää ja 26 435 kilometriä rautateitä. Lentoliikennettä hoitavat pääasiassa All Nippon Airways ja Japan Airlines, rautateitä taas pääliikennöijä Japan Railwaysin lisäksi useat yksityiset yhtiöt. Turisteja Japanissa kävi vuonna 2004 yli kuusi miljoonaa, joista 3,6 miljoonaa tuli muualta Aasiasta. Turistien määrä on ollut jatkuvassa kasvussa. Japanin tärkeimmät vientikumppanit ovat Kiina (19,4 %), Yhdysvallat (15,7 %), Etelä-Korea (8,1 %), Hongkong (5,5 %) ja Thaimaa (4,4 % vuonna 2010). Merkittävimpiä vientituotteita ovat muun muassa moottoriajoneuvot, elektroniikka, puolijohteet ja kemikaalit. Koska Japanilla on vain erittäin rajalliset luonnonvarat, maa tuo ulkomailta suurimman osan tarvitsemistaan raaka-aineista. Japanin tärkeimmät tuontikumppanit ovat Kiina (22,1 %), Yhdysvallat (9,9 %), Australia (6,5 %), Saudi-Arabia (5,2 %), Yhdistyneet arabiemiirikunnat (4,2 %), Etelä-Korea (4,1 %) ja Indonesia (4,1 % vuonna 2010). Japani tuo pääasiassa koneita ja laitteita, polttoaineita, elintarvikkeita, kemikaaleja, tekstiilejä sekä erilaisia raaka-aineita. Japani kuuluu maailman suurimpiin öljyntuojamaihin ja on öljyn osalta lähes kokonaisuudessaan riippuvainen Lähi-idästä. Tiede ja teknologia Japani on yksi maailman johtavista valtioista tieteellisen tutkimuksen, teknologian, konetekniikan ja lääketieteellisen tutkimuksen aloilla. Noin 700 000 tutkijaa jakavat 130 miljardin dollarin suuruisen tutkimukseen ja tuotekehitykseen tarkoitetun budjetin, joka on kolmanneksi suurin maailmassa. Japanilla on ollut merkittävä osuus esimerkiksi elektroniikan, teollisuusrobottien, optiikan, kemikaalien, puolijohteiden ja metallien kehityksessä. Lähes puolet maailman teollisuusroboteista on käytössä Japanissa ja maan teollisuus onkin maailman automatisoiduin. Huomattava osa maailman tärkeimmistä autojen ja puolijohteiden valmistajista on lähtöisin Japanista. Japanilla on merkittäviä tavoitteita avaruustutkimuksessa, kuten tukikohdan rakentaminen Kuuhun vuoteen 2030 mennessä. Japanin avaruusjärjestö tekee ilmailu- ja avaruustutkimusta sekä kehittää raketteja ja satelliitteja. Se on rakentanut Kibō-tutkimusmoduulin, joka liitettiin kansainväliseen avaruusasemaan vuosien 2008 ja 2009 aikana. Väestö Japanissa asuu yhteensä noin 127 miljoonaa ihmistä. Maan väestötiheys on suuri ja väestö on keskittynyt suurimmaksi osaksi kaupunkeihin erityisesti Tyynenmeren rannikolle. Väestön merkittävä piirre on sen etninen ja kielellinen homogeenisuus: noin 98,5 prosenttia väestöstä on japanilaisia. Japanissa elää kuitenkin joitakin merkittäviä vähemmistöjä, joista maalle alkuperäisiä ovat pohjoisessa elävät ainut ja eteläisten saarten ryūkyūlaiset sekä sosiaalinen vähemmistö burakulaiset, jotka tekivät feodaalikaudella muiden ”likaisina” pitämiä töitä Intian kastittomien tavoin. Maahan muuttaneita vähemmistöjä ovat korealaiset (0,5 prosenttia väestöstä), kiinalaiset (0,4 prosenttia) ja Japaniin palanneet brasilianjapanilaiset. Maassa asuu myös lähes 200 000 Filippiineiltä ja kymmeniä tuhansia Perusta muuttaneita henkilöitä. Japanilaisilla on yksi maailman korkeimmista elinajanodotteista, keskimäärin yli 82 vuotta vuonna 2007. Japanin väestö onkin vanhenemassa huomattavan nopeasti. Muiden teollisuusmaiden tavoin toisen maailmansodan jälkeisen vauvabuumin jälkeen syntyvyys on 1900-luvun toisella puoliskolla laskenut. Vuonna 2007 jo yli 20 prosenttia väestöstä oli yli 65-vuotiaita. Muutokset väestön rakenteessa ovat luoneet useita sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia, joihin kuuluvat erityisesti työikäisen väestön osuuden lasku ja sosiaaliturvan, kuten julkisen eläkerahaston, ylläpidon kallistuminen. Siirtymää vauhdittaa asenteiden ja elintapojen muutos: yhä suurempi osa nuorista japanilaisista aikuisista ei enää perusta perhettä ja saa lapsia vanhempiensa tavoin. Japanin väkiluvun ennustetaan putoavan sataan miljoonaan vuoteen 2050 mennessä ja 67 miljoonaan vuoteen 2100 mennessä. Asiantuntijat ovat ehdottaneet väestöongelman ratkaisuksi esimerkiksi maahanmuuttoa, mutta vaihtoehto ei ole saanut kannatusta, ja Japaniin muuttavien ulkomaalaisten sopeutumisessa on nytkin suuria ongelmia. Uskonnot Japanissa institutionalisoituneella uskonnolla ei yleensä ole erityisen suurta vaikutusta jokapäiväiseen elämään, ja sitä voi olla vaikea erottaa perinteisistä rituaaleista tai taikauskosta. Noin 84 prosenttia japanilaisista on sekä šintolaisia että buddhalaisia. Šintolaisuus on Japanille alkuperäinen polyteistinen luonnonuskonto, joka toimi maan valtionuskontona 1800-luvulta toisen maailmansodan loppuun. Buddhalaisuus saapui Japaniin 500-luvulla, jonka jälkeen se on ollut synkretistisessä suhteessa šintolaisuuteen. Pariskunnat saattavat mennä naimisiin šintolaisittain, mutta hautajaiset ovat buddhalaisia. Japanin kulttuuriin ovat vaikuttaneet lisäksi huomattavasti taolaisuus ja erityisesti kungfutselaisuus. Kristinusko sallittiin Japanissa 1800-luvulla, ja nykyään noin 0,7 prosenttia maan väestöstä on kristittyjä. 1800-luvulta lähtien maahan on syntynyt myös useita uusia uskontoja (shinshūkyō), joista merkittävimpiin kuuluu buddhalainen lahko Sōka Gakkai. Muslimit ovat vielä kristittyjä selkeästi pienempi uskonnollinen vähemmistö. Heitä on noin 115 000–125 000, joista vain noin kymmenen prosenttia on Japanin kansalaisia. Moskeijoita maassa asuvilla muslimeilla on lukuisia. Niistä varhaisin on vuonna 1935 avattu Kōben moskeija. Koulutus Nykyisen kaltainen koulutusjärjestelmä alkeis- ja keskiasteen kouluineen ja yliopistoineen aloitti Japanissa toimintansa 1870-luvulla Meiji-restauraation seurauksena. Vuodesta 1947 lähtien oppivelvollisuus on käsittänyt ala- ja yläasteen, jotka kestävät yhteensä yhdeksän vuotta (6–15-vuotiaat). Lähes kaikki oppilaat jatkavat kolmivuotiseen lukioon, ja opetusministeriön mukaan 75,9 prosenttia lukiosta valmistuneista jatkaa yliopistoon, kauppakorkeakouluun tai muuhun kolmannen asteen oppilaitokseen. Japanin koulutusjärjestelmässä vallitsee kova kilpailu, erityisesti kolmannen asteen koulutukseen haettaessa. Monet käyvät varsinaisen koulun ulkopuolisissa ylimääräisissä yksityisissä kouluissa (juku). Times Higher Education -lehden mukaan Japanin kaksi parhaiten menestyvää yliopistoa ovat Tokion yliopisto ja Kioton yliopisto. Vuoden 2003 PISA-tutkimuksessa Japani sijoittui matematiikassa kuudenneksi, lukemisessa neljänneksitoista, luonnontieteissä toiseksi ja ongelmanratkaisussa neljänneksi. Kulttuuri Omaperäisen japanilaisen kulttuurin muodostumiseen on vaikuttanut Japania ympäröivä meri, joka on hidastanut ulkopuolisia kulttuuriaaltoja. Keskiajalle saakka Japaniin vaikuttivat ratkaisevasti Kiinan ja Korean kulttuurit. Tätä seuranneella useita vuosisatoja kestäneellä Edo-kaudella maan kulttuuri kypsyi suhteellisen itsenäisesti. 1800-luvulta lähtien Japaniin on kehittynyt eklektinen, länsimaisia ja syntyperäisiä piirteitä yhdistelevä moderni kulttuuri. Zenbuddhalaisuus on vaikuttanut suuresti moniin japanilaisen taiteen tyypillisiin piirteisiin, kuten minimalismiin ja spontaaniuteen, sekä esimerkiksi puutarhataiteeseen, teetaiteeseen, kalligrafiaan ja ikebanaan. Perinteisessä japanilaisessa maalaustaiteessa ei käytetä perspektiiviä, ja sen tyypillisimpiä aiheita ovat luonto, mytologia ja ihmiskuvaus. Vastapainon hillitylle, usein kaunokirjallisuuteen tai kalligrafiaan liittyneelle taiteelle muodostaa japanilaisen maalaustaiteen tunnetuin muoto, erityisesti Edo-kauteen yhdistettävä puupiirrostekniikka ukiyo-e, jonka mestareita olivat muun muassa Hokusai, Hiroshige ja Utamaro. Puupiirrosten ja länsimaisen sarjakuvan synteesistä kehittyi manga, japanilainen sarjakuva, joka saavutti nykyisen muotonsa toisen maailmansodan jälkeen. Elokuva sai Japanissa alkunsa 1800-luvun lopussa, ja ensimmäinen äänielokuva valmistui vuonna 1931. Kansainväliseen suosioon japanilainen elokuva nousi sen jälkeen, kun Akira Kurosawan Rashomon – paholaisen portti voitti Venetsian filmifestivaalien pääpalkinnon 1950-luvun alussa. Japanilainen piirroselokuva, anime, on suosittua ja usein kytköksissä mangaan. Arkkitehtuurin keskeisin materiaali on ollut käsittelemätön puu. Rakennukset on tullut yhdistää ympäröivään luontoon. Julkinen arkkitehtuuri, kuten temppeliarkkitehtuuri, on ollut pelkistettyä asuinarkkitehtuuria koristellumpaa ja kiinalaisvaikutteisempaa. Modernissa arkkitehtuurissa, jonka merkittävimpiä edustajia ovat esimerkiksi Kenzō Tange ja Tadao Andō, yhdistyvät perinteinen pyrkimys yksinkertaisuuteen ja länsimainen rakennustekniikka. Keramiikkaa on arvostettu Japanissa suuresti. Japanilainen keramiikka on usein liittynyt läheisesti teekulttuuriin, jonka yhteydestä tunnetaan erityisesti raku-keramiikka. Toinen käyttöesineisiin keskittynyt taidemuoto on lakkaesineiden valmistus (urushi). Perinteisen japanilaisen kuvanveiston keskeisin osa on buddhalainen veistotaide. Veistotaide saavutti kultakautensa keskiajalla. Japanilainen pukeutuminen säilyi yhtenäisenä 1800-luvulle saakka. Tunnetuin pukutyyppi on kimono, jota käytetään nykyään länsimaisten vaatteiden rinnalla. Perinteisen japanilaisen vaatetuksen merkittävä piirre on nappien puuttuminen: vaatteet sidotaan kiinni nauhoilla ja vöillä. Varhaisimmat kirjalliset vaikutteet saapuivat Japaniin Kiinasta ja maahan omaksuttiin kiinan kirjoitusjärjestelmä. Japanin kirjallisuuden aikaisimmat merkittävät teokset ovat historiankronikat Kojiki ja Nihonshoki sekä 700-luvun waka-runouden kokoelma Man'yōshū. Heian-kaudella kehitettiin oma japanilainen kana-aakkosto. Varhaisin kertomakirjallisuuden teos lienee 900-luvun alun Taketori monogatari; muita varhaiskirjallisuuden merkkiteoksia ovat Heian-kauden hovielämää kuvaava Sei Shōnagonin Tyynykirja ja maailman ensimmäisenä romaanina pidetty Murasaki Shikibun Genjin tarina. Runouden valtavirran muodosti ketjurunous renga. Sen seuraajaksi kehittyivät kevyempi haikai, jonka mestarina tunnetaan Matsuo Bashō 1600-luvulta, ja urbaani kyōka. Edo-kaudella kirjallisuus siirtyi samurai-yläluokan harrastuksesta porvariston ja alempien yhteiskuntaluokkien saataville, ja lukutaito ja kirjanpainaminen yleistyivät. Edo-kauden viihdekulttuuri on nähtävissä esimerkiksi kaskukirjallisuudessa, joka kehittyi myöhemmin rakugo-komiikaksi. Meiji-kaudella Japanin kirjallisuus modernisoitui ja alkoi sisällyttää itseensä länsimaisia elementtejä. Ensimmäiset ”nykyaikaiset” romaanikirjailijat olivat Sōseki Natsume ja Mori Ōgai, joita seurasivat Ryūnosuke Akutagawa, Jun'ichirō Tanizaki, Yasunari Kawabata, Yukio Mishima, Osamu Dazai ja viime aikoina Haruki Murakami. Kaksi japanilaista kirjailijaa on voittanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon: Yasunari Kawabata vuonna 1968 ja Kenzaburō Ōe vuonna 1994. Japanilainen musiikki on usein ollut kiinteässä yhteydessä teatteriin. Varhaisimmat musiikilliset vaikutteet saapuivat Japaniin Koreasta 400-lukuun mennessä. Hoviin syntyi klassinen gagaku-musiikki, joka lainasi useista eri manner-Aasian perinteistä. Kansanomaisesta viihteestä syntyi vuorostaan musiikkiteatteri nō, joka kehittyi huippuunsa ja vakiintui Muromachi-kaudella. Nō-näytelmien välissä esitettiin humoristisia kyōgen-näytelmiä. Bunraku-nukketeatteri kehittyi jōruri-balladeista, joita säestettiin aikaisemmin biwalla ja myöhemmin shamisenilla. Näistä perinteistä sai Edo-kaudella alkunsa Kabuki-teatteri, jonka tyypillisin säestyssoitin on myös shamisen. Shamisenin lisäksi kaksi yleistä perinteistä soitinta ovat shakuhachi ja koto. 1800-luvulta alkaen Japaniin saapunut länsimainen musiikki muodostaa nykyään olennaisen osan maan kulttuuria. Toisen maailmansodan jälkeen moderni eurooppalainen ja amerikkalainen populaarimusiikki on vaikuttanut suuresti Japaniin: japanilainen rock ja pop sekä muut urbaanin musiikin tyylit kuten hip hop ovat tulleet yhä suositummiksi. Media Japanin yleisradioyhtiö on nimeltään NHK (jap. 日本放送協会, Nippon hōsō kyōkai). Nykyisessä muodossaan se aloitti toimintansa vuonna 1950. Kotimainen tarjonta kattaa kuusi televisiokanavaa ja kolme radiokanavaa. Kansainväliseen levitykseen NHK:lla on yksi englanninkielinen ja yksi japaninkielinen TV-kanava sekä radiokanava NHK World Radio Japan, joka toimii 18 kielellä. Vuonna 2018 yhtiön kokonaisbudjetti oli 716,8 miljardia jeniä. NHK World Radio Japan tarjoaa uutisten ja ohjelmatarjontansa lisäksi myös ilmaisia japanin kielen kursseja. Japanilaisten luotto mediaa kohtaan on korkealla. Ihmiset lukevat erityisesti iltapäivä- ja iltajulkaisuja. Maan viisi suosituinta sanomalehteä levikkinsä (vuonna 2014) perusteella ovat (sulkeissa japaninkielinen nimi ja levikki): Yomiuri Shimbun (読売新聞, 9 240 000) Asahi Shimbun (朝日新聞, 7 210 000) Mainichi Shimbun (毎日新聞, 3 300 000) Nikkei (日本経済新聞, 2 770 000) Sankei Shimbun (産経新聞, 1 600 000) Keittiö Japanilaisen keittiön perusraaka-aine on riisi, vaikka historiallisesti se on ollut pikemminkin ylellisyystarvike. Raaka-aineita kypsennetään yleensä mahdollisimman vähän ja ruoka on kevyttä. Ruoan esteettisyyteen ja laatuun kiinnitetään paljon huomiota. Japanissa ei buddhalaisuuden vaikutuksesta juuri syöty lihaa ennen Meiji-kautta, ja edelleenkin kalalla ja kasviksilla on Japanin keittiössä merkittävä rooli, vaikka lihan kulutus onkin saavuttanut kalan kulutuksen. Sesonkiruoat () ovat tärkeä osa keittiötä. Tunnettuja japanilaisia kalaruokia ovat sushi ja sashimi sekä portugalilaista alkuperää oleva tempura. Liharuokiin kuuluvat esimerkiksi sukiyaki, shabu-shabu, tonkatsu ja kanasta valmistettu yakitori. Perusmausteena käytetään suolan korvaavaa soijakastiketta; muita soijapavuista valmistettuja elintarvikkeita ovat tofu ja miso. Japanilainen keittiö käyttää myös paljon merilevää ja säilöttyjä kasviksia (tsukemono). Dashi-liemi muodostaa pohjan monille ruokalajeille. Valtaosa japanilaisista ravintoloista keskittyy jonkin erityiskeittiön tarjoamiseen, poikkeuksen muodostaa esimerkiksi pubityyppinen ravintola izakaya. Yleinen pikaruoka on kiinalaisperäinen rāmen-nuudeli, jonka japanilaisia vastineita ovat soba ja udon. Japanilaisissa makeisissa (wagashi) ja jälkiruoissa käytetään usein teetä ja azukipaputahnaa (anko). Ruokajuomia ovat olut, joka tuli Japaniin 1800-luvun lopussa, ja tee, joka on useimmiten vihreää. Tunnetuin alkoholijuoma on sake, sitä vahvempi juoma taas shōchū. Urheilu ja pelit Japanin kansallisurheilulaji on perinteisesti ollut sumopaini, joka on yhä yksi maan suosituimmista urheilulajeista. Myös monia kamppailulajeja, kuten judo, karate ja kendō, harjoitetaan ja käydään katsomassa laajalti. Meiji-restauraation jälkeen Japaniin alkoi levitä useita länsimaisia urheilulajeja. Nykyään maan suosituin urheilulaji sekä katsoja- että osallistujamäärillä mitattuna on baseball, jota on pelattu ammattijoukkueissa 1930-luvulta lähtien. Yksi tunnetuimmista japanilaisista baseball-pelaajista on Ichirō Suzuki, joka voitti Japanin arvokkaimman pelaajan palkinnon useita kertoja ja pelaa nykyään Pohjois-Amerikassa. Japanin kansallinen jalkapallon ammattilaisliiga J. League perustettiin vuonna 1992, minkä jälkeen myös jalkapallo on lisännyt suosiotaan. Japani toimi jalkapallon Intercontinental Cupin isäntänä vuosina 1981–2004 ja isännöi vuoden 2002 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuja yhdessä Etelä-Korean kanssa. Tokiossa järjestettiin vuoden 1964 kesäolympialaiset, Sapporossa vuoden 1972 ja Naganossa vuoden 1998 talviolympialaiset. Kaksi tunnettua Japanissa pelattavaa lautapeliä ovat shakkia muistuttava shōgi ja alun perin kiinalainen go. Länsimaisista korttipeleistä kehittyneitä pelejä ovat hanafuda ja karuta, suosittu pelihalleissa pelattava uhkapeli taas pachinko. Japanilla on ollut huomattava vaikutus videopeleihin, joiden tunnetuimmista valmistajista suuri osa on japanilaisia (Nintendo, Sega, Sony, Konami, Capcom, Namco ja Taito). Nämä yritykset ovat kehittäneet lukuisia suosittuja pelisarjoja. Juhlat Japanissa on yhteensä 15 kansallista, lailla määriteltyä juhla- ja lomapäivää. Näiden ulkopuolelle jää lisäksi useita maanlaajuisia juhlapäiviä, kuten setsubun, ystävänpäivä, tanabata, obon, shichi-go-san, joulu ja uudenvuodenaatto. Perinteinen japanilainen festivaali on matsuri, joka on alun perin ollut yksinomaan šintolainen juhla ja jonka alkuperä voidaan jäljittää Yayoi-kaudelle tai sitä aikaisemmaksi. Paikallisia matsureita järjestetään vuosittain tuhansittain. Merkittävimpiä näistä ovat esimerkiksi Gion-matsuri Kiotossa, Tenjin-matsuri Osakassa ja Kanda-matsuri Tokiossa. Vuodenaikojen vaihtumista juhlitaan Japanissa keväällä kirsikankukkien katselun muodossa (hanami) ja syksyllä ruskan tarkkailulla (momijigari). Katso myös Luettelo Japanin kaupungeista Luettelo Japanin keisareista Japanin ja Suomen suhteet Jasuko Lähteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Viralliset Japanin pääministeri Keisariperheen sivusto Japanin ulkoministeriö Japanin parlamentin ylähuone Japanin parlamentin alahuone Japanin tilastokeskus Japan National Tourist Organization Suomen Japanin suurlähetystö Suurlähetytön maatiedosto Japanista Japanin Suomen suurlähetystö Yleistä Encyclopaedia Britannican Japani-portaali Japanin yleisradioyhtiö NHK Japan Today Uutistoimisto Kyodo Suomalais-Japanilainen yhdistys ry Japanilaisen kulttuurin ystävät Japania Ry ystävyysyhdistys Japaniin.fi Japanin kulttuuri, kinoko.fi/japani Seulonnan keskeiset artikkelit 42 Aasia

426

https://fi.wikipedia.org/wiki/Julkishallinto

Julkishallinto

Julkishallinto eli julkinen hallinto tarkoittaa valtiollista ja kunnallista hallintoa ja riippumatonta tuomioistuinlaitosta. Julkishallinnon rakenteet Julkishallinto voidaan käsittää erityisesti valtion lainsäädännöllään luomaksi hallinta- ja hallintokoneistoksi, jonka tarkoituksena on edistää, auttaa, säännellä ja valvoa kansalaisryhmien ja kansalaisten muodostamien erilaisten yhteisöjen toimintaa. Suomessa julkishallinto koostuu pääasiassa valtion keskus-, alue- ja paikallishallinnosta sekä kuntien harjoittamasta paikallisesta kansanvaltaisesta itsehallinnosta. Suomen aluehallinto on kuntayhtymähallintoa maakuntien liittoja myöten eli välillistä kunnallishallintoa yhtä alla mainittua poikkeusta lukuun ottamatta. Monissa maissa esiintyy ensinnäkin liittovaltioissa valtion keskus-, alue- ja paikallishallinnon ja välittömän ja välillisen paikallisen itsehallinnon lisäksi osavaltioiden keskus-, piiri- ja paikallishallintoa. On myös lukuisia sinänsä yhtenäisvaltioita Suomen tapaan, joissa kuitenkin toimii Suomen olosuhteista poiketen erityinen vaaleilla valittujen edustajien hallinnoima ja kenties myös oman verotusoikeutensa omaava alueellinen itsehallinto. Näin on asian laita esimerkiksi kaikissa muissa kolmessa suuressa Pohjoismaassa. Suomessa tuollainen ratkaisu on voimassa perustuslainsäädännön tasoisin erityisjärjestelyin vain autonomisessa Ahvenanmaan maakunnassa. Maailmassa on myös maita, joissa Suomen oloista poiketen kunnallinen itsehallinto on heikkoa valtiosta tyystin riippuvaisena tai sitä tuskin edes on. Julkishallinnon hierarkia Valtion hallinnon ylimmät elimet koostuvat ministeriöistä ja niiden alapuolella toimivista valtakunnallisista tai alueellista virastoista, joista monilla on myös paikallisia organisaatioitaan. Suomessa aluetasolla toimii niin valtion aluehallintoviranomaisia kuin välillistä kunnallista itsehallintoa kuntayhtyminen muodossa. Läänit on Suomesta lakkautettu aikaisempina valtion yleisinä alueellisina hallintoviranomaisina. Myös evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon hallinto on eräiltä osin järjestetty julkishallinnon tapaan valtion myönnettyä niille kansankirkon aseman ja siten verotusoikeuden. Julkishallintoa muistuttavat myös esimerkiksi vuoden 2010 alusta itsenäisinä julkisoikeudellisina yhteisöinä toimivat yliopistot, Suomen Pankki, Kansaneläkelaitos ja lukuiset muut erityiset yhteisöt. Julkishallinnon hierarkiaan on vaikeaa sijoittaa muun muassa valtion ja kuntien osakeyhtiömuodossa harjoittamaa toimintaa, vaikka Suomen kunnat nyttemmin muodostavatkin lakisääteisesti kaikki hallinnassaan olevat organisaatiot kattavia konserneja ja vaikka konsernimalli on tunnettu myös maan valtion keskushallinnossa ja sen harjoittaman omistajaohjauksen piirissä. Julkishallinnon tehtävistä Julkishallinto kapeassa mielessä käyttää julkista valtaa lainsäädännön rajoissa. Julkishallinto suunnittelee ja valmistelee kansan demokraattisesti valitsemien edustajien eli kansanedustajien ja kunnanvaltuutettujen päätöksiä ja panee niitä toimeen. Se myös kilpailuttaa ja tilaa hyödykkeitä - niin tavaroita kuin palveluja - eri tahoilta sekä tuottaa hyödykkeitä myös itse. Julkishallinto myös sääntelee muun muassa moninaisia elinkeinoja, teknisten normien noudattamista sekä kansalaisten käyttäytymisen muotoja sekä arvioi, kontrolloi ja valvoo, mitä lopulta tapahtuu. Huomattava osa julkishallinnon toimenpiteistä korjaa olosuhteita siihen suuntaan, joihin niiden on haluttu kenties jo alun perin kehkeytyvän. Suomen julkishallinto hankkii julkisyhteisöille ja monilla muille tahoille rahoitusta, välittää rahavirtoja Euroopan unionista ja unionille sekä rahoittaa lukuisia tahoja maan kansantaloudessa. Julkishallinto ja julkinen johtaminen Vähitellen, vuosikymmenten kuluessa, Suomessa on suodattunut vaikutteita yksityiseltä sektorilta ja erityisesti kansainvälisestä yritysmaailmasta ja sen kehitystä heijastelevasta liiketaloustieteellisestä eli kauppatieteellisestä tutkimuksesta julkishallinnon kehittämiseen. Eräs tuon suodattumisen nimekkeistä on julkinen johtaminen, joka on suora käännöslaina englannin kielestä alkuperänään ilmaus public management. Erityisesti 1970-luvulta alkaen globaalisesti yleistyneenä niin sanottuna uutena julkisjohtamisena, New Public Managementina eli lyhennenimekettä käyttäen NPM:nä julkisjohtamisella on ollut sekä ylistäjänsä että arvostelijansa. Katso myös Valtion tehtävät Suomen hallinto Kunnallinen protokolla Lähteet Aiheesta muualla Suomi.fi: Julkishallinnon toiminta ja organisaatiot Seulonnan keskeiset artikkelit

427

https://fi.wikipedia.org/wiki/Juliaaninen%20kalenteri

Juliaaninen kalenteri

Juliaaninen kalenteri, vanhojen suomalaisten kielessä vanha luku, on ollut käytössä Euroopassa antiikin ajoista saakka. Sitä tarkentamaan kehitettiin 1500-luvulla gregoriaaninen kalenteri eli uusi luku, johon siirryttiin katolisissa maissa jo 1500-luvulla, muualla pääosin 1750-luvulla ja Venäjällä vallankumouksen yhteydessä 1918. Juliaanisessa kalenterissa vuodessa on keskimäärin 365 ja 1/4 vuorokautta siten, että kalenterivuodessa on 365 vuorokautta paitsi joka neljäs vuosi 366. Juliaaninen kalenteri on tällä hetkellä (vuodesta 1900 alkaen) 13 vuorokautta gregoriaanista kalenteria jäljessä. Vuonna 2100 ero kasvaa 14 vuorokaudeksi. Historia Juliaaninen kalenteri on nimetty Julius Caesarin mukaan. Caesar määräsi sen otettavaksi käyttöön Rooman tasavallan ajan ajanlaskukaaoksen vuoksi. Caesar kutsui Roomaan aleksandrialaisen tähtitieteilijän Sosigenesin vuoden 46 eaa. aikoihin. Caesar antoi hänen tehtäväkseen ratkaista ajanlaskukaaos, ja Sosigenes kehitti Roomaan kalenterin, joka muistuttaa erästä Egyptissä käytettyä kalenteria. Siinä käytettiin säännöllisin väliajoin toistuvia karkauspäiviä. Aiemmassa roomalaisessa kalenterissa oli käytetty karkauspäivien sijaan karkauskuukautta, jonka ajankohdasta olivat päättäneet poliitikot tai papit. He saattoivat unohtaa karkauskuukausien lisäämisen tai lisätä niitä omien tarkoitusperiensä vuoksi esimerkiksi pidentääkseen hallitusaikaansa tai lykätäkseen vaaleja. Ajan mittaan tämä johti ongelmiin. Kun kalenteriuudistukseen ryhdyttiin vuonna 46 eaa., todettiin, että roomalainen kalenterivuosi oli kolme kuukautta aurinkovuotta edellä. Kevään tulo oli siirtynyt maaliskuusta toukokuunkin yli. Myös uskonnolliset juhlat osuivat liian varhaiseen aikaan tähtitieteellistä vuotta, eivätkä niihin tarvittavat viinit ja viljat olleet ehtineet tarpeeksi kypsyä. Caesarin toteuttamassa uudistuksessa vuosien 47 ja 46 eKr. väliin lisättiin aluksi niin monta tasoittavaa päivää, että vuodesta 46 eKr. tuli 445 vuorokautta pitkä. Tätä on kutsuttu viimeiseksi sekaannuksen vuodeksi. Kun otettiin käyttöön uusi kalenteri, vuoteen tuli 365 päivää. Lisäksi joka neljäs vuosi on karkausvuosi, johon lisätään karkauspäivä. Kalenterista tuli täysin riippumaton kuunkierrosta. Vanhaan 355-päiväiseen kalenteriin lisättiin kalenteriuudistuksessa 10 päivää, jotka sijoitettiin eri kuukausiin. Kuukausista tuli 30- tai 31-päiväisiä lukuun ottamatta helmikuuta, johon kuuluu 29 päivää. Kun sitten elokuu, entinen sextilis-kuukausi, nimettiin uudelleen Augustuksen mukaan, Rooman senaatti siirsi helmikuusta yhden päivän elokuuhun, koska Augustuksen kuukaudessa ei voinut olla vähemmän päiviä kuin Caesarin kuukaudessa (Iulius, heinäkuu). Tästä lähtien helmikuussa on ollut 28 päivää, paitsi karkausvuosina 29 päivää. Vuoden vaihteena pidettiin päivää 1. tammikuuta, koska tuolloin Rooman konsulit astuivat virkaansa. Historioitsija Titus Livius kirjoittaa Periochae -teoksessaan, että konsulien valinnan ajankohtaa muutettiin alun perin maaliskuun alusta tammikuun alkuun vuonna 154 eaa. reaktiona johonkin Hispaniassa tapahtuneeseen kapinaan. Myöhemmin hankala konsulien virkakausiin perustuva vuosien lasku korvattiin 15-vuotisilla indiktiojaksoilla, jotka perustuivat verotusarvojen uudelleenarviointiin (indiktio, ), ja jossa uusi verovuosi, indiktio () alkoi alun perin 1. syyskuuta. Bysantissa ja ortodoksisessa kirkossa vuoden alkuna on pidetty myös Augustuksen syntymäkuukautta elokuuta. Vladimir Suuren otettua juliaanisen kalenterin käyttöön vuonna 988 hän määräsi vuoden aluksi 1. maaliskuuta. Samaa päivämäärä on käytetty myös Englannissa. Vuosilukuja ei aluksi yleisesti käytetty. Eräissä roomalaisissa dokumenteissa vuodet on luetteloitu kaupungin perustamisesta lähtien (ab urbe condita). Näin ainakin Augustuksen julkaisemassa konsulien luettelossa Fasti Capitolini, jossa ko. vuosi on 752 eaa. Terentius Varro on käyttänyt ajanlaskun alkukohtana vuotta 753 eaa., jonka renessanssin ja modernit historioitsijat ovat omaksuneet. Censorinus on 300-luvulla kirjoittanut että näin laskettu vuosi vaihtui Parilia-juhlan yhteydessä 21. huhtikuuta, jolloin kaupungin perustamista juhlittiin, eikä konsulien virkaanastumisen yhteydessä. Toinen yleinen tapa oli ilmoittaa tapahtuman ajankohta kertomalla, kenen hallitsijan aikana se oli tapahtunut. Vladimir Suuren käyttöönottama kalenteri laski vuodet lähtien Bysantin kreikkalaisessa perinteessä käytetystä maailman luomisesta (Anno Mundi), joka tapahtui laskelmien mukaan 1. syyskuuta 5509 eaa. Tämä vuosien lasku oli käytössä Bysantissa vuoteen 1453 ja Venäjällä vuoteen 1700. Juliaanisen kalenterin omaksuivat myös kristityt, jotka tosin muuttivat kristillisen ajanlaskun vuosiluvut alkamaan Kristuksen syntymästä. Tämän keksi 500-luvulla munkki Dionysius Exiguus. Ajanlaskun alkukohdan osuminen Jeesuksen syntymään on tosin kyseenalaista. Kalenterin tarkkuus Juliaaninen kalenteri perustui laskelmaan, jonka mukaan trooppisessa vuodessa on 365,25 vuorokautta. Koska todellisuudessa trooppinen vuosi on noin 11 minuuttia lyhyempi, juliaanisessa kalenterissa karttuu yksi vuorokausi liikaa 128 vuodessa. Keskiajalla huomattiin, että juliaaninen kalenteri jäi jälkeen luonnollisista vuodenajoista. Sen vuoksi esimerkiksi kevätpäiväntasaus oli 1500-luvulle mennessä siirtynyt maaliskuun 25. päivästä 11:nteen. Tämän virheen korjaamiseksi katolisissa maissa siirryttiin jo vuonna 1582 gregoriaaniseen kalenteriin. Siinä kuukausien nimet ja pituudet ovat samat kuin juliaanisessakin, mutta ne alkoivat tuolloin 10, nykyisin 13 päivää aikaisemmin. Tuolloin siis hypättiin ajanlaskussa 10 päivän yli, lokakuun 4. päivästä suoraan 15. päivään. Kuitenkin karkausvuosisäännössä on ero: gregoriaanisessa kalenterissa täysistä sataluvuista vain 400:lla jaolliset ovat karkausvuosia.. Tämän vuoksi 10 päivän ero on tähän mennessä kasvanut 13 päivään. Kalenteri Suomessa Ruotsissa (myös Suomessa) käytettiin juliaanista kalenteria 28. helmikuuta 1700 asti ja uudelleen 1. maaliskuuta 1712 – 17. helmikuuta 1753. Väliaikana maaliskuusta 1700 30. helmikuuta 1712 asti käytössä oli täysin oma ruotsalainen kalenteri. Venäjä luopui juliaanisesta kalenterista vuonna 1918. Venäjän vallan aikana Suomessa ja Venäjällä oli käytössä eri kalenterit, ja asiakirjoihin merkittiin kaksoispäiväykset. Pääosa ortodoksisista kirkoista käyttää edelleen juliaanista kalenteria. Venäjän vanhauskoiset saattavat käyttää sitä edeltävää kalenteria, jossa vuodet lasketaan maailman luomisesta. Lähteet Viitteet Aiheesta muualla Kalenterit Seulonnan keskeiset artikkelit

428

https://fi.wikipedia.org/wiki/Julkistalous

Julkistalous

Julkistalous on taloustieteen ala, joka tutkii julkisen sektorin taloutta ja talouspolitiikkaa taloudellisen tehokkuuden ja tasa-arvon näkökulmasta. Verotuksen tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden tutkimus on keskeinen osa julkistaloutta. Julkistalous tarjoaa analyysikehikon, jolla voidaan tarkastella, missä määrin ja millä tavalla julkisen vallan tulisi olla osallisena markkinoiden toimintaan. Kysymyksiin pyritään vastaamaan analysoimalla mikrotalousteorian avulla tuottavatko markkinat tehokkaan ratkaisun ilman julkisen vallan puuttumista niihin. Julkistalous kattaa muun muassa markkinahäiriöiden, ulkoisvaikutusten sekä talouspolitiikan suunnittelun ja soveltamisen tutkimuksen. Näin ollen se kattaa myös julkisen rahoituksen ja etenkin verotuksen tutkimuksen. Julkistaloustiede rakentuu hyvinvointitaloustieteen teorian varaan ja sen tavoitteena on viime kädessä parantaa sosiaalista hyvinvointia. Katso myös Hyvinvointitaloustiede Julkisen valinnan teoria Kirjallisuutta

429

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johdinauto

Johdinauto

Johdinauto eli trolleybussi (trollibussi) on sähkökäyttöinen linja-auto, joka ottaa käyttövoimansa tien yläpuolella kulkevista sähköjohdoista, ajojohtimista raitiovaunun tapaan. Raitioliikenteestä poiketen johdinauto kulkee kiskojen sijaan kumisilla renkailla. Koska kiskoja ei ole käytettävissä, ajojohtimia on kaksi, joista toinen toimii paluujohtimena. Johdinautojen yleisyys Johdinauto on yleinen Keski- ja Itä-Euroopassa, mutta Länsi-Euroopassa ne ovat selvästi harvalukuisempia. Johdinautoja käytetään muun muassa Tallinnassa, San Franciscossa, Moskovassa, Riiassa, Budapestissä, Pietarissa, Vilnassa, Salzburgissa, Brnossa, Ostravassa, Bratislavassa, Minskissä, Genevessä ja Petroskoissa. Maailman pisin johdinautolinja on yli 80 kilometrin pituinen Simferopolin ja Jaltan välinen linja Krimin niemimaalla. Sveitsissä johdinautoja on vuonna 2010 kaikkiaan 13 paikkakunnalla, joista merkittävin linjojen lukumäärän puolesta on Lausanne. Muita merkittäviä sveitsiläisiä kaupunkeja, joissa johdinautoja käytetään, ovat Zürich, Genève, Luzern, St. Gallen ja Neuchâtel. Suomea lähimmät johdinautokaupungit ovat Viron Tallinna, Latvian Riika, Ruotsin Landskrona, Norjan Bergen sekä Venäjän Pietari, Petroskoi ja Murmansk. Pohjoismaissa johdinautoja on ollut Tanskan Odensessa ja Kööpenhaminassa, Norjan Bergenissä, Drammenissa, Oslossa ja Stavangerissa sekä Ruotsin Göteborgissa ja Tukholmassa. Linjat lakkautettiin Bergeniä lukuun ottamatta 1960- ja 70-luvuilla. Bergenissä ajetaan johdinautoilla linjaa numero 2 Engenistä Birkelundstoppeniin (7,5 km). Vuonna 2003 Ruotsin Landskronassa avattiin 3 kilometrin pituinen johdinautolinja yhdistämään ydinkeskusta ja uusi, keskustan liepeillä sijaitseva, rautatieasema. Johdinauto Suomessa Valmetin lentokonetehtaalla Tampereen Härmälässä tehtiin vuosina 1948–1959 kaikkiaan 51 johdinautoa. Näistä 29 meni Tampereen ja 22 Helsingin kaupungin liikennelaitokselle. Muille liikenteenharjoittajille tai vientiin ei tehty yhtäkään autoa. Autojen sähkölaitteet, rungot ja akselistot olivat tuontitavaraa, mutta korit varusteineen olivat kotimaista työtä. Helsingissä oli Valmet-johdinautojen lisäksi käytössä kolme Ruotsista käytettyinä ostettua autoa. Sekä Helsingissä että Tampereella innostus johdinautoliikenteen kehittämiseen hiipui 1950-luvun aikana eikä uusia autoja tilattu enää vuoden 1959 jälkeen. Eräissä muissakin kaupungeissa, muun muassa Lahdessa, kaavailtiin sotien jälkeisinä vuosina johdinautoliikenteen aloittamista, mutta hankkeet jäivät toteutumatta. Tampereen johdinautoliikenne Tampereella liikennöitiin johdinautoilla 8. joulukuuta 1948 – 15. toukokuuta 1976. Tampereella johdinautot palvelivat useiden linjojen muodostamaa verkostoa. Tampereella oli enimmillään käytössä 29 johdinautoa, joista viimeiset oli hankittu vuonna 1959. Suurin osa autoista oli vuosimalleja 1949 ja 1950, ja pitkäikäisimmille yksilöille kertyi jopa 27 vuotta liikenteessä. Ensimmäinen johdinautolinja kulki keskustasta Härmälään, sittemmin linjat ulottuivat myös mm. Kalevaan ja Epilään. Johdinautoja säilytettiin ja huollettiin Pyynikinharjun rinteeseen vuonna 1950 valmistuneessa Rollikkahallissa. Liikenteen lopettamisen jälkeen pääosa autoista myytiin huutokaupalla eri ostajille vuoden 1976 aikana. Autoista vanhin ja pari uudempaa on sittemmin kunnostettu täysin ajokuntoisiksi museoautoiksi. Jarmo Peltolan 1998 kirjoittamassa Onnikoita ja rollikoita kirjassa kuvataan tarkemmin johdinautojen hankintaprosessi, kaupunkisuunnittelun ja johdinautoliikenteen yhteys, ja johdinautoliikenteestä luopuminen. Helsingin johdinautoliikenne Helsingissä liikennöitiin johdinautoilla 5. helmikuuta 1949 – 14. helmikuuta 1974 ja uudestaan 26. kesäkuuta 1979 – 22. helmikuuta 1985. Johdinautoilla liikennöitiin vain yhtä linjaa, numeroa 14 Eirasta Meilahteen. Helsingissä päätös johdinautoliikenteen lakkauttamisesta tehtiin 31. lokakuuta 1985. Dieselbusseja pidettiin taloudellisesti kannattavampana hankintana kuin uusia johdinautoja, vaikka nämä olisivatkin olleet äänettömiä ja lähipäästöttömiä. Viimeinen Helsingin johdinautoista oli otettu käyttöön vuonna 1979. Auto oli rakennettu Sisun, Strömbergin ja Wiiman yhteistyönä ja siinä oli myös pieni dieselmoottori. Huhtikuun 2009 loppupuolella keskusteltiin johdinautokaluston uudelleenhankinnasta, jolloin johdinautolinjoja suunniteltiin kantakaupungin alueelle, mutta myös mahdollisesti korvaamaan suunniteltuja uusia raitiolinjoja Jätkäsaareen, Sompasaareen ja Kruunuvuorenrantaan. Laskelmien mukaan johdinautovaihtoehdossa säästettäisiin noin 25 miljoonan euron investoinnit verrattuna uusiin raitiotielinjoihin Huhtikuussa 2011 pääkaupunkiseudun joukkoliikenteestä nykyään vastaava HSL käsitteli suunnitelmaa noin 60 kilometrin johdinautoverkon rakentamisesta. Suunnitelmien mukaan 75 niveljohdinbussia olisi liikennöinyt yhdeksällä nykyisin diesel- ja maakaasubusseilla liikennöitävällä linjalla Helsingin kantakaupungissa sekä keskustasta Pihlajamäen, Viikin, Oulunkylän, Pohjois-Haagan, Malminkartanon sekä Pajamäen suuntiin. Suunnitelman toteuttamisen kokonaishinta olisi ollut noin 30 miljoonaa euroa eli noin kymmenesosa raitiovaunuverkon laajentamisen kustannuksista kyseisille alueille. Johdinautoliikenne olisi voinut alkaa vuonna 2016. Elokuussa 2011 Helsingin liikennelaitoksen lautakunta päätti johdinautoliikenteen valmistelun lopettamisesta. Nimityksiä johdinautolle lankavaunu trollikka, rollikka sarvijaakko (Tampere; muistona kaupungin johdinautoliikenteen historiasta on katu nimeltä Sarvijaakonkatu Kalevanrinteen kaupunginosassa) narutaksi (helsinkiläisten kuljettajien antama lempinimi) trollibussi Katso myös Gyrobussi Sähköauto Lähteet Aiheesta muualla Tietoa ja kuvia Suomen johdinautoliikenteestä Suomen Raitiotieseuran sivustolla Kadonnut Tampere -ohjelmasarjan rollikoita käsittelevä jakso. Lehtonen, Timo   Pyrhönen, Kimmo: Tampereen siniset bussit. Tampereen kaupungin liikennelaitos 1998, Tampere. ISBN 951-609-079-6. Peltola, Jarmo, Onnikoita ja Rollikoita, Viisi vuosikymmentä (1948-1998) kunnallista joukkoliikennettä Tampereella, 1998, Tampere. Peltola, Jarmo, Miten Tampere sai trolleybussit, Tekniikan Waiheita, 2/1999. Linja-autot Seulonnan keskeiset artikkelit

430

https://fi.wikipedia.org/wiki/Joki

Joki

Joki on suuri luonnon muovaama maanuoma, jossa virtaa vettä. Useimpien jokien kuljettama vesi on peräisin yläville maille osuneista sateista. Joki voi saada lisää vettä myös lähteistä, jossa pohjavesi tulee esiin pintavedeksi. Aluetta, jolle satanut vesi valuu joen uomaan, kutsutaan valuma-alueeksi. Tämän alueen ympärille muodostuu vedenjakaja. Pääuoma ja sivu-uoma Joki päättyy joensuuhun, jossa vesi jatkaa joko yhtyen toiseen jokeen tai vesi laskee suureen järveen tai mereen. Joen alkupäätä kutsutaan yläjuoksuksi, loppupäätä alajuoksuksi ja näiden väliin jää keskijuoksu. Sivujoki (sivu-uoma) on joki, joka yhtyy suurempaan jokeen. Pääuoma eli pääjoki on valuma-alueen suurempi joki, johon kertyy useita pienempien jokien vettä. Jokien virtaamat voivat etenkin yläjuoksulla olla lähes samat, ja usein on vaikea sanoa kumpi yhdistyvistä uomista on suurempi. Silloin toinen uomista on vain sovittu pääuomaksi. Esimerkiksi se, kumpi uoma valitaan pääuomaksi, voi johtua siitä, kumman yläjuoksulla on joko pisin latvahaara, levein uoma, suurin vuotuinen virtaama tai jokin muu syy. Eräissä tilanteissa valuma-alueen pääuoma on päättynyt valuma-alueen sisälle ja kaikki latvahaarat on merkitty sivujoiksi. Näin on esimerkiksi Tavda-joen tapauksessa Venäjällä. Tällöin ei ole haluttu sopia pääuomaksi mitään latvahaaraa. Määritelmät Sanasto suomen kielessä Vuonna 1745 kirjoitti Daniel Juselius julkaisussaan Suomalaisen Sana-Lugun Coetus, että virtavia vesiä kutsutaan nimillä ”joki, virta, luoma, noro, ojando ja oja”. Jokea pienempiä vesireittejä ovat nykyään puro ja oja. Määritelmät Suomen lainsäädännössä Suomen vanhan vesilain mukaan virtaavan veden virtavesistöä pidettiin jokena, jos siinä vuoden vähävetisintä aikaa lukuun ottamatta voitiin kulkea soutamalla, mikäli koski tai kari ei ollut esteenä. Virtavesi, jossa keskivirtaama oli vähintään kaksi kuutiometriä sekunnissa, katsottiin kuitenkin aina joeksi. Jokea vähäisempi virtavesi oli puro. Uusi, vuonna 2012 voimaan tullut vesilaki määrittelee joen eri tavalla kuin ennen. Uudessa laissa joella tarkoitetaan virtavesiä, joiden valuma-alue on vähintään sata neliökilometriä. Käytännössä jotkut purot muuttuivat nyt joiksi. Purolla tarkoitetaan jokea pienempiä virtavesiä, joiden valuma-alue jää alle sata neliökilometriä. Jos valuma-alue jää alle 10 neliökilometriä ja siinä ei virtaa jatkuvasti vettä ja siinä ei kulje merkittävästi kalaa, se onkin noro. Uusi laki muuttaa jotkin norot puroiksi. Laki ei määrittele ojaa tai muuta kaivettua uomaa mitenkään, mutta laissa ojituksella tarkoitetaan maan, noron ja puron kaivamista vedenvirtaamisen turvaamiseksi. Luontaisiin virtavesiin kajoaminen on luvanvaraista ja samoin merkittävä maaperän ojitus. Jokien alkuperä Joet ovat syntyneet mannerliikunnan, hydrologisen kierron, ja eroosion yhteisvaikutuksesta. Osa maa-alueista sijaitsee etäämmällä gravitaation keskuksesta, jolloin kiinteän maa-aineksen päällä oleva neste liikkuu sen pintaa pitkin pyrkien alas. Maassa runsain nestemäinen aine mantereiden päällä ja ilmakehässä on vesi. Kosteasta maasta, järvistä ja merestä höyrystynyt vesihöyry lankeaa sateena usein viileämmälle ylämaille, josta se alkaa virrata alaspäin. Neste pyrkii alas mahdollisimman suoraa reittiä, ja eroosio alkaa kuluttaa veden alla olevaa maapohjaa. Paikkaan, jossa vesi virtaa pitkän aikaa, syntyy ajan kuluessa uoma. Maapohjan koostumus eli maannos sekä kallioperä vaikuttavat uoman kulkuun siten, että eroosiolle alttiimpi pohja kuluu enemmän. Veden uurtama uoma voi laajentua yhä suurempien vesimäärien virratessa uomaan, ja pitkien aikojen kuluessa pienen uoman paikalle syntyy joki. Nopeammin joki voi syntyä mikäli jäätikkö alkaa sulaa. Hydrologia Joet perustuvat veden kiertojärjestelmään. Sade- ja sulamisvesi päätyvät pienten purojen tai pohjaveden kautta jokiuomiin, josta päätyvät yleensä meriin. Joissa on noin 1 200 neliökilometriä vettä, joka kulkeutuu parissa kolmessa viikossa koko jokiverkoston läpi. Joet kuljettavat vuodessa 32 000–37 000 kuutiokilometriä vettä meriin. Sademäärät vaihtelevat ympäri maailmaa, ja kuivien alueiden joet saattavat ehtyä ennen merta. Jokien virtaamaan vaikuttaa myös vuodenaikojen vaihtelu, joka aiheuttaa merkittäviä eroja säässä. Esimerkiksi Pohjois-Euroopassa ja Alppien reuna-alueilla jokien virtaama on suurimmillaan lumien sulamisen aikaan ja Etelä-Euroopassa joet ovat lähes kuivia kesällä, mutta runsaita talvisateiden aikana. Tulva syntyy, kun joen vesi nousee sen törmän ylitse. Joet ja elämä Elämän synty Evoluutioteorian mukaan elämä kehittyi alkujaan merissä. Jokien syntyminen tuotti uuden, vähäsuolaisen ympäristön, jonne kalat ja muut vesieläimet saattoivat siirtyä. Osa näistä siirtyi yhä haasteellisempiin ympäristöihin, väliaikaisesti kuivuviin jokiin ja niiden lampiin ja lopulta kehittyi eliöitä, jotka pystyivät siirtymään lyhyitä matkoja kosteaa maaperää pitkin seuraaviin lammikoihin. Nykyisen evolutiivisen tietämyksen perusteella voidaan olettaa, että näiden joukossa olivat sammakkoeläinten, matelijoiden ja nisäkkäiden alkumuodot. Jokiekosysteemit Maalla elävät eläimet ovat riippuvaisia vedensaannista, ja joet ovat tärkeä veden lähde niille. Kasvillisuus on usein runsaampaa ja vaihtelevampaa jokien läheisyydessä. Monet maaeläiminä pidetyt eläimet käyttävät jokia ravinnonhaussa. Muun muassa saukot, koskikara ja virtahevot tarvitsevat jokia tähän tarkoitukseen. Myös karhu kalastaa toisinaan. Krokotiilit ovat monien trooppisten jokien saalistajia, ja lähes kaikkien maaeläinten on virtapaikkojen lisäksi varottava niitä tullessaan joelle juomaan tai kulkiessaan joen poikki. Historia Joet ovat kautta historian toimineet kulkureitteinä ihmisille. Ne ovat olleet selkeitä maamerkkejä liikuttaessa pidempiä matkoja vierailla seuduilla. Haapiot, ruuhet ja muut alkeelliset veneet ovat olleet käytössä tavarankuljetuksessa. Aina 1700–1800-luvuille asti joet ovat olleet useiden valtioiden tärkeimpiä tavarankuljetusreittejä, milloin suuria ainemääriä on pitänyt siirtää paikasta toiseen. Vasta rautatien ja myöhemmin auton kehittäminen ovat siirtäneet valtaosan kuljetuksista maalla tapahtuvaksi. Uitto ja kivihiilen kuljetus lotjissa Englannissa jatkuivat vielä pitkään tämän jälkeenkin. Suomessa viimeiset jokiuitot suoritettiin Iijoella vuonna 1988 ja Kemijoella vuonna 1989. Jokien vesimäärä kuitenkin vaihtelee, ja joen pohjaan voi muodostua särkkiä, joten aina ei ollut varmuutta siitä minkälaisen syväyksen omaavat jokilaivat pääsevät niitä pitkin kulkemaan. Tämä johti ennen pitkää jokien ruoppaamiseen ja vesiliikenteeseen sopivien kanavien rakentamiseen. Kiinan Keisarinkanavaa on käytetty kuljetuksiin jo 600-luvulta alkaen. Kosket ovat olleet toinen este jokia pitkin tapahtuvalle kuljetukselle, ja sulkuportteja on rakennettu monien jokien koskipaikkoihin. Pienemmissä joissa on liikuttu myös kanooteilla ja lautoilla. Suuret joet ovat voineet toimia heimojen alueiden rajoina. Rajat on usein vedetty jokia pitkin. Jokirajoja on maailman valtionrajoista 23 prosenttia, osavaltion- ja maakuntarajoista 17 prosenttia ja kuntarajoista 12 prosenttia. Jokirajojen yleisyys korreloi alueen siirtomaahistorian kanssa: Etelä-Amerikan valtionrajoista jokirajoja on lähes puolet mutta Aasian valtionrajoista vain 16 prosenttia. Suuren osan Suomen ja Ruotsin välisestä rajasta muodostavat Tornionjoki ja Muonionjoki. Ne tulivat valtakunnanrajaksi Suomen sodan jälkeen vuonna 1809. Toinen sodan tuloksena syntynyt jokiraja on Oder–Neisse-linja Saksan ja Puolan rajalla. Hyvin varhain ihmisen historiassa jokien vettä on käytetty myös viljelysten kasteluun, ja kuivuuksien niille aiheuttamia vahinkoja on pyritty vähentämään kastelukanavien avulla. Varhain on myös osattu käyttää virtaavan veden potentiaalia energianlähteenä: vesioinas ja muut erilaiset siipirattaisiin perustuvat vesivoimaa valjastavat keksinnöt, kuten vesimylly, ovat helpottaneet ihmisen toimia monissa kulttuureissa läpi historian. Nykykäyttö Hyötykäyttö Koska joet muodostavat merkittävän esteen maata pitkin tapahtuvalle liikkumiselle, keinoja niiden ylittämiseen vähällä vaivalla on aikojen saatossa syntynyt useita. Lautat ja lossit ovat kuljettaneet ihmisiä ja maakulkuneuvoja jokien poikki. Sillat ja tunnelit jokien ylitse ja alitse ovat myöhäisempiä keksintöjä. Eroosio ja tulvat tekevät jokirantojen rakentamisesta vaikeaa, ja jokirantojen rakenteita on jouduttu uudistamaan usein. Vasta 1900-luvulla on kyetty kehittämään materiaaleja ja rakennustekniikoita, joita käyttämällä luotettavia ja pitkään kestäviä siltoja ja tunneleita jokien poikki on saatu rakennettua. Silti, monessa maassa lautta-, lossi- ja laivakuljetukset leveiden jokien poikki ovat edelleen yleisessä käytössä. Proomut ovat korvanneet lotjat jokikuljetuksissa. Jokien virtauksen energiaa valjastetaan nykyään vesivoimalalla. Jokien virtausta hallitaan padoilla, joiden taakse syntyy usein tekojärvi. Monien kaupunkien vesilaitokset ottavat vettä joista kaupungin asukkaiden käyttöön. Vedenpuhdistuslaitos ja jätevedenpuhdistuslaitos ovat päätoimijat prosessissa. Vaikka vesi pyritään puhdistamaan ennen jokeen päästämistä, aina tässä ei ole onnistuttu, ja paikallisia kalakuolemia ja muita ympäristövahinkoja on sattunut. Suuret onnettomuudet ovat tapahtuneet yleensä tehtaiden jätevedenpuhdistuksen pettäessä, ja elämä joessa onnettomuuspaikalta alajuoksuun on kärsinyt suuria vahinkoja. Jokia, joissa suuria vahinkoja on sattunut, ovat Rein, Tonava ja Amur. Virkistystoiminta Nykyaikana joet toimivat vedenlähteen lisäksi virkistyskohteina. Kalastus, etenkin perhokalastus on ollut suosittua. Jokireittejä käytetään myös veneilyyn, melontaan, ja soutuun. Koskissa harjoitetaan perhokalastuksen lisäksi koskimelontaa. Monin paikoin jokirannat on vedenpinnan vaihteluiden vuoksi pidetty luonnontilaisina, ja ne toimivat eläinten kulkureitteinä alueelta toiselle. Monissa kaupungeissa joen rannat ovat kaavoituksellisesti viheralueita, ja ne ovat tärkeitä paikkoja asukkaiden tapaamisille ja luontoharrastajille. Jokitermejä Akanvirta, koste on takaisin vastavirtaan joskus pitkällekin johtava virtaus, etenkin rantojen tuntumassa ja esteiden (kivien) takana. Estuaari on suppilomainen, merta kohti levenevä joen suu, jollainen esiintyy voimakkailla vuorovesialueilla (esim. Thames). Koski on joen osa, jossa laskeutuvan maaston vuoksi voimakas virtaus aiheuttaa aaltoilua ja kuohumista. Juolua eli makkarajärvi on joen mutkasta lietteen kerääntymisen vuoksi eriytynyt lampi. Köngäs on jyrkkä vaahtoava vesiputous. Lehmänselkä on koskessa veden sileäksi kuluttama isohko vedenalainen kivi, joka ei juuri aiheuta yläjuoksulta näkyviä kuohuja ja on siksi aloittelijalle vaarallinen. Kannattaa opetella huomaamaan. Luusua on järvestä alkavan joen lähtöpaikka, joka on muodoltaan suppilomainen. Lähde tarkoittaa joen alkukohtaa. Meanderointi tarkoittaa ilmiötä, jossa vesi kuluttaa etenkin ulkokaarretta ja muodostaa siten jokeen yhä suuremman mutkan, kunnes seuraava vastarannan mutka viimein syöpyy yhteen edeltävän mutkan kanssa ja synnyttää tällä tavalla putaan. Nimitys juontuu mutkittelevan Menderesjoen vanhasta nimestä Maeander. Niva eli vuolle on joen voimakas virtapaikka, joka ei täytä kosken tunnusmerkkejä. Nimitystä käytetään yleensä Pohjois-Suomen jokien virtapaikoista. Pato on jokeen tehty rakennelma, jolla kanavoinnin avulla parannetaan vesiliikennettä tai tuotetaan energiaa. Pudas on takaisin pääjokeen yhtyvä joen haara, joka usein on syntynyt meanderoinnin seurauksena. Päävirta on yleensä mutkittelevan joen ulkokaarteessa, ellei esimerkiksi vinosta kalliopohjasta muuta johdu. Suvanto on hitaan ja rauhallisen virtauksen alue. Sahi on koskipaikan alapuolelle kertynyt pienten kivien matalikko. Suisto eli delta on joen loppupiste, jonne joen kuljettama maa-aines usein kertyy viuhkamaiseksi muodostumaksi ja jossa joen vesi alkaa sekoittua meren tai järven veteen. Sulku on jokeen tai kanavaan rakennettu laite, jonka avulla veneet voivat kulkea huoleti alas jyrkistäkin pudotuksista, sekä pystyvät myös kulkemaan ylävirtaan vaivatta. Särkkä on irtonaisesta aineksesta koostuva veden pinnan alainen aineskasautuma. Vesiputous on kohta joessa, jossa vesi putoaa suoraan, tai melkein suoraan alaspäin. Vuolle on joen voimakas virtapaikka, joka ei täytä kosken tunnusmerkkejä. Vuolle tarkoittaa samaa kuin murteellinen termi niva. Katso myös Luettelo joista virtaaman mukaan Luettelo joista pituuden mukaan Luettelo Suomen yli sata kilometriä pitkistä joista Luettelo Euroopan joista Luettelo Aasian joista Luettelo Etelä-Amerikan joista Lähteet Aiheesta muualla Potamologia

431

https://fi.wikipedia.org/wiki/John%20F.%20Kennedy

John F. Kennedy

John Fitzgerald Kennedy (tunnettiin myös lyhenteellä JFK ja lempinimellä Jack, 29. toukokuuta 1917 Brookline, Massachusetts, Yhdysvallat – 22. marraskuuta 1963 Dallas, Texas, Yhdysvallat) oli Yhdysvaltain 35. presidentti (1961–1963). Kennedy oli historian nuorin Yhdysvaltain presidentiksi valittu sekä ensimmäinen katolinen. Hänen presidenttikautensa suuria tapahtumia olivat Sikojenlahden maihinnousu, Kuuban ohjuskriisi, Vietnamin sodan laajeneminen sekä Neuvostoliiton kanssa solmittu osittainen ydinkoekielto. Kennedy salamurhattiin Dallasissa Texasissa 22. marraskuuta 1963. Kennedyä on usein arvosteltu monista toimistaan, mutta hän oli sekä virkakaudellaan että vielä nykyisinkin Yhdysvaltain suosituimpia toisen maailmansodan jälkeisiä presidenttejä. Häntä on arvostettu erityisesti karismaattisena ja innostavana, edistysuskoisena kansanjohtajana. Varhainen elämä Lapsuus John Fitzgerald Kennedy syntyi 29. toukokuuta 1917 Brooklinessa Massachusettsissa varakkaaseen roomalaiskatoliseen amerikanirlantilaiseen perheeseen. Hänen isänsä Joseph P. Kennedy oli hankkinut miljoonaomaisuuden muun muassa pankkialalla ja osakemarkkinoilla. Joe Kennedy oli myös merkittävä taustavaikuttaja presidentti Franklin D. Rooseveltin vaalikampanjoissa 1930-luvulla, ja hän toimi Yhdysvaltain Lontoon-suurlähettiläänä 1938–1941. Johnin äiti Rose Kennedy oli demokraattisen kongressiedustajan ja Bostonin entisen pormestarin tytär. Perheessä oli yhdeksän lasta, joista John oli toiseksi vanhin. Johnin sisarukset vanhimmasta nuorimpaan olivat Joe nuorempi, Rosemary, Kathleen, Eunice, Pat, Robert, Jean ja Edward. Robertista tuli myöhemmin Kennedyn hallituksen oikeusministeri ja Edwardista senaattori. John kärsi äitinsä mukaan lapsena monista lastentaudeista ja oli lähellä kuolemaa. Toistuvan sairastelunsa johdosta John oli jo lapsena hyvin ahkera lukija. Erityisesti hän oli kiinnostunut historiaan liittyvästä kirjallisuudesta kuten seikkailu- ja ritarikertomuksista ja elämäkerroista. Yksi hänen suosikkikirjoistaan oli kertomus Kuningas Arthurista ja pyöreän pöydän ritareista. Nuoruus ja opinnot John aloitti 13-vuotiaana opinnot connecticutilaisessa Canterburyn koulussa. Sairastuttuaan seuraavana keväänä hän sai kotiopettajan ja pääsi syksyllä yliopistoon johtavaan Choaten kouluun. John pääsi koulunsa jalkapallojoukkueeseen vaikka sairastelikin yhä paljon. Hän teki opettajiinsa ja opiskelutovereihinsa vaikutuksen persoonallisuudellaan ja älykkyydellään, mutta hänen arvosanansa olivat keskimääräistä hiukan heikommat. John valmistui koulusta yhdessä isoveljensä kanssa 1935. Saman vuoden syyskuussa hänen oli tarkoitus aloittaa vuoden opiskelut Lontoossa talouskoulussa, mutta keltatautiin sairastuminen keskeytti opinnot ensimmäisen kuukauden jälkeen, ja hän palasi takaisin Yhdysvaltoihin. Kennedy hyväksyttiin Princetonin yliopistoon, ja hän aloitti siellä opinnot hiukan muiden jäljessä. Uusi sairastuminen keskeytti hänen opintonsa kuitenkin joulukuussa, ja Kennedy muutti Arizonaan toipumaan. Toivuttuaan hän lähti jatkamaan opintojaan Harvardissa ja kirjoittautui sinne seuraavana lukuvuonna. Harvardissa Kennedy yritti tulla valituksi kurssinsa puheenjohtajaksi ja ylioppilaskunnan edustajistoon mutta hävisi. Hän joutui lopettamaan jalkapallon harrastamisen loukattuaan selkänikamansa pelissä; tämä selkävaiva oli hänen kiusanaan koko hänen loppuelämänsä. Lukukausien välillä Kennedy matkusteli ystävänsä kanssa Euroopassa. Pääaineekseen hän valitsi hallinto-opin ja suunnitteli sanomalehtimiehen uraa. Nuoruusystäviensä mukaan John oli aina huoleton rahan ja ulkoasunsa kanssa eikä useinkaan pitänyt rahaa mukanaan. Hänet tunnettiin seurallisena, ystävällisenä ja avoimena nuorukaisena. Kennedy toimi vuonna 1938 isänsä sihteerinä tämän ollessa Yhdysvaltain Yhdistyneen kuningaskunnan -suurlähettiläs. Kennedy valmistui Harvardista 1940. Laudaturtyössään hän käsitteli syitä, joiden vuoksi Englanti ei ollut varustautunut riittävästi Hitlerin Saksaa vastaan. Työ sai arvosanakseen magna cum laude, ja Kennedy koko opintojensa yleisarvosanaksi cum laude approbatur. Kennedy laajensi laudaturtyötään, ja se julkaistiin kirjana Miksi Englanti nukkui heinäkuussa 1940. Kirja sai hyvät arvostelut ja myi hyvin, osaksi isä Joen markkinointityön ansiosta. Syksyllä 1940 Kennedy kirjoittautui Stanfordin yliopistoon talouden, finanssipolitiikan ja liikkeenjohdon luennoille. Hän kuitenkin lopetti jo ensimmäisen lukukauden jälkeen ja lähti perheensä seuraksi Etelä-Amerikkaan. Sotapalvelus Kennedy palveli toisessa maailmansodassa Yhdysvaltain Tyynenmeren laivastossa 1941–1945. Hän ilmoittautui alkukesällä 1941 vapaaehtoisena armeijan upseerikouluun 24-vuotiaana. Hänen selkävammansa esti häntä kuitenkin läpäisemästä lääkärintarkastusta, eikä häntä siksi hyväksytty aluksi myöskään laivastoon. Hän kuitenkin harjoitutti selkäänsä kesän ajan ja pääsi syksyllä laivastoon upseerien valmennuskurssille. Kennedy työskenteli aluksi laivaston pääesikunnan tiedusteluyksikössä Washingtonissa ja sen jälkeen alokkaiden kouluttajana Etelä-Carolinassa. Syksyllä 1942 Kennedy ilmoittautui vapaaehtoisena moottoritorpedoveneen päällystökoulutukseen. Seuraavan vuoden alussa hänet sijoitettiin eteläiselle Tyynellemerelle, missä hänestä tehtiin moottoritorpedovene PT 109:n päälliköksi. 2.8.1943 Aliluutnantti Kennedyn komentama PT 109 törmäsi yön pimeydessä japanilaisen hävittäjän Amagirin kanssa Salomonsaarten aluevesillä. Kennedy johdolla törmäyksestä selvinneet 10 miehistön jäsentä pelastautuivat uimalla vajaan 6 kilometrin päässä olleelle saarelle. Sodan päätyttyä Kennedy palkittiin toiminnastaan laivaston ja merijalkaväen urheusmitalilla. Kennedy loukkasi selkänsä onnettomuudessa ja ei yrityksestä huolimatta kyennyt jatkamaan palveluksessa. Hänet kotiutettiin keväällä 1945. Kotiutuksen jälkeen hän toimi Hearstin lehdistön erikoiskirjeenvaihtajana ja selosti Englannin vaalit, Potsdamin konferenssin ja Yhdistyneiden kansakuntien perustamisvaiheet San Franciscossa. Johnin isoveli Joe kaatui sodassa. Sen seurauksena John nousi perheen poliittiseksi lupaukseksi, vaikka hän oli itse suunnitellutkin ryhtyvänsä akateemiselle uralle tai lehtimieheksi. Poliittisen uran alku ja senaattorikaudet Massachusettsista vapautui paikka Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneeseen 1945, ja vaalipiiriin kuuluivat Bostonin pohjoiset ja läntiset osat. Kennedyllä ei ollut poliittista kokemusta, mutta hän oli työkokemuksensa kautta perillä valtiotieteestä, hallinnosta ja diplomatiasta sekä kansallisista ja kansainvälisistä kysymyksistä. Hän lähti demokraattien ehdokaskilpaan 29-vuotiaana iskulauseenaan ”Uusi sukupolvi tarjoaa johtajan” ja voitti ehdokkuuden saatuaan 42 prosenttia äänistä. Marraskuussa 1946 hän voitti varsinaisissa vaaleissa republikaanisen vastaehdokkaansa ylivoimaisesti. Kaksi vuotta myöhemmin samoissa vaaleissa hän oli niin suosittu, ettei hänelle ilmaantunut vastaehdokkaita. Vuonna 1950 hän voitti jälleen vaalit ylivoimaisesti ja uusi jälleen kongressipaikkansa. Liberaali Kennedy ajoi edustajakausinaan 1947–1952 parempia työoloja, julkisen asunnontuotannon lisäämistä, korkeampia palkkoja, matalampia hintoja ja vuokria sekä korkeampaa vanhusten sosiaaliturvaa. Vuonna 1952 Kennedy voitti republikaanisen senaattorin Henry Cabot Lodgen ja nousi senaattiin. Senaatissa Kennedy toimi 1953–1960 ja ajoi etenkin kansalaisoikeuksia, työuudistuksia ja ulkomaanapua Afrikkaan ja Aasiaan. Hänet nimitettiin vuonna 1957 senaatin ulkomaansuhteiden komiteaan, mikä antoi hänelle kokemusta ulkomaanpolitiikasta. Vuoden 1958 vaaleissa Kennedy valittiin uudelleen ääntenenemmistöllä, joka oli Massachusettsin historian suurin ja koko maan suurin sinä vuonna. Kennedyn selkävaivat äityivät 1954 niin pahoiksi, että hän joutui turvautumaan kainalosauvoihin ja menemään selkäleikkauksiin. Yksi leikkauksista epäonnistui ja aiheutti tulehduksen, joka vei Kennedyn lähelle kuolemaa. Toipilaskuukausiensa aikana hän kirjoitti kirjaansa Profiles in Courage. Vuonna 1956 valmistuneessa kirjassa Kennedy kirjoittaa kahdeksan arvostamansa senaattorin poliittisesta rohkeudesta. Kirjalle myönnettiin Pulitzer-palkinto elämäkertateoksesta seuraavana vuonna. Presidenttiehdokkuus ja voitto Kennedy piti 1956 demokraattien puoluekokouksessa presidenttiehdokas Adlai Stevensonin nimityspuheen. Puhe herätti puolueväessä kiinnostuksen Kennedyä kohtaan, ja hänet suostuteltiin asettumaan varapresidenttiehdokkaaksi. Tämän vaalin hän hävisi, mutta vaalikampanjansa myötä hänestä tuli kansallisesti tunnettu, ja hän asetti tavoitteekseen seuraavat presidentinvaalit. Kennedy ilmoitti virallisesti tammikuussa 1960 pyrkivänsä ehdokkaaksi vuoden 1960 presidentinvaaleihin. Hänen tärkeimmät vastaehdokkaansa demokraattien esivaaleissa olivat Lyndon B. Johnson ja Hubert Humphrey. Kennedy voitti ehdokkuuden ja piti nimitystilaisuudessa kuuluisan ”New Frontier” -puheensa. Hän valitsi varapresidenttiehdokkaakseen esivaalien kovimman haastajansa Lyndon B. Johnsonin huolimatta heidän linjaeroistaan. Kennedy sai 1960 presidentinvaaleissa vastaansa republikaanien ehdokkaan, varapresidentti Richard Nixonin. Kennedyn vaalislogan oli ”Laitetaan tämä maa taas liikkeelle”, ja hän puhui vaalikampanjassaan etenkin työttömyydestä, taloudesta, Neuvostoliiton ohjusylivoimasta ja Kuuban kommunistihallinnosta. Vaalikampanjan neljä televisioväittelyä muistetaan siitä, kuinka Kennedy jätti Nixonin varjoonsa paremmalla esiintymistaidollaan. Kennedy voitti Nixonin 303 valitsijamiehellä 219:ää vastaan. Kaikista äänistä Kennedy sai 49,72 %, ja hän voitti Nixonin vain alle 113 000 äänellä 70 miljoonasta. Kennedy oli nuorin virkaan vaaleilla valittu presidentti sekä ensimmäinen katolinen presidentti. Kuuluisassa 14-minuuttisessa virkaanastujaispuheessaan 20. tammikuuta 1961 Kennedy sanoi muun muassa sitoutuvansa ihmisoikeuksien ja vapauden puolustamiseen sekä ongelmien ratkaisemiseen neuvotteluteitse, ja hän puhui myös yhteisvastuun aatteesta. Puheensa lopussa Kennedy lausui: Presidenttikausi Kennedy aloitti presidenttikautensa kylmän sodan aikana, jolloin Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton johtamat blokit olivat vastakkain. Edeltäjältään Eisenhowerilta hän peri salaisen sodan Kuubaa ja sen johtajaa Fidel Castroa vastaan. Kennedyn presidenttikausi alkoi takaiskulla, kun hänen hyväksymänsä Sikojenlahden maihinnousu Kuubassa Castron hallinnon kaatamiseksi epäonnistui. Kennedy perusti vuonna 1961 Peace Corps -viraston, joka lähetti ammattitaitoisia vapaaehtoisia kehittyvien maiden avuksi. Hän perusti myös Alliance for Progress -avustusohjelman Latinalaisen Amerikan kehittämiseksi. Vuoden 1962 lokakuussa Neuvostoliitto toi Kuubaan ydinaseita, mistä seurasi 13 päivää kestänyt Kuuban ohjuskriisi. Kennedyn vaatimuksesta Neuvostoliitto veti aseet takaisin ja ydinsodan uhka väistyi. Vuoden 1963 elokuussa Kennedy allekirjoitti Neuvostoliiton ja Ison-Britannian kanssa sopimuksen ydinaseiden muualla kuin maan alla tapahtuvan testauksen lopettamiseksi. Kennedy pyrki myös hidastamaan kommunismin leviämistä maailmalla. Hän kasvatti Yhdysvaltain osallisuutta Vietnamin sodassa lähettämällä sinne aiempien varusteiden ja rahallisen avun tueksi 15 000 sotilaallista neuvonantajaa. Vieraillessaan Länsi-Berliinissä 1963 Kennedy piti Schönebergin raatihuoneella kuuluisan puheensa, jossa hän arvosteli kommunismia ja toivoi Saksan yhdistymistä. Puheesta muistetaan varsinkin Kennedyn lausumat saksankieliset sanat ”Ich bin ein Berliner” (”Olen berliiniläinen”). Kennedy sai kongressissa läpi 305 esitystä 653:sta. Hän sai läpi kauppalainsäädännön, joka antoi presidentille valtuudet alentaa tulleja vähintään 50 prosentilla tai poistaa eräät tullit kokonaan. Hän sai läpi ehdotuksensa, joka määräsi Yhdysvallat auttamaan YK:ta taloudellisissa vaikeuksissa ostamalla 100 miljoonalla dollarilla sen obligaatioita. Kennedyn aloitteita olivat myös esimerkiksi työttömien koulutuksen parantaminen kolmivuotisohjelmalla, perustuslain muutos, joka lopetti äänioikeuden liittovaltion vaaleissa riippumisen äänioikeutetun veromäärästä sekä minimipalkan korotus 25 prosentilla. Lisäksi Kennedy vastusti koulujen segregaatiota, käynnisti ohjelman, jolla rohkaistiin afroamerikkalaisia rekisteröitymään äänestäjiksi, torjui syrjintää sosiaalisessa asumisessa ja nimitti ennätysmäärän afroamerikkalaisia julkisiin virkoihin. Hän käytti useasti liittovaltion joukkoja pitämään järjestystä ja lakia yllä Etelävaltioissa kansalaisoikeusliikehdinnän aikana. Kennedy yritti myös alentaa tuloveroa ja uudistaa laajasti kansalaisoikeuksia koskevaa lainsäädäntöä, mutta nämä pyrkimykset menivät läpi vasta hänen kuoltuaan. Kennedy otti vuonna 1961 Yhdysvaltain tavoitteeksi käydä Kuussa vuosikymmenen loppuun mennessä, mikä myös lopulta toteutui vuonna 1969. Kennedyn hallitus Salamurha John F. Kennedy salamurhattiin 22. marraskuuta 1963. Kennedy oli lähtenyt vaimonsa ja varapresidentti Lyndon B. Johnsonin kanssa Texasiin vierailulle marraskuussa 1963. Presidentin saattue ajoi keskipäivän jälkeen avoautolla Dallasin keskustassa, jolloin presidentti Kennedyä kohti ammuttiin kiväärinlaukauksia. Kennedy ja hänen mukanaan autossa ollut kuvernööri John Connally vietiin sairaalaan, jossa presidentti Kennedy todettiin kuolleeksi. Lee Harvey Oswald väitetysti ampui laukaukset työpaikaltaan Texasin koulukirjavarastosta. Paikallinen yökerhonomistaja Jack Ruby ampui Oswaldin ennen oikeudenkäyntiä. Murha on innoittanut lukuisia salaliittoteorioita. Kennedy haudattiin Arlingtonin sotilashautausmaalle. Hän on William Howard Taftin lisäksi ainoa sinne haudattu presidentti. Kennedyn haudalla palaa ikuinen tuli. Myös hänen veljensä, senaattorit Robert F. Kennedy ja Edward M. Kennedy on haudattu Arlingtoniin. Kennedyn viereen on haudattu hänen kaksi vauvana kuollutta lastaan. Arvostus ja jälkimaine Kennedyä on sekä kiitelty että arvosteltu presidenttinä. Kennedyä on kehuttu siitä, että hän oli karismaattinen johtaja ja edistysmielinen innostaja kansalaisilleen. Hänen neuvokkaan diplomatiansa Kuuban ohjuskriisin aikana on arvioitu pelastaneen maailman ydinsodalta, sillä Kennedyn itsensä mukaan maan sotilasjohtajat olisivat halunneet aloittaa hyökkäyksen. Kriisin jälkeen Kennedy aloitti liennytyksen, jonka seurauksena syntyi ilmakehän ydinkoekielto. Vaikka Kennedy laajensikin Yhdysvaltain osallistumista Vietnamin sotaan, hän lähetti sinne vain sotilaallisia neuvonantajia. Kennedyä on arvosteltu siitä, että hänen presidenttikautensa tulokset jäivät laihoiksi. Hän ei saanut kansalaisoikeusuudistuksia läpi elinaikanaan, minkä esimerkiksi Martin Luther King arveli johtuneen intohimon puutteesta mustien tasa-arvoa kohtaan. Kennedyä on arvosteltu myös surkeasti epäonnistuneesta Castron syrjäyttämisyrityksestä sekä Vietnamin sodan laajentamisesta. Hänen uskotaan myös olleen uskoton vaimolleen ja fyysisesti liian sairas presidentin virkaan, minkä hän salasi suurelta yleisöltä. Vuoden 2013 lopulla julkaistussa yhdysvaltalaisessa gallup-tutkimuksessa Kennedy oli selvästi suosituin maan sodanjälkeisistä 11 presidentistä. Kolme neljäsosaa vastaajista piti häntä keskimääräistä parempana tai loistavana presidenttinä ja vain kolme prosenttia keskimääräistä huonompana presidenttinä. Kennedyn arvostus oli korkein nuorten yhdysvaltalaisten keskuudessa. Kennedyn suosio virkakautensa aikana oli myös korkeampi kuin muiden yhdentoista sodanjälkeisen presidentin, vaikka se laskikin ensimmäisen vuoden 80 prosentista viimeisen mittauksen 58 prosenttiin. Yksityiselämä Avioliitto ja perhe Kennedy tapasi washingtonilaisessa sanomalehdessä työskennelleen Jacqueline Bouvierin eräillä illallisilla 1951, ja 1953 he menivät ensin kihloihin ja sitten naimisiin 12. syyskuuta. Heille syntyi neljä lasta, kohtukuolleena syntynyt esikoistytär Arabella (1956), Caroline (1957–), John nuorempi (1960–1999) ja keskosena syntynyt Patrick (1963), joka kuoli kaksi päivää syntymänsä jälkeen. Kennedyt toivat Valkoiseen taloon nuorekkaan ilmapiirin ja pyrkivät juhlistamaan siellä Yhdysvaltain historiaa, kulttuuria ja saavutuksia. Jacqueline Kennedy kutsuikin päivällisille ja tilaisuuksiin poliitikkojen, diplomaattien ja valtiomiesten seuraksi taiteilijoita, kirjailijoita, tutkijoita, runoilijoita ja muusikkoja. Hienostunut Jacqueline oli myös aikansa muoti-ikoni. Syrjähypyt Kennedyn kuoleman jälkeen on esitetty väitteitä Kennedyn avioliiton aikaisista useista naissuhteista, joista tunnetuin on väitetty suhde Marilyn Monroen kanssa. Kennedy ja Monroe tapasivat ensimmäistä kertaa tiettävästi 1961 päivällisjuhlissa. Monroen kerrotaan paljastaneen ystävälleen, että hänellä ja presidentillä oli yhden yön suhde maaliskuussa 1962. Kennedyn yksityissihteeri Evelyn Lincoln on kertonut Kennedyn olleen naistenmies, joskin aloitteet tulivat yleensä naisilta. Terveys Kennedyllä oli koko ikänsä ajan useita terveysvaivoja. Hänellä oli teini-iässä todettu kivulias selkävika, joka ei koskaan parantunut useista leikkauksista huolimatta. Hänellä oli myös Addisonin tauti, jonka hän salasi suurelta yleisöltä. Viimeisinä vuosinaan Kennedy oli vahvan lääkityksen alainen vaivojensa takia. FBI:n seuranta Keskusrikospoliisi FBI oli seurannut Kennedyä jo vuodesta 1942. Silloin Kennedy seurusteli Lontoossa asuessaan naisen kanssa, jota FBI piti epäilyttävänä, sillä tämä oli haastatellut Hitleriä ja Göringiä. Tästä seurannasta alkoi Kennedyn ja FBI:n johtajan J. Edgar Hooverin keskinäinen katkeruus, vaikka julkisesti Kennedy katsoikin parhaaksi aina imarrella Hooveria. Hoover sai myöhemmin myös selville Kennedyn yhteydet mafiapäällikkö Sam Giancanaan. Lähteet Viitteet Aiheesta muualla Valkoisen talon sivu John F. Kennedystä Kennedyn kuuluisimmat puheet videolla Ylen Elävä arkisto: Kennedyn ura uutiskatsauksin Kuubasta Kekkoseen Ylen Elävä arkisto: John F. Kennedyn murha Ylen Elävä arkisto: John F. Kennedyn murhaa epäillään salaliitoksi Kennedy-suku Yhdysvaltain presidentit Yhdysvaltain senaatin jäsenet Yhdysvaltalaiset demokraattipoliitikot Yhdysvaltalaiset henkirikosten uhrit Presidential Medal of Freedom Amerikanirlantilaiset Vuonna 1917 syntyneet Vuonna 1963 kuolleet Pulitzer-palkitut Seulonnan keskeiset artikkelit 99.3 Yhteiskuntaelämän edustajat

432

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jupiter

Jupiter

Jupiter (symboli: ) on Aurinkokunnan viides planeetta Auringosta päin lukien. Jupiter on enimmäkseen nestemäisestä vedystä ja heliumista koostuva jättiläisplaneetta, jonka kaasukehässä on valtavia virtauksia ja pyörremyrskyjä. Jupiter on selvästi Aurinkokunnan suurin planeetta. Sen massa on 2,5 kertaa niin suuri kuin kaikkien muiden planeettojen yhteensä. Jupiterista nähdään ainoastaan sen pilvien yläosa. Siinä havaitaan vaaleita ja tummia raitoja sekä suuri punainen pilkku, joka on valtava pysyvä pyörremyrsky. Pilkun halkaisija on leveimmillään kolme kertaa Maan halkaisijan kokoinen. Jupiter näkyy Maasta hyvin paljain silmin ja sen suuret kuut erottuvat jopa tavallisella kiikarilla. Avaruusluotain Voyager 1 löysi Jupiterin ympäriltä ohuet renkaat, jotka eivät näy Maahan asti. Jupiter on tunnettu jo muinaisista ajoista lähtien. Roomalaiset nimesivät sen Juppiter-jumalan mukaan. Jupiterin läpimitta on noin 11 kertaa Maan läpimitta ja sen massa on 318 Maan massaa ja se on tilavuudeltaan 1 300 kertaa Maata suurempi. Painovoima Jupiterin pinnalla on 2,3 kertaa niin suuri kuin Maan pinnalla. Jupiterilla on 92 tunnettua kuuta, joista neljää suurinta nimitetään Galilein kuiksi. Aurinkokunnan massiivisimpana planeettana Jupiter vaikuttaa vetovoimahäiriöillään monien komeettojen ja asteroidien ratoihin, ja on kyennyt sieppaamaan itselleen suuren kuuperheen. Voidaan sanoa että Jupiter kuineen on kuin pienoismalli aurinkokunnasta. Kiertorata ja pyöriminen Jupiter on nopeasti pyörivä ulkoplaneetta, jonka pyörähdysaika akselinsa ympäri on lyhin kaikista aurinkokuntamme planeetoista. Pyörähdysaika on alle 10 tuntia. Nopean pyörimisensä takia Jupiter on litistynyt noin 0,06487 eli noin 6,5 prosenttia. Jupiterin kiertoaika Auringon ympäri on lähes 12 vuotta ja etäisyys Auringosta noin 780 miljoonaa kilometriä eli noin 5,2 kertaa Maan etäisyys. Auringon ja Jupiterin yhteinen massakeskipiste on hieman Auringon pinnan ulkopuolella (1,068 × Auringon säde keskustasta mitattuna). Jupiterin eri osien erilaiset pyörähdysajat Jupiterissa on kolme eri nopeudella pyörivää kokonaisuutta, ”systeemiä”, joita merkitään roomalaisilla numeroilla I, II ja III. Systeemi III mitataan radiosäteilyn vaihtelusta. Se on Jupiterin magneettikentän pyörähdysaika, yhdeksän tuntia, 55 minuuttia, 29,710 sekuntia. Systeemi I on päiväntasaajan seudun ja alle yhdeksän leveysasteen päässä päiväntasaajasta olevien pilvien pyörimisaika ja systeemi II yhdeksän leveysastetta kauempana päiväntasaajasta sijaitsevien pilvien pyörimisaika. Systeemi I, jossa on mukana suuret päiväntasaajan vaaleat pilvivyöt, pyörii yhdeksässä tunnissa, 50 minuutissa ja 30,003 sekunnissa yhden kierroksen. Systeemi II pyörii yhden kierroksen ajassa yhdeksän tuntia, 55 minuuttia ja 40,632 sekuntia. Sisäinen rakenne Jupiter on suuresta koostaan huolimatta melko harvaa ainetta, sen tiheys on noin 1,33 g/cm³, josta päätellään, että Jupiterin massasta suurin osa on nestemäistä vetyä ja heliumia. Vety nesteytyy suurissa paineissa. Tämä on jättiläisplaneetoille tyypillistä. Jupiterilla lienee kiinteä rautasilikaattiydin. Lisäksi Jupiterissa on huomattavia määriä metaania, vettä ja ammoniakkia. Tutkijat ovat laskeneet erilaisia malleja Jupiterin rakenteelle. Jupiterin kaasukehä on vain noin tuhat kilometriä paksu. Siitä alkaa asteittain kuuma, tihenevä vetymeri. Vetymeri on nestemäistä molekyylimuodossa olevaa vetyä ja heliumia sisältävä kerros 12 000 kilometrin syvyyteen asti. Molekulaarinen vety muuttuu nestemäiseksi metalliseksi vedyksi noin 1–4 miljoonassa baarissa ja 5 000–10 000 kelvinin lämpötilassa. Metallisen vedyn kerros on 45 000 kilometriä paksu, kattaen suuren osan Jupiterin säteestä, ja siinä on ehkä konvektiivinen vyöhyke. Vety-heliumkerroksessa helium sataa hiljalleen alas kohti ydintä. Jupiterin nestemäisen vedyn ja heliumin kerros on yhteensä yli 40 000 kilometrin paksuinen. Sen alapuolella vety muuttuu kiinteäksi. Sisimpänä on kiinteä ydin, jonka säde on muutamia tuhansia kilometrejä. Kiinteän ytimen vähimmäiskooksi arvioidaan 10–15 Maan massaa. Osa kiinteästä ytimestä saattaa liueta ympäröivään vetyvaippaan. Lämpötila Jupiterin ytimessä on 20 000–30 000 kelviniä. Joidenkin arvioiden mukaan rautasilikaattiydin olisi läpimitaltaan 24 000 kilometriä. Paine Jupiterin ytimessä lienee 40–80 megabaria. Jupiter säteilee 1,16 kertaa niin paljon kuin se saa Auringosta, eli sen luminositeetti on 8,67-10 Auringon luminositeettia, eli 8,24 (-/+0,13)17 wattia. Tämä ylimääräinen lämpö on pääosin peräisin Jupiterin jäähtymisestä. Jupiterin kehitystä on koetettu laskea simuloimalla tietokoneella. Kun Jupiter syntyi alkuaurinkosumusta, se kuumeni vetovoiman vaikutuksesta planeetan pinnalle putoavan kaasuvirtauksen voimasta. Alkujaan Jupiterin luminositeetti oli 0,01 Auringon luminositeettia, eli sama kuin himmeällä normaalilla tähdellä. Jupiterin keskipisteessä saattoi vallita 50 000 kelvinin lämpötila, ja sen läpimitta oli kymmenen kertaa nykyisestä. Jupiter kutistui suunnilleen nykyiselleen 10 miljoonassa vuodessa. Miljoonan vuoden kuluttua syntymästään Jupiter säteili miljoonasosan Auringon säteilyvoimasta. Osa ylimääräisestä Jupiterin säteilystä voi olla peräisin heliumin kohti keskustaa tapahtuvasta hitaasta vajoamisesta. Jupiterin kaasukehän atomeista noin 18 prosenttia on heliumia ja 81 prosenttia vetyä, mikä vastaa massasta 75 prosenttia vetyä ja 24 prosenttia heliumia. Tämä kaasukoostumus on suunnilleen sama kuin Auringossa. Jupiter pyörii navoilla viisi minuuttia hitaammin kuin päiväntasaajalla, koska se on kaasumainen kappale. Voidaan erottaa päiväntasaajan alueen pyöriminen, pyöriminen muualla ja sisustan pyöriminen, joka mitataan radiosäteilyn perusteella. Jupiterin sisustan magneettikenttä aiheuttaa muutoksia planeetasta tulevaan radiosäteilyyn. Jupiterin kaasukehässä on runsaammin raskaita alkuaineita, kuin niitä on Auringossa. Jupiterin kiinteä rautaydin on pieni. Nämä kaksi piirrettä selittynevät parhaiten niin, että Jupiteriin törmäsi sen syntyvaiheessa kymmenen Maan massainen supermaapallo, jonka aiheuttama törmäysmullistus höyrysti osan ytimestä ja nosti raskaita aineita planeetan vetyvaippaan. Kaasukehä Jupiterin kaasukehä on noin tuhannen kilometrin paksuinen, ja pilvet ovat noin 75 kilometriä paksuja vesipilvistä ammoniakkijääpilviin. Jupiterin pilvien vaaleat raidat eli vyöhykkeet ovat nousevan virtauksen alueita ja tummemmat vyöt laskevan virtauksen alueita. Vyöhykkeet ovat vöitä hieman viileämpiä koska sijaitsevat korkeammalla kaasukehässä ja ovat vaaleampia. Lämpötila 70 kilometriä pilvien huipun alla on noin 30 °C, ja pilvien huipulla −130 °C. Vaaleiden ja tummien raitojen leveys ja väri muuttuvat ajan mukana. Jupiterissa on nopeita tuulia, jotka puhaltavat useinkin jopa 600 km/h. Pilvien erilaiset värit johtuvat eri lämpöisissä kaasukehän kerroksissa esiintyvistä erilaisista aineista. Jupiterin vyöhykkeiden ja vöiden pinnan suuntaiset valtavan nopeat tuulet saavat energiansa planeetan sisustasta. Sen kaasukehässä on jälkiä metaanista, vesihöyrystä, ammoniakista ja silikaateista. Kaasukehässä on myös hyvin pieniä määriä hiiltä, etaania, vetysulfidia, neonia, happea, fosfiinia ja rikkiä. Kaasukehän uloimmassa kerroksessa on jäätynyttä ammoniakkia kiteinä. Jupiterissa on valtavia revontulia ja ukkosia, sillä sen magneettikenttä ja kaasukehän virtaukset ovat voimakkaampia kuin Maassa. Jupiterilla on ionosfääri ja magnetosfääri. Jupiterin kaasukehän salamointi hajottaa kaasukehän metaania vedyksi ja hiileksi. Valtava paine puristaa hiiliatomeista ensin grafiittia ja lopulta timantteja, jotka satavat kaasukehässä alaspäin kunnes muuttuvat nestemäisiksi. Magneettikenttä Jupiterin magneettikentän voimakkuus on 4,28 gaussia, 14 kertaa Maan magneettikentän voimakkuus, ja dipolimomentti 20 000 kertaa Maan magneettikentän dipolimomentti. Se vaatii ainakin miljardien ampeerien virtoja Jupiterin metallisen vedyn kerroksessa, jossa toimii Jupiterin pyörimisen ylläpitämä dynamo. Kenttä on 10 astetta kallellaan pyörimisakseliin nähden ja maalle vastakkainen. Jupiteria ympäröivä voimakas magneettikenttä vangitsee nopeita ja vaarallisia alkeishiukkasia, jotka saattavat helposti vahingoittaa avaruusluotaimia ja -aluksia. Niinpä Jupiterillakin on noin 20 planeetan säteen päässä Van Allenin vyöhykkeet, joissa on säteily 10 000 kertaa Maan Van Allenin vyöhykkeiden säteilyä voimakkaampaa. Nämä hiukkaset tekivät Nasan Pioneer 10:n laitteet lähes toimintakyvyttömiksi luotaimen lentäessä Jupiterin ohi vuonna 1973. Voimakkaan säteilyn vuoksi Jupiteriin ei voida tehdä miehitettyä lentoa, vaikka lentoon tarvittava teknologia olisikin olemassa. Mahdolliset miehitetyt lennot suuntautuisivatkin todennäköisesti Jupiterin sijasta sen kuille, kuten Ganymedekselle tai Europalle. Jupiterin magneettikentän etäisyys Auringon suunnalla on 3–7 miljoonaa kilometriä eli 50–100 Jupiterin sädettä. Etäisyys vaihtelee huomattavasti aurinkotuulen mukaan. Aurinkotuuli venyttää Jupiterin yöpuolella planeetan magneettikentän pitkäksi pyrstöksi. Jupiterin magneettikenttä aiheuttaa voimakasta radiosäteilyä, tasaista desimetriaalloilla ja epätasaista dekametriaalloilla. Osan radiosäteilystä synnyttävät Jupiterin magneettikentässä lähes valon nopeudella kiitävät elektronit. Tämä on synkrotronisäteilyä, jonka tuottavat hiukkaset kiitävät jopa 300–400 miljoonan kelvinin lämpötilaa vastaavilla nopeuksilla. Io-kuun tulivuorenpurkauksista vapautuu Ion radalla ionisoitunutta kaasua, plasmaa, joka aiheuttaa aika-ajoin purkauksia Jupiterista tulevaan radiosäteilyyn, silloin kun Io on tietyssä paikassa radallaan. Jupiterin magneettikentässä on sen päiväntasaajan tasossa plasmalevy, joka aika ajoin vaihtaa hiukkasia Iosta vapautuneesta kaasusta koostuvan renkaan kanssa. Iosta tulevan renkaan hiukkastiheys vaihtelee huomattavasti Ion aktiivisuuden mukaan. Jupiterin radiosäteily on pinnalla noin 20 kertaa niin voimakasta kuin Maassa. Lisäksi siinä kieppuvat hiukkaset aiheuttavat toisen vakaamman radioaaltovuon. Pilvet Jupiterissa on vaaleita vyöhykkeitä () ja tummia vöitä (). Vaaleat vyöhykkeet ovat matalapaineen alueita ja tummat vyöt korkeapaineen alueita. Vaaleat vyöhykkeet ovat korkeammalla olevia viileämpiä pilviä, joiden kohdalla tapahtuu kaasun virtausta ylöspäin. Jupiterin pilvet koostuvat tutkijoiden mukaan monesta eri aineista koostuvista kerroksista, mutta Galileo-luotain havaitsi laskeutumispaikallaan vain ammoniakkipilvikerroksen. Joskus havaitaan napa-alueilla SSSTB, SSSTZ ja NNNTB sekä NNNTZ. SEB ja NET ovat leveitä tummia vyöhykkeitä päiväntasaajan suunnassa. Jupiterin suuren punaisen pilkun lyhenne on GRS (). Suuri punainen pilkku on STrZ:ssä oleva SEB:in sisään ulottuva pullistuma. Se on korkeapaineen vyöhyke. Sen reunalla on tumma pullistuma, Great Red Spot Hollow. STB:ssä oli kolme pitkäikäistä lauhkean alueen ovaalia (FA, BC ja DE) ennen kuin ne yhdistyivät Jupiterin pieneksi punaiseksi pilkuksi, eli ovaaliksi BA, joka kasvaa jatkuvasti. Vöiden ja suuren punaisen pilkun tummuus vaihtelee vuosittain. Koska Jupiter pyörii nopeimmin planeetoista, saa se pilvet kiertymään nauhamaisiksi vöiksi. Jupiterissa puhaltavat tuulet ovat monta kertaa Maan rajuimpia tuulia voimakkaampia. Jupiter voidaan jakaa viiteen kerrokseen, joista ensimmäinen on pilvien yläkerros ja viides on planeetan ydin. Ensimmäinen kerros koostuu tuulien pilvinauhoiksi puhaltamista pilvistä, toinen kerros on pilvikerroksessa olevat aukot, joista voi nähdä syvemmälle planeetan sisuksiin, kolmas kerros on noin 17 000 kilometrin paksuinen, neljäs kerros taas on hyvin tiiviisti kasaan puristunutta vetyä ja tässä kerroksessa on noin 77 prosenttia Jupiterin massasta. Viimeinen eli viides kerros on mahdollisesti kiinteä kiviydin. Pyörimissysteemeissä on kolme kiertojaksoa. Kaikki ovat kestoltaan muutaman minuutin sisällä toisistaan. I 9 tuntia 50 minuuttia 30 sekuntia II 9 tuntia 55 minuuttia 41 sekuntia III 9 tuntia 55 minuuttia 29 sekuntia Kaksi ensimmäistä ovat keskiarvoja ja viittaavat pyörimisnopeuteen päiväntasaajalla ja vastaavasti korkeammilla leveysasteilla, kuten havaitut piirteet osoittavat. planeetan näkyvissä pilvikerroksissa. Jupiterilla ei ole kiinteää pintaa; siirtyminen kaasumaisesta ilmakehästä nesteen sisätilaan tapahtuu vähitellen suurissa syvyyksissä. Näin ollen pyörimisjakson vaihtelu eri leveysasteilla ei tarkoita, että planeetta itse pyörii kummallakaan näistä keskinopeuksista. Itse asiassa Jupiterin todellinen pyörimisjakso on Pyörimissysteemi III on Jupiterin magneettikentän pyörimisjakso, joka päätettiin ensin maan päällä tehdyistä havainnoista radioaallonpituuksilla ja vahvistettiin suorilla avaruusalusten mittauksilla. Tämä ajanjakso, joka on ollut vakio 30 havainnon vuoden ajan, koskee planeetan massiivista sisäosia, joissa magneettikenttä syntyy Suuri punainen pilkku Jupiterissa esiintyy myös suhteellisen lyhytikäisiä korkeintaan pari vuotta kestäviä valkeita ja ruskeita tai punertavia täpliä, jotka ovat pyörremyrskyjä. Jupiterin suuri punainen pilkku on aurinkokuntamme suurin pyörremyrsky, jonka tummuus muuttuu aika ajoin. Voi olla että se on ollut käynnissä jo vuosisatoja. Ensimmäiset varmat havainnot teleskoopeilla siitä ovat 1870-luvun loppupuolelta. Se on pienentynyt vuosia ja sen sisään mahtui joskus Maa kolmeen kertaan, mutta vuonna 2018 se oli enää yhden Maan kokoinen. Pilkku on soikea ja pitkulainen leveysasteiden suunnassa. Sen sijainti on 22 astetta eteläistä leveyttä. Aika ajoin pilkku haalenee niin, ettei sitä näe lainkaan. Pilkun mitat ovat suunnilleen 12 000 × 25 000 kilometriä. Pilkun paikka, soikeus ja koko vaihtelevat vuosikymmenten saatossa. Pilkku vaeltelee ja vaihtaa värähdellen paikkaansa eri pituusasteille. Koko vaihtelee välillä noin 24 000–40 000 kilometriä × 12 000–14 000 kilometriä. Sata vuotta sitten pilkku oli kaksi kertaa nykyistä suurempi, eli sen pituus oli 50 000 kilometriä ja leveys 11 000 kilometriä, tämän jälkeen pilkku on pyöristynyt kutistuen pituussuunnassa. Pilkku pyörii vastapäivään ja yksi kierros kestää kuusi päivää. Pilkut ovat kahdeksan kilometriä ympäröivien pilvien huippujen yläpuolella. Tietokonesimulaatioiden mukaan pilkku imee muita kaasukehän häiriöitä. Neptunuksellakin on samankaltainen tumma pilkku. Jupiteriin on syntynyt jatkuvasti kasvava Jupiterin pieni punainen pilkku, toiselta nimeltään ovaali BA. Toukokuussa 2008 Jupiterin pinnalle ilmestyi kolmas pilkku, kooltaan kahta muuta pienempi. Kuitenkin vain kaksi kuukautta tämän jälkeen pilkku joutui Jupiterin suuren punaisen pilkun ”imaisemaksi” ja katosi näin kokonaan. Kuut Jupiterin suurimmat kuut ovat Galilein löytämät Io, Europa, Ganymedes ja Kallisto, jotka ovat kooltaan pienen planeetan kokoisia. Näiden sisällä kiertää joukko pienempiä kuita, muun muassa punainen, perunan muotoinen Amalthea. Sisemmät kuut kiertävät renkaita ulompana ja niiden sisässä. Jupiterilla on ympärillään eräänlainen kuista koostuva ”pienoisaurinkokunta”. Sisemmät kuut lienevät syntyneet Jupiterin syntyessä, mutta kaukana olevat ulompien kuiden ryhmät ovat ehkä siepattuja asteroideja. Toisten tutkijoiden mukaan nämäkin kuut ovat syntyneet Jupiterin ympärille, koska pikkuplaneettasieppaukset ovat heidän mukaansa harvinaisia. Yhteensä kuita on löydetty 95 (vuonna 2023). Galileo Galilei näki Jupiterin neljä suurinta kuuta ensimmäisenä kaukoputkellaan vuonna 1610 ja oletti aivan oikein niiden olevan Jupiterin kiertolaisia. Seuraava kuu Amalthea löytyi vasta vuonna 1892. Sittemmin paremmilla havaintolaitteilla on havaittu Jupiteria kiertämässä yhä pienempiä kuita ja varsinkin 2000-luvun alussa niitä on löydetty kymmenittäin. Suuret kuut Jupiterin neljä suurta kuuta Io, Europa, Ganymedes ja Kallisto kiertävät niin lähellä Jupiteria, että Jupiterin vetovoima on lukinnut ne kiertämään aina saman puolen kohti Jupiteria. Vuorovesivoimat ovat tehneet luotainkuvissa pizzaa muistuttavasta Iosta Aurinkokunnan tuliperäisimmän kappaleen. Kuu kiertää Jupiterin magneettikentän sisällä voimakkaassa säteilyvyöhykkeessä, ja sen asema radallaan vaikuttaa Jupiterin radiosäteilyyn. Iossa on vettä hyvin vähän, jos lainkaan. Europa-kuulla on tasainen jäinen pinta, jossa on railoja. Kuu lienee ollut sula melko äskettäin. Noin 15 kilometriä paksun jään alla lienee noin 100 kilometriä sulaa vettä. On arveltu, että tässä vedessä voisi olla alkeellista elämää. Ganymedes on aurinkokunnan suurin kuu, ja sen pinnalla on Kuun meriä muistuttavia tummia alueita. Kuulla on happea sisältävä ohut kaasukehä, ja magneettikenttä toisin kuin millään muulla tunnetulla kuulla. Happi lienee peräisin Auringon säteilyn hapeksi ja vedyksi hajottamasta vedestä, raskaampi happi leijuu Ganymedeksen yllä veden toisen aineosan vedyn karatessa kevyempänä avaruuteen. Kallisto on Jupiterin toiseksi suurin kuu ja suunnilleen planeetta Merkuriuksen kokoinen. Ruskea Kallisto on aurinkokunnan kraatteroitunein kuu. Jupiterin suuret kuut Io, Europa ja Ganymedes ovat 1:2:4 resonanssissa eli niiden kiertoaikojen suhde on 1:2:4. Tässä resonanssisysteemissä ovat mukana myös Amalthea ja Kallisto. Rengas Jupiterin heikko rengas koostuu pääosin Adrastea- ja Metis-kuista irtoavasta pölystä. Rengas näkyy vain avaruusluotainten ottamissa kuvissa. Pöly on savunkaltaista ja irtoaa kuusta meteoriittien iskuista. Kaksi lisärengasta on irronnut Thebe ja Amalthea -kuista. Jupiterilla on myös kaukainen rengas. Rengashiukkasten läpimitta on vain muutama mikroni. Halo on harva rengas, jonka hiukkaset liikkuvat kohti planeettaa. Renkaat ovat hyvin tummia, niiden albedo on vain 0,05. Päärenkaan massa on 1013 kilogrammaa. Synty Jupiter lienee syntynyt aikaisemmin kuin Maa, ehkä 3–10 miljoonaa vuotta aikaisemmin. Yleensä ollaan sitä mieltä, että Jupiter syntyi jäästä ja kivestä koostuneen planeetan kasvettua niin suureksi, että se pystyi keräämään kaasua alkuaurinkoa ympäröivästä esiplanetaarisesta kaasu- ja pölykiekosta. Jupiterin kiinteistä aineista koostuvan ytimen massa olisi silloin vähintään kymmenen Maan massaa. Jotkut tutkijat ovat väittäneet Jupiterin kutistuneen muutamassa sadassa vuodessa tiheän Aurinkoa ympäröivän kaasukiekon häiriöstä. Muodostuttuaan Jupiter säteili lämpöä niin runsaasti, että se hehkui punaisena. Nykyisten siirtymisteorioitten (migraatioteorioitten) kannattajat uskovat Jupiterin siirtyneen radallaan 0,45 AU 100 000 vuodessa. Siirtyminen on johtunut Jupiterin ja ympäröivän kaasu- ja pikkuplaneettakiekon välisestä vuorovaikutuksesta. Alkuaurinkosumun kaasukiekossa liikkunut Jupiter on saattanut singota pikkuplaneettoja radoille, joissa ne törmäävät Maahan ja kiihdyttänyt siten Maan syntyä. Vaikutus aurinkokuntaan Massansa myötä Jupiterilla on suuri vetovoima ja se on Auringon jälkeen aurinkokunnan toiseksi merkittävin kappale. Jupiterin kanssa samalla radalla kiertää monia niin sanottuja troijalaisia asteroideja, jotka sijaitsevat sen kiertoradalla noin 60 astetta planeetan edessä ja takana. Se on siepannut osan komeetoista kymmeniä komeettoja käsittävään Jupiterin komeettaperheeseen. Jupiter on aiheuttanut vetovoimallaan asteroidivyöhykkeeseen alueita, joissa asteroideja ei ole lainkaan. Jupiterin vaikutuksesta Aurinkokunnan kehitykseen ja erityisesti Maan elämään on esitetty erilaisia spekulaatioita. Jupiterin arvellaan singonneen valtavat määrät komeettoja Oortin pilveen. On myös esitetty spekulaatioita, joiden mukaan Maan vesi olisi saanut alkunsa Jupiterin vetovoimallaan sinkoamista komeetoista. Jos pieni kappale – kuten komeetta – ohittaa läheltä suuren kappaleen, pieni kappale voi sinkoutua suurella nopeudella kauas avaruuteen. Todennäköisesti Jupiterin sijainnin ja suuren massan vuoksi planeetta imee komeettoja ja asteroideja itseensä muita planeettoja enemmän. On arveltu, että ilman Jupiteria Maahan törmäisi kilometrin läpimittainen asteroidi joka 50. vuosi. Toisaalta se, että Jupiterin massainen planeetta on estänyt suuren planeetan synnyn asteroidivyöhykkeelle, on saattanut edistää evoluutiota Maassa, nimittäin muutaman kymmenen miljoonan vuoden välein tapahtuva joukkotuho pyyhkii pois lajeja ja antaa tilaa uusille lajeille, vauhdittaen näin evoluutiota. Shoemaker-Levy 9:n törmäys Yli kaksikymmentä komeetta Shoemaker-Levy 9:n kappaletta iskeytyi Jupiterin eteläiselle puoliskolle 16.–22. heinäkuuta 1994. Tapahtuma oli ensimmäinen kahden aurinkokunnan kappaleen välinen törmäys, josta voitiin tehdä suoria havaintoja. Shoemaker-Levy 9 oli aluksi kokonainen komeetta, mutta Jupiterin valtava vetovoima repi sen kappaleiksi ja kaappasi mukaansa. Palaset kiersivät hetken aikaa Jupiteria ja iskeytyivät sitten planeettaan suurella voimalla. Tämä törmäys vapautti Jupiterin kaasukehään enemmän energiaa kuin kaikkien maailman ydinaseiden teho yhteensä. Heinäkuussa 2009, tarkalleen viidentoista vuoden kuluttua Shoemaker-Levy 9:n törmäyksestä Jupiter ilmeisesti joutui uuden törmäyksen kohteeksi. Kaukoputkihavainnot viittasivat törmäykseen, jonka aiheutti mahdollisesti jokin komeetta. Jupiterin tutkimuksen historiaa Ennen avaruusaikaa Jupiter on helppo havaita paljain silmin ja se tunnettiin jo esihistoriallisena aikana. Ptolemaioksen maakeskisessä maailmanjärjestelmässä se oli viides Maata kiertäneistä planeetoista sisältä päin lukien. Muiden planeettojen tapaan se siirrettiin kiertämään Aurinkoa Kopernikuksen aurinkokeskisessä mallissa. Tarkemmin itse Jupiteria tutki vasta Galileo Galilei, joka ensimmäisenä suuntasi sitä kohti hiljattain kehitetyn kaukoputken. Galilei tutki usein Jupiteria ja hän löysikin sitä kiertävät, hänen mukaansa nimetyt Galilein kuut. Cassini määritti planeetan pyörähdysajan, Friedrich Bessel sen massan. 1664 Robert Hooke havaitsi suuren punaisen pilkun. Jupiteria tutkineita avaruusluotaimia Jupiter on Guinnessin ennätysten kirjan mukaan tutkituin planeetta heti maapallon jälkeen. Pioneer 10 ja 11 Runsaasti tietoja on saatu amerikkalaisilla avaruusluotaimilla, jotka ovat tutkineen Jupiteria. Pioneer 10 ja 11 lensivät Jupiterin ohi 1970-luvulla. Näiden luotainten antama kuvanlaatu oli kuitenkin 1970-luvun luotainten tapaan varsin huono. Pioneer 10 oli ensimmäinen Jupiterista lähihavaintoja tehnyt ihmisen tekemä laite. Se laukaistiin matkaan 2. maaliskuuta 1972. Pioneer 11 taas oli lähes identtinen verrattuna Pioneer 10:een ja se olikin rakennettu varakappaleeksi, mikäli Pioneer 10 sattuisi hajoamaan matkallaan ulos aurinkokunnasta. Voyagerit Hyviä kuvia antoivat vasta Voyager 1 ja 2 1980-luvun alussa. Voyager 1 painoi 815 kilogrammaa ja se lähetettiin pitkälle matkalleen 5. syyskuuta 1977. Voyager 1 aloitti Jupiterin kuvaamisen tammikuussa 1979 ja lähimpänä planeettaa se oli 5. maaliskuuta 1979, jolloin se oli noin 349 000 kilometrin päässä planeetan keskuksesta. Lähietäisyys mahdollisti suuremman havaintotarkkuuden. Suurin osa kuita, rengasjärjestelmiä, magneettikenttiä ja säteilyä koskevista havainnoista tehtiinkin ohilentoa edeltävänä ja seuraavana vuorokautena. Planeetan valokuvaus päättyi huhtikuussa. Kumpikin Voyager-luotain teki tärkeitä uusia havaintoja Jupiterista ja sen kiertolaisista. Yllättävin niistä oli Io-kuun tuliperäinen toiminta, jota ei ollut aikaisemmin havaittu Maasta tai Pioneer 10- ja Pioneer 11 -luotaimien ohilennoilla. Voyager 2 taas ei tutkinut Jupiteria yhtä paljon kuin lähes identtinen kaksoiskappaleensa Voyager 1. Voyager 2 (alkujaan tarkoitettu olemaan Mariner 12) otti suurimman osan vauhdistaan kiertämällä Saturnusta, minkä vuoksi se sinkoutui nopeasti Uranuksen ja Neptunuksen luo jättäen Jupiterin vähemmälle huomiolle. Galileo 18. lokakuuta 1989 laukaistu ydinkäyttöinen Galileo-luotain oli aikansa suurin ja kallein luotain. Nasan insinöörit olivat kaavailleet sen tehtäviksi muun muassa lähettää liikkuvaa kuvaa Jupiterin pilvistä. Galileon suunniteltiin pystyvän lähettämään maapallolla sijaitsevalle havaintoasemalle noin 130 000 bittiä dataa sekunnissa, mutta pääantennin vaurioiduttua oli lopulta tyydyttävä apuantennin vaivaiseen 160 bittiin sekunnissa. Tämän vuoksi osasta Galileon toiminnoista oli luovuttava ja muun muassa edellä mainittu liikkuvan kuvan lähettäminen katsottiin mahdottomaksi. Galileon oli tarkoitus tutkia Jupiteria ja sen kuita perusteellisesti, mutta teknisten virheiden vuoksi projekti epäonnistui osittain. Galileo välitti kuitenkin tärkeää tietoa havaintoasemalleen, eikä kallis projekti mennyt täysin hukkaan. Galileo muun muassa lähetti Jupiterin kaasukehään iskeytymisluotaimen, joka lähetti mittaustietoja ennen murskautumistaan suuressa paineessa. Galileo havainnoi myös Shoemaker-Levy 9: -komeetan jäännöksien törmäystä Jupiteriin. Jupiterin kuista Galileo tutki enimmäkseen Ioa, Ganymedestä, Europaa ja Kallistoa. Ion tapauksessa Galileo keräsi lisätietoa Voyager-luotaimien Iossa havaitsemasta tuliperäisestä toiminnasta. Galileon havainnot Europasta taas viittasivat siihen, että jääpeitteen alla oli meri. Cassini-Huygens -luotaimen ohilento Saturnuksen tutkimiseen tarkoitettu Cassini-Huygens-luotain oli lähimmillään Jupiteria 30. joulukuuta 2000 ja suoritti lukuisia tieteellisiä mittauksia. Kuukausia kestäneen ohilennon aikana luotain otti noin 26 000 valokuvaa, joiden joukossa oli tähän saakka yksityiskohtaisin koskaan Jupiterista otettu värivalokuva. Kuvan pienimmät yksityiskohdat ovat noin 60 kilometrin kokoisia. New Horizons Plutoon matkalla oleva New Horizons -luotain ohitti Jupiterin 28. helmikuuta 2007. Luotain käytti planeettaa painovoimalinkona, ja ohilentoa käytettiin hyväksi planeetan ja sen kuiden tutkimukseen ja luotaimen laitteiden testaukseen. Juno Juno on 5. elokuuta 2011 laukaistu Jupiteria tutkiva Nasan luotain, joka saavutti planeetan kiertoradan 5. heinäkuuta 2016 klo 6.55 Suomen aikaa. Massa Jupiterin massaa (lyhennetään esim. MJ tai MJ ) käytetään mittayksikkönä ilmoitettaessa esimerkiksi ruskeiden kääpiöiden ja eksoplaneettojen massoja. Jupiterin massa on 1,8991027 kiloa eli MJ = 317,8 Maan massaa, tai MJ = 0,0009545 Auringon massaa. Auringon massa on 1047,7 Jupiterin massaa. Eksoplaneettoja massoja ilmoitettaessa käytetään myös Saturnuksen massaa, joka on 5,68461026 kiloa eli 95,162 Maan massaa, eli melko tarkkaan 0,3 Jupiterin massaa. Kolmannen vertailuplaneetan, Neptunuksen massa on 1,02431026 kiloa eli 17,147 Maan massaa tai 0,054 Jupiterin massaa. Jupiter on 18,53 kertaa Neptunusta massiivisempi. Lähteet Viitteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Jupiter Jättiläisplaneetat Seulonnan keskeiset artikkelit

433

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jeesus

Jeesus

Jeesus (; ; lähteenä aramean יֵשׁוּעַ, Yēšûa; noin 4 eaa. – 30 tai 33 jaa.), usein myös Jeesus Nasaretilainen tai Jeesus Kristus, on maailman suurimman uskonnon kristinuskon mukaan Jumalan Pojan tuleminen ihmiseksi ja Vanhassa testamentissa ennustettu messias eli Kristus, joka ristinkuolemallaan sovitti ihmisten synnit. Uuden Testamentin evankeliumeissa hän on ensimmäisellä vuosisadalla Rooman hallitsemassa Judaeassa elänyt juutalainen rabbi. Evankeliumien mukaan Jeesus oli Galilean juutalainen, joka sai kasteen Johannes Kastajalta. Jeesus kävi toisten juutalaisten kanssa keskustelua siitä, kuinka Jumalaa tuli seurata. Jeesus paransi sairaita ihmeteoillaan, opetti vertauksin ja keräsi ympärilleen joukon oppilaita. Hän vaelsi Jerusalemiin, missä hänet juutalaisten pääsiäisjuhlan aikaan pidätettiin jumalanpilkasta. Häntä kuulusteltiin juutalaisviranomaisten johdolla, kunnes hänet luovutettiin roomalaisille ja ristiinnaulittiin prefekti Pontius Pilatuksen käskystä. Jeesuksen hahmon ympärille syntyi kultti, jossa uskottiin, että Jeesus nousi kuolleista. Uskon pohjalta kehittyi kristillisiä alkuseurakuntia, jotka alkoivat saada jäseniä myös juutalaisuuden ulkopuolelta. Bysantissa valtionuskonnoksi kehittynyt kristinusko sisältää uskon, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitseellisesti Maria-nimisestä naisesta, astui Taivaaseen, mistä hän tulee vielä uudelleen takaisin maan päälle. Jeesusta kunnioitetaan kristinuskon lisäksi muun muassa islamissa, jossa Jeesusta pidetään profeettana mutta torjutaan kolminaisuusoppi sekä ajatus siitä, että Jeesus olisi Jumalan Poika. Kertomuksia Jeesuksen elämästä koottiin yhteen ensimmäisellä tai toisella vuosisadalla. Jeesus puhui evankeliumeissa galileanarameaa. Nykyajan antiikintutkijat ovat lähes yksimielisiä siitä, että Jeesus oli historiallinen henkilö, vaikka tutkimus on myös nostanut esiin kysymyksiä siitä, kuinka tarkkaan Raamatussa kuvattu Jeesus heijastelee historiallista Jeesusta. Jeesuksen nimestä Jeesuksen elinaikana juutalaisilla oli tavallisesti vain yksi nimi, johon tarkennuksena saatettiin lisätä henkilön isän nimi tai kotipaikka. Tällä perusteella Jeesusta kutsutaan Uudessa testamentissa usein Jeesus Nasaretilaiseksi. Nasaretissa Jeesuksen naapurit kutsuvat häntä nimityksillä ”rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli”, ”rakennusmiehen poika”, tai ”Joosefin poika”. Johanneksen evankeliumissa opetuslapsi Filippus kutsuu häntä nimellä ”Jeesus, Joosefin poika Nasaretista”. Suureen osaan maailman kielistä, mukaan lukien suomeen, nimi tulee latinalaisen muodon Iesus kautta, joka puolestaan on translitteraatio kreikkalaisesta nimestä Ἰησοῦς (Iēsoûs). Kreikkalainen muoto on todennäköisesti sovitus heprean ja aramean nimestä ישוע (Yēšûa), joka on lyhyempi muoto heprealaisesta nimestä יהושע (Yəhōšūaʿ, suomeksi Joosua). Yəhōšūaʿ tarkoittaa luultavasti ”Jahve pelastaa”. Jeesuksesta käytetään myös nimeä Kristus, joka on käännös heprean voideltua eli siunattua tarkoittavasta sanasta messias. Sanaa voideltu käytetään Vanhassa testamentissa alkujaan Israelin kuninkaista. Myöhemmin sana vakiintui tarkoittamaan nimenomaan profeettojen ennustamaa tulevaa vapauttajakuningasta. Kristus-nimestä johdettiin jo Raamatun kirjoittamisen aikana Kristuksen seuraajia tarkoittava nimitys kristitty, jonka käyttö alkoi Antiokiasta. Kristityt tunnustavat Jeesuksen olevan Jumalan Poika ja ilmaisevat siten uskovansa hänen jumaluuteensa. Hänen nimeensä liitetään monia lisänimiä: Herra, Pelastaja, Ihmisen Poika, Sana, Daavidin poika, Jumalan Karitsa, Kuningasten Kuningas. Jeesus käytti evankeliumeissa itsestään nimeä Ihmisen Poika. Jeesus evankeliumeissa Kristillinen käsitys Jeesuksesta perustuu Uuden testamentin neljään kanoniseen evankeliumiin. Syntymä ja lapsuus Evankeliumien mukaan Jeesuksen äiti oli nimeltään Maria. Vanhimmassa Markuksen evankeliumissa ei mainita Jeesuksen isää. Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien mukaan Jeesuksen isän nimi oli Joosef. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien mukaan Joosef ei ollut kuitenkaan Jeesuksen biologinen isä, vaan Maria tuli raskaaksi Pyhän Hengen vaikutuksesta ollessaan vielä neitsyt. Matteuksen ja Luukkaan mukaan Maria oli vain kihloissa Joosefin kanssa tullessaan raskaaksi. Luukkaan evankeliumin mukaan enkeli ilmoitti Marialle, että hän tulee raskaaksi ja synnyttää pojan. Hänen oli annettava lapselle nimeksi Jeesus. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit esittävät kumpikin luettelon Jeesuksen sukujuurista. Matteuksen evankeliumin luettelossa sukujuuret esitetään 29 sukupolven taakse juutalaisten isään Abrahamiin. Matteuksen evankeliumin kirjoittaja tähtää sanomansa kristinuskoon kääntyneisiin juutalaisiin. Luukkaan evankeliumin luettelo ulottuu 41 sukupolven taakse ihmiskunnan isään Aadamin saakka. Näin Luukkaan evankeliumin kirjoittaja korosti pelastuksen yleistä luonnetta. Molemmissa luetteloissa mainitaan kuningas Daavid. Evankeliumien mukaan Jeesuksen vanhemmat olivat kotoisin Nasaretista ja Jeesus itse syntyi Betlehemissä. Ollessaan pieni lapsi Jeesus joutui pakenemaan Herodesta Egyptiin. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, että Jeesuksen synnyttyä Betlehemissä kuningas Herodeksen päivinä itäisiltä seuduilta tuli Jerusalemiin tähdistäennustajia, jotka sanoivat nähneensä hänen tähtensä ollessaan idässä. Kun Herodeksen kuuli tästä, hänessä heräsi pelkoa ja epäluuloa. Kun hän sai tietää ylipapeilta ja kirjanoppineilta, että Kristuksen oli määrä syntyä Betlehemissä, hän kutsui tähdistäennustajat luokseen ja otti heiltä selville tähden ilmaantumisajan. Herodes pyysi tähdistäennustajilta, että he tulisivat ilmoittamaan hänelle lapsen olinpaikan. Tähdistäennustajat eivät palanneetkaan Herodeksen luo, koska he saivat jumalisen varoituksen olla tekemättä niin. Tämä sai Herodeksen raivoihinsa ja hän määräsi surmattavaksi kaikkialta Betlehemistä ja sen seuduilta kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat. Jeesuksen vanhemmat olivat sillä välin vieneet hänet Egyptiin, koska Jumala oli varoittanut heitä. Jeesuksen myöhemmästä lapsuudesta ja nuoruudesta kerrotaan vain yksi tapaus. Luukkaan evankeliumin mukaan hän kävi vanhempineen 12-vuotiaana Jerusalemissa pääsiäisjuhlilla, mutta paluumatkalla vanhemmat huomasivat hänen kadonneen. Hänet kuitenkin löydettiin temppelistä, jonne hän oli jäänyt keskustelemaan opettajien kanssa, jotka ihmettelivät hänen ymmärrystään. Kaste ja kiusaukset Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus oli isänsä Joosefin tavoin rakennusmies. Evankeliumien mukaan Jeesus aloitti julkisen toimintansa noin 30-vuotiaana. Markuksen evankeliumin alku kuvaa Jeesuksen Johannes Kastajalta saamaa kastetta. Markuksen ja Matteuksen evankeliumien mukaan Jeesus tuli Jordan-joelle, jossa Johannes oli saarnannut ja kastanut joukoittain ihmisiä. Matteuksen evankeliumin mukaan Johannes kieltäytyi aluksi Jeesuksen kastamisesta, koska katsoi olevansa siihen liian arvoton. Kasteen jälkeen taivaat avautuivat ja kyyhkynen laskeutui Jeesuksen päälle. Johannes Kastaja esitetään Jeesuksen tuloa valmistelevana. Johannes Kastaja kutsui ihmisiä parannuksen tielle ja uskoi lopun ajan olevan hyvin lähellä. Kaste merkitsi katumusta. Matteuksen evankeliumin mukaan kasteen jälkeen Jeesus meni erämaahan ja paastosi neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. Tänä aikana paholainen ilmestyi Jeesukselle ja houkutteli häntä kolme kertaa paljastamaan yliluonnolliset kykynsä osoittaakseen olevansa Jumalan Poika. Jeesus torjui jokaisen kiusauksen vastaamalla lainauksella Viidennestä Mooseksen kirjasta. Saatana lähti torjuttuna ja enkelit tekivät Jeesukselle palvelusta. Opettajana Aloitettuaan toimintansa Jeesus valitsi kaksitoista ensisijaista opetuslastaan, niin sanotut apostolit. Häntä seurasi myös paljon muita ihmisiä, jotka on myös luettu opetuslapsiksi. Heidän joukkoonsa kuului evankeliumien mukaan myös naisia, muun muassa Magdalan Maria. Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus keräsi parhaimmillaan tuhatmäärin ihmisiä ympärilleen. Evankeliumien kuvauksen mukaan hän toimi pääasiassa Galilean ja Peraian alueilla, eli nykyisen Israelin ja Jordanian alueella Jordan-joen kummallakin puolella. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesuksen julkisen toiminnan aikaan sijoittui kolme pääsiäisjuhlaa. Tämän johdosta perinteisen näkemyksen mukaan Jeesuksen julkisen toiminnan aikana on pidetty kolmea vuotta. Muiden evankeliumien antaman kuvan mukaan Jeesuksen julkinen toiminta olisi kestänyt noin puolitoista-kaksi vuotta. Evankeliumien Jeesus saarnasi ihmisille taivasten valtakunnan tuloa, parannuksen teon tarvetta, ehdotonta rakkautta Jumalaa, lähimmäisiä ja myös vihollisia kohtaan, puhuen palvelemisesta, nöyryydestä, pahojen tekojen eli syntien anteeksiantamisesta ja Tooran hengen noudattamisesta sen kirjaimen lisäksi. Tunnetuin Jeesuksen opetuksista on niin sanottu vuorisaarna, joka on Matteuksen evankeliumissa. Se sisältää Jeesuksen tunnetuimmat opetukset sekä muun muassa Isä meidän -rukouksen. Jeesuksen opetukset olivat usein vertauskuvallisia: suuri osa niistä kuvailee, mitä taivasten valtakunta on ja mitä se ei ole. Evankeliumeissa Jeesus tapasi usein yhteiskunnan hylkimiä ihmisiä, muun muassa samarialaisia, rikollisia ja prostituoituja, joita juutalaiset halveksivat. Farisealaisten, joiden kanssa Jeesus asetetaan usein vastakkain, valittaessa näistä Jeesus vastaa Matteuksen evankeliumissa: ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä”. Hän korosti rakkautta ja syntien anteeksiantoa. Kuuluisia tarinoita ovat muun muassa aviorikoksen tehnyt nainen, laupias samarialainen ja veronmaksukysymys. Jeesuksen opetuksia on myös rakkauden kaksoiskäsky. Evankeliumien Jeesus opetti myös, että lopun ajat maailmanlaajuisine mullistuksineen tapahtuvat ennen kuin sukupolvi, jolle hän saarnasi, katoaa. Evankeliumeissa Jeesus tekee useita ihmeitä, kuten parantamisia, riivaajien karkottamisia, veden muuttaminen viiniksi, veden päällä käveleminen sekä henkilöiden, kuten Lasaruksen, herättämisiä kuolleista.. Pidätys, oikeudenkäynti ja tuomio Synoptisten evankeliumien mukaan Jeesus tuli opetuslapsineen Jerusalemiin pääsiäisjuhlille, ja hänen saapuessaan kaupunkiin suuri joukko ihmisiä huusi: ”Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!”. Evankeliumin mukaan Jeesus aiheutti häiriötä Jerusalemissa kaatamalla rahanvaihtajien pöydät temppelissä, sanoen heidän tehneen temppelistä ”rosvojen luolan”. Myöhemmin samalla viikolla Jeesus vietti pääsiäisateriaa opetuslastensa kanssa. Sen aikana hän ennusti, että yksi opetuslapsista tulisi pettämään hänet ja että hän tulee kuolemaan pian. Tämän aterian aikana Jeesus otti leivän ja viinin ja asetti ehtoollisen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne” ja ”tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne”. Aterian jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen rukoilemaan Getsemanen puutarhaan. Evankeliumien mukaan Jeesus vihastutti toiminnallaan aikansa juutalaisia ylipappeja ja lainopettajia, minkä vuoksi hänet haluttiin vaientaa. Johanneksen evankeliumi mainitsee suuren neuvoston kokouksen, jossa käsiteltiin uhkaa, jonka Jeesus muodosti hallitusjärjestelmän vakaudelle. Muissa evankeliumeissa tätä ei mainita lainkaan, vaan kaikki syy pannaan pappispuolueelle. Markuksen evankeliumin mukaan Jeesuksen pidätti ”miekoin ja seipäin aseistautunut miesjoukko”. Joukon olivat lähettäneet ”ylin papisto sekä vanhimmat ja lainopettajat”. Evankeliumin mukaan pidätys tapahtui yöllä, koska Jeesus oli suosittu ja viranomaiset halusivat välttää levottomuudet. Niin sanottujen synoptisten evankeliumien mukaan Jeesuksen petti Juudas Iskariot, yksi opetuslapsista, osoittaen Jeesuksen sotilaille suutelemalla tätä. Jotkut opetuslapset yrittivät tehdä vastarintaa sotilaille, mutta Jeesus kielsi heitä. Jeesuksen pidätyksen jälkeen opetuslapset pakenivat ja hajaantuivat. Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus vietiin tuomittavaksi Sanhedrinin eteen ja hän vahvistaa olevansa Messias. Jeesus tuomittiin jumalanpilkasta. Evankeliumien mukaan juutalaisilla ei ollut oikeutta kuolemantuomion täytäntöönpanoon, joten Jeesus luovutettiin Rooman prokuraattori Pontius Pilatukselle. Matteuksen evankeliumin mukaan Pilatus kääntyi kansan puoleen, joka sai valita joko Jeesuksen tai Barabbaan vapautettavaksi. Väkijoukko huusi Barabbaan vapaaksi ja Jeesuksen ristiinnaulittavaksi. Pilatus pesi kätensä osoittaakseen, ettei ollut vastuullinen päätöksestä. Ristiinnaulitseminen ja kuolema Jeesus vietiin Golgatalle ristiinnaulittavaksi. Teloitustapa oli roomalainen, sillä juutalaisten teloitustapa oli kivittäminen. Evankeliumien mukaan Jeesus antoi henkensä iltapäivällä. Synoptisten evankeliumien mukaan Jeesuksen kuoleman aikoihin tapahtui maanjäristys ja taivas pimentyi keskipäivästä noin kello kolmeen. Markuksen ja Luukkaan evankeliumien mukaan varakas juutalainen Joosef Arimatialainen sai Pilatukselta luvan ottaa Jeesuksen ruumis ja haudata se omaan hautaansa. Jeesuksen kuoleman muistopäivänä vietetään kristinuskossa pitkäperjantaita, joka on kaksi päivää ennen pääsiäissunnuntaita. Ylösnousemus ja taivaaseenastuminen Uuden testamentin mukaan Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä ristiinnaulitsemisestaan. Evankeliumien mukaan tyhjän haudan löysivät ensimmäisenä naispuoliset opetuslapset, jotka olivat tulleet voitelemaan Jeesuksen ruumiin. Markuksen evankeliumin mukaan valkoisiin pukeutunut nuori mies oli haudalla ja kertoi ylösnousemuksesta. Matteuksen evankeliumin mukaan enkeli ilmestyi haudalla. Luukkaan evankeliumin mukaan enkeleitä oli kaksi. Kaikkien evankeliumien mukaan Jeesus ilmestyi useille ihmisille kuolemansa jälkeen eri paikoissa. Markuksen ja Johanneksen evankeliumien mukaan Jeesus ilmestyi ensimmäisenä Magdalan Marialle haudalla. Luukkaan evankeliumissa Jeesus ilmestyy kahdelle matkalaiselle Emmauksen tiellä. Yhteen kokoontuneille opetuslapsilleen hän ilmestyi samana iltana. Matteuksen evankeliumissa ylösnoussut Jeesus antaa lähetyskäskyn: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen – – ”. Jeesus lupasi tulla takaisin täyttääkseen ennustukset. Markuksen ja Luukkaan evankeliumien mukaan Jeesus nousi opetuslastensa silmien edessä taivaaseen, mikä Apostolien tekojen mukaan tapahtui neljäntenäkymmenentenä päivänä pääsiäisen jälkeen. Uuden testamentin mukaan näiden kokemusten seurauksena Jeesuksen opetuslapset alkoivat saarnata evankeliumia eli hyvää sanomaa Jeesuksen ylösnousemuksesta. Opetukset Jumalan valtakunta Jeesuksen julistuksessa kantava ajatus oli se, että Jumalan valtakunta oli niin lähellä, että se tulisi jo pian. Aikojen loppu oli tullut, mikä ennusti suurta tuomiopäivää saatanalle ja sen pahoille enkeleille ja niille ihmisille, jotka olivat Jumalaa vastaan. Jumalan tuomio ei katsonut henkilöön. Sen voi välttää ainoastaan tekemällä parannuksen ja kääntymällä. Ihmisen ainoa pelastus oli itsensä hylkääminen ja kieltäminen ja pelkästään Jumalan tahdon noudattaminen. Evankeliumi Jumalan valtakunnan tuleminen oli ihmeellinen Jumalan teko. Se merkitsi hänen lupaustensa toteutumista. Kaikkivaltias Jumala perustaisi valtakuntansa ja vapauttaisi köyhät, hädänalaiset ja hylätyt, joilla ei ollut mitään ja jotka eivät mahtaneet mitään. Julistus Jumalan valtakunnasta oli sen tähden evankeliumi, hyvä sanoma. Juuri sen tähden, että se oli ilmaus Jumalan laupeudesta, joka halusi löytää ja pelastaa kadotetut, Jumalan valtakunta oli kaikille avoin. Ne, jotka uskoivat tämän sanoman, olivat autuaita – Messiaan pelastus sulki heidät jo sisäänsä. Uskovien elämä Uskovien piti erota maailmasta ja irrottautua sen järjestyksistä voidakseen vastaanottaa Jumalan valtakunnan, kun se saapuisi. Rajaton rakkaus ja ehdoton alistuminen olisi leimaa-antava valittujen suhteelle muihin ihmisiin. Yleensä vaadittiin itsensä kieltämistä, taistelua, valvomista ja rukoilemista Jumalan valtakuntaan pääsemiseksi. Tämä elämäntapa oli sen uskon ilmaus, jossa ihminen luopui itsestään ja turvautui kokonaan Jumalaan, joka kykeni tekemään sen, mikä oli mahdotonta ihmisille. Jeesus vaati ihmiseltä uskoa ja kuuliaisuutta. Hänen sanomansa vastaanottamisesta riippui ihmisen osallisuus tulevaan Jumalan valtakuntaan. Tämä johtui siitä, että se oli jo läsnä Jeesuksen sanoissa. Samoin oli hänen ihmetekojensa laita. Kun hän paransi sairoja ja rampoja ja teki terveiksi mielisairaita, Jumalan valtakunta tunkeutui vaikuttavana ja voittoisana maailmaan, joka oli saatanan ja pahojen henkien vallassa. Uskonnolliset käsitykset Kristillinen oppi Jeesuksesta Kristillinen oppi Jeesuksesta pohjautuu lähinnä Raamattuun sekä kolmeen vanhakirkolliseen uskontunnustukseen apostoliseen, Nikaian ja Athanasioksen uskontunnustuksiin, jotka suurin osa kristillisistä kirkoista hyväksyy yhteiseksi opilliseksi perustakseen. Näiden mukaan: Jeesus on Jumalan Poika, yksi Jumalan kolmesta persoonasta, joka on ollut olemassa jo ennen luomista. Jeesus on Vanhan testamentin tulevaksi ennustama Messias eli Kristus, voideltu kuningas Daavidin valtaistuimella. Jumala rakasti maailmaa ja osoitti sen lähettämällä Jeesuksen maailmaan, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän. Jeesusta ei siittänyt mies, vaan hän sikisi Pyhästä Hengestä, ja syntyi Neitsyt Mariasta. Lihaksi tullut Jeesus oli kuuliainen Isä Jumalalle; hänessä ei ollut mitään moitetta, eikä hän tehnyt syntiä. Noin 30 vuoden ikäisenä Jeesus alkoi opettaa, parantaa sairaita, ruokkia nälkäisiä ja herättää kuolleita. Jeesus ristiinnaulittiin Golgatalle, jossa hän antoi henkensä. Jeesus sovitti ristillä maailman synnit ja nousi kuolleista kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen, minkä jälkeen Jeesus ilmestyi Magdalan Marialle ja myöhemmin opetuslapsille. Jeesus antoi vielä uudelleen opetuslapsille lähetyskäskyn ylösnousemuksensa jälkeenkin. Jeesus astuu taivaaseen Isän oikealle puolelle ja jättää uskoville Pyhän Hengen. Usko Jeesukseen pelastaa tuomiolta, joka tulee synnin tähden. Jeesuksen sovitustyön kautta uskovista tulee Jumalan lapsia, ja he saavat uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden. Jeesus tulee aikojen lopussa tuomitsemaan jokaisen taivaaseen tai kadotukseen. Islamilainen oppi Jeesuksesta Islaminuskossa Jeesus on profeetta, apostoli, Jumalan lähettiläs (rasul Allah), Jumalan palvelija (abd Allah) (Koraani 19:30) ja Messias. Hän syntyi Mariasta neitseellisesti, suoritti ihmetekoja, saarnasi ja lopulta hänet nostettiin taivaaseen. Jeesus on Koraanissa näkyvämmin esillä kuin Muhammed. Jeesus mainitaan 23 kertaa, kun taas Muhammed vain neljä kertaa. Koraani kertoo Jeesuksen syntymästä ja lapsuudesta osin Raamatun, osin apokryfisten evankeliumien mukaisesti esimerkiksi Marian suurassa. Arabikalifit tekivät jo varhain tietoisen eron vihollisensa Bysantin edustamaan nikealaiseen kristinuskoon torjumalla Jeesuksen aseman Jumalan poikana. Vanhin tästä kertova teksti on Jerusalemin Kalliomoskeijan friisikirjoituksesta vuodelta 691. Kristinuskon arvostelu polyteismista ei ollut pelkkä väärinkäsitys vaan yksi keinoista luoda viholliskuvaa. Bysantti oli kalifaatin päävastustaja, jota vastaan sodittiin toistuvasti. Koraanissa torjutaan myös käsitys Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Tämä vastasi Lähi-idän kristillisten lahkojen yleistä käsitystä: ristisymboli ei ollut idän kirkoissa yhtä suosittu kuin Bysantissa. 800-luvun hadith -kirjallisuudessa Jeesus eli Isa ibn Maryam esiintyy enää harvoin, ja tällöin yleensä korostetaan hänen lempeyttään. Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan Jeesus on islamissa myös ankara askeetti. Tässä hän rinnastuu askeettiseen Johannes Kastajaan, jonka kultti oli 600-luvun lopulla Lähi-idässä suositumpi kuin Jeesuksen. Jeesus esiintyy runsaasti Koraanin teksteissä, jotka edustavat islamin kehityksen varhaisinta vaihetta. Kun Muhammed nousee 800-luvulla esiin, Jeesus siirtyy osaksi häntä edeltävien profeettojen pitkää ketjua. Jeesukselle ei jää mitään itsenäistä sanomaa, sillä islamissa kaikki tulee profeetta Muhammedilta. Jeesuksen kunnianimenä on kuitenkin Muhammedin tavoin ”Jumalan lähettiläs”, koska myös Jeesuksella oli kirja, Evankeliumi eli Injil. Muslimit uskovat, että sekin julisti islamin sanomaa, mutta ajan myötä kirjoitukset vääristyivät ja rappeutuivat Uuden Testamentin neljäksi evankeliumiksi. 800-luvulla kirjoitetussa islamilaisessa teologiassa Jeesus alkaa saada tehtäviä viimeisten päivien tapahtumissa. Merkkejä Jeesuksen uudesta roolista näkyy kalifi Abd al-Malikin eskatologiassa, jota edustaa Kalliomoskeijan rakentaminen Jeesuksen uuden tulemisen paikalle Jerusalemiin vuonna 691. 800-luvulla kirjatun teologian mukaan Jeesus palaa maan päälle sotimaan yhdessä Mahdin kanssa roomalaisia ja Antikristusta vastaan. Hän ei kuitenkaan ilmesty Jerusalemiin vaan laskeutuu valkoiseen minareettiin Damaskoksen itäosassa. Jeesuksen paluu tapahtuu perjantaina, muslimien aamurukouksen aikana. Jeesus surmaa Antikristuksen Luddan portin luona, särkee ristit, tappaa siat ja lopettaa jizya-veron tarpeettomana, koska kristittyjä tai juutalaisia ei enää ole kaikkien käännyttyä muslimeiksi. Jeesus on muslimi, ja hänet haudataan Medinaan profeetta Muhammedin viereen. Jeesus muissa uskonnoissa Jeesukseen liitetään uskomuksia eräissä muissakin uskonnoissa, kuten bahá'issa, jossa Jeesuksella on profeetan asema. Hare Krishna -liikkeen perustanut A. C. Bhaktivedanta Swami puolestaan arvosti Jeesusta guruna ja Jumalan edustajana. Kristillisperäisissä liikkeissä uskotaan Jeesukseen, tosin eri tavalla kuin varsinaisissa kristillisissä kirkoissa. Esimerkiksi Jehovan todistajat pitävät Jeesusta Jumalaa alempana, luotuna ja eri persoonana kiistäen siten kolminaisuuden. Jeesuksen historiallisuus Jeesuksen historiallisuudesta on kiistelty 1700-luvulta lähtien, jolloin kirkoista riippumaton raamatuntutkimus alkoi kehittyä, mutta yleisesti häntä pidetään historiallisena henkilönä. Tutkijoiden näkemyksissä esiintyy suuria erimielisyyksiä Jeesuksen merkityksestä, ominaisuuksista ja häneen liitettyjen kertomusten ja ihmeiden historiallisuudesta. Kristillisistä lähteistä tärkeimmät Jeesusta koskevat kirjoitukset ovat evankeliumit. Evankeliumien kirjoittajia ei tunneta ja varsinkin synoptisten evankeliumien alkuperäisistä lähteistä on useita teorioita. Jeesukselta ei tunneta omia kirjoituksia, eikä ole varmuutta siitä, missä määrin evankeliumien kuvaukset olisivat peräisin Jeesuksen tunteneilta ihmisiltä. Evankeliumit eivät ole varsinaista historiankirjoitusta, vaan ”ilosanomia” joiden tarkoitus on synnyttää ja vahvistaa uskoa Jeesukseen vapahtajana. Evankeliumien luotettavuus historiallisena lähteenä on kyseenalaistettu kautta vuosisatojen. Jo varhaiskirkon aikana ei-kristityt Kelsos ja Porfyrios arvostelivat terävästi evankeliumeja. Kristinuskon tullessa ainoaksi sallituksi uskonnoksi 380 Porfyrioksen teos kiellettiin useaan kertaan. Ei-kristillisistä lähteistä tärkeimpinä viittauksina Jeesukseen historiallisena henkilönä pidetään kahden historioitsijan aikalaiskertomuksia. Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josephus (n. 37–100) mainitsee teoksessaan Juutalaisten muinaisajat (lat. Antiquitates Judaicae) kahteen otteeseen Jeesuksen, jota kutsutaan Kristukseksi. Mainintoja pidetään ainakin osittain väärennöksinä. Lisäksi Roomalainen historioitsija ja senaattori Tacitus mainitsee 110-luvulla teoksessaan Keisarillisen Rooman historia (Annales) Kristuksen, joka kärsi ankaran rangaistuksen keisari Tiberiuksen aikana, ja jonka mukaan kristityt on nimetty. Tässä Tacituksen lähteenä oli kristittyjen usko Jeesukseen, eivätkä asiakirjat. Varhaisimmat käsikirjoitukset Tähän on listattu eräitä varhaisimpia käsikirjoituksia, jotka käsittelevät Jeesuksen elämää: Kärsimyskertomus, 30–60 jaa. (sisältää Mark. 14:32–15:47) Didakhe tai Kahdentoista Apostolin opetus, 50–120 jaa. Markuksen evankeliumi, 65–80 jaa. Papyrus P52, 117–138 jaa. Tutkijoiden näkemyksiä Syntymäkertomukset Monet tutkijat eivät pidä Jeesuksen syntymä­kertomuksia historiallisesti luotettavana vaan taruna. Samoin Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien esittämissä Jeesuksen suku­luetteloissa on suuria eroja, ja jotkut tutkijat pitävät niitä keinotekoisina. Jotkut uskonoppineet ovat selittäneet näitä eroja sillä, että Matteuksen evankeliumin sukuluettelo kuvaisi Joosefin sukupuuta, kun taas Luukkaan evankeliumin versio Marian. Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesuksen syntyminen neitseestä oli ennustettu Jesajan kirjassa. Joidenkin tutkijoiden mukaan kristityt sijoittivat kertomuksissaan syntypaikan Betlehemiin, koska Miikan kirjan ennustuksen mukaan Israelin hallitsija tulee Betlehemistä. Luukkaan evankeliumin mainitsemaa verollepanoa ei ole pystytty yhdistämään muissa historiallisissa lähteissä mainittuihin verotustietoihin. Tämä ei ole mikään ihme, koska kreikankielisessä alkutekstissä tässä yhteydessä käytetään termiä ”apografé”, joka tarkoittaa rekisteröintiä. Käskynhaltija Quirinius määräsi paikallisen verollepanon, mutta vasta vuonna 6 jaa. eli Herodeksen kuoleman jälkeen. Verotusta varten toimeenpantu henkikirjoitus tapahtuu roomalaisen tavan mukaan omalla paikkakunnalla. Tästä oli poikkeuksena maanomistus toisella paikkakunnalla, mikä evankeliumien Joosefin ja Marian tapauksessa tuntuisi epätodennäköiseltä. On ehdotettu, että Luukkaan mainitsema väestörekisteröinti olisikin tarkoittanut Rooman valtakunnan alueella asuneiden henkilöiden antamaa kuuliaisuudenvalaa keisari Augustukselle, mistä on historiallisia todisteita ajanjaksolta 3/2 eaa. Ajoitus Syntymä Yleisimmin Jeesuksen on arvioitu syntyneen 7 eaa. – 2 eaa. välillä. Jeesuksen syntymän tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä, mutta hänen on arvioitu syntyneen syys–lokakuussa, eikä suinkaan joulukuussa. Matteuksen evankeliumi kertoo Jeesuksen syntyneen kuningas Herodeksen aikana, jonkin aikaa ennen hänen kuolemaansa. Historioitsija Josephuksen mukaan Herodes kuoli hieman ennen pääsiäistä vuonna 4 eaa. Uusin vertaisarvioitu tutkimus antaa viitteitä siitä, että Herodes olisikin kuollut vasta alkuvuodesta 1 eaa. Luukkaan evankeliumi puolestaan sanoo Quiriniuksen olleen Jeesuksen syntymän aikaan Syyrian käskynhaltijana. Raamatun kreikankielisissä alkuteksteissä Quiriniuksesta käytetään termiä ”heegemoneuoo”, joka voi tarkoittaa maaherran lisäksi myös jotain muuta johtavaa asemaa. Taulukossa 146, joka on Jack Fineganin kirjassa Handbook of Biblical Chronology, Quiriniuksen on merkitty olleen Syyrian maaherrana vuosina 3–2 eaa. Quiriniuksen hallintoajasta Syyriasta on kyllä myös tästä poikkeavaa tietoa. Jeesuksen syntymäpäivää on juhlittu ainakin 200-luvulta lähtien. Aluksi juhlapäivänä oli 6. tammikuuta. Jeesuksen syntymän ajoittamiselle jouluun on liitetty liittyy keisari Aurelianuksen vuonna 274 määräämään voittamattomalle auringolle omistettu Sol Invictus -juhlaan, joka oli 25. joulukuuta. Päivän juhlinta oli hyvin suosittua, ja se osui jo ennestään vanhan roomalaisen Saturnalia-juhlakauden loppuun. Vuonna 350 paavi Julius I kehotti kristittyjä juhlimaan Kristuksen syntymää samaan aikaan. Kuolema Yleisimmin Jeesuksen on arvioitu kuolleen vuosien 30 ja 33 välillä. Myös Jeesuksen kuolinpäivä on yritetty määrittää Raamatun tietojen perusteella. Kaikkien evankeliumien mukaan se tapahtui juutalaisten pääsiäisen aikoihin, mutta maininnat, joiden perusteella ajankohta olisi pääteltävissä tarkemmin, eivät ole yhtäpitäviä. Evankeliumien kirjoittamisen aikoihin kristinuskon ja juutalaisuuden välillä oli suuria jännitteitä. Evankeliumien kertomuksilla haluttiin ensinnäkin tehdä selvä pesäero juutalaisiin, kun toisaalta kirjoittajat esittivät roomalaisten viranomaisten toimet mahdollisimman hyvässä valossa. Suuren neuvoston edessä suoritettu oikeudenkäynti olisi ollut poikkeuksellinen. Evankeliumien kuvaama oikeudenkäynti näyttää tapahtuneen yöllä, juhlapäivän aattona ja vieläpä johtaneen kuolemantuomioon samana päivänä. Nämä seikat olivat vastoin juutalaista lakia. Juutalaisten oikeus kuolemantuomion täytäntöönpanoon on kiistanalainen. Jeesus ja ajanlasku Jeesuksen syntymän ajoitus on yhteydessä länsimaiseen ajanlaskuun. Kristillisessä ajanlaskussa vuosiluvut alkavat Jeesuksen oletetusta syntymävuodesta. Tämän ajanlaskun otti käyttöön käyttöön 520-luvulla munkki Dionysius Exiguus laatiessaan taulukoita pääsiäisen ajankohdan määrittämiseksi. Matteuksen evankeliumin mukaan Herodes Suuri kuitenkin oli Juudean kuninkaana vielä Jeesuksen syntyessä. Mikäli tämä pitää paikkansa, on Jeesus syntynyt muutamaa vuotta ennen Dionysioksen olettamaa ajankohtaa, johon ajanlaskun alku sijoitettiin. Vuosilukujen yhteydessä on käytetty merkintää eKr. (ennen Kristuksen syntymää) ja jKr. (jälkeen Kristuksen syntymän). Nykyään on kuitenkin enenevässä määrin alettu käyttää merkintöjä eaa. (ennen ajanlaskun alkua) ja jaa. (jälkeen ajanlaskun alun). Jeesuksen puhumat kielet Jeesus puhui hyvin todennäköisesti äidinkielenään arameaa, joka on heprean sukulaiskieli, tai ainakin hän osasi sitä. Lisäksi Jeesus on saattanut osata hepreaa, josta oli tullut juutalaisten pyhä kieli aramean syrjäytettyä heprean puhekielenä. Jeesus taiteessa Kuvataiteen Jeesus Monet taiteilijat ovat käyttäneet Jeesusta ja hänen elämäänsä teostensa aiheina. Bysantin ajan ja keskiajan maalaustaiteessa Jeesus kuvattiin usein punavihreässä asussa. Kuitenkin bysantin aikana alettiin yhä enenevässä määrin maalata Jeesus pukeutuneena valkoisiin vaatteisiin ja myöhemmin yleistyi maalaustapa, jossa hänet kuvattiin sininen viitta harteillaan. Kristuksen pään ympärille kuvattu halo oli alun perin aurinko-jumalan tunnusmerkki (Apollo tai Sol Invictus). Jeesus elokuvissa Pääartikkeli: Jeesus elokuvissa Katso myös Antikristus Historiallinen Jeesus Kristuksen kärsimyskertomus Huomautukset Lähteet Viitteet Aiheesta muualla Lehtipuu, Outi: Jeesus Nasaretilainen. Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan eksegetiikan opintoaineistoa. www.historianjeesus.fi. Åbo Akademin historian Jeesuksen tutkimusryhmän ylläpitämä sivusto. Ensimmäisellä vuosisadalla syntyneet 30-luvulla kuolleet Seulonnan keskeiset artikkelit

434

https://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaisuus

Juutalaisuus

Juutalaisuus on juutalaisten etninen uskonto. Se on maailman ensimmäisiä monoteistisia uskontoja ja vanhimpia nykyaikana harjoitettuja uskontoja. Siihen kuuluu myös juutalaisten noudattamaa tapakulttuuria, ruokalajeja ja juhlapäiviä. Juutalaisuus kehittyi nykymuotoonsa Lähi-idässä 600-luvulta eaa. alkaen. Juutalaisuuden nykyiset pääsuuntaukset ovat ortodoksijuutalaisuus, konservatiivinen juutalaisuus ja reformijuutalaisuus. Juutalainen uskonto perustuu ajatukseen Jumalan ja juutalaisen kansan välisestä liitosta. Juutalaisuuden keskeinen teksti on Toora, joka on osa Tanakia eli heprealaista Raamattua. Muita tärkeitä tekstejä ovat Talmud sekä muut juutalaiset lakikirjoitukset. Juutalaisen elämän keskus on synagoga, ja yhteisön johtaja on rabbi. Juutalaisuuden tärkeimpiä juhlapäiviä ovat lepopäivä sapatti, hanukka, uudenvuoden juhla roš hašana, pesah ja jom kippur. Juutalaisuus lasketaan suurten maailmanuskontojen joukkoon, mutta on niistä pienin. Kristinusko ja islam ovat kehittyneet juutalaisuudesta. Juutalaisia on nykyisin noin 14,7 miljoonaa. Heitä asuu eniten Israelissa (6,89 miljoonaa), Yhdysvalloissa (noin 5,7 miljoonaa) ja Euroopassa (noin 1,2 miljoonaa). Historia Synty Juutalaisuus erottui muista Lähi-idän uskonnoista 600-luvulta eaa. alkaen. Sitä ennen kautta Lähi-idän palvottiin samantyyppisin menoin useita keskenään sukulaisuussuhteissa olevia jumalia, joiden nimet saattoivat vaihdella paikasta toiseen. Ylijumala tunnettiin nimillä Anu, Assur, Marduk, Ēl ja Baalsamem. Muilla jumalilla oli omat tehtävänsä, ja ihmiset kääntyivät tarpeen tullen milloin minkin jumalan puoleen. Ehdottomaan auktoriteettiasemaan asetettuja pyhiä kirjoja ei ollut. Israelin ja Juudan kuningaskunnissa oli oma pääjumalansa Jahve. Kuningaskunnissa oli kuitenkin muidenkin jumalien kuin Jahven kultteja; tärkeä ja yleisesti palvottu oli etenkin naispuolinen Ašera, ylijumala Elin puoliso. Monoteismia ei vielä tunnettu, vaan oman kansallisjumalan kultti oli henoteistinen, yhtä jumaluutta suosiva. Muutos henoteismista monolatrian kautta monoteismiin tapahtui Israelissa ja Juudassa hitaasti 600-luvulta eaa. lähtien. Jahven palvonta ainoana jumalana sai alkunsa Juudan kuninkaan Josian aikana 620-luvulla eaa. alkunsa saaneesta deuteronomistisesta liikkeestä. Vuonna 586 eaa. tapahtunut Juudan pääkaupungin Jerusalemin tuho ja sitä seurannut Babylonin pakkosiirtolaisuuden alku merkitsivät suurta mullistusta Juudan yläluokalle ja oppineistolle, minkä seurauksena tarve sitoutua yhteen jumalaan voimistui. Jahven vanha kultti oli raunioina ja Jahven lait oli korvattu babylonialaisilla laeilla. Pakkosiirtolaisuuden päätyttyä 500-luvun eaa. lopulla myös uskonto uudistui. Vanhaan uhrikulttiin otettiin etäisyyttä ja sen korvasi Mooseksen laki. Uskonnosta tulikin näin selkeästi lakiuskonto. Uskonnon uudistamisen tärkeimpiä hahmoja olivat etenkin kirjanoppineet kuten Esra ja Nehemia. Maata kohdanneen katastrofin syyksi laitettiin muiden jumalien kuin Jahven palvonta. Jerusalemin toinen temppeli rakennettiin mahdollisesti 400-luvun loppupuolella eaa. Temppelissä jatkettiin varhaisen juutalaisuuden uhrauskulttia. Vanhan uskonnon yhteisöllisiä ja kultillisia tehtäviä tulkittiin uudelleen ja sovellettiin uusiin oloihin. Uudistusten juurtuminen kansaan tapahtui hitaasti seuraavien vuosisatojen aikana, ja täydessä mielessä monoteistinen juutalaisuus oli syntynyt vasta hellenistisenä aikana. Tooran teksti sai lopullisen muotonsa aikaisintaan 300-luvulla eaa. Tanak käännettiin Egyptissä myös kreikan kielelle noin vuonna 250 eaa. Käännös tunnetaan nimellä Septuaginta. Hellenistinen kausi ja myöhäisjuutalaisuus Juutalaiset säilyttivät hellenistisen kauden poliittisesta vaihteluista huolimatta omaleimaisuutensa ja hengellisen itsenäisyytensä. Tämä oli sen vakaumuksen ansiota, että he olivat Jumalan valittu kansa. Jahve oli valinnut Israelin kaikista kansakunnista ja solminut sen kanssa liiton, joka sinetöitiin ympärileikkauksella liiton merkkinä. Laissa hän oli ilmoittanut tahtonsa, jota juutalaisten tuli noudattaa. Perityn uskon mukaan vallitsi juutalaisten keskuudessa hellenistisenä aikana voimakkaasti eriytynyt uskonnollinen elämä. Poliittisen itsenäisyyden menettäminen aiheutti entistä tiukemman pitäytymisen juutalaisessa uskossa. Samalla epävapaat poliittiset olo ja erilaiset kulttuurivirtaukset, joiden kanssa juutalaiset välttämättä joutuivat kosketukseen, aiheuttivat sen, että juutalaisten usko sai uusia piirteitä ja ilmenemismuotoja. Myöhäisjuutalaisuus käsitti useita suuntauksia. Jerusalemin toisen temppelin kaudella oli neljä teologista suuntausta, saddukeukset, farisealaiset, essealaiset ja selootit. Saddukealaiset olivat konservatiivinen suuntaus, ja sitä edusti ensisijaisesti papisto, joka piti kiinni Jerusalemin temppelikultista. Heillä oli suuri poliittinen valta ja he olivat valmiita tekemään laajoja myönnytyksiä vieraille vallanpitäjille säilyttääkseen tuon vallan. He suhtautuivat viileästi kehitykseen, jota juutalaisessa uskossa oli tapahtunut valloituksen jälkeen. Saddukealaiset kielsivät ruumiin ylösnousemisen, dualistisen maailmankatsomuksen sekä enkeliopin, jolla oli merkittävä asema myöhäisjuutalaisuudessa. Farisealaiset korostivat Israelin pyhyyttä ja monet heistä olivat kirjanoppineita. He kannattivat lain ja perinnäissääntöjen täydellistä noudattamista. Fariseuksilla oli vahva asema ja synagogien avulla he esiintyivät todellisen juutalaisen uskon puolustajina. Essealaiset järjestäytyivät luostarimaisiksi yhdyskunniksi. Niitä leimasi äärimmäisen askeettinen lain noudattaminen. Eroamatta ratkaisevasti farisealaisista he pitivät itseään pyhänä Israelina, joka eli tulevan messiaanisen pelastuksen ajan odotuksessa. Apokalyptiset käsitykset olivat eläviä. Perinteisen juutalaisuuden muotoutumiseen essealaisuudella ei ollut merkittävää vaikutusta. Essealaisuudella ja varhaisella kristinuskolla on monia yhtymäkohtia. Ristiriita pyhien kirjoitusten lupaaman onnen ajan sekä vieraan vallan alla koetun poliittisen voimattomuuden välillä muodosti taustan laajalle joukolle messiaanisia liikkeitä, jotka saivat alkunsa Antiokhos Epifaneen aikana. Useisiin liikkeisiin liittyi vakaumus siitä, että juutalaisten velvollisuus oli nousta aseisiin. Poliittinen messianismi huipentui kahteen kapinaan roomalaisvaltaa vastaan vuosina 66 eaa. ja 132–135 jaa. Toisilla liikkeillä Messiaan odotus sai muodon, jonka mukaista oli valmistautua siihen katumuksen ja kääntymyksen avulla. Näin oli esimerkiksi siinä liikkeessä, jota Johannes Kastaja kannatti. Johannes Kastajan liike sai paljon kannattajia. Hänen toimintansa kuitenkin keskeytyi, kun Galilean maaruhtinas Herodes Antipas vangitutti ja mestautti hänet vuonna 29. Tämän jälkeen Jeesus Nasaretilaisesta tuli uuden messiaanisen liikkeen keskus. Keskiaika ja uusi aika Toisen juutalaissodan eli Bar Kokhban kapinan jälkeen Israelista siirrettiin tuhansia vankeja Israelista muualle Rooman valtakunnan alueelle. Juutalaisia yhteisöjä syntyi Italian, Balkanin, Espanjan, Ranskan ja Saksan alueille. Rabbien luoma Tooraa käsittelevä kirjallisuus koottiin Babyloniassa Talmudiksi 500-luvulle tultaessa. Pitkälti Talmudin ja siinä annettujen säännösten ansiosta juutalaiset säilyivät yhtenäisenä ryhmänä, vaikka he olivat joutuneet hajaantumaan eri maihin. Talmudin kokoamista seurannutta aikaa kutsutaan gaonien ajaksi. Oikeaa toimintaa koskevat kysymykset esitettiin tuolloin oppineille, joita kutsuttiin gaoneiksi. Heidän antamansa vastaukset on koottu niin sanotuksi responsakirjallisuudeksi. Gaonien aikaa seurasi juutalainen keskiaika vuodesta 1000. Juutalaista ajattelua kehittivät Espanjan ja Pohjois-Afrikan juutalaisfilosofit kuten Moses Maimonides. Samaan aikaan kehittyi myös juutalainen mystiikka, jonka tärkein teos on Zohar. Kristillisellä keskiajalla juutalaisten vainot lisääntyivät ristiretkien myötä. Monet juutalaisyhteisöt muuttivat Itä-Eurooppaan. Espanjasta juutalaiset karkotettiin vuonna 1492. Kymmeniä tuhansia juutalaisia muutti Iberian niemimaalta muihin Euroopan maihin ja Osmanien valtakuntaan. 1600-luvulta lähtien juutalaiset yhteisöt Länsi-Euroopan kauppakeskuksissa alkoivat taas kasvaa. Juutalaisten asema alkoi parantua mutta myös juutalaisviha oli vahvaa. 1700-luvulla sai alkunsa haskala eli juutalainen valistus, jonka isä oli Moses Mendelssohn. Vuonna 1933 Euroopassa oli yhdeksän miljoonaa juutalaista. Natsi-Saksa toteuttama holokausti johti kuuden miljoonaan juutalaisen kuolemaan. Nykyisin Euroopan juutalaisväestö on noin 1,2 miljoonaa. Nykyiset suuntaukset Juutalaisuus voidaan jakaa erilaisiin suuntauksiin. Nykyään tunnettu juutalaisuuden muoto eli niin kutsuttu rabbiinijuutalaisuus on kehittynyt farisealaisesta tulkinnasta. Se perustuu Tooran lakiin ja sen noudattamiseen sekä selitykseen rabbiinisen kirjallisuuden, niin kutsutun suullisen Tooran pohjalta (Talmud ja Mišna). Karaiittijuutalaiset eivät hyväksy rabbiinijuutalaisuuden Talmud-kirjallisuutta laillisena auktoriteettina, vaan pitäytyvät pelkkään Tanakiin, juutalaiseen Raamattuun (kristillisen Raamatun Vanha Testamentti). Tämä suuntaus onkin lähempänä saddukealaista tulkintaa. Ortodoksijuutalaisuus on juutalaista perinnettä säilyttävä suuntaus. Se voidaan jakaa haredijuutalaisuuteen ja uusortodoksiseen liikkeeseen. 1700-luvulla Puolassa syntynyt hasidistinen herätysliike luetaan nykyisin haredeihin. Konservatiivinen juutalaisuus pitäytyy juutalaiseen perinteeseen, mutta on uudistusmielisempää kuin ortodoksijuutalaisuus. Reformijuutalaisuus (eli liberaalijuutalaisuus tai progressiivinen juutalaisuus) sai alkunsa Moses Mendelssohnin ajattelusta. Se pyrkii sopeuttamaan juutalaisuutta vapaamieliseen länsimaiseen ajatteluun. Humanistinen juutalaisuus ja rekonstruktionistinen juutalaisuus ovat uusia Yhdysvalloissa syntyneitä maallistuneita suuntauksia. Juutalaisuuden liberaalimmissa suuntauksissa naisista voi tulla rabbeja ja miehet ja naiset istuvat synagogassa yhdessä. Maallistuneet juutalaiset saattavat viettää juutalaisia juhlapäiviä perinnesyistä, mutta eivät välttämättä noudata esimerkiksi sapattisäännöksiä. Juutalaiset jaetaan nykyisin lisäksi kahteen ryhmään, aškenasijuutalaisiin ja sefardijuutalaisiin. Aškenasijuutalaisuus ja sefardijuutalaisuus eroavat toisistaan joiltain osin muun muassa rituaalien suhteen. Aškenasijuutalaisuus syntyi Saksassa ja Pohjois-Ranskassa ja levisi sieltä Itä-Eurooppaan ja Pohjois-Eurooppaan. Perinteinen kieli oli saksaan pohjautuva jiddiš. Sefardijuutalaisuus syntyi Iberian niemimaalla ja levisi sieltä karkotuksen myötä 1400-luvun lopulla muualle Välimeren seudulle ja Hollantiin. Pyhät tekstit Juutalaisten pyhät tekstit määrittelevät juutalaisen uskon periaatteet, ja ne antavat juutalaisille myös ohjeet jokapäiväistä elämää varten. Juutalaisuuden perusteos on Toora eli viisi Mooseksen kirjaa. Toora kuvaa muun muassa maailman luomisen, Jumalan liiton Abrahamin kanssa, israelilaisten paon Egyptistä sekä Mooseksen ja kymmenen käskyä. Tooraa luetaan muun muassa lauantaisissa synagogajumalanpalveluksissa. Heprealainen raamattu eli Tanak käsittää Tooran lisäksi myös Nevi’imin ja Ketuvimin, joissa on historiallisia kuvauksia juutalaisten elämästä Israelissa ja Babylonissa, sekä runoutta ja ohjeita. Juutalaiset lukevat Raamattua sapattina ja juutalaisina juhlapäivinä. Talmud on ajanlaskun alun jälkeen koottu laaja rabbiininen teksti, joka koostuu suullisesta laista Mišnasta ja sen kommentaarista Gemarasta, sekä lisäksi myöhemmistä kommentaareista. Talmudia opiskellaan etenkin juutalaisissa kouluissa, ješivoissa, mutta myös esimerkiksi Israelin yliopistoissa. Talmudin koostamisen jälkeen on laadittu lisäksi varsinaisia juutalaisen lain (halakha) kokoelmia. Juutalaisuuteen kuuluu lisäksi mystisiä tekstejä, joiden yhteisnimitys on kabbala. Juutalaisissa kodeissa on yleensä myös juutalaisia rukouskirjoja. Toora ja muut varhaiset juutalaiset tekstit on kirjoitettu hepreaksi, mutta osa Tanakista ja Talmudista arameaksi, josta oli tullut juutalaisten arkikieli. Juutalainen usko Jumala Juutalainen jumalakäsitys on ehdottoman yksijumalinen: Jumala on yksi (5. Moos 6:4), jakamaton, rajaton, vailla aineellista ruumista, alkua tai loppua, ja hänestä ei voi eikä saa tehdä kuvaa. Tähän jumalakäsitykseen nojaten juutalaisuus hylkää monijumalaisuuden, dualismin ja kolminaisuusopin. Tähän liittyen korostetaan, että ihmisen tulee osoittaa rukouksensa vain Jumalalle. Juutalaisuuden mukaan Jumala on luonut maailman, ja on kaikkitietävä, kaikkivoipa ja hyväntahtoinen. Klassisen juutalaisuuden mukaan Jumala on persoonallinen ja ohjaa maailman tapahtumia. Perinteisen juutalaisen uskon mukaan Jumalan katsotaan ilmoittaneen tahtonsa Israelin kansalle suorana ilmoituksena Moosekselle Siinainvuorella sekä Tanakin profeettojen kautta. Nykyään eri juutalaisten suuntausten teologiassa on merkittäviä eroja Jumalan ilmoituksen suhteen. Ortodoksijuutalaisuuden mukaan Toora on Jumalan kirjoittama, ja myös niin sanottua suullista Tooraa eli Talmudia ja muita rabbiinisia lähteitä pidetään Jumalan ilmoituksena, vaikkakin ihmisten kirjoittamana. Konservatiivijuutalaisuus näkee Tooran olevan osaksi ihmisten kirjoittama ja osaksi jumalallinen, kun taas reformijuutalaisuuden mukaan Toora ja rabbiiniset kirjoitukset ovat ihmisten kirjoittamia. Jumalan nimi kirjoitetaan juutalaisessa Raamatussa JHWH. Jotkut ääntävät sen ”Jahve”, mutta koska juutalaisuudessa on hyvin pitkään ollut kielto lausua tätä nimeä ääneen, sen alkuperäinen ääntämisasu on unohtunut. Syy tälle kiellolle on epäselvä; mahdollisesti ihmistä on pidetty liian ala-arvoisena lausumaan Jumalan nimeä. Ihminen 1. Mooseksen kirjan luomiskertomuksen mukaan ihminen on Jumalan luomistyön kruunu, jolle on uskottu vastuullinen asema maanpäällisen luomakunnan hallitsijana. Juutalaisen käsityksen mukaan ihminen ei ole luonnostaan vain hyvä tai paha, vaan hänellä on Jumalan luoma taipumus hyvään (jetser ha’tov) ja pahaan (jetser ha’ra) ja vapaa tahto valita hyvän ja pahan välillä. Ihmisen sielun katsotaan olevan kuolematon, ja ruumiin elämän päättyessä sielu palaa takaisin Jumalan luokse. Pelastuskäsitys Toorassa on kaiken kaikkiaan 613 erilaista käskyä (mitsva), joita noudattaen juutalaisen tulee elää. Toorassa muistutetaan niiden ajallisista seurauksista. Yksi juutalaisen uskon keskeisistä ajatuksista on se, että käskyjen noudattamisesta palkitaan ja niiden rikkomisesta rangaistaan. Maimonideksen juutalaisen uskon määritelmän mukaan tämä on yksi juutalaisuuden 13 uskonkappaleesta. Palkkion tai rangaistuksen luonteesta on erilaisia näkemyksiä. Lakien noudattamisesta tai noudattamatta jättämisestä ei juutalaisuudessa määritellä mitään konkreettista palkkiota tai rangaistusta kuten paratiisia tai kadotusta. Kuoleman jälkeinen pelastus tai kadotus nähdään ihmiselle liian abstrakteina käsitteinä, joten ne kuuluvat niin sanottuun tulevaan maailmaan ja ovat Jumalan käsissä. Monissa teksteissä kuten Tanakissa puhutaan elämän aikana tapahtuvista seuraamuksista ja erityisesti monien rabbiinisten lähteiden mukaan ihminen saa palkkioita ja rangaistuksia kuolemanjälkeisessä elämässä. Rabbiinisissa teksteissä kuten Talmudissa puhutaan esimerkiksi paikasta nimeltä Gehinnom, jossa pahat saavat rangaistuksen pahoista teoistaan, kun taas hyvät ihmiset pääsevät Eedenin puutarhaan. Talmudissa puhutaan myös useasti käsitteestä nimeltä mida keneged mida, joka tarkoittaa sitä että ihmisen pahoista teoista tulee aina niitä vastaava rangaistus ihmiselle itselleen, esimerkiksi toisen ihmisen hukuttanut hukutetaan itse. Löytyy myös näkemyksiä kuten rabbi Simon Ben Azain näkemys: ”Hyvän teon palkka on hyvä teko, ja synnin palkka on synti.” Juutalaisuus uskoo Mooseksen liiton kuuluvan Israelin kansalle eikä muilla kansoilla ole moraalista velvoitusta sen pitämiseen. Mooseksen liittoa edeltää Nooan liitto, jonka Jumala asetti vedenpaisumuksen jälkeen ja joka koskee koko ihmiskuntaa. Tämän vuoksi juutalainen teologia ei tunne ajatusta pelastuksesta, joka koskisi vain Mooseksen liittoon kuuluvia. Katumus Juutalaisen käsityksen mukaan synnit voidaan saada anteeksi ja sovittaa katumuksella, rukouksella ja hyväntekeväisyydellä. Olennainen osa katumusta on vilpitön muutos ajattelussa, syntien tunnustaminen Jumalalle ja anteeksi pyytäminen niiltä ihmisiltä, joita kohtaan on toiminut väärin. Jos mahdollista, vahinko täytyy myös korvata, esimerkiksi palauttamalla varastettu omaisuus. Syntiä pidetään eksymisenä oikealta tieltä, ja katumuksen avulla ihminen palaa takaisin alkuperäiseen tilaan. Katumusta kutsutaan siksi nimellä teshuva eli takaisin palaaminen. Messias Juutalaiseen uskoon kuuluu oppi messiaasta, joka on profeetta ja kuningas, joka johtaa juutalaista kansaa aikojen lopulla niin sanottuna messiaanisena aikana. Juutalaisuuden mukaan messiaanisena aikana Tanakin profetiat täyttyvät, Israelin kansan diaspora päättyy, Jerusalemin temppeli jälleenrakennetaan, kaikki kansat kääntyvät uskomaan Jumalaan ja vallitsee ikuinen maailmanrauha ja oikeus. Juutalaisessa historiassa on ollut useita messiasehdokkaita, kuten Jeesus Nasaretilainen, Simon bar Kokhba, Šabbetai Tsevi, Jakob Frank ja Menachem Mendel Schneerson. Osa Chabad-Lubavitch-liikkeeseen kuuluvista juutalaisista uskoo edelleen Schneersonin olevan messias, eikä usko tämän todella kuolleen. Juutalaisesta lahkosta, joka uskoi Jeesus Nasaretilaisen olevan messias, kehittyi kristinusko. Vastaavasti Šabbetai Tsevin seuraajista kehittyi dönme. Juutalainen jumalanpalvelus Juutalaisen jumalanpalveluksen keskeisin osa on Jumalan antaman lain noudattaminen, laupeuden harjoittaminen ja lähimmäisenrakkaus. Juutalainen laki on kirjattu Tooraan (viisi Mooseksen kirjaa), Talmudiin sekä laajaan kirjastoon näitä selittäviä kommentaareja. Juutalaisen jumalanpalveluksen teologisesti tärkein osuus oli Jerusalemin temppelissä leeviläis-aaronilaisen papiston (kohaniitit, sanasta kohen) harjoittama päivittäinen rituaalinen uhripalvelus Toorassa säädettyjen ohjeiden mukaan. Keisari Tituksen johtama Rooman armeija tuhosi temppelin vuonna 70. Sen jälkeen ei temppelipalvelusta ole voitu harjoittaa. Nykyään juutalaisen jumalanpalveluksen keskus on synagogajumalanpalvelus, joka seuraa eri perinteitä ja vakiintunutta liturgista rakennetta. Jumalanpalvelusmallit jakaantuvat pääasiallisesti aškenasi- ja sefardi-riitteihin. Näiden lisäksi on olemassa italialainen, jemeniläinen ja hasidilainen riitti. Sanan synagoga etymologinen merkitys on kokoontumistalo. Raamatun esikuvan mukaisesti kaikki synagogat on suunnattu kohti Jerusalemia. Siksi juutalainen myös suuntaa oman rukouksensa samaan suuntaan. Tooran määrittelemien päivittäisten uhrien sijaan juutalaiset rukoilevat kolme kertaa päivässä: šaharit; aamurukous minha; iltapäivärukous ma’ariv; iltarukous Juutalaisen jumalanpalveluksen eli tefillan tärkeimmät elementit ovat: Šema Israel. Tämä rukous koostuu kolmesta Tooran kappaleesta (5. Moos. 6:4–9; 11:13–21 ja 4. Moos. 15:37–41) ja se luetaan aamuin sekä illoin. Amida (verbistä la’amod, ’seisoa’). Tämän rukouksen toinen nimi on šmone esre (kahdeksantoista). Se koostuu arkipäivinä kahdeksastatoista ja sapattisin ja juhlapyhisin seitsemästä siunauksesta. Rukous luetaan seisaaltaan ja kasvot Jerusalemia kohti suunnattuina. Perinteisesti aamupalvelukseen osallistuva juutalainen mies laittaa päälleen tallit-rukousviitan sekä sitoo arkiaamuina käsivarteensa ja otsalleen tefillinit. Konservatiivi- ja reformisuuntauksissa myös naiset ovat alkaneet käyttää tallitia ja tefillineitä. Naiset peittävät hiuksensa ja miehet peittävät päälakensa hatulla tai kipalla. Ortodoksisynagogissa naisille ja miehille on omat alueensa. Nykyisen juutalaisuuden piirissä on eriäviä näkemyksiä Jerusalemin temppelin uudelleenrakentamisesta ja temppelipalveluksen käyttöönotosta. Niin sanotun uskonnollis-kansallisen Dati Leumi -liikkeen perusajatuksena on juutalaisen valtion perustaminen koko raamatullisen Israelin alueelle, sekä Kolmannen temppelin rakentaminen Jerusalemin Temppelivuorelle. Perinteinen ortodoksijuutalaisuus sen sijaan hylkää tämän ajatuksen ja korostaa tulevan Messiaan perustavan ikuisen rauhan valtakunnan sekä rakentavan temppelin. Juutalaisen henkilökohtaisen jumalanpalveluksen tasot voidaan jakaa käytännölliseen ja hengelliseen. Käytännöllisen tason henkilökohtainen jumalanpalvelus on Jumalan antaman lain noudattamista sekä laupeuden ja lähimmäisenrakkauden harjoittamista. Hengellinen taso ulottuu henkilökohtaisesta rukouselämästä mystiikkaan ja kabbalan tutkimiseen. Juutalainen elämänkaari Miespuolisen juutalaisen ensimmäinen velvollisuus toteutuu kahdeksantena päivänä syntymästä, jolloin Tooran käskyn mukaan suoritetaan brit mila, ympärileikkaus, sananmukaisesti sanan liitto merkiksi Israelin kansaan kuulumisesta. Tämä toimitus on yksi tärkeimmistä ja sen puuttuminen katsotaan vakavaksi rikkeeksi. Ympärileikkaamattomana kuollut juutalainen voidaan haudata juutalaisella hautausmaalla vain sen erityiseen osaan. Ympärileikkauksen yhteydessä poika saa nimensä. Tyttölapselle annetaan nimi sapattijumalanpalveluksen yhteydessä. Lapsen isä kutsutaan lukemaan Tooraa kun lapselle luetaan erityinen siunaus ja hänelle annetaan nimi. Uskonnollinen täysi-ikäisyys koittaa pojille 13-vuotiaana ja tytöille 12-vuotiaana. Juutalainen kasvatus tähtää opettamaan lapselle mitsvojen noudattamista siten että täysi-ikäisyyteen saavuttaessa he voivat olla itse vastuussa omista teoistaan. Pojasta tulee niin sanottu bar mitsva (”lain poika”) ja tytöstä bat mitsva (”lain tytär”). Jumalanpalveluksessa poika kutsutaan ensimmäisen kerran lukemaan Tooraa ja tapausta juhlitaan perusteellisesti. Konservatiivi- ja reformijuutalaisissa seurakunnissa myös tyttö pääsee lukemaan Tooraa. Avioliitto on juutalaisen elämän, tulevien sukupolvien ja koko juutalaisen kansan perusta. Juutalaisuus suhtautuu hyvin kielteisesti seka-avioliittoihin. Tärkeää on äidin juutalaisuus, koska juutalainen identiteetti ja juutalaiskansaan kuuluminen periytyvät nimenomaan äidiltä. Juutalainen pari vihitään chupan eli vihkikatoksen alla yhteisasumisen vertauskuvana. Puolisot allekirjoittavat avioliittosopimuksen, ketubban, juovat yhdessä pikarillisen viiniä, jonka jälkeen sulhanen murskaa lasin Jerusalemin temppelin muistoksi. Häävierailla on tällöin tapana huutaa mazel tov! (onneksi olkoon!). Jos avioliitto purkautuu, siihen tarvitaan rabbiinituomioistuimen eli bet dinin vahvistama avioero, get. Kuolemantapauksessa hautaus järjestetään mahdollisimman pian, useimmiten kahdessa päivässä. Juutalainen voidaan haudata vain juutalaiselle hautausmaalle ja toimituksesta vastaa juutalainen hautausyhdistys hevra kaddiša. Juutalainen noudattaa sururituaalia, johon kuuluvat viikon kestävä šiva-suruaika sekä päivittäin luettava kaddiš-rukous. Tuhkaus ei kuulu juutalaiseen hautaukseen. Myös ruumiinavaus on kielletty, ellei laki vaadi sitä. Eri juutalaisryhmät noudattavat tapoja varsin yksilöllisesti. Perinteiset juutalaiset noudattavat lähinnä keskeisimpiä mitsva-säädöksiä. Maallistuneilla juutalaisilla uskonto näkyy vain väljästi arkielämässä. Ortodoksijuutalaisista haredijuutalaiset noudattavat perinteitä hyvin tarkasti. Heidät tunnistaa perinnevaatetuksesta, johon kuuluu miehillä puku ja naisilla mekko. Avioituneet haredinaiset peittävät hiuksensa. Miehet pitävät hapsuja (tzitzit) ja pyöreää kipa-päähinettä. Asuun kuuluu usein parta ja musta hattu. Etninen uskonto Juutalaisuus on juutalaisen kansan etninen uskonto. Juutalaisen kansan ja juutalaisuuden alkuperä on muinaisissa israelilaisissa ja näiden kulttuurissa. Historiallisesti juutalainen etnisyys ja uskonto ovat olleet toisiinsa kietoutuneita. Juutalaiseksi synnytään, perinteisesti juutalaisen lain mukaan äidinpuoleisen suvun kautta, mutta vapaamielisemmissä suuntauksissa juutalaisuuden katsotaan periytyvän myös isän suvusta. Juutalainen tarkoittaa myös henkilöä, joka ei usko Jumalaan tai harjoita juutalaista uskontoa mutta on etnisesti juutalainen. Koska juutalaisuus on etnis-uskonnollinen perinne, joka keskittyy ajatukseen juutalaisen kansan ja Jumalan välisestä liitosta, siihen ei liity näkemystä, että muiden kansojen jäsenten tarvitsisi omaksua sen uskomukset ja tavat, eikä juutalaisuus tee lähetystyötä tai yleisesti suosittele muille kääntymistä. Juutalaisuuteen kääntyvän katsotaankin myös liittyvän osaksi siihen kytkeytyvää juutalaista kansaa uskonnollisen muutoksensa lisäksi ja tulevan siten osaksi juutalaisen kansan ja Jumalan liittoa. Juutalaisuuteen kääntyminen on huomattavasti suurempi prosessi kuin esimerkiksi islamiin tai kristinuskoon kääntyminen. Ei-juutalaisesta henkilöstä ei tule juutalaista juutalaisuuden opetuksia uskomalla ja noudattamalla eikä kääntymistä ei voi tehdä itse identifioitumalla juutalaiseksi. Etniseen uskontoon kääntyminen edellyttää sen yhteisön hyväksymäksi tulemista. Usein kääntymisen motiivina on avioliitto juutalaisen kanssa tai isänpuolinen juutalainen sukutausta, joka ei kaikissa juutalaisen uskonnon suuntauksissa määrittele juutalaisuutta ja täten vaatii kääntymisprosessin. Juutalaisuuden keskeisimmät perinteiset halakhiset lähteet kuitenkin kieltävät kääntymisen pelkän avioliiton takia, minkä vuoksi ortodoksijuutalaisuudessa avioliittoa varten kääntymistä ei monin paikoin sallita. Koska juutalaisuuteen kääntyminen on kuitenkin periaatteessa mahdollista kenelle tahansa, on juutalaisuuteen kaikkina aikoina kääntynyt myös ihmisiä hengellisistä syistä ilman perhesiteitä. Kalenteri Juutalaisessa kalenterissa on määritelty juutalaisten juhlapyhät sekä ajankohtaan sopivat psalmit luettavaksi. Kalenterista on kaksi pääasiallista muotoa: havaintoihin painottuva muoto, joka oli käytössä pääasiallisesti ennen toisen temppelin tuhoa vuonna 3830 juutalaisen ajanlaskun tai 70 länsimaisen ajanlaskun mukaan. Kalenteri perustuu kuun vaiheiden havainnoille, ja sen määrittelyn on kuvannut ensimmäisen kerran Maimonides vuonna 1178, jolloin kalenteri hyväksyttiin siirtymäkauden vuosien 70–1178 jälkeen. Toinen muoto on säännöllinen kuu-aurinkokalenteri, jossa mitataan kuukauden pituutta kuunkierron mukaan samalla kun vuoden pituutta mitataan auringonkierroin. Sapatti Yksi keskeisimpiä käskyjä koskee lepopäivää eli sapattia (šabbat), joka on viikon seitsemäs päivä. Viikon lasketaan alkavan sunnuntaista, joten seitsemäs päivä on lauantai, samoin kuin oli Suomessakin virallisesti ennen vuonna 1973 käyttöön otettua viikkonumerointijärjestelmää. 200-luvulle tultaessa kristillinen kirkko halusi tehdä selvän eron juutalaisuuteen sekä teologisista että poliittisista syistä, ja kristittyjen lepopäiväksi tuli sunnuntai, viikon ensimmäinen päivä ja Kristuksen ylösnousemuksen päivä. Raamatun luomiskertomuksen mukaisesti sapatti alkaa perjantai-iltana auringon laskiessa. Sapatin vietto alkaa perjantai-illan perheaterialla, jolloin sytytetään kynttilöitä. Lauantaiaamuna pidetään jumalanpalvelus ja sapatin päättää illalla siunausten lukeminen. Juhlapyhät Juutalaisuuden juhlapyhiä ovat: Uusi vuosi eli roš hašana sekä jom kippur eli suuri sovituspäivä sijoittuvat länsimaisen kalenterin mukaan syys-lokakuulle. Lehtimajajuhlaa eli sukkotia vietetään syksyllä seitsemän päivän ajan ja silloin muistellaan juutalaisten matkaa pois Egyptin orjuudesta (Raamatun Exodus) halki Siinain autiomaan. Sukkotin viimeiset päivät ovat Shemini Atseret ja Simchat Tora. Hanukka osuu marraskuun lopulle tai joulukuulle. Juhlaa vietetään makkabealaiskapinan päättymisen ja Jerusalemin temppelin uudelleen vihkimisen muistoksi. Juhlan aikana sytytetään menora-kynttelikkö. Suosittuja perinteitä ovat laulut ja pelit, kuten dreidel-hyrrän pyörittäminen. Helmi-maaliskuulla vietetään purim-juhlaa Esterin kirjan tapahtumien muistoksi. Juhlasta on kehittynyt karnevaalijuhla, johon kuuluvat etenkin lasten naamiaisasut. Kristittyjen pääsiäisen aikoihin vietetään pesahia, jossa muistellaan Egyptistä lähtöä, kun Mooses johdatti Israelin kansaa. Viikon kestävä juhla aloitetaan seder-aterialla, johon kuuluu paosta kertovan Tooran kertomuksen lukeminen. Pesah-juhlan erityispiirre on se, että niin sanottujen hapatettujen ruokien nauttiminen on kielletty. Leivän sijaan käytetään happamattomia matsa-leipiä. Seitsemän viikon päästä pesahista on šavuot-juhla (kristittyjen helluntai), jota vietetään Tooran saamisen muistoksi. Heinäkuulle osuva tiša be’av (av-kuukauden 9. päivä) on juutalaisen vuoden surullisin päivä Jerusalemin temppelien tuhoutumisen muistoksi. Košer-ruoka Juutalaisia ruokaan liittyviä säädöksiä kutsutaan yhteisnimellä kašrut. Toora määrittelee tarkkaan syötäviksi kelpaavat eläimet ja perusteet niiden valmistukselle. Tooran sääntöjen mukainen ruokavalio on košer eli kelvollinen. Mikäli ruoka ei ole sallittua, se on trefa eli kiellettyä. Syötäväksi kelpaavien karjaeläinten tulee olla märehtijöitä, ja niillä pitää olla halkinainen sorkka. Niitä ovat nauta, puhveli, lammas, vuohi ja kirahvi, mutta eivät esimerkiksi sika, hevonen, aasi, jänis ja kameli. Siipikarjasta kelpaavat kana, ankka, kalkkuna ja kyyhky, mutta eivät petolinnut. Kaloista kelvollisia ovat vain ne, joilla on suomut ja evät. Petokalat ja äyriäiset eivät kuulu košer-ruokavalioon. Veren käyttö ruoka-aineena on ehdottomasti kielletty. Siksi eläimet on teurastettava viiltämällä niiden kaulavaltimo auki ja laskemalla veri ulos. Tämän teurastusmuodon nimi on šehita. Vasikkaa ei saa keittää äitinsä maidossa, minkä vuoksi liha- ja maitotuotteita ei sekoiteta keskenään, eikä niitä tarjoilla samalla aterialla. Košer-kodin keittiövarusteisiin kuuluvat erilliset keittoastiat ja ruokailuvälineet liha- ja maitoruoille. Juutalainen ruokaperinne on kehittynyt vuosisatojen kuluessa hyvin rikkaaksi kokoelmaksi erilaisia reseptejä, joissa on košer-sääntöjen mukaan sovellettuna vaikutteita miltei mistä tahansa maailman kulttuurista, jonka piirissä juutalaiset ovat asuneet. Symbolit Daavidin tähti on yksi merkittävimmistä juutalaisuuden symboleista. Yhdeksänhaarainen menora-kynttelikkö on ollut juutalaisuuden symboli aina alusta asti. Myös šofarin eli sarvesta valmistetun puhallinsoittimen juuret ulottuvat muinaiseen Israeliin. Muita symboleita ovat esimerkiksi koruissa suositut hepreankielinen sana chai (חי) ja hamsan käsi. Lisäksi numeroilla on symbolista merkitystä juutalaisuudessa. Katso myös Juutalainen filosofia Lähteet Viitteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Juutalaisuus. Uskonnot.fi. Juutalaisuus. Helsingin juutalainen seurakunta. Seulonnan keskeiset artikkelit